Yliopisto 2020-luvulle
|
|
- Anton Salonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Sisällysluettelo
3
4
5 Projektin keskeinen lähtökohta on vaikuttaa yliopistolla, kaupungissa ja valtakunnallisella tasolla niin, että kaikilla opiskelijoilla on parempi olla. Yliopisto 2020-luvulle Lisäämme vaikuttavuuttamme luomalla tiiviimmät suhteet vuonna 2018 aloittavaan uuteen yliopiston hallitukseen. Keskustelemme hallituksen kanssa muun muassa yhteisön roolista yliopiston päätöksenteossa. Kannustamme hallitusta tekemään arvion sopeutus- ja kehittämisohjelmasta sekä sen keskeisistä ongelmakohdista. Määrittelemme opiskelijoiden kannalta yliopiston keskeisimmät kehityskohteet ja valmistaudumme yliopiston tulevaan strategiakauteen, jotta nämä tavoitteet saadaan osaksi yliopiston strategiaa. Lisäksi määrittelemme tavoitteet sopeutusohjelman jälkeiselle ajalle: mihin suuntaan yliopistoa tulisi kehittää ja mitkä ovat yliopiston keskeisimmät painopisteet. Tapasimme uutta yliopiston hallitusta helmikuussa (16.2.). Tapaamisessa keskusteltiin mm. rehtorinvalinnan kriteereistä, opiskelijoiden osallistamisesta päätöksentekoon sekä yliopiston rakenteellisesta kehittämisestä. Lisäksi olemme koostaneet opiskelijoiden toivomukset valittavan rehtorin ominaisuuksista ja valintakriteereistä. Nämä toiveet lähetettiin sähköpostilla yliopiston hallituksen jäsenille, heidän päätöksentekonsa tueksi. Lisäksi hallituksen opiskelijajäseniä on tavattu erikseen neljä kertaa ennen hallituksen kokouksia ja kollegion opiskelijajäsenille olemme järjestäneet ennakkotapaamisen aina ennen kollegion kokousta, eli kevään aikana kolmesti. Kollegio valitsi ensimmäiseksi varapuheenjohtajakseen kaudelle TYYn hallituksen puheenjohtaja Harjuniemen, joten yhteydenpito kollegioon on ylioppilaskunnan näkökulmasta melko välitöntä.
6 Kollegion opiskelijatapaamisten lisäksi järjestimme vastaavia tapaamisia yliopiston hallituksen opiskelijaedustajille. Tapaamisessa käsiteltiin yliopiston hallituksen esityslistalla olevia asioita. Lisäksi kerroimme opiskelijaedustajille minkälaisia uuden rehtorin kriteereitä oli noussut koponeuvostossa esille. Yliopisto päivitti strategiansa toimenpideohjelmaa keväällä. Keskustelimme konkreettisista vaikuttamistavoitteista toimiston sisäisessä edunvalvontapalaverissa. Mielestämme keskeistä on mm. opiskelun joustavuuden tukeminen esimerkiksi avoimen yliopiston maksuttoman kurssitarjonnan laajentamisella sekä EXAMin myötä mahdollistuvan ristiintenttimisen käyttöönotto. Ristiintenttimisellä tarkoitetaan tilannetta, jossa opiskelija voi tehdä oman yliopiston tenttejä toisen yliopiston sähköisen tenttimisen tiloissa. Nämä toiveet on välitetty eteenpäin yliopiston hallinnolle, ja niitä on pyritty edistämään kaikissa sopivissa paikoissa, jossa asiaa on käsitelty, kuten yliopiston laajennetun johtoryhmän sekä koulutusneuvoston kokouksissa. Ylioppilaskunnan tavoitteista useampi päätyi strategian toimenpideohjelmaan. Tässä niistä muutama: Digitalisaatiolla kohti kirkkaampaa huomista Lisäämme opiskelun joustavuutta opiskeluun muun muassa edistämällä yliopiston Oppimisen ja opetuksen digitalisaatio -ohjelman tavoitteita. Varmistamme, että yliopistossa ei nähdä digitalisaatiota keinona saada säästöjä vähentämällä kontaktiopetusta vaan tapana lisätä opintojen mielekkyyttä. Linjapaperin digitalisaation tavoitteita ja muita hyviä käytänteitä esimerkiksi orientaatiopelin (UTUstart) suhteen levitetään kaikkiin tiedekuntiin.
7 Edistämme linjapaperin digitalisaatiokirjauksia, sähköistä tenttimistä sekä EXAM-tenttimisen mahdollisuutta myös muissa kaupungeissa yhdessä ko. kaupungin ylioppilaskuntien kanssa. Osallistuimme yliopiston digijaoston toimintaan. Digijaosto järjestäytyi alkuvuodesta ja suunnitteli toimintaansa. Suunnittelun yhteydessä ehdotimme, että opettajille tehty opetustilojen puutteiden käyttäjäkartoitus tulisi laajentaa koskemaan myös opiskelijoita. Digijaosto pyysi opetustiloista lausuntoa TYYltä, ja pyysimme yliopistolta käyttäjäkyselyn jatkoa myös opiskelijoille. Viestimme laajasti ja yhteistyössä yliopiston viestinnän kanssa muuttuvista sähköisistä järjestelmistä kevään aikana. Lisäksi tietoa uusista järjestelmistä levitettiin koponeuvostossa suoraan ainejärjestön koulutuspoliittisille vastaaville. Muutoksista on annettu palautetta suoraan yliopiston hallinnolle ja olemme seuranneet muutoksien vaikutuksia mm opetushenkilökunnan antaman palautteen ja palautetta käsittelevien yliopiston työryhmien kautta. Lisäksi hallituksen jäsenet Saarinen ja Ryhtä osallistuivat UTUGradun koekäyttöön. UTUstart orientaatiopelin käyttö on laajentunut kahteen tiedekuntaan ja sen leviämistä edistetään mm. yliopiston vuonna 2017 laatiman digitalisaation strategian johdosta. Lisäksi ylioppilaskunnan vaikuttamistyön johdosta UTUstartin laajentaminen on nostettu yliopiston strategian päivittämisen yhteydessä yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi. Joustavuutta ja tukea opintoihin eri vaiheissa Leikkausten myötä kiristynyt opiskelijan toimeentulo ja tarve joustavalle opiskelulle huomioidaan yliopistossa ja opiskelijoilla on aito mahdollisuus suorittaa tutkinto Kelan vaatimassa määräajassa. Huolehdimme, että opiskelijoiden erilaiset elämäntilanteet huomioidaan paremmin opinnoissa ja opiskelijoille on tarjolla enemmän jatkuvaa ohjausta oppiaineissa. Vuonna 2017 tehty rehtorin päätös opiskelijoiden ohjauskertojen lisäämiseksi siirtyy paperilta käytäntöön joka oppiaineessa. Edistämme varhaisen tukemisen OpintoVartu -mallin käyttöönottoa vuoden 2018 aikana koko yliopistossa. Edistämme kesäopintomahdollisuuksia kaikilla kampuksilla ja vaikutamme avoimen yliopiston maksuttoman tarjonnan lisäämisen puolesta. Vuonna 2017 ylioppilaskunnan lobbauksen myötä rehtori teki päätöksen ohjauskertojen opettajatuutorin tarjoamien ohjauskertojen lisäämisestä muillekin kuin ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Jatkossa yliopiston tulee tarjota ohjausta kerran vuodessa jokaiselle opiskelijalle. Rehtorin päätös opiskelijoiden ohjaamisesta ja ohjauskertojen lisäämisestä otetaan käyttöön tulevana lukuvuonna opetussuunnitelmien päivittämisen myötä. Tapasimme päätöksen tiimoilta Koulutuksen toimialaa maaliskuussa asiantuntijoiden ja hallituksen kanssa. Tapaamisen pääpaino oli päätöksen toteuttamisen suunnittelussa. Ohjauksen toteuttamisesta on keskusteltu myös eri työryhmissä, kuten Opintohallinnon ohjausryhmässä ja Opetussuunnitelma tiimissä. Olemme olleet mukana varmistamassa, että ohjauksen tueksi tehdään myös kirjalliset ohjeet opetushenkilökunnan koulutusten lisäksi. Hallituksen jäsen Saarinen kirjoitti blogitekstin opintojen joustavuudesta. Opetussuunnitelmatyön etenemistä on käsitelty myös kevään koponeuvostossa ja hallopedkoordinaattoreiden tapaamisissa. Vaikutimme myös Avoimen yliopiston
8 kesäopetustarjonnan toteutussuunnitelmiin. Viestimme myös kesäopinnoista ja avoimen yliopiston opetustarjonnasta. Turun yliopiston OpintoVartu -työryhmä on jatkanut mallin työstämistä keväällä Hyvinvointipalveluiden henkilökunta on soveltanut OpintoVartun käytäntöjä työssään koko vuoden ajan ja opetushenkilökunnalle on kerrottu toimintamallista sopivissa tilaisuuksissa, mutta mallin virallinen lanseeraus ja käyttöönotto tapahtuu vasta syksyllä Inari huom: tää on ristiriidassa kopojen jatkuvan toiminnan kuvauksen kanssa. Voisko ne yhdistää?? Yliopiston tilat tehokkaampaan käyttöön Edistämme opiskelijoiden ja opiskelijajärjestöjen mahdollisuuksia käyttää tiloja silloin kun ne ovat tyhjillään esimerkiksi opiskeluun tai kokouksiin. Lisäksi tuemme järjestöjä taukotilakysymyksissä kaikilla kampuksilla. Hyödynnämme yliopiston joustotilahankkeen tuloksia ja selvitämme erilaisten tilojen tarvetta yhteistyössä yliopiston kanssa. Korostimme tilaedunvalvonnan merkitystä omassa työnjaossamme jo hallituksen järjestäytyessä. Tilaedunvalvonta kokonaisuutena ja uutena sivusektorina vastuutettiin hallituksen jäsen Palanterälle. Palanterä kirjoitti englanninkielisen blogikirjoituksen opiskelijatilojen kehittämisen merkityksestä, joka julkaistiin Opiskelijoiden mahdollisuuksia käyttää tyhjillään olevia opetustiloja on markkinoitu mm. rehtorin lounaalla 7.2. Lisäksi toimme esille tilojen kehitystarpeita tavatessamme yliopiston hallitusta Lisäksi lausuimme yliopistolle opetustilakartoituksen väliraportista Kävimme tutustumassa Porin (27.2.) ja Rauman (15.1.) kampuksiin ja keskustelimme paikallisten opiskelija-aktiivien kanssa tila-asioista. Kyselimme jälkikäteen tarkennuksia sähköpostitse ja käytimme vastauksia pohjana keskustelulle tilojen kehittämisestä rehtorin lounaalla Korostimme samalla tilojen käyttäjien osallistamisen merkitystä erilaisten tilasuunnitteluprojektien kaikissa vaiheissa. Opiskelijan toimeentuloedunvalvonta Vaikutamme siihen, että uuden asumisen tuen järjestelmän ja muiden toimeentulon muutosten vaikutukset arvioidaan. Lisäksi kannustamme SYL:iä, jotta vaikutusarviota toteutetaan valtakunnallisena. Osallistumme aktiivisesti keskusteluun sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta. Arvioimme opintotukilautakuntien loppumisen vaikutuksia sekä yliopistolta saatavan neuvonnan määrää ja laatua. Vaikutamme siihen, että yliopisto panostaa tarpeeksi opiskelijoiden toimeentuloneuvontaan.
