SULOIN - Sustainable logistics solutions through international networking 1/2012 5/2013. Kemikaaliriskien hallinta satamaoperaatioissa
|
|
- Sanna-Kaisa Salonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SULOIN - Sustainable logistics solutions through international networking 1/2012 5/2013 SULOIN LOPPUSEMINAARI , Datariina Kemikaaliriskien hallinta satamaoperaatioissa Tommy Ulmanen Projektiasiantuntija North European Logistics Institute 1
2 Nestesatama-alueen yleiset turvallisuusperiaatteet Oltava selvillä käsiteltävien kemikaalien vaaraominaisuuksista ja käsittelyyn liittyvistä vaaroista Käsittelyn on tapahduttava huolellisesti vahinkojen estämiseksi ja mikäli kemikaalia pääsee ympäristöön, on huolehdittava sen puhdistamisesta Mahdolliset onnettomuudet tulee tunnistaa ja niihin tulee varautua Isoimmilla toimijoilla on oltava käytössä turvallisuusjohtamisjärjestelmä, turvallisuusselvitys, sisäinen- ja ulkoinen pelastussuunnitelma Tiedotettava toimintaansa liittyvistä vaaroista ja oikeasta käyttäytymisestä onnettomuustapauksissa Toimittava yhteistyössä onnettomuuksien torjumiseksi Lähde: Tukes, 2
3 SULOIN -osaprojektin tavoitteet muokkautuivat prosessin myötä Tavoitteet asetettiin vastamaan tarpeeseen kehittää alusrajapinnan yhteisen työpaikan turvallisuuden hallintaa, riskittömämpiä toimintatapoja, selkeämpää vastuunjakoa, yhtenäisempi osaamistaso ja koulutusjärjestelmä. Yhteisellä työpaikalla tarkoitetaan työpaikkaa, jossa työskentelee samaan aikaan usean työnantajan työntekijöitä. 3
4 Aikataulu: T1 E 1. T 2 T 3 E 2. T 4 E 3. T 5 E T 6 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu T 1 T 2 T 3 T 4 T 5 T 6 Osaprojektin tavoitteiden, yhteistyökumppaneiden ja rahoituksen varmistaminen Tehtävien tarkentaminen, suunnittelu, tarjouspyyntöjen valmistelu, toimijoiden sitouttaminen ja opinnäytetöiden suunnittelu/ohjaus Osaprojektista tiedottaminen, viranomaisten ja sidosryhmien sitouttaminen Tarjouspyyntöjen lähettämistä, terminaalien tausta-aineiston keräämistä, julkaisun kirjoittamista, suunnittelua, opinnäytetöiden ohjausta Tarjousten kilpailuttamista ja toimittajan valinta, aloituskokous, riskiselvityksen ja TTT-käsikirjaan kuuluvat valmistelutehtävät Projektin riskiselvitystöiden käynnistäminen, TTT-käsikirjan kirjoitustyön aloittaminen T 6 E T 7 E 6. T 8 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu T 6 T 7 Projektin riskiselvitystyöt jatkuu, opinnäytetöiden tulosten kiteyttämistä, TTT-käsikirjan kirjoitustyötä, terminaalikoulutuksen suunnittelua Terminalityöpaja työntekijöiden osaamiskartta T 8 TTT-käsikirjan viimeisteleminen ja riskiarviointitulosten liittäminen, tulosten luovuttaminen
5 Yhteistyötä tehtiin useilla eri tasoilla Projektiin kuuluvat ohjausryhmäkokoukset Työpajat ja laajemmat verkostotyöpajat osaprojektien välillä Pienempien asiantuntijatyöryhmien itsenäinen työskentely Projektiin kuuluvat ohjausryhmäkokou kset Työpajat ja laajemmat verkostotyöpajat osaprojektissa Pienempien asiantuntijatyö ryhmien itsenäinen työskentely 5
6 Hierarkkisen kehittämistyön prosessi Toimijajoukon luottamus ratkaisuun Ratkaisu tuodaan toimijoille ulkopuolelta Ratkaisu! Tavoitteet asetettiin vastamaan tarpeeseen kehittää alusrajapinnan yhteisen työpaikan turvallisuuden hallintaa, riskittömämpiä toimintatapoja, selkeämpää vastuunjakoa, yhtenäisempi osaamistaso ja koulutusjärjestelmä. Aika 6
7 Hierarkkisen kehittämistyön prosessi Toimijajoukon luottamus ratkaisuun 5. Ratkaisu 4. Ratkaisu 3. Ratkaisu Panostettiin siihen, että ratkaisut saavuttavat toimijoiden luottamuksen! 2. Ratkaisu 1. Ratkaisu Aika 7
8 Hierarkkisen kehittämistyön prosessi Toimijajoukon luottamus ratkaisuun 1. Toimintatapojen tunnistaminen ja kuvaaminen 2. Vaarojen tunnistaminen ja riskien poistaminen toimintamallista 3. Toimintojen yhdenmukaistaminen ja läpinäkyvyyden parantaminen 4. Yhteistyö ja vastuualueista sopiminen yhteistoimintaalueella 5. Yhteisestä osaamistasosta ja koulutusjärjestelmästä sopiminen Aika 8
9 RISKIANALYYSIMENETELMÄ JA KOOTUT TULOKSET 2. Ratkaisu Vaarojen tunnistaminen ja riskien poistaminen toimintamallista 1. Ratkaisu Toimintatapojen tunnistaminen ja kuvaaminen 9
10 Määritelmiä Riskianalyysi (Risk Analysis) on osa riskien arviointia. Riskianalyysi koostuu kohteen raja-arvojen määrittämisestä, vaarojen tunnistamisesta ja riskin suuruuden arvioinnista. (Lähde: Työsuojeluhallinto) Toimintovirheanalyysin (TVA) tarkoitus: Tunnistetaan työtehtävän eri työnosiin eli toimintoihin liittyvät ihmisen toiminnan virhemahdollisuudet ja näiden aiheuttamat vaaratilanteet (Lähde: VTT) 10
11 Toimintovirheanalyysin (TVA) kulku Tehtiin työryhmissä: Vetäjä Asiantuntija(t) Työntekijä(t) Työnjohtaja(t) HSE -vastuuhenkilö Kokopäivän kestäviä riskianalyysi-istuntoja järjestettiin yhteensä 7 kpl. 11
12 Toimintovirheanalyysin (TVA) kulku 1. Jako tarkastelukohteisiin: Ennen aluksen saapumista Aluksen kiinnitys laituriin Lastin purku / lastaus Purun / lastauksen lopetus Aluksen irrotus 2. Tarkastelukohteissa tehtävien jako vaiheisiin, eli toimintoihin: Saapumista edeltävät ennakkotarkastukset Tarkistetaan, että saatot on päällä Viemärikaivot ja Ship /Shore tarkistuslista jne. 4. Riskiluokitus Arvioidaan vaaran todennäköisyys ja seurausten vakavuus 3. Analysointi ja tulosten kirjaaminen analyysilomakkeelle: Toimintovirheet Seuraukset Turvajärjestelmät ja ennalta ehkäisevät toimenpiteet 5. Toimenpide-ehdotukset vaaran pienentämiseksi 12
13 Tyypilliset toimintovirheet (Lähde:VTT) 13
14 Riskiarvioinnin raja-arvot Sovellettu standardia SFS-IEC
15 Todennäköisyys Riskien suuruuden arviointi 6 T I H H H 5 T L I H H 4 T L L H H 3 T L L H H Ratkaisuluokitus T L I H Kuvaus Vähäpätöiset riskit: Ei tarvita toimenpiteitä, eikä kirjaamisasiakirjoja. Vähäpätöiset riskit: Ennalta ehkäseviä toimenpiteitä ei tarvita. Keskinkertainen riski: Ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä tehtävä määräajan kuluessa. Korkea riski: Toimenpiteisiin riskin pienentämiseksi pitää ryhtyä välittömästi. 2 T T L I H 1 T T T I I Seuraus / vakavuus 15
16 Analyysin kulku Ratkaisuluokitus Kuvaus T Vähäpätöiset riskit: Ei tarvita toimenpiteitä, eikä kirjaamisasiakirjoja. L Vähäpätöiset riskit: Ennalta ehkäseviä toimenpiteitä ei tarvita. I Keskinkertainen riski: Ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä tehtävä määräajan kuluessa. H Korkea riski: Toimenpiteisiin riskin pienentämiseksi pitää ryhtyä välittömästi. 16
17 YHTEENVETO Turvallisuus Haminan satamassa tapahtuvissa toiminnoissa alusrajapinnalla on korkeaa tasoa kansainvälisesti verrattuna! Korkean tason riskejä kirjattiin yhteensä 6 kpl Henkilön putoaminen ja kuolema nosturin virheliikkeestä Räjähdys ja mahdollinen henkilövahinko (4 kpl), esim. ylimääräinen ajoneuvo vaarallisella alueella sytyttää kemikaalikaasupilven > 1 krt. vuodessa loukkaantuminen liukastumisesta nostosillalla Yhteisiä tunnistettuja korkeantason riskejä ei tullut esille. Samankaltaisia matalamman tason riskejä tuli sen sijaan esille useamman toimijan kanssa. Tehdyt toimenpiteet Nostureiden käytön riskeistä informoitu satamanpitäjää Ajopuomeihin on lisätty lukot Aluksen turvajärjestelmiä selvitetty (haastattelu) Riskiselvityksen yhteenvetoraportin löydät NELI:n kotisivulta ( 17
