Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu"

Transkriptio

1 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2012 Aika: klo 12:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa Manninen Veera Adolfsen Janne Hakkarainen Jonne Kettunen Laura Pistemaa Henna Rannanpää este Sampo Rissanen Matti Särkelä Lisäksi: PJ Heikkinen PS Nisula (sihteeri) OYLPT Koivuniemi KS Tikkinen 1-6 SS Lintula KVS Saarela VS Meskus JHS Vatjus-Anttila 1 Kokouksen avaus HPJ Manninen avasi kokouksen kello Laillisuus ja päätösvaltaisuus Hallituksen johtosäännön 2 mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajansa kutsusta ja kokouksesta on ilmoitettava jokaiselle jäsenelle ja ylioppilaskunnan puheenjohtajalle viimeistään kokousta edeltävänä päivänä. Kokouksesta, jossa käsitellään taloudellisia asioita, tulee ilmoittaa myös pääsihteerille. Kiireellisessä tapauksessa kokous voidaan pitää lyhyemmälläkin varoitusajalla. Ylioppilaskunnan sääntöjen 23 mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun puolet jäsenistä on saapuvilla (5). Päätösesitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi HVPJ Manninen ja HJ Adolfsen

2 4 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Päätösesitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Lisättiin kohdaksi 6 Ylioppilaskunnan edustaja yliopiston tietojärjestelmien hankintojen seurantaryhmään. Päätös: Hyväksyttiin esityslista lisättynä 6 Ylioppilaskunnan edustaja yliopiston tietojärjestelmien hankintojen seurantaryhmään. Numerointi muuttuu vastaavasti. 5 Ilmoitusasiat SS Lintula YTHS Oulu-Kajaani terveyspalveluyksikön johtokunnan kokouksessa Sosiaalipoliittinen valiokunta 2/ HJ Adolfsen, KS Tikkinen, KVS Saarela ja VS Meskus yliopiston Maineseminaarissa 5.3 SS Lintula yliopiston tasa-arvotoimikunnan kokouksessa 8.3. HJ Pistemaa ja HJ Hakkarainen osallistuivat Pohjois-Pohjanmaan liiton naistenpäivän vastaanotolle (tasa-arvo- ja naisasiat) 9.3. SS Lintula tapasi SYLSS Impiön (opintotuen seuranta ja kunnallispolitiikka) Kulttuurijaoston kokous 2/ HPJ Manninen ja PS Nisula SYL:n pj-ps-tapaamisessa HVPJ Manninen KVK:n OKTR:n kokouksessa HPJ Manninen, HJ Särkelä, PS Nisula ja VS Meskus tapasivat OSAKOHPJ Mäkitalon ja OSAKOPS Korhosen (mobiilikortti) Päätösesitys: Merkitään ilmoitusasiat tiedoksi Päätös: Merkittiin ilmoitusasiat tiedoksi. 6 Ylioppilaskunnan edustaja yliopiston tietojärjestelmien hankintojen seurantaryhmään. Johtaja Eva Raudasoja on pyytänyt ylioppilaskuntaa esittämään edustajaa yliopiston tietojärjestelmähankintojen seurantaryhmään. Työryhmä seuraa koulutusneuvoston käynnistämien tietojärjestelmähankintojen kehittämistä ja käyttöönottoa. Työryhmä raportoi säännöllisin väliajoin koulutusneuvostolle. Esitteli: KS Tikkinen Päätösesitys: Valitaan ylioppilaskunnan edustajaksi työryhmään Jonne Kettunen. KS Tikkinen poistui kokouksesta. 7 Jäsenmaksun yhteydessä maksettavat vapaaehtoisten maksujen kohteet Hallituksen johtosäännön 3. luvun 9 mukaan ylioppilaskunnan hallintoja toimeenpanovaltaa käyttää edustajiston asettama hallitus ja hallituksen valvonnan

3 alaisena valiokunnat, jaostot ja toimihenkilöt. Hallituksen hallintoja toimeenpanovaltaan kuuluvat ylioppilaskunnan sääntöjen mukaiset tehtävät. Lisäksi hallitus -- 1) päättää niistä asioista, jotka eivät ylioppilaskunnan sääntöjen perusteella kuulu edustajiston päätösvaltaan --. Lukuvuonna jäsenmaksun yhteydessä suoritettavien vapaaehtoisten maksujen kohteina olivat: OYS nuorisopsykiatrian poliklinikka 5,30, Ylioppilaskunnan juhlakeräys Oulun yliopistorahastoon 5,20, SYL:n kehitysyhteistyöhankkeet 5,10 sekä Ylioppilaslehden tilausmaksu 9,00. OYYH on kokouksessaan 7/2011 päättänyt lukuvuonna jäsenmaksun yhteydessä suoritettavien vapaaehtoisten maksujen kohteiksi Suomen Punaisen Ristin Oulun Piirin Ystävätoiminta, kohteena lapset ja nuoret 5,30, Oulun Seksuaalinen tasa-arvo SETA ry 5,20, SYL:n kehitysyhteistyöhankkeet 5,10 sekä Ylioppilaslehti kotiin tilattuna 9,00. Esitteli: PS Nisula Päätösesitys: Päätetään valita lukuvuonna jäsenmaksun yhteydessä suoritettavien vapaaehtoisten maksujen kohteiksi Ylioppilaslehti Ylkkäri kotiin tilattuna 10,00, SYL:n kehitysyhteistyöhankkeet Guatemalassa ja Mongoliassa 5,10, kaksi muuta kohdetta päätetään kokouksessa. HPJ Manninen esitti kohteiksi MLL Oulun ensi- ja turvakoti HVPJ Manninen esitti kohteiksi Hyvän mielen taloa ja Oulun ensi- ja turvakoti HJ Hakkarainen kannatti HVPJ Mannisen esitystä Päätös: Päätettiin valita lukuvuonna jäsenmaksun yhteydessä suoritettavien vapaaehtoisten maksujen kohteiksi Ylioppilaslehti Ylkkäri kotiin tilattuna 10,00, SYL:n kehitysyhteistyöhankkeet Guatemalassa ja Mongoliassa 5,10, Oulun ensi ja turvakoti ry 5,20 ja Hyvän mielen talo ry 5,30 8 Sosiaalipoliittisen valiokunnan jäsenten täydentäminen Hallituksen johtosäännön 4. luvun 12 mukaan valiokunnan vuoden ensimmäinen kokous tekee hallitukselle esityksen valittavista varsinaisista jäsenistä. Hallitus valitsee valiokunnan varsinaiset jäsenet valiokunnan esityksen pohjalta. Sosiaalipoliittinen valiokunta on päättänyt kokouksessaan 1/2012, että valiokunnassa on puheenjohtajan lisäksi 14 jäsentä, sekä esittää, että valiokunnan varsinaisiksi jäseniksi nimetään seuraavat opiskelijat: Pekka Huhtala, Ville Impiö, Juuli Juntura, Johanna Kesti, Tuomas Komulainen, Matti Koskela, Jenni Luomanen, Jaakko Mäki-Petäjä, Elisa Nurmi, Sanna Pikkupeura, Sampo Rissanen, Janika Tikkala ja Ville Tyrväinen. Esitetään 14. jäsen täydennettäväksi myöhemmin. OYYH on kokouksessaan 7/2012 päättänyt nimetä sosiaalipoliittisen valiokunnan varsinaisiksi jäseniksi valiokunnan esityksen mukaisesti Pekka Huhtala, Ville Impiö, Juuli Juntura, Johanna Kesti, Tuomas Komulainen, Matti Koskela, Jenni Luomanen, Jaakko Mäki-Petäjä, Elisa Nurmi, Sanna Pikkupeura, Sampo Rissanen,

4 Janika Tikkala ja Ville Tyrväinen ja päättänyt täydentää 14. jäsenen myöhemmin. Sosiaalipoliittinen valiokunta on päättänyt kokouksessaan 2/2012 esittää kokoonpanoaan täydennettäväksi Matti Oikaraisella. Esitteli: HJ Rissanen Päätösesitys: Täydennetään sosiaalipoliittista valiokuntaa ja valitaan varsinaiseksi jäseneksi Matti Oikarainen. 9 Amazing Oulu OYYH on kokouksessaan 7/2012 päättänyt, että Amazing Oulu -tapahtuma järjestetään tänä vuonna 9.5. OYYE on kokouksessaan 8/2011 hyväksynyt ylioppilaskunnan toimintasuunnitelman vuodelle 2012, jonka mukaan Amazing Oululle palkataan projektityöntekijä. Esitteli: HPJ Manninen & PS Nisula Päätösesitys 15.3.: Valtuutetaan HPJ Manninen, HJ Hakkarainen, HJ Rissanen, PS Nisula sekä SS Lintula hankkimaan projektisihteeri tai avaamaan projektisihteerin haku Amazing Oulua varten määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle tai sopimuksen mukaan. Päätöksen palkkaamisesta tekee ylioppilaskunnan hallitus. Amazing Oulua varten perustetaan myös ohjausryhmä projektia kuljettamaan. Ohjausryhmään kuuluvat HJ Adolfsen, HJ Hakkarainen, HJ Rissanen ja HJ Särkelä. 10 Syksyn kiireapulaiset 2012 Ylioppilaskunnan sääntöjen 60 mukaan ja hallituksen johtosäännön 9 ylioppilaskunnan hallituksen tehtävänä on mm. käyttää ylioppilaskunnan hallinto- ja toimeenpanovaltaa sekä päättää niistä asioista, jotka sääntöjen perusteella kuulu edustajiston päätösvaltaan. Hallituksen johtosäännön 9 mukaan Ylioppilaskunnan hallinto- toimeenpanovaltaa käyttää edustajiston asettama hallitus ja hallituksen alaisena valiokunnat, jaostot ja toimihenkilöt. Hallituksen hallinto- ja toimeenpanovaltaan kuuluvat ylioppilaskunnan mukaiset tehtävät. Lisäksi hallitus --- 5) voi palkata tilapäisen työntekijän sääntöjen talousarvion määrärahojen puitteissa enintään kahdeksi (2) kuukaudeksi. Ylioppilaskunta on palkannut syksyn ilmoittautumisten vastaanottoa, vastaanottoa sekä kalentereiden jakoa varten lisätyövoimaa. Lisätyövoimaa vuonna 2010 kaksi henkilöä, joista toisen sijoituspaikka oli opiskelijapalveluissa ja toisen ylioppilaskunnan toimisto. OYYH on kokouksessaan 11/2011 päättänyt valtuuttaa PS Sainion hankkimaan kaksi henkilöä tilapäiseksi työvoimaksi hoitamaan kiireapulaisen tehtäviä syksylle

5 2011. OYYH palkkaa kiireapulaiset PS Sainion esityksestä toukokuun 2011 aikana. Esitteli: PS Nisula Päätösesitys: Valtuutetaan PS Nisula hankkimaan kaksi henkilöä tilapäiseksi työvoimaksi hoitamaan kiireapulaisen tehtäviä OYYH tekee rekrytointipäätökset PS Nisulan esityksestä viimeistän toukokuun 2012 aikana. 11 Hallituksen kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen Sovitaan pöytäkirjojen tarkastamiseen uusi kaikille sopiva käytäntö. Esitteli: HPJ Manninen Päätösesitys: Päätetään valita jokaisessa kokouksessa kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarkastavat pöytäkirjan ensi tilassa. Pöytäkirja tarkastetaan viimeistään hallituksen kokousta seuraavassa viikkopalaverissa. Päätös: Merkittiin tiedoksi käyty keskustelu pöytäkirjojen tarkastamisesta ja päätettiin esityksen mukaan. 12 Projektiavustukset 01/2012 Ylioppilaskunnan projektiavustusten myöntämisperusteiden mukaan hallitus päättää vuosittain ensimmäisessä kokouksessaan projektiavustusten hakujen umpeutumisajat. OYYH on kokouksessaan 1/2012 päättänyt projektiavustusten hakuajoiksi 4.3., ja mennessä. Esitteli: HJ Pistemaa ja JHS Vatjus-Anttila Päätösesitys: Päätetään myöntää projektiavustukset 1/2012 liitteen mukaisesti. HJ Rissanen esitti lisäksi, että myönnetään Oulun yliopiston metsästäjät ry:lle 30 projektiavustusta. HPJ Manninen esitti ettei myönnetä HJ Rissasen esittämää projektiavustusta. HJ Pistemaa esitti ettei myönnetä Oulun teekkariyhdistys ry:lle projektiavustusta. HVPJ Manninen esitti että myönnetään Oulun teekkariyhdistys ry:lle 100 projektiavustusta. HJ Rissanen kannatti HJ Pistemaan esitystä. HJ Hakkarainen kannatti HVPJ Mannisen esitystä.

6 HPJ Manninen julisti kokoustauon klo HPJ Manninen jatkoi kokousta klo Suoritettiin koeäänestys HVPJ Mannisen esityksen (OTY 100 ) ja HJ Pistemaan esityksen (OTY 0 ) väillä. HVPJ Mannisen esitys voitti. Suoritettiin koeäänestys HVPJ Mannisen esityksen (OTY 100 ) ja pohjaesityksen (OTY 180 ) välillä. HVPJ Mannisen esitys tuli voimaan. Päätös: Päätettiin myöntää liitteen mukaisesti 2010,60 projektiavustuksia. Merkitään tiedoksi käyty keskustelu myönnettyjen projektiavustusten julkisuudesta. Vastuuhenkilö: JHS Vatjus-Anttila 13 Ympäristöjaoston täydentäminen Hallituksen johtosäännön 5. luvun 25 mukaan jaoston vuoden ensimmäinen kokous tekee hallitukselle esityksen valittavista varsinaisista jäsenistä. Hallitus valitsee jaoston varsinaiset jäsenet jaoston esityksen pohjalta. Ympäristöjaosto on kokouksessaan 9.2. päättänyt esittää, että jaostossa on puheenjohtajan lisäksi 14 jäsentä sekä esittää, että jaoston varsinaisiksi jäseniksi valitaan seuraavat opiskelijat: Simo Kinnunen, Tuomas Aho, Leena Keränen, Mari Eskelinen ja Marianne Mäntyoja. OYYH on 22.2 kokouksessaan 8/2012 päättänyt valita ympäristöjaoston jäseniksi Simo Kinnusen, Tuomas Ahon, Leena Keräsen, Mari Eskelisen ja Marianne Mäntyojan. Jaosto on kokouksessaan päättänyt esittää, että jaostoa täydennetään Janne Hakkaraisella ja Eliska Nyrösellä. Esitteli: HJ Hakkarainen Päätösesitys: Täydennetään ympäristöjaostoa ja valitaan varsinaisiksi jäseniksi Janne Hakkarainen ja Eliska Nyrönen. Korjataan lisäksi kokouksen 8/2012 kohdan 11 perusteluihin virheellinen tieto: Ympäristöjaosto on päättänyt kokouksessaan 9.2. päättänyt esittää että jaostossa on 14 jäsentä, ei Earth Hour 2012 Ympäristöjaosto on kokouksessaan päättänyt esittää ylioppilaskunnan hallitukselle, että ylioppilaskunta osallistuu Earth Hour -tempaukseen sammuttamalla

7 Mannenkadun toimipisteensä tarpeettomat valot lauantai-iltana klo Esitteli: HJ Hakkarainen Päätösesitys: Päätetään osallistua Earth Hour tempaukseen sammuttamalla Mannenkadun toimistolta tarpeettomat valot lauantai-iltana klo HJ Adolfsen esitti että hallitus kokoontuu kynttilänvalossa varmistamaan tarpeettomien valojen poiskytkennän. HJ Pistemaa kannatti HJ Adolfsenin esitystä ja esitti että pidetään lisäksi huolta toistemme turvallisuudesta. HJ Kettunen esitti paheksuntansa kynttilänvaloesityksestä ja esitti että pidetään huolta turvallisuudesta. 15 Talousvaliokunnan täydentäminen Ylioppilaskunnan sääntöjen 16 mukaan luottamushenkilö voi erota toimestaan ilmoittamalla siitä kirjallisesti hänet valinneelle toimielimelle. Luottamushenkilön ero astuu voimaan välittömästi. Talousvaliokunnan jäsen Atte Niemelä on jättänyt eronpyyntönsä kirjallisesti ylioppilaskunnan toimistolle edustajiston puheenjohtaja Antti Heikkiselle. Edustajistolle on ilmoitettu Niemelän eroamisesta sähköpostitse Esitteli: HPJ Manninen Päätösesitys: Avataan talousvaliokunnan jäsenen haku. Päätös: Päätettiin avata talousvaliokunnan jäsenen haku kaudelle Haku päättyy klo Kutsut SYL:n kopotapaaminen Helsingissä Päätösesitys: Päätetään lähettää HJ Kettunen, HJ Manninen ja KS Tikkinen.

8 16.2. Oulu-Matagalpa-ystävyysseuran vuosikokous klo 18 pääkirjastolla Päätösesitys: Päätetään kokouksessa. Päätös: Ei päätetty lähettää edustusta SYL:n työuraseminaari Päätösesitys: Päätetään kokouksessa. Päätös: Päätettiin käsitellä asia uudestaan virallisen kutsun ohjelmineen saavuttua XXVIII Student Games 2012 Otaniemessä Päätösesitys: Päätetään kokouksessa. Päätös: Merkitään tiedoksi SELL XXVIII Student Games 2012 Otaniemessä Muut esille tulevat asiat Hallitus keskusteli vuosijuhlalahjojen luovuttamisesta Tervaväylän koululle. 18 Kokouksen päättäminen HPJ Manninen päätti kokouksen kello Pöytäkirjan vakuudeksi Oulussa Oulussa Eero Manninen Hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula Pääsihteeri, kokouksen sihteeri

9 Tarkistimme pöytäkirjan ja totesimme sen kokouksen kulkua vastaavaksi Oulussa Oulussa Aino-Kaisa Manninen Pöytäkirjantarkastaja Veera Adolfsen Pöytäkirjantarkastaja

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 1.2.2012 klo 13:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Lisäksi: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: 22.2.2012 klo 11:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2.

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012 Aika: 4.10.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2. Krs 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ)

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012 Aika: 4.12.2012 klo 16.00 Paikka: Oulun yliopisto, sali TA105 Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen Veera Adolfsen Janne Hakkarainen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012 Aika: 17.8.2012 klo 09:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012. Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012. Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012 Aika: 7.11.2012 klo 12.00 Paikka: Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen Veera

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012 Aika: 13.11.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 10.1.2012 klo 9:00 Paikka: Jäsenet: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1, 90130 Oulu Eero Manninen (PJ) Veera Adolfsen 1 à 18 Janne Hakkarainen Jonne

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012 Aika: 10.5.2012 klo 12:00 Paikka: Luentosali KO148, Oulun yliopiston, Linnanmaa Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012 Aika: 8.8.2012 klo 16:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 18/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannekatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 18/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannekatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 18/2012 Aika: 31.5.2012 klo 13:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannekatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2013 Aika: 28.2.2013 klo 10.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen Laura Pistemaa Jaana Isohätälä Juuli Juntura Jaakko Mäki-Petäjä Tuija Patana Ville

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2013 Aika: 4.4.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 19/2013 Aika: 23.5.2013 klo 10.15 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 23/2012 Aika: 30.8.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen Aino-Kaisa Manninen Veera

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2013 Aika: 22.3.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2012 Aika: 24.5.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2012 Aika: 26.4.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 19.1.2012 klo 13:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) à 15.49 10 Veera Adolfsen Janne Hakkarainen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2012 Aika: 27.9.2012 klo 08:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012 Aika: 13.12.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012 Aika: 27.11.2012 klo 17.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: 22.11.2012 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012 Aika: 4.12.2012 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 7/2013 Aika: 8.2.2013 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl

Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl 11 O k\v/a\vii OULUN Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 44/2013 Aika: 19.12.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto,

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012 Aika: 17.4.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja O OULUN (, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 26/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2013 Aika: 2 9.7.2013 klo 12.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012 Aika: 13.9.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

o \\V/A\VII OULUN fli Ifl YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 28/2013 Yli Yl/ YLIOPISTON Pöytäkirja

o \\V/A\VII OULUN fli Ifl YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 28/2013 Yli Yl/ YLIOPISTON Pöytäkirja o \\V/A\VII OULUN Yli Yl/ YLIOPISTON Pöytäkirja fli Ifl YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 28/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2013 Aika: 21.8.2013 klo 14.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2012 Aika: 11.4.2012 klo 14:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi HJ Pistemaa ja HJ Särkelä

Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi HJ Pistemaa ja HJ Särkelä OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 11/2012 Aika: 29.3.2012 klo 12:00 Paikka: Oulun yliopisto, Linnanmaa, Telluksen ryhmätyötila 2. Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2012 Aika: 1.3.2012 klo 12:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

O \\V/A\Vh OULUN. III III YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 38/2014. W W YLIOPISTON Päytäkirja

O \\V/A\Vh OULUN. III III YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 38/2014. W W YLIOPISTON Päytäkirja O \\V/A\Vh OULUN W W YLIOPISTON Päytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 38/2014 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 38/2014 Aika: 20.11.2014 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 5/2013 Aika: 24.01.2013 klo 8.30 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Valle Uimonen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2.

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2012 Aika: 26.10.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa Manninen Veera

Lisätiedot

O f i f K1JNTA. o A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2014. Aika: 12.11.2014 klo 10.00. Paikka:

O f i f K1JNTA. o A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2014. Aika: 12.11.2014 klo 10.00. Paikka: o A\v OULUN O f i f K1JNTA Hallituksen kokouksepn02 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2014 Aika: 12.11.2014 klo 10.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 11/2013 Aika: 14.3.2013 klo 13.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen Laura Pistemaa Jaana Isohätälä Juuli Juntura Jaakko Mäki-Petäjä Tuija Patana Ville

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 26.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 28.1.2016, klo 10:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2013 Aika: 25.4.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8/ estynyt, varalla Niko Strömberg

PÖYTÄKIRJA 8/ estynyt, varalla Niko Strömberg 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 8/2013 21.11.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 20.11.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: 3.3.2016 klo 8.00

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: 3.3.2016 klo 8.00 0 O Y ( KUNTA Hallituksen kokouks. YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016 Aika: 3.3.2016 klo 8.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013. Aika: klo 12:00

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013. Aika: klo 12:00 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 Aika: 11.1.2013 klo 12:00 Paikka: Jäsenet: Lisäksi: Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Valle Uimonen (PJ) Laura

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.2.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017 AIKA: 14.2.2017, klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2012 AIKA: 10.05.2012 KLO 17:00 PAIKKA: Luentosali L10, Linnanmaa, oulu Osallistujat: Antti Heikkinen, edustajiston puheenjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Eero Manninen, hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 3/2013 8.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 3.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm Joonas

Lisätiedot

o,kx\v/a\vii OULUN Poytäkirja

o,kx\v/a\vii OULUN Poytäkirja o,kx\v/a\vii OULUN Poytäkirja ((»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 37/2013 fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 37/2013 Aika: 7.11.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2013 Aika: 6.6.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu.

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016 Aika: Torstai 13.10.2016 klo 17.00 Paikka: Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, 90220 Oulu. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 36/2017 Aika: 2. marraskuuta 2017 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja (poistui kohdassa

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 17.4.2018 klo 16:30 Paikka Oamk, Teuvo Pakkalan kampus Luokka A106 Teuvo Pakkalan katu 19, 90130 OULU Paikalla Essi Lassila Ville Nikupeteri

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 11.9.2014 klo 17:00 Paikka Oamkin sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Paasi, luokka D1191 Kiviharjuntie 8, Oulu Paikalla Noora Nousiainen

Lisätiedot

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 03/2013 Aika: Keskiviikkona 7. elokuuta 2013 klo 17.00 Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 6.10.2014 klo 16.30 Paikka Oamkin Kotkantien kampus, Kotkantie 1, auditorio 3. Paikalla Matti Haarala Tuomas Tikkala Johanna Väyrynen

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu O O ( T( KUNTA Hallituksen kokouksei OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2015 Aika: 23.4 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 21. elokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5/ estynyt, varalla Niko Strömberg Holopainen Helmi Kivistö Aleksi Hyrkäs Pete Kapanen Sami

PÖYTÄKIRJA 5/ estynyt, varalla Niko Strömberg Holopainen Helmi Kivistö Aleksi Hyrkäs Pete Kapanen Sami 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 5/2013 12.9.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 11.9.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. poistui kohdassa 9 Bremer Britt

Lisätiedot

Joonas Kivioja, pääsihteeri Antti Eteläaho, edunvalvonta-asiantuntija Aleksi Pohjola, ylioppilaslehden päätoimittaja

Joonas Kivioja, pääsihteeri Antti Eteläaho, edunvalvonta-asiantuntija Aleksi Pohjola, ylioppilaslehden päätoimittaja ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 7.8.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 11/2017 AIKA: 8.8.2017, klo 12:00 PAIKKA: LYY:n toimisto, Ahkiomaantie 23 B, etämahdollisuus Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2017 Aika: 18. toukokuuta 2017 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 8.10.2018 klo 16:30 Paikka Oamk, Kontinkankaan kampus Auditorio A2082 Kiviharjuntie 4, 90220, OULU Paikalla Ville Nikupeteri Valtteri

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013

PÖYTÄKIRJA. Edustajiston kokous 3 / 2013 KOKOUSKUTSU 24.9.2013 Aika: 21.9.2013 klo 12.15 Paikka: Tuusniemi, Kaupungintalo. Läsnä: Hakalisto, Kasperi Herranen, Jussi Hippi, Eeva Hylkilä Hanna Ikonen, Juho Jokinen, Ida Junkkari, Heikki Kangas,

Lisätiedot

LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017

LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017 27.2.2017 1/6 Pöytäkirja 3/2017 27.2.2017 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017 AIKA: 23.2.2017, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Piiparinen Sini (SIUN), estynyt, varalla Mauno Mika (SIUN),

Lisätiedot

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570 Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta.

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570 Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2015 Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 29.9.2014 klo 16.30 Paikka OSAKOn toimisto, Kajaanintie 32 D 61 Paikalla Matti Haarala Tuomas Tikkala Saana Annala Eemeli Kyröläinen

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 15.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 18.1.2016, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2016 NUORISOVALTUUSTO (1/14)

RAAHEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2016 NUORISOVALTUUSTO (1/14) NUORISOVALTUUSTO 29.11.2016 (1/14) Kokouksen tiedot: Aika: 29.11.2016 klo. 16:15 Paikka: Nuorisokahvila Cuppi 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, läsnäolijat 3. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 24.3.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016 AIKA: 30.3.2016, klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, Oulu)

Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, Oulu) OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 8/2017 Aika: Tiistaina 5.12.2017 klo 17.00 Paikka: Luentosali L2, Linnanmaan kampus (Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, R-ovi, 90570 Oulu) 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/

PÖYTÄKIRJA 2/ 21.5.2012 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 2/2012 29.3.2012 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 28.3.2012, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1383 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. saapui kohdassa 12.3 Bremer Britt

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Terhi Takkiselle p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Terhi Takkiselle p tai sähköpostitse AIKA 28.4.2014 klo 18.00 PAIKKA Säynätsalon pappila, Pappilantie 6, 40900 Säynätsalo Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 / 16 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 9/

KOKOUSKUTSU 9/ 15.10.2015 Sivu 1(6) KOKOUSKUTSU 9/2015 15.10.2015 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 20.10.2015, klo 19.00 PAIKKA: 1381 ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen. 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016 8.4.2016 Aika: 15.4.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Kunnonpaikka: Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri Hentunen,

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu.

Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2017 Aika: Torstai 2.3.2017 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa L2. Osoite on Erkki-Koison Kanttilan katu 1 (R-ovi), 90570 Oulu.

Lisätiedot

Toni Hyvönen Eero Räsänen Patricia Virsinger Valtteri Törmänen

Toni Hyvönen Eero Räsänen Patricia Virsinger Valtteri Törmänen OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN SYYSKOKOUS Aika 30.11.2016 kello 16:30 Paikka Oamk, Teuvo Pakkalan kadun kampus, A214 Teuvo Pakkalan katu 19, 90130 OULU Paikalla Sami Heinonen Essi Lassila Emma

Lisätiedot

ESITYSLISTA / KOKOUSKUTSU LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2016

ESITYSLISTA / KOKOUSKUTSU LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2016 ESITYSLISTA / KOKOUSKUTSU 2016 LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2016 AIKA: 2.2.2016, klo 16.00 PAIKKA: Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8 JAKELU: varsinaiset jäsenet: varajäsenet:

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 13.1.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017 AIKA: 17.1.2017, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 31.1.2015 klo 15:00 Paikka Hietasaaren leirikeskus, Oulu Hietasaarentie 19, 90500 Oulu Edaattorit Matthew O Loughlin Kirsi Kärkkäinen

Lisätiedot

o \\V/A\V/I OULUN ((1 971 YLIOPISTON OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2014 Aika: 13.3.2014 klo 14.00

o \\V/A\V/I OULUN ((1 971 YLIOPISTON OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2014 Aika: 13.3.2014 klo 14.00 o \\V/A\V/I OULUN ((1 971 YLIOPISTON fl YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Hallituksen kokouksen 10/2014 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2014 Aika: 13.3.2014 klo 14.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen.

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Aika: 23.1.2017 klo 16.30 Paikka: SiKu-talo, Kakaravaara 1 Kokouksen avaus Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Oulun Nuorten Edustajiston vuoden

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 (6) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2012 Aika: 14.12.2011 kello 17.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni

Lisätiedot

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen ESITYSLISTA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 13.9..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1010 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki EPJ 2 Eetu Salminen EVPJ 3 Salla Korhonen este

Lisätiedot

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 09/2013 Aika: 21.2.2013 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 (5) AIKA 14.05.2014 klo 17.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013

o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013 18.1 12 o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013 fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2013 Aika: 3.10.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä Sivu 1/5 Pöytäkirja 32/2015 Aika: 22. lokakuuta 2015 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta.

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2016 Aika: Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu,

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Terhi Takkiselle, puh tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Terhi Takkiselle, puh tai sähköpostitse JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 AIKA PAIKKA Sivu / 9.6.2014 klo 18.00 (Huom! Muuttunut aika) Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie, 40900 Säynätsalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 27 Kokouksen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2014. Aika: 27.1.2014 klo 9.00. Paikka:

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2014. Aika: 27.1.2014 klo 9.00. Paikka: 1 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Hallituksen kokouksen 4/2014 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2014 Aika: Paikka: 27.1.2014 klo 9.00 Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa.

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa. AIKA 08.06.2014 klo 17:00 PAIKKA Sivu / Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/37 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/38

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Sivu 1/5 Pöytäkirja 1/2017 Aika: 15. joulukuuta 2016 klo 10.45 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Ali Benkherouf Inari Harjuniemi

Lisätiedot

Päätös: Valittiin kokoukselle pöytäkirjantarkastajiksi Lotta Rödlin ja Konsta Parttimaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.

Päätös: Valittiin kokoukselle pöytäkirjantarkastajiksi Lotta Rödlin ja Konsta Parttimaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Aika: 5.10.2017 klo 17.00, vierailijoita klo 16.30 Paikka: Oulu10, Torikatu 10 A, Neuvotteluhuone 142 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg

Lisätiedot

o \\V/A\Vll OULUN III UI YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 6/2015 Wi Yli YLIOPISTON Pöytäkfrja

o \\V/A\Vll OULUN III UI YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 6/2015 Wi Yli YLIOPISTON Pöytäkfrja o \\V/A\Vll OULUN Wi Yli YLIOPISTON Pöytäkfrja III UI YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 6/2015 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 6/2015 Aika: 19.2.2015 ko 12.00 Paikka: YlioppRaskunnan

Lisätiedot