Päivi Leikkola vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto. Liikelaitos, alihankinnat ja asiakassetelipalvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päivi Leikkola vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto. Liikelaitos, alihankinnat ja asiakassetelipalvelut"

Transkriptio

1 Päivi Leikkola vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto Liikelaitos, alihankinnat ja asiakassetelipalvelut

2 Sote-liikelaitos Liikelaitoksen toimipisteessä arvioidaan asiakkaan palvelutarve ja asiakkaalle tehdään asiakassuunnitelma. Asiakas voi ottaa suoraan yhteyttä haluamaansa maakunnan liikelaitoksen toimipisteeseen. Poikkeuksena on kiireetön sairaalahoito. Sitä varten tarvitaan lääkärin lähete. Liikelaitos voi antaa tuotantovastuullaan olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja maakunnan päättämällä tavalla liikelaitoksen kootuissa palveluissa, aluetoimipisteissä ja asemapisteissä. Palveluista muodostuu liikelaitoksen palveluverkko, joka kattaa koko Etelä-Pohjanmaan alueen. Kesän alussa valmistelutyössä linjattiin (valmistelutyön poliittinen päätöksenteko toimielin, Sotemaku ohjausryhmä) Sote-liikelaitoksen palveluverkon muodostuvan siten, että maakunnan alueelle muodostetaan 8 aluetoimipistettä, joissa sijaitsee myös osastopalveluita. Syksyn valmistelussa tarkennetaan palveluiden tarkempaa sisältöä. Liikelaitos tuottaa asukkaille kaikki sote-keskusten ja hammashoidon palvelut, jos niitä ei ole muuten saatavilla.

3 Liikelaitoksen palvelutoiminta muodostaa kokonaisuuden tulevan YT-alueen kanssa. YT-aluetta koskevasta yhteistyöstä tehdään sopimus yhdessä Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen kanssa ja sopimusta koskevaa valmistelutyötä tehdään parasta aikaa. Liikelaitokseen kuuluvan erikoissairaanhoidon osalta valmistelutyössä ollaan mukana nk. 8-tähden sairaala selvityksessä. Selvitys kestää syksyn Liikelaitoksen organisaation tarkempaa luonnosta valmistellaan parasta aikaa. Liikelaitoksen ja sote-keskuksen välinen työnjako selkeytyy lainsäädännön varmistuttua. Keväällä työnjakoon saatiin valtakunnallisia luonnoksia työnjaosta, mutta ne tarkentuvat tulevissa valtakunnallisissa palvelukuvauksissa lisää. Liikelaitoksen toimintaprosesseja kehitetään maakunnallisena yhteistyönä eri muotoisissa työryhmissä. Työtä jatketaan sellaisten kehittämiskohtien osalta, joita voidaan tehdä ja ottaa käyttöön jo nykyisissä organisaatioissa. Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma on päätöksenteko vaiheessa. Sosiaalihuollon palveluvalikoiman kehittämistyötä jatketaan edelleen. Erimuotoisia digipalveluita kehitetään ja kokeillaan aktiivisesti koko maakunnan alueella (esim. etälääkäri vastaanotto, asumispalveluiden lääkäripalvelu). Liikelaitoksen valmistelutyössä tehdään tiivistä yhteistyötä säännöllisissä yhteistyötapaamisissa valtakunnallisissa Sote -liikelaitos verkostoissa. Yhteistyötä tehdään tiiviisti myös YT-alueen Sote-liikelaitos valmistelijoiden kanssa.

4 Alihankinnat Tukipalveluiden osalta jatketaan erilaisten selvitystöiden tekoa ja hyödynnetään selvitystöiden tuottamia tuloksia valmistelun jatkotyössä. Tukipalvelujen osalta valmistelussa huomioidaan tuotannon tarpeet tukipalveluille rajapintojen käsittelyn yhteydessä. Alihankintojen määrä liikelaitoksen osalta on kartoitettu ja muodostettu karkea käsitys alihankintojen suuruudesta eri palveluryhmissä. Sopimukset alihankintojen osalta on kartoitettu ja ryhmitelty tarkemmalle tasolle JHS suositukset huomioiden. Asiantuntija yhteistyötä hankintojen osalta selvitetään parasta aikaa. Ydintukipalveluiden (mm. välinehuolto, apuvälineet, hoitotarvikkeet ja hoitovälineet, lääkehuolto) osalta jatketaan maakunnallisen yhteisen kokonaisuuden muodostamista. Kehittämistyötä tehdään yhdessä maakunnan asiantuntijoiden kanssa erityisesti laadullisessa ja toiminnallisessa kehittämistyössä.

5 Asiakassetelipalvelut Asiakas voi saada sovitut palvelut suoraan maakunnan toimipisteestä. Vaihtoehtona asiakas voi saada asiakassetelin tai henkilökohtaisen budjetin, jolla hankkii tarvitsemansa palvelut. Tämä edellyttää, että alueella on riittävästi palveluntuottajia, joista valita. Näin voi hankkia vaikkapa kotihoidon palveluja valitsemaltaan yritykseltä. Etelä-Pohjanmaalle on myönnetty rahoitusta asiakassetelipalveluiden pilotoimiseen. Pilotin käynnistyminen odottaa valtakunnallisen valmistelun etenemistä. Asiakassetelipalvelujen osalta parasta aikaa selvitetään nykyisen lainsäädännön mukaisen palvelusetelin maakunnallisen käytön laajentamista ja yhteisten toimintamallien luomista. Asiakassetelipalvelujen määrittelyyn tarvittava tausta aineisto on kerätty. Varsinainen palvelujen ja ICT tarpeiden määrittely tehdään myöhemmin muun asiakassetelipalveluja koskeva suunnittelun yhteydessä. Asiakassetelipalvelujen osuus taloushallinnon tietojen pohjalta on selvitetty.

6

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Valinnanvapaudesta 19.10.2017 SOTEMAKU ohjausryhmä 27.10.2017 Valinnanvapausehdotuksesta 1 Sosiaali- ja terveyskeskuksen repertuaari / suoran valinnan palvelut ( 18) Terveysneuvonta, hoitajan ja lääkärin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan valinnanvapauden pilotointi asiakassetelipalveluiden ja henkilökohtaisen budjetoinnin keinoin. EPAT-verkostotapaaminen 23.4.

Etelä-Pohjanmaan valinnanvapauden pilotointi asiakassetelipalveluiden ja henkilökohtaisen budjetoinnin keinoin. EPAT-verkostotapaaminen 23.4. Etelä-Pohjanmaan valinnanvapauden pilotointi asiakassetelipalveluiden ja henkilökohtaisen budjetoinnin keinoin EPAT-verkostotapaaminen 23.4.2018 Vastuuvalmistelija Minna Laitila Autonomiset toimijat 1.1.2020

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi Esitys VATElle

Valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi Esitys VATElle Valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetointi Esitys VATElle 6.3.2018 Tanja Penninkangas vastuuvalmistelija, sote-tuotanto Valinnanvapauspilotit Valinnanvapauspilotit

Lisätiedot

Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa?

Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Päivi Leikkola, vastuuvalmistelija, TtT sote-liikelaitos, asiakasseteli palvelut, alihankinnat 22.10.2018 Päivi Leikkola, vastuuvalmistelija Meillä

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö maakunnan liikelaitoksessa ja sote-keskuksessa

Aikuissosiaalityö maakunnan liikelaitoksessa ja sote-keskuksessa Aikuissosiaalityö maakunnan liikelaitoksessa ja sote-keskuksessa Haussa Yhteinen Maakunnallinen Yhteistoimintamalli HYMY -seminaari 18.5.2018 Tanja Penninkangas Vastuuvalmistelija, sote-tuotanto NHG:n

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä

Valinnanvapaus. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä Valinnanvapaus Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä 9.11.2017 Lausunnot pyydetään toimittamaan sosiaali-ja terveysministeriöön 15.12.2017 klo 16.15 mennessä. Harri Jokiranta Päivi Sillanaukee: Vanhoilla