18 Tulokset: satamanpitäjälle ja terminaaleille HaminaKotka Satama Oy 1. Työterveys ja turvallisuuskäsikirja TTT-käsikirja (33 s.,ohsas 18001) Turvallisuustiedostot (2 kpl) TTT-ohjelma (1 kpl) Menettelyohjeita (26 kpl) Työohjeita (3 kpl) TVA-lomakkeita (3 kpl) 2. TVA -raportti, taulukot ja ohje (kaikki) 3. Terminaalityöntekijöiden osaamiskartta (Laurean AMK, OSK) 4. Alusrajapinnan vastuujakotaulukot (VJT) 5. Opinnäytetyöt 2 kpl. Operatiivisen toiminnan vastuunjako satama alus vuorovaikutusalueella/jori Vantola Satamatoimijoiden riskienhallinta alusrajapinnassa, case HaminaKotkan kaasu ja nestesatama / Mia Muukkonen 6. Esitys: Diploma in Port Management 7. Jatkohanke: Nesteterminaali täydennyskoulutus. (SFS 3355) KMC / KyAMK opetus 8. CD ja paperiversiona tulokset koottuna Terminaalit 1. Työterveys ja turvallisuuskäsikirjasta Menettelyohjeita (6 kpl) Turvallisuustiedostot (1 kpl) 2. TVA -raportti, taulukko ja ohje (omasta toiminnasta) 3. Terminaalityöntekijöiden osaamiskartta (Laurean AMK, OSK) 4. Alusrajapinnan vastuujakotaulukot (VJT) 5. Opinnäytetyöt Operatiivisen toiminnan vastuunjako satama alus vuorovaikutusalueella/jori Vantola Satamatoimijoiden riskienhallinta alusrajapinnassa, case HaminaKotkan kaasu ja nestesatama Mia Muukkonen 6. Esitys: Diploma in Terminal Management 7. Jatkohanke: Nesteterminaali täydennyskoulutus. (SFS 3355) KMC /KyAMK opetus 8. CD ja paperiversiona tulokset koottuna 18
19 Kiitos! Sitten kysymyksiin? 19
Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa
, Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:
LisätiedotLIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015
07.12.2015 LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015 15024,673 48682,819 17820,113 SAHATAVARA 0,000 FLUTING 0,000 KONEET, LAITTEET 94,450 383,402 0,000 0,000 82005,457 NESTEMÄISET POLTTOAINEET 28082,931
LisätiedotRiskienhallinta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Kuvapaikka (ei kehyksiä kuviin) Riskienhallinta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä Omavalvonta on riskienhallintaa -seminaari 22.11.2017 Jaana Keränen, VTT
LisätiedotTURVALLISESTI VAIHTOON - ENNAKOIDEN JA VARAUTUEN
Lähde: Ranta/Turvallisuusjohtaja/Laurea TURVALLISESTI VAIHTOON - ENNAKOIDEN JA VARAUTUEN TYÖRYHMÄ: Pertti Hukkanen ja Riikka Hälikkä, DIAK Tiina Ranta, Laurea-ammattikorkeakoulu Solja Ryhänen, Jyväskylän
Lisätiedottommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)
tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko
LisätiedotTurvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä. Anne Silla ja Juha Luoma VTT
Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä Anne Silla ja Juha Luoma VTT Click to edit Master Tutkimuksen title style tavoitteet Click Selvittää to edit toimintatapoja
LisätiedotToimintovirheanalyysin kuvaus
28.11.2002 1 (5) Toimintovirheanalyysin kuvaus Toimintovirheanalyysin avulla tunnistetaan ja arvioidaan ihmisen suorittaman työ-tehtävän eri toimintoihin liittyviä virhemahdollisuuksia. Tarkasteltavat
LisätiedotEero Nousiainen. Tekniikan yksikkö Tietotekniikan osasto. Projektiperustainen opetus ja oppiminen
Eero Nousiainen Tekniikan yksikkö Tietotekniikan osasto Projektiperustainen opetus ja oppiminen FILOSOFIAA Maailma muuttuu Ihmiset muuttuvat Opiskelijat muuttuvat Opettajat ja opetusmenetelmät muuttuvat?
