KOTIELÄINTILOJEN VALVONNAT 2018 TUOTTAJATILAISUUS
|
|
- Juha-Pekka Järvinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KOTIELÄINTILOJEN VALVONNAT 2018 TUOTTAJATILAISUUS Läänineläinlääkäri, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
2 VALVOJAT Läänineläinlääkäri tulee aluehallintovirastosta (AVI) tekemään Eviran määräämää: joko täydentävien ehtojen valvontaa tai EU-eläinsuojeluvalvontaa Kunnan valvontaeläinlääkäri tekee epäilyyn perustuvan eläinsuojelutarkastuksen. Epäilyilmoituksen voi tehdä kuntaan tai AViin kuka vain, joskus myös teurastamon tarkastuseläinlääkäri ELY-keskuksen tarkastaja tekee merkinnän ja rekisteröinnin valvontaa, kasvinsuojeluaineiden valvontaa ja rehuvalvontaa [Tekijän nimi ja osasto]
3 Täydentävät ehdot= TE Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen on EU:n maksamien suorien tukien ja osan maaseudun kehittämistukien maksamisen ehtona. Säädösperusta: - Valtioneuvoston asetus 7/ 2015 täydentävistä ehdoista, muutos 670/2017 voimaan Maataloustukien toimeenpanolaki 192/ Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) 1306/2013, Komission delegoitu asetus (EU) 640/2014 ja Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 809/
4 Täydentävien ehtojen tarkastus ELY: Eläinten merkitseminen ja rekisteröinti (ID) ELY: Rehujen turvallisuus AVI: Elintarvikkeet (maitohygienia, tuotantoeläimiltä kielletyt aineet ja eläinlääkejäämät, lääkekirjanpito) AVI: Eläintaudit (BSE/scrapie-taudeista ilmoittaminen, tuontilampaiden terveystodistukset) AVI: Eläinsuojelu
5 Tilat TE-valvontalistalle Eviran TE-otanta: 1 % EU-tukia hakeneista tiloista % valitaan riskiperusteisesti % valitaan satunnaisesti - Eviran otanta: EU-eläinsuojelutarkastukset. Nämä voidaan laajentaa täydentävien ehtojen tarkastukseksi. Lisäksi kunnaneläinlääkärin tekemä valvonta (esim. eläinsuojelutarkastus tai maitohygieniatarkastus) voidaan laajentaa täydentävien ehtojen tarkastukseksi, jolloin täydentävien ehtojen pöytäkirja ja tukisanktioehdotus kirjoitetaan toimistolla kunnaneläinlääkärin pöytäkirjan perusteella
6 EU tarkastaa täydentävien ehtojen valvontaa jäsenmaissa EU komissio tarkastaa unionin rahoittamien maataloustukien valvontaa. Jos Suomi ei täytä määrällisiä ja laadullisia valvontavelvoitteita, komissio voi määrätä rahoitusoikaisun. Tällöin komissio pidättää osan Suomelle tarkoitetuista tukirahoista. Suomi joutuu kattamaan puuttuvan rahoituksen budjettivaroistaan. Rahoitusoikaisut ovat useita miljoonia euroja
7 Tukileikkaukset Etelä-Suomessa 2017 Etelä-Suomen AVI= Kanta-Häme, Päijät-Häme, Uusimaa, Kymenlaakso, Etelä-Karjala Eviran TE-otantatilat 29 kpl, joista kolmelle tukileikkaus Lisäksi eläinsuojelutarkastus on laajennettu täydentävien ehtojen valvonnaksi: 35 tilaa, usein syynä eläinten laihuus, jano, likaisuus EU-tukiin yleensä 3 %:n leikkaus (1 % lievissä tai 5 % vakavissa, 3 v:den aikana toistuvissa kerrotaan kolmella edellinen tukisanktio %, tahallisissa %) ID-valvonnassa tukileikkaus, jos useita korvamerkittömiä eläimiä, ilmoitukset rekisteriin tehty myöhässä tai rekisterissä paljon virheitä
8 Muutokset TE Vna (670/2017) , voimaan takautuvasti 2017 alusta alkaen - Useita vaatimuksia poistettiin täydentävistä ehdoista. - Nyt katsotaan seuraavien EU:n hyvinvointidirektiivien noudattamista: vasikkadirektiivi, sikadirektiivi, tuotantoeläindirektiivi - Kansallisista eläinsuojeluvaatimuksista: katsottava, onko vähäinen poikkeama (< 10 % alitus tilavaatimuksista) ja onko aiheuttanut haittaa eläimille. - Vasikkakarsinoiden tilavaatimukset arvioidaan vain tiloilla, joilla on vähintään kuusi vasikkaa. - Vasikoilla ja sioilla tulee olla puhdas ja kuiva makuupaikka
9 Maitohygieniatarkastus: Poistettu täydentävistä ehdoista: Veden laatuvaatimus Lypsyyn liittyvät vaatimukset Maidon säilyttämiseen ja käsittelyyn liittyvät vaatimukset Lypsykoneeseen liittyvät vaatimukset [Tekijän nimi ja osasto]
10 Sanktioidaan Ruokinnan ja juomaveden puutteet Sairastuneista ja vahingoittuneista ei ole huolehdittu Ulkotarha ei ole turvallinen, maapohja upottava, aidat ei kunnossa, kaikilla ei ole säänsuojaa eikä säänsuojassa sopivaa makuupaikkaa Naudan rikkinäinen parsi Hyvin puutteellinen lääkekirjanpito
11 Muutos täydentäviin ehtoihin 2018 Tilalla tulee olla tarpeeksi pätevää henkilökuntaa hoitamaan eläimet. Työntekijöitä tulee perehdyttää ja opastaa. Yli 4 viikon vanhan vasikan saa nupouttaa vain eläinlääkäri [Tekijän nimi ja osasto]
12 Tukipäätös Läänineläinlääkäri lähettää täydentävien ehtojen pöytäkirjat ELY-keskukseen ELY-keskuksen koordinaattori määrää tukiin tulevan seuraamuksen Kunnan maataloustoimistosta tulee tilalle tukipäätös, josta saa valittaa ELY-keskukseen ELY-keskuksen päätöksestä saa valittaa hallinto-oikeuteen [Tekijän nimi ja osasto]
13 Eläinsuojelutarkastus Yleensä ei ilmoiteta tilalle, että tullaan tarkastukselle Eläintenpitäjälle soitetaan juuri ennen tilalle tuloa ja annetaan mahdollisuus osallistua tarkastukseen Tarkastuskertomus Jos todetaan lainsäädännön rikkomista, niin omistajaa kuullaan. Vastinepyyntö Eläinsuojelupäätös, jossa määräys korjata ja määräaika. Päätöksestä saa valittaa hallinto-oikeuteen Määräajan jälkeen uusintatarkastus, katsotaan, onko määräystä noudatettu
14 Oppaat, neuvontaa Mavin nettisivuilla: - Täydentävien ehtojen opas - Täydentävien ehtojen muistilista Neuvo 2020 neuvojarekisteri, josta tila voi valita neuvojan, jonka käynnistä tila maksaa vain ALV:n [Tekijän nimi ja osasto]
TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2016. Muutoksia tulossa
TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2016 Muutoksia tulossa Läänineläinlääkäri, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 4.4.2016 1 Täydentävät ehdot= TE Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen on EU:n maksamien
Kotieläintilojen valvonnat ja tarkastukset
Kotieläintilojen valvonnat ja tarkastukset Tanja Häkkinen 15.1.2019 1 Epäilyyn perustuva eläinsuojeluvalvonta Pääosin kunnaneläinlääkärit (valvontaeläinlääkärit) 6448 kpl /2017 Tuotantoeläimiin kohdistuneita
Katsaus tukivalvontoihin 2017
Katsaus tukivalvontoihin 2017 Koulutuspäivä tuottajille Läänineläinlääkäri Tarja Lipponen, ESAVI 15.11.2017 1 Täydentävien ehtojen valvonta Ely-keskukset: mm rehuvalvonta, kasvinsuojeluaineiden käytön
Otantaan perustuvat eläinsuojelutarkastukset
Otantaan perustuvat eläinsuojelutarkastukset Eläinten hyvinvointi osana maatalouden tulevaisuutta Tampere 30.9.2014 ylitarkastaja Helena Hepola Eläinsuojeluvalvonta 1. Epäilyyn perustuvat tarkastukset
Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta
Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta Aura ja Mynämäki 6 ja 10.2.2015 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, läänineläinlääkäri Marja Pihlajamäki 6 ja 10.2.2015 1 - Täydentävien
Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta
Aluehallintoviraston suorittamat tarkastukset tiloilla ja tukivalvonta Kotieläintuki-info (nauta ja lammas) Läänineläinlääkäri 1 Täydentävien ehtojen (TE) valvonta Säädösperusta Neuvoston ja parlamentin
Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Evira Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö
Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Eläinsuojelusäädökset Eläinsuojelusäädösten tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia
Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi
Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Viljelijätuki- infot kevät 2015 Läänineläinlääkäri Laura Haltia Läänineläinlääkäri Vuokko Puurula Etelä- Suomen aluehallintovirasto 17.3.2015 1 Täydentävät ehdot
Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö
Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Ylitarkastaja Helena Hepola Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Eläinsuojelusäädökset Eläinsuojelusäädösten tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä,
Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi
Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus Taina Mikkonen Eläinten terveys - ja hyvinvointiyksikkö Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen on useimpien
Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Neuvo 2020 -maatilojen neuvontajärjestelmän alkukoulutus neuvojille
Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Neuvo 2020 -maatilojen neuvontajärjestelmän alkukoulutus neuvojille ylitarkastaja Helena Hepola Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden
TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK)
Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKAT JA NAUDAT YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua
Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus
Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus Taina Mikkonen/Niina Pulkkinen Eläinten terveys - ja hyvinvointiyksikkö Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet. EU-avustajat, Rauno Tammi
EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet EU-avustajat, 21.3.2016 Rauno Tammi Eläinpalkkioiden rekisteriilmoitukset Rekisteröintisäädökset osana tukiehtoja Ilmoitusajat EIVÄT ole muuttuneet Nauta,
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja
Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA JA NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua
EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet
EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet Eläinpalkkioiden rekisteriilmoitukset Rekisteröintisäädökset osana tukiehtoja Ilmoitusajat EIVÄT ole muuttuneet Nauta, lammas, vuohi -> 7 vrk tapahtumasta
Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset
Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset Ympäristöneuvonnan neuvontapäivät Tampere 15.3.2016 Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö Taina Mikkonen Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n
Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla. Jottei totuus unohtuisi. Säädökset 10.12.2012
Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla Sikatilojen työnantajaosaaminen 13.12.2012 Hämeenlinna Outi Hälli ELT, Tuotantoeläinten terveyden-ja sairaanhoidon erikoiseläinlääkäri, Dipl. ECPHM
Eläinsuojelutarkastukset käynnistyneet 250 tilaa tarkastetaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella
4.5.2011 Julkaistavissa Eläinsuojelutarkastukset käynnistyneet 250 tilaa tarkastetaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella Noin 700 otannalla valitulle tuotantoeläintilalle Suomessa tehdään
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET
ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET Tarkastuspäivämäärä Virkatoimitunnus Tarkastuksen tekijä Virka-asema Puhelinnumero Kunta Aluehallintovirasto Eläinten omistaja/ haltija Osoite Puhelinnumero Tarkastuksessa
Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2011 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2011 1382/2011 Valtioneuvoston asetus kansanterveyttä sekä eläinten ja kasvien terveyttä, taudeista ilmoittamista, eläinten hyvinvointia
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VUOHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta
Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Läänineläinlääkäri Taina Kingelin Jyväskylä 29.11.2011 Lihavasikka teemapäivä
Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/1005/0411/2012
Evira/1005/0411/2012 Eviran raportti Hyväksymispäivä 30.5.2012 Eläinten terveys- ja hyvinvointi Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Riitta Maijala Anssi Welling Anssi Welling Sisällysluettelo 1 VALVONNAN
Eläintukien valvonnan ajankohtaiset asiat
Eläintukien valvonnan ajankohtaiset asiat 27.3.2019 Ahlman Liisa Luukkaala Pirkanmaan ELY-keskus Mitä on eläinvalvonta? Tukien maksuun läheisesti kuuluu yhtenä osa-alueena myös valvonta Eläintukien valvonnalla
Tallimääräykset 2014. Lahti 15.4.2014 Vuokko Puurula Läänineläinlääkäri Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Tallimääräykset 2014 Lahti 15.4.2014 Vuokko Puurula Läänineläinlääkäri Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomen aluehallintovirasto, läänineläinlääkäri Vuokko Puurula 15.4.2014 1 Eläinsuojelulainsäädäntö
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
TALLIMÄÄRÄYKSET 2014 ja muuta ajankohtaista
TALLIMÄÄRÄYKSET 2014 ja muuta ajankohtaista Pori 12.2.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, läänineläinlääkäri Taina-Riitta Seppälä 12.2.2014 1 Eläinsuojelulainsäädäntö Eläinsuojelulaki (247/1996) Eläinsuojeluasetus
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n
TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2017
TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2017 Muutoksia valvonnassa Lapin aluehallintovirasto, Harri Rinne 1 Muutoksia TE-asetukseen Valtioneuvoston asetusmuutos täydentävien ehtojen valvonnasta on tullut voimaan 9.10.2017.
Tukivalvonta Evira/2908/0411/2012
Evira/2908/0411/2012 Eviran raportti Hyväksymispäivä 30.5.2013 Eläinten terveys- ja hyvinvointi Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Jaana Mikkola Leila Peltola Leila Peltola Sisällysluettelo 1 ARVIO VALVONNAN
EU-eläinsuojelutarkastukset ja täydentävien ehtojen (TE) hyvinvoinnin valvonta Itä-Suomessa 10.3.2014 Kuopio Paula Hyvönen, läänineläinlääkäri ISAVI
EU-eläinsuojelutarkastukset ja täydentävien ehtojen (TE) hyvinvoinnin valvonta Itä-Suomessa 10.3.2014 Kuopio Paula Hyvönen, läänineläinlääkäri ISAVI Eläimen hyvinvointi Eläinsuojelussäädösten tarkoituksena
KOTIELÄIN Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat. Uudenmaan Ely
KOTIELÄIN 2018 Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat Valvonta: Tehdään Mavin ja Eviran otantaperusteilla ELY-keskusten tarkastajien tekemää Toisinaan ELY:n valvojien mukana läänineläinlääkäri tekemässä omia
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA, AVOKANALA Eläinsuojelulain (247/1996)
Tukivalvonta Evira/7307/0410/2010
Evira/30/0410/2010 Eviran raportti Hyväksymispäivä 30.6.2010 terveys ja -yksikkö Hyväksyjä Esittelijä Jaana Mikkola Ulla Ollila Lisätietoja Sisällysluettelo 1 VALVONNAN SUUNNITELMALLISUUS JA SEN TOTEUTUMINEN...
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. broilereita yhteensä Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS BROILERI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
Täydentävät ehdot -ajankohtaista. Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2018 Elintarvikehygienian jaosto Noora Tolin
Täydentävät ehdot -ajankohtaista Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2018 Elintarvikehygienian jaosto Noora Tolin Elintarvikkeet Eläintilojen vaatimukset Kasvitilojen vaatimukset Loppuvuonna 2017
Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/7307/4011/2010
Evira/7307/4011/2010 Eviran raportti Hyväksymispäivä 10.5.2010 Eläinten terveys- ja hyvinvointi Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Jaana Mikkola Anssi Welling Anssi Welling Sisällysluettelo 1 VALVONNAN SUUNNITELMALLISUUS
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
ELÄINVALVONTA. Miksi? Missä? Milloin? Miten?
ELÄINVALVONTA Miksi? Missä? Milloin? Miten? Miksi? Tukivalvonta = Varmistetaan, että viljelijät saavat tuet mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja Tasapuolisin perustein koko maassa Eläinvalvonta - tilalla
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin)
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS HANHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
Aluehallintovirasto. Tilatunnus. emakoita karjuja porsaita <10 vk kasvatus-/lihasikoja muita yht.
Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKALA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien,
Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset koottuna Taina Mikkosen 25.2.2016(Evira) esityksestä 18.3.2016 EM
Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset koottuna Taina Mikkosen 25.2.2016(Evira) esityksestä 18.3.2016 EM Eviran ohjaukseen kuuluvat täydentävät ehdot Evira ohjeistaa sekä kirjoittaa
Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/2908/0411/2012
Evira/2908/0411/2012 Eviran raportti Hyväksymispäivä 21.5.2013 Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Jaana Mikkola Anssi Welling Anssi Welling Sisällysluettelo 1 ARVIO
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän (enintään 5kg eläin)
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS ANKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
AVIn suorittamat eläinten hyvinvointivalvonnat
AVIn suorittamat eläinten hyvinvointivalvonnat Eläinten hyvinvointipäivä viljelijöille 24.1.2018 Läänineläinlääkäri Hanna Rintala Itä-Suomen aluehallintovirasto Täydentävät ehdot (1) Otantatarkastukset
Hevosen hyvinvointi uudet tulevat määräykset LEL Jessica Löfgren-Eriksson Puh /ESAVI
Hevosen hyvinvointi uudet 1.1.2014 tulevat määräykset 13.6.2013 LEL Jessica Löfgren-Eriksson Puh.040-5577569/ESAVI 1 Hevonen ja hyvinvointi Eläinsuojelulla on saatava aikaan eläinten hyvinvoinnin parannusta
Täydentävät ehdot kasvinsuojeluaineet. Katja Korkalainen Rehujaosto Katja Korkalainen
Täydentävät ehdot kasvinsuojeluaineet Katja Korkalainen Rehujaosto Katja Korkalainen Neuvo 2020 koulutus Joulukuu 2014 Yleistä täydentävien ehtojen kasvinsuojeluainevalvonnoista Perusta Osa kansanterveys,
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA, ULKOKANALA Eläinsuojelulain (247/1996)
Täydentävien ehtojen muutokset - eläinvalvonta 2018 ja havainnot 2017
Täydentävien ehtojen muutokset - eläinvalvonta 2018 ja havainnot 2017 Liisa Luukkaala 28.3.2018 Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin Täydentävien ehtojen muutokset Muutoksia
Eläinsuojelutarkastus - ankat - tarkastusosa
Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS ANKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys tuotantoeläinten suojelua koskevan direktiivin
Viljelijäkoulutus/ EU-avustajat
Viljelijäkoulutus/ EU-avustajat Sika IsoValkeinen 04.04.2019 Arja Nuutinen Sisältö Tilastoja eläinvalvonnasta Muutokset 2019 Luonnonlaitumet, ympäristösopimukset?????? 2 EHK toimenpiteiden puutteet 0 %
Eläinten hyvinvoinnin valvonta kotieläintilalla ja tuottajan oikeusturva. rdana 20 pt Iisalmi ELT Leena Suojala MTK/ Maatalouslinja
Eläinten hyvinvoinnin valvonta kotieläintilalla ja tuottajan oikeusturva rdana 20 pt Iisalmi 28.10.2016 ELT Leena Suojala MTK/ Maatalouslinja Ajankohtaisia asioita eläinten hyvinvoinnista 2016 Eläinsuojelulaki
TÄYDENTÄVÄT EHDOT. V.2018 muutoksia ja TUKIEHTOJA. Hiltunen Päivi
TÄYDENTÄVÄT EHDOT V.2018 muutoksia ja TUKIEHTOJA 22.02.2018 Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten VNa 4/2015 muuttaminen vuodelle 2018 à 1/2018 Muuttunut Viherkesanto = yksi- tai monivuotinen riista-,
Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta. Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja
Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja VYHA-raportointi Tiedot kerättiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa VYHAssa Pysyviä tietoja ei kerätä vuosittain Muutoksia tulossa raportille
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl.
Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien, sikojen
Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014
Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014 Maatalousalan De minimis -tuki Maatalousalan De minimis tuesta annettiin uusi asetus 18.12.2013 Komission asetus (EU) N:o 1408/2013, Euroopan unionin toiminnasta
Kotieläintiloilla tehtävät valvonnat ja valvonnan valtakunnalliset linjaukset. Sanna Hellström Neuvotteleva virkamies, ELT
Kotieläintiloilla tehtävät valvonnat ja valvonnan valtakunnalliset linjaukset Sanna Hellström Neuvotteleva virkamies, ELT Tässä esityksessä Eviran toimialan valvonta kotieläintiloilla Elintarvikeketju
Maa- ja metsätalousministeri
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 17/EEO/2010 Päivämäärä Dnro 7.5.2010 1555/14/2010 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 20.5.2010 - toistaiseksi Muuttaa Vieraista aineista eläimistä saatavissa elintarvikkeissa
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
Eläinvalvonnat. EU-avustaja 18.3.2014. Keski-Suomen ELY-keskus/ Lahikainen Taina
Eläinvalvonnat EU-avustaja 18.3.2014 Keski-Suomen ELY-keskus/ Lahikainen Taina Valvontamäärät vuonna 2013 Nautojen valvonta (nautap. + eht + kansalliset) Palkkiovalvonta, tilakäynti 72 tilalla Ristiintarkastusvalvonta
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA, HÄKKIKANALA Eläinsuojelulain (247/1996)
Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset. Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin
Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin Eviran ohjaukseen kuuluvat täydentävät ehdot seuraavilta osaalueilta Eläinten
Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 valkuais- ja öljykasvipalkkion käsittelyssä
Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015 7/2015 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön
Täydentävät ehdot Leeni Mönkkönen Pohjois-Savon ELY-keskus, Maatalouden tukihallinto ja valvonta -ryhmä
Täydentävät ehdot 24.02.2015 Leeni Mönkkönen Pohjois-Savon ELY-keskus, Maatalouden tukihallinto ja valvonta -ryhmä 2.3.2015 Otannat Toimivaltainen valvontaviranomainen eli Mavi tekee velvoitteen mukaisen
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Supikoiria Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS TURKISELÄIMET Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5
TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 Tarkastuspäivämäärä Tarkastuksen tekijän nimi Tarkastuksen tekijän asema Virkaeläinlääkäri Hevosjalostusliiton tj. Yksityinen eläinlääkäri Valmentaja (omavalvonta) Valmentaja
Tukivalvonta Evira/1005/0411/2012
Evira/1005/0411/2012 Eviran raportti Hyväksymispäivä 30.6.2012 Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Hyväksyjä Esittelijä Riitta Maijala Ulla Ollila Lisätietoja Sisällysluettelo 1 VALVONNAN SUUNNITELMALLISUUS
Maakuntauudistus maaseutuhallinnon tehtävien näkökulmasta
Maakuntauudistus maaseutuhallinnon tehtävien näkökulmasta Jaakko Rinne ylitarkastaja Mavi/Maatalousosasto MMM:n toimiala Hallituksen linjauksen mukaisesti MMM:n toimialan tehtävistä pääosa siirretään maakunnille
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska
1 Luonnos 6.7.2017 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 6.7.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS TÄYDENTÄVIEN EHTOJEN LAKISÄÄTEISISTÄ HOITOVAATIMUKSISTA SEKÄ NIIDEN
luonnos Tämä asetus tulee voimaan x päivänä x kuuta Sitä sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2017.
1 luonnos 6.7.2017 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten noudattamisen valvonnasta annetun valtioneuvoston
Elintarvikkeita koskevat täydentävien ehtojen vaatimukset
Elintarvikkeet -Viljelijällä vastuu tuottamiensa elintarvikkeiden turvallisuudesta ja siitä oltava riittävät tiedot asian varmistamiseksi -Alkutuotantopaikat on rakennettava ja hoidettava siellä tuotettujen
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Hillereitä Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS TURKISELÄIMET Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/843/0411/2014
Evira/843/0411/2014 Eviran raportti Hyväksymispäivä 22.5.2014 Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Terhi Laaksonen Anssi Welling Anssi Welling Sisällysluettelo 1 ARVIO
Ajankohtaista 2014 Tilaneuvonta täydentävistä ehdoista, uutta 2015, vähän muutakin
Ajankohtaista 2014 Tilaneuvonta täydentävistä ehdoista, uutta 2015, vähän muutakin EU tuki-infot 2014 Jari Tikkanen p. 0400 162 147, jari.tikkanen@proagria.fi www.proagria.fi, ProAgria Keski-Pohjanmaa
Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä
Varainhoito-osasto 21.11.2013 Tukien maksatusyksikkö Dnro 2456/54/2013 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 uuhipalkkion
Milloin/miksi eläinilmoituksia ja mihin vaikuttavat
Milloin/miksi eläinilmoituksia ja mihin vaikuttavat Miksi eläinmääristä tulee tehdä ilmoituksia? Ovat tavalla tai toisella tuen perusteena Ovat tuen myöntämisen ehtona Täydentävät ehdot Ovat osa jäljitettävyyttä
Hevosten lääkitys. Ylitarkastaja Henriette Helin-Soilevaara Evira
Ylitarkastaja Henriette Helin-Soilevaara Evira Lääkkeet ja lainsäädäntö Eläinten lääkitsemisen lainsäädännöllä varmistetaan eläinten hyvinvointia, ihmisten ja eläinten terveyttä, elintarviketurvallisuutta
Viljelijäkoulutus/ EU-avustajat
Viljelijäkoulutus/ EU-avustajat Nauta IsoValkeinen 28.03.2019 Arja Nuutinen Pohjois-Savon ELY-keskus, tukihallinto- ja valvontaryhmä Sisältö Tilastoja eläinvalvonnasta Muutokset 2019?????? Pohjois-Savon
Vuoden 2015 ympäristösopimusten ( ) toisen erän maksaminen
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 920/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset Vuoden 2015 ympäristösopimusten (2014-2020) toisen
Varainhoito-osasto Tukien maksatusyksikkö 918/ /2016
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 918/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Sianlihantuottajille ja maidontuottajille vuonna 2015
Täydentävät ehdot naudoilla. Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018
Täydentävät ehdot naudoilla Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018 www.mavi.fi -> oppaat ja lomakkeet Rehukirjanpito Evira: Rehualan alkutuotannon toimijaksi rekisteröityminen (T=tuottaja,
Eläinsuojelutarkastus - broilerit - tarkastusosa
Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS BROILERI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys broilereiden suojelua koskevan direktiivin
Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta Evira/3684/0411/2015
Evira/3684/0411/2015 Eviran raportti Hyväksymispäivä 25.5.2015 Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Terhi Laaksonen Anssi Welling Anssi Welling Sisällysluettelo 1 ARVIO
Varainhoito-osasto Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10
Varainhoito-osasto 15.9.2010 Dnro 1456/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Määräysnumero 59/10 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2010 maatalouden ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen
Luomu muistutettavia asioita
Luomu muistutettavia asioita Eläinmääräilmoitukset tehdään Vipussa tai lomakkeella 461 Luomukotieläinsitoumuksen antaneen on ilmoitettava siipikarja, sekä mahdolliset tuotantotauot jos eläintiheys ei täyty
EU-avustajat IsoValkeinen Tarkastusten näkökulma. Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä
EU-avustajat IsoValkeinen 30.3.2017 Tarkastusten näkökulma Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä Esityksen sisältö 1. Yleistä valvonnasta 2. Päätukihakemusten valvonta
Maa- ja metsätalousministeriö. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Eläinsuojelusäädökset. Eläinsuojelulaki (247/1996, muutoksineen)
Broilereiden suojelua koskevat säädökset ja niiden valvonta Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Koulutuspäivät
Tukitiedotus luomutilat Kuopio Valvonnan keskeiset huomiot. Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä
Tukitiedotus luomutilat Kuopio 21.4.2017 Valvonnan keskeiset huomiot Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä Esityksen sisältö 1. Yleistä valvonnasta 2. Päätukihakemusten
SISÄLLYS. asetuksen muuttamisesta N:o Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1840 1847 SISÄLLYS N:o Sivu 1840 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten
Eläinlääkintähuoltopalveluiden nykytila
NYKYTILAN KUVAUS Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueet ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, sekä Keski-Suomen Ely-keskus -alatyöryhmä Eläinlääkintähuolto Eläinlääkintähuoltopalveluiden
EU:n ja valtion korvausperusteet eläintaudeissa (esim. ASF) Kajsa Hakulin
EU:n ja valtion korvausperusteet eläintaudeissa (esim. ASF) 16.3.2016 Kajsa Hakulin Lainsäädäntö Parlamentin ja neuvoston asetus 652/2014 Euroopan unionin valtiontukisäännökset maa- ja metsätalousalalle
Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin valvonnan laiminlyöntien arviointi
Esittelijä Taina Mikkonen Sivu/sivut 1 / 32 Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin valvonnan laiminlyöntien arviointi Tämä ohje korvaa 31.3.2017 käyttöön otetun ohjeen 15651/2 ja se otetaan käyttöön
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS MUNINTAKANA, HÄKKIKANALA Eläinsuojelulain (247/1996)
Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin valvonnan laiminlyöntien arviointi. Ohje 15651/5
Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin valvonnan laiminlyöntien arviointi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 SÄÄDÖSPERUSTA... 3 3 LAIMINLYÖNNIN ARVIOIMINEN... 4 4 ESIMERKKEJÄ LAAJUUDEN, VAKAVUUDEN