Koheesiopolitiikka EU:n tulevassa monivuotisessa rahoituskehyksessä 2021+

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koheesiopolitiikka EU:n tulevassa monivuotisessa rahoituskehyksessä 2021+"

Transkriptio

1 Koheesiopolitiikka EU:n tulevassa monivuotisessa rahoituskehyksessä Ajankohtaista EU-rahoituksesta näkymiä tulevaan ohjelmakauteen ja hankkeiden vaikuttavuuteen Neuvotteleva virkamies Petri Haapalainen

2 Aikataulu Rahoituskehysneuvottelut käynnistyvät saatujen ehdotusten myötä ja komissio esittelee kehysehdotukset neuvostolle yleisten asioiden neuvostossa (YAN) Tämän jälkeen on kehysehdotuksen tekninen läpikäynti ja valmistelu alkaa neuvoston puheenjohtajan ystävät työryhmässä (Friends of the Presidency, FoP) Komission tavoitteena on saavuttaa rahoituskehyssopu jo keväällä 2019, mutta jäsenmaiden keskuudessa vallitsee pitkälle yhteisymmärrys siitä, ettei komission esittämä aikataulu ole realistinen Eurooppa-neuvostossa päätetään rahoituskehysneuvottelujen tavoiteaikataulusta Päätös rahoituskehyssovusta edellyttää jäsenvaltioiden yksimielisyyttä ja Euroopan parlamentin puoltoa Komissio julkistaa koheesiopolitiikkaa koskevat asetusesityksensä toukokuun lopussa (29. ja 30.5.). Sektorikohtaisissa asetuksissa säädetään tarkemmin ohjelmien sisällöistä ja niiden hallinnosta Työ- ja elinkeinoministeriö

3 Yleistä Tiedonannossa komissio toteaa unionin olevan uuden dynamiikan ajassa ja suurten haasteiden - kuten teknologisen, demograafisen ja ilmastonmuutosten - edessä Komissio pitää haasteina myös työttömyyttä, uusia turvallisuusuhkia ja muuttoliikettä Rahoituskehysehdotuksella komissio pyrkii vastaamaan näihin ajankohtaisiin haasteisiin Rahoituskehyksestä pyritään saamaan aiempaa nykyaikaisempi, yksinkertaisempi ja joustavampi Ehdotuksessa painotetaan erityisesti eurooppalaista lisäarvoa ja toimien tuloksellisuutta painopiste on niissä asioissa, joissa jäsenvaltioiden on tehokkaampaa toimia yhdessä, kuin yksin Tavoitteena on myös vähentää hallinnollista taakkaa Komissio ehdottaa lisäksi ehdollisuutta EU-rahoituksen ja oikeusvaltioperiaatteiden välille Komission esityksen mukaan perinteisten politiikanalojen, kuten maatalouspolitiikan ja koheesiopolitiikan rahoittamista jatketaan, sillä se nähdään yhteisesti kaikkien etuna Työ- ja elinkeinoministeriö

4 Rahoituksen jakautuminen (vuoden 2018 hinnoin) I. Sisämarkkinat, innovointi ja digitaalitalous n.166,3 mrd II. Yhteenkuuluvuus ja arvot n. 392,0 mrd, josta koheesio n. 331,7 mrd ) III. Luonnonvarat ja ympäristö n. 336,6 mrd IV. Muuttoliike ja rajaturvallisuus n. 30,8 mrd V. Turvallisuus ja puolustus n. 24,3 mrd VI. Naapurialueet ja muu maailma n.108,9 mrd VII. EU:n yleinen hallinto n. 75,6 mrd Yhteensä n ,5 mrd (1,11 % EU-27 BKTL:stä) Komission mukaan koheesiorahoituksen osuus vähenee nykykauteen verrattuna n. 7 % Komission julkaisema tiedonanto ei sisällä vielä tarpeeksi tietoa koheesiovarojen jakomekanismista, jotta Suomen saanto voitaisiin laskea Lisätietoa laskentamekanismista odotetaan osana toukokuun puolivälissä käynnistyvää ehdotusten käsittelyä puheenjohtajan ystävät -työryhmässä. Lisäksi tekninen laskentaa koskeva seminaari järjestetään Työ- ja elinkeinoministeriö

5 Mitä koheesiovarojen jakautumisesta tiedetään tällä hetkellä? Tiedonannon mukaan koheesiovarojen pääasiallinen jakokriteeri on suhteellinen bruttokansantuote (per capita), mutta sen rinnalle tuodaan muita tekijöitä, kuten työttömyys (erityisesti nuorisotyöttömyys), ilmastonmuutos sekä maahanmuuttajien vastaanottaminen/kotouttaminen Lisäksi alueluokista (vähemmän kehittyneet-, siirtymä- ja kehittyneet alueet) luovuttaisiin nykymuodossaan. Tämä tarkoittaisi sitä, että varojenjakomekanismi olisi kaikille alueille samanlainen. Kuluvalla kaudella alueluokilla on ollut keskenään erilainen jakomekanismi Komission esityksessä koheesiorahaston osuus laskee merkittävästi, jopa 45 %. Suomi ei ole saanut koheesiorahastosta tukea, joka on varattu köyhemmille maille. Koheesiorahaston osuuden pienenemisen voidaan arvioida olevan Suomen kannalta edullista Komission esityksen mukaan kansallista osarahoitusta tullaan nostamaan. Komissiosta aiemmin saatujen tietojen mukaan osarahoitusosuutta olisi tarkoitus nostaa erityisesti niiden alueiden ohjelmissa, joissa se on kuluvalla rahoituskehyskaudella ollut huomattavan suuri (85 tai jopa100 prosenttia) Työ- ja elinkeinoministeriö

6 Mitä koheesiovarojen jakautumisesta tiedetään tällä hetkellä? Komission esitykseen sisältyy aiempaan verrattuna hieman pienempi erityismääräraha syrjäisille alueille ja harvaan asutuille alueille, joka esityksessä on 1,637 miljardia euroa. Komission esitys ei sisällä vielä tietoja siitä, miten erityisrahoitus jakautuisi ns. syrjäisimmille ja harvaan asutuille alueille Komission esityksessä Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen määrärahoihin tulisi maltillinen vähennys. Toimintaa ehdotetaan jatkettavan nykyisten kolmen ohjelmalohkon pohjalta (rajat ylittävä, valtioiden välinen ja alueiden välinen yhteistyö) Naapurialueet ja muu maailma otsakkeessa viitataan rajat ylittävään yhteistyöhön myös EU:n ulkorajoilla Työ- ja elinkeinoministeriö

7 Mitkä koheesiopolitiikan sisällöt ovat jatkossa? EAKR:n ja koheesiorahaston prioriteetit on laadittu viiden teeman ympärille: Älykkäämpi Eurooppa (kilpailukyky, digitaalinen muutos, yrittäjyys, innovaatiot, osallistava kasvu, teollisuuden muutoshaasteet globalisaatioon, kiertotalouteen ja ilmastonmuutokseen liittyen) Vihreämpi vähähiilinen Eurooppa (puhtaat energiaratkaisut, energiatehokkuus, siirtyminen vähähiiliseen talouteen, uusiutuva energia, innovatiiviset vähähiiliset teknologiat, tuki vihreille ja sinisille investoinneille, kestävä luonnonvarojen hallinta, kiertotalous, sopeutuminen ilmastonmuutokseen) Verkostoituneempi Eurooppa (liikkuvuus, energia ja alueelliset ICTyhteydet, kestävä liikenne, älykkäät energiaverkot, nopeat digitaaliset yhteydet) Sosiaalisempi Eurooppa (sosiaalisten oikeuksien pilari, erityisesti elinikäinen oppiminen sekä koulutus- ja valmennus- ja terveys-, kulttuurija sosiaalinen infrastruktuuri) Kansalaisten Eurooppa (kaupunki-maaseutu-rannikkoalueiden paikallinen kehittäminen) Työ- ja elinkeinoministeriö

8 Mitkä koheesiopolitiikan sisällöt ovat jatkossa? ESR+: Investointeja Euroopan sosiaalisen pilarin periaatteisiin jatketaan Euroopan sosiaalirahasto plussalla, johon kootaan Euroopan sosiaalirahaston lisäksi useita nykyisiä välineitä, mm. nuorisotyöttömyysaloite (YEI), vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahasto (FEAD) sekä työllisyyttä ja sosiaalista innovointia koskeva EU-ohjelma (EaSI) ja Health-ohjelma ESR+:n sisällöllisiä teemoja ovat mm: Taloudellisen ja sosiaalisen resilienssin parantaminen Koulutus ja osaaminen (digitaaliset taidot sekä työllisyyden edistäminen, erityisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien osalta) Maahanmuuttajien kotouttaminen Sosiaalinen osallisuus, köyhyyden ja syrjinnän ehkäisy Työvoiman liikkuvuuden ja sosiaalisten innovaatioiden edistäminen Julkisen terveyden huollon saavutettavuuden ja laadun parantaminen, rajat ylittävien terveysuhkien torjuminen, terveysalan digitaalisen muutoksen tukeminen Sisällölliset painopisteet ovat laajat ja mahdollistavat Suomen tavoitteiden mukaisesti kestävän kasvun, työllisyyden ja osaamisen tukemisen sekä innovaatioiden ja alueiden kansainvälisen kilpailukyvyn edistämisen Työ- ja elinkeinoministeriö

9 Mitkä ovat Suomen ohjelman/ien sisällöt? Kaikki edellä mainitut teemat eivät tule sisältymään Suomen rakennerahasto-ohjelmaan, vaan ohjelman valmistelussa on tehtävä fokusointia kuten aiemmillakin ohjelmakausilla Komission esityksen mukaan perustana ohjelmatyölle toimii osana eurooppalaista ohjausjaksoa tehtävä analyysi jäsenvaltiokohtaisista haasteista, joita ohjelmien tulee tukea aiempaa konkreettisemmin (ohjelmakauden käynnistyessä sekä väliarvioinnin yhteydessä). Em. ohjausjaksoa kehitetään siten, että huomioidaan ohjelmien toteutus alue/paikallistasolla Koheesiopolitiikan sektorikohtaisista asetusehdotuksista, jotka annetaan toukokuun lopussa, saadaan lisätietoa ohjelmien temaattisesta keskittämisestä ja siitä, mitkä teemat/painotukset ovat Suomelle mahdollisia Työ- ja elinkeinoministeriö

Koheesiopolitiikka EU-komission MFF-esityksessä MYR

Koheesiopolitiikka EU-komission MFF-esityksessä MYR Koheesiopolitiikka EU-komission MFF-esityksessä 2021-2027 MYR 7.6.2018 Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto NEW STRUCTURE OF THE EU BUDGET Komission ehdotus: Budjetin koko kasvaa 1 %/BKTL 1,11 %/BKTL

Lisätiedot

Koheesiopolitiikka Johanna Osenius

Koheesiopolitiikka Johanna Osenius Koheesiopolitiikka 2020+ Johanna Osenius 16.8.2018 Rahoituksen jakautuminen 2021-2027 (vuoden 2018 hinnoin, noin mrd ) I. Sisämarkkinat, innovointi ja digitaalitalous 166 II. Yhteenkuuluvuus ja arvot 392

Lisätiedot

Koheesiopolitiikka EU-komission MFF-esityksessä Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

Koheesiopolitiikka EU-komission MFF-esityksessä Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Koheesiopolitiikka EU-komission MFF-esityksessä 2021-2027 Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto NEW STRUCTURE OF THE EU BUDGET Komission ehdotus: Budjetin koko kasvaa 1 %/BKTL 1,11 %/BKTL Suomen kanta:

Lisätiedot

EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus

EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus 20.11.2018 EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus MYR 19.11.2018 Satu Vehreävesa aluekehitysjohtaja EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020 Rahoituskehys 2014-2020 (milj. EUR vuoden 2011

Lisätiedot

Koheesiopolitiikka Johanna Osenius

Koheesiopolitiikka Johanna Osenius Koheesiopolitiikka 2020+ Johanna Osenius 24.9.2018 Rahoituksen jakautuminen 2021-2027 (vuoden 2018 hinnoin, noin mrd ) I. Sisämarkkinat, innovointi ja digitaalitalous 166 II. Yhteenkuuluvuus ja arvot 392

Lisätiedot

EU:n alue- ja rakennepolitiikan alueellinen ohjelmavalmistelu. Kumppanuusvalmistelu alueilla

EU:n alue- ja rakennepolitiikan alueellinen ohjelmavalmistelu. Kumppanuusvalmistelu alueilla EU:n alue- ja rakennepolitiikan 2021-2027 alueellinen ohjelmavalmistelu Kumppanuusvalmistelu alueilla - alustavia EU:n alue- ja näkemyksiä rakennepolitiikan tavoitteista 2021-2027 alueellinen 28.1.2019

Lisätiedot

Hankeinfo Kainuun liiton EAKR-rahoitus 11/2018. Eero Vilhu

Hankeinfo Kainuun liiton EAKR-rahoitus 11/2018. Eero Vilhu Hankeinfo 26.11.2018 Kainuun liiton EAKR-rahoitus 11/2018 Eero Vilhu 26.11.2018 Millainen on hyvä hanke 4 t-ohje 2 26.11.2018 Etunimi Sukunimi TL 1 PK-YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Erityistavoite

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Katsaus: koheesiopolitiikan ja EU:n yhteisen maatalouspolitiikan esitykset ohjelmakaudelle

Katsaus: koheesiopolitiikan ja EU:n yhteisen maatalouspolitiikan esitykset ohjelmakaudelle Katsaus: koheesiopolitiikan ja EU:n yhteisen maatalouspolitiikan esitykset ohjelmakaudelle 2021-2027 Kuntamarkkinat 12.9.2018 Erityisasiantuntija Annukka Mäkinen, erityisasiantuntija Taina Väre Lähtökohta:

Lisätiedot

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta EU:n Itämeri-strategian sidosryhmätilaisuus Ympäristöministeriö, 6.4.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö,

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä 18.4.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3%

Lisätiedot

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Neuvottelukunnan kokous 12.3.2013 Ylijohtaja Ari Niiranen Ajankohtaista toiminnasta Maksatus ja tarkastus -yksikössä palkkatukien, starttirahojen ja kuntouttavan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/215. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0094/215. Tarkistus 20.3.2019 A8-0094/215 215 João Ferreira, Miguel Viegas, João Pimenta Lopes, Marisa Matias Johdanto-osan 9 kappale (9) Jotta voidaan tukea jäsenvaltioiden ja alueiden ponnisteluja vastata uusiin haasteisiin,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 2017/0247 (COD) PE-CONS 53/17 FSTR 73 FC 83 REGIO 104 SOC 681 AGRISTR 98 PECHE 408 CADREN 106 POLGEN 135 CODEC 1685 SÄÄDÖKSET

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

EU:N ALUE- JA RAKENNEPOLITIIKKA UUDISTUU

EU:N ALUE- JA RAKENNEPOLITIIKKA UUDISTUU 1 EU:N ALUE- JA RAKENNEPOLITIIKKA UUDISTUU EU-PARLAMENTIN LINJAUKSET KOHEESIOPOLITIIKKAAN 2021 2027 & NÄKYMÄT ITÄ-SUOMEN KANNALTA Elsi Katainen Euroopan parlamentin jäsen/aluekehitysvaliokunnan varajäsen

Lisätiedot

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen Business as (un)usual rahoittajan näkökulma 13.8.2013 Ilmi Tikkanen EU hankkeiden vaikuttavuudesta Havaintoja EU:n ohjelmakaudelta 2007 2013 Tuleva EU:n ohjelmakausi 2014 2020 (valmistelu) Etelä-Suomen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin Kuntien 9. ilmastokonferenssi Kuntatalo, Helsinki 16.5.2018 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut osasto Koheesiopolitiikka

Lisätiedot

Eveliina Pöyhönen. johtaja

Eveliina Pöyhönen. johtaja 15.3.2019 Eveliina Pöyhönen johtaja OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA NÄKYMÄT TULEVALLE RAKENNERAHASTOKAUDELLE Osallisuus osana ESR+ -asetusta Kansallinen kanta Aikataulu Osallisuus osana ESR+ -asetusta ESR+

Lisätiedot

EU:n koheesiopolitiikka

EU:n koheesiopolitiikka EU:n koheesiopolitiikka 2014-2020 Missä mennään EU:ssa ja kansallisesti Komission ehdotukset rahoituskehyksistä ja koheesiopolitiikan linjauksista tulivat loppuvuodesta 2011 = kolme kategoriaa = fokusointi

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0010 (APP) 5479/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: N 49 CADREN 5 REGIO 7 FSTR 6 FC 7 SOC 21 AGRISTR 2 PECHE

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Uusi koheesiokumppanuus

Uusi koheesiokumppanuus Uusi koheesiokumppanuus Lähentyminen kilpailukyky yhteistyö Kolmas taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus Euroopan yhteisöt Europe Direct -palvelu auttaa sinua löytämään vastaukset

Lisätiedot

Karelia CBC tilannekatsaus

Karelia CBC tilannekatsaus Karelia CBC 2014-2020 tilannekatsaus Aluekehitysasiantuntija Tiina Moisala Ohjelman käynnistyminen viivästyi Ohjelmaa koskeva rahoitussopimus astui voimaan 1.10.2018 Ensimmäiset hankkeet käynnistyivät

Lisätiedot

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3% vähennys

Lisätiedot

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020. Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020. Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3%

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Itämeren alueen Interreg B ohjelma ja alueiden välinen Interreg C ohjelma

Itämeren alueen Interreg B ohjelma ja alueiden välinen Interreg C ohjelma Itämeren alueen Interreg B ohjelma ja alueiden välinen Interreg C ohjelma 2014-2020 Uutta rahoituskautta kohti hanketoimijoiden yhteistyötilaisuus uusista rahoitusmahdollisuuksista Lahti, 14.5.2013 Neuvotteleva

Lisätiedot

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Merja Niemi 16.3.2012 Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Vaikuttavuustekijät Tulevaisuuden trendit EU 2020 strategia (tavoitteet ja lippulaivat) EU-ohjelmat, hallitusohjelma,

Lisätiedot

EU:n alue- ja rakennepolitiikan alueellinen ohjelmavalmistelu

EU:n alue- ja rakennepolitiikan alueellinen ohjelmavalmistelu EU:n alue- ja rakennepolitiikan 2021-2027 alueellinen ohjelmavalmistelu Kumppanuusvalmistelu alueilla - alustavia näkemyksiä tavoitteista EU:n alue- ja rakennepolitiikan 2021-2027 28.1.2019 alueellinen

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Tuleva rakennerahastokausi. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Tuleva rakennerahastokausi. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Tuleva rakennerahastokausi Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Taustaa Alue- ja rakennepolitiikan uudistamista koskeva keskustelu on kiinteästi sidoksissa rahoituskehyksistä

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset

EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset EU-koheesiopolitiikan 2020+ valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset Maakunnan yhteistyöryhmä 20.2.2017 Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020

Lisätiedot

Lausunto Varis/MW mmv(at)eduskunta.fi

Lausunto Varis/MW mmv(at)eduskunta.fi 1 (5) pyyntönne 1.10.2018 U 78/2018 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle yhteisen kumppanuussopimuksen rahastojen ja Euroopan globalisaatiorahaston sääntelystä sekä koheesiopolitiikan uudistamisesta

Lisätiedot

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central

Lisätiedot

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Sisältö - Maaseutu2030 tulevaisuustyö - Yhteisen maatalous- ja maaseutupolitiikan yhdeksän erityistavoitetta - Laajat toimenpiteet

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot

Suomen tavoitteet EU:n budjetille rakennerahastolinjaukset. Harri Ahlgren TEM Kuopio

Suomen tavoitteet EU:n budjetille rakennerahastolinjaukset. Harri Ahlgren TEM Kuopio Suomen tavoitteet EU:n budjetille 2021-2027 - rakennerahastolinjaukset Harri Ahlgren TEM Kuopio 23.5.2019 Esityksen sisältö EU-tason valmistelu Komission esityksiä VN:n kantoja Kansallinen valmistelu kumppanuudessa

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Häme-ohjelman toteuttaminen - rahoitus Maakunnan kehittämisraha 2014 = 0,25 M /vuosi Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat 2014-2020 Keskisen Itämeren ohjelma = 122

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 COM(2019) 320 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON Määrärahojen lisääminen EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeisissä ohjelmissa:

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi

Rakennerahastojen ohjelmakausi Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013 123 Perusrahoitus

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMAN MUUTOSESITYS (taulukot)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMAN MUUTOSESITYS (taulukot) TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Rahoitus- ja indikaattoritaulukot Muistion liite Alueosasto 1 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJELMAN MUUTOSESITYS (taulukot) Rahoitustaulukoissa on

Lisätiedot

EU:n koheesiopolitiikan valmistelu. Kehittämisjohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n koheesiopolitiikan valmistelu. Kehittämisjohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n koheesiopolitiikan 2021-2027 valmistelu Kehittämisjohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kansallinen valmistelu TEM johtaa ohjelmatyön valmistelua. Ohjelmatyötä tehdään alueilla ja ministeriöissä.

Lisätiedot

Mauri Pekkarinen. Jyväskylä

Mauri Pekkarinen. Jyväskylä Maakunta- ja soteuudistuksen työseminaari Mauri Pekkarinen Jyväskylä 12.1.2018 Mauri Pekkarinen 1 Koheesiopolitiikan saanto (koheesio, EAKR ja ESR) maittain, mukaan lukien tukitasot EAKR ESR Koheesiorahasto

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

EU:n alue- ja rakennepolitiikan valmistelu miten alueet näkyvät. Johanna Osenius Varkaus

EU:n alue- ja rakennepolitiikan valmistelu miten alueet näkyvät. Johanna Osenius Varkaus EU:n alue- ja rakennepolitiikan 2021-2027 valmistelu miten alueet näkyvät Johanna Osenius Varkaus 27.5.2019 Sisällöt nousevat alueiden tarpeista 1 Tavoitteena on luoda edellytyksiä alueiden omiin vahvuuksiin

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus Maakuntavaltuuston seminaari Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Pohjois-Savon liitto

EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus Maakuntavaltuuston seminaari Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Pohjois-Savon liitto EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Pohjois-Savon liitto EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020 Rahoituskehys

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Köyhyyden vastainen työ EU-tasolla

Köyhyyden vastainen työ EU-tasolla Köyhyyden vastainen työ EU-tasolla Jiri Sironen 9.2.2017 Euroopan köyhyyden vastainen verkosto European Anti-Poverty Network EAPN koostuu 31 kansallisesta jäsenverkostosta ja 17 eurooppalaisesta järjestöstä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. Euroopan aluekehitysrahastosta ja koheesiorahastosta

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. Euroopan aluekehitysrahastosta ja koheesiorahastosta Ref. Ares(2018)2906536-04/06/2018 EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 29.5.2018 COM(2018) 372 final ANNEX 2 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

EU:n alue- ja rakennepolitiikan alueellinen ohjelmavalmistelu. Kumppanuusvalmistelu alueilla - alustavia näkemyksiä tavoitteista 28.1.

EU:n alue- ja rakennepolitiikan alueellinen ohjelmavalmistelu. Kumppanuusvalmistelu alueilla - alustavia näkemyksiä tavoitteista 28.1. EU:n alue- ja rakennepolitiikan 2021-2027 alueellinen ohjelmavalmistelu Kumppanuusvalmistelu alueilla - alustavia näkemyksiä tavoitteista Etelä- ja Länsi-Suomelle tärkeät kysymykset 28.1.2019 ohjelmakauden

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma. Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö

Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma. Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö Tiedonanto kuvaa toimintasuunnitelman eurooppalaisen tekoälyn kehittämiseen ja käyttämiseen Komissio

Lisätiedot

Investointeja ihmisiin - Euroopan sosiaalirahasto 60 vuotta

Investointeja ihmisiin - Euroopan sosiaalirahasto 60 vuotta Investointeja ihmisiin - Euroopan sosiaalirahasto 60 vuotta Vanha ylioppilastalo 16.2.2017 Euroopan komission tervehdys Vuosi 2017 on sekä Rooman sopimuksen allekirjoituksen ja Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Turku, 16.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia

Lisätiedot

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 -strategia Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia= visio 3 temaattista prioriteettia 5 EU-tason

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7003/17 BUDGET 2 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi

Lisätiedot

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.3.2013 COM(2013) 146 final 2011/0276 (COD) Ehdotus Muutos komission ehdotukseen COM(2012) 496 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteiseen strategiakehykseen kuuluvia

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Pohjois-Suomen maaseudun kehittämisen aluetilaisuus 21.2.2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.2.2013 Leader 2014-2020 Maaseuturahastossa

Lisätiedot

Kasvualustana Etelä-Suomi onnistumisia rakennerahastojen ohjelmakaudelta Kansallismuseo klo

Kasvualustana Etelä-Suomi onnistumisia rakennerahastojen ohjelmakaudelta Kansallismuseo klo Kasvualustana Etelä-Suomi onnistumisia rakennerahastojen ohjelmakaudelta 2014-2020 Kansallismuseo 21.3.2018 klo 12-15.30 Ohjelma 12.00 Tilaisuuden avaus, Sinikka Kauranen, yksikön päällikkö, Hämeen ELY-keskus

