Täydentävien ehtojen muutokset - eläinvalvonta 2018 ja havainnot 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Täydentävien ehtojen muutokset - eläinvalvonta 2018 ja havainnot 2017"

Transkriptio

1 Täydentävien ehtojen muutokset - eläinvalvonta 2018 ja havainnot 2017 Liisa Luukkaala Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin

2 Täydentävien ehtojen muutokset

3 Muutoksia eläinten hyvinvoinnin vaatimuksiin Vasikoiden nupoutus alle neliviikkoisella ainoastaan kylmä- tai kuumapoltto polttoraudan on oltava punahehkuun kuumennettu koko polttamisen ajan (enint. 20 s) sarvenaihetta saa polttaa vain kerran eikä vasikka saa päästä liikuttamaan päätään Tilalla on riittävästi pätevää henkilökuntaa huolehtimassa eläimistä. Eläinten omistajan tai pitäjän on annettava ohjeita ja opastusta eläinten hyvinvointiin liittyvistä vaatimuksista palveluksessaan oleville, eläinten hoitoon ja käsittelyyn osallistuville henkilöille Tuotantoeläinten hoitajalla on oltava eläinlaji huomioon ottaen tarvittava koulutus tai riittävä muu osaaminen eläinten asianmukaiseksi hoitamiseksi. Pätevä = henkilökunta, joka osaa hoitaa eläimet asianmukaisesti (tiedot ja taidot). 3

4 Lievennyksiä ehtoihin elintarvikehygieniaa koskevissa vaatimuksissa Poistuneet vaatimukset Ilmoitus alkutuotantopaikasta kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle Tilasäiliössä olevan maidon lämpötilan kirjaukset Lypsykoneen huolto ja testaus 4

5 Lisätietoa Täydentävien ehtojen hyvinvoinnin ohjeet Eläinten hyvinvoinnin vaatimuslistat: 5

6 Eläinvalvonta

7 Miksi valvotaan? Tukivalvonta => varmistetaan että viljelijät saavat tuet mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja tasapuolisin perustein koko maassa (Mavi) Elintarvikevalvonta => varmistetaan elintarvikkeiden turvallisuutta, edistetään eläinten terveyttä ja hyvinvointia, huolehditaan kasvintuotannon edellytyksistä sekä kasvinterveydestä (Evira) 7

8 Tukivalvontatyyppejä Eläinvalvonta Tilalla tehtävä eläinvalvonta (otannassa kaikki eläinryhmät) Ristiintarkastukset = tukihakemuksella olevaa eläintietoa verrataan olemassa oleviin eläinrekistereihin 8

9 Valvontavelvoite EU:n rahoittamia suoria eläintukia hakeneista tiloista on valvottava vähintään 5 % tuensaajista ja 5 % eläinmäärästä. Eläinten hyvinvointikorvauksen saajista ja alkuperäisrotujen kasvattamissopimuksen tehneistä tiloista on valvottava vähintään 5 %. Kansallista kotieläintukea saavista tiloista on valvottava vähintään 3 %. Merkitsemisen ja rekisteröinnin valvonta 3% kaikista nautojen, lampaiden, vuohien ja sikojen pitäjistä 9

10 Valvontaotannat, mitä ne ovat? Tiloja valitaan valvontaan satunnaisesti sekä painotetusti Satunnaisotannassa jokaisella tuensaajalla on sama todennäköisyys tulla valituksi valvontaan Painotetussa otannassa korostetaan joitakin riskitekijöitä, joiden perusteella tila poimitaan valvontaan. Valvontaotannat suorittaa MAVI ja toimeksi antaa valvontaa osuneet tilat ELY-keskukselle valvottavaksi ELY-keskuksella on määräajat suorittamiselle, jotta tuet voidaan maksaa 10

11 Valvottavien tilojen valinta merkitsemisen ja rekisteröinnin valvonta Valvottavat eläintenpitäjät valitaan keskitetyllä otannalla Eviran toimesta ELY-keskukselle valvottavaksi Lisäksi asiakastunnuksella oleville eläintenpitäjillä omat otannat High-risk otanta 11

12 Eläinvalvontaotannassa ositteet 2017 Ei aiempaa eläintuen valvontaa Eläinrekisterin ilmoituksissa viiveitä (nauta, lammas, vuohi) Korvauskorvamerkkejä ei ole tilattu valvontaa edeltävänä vuonna (nauta, lammas, vuohi) Tilalle tilattu yhtä aikaa molemmat korvausmerkit Alkuperäisrotusopimus useammasta kuin yhdestä eläinlajista Eläinten hyvinvointikorvauksessa sitoutunut vähintään kolmeen toimenpiteeseen 12

13 Tarkastajat tilalla, eläinvalvonta Tarkastuksen alussa käydään läpi tarkastuksen perusteet Maaseutuviraston ja Eviran otannat ja mikä otantaperuste Käydään läpi päivän tarkastusohjelma Asiakirjojen läpikäynti Suojavaatteet päälle ja eläintilassa käynti Eläinten kokonaislukumäärä, korvamerkit, eläintilojen mitoituksen tarkastaminen, EHK;n toimenpiteiden tarkastaminen 13

14 Tautisuojaus eläinvalvonnassa Kertakäyttö suojahaalarit, päähine, jalkineet, ja käsineet Käytämme myös mikäli mahdollista tilan suojavarusteita Yksimahaisilla tilojen käyntien väli vähintään 48 tuntia Varusteiden puhdistus -hygiokaappi Pesu ja desinfiointi 14

15 Tilakäynnin päätteeksi Selvitetään valvonnan havainnot ja mahdolliset vaikutukset maksettaviin tukiin (mahdollisuuksien mukaan, hallintopäätös) Kaikki ehdot ei välttämättä tiedossa tilalla (esim. tilan rekisteri-ilmoituksista aiheutuvat viiveet) Viljelijälle selvitetään valvonnan oikaisumahdollisuudet Viljelijälle kerrotaan mistä löytyy tarkemmat valvontaohjeet Ilmoitetaan mahdolliset uudelleenkäynnit: tietyt tukiehdot vaatii: laidunnus, korvamerkit jne. 15

16 Tarkastuksen jälkeen Pääsääntöisesti tarkastaja tallentaa tiedot valvontajärjestelmiin toimistolla Valvonta kuitataan loppuun suoritetuksi ELYkeskuksessa => vapautetaan maksukiellosta Toimitetaan viljelijälle pöytäkirja kommentoitavaksi ja allekirjoitettavaksi Viljelijä voi kirjata pöytäkirjaan oman näkemyksensä Valvonnan lopputuloksesta on mahdollista hakea muutosta kunnan tekemästä tukipäätöksestä Oikaisuvaatimuksen käsittely ELY-keskuksen lakihenkilölle 16

17 Tarkastuksen jälkeen ELY-keskuksen tarkastustoimintaa valvoo: BDO-tilintarkastus Mavin laadunvalvonta Suomen kansallista EU-maatalouspolitiikan toteutusta valvoo: Komissio DAS-tilintarkastustuomioistuin 17

18 Substanssivalvonnan kulku, kun tilalla todetaan eläinten merkinnässä ja/ tai rekisteröinnissä vakavia puutteita AVI = Aluehallintovira Valvonnassa havaitaan eläinten merkinnässä ja/ tai rekisteröinnissä vakavia puutteita (valvonnan status 3) Puutteet, jotka voidaan korjata heti Korjattujen puutteiden osalta tilanne ok; kyseisiä eläimiä ei tarvitse asettaa väliaikaiseen siirtokieltoon AVI toteaa havaintopöytäkirjaan kirjattujen lisätietojen perusteella, että valvonnassa havaitut puutteet on jo korjattu. Substanssivalvonnan johtopäätös = kunnossa. Valvonta valmis. Puutteet, jotka jäävät korjattavaksi myöhemmin Kyseiset eläimet tai koko pitopaikka *) asetetaan väliaikaiseen siirtokieltoon hallintopäätös + selvityspyyntö, jossa annetaan määräaika korjaaville toimille ja selvityksen antamiselle tallennus Eliteen Eläintenpitäjä ei anna selvitystä tai selvityksen perusteella AVI ei vakuutu korjaavista toimenpiteistä AVI määrää yksittäiset eläimet tai pitopaikan kaikki saman eläinlajin eläimet *) pysyvään siirtokieltoon. Substanssivalvonnan johtopäätös = puutteita. AVI määrää tehtäväksi jälkitarkastuksen Jälkitarkastus suoritetaan havaittujen puutteiden laadusta riippuen joko rekisteriselvityksenä tai tilakäyntinä Todetut puutteet korjattu AVI purkaa siirtokiello Valvonta valmis. Eläintenpitäjä antaa selvityksen AVI:n korjaavat toimet on tehty Todettuja puutteita ei ole korjattu Siirtorajoitukset jäävät voimaan toistaiseksi. Valvonta valmis. AVI hyväksyy eläintenpitäjän antaman selvityksen ja purkaa väliaikaiset siirtokiellot Valvonta valmis, jälkitarkastusta ei määrätä *) mikäli vakavia merkinnän ja/ tai rekisteröinnin puutteita havaitaan vähintään 20 %:lla pitopaikan eläimistä, siirtokielto koskee kaikkia pitopaikan saman eläinlajin eläimiä 18

19 Valvontatuloksia 2017

20 20 Valvontapäälliköiden kokous

21 21 Valvontapäälliköiden kokous

22 22 Valvontapäälliköiden kokous

23 23 Valvontapäälliköiden kokous

24 Valvontahavainnot

25 Havaitut ongelmat Korvamerkit Ilmoituspäivämäärät EHK vuoden sitoumus Nautarekisteri; minun maatila Viivepäivät; human error approach 24 kk:n sanktiouhka Ylivoimainen este tai poikkeuksellinen olosuhde

26 Sääolosuhteet, säänsuoja

27 Säänsuojat Laitumella ja ulkotarhassa on tarvittaessa oltava eläimille suoja epäsuotuisia sääolosuhteita vastaan esim. kevyt kolmiseinäinen katos, joka suojaa eläintä suoraa auringonpaistetta, tuulta ja sadetta vastaan. 27

28 Säänsuojat Ei tarvitse välttämättä olla rakennettu, vaan myös luonnon tarjoama suoja, esim. tiheä puusto, maaston korkeuserot tarjoavat riittävän suojan epäsuotuisia sääoloja vastaan Jos eläimet on mahdollista ottaa epäsuotuisissa sääolosuhteissa sisälle ( myös esim. kesken työpäivän), ei erillistä säänsuojaa tarvita 28

29 Säänsuojat Säänsuojan puuttuminen laitumelta ei kuulu ruokinta ja hoito toimenpiteen perustasoon, joten leikkausta EHK:hon ei tule 29

30 Kiitos l Pirkanmaan ELY-keskus, PL 297, Yliopistonkatu TAMPERE 30

Eläintukien valvonnan ajankohtaiset asiat

Eläintukien valvonnan ajankohtaiset asiat Eläintukien valvonnan ajankohtaiset asiat 27.3.2019 Ahlman Liisa Luukkaala Pirkanmaan ELY-keskus Mitä on eläinvalvonta? Tukien maksuun läheisesti kuuluu yhtenä osa-alueena myös valvonta Eläintukien valvonnalla

Lisätiedot

ELÄINVALVONTA. Miksi? Missä? Milloin? Miten?

ELÄINVALVONTA. Miksi? Missä? Milloin? Miten? ELÄINVALVONTA Miksi? Missä? Milloin? Miten? Miksi? Tukivalvonta = Varmistetaan, että viljelijät saavat tuet mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja Tasapuolisin perustein koko maassa Eläinvalvonta - tilalla

Lisätiedot

Täydentävät ehdot -ajankohtaista. Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2018 Elintarvikehygienian jaosto Noora Tolin

Täydentävät ehdot -ajankohtaista. Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2018 Elintarvikehygienian jaosto Noora Tolin Täydentävät ehdot -ajankohtaista Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2018 Elintarvikehygienian jaosto Noora Tolin Elintarvikkeet Eläintilojen vaatimukset Kasvitilojen vaatimukset Loppuvuonna 2017

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. V.2018 muutoksia ja TUKIEHTOJA. Hiltunen Päivi

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. V.2018 muutoksia ja TUKIEHTOJA. Hiltunen Päivi TÄYDENTÄVÄT EHDOT V.2018 muutoksia ja TUKIEHTOJA 22.02.2018 Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten VNa 4/2015 muuttaminen vuodelle 2018 à 1/2018 Muuttunut Viherkesanto = yksi- tai monivuotinen riista-,

Lisätiedot

Katsaus tukivalvontoihin 2017

Katsaus tukivalvontoihin 2017 Katsaus tukivalvontoihin 2017 Koulutuspäivä tuottajille Läänineläinlääkäri Tarja Lipponen, ESAVI 15.11.2017 1 Täydentävien ehtojen valvonta Ely-keskukset: mm rehuvalvonta, kasvinsuojeluaineiden käytön

Lisätiedot

KOTIELÄINTILOJEN VALVONNAT 2018 TUOTTAJATILAISUUS

KOTIELÄINTILOJEN VALVONNAT 2018 TUOTTAJATILAISUUS KOTIELÄINTILOJEN VALVONNAT 2018 TUOTTAJATILAISUUS Läänineläinlääkäri, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 11.4.2018 1 VALVOJAT Läänineläinlääkäri tulee aluehallintovirastosta (AVI) tekemään Eviran määräämää:

Lisätiedot

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/7307/4011/2010

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/7307/4011/2010 Evira/7307/4011/2010 Eviran raportti Hyväksymispäivä 10.5.2010 Eläinten terveys- ja hyvinvointi Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Jaana Mikkola Anssi Welling Anssi Welling Sisällysluettelo 1 VALVONNAN SUUNNITELMALLISUUS

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2016. Muutoksia tulossa

TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2016. Muutoksia tulossa TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2016 Muutoksia tulossa Läänineläinlääkäri, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 4.4.2016 1 Täydentävät ehdot= TE Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen on EU:n maksamien

Lisätiedot

KOTIELÄIN Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat. Uudenmaan Ely

KOTIELÄIN Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat. Uudenmaan Ely KOTIELÄIN 2018 Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat Valvonta: Tehdään Mavin ja Eviran otantaperusteilla ELY-keskusten tarkastajien tekemää Toisinaan ELY:n valvojien mukana läänineläinlääkäri tekemässä omia

Lisätiedot

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/1005/0411/2012

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/1005/0411/2012 Evira/1005/0411/2012 Eviran raportti Hyväksymispäivä 30.5.2012 Eläinten terveys- ja hyvinvointi Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Riitta Maijala Anssi Welling Anssi Welling Sisällysluettelo 1 VALVONNAN

Lisätiedot

ELÄINTEN MERKINNÄN JA REKISTERÖINNIN VALVONTA

ELÄINTEN MERKINNÄN JA REKISTERÖINNIN VALVONTA ELÄINTEN MERKINNÄN JA REKISTERÖINNIN VALVONTA Tiedote valvottavalle tilalle Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Livsmedelssäkerhetsverket Evira Finnish Food Safety Authority Evira Mustialankatu 3, 00790

Lisätiedot

Maaseutuhallinto maakuntauudistuksessa 1

Maaseutuhallinto maakuntauudistuksessa 1 Maaseutuhallinto maakuntauudistuksessa 1 Asiakaspalvelu Asiantunteva ja sujuva asiakaspalvelu on toiminnan lähtökohta myös jatkossa Harkitut palvelukokonaisuudet asiakkaan etu Palvelut: (lähipalvelut),

Lisätiedot

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet. EU-avustajat, Rauno Tammi

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet. EU-avustajat, Rauno Tammi EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet EU-avustajat, 21.3.2016 Rauno Tammi Eläinpalkkioiden rekisteriilmoitukset Rekisteröintisäädökset osana tukiehtoja Ilmoitusajat EIVÄT ole muuttuneet Nauta,

Lisätiedot

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/2908/0411/2012

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/2908/0411/2012 Evira/2908/0411/2012 Eviran raportti Hyväksymispäivä 21.5.2013 Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Jaana Mikkola Anssi Welling Anssi Welling Sisällysluettelo 1 ARVIO

Lisätiedot

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/843/0411/2014

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/843/0411/2014 Evira/843/0411/2014 Eviran raportti Hyväksymispäivä 22.5.2014 Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Terhi Laaksonen Anssi Welling Anssi Welling Sisällysluettelo 1 ARVIO

Lisätiedot

Täydentävät ehdot: eläintuet, muutokset 2017, valvonta-havainnot 2016

Täydentävät ehdot: eläintuet, muutokset 2017, valvonta-havainnot 2016 Täydentävät ehdot: eläintuet, muutokset 2017, valvonta-havainnot 2016 Liisa Luukkaala Pirkanmaan ELY-keskus 2017 Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin Osallistumisilmoituksen

Lisätiedot

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet Eläinpalkkioiden rekisteriilmoitukset Rekisteröintisäädökset osana tukiehtoja Ilmoitusajat EIVÄT ole muuttuneet Nauta, lammas, vuohi -> 7 vrk tapahtumasta

Lisätiedot

Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta

Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta Aura ja Mynämäki 6 ja 10.2.2015 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, läänineläinlääkäri Marja Pihlajamäki 6 ja 10.2.2015 1 - Täydentävien

Lisätiedot

Eläinten merkintä ja rekisteröinti, EUeläinpalkkiot,

Eläinten merkintä ja rekisteröinti, EUeläinpalkkiot, Eläinten merkintä ja rekisteröinti, EUeläinpalkkiot, kansalliset kotieläintuet ja eläinten hyvinvointikorvaus vuonna 2016 EU-tukikoulutus 2016 19.4.2016 Eläinpalkkioiden (EU ja kansalliset) osallistumisilmoitus

Lisätiedot

Milloin/miksi eläinilmoituksia ja mihin vaikuttavat

Milloin/miksi eläinilmoituksia ja mihin vaikuttavat Milloin/miksi eläinilmoituksia ja mihin vaikuttavat Miksi eläinmääristä tulee tehdä ilmoituksia? Ovat tavalla tai toisella tuen perusteena Ovat tuen myöntämisen ehtona Täydentävät ehdot Ovat osa jäljitettävyyttä

Lisätiedot

Nautojen rekisterivirheet ja seuraamukset

Nautojen rekisterivirheet ja seuraamukset Nautojen rekisterivirheet ja seuraamukset Mitä muuttui? Miten seuraamukset toimii? Mitä virheitä ja kuinka ne syntyy? Täydentävät ehdot Hyvien käytäntöjen luominen 17.2.2016 Esim. 1 RT ajon peruste valvontaan

Lisätiedot

Viljelijäkoulutus/ EU-avustajat

Viljelijäkoulutus/ EU-avustajat Viljelijäkoulutus/ EU-avustajat Nauta IsoValkeinen 28.03.2019 Arja Nuutinen Pohjois-Savon ELY-keskus, tukihallinto- ja valvontaryhmä Sisältö Tilastoja eläinvalvonnasta Muutokset 2019?????? Pohjois-Savon

Lisätiedot

Ilmoitukset ja lomakkeet tilan omistajan vaihdoksessa tai luovuttaessa viljelystä

Ilmoitukset ja lomakkeet tilan omistajan vaihdoksessa tai luovuttaessa viljelystä Ilmoitukset ja lomakkeet tilan omistajan vaihdoksessa tai luovuttaessa viljelystä Ajankohta Hallinnollisesti paras ajankohta SPV:lle ja yrittäjävaihdokselle on vuodenvaihde tai alkuvuosi Jatkaja hakee

Lisätiedot

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/3684/0411/2015

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/3684/0411/2015 Evira/3684/0411/2015 Eviran raportti Hyväksymispäivä 25.5.2015 Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Terhi Laaksonen Anssi Welling Anssi Welling Sisällysluettelo 1 ARVIO

Lisätiedot

Eläintuet Eläinrekisteri

Eläintuet Eläinrekisteri Eläintuet Eläinrekisteri Isovalkeinen 14.4.2016 Arja Nuutinen Nautapalkkio Määräytyy nautarekisteristä saadun keskimääräisen eläinmäärän mukaan ajalta 1.1-31.12.2016 Mavi 2 Nautapalkkio, emolehmähieho

Lisätiedot

Tukivalvonta Evira/7307/0410/2010

Tukivalvonta Evira/7307/0410/2010 Evira/30/0410/2010 Eviran raportti Hyväksymispäivä 30.6.2010 terveys ja -yksikkö Hyväksyjä Esittelijä Jaana Mikkola Ulla Ollila Lisätietoja Sisällysluettelo 1 VALVONNAN SUUNNITELMALLISUUS JA SEN TOTEUTUMINEN...

Lisätiedot

Tukivalvonta Evira/2908/0411/2012

Tukivalvonta Evira/2908/0411/2012 Evira/2908/0411/2012 Eviran raportti Hyväksymispäivä 30.5.2013 Eläinten terveys- ja hyvinvointi Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Jaana Mikkola Leila Peltola Leila Peltola Sisällysluettelo 1 ARVIO VALVONNAN

Lisätiedot

Ympäristökorvauksen koulutuspäivä Valvonta. Pohjanmaan ELY-keskus, maaseutuyksikkö, Ulf-Erik Häggvik

Ympäristökorvauksen koulutuspäivä Valvonta. Pohjanmaan ELY-keskus, maaseutuyksikkö, Ulf-Erik Häggvik Ympäristökorvauksen koulutuspäivä 2017 Valvonta Pohjanmaan ELY-keskus, maaseutuyksikkö, Ulf-Erik Häggvik 17.2.2017 Tukihallinto EU -Parlamentti -Neuvosto -Tilintarkastustuomioistuin -Komissio -Asetuksia

Lisätiedot

Peltovalvonnan havaintoja 2017

Peltovalvonnan havaintoja 2017 Peltovalvonnan havaintoja 2017 Eeva Laukka, Teija Nielsen, Juha Nummila V-S ELY-keskus, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö Valvontaotannat Tilat valitaan Maaseutuvirastossa (Mavi) 2017 peltovalvonnassa

Lisätiedot

SISÄLLYS. asetuksen muuttamisesta N:o Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. asetuksen muuttamisesta N:o Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1840 1847 SISÄLLYS N:o Sivu 1840 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten

Lisätiedot

Kotieläintilan kertaus. Tuki-infot 2017

Kotieläintilan kertaus. Tuki-infot 2017 Kotieläintilan kertaus Tuki-infot 2017 Kotieläinten tuet Lypsylehmille maksetaan AB-alueella unionin lypsylehmäpalkkiota C-alueella on sen sijalla maidon pohjoinen tuotantotuki Lypsylehmäpalkkiossa ehtona

Lisätiedot

KOTIELÄIN

KOTIELÄIN KOTIELÄIN 2018 11.4.2018 1 Kotieläintuotannon tuet Täydentävät ehdot eli eläinvalvonnan osalta merkitsemisen ja rekisteröinnin valvonta (ID-valvonta) Tuotantoon sidotut tuet EHK 11.4.2018 2 TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Eläinsuojelutarkastukset käynnistyneet 250 tilaa tarkastetaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella

Eläinsuojelutarkastukset käynnistyneet 250 tilaa tarkastetaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella 4.5.2011 Julkaistavissa Eläinsuojelutarkastukset käynnistyneet 250 tilaa tarkastetaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella Noin 700 otannalla valitulle tuotantoeläintilalle Suomessa tehdään

Lisätiedot

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK)

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK) Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKAT JA NAUDAT YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Neuvo 2020 -maatilojen neuvontajärjestelmän alkukoulutus neuvojille

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Neuvo 2020 -maatilojen neuvontajärjestelmän alkukoulutus neuvojille Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Neuvo 2020 -maatilojen neuvontajärjestelmän alkukoulutus neuvojille ylitarkastaja Helena Hepola Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden

Lisätiedot

Valvontahavaintoja Pohjois- Karjalassa. Peltovalvonta 2012 Lannoitusvalvonta Eläinvalvonta 2012

Valvontahavaintoja Pohjois- Karjalassa. Peltovalvonta 2012 Lannoitusvalvonta Eläinvalvonta 2012 Valvontahavaintoja Pohjois- Karjalassa Peltovalvonta 2012 Lannoitusvalvonta Eläinvalvonta 2012 Valvonta v.2012 Peltovalvonnassa n.200 tilaa Pinta-alojen ristiintarkastus tiloja n. 205 kpl EU:n eläinpalkkio

Lisätiedot

Eläinvalvonnat. EU-avustaja 18.3.2014. Keski-Suomen ELY-keskus/ Lahikainen Taina

Eläinvalvonnat. EU-avustaja 18.3.2014. Keski-Suomen ELY-keskus/ Lahikainen Taina Eläinvalvonnat EU-avustaja 18.3.2014 Keski-Suomen ELY-keskus/ Lahikainen Taina Valvontamäärät vuonna 2013 Nautojen valvonta (nautap. + eht + kansalliset) Palkkiovalvonta, tilakäynti 72 tilalla Ristiintarkastusvalvonta

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat

Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat IsoValkeinen 26.4.2016 Arja Nuutinen Eläinvalvonnassa katsottavaa Korvamerkit oltava kaikilla tilalla olevilla naudoilla korvissa tai tilattuna,

Lisätiedot

Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Evira Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö

Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Evira Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Eläinsuojelusäädökset Eläinsuojelusäädösten tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat, eläinten hyvinvointikorvaus

Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat, eläinten hyvinvointikorvaus Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat, eläinten hyvinvointikorvaus Arja Nuutinen Tukihakukoulutus 2015 9.4.2015 Pohjois-Savon ELY -keskus, Maatalouden tukihallinto- ja valvontaryhmä 1

Lisätiedot

LAMPAIDEN JA VUOHIEN MERKINTÄ JA REKISTERÖINTI

LAMPAIDEN JA VUOHIEN MERKINTÄ JA REKISTERÖINTI LAMPAIDEN JA VUOHIEN MERKINTÄ JA REKISTERÖINTI 1 Idea ja merkitys Eläimen jäljitettävyys koko sen elinkaaren ajalta Mahdolliset eläintautitilanteet Taudin lähtöpaikan nopea selvitys Tartunta-alueen järkevä

Lisätiedot

Otantaan perustuvat eläinsuojelutarkastukset

Otantaan perustuvat eläinsuojelutarkastukset Otantaan perustuvat eläinsuojelutarkastukset Eläinten hyvinvointi osana maatalouden tulevaisuutta Tampere 30.9.2014 ylitarkastaja Helena Hepola Eläinsuojeluvalvonta 1. Epäilyyn perustuvat tarkastukset

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Viljelijätuki- infot kevät 2015 Läänineläinlääkäri Laura Haltia Läänineläinlääkäri Vuokko Puurula Etelä- Suomen aluehallintovirasto 17.3.2015 1 Täydentävät ehdot

Lisätiedot

Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset. Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin

Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset. Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin Eviran ohjaukseen kuuluvat täydentävät ehdot seuraavilta osaalueilta Eläinten

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA JA NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VUOHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Viljelijäkoulutus/ EU-avustajat

Viljelijäkoulutus/ EU-avustajat Viljelijäkoulutus/ EU-avustajat Sika IsoValkeinen 04.04.2019 Arja Nuutinen Sisältö Tilastoja eläinvalvonnasta Muutokset 2019 Luonnonlaitumet, ympäristösopimukset?????? 2 EHK toimenpiteiden puutteet 0 %

Lisätiedot

Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta. Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja

Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta. Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja VYHA-raportointi Tiedot kerättiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa VYHAssa Pysyviä tietoja ei kerätä vuosittain Muutoksia tulossa raportille

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö

Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Ylitarkastaja Helena Hepola Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Eläinsuojelusäädökset Eläinsuojelusäädösten tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä,

Lisätiedot

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/1454/0411/2016

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/1454/0411/2016 Evira/1454/0411/2016 Eviran raportti Hyväksymispäivä 20.5.2016 Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Terhi Laaksonen Anssi Welling Anssi Welling Sisällysluettelo 1 ARVIO

Lisätiedot

Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset

Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset Ympäristöneuvonnan neuvontapäivät Tampere 15.3.2016 Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö Taina Mikkonen Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot

Lisätiedot

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/290/0411/2017

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/290/0411/2017 Evira/290/0411/2017 Eviran raportti Hyväksymispäivä 9.6.2017 Eläinten tunnistus Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Jaana Mikkola Anne Ojala Anne Ojala Sisällysluettelo 1 ARVIO VALVONNAN VAIKUTTAVUUDEN TOTEUTUMISESTA...

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2017

TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2017 TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2017 Muutoksia valvonnassa Lapin aluehallintovirasto, Harri Rinne 1 Muutoksia TE-asetukseen Valtioneuvoston asetusmuutos täydentävien ehtojen valvonnasta on tullut voimaan 9.10.2017.

Lisätiedot

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta 2018

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta 2018 Ruokaviraston raportti 2692/00.01.02.00.01/2019 Hyväksymispäivä 29.5.2019 Eläinten tunnistus Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Jaana Mikkola Marjaana Spets Marjaana Spets Sisällysluettelo 1 ARVIO VALVONNAN

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015. Hämeen ELY-keskus

Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015. Hämeen ELY-keskus Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015 Hämeen ELY-keskus 1 MERKINTÄ JA REKISTERÖINTI (naudat, siat, lampaat, vuohet) Yksi täydentävien ehtojen osa-alueista -> valvontaseuraamukset aiheuttavat

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. broilereita yhteensä Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. broilereita yhteensä Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS BROILERI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Maakuntauudistus maaseutuhallinnon tehtävien näkökulmasta

Maakuntauudistus maaseutuhallinnon tehtävien näkökulmasta Maakuntauudistus maaseutuhallinnon tehtävien näkökulmasta Jaakko Rinne ylitarkastaja Mavi/Maatalousosasto MMM:n toimiala Hallituksen linjauksen mukaisesti MMM:n toimialan tehtävistä pääosa siirretään maakunnille

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus Taina Mikkonen/Niina Pulkkinen Eläinten terveys - ja hyvinvointiyksikkö Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus Taina Mikkonen Eläinten terveys - ja hyvinvointiyksikkö Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen on useimpien

Lisätiedot

TUKIHAKUKOULUTUS 2015 23.3.2015 1

TUKIHAKUKOULUTUS 2015 23.3.2015 1 TUKIHAKUKOULUTUS 2015 23.3.2015 1 TÄYDENTÄVÄT EHDOT Tukihakemuksen jättänyt viljelijä on vastuussa täydentävien ehtojen noudattamisesta vuonna 2015 aikavälillä 01.01-31.12.2015 Hyvän maatalouden ja ympäristön

Lisätiedot

Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015

Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015 Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015 NEUVO 2020, 3.12. Seinäjoki, 5.12. Vaasa, 10.12. Järvenpää. 1 Miksi merkintää ja rekisteröintiä? Eläintaudin puhjetessa on tiedettävä missä kukin eläin on ollut

Lisätiedot

Eviran ohje. Merkitsemisen ja rekisteröinnin valvonta LAMPAAT JA VUOHET

Eviran ohje. Merkitsemisen ja rekisteröinnin valvonta LAMPAAT JA VUOHET 1 / 30 Eviran ohje Merkitsemisen ja rekisteröinnin valvonta LAMPAAT JA VUOHET 2 / 30 Sisällysluettelo 1 Yleistä...3 2 Valvontavelvoite ja valvottavien tilojen valinta...3 3 Valvontapöytäkirjat...4 3.1

Lisätiedot

Peltovalvonnan havaintoja 2016

Peltovalvonnan havaintoja 2016 Peltovalvonnan havaintoja 2016 Eeva Laukka, Teija Nielsen, Juha Nummila ja Antti Kärpijoki V-S ELY-keskus, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö Valvontaotannat Tilat valitaan Maaseutuvirastossa (Mavi) 2016

Lisätiedot

Tukivalvonta Evira/1005/0411/2012

Tukivalvonta Evira/1005/0411/2012 Evira/1005/0411/2012 Eviran raportti Hyväksymispäivä 30.6.2012 Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Hyväksyjä Esittelijä Riitta Maijala Ulla Ollila Lisätietoja Sisällysluettelo 1 VALVONNAN SUUNNITELMALLISUUS

Lisätiedot

Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin vaatimuksia Tieto itää! Täydentävien ehtojen neuvojakoulutus

Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin vaatimuksia Tieto itää! Täydentävien ehtojen neuvojakoulutus Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin vaatimuksia Tieto itää! Täydentävien ehtojen neuvojakoulutus 8.5.2018 Eläinten hyvinvoinnin ja tunnistamisen yksikkö Taina Mikkonen Täydentävien ehtojen eläinten

Lisätiedot

EU-avustajat IsoValkeinen Tarkastusten näkökulma. Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä

EU-avustajat IsoValkeinen Tarkastusten näkökulma. Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä EU-avustajat IsoValkeinen 30.3.2017 Tarkastusten näkökulma Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä Esityksen sisältö 1. Yleistä valvonnasta 2. Päätukihakemusten valvonta

Lisätiedot

Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta

Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta Kotieläintuki-info (nauta ja lammas) Läänineläinlääkäri 1 Täydentävien ehtojen (TE) valvonta Säädösperusta Neuvoston ja parlamentin

Lisätiedot

Jos vaihdat tuotantosuuntaa

Jos vaihdat tuotantosuuntaa Jos vaihdat tuotantosuuntaa 0 Maidontuottajaksi *osallistumisilmoitus maidontuotannon tukijärjestelmiin L 282 (C-alue) * osallistumisilmoitus eläinpalkkioihin L 184 * ilm. eläintenpitäjäksi ja pitopaikaksi

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Leeni Mönkkönen Pohjois-Savon ELY-keskus, Maatalouden tukihallinto ja valvonta -ryhmä

Täydentävät ehdot Leeni Mönkkönen Pohjois-Savon ELY-keskus, Maatalouden tukihallinto ja valvonta -ryhmä Täydentävät ehdot 24.02.2015 Leeni Mönkkönen Pohjois-Savon ELY-keskus, Maatalouden tukihallinto ja valvonta -ryhmä 2.3.2015 Otannat Toimivaltainen valvontaviranomainen eli Mavi tekee velvoitteen mukaisen

Lisätiedot

EU-tukikoulutus

EU-tukikoulutus EU-tukikoulutus 12.3.2014 Ristiintarkastukset valvonnoissa 12.3.2014 Eläimet a. Ristiintarkastuksia tehdään järjestelmästä ja eri rekistereistä saatavien tietojen perusteella. b. Selvitetään pääsääntöisesti

Lisätiedot

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/820/0411/2018

Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/820/0411/2018 Evira/820/0411/2018 Eviran raportti Hyväksymispäivä 5.6.2018 Eläinten tunnistus Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Jaana Mikkola Marjaana Spets Marjaana Spets Sisällysluettelo 1 ARVIO VALVONNAN VAIKUTTAVUUDEN

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA, AVOKANALA Eläinsuojelulain (247/1996)

Lisätiedot

44 Asianro 104/ /2018

44 Asianro 104/ /2018 44 Asianro 104/03.00.01/2018 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY) Ahvenanmaan valtionvirasto Tiedoksi: Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Voimassa 24.8.2018 toistaiseksi Tämä ohje korvaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus vuodelta 2017 maksettavien kansallisten kasvintuotannon tukien ja kotieläintukien valvonnasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maa- ja puutarhatalouden kansallisista

Lisätiedot

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Kotieläintuki-info

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Kotieläintuki-info Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2017 Kotieläintuki-info 24.1.2017 Lampaiden ja vuohien lukumääriä rekisterissä 11.1.2017 Suomessa Varsinais- Suomessa Lampaiden määrä 148 619

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 222379 1(2) mmm.fi 20.9.2016 1413/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN ELÄINTUKIEN VALVONNASTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Asianro 679/ /2019

Asianro 679/ /2019 Asianro 679/03.00.00.01/2019 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY) Ahvenanmaan valtionvirasto Tiedoksi: Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Voimassa 18.1.2019 toistaiseksi Tämä ohje korvaa

Lisätiedot

KOTIELÄIN Paula Gustafsson

KOTIELÄIN Paula Gustafsson KOTIELÄIN 2017 Paula Gustafsson 3.4.2017 1 TÄYDENTÄVÄT EHDOT Tukihakemuksen jättänyt viljelijä on vastuussa täydentävien ehtojen noudattamisesta vuonna 2017 aikavälillä 01.01-31.12.2017 Laiminlyöntitapauksissa

Lisätiedot

Marja- ja puutarhatilojen tukitiedotus Suonenjoki Tarkastusten näkökulma

Marja- ja puutarhatilojen tukitiedotus Suonenjoki Tarkastusten näkökulma Marja- ja puutarhatilojen tukitiedotus Suonenjoki 10.4.2017 Tarkastusten näkökulma tarkastaja Timo Kalke Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä Esityksen sisältö 1. Yleistä

Lisätiedot

Peltovalvonnan havaintoja 2015

Peltovalvonnan havaintoja 2015 Peltovalvonnan havaintoja 2015 Juha Nummila, Antti Kärpijoki, Tero Vuorenpää, V-S ELY-keskus, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö Tilat valitaan Mavissa Valvontaotannat 2015 peltovalvonnassa 307 tilaa (

Lisätiedot

Eviran ohje. Merkitsemisen ja rekisteröinnin valvonta NAUTAELÄIMET

Eviran ohje. Merkitsemisen ja rekisteröinnin valvonta NAUTAELÄIMET Esittelijä Anne Ojala Sivu/sivut 1 / 31 Eviran ohje Merkitsemisen ja rekisteröinnin valvonta NAUTAELÄIMET Esittelijä Anne Ojala Sivu/sivut 2 / 31 Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Valvontavelvoite ja valvottavien

Lisätiedot

Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla. Jottei totuus unohtuisi. Säädökset 10.12.2012

Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla. Jottei totuus unohtuisi. Säädökset 10.12.2012 Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla Sikatilojen työnantajaosaaminen 13.12.2012 Hämeenlinna Outi Hälli ELT, Tuotantoeläinten terveyden-ja sairaanhoidon erikoiseläinlääkäri, Dipl. ECPHM

Lisätiedot

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Läänineläinlääkäri Taina Kingelin Jyväskylä 29.11.2011 Lihavasikka teemapäivä

Lisätiedot

AVIn suorittamat eläinten hyvinvointivalvonnat

AVIn suorittamat eläinten hyvinvointivalvonnat AVIn suorittamat eläinten hyvinvointivalvonnat Eläinten hyvinvointipäivä viljelijöille 24.1.2018 Läänineläinlääkäri Hanna Rintala Itä-Suomen aluehallintovirasto Täydentävät ehdot (1) Otantatarkastukset

Lisätiedot

ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET

ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET Tarkastuspäivämäärä Virkatoimitunnus Tarkastuksen tekijä Virka-asema Puhelinnumero Kunta Aluehallintovirasto Eläinten omistaja/ haltija Osoite Puhelinnumero Tarkastuksessa

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Aihe, joka herättää paljon keskustelua ja jakaa mielipiteitä Yleisellä tasolla valvonnan tarve hyväksytään, sillä väärinkäytöksiä esiintyy Ongelmat:

Aihe, joka herättää paljon keskustelua ja jakaa mielipiteitä Yleisellä tasolla valvonnan tarve hyväksytään, sillä väärinkäytöksiä esiintyy Ongelmat: VALVONTA Yleistä valvonnasta Aihe, joka herättää paljon keskustelua ja jakaa mielipiteitä Yleisellä tasolla valvonnan tarve hyväksytään, sillä väärinkäytöksiä esiintyy Ongelmat: Valvontajärjestelmä koetaan

Lisätiedot

Tukitiedotus luomutilat Kuopio Valvonnan keskeiset huomiot. Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä

Tukitiedotus luomutilat Kuopio Valvonnan keskeiset huomiot. Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä Tukitiedotus luomutilat Kuopio 21.4.2017 Valvonnan keskeiset huomiot Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä Esityksen sisältö 1. Yleistä valvonnasta 2. Päätukihakemusten

Lisätiedot

Viljelijätuki-infot Keski-Suomen Ely-keskus

Viljelijätuki-infot Keski-Suomen Ely-keskus Viljelijätuki-infot 2018 Keski-Suomen Ely-keskus 20.4.2018 Ympäristösopimukset 2018: Hakuopas sivut 39 58 Haettavissa olevat sopimukset 2018: Kosteikkojen hoito (vain 2018 alkavat sopimukset) Maatalousluonnon

Lisätiedot

ELÄINKOULUTUS 2016. Paula Gustafsson 31.3.2016 1

ELÄINKOULUTUS 2016. Paula Gustafsson 31.3.2016 1 ELÄINKOULUTUS 2016 Paula Gustafsson 31.3.2016 1 TÄYDENTÄVÄT EHDOT Tukihakemuksen jättänyt viljelijä on vastuussa täydentävien ehtojen noudattamisesta vuonna 2016 aikavälillä 01.01-31.12.2016 Hyvän maatalouden

Lisätiedot

44 Asianro 111/ /2017

44 Asianro 111/ /2017 44 Asianro 111/03.00.01/2017 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY) Ahvenanmaan valtionvirasto Tiedoksi: Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Voimassa 20.1.2017 toistaiseksi Tämä ohje korvaa

Lisätiedot

Kevään 2017 viljelijätukikoulutus

Kevään 2017 viljelijätukikoulutus Kevään 2017 viljelijätukikoulutus 21.3.2017 Kauhava 31.3.2017 Kauhajoki 4.4.2017 Seinäjoki Anne Mettälä tarkastaja Rekisteröityminen eläintenpitäjäksi Rekisteröitymisvaatimus koskee kaikkia joilla: Nautaeläimiä

Lisätiedot

Kotieläintilojen valvonnat ja tarkastukset

Kotieläintilojen valvonnat ja tarkastukset Kotieläintilojen valvonnat ja tarkastukset Tanja Häkkinen 15.1.2019 1 Epäilyyn perustuva eläinsuojeluvalvonta Pääosin kunnaneläinlääkärit (valvontaeläinlääkärit) 6448 kpl /2017 Tuotantoeläimiin kohdistuneita

Lisätiedot

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa 1.1.2019 Lisätyt vähimmäistasot: 1.5. Nautojen sairas-, hoito ja poikimakarsinat 6 2-4 mom. Nautojen pitopaikassa on oltava riittävä määrä juomapaikkoja.

Lisätiedot

luonnos Tämä asetus tulee voimaan x päivänä x kuuta Sitä sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2017.

luonnos Tämä asetus tulee voimaan x päivänä x kuuta Sitä sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2017. 1 luonnos 6.7.2017 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten noudattamisen valvonnasta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot