Sijoita Pohjoismaiden johtavaan 1 joukkorahoitus- ja vertaislainaalustaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sijoita Pohjoismaiden johtavaan 1 joukkorahoitus- ja vertaislainaalustaan"

Transkriptio

1 Sijoita Pohjoismaiden johtavaan 1 joukkorahoitus- ja vertaislainaalustaan Fellow Financeen Yleisöanti MARKKINOINTIESITE. Tämä ei ole Finanssivalvonnan hyväksymä listalleottoesite. Tässä markkinointiesitteessä esitetyt tiedot perustuvat Fellow Finance Oyj:n julkaisemaan listalleottoesitteeseen, joka on saatavilla osoitteessa 1 Välitetyn rahoituksen määrällä mitattuna Lähde: Altfi Data.

2 TIETOA JA OHJEITA SIJOITTAJILLE Tietoa yleisö- ja henkilöstöannista FELLOW FINANCE LYHYESTI Finanssiteknologiayhtiö Fellow Finance haluaa uudistaa rahoituksen ja sijoittamisen Fellow Finance on Pohjoismaiden johtava 2 joukkorahoitus- ja vertaislaina-alustaa tarjoava fintech-konserni. Haluamme muuttaa perinteisen pankkitoiminnan ja uudistaa tavan, jolla ihmiset ja yritykset saavat rahoitusta ja sijoittavat varojaan. Innovatiivisen joukkorahoitusalustamme avulla yhdistämme rahoitusta hakevat yritykset ja kuluttajat sijoittajiin suoraan ja markkinaehtoisesti. Tavoitteenamme on jatkossa kasvaa voimakkaasti ja visiomme on nousta Euroopan johtavaksi joukkorahoituspalveluksi. 2 Välitetyn rahoituksen määrällä mitattuna Lähde: Altfi Data. Pohjoismaiden johtava joukkorahoitus- ja vertaislaina-alusta Globaalit trendit ja markkina-ajurit, kuten digitalisaatio, alustatalouden esiinmarssi, koneoppimisen kehittyminen ja joukkorahoitukseen liittyvän regulaation harmonisointi tukevat kasvua Oma ja itse kehitetty teknologia-alusta mahdollistaa volyymien ja kannattavuuden skaalautumisen Monipuoliset ja kilpailukykyiset rahoituspalvelut sekä yrityksille että kuluttajille Laaja, kansainvälinen ja nopeasti kasvanut asiakaskunta: yli käyttäjää (lainanhakijat ja sijoittaja-asiakkaat) noin 50:stä eri maasta Vaivaton ja pääasiassa maksuton palvelu, joka haastaa perinteiset sijoitusmuodot Lyhyen historiansa aikana Fellow Finance on kasvanut huomattavasti ja laajentanut toimintaansa Puolaan, Saksaan sekä Ruotsiin Monipuolisen kokemuksen ja osaamisen rahoituksen, varainhoidon ja teknologiakehityksen sekä liiketoiminnan kansainvälistämisestä omaava henkilökunta Voimakkaaseen kasvuun ja vahvaan kannattavuuteen tähtäävä kansainvälistymisstrategia Tavoitteena maksaa vähintään 30 % nettotuloksesta osinkoina Fellow Finance sijoituskohteena: Merkintäaika Yleisöannin ja henkilöstöannin merkintäaika alkaa kello 9.30 ja päättyy viimeistään kello Merkintähinta Tarjottavien osakkeiden osakekohtainen merkintähinta yleisö- ja instituutioannissa on 7,73 euroa. Henkilöstöannissa osakekohtainen merkintähinta on 10 prosenttia alhaisempi eli 6,96 euroa tarjottavalta osakkeelta. Merkintähintaa määriteltäessä on otettu huomioon muun muassa vallitseva markkinatilanne, toimialalla toimivien yhtiöiden arvostuskertoimet sekä Yhtiön tulosodotukset. Katso tarkemmat tiedot tämän markkinointiesitteen kohdasta Listautumisannin ehdot. Fellow Financen asiakkaiden etu osakeannissa Yhtiö pyrkii hyväksymään yleisöannissa annetut merkintäsitoumukset kokonaan 500 tarjottavaan osakkeeseen saakka per sijoittaja yhtiöön asiakassuhteessa olevien sijoittaja-asiakkaiden osalta ja 75 tarjottavaan osakkeeseen saakka per sijoittaja muiden yleisöannissa merkintäsitoumuksen antaneiden osalta, ja jakamalla näiden määrien ylittäviltä osin tarjottavia osakkeita yleisöannissa annettujen merkintäsitoumusten täyttämättä olevien määrien keskinäisessä suhteessa. Yleisöannin allokaatioetu tarjotaan yhtiön sijoittaja-asiakkaille. Sijoittaja-asiakas on sellainen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka on rekisteröitynyt sijoittajaksi yhtiön joukkorahoitusalustalla yleisöannin merkintäajan päättyessä. Tärkeitä päivämääriä Yleisöannin allokaatioetu tarjotaan Fellow Financen sijoittajaasiakkaille Yleisöannin merkintäpaikat Esite saatavilla sähköisenä Merkintäaika alkaa klo 9.30 Merkintäaika voidaan keskeyttää aikaisintaan klo Yleisöannin ja Henkilöstöannin merkintäaika päättyy klo Instituutioannin merkintäaika päättyy klo Lopullisen tuloksen julkistaminen (viimeistään) Antiosakkeiden kirjaaminen Kaupparekisteriin (arvio) Antiosakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille (arvio) Kaupankäynti Osakkeilla alkaa First Northissa (arvio) Myyntiosakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille (arvio) Evli Pankki Oyj:n internetpalvelu osoitteessa fellowfinance. Merkintä voidaan tehdä internetpalvelussa Evli Pankin, Danske Bankin, S-Pankin, Nordea Pankin, OP-Ryhmän, Aktian, Handelsbankenin ja Ålandsbankenin verkkopankkitunnuksilla. Merkintä on maksettava merkintää tehtäessä ja merkitsijän tulee varmistaa, että merkinnän maksun määrä ei ylitä hänen oman tilinsä mahdollista päiväkohtaista rajoitetta varojen siirrolle. Merkintää ei voida tehdä internetpalvelussa, jos maksua ei suoriteta samassa yhteydessä. Evli Pankki Oyj:n toimipiste osoitteessa Aleksanterinkatu 19 A, Helsinki arkisin klo Merkitsijän on todistettava henkilöllisyytensä merkintää tehtäessä. Yhteisön merkintää tekevän henkilön on lisäksi osoitettava merkintään liittyvä toimivaltuus. Merkinnän maksu tulee tehdä merkintälomakkeessa annettujen ohjeiden mukaisesti Evli Pankin pankkitilille. Evli Pankki Oyj:n merkintäpiste, johon merkinnän voi toimittaa faksitse tai sähköpostilla. Tarkemmat ohjeet merkinnän tekemiseksi faksilla tai sähköpostilla sekä merkinnän maksamiseksi tulee pyytää etukäteen Evli Pankki Oyj:n merkintäpisteestä puhelimitse Nordnetin internetpalvelu osoitteessa fellowfinance. Merkintä voidaan tehdä internetpalvelussa Nordnetin sekä Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP Pankin, S-Pankin, Säästöpankin ja Ålandsbankenin verkkopankkitunnuksilla. Erikseen sovittaessa Yleisöannissa merkintäsitoumus voidaan antaa myös Nordnet Bank Ab Suomen sivuliikkeen toimipisteessä osoitteessa Yliopistonkatu 5, Helsinki, arkisin kello

3 TOIMITUSJOHTAJAN TERVEHDYS Listautumisesta vauhtia kansainväliseen kasvuun Haluamme jatkossakin kasvaa voimakkaasti ja visiomme on nousta Euroopan johtavaksi joukkorahoituspalveluksi. Fellow Finance on Pohjoismaiden johtava 3 joukkorahoitus- ja vertaislaina-alustaa tarjoava fintech-konserni. Haluamme uudistaa perinteistä pankkitoimintaa mahdollistamalla suoran lainaamisen ihmisten ja yritysten välillä. Haluamme tehdä rahan lainaamisesta luotettavaa ja yksinkertaista, sillä rahoituksen hakemisen tulisi mielestämme olla helppoa, mutkatonta ja läpinäkyvää kaikille. Olemme luoneet innovatiivisen digitaalisen markkinapaikan, jossa yhdistämme rahoitusta tarvitsevat yritykset ja yksityishenkilöt Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Puolassa kansainväliseen, tuottohakuiseen sijoittajakuntaan. Rahoitusta hakeville välitämme markkinaehtoisia kuluttajalainoja ja yrityslainoja sekä markkinaehtoista laskurahoitusta. Sijoittajille palvelumme mahdollistaa varojen hajauttamisen vaihtoehtoiseen omaisuusluokkaan vaivattomasti ilman kuluja tai palkkioita sijoittamisen aloittamisvaiheessa. Näemme markkinoilla useita kasvun ajureita muun muassa teknologian kehittymisen tuomat mahdollisuudet, alustatalouden esiinmarssin useilla liiketoiminta-alueilla, koneoppimisen kehittymisen tuomat mahdollisuudet, perinteisten rahoitusinstrumenttien alhaiset tuotto-odotukset sekä palvelujen helppokäyttöisyyttä ja nopeaa saatavuutta suosivat kuluttajatrendit. Myös Fellow Finance on kasvanut viime vuosina vahvasti. Vuonna 2017 yhtiömme liikevaihto kasvoi 55 prosentilla edellisvuodesta ja oli 8,7 miljoonaa euroa. Hyvä kehitys jatkui vuoden 2018 ensimmäisellä vuosipuoliskolla liikevaihdon kasvaessa 43 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Uskomme, että innovatiivinen teknologia-alustamme mahdollistaa mittakaavaetujen hyödyntämisen liiketoiminnan kasvaessa Haluamme jatkossakin kasvaa voimakkaasti ja kannattavasti ja visiomme on nousta Euroopan johtavaksi joukkorahoituspalveluksi. Pitkäjänteisen kehitystyömme tuloksena syntyneen innovatiivisen teknologia-alustamme ansiosta näkemyksemme on, että palvelumme ovat skaalattavissa joustavasti uusille markkinoille ja uusiin tuotteisiin. Erityisesti näemme huomattavaa kasvupotentiaalia muun muassa yritysrahoituksen puolella. Etenkin joustava ja markkinaehtoinen laskurahoitusratkaisumme on vastannut pk-yritysten tarpeisiin kassanhallinnassa laskujen maksuaikojen pidentyessä. Myös pankkeihin kohdistunut kiristynyt sääntely luo tilaa uusille, Fellow Financen kaltaisille toimijoille yritysrahoituksessa. Tavoitteenamme on, että toimimme vuoden 2023 loppuun mennessä kymmenessä Euroopan maassa, liikevaihtomme on yli 80 miljoonaa euroa ja liikevoittomme vähintään 25 prosenttia liikevaihdosta. Tavoitteena jakaa vähintään 30 prosenttia nettotuloksesta osinkona Suunnitellun osakeannin ja listautumisen tavoitteena on kansainvälisen kasvun ja toiminnan laajentamisen rahoittaminen. Lisäksi tavoittelemme osakkeenomistajien määrän kasvattamista, yhtiölle pääsyä pääomamarkkinoille sekä yhtiön osakkeen likviditeetin ja yhtiön tunnettuuden lisäämistä. Listautuminen mahdollistaa myös osakkeiden tehokkaamman käytön esimerkiksi maksuvälineenä mahdollisissa yrityskaupoissa sekä henkilöstön palkitsemisessa. Osakkeenomistajilleen Fellow Finance haluaa olla sijoitus, joka kannatti tehdä. Kehitämme liiketoimintaamme aktiivisesti ja tähtäämme kansainvälistymiseen, kannattavaan kasvuun ja arvonluontiin myös osingonmaksun kautta. Osinkopolitiikkamme mukaan tavoitteenamme on jakaa osinkoa vähintään 30 prosenttia konsernin vuotuisesta nettotuloksesta, yhtiön taloudellinen tilanne ja rahoitustarpeet huomioiden. Tervetuloa mukaan omistamaan pankkitoiminnan uudistajaa, Fellow Financea! Jouni Hintikka toimitusjohtaja 3 Välitetyn rahoituksen määrällä mitattuna Lähde: Altfi Data. 4 5

4 YHTIÖESITTELY Pohjoismaiden johtava 4 joukkorahoituksen ja vertaislainojen välittäjä Fellow Financesta on kasvanut nopeasti Pohjoismaiden johtava toimija, jolla on laaja ja nopeasti kasvanut asiakaskunta. Fellow Finance on Pohjoismaiden johtava 5 joukkorahoitus- ja vertaislaina-alustaa tarjoava fintech- konserni. Konserniin kuuluvat yhtiöt ovat toimintahistoriansa aikana välittäneet vertaislainoja kuluttajille, lainamuotoista joukkorahoitusta yrityksille sekä laskurahoitusta yrityksille yhteensä yli 295 miljoonalla eurolla 6 palvellen yli käyttäjää noin 50:stä eri maasta. Vuonna 2014 toimintansa aloittanut Fellow Finance tarjoaa omalla, innovatiivisella joukkorahoitusalustallaan digitaalisia rahoitus- ja sijoituspalveluita yksityishenkilöille ja yrityksille. Yhtiön kolmas asiakasryhmä ovat sijoittajat yksityishenkilöt ja yritykset, jotka haluavat tehdä suoria sijoituksia lainoihin. Fellow Financella on toimintaa neljässä maassa: Suomessa, Puolassa, Saksassa ja Ruotsissa. Fellow Finance -konserniin kuuluvat emoyhtiö Fellow Finance Oyj ja sen täysin omistamat tytäryhtiöt Lainaamo Oy, P2P Sverige AB ja Fellow Finance Sp. zo.o. Lainaamo harjoittaa rahoitusyhtiötoimintaa yksityishenkilöille ja yrityksille sijoittamalla omia varojaan Fellow Financen joukkorahoitusalustan kautta yritysten ja yksityishenkilöiden lainoihin. Avainluvut 5 Välitetyn rahoituksen määrällä mitattuna Lähde: Altfi Data. 6 Välitetyn rahoituksen määrässä on huomioitu Lainaamon kesäkuusta 2013 lähtien välittämä rahoitus sekä Fellow Financen välittämä rahoitus palvelun käyttöönotosta maaliskuusta 2014 lähtien. Ennen kuin Lainaamosta tuli osa Konsernia, Lainaamo oli omasta järjestelmästään välittänyt rahoitusta noin 24 miljoonaa euroa (6/2013 5/2015). Toukokuusta 2015 lähtien, Lainaamon tullessa osaksi konsernia, on Lainaamon kautta haetut lainat käsitelty ja hallinnoitu Fellow Financen alustalla tuhatta euroa (ellei toisin mainittu) Konsernin tunnusluvut: Lisäksi Lainaamo tarjoaa rahoitusta yksityishenkilöille itsenäisesti oman brändinsä alla omalla sivustollaan. Lainaamolla on keskeinen rooli Fellow Financen murtautuessa uusille markkinoille sellaisiin maihin, joissa se ei vielä välitä rahoitusta. Lainaamo voi tarvittaessa tukea tehokkaan markkinan syntymistä uudella markkinalla tarjoamalla Fellow Financen joukkorahoitusalustan kautta rahoitusta uuden markkinan lainaaja-asiakkaille. Fellow Finance on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja kannattavasti. Vuonna 2017 liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 55 prosenttia 8,7 miljoonaan euroon ja liikevoitto oli 2,5 miljoonaa euroa, 28,8 prosenttia liikevaihdosta. Liikevaihto muodostuu pääasiassa rahoituksen välitys- ja tilinhoitopalkkioista. Fellow Financen tavoitteena on jatkossakin kasvaa voimakkaasti ja yhtiön visiona on tulevaisuudessa olla Euroopan johtava joukkorahoituspalvelu yksityishenkilöille ja yrityksille. Tavoitteena on saavuttaa 80 miljoonan euron liikevaihto vähintään 25 prosentin liikevoittomarginaalilla vuoden 2023 loppuun mennessä sekä toimia kymmenessä Euroopan maassa. (tilintarkastamaton, ellei toisin mainittu) Liikevaihto (tuhatta euroa) 5 582, , ,7 1) 5 592,2 1) Josta välityspalkkiot 4 138, , ,2 1) 3 590,6 1) Josta korkotuotot lainoista 1 444, , ,4 1) 2 001,6 1) Käyttökate (EBITDA) 1 860, , , ,5 Käyttökate (EBITDA) -marginaali, prosenttia 33,3 % 30,0 % 33,1 % 22,5 % Liikevoitto (EBIT) 1 673,8 994, ,0 1) 918,0 1) Liikevoitto (EBIT) -marginaali, prosenttia 30,0 % 25,4 % 28,8 % 1) 16,4 % 1) Tulos ennen veroja (EBT) 1 005,1 408, ,2 1) 142,5 1) Tulos ennen veroja (EBT) -marginaali, prosenttia 18,0 % 10,4 % 14,1 % 2,5 % Tilikauden tulos 785,9 361, ,7 1) 74,4 1) Lainaamon lainasaatavakanta , , , ,8 Lainaamon Konsernin ulkopuolinen korollinen velka , , , ,0 Oman pääoman tuotto (ROE), prosenttia 36,4 % 22,0 % 29,8 % 1) 2,4 % 1) Osakekohtainen (osakeantioikaistu 2 ) tulos (EPS), laimentamaton, euroa 0,14 0,06 0,19 2) 0,01 2) 1) Tilintarkastettu 2) Osakekohtaiset tunnusluvut on laskettu käyttämällä Yhtiön osakkeenomistajille toteutetun maksuttoman osakeannin johdosta oikaistua osakemäärää. Osakkeenomistajien yksimielisellä päätöksellä päätettiin maksuttomasta osakeannista osana Suunnitellun Listautumiseen liittyviä järjestelyjä. Osakeantioikaisulla tarkoitetaan osakemäärän oikaisua maksuttoman osakeannin johdosta. Lista yhtiön kaikista vaihtoehtoisista tunnusluvuista löytyy Fellow Finance Oyj:n julkaisemasta listalleottoesitteestä. Välitetyn rahoituksen määrä (kumulatiivisesti toiminnan alusta 2013, miljoona euroa) 301% 108% 100% % Välitetyn rahoituksen määrä, Fellow Financen järjestelmä (EURm) Välitetyn rahoituksen määrä, Lainaamon järjestelmä (EURm) Välitetyn rahoituksen määrän kasvu vertailujaksolta (%) % /17 1-8/18 Välitetyn rahoituksen määrä, Lainaamon järjestelmä (EURm) Välitetyn rahoituksen määrän kasvu vertailujaksolta (%) 1 Välitetyn rahoituksen määrä sisältää Lainaamon vanhalla järjestelmällä välitettyä rahoitusta: EURm, EURm ja sekä sitä myöhäisemmät ajankohdat 24 EURm. Lainaamo tuli osaksi konsernia toukokuussa 2015 ja sen myöntämät lainat on tämän jälkeen välitetty Fellow Financen järjestelmää hyödyntäen. 7 Lainanhakijoiden lukumäärä (kumulatiivisesti toiminnan alusta, tuhansia) % 43% 92% 122% Välitetyn rahoituksen määrä, Fellow Financen järjestelmä (EURm) 0,3 Välitetyn rahoituksen määrä (kauden aikana, miljoona euroa) 1,8 3,9 6,1 99 Sijoittajien lukumäärä (tuhansia) (tuhansia) 5,3 74% 8,

5 MIKSI SIJOITTAA FELLOW FINANCEEN? Pohjoismaiden johtava 7 joukkorahoitus- ja vertaislaina-alusta Fellow Finance on nopeasti kasvanut Pohjoismaiden johtavaksi lainamuotoiseksi joukkorahoitus- ja vertaislaina-alustaksi 8, jonka vuoksi se on hyvin asemoitunut hyödyntämään rahoitusmarkkinalla käynnissä olevaa murrosta. Yhtiön johto uskoo, että murroksen seurauksena eri joukkorahoituksen muodot, kuten vertaislainaus ja lainamuotoinen joukkorahoitus, kasvattavat suosiotaan rahoitusta etsivien sekä sijoittajien keskuudessa. Fellow Finance tarjoaa rahoitusta Suomessa, Puolassa, Saksassa sekä Ruotsissa, ja yhtiön palvelussa on sijoittajia noin 50:stä maasta. Yhtiö on onnistunut tehokkaasti kasvattamaan lainanhakijoidensa ja sijoittaja-asiakkaidensa määrää: lainan hakijoiden määrä on noussut vuoden 2015 alusta noin 8 000:sta :een (tilanne ). Vastaavana ajanjaksona sijoittaja-asiakkaiden määrä on noussut noin 300:sta yli 8 500:aan. Liiketoiminnan keskiössä oleva oma, osittain automatisoitu joukkorahoitusalusta on suunniteltu toimimaan mahdollisimman hyvin useassa eri maassa, eri valuutoin ja soveltumaan useiden erilaisten rahoituspalvelujen tarjoamiseen sekä yksityishenkilöille että yhteisöille. Globaalit trendit ja markkina-ajurit tukevat kasvua Globaali joukkorahoitusmarkkina on voimakkaassa kasvussa. Vuosina globaali joukkorahoituksen volyymi kasvoi keskimäärin 213 prosenttia vuosittain 9. Yhtiön tämänhetkisillä markkina-alueilla Suomessa, Puolassa, Saksassa ja Ruotsissa kehitys on myös globaalin joukkorahoitusmarkkinan tapaan kasvanut voimakkaasti. Lisäksi digitalisaation eteneminen, alustatalouden esiinmarssi useilla liiketoiminta-alueilla, koneoppimisen kehittymisen tuomat mahdollisuudet, perinteisten rahoitusinstrumenttien alhaiset tuotto-odotukset sekä palvelujen helppokäyttöisyyttä ja nopeaa saatavuutta suosivat kuluttajatrendit tukevat Fellow Financen liiketoimintamallin kasvua. Monipuoliset ja kilpailukykyiset rahoituspalvelut laajalle asiakaskunnalle Yksityishenkilöille Fellow Finance tarjoaa helppokäyttöisen ja nopean kanavan hakea vertaislainaa. Vertaislaina on käytännössä yksityishenkilön ja sijoittaja-osapuolen välinen sopimus, jossa sekä lainanhakija, että yksi tai useampi lainanantaja (eli sijoittaja tai sijoittajat) päättävät yhdessä lainan ehdoista. Yritysrahoituksen saralla yhtiö tarjoaa pankkirahoitusta täydentävän rahoituskanavan erityisesti pk-yrityksille yrityslainojen ja laskurahoituksen muodossa. Yhtiön johto uskoo, että kiristynyt ja mahdollisesti kiristyvä pankkisääntely tulee entisestään lisäämään pankkien ulkopuolisen rahoituksen tarvetta. Sijoittaja-asiakkaille Fellow Finance tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden sijoittaa suoraan yksityishenkilöiden ja yritysten lainoihin samalla joukkorahoitusalustalla. Tuottona sijoitukselleen sijoittaja-asiakkaat saavat pääsääntöisesti kuukausittain korkoa lainoista. Sijoitukset voi vaivattomasti hajauttaa satoihin lainoihin, jolloin yksittäinen vastapuoli- ja lainariski pienenee ja sijoittajan on mahdollista saada kilpailukykyistä tuottoa alhaisella volatiliteetilla. Yhtiö tarjoaa joukkorahoitusalustallaan kehittyneet ja monipuoliset palvelut sijoittajille hallinnoida sekä analysoida sijoituksiaan ja niiden kehitystä. Yhtiön välittämiin lainoihin sijoittamalla yksityishenkilöt ja yhteisöt voivat hajauttaa sijoitusomaisuuttaan perinteisistä osake-, rahasto- ja joukkovelkakirjalainasijoituksista vaihtoehtoiseen sijoitusmuotoon. Yhtiön verkkosivuillaan ylläpitämän datan perusteella 10 Yhtiön välittämien lainojen tuotto ei merkittävästi korreloi osakemarkkinan kanssa, joten lainat tarjoavat hajautusta esimerkiksi osakesijoituksille. Fellow Financen tarjoama palvelu on pääasiassa maksuton kaikille sijoittaja-asiakkaille. Yhtiö veloittaa ainoastaan lainojen jälkimarkkinatransaktioista palkkion. Voimakkaaseen kasvuun ja vahvaan kannattavuuteen tähtäävä kansainvälistymisstrategia Fellow Financen strategia tähtää voimakkaaseen kotimaiseen ja kansainväliseen orgaaniseen kasvuun sekä vahvaan kannattavuuteen. Strategian keskiössä on Fellow Financen oma joukkorahoitusalusta, joka on suunniteltu alusta pitäen modu laarisesti toimimaan mahdollisimman hyvin useassa eri maassa, eri valuutoin ja soveltumaan useiden erilaisten rahoituspalvelujen tarjoamiseen sekä yksityishenkilöille että yhteisöille. Digitaalisuuteen pohjautuvan toimintamallin ansiosta Fellow Financen liiketoiminta on yhtiön johdon näkemyksen mukaan operatiivisesti tehokasta ja skaalautuvaa, mikä mahdollistaa mittakaavaetujen hyödyntämisen tehokkaasti. Digitaalisuus mahdollistaa nykyistä merkittävästi suuremmat välitettyjen ja hallinnoitavien lainojen volyymit ilman merkittäviä lisärekrytointeja tai muita merkittäviä panostuksia. Koneoppimisen hyödyntäminen tukee myös luottoriskien ja myynnin optimointia. Fellow Financen tavoitteena on jatkossakin kasvaa voimakkaasti ja yhtiön visiona on tulevaisuudessa olla Euroopan johtava joukkorahoituspalvelu. Yhtiö tähtää 80 miljoonan euron liikevaihtoon vähintään 25 prosentin liikevoittomarginaalilla vuoden 2023 loppuun mennessä sekä toimintaan kymmenessä Euroopan maassa. Yhtiön osinkopolitiikan mukaan Fellow Financen tavoitteena on jakaa osinkoa vähintään 30 prosenttia konsernin vuotuisesta nettotuloksesta, yhtiön taloudellinen tilanne ja rahoitustilanne huomioiden. Liiketoimintaan liittyvän sääntelyn kehittyminen sekä maksulaitostoimiluvan tarjoamat mahdollisuudet Fellow Finance sai vuoden 2017 lopussa Finanssivalvonnalta maksulaitoksen toimiluvan. Toimilupa on yhtiön johdon näkemyksen mukaan selkeyttänyt sen toimintaympäristöä lainsäädännön näkökulmasta sekä vahvistanut asiakkaiden ja muiden sidosryhmien luottamusta yhtiön tarjoamiin palveluihin. Maksulaitoksen toimilupa tarjoaa Fellow Financelle myös uusia mahdollisuuksia tarjota palveluitaan ETA-alueella ilman erillistä paikallista toimilupaa niissä maissa, joissa maksulaitoksen toimilupa mahdollistaa kyseisen maan kansallisen sääntelyn mukaan lainamuotoisen joukkorahoituksen ja vertaislainauksen välityksen, sillä niin kutsutun yhden toimiluvan periaatteen mukaan yhdessä ETA-maassa toimiluvan saanut maksulaitos voi harjoittaa maksulaitoslain tarkoittamaa toimintaa koko ETA-alueella tarjoamalla palveluita rajan yli luvun lopun rahoitusmarkkinoiden globaalin kriisin myötä pankkien vakavaraisuusvaatimuksia kiristettiin monissa maissa. Tämän seurauksena pankit ovat jossain määrin kiristäneet lainanantoaan, jolloin markkinalle on jäänyt tarjonta-aukko, jossa innovatiiviset pienemmät toimijat voivat kasvaa. Suomessa vuonna 2016 voimaan tullut joukkorahoituslaki (734/2016) on yhtiön johdon näkemyksen mukaan yhtenäistänyt toimialan pelisääntöjä ja mahdollistanut toimialan kasvun yrityksille suunnatussa lainamuotoisessa joukkorahoituksessa. Vastaavanlainen regulaatio on valmisteilla EU-tasolla, jonka tarkoitus on selkeyttää toimialan pelisääntöjä laajemmin. Muu lainsäädäntö, kuten esimerkiksi toinen maksupalveluita koskeva direktiivi (2015/2366/EU) ( PSD2 ) mahdollistanee kolmansien palvelutarjoajien pääsyn pankkien asiakkaiden tileille ohjelmointirajapintojen kautta asiakkaan suostumuksella. PSD2:n perusteella toimiluvan saaneille rekisteröidyille kolmansille palveluntarjoajille on sallittava rajoitettu pääsy muiden maksupalveluntarjoajien kuten pankkien ylläpitämille maksutileille. Kolmannet palveluntarjoajat voivat tarjota asiakkaille maksutoimeksiantojen käynnistyspalveluja, tilitietopalveluja ja korttipohjaisia maksuvälineitä. Yhtiön johdon näkemyksen mukaan edellä mainittu asiakkaille tarjottava tilitietopalvelu voi helpottaa Fellow Financen tekemää lainaaja-asiakkaiden maksukyvyn arviointia ja luottoluokittelua tulevaisuudessa, mikäli Fellow Finance hakee ja sille myönnetään PSD2:n mukaisen toimiluvan tilitietopalvelua varten. 7 Välitetyn rahoituksen määrällä mitattuna Lähde: Altfi Data. 8 Välitetyn rahoituksen määrällä mitattuna Lähde: Altfi Data. 9 Lähde: University of Cambridge, Judge school of Business. The 3rd European Alternative Finance Industry Report. 10 Yhtiö on verrannut Fellow Financen sijoittajien tuottokehitystä Euro Stoxx 50, Eurooppalaisten suuryritysten osakeindeksiin

