Neljä vuoden aikaa Laadunvalvontaa asiakaskohteessa Osana Proworks palvelut Oy.n toimintaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Neljä vuoden aikaa Laadunvalvontaa asiakaskohteessa Osana Proworks palvelut Oy.n toimintaa"

Transkriptio

1 Neljä vuoden aikaa Laadunvalvontaa asiakaskohteessa Osana Proworks palvelut Oy.n toimintaa

2 2 Säännöllinen aikataulutettu kiertäminen Arviointi asteikko Laadunvalvontaa asiakaskohteessa tehdään tammi-, helmi-, maaliskuun osalta huhtikuun aikana. Huhti-, touko-, kesäkuun osalta heinäkuussa. Heinä-, elo-,syyskuun osalta lokakuussa. Loka-, marras-, joulukuun osalta tammikuussa. Arvioidaan asteikolla 5 = Ylittää selkeästi sopimuksessa määritellyn tason 4 = Erittäin hyvä, ylittää sopimuksessa määritellyn tason 3 = Sopimuksen mukainen suoritus 2 = Pieniä puutteita 1 = Suuria puutteita, ei hyväksyttävissä

3 3 Laadunarvionti mallit Turvallisuus loppukäyttäjälle sekä työntekijälle Laadunarviointi malleista voi valita tarvittavan osa-alueen tai kokonaisratkaisun Kiinteistön auditointi pitää sisällään Kiinteistön ylläpidon onnistuminen Kiinteistön ulkoalueet Kiinteistön sisäalueet Kiinteistön tekniikka Kiinteistön vaarojen arviointi / asukasturvallisuus Siivouksen vaarojen arviointi Muiden työntekijöiden vaarojen että työtehtävien vaarojen arviointi Raportti arvioiduista kohteista, huomiot, toiminta- ja korjausehdotukset

4 4 Ylläpidon merkitys Sopimus Ohjelma Toteutus Kiinteistön ylläpito Arvoidaan kokonaispalvelu eri toimintojen sekä palvelutuottajien ósalta Palvelusopimusten osalta Toteutuneen osalta, tarvittaessa asiakastyytyväisyyskysely haastatellen tai sähköisesti (sähköposti osoitteiden kautta) Huoltokirjojen ajantasaisuus tehtyihin töihin nähden, viranomaiskuittauslistojen tarkastaminen Energiaseurannan toteutuminen, huomiot Käyttöpäiväkirjamerkinnät PTS ehdotukset - toteutuminen

5 5 Ulkoalueen laatu Havainnot sekä ehdotukset Kiinteistön ulkoalueet Arvioidaan ulkoalueen hoidon tasoa eri vuodenaikoina huoltotyöohjelmaan verraten Palvelusopimusten osalta Toteutuneen osalta nähtyyn sen hetkiseen tilanteeseen Kulkureitit Viheralueet ja istutukset sekä pensaat Kiinteistön rakenteet ja rakennukset Leikkialueet ja varusteet Portaat ja nousut Jäteasemat Roska- tuhka-astiat Rännikupit Pihakaivot sekä veden ohjaus

6 6 Sisäalueiden laatu Havainnot sekä ehdotukset Kiinteistön sisäalueet Arvioidaan kiinteistön yleiset tilat, hoidon tasoa eri vuodenaikoina huoltotyöohjelmaan verraten Palvelusopimusten osalta Toteutuneen osalta nähtyyn sen hetkiseen tilanteeseen Kulkureitit Yleiset ja yhteiset tilat Saunat ja pesutilat Pesutupa ja kuivaus Porrashuoneet, aulat ja käytävät Asiakastilat sovittaessa Tilat joissa on kiinteistötekniikkaa

7 7 Kiinteistön teknisen hoidon onnistuminen Havainnot sekä ehdotukset Kiinteistön tekniikka Kokonaiskatsaus kiinteistön teknisenhoidon toteutuneeseen tilaan Sopimusten tavoitteet onnistuminen Toteutuneen seuranta ennakoivat toimenpiteet Eri toimijoiden roolit ja onnistuminen Eri toimijoiden yhteistyön onnistuminen sovittaessa haastattelu, sposti kysely Tehdyt toimenpide-ehdotukset PTS ja tehdyt korjaukset/ historia

8 8 Turvallinen kiinteistö Käyttää sekä työskennellä Kiinteistön vaarojen arviointi Kokonaiskatsaus kiinteistön tilaan Ulkoalueiden turvallisuuden osalta Sisäalueiden turvallisuuden osalta Kiinteistön käyttäjien osalta Vartiointi Aulapalvelu Siivouksen vaarojen arviointi Muiden työntekijöiden vaarojen että työtehtävien vaarojen arviointi Turvallinen liikkuminen kiinteistössä Palo-, muu tekninen turvallisuus

9 9 Raportointi Ehdotukset Raportti arvioiduista kohteista, huomiot, toimintaja korjausehdotukset Yksilöidään sovittujen arviointikohteiden mukaan taulukoiden tai kirjallisen arvion mukaan Kuvallista kerrontaa sen hetkisestä tilasta Tarvittaessa ehdotuksia laadusta, miten siihen voidaan päästä Korjaavia toimenpide ehdotuksia toimintaan, sopimuksiin Haastattelu-/kyselytutkimuksista, yhteenveto eriteltynä käyttäjäjien ja kiinteistöstä huolehtivinen organisaatioiden osalta