9 Viestimme opiskelijoille tehokkaasti erilaisista toimeentulon muodoista, kuten aikuiskoulutustuesta, sairauspäivärahalla opiskelusta ja toimeentulotuesta. Olemme keskustelleet sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta SYL:n järjestämissä tapaamisissa, kuten avausseminaarissa helmikuussa sekä SYL:n sektoritapaamisissa. Olemme painottaneet aiheen merkitystä mm. kommentoidessaan SYL:n tulevia eduskuntavaalimateriaaleja. SYL:n eduskuntavaalitavoitteita kommentoitaessamme toivoimme muun muassa vahvoja kirjauksia perustuloon siirtymisestä. Tavoite on TYYn linjapaperin mukainen. Laajaa arviota opintotukilautakuntien loppumisen vaikutuksista ei ole tehty, mutta yhteydenotot TYYn sosiaalipoliittiseen asiantuntijaan toimeentuloasioissa ovat lisääntyneet jonkin verran. Myös esimerkiksi opetushenkilökunnalla on tarpeita kysyä opiskelijoiden tukimuodoista. Yliopisto ei anna toimeentuloneuvontaa, vaan ohjaa opiskelijat kysymään Kelasta. Siitä huolimatta esimerkiksi HOPSohjaajat neuvovat osaamisensa mukaan jonkin verran myös toimeentulokysymyksissä, sillä ne kytkeytyvät monesti opintojen sujuvaan etenemiseen. Toimeentuloviestintä keskitettiin pitkälti helmikuulle. TYYn nettisivuille tuotettiin tietoa eri tukimuodoista, tehtiin haastattelu aikuiskoulutustuella opiskelusta, kirjoitettiin blogi ja tehtiin aktiivista some-viestintää. Toukokuussa järjestettiin perinteiseen tapaan infotilaisuus opiskelijoiden kesän toimeentulosta yhteistyössä TUOn ja Kelan kanssa. Aiheina tilaisuudessa olivat kesäopintotuki, kesätyötulojen vaikutus yleiseen asumistukeen sekä toimeentulotuen hakeminen. Tilaisuus striimattiin myös facebookiin, josta se on opiskelijoiden nähtävillä myös jälkeenpäin. Lisäksi nettisivuille tehtiin sivu opiskelijan kesäajan toimeentulosta. Yhteistyötä Kelan kanssa on pyritty vahvistamaan kevään aikana toimeentuloturvaverkoston ja Opiskelijakaupunki Turku: Arjen palvelut - teemaryhmän kautta, yhdessä yliopiston kanssa. Terveyspalvelut tutuiksi ja riittävät resurssit YTHS:lle Seuraamme mahdollista YTHS-laajennusta ja vaikutamme SYL:n johdolla siihen, että resursseja lisätään riittävästi AMK-opiskelijoiden siirtyessä YTHS:n piiriin. Viestimme tehokkaasti YTHS:n, julkisen sektorin ja kolmannen sektorin hyvinvointia edistävistä palveluista ja kursseista opiskelijoillemme kaikilla kampuksilla. Keräämme nettisivuillemme tietopankin opiskelijoiden terveyttä tukevista palveluista. Nostamme esiin opiskelijoiden mielenterveyden tärkeyttä ja viestimme Turussa, Porissa ja Raumalla tarjolla olevista palveluista, jotka tukevat opiskelijan mielenterveyttä. Kartoitamme opiskelijoiden käytössä olevien mielenterveyspalveluiden resursseja Turussa, Porissa ja Raumalla. Olemme seuranneet aktiivisesti uuden YTHS-lain valmistelua. Lausuimme yliopistolle lakiluonnoksesta, ja tapasimme turun yliopiston vararehtoria ja opintoasiainjohtajaa, jotta lausuntomme pääpointtit huomioidaan varmasti yliopiston lausunnossa. Tapasimme asian tiimoilta myös Turun kaupungin edustajia, jotta Turku lausuisi YTHS-lainsäädännöstä toivomustemme mukaisesti. Lisäksi teimme ehdotuksia lausunnon perusteella SYL:n lausuntoon. Lausunnossa korostettiin huolta palvelujen ja toiminnan saatavuuden ja laadun säilymisestä siirtymäkauden aikana.
10 Esitimme muutosta lakiluonnoksessa esitettyyn tapaan kerätä terveydenhoitomaksu ja kuitata maksamaton terveydenhoitomaksu opintotuesta ilman opiskelijan suostumusta. Lausunnossa tuotiin esille myös pettymys erikoislääkäripalveluiden karsintaan sekä vaihto-opiskelijoiden palveluiden ulkopuolelle jääminen. Mielenterveyden tärkeyttä on pidetty esillä aktiivisesti kevään aikana. Kirjoitimme mielipidekirjoituksen Turun sanomiin. Lisäksi haastattelimme YTHS:n Turun terveyspalveluyksikön johtajaa ja yleisterveyden ylilääkäri Maisa Kuuselaa mielenterveyspalveluiden toiminnasta ja hoitopolun etenemisestä. TYYn aloitteesta jätettiin myös valtuustoaloite matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden lisäämisestä. Lisäksi osallistuimme Opiskelijoiden mielenterveyspäivän kampanjaan viestimällä opiskelijoille mielenterveysasioista mm. blogitekstin ja somemateriaalin avulla. Järjestettiin yhdessä YTHS:n kanssa messut, joilla oli kolmannen sektorin toimijoita esittelemässä toimintaansa. Yhdenvertaisuussiipi järjesti leffaillan, jonka teemana oli yksinäisyys. Lisäksi ollaan oltu yhteydessä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin mielenterveyspalveluista. Hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava osallistui maaliskuussa Nyyti ry:n järjestämään Elämäntaitoohjaajakoulutukseen. Koulutuksen pohjalta on tarkoitus järjestää koulutusta järjestöille syksyllä. TYYn verkkosivuille on koottu linkkilistaa erilaisista auttavista palveluista opiskelijalle, joka julkaistiin toukokuussa. Porin ja Rauman palveluiden tukeminen on tosussa ilmaistu useaan otteeseen. Kevään aikana Porin ja Rauman asiat ovat kuitenkin jääneet pienemmälle huomiolle kuin Turun toiminta. Kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva opiskelija Osallistumme yliopiston tekemään opiskelijoiden hyvinvointityöhön. Lisäämme opiskelijoiden hyvinvointia myös yhdenvertaisuustyömme kautta levittämällä vuonna 2017 tehtyä TYYn järjestöjen yhdenvertaisuusoppaasta järjestöille. Järjestöjen hallituksia kannustetaan nimeämään keskuudestaan yhdenvertaisuusvastaava. Lisäksi tarjoamme järjestöille koulutusta yhdenvertaisuudesta. Edistämme liikunnan merkityksen tunnistamista opiskelijan hyvinvoinnin kulmakivenä. Luomme yhteistyössä CampusSportin kanssa viestintäsuunnitelman siitä, miten viestimme CampusSportin palveluista ja toiminnasta. Viestimme myös kaupungin tarjoamista liikuntapalveluista kaikilla kampuksilla ja kannustamme sekä kaupunkia että yrityksiä tarjoamaan edullista opiskelijaliikuntaa. Olemme mukana Satakunnan korkeakouluopiskelijoiden yhteisessä korkeakoululiikuntaprojektissa. Seuraamme projektin etenemistä ja valvomme Satakunnan kampuksilla opiskelevien etua yhteistyössä Porin ja Rauman opiskelijajärjestöjen liikuntavastaavien kanssa. Yhdenvertaisuusopas valmistui vuonna 2017 ja tänä vuonna olemme pyrkineet jalkauttamaan opasta järjestöille. Alkuvuodesta 2018 järjestetimme yhdenvertaisuus-koulutuksen sekä Raumalla että Turussa, koulutus pidetään syksyllä Porissa. Yhdenvertaisuutta on käsitelty myös toimiston sisällä ja edustajiston kanssa. Edustajistolle pidettiin yhdenvertaisuuskoulutus helmikuun iltakoulussa ja sen lisäksi olemme seuranneet edustajiston kokousten puheenvuorojen jakautumista. Yhdenvertaisuus-
11 opas lanseerataan virallisesti kesällä 2018, kun oppaan mainosvideo saadaan valmiiksi. Yhdenvertaisuuteen liittyen Turussa järjestettiin myös toiminnallinen koulutus kiusaamiseen puuttumisesta. Olemme pitäneet esillä yhdenvertaisuutta koko kevään ajan mm. järjestäpuheenjohtajien tapaamisissa. Järjestöjä on kannustettu nimeämään joukoistaan yhdenvertaisuusvastaavat. Myöhemmin tänä vuonna kerromme vielä laajemmin yliopiston ja ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöiden toiminnasta ja heidän tarjoamastaan avusta. Lisäksi toimiston esteettömyyttä on kartoitettu yliopiston esteettömyyssuunnittelijan tuella. Olemme osallistuneet yliopiston tekemään opiskelijoiden hyvinvointityöhön. Yliopiston Hyvinvointijaosto-työryhmässä ja sen puheenjohtajana toimii TYYn sosiaalipoliittinen asiantuntija. Olemme järjestäneet yhdessä yliopiston hyvinvointipalveluiden ja YTHS:n kanssa maaliskuussa Vastuullisuus sosiaalisessa mediassa -seminaarin YTHS:n yhteisöterveyden edistämisen hankerahoituksella. Toivomuksestamme kevään Suurten Etelä- ja Keski-Suomalaisten monialayliopiston ylioppilaskuntien (SEKSMYY) tapaamisen teema oli opiskelijoiden hyvinvointi. Kevään SEKSMYY-tapaamisessa sosiaalipoliittinen asiantuntija piti yhteistyössä ÅAS:n sosiaalipoliittisen asiantuntijan kanssa workshopin opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemisesta. Lisäksi tapaamisessa oli mm. Suomen ylioppilaskuntienliiton puheenjohtaja Tiaisen workshop opiskelukyvyn tukemisesta sekä TYYn alumnin ja PsM Karvosen workshop oman jaksamisen tukemisesta. Huhtikuussa Turussa meidän ja SYL:n yhteistyössä järjestämässä järjestö- ja kulttuurisektoritapaamisessa koulutettumme ylioppilaskuntien toimijoita häirinnästä ja siihen puuttumisesta. Niin ikään olemme edistäneet liikunnan merkitystä osana opiskelijan hyvinvointia ja terveyttä. Olemme tavanneet säännöllisesti CampusSportin henkilökuntaa ja tehneet heidän kanssa yhteistyötä mm. viestinnän suhteen. CampusSport lanseerasi uudet taukoliikuntapisteet kevään 2018 aikana ja TYY on aktiivisesti mukana pisteiden markkinoinnissa. Kevään aikana on tehty kevyttä, spontaanimpaa mainostusta Instagramin kautta ja kesän aikana TYY tuottaa mainosvideon taukoliikuntapisteistä CampusSportin käyttöön. Liikuntapalveluiden laadusta ja saatavuudesta on keskusteltu myös kaupungin kanssa. Alustavasti saimme vihreää valoa tuntuvammille opiskelija-alennuksille, mutta vaikuttamistyötä jatketaan syksyllä. Suunnitteilla on tapaaminen myös kaupungin liikuntatoimen kanssa syksyn alussa. Kevään aikana on keskusteltu liikuntaedunvalvonnasta ja OLL:n jäsenyydestä ja toukokuun kokouksessa edustajisto äänesti, että TYY jatkaan OLL:n jäsenenä. Hallituksen liikuntavastaava osallistui kevään aikana uusien Korkeakoululiikuntasuositusten julkaisutilaisuuteen Helsingissä sekä OLL:n toiseen liikuntasektoritapaamiseen Turussa toukokuussa. Satakunnan korkeakoululiikuntaprojektin edustajiin on oltu yhteydessä. Projekti etenee suunnitellusti, eikä TYYn apua tällä hetkellä kaivata hankkeessa. Opiskelijat näkyväksi osaksi kaupunkia kaikilla kampuksilla Huolehdimme, että opiskelijoiden kunnallispoliittiset tavoitteet konkretisoituvat teoiksi. Lisäksi vaikutamme ja osallistumme aktiivisesti Ryhmä :n toimintaan. Vakiinnutamme Ryhmä :n ja nuorten valtuutettujen tapaamiset, joissa suunnitellaan yhdessä, miten Turusta saadaan Suomen paras opiskelijakaupunki. Tavoitetta edistetään myös valtuustoryhmäkierroksella.
12 Kaupungin liikuntapalveluita tavataan vielä ennen alkusyksyä. Lisäksi olemme pyrkineet vaikuttamaan Turun valtuuston päätöksiin joukkoliikenneratkaisuista. Asiaan on vaikutettu mm. ratikkamielipidekirjoituksen avulla sekä asiasta on keskusteltu valtuutettujen kanssa mm. Ryhmä järjestämässä nuorten valtuutettujen illalla sekä valtuustoryhmätapaamisissa. Fölin suuntaan vaikuttaminen on aloitettu liittyen opiskelija-alennuksiin. Ryhmä on ollut mukana suunnitelemassa Opiskelija kaupunki Turku kyselyä, jossa kartoitetaan opiskelijoiden viihtymistä Turussa. Kysely julkaistiin loppukeväästä ja kyselyn tuloksia hyödynnetään kaupungin kehittämisessä Ryhmä on tavannut valtuustoryhmiä, nuoria valtuutettuja ja järjestänyt Kupittaan walkingtourin. Nuorten valtuutettujen illassa keskusteltiin ajankohtaisista ryhmä ajamista kuntapoliittisista asioista ja siitä mitä maakuntavaalit merkitsevät opiskelijalle. Valtuustoryhmäkierroksella keväällä vuorossa olivat SDP, Siniset ja RKP. Kupittaan walking-tourilla puolestaan esiteltiin laajenevan Kupittaan alueen tulevaisuuden tarpeita opiskelijan näkökulmasta. Seuraamme sosiaalisen luototuksen käyttöönottamista Turussa sekä osallistumme kampusalueen kehittämiseen mm. edistämällä liikkumisratkaisuja ja viihtyisyyttä. Lisäksi edistämme esimerkiksi pyöräilyväylien ja pyöräparkkien rakentamista. Tuemme paikallisia opiskelijajärjestöjä Porissa ja Raumalla heidän tekemässään kaupunkivaikuttamistyössä. Olemme nostaneet keskusteluun kampuksen liikkumisratkaisuista ja pyöräilyä kampusalueella. Kommentoimme alkuvuodesta kaupungin pyöräilynedistämisohjelman luonnosta, ja olemme pitäneet aihetta esillä vaikuttajien tapaamisissa, kuten Turun kaupungin hallituksen puheenjohtajaa ja kaupunginjohtajaa tavattaessa. Pyörien säilyttämisen ongelmista kampuksella on puhuttu myös rehtorinlounaalla. Sosiaalisesta luototuksen etenemisen seuraamista tehdään syksyllä. Olemme keskustelleet Porin ja Rauman etäkampusten edustajien kanssa alueiden paikallisista vaikuttamistarpeista. Keskustelua on käyty mm. Satakunnan yhteisestä korkeakouluopiskelijoiden vaikuttajaryhmästä johon kuuluisi myös alueella oleva ammattikorkeakoulu. Etäkampusten toimijoille on luvattu tarvittavaa tukea ryhmän toiminnan aloittamiseksi. Opiskelijat osana yhteiskuntaa Suunnittelemme ja toteutamme maakuntavaaliohjelman ja kampanjan yhdessä Ryhmä :n kanssa. Lisäksi valmistaudumme hyvissä ajoin vuoden 2019 eduskuntavaaleihin vaikuttamalla SYL:n vaalitavoitteisiin. Työskentelemme sen eteen, että maakuntavaaleissa ehdolla olevat suhtautuvat myönteisesti YTHS:ään ja opiskelijoiden tavoitteisiin. Tuemme Rauman ja Porin opiskelijajärjestöjä maakuntavaalivaikuttamisessa. Olemme osallistuneet maakuntavaalien suunnitteluun Ryhmä kautta. Opiskelijoiden maakuntavaalikampanjan keskeisiksi teemoiksi olemme ehdottaneet mm. YTHS:ään ja opiskelijan terveyteen liittyviä asioita. Suomen pääministeri SIpilä ilmoitti kuitenkin toukokuun lopulla vaalien
13 siirtyvän tulevaisuuteen, joten valmistelua jatketaan myöhemmin. Raumaan ja Poriin ei olla oltu yhteydessä erikseen maakuntavaaleihin liittyen. Eduskuntavaaleihin valmistautuminen alkaa vuoden 2018 syksyllä. Olemme kuitenkin osallistuneet aktiivisesti SYL:n opiskelijoiden eduskuntavaaliohjelman suunnitteluun. Ideoita opiskelijoiden eduskuntavaaliohjelmaan kerättiin SYLn avausseminaarissa, sekä keväällä järjestetyissä puheenjohtajien ja pääsihteerien tapaamisessa sekä sektoritapaamisissa. Lisäksi hallitus keskusteli aamukoulussa mielestään tärkeimmistä eduskuntavaalitavoitteista. Nämä tavoitteet välitettiin vielä erikseen ohjelman valmisteluvaiheessa SYL:lle. TYY pyrki vaikuttamaan myös muiden ns. "Suurten Etelä- ja Keski-Suomalaisten monialayliopistojen ylioppilaskuntien" (SEKSMYY) lausuntoihin. SEKSMYY-ylioppilaskuntien lausuntoihin vaikutettiin lähettämällä ylioppilaskunnille TYYn huomiot vaaliohjelman luonnoksesta SYL:n lausuntokierroksen alussa. SYL teki lausuntokierroksen pohjalta muutoksia vaaliohjelmaansa. Muutoksista valtaosa, kuten vahvempi perustulokirjaus tai kv-opiskelijoiden lukukausimaksuista luopuminen, oli TYYn tavoitteiden mukaisia. Työelämäopinnot osaksi tutkintoja Laadimme työelämävastuualueen työn tueksi selvät työelämäpoliittiset edunvalvontatavoitteet yhteistyössä SYL:n ja muiden ylioppilaskuntien kanssa. Olemme mukana kehittämässä tutkintojen työelämäosuuksia ja korostamassa työelämätaitojen tärkeyttä osana korkeakouluopintoja. Vakiinnutamme yhteistyön Rekryn kanssa ja nostamme esiin eka vuosi-, kandi- ja uraseurantakyselyjen tuloksien pohjalta keskeisiä muutostarpeita ja kehityskohteita yliopiston kanssa. Vaikutamme kaupunkiin ja yrityksiin, jotta nämä tunnistavat kansainvälisten opiskelijoiden potentiaalin, ja haluaisivat lisätä kansainvälisille opiskelijoille suunnattuja työ- ja harjoittelupaikkoja. Lisäksi vaikutuksemme myötä kansainvälisten opiskelijoiden työelämävalmiuksia tutkinnoissa lisätään ja jokaisessa maisteriohjelmassa on pakollinen suomen kielen opintojakso. Kansainväliset opiskelijat ymmärtävät suomen kielen oppimisen ja työllistymisen yhteyden. Nimitimme alkuvuodesta hallituksen työelämävastaava Saarisen jäseneksi SYL:n työelämävaikuttamisen ydintiimiin, jonka tarkoituksena on luoda ylioppilaskuntien yhteiset linjat ja pohja työelämävaikuttamiselle. Työelämän ydintiimi on kartoittanut alkuvuodesta ylioppilaskuntien tämän hetkistä työelämävaikuttamista ja kokoustanut kahdesti. Ydintiimin tarkoituksena on tuottaa myös kirjallista materiaalia ylioppilaskuntien vaikuttamisen tueksi ja kesään mennessä niin sanotun pamfletin sisältö on alkanut hahmottua. Hallituksen jäsen Saarinen kutsuttiin myös Turun yliopiston Rekry -palveluiden alueellisen työllisyyskehittämisen "Generalistit osaa" -hanketiimiin, jonka tarkoituksena on parantaa erityisesti generalistialojen (humanistien, yhteiskuntatieteilijöiden ja luonnontieteilijöiden) opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia. Hallituksen jäsen Palanterä on jäsenenä yliopiston Opiskelijapalautetiimissä, missä kehitetään yliopiston palautteenkeruutapoja. Kansainvälisten asioiden asiantuntija Nurmi ja hallituksen jäsen Saarinen ovat osallistuneet kansainvälisten maisteriohjelmien arviointiryhmään, jossa haastattelujen kautta ja raportoinnissa on sekä kartoitettu, että ohjattu parantamaan maisteriohjelmien työelämäosuuksia. Arviointikierros
14 valmistui kesäkuuhun mennessä ja raportti julkaistaan Opetussuunnitelmissa kaudelle kv-maisteriohjelmissa on jokaisessa joko pakollisena tai vapaaehtoisena mahdollisuus opiskella suomea. Kehitysyhteistyöstä kestävään kehitykseen Mikäli SYL:n kehitysyhteistyöhanke ei toteudu ennakoidulla tavalla, muodostamme uuden kannan omaan kehitysyhteistyöhömme ja tarkastelemme mahdollisuutta aloittaa uusi hanke yksin tai yhdessä jonkin muun tahon kanssa. Vakiinnutamme Kestävän kehityksen viikon osaksi syyslukukauden ohjelmaa yhdessä siipien kanssa. Haemme viikolle ulkoista rahoitusta mahdollisuuksien mukaan. Vaikutamme Turun yliopistoon kunnianhimoisten ympäristötavoitteiden muodostamiseksi esimerkiksi ympäristösiiven resursseja hyödyntäen. Alkuvuodesta Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) tiedusteli ylioppilaskunnilta halua lähteä mukaan yhteistyöhankkeeseen SYL:n ja muiden ylioppilaskuntien kanssa. SYL:n kehitysyhteistyökoordinaattori Ursin-Escobar vieraili edustajiston iltakoulussa tammikuussa esittelemässä Guatemala -hanketta, lisäksi TYYn kansainvälisen asioiden asiantuntija Nurmi ja hallituksen jäsen Simonen vierailivat helmikuussa Taloustoimikunnan kokouksessa. TYYn Edustajisto hyväksyi yhteistyöhankkeen helmikuun kokouksessa. Mukaan TYYn lisäksi lähtivät HYY, AYY ja JYY, joten ylioppilaskuntakohtainen rahallinen osuus tulee olemaan suhteellisen pieni. Hankehakemuksen osioita työstettiin SYL:n kehytapaamisessa ja Facebook-ryhmän kautta. Olemme olleet aktiivisesti mukana hankkeen suunnitteluvaiheessa ja hankehakemuksen kääntämisessä. Meidän jäsenistä koostuva oma Guatemala ryhmä on kokoustanut kahdesti ja kääntämistiimi kerran kevään aikana. Ulkoministeriö tekee päätökset hankkeen rahoituksesta vuoden 2018 lopussa. Haimme ja saimme 1300 :n apurahan kestävän kehityksen viikkoa (kekeviikko) varten Kestävän kehityksen säätiöltä. Lokakuun lopulle sijoittuvaa viikkoa on suunniteltu yhdessä tapaamisessa ja Facebook-ryhmässä. Ensimmäisten tapahtumien aikataulut on sovittu. Suunnittelemme tapahtuman graafisen ilmeen loppukesästä. Ympäristötavoitteista ja Reilu Korkeakoulu -hankkeesta on puhuttu rehtoriston kanssa ja tavoitteena on saada Reilu Korkeakoulu -sertifikaatti kuluvan vuoden aikana. Yliopisto on lupautunut mukaan hankkeeseen. Olemme kontaktoineet tiedekuntien vastuuhenkilöitä, ylioppilaskunnan järjestöjä sekä kampuksella toimivia opiskelijaravintoloita, jotta muut sertifikaattiin vaadittavat kriteerit saataisiin täytettyä. Lisäksi ympäristöteemoja on yleisesti nostettu keskusteluun eri sidosryhmätapaamisissa. Kansainvälisyys kuuluu kaikille Seuraamme lukuvuosimaksujen vaikutusta maisteriohjelmien hakijamääriin ja olemme mukana kehittämässä yliopiston apurahajärjestelmää. Kritisoimme lukuvuosimaksuja.
15 Vaikutamme yliopistoon ja Turun kaupunkiin, jotta kansainvälisillä opiskelijoilla olisi riittävästi asuntoja. Tapaamme tiedekuntien kansainvälisten asioiden yhdyshenkilöitä ja kartoitamme opiskelijavaihtoa koskevia epäkohtia, jotta vaihtoon lähteminen on tiedekunnasta riippumatta kaikille yhtä sujuvaa. Kannustamme erityisesti filiaaleissa opiskelevia henkilöitä lähtemään vaihtoon. Olemme olleet mukana lukuvuosimaksujen vaikutusten seurannassa. Hallituksen jäsen Saarinen ja kansainvälisten asioiden asiantuntija Nurmi osallistuivat kansainvälisten maisteriohjelmien arviointihaastatteluihin, jossa kaikkien tiedekuntien kv-maisteriohjelmien johto, henkilökuntien edustajat ja opiskelijaedustajat haastateltiin. Meille keskeisiä teemoja olivat muun muassa palautteen kerääminen, opiskelijoiden hyvinvointi ja integraatio yliopistoon, lukuvuosimaksut ja apurahat, suomen kieli ja työllistymismahdollisuudet. Myös International Student Barometerin tuloksia hyödynnettiin vaikuttamistyössämme. Kansainvälisten opiskelijoiden asuntotilanne konkretisoituu syksyllä, mutta Housing Anywhere ei ainakaan vielä näytä olevan avuksi kv-opiskelijoiden asumisasioissa. Seuraamme tilannetta, sekä pyrimme selvittämään muita mahdollisia majoitusvaihtoehtoja. Teimme kotikansainvälisyyteen liittyvän Vaihdon esteet kyselyn. Kyselyä markkinoitiin myös etäkampuksille. Kyselyssä selviteltiin syitä, miksi opiskelijat eivät lähde vaihtoon. Yleisimmät syyt näyttävät olevan perhe ja läheiset, taloudelliset syyt, haluttomuus pidentää opintoja, muu hankittu kansainvälinen kokemus, terveysongelmat ja kannustuksen puute. Opiskelijat toivovat tarkempaa viestintää vaihdon todellisista kuluista ja sen alakohtaisista hyödyistä. Lisäksi perheelliset opiskelijat kaipaavat lisätietoa. Yleistä viestintää vaihto-opinnoista on jo tarpeeksi, mutta tiedekuntien kvyhdyshenkilöiden, kv-palveluiden ja TYYn yhteistyötä voisi tiivistää entisestään ja vaihdon hyödyt ottaa paremmin mukaan HOPS-keskusteluun. Tuloksista uutisoitiin lyhyesti kesäkuussa ja niitä esiteltiin Turun yliopiston kansainvälisyyden työryhmissä. Syksyllä tuloksia hyödynnetään tarkemmin edunvalvontatyössämme. Lisäksi tekemäämme kyselyä peilataan myös kansainvälisten palvelujen teettämään kyselyyn, joka teetettiin kevään aikana vaihtoon hakeville. Lisäksi järjestimme vaihdosta palanneille opiskelijoille piknikin yhdessä kv-palveluiden, ESN Uni Turun ja kv-siiven kanssa. Tapahtuma korvasi sisällöltään aikaisemmin järjestetyn paluuorientaation ja samankaltainen tapahtuma on tarkoitus järjestää uudelleen alkusyksystä. Projektin tarkoituksena on vahvistaa näkökulmaa ylioppilaskunnasta jäsenpalveluiden tuottajana ja selkeyttää palvelupaketteja ja -polkuja. Tilakysymykset ja palvelut viestintänä, viestintä palveluna -projektit Muotoilemme ylioppilaskunnan lainaamat ja vuokraamat tilat yhtenäiseksi palvelukokonaisuudeksi, josta asiakkaan on helppo löytää tarvitsemansa.
16 Toteutamme esteettömyyskartoituksen TYYn tiloissa ja teemme tarvittavat toimenpiteet esteettömyyden parantamiseksi. Osana palvelukokonaisuuden muotoilua mahdollinen esteettömyys tuodaan selvästi esiin tilojen kuvauksessa. Muodostamme palveluistamme selviä ja kätevästi viestittäviä kokonaisuuksia ja otamme palvelut näkyvämmin osaksi säännöllistä viestintäämme. Viestimme järjestöille paremmin myös tarjoamistamme viestintäpalveluista, kuten kalenterista ja uutiskirjeestä. Kuulemme järjestöjen toiveita viestinnän kehittämiseksi. Kehitämme uutiskirjettämme selvemmäksi, visuaalisesti kiinnostavammaksi ja tehokkaammaksi viestintävälineeksi. Helmi-maaliskuussa teimme tilojen vuokraajille suunnatun kysely, jossa selvitettiin kokemuksia tilojen varaamisen ja vuokraamisen toimivuudesta, varustelusta ja kehitysehdotuksista. Kovin yllättäviä tietoja ei vastauksista saatu. Osa kehittämiskohteista on sellaisia, että niitä voidaan parantaa nykyresursseilla, mutta osaan tarvittaisiin lisärahoitusta. Maalis-kesäkuun aikana valmisteltiin kaikista palveluista "tuotekortit", jotka helpottavat niistä viestimistä jäsenille. Toukokuussa vahvistettiin hallituksen kokouksessa kerralla hinnat palveluille, joista peritään maksuja. Olemme tehneet esteettömyyskartoituksia toukokuun aikana eri tiloissa yhteistyössä yliopiston esteettömyyssuunnittelijan kanssa, jolloin kustannuksiakaan ei syntynyt. Tulokset huomioidaan tiloista viestittäessä ja esteitä poistetaan mahdollisuuksien mukaan kartoitusten valmistuttua. Olemme pyrkineet rakentamaan yhdenmukaista varausjärjestelmää TYYn nettisuvuille, jotta kustannukset saadaan pidettyä matalina ja palvelut löytyisivät mahdollisimman helposti samasta paikasta. Varausjärjestelmä on tarkoitus ottaa käytöön syksyllä. Olemme viestineet palveluista kevään aikana niin nettiuutisissa, sosiaalisessa mediassa kuin verkkosivuillammekin. Rakensimme vuokratiloistamme selkeän kokonaisuuden, joka lähetettiin sähköpostikirjeenä suoraan järjestöille sekä sisällytettiin opiskelijan oppaaseen, Student Guideen ja TYYn lukuvuosikalenteriin. FiTech Valmistaudumme muilta paikkakunnilta tulevien DI-opiskelijoiden palvelutarpeisiin yhteistyössä muiden ylioppilaskuntien kanssa. Muotoilemme tuontiteekkareille tarjoamamme palvelut selkeäksi paketiksi. Olemme valmistelleen muiden FITech-ylioppilaskuntien kanssa on valmisteltu sopimuksen, jonka nojalla TYY ja ÅAS tarjoavat palveluitaan muiden ylioppilaskuntien jäsenille korvausta vastaan. Lähtökohta on, että nämä opiskelijat voivat käyttää kaikkia palveluita, ellei ole erityistä syytä rajata jotakin palvelua tämän mahdollisuuden ulkopuolelle. Yritysyhteistyön kehittäminen Lisäämme yritysyhteistyön roolia hallituksen vastuunjaossa. Yritysyhteistyövastaavan vastuulla on luoda selvemmät ja monipuolisemmat yritysyhteistyöpaketit. Viestimme
17 yhteistyöpaketeista tehokkaammin, ja keskustelemme pitkäaikaisten kumppanien tarpeista ja räätälöimme palveluitamme heidän tarpeitaan paremmin vastaavaksi. Yritysyhteistyön roolia kasvatettiin hallituksen sisäisessä työnjaossa, ja yritysyhteistyö nostettiin sivusektorista uudeksi pääsektoriksi. Alkuvuoden toimintamme painopiste oli pohjatyön luomisessa tulevaisuuden yritysyhteistyölle. Hallituksen jäsen Snygg valmisteli yhdessä TYYn tiedottajan Pessin kanssa uusia materiaaleja potentiaalisille yhteistyökumppaneille esiteltäväksi, kuten uuden mediakortin sekä lyhennetyn version TYYn esittelymateriaaleista. Lisäksi Snygg tapasi kaikkien jo olemassaolleiden yhteistyökumppanien edustajat. Näillä tapaamisilla pyrittiin selvittämään nykyisten yhteistyökumppanien tyytyväisyys aikaisempaan toimintaan sekä mahdollisuudet kasvattaa sopimusten arvoa uusilla avauksilla. Kontaktoimme alkuvuodesta uusia yhteistyökumppaneita. Tapaamisilla pyrittiin kasvattamaan TYYn yhteistyökumppanien kirjoa, pyrkien nimenomaan hakemaan yhteistyökumppaneita uusilta toimialoilta. Tästä esimerkkinä kontaktoinnit Turun Osuuskauppaan sekä teleoperaattoreihin kuten Teliaan. Suurten yritysten lisäksi kontaktoinnissa on keskitytty myös paikallisiin yrityksiin. Esimerkkinä tästä yhteistyöneuvottelut Pure Moven kanssa. Kontaktointi on tuottanut tulosta, sillä vuoden ensimmäisellä puoliskolla on saatu solmittua myös uusia yhteistyösopimuksia sekä kasvatettu olemassaolevan sopimuksen arvoa. Uudet sopimukset on tehty Revul Media Groupin sekä Fination Oy:n kanssa, kun taas Turun Sanomat kasvattivat sopimuksensa arvoa.lisäksi Red Bull on ilmaissut kiinnostuksensa osallistua entistä useampiin TYYn tapahtumiin. Tällä hetkellä Snygg käy myös neuvotteluja Turku Energian ja Viking Linen kanssa ja näistä neuvotteluista saattaa realisoitua tuloksia vuoden jälkimmäisellä puoliskolla Tapahtumat tunnetuiksi ja sopiviksi kaikille Brändäämme tapahtumamme paremmin tunnistettaviksi ja korostetamme niiden TYYyhteyttä. Konseptoimme tapahtumakokonaisuudet eheämmiksi ja teemme niille viestintä- ja markkinointisuunnitelman. Vähennemme tapahtumatuottajien määrää yhdistämällä tehtäviä. Selvennämme työnjakoa ja tehtävänkuvia tuottajien ja toimiston välillä. Tuemme kotikansainvälisyyttä viestimällä siitä, miten opiskelijat voivat osallistua kansainvälisyyttä edistävään toimintaan kaikilla kampuksilla. Viestimme TYY International - sivuilla kaksikielisesti, jotta myös suomenkieliset opiskelijat kokevat asioiden koskevan heitä. Tuomme kansainvälisiä opiskelijoita ja suomalaisia opiskelijoita paremmin yhteen brändäämällä kv-tapahtumista paremmin kaikille sopivia. Viestimme molemmille sopivista tapahtumista kaksikielisesti ja painotamme niiden luonnetta kohtaamispaikkoina. Tarkastelemme erillisten kansainvälisille opiskelijoille suunnattujen tapahtumien mielekkyyttä ja sitä, voisiko niitä yhdistää muiden tapahtumien kanssa, jotta kansainväliset opiskelijat voisivat sitoutua paremmin koko yliopisto- ja opiskelijayhteisöön. Aloitimme tapahtumien brändiuudistuksen suunnittelun alkuvuodesta. Varsinainen visuaalinen uudistus näkyy jäsenille syksyllä 2018 Avajaiskarnevaalien ja TYYlikkään avauksen yhteydessä. Uusi
18 visuaalinen, yhtenäinen ilme tapahtumille tilattiin Niki Petterssonilta, joka on suunnitellut myös TYYn tämän hetkisen ilmeen. Tavoitteena on kytkeä tapahtumat vahvemmin TYYn brändin alle. Panostimme tapahtumien viestintään kevään aikana paljon. Aprillirock muutettiin Vappuintroksi ja siitä luotiin Vapun "etkotapahtuma". Tämä lisäsi huomattavasti tapahtuman vetävyyttä. Viestinnässä hyödynnettiin monipuolisesti kuvia, videoita ja haastatteluja. Lisäksi jalkaudumme kampukselle myymään vappumerkkejä ja mainostamaan Vappua. Vappuintro ja TYYlikäs vappu sidottiin tiukemmin yhteen mikä paransi molempien tapahtumien näkyvyyttä ja viestinnän tavoittavuutta. Viestimme sekä suomeksi että englanniksi. Otimme Kv-opiskelijat paremmin osaksi TYYn vappua ja aikaisempina vuosina järjestetty tapahtuma kv-opiskelijoille jätettiin järjestämättä - järjestettiin vain yksi vapputapahtuma kaikille. TYYn Vapputuottajat tekivät myös ns. opetusvideoita vapusta kvopiskelijoille. Kv-siipi oli mukana Vapun järjestelyissä ja yhteistyössä kv-siiven kanssa loimme mm. vappubingo, joka johdatteli opiskelijoita suomalaisten vappuperinteiden pariin. Tapahtumatuottajien määrää vähennettiin ja Vappuintrolla ja Vapulla oli sama tuottajapari. Yhteistyö toimiston ja Vapputuottajien välillä sujui sujuvasti. Syksyn avajaiskarnevaalia varten ei palkattu tuottajaa lainkaan, koska kesäkuun alussa rekryttiin uusi työntekijä TYYn vakituiseksi tapahtumatuottajaksi (30%). Opiskelijakulttuurivastaava Ryhtä on huolehtinut Avajaiskarnevaalien ja syksyn tapahtumien suunnittelun aloittamisesta. Vaikuttavia koulutuksia järjestöille Järjestetään yhdenvertaisuuskoulutus järjestöille osana suurta järjestöpäivää. Osa koulutuksista profiloidaan yleiskoulutuksiksi joita markkinoidaan jonkin tietyn ryhmän (esimerkiksi sosiaalipoliittiset vastaavat) sijasta kaikille järjestöjen hallituksille. Hallitukset saavat itse lähettää koulutuksen kannalta keskeisimmäksi kokevansa henkilön paikalle. Toimivista käytänteistä ja tietyille ryhmälle tarkoitetuista neuvostoista pidetään kuitenkin kiinni, mikäli se on tarkoituksenmukaista. Kokeillaan lisäksi avointen keskustelu ja palautetilaisuuksien järjestämistä jäsenistölle tarkoin rajatuista aiheista. Järjestimme yhdenvertaisuuskoulutuksen kevään suuren koulutuspäivän sijaan erillisinä koulutuksina Raumalla ja Turussa 5.3. Yhdenvertaisuusasioiden edistämistä järjestöissä pidettiin esillä muun muassa järjestöjä tavattaessa ja nostamalla yhdenvertaisuus Turussa järjestettyjen SYL järjestö- ja kulttuuritapaamisten teemaksi. Olimme aktiivisesti mukana tapahtuman suunnittelussa ja järestämisessä yhdessä SYL:n kanssa. Kysyimme järjestöjen puheenjohtajilta alkuvuodesta koulutusaiheista, joille heidän hallituksillaan olisi tarvetta. Nostimme koulutus ja workshop-tapaamisten antia ja mielekkyyttä osallistamalla puheenjohtajien neuvostoa aiheiden valinnassa. Lisäksi olemme pyrkineet kehittämään koulutuksiamme ja suunnittelleet syksylle uutta omaa suurta koulutuspäiväänsä. Koulutuspäivän yhteyteen on suunniteltu järjestettäväksi avoin keskustelutilaisuus. Olemme markkinoineet International Council -tapaamisia teema edellä ja ne ovat tavoittaneet järjestöjen kansainvälisistäasioista vastaavien henkilöiden lisäksi myös tuutoreita ja entisiä kansainvälisiäopiskelijoita. Tapaamisten osanottajamäärä on siis kasvanut uudistuksen myötä.
19 Projektin tarkoituksena on lisätä opiskelijoiden yhteenkuuluvuutta ja tukea TYY-identiteetin muodostumista. TYY <3 Järjestöt Olemme osa opiskelijajärjestöjen arkea, muun muassa tapaamalla järjestöjen toimijoita pienemmissä ryhmissä (esim. puheenjohtajatapaamiset ja kopokierros). Näissä tapaamisissa keskitytään puhumaan juuri kyseisen tiedekunnan/oppiaineen tai järjestön kuulumisista. Lisäksi hallitus tapaa tiedekuntajärjestöjen hallituksia vuosittain. Tuemme jatko-opiskelijoita oman järjestön perustamisessa ja toiminnan käynnistämisessä. Loppuvuodesta 2017 järjestetystä jatko-opiskelijoille suunnatusta tapahtumasta saatuja yhteystietoja hyödynnetään yhdistyksen perustamisessa. Nostamme järjestöt näkyvämmin osaksi viestintäämme erilaisten kampanjoiden avulla. Tapasimme kaikkien tiedekuntajärjestöjen hallitukset kevään aikana. Tiedekuntajärjestöjen lisäksi tapasimme TYYn järjestöasiantuntijan johdolla kaksitoista TYYn järjestöä heidän omissa tiloissaan. Järjestökierroksia on tarkoitus jatkaa syksyllä. Järjestötapaamissa syvensimme tietoisuutta järjestöjen erilaisista tilanteista. Lisäksi keskustelimme muun muassa tila-ja yhdenvertaisuuskysymyksistä. Tapasimme myös erikseen järjestötoimijoiden puheenjohtajia, koulutuspoliittisia vastaavia ja kansainvälisyydestä kiinnostuneita henkilöitä (nk. International Councilit). Kehitimme International Council-tapaamisia alkuvuoden palautteen perusteella niin, että ne vastaisivat järjestötoimijoiden tarpeita. Muun muassa kutsuimme yhteen kevään tapaamiseen kv-tuutorit, jotta järjestötoimijat voisivat esitellä toimintaansa heille. Seuraamme jatko-opiskelijoiden järjestön perustamistilannetta ja tuemme heitä tarvittaessa. Näillä näkymin jatko-opiskelijat eivät kuitenkaan ole perustamassa omaa järjestöään. Kevään aikana toteutettiin käyttäjäystävällisyyttä lisääviä uudistuksia TYYn verkkosivujen tapahtumakalenteriin. Loimme esimerkiksi tapahtumakategoriat. Järjestöjen näkyvyyttä on tehostettu uutiskirje-, some- ja nettisivunosoilla. Vapaaehtoisemme osaksi toimiston arkea
20 Vapaaehtoistoimintamme tarjoaa mahdollisuuden oppia uutta ja kehittää omaa osaamista. Hallituksen vapaaehtoisvastaava laatii yhdessä siipitoimijoiden kanssa siivelle vuosikellon ja toimintasuunnitelman. Nämä toimivat vapaaehtoistoiminnan perustana. Hallituksellamme on selvä kuva vapaaehtoisten tavoitteista tulevalle vuodelle. Siiven puheenjohtaja kirjoittaa vuoden päätteeksi lyhyen toimintakertomuksen. Kevennämme hakuprosessia siipiin. Kannustamme siipiä keskinäiseen yhteistyöhön. Hallituksen vapaaehtoisvastaava pitää yhteyttä Kinokoplaan muun muassa osallistumalla Kinokoplan kokouksiin. Projektin tarkoituksena on selvittää toimintakenttää, jossa lehti toimii sekä tuottaa tietoa lehden kehittämiseksi. Selvitys Turun ylioppilaslehden johtokunta valmistelee ja toteuttaa Turun ylioppilaslehden julkaisuformaattiin liittyvän selvityksen. Selvitystyössä otetaan huomioon syksyllä toteutettavasta lukijakyselystä saadut vastaukset. Selvitystyössä käytetään ulkopuolista asiantuntijaa, jotta varmistetaan selvitystyön riippumattomuus. Selvitystyön on kokonaisuudessaan valmis elokuussa 2018 ja sen tulokset esitellään edustajistolle syksyn 2018 ensimmäisessä kokouksessa.
21 Turun ylioppilaslehden johtokunta laati vuoden ensimmäisessä pitämässään kokouksessa tarjouspyynnön Tylkkärin formaatin selvitystyöstä. Tarjouspyyntöä ja tekijän hakuilmoitusta jaettiin TYYn nettisivuilla sekä lähetettiin laajalti eri viestintä- ja tutkimustoimistoille sekä vastaavien selvitysten tehneille tahoille. Määräaikaan jätetyistä tarjouksista Tylkkärin johtokunta laati yhteenvedon edustajiston maaliskuun kokoukselle, jossa edustajisto päätti hyväksyä Viestintäluotsin tekemän tarjouksen. Viestintäluotsi vieraili TYYssä huhtikuussa, jossa käytiin läpi sekä sopimusteknisiä asioita, selvityksen sisältöä että aikataulua edustajiston toiveiden mukaisesti. Väliaikaraportti vastaanotettiin kesäkuussa. Väliaikaraportissa selvennettiin prosessin edistymistä siihen mennessä. Väliaikaraporttiin mennessä Viestintäluotsi oli saanut taustatyön valmiiksi ja ilmoitti siirtyvänsä seuraavaan vaiheeseen, joka on tietojen analysoiminen sekä varsinaisen raportin kirjoittaminen. Väliaikaraportista tiedotetaan edustajistoa syksyllä Selvitystyön tulee olla sopimuksen mukaan valmis mennessä, jotta tulokset saadaan esiteltyä syksyn ensimmäisessä edustajiston kokouksessa. Organisaation sisäinen toiminta ja sen kehittäminen Ylioppilaskunnan hallitus päätti järjestäytymiskokouksessaan jakaa sisäiset vastuualueensa seuraavasti: Inari Harjuniemi: puheenjohtaja Paavo Palanterä: varapuheenjohtaja, koulutuspoliittiset asiat, järjestöt Olli-Pekka Paasivirta: kunnallispolitiikka, sosiaalipolitiikka Iina Ryhtä: opiskelijakulttuuri, liikunta, sosiaalipolitiikka Sini Saarinen: koulutuspolitiikka, kansainväliset asiat Emmi Simonen: vapaaehtoiset, kansainväliset asiat, järjestöt, kehitysyhteistyö, ympäristö Noel Snygg: yritysyhteistyö, opiskelijakulttuuri Vastuunjakoon tehtiin alkuvuodesta esiin nousseiden ongelmien pohjalta muutoksia. Muutosten tarkoituksena oli tasapainottaa hallituslaisten työmäärää, sekä vähentää aikaa, joka yksittäisillä hallituslaisilla kului useisiin sektoripalavereihin. Lisäksi uudelleenjärjestäytymisessä täsmensimme myös pienempien ns. "sivusektoreiden" vastuunjakoa. Hallitus järjestäytyi uudelleen pidetyssä kokouksessa seuraavasti: Inari Harjuniemi: puheenjohtaja
22 Paavo Palanterä: varapuheenjohtaja, koulutuspoliittiset asiat, järjestöt, tuutorointi Olli-Pekka Paasivirta: kunnallispolitiikka, sosiaalipolitiikka, yhdenvertaisuus Iina Ryhtä: opiskelijakulttuuri, liikunta, sosiaalipolitiikka Sini Saarinen: koulutuspolitiikka, työelämä Emmi Simonen: vapaaehtoiset, kansainväliset asiat, kehitysyhteistyö, ympäristö Noel Snygg: yritysyhteistyö, opiskelijakulttuuri Uusi työnjako on hallituksessa koettu toimivaksi ja kohtuullisen tasapainoiseksi. Hallituksen puheenjohtaja on käynyt kevään ja alkusyksyn aikana kunkin hallituslaisen kanssa kaksi kehityskeskustelua, joissa on keskusteltu esimerkiksi henkilökohtaiseen jaksamiseen, tavoitteisiin ja organisaation sisäiseen toimivuuteen liittyvistä teemoista. Edunvalvontahenkilöstö ja hallitus ovat kokoontuneet kevään aikana kolmesti yhteen suunnittelemaan toimintaa ja kehittämään organisaation toimintatapoja. Vuoden aloitusmökkeilyssä suunniteltiin toimintasuunnitelmaprojektien sekä omien projektien tavoitteita ja keinoja sekä aikataulutettiin vuoden toimintaa. Toukokuussa järjestettiin Tulevaisuusworkshop, jonka tavoitteena oli suunnitella v toimintasuunnitelmaa strategian pohjalta ja koota yhteen kevään onnistumisia. Lisäksi toimintasuunnitelman toteuttamissuunnitelman etenemistä on seurattu kevään aikana mm. toimistopalavereissa. TYYn vaikuttamistyötä ja edunvalvontaa on koordinoitu ns. edunvalvontapalaverien kautta. Edunvalvontapalavereissa edunvalvonnasta vastaavat hallituslaiset ja henkilökunta ovat kokoontuneet yhteen noin kerran kuukaudessa. Palavereja kehitettiin viime vuodesta saadun palautteen perusteella. Uuden mallisissa edunvalvontapalavereissa palaveri alkaa jollain ajankohtaisella alustuksella, jonka jälkeen keskustellaan mm. rehtorilounaiden esityslistasta sekä muista ajankohtaisista edunvalvonnallisista asioista. Uudistetut palaverit on koettu toimiviksi. Strategian jalkauttaminen Vuonna 2017 päivitettiin TYYn strategia. Edustajisto hyväksyi uuden strategian kokouksessaan Uusi strategia koostuu kahdesta osiosta: Ylioppilaskunnan arvoista, visiosta ja missiosta sekä konkreettisesta toimenpideohjelmasta. Uuden strategian painopisteet ovat mm. TYYn tarjoamien palveluista ja vaikuttamistyöstä viestimisessä sekä lähestyttävyyden lisäämisessä. Strategian jalkauttaminen on yksi keskeisistä vuoden 2018 painopisteistä pidettiin strategiatyöpaja hallitukselle ja työntekijöille: miten sen kirjaukset näkyvät ja voisivat näkyä kunkin omassa työssä. Strategian pohjalta TYYn fyysistä näkyvyyttä ja lähestyttävyyttä on pyritty lisäämään mm. kampuskierroksella. TYYn hallitus jalkautui vapun alla kampukselle myymään vappumerkkejä sekä tapaamaan jäsenistöä. Pöytäständejä oli ympäri kampusta yhteensä viitenä eri päivänä, aina muutama tunti kerrallaan. Jotta järjestöt kokisivat TYYn enemmän omakseen, tapasi hallitus kevään aikana kaikki tiedekuntajärjestöt luonnontieteiden ja tekniikan tiedekuntaa lukuun ottamatta. Matalampaa kynnystä olla yhteydessä TYYn toimistoon on pyritty edistämään myös edustajiston suuntaan. Hallitus on nimennyt keskuudestaan jokaiselle edustajistoryhmälle kummin. Kukin kummi on kutsunut vastuuryhmänsä tutustumaan toimistoon sekä juttelemaan TYYn ajankohtaisista asioista. Lisäksi koulutuspoliittinen sektori on kiertänyt ainejärjestöjen kopotoimijoita läpi tiedekunnittain ja järjestösektori on tavannut järjestöjen puheenjohtajia.
23 Niin ikään viestintää on lähdetty kehittämään strategian pohjalta henkilölähtöisempään suuntaan. Instragramin puolella on toteutettu kampanjoita, joiden tarkoitus on ollut tuoda hallitusta ja hallituksen toimintaa lähemmäksi. Alkuvuodesta TYYn hallituslaiset esittäytyivät instagramin puolella ja loppukeväästä kullakin hallituslaisella oli oma instagram-päivänsä. Instragram-päivänään hallituslainen päivitti TYYn instagramiin useita lyhyitä videoita- tai kuvia siitä, missä meni ja mitä teki. Facebookissa henkilölähtöisyyttä on pyritty korostamaan puhumalla ihmisistä lähtökohtaisesti etunimillä. Pyrkimyksenä on, että viestintä tuntuisi rennommalta, kuin ennen, jolloin tapana oli puhua henkilöistä sekä etu- että sukunimellä. Henkilölähtöisyys on ollut esillä myös TYYn blogin puolella, jossa on julkaistu muun muassa kirjoitus siitä, miltä tuntuu pitää vappupuhe tuhansille ihmisille. Vuonna 2017 aloitetun #edunvalvonnanarjen rinnalle on kehitetty muita jatkuvia tapoja lisätä päätöksentekomme avoimuutta. Esimerkiksi edustajiston kokouksista koostetaan lyhyet videot (#edariekstra), jossa käydään läpi kokouksen keskeisiä asioita. Videot tekstitetään myös englanniksi. Hallituksen kokouksista taas on viestitty siten, että joku hallituslainen on kertonut kokouksessa päätetystä asiasta TYYn nettisivuilla ja somessa hashtagillä #TYYnArki. Strategiassa mainittu opiskelijakulttuurin kehittäminen on ollut yksi vuoden keskeisiä painopisteita. Tätä on toteutettu vuoden 2018 toimintasuunnitelman puitteissa (ks. projekti Tapahtumat tunnetuiksi ja sopiviksi kaikille ). Strategian osalta opiskelijakulttuurin keskeisimpiä tavoitteita on ratkaista vaihtuvien hallituslaisten ja projektityöntekijöiden aiheuttama jatkuvuusongelma. Vuonna 2018 ongelmaan löydettiin ratkaisu, kun TYYlle palkattiin uusi työntekijä yhteistyössä FITechin kanssa. Työntekijä tulee toimimaan työnimikkeellä yhteisösuunnittelija, ja hänen TYYn puolen toimenkuvaansa kuuluu opiskelijakulttuurin liittyvien tapahtumien järjestämistä. Strategiaa jalkautetaan myös muiden vuoden 2018 toimintasuunnitelmaprojektien kautta. Esimerkiksi palvelumuotoilu-projektien tarkoituksena on kehittää TYY-brändiä sekä tapoja viestiä paremmin TYYn tarjoamista palveluista. Strategia huomioidaan vahvasti myös vuoden 2018 toimintasuunnitelmaa suunniteltaessa. Tietosuoja-asetukseen valmistautuminen Vuonna 2016 säädetty Euroopan unionin uusi tietosuoja-asetus astui voimaan alkaen. TYYssä uuteen sääntelyyn valmistauduttiin palkkaamalla alkuvuodesta projektityöntekijä Lauri Havia, joka suunnitteli yhdessä Eleniuksen ja Lahoniityn kanssa tarvittavat toimenpiteet. Ylioppilaskunnan toiminnassa haasteen aiheutti erityisesti se, että toiminnassa on sekä julkishallinnollisia että yksityisoikeudellisia piirteitä. Tietojen käsittelyperusteet ja keräystavat ovat erilaisia, kun verrataan esimerkiksi jäsenyyteen sidottuja oikeuksia, vapaamuotoisia tapahtumia ja hallinnon opiskelijaedustajien valintaa ja toimintaa. Tämän vuoksi projekti oli melko monimutkainen organisaation kokoon nähden. Pääosin henkilötietojen käsittely oli jo aiemmin järjestetty ylioppilaskunnassa riittävän hyvin. Osoitusvelvollisuuden täyttämiseksi toimintaa pitää kuitenkin dokumentoida aiempaa tarkemmin ja tietojenkeruuta yhdenmukaistaa. Keskeiset kehittämiskohteet liittyivät erityisesti rekisteröitävän informointivelvollisuuteen ja tietojen säilyttämiseen siten, että niihin pääsevien henkilöiden joukkoa rajataan entisestään ja että tiedot tuhotaan suunnitellusti, kun niitä ei enää tarvita. Työntekijöille pidettiin ensimmäinen uusiin säädöksiin varautumista koskeva koulutus jo Työntekijät ja hallituksen jäsenet täyttivät tietojenkäsittelyä koskevan kyselyn alkuvuonna 2018, minkä jälkeen projektityöntekijä antoi palautetta kyselyn tuloksista ja vastasi tarkentaviin
Mitä täällä tapahtuu?
Mitä täällä tapahtuu? Hallituksen puolivuotiskatsaus edustajistolle 16.5.2018 Harjuniemi, Paasivirta, Palanterä, Ryhtä, Saarinen, Simonen & Snygg Sisältö Toimintasuunnitelmaprojektit Osuus noudattaa toimintasuunnitelman
TYYn toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelma vuosille Vaikuttaminen.
Sivu 1/10 TYYn toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelma vuosille 2018 2020 Tässä dokumentissa on kuvattu Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) vaikuttamistavoitteita ja keinoja seuraavalle vuodelle sekä
TYY PUOLIVUOTISKATSAUS KEVÄT 2018
TYY PUOLIVUOTISKATSAUS KEVÄT 2018 Sivu 1/35 Sisällysluettelo Johdanto... 4 Toimintasuunnitelmaprojektit... 4 1. Vaikuttaminen... 4 Yliopisto 2020-luvulle... 4 Digitalisaatiolla kohti kirkkaampaa huomista...
TYYn toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelma vuosille Vaikuttaminen.
TYYn toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelma vuosille 2018 2020 Tässä dokumentissa on kuvattu Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) vaikuttamistavoitteita ja keinoja seuraavalle vuodelle sekä keskipitkän
TYYn toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelma vuosille
TYYn toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelma vuosille 2018 2020 Tässä dokumentissa on kuvattu Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) vaikuttamistavoitteita ja keinoja seuraavalle vuodelle sekä keskipitkän
TYYn toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelma vuosille
TYYE Lokakuu, Liite 3: Hallituksen esitys Toimintasuunnitelmaksi ja tavoiteohjelmaksi vuosille 2018 2020 Sivu 1/6 TYYn toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelma vuosille 2018 2020 Tässä dokumentissa on kuvattu
TYYn toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelma vuosille
TYYn toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelma vuosille 2018 2020 Tässä dokumentissa on kuvattu Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) vaikuttamistavoitteita ja keinoja seuraavalle vuodelle sekä keskipitkän
Toimintakertomus Sisällys
Sivu 1/82 Toimintakertomus 2018 Sisällys Toimintasuunnitelmaprojektit... 2 1. Vaikuttaminen... 2 2. Palvelumuotoilu... 15 3. Opiskelijayhteisö... 19 4. Tylkkäri... 21 Vastuualueet... 21 5. Johto (pääsektori)...
Edunvalvonta ainejärjestöissä
Edunvalvonta ainejärjestöissä Mitä kopo- ja sopovastaavat voivat tehdä? Joni, Minttu, Inari, Laura-Maria ja Janne 24.1.2017 Esittäytyminen Inari, Minttu, Joni, Laura-Maria ja Janne Tilaisuuden läpivienti
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/5 Esityslista 7/2018 Aika: 15. maaliskuuta 2018 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
Projektisuunnitelmat Vaikuttaminen (projektin kokonaisvastuu: Inari)
Sivu 1/15 Projektisuunnitelmat 2018 Tämän dokumentin tarkoitus on kuvata vuoden 2018 toimintaa ja auttaa toimintasuunnitelman tavoitteiden saavuttamisessa. Dokumentissa kuvataan eri projektien ja toimenpiteiden
Projektisuunnitelmat Vaikuttaminen (projektin kokonausvastuu: Inari)
Sivu 1/35 Projektisuunnitelmat 2018 Tämän dokumentin tarkoitus on kuvata v. 2018 toimintaa ja auttaa toimintasuunnitelman tavoitteiden saavuttamisessa. Dokumentissa kuvataan eri projektien ja toimenpiteiden
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/6 Esityslista 9/2018 Aika: 12. huhtikuuta 2018 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/8 Pöytäkirja 9/2018 Aika: 12. huhtikuuta 2018 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/6 Pöytäkirja 5/2018 Aika: 22. helmikuuta 2018 klo 12.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/7 Pöytäkirja 7/2018 Aika: 15. maaliskuuta 2018 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja (poistui kohdassa
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/6 Esityslista 12/2018 Aika: 17. toukokuuta 2018 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/6 Esityslista 4/2018 Aika: 8. helmikuuta 2018 klo 9.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Johdanto Tämän toimintasuunnitelman on valmistellut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Valmistelussa
Edunvalvonnan suunnittelu
Edunvalvonnan suunnittelu - eli mitä ihmettä sitä tekis tulevina vuosina? 10.9.2018 Sini Saarinen ja Joni Kajander Koulutuksen rakenne Miksi? - eli johdanto aiheeseen Toiminnallinen osuus (15-20 min) Kalvosulkeiset
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2017 Aika: 18. toukokuuta 2017 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/6 Esityslista 10/2018 Aika: 26. huhtikuuta 2018 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto
1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen
Koponeuvosto. Palautteen hyödyntäminen Inari ja Joni
Koponeuvosto Palautteen hyödyntäminen 16.2.2017 Inari ja Joni Esittäytyminen nimi, mitä tekee, ainejärjestö ja oppiaine Inari, TYYn hallituksen kopo, Fobia, psykologia Joni, TYYn kopoasiantuntija, P-klubi,
Koponeuvosto 2.0. Inari ja Joni
Koponeuvosto 2.0 Inari ja Joni 6.4.2017 Ohjelma Kuulumiset TYYn kuulumiset Järjestöjen kuulumiset Eriytetty osuus Digipöhinä à la Inari Vaikuttaminen Jonin tapaan Yhteenveto Tulevat jutut Palautetta koponeuvostosta
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello
Sivu 1/8 Pöytäkirja 4/2018 Aika: 8. helmikuuta 2018 klo 9.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/6 Esityslista 14/2018 Aika: 31. toukokuuta 2018 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/8 Pöytäkirja 12/2018 Aika: 17. toukokuuta 2018 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja, este Paavo
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/5 Pöytäkirja 40/2017 Aika: 30. marraskuuta 2017 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,
Valoisamman tulevaisuuden tekijät
Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon
Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodeksi 2016
Sivu 1 / 6 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 Hallituksen esitys TYYn toimintasuunnitelmaksi vuodeksi 2016 Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma
OPISKELIJAKUNTA HUMAKO
Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/7 Pöytäkirja 10/2018 Aika: 26. huhtikuuta 2018 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYYN STRATEGIA
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYYN STRATEGIA 2018-2022 Alkusanat JYYn strategiaa vuosille 2018-2022 ei ole tehty unohdettavaksi pöytälaatikkoon. Se on koottu yhdessä strategiatyöryhmän, JYYn hallituksen,
Koponeuvosto 3.0. Inari & Joni
Koponeuvosto 3.0 Inari & Joni Illan ohjelma: Kuulumiset Mitä teille kuuluu? Mitä meille kuuluu? (sis. kansallisen tason koulutuspolitiikka) Kysymyksiä yhdenvertaisuusasioista Case: tentinpalautuskerrat
Edunvalvonta ainejärjestöissä
Edunvalvonta ainejärjestöissä Mitä kopo- ja sopovastaavat voivat tehdä? Petra, Joni, Sini ja Olli-Pekka 23.1.2018 Esittäytyminen Sini, Paavo, Petra, Joni, Iina ja Olli-Pekka Tilaisuuden läpivienti Mistä
OpintoVartu Turun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos. Mari Broberg
OpintoVartu Turun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos Mari Broberg OpintoVartu opettajankoulutuslaitoksella yhteisesti sovittu tapa toimia, kun opiskelijan (perustutkinto-
TYYn kolmivuotissuunnitelma vuosille
TYYn kolmivuotissuunnitelma vuosille 2017 2019 LUONNOS: Hallituksen esitys edustajiston kokoukseen 28.9.2016 LUONNOS: TYYn kolmivuotissuunnitelma Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) keskipitkän aikavälin
METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia
METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/5 Pöytäkirja 36/2017 Aika: 2. marraskuuta 2017 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja (poistui kohdassa
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY. Järjestökoulutus, Joensuu, ti
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY Järjestökoulutus, Joensuu, ti 5.2.18 Mikä ISYY? Ylioppilaskunta tavoitteena on opiskelijoiden aseman ja hyvinvoinnin edistäminen yliopistossa ja yhteiskunnassa
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/5 Pöytäkirja 23/2017 Aika: 8. kesäkuuta 2017 klo 8.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,
Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku
Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2016 Aika: 2. kesäkuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen,
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/5 Esityslista 30/2017 Aika: 14. syyskuuta 2017 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,
Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodeksi 2016
Sivu 1 / 7 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 Hallituksen esitys TYYn toimintasuunnitelmaksi vuodeksi 2016 Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/8 Pöytäkirja 14/2018 Aika: 31. toukokuuta 2018 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin
Yhteistyösopimus. eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta
Yhteistyösopimus eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta Tähän asiakirjaan kirjataan Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) ja sen piirissä toimivan erityisaseman yhdistyksen Inkubio
KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014
KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä
Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset
Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin
Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista
Lausunto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) 18.10.2010 Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta lausuu Opiskelijoiden
STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta
1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen
Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista
Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja
ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014
ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut
Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA
Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa
Turun yliopiston ylioppilaskunta. eli tuttavallisemmin TYY
Turun yliopiston ylioppilaskunta eli tuttavallisemmin TYY 5.12.2017 TYY: mikä ja miksi? Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja
TREY. Tampereen ylioppilaskunta. Strategia Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa
TREY Tampereen ylioppilaskunta Strategia 2019-2022 Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 6.11.2018. Strategian visuaalinen esitysasu ylioppilaskunnan brändin mukaisesti tulossa
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/6 Esityslista 3/2018 Aika: 25. tammikuuta 2018 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry.
Toimintasuunnitelma 2019 Hämeen Yrittäjät ry. Hämeen Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vaikuttaa Verkostoi Vahvistaa 13.9.2018 Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Yhteinen matka Parannamme yrittäjien asemaa
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/5 Pöytäkirja 13/2017 Aika: 30. maaliskuuta 2017 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA 2006 SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana 14.2.2006 KUKA MIKKO? SYLH 2006 Koulutuspolitiikka, ympäristö, tasa-arvo pehmeä kopo TYYn kasvatti hallitus 2005, tylkkärin
KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS
KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS Kansainvälisyys on aina jollain tavalla osa koko yhdistyskentän toimintaa. Kun yhdistys pitää kansainvälisyyttä tärkeänä arvona ja kansainvälisiä opiskelijoita potentiaalisina
JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012
JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman
Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman
Sivu 1/5 Pöytäkirja Aika: 6. helmikuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/5 Pöytäkirja 35/2016 Aika: 27. lokakuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja
Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman
Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 21. elokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta
VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana
Esitys: Hallitus päättää tarkastaa pöytäkirjat valitsemalla kokouksessa kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Hallitus valitsee pöytäkirjantarkastajat.
Sivu 1/7 Pöytäkirja 19/2015 Aika: 28. toukokuuta 2015 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja
Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014
Sopo-koulutus Järjestöseminaari 1.2.2014 Veera Ylimaunu Hallituksen jäsen Sosiaalipolitiikka, kuntapolitiikka, ylioppilaskylä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Koulutuksen sisältö - Esittäytyminen
Turun suunnistajien seuramaja Alppila, Rauvolantie 230, Kaarina
Sivu 1/5 Pöytäkirja 25/2017 Aika: 10. elokuuta 2017 klo 15.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turun suunnistajien seuramaja Alppila, Rauvolantie 230, Kaarina Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,
Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE
Avoimesti ja yhdessä Oma Hämeen viestintäsuunnitelma 2016 2019 päivitetty, hyväksytty 24.11.2017 / VATE Sisältö 1. Viestintä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tukena... 2 2. Viestinnän tavoitteet
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/6 Esityslista 18/2018 Aika: 29. elokuuta 2018 klo 16.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma 2018-2020 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 12/2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2018 1. Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen LYY Lapin yliopiston ylioppilaskunnan
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/7 Pöytäkirja 30/2017 Aika: 14. syyskuuta 2017 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/5 Esityslista 4/2017 Aika: 26. tammikuuta 2017 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,
Löydämme tiet huomiseen
Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/11 Esityslista 3/2019 Aika: 16. tammikuuta 2019 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sini Saarinen, puheenjohtaja Sofia Engblom
Edunvalvonta järjestöissä
Edunvalvonta järjestöissä Mitä kopo- ja sopovastaavat voivat tehdä? Ville, Joni, Otto, Johanna ja Risto 22.1.2019 Liity TYYn sähköpostilistoille! Täytä lomake: https://www.tyy.fi/fi/jarjestotoimijoiden-yhteystiedot
Tiedekuntajärjestöjen pisteytyskriteerit Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit Edunvalvonta
Tiedekuntajärjestöjen pisteytyskriteerit Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit 2018 1 Edunvalvonta Pisteitä annetaan opiskelijoiden edunvalvonnasta tiedekunnassa ja tutkinto-ohjelmassa, yhteydenpidosta
Viestintä ja vaikuttaminen
Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit
TYYn avustukset 2018
TYYn avustukset 2018 Toiminta-avustus Hakuaikaa maaliskuu Eli Deadline 31.03. klo 23:59 Lisäaikaa voi saada anomuksesta 14.4. mennessä perustellusta syystä Lomake TYYn nettisivuilla Kirjauduttava järjestön
Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodeksi 2015
1/7 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodeksi Ylioppilaskunnan vaikuttavat projektit Turun
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/5 Esityslista 8/2017 Aika: 24. helmikuuta 2017 klo 11.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,
Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.
STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata
SYL-delegaation ohjeistus. Lähetekeskustelu AYYE10/
SYL-delegaation ohjeistus Lähetekeskustelu AYYE10/14 5.11.2014 SISÄLTÖ 1. Mikä on SYL:n liittokokous ja delegaatio? 2. Mitä tässä lähetekeskustelussa? 3. Aiheiden esittelyt 1. Lausuntokierros ja AYY:n
Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman
Sivu 1/5 Pöytäkirja 39/2014 Aika: 20. marraskuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja
SYL:n toiminnan suunnittelun ja kuvaamisen uudistaminen
Hyvä ylioppilaskuntatoimija, Liittokokousmateriaaleista järjestettiin lausuntokierros 21.9. 12.10. Lausunnot liittokokousmateriaaleista saatiin 15 jäsenyhteisöltä. Lausuntojen pohjalta liiton hallitus
RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN
RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN Nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden edistämisen toimenpideohjelma NYYTI RY:N VAIKUTTAMISEN STRATEGIA Nyyti ry on vuonna 1984 perustettu nuorten ja opiskelijoiden
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka
Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A
Sivu 1/11 Esityslista 2/2018 Aika: 11. tammikuuta 2018 klo 10.00 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Inari Harjuniemi, puheenjohtaja Paavo Palanterä,
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON
3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue
Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON MARRASKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 267 Kokouksen avaaminen 268 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 269 Pöytäkirjantarkastajien
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.
JUPINAVIIKOT Palauteraportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Pekka Mannermaa. Opiskelijakunta JAMKO
JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Kulttuuriala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Pekka Mannermaa Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 2 Johdanto 3 Palautteiden
Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman
Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja