Vihreät De Gröna valtuuskunta 3/2018 LIITE 2. Eläimet uuteen arvoon Vihreiden eläinpoliittisia linjauksia Esitys valtuuskunnalle 8.9.
|
|
- Teuvo Salonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vihreät De Gröna valtuuskunta 3/2018 LIITE 2 Eläimet uuteen arvoon Vihreiden eläinpoliittisia linjauksia Esitys valtuuskunnalle Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa Tämä linjapaperi korvaa hyväksytyn Vihreiden eläinpoliittisen linjapaperin Ihminen ei olisi ihminen ilman eläimiä ympärillämme. Olemme monin tavoin riippuvaisia eläimistä ja hyvinvointimme on sidoksissa niiden hyvinvointiin. Nykyinen elämäntapamme perustuu ennennäkemättömän suuren eläinmäärän hyväksikäyttöön, mikä on ekologisesti ja eettisesti kestämätöntä. Vihreät haluaa rakentaa maailman, jossa eläimiä arvostetaan ja niistä pidetään huolta nykyistä paremmin. Tämä edellyttää merkittäviä muutoksia kulutustottumuksiimme ja eläinten kohtelun käytäntöihin. Keskustelu eläinten hyvinvoinnista ja oikeuksista onkin lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina ja eläinten kohtelu huolestuttaa kansalaisia entistä enemmän. Yhä useampi näkee välttämättömäksi vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä tasolle, joka on kestävä niin eläinten, itsemme kuin koko maapallon näkökulmasta. Ihmisen eläinsuhde on ristiriitainen: suhtautumisemme samaankin eläimeen saattaa vaihdella suuresti sen mukaan, onko kyseessä rakastettu perheenjäsen vaiko esimerkiksi ns. hyöty- tai haittaeläin. Myös eläinsuojelulainsäädäntömme antaa esimerkiksi ketulle täysin erilaiset pitovaatimukset turkistarhalla kuin eläintarhassa. Vihreiden mukaan eläimet pitäisikin nähdä itseisarvoisina olentoina ja tuntevina yksilöinä, joita arvostetaan niiden itsensä eikä pelkästään niiden ihmiselle tuottaman hyödyn mukaan. Kaikilla eläimillä tulisi olla oikeus hyvään, lajityypilliseen elämään ja tuskattomaan kuolemaan elämän päätteeksi. Vaatimukset eläinten hyvästä kohtelusta perustuvat myös yhä laajenevaan tutkimukseen eläinten tietoisuudesta, niiden kokemuksesta elämästä. Eläinten hyvinvointi on ollut vihreiden arvojen ytimessä alusta asti ja Vihreät haluavat jatkossakin olla eläinsuojelun ja -oikeuksien edelläkävijöitä. Haluamme edistää eläineettisten kysymysten käsittelyä yhteiskunnallisessa keskustelussa, koulutuksessa ja tieteessä sekä lisätä ymmärrystä eläimistä ja niiden tarpeista. Vihreä visio on, että tulevaisuudessa eläimet nähdään niin tärkeinä, ettei niiden tarpeita voida sivuuttaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, ja eläinten hyvinvoinnin, elämän ja elinympäristön turvaaminen on arvokasta itsessään. Jokaista eläintä on kohdeltava hyvin ja vältettävä kaikin keinoin kärsimyksen aiheuttamista riippumatta siitä, tuottaako eläin ihmiselle huvia tai hyötyä vai onko haittaeläimeksi luettava. Myös lainsäädännön on vastattava eläinsuojelun haasteisiin ja ajantasaiseen tutkimustietoon eläinten kyvyistä ja tarpeista. Vihreille eläimet eivät ole vain tuotannontekijöitä, hyödykkeitä tai viihdykkeitä, vaan tuntevia yksilöitä ja yhdenvertaisesti oikeutettuja elämään tällä maapallolla.
2 ELÄIMILLE PAREMPAA LAINTURVAA JA HUOMIOTA YHTEISKUNNASSAMME Yhteiskunnassamme eläimet eivät vielä saa niille kuuluvaa arvostusta, eikä niitä oteta riittävästi huomioon niitä koskevassa päätöksenteossa. Keinoja eläinten aseman parantamiseksi ovat asennekasvatus, eläintietouden ja -tutkimuksen sekä koulutuksen lisääminen, eläinasian nostaminen osaksi politiikkaa, eläinsuojelusäädösten tiukentaminen ja lainvalvonnan tehostaminen. Tutkimus, tiedotus ja koulutus eläinten hyvinvointi- ja käyttäytymistarpeista ovat keskeisiä keinoja eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi käytännön tasolla. Positiivista eläinsuhteen muotoutumista pitää tukea jo varhaiskasvatuksesta alkaen ja jatkaa sitä eri koulutusasteilla tarjoamalla opetusta esimerkiksi eläinetiikasta. Minimivaatimukset eläinten kohtelulle asetetaan erilaisilla säädöksillä. Näistä tärkein on laki eläinten hyvinvoinnista. Lainsäädännön on vastattava sekä nykyisiin että tuleviin eläinsuojelun haasteisiin, ennaltaehkäistävä tehokkaasti eläinten kärsimystä ja edistettävä konkreettisesti eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua. Säädöksissä on määriteltävä riittävät reunaehdot kaikelle eläimiä koskevalle toiminnalle ja mahdollistettava uuden eläintiedon soveltaminen nopeasti käytäntöön ilman säädösmuutoksia. Eläinten turvaksi tarkoitetut lait on kirjoitettava niin yksiselitteisiksi, että niiden vaatimuksia ei voida vesittää alemman tason säädöksillä. Eläinsuojeluun liittyvät säädökset eivät saa olla keskenään ristiriidassa, esimerkiksi metsästys- ja kalastuslain ei pidä sallia eläinten hyvinvointilain vastaisia käytäntöjä. On myös varmistettava, että eläimillä on lainsäädännössä muusta omaisuudesta poikkeava erikoisasema, joka suojaa niitä tuntemiskykyisinä yksilöinä. Myös eläinsuojelulain valvonnan on oltava tehokasta ja lain rikkomisesta pitää seurata riittävän kova rangaistus. Otetaan eläinsuojelulainsäädännön lähtökohdaksi eläinten olennaisten tarpeiden turvaaminen ennen ihmisen hyötynäkökohtia ja varmistetaan, että sen uudistaminen nojaa eläinten hyvinvointi- ja käyttäytymistutkimukseen. Perustetaan pysyvä eläinasiavaltuutetun virka eläinteeman painoarvon nostamiseksi yhteiskunnassa. Lisätään eläinsuojelukoulutusta ja eläineettisten kysymysten käsittelyä kaikille opetusasteille ja eri oppilaitoksiin. Tarjotaan eläinten hyvinvointia koskevaa poikkitieteellistä koulutusta esimerkiksi eläinlääketieteellisen tiedekunnan järjestämänä. Turvataan riittävät resurssit eläinten hyvinvointi- ja käyttäytymistutkimukselle. Edellytetään kunnilta ja maakunnilta suunnitelmaa eläinsuojelun edistämiseksi alueella. Otetaan käyttöön eläinvaikutusten arviointi päätöksenteossa. Perustetaan paikallisia eläinsuojelun yhteistyöryhmiä, joiden tehtävänä on eläinten hyvinvoinnin edistäminen ja eläinsuojeluongelmien ennaltaehkäisy.
3 ELÄINSUOJELUONGELMIA ON EHKÄISTÄVÄ ENNALTA Suomessa paljastuu säännöllisesti vakavia eläinsuojelurikoksia ja pitkään jatkunutta eläinten puutteellista hoitoa tai huonoa kohtelua. Valvonnan puutteista kertoo se, että viranomaiset eivät aina saa ajoissa tietoa tilanteesta tai heillä ei ole riittäviä keinoja puuttua siihen. Pahimmillaan joudutaan eläinten massalopetuksiin tai kohdataan suuret määrät hoidon puutteeseen kuolleita eläimiä. Eläimen saamista asianmukaiseen hoitoon vaikeuttaa myös se, että ihmisellä on vahva omaisuudensuoja eläimeen silloinkin, kun hän on ilmeisen kykenemätön tai sopimaton huolehtimaan siitä. Myöskään eläinsuojelurikoksista annetut rangaistukset eivät useinkaan ole riittäviä ehkäisemään rikoksia ja niiden toistumista. Parasta eläinsuojelua on eläinten huonon kohtelun ja eläinsuojelurikosten ennaltaehkäisy. Eläintuotannon läpinäkyvyyttä on parannettava, ja väärinkäytösten ja epäkohtien paljastaminen on mahdollistettava. Eläinsuojeluneuvonnan ja eläinlääkäripalvelujen saatavuus on keskeistä eläinsuojeluongelmien ehkäisyssä silloin, kun eläinten hoidon puutteet eivät ole tahallisia. Eläinsuojeluneuvontaa ja -valvontaa tulisi yhä enemmän yhdistää ja taata niille riittävät resurssit. Valvonnalla on tähdättävä eläinten hyvinvoinnin todelliseen parantamiseen elintarvikelaadun ohella. Tiloille tehtävissä tarkastuksissa tulee keskittyä eläinten hyvinvoinnille olennaisiin asioihin ja kokonaisuuteen pikku puutteiden sijasta. Eläinsuojelun kehittämistä ja valvontaa on jatkettava siten, että eläinsuojelusta vastaavilla viranomaisilla ei ole kaksoisroolia eläinten suojelun ja hyötykäytön edistämisessä. Julkisten tahojen tulee järjestää eläinsuojelupäivystys eläinsuojelurikkomusten tehokkaan torjunnan varmistamiseksi. Lisäksi on panostettava eläinsuojeluneuvontaan ja tarjottava selkeät ohjeet eläinten auttamiseksi, niin että kaikkien on helppo löytää auttava viranomainen ja vapaaehtoisverkostot eri tilanteissa. Eläinlääkäripalvelujen saatavuudessa ja hinnoissa on yhä suurempia alueellisia eroja. Tämä asettaa eläinten omistajat epätasa-arvoiseen asemaan ja vaarantaa eläinten hyvinvoinnin. Tämän vuoksi on varmistettava eläinlääkäripäivystyksen saatavuus kohtuullisella etäisyydellä ja kohtuullisilla kustannuksilla kaikille. Lisätään eläinsuojeluneuvontaa ja järjestetään matalan kynnyksen tukipalveluita eläinten hoidon ongelmissa. Varmistetaan, että eläinlääkäripalvelut ovat saavutettavia ja kohtuuhintaisia, jotta eläimet kaikkialla maassa voivat saada tarvittavan lääkinnällisen hoidon. Turvataan eläinsuojeluvalvonnalle riittävät resurssit ja palkataan tehtäviä hoitamaan puolueettomia eläinsuojeluun paneutuneita eläinlääkäreitä, joiden rahoituksesta vastaa valvova viranomainen. Varmistetaan eläinsuojelutarkastuksia tekevien valvontaeläinlääkäreiden yhtenäiset menettelytavat koulutuksella ja ohjeistuksella. Kohdennetaan eläinsuojeluvalvontaa riskiperusteisesti paremmin ongelmakohteisiin. Hyödynnetään teurastamojen ja ammattimaisen eläintenpidon valvonnassa etäyhteyksiä ja automaattista tiedonkeruuta. Vahvistetaan poliisien, pelastustyöntekijöiden ja tuomioistuinten osaamista eläinsuojeluasioissa ja -rikoksissa. Lisätään yhteistyötä viranomaisten kesken ja viranomaisten ja vapaaehtoisen eläinsuojelun välillä. Tehdään eläintenpitokieltojen määräämisestä ja niiden rekisteristä toimiva työkalu eläinsuojelurikosten ehkäisyssä. Lisätään viranomaisen keinovalikoimaa auttaa eläimiä ennen tilanteen pahenemista ja helpotetaan mahdollisuuksia saada eläimet nopeasti pois huonosta hoidosta. Seurataan rikkomusten seurauksena annettujen kehotusten noudattamista tiheillä uusintatarkastuksilla.
4 YKSILÖARVO KUNNIAAN MYÖS ELÄINTUOTANNOSSA Maailmassa teurastetaan ihmisten käyttöön vuosittain kymmeniä miljardeja eläimiä. Suuri osa tuotantoeläimistä on tehokasvatettuja ja elää lyhyen ja onnettoman elämän. Suomessakin tehostamisvaatimukset ovat vieneet tilanteen kestämättömäksi sekä eläinten että tuottajan kannalta. Eläinten hyvinvoinnista on tingitty tuottavuuden nimissä, vaikka kannattavuus ei olekaan parantunut. Tämä kehitys ei voi jatkua. Muutoksen toteuttamiseen on myös suuren yleisön tuki, sillä Eurobarometrin(*) mielipidetutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia suomalaisista haluaa parempaa kohtelua tuotantoeläimille. Yhä useampi näkee myös välttämättömäksi vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä tasolle, joka on kestävä niin eläinten, itsemme kuin koko maapallon näkökulmasta. Vihreä maatalouspolitiikka tähtää eettisesti mahdollisimman kestävään eläintuotantoon. Tämä edellyttää eläinten itseisarvon kunnioittamista, hyvinvoinnille tärkeän käyttäytymisen mahdollistamista sekä merkittäviä muutoksia tuotanto-olosuhteisiin. Tuotantoeläinten hyvinvointivaatimuksia on kiristettävä tuntuvasti. Kaikilla tuotantoeläimillä tulee olla riittävästi liikkumis- ja ulkoilumahdollisuuksia ja lajille sopivia virikkeitä sekä sosiaalisia kontakteja. Kipua aiheuttavia toimenpiteitä ei tule tehdä ilman riittävää kivunlievitystä. Tilojen eläinmäärien on oltava sellaisia, että eläintautien riski on pieni ja eläinten yksilöllinen hoito mahdollista. Lainsäädännöllä ja maatalouden tukipolitiikalla voidaan eläintuotantoon ajaa eläinystävällisempiä tuotantomuotoja ja luopua kokonaan eläinten hyvinvoinnille haitallisimmista käytännöistä. Hyvinvointitukien avulla on tuettava vain sellaisia tuottajia, jotka huomioivat eläinten hyvinvoinnin merkittävästi minimivaatimuksia paremmin. Tuotantoeläinten aseman muuttaminen liittyy suureen maatalouden ja laajemmin ruokapolitiikan rakennemuutokseen, jota ajamme tavoitteena ihmisten terveellinen ja turvallinen ravitseminen ympäristöä ja eläinyksilöitä säästäen. Kannustaminen kasvissyöntiin ja lihankulutuksen vähentämiseen on nähtävä merkittävänä keinona vaikuttaa. Myös nykyiset ravitsemussuositukset tukevat ruokavalion muuttamista kasvispainotteisemmaksi. Tärkeää on myös kuluttajien kannustaminen huomioimaan valinnoissaan eläinten hyvinvointi ja tuotannon eettisyys. Kuluttajien mahdollisuutta tehdä valintoja tuotantoeläinten hyvinvointitekijöiden perusteella on parannettava. Luomumerkinnät antavat tietoa eläinten hyvinvoinnin tasosta, mutta myös erillinen eläinten hyvinvointiin liittyvä kriteeristö ja merkintä on luotava. Turkistarhausta on käytännössä mahdotonta harjoittaa eettisesti hyväksyttävällä ja eläinsuojelulain edellyttämällä tavalla. Lukuisat maat ovat kieltäneet tarhauksen eläinsuojelusyistä ja onkin häpeällistä, että Suomi yhä sallii sen. Turkistarhauksesta on luovuttava mahdollisimman ripeällä aikataululla. Siirtymäkaudella vielä tarhattavien eläinten hyvinvointia parannetaan huomattavasti nykyisestä ja tiukennetaan tarhojen valvontaa. Laaditaan riittävän kunnianhimoinen lainsäädäntö, jossa kielletään eläinten vapautta ja liikkumista voimakkaasti rajoittavat tuotantotavat, kuten parsinavetat, porsitushäkit ja häkkikanalat, kipua aiheuttavat toimenpiteet, kuten porsaiden kastrointi, sekä puututaan eläinjalostuksen ongelmiin ja muihin vakaviin eläintuotannon ongelmiin. Myönnetään eläintuotannon investointitukia vain eläinten hyvinvointia parantaviin uudistuksiin ja tuotantolaitoksiin. Korjataan teurastamiseen liittyvät epäkohdat: kielletään pitkät kuljetusajat, valvotaan teuraseläinten kohtelua paremmin, helpotetaan tilateurastamojen ja liikkuvien
5 teurastamojen perustamista sekä kielletään eläinten kuljetus teurastettavaksi tai jatkokasvatukseen ulkomaille. Otetaan käyttöön eläinten hyvinvoinnista kertovat merkinnät ja standardit tuotteisiin Painotetaan julkisissa hankinnoissa ruuantuotannon eettisyyttä ja suositaan kasvisruokaa. Suunnataan maataloustukia kasviperäisen ravinnon tuottamiseen. Kielletään turkistarhaus. Siirtymäajalla tarhaajia kannustetaan vaihtamaan tuotantosuuntaa tai muuten lopettamaan turkistuotanto soveltuvien tukimenetelmien ja uudelleenkoulutuksen avulla. Suomen ei pidä hidastaa turkistarhausta koskevien säädösten tiukentamista muissa EU:n jäsenvaltioissa. 4. KANNETAAN VASTUU LEMMIKKI- JA HARRASTE-ELÄIMISTÄMME Eläimillä on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Eläimistä on myös korvaamatonta apua ihmisille erilaisissa tehtävissä, esimerkkinä avustaja- ja etsijäkoirien käyttö. Ihmisillä on luontaista taipumusta empatiaan muita eläimiä kohtaan sekä halua olla tekemisissä eläinten kanssa, tarkkailla, tutkia ja hoivata niitä. Ei olekaan ihme, että eläimien käyttö myös ns. kaveri- ja terapiaeläiminä eri tilanteissa on lisääntynyt. Toiminta on sinällään kannatettavaa, mutta sen on kuitenkin aina toteuduttava eläinten hyvinvoinnin ehdoilla. Monet ihmiset haluavat pitää myös lemmikkieläimiä ja harrastaa eläinten kanssa. Tähän liittyy kuitenkin monia epäkohtia. Lemmikkieläinten suojelussa suuria haasteita ovat eläinten lisääntynyt määrä ja hylkääminen, vastuuton kasvatus, jalostus ja kaupallinen tuonti sekä eksoottisten eläinten suosio lemmikkeinä. Pentutehtailu ja eläinten salakuljetus ovat Suomen lisäksi kansainvälinen ongelma. Eläinsuojelujärjestöjä Suomessa kuormittavat myös hylätyt kissat ja villiintyneiden kissojen populaatiot. Vaikka laki vaatii kuntia huolehtimaan löytöeläimistä, toiminta on monin paikoin pitkälti vapaaehtoistoiminnan ja lahjoitusten varassa. Asia vaatii pikaista korjausta ja yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Eläimen voi hankkia helposti ilman ymmärrystä sen hoidosta, ja yksityisyyden- ja omaisuudensuoja vaikeuttavat puuttumista eläimen huonoon hoitoon. Käytettäessä eläimiä ihmisen huvina, harrastustoiminnassa, eläinkilpailuissa ja viihdenäytöksissä ei pidä sallia kärsimyksen aiheuttamista eläimelle. Eläintä ei pidä pakottaa toimintaan, joka voi vahingoittaa sitä. Hevosurheilussa ja kaikissa muissakin eläinharrastuslajeissa eläimen koko elämänkaaren kestävän hyvinvoinnin tulee olla kantava voima. Eläinten harrastus- ja viihdekäyttöä tulee rajoittaa nykyisestä ja eläinten sirkuskäyttö ja kiertävät eläinnäyttelyt tulee kieltää kokonaan. Eläintarhoja perustellaan useimmiten lajien säilymiseen liittyvillä näkökohdilla, joten muiden lajien pitäminen eläintarhoissa ei ole perusteltua. Asetetaan tiukat vaatimukset eläinten kasvatukselle ja eläinjalostukselle. Estetään käytännössä pentutehtailu ja terveys- ja hyvinvointiongelmista kärsivien eläinyksilöiden tuottaminen. Koirien ja kissojen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti tehdään asteittain pakolliseksi. Eläimen hylkäämisestä määrätään ankara rangaistus. Lisätään sekä eläimen myyjän että ostajan vastuuta eläimen vaihtaessa omistajaa. Myyjän tulee varmistua, ettei eläintä luovuteta esim. eläintenpitokieltoon tuomitulle. Ostajan on varmistuttava eläimen taustasta, jotta kyse ei ole esim. pentutehtailusta. Edistetään lemmikkipassin tai "koira-ajokortin" käyttöönottamista ja tehdään siitä vaatimus tiettyjen eläinlajien tai koirarotujen omistamiselle.
6 Vaaditaan kuntia turvaamaan löytöeläintoiminnalle riittävät resurssit. Hinnan sijasta laadun tulee olla ensisijainen kilpailutuskriteeri ko. palveluita hankittaessa. Rajoitetaan eläinten myyntiä eläinkaupoissa ja sallitaan myynti asteittain vain sertifioiduille eläinkaupoille, kasvattajille ja välittäjille. Laaditaan lista Suomessa sallituista lemmikkieläinlajeista ja tuotantoeläimistä. Toimitaan aktiivisesti eläinten kaupallisen tuonnin ja viennin ehtojen kiristämiseksi koko EU:ssa sekä lisävalvonnan puolesta salakuljetuksen estämiseksi. 5. MINIMOIDAAN KOE-ELÄINTEN KÄYTTÖ JA PANOSTETAAN VAIHTOEHTOMENETELMIEN KEHITTÄMISEEN Koe-eläinten käyttö on lisääntynyt sekä Suomessa että Euroopan unionissa kansalaisten kasvaneesta huolesta riippumatta. Suomea sitova EU:n koe-eläinlainsäädäntö edellyttää kuitenkin jäsenmailta aktiivista eläinkokeiden vähentämistä ns. 3R:n periaatteella (korvaaminen, vähentäminen, eläinten hyvinvoinnin parantaminen). Koe-eläimiä käytetään totutusti malleina ihmisestä tieteellisessä tutkimuksessa ja testauksessa, vaikka eläinten biologia eroaa merkittävästi ihmisen biologiasta ja tulokset voivat johtaa harhaan. Osasta eläinkokeita aiheutuu eläimille vakavaa kärsimystä, mikä tekee niistä erityisen eettisen ongelman. Suomen on ryhdyttävä konkreettisiin toimiin eläinkokeiden vähentämiseksi. Tarvitaan yleisen ajatusmallin muutos, kansalaisten painostusta ja konkreettisia toimenpiteitä, jotta saataisiin käyttöön eläinkokeita korvaavat, eettisesti ja tieteellisesti paremmat menetelmät. Suomella on erinomaiset mahdollisuudet pyrkiä edelläkävijäksi edistyksellisten, eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien käytössä ja näiden kaupallisessa hyödyntämisessä. Kosmetiikan eläinkoekielto EU:ssa on hyvä esimerkki eläinsuojelupäätöksestä, joka on vauhdittanut menetelmien kehitystä globaalisti ilman taloudellisia tappioita alan yrityksille. Laaditaan kansallinen toimenpideohjelma koe-eläinten käytön vähentämiseksi. Taataan riittävä rahoitus vaihtoehtomenetelmien tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Käytetään opiskelijoiden ja tutkijoiden koulutuksessa eläinkokeiden sijasta ihmisen biologiaan perustuvia menetelmiä ja kannustetaan vaihtoehtomenetelmien käyttöön. Turvataan eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien asiantuntijakeskukselle (FICAM) riittävä rahoitus tutkimus- ja koulutustoiminnan ylläpitämiseen ja koordinointiin. Huomioidaan yrityksille jaettavissa tuissa eläinkokeettomien menetelmien edistäminen. Suositaan julkisissa hankinnoissa ilman eläinkokeita testattuja tuotteita sekä eläinkokeettomuuteen sitoutuvia yrityksiä. Työskennellään aktiivisesti EU:ssa eläinkokeiden vähentämiseksi. Eettisesti ongelmallisin koe-eläinkäyttö, mukaan lukien apinoiden käyttö eläinkokeissa, tulee kieltää koko EU:ssa. Kosmetiikan eläinkoekieltoa on laajennettava asteittain tavoitteena kemikaalien turvallisuuden takaaminen tulevaisuudessa eläinkokeettomin menetelmin.
7 VARMISTETAAN TASAPAINOINEN RINNAKKAISELO LUONNONVARAISTEN ELÄINTEN KANSSA Ihmiset ovat levittäytyneet maailman joka kolkkaan ja ihmisten elämäntavan jälkiä löytyy kaikkialta, jolloin luonnonvaraiset eläimet ovat yhä ahtaammalla. Ihmisiä ja kesyeläimiä on maapallolla tällä hetkellä monikymmenkertaisesti enemmän kuin luonnonvaraisia selkärankaisia, joiden määrä on huvennut alle kymmeneen prosenttiin kaikkien yhteenlasketusta painosta. Ihmisten aikaansaamat ympäristötuhot, saastuminen ja ilmastonmuutos tuhoavat luonnonvaraisten eläinten elinympäristöä kiihtyvää vauhtia. Käynnissä on ihmisen aikaansaama sukupuuttoaalto. Ihmisten ja luonnonvaraisten eläinten tasapainoinen rinnakkaiselo tulee varmistaa. Luonnon monimuotoisuutta suojeleva, alkuperäisten luonnonvaraisten eläintemme hyvät elinmahdollisuudet varmistava ja ilmastonmuutosta hillitsevä ympäristöpolitiikka on myös eläinpolitiikkaa. Meidän täytyy pystyä luopumaan lyhytnäköisestä ihmiskeskeisestä ajattelustamme ja turvaamaan lajien monimuotoisuutta ja elinympäristöjä silloinkin, kun se on vastoin taloudellista etuamme. Villieläimiin kohdistuvan ihmistoiminnan vaikutuksia tulee tarkastella myös eläinten hyvinvoinnin eikä vain lajiensuojelun näkökulmasta. Metsästys, kalastus, liikenne, metsänhakkuut, roskaaminen ja saasteet asettavat kaikki haasteita tässä suhteessa. Susien ja muiden suurpetojen suojelu ja elinvoimaiset kannat turvataan parhaiten ehkäisemällä tehokkaasti petovahinkoja. Suurpetoja pelkääviä ja niiden takia menetyksiä kokevia ihmisiä on kuunneltava ja etsittävä yhteistyössä ratkaisut, joilla rinnakkaiselo suurpetojen kanssa mahdollistuu. Tiedonvälitystä suurpedoista ja niiden käyttäytymisestä on lisättävä. Vahinkojen estäminen vaatii kannanhoidollisen metsästyksen sijaan muita keinoja. Eläinsuojelunäkökohdat tulee nostaa korostetusti esiin osana vastuullista metsästystä ja kalastusta. Metsästyksessä ja kalastuksessa käytettävien menetelmien tulee olla eläinsuojelulain mukaisia ja eläimille eniten kärsimystä aiheuttavat pyyntimenetelmät ja kalastusmenetelmät tulee kieltää. Metsästyksessä ja kalastuksessa tulee lisätä neuvontaa ja valvontaa, jotta eläinten vastuullinen kohtelu yleistyy ja voidaan torjua villieläimiin kohdistuvia rikoksia. Villieläinhoitoloiden toimintamahdollisuudet on turvattava ja taattava valtakunnallisesti loukkaantuneiden eläinten hoitoonpääsy. Kielletään kaikki sellaiset metsästyksen käytännöt ja pyyntimenetelmät, jotka aiheuttavat eläimille kohtuutonta kärsimystä, esimerkiksi jalkanarut- ja raudat. Lopetetaan eläinsuojelusäädösten vastaiset kalastuskäytännöt, esimerkiksi elävien kalojen käyttö syöttinä, pyydä ja päästä -kalastus. Vaaditaan ja valvotaan kalojen nopeaa tainnutusta vapaa-ajan kalastuksessa, kilpailuissa ja kalanviljelyssä. Asetetaan nollatoleranssi salametsästykselle ja julmille metsästysrikoksille. Tuetaan ja kehitetään aktiivisesti erilaisia petovahinkojen ehkäisykeinoja. Järjestetään hyvät tuki- ja neuvontapalvelut sekä käytännön apua niille, jotka pyrkivät suojelemaan karjaansa tai metsästyskoiriaan. *(2016 Eurobarometri, artikkeli aiheesta Animalialla: ja infograafi Eurogroup for Animals -sivulla:
Eläimet uuteen arvoon Vihreiden eläinpoliittisia linjauksia
Vihreät De Gröna Eläimet uuteen arvoon Vihreiden eläinpoliittisia linjauksia Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa 9.9.2018 Tämä linjapaperi korvaa 10.10.2008 hyväksytyn Vihreiden eläinpoliittisen
LisätiedotLaki eläinten hyvinvoinnista Animalian keskeisimmät huomiot. Mai Kivelä YmV kuuleminen
Laki eläinten hyvinvoinnista Animalian keskeisimmät huomiot Mai Kivelä YmV kuuleminen 23.11.2018 Lähtökohdat 1. On tärkeää, että laki uudistetaan tuoreimpaan tieteelliseen tietoon perustuen. 2. On toivottavaa,
LisätiedotEläimet uuteen arvoon - Työkaluja vihreään eläinpolitiikkaan
1 Vihreiden eläinpoliittinen linjapaperi: 2 3 4 5 Eläimet uuteen arvoon - Työkaluja vihreään eläinpolitiikkaan 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Hyväksytty puoluehallituksessa 10.10.2008 Elämäntapamme perustuu tällä
LisätiedotEläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Evira Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö
Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Eläinsuojelusäädökset Eläinsuojelusäädösten tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta sekä edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia
LisätiedotLaki eläinten hyvinvoinnista
Laki eläinten hyvinvoinnista Lausuntokierroksen palaute Toimittajatilaisuus 15.8.2018 Erityisasiantuntija Tiina Pullola, maa- ja metsätalousministeriö Eläinsuojelulain kokonaisuudistus Voimassa oleva laki
LisätiedotVasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö
Vasikoita koskeva eläinsuojelulainsäädäntö Ylitarkastaja Helena Hepola Eläinten terveys ja hyvinvointi -yksikkö Eläinsuojelusäädökset Eläinsuojelusäädösten tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä,
LisätiedotNäinä aikoina eläimet tarvitsevat puolustajia.
Eläinten Me tarvitsemme sinua Arvostuksen Näinä aikoina eläimet tarvitsevat puolustajia. Eläinsuojeluongelmiin puututaan monesti liian myöhään ja hädässä olevat eläimet jäävät liian usein ilman apua. Ympäri
LisätiedotLaki eläinten hyvinvoinnista luonnos: mikä muuttuu?
Laki eläinten hyvinvoinnista luonnos: mikä muuttuu? Leena Suojala Maatalouslinja, MTK Eläinten hyvinvointilaki luonnos: Eläinsuojelulain uudistus -> Laki eläinten hyvinvoinnista https://www.lausuntopalvelu.fi/fi/proposal/participation?proposa
LisätiedotLopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset
Lopetusasetus - kansallisen lainsäädännön muutokset Susanna Ahlström Eläinlääkintöylitarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto Lopetusasetus Neuvoston asetus (EY) N:o 1099/2009
LisätiedotEläinten hyvinvointi - mistä oikein puhutaan?
Eläinten hyvinvointi - mistä oikein puhutaan? Anna Valros Eläinten hyvinvointitieteen professori Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Hyvinvointi on eläimen kokemus sen omasta psyykkisestä
LisätiedotTuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan vastaukset
Eläinsuojelulain uudistukseen liittyvä sidosryhmäkysely Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan vastaukset KYSYMYS 1 Onko nykyinen eläinsuojelulakiin, eläinsuojeluasetukseen ja eläinlajikohtaisiin
LisätiedotLaki eläinten hyvinvoinnista
Laki eläinten hyvinvoinnista Hallituksen linjaukset Toimittajatilaisuus 15.8.2018 Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Hallituksen linjaukset: parsinavetat Lypsylehmien ja hiehojen pitoa kytkettynä
LisätiedotTämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin.
11.02.2014 Mustiala Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin. 39 Tarkastus: Jos on aihetta epäillä,
LisätiedotVasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta
Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Läänineläinlääkäri Taina Kingelin Jyväskylä 29.11.2011 Lihavasikka teemapäivä
LisätiedotTerveellinen ja turvallinen ruoka EU:n näkökulma. Pohjoisen maut Arctic Flavours 6.9.2013 MEP Sirpa Pietikäinen
Terveellinen ja turvallinen ruoka EU:n näkökulma Pohjoisen maut Arctic Flavours 6.9.2013 MEP Sirpa Pietikäinen Mitä ruoka on parhaimmillaan? Eettistä, ekologista, edullista. Turvallista, terveellistä,
LisätiedotEläinjärjestöjen tavoitteet vuoden 2019 hallitusneuvotteluihin ja hallitusohjelmaan
Eläinjärjestöjen tavoitteet vuoden 2019 hallitusneuvotteluihin ja hallitusohjelmaan Animalia ja SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ovat laatineet seuraavat tavoitteet, joita ne esittävät tulevaan
LisätiedotYmpäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla
YMPÄRISTÖ VALVONTA Mitä etua siitä on sinulle? Ympäristöuhat eivät pysähdy kansallisilla rajoilla Tästä syystä EU:n jäsenvaltiot ovat päättäneet ottaa käyttöön toimia, joilla suojellaan kansalaisten terveyttä
LisätiedotR U K A. ratkaisijana
R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA
LisätiedotB8-1278/2015 } B8-1280/2015 } B8-1282/2015 } B8-1283/2015 } RC1/Am. 1/rev
B8-1283/2015 } RC1/Am. 1/rev 1 Johdanto-osan H a kappale (uusi) H a. toteaa, että unionin nykyisessä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevassa lainsäädännössä eläinten ei katsota olevan tuntevia olentoja
LisätiedotMiten yhdistää ruoantuotanto ja eläinten hyvinvointi? Eläinten hyvinvointikeskus EHK, Luonnonvarakeskus Luke
Miten yhdistää ruoantuotanto ja eläinten hyvinvointi? Eläinten hyvinvointikeskus EHK, Luonnonvarakeskus Luke Satu Raussi, FT, johtava asiantuntija Tiina Kauppinen, FT, erityisasiantuntija www.eläintieto.fi
LisätiedotLataa Lemmikkielämää - Seppo Turunen. Lataa
Lataa Lemmikkielämää - Seppo Turunen Lataa Kirjailija: Seppo Turunen ISBN: 9789524952026 Sivumäärä: 206 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.12 Mb Mitä tekemistä kilpikonnilla on järjestäytyneen rikollisuuden
LisätiedotEläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus
Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus Tiedotustilaisuus eläinten hyvinvointiasioista Eläinlääkintöylitarkastaja Tiina Pullola Maa- ja metsätalousministeriö Eläin- ja kasvinterveyden yksikkö
LisätiedotREACH ja ECHA - tilannekatsaus
REACH ja ECHA - tilannekatsaus Tukes-talvitapaaminen 2013 Jukka Malm Johtaja Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) 13. helmikuuta 2013 1 Esityksen pääkohdat 1. REACH mitä saavutettu 5 vuodessa 2. Mitä ECHA:lla
LisätiedotSote-asiakastietojen käsittely
Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset
LisätiedotID KUNTAKOHTAINEN RAPORTTI SUORITTEISTA
ID 1715490 KUNTAKOHTAINEN RAPORTTI SUORITTEISTA 1.1. - 31.8.2017 Pirkkalan kunta Kumulatiivinen raporttti kuntakohtaisista 1 / 13 KUNNAN TEHTÄVÄT YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLOSSA Ympäristöterveydenhuollon avulla
LisätiedotEläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla. Jottei totuus unohtuisi. Säädökset 10.12.2012
Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla Sikatilojen työnantajaosaaminen 13.12.2012 Hämeenlinna Outi Hälli ELT, Tuotantoeläinten terveyden-ja sairaanhoidon erikoiseläinlääkäri, Dipl. ECPHM
LisätiedotVapaaajankalastuksen. eettiset säännöt. EIFAC Code of Practice for Recreational Fisheries 2008.
Vapaaajankalastuksen eettiset säännöt EIFAC Code of Practice for Recreational Fisheries 2008. Vapaa-ajankalastuksen eettiset säännöt EIFAC Code of Practice for Recreational Fisheries 2008. Suomennos; Hannu
Lisätiedot2. Tulisiko myös tuotantoeläintiloille voida tehdä eläinsuojelutarkastuksia ilman epäilyä eläinsuojelulainsäädännön vastaisesta toiminnasta?
16.1.2012 14.11 SEYn lausunto eläinsuojelulain kokonaisuudistuksesta ELÄINSUOJELULAIN KOKONAISUUDISTUS SIDOSRYHMÄKYSELY 1. Onko nykyinen eläinsuojelulakiin, eläinsuojeluasetukseen ja eläinlajikohtaisiin
LisätiedotLAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA
LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Valtakunnallinen vammaisneuvosto 2. Vastauksen kirjanneen
Lisätiedot2. Lakiehdotuksen pykälät ja yksityiskohtaiset perustelut Pyydämme kiinnittämään erityistä huomiota seuraaviin lakiehdotuksen kohtiin:
Uudenmaan liitto Lausunto 27.02.2018 25/00.00.00/2018 Asia: 2070/01.01/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eläinten hyvinvoinnista 1. Yleiset kommentit lakiehdotuksesta Klikkaa ja lisää otsikko
LisätiedotKOE-ELÄINTEN ASIALLA
KOE-ELÄINTEN ASIALLA Eläinkokeet ovat arkipäivää Maailmassa käytetään vuosittain eläinkokeisiin yli sata miljoonaa eläintä, joista EU:n osuus on runsaat 10 miljoonaa koe-eläintä. Suomessa käytettyjen koe-eläinten
LisätiedotVieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä
Mediatilaisuus 7.12.2015 Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Maa- ja metsätalousministeriö lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen Taustalla EU:n vieraslajiasetus o Ehkäistään haitallisten vieraslajien
LisätiedotLainsäädännön osaaminen elintarvikealalla, mukaan lukien teurastukseen liittyvä lainsäädäntö ja sen muutokset
Lainsäädännön osaaminen elintarvikealalla, mukaan lukien teurastukseen liittyvä lainsäädäntö ja sen muutokset Elintarvikealan tutkintojen kehittämispäivä ylitarkastaja EU:n eläinsuojelusäädökset Vain tuotanto-
LisätiedotVieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä
Mediatilaisuus 7.12.2015 Vieraslajiriskien hallinta - uutta lainsäädäntöä Maa- ja metsätalousministeriö lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen Taustalla EU:n vieraslajiasetus o Ehkäistään haitallisten vieraslajien
LisätiedotEläinnäyttelyihin ja eläinten kuljettamiseen liittyvät luvat. GrrenCareLab -seminaari Tapani Parviainen
Eläinnäyttelyihin ja eläinten kuljettamiseen liittyvät luvat GrrenCareLab -seminaari 9.11.2017 Tapani Parviainen Pysyvä eläinnäyttely Pysyvällä eläinnäyttelyllä tarkoitetaan pysyvää laitosta, jossa pidetään
LisätiedotNeuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä
Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä Kevät 2015 Katja Anttila Mavi, Eläin- ja erikoistukiyksikkö Sivu 1 Esityksen sisältö Neuvonnan aihealueet Kuka neuvontaa voi saada? Suunnitelmat maatilojen neuvontajärjestelmässä
LisätiedotTuotantoeläinten kuljetukset Teurastamoyrittäjien jäsenpäivät Ylitarkastaja Sari Salminen
Tuotantoeläinten kuljetukset Teurastamoyrittäjien jäsenpäivät 8.9.2017 Ylitarkastaja Sari Salminen Eläinkuljetuslainsäädäntö Eläinkuljetusasetus Neuvoston asetus (EY) N:o 1/2005 eläinten suojelusta kuljetuksen
Lisätiedot10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B
Bryssel, 18. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10368/1/19 REV 1 AGRI 306 VETER 36 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.
LisätiedotTukesin rooli kosmetiikan turvallisuuden varmistamisessa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Tukesin rooli kosmetiikan turvallisuuden varmistamisessa Sovellettava lainsäädäntö Laki kosmeettisista valmisteista 492/2013: 4 : Toimivaltainen viranomainen:
LisätiedotTyöllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?
Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 7 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta HEL 2016-009624
LisätiedotTALLIMÄÄRÄYKSET 2014 ja muuta ajankohtaista
TALLIMÄÄRÄYKSET 2014 ja muuta ajankohtaista Pori 12.2.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, läänineläinlääkäri Taina-Riitta Seppälä 12.2.2014 1 Eläinsuojelulainsäädäntö Eläinsuojelulaki (247/1996) Eläinsuojeluasetus
LisätiedotYMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ
YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ Juhlaseminaari 17.11.2009 eduskunta Jarna Pasanen Maan ystävät ry SDP:n ympäristöohjelma 1969: Luonnon käytön, hoidon ja suojelun suunnittelua estävät meillä ennen kaikkea perustuslain
LisätiedotEläinsuojelujärjestöjen tavoitteet eduskuntavaaleissa 2015
Eläinsuojelujärjestöjen tavoitteet eduskuntavaaleissa 2015 1. Eläinsuojelulain uudistus on vietävä huolella loppuun Maa- ja metsätalousministeriössä on meneillään eläinsuojelulain (247/1996) kokonaisuudistus.
LisätiedotEläinsuojelujärjestöjen tavoitteet eduskuntavaaleissa 2015
Eläinsuojelujärjestöjen tavoitteet eduskuntavaaleissa 2015 1. Eläinsuojelulain uudistus on vietävä huolella loppuun Maa- ja metsätalousministeriössä on meneillään eläinsuojelulain (247/1996) kokonaisuudistus.
LisätiedotTOKES Tilinpäätös. Outi Vainio TOKES puheenjohtaja Eläinlääketieteellisen farmakologian professori
TOKES Tilinpäätös Outi Vainio TOKES puheenjohtaja Eläinlääketieteellisen farmakologian professori 21.5.2015 *Tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunta TOKES 1.
LisätiedotProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä
ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus saada asiantuntijanäkemystä maatilan ympäristökysymyksiin, eläinten
LisätiedotEläinten hyvinvointi osana lihateollisuuden toimintaa. 3.12.2010 Olli Paakkala LSO Foods Oy
Eläinten hyvinvointi osana lihateollisuuden toimintaa 3.12.2010 Olli Paakkala LSO Foods Oy Eläimen viisi vapautta 1. Vapaus janosta ja nälästä Eläimen saatavilla pitää olla raikasta vettä ja ravitsemuksellisesti
LisätiedotLaki. vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta. Lain tarkoitus
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta 1 Lain tarkoitus Tällä lailla annetaan täydentävät säännökset haitallisten vieraslajien tuonnin ja leviämisen
LisätiedotKOTIELÄINTILOJEN VALVONNAT 2018 TUOTTAJATILAISUUS
KOTIELÄINTILOJEN VALVONNAT 2018 TUOTTAJATILAISUUS Läänineläinlääkäri, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 11.4.2018 1 VALVOJAT Läänineläinlääkäri tulee aluehallintovirastosta (AVI) tekemään Eviran määräämää:
LisätiedotLainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät
Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta Hevosyrittäjäpäivät 13.11.2015 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014
LisätiedotHevosten lääkitys. Ylitarkastaja Henriette Helin-Soilevaara Evira
Ylitarkastaja Henriette Helin-Soilevaara Evira Lääkkeet ja lainsäädäntö Eläinten lääkitsemisen lainsäädännöllä varmistetaan eläinten hyvinvointia, ihmisten ja eläinten terveyttä, elintarviketurvallisuutta
LisätiedotLainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira
Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet 15.6.2015 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 22.6.2015 Tähän esityksen nimi/tekijä 1 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta
LisätiedotVesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus
Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus harkinnanvaraiset valtionavustukset ja muut rahoituslähteet 25.4.2018 Kunnostusrahojen myöntöperusteet VN asetuksesta Valtioneuvoston asetus 714/2015 Asetuksessa
LisätiedotSuurpetovahingot ja niiden estäminen
Suurpetovahingot ja niiden estäminen Salo 7.12.2016 Reijo Kotilainen 8.12.2016 Suomen riistakeskus 1 Suurpetojen historiaa Suomessa Suurpedoista maksettiin tapporahaa niiden vahingollisuuden vuoksi Tapporahan
LisätiedotTerveydenhuollon kehittäminen broilerituotannossa. Siipikarjan terveys- ja hyvinvointipäivä Ikaalinen ELL Petri Yli-Soini
Terveydenhuollon kehittäminen broilerituotannossa Siipikarjan terveys- ja hyvinvointipäivä 22.3.2012 Ikaalinen ELL Petri Yli-Soini Terveydenhuolto on ne ennaltaehkäisevät toimenpiteet, joilla tähdätään
LisätiedotLUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 #TUPLATAANLUOMU. Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat
LUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat LUOMULLA ON MARKKINAPOTENTIAALIA Suomen luomumarkkina Kaupan ja teollisuuden Luomun markkina
LisätiedotRiistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö
Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto
LisätiedotJohtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa
Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa Ulla Koivusaari 29.11.2007 Studia Generalia - luentotilaisuus Työelämäosaamisen edistäminen Pirkanmaalla 1 Sisältö Kestävä kehitys ja sen uhkatekijät
LisätiedotLAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA
LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sosiaalijohto - Socialledning ry 2. Vastauksen kirjanneen
LisätiedotEläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus
Eläinsuojelulain kokonaisuudistus - tilannekatsaus Tiedotustilaisuus Eläinlääkintöylitarkastaja Tiina Pullola ja ylitarkastaja Minna Ruotsalo Maa- ja metsätalousministeriö Eläin- ja kasvinterveyden yksikkö
LisätiedotNeuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä
Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2015 Merja Uusi-Laurila Mavi, Eläin- ja erikoistukiyksikkö Sivu 1 Esityksen sisältö Neuvonnan aihealueet Kuka neuvontaa
LisätiedotOtantaan perustuvat eläinsuojelutarkastukset
Otantaan perustuvat eläinsuojelutarkastukset Eläinten hyvinvointi osana maatalouden tulevaisuutta Tampere 30.9.2014 ylitarkastaja Helena Hepola Eläinsuojeluvalvonta 1. Epäilyyn perustuvat tarkastukset
LisätiedotLuomukotieläinehdot määrittelevät luomueläinten lääkintää Mitä sanoo EU:n luomuasetus ja Eviran eläintuotannon ehdot
Luomukotieläinehdot määrittelevät luomueläinten lääkintää Mitä sanoo EU:n luomuasetus ja Eviran eläintuotannon ehdot Brita Suokas, Luomuinstituutti, Luomupäivät Mikkeli 12.11.2013 Luomuinstituutti / Suokas
LisätiedotLuonnos hallituksen esitykseksi laiksi eläinten hyvinvoinnista. 1. Yleiset kommentit lakiehdotuksesta. Kuluttajaliitto Konsumentförbundet ry.
Kuluttajaliitto Konsumentförbundet ry Lausunto 27.02.2018 Asia: 2070/01.01/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eläinten hyvinvoinnista 1. Yleiset kommentit lakiehdotuksesta Klikkaa ja lisää otsikko
LisätiedotLuomuasetuksen uudistus Luomupäivät Pori Tero Tolonen Maa- ja metsätalousministeriö
Luomuasetuksen uudistus Luomupäivät Pori 16.11.2018 Tero Tolonen Maa- ja metsätalousministeriö Sisältö Lainsäädännön kehitys Uudistuksen politiikkatausta Asetuksen tavoitteista Asetuksen soveltamisalasta
LisätiedotLöytöeläinten kohdalla saadaan aikaan myös taloudellisia säästöjä kunnissa, kun eläimen omistaja löytyy rekisteriin merkityn tunnistetiedon avulla.
LAUSUNTO Lausuntopyynnön diaarinumero: 2070/01.01/2017 Rekku Rescue ry:n lausunto luonnokseen laiksi eläinten hyvinvoinnista Rekku Rescue ry toteaa, että lakiehdotus on monelta osin hyvä ja siihen sisältyy
LisätiedotTyöllisyydenhoito kunnassa
Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,
LisätiedotKalatalouspalvelut. 2. vaihe
Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:
LisätiedotAjankohtaista eläinlääkintähuollosta. Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja
Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja VYHA-raportointi Tiedot kerättiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa VYHAssa Pysyviä tietoja ei kerätä vuosittain Muutoksia tulossa raportille
LisätiedotLAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA
LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vihdin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Ei vastauksia.
LisätiedotFI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0357/9. Tarkistus. Glenis Willmott S&D-ryhmän puolesta
27.4.2015 B8-0357/9 9 25 kohta 25. kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan toimia nuorten suojelemiseksi alkoholin aiheuttamilta haitoilta, erityisesti nostamalla nykyisiä alkoholin käytön ikärajoja vähintään
LisätiedotRiistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty
Riistakonsernin tutkimusstrategia Hyväksytty 3.5.2013 MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia 2012-2017 Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä (toiminta-ajatus) Tuotamme ennakoivasti tietoa, osaamista
LisätiedotMitä tarkoittaa eläinten hyvinvointi?
Mitä tarkoittaa eläinten hyvinvointi? Laura Hänninen, dosentti, ELT laura.hanninen helsinki.fi Eläinten hyvinvoinnin ja eläinsuojelun kliininen opettaja Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin Yliopisto
LisätiedotELÄINSUOJELULAIN KOKONAISUUDISTUS
MUISTIO 1 (6) 11.12.2012 Elintarvike- ja terveysosasto ELÄINSUOJELULAIN KOKONAISUUDISTUS I Nykytila I. 1. Eläinsuojelulainsäädäntö ja oikeuskäytäntö I.2. Hallitusohjelma I.3. Euroopan unioni Nykyinen eläinsuojelulaki
LisätiedotKuntavaaliohjelma Turku
Kuntavaaliohjelma Turku KEHITTYVÄ, KESTÄVÄ JA OIKEUDENMUKAINEN TURKU: KAHDEKSAN ELÄINYSTÄVÄLLISTÄ PERIAATETTA KUNTAPOLITIIKKAAN Suomen Eläinoikeuspuolueen Turun kuntakohtainen vaaliohjelma keskittyy ensisijaisesti
LisätiedotEhdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
LisätiedotEU:n eläinlääkeasetusehdotus ja eläinlääkäri
EU:n eläinlääkeasetusehdotus ja eläinlääkäri Leena Räsänen, Evira 7.5.2015 EU:n eläinlääkeasetusehdotus Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eläinlääkkeistä annettu 10.9.2014 yhdessä lääkerehuasetusehdotuksen
LisätiedotMiten varmistamme laadukkaan ruoan kaikille? Varautumisen III opintopäivät MEP Sirpa Pietikäinen
Miten varmistamme laadukkaan ruoan kaikille? Varautumisen III opintopäivät 3.10.2013 MEP Sirpa Pietikäinen Mitä ruoka on parhaimmillaan? Eettistä, ekologista, edullista. Turvallista, terveellistä, taivaallista.
LisätiedotYksilöllisen tuen laatuvaatimukset ja -kriteerit
Yksilöllisen tuen laatuvaatimukset ja -kriteerit K U V A V E R S I O 2 0. 1 2. 2 0 1 1 K E H I T Y S V A M M A - A L A N A S U M I S E N N E U V O T T E L U K U N T A 1. PALVELUNI VASTAAVAT YKSILÖLLISIÄ
LisätiedotVapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
Lisätiedotkansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä
kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin
LisätiedotSuvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa
Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies Lapsen osallisuus lastensuojelussa Esityksen rakenne 1) Lapsen oikeuksista Lapsen oikeuksien sopimus: keskeiset periaatteet Lasten oikeuksien toteutumisen
LisätiedotHyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?
Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin
Lisätiedotfrom the north poultry protein meal
from the north Poultry meal proteiinirikas eläinvalkuainen Poultry Meal on suomalaisen siipikarjan sivutuotteista valmistettu proteiinirikas eläinvalkuainen. Se on laadukas raaka-aine rehuihin ja lemmikkien
LisätiedotFI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0057/1. Tarkistus. Sofia Ribeiro PPE-ryhmän puolesta
6.2.2019 A8-0057/1 1 Johdanto-osan H kappale H. ottaa huomioon, että kuljetus aiheuttaa eläimille stressiä, koska se altistaa ne hyvinvoinnin kannalta haitallisille tilanteille; ottaa huomioon, että tiettyjen
LisätiedotKoulutuksen aihe Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen sisältö Kohderyhmä Koulutuksen ajankohta
Koulutuksen aihe Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen sisältö Kohderyhmä Koulutuksen ajankohta Läänineläinlääkäripäivät Kaksipäiväisten ten toisena päivänä eläinten hyvinvoinnin ajankohtaiset asiat ja valvontakäytännöt
LisätiedotFI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta
24.4.2017 A8-0160/21 21 33 kohta 33. toteaa, että erityiskertomusta koskevaa työasiakirjaa laadittaessa komissio oli jo antanut ehdotuksensa rakenneuudistusten tukiohjelman perustamiseksi; panee tyytyväisenä
LisätiedotEU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu
EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä Nunu Pesu 11.9.2018 EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevat päätavoitteet Luontodirektiivin yleisenä tavoitteena on edistää luonnon
LisätiedotLapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte
Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte 16.8.2018 Jaana Tervo, THL Lapsen oikeuksien sopimus Lapset ovat toimijoita joilla on omia oikeuksia:
LisätiedotTÄYDENTÄVÄT EHDOT 2016. Muutoksia tulossa
TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2016 Muutoksia tulossa Läänineläinlääkäri, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 4.4.2016 1 Täydentävät ehdot= TE Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen on EU:n maksamien
Lisätiedot1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria.
Lapsen oikeuksien julistus Barnkonventionen på finska för barn och ungdomar YK:n lapsen oikeuksien julistus annettiin vuonna 1989. Lapsen oikeuksien julistuksessa luetellaan oikeudet, jotka jokaisella
LisätiedotEläinten oikeuksien asialla
Eläinten oikeuksien asialla Mikä määrää eläimen arvon? Mitä ovat eläinten oikeudet? On yleisesti hyväksyttyä, että ihmisyksilöillä on Useat filosofit ovat nostaneet kysymyksen eläimille oleellisia oikeuksia
LisätiedotPohjois-Suomen nurmitoimikunnan talvipäivät. Neuvo 2020: Mahdollisuuksia maatiloille. Erityisasiantuntija Risto Jokela
Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talvipäivät Neuvo 2020: Mahdollisuuksia maatiloille Erityisasiantuntija Risto Jokela ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan
LisätiedotPOLAMK , Tampere
POLAMK 22.-23.5.2018, Tampere Metsästysrikokset, metsästykseen liittyvät menettämisseuraamukset ja kiellot Kihlakunnansyyttäjä Heikki Ylisirniö Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Kuopio Yleistä Metsästyslaki
LisätiedotFI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta
27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Yj/10 24.03.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (6) 10 Eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontasuunnitelman 2014 toteutumisen arviointi Helsingissä HEL 2015-003210 T 11 00 03 Päätösehdotus Tiivistelmä päättää
LisätiedotVesienhoidon toimenpiteiden edistäminen Vantaanjoen vesistössä
Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen Vantaanjoen vesistössä Kirsti Lahti Vantaanjoen toimenpideohjelma 2017-2027 5.9.2017 1 Vantaanjoen toimenpideohjelma 2017-2027 5.9.2017 2 TAUSTA Vantaanjoen vesiensuojelun
LisätiedotSisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 30.5.2012 2011/0430(COD) LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
LisätiedotOikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin
Lisätiedot