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTAOHJE 1/7 LIIKENNELIIKELAITOS Yhteiset Palvelut / Turvallisuuspalvelut K. Kalmari / Y. Judström 18.9.
1/7 Avainsanat: riskienhallinta, vaarojen tunnistaminen, riskien estimointi, vaararekisteri HKL:n metro ja raitiotieliikenteen riskienhallinnan toimintaohje 1 Riskienhallinta Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksessa.
LisätiedotTyöpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla
Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia
LisätiedotVAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ
VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ Työturvallisuuslain (738/2002, 10 ) mukaan on jokaisen työnantajan selvitettävä ja arvioitava työpaikalla esiintyvät vaaratekijät. Tämä
LisätiedotTyöturvallisuus pelastustoimen ja ensihoitopalvelun uusissa työmuodoissa
Työturvallisuus pelastustoimen ja ensihoitopalvelun uusissa työmuodoissa Hanna Honkavuo, hankesuunnittelija, Pohjois-Savon pelastuslaitos Pelastustoimen tutkimuspäivät 6.6.2019 Hankkeen ajankohta 1.8.2018-31.1.2020
LisätiedotTurvallisuustiedote. Neste Oyj, Nokian varasto
Turvallisuustiedote Neste Oyj, Nokian varasto LAKIPERUSTA & TEHDYT SELVITYKSET Pelastuslaitoksen ja laajamittaista kemikaalien käsittelyä ja varastointia harjoittavien toimijoiden tulee pelastuslain mukaan
LisätiedotPauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA
Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste
LisätiedotKYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU
LOPPURAPORTTI 16X121290-E0006 21.5.2013 KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU SULOIN-osaprojekti Haminan kaasu- ja nestesatamien alusrajapinnan toiminnan riskinarviointi 2 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa
LisätiedotKohti sisäisen turvallisuuden strategiaa
Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Harri Martikainen kehittämisjohtaja Sisäisen turvallisuuden strategian valmistelu, Etelä-Suomen alueellinen työpaja 4.10.2016 Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha
LisätiedotSoodakattila ja kemikaalionnettomuusriskit. Kemikaalikuljetukset, rautatie/maantieliikenne. Tietoturva- auditoinnit ja SOX vaatimukset
1 VAAROJA JA RISKEJÄ VÄHENTÄVIÄ TEKIJÖITÄ vaarat ja riskit Tekniikan tuoma muutos Koulutus, yrityskulttuurin muutos Henkilökohtaisen ajatustavan muutos ja sitoutuminen turvallisiin työ- ja toimintatapoihin
LisätiedotPauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA
Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin
LisätiedotKainuun Etu Oy Paavo Pietikäinen. Henkilöstöpooli vastaa kausiluontoisuuden haasteisiin
Kainuun Etu Oy Paavo Pietikäinen Henkilöstöpooli vastaa kausiluontoisuuden haasteisiin Kehittyvä puuhuolto Kainuussa Kaksi toimintalinjaa: Puunhankinnan logistiikka ja verkostoituminen Työvoiman saatavuus
LisätiedotYHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015
YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä
LisätiedotMääräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin
Sivu 1/5 Sisäasiainministeriö pelastusosasto Dnro SM-1999-00636/Tu-311 Annettu 13.10.1999 Voimassa 15.9.1999 alkaen toistaiseksi Säädösperusta Pelastustoimilaki (561/1999 31 ja 88 Kumoaa Sisäasiainministeriön
LisätiedotValtakunnalliset vientikuljetus-ja laivauspäivät
Valtakunnalliset vientikuljetus-ja laivauspäivät 22.3.2018 Kotka Kehityyssuunnat satamaoperaattorin kokonaisvaltaiselle palvelulle Steveco Oy l Kirkkokatu 1, PO BOX 44 l FI-48101 Kotka l Phone +358 (0)5
LisätiedotPOTENTIAALISTEN ONGELMIEN ANALYYSI
Opetusalan turvallisuusfoorumi POTENTIAALISTEN ONGELMIEN ANALYYSI Laurea-ammattikorkeakoulu Ranta, T., Kuusela, A. & Porokuokka, J. Miksi riskejä täytyy arvioida? Työnantajan velvoitteet Työntekijän oikeudet
LisätiedotTurvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax 28.3.2012 Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Kemikaalilaitosten selvitysvelvoite ja tarkastustaajuus Kemikaalien määrä ja luokitus Laajamittainen
LisätiedotSatakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä:
21.9.2016 SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Esiselvitystä valmisteleva tr A. Järjestäytyminen ja valmisteluprosessi sekä toimintaympäristö Varmistaa ryhmän toiminnan käynnistyminen, riittävä vuorovaikutus ja viestintä
LisätiedotCase-esimerkki: Miten Valtori hallitsee riskejä? Tommi Simula Riskienhallintapäällikkö
Case-esimerkki: Miten Valtori hallitsee riskejä? Tommi Simula Riskienhallintapäällikkö Valtorin riskienhallintamalli Perustuu VAHTI 22/2017 riskienhallintaohjeeseen ja ISO31000-standardiin Mallin kuvauksina
LisätiedotOsapulten situttaminen ja vastuiden jakaminen 2014 JOULU 2015 TAMMI 2015 HELMI *Vastuuhenkilöiden ja työryhmän kkntuminen ja vusikelln vastuunjak. *Palaveri, seuranta -ja raprtintikäytännöistä spiminen.
LisätiedotYhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin
Yhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin Vantaan kaupungin ja Metropolia ammattikorkeakoulun yhteistyömalli Jörgen Eriksson Tuula Heinonen Kuntamarkkinat 11.9.2013, Tietoisku Osaamisen
LisätiedotPERUSOPETUKSEN LAATUKRITEERITYÖ OULUN KAUPUNGISSA. 30.11.2011 Päivi Mäki
PERUSOPETUKSEN LAATUKRITEERITYÖ OULUN KAUPUNGISSA 30.11.2011 Päivi Mäki Sisältö - Laatutyön tavoite - ja perusopetuksen laatukriteeri - Toteutus - Itsearviointi - Koulujen osallistaminen Laatutyön tavoite
Lisätiedot24.2.2012. Kausi: 1.1.2012-31.1.2012 TAVARALIIKENNE Tammi 2012 Tammi 2011 Muutos 12/11
24.2.2012 Kausi: 1.1.2012-31.1.2012 TAVARALIIKENNE Tammi 2012 Tammi 2011 1-1/2012 1-1/2011 TAVARALIIKENNE YHTEENSÄ 214 487 238 178-9,95% 214 487 238 178-9,95% Tuonti 105 968 114 385-7,36% 105 968 114 385-7,36%
LisätiedotYrityksille tietoa TTT-asioista
Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto
LisätiedotFortum Power and Heat Oy:n Joensuun pyrolyysilaitoksella 27.3.2014 sattunut räjähdys
Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun pyrolyysilaitoksella 27.3.2014 sattunut räjähdys Koekäyttövaiheessa ollut pyrolyysilaitos on rakennettu voimalaitoksen yhteyteen 2 3 Prosessi 1. Raaka-aineena toimiva
LisätiedotTaidolla tulosta. - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari. 24.9.2015 Keuruu
Taidolla tulosta - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari 24.9.2015 Keuruu Työttömyyden pitkittymisellä on suuri vaikutus julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Yhden prosenttiyksikön työttömyyden alenema
LisätiedotKohti sisäisen turvallisuuden strategiaa
Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Sisäisen
LisätiedotHAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI
HAKEMUS KKI-KEHITTMISHANKKEEKSI TIEDOT HAKIJASTA Hakijayhteisön nimi: Mallilan Yritys Hakijayhteisön rekisteritunnus: 123456-1 Hakijayhteisön osoite: Mallilankuja 11 a 1 Postinumero: 12340 Postitoimipaikka:
LisätiedotTyösuojeluoppaita ja -ohjeita 14. Riskin arviointi TYÖSUOJELUHALLINTO. Tampere 2006
Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 14 Riskin arviointi 3 TYÖSUOJELUHALLINTO Tampere 2006 4 ISBN 952-479-008-4 ISSN 1456-257X Kirjapaino Öhrling, Tampere 2006 ASIANTUNTIJA LAKI YKSILÖ 1. JOHDANTO Riskien arviointi
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 21.11.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.8.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012
LisätiedotTutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 3. vuosineljännes
Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 3. vuosineljännes 2009 www.tek.fi TEK/tutkimus 30.10.2009 TYÖLLISYYSKATSAUSIII/2009 Sivu1(1) Diplomi-insinöörienjaarkkitehtientyömarkkinatilanneheikentynyt
LisätiedotTALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2
LisätiedotHenkilöstö palvelualueittain 03/ /2017
Henkilöstö palvelualueittain 03/2016-03/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Konserni- ja maankäyttöpalvelut
LisätiedotRiskien arviointi on laaja-alaista ja järjestelmällistä vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden määrittämistä
BETONITEOLLISUUDEN RISKIENARVIOINTI- TYÖKALU Betoniteollisuuden työpaikoilla esiintyy erilaisia vaaroja ja ongelmakohtia, joissa voi esiintyä tapaturman/ sairastumisen mahdollisuus: SUUNNITTELE, TUNNISTA,
LisätiedotValtori Kehittäminen ja laatu
Valtori Kehittäminen ja laatu Kehitysjohtaja Sari-Anne Hannula Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtio Expo 2014 Kehittäminen ja laatu Tavoite ja tarkoitus: Kehittämisen systematisointi
LisätiedotVÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2017/2018 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.12.2018 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
LisätiedotYhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue
Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä
LisätiedotUlkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä
Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Syyskuu 2018 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 23.10.2018 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2015
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 kahden ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia
LisätiedotTYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001
Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,
LisätiedotJULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?
JulkisivuROADSHOW Oulu: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Radisson Blu Hotel, 8.10.2015 Mikko Tarri, yksikönjohtaja / korjaussuunnittelu A-Insinöörit Suunnittelu Oy Esityksen sisältö Julkisivusaneeraus
LisätiedotSISÄLTÖ. 1 RISKIENHALLINTA... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Riskienhallinta... 3 1.3 Riskienhallinnan tehtävät ja vastuut... 4 1.4 Riskienarviointi...
RHK Ohje riskienhallinnasta 2 SISÄLTÖ 1 RISKIENHALLINTA... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Riskienhallinta... 3 1.3 Riskienhallinnan tehtävät ja vastuut... 4 1.4 Riskienarviointi... 5 RH Ohje riskienhallinnasta
LisätiedotTurvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Putkisto- ja instrumentointikaavio 3. Poikkeamatarkastelu
Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Moduuli 2 Turvallisuus prosessilaitoksen suunnittelussa 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Putkisto- ja instrumentointikaavio 3. Poikkeamatarkastelu
LisätiedotEtelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma
Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Kuntajohtajafoorum 5.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus
LisätiedotEtäpalvelun kotikäyttö. Projektiasiantuntija Maria Nieminen 17.9.2014
Etäpalvelun kotikäyttö Projektiasiantuntija Maria Nieminen 17.9.2014 Etäpalvelu Asioi viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla 2 Hankkeen tavoite Paikkariippumaton, asiakaslähtöinen, laadukas
LisätiedotTutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes
Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2009 www.tek.fi TEK/tutkimus/PirkkaJalasjoki 11.8.2009 Sivu1(2) Diplomi insinöörienjaarkkitehtientyömarkkinatilanneheikentynyt
Lisätiedotmonien makujen maustaja
monien makujen maustaja Maustaja Oy Elintarvikkeiden sopimusvalmistuskumppani 70 työntekijää Liikevaihto v. 2013 n. 16,0 milj. euroa Vienti noin 23 % liikevaihdosta Tuotanto ja toimistotilat, 6600 neliömetriä,
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä
LisätiedotTALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
Lisätiedoteperusteet AMOSAA -työkalu Ammatillinen koulutus Ulla Angervo, OPH
eperusteet AMOSAA -työkalu Ammatillinen koulutus Ulla Angervo, OPH ulla.angervo@oph.fi AMOSAA - työkalu on työkalu opetussuunnitelmien, tutkintokohtaisten toteutussuunnitelmien ja suorituspolkujen kuvaamiseen
LisätiedotSIRPALEISET PALVELUT VAI YHTEINEN PROSESSI?
SIRPALEISET PALVELUT VAI YHTEINEN PROSESSI? -LEAN-KOULUTUKSEN HARJOITUSTYÖ NUORTEN VERKOSTOYHTEISTYÖSTÄ MARI METSÄVAINIO, MARI RUOTSALAINEN, HELI PESONEN KIITOKSET GRAAFISESTA TOTEUTUKSESTA RIIKKA MALIN
LisätiedotTyöttömyys sama kuin vuodenvaihteessa
Tutkimus/tm 7.5.2003 Työttömyys sama kuin vuodenvaihteessa Työttömien diplomi-insinöörien ja arkkitehtien lukumäärä maaliskuun 2003 lopussa oli 1217 henkilöä ja työttömyysaste 2,6 prosenttia. Vuoden aikana
Lisätiedoteperusteet AMOSAAtyökalukoulutus Ammatillinen koulutus Syksy 2017 Ulla Angervo
eperusteet AMOSAAtyökalukoulutus Ammatillinen koulutus Syksy 2017 Ulla Angervo Käsiteltävät aiheet eperusteet-palvelun ja AMOSAA-työkalun yleisesittely AMOSAA työkalu eperusteet -palvelu eperusteet -palvelu
LisätiedotHenkilöstö palvelualueittain 07/ /2017
Henkilöstö palvelualueittain 07/2016-07/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut
LisätiedotTutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes
Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2009 www.tek.fi TEK/tutkimus/PirkkaJalasjoki 08.05.2009 Diplomi insinöörienjaarkkitehtientyömarkkinatilanneheikentynytvuoden
LisätiedotVolter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko
Kustavin kirjallisuusyhdistys ry Talousarvio 2012 Kustavin kirjallisuusyhdistys ry Voi8oa tavoi8elematon yleishyödyllinen yhteisö Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko Volter Kilpi Kustavissa 2012
LisätiedotSeaSafety-tutkimushanke T I L A N N E K A T S A U S H U H T I K U U
SeaSafety-tutkimushanke T I L A N N E K A T S A U S H U H T I K U U 2 0 1 6 ISTOCK Inhimillisten tekijöiden jäljillä 2. työpajassa Työpaja II Trafin tiloissa 18.2.2016 13 osallistujaa yhteistyöorganisaatioista
LisätiedotParempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella
Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Ismo Rautiainen, toimialajohtaja Kuntamarkkinat, Mikä ihmeen sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 12.9.2019 Asiakasohjauksen kehittämisen peruskuva!
LisätiedotVesihuoltolaitosten digistrategia Portaat digitalisaation hyödyntämiseen
Portaat digitalisaation hyödyntämiseen 16.5.2019 Aino Ikäheimo 1 Esityksen sisältö Mitä digitalisaatio tarkoittaa? Mitä tehdään? Miksi tehdään? Mitä muualla on tehty? Kenen kanssa digistrategiaa tehdään
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden
LisätiedotVastuullisuusmallin tausta ja tavoitteet
Vastuullisuusmallin tausta ja tavoitteet Sanna Ström 3.4.2014 Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Turvallisuusjohtaminen liikennejärjestelmässä Turvallisuusjohtamisjärjestelmä Järjestelmällinen tapa
LisätiedotHYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista
HYVINVOINTIKERTOMUS kuntajohtamisen työväline, joka tukee hyvinvoinnin näkökulmien kytkemistä toiminnan ja talouden suunnitteluun, seurantaan ja arviointiin, 225 kuntaa käyttää auttaa tarkastelemaan hyvinvointia
LisätiedotTyömaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 16/215 [1] Syntyneet Vuonna 215 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.
LisätiedotTyöttömät insinöörit. Kesäkuu 2019
Työttömät insinöörit Kesäkuu 2019 Työttömyystilanne kesäkuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4462 Määrä nousi kuukauden aikana 282 henkilöllä (7 %) Vuoden aikana laskua 340 henkilöä (-7 %) Työttömyysprosentti
LisätiedotTervetuloa Laatutyön asiantuntija -koulutuksen kolmannelle lähijaksolle!
