Työtä vai työelämäosallisuutta?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työtä vai työelämäosallisuutta?"

Transkriptio

1 Työtä vai työelämäosallisuutta? Ajankohtaista osatyökykyisten työllistymisen toimintaohjelmasta. Työharjoittelu portti työelämään -projektin verkostoseminaari Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskus Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja

2 Työtä vai työelämäosallisuutta? N työkyvyttömyyseläkeläistä, halukas työskentelemään vähintään osa-aikaisesti N uutta työkyvyttömyyseläkeläistä vuosittain, vain muutamia satoja jättää vuosittain eläkkeensä lepäämään Työkyvyttömyyseläkkeellä ja työssä n Yli korkeakoulututkinnon suorittanutta vammaista työelämän ulkopuolella työtoiminnassa (ml. avotyötoiminta)

3 Osatyökyisten esteitä pyrkiä aktiivisesti työelämään Kannustin- / tuloloukut o Kansaneläkettä saavan kohdalla tulojen noustessa yli 713,73 e/kk (vuoden 2012 tasossa) eläke lakkaa o Työeläke lakkaa, jos ansiot yltävät 60 prosenttiin työeläkkeen vakiintuneesta ansiosta ja muuttuvat osaeläkkeeksi, jos ansiot ovat enemmän kuin 40 %, mutta enintään 60 % ja tilanteen arvioidaan jatkuvan yli vuoden. o Ansiotulojen ylitys yli ansaintarajojen voi aiheuttaa ansiotulojen kasvua huomattavasti suuremman eläketulon menetyksen. o Rajan ylitys voi johtaa hyvin pitkällä matkalla niin merkittävään tulojen leikkaantumiseen, ettei taloudellisia perusteita työhön siirtymiselle tai työn vastaan ottamiselle tosiasiassa ole. Ansaintarajat määrittävät työelämään osallistumista enemmän kuin henkilön työkyky

4 Työvoiman kysyntä Työvoiman kysyntä on tarjontaa vähäisempi Työnantajalla on joitakin aloja lukuun ottamatta varaa valita useista pätevistä hakijoista Mikäli henkilön työkyky on alentunut tai hän saa työkyvyttömyysetuutta, on työelämäosallisuus vähäisempää o Osalle työllistyminen on likipitäen yhtä helppoa tai vaikeaa kuin vastaavan täysin työkykyisen henkilön työhön sijoittuminen. Työllistettävyyteen vaikuttavat työkyvyttömyyden syy, työhistoria, ikä, koulutus ja se, kuinka hyvin työkyvyn puutteen mukana tulevat haitat ovat ennakoitavissa. o Vammaiset ja varsinkin kehitysvammaiset ja psyykkisesti vajaakuntoiset ovat kaikkein vähiten haluttuja rekrytoitavia (Ala-Kauhaluoma & Härkäpää, 2006) o Yli puolet työnantajista arvioi, että erityisjärjestelyt ovat ongelmallista, työkyvyttömyyden riski on suurempi ja on epäselvää selviytyvätkö he työstään. o Ylipäätänsä pätevyyden arvioiminen koettiin ongelmaksi ja työllistämisen epäiltiin olevan kustannuksiin nähden tehotonta. Erityisongelmana on niiden henkilöiden osaamisen arviointi, joilla on ammatillinen koulutus on suoritettu mukautettuna o Mikäli työnantajalla on kokemusta erityisryhmistä työntekijöinä, on suhtautuminen myönteisempää

5 Osatyökyisten palvelutarvetta ei havaita Palvelutarve on eri ihmisillä erilainen Palvelujen kehittäminen tarpeenmukaisiksi ja kattaviksi ongelmallista kuntoutus tulee liian myöhään pitää toimia heti työttömyyden alussa kuntoutuksen tulee olla oikea-aikaista ennen työtä pitää kokeilla Osatyökyisten ja vammaisten kohdalla usein useita palveluiden järjestäjätahoja ; fragmentoitunut palvelujärjestelmä Palvelujen yhteensovittaminen kokonaisuuksiksi silloin, kun vastuutahoja on useita, etenkin työllistymisen kysymysten aikaistaminen prosessissa o hoito ja lääkinnällinen kuntoutus: kunnat ja osin Kela o ammatillinen kuntoutus: liikenne- ja tapaturmavakuutuslaitokset, työeläkelaitokset, Kela ja TE-hallinto o kunnan vammaispalvelut, työtoiminta ja sen suhde työsuhteiseen työhön o työllistämisen tuki: TE-hallinto

6 Muita ongelmia Kuntoutus ei lisää työllistymisedellytyksiä, työelämälähtöisyyden vähäisyys (sisällölliset ongelmat) Kuntoutusta ei saa riittävän moni (volyymi riittämätön) Kuntoutusmuodon valinta ei ole asiakkaan näkökulmasta tarkoituksenmukaista Työhön halukkaat eivät aktiivisesti hae töitä tai hakeudu palveluihin, joissa työelämään siirtymistä tuetaan

7 Uusi laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta Osatyökykyiset, jotka saavat työkyvyttömyysetuutta ovat kokeneet vaikeuksia päästä TE-toimistojen asiakkaaksi -> laista poistettu työttömän määrittelystä työkykyisyyttä ja työkyvyttömyysetuuden saamista koskevat ehdot o työttömällä tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole työsuhteessa eikä työllisty päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssään ja joka ei ole päätoiminen opiskelija Käsite vajaakuntoinen, jota vammaiset ja osatyökykyiset ovat pitäneet vanhanaikaisena ja loukkaavana, käsite poistettu laista Julkisia työvoima- ja yrityspalveluja tarjotaan ammatillisen kuntoutuksen tarkoituksessa niille asiakkaille, joiden kohdalla lääkärin asianmukaisesti toteama vamma tai sairaus vähentää mahdollisuuksia saada työtä, säilyttää työ tai edetä työssä. o Kaikki TE-toimiston palveluvalikoiman palvelut ovat myös niiden asiakkaiden käytössä, joiden vamma tai sairaus vaikeuttaa työllistymistä. o Vastuunjako?

8 jatkuu Palkkatuen kestoa koskevaa säädöstä selkiytetty o Jos henkilön vamma tai sairaus vaikeuttaa työllistymistä, palkkatukea voidaan myöntää ajaksi, joka henkilön alentunut työkyky ja muut työllistymismahdollisuudet huomioon ottaen on tarkoituksenmukaista, kuitenkin enintään 24 kuukaudeksi kerrallaan. Työolosuhteiden järjestelytuen säädöksiä selkiytetty o Työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää työolosuhteiden järjestelytukea työnantajalle, jos työhön palkattavan tai työssä olevan henkilön vamma tai sairaus edellyttää työvälineiden hankkimista tai työpaikalla tehtäviä muutoksia, ja hankinnasta tai muutoksesta työnantajalle aiheutuvia kustannuksia on pidettävä työnantajan taloudellinen tilanne huomioon ottaen merkittävinä. o Työolosuhteiden järjestelytukea voidaan myöntää myös korvaamaan toisen työntekijän antamaa apua. o Tukitasoa korotettu o Toisen työntekijän antama avun korvaus tuntiperusteiseksi siten, että peruste syntyy apua antavan tosiasiallisesta avusta (riippumattomuus avustettavan työajasta)

9 Työryhmän ehdotukset Osatyökykyisten työllistämisen edistämiseksi työryhmä ehdottaa, että työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluu edistämisestä annettua lakia jatketaan määräaikaisena, kunnes lain vaikutuksista työkyvyttömyyseläkkeellä olevien henkilöiden työllistymiseen sekä vuoden 2017 eläkeuudistuksen suuntaviivoista on tarkempaa tietoa.

10 TE-toimisto osatyökyisen tukena TE-toimisto toimii case-managerina silloin, kun osatyökyinen pyrkii työelämään o Palvelutarvearvio: tunnistaa työvoima- ja muiden palveluiden tarpeet o Toimii osatyökykyisen kumppanina ja ohjaa tarvittaessa muiden toimijoiden palveluihin TE-toimiston roolia työmarkkinoiden asiantuntijana vahvistetaan osatyökyisten työhönkuntoutumisen kokonaisuudessa o Varmistetaan, että työllistymisen tuki tulee mukaan riittävän ajoissa myös silloin, kun osatyökykyinen on työeläkelaitoksen, Kelan tai kunnan palveluissa o Tuetun työllistymisen palvelulinja koordinoi yhtestyötä

11 Työryhmän selvittää jatkossa erityisesti 1/2 Eläkkeen lepäämäänjättämisen enimmäisaika, toimeenpanoon liittyvät ongelmat Osasairauspäivärahan enimmäiskeston pidentäminen nykyisestä 72 päivästä päivään Kansaneläkelaitoksen järjestämän ammatillisen kuntoutuksen myöntöedellytysten lieventäminen Kuntoutuksen mahdollistaminen 68 vuoden ikään saakka Nuoren kuntoutusrahan määrän korottaminen ja ikärajan nostaminen Osakuntoutusrahan mahdollistaminen kansaneläkejärjestelmässä Aikuisten kuntoutuspsykoterapian korvaustason nostaminen nuorten kuntoutuspsykoterapian korvaustasolle Osatyökyvyttömyyseläkkeen mahdollistaminen kansaneläkejärjestelmässä Osatyökyvyttömyyseläkkeen mahdollistaminen työeläkejärjestelmässä 63 vuoden iän täyttämisen jälkeen Verolainsäädännön muutostarpeet osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi

12 Työryhmän selvittää jatkossa erityisesti 2/2 Vakuutuslaitosten ja Kansaneläkelaitoksen ammatillisen kuntoutuksen palvelujen työelämälähtöisyyden parantaminen Tietoisuuden lisääminen tarjolla olevista työllistymistä tukevista palveluista Kansaneläkelaitoksen ja TE-toimiston välisen työnjaon epäselvyydet ja työnjaon selkiyttäminen Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta Työttömien terveystarkastuksiin ohjaamista ja työkyvyn arviointien järjestämisvastuuta käsitelleen työ- ja elinkeinoministeriön asettaman työryhmän raportin (maaliskuu 2011) ehdotusten toteutuminen Asiakasprosessin hallinta ja asiakkaan palvelutarpeen mukaiset siirtymät palvelusta toiseen Kansaneläkelaitoksen työkykyneuvoja-toimintamallin kehittäminen Tiedon siirtyminen TE-toimistoon ammatillisessa erityisopetuksessa tunnistetusta asiakkaan erityisen tuen tarpeesta Työkyvyttömyyseläkettä hakevien kuntoutusmahdollisuuksien selvittämisen ensisijaisuus suhteessa työkyvyttömyyseläkeratkaisuun

Työvoima- ja elinkeinopolitiikan lainsäädännön ja rakenteen uudistaminen Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012

Työvoima- ja elinkeinopolitiikan lainsäädännön ja rakenteen uudistaminen Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012 Työvoima- ja elinkeinopolitiikan lainsäädännön ja rakenteen uudistaminen Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012 Kuntoutusasiain neuvottelukunta, STM 24.4.2013 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja

Lisätiedot

Työ & työllisyys lukuja (maaliskuun 2012 luvut) Osatyökykyiset työmarkkinoille -seminaari. Krista Kiuru Asunto- ja viestintäministeri 7.5.

Työ & työllisyys lukuja (maaliskuun 2012 luvut) Osatyökykyiset työmarkkinoille -seminaari. Krista Kiuru Asunto- ja viestintäministeri 7.5. Osatyökykyiset työmarkkinoille -seminaari Krista Kiuru Asunto- ja viestintäministeri 7.5.2012 Työ & työllisyys lukuja (maaliskuun 2012 luvut) Työllisyysaste: 67,6 %, vuosimuutos +1,3 % - yks. Tavoite 2015:

Lisätiedot

Terveysongelmaiset ja osatyökykyiset työelämässä

Terveysongelmaiset ja osatyökykyiset työelämässä Terveysongelmaiset ja osatyökykyiset työelämässä KUNTOUTUKSEN HAASTEINA OSALLISUUS JA TYÖELÄMÄ Asiantuntijaseminaari 17.3.2014, Lapin yliopisto, Castrén-sali Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Työvoiman

Lisätiedot

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut työllistymisen tukena Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11.2013 TE-palvelut Vuoden 2013 alusta TE-toimiston palvelut ovat nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) TE-palvelut määritellään

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Kiuruvesi 11.4.2013 Helena Määttälä 1 18.4.2013 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Otsikko TE-TOIMISTO UUDISTUS 2013 Palveluverkko Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä.

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Ammatillisen kuntoutuksen päivät Verve, Oulu 18.9. 2014 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Työurien pidentäminen

Lisätiedot

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen

Lisätiedot

Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään

Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään Patrik Tötterman FT, erityisasiantuntija Työ- ja elinkeinoministeriö Valtakunnalliset erityishuoltopäivät 16.9.2016 Vammaisuus, osatyökykyisyys ja työ:

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Vajaakuntoiset TE-toimistojen asiakkaina. Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Kuntoutuspäivät Helsinki 12.4.2011

Vajaakuntoiset TE-toimistojen asiakkaina. Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Kuntoutuspäivät Helsinki 12.4.2011 Vajaakuntoiset TE-toimistojen asiakkaina Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Kuntoutuspäivät Helsinki 12.4.2011 Mihin esitys perustuu? Kuntoutussäätiön tekemä tutkimus Vajaakuntoinen TE-toimiston asiakkaana

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

HE 131/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työkyvyttömyyseläkkeellä

HE 131/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työkyvyttömyyseläkkeellä HE 131/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain 6 ja 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa -Te-toimiston palveluita osatyökykyisille Lääkäripäivät 24.11.2017 Maria von Bonsdorff, Uudenmaan Te-toimisto 24.11.2017 Osatyökykyisyys ja ammatillinen kuntoutus Tetoimistossa

Lisätiedot

Välityömarkkinat osana toimivia työmarkkinoita ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamista. Lapin välityömarkkinoiden työkokous

Välityömarkkinat osana toimivia työmarkkinoita ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamista. Lapin välityömarkkinoiden työkokous Välityömarkkinat osana toimivia työmarkkinoita ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamista Lapin välityömarkkinoiden työkokous 26.-27.9.2013 Välityömarkkinoita koskettavia hankkeita, uudistuksia ja

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Ajankohtaista työ- ja elinkeinohallinnon ammatillisessa kuntoutuksessa. FT, ylitarkastaja Patrik Kuusinen 13:

Ajankohtaista työ- ja elinkeinohallinnon ammatillisessa kuntoutuksessa. FT, ylitarkastaja Patrik Kuusinen 13: Ajankohtaista työ- ja elinkeinohallinnon ammatillisessa kuntoutuksessa FT, ylitarkastaja Patrik Kuusinen 13:11.2008 Joitakin ajankohtaisia asioita Työvoimatoimistoista tulee työ- ja elinkeinotoimistoja

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 1 Osatyökykyisten

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuva: Juha Juntunen (Sosiaalivakuutus lehti 5/2006) Kuntoutusta

Lisätiedot

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto

Lisätiedot

TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus

TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 11.9.2014 TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita,

Lisätiedot

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa

Lisätiedot

Työhallinnon näkökulma: Pötköpalveluista lomittaiseen palveluun

Työhallinnon näkökulma: Pötköpalveluista lomittaiseen palveluun Työhallinnon näkökulma: Pötköpalveluista lomittaiseen palveluun Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja TYÖHÖNKUNTOUTUMISEN PALVELUVERKOSTO VERKOSTOSEMINAARI JA -TAPAAMINEN 10.11.2011 Helsinki Congress Paasitorni

Lisätiedot

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry.

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Lähtökohdat Esitelmä perustuu tutkimukseen Ekholm E, Teittinen A. Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä

Lisätiedot

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöt tilastollista tarkastelua

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöt tilastollista tarkastelua Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöt tilastollista tarkastelua Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli vuoden 2012 aikana vajaakuntoisia 1 (nyk. vammaisia ja pitkäaikaissairaita) työnhakijoita kaikkiaan

Lisätiedot

Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen!

Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Sisällys 1. Johdanto... 4 2. TE-toimiston työkokeilu... 6 3. Kelan työkokeilu... 8 4. Palkkatuki... 10 5. Oppisopimuskoulutus... 12 6. Työolosuhteiden järjestelytuki...

Lisätiedot

Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta

Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Anne Korhonen Journalistipäivä 8.3.2016 Osatyökykyinen vai työkykyinen? 2 Osatyökykyisyys on työ ja tehtäväsidonnainen asia Työkyky muuttuu ja muuntuu

Lisätiedot

Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet. Verkostoseminaari Merja Valle

Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet. Verkostoseminaari Merja Valle Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet Verkostoseminaari 6.10.2015 Merja Valle Työeläkekuntoutuksen suosio kasvaa, työkyvyttömyyseläkkeet laskussa 25 000 22 500 20 000 17 500 15 000 12 500

Lisätiedot

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen

Lisätiedot

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on

Lisätiedot

Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa

Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa Patrik Tötterman FT, erityisasiantuntija Työ- ja elinkeinoministeriö Ja Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke 13.9.2017 Lukuja osatyökykyisyydestä Osatyökykyisyys

Lisätiedot

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Välityömarkkinoiden työpaja 1/2017 Ilkka Rantanen, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, TKK-Pilotit hanke Terveydentilan

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Työhön paluu tutkimuksen ja käytännön haasteena 18.3.2014 Marjukka Aaltonen, kuntoutusjohtaja, Kiipulan kuntoutuskeskus marjukka.aaltonen@kiipula.fi, puh. 050

Lisätiedot

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulma osatyökykyyn. Helsinki Kaija Ray

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulma osatyökykyyn. Helsinki Kaija Ray Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulma osatyökykyyn Helsinki 1.3.2016 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 36 taustayhteisöä, henkilöstöä 13, rahoittajana

Lisätiedot

KELAn tukema kuntoutus

KELAn tukema kuntoutus KELAn tukema kuntoutus Valtakunnallinen opiskeluterveydenhuollon koulutuspäivä 11.2.2009 YTHS ja SKNLY Elina Kinnunen, LL, psykiatrian erikoislääkäri, asiantuntijalääkäri Kela, Lounais-Suomen Aluekeskus

Lisätiedot

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Katsaus reformien vaikutuksiin viimeisen 20 vuoden aikana ja miten eteenpäin?

Katsaus reformien vaikutuksiin viimeisen 20 vuoden aikana ja miten eteenpäin? Katsaus reformien vaikutuksiin viimeisen 20 vuoden aikana ja miten eteenpäin? Suomen vammaispoliittisen ohjelman VAMPO - seurannan seminaari: Työ ja toimeentulo Pikku parlamentti, Helsinki 9.11. 2015 Patrik

Lisätiedot

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri 9.2.2017 Kelan kuntoutus nuorille Esityksessä keskityn Kelan ammatilliseen kuntoutukseen Myöntöedellytykset

Lisätiedot

Mitä sitten, jos työkyky ei riitä avoimille työmarkkinoille? Paula Salminen 17.2.2014

Mitä sitten, jos työkyky ei riitä avoimille työmarkkinoille? Paula Salminen 17.2.2014 Mitä sitten, jos työkyky ei riitä avoimille työmarkkinoille? Paula Salminen 7.2.204 Epilepsiaa sairastavien työllisyysongelmien tunnistaminen oikea työllistämisinterventio. Ei ongelmia: kohtaukset ovat

Lisätiedot

Työn tuki -malli 2011

Työn tuki -malli 2011 Työn tuki -malli 2011 Kehittyvää erityisryhmien asumista Mikä Työn tuki -malli on? Työn tuki -malli on syntynyt Asumispalvelusäätiö ASPAn KoPa-projektissa (Koulutuksella palkkatyöhön) vuosina 2008-2010

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala. Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset

Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala. Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset Osatyökykyiset työssä -ohjelma, OSKU Osku-tiimi, STM Päivi Mattila-Wiro, ohjelmajohtaja

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään

Lisätiedot

Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen

Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen 8.3.2016 Vates-säätiö 1/2 2 Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden

Lisätiedot

Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan?

Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen 8.3.2016 Vates-säätiö 1/2 2 Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden

Lisätiedot

Keski-Suomen TE-palvelut

Keski-Suomen TE-palvelut Keski-Suomen TE-palvelut Kirsi Elg Asiantuntija, Tuetun ja moniammatillisen tuen palvelut Toimialue: Keski-Suomi Toimipaikat: Jyväskylä, Äänekoski, Jämsä Yhteispalvelupisteet: Joutsa, Kannonkoski, Karstula,

Lisätiedot

Karoliina Koskenvuo ja Ilona Autti-Rämö Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuuksien käytön kehitys

Karoliina Koskenvuo ja Ilona Autti-Rämö Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuuksien käytön kehitys Työpapereita 50/2013 Karoliina Koskenvuo ja Ilona Autti-Rämö Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuuksien käytön kehitys Kirjoittajat Karoliina Koskenvuo, FT, erikoistutkija etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

Etelä-Karjalan konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi

Etelä-Karjalan konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Etelä-Karjalan konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin

Lisätiedot

Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät?

Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät? Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät? Patrik Tötterman FT, PsL Erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö OTE-hanke, virkamiesryhmä Kelan kuntoutusasiain neuvottelukunta Ei

Lisätiedot

Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti

Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Ilmiöitä, merkityksiä, kokemuksia Työttömyys tänään-seminaari 22.10.10 Heidi Kaartinen Projektipäällikkö Asumispalvelusäätiö ASPA People are all different. When you

Lisätiedot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Mitä on ammatillinen kuntoutus? Tavoitteena työelämässä pysyminen, sinne pääseminen

Lisätiedot

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 1 Lähtökohta Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut ja niiden kehittäminen Pitkäaikaistyöttömät Vammaiset

Lisätiedot

K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita

K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita Lapin välityömarkkinoiden työkokous 26.9.2013 projektipäällikkö Anne-Mari Arola Kompassi-projektin ammatillisen kuntoutuksen

Lisätiedot

Vammaisten työllistymisen ja työllistämisen taloudelliset kannustimet. Harri Hietala VATES-säätiö

Vammaisten työllistymisen ja työllistämisen taloudelliset kannustimet. Harri Hietala VATES-säätiö Vammaisten työllistymisen ja työllistämisen taloudelliset kannustimet Harri Hietala VATES-säätiö Työkyvyttömyyseläkeläiset Työkyvyttömyyseläkeläisiä 260 000 1) Työuraan perustuvaa eläkettä saa reilut 200

Lisätiedot

TE-palvelut muutoksessa. 6.3.2014 Maaret Rantolahti

TE-palvelut muutoksessa. 6.3.2014 Maaret Rantolahti TE-palvelut muutoksessa 1 Palvelut ja palveluverkosto uudistuvat Tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät palvelut henkilö-, työnantaja- ja yritysasiakkaille. Tämän vuoden alusta lähtien TE-toimiston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös

Lisätiedot

KYKY. Kelan Kyky-hanke. Asiakkaan kanssa - ajoissa ja aktiivisesti

KYKY. Kelan Kyky-hanke. Asiakkaan kanssa - ajoissa ja aktiivisesti KYKY Kelan Kyky-hanke Asiakkaan kanssa - ajoissa ja aktiivisesti Hankkeen osat KYKY Kyky 1 Työkykyprosessi Työkykyneuvonta Sidosryhmätyö Kyky 2 Sairaan lapsen tai vammaisen prosessi Vammaisen henkilön

Lisätiedot

Työnantajan kustannukset vammaisen ja osatyökykyisen palkkaamisesta

Työnantajan kustannukset vammaisen ja osatyökykyisen palkkaamisesta Työnantajan kustannukset vammaisen ja osatyökykyisen palkkaamisesta - Työnantajille on tarjolla erilaisia tukia vammaisen palkkaamiseen: korkein korotettu palkkatuki, työolosuhteiden järjestelytuki, työhönvalmennus,

Lisätiedot

Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset. VATES-säätiö

Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset. VATES-säätiö Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset VATES-säätiö Vammaisten potentiaali työhön Työikäisiä vammaisia 220 000 1) Töissä (vapaaehtoistyö mukana) 15-20 % noin 40 000 Lisäksi haluaisi töihin

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki

hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki Kaupungin kesätyöllistämistuki nuorille TE-palvelut Oppisopimus Työkokeilu Rekrytointikoulutus www.rakennerahastot.fi

Lisätiedot

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista JULKISEN TYÖVOIMAPALVELUN TAVOITTEITA Työllisyysasteen nostaminen Osaavaa työvoimaa joustavasti työnantajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM

AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM Hallituksen työllisyystavoite Työllisyysaste 72 prosenttiin ja työttömyysaste 5 prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä. Toimiin kuuluu

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Etunimi Sukunimi 8/31/2016 2 Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Kela kuntouttaja 2009

Kela kuntouttaja 2009 Kela kuntouttaja 2009 1 Kelan kuntoutuspalvelut työ- ja toimintakyvyn Pohjois-Suomen vakuutusalue näkökulmasta Työ- ja toimintakyky Terveet työntekijät Työkykyongelmia ennakoivat merkit 100 % Kelan palvelut

Lisätiedot

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki Jukka Lindberg

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki Jukka Lindberg Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen Helsinki 11.10.2016 Jukka Lindberg 2 Vates-säätiön toiminta Perustettu 1993, nyt 36 taustayhteisöä,

Lisätiedot

Sosiaaliturvan selvittäminen

Sosiaaliturvan selvittäminen Sosiaaliturvan selvittäminen Terveiden tilojen vuosikymmen Itä- Suomessa - asiantuntijaseminaari Jyrki Elo Ylilääkäri Kela, Itäinen asiantuntijalääkärikeskus Sisäilmaan liittyvät terveysongelmat ja sosiaaliturva

Lisätiedot

HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin.

HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi määräaikaista,

Lisätiedot

Vammaisten työllistymisen. taloudellinen merkitys

Vammaisten työllistymisen. taloudellinen merkitys Vammaisten työllistymisen tukitoimien i i vaikuttavuus ja taloudellinen merkitys 15.6.2011 Veera Laiho Pasi Holm Osa vammaisista työhaluisia ja työkykyisiä Työkyky on erinomainen tai hyvä 35 %:lla vammaisista

Lisätiedot

26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee

26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee 26.4. Uudistuva työeläke, osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Helena Alkula, palvelupäällikkö, Varma Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Arja Iisakkala, asiakaspalvelupäällikkö, Varma 30 Työnantaja työterveyshuolto:

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten organisaatioissa tuettiin osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista ja mitkä tekijät estivät tai edistivät sitä. Tutkimuskysymyksiä

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut. 11.11.2014 Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut

TE-toimiston palvelut. 11.11.2014 Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut TE-toimiston palvelut Jutta Jänkävaara-Lempiäinen, palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, tuetun työllistymisen palvelut Alueelliset TE-palvelut Uudenmaan TE-toimisto Varsinais-Suomen TE-toimisto Satakunnan

Lisätiedot

Osatyökykyisten TE-palvelut

Osatyökykyisten TE-palvelut Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys

Lisätiedot

Mitä hyvä asiakasyhteistyö on käytännössä Tähän tarvittaessa otsikko. Kirkkonummen kunta, kunt.palv. johtaja Heli Kangas

Mitä hyvä asiakasyhteistyö on käytännössä Tähän tarvittaessa otsikko. Kirkkonummen kunta, kunt.palv. johtaja Heli Kangas Mitä hyvä asiakasyhteistyö on käytännössä Tähän tarvittaessa otsikko Kirkkonummen kunta, kunt.palv. johtaja Heli Kangas Kuva: Kaisa Viljanen Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä 497/2003 Yhteistyön tarkoitus

Lisätiedot

Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014

Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014 Vähentääkö eläkeuudistus työkyvyttömyyttä? Jukka Kivekäs 4.12.2014 Sidonnaisuudet Vakuutuslääketieteen dosentti, kuntoutuksen ja vakuutuslääketieteen erityispätevyys Päätoimi Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyyttä on monenlaista. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.

Lisätiedot

Asiantuntijuus kuntoutuksessa. Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Ammatillisen kuntoutuksen päivät

Asiantuntijuus kuntoutuksessa. Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Ammatillisen kuntoutuksen päivät Asiantuntijuus kuntoutuksessa Patrik Kuusinen FT, ylitarkastaja Ammatillisen kuntoutuksen päivät 30.11.2010 Onko asiantuntijuus TE-toimistossa rapautunut (ammatillisen kuntoutuksen osalta) Vajaakuntoisen

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

TE-palvelut Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut

TE-palvelut Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut TE-palvelut 24.5.2016 Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista(jtypl) Monipuoliset

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan haasteet

Hyvinvointiyhteiskunnan haasteet Hyvinvointiyhteiskunnan haasteet Päivi Lipponen Kansanedustaja, Tulevaisuus - ja talousvaliokuntien jäsen Filosofian tohtori Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus Hyvinvoinnin kasvusta huolimatta, eriarvoisuus

Lisätiedot

Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi

Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Toiveista tekoihin -projekti 2012 2013 Teot tutuiksi -projekti 2013 2015 Osatyökykyisyys Osatyökykyisyydellä tarkoitetaan sellaista toimintakyvyn vajausta, josta on

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Palkkatuki 29.10.2015

Palkkatuki 29.10.2015 Palkkatuki 29.10.2015 Palkkatuki Työnantaja voi hakea palkkatukea työhön palkattavan työttömyyden keston perusteella. Mahdollista hakea myös työhön palkattavan vamman tai sairauden perusteella. Myöntäminen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kunta työttömien aktivoijana Esityksen sisältö Pitkään

Lisätiedot

Työhön kuntoutuminen välityömarkkinoilla. Eveliina Pöyhönen

Työhön kuntoutuminen välityömarkkinoilla. Eveliina Pöyhönen Työhön kuntoutuminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Ikääntyvä maailma, yli 80-vuotiaiden osuus väestöstä (%) OECD EU27 Japan Korea USA World Brazil China Finland 18% 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2%

Lisätiedot

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015 Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Kelan etuudet erityisnuorta tukemassa

Kelan etuudet erityisnuorta tukemassa Kelan etuudet erityisnuorta tukemassa Lapin keskussairaala 14.9.2016 Arja Törmänen, Kela Pohjoinen vakuutuspiiri NUOREN KUNTOUTUSRAHA Myöntämisedellytykset Ikä 16-19 vuotta Työ- ja opiskelukyky tai mahdollisuudet

Lisätiedot