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 Muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella Muun muassa: Maakunnan ei ole pakko yhtiöittää

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä 22.2.2018 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta. Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta. Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran valinnan palvelut Luku 4: Maakunnan

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - 2 19.10.2017 - Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa

Lisätiedot

Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Soteuttamo 2.0

Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Soteuttamo 2.0 Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Soteuttamo 2.0 Etelä-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistus Eduskunta päättää maakunta- ja sote-uudistuksen etenemisestä syyskaudella 2018. Tarkoitus

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen (22.1.2018) mukaisesti 1 - Keskeisimmät muutokset lausuntokierroksen jälkeen Sote-keskuksen erikoisalojen mukaiset konsultaatio- ja vastaanottopalvelut

Lisätiedot

JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola

JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS Mikael Palola JÄRJESTÄMISTEHTÄVÄT NYKYTILAN JÄRJESTELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNNETTÄVYYS 13.2.2018 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen Palveluiden,

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle. Esitys SOTEMAKU-johtoryhmälle 16.3.

Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle. Esitys SOTEMAKU-johtoryhmälle 16.3. Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle Esitys SOTEMAKU-johtoryhmälle 16.3.2018 Tanja Penninkangas vastuuvalmistelija, sote-tuotanto Valinnanvapauspilotit

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esityksen (HE 16/2018) mukaisesti 1 - Keskeiset muutokset verrattuna aiempaan hallituksen esitykseen (HE 47/2017) Maakunnan ei ole pakko yhtiöittää omia sote-keskuksia

Lisätiedot

Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle Esitys kuntajohtajafoorumille 23.3.

Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle Esitys kuntajohtajafoorumille 23.3. Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle Esitys kuntajohtajafoorumille 23.3.2018 Tanja Penninkangas vastuuvalmistelija, sote-tuotanto Valinnanvapauspilotit

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA

MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä 7.12.2017 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen

Lisätiedot

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava SOTE ajankohtaista HYTE Kauhava 31.10.2017 Ajankohtaista Kansallinen valmistelu Valinnanvapauslain luonnos lausunnolle näinä päivinä http://alueuudistus.fi/valinnanvapauslakiluonnos-10-2017 Valinnanvapausehdotuksesta

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti LAPE -päivät 22.11.2017 erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM 1 27.11.2017 - - 3 27.11.2017 - Sote-keskuksen

Lisätiedot

Valinnanvapauslaki. Kuntaliiton verkostotapaaminen Pekka Järvinen, STM. Pekka Järvinen

Valinnanvapauslaki. Kuntaliiton verkostotapaaminen Pekka Järvinen, STM. Pekka Järvinen Valinnanvapauslaki Kuntaliiton verkostotapaaminen 31.10.2017, STM 1 31.10.2017 - Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 26/2017 Valinnanvapauslain ongelmakohdat Maakunnan oman tuotannon yhtiöittämisvelvollisuus

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - Muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella Muun muassa: Maakunnan ei

Lisätiedot

Terveyden ja sairaanhoito

Terveyden ja sairaanhoito Esiselvitys Terveyden ja sairaanhoito Päivystys Vastaanotto- ja poliklinikkapalvelut Vuodeosastot Lääketieteelliset tukipalvelut Suun terveydenhuolto Operatiivinen toiminta Työterveyshuolto Terveyden ja

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa

Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa 30.5. Kuntatalo lakimies Maria Porko 1 30.5.2017 Maria Porko Teemat Sote-lait palveluasumisen kannalta (HE-versioiden pohjalta) Maakunnan oma tuotanto vs.

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit StV 20.4.2018 Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit 14.5.2018 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Toimeenpanokelpoisuus Uudenmaan maakuntavalmistelun keskeinen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

Valinnanvapaus Mitä on oikeus valita?

Valinnanvapaus Mitä on oikeus valita? Valinnanvapaus Mitä on oikeus valita? Sanna Salmela Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiantuntija (50 %), - ja sote-uudistus Erikoissuunnittelija, perusterveydenhuollon yksikkö (50 %), Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Uuden soten kulmakivet

Uuden soten kulmakivet Mikä ihmeen SOTE? Uuden soten kulmakivet 1. Palvelut järjestää tulevaisuudessa 18 maakuntaa 2. Palvelut tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus 4. Kustannusten kasvun hillintä 5. Digitalisaatio VIDEO: Mikä SOTE?

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa Sotemaku johtoryhmä 24..2017 VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti Tehyn kutsuseminaari 24.11 hallitussihteeri, STM 1 2 3 Sote-keskuksen valinta Sosiaali- ja terveyskeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2021.

Lisätiedot

Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa

Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa 1 Hallituksen esitys: Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Sote-uudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut järkevillä

Lisätiedot

Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off. Asiakkaan valinnanvapaus. Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti. Tampere Maria Porko 5.2.

Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off. Asiakkaan valinnanvapaus. Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti. Tampere Maria Porko 5.2. Kokeiluhankkeiden laajentaminen - Kick Off Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti Tampere 5.2.2018 1 5.2.2018 2 5.2.2018 3 5.2.2018 Keskeisiä muutoksia lausuntokierroksen jälkeen

Lisätiedot

Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi

Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi Asiakasseteli Hallituksen esityksen mukaisesti 1 Etunimi Sukunimi 2 Maakunnan liikelaitoksen palvelut Maakunnan liikelaitos tuottaa mm. kaikki sosiaalipalvelut, erikoissairaanhoidon palveluja, neuvolapalvelut

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 1 - Nykyisin kunnat järjestävät julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut. 1.1.2020 vastuu palvelujen järjestämisestä siirtyy 18 uudelle maakunnalle.

Lisätiedot

Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Sosiaalihuollon palveluprosessit, päätöksenteko ja kehittämistyö muodostuvassa palvelujärjestelmässä Sosiaali- ja terveysvaliokunta maanantai 21.05.2018 klo 13:00 /HE 16/2018 vp Riitta Hakoma Järjestäminen:

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö Maakunta- ja soteuudistus tulee - näe mahdollisuus Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Joulukuu 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Innostava elinvoimakunta 2 13.12.2017 Kuvitellen Oy Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Uudistuksen valmistelun tilanne Maakunta- ja sote-uudistuksen lait ovat parhaillaan eduskunnan

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie

Lisätiedot

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta on valmistunut

Lisätiedot

SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman

SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman SATAKUNNAN SOTE&MAKU Yyteri 19.4.2017 Terttu Nordman Karvia Honkajoki Merikarvia Siikainen Pohjoinen Kankaanpää Jämijärvi Pomarkku Reposaari Pihlava Noormarkku Läntinen Lavia Pori Ulvila Nakkila Harjavalta

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Valinnanvapaus lyhyesti Voin vaikuttaa nykyistä enemmän palveluihini. Voin valita vapaammin kenen tarjoamia sosiaali ja

Lisätiedot

Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja

Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja www.omahäme.fi Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme 31.1.2018 Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III Oma

Lisätiedot

Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus

Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Mats Brommels Medical Management Centre 09.06.2017 Agenda Todellisuus Tulevaisuus Tarkoituksenmukaisuus Markkinat Rajat ylittävä hoito kansallisen

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti

Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti 30.5.2017, Palveluntuottajajärjestöjen keinot hyödyntää valinnanvapautta Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Minkälaisia keinoja

Lisätiedot

Pirkanmaan alueverkosto

Pirkanmaan alueverkosto Pirkanmaan alueverkosto Sote-maku uudistuksen ajankohtaiskatsaus 7.11.2017 Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksen rakenne Ajankohtaista (sote)kansallisella tasolla (valinnanvapauslakiluonnos)

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esityksen (HE 16/2018) Mukaisesti TaV 2.4.2017 1 - 2 Valinnanvapaus ei koske Tahdosta riippumatonta hoitoa ja huoltoa Oikeus valita maakunnan liikelaitos ja sen palveluyksikkö

Lisätiedot

Sote tilannekatsaus miten muutos etenee?

Sote tilannekatsaus miten muutos etenee? Sote tilannekatsaus miten muutos etenee? Tehy ajankohtaisiltapäivä 12.3.2018 Päivi Nygren, johtava asiantuntija Ohjausosasto, sote-muutostuki 1 13.3.2018 2 13.3.2018 3 13.3.2018 Aikataulu Eduskunnan valiokunnissa

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

Palvelusetelikokeilujen makusote-yhteydet

Palvelusetelikokeilujen makusote-yhteydet PALVELUSETELIKOKEILUT Palvelusetelikokeilujen makusote-yhteydet Taustamateriaali 6.2.2019 hankehenkilöstön työkokoukseen TAMPERE Valinnanvapauskokeilut tuottivat keskeistä tietoa valtakunnallisen soteuudistuksen

Lisätiedot

Valinnanvapaus Päijät-Hämeessä. Yritysilta Ismo Rautiainen, hankejohtaja

Valinnanvapaus Päijät-Hämeessä. Yritysilta Ismo Rautiainen, hankejohtaja Valinnanvapaus Päijät-Hämeessä Yritysilta 28.5.208 Ismo Rautiainen, hankejohtaja Aikatalu ja valinnanvapauden piiriin suunnitellut palvelut Valinnanvapauden aikataulu 3 29.5.2018 Mitä palveluja asiakassetelillä?

Lisätiedot

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun.

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun. Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun http://www.ks2019.fi/ Yhteistyöalue Yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien välinen yhteistyösopimus, (16 ) Yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa

Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa 1 Lakiluonnos : Asiakkaan valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa Sote-uudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali- ja terveyspalvelut järkevillä kustannuksilla.

Lisätiedot

Asiakassetelien ja henkilökohtaisten budjettien tiedonhallinta. Markku Heinäsenaho, STM/DITI Valinnanvapauden ATK-ratkaisut, Jyväkylä 21.5.

Asiakassetelien ja henkilökohtaisten budjettien tiedonhallinta. Markku Heinäsenaho, STM/DITI Valinnanvapauden ATK-ratkaisut, Jyväkylä 21.5. Asiakassetelien ja henkilökohtaisten budjettien tiedonhallinta Markku Heinäsenaho, STM/DITI Valinnanvapauden ATK-ratkaisut, Jyväkylä 21.5.2018 Johdanto Esityksen pääasiallisena näkökulmana tietovirrat

Lisätiedot

Työryhmän työskentely 2017

Työryhmän työskentely 2017 Tapaaminen18.1.2018 Uudenmaan ikääntyneiden palvelujen järjestäminen ratkaisee sote uudistuksen onnistumisen? (30% soster kustannuksista syntyy paljon sosiaali- ja terveyspalveluja käyttävien ikääntyneiden

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta asiakkaan valinnanvapaus Kirsi Varhila, STM 1.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

OPISKELUTERVEYDEN- HUOLLON PALVELUT JA SOTE-MAAKUNTA - UUDISTUKSEEN VALMISTAUTUMINEN

OPISKELUTERVEYDEN- HUOLLON PALVELUT JA SOTE-MAAKUNTA - UUDISTUKSEEN VALMISTAUTUMINEN OPISKELUTERVEYDEN- HUOLLON PALVELUT JA SOTE-MAAKUNTA - UUDISTUKSEEN VALMISTAUTUMINEN Kysely OTH-verkostolle 2018 9.10.2018 Kehittämispäällikkö Susanna Fagerlund-Jalokinos 1 ONKO OMASSA KUNNASSASI/TULEVASSA

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Valinnanvapauspilotit Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali ja terveysministeriö 21.11.2017 1 Valinnanvapauspilottien aloitus Valinnanvapauspilotit toteutetaan uuden valinnanvapausmallin mukaisina ajalla

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Valinnanvapauspilotit Anne Kumpula 13.10.2017 1 Valinnanvapauspilottien aikataulusta Valinnanvapauspilotit toteutetaan laajamittaisesti uuden valinnanvapausmallin mukaan ajalla 1.7.2018 31.12.2019. Hakuaika

Lisätiedot

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Katsaus SOTE-valmisteluun Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän valmistelu kuntien yhteistyönä Kuntien päätöksenteko

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 6.3.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla => seminaari ti 27.3. klo

Lisätiedot

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti PoSoTe Tuotantotyöryhmä Loppuraportti Loppuraportti 1 (6) Sisällys 1 Johdanto 2 1.1 Työryhmän tehtävä 4 1.2 Työryhmä 5 2 Ehdotukset ja tulokset 6 3 Huomiot jatkovalmistelusta 6 Loppuraportti 2 (6) Johdanto

Lisätiedot

SOTE-yrittäjyys. Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry. Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3.

SOTE-yrittäjyys. Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry. Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3. SOTE-yrittäjyys Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3.2018 Ylivoimainen valtaosa yrityksistä on pieniä 0,2 % Suuryritykset

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan monialainen maakunta. - sote- valmistelun vaihetta

Pohjois-Pohjanmaan monialainen maakunta. - sote- valmistelun vaihetta Pohjois-Pohjanmaan monialainen maakunta - sote- valmistelun vaihetta 13.11.2017 Sirkku Pikkujämsä SOTE-vastuuvalmistelija Pohjois-Pohjanmaan liiton henkilöstöinfo 13.11.2017 3 Pohjois-Pohjanmaan -

Lisätiedot

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Kuvaajat sähköisestä kyselystä lausuntoajan päättymisen jälkeen

Lisätiedot

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön.

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Vastaukset kuntakokoluokittain. Tiedoteliite 18.12.2017 Kuntien vastauksia hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan

Lisätiedot

POP SOTE ICT toimialasidonnaiset järjestelmät. Sote johton kokous Merja Hauhtonen Pekka Kantola

POP SOTE ICT toimialasidonnaiset järjestelmät. Sote johton kokous Merja Hauhtonen Pekka Kantola POP SOTE ICT toimialasidonnaiset järjestelmät Sote johton kokous 8.6.2018 Merja Hauhtonen Pekka Kantola Tilannekatsaus Sosiaalihuollon asiakastietomalli ja asiakirjat maakunnan käyttöön Sote ICT muutosohjelma

Lisätiedot

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET Maakuntahallitus 21.9.2017 Mikael Palola Uudistuksen kansalliset tavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot pienentyvät Palvelujen yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta VATE Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta VATE Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta VATE 6.2.2018 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran valinnan palvelut

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan organisointi

Kehittämistoiminnan organisointi Kehittämistoiminnan organisointi Tutkimus-, opetus- ja kehittämisteema työryhmän työskentelyä varten tehty esitys Elise Kosunen ja Kristiina Laiho 1 10.4.2017 Esityksen pohjana on Väli-Suomen kehittäjäryhmän

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelu

Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelu Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen infotilaisuus Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelu Leena Pimperi-Koivisto, asiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelu Anu Vuorinen, asiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Sote-uudistus ja valinnanvapaus

Sote-uudistus ja valinnanvapaus Sote-uudistus ja valinnanvapaus Eetu Salunen Toimitusjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä 23.5.2017 Maakuntien rahoitus 1 (1/2) Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan. Lisäksi maakunnat saavat asiakas-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo 24.1.2017 johtava lakimies Kirsi Mononen, Suomen Kuntaliitto Maakunnat 18 maakuntaa Valtuustot,

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

Pohjoisen yhteistyöalueen valmistelu tilannekatsaus

Pohjoisen yhteistyöalueen valmistelu tilannekatsaus Pohjoisen yhteistyöalueen valmistelu tilannekatsaus 19.6.2018 Sirkku Pikkujämsä Sote-vastuuvalmistelija Johtoryhmä 19.6.2018 POPmaakunta 1. Yhteistyösopimus ja sen valmistelu (sote-järjestämislaki 10,