10 10 MYYNTIPALVELU Myyntipäällikkö PKS Janne Heinonen Yhteystiedot Myyntipäällikkö Tampere Jouni Hyttinen Myyntijohtaja Jukka Laurila

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Tee joka päivä jotain, mikä pelottaa sinua by Eleanor Roosevelt

Tee joka päivä jotain, mikä pelottaa sinua by Eleanor Roosevelt Tee joka päivä jotain, mikä pelottaa sinua by Eleanor Roosevelt Osana tarkastusta VESIKOURUISTA HUOLEHTIMINEN Katon ja välipohjan tarkastaminen Sekä vesikourujen puhdistaminen Osana proworks palvelu Oy.n

Lisätiedot

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Tiedustelut Pirjo Ylöstalo, puh. 020 434 1390 14.2.2002 s-posti pirjo.ylostalo@kela.memonet.fi ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Joulu- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. joulukuusta 2001 2001 kuusta,%

Lisätiedot

TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA

TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA 2001 : 3 30.4.2001 Tied. Ulla Kaipainen, puh. (09) 415 59 622 Tied. Raija Pajunen, puh. 020 434 1361 S-posti ulla.kaipainen@vakuutusvalvonta.fi S-posti raija.pajunen@kela.memonet.fi

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, tammikuu 2011 (3. 27.1.2011) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, RATAVARAUKSET 2017 Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/217 [1] Syntyneet Vuonna 217 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, kesäkuu 2010 (26.5 17.6.2010) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT

PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT YLE Uutiset Syyskuu 2018 (10.09.2018-02.10.2018) Tutkimuksen toteutus: Tilaaja Toteuttaja YLE Uutiset Taloustutkimus Oy Tiedonkeruun ajankohta 10.9.-2.10.2018 Kohde Tiedonkeruumenetelmä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/219 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 24 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/218 [1] Syntyneet Vuonna 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta vähemmän kuin edellisvuonna.

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, MARRAS 2009 (2. 26.11.2009) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely

Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely Puheenjohtaja Pekka Helander Autoalan Keskusliitto ry 26.3.2010 Hilton Helsinki Kalastajatorppa AKL:n EETTINEN VASTUU Autoalan Keskusliitto

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/219 [1] Syntyneet Tammi-maaliskuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 14 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti 5.huhti 6.huhti

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, syys-lokakuu 2011 (14.9. 6.10.2011) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus

Lisätiedot

Edustajiston kokous Lahdessa MR Kuva Jorma Tenovuo. Uusi ohjelmistokehittäjä aloittaa marraskuu 2008

Edustajiston kokous Lahdessa MR Kuva Jorma Tenovuo. Uusi ohjelmistokehittäjä aloittaa marraskuu 2008 Tietoa Tiirasta Tiira Edustajiston kokous Lahdessa 21.3.2010 MR Kuva Jorma Tenovuo 1/X Tiiran lyhyt historia Edustajiston kokouksessa päätetään Tiiran toteuttamisesta marraskuu 2004 Ohjelmistokehitys alkaa

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2018 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2018 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //   puh / Marko Ylinen, Huhtikuu vko 13 26.3.-1.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 26.maalis 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 01.huhti 02.huhti PÄÄSIÄINEN Huhtikuu vko 14 2.4.-8.4 02.huhti 03.huhti

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54572

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 16/215 [1] Syntyneet Vuonna 215 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Maaliskuu 2018 ( ) YLE Uutiset

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Maaliskuu 2018 ( ) YLE Uutiset YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT Maaliskuu 2018 (01.03.2018-27.03.2018) 1 Tutkimuksen toteutus: Tilaaja Toteuttaja YLE Uutiset Taloustutkimus Oy Tiedonkeruun ajankohta 01.03.2018-27.03.2018 Kohde

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, maaliskuu 2012 (5.3. 29.3.2012) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, 17.2..12.3.2009 Toteutus YLE Uutiset Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 23.3-15.4.2015 Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 23.3-15.4.2015 Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, huhtikuu 2015 (23.3.-15.4.2015) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/218 [1] Syntyneet Tammi-syyskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kuusi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/219 Kehittämis- ja talousosasto Talouspalvelut 9/219 [1] Syntyneet Tammi-elokuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on maassa, Simossa ja Tervolassa. Syntyneiden

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 13 kuukaudelta v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54614 54685

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 6/214 [1] Syntyneet Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

YLE Uutiset. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, Maalis-huhtikuu 2017 ( ) Toteutus. Tutkimus- ja otantamenetelmä. Tutkimuksen ajankohta

YLE Uutiset. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, Maalis-huhtikuu 2017 ( ) Toteutus. Tutkimus- ja otantamenetelmä. Tutkimuksen ajankohta PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, Maalis-huhtikuu 2017 (29.3.-4.4.2017) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden kuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Päivitetty 22.11./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10 Päivämäärä 10.3.2010 Dnro 666/14/2010 Voimassaoloaika 1.4.2010 toistaiseksi Muuttaa Kuormainvaa n käytöstä puutavaran mittauksessa ja erien erillään pidosta

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-syyskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä

Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä Antti Alanko IV-asiantuntija Rakennusterveysasiantuntija (C-24269-26-18) Ylläpito Ylläpito on jonkin järjestelmän oikean toiminnan

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/218 [1] Syntyneet Tammi-heinäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/19 [1] Syntyneet Tammi-helmikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 13 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/216 [1] Syntyneet Vuonna 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-kesäkuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 24.10./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/19 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/19 [1] Syntyneet Tammikuussa 19 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kaksi lasta enemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-huhtikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Syksy 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-syyskuussa Suomeen saapui Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta noin 2 miljoonaa venäläistä, kun

Lisätiedot

LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015

LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015 07.12.2015 LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015 15024,673 48682,819 17820,113 SAHATAVARA 0,000 FLUTING 0,000 KONEET, LAITTEET 94,450 383,402 0,000 0,000 82005,457 NESTEMÄISET POLTTOAINEET 28082,931

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2017/2018 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.12.2018 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, toukokuu 2013 (29.4.-28.5.2013) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 29.3./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 26.1.2017/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Huhtikuu 2017 ( )

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Huhtikuu 2017 ( ) YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT Huhtikuu 2017 (10.4.-9.5.2017) 1 11.5.2017 Tutkimuksen toteutus: Tilaaja Toteuttaja YLE Uutiset Taloustutkimus Oy Tiedonkeruun ajankohta 10.4.-9.5.2017 Kohde Tiedonkeruumenetelmä

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, huhtikuu 2016 (4.4.-3.5.2016) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 21.2./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/218 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-toukokuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt suunnilleen saman verran

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa tammikuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/218 [1] Syntyneet Tammi-kesäkuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kymmenen lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko

Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Työttömien osuus työvoimasta 10,5 % 10,6 % 10,3 % 10,0 % 9,7 % Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut)

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa joulukuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Lokakuu 2018

Työttömät insinöörit. Lokakuu 2018 Työttömät insinöörit Lokakuu 2018 Työttömyystilanne lokakuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4353 Määrä laski kuukauden aikana 121 henkilöllä (-3 %) ja vuoden aikana 928 henkilöllä (-18 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Funktioista. Esimerkki 1

Funktioista. Esimerkki 1 Funktio eli kuvaus on matematiikan keskeisimpiä käsitteitä. Seuraavaksi tarkastellaan funktioita ja todistetaan niiden ominaisuuksia. Määritelmä 1 Olkoot A ja B. Kuvaus eli funktio f : A B on sääntö, joka

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 5/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 26.04./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen

Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen Katsaus kulttuurialan asiakkuuksiin Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen Esityksen agenda Lipunmyynnin kehitys, tammi-syyskuut 2007-2009 2009 Vertailussa mukana ne teatterit ja konsertinjärjestäjät jotka

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 20.12./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Tarmo 3.4.2013 Laskurien käyttö energiahallinnan tukena

Tarmo 3.4.2013 Laskurien käyttö energiahallinnan tukena Tarmo 3.4.2013 Laskurien käyttö energiahallinnan tukena Juhani Heljo, projektipäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto Ensimmäinen karkea laskelma tehdään hyvin vähäisillä lähtötiedoilla. Niitä voi tarkentaa

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013

Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013 Työttömyyden kehityksestä maalis 2013 Vuodet 2007-2012 ja 2013 Työttömyyden kehitys 17 työttömyys % 15 13 11 9 7 työttömyys % vertaillen 07-08-09-10 -11-12-13 20 15 10 5 0 työttömyys % 07 työtömyys % 08

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN

PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN Koivukuitupuu 1 Koivukuitupuun käyttö Koivukuitupuuta hakataan kotimaasta vuosittain 6 milj. m 3 ja tuodaan 6 milj. m 3 Kotimaisesta puusta 85 % on runkokuitupuuta ja 15 % latvakuitupuuta

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 28.8./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018

Työttömät insinöörit. Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Työttömät insinöörit Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Työttömyystilanne syyskuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4474 Määrä laski kuukauden aikana 98 henkilöllä (-2 %) ja vuoden aikana 913 henkilöllä (-17 %)

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 20.6./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 23.02./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Kesäkuu 2019

Työttömät insinöörit. Kesäkuu 2019 Työttömät insinöörit Kesäkuu 2019 Työttömyystilanne kesäkuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4462 Määrä nousi kuukauden aikana 282 henkilöllä (7 %) Vuoden aikana laskua 340 henkilöä (-7 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 25.7./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 26.9./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 22.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholiostot Virosta

Suomalaisten alkoholiostot Virosta Suomalaisten alkoholiostot Virosta Haastattelututkimuksen tuloksia 1 2 Viron ja Suomen välinen laivaliikenne 4 laivayhtiötä TallinkSilja, VikingLine, Eckerö ja LindaLine Vuodessa noin 8,8 miljoonaa matkustajaa

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt hieman vähemmän

Lisätiedot