Tervetuloa Laatutyön asiantuntija -koulutuksen kolmannelle lähijaksolle! Aika Aihe / teema Alustaja / vastuuhenkilö klo 13.00 13.20 klo 13.20 14.15 klo 14.15 14.45 klo 14.45 15.00 Tervetulosanat ja välitehtävien
LisätiedotDiplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2003
TEK Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2003 Tutkimus/HT 05.08.2003 Työttömyydessä tyypillistä kasvua keväästä kesään Työttömien diplomi-insinöörien ja arkkitehtien
LisätiedotKalsiumoksidin varaston perustaminen Haminan satamaan
PÄÄTÖS 1 (5) Baltic Bulk Oy Ulkosatamantie 15 64260 KASKINEN Baltic Bulk Oy:n Haminan varaston perustamislupahakemus Asia Päätös Kalsiumoksidin varaston perustaminen Haminan satamaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto
LisätiedotHenkilöstö palvelualueittain 10/ /2017
Henkilöstö palvelualueittain 10/2016-10/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Konserni- ja maankäyttöpalvelut
LisätiedotTurvallisuuskulttuuri koostuu...
Turvallisuuskulttuuri koostuu... Oikeat arvot, asenne Riittävästi tietoa ja taitoa Käytännön teot ja toimet motivaatio X osaaminen X mahdollisuudet= tulos Professori Veikko Teikari / Aalto- yliopisto 1
LisätiedotToimintaperiaateasiakirja
Ohje 10/2015 24.8.2015 0 (10) Tukes-ohje 10/2015 Toimintaperiaateasiakirja ja Ohje 10/2015 24.8.2015 1 (10) Sisältöalue Toimintaperiaateasiakirjaa koskevat määräykset Säännökset, joihin ohjeen antaminen
LisätiedotKokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta
Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Aluehallintovirastojen strateginen ohjaus ja tulosohjaus HAUS 15.6.2010 Neuvotteleva virkamies Anu Nousiainen ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS, AVI-laki
LisätiedotMainaRI - kokonaisturvallisuuden arviointi- ja kehittämismenetelmä työhyvinvoinnin edistämiseksi
MainaRI - kokonaisturvallisuuden arviointi- ja kehittämismenetelmä työhyvinvoinnin edistämiseksi PERUSTASO TAVOITETASO Perusasiat ja lainsäädäntö kunnossa Aktiivista ja tavoitteellista toimintaa Systemaattisesti
LisätiedotNeljä vuoden aikaa Laadunvalvontaa asiakaskohteessa Osana Proworks palvelut Oy.n toimintaa
Neljä vuoden aikaa Laadunvalvontaa asiakaskohteessa Osana Proworks palvelut Oy.n toimintaa 2 Säännöllinen aikataulutettu kiertäminen Arviointi asteikko Laadunvalvontaa asiakaskohteessa tehdään tammi-,
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2014
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/214 Katsaus kaupungin ja seudun kehitykseen 213 [2] Syntyneet Tämän vuoden tammikuun aikana on syntynyt
LisätiedotSaate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:
Saate Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: 16.6.2017 Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: 044 770 0574 Asia: Väestönmuutosten ennakkotietoja Sivuja: 1 + 7 Etelä-Savossa 1.1. - 30.4.2017 Kiireellinen Tarkastettavaksi
LisätiedotSaate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:
Saate Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: 22.9.2017 Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: 044 770 0574 Asia: Väestönmuutosten ennakkotietoja Sivuja: 1 + 7 Etelä-Savossa 1.1. - 30.9.2017 Kiireellinen Tarkastettavaksi
LisätiedotVÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 30.4.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
LisätiedotVÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.7.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
LisätiedotTyöpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat
3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän
LisätiedotMAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10 Päivämäärä 10.3.2010 Dnro 666/14/2010 Voimassaoloaika 1.4.2010 toistaiseksi Muuttaa Kuormainvaa n käytöstä puutavaran mittauksessa ja erien erillään pidosta
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016
Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1.
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2014 Päivitetty 20.1.2015/SariTeimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30
LisätiedotTyöllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola
Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2016 Päivitetty 20.09.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat
LisätiedotTyöttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty
Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2015 Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015
LisätiedotTyön vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin periaatteet
Työn vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin periaatteet Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK Paivi.rauramo@ttk.fi 1 Turvallisuusjohtamisen perusmalli EU:ssa Vaarojen ja haittojen
LisätiedotKatsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015
Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt hieman vähemmän
LisätiedotSuomalaisten alkoholiostot Virosta
Suomalaisten alkoholiostot Virosta Haastattelututkimuksen tuloksia 1 2 Viron ja Suomen välinen laivaliikenne 4 laivayhtiötä TallinkSilja, VikingLine, Eckerö ja LindaLine Vuodessa noin 8,8 miljoonaa matkustajaa
Lisätiedot