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2013(BUD) Lausuntoluonnos Victor Boștinaru (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2013(BUD) Lausuntoluonnos Victor Boștinaru (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2015/2013(BUD) 6.3.2015 TARKISTUKSET 1-14 Victor Boștinaru (PE549.331v01-00) lisätalousarviosta nro 2/2015: maksusitoumusten siirtäminen ja jaettu hallinnointi;

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Lähtökohdat, Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma ja rahoitus Mari Kuparinen 25.3.2013 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 (HALKE 23.3.2012) Yksi

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EAKR-asiantuntijoiden neuvottelupäivä 12.11.2013 Hotelli Arthur, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12.11.2013 Kumppanuussopimus

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

Uusi ohjelmakausi

Uusi ohjelmakausi Uusi ohjelmakausi 2014-2020 Maaseutufoorumi 21.2.2012 Rovaniemi Sivu 1 22.2.2012 Eurooppa 2020-strategia = talous- ja työllisyysstrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan täydentävään prioriteettiin 1.

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Itä-Suomen kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen konferenssi

Itä-Suomen kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen konferenssi Itä-Suomen kansalaistoimijalähtöisen kehittämisen konferenssi Kuopio 4.6.2019 rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen Tulevan rakennerahasto-ohjelman valmistelu 1. ESR tilanne ja kansalaisjärjestöjen rooli

Lisätiedot

Euroopan alueellinen yhteistyö (EAY/Interreg) ohjelmat

Euroopan alueellinen yhteistyö (EAY/Interreg) ohjelmat Euroopan alueellinen yhteistyö (EAY/Interreg) ohjelmat 2014-2020 EU-rahoitusinstrumentit ja luonnon monimuotoisuus seminaari SYKE 27.10.2016 Harry Ekestam, TEM/YAO Euroopan alueellinen yhteistyö (EAY)

Lisätiedot

11900/16 ADD 1 team/sj/kkr 1 DG G 2A

11900/16 ADD 1 team/sj/kkr 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2016 (OR. en) 11900/16 ADD 1 BUDGET 23 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2017: Neuvoston 12. syyskuuta

Lisätiedot

6Aika-strategian esittely

6Aika-strategian esittely 6Aika-strategian esittely Toukokuu 2014 Suurimpien kaupunkien kestävän kehittämisen strategia Uuden EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden 2014 2020 yhtenä painopisteenä kestävä kaupunkikehittäminen. Toteutus

Lisätiedot

Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS

Ajankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset asiat EU:ssa 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset haasteet EU:ssa Heikko talouskasvu Korkea työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys Investointien vähäisyys

Lisätiedot

EU:n vuoden 2012 talousarvioesitys vastaa 500 miljoonan eurooppalaisen tarpeisiin tiukan talouden aikoina

EU:n vuoden 2012 talousarvioesitys vastaa 500 miljoonan eurooppalaisen tarpeisiin tiukan talouden aikoina IP/11/499 Bryssel 20. huhtikuuta 2011 EU:n vuoden 2012 talousarvioesitys vastaa 500 miljoonan eurooppalaisen tarpeisiin tiukan talouden aikoina Komissio on tänään hyväksynyt EU:n vuoden 2012 talousarvioesityksen.

Lisätiedot

Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta. Juhani Tirkkonen Tampere

Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta. Juhani Tirkkonen Tampere Ilmastopolitiikan lähiajan näkymät hiilinielujen näkökulmasta Juhani Tirkkonen Tampere 6.2.2019 EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 EU:n ilmastotavoitteet KHK vähennystavoite vähintään 40 % vuoteen

Lisätiedot

EU:n koheesiopolitiikan valmistelu. Itä- ja Pohjois-Suomen merkitys Suomen kilpailukyvylle. Marja-Riitta Pihlman

EU:n koheesiopolitiikan valmistelu. Itä- ja Pohjois-Suomen merkitys Suomen kilpailukyvylle. Marja-Riitta Pihlman EU:n koheesiopolitiikan 2021-2027 valmistelu Itä- ja Pohjois-Suomen merkitys Suomen kilpailukyvylle Marja-Riitta Pihlman EU:n koheesiopolitiikan 2021-2027 valmistelu Hallitusohjelma vahvistaa alueiden

Lisätiedot

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Rakennerahastot ovat merkittävässä roolissa Itä- ja Pohjois-Suomen elinvoiman kehittämisessä

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot