Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs Oulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu"

Transkriptio

1 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 7/2013 Aika: klo Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs Oulu Jäsenet: Valle Uimonen (puheenjohtaja) Laura Pistemaa 1 9 Jaana Isohätälä 1 5, 7-11 Juuli Juntura Jaakko Mäki-Petäjä Tuija Patana 6 9 Ville Tyrväinen Ukko-Pekka Yliranta Lisäksi: EPJ Manninen PS Nisula OYLPT Koivuniemi KS Tikkinen SS Lintula KVS Saarela VS Meskus VS Rannanpää JHS Vatjus-Anttila (sihteeri) 1 Kokouksen avaus HPJ Uimonen avasi kokouksen kello Laillisuus ja päätösvaltaisuus Hallituksen johtosäännön 2 mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajansa kutsusta ja kokouksesta on ilmoitettava jokaiselle jäsenelle ja ylioppilaskunnan puheenjohtajalle viimeistään kokousta edeltävänä päivänä. Kokouksesta, jossa käsitellään taloudellisia asioita, tulee ilmoittaa myös pääsihteerille. Kiireellisessä tapauksessa kokous voidaan pitää lyhyemmälläkin varoitusajalla. Ylioppilaskunnan sääntöjen 23 mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun puolet jäsenistä on saapuvilla. Päätösesitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Ville Tyrväinen ja Ukko-Pekka Yliranta. Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Ukko-pekka Yiranta ja Jaakko Mäki-Petäjä 1

2 4 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Päätösesitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Lisättiin kohdaksi 11 Koulutuspoliittisen valiokunnan jäsenet ja 7.5 Sijoitusallokaatioiden tarkistaminen Päätös: Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi lisäyksineen. 5 Ilmoitusasiat Päätösesitys: Merkitään tiedoksi seuraavat ilmoitusasiat: HJ Patana ja HJ Pistemaa tapasivat kaupungin kulttuuriväkeä OYYH, SS Lintula ja SS Kantomaa tapasivat OLL VPJ Väänäsen HJ Yliranta, HJ Mäki-Petäjä, SS Lintula ja SS Kantomaa YTHS Terveystyöryhmässä HJ Mäki-Petäjä, HJ Yliranta, SS Lintula ja SS Kantomaa tapasivat PSOAS Hpj Seppälän OYY:n sosiaalipoliittinen valiokunta 1/ HJ Patana ja HJ Pistemaa tapasivat ja perehdyttivät KuJaPJ Hoivalan HJ Pistemaa ja HJ Tyrväinen tapasivat kaupunginvaltuutettu Tomi Kaismon HJ Mäki-Petäjä, HJ Yliranta, SS Lintula ja SS Kantomaa tapasivat Uniresta Tj Silvennoinen HJ Mäki-Petäjä, HJ Yliranta, SS Lintula ja SS Kantomaa tapasivat PSOAS Tj Aitamurron OYY:n koulutuspoliittinen valiokunta 1/ HPJ Uimonen Oulun kaupungin työllisyysohjelman ohjausryhmän kokouksessa SS Lintula ja SS Kantomaa yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnassa 2.2. HPJ Uimonen ja HVPJ Pistemaa edustivat Aalto yliopiston ylioppilaskunnan 3v juhlissa OYYH ja OYYsiht. edustivat SYL avausseminaarissa 6.2. HPJ Uimonen tapasi PSOAS HPJ Milja Seppälän 7.2. OYYH ja OYYsiht. rehtorin tapaamisessa 7.2. Aktiivilupi 7.2. HJ Tyrväinen edusti ylioppilaskuntaa Oulun yliopiston johdon ja Arkkitehtiosaston välisessä keskustelutilaisuudessa 7.2. PS Nisula opiskelijakeskuksen ohjausryhmän kokouksessa (opiskelijapalvelujen kehittäminen) HJ Tyrväinen ja HJ Isohätälä poistuivat kokouksesta. HJ Patana saapui kokoukseen. 6 Koulutusneuvoston opiskelijajäsenet Hallituksen johtosäännön 3 luvun 9 :n mukaan hallitus valitsee muut luottamushenkilöt kuin ylioppilaskunnan säännöissä edustajiston valittavaksi määrätyt. Juho Karjalainen on jättänyt eronpyyntönsä koulutusneuvoston varajäsenyydestä alkaen. Aino-Kaisa Manninen on eronnut koulutusneuvoston jäsenyydestä OYYH on kokouksessaan 5/2013 käsitellyt asiaa ja päättänyt avata haun vapautuviin koulutusneuvoston opiskelijäsenten paikkoihin. Hakuaika päättyy klo 15. Hakemuksensa jättivät: Saari, Kettunen, Rantala, Isohätälä, Tyrväinen 2

3 Esittelee: PS Nisula Päätöesitys: Valitaan koulutusneuvoston opiskelijajäsenet haun perusteella. HJ Pistemaa esitti, että valitaan opiskelijajäseneksi Jonne Kettunen ja varajäseneksi Jaana Isohätälä. HJ Mäki-Petäjä kannatti Pistemaan esitystä. HJ Yliranta esitti, että valitaan opiskelijajäseneksi Kim Rantala ja varajäseneksi Jonne Kettunen HJ Patana kannatti Ylirannan esitystä. HJ Juntura esitti, että valitaan opiskelijajäseneksi Jonne Kettunen ja varajäseneksi Kim Rantala. HJ Pistemaa veti esityksensä pois. HJ Pistemaa kannatti Junturan esitystä. Suoritettiin äänestys jonka perusteella Junturan esitys voitti. Päätös: Valittiin koulutusneuvoston opiskelijajäseneksi Jonne Kettunen ja varajäseneksi Kim Rantala. Vastuuhenkilö: PS Nisula HJ Tyrväinen ja HJ Isohätälä saapuivat kokoukseen. 7 Edustajiston kokouksessa 1/2013 käsiteltävät asiat 7.1 Kunniajäseneksi kutsuminen OYY:n juhlasäännön 14 mukaan Akateemiset kunniamerkit ja tunnustukset jaetaan pääsääntöisesti ylioppilaskunnan vuosijuhlassa. Juhlasäännön mukaan kunniatyöryhmä valmistelee esityksen myönnettävistä akateemisista kunniamerkeistä ja tunnustuksista. Akateemiset kunniamerkit ja tunnustukset myöntää ylioppilaskunnan hallitus. Ylioppilaskunnan kunniajäsenet kutsuu edustajisto hallituksen esityksestä. Esityksen valmistelee kunniatyöryhmä. Kunniatyöryhmä on käsitellyt esityksiä kokouksessaan Ylioppilaskunnan vuosijuhla on Hallitus on käsitellyt akateemisia kunniamerkkejä kokouksessaan 6/2013 ja päättänyt myöntää ylioppilaskunnan akateemiset kunniamerkit kunniatyöryhmän esityksen pohjalta muutoksineen, liitteen mukaisesti. Päätös on julkinen klo alkaen. Ylioppilaskunnan sääntöjen 4 :n mukaan ylioppilaskunta voi hallituksen esityksestä edustajiston päätöksellä kutsua kunniajäseneksi henkilön, joka on huomattavasti edistänyt ylioppilaskunnan päämääriä tai on muuten ansioitunut. Pirjo Heikkinen on työskennellyt ylioppilaskunnassa alkaen ja jää eläkkeelle alkaen. Esittelee: HPJ Uimonen Päätösesitys: Päätetään esittää edustajistolle, että edustajisto kutsuu ylioppilaskunnan kunniajäseneksi ylioppilaskunnan toimistosihteeri Pirjo Heikkisen. Päätös on julkinen klo 20. 3

4 7.2 Liittyminen Palvelualojen työnantajat Palta ry:n jäseneksi Ylioppilaskunnan sääntöjen 40 :n mukaan edustajiston tehtävänä on 16) päättää liittymisestä muihin yhteisöihin ja niistä eroamisesta. Esittelee: PS Nisula Päätösesitys: Päätetään esittää edustajistolle, että ylioppilaskunta liittyy Palvelutyöntajat Palta ry:n jäseneksi. 7.3 Sääntötyöryhmän kokoonpanon muuttaminen Ylioppilaskunnan sääntöjen 41 mukaan edustajiston tehtävänä on 1) kehittää ja ohjata ylioppilaskunnan toimintaa --. Ylioppilaskunnan sääntöjen 53 mukaan edustajisto voi asettaa tilapäisiä tehtäviä ja asioiden valmistelua varten toimikuntia. Edustajisto päättää toimikaudesta ja jäsenten lukumäärästä sekä valitsee puheenjohtajan, sihteerin ja jäsenet. Toimikunnat päättävät ensimmäisessä kokouksessa koollekutsumistapansa ja -aikansa sekä valitsevat toimikunnan varapuheenjohtajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. OYYH on kokouksessaan 13/2012 käsitellyt asiaa ja päättänyt esittää edustajistolle, että edustajisto perustaa toimikunnan jonka tehtävänä on kartoittaa ja valmistella ylioppilaskunnan sääntöjen päivittämistä. Toimikunnan puheenjohtajana toimii EPJ Heikkinen, sihteerinä JHS Vatjus- Anttila ja yhtenä jäsenenä HJ Kettunen, lisäksi edustajisto nimittää jokaisesta edustajistoryhmästä korkeintaan yhden jäsenen. OYYE on kokouksessaan 4/2012 käsitellyt sääntömuutoksia valmisteleva työryhmän nimeämistä ja päättänyt perustaa toimikunnan, jonka tehtävänä on kartoittaa ja valmistella ylioppilaskunnan sääntöjen päivittämistä. Toimikunnan puheenjohtajana toimii EPJ Heikkinen, sihteerinä JHS Vatjus- Anttila ja yhtenä jäsenenä HJ Kettunen (varalla HPJ Manninen), lisäksi toimikunnan jäseninä toimivat Janika Tikkala (varalla Jaakko Mäki-Petäjä), Siiri Nousiainen (Heidi Pesonen), Heikki Hartikka (Jouni Haaraniemi), Ville Tyrväinen (Anssi Tuohino), Pekka Peni (Johanna Kesti) ja Jenni Pitko (Outi Toivonen). Edustajisto ei ole päättänyt työryhmän toimikaudesta. Esitteli: PS Nisula Päätöesitys: Päätetään esittää edustajistolle, että edustajisto päivittää sääntötyöryhmän kokoonpanoa. HJ Tyrväinen esitti Päätettiin esittää edustajistolle, että toimikunnan toimikausi päättyy ja päätetään esittää edustajistolle, että edustajisto perustaa uuden toimikunnan jonka yhtenä jäsenenä toimii HJ Tyrväinen (varalla HPJ Uimonen) ja lisäksi edustajisto nimittää jokaisesta edustajistoryhmästä korkeintaan yhden jäsenen. Päätös: Päätettiin esittää edustajistolle, että toimikunnan toimikausi päättyy ja päätetään esittää edustajistolle, että edustajisto perustaa uuden toimikunnan jonka yhtenä jäsenenä toimii HJ Tyrväinen (varalla HPJ Uimonen) ja lisäksi edustajisto nimittää jokaisesta edustajistoryhmästä korkeintaan yhden jäsenen. 7.4 Keskusvaalilautakunnan sihteeri 4

5 Ylioppilaskunnan vaalijärjestyksen 3 :n mukaan edustajisto nimeää toimessa olevan ylioppilaskunnan toimihenkilön KVL:n sihteeriksi pääsihteerin esityksestä. Esittelee: PS Nisula Päätösesitys: Merkitään tiedoksi pääsihteerin esitys edustajistolle, jonka mukaan KVL:n sihteeriksi nimitettäisiin järjestö- ja hallintosihteeri Joni Vatjus-Anttila. 7.5 Sijoitusallokaatioiden tarkastaminen Ylioppilaskunnan talous- ja matkustusohjesäännön 14 :n mukaan ylioppilaskunnan sijoitustoiminnasta päättää ylioppilaskunnan edustajisto. Ylioppilaskunnan edustajisto voi delegoida päätösvaltaa ylioppilaskunnan hallitukselle. Ylioppilaskunnan edustajiston tulee tarkistaa sijoitusallokointi parillisina vuosina. Päätösesitys: Päätetään kokouksessa. Päätös: Päätettiin viedä asia talousvaliokunnan valmisteluun edustajiston käsittelyä varten. 8 Hallintojohtaja Pietilän muistaminen Ylioppilaskunnan juhlasäännön 14 mukaan ylioppilaskunnan akateemiset kunniamerkit ovat kunniamerkki sekä ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokan ansiomerkit. Näihin rinnastettavia tunnustuksia ovat Pro Välkkylä -mitali ja pienoisstandaari. Akateemiset kunniamerkit ja tunnustukset jaetaan pääsääntöisesti ylioppilaskunnan vuosijuhlassa. Akateemiset kunniamerkit ja tunnustukset myöntää ylioppilaskunnan hallitus. Juhlasäännön 26 :n mukaan pienoisstandaari annetaan hallituksen päätöksellä huomattavan kiitollisuuden, tunnustuksen tai ystävyyden osoituksena ylioppilaskunnan jäsenelle tai ulkopuoliselle henkilölle tai yhteisölle. Yliopiston pitkäaikainen hallintojohtaja Hannu Pietilä siirtyy eläkkeelle Esittelee: HPJ Uimonen Päätösesitys: Myönnetään Hallintojohtaja Hannu Pietilälle ylioppilaskunnan pienoisstandaari tunnustuksena ja kiitollisuuden osoituksena ylioppilaskunnan hyväksi tehdystä työstä, sekä ystävyyden osoituksena. Päätös on julkinen klo 22. Vastuuhenkilö: PS Nisula 9 Ylioppilaskunnan kalenterin kansikuvakilpailun järjestäminen Kalenterin kansi täytyy toimittaa mennessä RC-kustannus Oy:lle. Esittelee: VS Rannanpää Päätösesitys: Päätetään avata ylioppilaskunnan kalenterin kannen suunnittelu kilpailu. Voittajalle annetaan palkkioksi 300 euroa. 5

6 Vastuuhenkilö: VS Rannanpää HJ Pistemaa ja HJ Patana poistuivat kokouksesta. 10 Sosiaalipoliittisen valiokunnan jäsenet Hallituksen johtosäännön 4. luvun 12 mukaan valiokunnan vuoden ensimmäinen kokous tekee hallitukselle esityksen valittavista varsinaisista jäsenistä. Hallitus valitsee valiokunnan varsinaiset jäsenet valiokunnan esityksen pohjalta. Sosiaalipoliittinen valiokunta on päättänyt kokouksessaan 1/2013, että valiokunnassa on puheenjohtajan lisäksi 14 jäsentä, sekä esittää, että valiokunnan varsinaisiksi jäseniksi nimetään seuraavat opiskelijat: Aino Airas, Pekka Huhtala, Tiia- Maria Juuso, Iida Kaikkonen, Matti Koskela, Helena Lavikainen, Pernelle Moilanen, Hanne Mäenpää, Kalle Mäkäräinen, Uula Neitola, Mira Niemelä, Juha-Matti Ojakoski, Antti Salminen ja Ukko-Pekka Yliranta. Esitteli: HJ Mäki-Petäjä Päätösesitys: Nimetään sosiaalipoliittisen valiokunnan varsinaisiksi jäseniksi valiokunnan esityksen mukaisesti Aino Airas, Pekka Huhtala, Tiia-Maria Juuso, Iida Kaikkonen, Matti Koskela, Helena Lavikainen, Pernelle Moilanen, Hanne Mäenpää, Kalle Mäkäräinen, Uula Neitola, Mira Niemelä, Juha- Matti Ojakoski, Antti Salminen ja Ukko-Pekka Yliranta. 11 Koulutuspoliittisen valiokunnan jäsenet Hallituksen johtosäännön 4. luvun 12 mukaan valiokunnan vuoden ensimmäinen kokous tekee hallitukselle esityksen valittavista varsinaisista jäsenistä. Hallitus valitsee valiokunnan varsinaiset jäsenet valiokunnan esityksen pohjalta. Koulutuspoliittinen valiokunta on päättänyt kokouksessaan 1/2013, että valiokunnassa on puheenjohtajan lisäksi 14 jäsentä, sekä esittää, että valiokunnan varsinaisiksi jäseniksi nimetään seuraavat opiskelijat: Pernelle Moilanen, Mikko Kesälä, Antti Salminen, Ville Siikaluoma, Kim Rantala, Juha-Matti Ojankoski, Taavi Saari, Janette Hautaluoma, Miika Keisu, Niina Pyykönen, Aleksi Nikula, Ilona Niemelä, Nico Numminen ja Jenni Ronkainen. Esittelee: HJ Isohätälä Päätösesitys: Nimetään koulutuspoliittisen valiokunnan varsinaisiksi jäseniksi valiokunnan esityksen mukaisesti Pernelle Moilanen, Mikko Kesälä, Antti Salminen, Ville Siikaluoma, Kim Rantala, Juha-Matti Ojankoski, Taavi Saari, Janette Hautaluoma, Miika Keisu, Niina Pyykönen, Aleksi Nikula, Ilona Niemelä, Nico Numminen ja Jenni Ronkainen. HJ Isohätälä poistui kokouksesta. 12 Kieli- ja viestintäkeskuksen opetuksen kehittämisen työryhmän opiskelijajäsenet Hallituksen johtosäännön 3. luvun 9 mukaan hallituksen tehtävänä on mm. valita muut luottamushenkilöt kuin ylioppilaskunnan säännöissä edustajiston valittaviksi määrätyt. OYYH on kokouksessaan 5/2013 käsitellyt asiaa ja päättänyt avata kahden (2) varsinaisen sekä kahden (2) varajäsenen haun. Hakuaika päättyy klo 15. Hakemuksensa jättivät: Elisa Vesterbacka, Tiia Kokko, Henna Lehtola ja Jaana Isohätälä 6

7 Esittelee: KVS Saarela Päätösesitys: Valitaan opiskelijajäsenet. HPJ Uimonen esitti, että valitaan opiskelijajäseniksi Elisa Vesterbacka (Tiia Kokko) ja Jaana Isohätälä (Henna Lehtola) Päätös: valittiin kieli- ja viestintäkeskuksen opetuksen kehittämistyöryhmän opiskelijajäseniksi Elisa Vesterbacka (Tiia Kokko) ja Jaana Isohätälä (Henna Lehtola) 13 Kutsut Åbo Akademis Studentkårs XCIV årsfest lördag å Academill i Vasa Päätös: Päätettiin lähettää tervehdys. 14 Muut esille tulevat asiat Ei muita esille tulevia asioita. 15 Kokouksen päättäminen HPJ Uimonen päätti kokouksen kello Pöytäkirjan vakuudeksi Oulussa Oulussa Valle Uimonen Hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula Pääsihteeri Tarkistimme pöytäkirjan ja totesimme sen kokouksen kulkua vastaavaksi Oulussa Oulussa Ukko-Pekka Yliranta Pöytäkirjantarkastaja Jaakko Mäki-Petäjä Pöytäkirjantarkastaja Liitteet: 7

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 34/2012 Aika: 4.12.2012 klo 16.00 Paikka: Oulun yliopisto, sali TA105 Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen Veera Adolfsen Janne Hakkarainen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2.

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012 Aika: 4.10.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2. Krs 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ)

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 1.2.2012 klo 13:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Lisäksi: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012 Aika: 13.12.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012 Aika: 13.11.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012. Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012. Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012 Aika: 7.11.2012 klo 12.00 Paikka: Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen Veera

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2013 Aika: 22.3.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2013 Aika: 25.4.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 19/2013 Aika: 23.5.2013 klo 10.15 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012 Aika: 10.5.2012 klo 12:00 Paikka: Luentosali KO148, Oulun yliopiston, Linnanmaa Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2013 Aika: 28.2.2013 klo 10.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen Laura Pistemaa Jaana Isohätälä Juuli Juntura Jaakko Mäki-Petäjä Tuija Patana Ville

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: 22.2.2012 klo 11:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012 Aika: 17.8.2012 klo 09:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl

Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl 11 O k\v/a\vii OULUN Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 44/2013 Aika: 19.12.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto,

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2013 Aika: 4.4.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 10.1.2012 klo 9:00 Paikka: Jäsenet: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1, 90130 Oulu Eero Manninen (PJ) Veera Adolfsen 1 à 18 Janne Hakkarainen Jonne

Lisätiedot

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja O OULUN (, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 26/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2013 Aika: 2 9.7.2013 klo 12.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 5/2013 Aika: 24.01.2013 klo 8.30 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Valle Uimonen

Lisätiedot

o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013

o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013 18.1 12 o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013 fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2013 Aika: 3.10.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

o \\V/A\Vll OULUN II III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 27/2013 t/py wi wi YLIOPISTON Poytäkirja

o \\V/A\Vll OULUN II III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 27/2013 t/py wi wi YLIOPISTON Poytäkirja o \\V/A\Vll OULUN wi wi YLIOPISTON Poytäkirja II III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 27/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITU KSEN KOKOUS 27/2013 Aika: 15.8.2013 klo 14.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

o \\V/A\VII OULUN fli Ifl YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 28/2013 Yli Yl/ YLIOPISTON Pöytäkirja

o \\V/A\VII OULUN fli Ifl YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 28/2013 Yli Yl/ YLIOPISTON Pöytäkirja o \\V/A\VII OULUN Yli Yl/ YLIOPISTON Pöytäkirja fli Ifl YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 28/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2013 Aika: 21.8.2013 klo 14.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

O FX\V/A\Vll OULUN Pöytäkirja

O FX\V/A\Vll OULUN Pöytäkirja O FX\V/A\Vll OULUN Pöytäkirja (()) YLIOPISTON Kokouksen nro 01/2013 III III OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 01/2013 Aika: Keskiviikkona 13. helmikuuta 2013 klo 16.00 Paikka: Oulun

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: 22.11.2012 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2012 Aika: 26.4.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 23/2012 Aika: 30.8.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen Aino-Kaisa Manninen Veera

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012 Aika: 17.4.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2012 Aika: 15.3.2012 klo 12:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2012 Aika: 24.5.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 18/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannekatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 18/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannekatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 18/2012 Aika: 31.5.2012 klo 13:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannekatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: 3.3.2016 klo 8.00

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: 3.3.2016 klo 8.00 0 O Y ( KUNTA Hallituksen kokouks. YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016 Aika: 3.3.2016 klo 8.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 19.1.2012 klo 13:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) à 15.49 10 Veera Adolfsen Janne Hakkarainen

Lisätiedot

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 02/2013 Aika: Keskiviikkona 10. huhtikuuta 2013 klo 16.00 Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

O f i f K1JNTA. o A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2014. Aika: 12.11.2014 klo 10.00. Paikka:

O f i f K1JNTA. o A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2014. Aika: 12.11.2014 klo 10.00. Paikka: o A\v OULUN O f i f K1JNTA Hallituksen kokouksepn02 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2014 Aika: 12.11.2014 klo 10.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012 Aika: 8.8.2012 klo 16:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 11/2013 Aika: 14.3.2013 klo 13.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen Laura Pistemaa Jaana Isohätälä Juuli Juntura Jaakko Mäki-Petäjä Tuija Patana Ville

Lisätiedot

O 6k\VIA\VII OULUN Pöytäkirja (((J))W( y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 23/2013

O 6k\VIA\VII OULUN Pöytäkirja (((J))W( y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 23/2013 O 6k\VIA\VII OULUN Pöytäkirja (((J))W( y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 23/2013 YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 23/2013 Aika: 13.6.2013 klo 13.00 Paikka: YUoppilaskunnan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012 Aika: 13.9.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2012 Aika: 11.4.2012 klo 14:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012 Aika: 4.12.2012 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

o,kx\v/a\vii OULUN Poytäkirja

o,kx\v/a\vii OULUN Poytäkirja o,kx\v/a\vii OULUN Poytäkirja ((»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 37/2013 fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 37/2013 Aika: 7.11.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2012 AIKA: 10.05.2012 KLO 17:00 PAIKKA: Luentosali L10, Linnanmaa, oulu Osallistujat: Antti Heikkinen, edustajiston puheenjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Eero Manninen, hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula,

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle 21.4/2015.

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle 21.4/2015. LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ESITYSLISTA EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2015 2015 AIKA: 23.4.2015, klo 16.00, LS3 PAIKKA: Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, LS2 JAKELU: varsinaiset jäsenet: varajäsenet: Ville

Lisätiedot

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 03/2013 Aika: Keskiviikkona 7. elokuuta 2013 klo 17.00 Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013. Aika: klo 12:00

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013. Aika: klo 12:00 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 Aika: 11.1.2013 klo 12:00 Paikka: Jäsenet: Lisäksi: Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Valle Uimonen (PJ) Laura

Lisätiedot

o \\V/A\Vll OULUN III III YLIOPPILASKUNTA Yli Yli OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2015 Aika: 14.9.2015 klo 8.

o \\V/A\Vll OULUN III III YLIOPPILASKUNTA Yli Yli OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2015 Aika: 14.9.2015 klo 8. o \\V/A\Vll OULUN Yli Yli YLIOPISTON III III YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2015 Poytakirja Hallituksen kokouksen 22/2015 Aika: 14.9.2015 klo 8.30 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu.

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016 Aika: Torstai 13.10.2016 klo 17.00 Paikka: Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, 90220 Oulu. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2012 Aika: 27.9.2012 klo 08:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2013 Aika: 6.6.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2012 Aika: 1.3.2012 klo 12:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012 Aika: 27.11.2012 klo 17.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi HJ Pistemaa ja HJ Särkelä

Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi HJ Pistemaa ja HJ Särkelä OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 11/2012 Aika: 29.3.2012 klo 12:00 Paikka: Oulun yliopisto, Linnanmaa, Telluksen ryhmätyötila 2. Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 09/2013 Aika: 21.2.2013 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

O ( ( LKUNTA. O A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2015. Aika: 1.10.2015 klo 13.00

O ( ( LKUNTA. O A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2015. Aika: 1.10.2015 klo 13.00 O A\v OULUN O ( ( LKUNTA Hallituksen kokoukse OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2015 Aika: 1.10.2015 klo 13.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

O Y( T( KUNTA. A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 2/2014. Aika: 17.1.2014 klo 10.00

O Y( T( KUNTA. A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 2/2014. Aika: 17.1.2014 klo 10.00 0 O Y( A\v OULUN T( KUNTA Hallituksen kokouks2 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 2/2014 Aika: 17.1.2014 klo 10.00 Paikka: Koortilan toimintakeskus, Koortilantie 30, Muhos Jäsenet: Viii

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu o O Y( T( KUNTA Hallituksen kokouks2. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2014 Aika: 23.1.2014 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki

Lisätiedot

k i. O,.\VIA\VII OULUN Poytäkirja ((())Yt ( ( YLIOPISTON Kokouksen nro 07/2013 fl YLIOPPILASKUNTA

k i. O,.\VIA\VII OULUN Poytäkirja ((())Yt ( ( YLIOPISTON Kokouksen nro 07/2013 fl YLIOPPILASKUNTA 95) 95) 95) O,.\VIA\VII OULUN Poytäkirja ((())Yt ( ( YLIOPISTON Kokouksen nro 07/2013 fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 07/2013 Aika: Torstaina 14. marraskuuta 2013

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2012 Aika: 26.01.2012 klo 16:00 Paikka: Luentosali TA105, Oulun yliopisto, Linnanmaa, Oulu Osallistujat: Antti Heikkinen, ylioppilaskunnan puheenjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Aino-Kaisa Manninen, ylioppilaskunnan

Lisätiedot

O f T( KUNTA. A\v OULUN

O f T( KUNTA. A\v OULUN o O f A\v OULUN T( KUNTA Hallituksen kokouks2i OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 2/2015 Aika: 14.1.2015 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4/2013 19.4.2013. AIKA 18.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik estynyt, varalla Strömberg Niko

PÖYTÄKIRJA 4/2013 19.4.2013. AIKA 18.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik estynyt, varalla Strömberg Niko 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 4/2013 19.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 18.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C., varalla Strömberg Niko Bremer

Lisätiedot

o \\VIA\VII OULUN III III YLIOPPILASKUNTA Y(1 Yli YLIOPISTON

o \\VIA\VII OULUN III III YLIOPPILASKUNTA Y(1 Yli YLIOPISTON o \\VIA\VII OULUN Y(1 Yli YLIOPISTON III III YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2015. Poytäkirja Aika: 12.10.2015 klo 8.15 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone

Lisätiedot

fli III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 31/2013

fli III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 31/2013 8 0 OULUN Yli Wi YLIOPISTON Pöytäkirja fli III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 31/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 31/2013 Aika: 12.9.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto,

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 12. kesäkuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys:

Kokous n:o. Jäsenet. likkö. kauppatiet. yo. htori. 1 Kokouksen. laillisuus ja. Oulun. Oulun viimeistään päättänyt. Päätösesitys: Aihe Aika Paikka YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2012 Perjantai 14.12.2012 kello 13.00 Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 6 Yliopistokollegion kokouskäytäntöjä

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2014. PJ Siht Pkt Pkt

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2014. PJ Siht Pkt Pkt 0 O f A\v OULUN j( SNKUNTA kokoukse.a4 Hallituksen OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2014 Aika: 31.3.2014 klo 9.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8/2015 10.9.2015

PÖYTÄKIRJA 8/2015 10.9.2015 21.9.2015 Sivu 1(6) PÖYTÄKIRJA 8/2015 10.9.2015 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 15.9.2015, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Ahmad Kafil (NEON) Ahtiainen Aapo (KY), saapui kohdassa 6 Bebek

Lisätiedot

O Y( T( LKUNTA. A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITU KSEN KOKOUS 7/2014. Aika: 20.2.2014 klo 12.00

O Y( T( LKUNTA. A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITU KSEN KOKOUS 7/2014. Aika: 20.2.2014 klo 12.00 0 O Y( A\v OULUN T( LKUNTA Hallftuksen kokouks2. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITU KSEN KOKOUS 7/2014 Aika: 20.2.2014 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

O1f ( LKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2016

O1f ( LKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2016 O1f ( LKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2016 Hattitu ksen kokouks.6 Aika: 1.9.2016 klo 9.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 17.4.2018 klo 16:30 Paikka Oamk, Teuvo Pakkalan kampus Luokka A106 Teuvo Pakkalan katu 19, 90130 OULU Paikalla Essi Lassila Ville Nikupeteri

Lisätiedot

O \\V/A\VII OULUN. III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 41/2013. Wf Yli YLIOPISTON Pöytäkirja

O \\V/A\VII OULUN. III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 41/2013. Wf Yli YLIOPISTON Pöytäkirja O \\V/A\VII OULUN Wf Yli YLIOPISTON Pöytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 41/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 41/2013 Aika: 27.11.2013 klo 15.00 Paikka: OYY:n toimisto,

Lisätiedot

O \\V/A\Vh OULUN. III III YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 38/2014. W W YLIOPISTON Päytäkirja

O \\V/A\Vh OULUN. III III YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 38/2014. W W YLIOPISTON Päytäkirja O \\V/A\Vh OULUN W W YLIOPISTON Päytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 38/2014 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 38/2014 Aika: 20.11.2014 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 KOKOUSAIKA Torstai 20.8.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Auditorio Omega, ICT-city, Joukahaisenkatu, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

III III YLIOPPILASKUNTA

III III YLIOPPILASKUNTA PJ Sih j4 o Pöytäkirja ((1 Y(f YLIOPISTON HaWtuksen kokouksen III III YLIOPPILASKUNTA 4/2015 YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2015 Aika: 5.2.2015 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto,

Lisätiedot

J N. 1 Siht. Pkt. %. fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 0212014. Aika: Torstaina 27. helmikuuta 2014 klo 1600

J N. 1 Siht. Pkt. %. fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 0212014. Aika: Torstaina 27. helmikuuta 2014 klo 1600 o,\\v/a\v!! OULUN Pöytäkirja (((Wf(( ((( YLIOPISTON Kokouksen nro 02/2014 %. fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 0212014 Aika: Torstaina 27. helmikuuta 2014 klo 1600

Lisätiedot

O #k\via\vii OULUN Poytäkirja

O #k\via\vii OULUN Poytäkirja . D O #k\via\vii OULUN Poytäkirja (( ))W( ((( YLIOPISTON Kokouksen nro 08/2013 fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 08/2013 Aika: Tiistaina 19. marraskuuta 2013 klo

Lisätiedot

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja 6/2018 1 Aika, 09:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Kaarniranta Kai professori, jäsen Rouvinen Juha professori, varajäsen Honkakoski Paavo professori, jäsen Elorinne

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta 27.10.2014 Sivu 1(6) PÖYTÄKIRJA 2/2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 6.2.2013 AIKA 31.1.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon auditorio LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C., varalla Kuuva Joel Bremer Britt,

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu O O ( T( KUNTA Hallituksen kokouksei OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2015 Aika: 23.4 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 15.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 18.1.2016, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

;k) 7 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA POYTAKIRJA EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2012

;k) 7 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA POYTAKIRJA EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2012 Aika: 7.11.2012 klo 16:00 Paikka: Luentosali LiO, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Juho Pitkänen (evpj, 1 10 ), Johannes Nissinen (1 10 ), Jaakko Mäki-Petäjä, Anssi Tuohino,

Lisätiedot

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen ESITYSLISTA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 13.9..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1010 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki EPJ 2 Eetu Salminen EVPJ 3 Salla Korhonen este

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 36/2017 Aika: 2. marraskuuta 2017 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja (poistui kohdassa

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen YLIOPISTOKOLLEGIO 14.12.2015 Kokous 02/15 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen 4

Lisätiedot

YLIOPISTOKOLLEGIO. Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011. Aika Tiistai kello Hallituksen kokoushuone HR144

YLIOPISTOKOLLEGIO. Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011. Aika Tiistai kello Hallituksen kokoushuone HR144 YLIOPISTOKOLLEGIO Aihe YLIOPISTOKOLLEGION KOKOUS nro 2/2011 Aika Tiistai 13.12.2011 kello 13.00 Paikka Hallituksen kokoushuone HR144 Asialistat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Yliopistokollegion

Lisätiedot

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä Sivu 1/6 Esityslista 26/2015 Aika: 10. syyskuuta 2015 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

YLIOPISTON OULUN YLIOPPILASKUNTA

YLIOPISTON OULUN YLIOPPILASKUNTA YLIOPISTON OULUN Aika: 21.11.2012 klo 16:00 Paikka: Oulun yliopiston lääketieteen kampus, Kontinkangas, Luentosali Elli, Aapistie 7, 90220 Oulu Jäsenet: Juho Pitkänen, Johannes Nissinen, Jaakko Mäki-Petäjä

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen PÖYTÄKIRJA YLIOPISTOKOLLEGIO 27.11.2014 Kokous 05/14 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2.

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2012 Aika: 26.10.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa Manninen Veera

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 KOKOUSAIKA tiistai 27.1.2015 klo 16.45 KOKOUSPAIKKA Auditorio Joukahainen, Lemminkäisenkatu 30, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta.

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 7/2015 Aika: Torstai 10.12.2015 klo 16.30 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (Arina-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2014. Aika: 27.1.2014 klo 9.00. Paikka:

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2014. Aika: 27.1.2014 klo 9.00. Paikka: 1 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Hallituksen kokouksen 4/2014 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2014 Aika: Paikka: 27.1.2014 klo 9.00 Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Edustajiston kokous 8 / 2012

PÖYTÄKIRJA Edustajiston kokous 8 / 2012 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.3.2013 Edustajiston kokous 8/2012 Edustajiston kokous 8 / 2012 Aika: 8.12.2012 klo 12.00 Paikka: TTA (Tietoteknian auditorio), Itä-Suomen yliopisto, Kuopio Edustajiston

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2016 Aika: 2. kesäkuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA EDUSTAJISTON KOKOUS 8/2012

PÖYTÄKIRJA EDUSTAJISTON KOKOUS 8/2012 Aika: 4.12.2012 klo 16:00 Paikka: Luentosali TA105, Oulun yliopiston, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Juho Pitkänen (1-8 ), Johannes Nissinen (9-21 ), Jaakko Mäki-Petäjä, Anssi Tuohino,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/

PÖYTÄKIRJA 2/ 21.5.2012 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 2/2012 29.3.2012 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 28.3.2012, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1383 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. saapui kohdassa 12.3 Bremer Britt

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ 27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 3/2013 8.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 3.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm Joonas

Lisätiedot

Anttijussi Ripaoja Emma Salminen Mikko Suonvieri Sami Tuominen Emma Hannonen Tapio Korhonen

Anttijussi Ripaoja Emma Salminen Mikko Suonvieri Sami Tuominen Emma Hannonen Tapio Korhonen OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN SYYSKOKOUS Aika 27.11.2018 klo 16:30 Paikka Oamk, Kotkantien kampus auditorio 2 Kotkantie 1, 90250 OULU Paikalla Essi Leinonen Ville Nikupeteri Valtteri Korpela

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 17/2016 Aika: 11. toukokuuta 2016 klo 12.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen,

Lisätiedot

OYY:n toimisto, keskitila Olkkari. Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs (2nd floor) Oulu

OYY:n toimisto, keskitila Olkkari. Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs (2nd floor) Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2015 Aika: Keskiviikko 14.10.2015 klo 17.00 Paikka: OYY:n toimisto, keskitila Olkkari. Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs (2nd floor) 90570

Lisätiedot