6 STRATEGIA, TAVOITTEET JA OSINKOPOLITIIKKA Voimakkaaseen kasvuun valmis alusta Fellow Finance kasvuyhtiö, joka luo arvoa sijoittajalle myös osinkopolitiikallaan Orgaaninen kasvu nykyisissä tuotteissa ja markkinoissa Uudet tuotteet Kasvu laajentamalla uusille markkinoille valikoidusti Tuotevalikoiman laajennus modulaarista alustaa hyödyntäen VISIO Visionamme on olla Euroopan johtava joukkorahoituspalvelu ihmisille ja yrityksille MISSIO Missionamme on muuttaa perinteinen pankkirahoitus suoraan lainaukseen ihmisten ja yritysten välille Uudet markkinat Edelläkävijyys: pyrimme uudistamaan perinteistä pankki- ja rahoitusmarkkinaa innovatiivisesti ja digitaalisesti Strategia pähkinänkuoressa Tehokkuus: pyrimme teknologiaamme hyödyntäen mahdollistamaan ylivertaisen operatiivisen tehokkuuden Fellow Financen strategia tähtää voimakkaaseen kotimaiseen ja kansainväliseen orgaaniseen kannattavaan kasvuun. Strategian toteuttamisessa keskeisessä roolissa on Fellow Financen oma joukkorahoitusalusta, joka on rakennettu niin, että se olisi mahdollisimman skaalautuva ja toimisi erilaisten rahoituspalvelujen tarjoamiseen sekä yksityishenkilöille että yhteisöille useassa eri maassa ja eri valuutoin. Alustan modulaarisuus mahdollistaa uusien palveluiden, markkinoiden sekä valuuttojen lisäämisen helposti. Fellow Finance voi vapaasti ja ketterästi kehittää omaa alustaansa edelleen vastaamaan kysyntää ja uusien markkinoiden tarpeita. ARVOT Avoimuus: tavoitteenamme on, että toimintamme on läpinäkyvää asiakkaillemme ja sidosryhmillemme Laadukkuus: haluamme, että edistyksellisempi palvelumme tarjoaa asiakkaillemme paremman asiakaskokemuksen Digitaalisuuteen pohjautuvasta toimintamallista johtuen Fellow Financen liiketoiminta on yhtiön johdon mukaan hyvin skaalautuvaa, mikä mahdollistaa mittakaavaetujen hyödyntämisen tehokkaasti. Yhtiö saa suurimman osan tuotoistaan lainojen välityksestä sekä välitettyjen lainojen hallinnoinnista saatavista palkkioista. Digitaaliset järjestelmät mahdollistavat nykyistä merkittävästi suuremman välitettyjen ja hallinnoitavien lainojen volyymin ilman merkittäviä lisärekrytointeja tai muita merkittäviä panostuksia liiketoimintaan. Strategian painopiste on rahoituksen välitykseen keskittyvän liiketoiminnan kasvattaminen. Yhtiö ei suunnittele aktiivisesti kasvattavansa Lainaamon rahoitustoimintaa, jonka rooli jatkossakin on tukea yhtiön laajentumista uusille markkinoille. Kannattavan kasvun lähteet Fellow Financen tavoitteena on voimakas, mutta kannattava kasvu ja mittakaavaetujen saavuttaminen laajentumalla uusille markkinoille, lanseeraamalla uusia rahoituspalveluita sekä panostamalla palveluidensa markkinointiin. Kasvun kannalta keskeistä on myös institutionaalisten sijoittajien sijoitusvolyymin kasvattaminen, minkä seurauksena Fellow Finance odottaa palvelussa tarjottavien matalampiriskisten lainojen korkotasojen ajan myötä laskevan. Tämä puolestaan mahdollistaa entistä kilpailukykyisempien rahoitustuotteiden ja palveluiden tarjoamisen. Yhtiön kannattavuutta pyritään edelleen parantamaan kasvattamalla aktiivisella asiakassuhteen hoidolla palaavien asiakkaiden määrää sekä etsimällä ja kokeilemalla jatkuvasti uusia asiakashankintakanavia. Mikäli yritysrahoituksen osuus yhtiön välittämän rahoituksen kokonaismäärästä jatkaa kasvuaan, arvioidaan kulurakenteen paranevan entisestään, sillä yritysrahoituksessa uusasiakashankinnan kustannukset ovat kuluttajarahoitusta matalammat. Esimerkiksi laskurahoituksessa asiakkuus tuottaa usein tasaisesti ilman aktiivista uusmyyntiä. Kannattavuuden odotetaan paranevan liiketoiminnan volyymien kasvaessa, sillä liiketoiminnan skaalautuvuudesta johtuen kiinteiden ja muuttuvien kustannusten osuus kokonaiskustannuksista pienenee liikevaihdon kasvaessa. Volyymien kasvu laajentaa myös Fellow Financen tunnettuutta, mikä osaltaan alentaa asiakashankinnan kustannuksia. Taloudelliset tavoitteet ja osinkopolitiikka Fellow Finance tähtää vuoden 2023 loppuun mennessä seuraaviin taloudellisiin tavoitteisiin: Välitetyt lainat 1,5 miljardia euroa vuodessa Liikevaihto yli 80 miljoonaa euroa Liikevoitto vähintään 25 prosenttia liikevaihdosta. Lisäksi yhtiön tavoitteena on, että vuoden 2023 loppuun mennessä sillä on toimintaa 10 Euroopan maassa. Fellow Finance on kasvuyhtiö, jonka tavoitteena on luoda sijoittajille arvoa myös osinkojen muodossa. Osinkopolitiikkansa mukaan Fellow Financen tavoitteena on jakaa osinkoa vähintään 30 prosenttia konsernin vuotuisesta nettotuloksesta, taloudellinen tilanne ja rahoitustilanne huomioiden

7 FELLOW FINANCEN LIIKETOIMINTA Palvelut asiakasryhmittäin Fellow Finance yhdistää lainaa tarvitsevat ja lainan tarjoajat Kuluttajarahoitus Palvelu Osuus 1-8/2018 * Maat Lainamäärä Laina-aika Määritelmä Vertaislainat Suomi Vertaislainat Muut maat 68% 23% Jopa vuotta Jopa ** Jopa 10 vuotta ** Vertaislainaus kuluttajille: yksityiset ja institutionaaliset sijoittajat rahoittavat kuluttajia Fellow Finance tarjoaa perinteiselle pankkirahoitukselle vaihtoehtoisia rahoitus- ja sijoitusratkaisuja yksityishenkilöille ja yrityksille. Fellow Financen liikevaihto syntyy pääasiassa välityspalkkioista ja kuukausittaisista tilinhoitopalkkioista. Vertaislainojen, lainamuotoisen joukkorahoituksen sekä laskurahoituksen välitys tapahtuu Fellow Financen kehittämällä digitaalisella joukkorahoitusalustalla. Lainanhakija yksityishenkilö tai yritys täyttää palvelussa lainahakemuksen sähköisesti, määrittelee haluamansa lainan ehdot ja asettaa enimmäismäärän hakemansa lainan korolle. Vastavuoroisesti sijoittaja-asiakkaat tarjoavat alustalla rahoitusta lainanhakijoille itse määräämillään ehdoilla. Mikäli lainanhakijan ja sijoittaja-asiakkaan ehdot kohtaavat, luo Fellow Financen palvelu lainasopimuksen lainanhakijan hyväksyttäväksi. Fellow Financen palvelussa lainanottajat ja sijoittajat voivat seurata reaaliaikaisesti omiin lainoihinsa liittyviä tietoja. Sijoittaja-asiakkaat voivat muun muassa seurata sijoitussalkkunsa tuottokehitystä ja kassavirtoja sekä analysoida lainasijoitusten tuottokehitystä erilaisin kriteerein. Myös Fellow Financen tytäryhtiö Lainaamo harjoittaa luotonantotoimintaa yksityishenkilöille ja yrityksille sijoittamalla omia varojaan Fellow Financen joukkorahoitusalustan kautta. Lainaamo tarjoaa rahoitusta yksityishenkilöille myös itsenäisesti Lainaamo-brändinsä alla omassa verkkopalvelussaan. Vertaislainoja kuluttaja-asiakkaille Vertaislainaus on viime vuosina kasvattanut suosiotaan muiden joukkorahoituksen muotojen tapaan merkittävästi 11 ja on tänä päivänä maailmanlaajuisesti tunnettu joustava rahoituksen muoto. Vertaislaina on käytännössä yksityishenkilön ja sijoittajan välinen sopimus, jossa sekä lainanhakija, että yksi tai useampi lainanantaja päättävät yhdessä lainan ehdoista, kuten muun muassa korosta ja lainan maksuajasta. Fellow Finance tarjoaa joukkorahoitusalustalla vertaislainoja yksityishenkilöille Suomessa, Puolassa, Saksassa ja Ruotsissa. Lainamuotoista joukkorahoitusta yritysasiakkaille Fellow Financen joukkorahoitusalusta tarjoaa pk-yrityksille mahdollisuuden hakea yrityslainaa asettamillaan ehdoilla ketterästi ja kustannustehokkaasti, ilman rahoituslaitosten tai muiden FELLOW FINANCE Sijoittajat LAINAAMO Rahoittajat Lähde: Yhtiön tiedot * Netto, luottotappiovaraukset huomioiden Välityspalkkiot jälkimarkkinalta Tilinavaus- ja hoitomaksut 17,8 EURm * Lainasaatavakanta 6/2018 (Rahoitettu pääosin ulkopuolisella korollisella velalla) Pääoma + korko Rahoitus neuvonantajien apua. Lainamuotoinen joukkorahoitus sisältää useimmiten vähintään omistajayrittäjän omavelkaisen henkilötakauksen ja usein myös reaalivakuuden, kuten kiinteistö- tai yrityskiinnityksen. Lisäksi Fellow Finance tarjoaa yrityksille lyhytaikaista, päivän, yritysrahoitusta laskurahoituksen muodossa. Laskurahoitus rahoitetaan suoraan laajalta joukolta sijoittajia samaan tapaan kuin pitkäaikaiset yrityslainat ilman perinteistä pankki- tai saatavienhallintasektoria välikätenä. Laskunsa rahoittaessa yrityksen ei enää tarvitse odottaa, että sen asiakkaat maksavat laskunsa maksuehdon mukaisesti, vaan yritys saa laskuista rahat heti käyttöönsä. Laskurahoituksella yritys nopeuttaa pääoman kiertoa ja parantaa omaa maksuvalmiuttaan. Laskurahoitusta hyödyntämällä yritykset voivat myös tehdä kassavirrastaan helpommin ennustettavaa poistaen epävarmuuden myyntilaskujen kotiutumisaikataulusta. Toistaiseksi lainamuotoista joukkorahoitusta ja laskurahoitusta välitetään yrityksille vain Suomessa, mutta yhtiö selvittää jatkuvasti mahdollisuuksia laajentaa myös yritysrahoitukseen keskittyviä palvelujaan ulkomaille. Vaihtoehtoisia, kustannustehokkaita ratkaisuja sijoittajaasiakkaille Fellow Finance palvelee sijoittaja-asiakkaitaan tarjoamalla mahdollisuuden sijoittaa suoraan yksityishenkilöiden ja yritysten lainoihin. Tuottona sijoitukselleen sijoittaja-asiakkaat saavat pää- Lainaajat Lainaajat 1 Yritysrahoitus Laskurahoitus Lainamuotoinen joukkorahoitus 9% N/A Jopa 1 m päivää Jopa 7 vuotta Lähde: Yhtiön tiedot; *Osuus kappalemäärästä. 1-8/2018 osuudet euromääräisestä volyymista olivat: Vertaislainat Suomi 80%, Vertaislainat muut maat 4% ja Yritysrahoitus 16%; **Vaihtelee maittain. Puolassa PLN (laina-aika 4 24 kuukautta), Saksassa EUR (laina-aika 1 10 vuotta) ja Ruotsissa SEK (laina-aika 1 10 vuotta) sääntöisesti kuukausittain korkoa lainaaja-asiakkailta. Sijoitukset voi vaivattomasti hajauttaa satoihin lainoihin, jolloin yksittäinen vastapuoli- ja lainariski pienenee ja sijoittajan on mahdollista saada kilpailukykyistä tuottoa alhaisella volatiliteetilla. Sijoittajien saamat korkotuotot ja lainalyhennykset ovat myös helposti sijoitettavissa uudelleen. Sijoittamisen aloittaminen on helppoa ja soveltuu hyvin eri kokoisen sijoitusvarallisuuden omaaville sijoittajille, sillä sijoittamisen aloittaminen on ilmaista eikä vaadi suuria alkupääomia. Lainanhakijan luottokelpoisuutta arvioidaan koneoppimiseen perustuvalla mallilla, jonka perusteella hakijat luokitellaan viiteen eri luottoluokkaan yhdestä viiteen. Mitä korkeampi luottoluokka, sitä todennäköisempää Yhtiön tekemän luottokelpoisuusarvion mukaan on, että lainanhakija tulee maksamaan lainansa moitteetta takaisin korkoineen. Hyvä tuottopotentiaali ja rajattu riski houkuttaa sijoittajia * Osuus sijoittajista 25% Yli 3 kuukautta sijoittaneet sijoittajat, joilla sijoitukset on hajautettu yli 100 lainaan, edustaen noin 60 % Yhtiön sijoittaja-asiakkaista 20% 15% 10% 5% 0% -7% -6% -5% -4% -3% -2% -1% 0% 1% 2% 3% 4% 5% 6% 7% 8% 9% 10% 11% 12% 13% 14% 15% 16% 17% 18% 19% 20% 21% 22% 24% Vuotuinen tuotto Tilanne Toteutunut tuotto-% kertoo sijoitetun pääoman vuotuisen tuoton lainasijoituksille (Internal Rate of Return, XIRR). Tuoton laskennassa huomioidaan saadut korot, realisoituneet luottotappiot Laskurahoitus: yksityiset ja institutionaaliset sijoittajat rahoittavat yritysten myyntisaatavia Lainamuotoinen joukkorahoitus: yksityiset ja institutionaaliset sijoittajat rahoittavat yrityksiä Yhtiö tarjoaa sijoittajille mahdollisuuden myydä omistamiaan lainoja yhtiön ylläpitämällä jälkimarkkinapaikalla. Jälkimarkkinan ansiosta sijoittajille tarjotaan mahdollisuus irtautua sijoituksista jo ennen kuin heidän myöntämänsä laina on kokonaisuudessaan takaisinmaksettu. Jälkimarkkinalla tapahtuvasta transaktiosta Fellow Finance veloittaa myyntipalkkion lainan myyvältä sijoittajalta. Sijoittajat saavat halutessaan joukkorahoitusalustalta yksilöllisen raportin sijoituksistaan haluamillaan suorituskykymittareilla. Sijoittajille tarjotaan myös mahdollisuus avata API-rajapinta Yhtiön palveluun, jonka avulla sijoittaja voi rakentaa muun muassa oman analyysi-, sijoitus-, ja raportointijärjestelmän. Yhtiön välittämien lainojen tuotto ei merkittävästi korreloi esimerkiksi osakemarkkinan kanssa, joten lainasijoittaminen tarjoaa hyvin hajautusta esimerkiksi osakesijoituksille. 12 Sijoittajien saamien historiallisten vuotuisten tuottojen jakaumaa on kuvattu alla: * Tilanne Toteutunut tuotto-% kertoo sijoitetun pääoman vuotuisen tuoton lainasijoituksille (InternalRateof Return, XIRR). Tuoton laskennassa huomioidaan saadut korot, realisoituneet luottotappiot sekä nykyinen lainapääoma vähennettynä luottotappiovarauksella maksuviiveellisille lainoille. Tuottojen jakaumassa on huomioitu yli 3kuukautta sijoittaneet sijoittajat, joilla sijoitukset on hajautettu yli 100 lainaan, edustaen noin 60% sijoittaja-asiakkaista. Palvellaakseensijoittajia FellowFinance kilpailuttaa tasaisin väliajoin perintätoimistoja. Perintätoimistot tarjoavat sijoittajille mahdollisuuden myydä järjestämättömiä suomalaisia ja puolalaisia vertaislainoja 11 Lähde: University of Cambridge, Judge school of Business. The 3rd European Alternative Finance Industry Report. 12 Yhtiö on verrannut Fellow Financen sijoittajien tuottokehitystä Euro Stoxx 50, Eurooppalaisten suuryritysten osakeindeksiin. sijoittajalle-tilastot 12 13

8 MARKKINAKATSAUS Globaalit trendit ovat tukeneet joukkorahoituksen markkinan voimakasta kasvua Vaihtoehtoisten rahoituskanavien kautta välitetyn rahoituksen volyymi on ollut voimakkaassa kasvussa viime vuosina. Vuonna 2016 globaalin joukkorahoituksen volyymi kasvoi 101 prosenttia, 261,1 miljardiin euroon. 13 Fellow Financen nykyiset toimintamaat olivat välitetyn joukkorahoituksen volyymilla mitattuna Euroopan kolmanneksi (Saksa), viidenneksi (Suomi), kymmenenneksi (Ruotsi) ja neljänneksitoista (Puola) suurimmat markkinat vuonna Joukkorahoituksen markkina Suomessa Suomessa välitetyn joukkorahoituksen volyymi on kasvanut vuosina vuosittain keskimäärin noin 68 prosenttia ja oli 246,7 miljoonaa euroa vuonna Fellow Financen markkinaosuus tästä oli vuonna 2017 noin 39 prosenttia. Suurin osuus joukkorahoituksesta Suomessa vuonna 2017, noin 106,8 miljoonaa euroa, kertyi vertaislainoista kuluttajille, josta Fellow Financen markkinaosuus oli noin 81 prosenttia. Toiseksi suurin volyymi, noin 75,8 miljoonaa euroa, syntyi lainamuotoisesta joukkorahoituksesta. Edellä mainitut kaksi joukkorahoituksen muotoa ovat Fellow Financen nykyiset pääasialliset kohdemarkkinat. Loput joukkorahoituksen kokonaisvolyymistä vuonna 2017 muodostui sijoitusmuotoisesta joukkorahoituksesta, noin 63,0 miljoonaa euroa, sekä hyödyke- ja vastikemuotoisesta joukkorahoituksesta, noin 1,0 miljoonaa euroa. 15 Kuluttajarahoituksen markkinakatsaus Suomessa rahalaitokset myönsivät kotitalouksille vuonna 2017 noin 10,8 miljardin edestä uusia lainoja, kun mukaan ei lasketa asuntolainoja eikä tili- tai korttiluottoja. Lainamäärä jakautui tasaisesti kulutusluottoihin ja muihin lainoihin. 16 Fellow Financelle tämä on kohdemarkkinaa, koska vertaislainat kuluttajille ovat vaihtoehto rahalaitosten myöntämille kuluttajarahoitustuotteille. Vuoden 2017 lopussa suomalaisille kotitalouksille myönnetty lainakanta, pois lukien asuntolainat, oli noin 32 miljardia euroa. 17 Kotitalouksien velkaantumisaste on Suomessa ollut viime vuosina kasvussa. Vuodesta 2011 kotitalouksien lainojen suhde käytettävissä olevaan nettotuloon on kasvanut lähes joka vuosi, 2013 pois lukien. Vuonna 2011 velkaantumisaste oli 115,1 prosenttia ja vuonna ,2 prosenttia. 18 Toisaalta, kotitalouksien korkomenot suhteessa käytettävissä olevaan nettotuloon ovat samalla ajanjaksolla laskeneet yleisen korkotason kehityksen myötä. Fellow Financen muiden toimintamaiden osalta kotitalouksille myönnetty lainakanta, pois lukien asuntolainat, oli vuoden 2017 lopussa Saksassa 450,8 miljardia euroa 19, Puolassa 34,2 miljardia euroa 20 ja Ruotsissa 67,8 miljardia euroa 21. Yritysrahoituksen markkinakatsaus Suomen rahalaitokset myönsivät vuonna 2017 noin 37,1 miljardin edestä uusia euromääräisiä lainasopimuksia euroalueen yrityksille (sisältää asuntoyhteisöt). Tästä noin 9,6 miljardia euroa oli alle yhden miljoonan euron sopimuksia. 22 Fellow Finance välittää tällä hetkellä alustansa kautta markkinaehtoisia yrityslainoja miljoonaan euroon saakka. Pääasiallinen markkinapotentiaali tulee lainapääomaltaan pienemmistä yrityslainoista ja laskurahoituksesta. Suomessa yrityksille myönnetty lainakanta oli vuoden 2017 lopussa noin 80,3 miljardia euroa. 23 Fellow Financen muiden toimintamaiden osalta yrityksille myönnetty lainakanta oli vuoden 2017 lopussa Saksassa 972,7 miljardia euroa 24, Puolassa 85,1 25 miljardia euroa ja Ruotsissa 67,8 miljardia euroa 26. Suomen laskurahoituksen markkina otannassa olleiden yhtiöiden liikevaihdolla mitattuna kasvoi vuonna 2017 edellisvuodesta noin 9 prosenttia noin 24 miljardiin euroon. 27 Laskurahoituksen markkina on osoittautunut Fellow Financen kannalta hyvin kiinnostavaksi markkinaksi. Euroopan joukkorahoituksen volyymit vuonna 2016 maittain (miljoona euroa) Fellow Financen tämänhetkiset toimintamaat Yhtiön johto arvioi Euroopan joukkorahoituksen volyymien jatkavan voimakkaassa kasvussa, seuraten UK:n kehitystä UK FRA GER NL FIN SPA ITA GEO DEN SWE EST IRE BEL POL CZH SUI LAT LIT AUT NOR RUS GBR FRA DEU NLD FIN ESP ITA GEO DNK SWE EST IRL BEL POL CZE CHE LVA LTU AUT NOR RUS N/M N/M N/M ,4 6,6 3,9 11,4 25,9 2,8 2,1 27,6 15,4 8,7 62,7 16,1 4,54 1,0 3,0 3,5 13,9 9,2 2,5 0,9 0,0 Lähde: University of Cambridge, Judge School of Business, The 3rd European Alternative Finance Industry Report. Suomen osalta Valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin keräämä data eroaa Lähde: University of Cambridge, Judge School of Business, The 3rd European Alternative Finance Industry Report. Suomen osalta Valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin keräämä data eroaa hieman University of Cambridgen datasta (Valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin mukaan volyymi oli vuonna 2016 noin 153 miljoonaa euroa ja vastaavasti vuonna miljoonaa euroa). Syyn arvioidaan olevan Valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin hieman kattavampi otanta.; * Volyymin kasvu vuoteen 2015 verrattuna Suomen joukkorahoituksen volyymi vuosittain (EURm) (miljoona euroa) 70,5 52,0 14,5 0,6 8,7 0,4 20,8 13,3 29,7 34,6 Vertaislainat kuluttajille Lainamuotoinen joukkorahoitus 153,2 1,0 41,8 46,3 64,2 Sijoitusmuotoinen joukkorahoitus 246,7 +68% 1,0 +40% 63,0 +94% 75,8 106, Lähteet: Suomen Pankki ja Valtiovarainministeriö. * CAGR= keskimääräinen vuosittainen kasvu 37,4 5,0 2,9 29, Suomen rahalaitosten uudet euromääräiset lainasopimukset euroalueen yrityksille (miljardi euroa)* 34,9 4,5 3,3 27, ,5 3,8 3,6 32, ,6 3,7 3,1 28, ,0 4,6 3,8 26, % +53% CAGR * Hyödyke- ja vastikemuotoinen joukkorahoitus 36,4 5,0 4,0 27, Yli 1 EURm 250 EURt 1 EURm Alle 250 EURt Lähde: Suomen Pankki. *Sisältää asuntoyhteisöt 37,1 5,5 4,1 27, ,4 3,8 4, Muut lainat ** 8,4 4,2 4, ,1 4,1 4, Kulutusluotot 7,9 3,8 4, ,3 4,6 5, ,6 5,1 5, Lähde: Suomen Pankki. *Ei sisällä asuntolainoja, eikä tili- tai korttiluottoja; **Muut lainat sisältävät: elinkeinon harjoittaminen, vapaa-ajanasuntolainat, opintolainat, muut. Volyymin kasvu 2016 (%)* Volyymi per capita 2016 () Suomen rahalaitosten uudet euromääräiset kotitalouslainat (miljardia euroa)* 13 University of Cambridge, Judge School of Business, Expanding Horizons The 3rd European Alternative Finance Industry Report : fileadmin/user_upload/research/centres/ alternative-finance/downloads/2018-ccafexp-horizons.pdf 14 University of Cambridge, Judge School of Business, Expanding Horizons The 3rd European Alternative Finance Industry Report : fileadmin/user_upload/research/centres/ alternative-finance/downloads/2018-ccafexp-horizons.pdf 15 Suomen Pankki: suomenpankki.fi/fi/tilastot/joukkorahoitusja-vertaislainaus/ ja Valtiovarainministeriö: Joukkorahoitus+Suomessa/a6412e96-de6f- 445c-b3c8-66fda3c1f6af 10,8 5,4 5, Lähde: Suomen Pankki 17 Lähde: Euroopan Keskuspankki 18 Lähde: Tilastokeskus: Kotitalouksien tunnuslukuja, LKVMZ Velkaantumisaste 19 Lähde: Euroopan keskuspankki 20 Lähde: Puolan keskuspankki, EUR/ PLN = 4,30 21 Lähde: Ruotsin tilastokeskus, EUR/SEK = 10,20 22 Lähde: Suomen Pankki 23 Lähde: Euroopan keskuspankki 24 Lähde: Euroopan keskuspankki 25 Lähde: Puolan keskuspankki, EUR/ PLN = 4,30 26 Lähde: Ruotsin tilastokeskus, EUR/ SEK = 10,20 27 FCI,

9 USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET Yhtiön johdon arvion mukaan seuraavat markkinatrendit tukevat kasvua: Kysymyksiä ja vastauksia Miksi Fellow Finance suunnittelee listautumista? Saanko varmasti merkitsemäni määrän osakkeita? Suunnitellun osakeannin ja listautumisen tavoitteena on kan- Mahdollisessa ylikysyntätilanteessa yhtiö pyrkii hyväksymään sainvälisen kasvun ja toiminnan laajentamisen rahoittaminen. yleisöannissa annetut merkintäsitoumukset kokonaan 500 Teknologian kehittymisen luomat mahdollisuudet Perinteisten sijoitusmuotojen alhaiset Lisäksi tavoittelemme osakkeenomistajien määrän kasvattamis- tarjottavaan osakkeeseen saakka per sijoittaja yhtiöön asiakas- Palveluiden ja tuotteiden kysynnän ja tarjonnan yh- tuotto-odotukset ta, yhtiölle pääsyä pääomamarkkinoille sekä yhtiön osakkeen suhteessa olevien sijoittaja-asiakkaiden osalta ja 75 tarjottavaan distäminen yhden alustan kautta on disruptoinut jo Perinteisten sijoitusmuotojen alhaiset tuotto- likviditeetin ja yhtiön tunnettuuden lisäämistä. Listautuminen osakkeeseen saakka per sijoittaja muiden Yleisöannissa mer- useita toimialoja. Esimerkkejä eri aloilta (esimerkiksi odotukset ovat Fellow Financen johdon arvion mu- mahdollistaa myös osakkeiden tehokkaamman käytön esi- kintäsitoumuksen antaneiden osalta, ja henkilöstöannissa 500 matkailualalla Airbnb sekä Ebookers ja viihdealalla kaan ajaneet tuottohakuisia sijoittajia vaihtoehtoisiin merkiksi maksuvälineenä mahdollisissa yrityskaupoissa sekä tarjottavaan osakkeeseen saakka per sijoittaja. Netflix) on jo useita. Kehityksen myötä kuluttajat sijoitusmuotoihin. henkilöstön palkitsemisessa. ovat tottuneet luottamaan ja asioimaan joustavasti Milloin kaupankäynti Fellow Financen osakkeilla alkaa? erilaisen alustojen välityksellä, mikä on laskenut Regulaatiomuutokset luovat tilaa Mihin listautumisannissa kerättävät varat käytetään? Kaupankäynnin odotetaan Fellow Financen osakkeella alkavan kynnystä hoitaa myös rahoitus- ja sijoitusasioita toimialan murrokselle Yhtiön osakeannista hankkimien nettotuottojen (osakeantiin First Northissa arviolta Osakkeiden kaupankäynti- Fellow Financen tarjoaman alustan kautta luvun lopun rahoitusmarkkinoiden globaalin liittyvien kulujen jälkeen) arvioidaan olevan noin 9,1 milj. euroa. 28 tunnus on FELLOW ja ISIN-tunnus FI kriisin myötä pankkien vakavaraisuusvaatimuksia Varat käytetään ensisijaisesti kansainvälisen kasvun ja toiminnan Alustatalouden esiinmarssi kiristettiin monissa maissa. Tämän seurauksena laajentamisen rahoittamiseen. Mistä saan lisätietoa Fellow Financen listautumisesta? Palveluiden ja tuotteiden kysynnän ja tarjonnan markkinalle on jäänyt tarjonta-aukko, jossa innova- Tutustu ennen sijoituspäätöksen tekemistä huolella listalle- yhdistäminen yhden alustan kautta on disruptoinut tiiviset pienemmät toimijat voivat kasvaa. Miten voin merkitä osakkeita? ottoesitteeseen, joka on saatavilla sähköisenä Fellow Financen jo useita toimialoja. Esimerkkejä eri aloilta Suomessa vuonna 2016 voimaan tullut Joukko- Yleisöannin merkintäpaikat on kuvattu tämän markkinointi- internet-sivuilla osoitteessa (esimerkiksi matkailualalla Airbnb sekä Ebookers rahoituslaki (734/2016) on yhtiön johdon näkemyk- esitteen sivulla 3. listautumisanti ja Evlin internet-sivuilla osoitteessa ja viihdealalla Netflix) on jo useita. Kehityksen myötä sen mukaan yhtenäistänyt toimialan pelisääntöjä ja alkaen. Painettu versio kuluttajat ovat tottuneet luottamaan ja asioimaan mahdollistanut toimialan kasvun. Vastaavanlainen Milloin merkintäaika alkaa ja päättyy? on saatavilla arviolta alkaen normaalina toimistoaikana joustavasti erilaisen alustojen välityksellä, mikä on regulaatio on valmisteilla EU-tasolla. Myös muu Yleisöannin merkintäaika alkaa ja päättyy viimeistään Fellow Financen toimipisteestä Ratakatu 1 b A 10, Helsinki, laskenut kynnystä hoitaa myös rahoitus- ja sijoitus- lainsäädäntö, kuten toinen maksupalveluita koskeva Yleisöannin merkintäaika voidaan keskeyttää aikaisin- Evlin toimipisteestä Aleksanterinkatu 19 A, 4. krs, Helsinki asioita Fellow Financen tarjoaman alustan kautta. direktiivi (2015/2366/EU) ( PSD2 ) luonee uusia taan Yleisöannin merkintäaikaa voidaan myös pidentää. sekä Helsingin Pörssin vastaanotosta, osoitteesta Fabianinkatu 14, mahdollisuuksia edistyksellistä teknologiaa omaa- Mahdollisesta merkintäajan keskeyttämisestä tai pidentämisestä Helsinki. Perinteisten rahoituspalveluiden kankeus ville toimijoille. tiedotetaan pörssitiedotteella. Perinteisten rahoituskanavien, kuten vakuudellisten pankkilainojen, kankeus on luonut tilaa ketteräm- Mikä on osakkeen merkintähinta? mille toimijoille. Erityisesti pienempien yritysten Tarjottavien osakkeiden osakekohtainen merkintähinta on rahoitustarpeet ovat voineet jäädä osin täyttämättä, 7,73 euroa yleisöannissa ja instituutioannissa ja 6,96 euroa koska pankkien prosessit eivät ole mahdollistaneet henkilöstöannissa. tietyn euromääräisen rajan alapuolelle jääviä rahoitustarpeita. Teknologiaa hyödyntävät ketterämmät Kuinka monta osaketta voin merkitä yleisöannissa? toimijat voivat tarjota rahoitusta huomattavasti Yleisöannin merkintäsitoumuksen tulee koskea vähintään 150 pienemmissä erissä ja samalla kannattavasti, kuin ja enintään tarjottavaa osaketta. mihin suuremmat, vanhemmilla järjestelmillä ja prosesseilla operoivat toimijat pystyvät. 28 Laskettuna edellyttäen, että kaikki Osakeannissa Tarjottavat Osakkeet merkitään täysimääräisesti

POHJOISMAIDEN JOHTAVA 1 JOUKKORAHOITUSYHTIÖ FELLOW FINANCE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND - MARKKINAPAIKALLE

POHJOISMAIDEN JOHTAVA 1 JOUKKORAHOITUSYHTIÖ FELLOW FINANCE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND - MARKKINAPAIKALLE POHJOISMAIDEN JOHTAVA 1 JOUKKORAHOITUSYHTIÖ FELLOW FINANCE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND - MARKKINAPAIKALLE EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN,

Lisätiedot

Tuottoa vertais- ja joukkorahoituslainoista @fellowfinancefi Fellow Finance Oyj Joukkorahoitusta ihmisille ja yrityksille Perustettu 2013 Toimii Suomessa, Saksassa ja Puolassa 165 miljoonaa euroa välitetty

Lisätiedot

FONDIA OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA SIJOITTAJILLE

FONDIA OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA SIJOITTAJILLE 1 (5) FONDIA OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA SIJOITTAJILLE Näissä ohjeissa isolla alkukirjaimella kirjoitetuilla termeillä on sama merkitys kuin Listautumisannin ehdoissa. YLEISIMPIÄ KYSYMYKSIÄ:

Lisätiedot

TITANIUM OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA

TITANIUM OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA 1 (6) TITANIUM OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA Näissä ohjeissa isolla alkukirjaimella kirjoitetuilla termeillä on sama merkitys

Lisätiedot

VIAFIN SERVICE OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA

VIAFIN SERVICE OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA 1 (6) VIAFIN SERVICE OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA Näissä ohjeissa isolla alkukirjaimella kirjoitetuilla termeillä on sama merkitys

Lisätiedot

AALLON GROUP OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI

AALLON GROUP OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI 1 (7) AALLON GROUP OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI Näissä ohjeissa isolla alkukirjaimella kirjoitetuilla termeillä on sama merkitys kuin Listautumisannin ehdoissa. Näissä

Lisätiedot

ENERSENSE INTERNATIONAL OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA

ENERSENSE INTERNATIONAL OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA 1 (6) ENERSENSE INTERNATIONAL OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA Näissä ohjeissa isolla alkukirjaimella kirjoitetuilla termeillä on

Lisätiedot

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 19.4.2018 Toimitusjohtajan katsaus Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton

Lisätiedot

REMEDY ENTERTAINMENT OYJ:N LISTAUTUMISANNIN EHDOT

REMEDY ENTERTAINMENT OYJ:N LISTAUTUMISANNIN EHDOT REMEDY ENTERTAINMENT OYJ:N LISTAUTUMISANNIN EHDOT Listautumisannin yleiset ehdot Yleiskuvaus Suunnatussa osakeannissa ( Listautumisanti ) pyritään keräämään noin 13 miljoonaa euroa tarjoamalla yhteensä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.217 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 38.9% edellisvuodesta ollen EUR 52.m (EUR 37.5m /2) Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

Mikä on Groundfunding? Suomen ensimmäinen kiinteistöalan joukkorahoituspalvelu Verkkopalvelu yhdistää rahoitusta tarvitsevat rakennuttajat ja tuottavia sijoituskohteita etsivät sijoittajat Alan toimijoille

Lisätiedot

Fellow Finance Oyj:n yhtiökokous

Fellow Finance Oyj:n yhtiökokous Fellow Finance Oyj:n yhtiökokous 3.4.2019 Fellow Finance Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen asialista 3.4.2019 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita 3 BLOGI Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

LISTAUTUMISANNIN EHDOT

LISTAUTUMISANNIN EHDOT LISTAUTUMISANNIN EHDOT Jäljempänä termillä merkintä tarkoitetaan sijoittajan antamaa tarjousta tai sitoumusta listautumisannissa eikä merkitystä ole sillä, onko sijoittaja tarjoutunut tai sitoutunut ostamaan

Lisätiedot

LISTAUTUMISANNIN EHDOT

LISTAUTUMISANNIN EHDOT LISTAUTUMISANNIN EHDOT Jäljempänä termillä merkintä tarkoitetaan sijoittajan antamaa tarjousta tai sitoumusta merkitä Tarjottavia Osakkeita Listautumisannissa, eikä merkitystä ole sillä, onko sijoittaja

Lisätiedot

Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh

Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh Mitä tulisi elämästä, ellei meillä olisi rohkeutta. - Vincent van Gogh Taaleritehdas Oyj Taaleritehdas on finanssiryhmä, joka tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille sijoittajille,

Lisätiedot

KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA

KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA 24.6.2015 KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA Tämä täydennysasiakirja täydentää Kotipizza Group Oyj:n ( Yhtiö ) Finanssivalvonnan 4.6.2015 hyväksymää listalleottoesitettä ("Listalleottoesite").

Lisätiedot

LISTAUTUMISANNIN EHDOT

LISTAUTUMISANNIN EHDOT LISTAUTUMISANNIN EHDOT Jäljempänä termillä merkintä tarkoitetaan sijoittajan antamaa tarjousta tai sitoumusta listautumisannissa eikä merkitystä ole sillä, onko sijoittaja tarjoutunut tai sitoutunut ostamaan

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31..2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Neljännen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 6.6% edellisvuodesta ollen EUR 46.2m (EUR 28.7m /2). Neljännen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Ensimmäisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 12.7% edellisvuodesta ollen EUR 59.6m (EUR 52.9m /2) Ensimmäisen vuosineljänneksen

Lisätiedot

SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OYJ

SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OYJ 5.10.2018 SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA Tämä täydennysasiakirja täydentää Smile Henkilöstöpalvelut Oyj:n ( Yhtiö ) Finanssivalvonnan 21.9.2018 hyväksymää listalleottoesitettä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.9.2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Kolmannen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 26.3% edellisvuodesta ollen EUR 51.7m (EUR 4.9m /2) Kolmannen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 6.7% edellisvuodesta ja oli EUR 31.3m (EUR 19.5m /2) Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

GF MONEY OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA

GF MONEY OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA 1 (7) GF MONEY OYJ:N FIRST NORTH -LISTAUTUMISANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA Näissä ohjeissa isolla alkukirjaimella kirjoitetuilla termeillä on sama merkitys

Lisätiedot

LISTAUTUMISANNIN EHDOT

LISTAUTUMISANNIN EHDOT LISTAUTUMISANNIN EHDOT Yleiskuvaus Admicom tarjoaa Listautumisannissa enintään 520 000 Yhtiön uutta osaketta Yhtiön henkilöstölle ( Henkilöstöanti ), yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ( Yleisöanti

Lisätiedot

LISTAUTUMISANNIN EHDOT

LISTAUTUMISANNIN EHDOT LISTAUTUMISANNIN EHDOT Listautumisannin yleiset ehdot Yleiskuvaus Aallon Group Oyj ( Aallon Group tai Yhtiö ) tarjoaa merkittäväksi alustavasti enintään 800 000 Yhtiön uutta osaketta ( Tarjottavat Osakkeet

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Osakeannin yleiset ehdot. Yleiskuvaus

OSAKEANNIN EHDOT. Osakeannin yleiset ehdot. Yleiskuvaus OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiset ehdot Yleiskuvaus Viafin Service Oyj (Viafin Service tai Yhtiö) tarjoaa merkittäväksi alustavasti enintään 865 079 Yhtiön uutta osaketta (Antiosakkeet) (Osakeanti).

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 [tilintarkastamaton] Ennätykset uusiksi Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 30%

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31.12.2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Neljännen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 4.8% edellisvuodesta ollen EUR 48.4m (EUR 46.2m /2) Neljännen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Ensimmäisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 42.5% edellisvuodesta ollen EUR 52.9m (EUR 37.1m /2). Ensimmäisen vuosineljänneksen

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja

Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja Tammi-kesäkuu 2019 Tommi Santanen, toimitusjohtaja 29.8.2019 Uudistunut Titanium Hyvä alkuvuosi vertailuajankohta huomioiden. Investium-yhtiöiden yrityskaupan integraatiotyö on saatu pääosin päätökseen.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.9.218 [tilintarkastamaton] OPR-Finance konserni Kolmannen vuosineljänneksen antolainaus laski 2.1% edellisvuodesta ollen EUR 5.6m (EUR 51.7m /2) Kolmannen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

LISTAUTUMISANNIN EHDOT

LISTAUTUMISANNIN EHDOT LISTAUTUMISANNIN EHDOT Jäljempänä termillä merkintä tarkoitetaan sijoittajan antamaa tarjousta tai sitoumusta merkitä Tarjottavia Osakkeita Listautumisannissa eikä merkitystä ole sillä, onko sijoittaja

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

LISTAUTUMISANNIN EHDOT

LISTAUTUMISANNIN EHDOT LISTAUTUMISANNIN EHDOT Osakeantivaltuutus ja hallituksen osakeantipäätös Yhtiön osakkeenomistajat ovat valtuuttaneet 17.10.2017 ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksellä Yhtiön hallituksen päättämään enintään

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.218 [tilintarkastamaton] OPR-Finance konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 19.4% edellisvuodesta ollen EUR 62.1m (EUR 52.m /217) Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

SIJOITTAJAESITYS Syyskuu 2018

SIJOITTAJAESITYS Syyskuu 2018 FELLOW FINANCE SIJOITTAJAESITYS Syyskuu 2018 Tämä esitys ei ole arvopaperimarkkinalaissa (746/2012) tarkoitettu esite. Esitys ei sisällä tarjousta, tarjouspyyntöä tai sijoitusneuvoa Fellow Finance Oyj:n

Lisätiedot

Heeros-esittely Satakunnan osakesäästäjät Matti Lattu Heeros Oyj

Heeros-esittely Satakunnan osakesäästäjät Matti Lattu Heeros Oyj Heeros-esittely Satakunnan osakesäästäjät 30.3.2017 Matti Lattu Heeros Oyj NOPEASTI KASVAVA TALOUSHALLINNON OHJELMISTORATKAISUJEN TOIMITTAJA Yleistä Heeros perustettiin vuonna 2000 Yhtiö toimittaa taloushallinnon

Lisätiedot

Instituutioannissa tarjotaan alustavasti enintään ja Yleisöannissa alustavasti enintään Tarjottavaa Osaketta.

Instituutioannissa tarjotaan alustavasti enintään ja Yleisöannissa alustavasti enintään Tarjottavaa Osaketta. LISTAUTUMISANNIN EHDOT Yleistä Osakeannissa ja Osakemyynnissä (määritelty jäljempänä kohdassa Osakeanti ja Osakemyynti, yhdessä Listautumisanti ) tarjotaan yhteensä enintään 2 875 000 Enersense International

Lisätiedot

HKSCAN OYJ:N OSAKEANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA

HKSCAN OYJ:N OSAKEANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA 1 (6) HKSCAN OYJ:N OSAKEANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA Näissä ohjeissa isolla alkukirjaimella kirjoitetuilla termeillä on sama merkitys kuin Osakeannin ehdoissa.

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6. 2018 Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Agenda 1 H1:n kohokohdat 2 Taloudellinen katsaus 3 5 Goforen strategiasta 4 Ohjeistus LIIKEVAIHTO LIIKEVAIHDON

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Hae yrityslainaa suoraan verkosta

Hae yrityslainaa suoraan verkosta Hae yrityslainaa suoraan verkosta Suomalaisilta sijoittajilta suomalaisille yrityksille Tavoitteenamme on tarjota laadukasta ja asiantuntevaa palvelua sekä olla johtava kotimainen pankkien ulkopuolinen

Lisätiedot

Titanium Oyj Yhtiötiedote kello 08.00

Titanium Oyj Yhtiötiedote kello 08.00 Titanium Oyj Yhtiötiedote 21.9.2017 kello 08.00 TITANIUM OYJ KÄYNNISTÄÄ LISTAUTUMISANNIN, JULKAISEE ESITTEEN JA HA- KEE YHTIÖN OSAKKEET KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE

Lisätiedot

FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT

FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT Yleiskuvaus Talenom Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa suunnatussa osakeannissa ( Listautumisanti ) enintään 2 044 119 uutta Yhtiön osaketta ( Tarjottavat Osakkeet ) yksityishenkilöille

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [FAS, tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [FAS, tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3. [FAS, tilintarkastamaton] OPR-Finance konserni Ensimmäisen vuosineljänneksen antolainaus laski 34.3% edellisvuodesta ollen EUR 39.1m (EUR 59.6m /) Ensimmäisen vuosineljänneksen

Lisätiedot

Listautumisannin ehdot

Listautumisannin ehdot Listautumisannin ehdot LISTAUTUMISANNIN YLEISET EHDOT Yleiskuvaus Evli Pankki Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa suunnatussa osakeannissa ( Listautumisanti tai Osakeanti ) merkittäväksi alustavasti enintään 2.100.000

Lisätiedot

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Talenom Oyj. Jussi Paaso Talenom Oyj Jussi Paaso Strategiakauden valinnat: Vaivaton, automatisoitu ja huolenpitävä 1. YRITTÄJÄLLE VAIVATTOMAT TALOUSHALLINNON RUTIINIT 2. AUTOMATISOITU KIRJANPITO 3. HUOLENPITO JA LISÄARVOPALVELUT

Lisätiedot

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki United Bankers Oyj United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö UB Capital UB Real Assets

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

LISTAUTUMISANNIN EHDOT

LISTAUTUMISANNIN EHDOT LISTAUTUMISANNIN EHDOT Jäljempänä termillä merkintä tarkoitetaan sijoittajan antamaa tarjousta tai sitoumusta listautumisannissa eikä merkitystä ole sillä, onko sijoittaja tarjoutunut tai sitoutunut ostamaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.9.216 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Kolmannen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 3.5% edellisvuodesta ollen EUR 4.9m (EUR 31.4m Q3/2). Kolmannen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

LISTAUTUMISANNIN EHDOT

LISTAUTUMISANNIN EHDOT LISTAUTUMISANNIN EHDOT Jäljempänä termillä merkintä tarkoitetaan sijoittajan antamaa tarjousta tai sitoumusta listautumisannissa eikä merkitystä ole sillä, onko sijoittaja tarjoutunut tai sitoutunut ostamaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

RESTAMAX OYJ:N LISTAUTUMISANTI 12. 21.11.2013*

RESTAMAX OYJ:N LISTAUTUMISANTI 12. 21.11.2013* RESTAMAX OYJ:N LISTAUTUMISANTI 2. 2..203* Tässä markkinointiesitteessä esitetyt tiedot perustuvat listalleottoesitteeseen, johon Restamax Oyj:n osakkeisiin sijoitusta harkitsevien tulee tutustua ennen

Lisätiedot

Evli Pankki Oyj. Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja

Evli Pankki Oyj. Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja Evli Pankki Oyj Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja 31.8.2016 Evli on sijoittamiseen erikoistunut yksityispankki, joka auttaa yksityishenkilöitä ja yhteisöjä kasvattamaan varallisuuttaan. Evli pähkinänkuoressa

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

KORJAUS YHTIÖTIEDOTTEESEEN KLO 11:00: Fellow Finance Oyj:n tilinpäätöstiedote

KORJAUS YHTIÖTIEDOTTEESEEN KLO 11:00: Fellow Finance Oyj:n tilinpäätöstiedote KORJAUS YHTIÖTIEDOTTEESEEN 14.2.2019 KLO 11:00: Fellow Finance Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.2018-31.12.2018 Fellow Finance Oyj korjaa 14.2.2019 klo 11.00 antamaansa tilinpäätöstiedotetta seuraavasti. Julkaistun

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Talenom Oyj. Jussi Paaso Talenom Oyj Jussi Paaso Strategiakauden valinnat: Vaivaton, automatisoitu ja huolenpitävä 1. YRITTÄJÄLLE VAIVATTOMAT TALOUSHALLINNON RUTIINIT 2. AUTOMATISOITU KIRJANPITO 3. HUOLENPITO JA LISÄARVOPALVELUT

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.216 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 19.5% edellisvuodesta ollen EUR 37.4m (EUR 31.3m Q2/215). Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

VMP Oyj. Nasdaq Avoimet Ovet Juha Pesola, CEO

VMP Oyj. Nasdaq Avoimet Ovet Juha Pesola, CEO VMP Oyj Nasdaq Avoimet Ovet 18.3.2019 Juha Pesola, CEO VMP:n visiona on auttaa työantajia ja työntekijöitä menestymään muuttuvassa työelämässä. VMP Oyj tarjoaa kattavan valikoiman henkilöstöpalveluita

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 23.8.2019 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Marko Lehtonen Sisältö Puolivuosikatsaus 2019 Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.216 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Ensimmäisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 52.9% edellisvuodesta ollen EUR 37.1m (EUR 24.3m /2) Ensimmäisen vuosineljänneksen

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [FAS, tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [FAS, tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.19 [FAS, tilintarkastamaton] OPR-Finance konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus laski odotetusti päivitetyn strategian mukaisesti 53.5% edellisvuodesta ollen EUR 28.9m (EUR

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31..20 [tilintarkastamaton] Vahvaa etenemistä laajalla rintamalla Neljännen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.8m (EUR 4.7m /20)

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden

Lisätiedot

PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT

PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT OSAKEANNIN EHDOT OSAKEANTIVALTUUTUS JA OSAKEANTIPÄÄTÖS Yhtiön osakkeenomistajat valtuuttivat 12.1.2015 tehdyllä yksimielisellä päätöksellä Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Tarjottavat Antiosakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita. Antiosakkeet ovat euromääräisiä.

OSAKEANNIN EHDOT. Tarjottavat Antiosakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita. Antiosakkeet ovat euromääräisiä. OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiskuvaus Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa yksityishenkilöiden ja yhteisöjen merkittäväksi Suomessa ja tietyin edellytyksin eräiden kokeneiden sijoittajien

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 Sisältö Markkinakatsaus 2008 kasvun ja kannattavuuden vuosi Tulevaisuuden näkymät Varsinainen yhtiökokous 26.3.2009 Sivu

Lisätiedot

Repo Research Joukkorahoitusraportti

Repo Research Joukkorahoitusraportti Repo Research Joukkorahoitusraportti Tilastotietoa Suomen joukkorahoituksista 2012 2017 Päivitetty 19.3.2018 19/3/2018 1 Alkusanat Joukkorahoituksesta on tullut merkittävä kasvuyritysten kanava hakea yleisöltä

Lisätiedot

Listautumisannin ehdot

Listautumisannin ehdot Osakeantivaltuutus ja hallituksen osakeantipäätös Listautumisannin ehdot Yhtiön osakkeenomistajat ovat valtuuttaneet 11.10.2018 ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksellä Yhtiön hallituksen päättämään enintään

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

Titanium tilikausi Toimitusjohtaja Tommi Santanen

Titanium tilikausi Toimitusjohtaja Tommi Santanen Titanium tilikausi 2018 Toimitusjohtaja Tommi Santanen Titanium - kasvava, ketterä finanssikonserni Suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton First North -markkinapaikalle listattu vuonna 2017 Hoivakiinteistöihin

Lisätiedot

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurilan tilinpäätöstiedote 2012 15.2.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

TALENOM OYJ JUSSI PAASO

TALENOM OYJ JUSSI PAASO TALENOM OYJ JUSSI PAASO PALVELUT Voisiko yrittäjän arjen sujuvuus olla suuryrityksen tasolla? Talenomin palvelut tähtäävät asiakkaan menestykseen ja yrittämisen helppouteen. TILITOIMISTOPALVELUT NEUVONTAPALVELUT

Lisätiedot

Harvia Oyj Osavuosikatsaus

Harvia Oyj Osavuosikatsaus Harvia Oyj Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2019 7.5.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Ari Vesterinen, talousjohtaja Sisältö 1. Tammi maaliskuu 2019 lyhyesti 2. Harvian strategia 3. Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Pörssi-ilta Pörssisäätiö

Pörssi-ilta Pörssisäätiö Pörssi-ilta Pörssisäätiö 12.9. 2018 T o i m i t u s j o h t a j a T i m u r K ä r k i @ t j k a r k i 1000 Henkilöstömäärä Digitalisaation kasvuyhtiö 40000 35000 400 350 Vuonna 2002 toimintansa käynnistänyt

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Talenom Oyj. Jussi Paaso Talenom Oyj Jussi Paaso Strategiakauden valinnat: Vaivaton, automatisoitu ja huolenpitävä 1. YRITTÄJÄLLE VAIVATTOMAT TALOUSHALLINNON RUTIINIT 2. AUTOMATISOITU KIRJANPITO 3. HUOLENPITO JA LISÄARVOPALVELUT

Lisätiedot