Lisätiedot

Yrittäjä, menesty uudessa maakunnassa Tilaisuus Hotelli Iso-Valkeinen Leila Pekkanen Sote-muutosjohtaja, Pohjois-Savo

Yrittäjä, menesty uudessa maakunnassa Tilaisuus Hotelli Iso-Valkeinen Leila Pekkanen Sote-muutosjohtaja, Pohjois-Savo PoSoTe ajankohtaiskatsaus Yrittäjä, menesty uudessa maakunnassa Tilaisuus 8.5.2017 Hotelli Iso-Valkeinen Leila Pekkanen Sote-muutosjohtaja, Pohjois-Savo Uuden maakunnan tavoitteita Poimintoja, jotka erityisesti

Lisätiedot

KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA?

KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA? KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA? Yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja Terveystalo terveystalo.com #terveystalo Tehostetun palveluasumisen vuorokausihinta omassa tuotannossa ja ostopalveluissa

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS JA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTANTO Antti Parpo Sote-muutosjohtaja Turun kaupunki

VALINNANVAPAUS JA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTANTO Antti Parpo Sote-muutosjohtaja Turun kaupunki VALINNANVAPAUS JA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTANTO Antti Parpo Sote-muutosjohtaja Turun kaupunki Suomen hallitus julkaisi lakiluonnokset valinnanvapaudesta 21.12.2016 http://alueuudistus.fi/lakiluonnokset-12-2016

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä kello Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi

Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä kello Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Yritykset ja kolmas sektori -työryhmä 14.9.2018 kello 12 14 Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Osallistujat Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija, puheenjohtaja Päijät-Hämeen liitto/phhyky

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Hallituksen esitys valinnanvapaudesta

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Hallituksen esitys valinnanvapaudesta Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017 Valinnanvapaus lyhyesti Sosiaali ja terveyspalvelujen valinnanvapaus laajenee nykyisestä. Tavoitteena on, että valinnanvapaus

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kuntoutuspäivät Kimmo Kääriä

Kuntoutuspäivät Kimmo Kääriä Kuntoutuspäivät 2018 8.6.2018 Kimmo Kääriä salivirta.fi Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannon rakenne Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Maakunta toimii SOTE-palvelujen järjestäjänä Itse maksavat

Lisätiedot

Sote-uudistus ja valinnanvapaus

Sote-uudistus ja valinnanvapaus Soteuudistus ja valinnanvapaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti, tilannekatsaus, Somaviestijät viestintäpäällikkö Eriikka Koistinen, STM 1 Tilanne 20.4. Hallituksen esitys sote ja maakuntauudistuksesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017 9.5.2017 Hallituksen esitys valinnanvapauslaiksi Mikä on asiakasseteli? Sotekeskus,

Lisätiedot

Sote- uudistus ja lapsiperhepalvelut

Sote- uudistus ja lapsiperhepalvelut Sote uudistus ja lapsiperhepalvelut Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 13.6.2017 LAPE agenttitapaaminen Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM 1 13.6.2017 2 13.6.2017

Lisätiedot

Omaa maakuntaa rakentamassa

Omaa maakuntaa rakentamassa Omaa maakuntaa rakentamassa 25.4.2018 LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Marina Kinnunen Eri skenaariot Pohjanmaan maakunnan näkökulmasta muutosjohtajan pohtimana Maakuntauudistus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi Sosiaali ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote Kirsi Varhila Virpi Kölhi 1 26.5.2017 Mahdollisuuksien ikkuna on auki Toimintaympäristön muutos Digitalisaatio Virastouudistus 2 26.5.2017 Sotekeskustuottajat

Lisätiedot

Sote valmistelu tilannekatsaus Johtoryhmä Sirkku Pikkujämsä

Sote valmistelu tilannekatsaus Johtoryhmä Sirkku Pikkujämsä Sote valmistelu tilannekatsaus 13.12.2018 Johtoryhmä Sirkku Pikkujämsä www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta Youtube: POPmaakunta Kansallisesti Sote 10.12.2018 PeV kuulemiset

Lisätiedot