VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSOISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSOISTA"

Transkriptio

1 Vammalan kaupunki Mouhijärven, Punkalaitumen ja Äetsän kunnat SELVITYS YHDISTETYN VESIHUOLTOLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA JA TAKSOISTA Tiivistelmä & 2007 # 391

2 TOIMEKSIANTO Vammalan kaupunki sekä Punkalaitumen, Mouhijärven ja Äetsän kunnat laativat parhaillaan kuntaliitosselvitystä. Osana teknisen toimen selvityksiä on kartoitettava kuntien vesihuoltolaitosten taloudellinen nykytila ja nähtävissä oleva tulevaisuus, jotta voitaisiin arvioida kustannusten kohdentamiseen laitosten taksoissa käytettävissä olevien maksuelementtien riittävyyttä. Lähinnä näitä ovat vanhoilta liittyjiltä perittävät perusmaksut ja uusilta liittyjiltä perittävät liittymismaksut. on vastikään laatinut selvityksen Huittisten seudun vesihuoltoyhteistyön kehittämisestä sekä sille lisätyönä jätevedenpuhdistuksen kustannusten vaihtoehtotarkastelut. Nyt tuosta kuntakokoonpanosta on jätetty Huittinen ja Vampula pois ja uutena mukaan on tullut Mouhijärvi. Laitosten kustannusrakennetta voi lähestyä kahdesta näkökulmasta, menneisyydestä nykyhetkeen tai nykyhetkestä tulevaisuuteen. Menneisyydestä nykyhetkeen olennaiset tiedot nähdään tilinpäätöksistä, jotka tässä ovat edellisten vuodelta Nykyhetkestä tulevaisuuteen katsottaessa merkittävin yksittäinen taloudellinen tieto on investointiohjelma ja sen suhde nykyiseen tulotasoon. Mahdollisen kuntaliitoksen tuloksena syntyvän uuden vesihuoltolaitoksen taksapolitiikassa tullaan ideaalitilanteessa huomioimaan molemmat näkökulmat. 2

3 Vammalan kaupunki Mouhijärven, Punkalaitumen ja Äetsän kunnat SELVITYS YHDISTETYN VESIHUOLTOLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA JA TAKSOISTA LÄHTÖKOHDAT K&

4 LÄHTÖKOHDAT Volyymit ja tuloslaskelma v Vammala Mouhijärvi Punkalaidun Äetsä Yht. ASUKASTA As Vesiasiakkaita i it As Laskutettu vesi m3/v Jätevesiasiakkaita es a a ta As Laskutettu jätevesi m3/v TULOSLASKELMA, 1000 (2006) Vammala Mouhijärvi Punkalaidun Äetsä Yht. LIIKEVAIHTO ja muut tuotot Ti Toimintakulut itklt Poistot Liiketoiminnan muut kulut Rahoitustuotot ja kulut yht Tilikauden tulos

5 LÄHTÖKOHDAT Tuloslaskelma M 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 /(laskutettu vesi + jätevesi) x 2, /m3 4,00 3,50 3,00 2,50 2,00 1,50 1,00 0,50 0,00 5 Omistajakorvaus kunnalle Poistot Toimintakulut Liikevaihto Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä Omistajakorvaus kunnalle Poistot Toimintakulut Liikevaihto Tl Tuloslaskelmaa l kl voidaan tarkastella t absoluuttisilla arvoilla tai, kuvaavammin, suhteutettuna laskutetun veden ja jäteveden kokonaismääriin. Suhteuttaminen tt osoittaa keskenään k vertailukelpoiset kustannukset. Suhteutetut toimintakulut ovat suoraan toisiinsa verrattavissa, ja niissä nähdään skaalan olevan suuren näköinen, 1,10..2,00 /m3. Ongelma on, että toimintakulut perustuvat tehokkuuserojen lisäksi ainakin osittain myös erilaiseen palvelutasoon; esimerkiksi yhdellä laitoksella ei ole viikonloppuisin päivystystä, kun taas toinen on täysin kaukovalvonnassa ja 24/7 hälytysvalmiudessa. Vammala on ilmeisesti kallein johtuen korkeasta palvelutasostaan ja toisaalta vuotovesien tuomasta tehottomuudesta. Poistot ovat laskennallisia, joten niiden vertaaminen on jossain määrin teoreettista. Omistajakorvaukset ovat täysin verrattavissa. Kuntaliitoksen kyseessä ollen ne eivät kuitenkaan ole relevantteja. Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä

6 LÄHTÖKOHDAT Tase TASE, 1000 (2006) Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä Yhteensä VASTAAVAA Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Vaihto omaisuus Saamiset Rahat ja pankkisaamiset VASTATTAVAA Oma pääoma Poistoero ja vapaaehtoiset var Vieras pääoma

7 LÄHTÖKOHDAT Verkostot v Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä Yhteensä Käyttöomaisuus /as Velka /as Vesijohtoverkostot Km Jätevesiviemärit Km Hulevesiviemärit i i Km Keskimäärin Vesijohtoverkostot m/as 2 13,8 50,1 42,1 33,9 25,4 Jätevesiviemärit m/as 2 13,8 8,1 24,3 18,6 14,5 Hulevesiviemärit m/as 3 3,0 2,3 0,0 0,2 2,1 1 (Vesiasiakkaita + jätevesiasiakkaita)/2 2 Liittyneitä asukkaita 3 Asukkaita kunnassa yhteensä 7

8 LÄHTÖKOHDAT TOIMINNAN RAHOITUS Käyttökateprosentti % 49,0 % Käyttökate/käyttöomaisuus % 10,0 % Poistot/käyttöomaisuus % 13,3 % Käyttöomaisuuden kiertonopeus v 2,7 OMAISUUDEN RAHOITUS Omavaraisuusaste (sis. liittymismaksut) % 74,6 % Omavaraisuusaste (ilman liittymismaksuja) % 69,0 % Nettovelkaantumisaste, gearing % 27,7 % Liittymismaksurahasto/käyttöomaisuus % 6,6 % Nettorahoituskulut/liikevaihto % 1,6 % Vieraan pääoman takaisinmaksuaika v 3,9 Rahoituskulut keskimäärin % 0,02 Vaikka kuntien lähtökohdat eroavat volyymeiltään ja monien suhdelukujen valossa melkoisesti toisistaan, vuoden 2006 kokonaisuudesta oheen lasketut suhdeluvut ovat terveitä. Raskaasta taseesta (paljon verkostoa per liittyjä) ei ole tunnuslukujen valossa taakaksi, jos siihen ei ole investoitu merkittävästi viime aikoina. Toisaalta Vammalan kovat käyttökustannukset ovat johtaneet alueen h k l k k kalleimpiin maksuihin, ja koska Vammala on myös kunnista suurin, laskennallinen KANNATTAVUUS Nettotulos % 11,1 % liikevaihtojen summa hukuttaa helposti pienemmillä kunnilla joiltakin osin kenties Sijoitetun pääoman tuotto % 2,1 % Oman pääoman tuotto % 2,6 % korkeammatkin kustannukset. 8

9 Vammalan kaupunki Mouhijärven, Punkalaitumen ja Äetsän kunnat SELVITYS YHDISTETYN VESIHUOLTOLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA JA TAKSOISTA ENNUSTEET K&

10 ENNUSTEET Asukasluku ja vesihuollon liittyjät Asukasta Vesijohtoon liittyneet yhteensä Viemäriin liittyneet yhteensä Väkiluku yhteensä Vuoteen 2020 mennessä alueen väkiluvun ennustetaan kasvavan hieman (+1,9 %). Samaan aikaan vesijohtoon liittyneiden kokonaismäärä kasvaisi (+9,8 %) ja jätevesiviemäriin liittyneiden määrä samoin (+9,6 %). 10

11 ENNUSTEET Myyty vesi ja laskutettu jätevesi m3/v Vesi m3/v Jätevesi Vuotovedet, vesijohto Laskutettu vesi yhteensä Vuotovedet, viemäri Laskutettu jätevesi, yhteensä Samaan aikaan veden myynnin ennakoidaan kid kuitenkin ki kasvavan (+8,4 (84%) ja jäteveden laskutuksen samoin (+11,2 %). Veden myynti kasvaa väestökehityksen laskevaa trendiä vastaan, koska väestö keskittyy palveluiden lähelle eli kuntakeskuksiin. Jäteveden laskutuksen kasvu johtuu kasvavasta liittyjämärästä. Vaikka ennusteen kehitystrendit tuntuisivat jossain määrin vääriltä, ne eivät kuitenkaan vie laskelmaa kokonaan hakoteille laskelma l ei ole juurikaan herkkä väkiluvun tai edes liittyjämäärien kehitykselle. Huomattavasti voimakkaampia muutoksia laskelmaan aiheuttavat muutokset investoinneissa i i tai taksatasossa. Tulevia investointeja tarkastellaan seuraavalla sivulla

12 ENNUSTEET Nykyiset poistot, tulevat investoinnit 2006 Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä Käyttöomaisuuden tasearvot Poistot t Poistot / tasearvot % 6,3 % 8,0 % 7,1 % 8,8 % Poistot / laskutetut m3 /m3 1,16 1,02 0,79 1, Investoinnit keskimäärin Investoinnit / poistot (06) kerroin 2,4 3,8 2,3 3,1 Investoinnit i / laskutetut m3 (06) /m , , , ,59 12

13 ENNUSTEET Tulevat investoinnit Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä Yhteensä Suhteessa vuoden 2006 liikevaihtoihin: iht ihi Vammala 136 % 131 % 72 % 87 % 98 % 31 % 44 % 30 % 30 % Punkalaidun 45 % 168 % 177 % 558 % 123 % 78 % 41 % 119 % 119 % Mouhijärvi 123 % 82 % 74 % 45 % 94 % 41 % 33 % 33 % 33 % Äetsä 114 % 89 % 89 % 138 % 168 % 148 % 207 % 309 % 107 % Keskimäärin 126 % 124 % 82 % 123 % 110 % 52 % 68 % 79 % 48 % 13

14 /(laskutettu vesi + jätevesi) x 2, /m3 6,00 5, ,00 3,00 2,00 1,00 0,00 14 M 3,5 3,0 2,0 1,5 ENNUSTEET Investointien suhde liikevaihtoon 06 ka investoinnit Toimintakulut Liikevaihto Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä ka investoinnit Toimintakulut 2,5 Liikevaihto 1,0 0,5 0,0 Laitosten vallitsevat poistotasot ovat normaaleja, mutta ne eivät riitä rahoittamaan tulevia investointeja jotka ovat jaksolla keskimäärin 23 2,3..3,8 38kertaa nykyiset poistot. Oheisessa kuvassa menopylväässä on esitetty vuoden 2006 toimintakulut ja laitosten itsensä arvioimat jakson keskimääräiset ki äi vuotuiset investoinnit. i i Liikevaihto on vuodelta Jos kyseessä olisi hetkellinen investointipiikki, se ei sinällään olisi ongelma pitkävaikutteisiin investointeihin on järkevääkin ottaa lainaa, jota vastaavasti hoidetaan pitkähköllä jaksolla pois. Ongelma onjakson pituus, sillä investointitaso näyttää kohoavan pysyvästi nykyisestä. Sitä ei voida enää kattaa kumuloituvilla lainoilla. Oheiset kuvat osoittavat, että investointiensa rahoittamiseksi kaikilla laitoksilla on edessään erittäin huomattavia taksan korotuksia täysin riippumatta suunnitellusta laitosten yhdistämisestä. Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä

15 M 15 M 50 5,0 4,5 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 Investoinnit ENNUSTEET Lainat 14,0 Uusi laitos, vpo lainat Vammalan koroton laina Uuden yksikön toiminta alkaa Vanhat lainat 12,0 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0 Investoinnit ja lainat Koska investointeihin ei käytännössä ole varauduttu, joudutaan ne rahoittamaan kokonaan lainoituksella. Lainoista seuraavat korot ootja lyhennykset y määrittävät ät edelleen ee alueella keskimäärin tarvittavan taksatason. Lainojen kokonaissumma nousee suurimmillaan arvoon 12 M, lähes neljä kertaa v liikevaihdon suuruiseksi. On siis selvää, että taksoja on korotettava ja että lainojen ehdot vaikuttavat merkittävästi siihen, mille tasolle korotukset on tehtävä. Nyt perusoletuksena on käytetty 20 v laina aikaa aikaa ja 5,0 % korkoa. Näiden lisäksi on huomioitu Vammalan jo laitokselleen myöntämä 6,15 M koroton 20 v laina. Nyt käsillä olevassa tilanteessa paras tapa kuvata kuntien keskinäisiä eroja olisi tarkastella kunkin kunnan lainoitustarvetta ja korvata sitten edellä esitetyt kuntakohtaiset investointitasot lainojen korko ja lyhennyspylväällä. Tämä detaljitaso ei kuitenkaan ole mahdollinen, koska se vaatisi täydellisten kuntakohtaisten ennusteiden laatimisen

16 ENNUSTEET Investoinnit, poistot ja lainat 1,4 RAHOITUKSEN KASSAVIRTA 1,2 Vieraan pääoman korot Lainojen lyhennykset 10 1,0 M M /v 0,8 0,6 0,4 0,2 0,0 6,0 5,0 4,0 3,0 Tarkastellaan siis aluetta kokonaisuutena ja laaditaan sille taloudellinen ennuste lähtien kustannuskattavuuden periaatteesta. Pohjaoletuksena on, että kaikki investointiohjelmassa esitetyt kohteet toteutetaan ja että hinnoittelulla pystytään kattamaan niin käyttö kuin pääomakulut. Vammalan koroton laina Pitkäaikaisten lainojen lisäykset Liittymismaksut yhteensä Tilikauden tulos Poistot Investoinnit ja lainojen lyhennykset yht. Ohjaavana tekijänä käytetään laitoksen laskennallista kassaa, jonka täytyy olla koko ajan positiivinen. Siinä tulorahoitusta tuetaan t aina vuoteen 2015 saakka kasvavalla lainanotolla. Tarkastelun tuloksena saadaan koko alueen kokonaisliikevaihtotarve. 2,0 1,0 16 0,

17 ENNUSTEET Tuloslaskelmaennuste 6,0 M 5,0 4,0 3,0 20 2,0 1,0 0,0 10,0 % 8,0 % 6,0 % 4,0 % 2,0 % 0,0 % 2,0 % Verot Korko /rahoituskulut Poistot TOIMINTAMENOT YHTEENSÄ LIIKEVAIHTO Nettotulos Sijoitetun pääoman tuotto Oman pääoman tuotto Uuden laitoksen käyttökustannusten oletetaan pysyvän paikallaan vuoden 2006 tasossa, eli toiminnan tehostuminen esimerkiksi jo tiedossa olevien laitosten sulkemisina sekä yleisen kehittämistyön tuloksena tulisivat päihittämään inflaation. Tämä tavoite on tiukka mutta paikalliset olosuhteet huomioon ottaen kenties mahdollinen. Tuloslaskelmaennusteesta nähdään, kuinka kokonaisliikevaihto tulee nostaa heti nykyisestä tasosta 3,6 M uudelle tasolle 4,4 M (+22 %). Sen riittää yli kiivaimman rakentamisvaiheen, ja vuonna 2015 siirrytään tavanomaisiin inflaatiokorotuksiin. Kassavirtatarpeesta seuraava suuri liikevaihdon korotus on linjassa edellä esitettyjen kuntakohtaisten taksankorotuspaineiden kanssa. 4,0 % 17

18 Vammalan kaupunki Mouhijärven, Punkalaitumen ja Äetsän kunnat SELVITYS YHDISTETYN VESIHUOLTOLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA JA TAKSOISTA TASAPUOLISET TAKSAT? K&

19 TASAPUOLISET TAKSAT? Taksataso 2009 keskimäärin Liikevaihto Laskennan kautta määritetty tuleva Laskutettu vesi 1,25 Mm3 kokonaisliikevaihto voidaan jakaa laskutetuilla kuutioille, ja saadaan koko Laskutettu jätevesi LV/kuutiot yhteensä x 2 103M 1,03 Mm3 3,89 /m3 + alv = 4,75 /m3 alueella vallitseva keskimääräinen hintataso. Se voidaan edelleen jakaa halutulla Oletuspaino vesi 40 % Oletuspaino jätevesi 60 % KÄYTTÖ JA PERUSMAKSUJEN KOKONAISVAIKUTUS KUUTIOLLE /m3, sis. alv 22% Uusi yksikkö ennusteen mukaan, muut nykyisiä 5,00 4,50 4,00 3,50 3,00 2,50 2,00 1,50 1,00 0,50 0,00 Jätevesi Vesi Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä Keskiarvo Uusi yksikkö 2009 painotuksella veden ja jäteveden kesken sekä käyttömaksujen ja perusmaksujen kesken. Tyypilliset painotukset ovat % vedelle ja % jätevedelle sekä toisaalta % perusmaksuille ja % käyttömaksuille. Käytännössä painotukset ovat lähes aina riittämättömät, eli vedellä kompensoidaan osittain jätevettä ja toisaalta käyttömaksuilla katetaan huomattavassa määrin kiinteitä kuluja. Skaalat kuitenkin kuvaavat sitä liikkumavaraa, jolla nyt saatua keskimääräistä hintaa voidaan haluttaessa kohdistaa nykyisten kuntarajojen mukaan myös kuntaliitoksen jälkeen. 19

20 TASAPUOLISET TAKSAT? Liikevaihdon kohdentaminen kuntiin Painotus 66,0 % 34,0 % Toimintakulut 2006 Investoinnit Korjattu osuus Vammala ,5 % Mouhijärvi ,7 % Punkalaidun ,8 % Äetsä ,0 % Yhteensä ,0 % 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % Äetsä 50 % Punkalaidun Mouhijärvi 40 % Vammala 30 % 20 % 10 % Koska yhdelläkään laitoksella nykyinen tulotaso t ei vastaa uuden laitoksen litk keskimääräistä hintatasoa, on vaikea hahmottaa, keneltä kohoavat kustannukset tulisi periä. Lähestytään asiaa samoilla näkökulmilla kuin edellä, eli nykyhetkestä taaksepäin (jota edustavat toimintakulut) ja eteenpäin (jota edustaa investointitaakka). Määritetään jokaiselle kunnalle näistä prosentuaalinen osuutensa. Sen jälkeen annetaan molemmille näkökulmille painoarvot ja lasketaan niiden kautta kunkin kunnan korjattu osuus tulevasta liikevaihdosta. Ennusteen mukaan uuden yksikön toimintakulut ovat noin 2/3 ja lainojen lyhennykset ja korot noin 1/3 kokonaiskuluista. Valitaan nämä painoiksi % Toimintakulut 2006 Investoinnit Korjattu osuus

21 TASAPUOLISET TAKSAT? Liikevaihdon kohdentaminen kuntiin 1000 Liikevaihto Osuus Erotus Muutos Vammala % Mouhijärvi % Punkalaidun % Äetsä % Yhteensä % Kaikkien kuntien euromääräinen liikevaihto kasvaa, eli periaatteessa myös kiinteistön kokema reaalikokonaishinta muuttuu samassa suhteessa. Kasvuprosentti riippuu tietenkin paitsi kulujen kautta lasketusta osuudesta, myös hinnoittelun vertailutasosta; Vammalan korotus on prosentuaalisesti pienin, koska sen hinnat ovat jo valmiiksi korkeimmat. Uudessa laitoksessa käyttömaksujen tulee olla kaikille samat. Seuraavassa esitetään Excel pohja, jolla se sekä useampi valittavissa oleva painotustavoite määrittävät kuntakohtaisten perusmaksujen suuruuden. Käyttämällä tavoitteen haku toimintoa saadaan laskettua kaikkia kuntia koskevat käyttömaksut vedelle ja jätevedelle. Perusmaksut tulevat näiden päälle. Seuraavassa molemmat taksaelementit lasketaan kolmena eri vaihtoehtona sen mukaan, kuinka tarkasti maksuja halutaan kuntien kesken kohdentaa. 21

22 TASAPUOLISET TAKSAT? VE 1. Täysi kohdentaminen 1000 Liikevaihto Osuus Erotus Muutos Vammala % Mouhijärvi % Punkalaidun % Äetsä % Yhteensä % Vaihtoehdossa 1 kukin kunta käsitellään erikseen eli kullekin määritetty liikevaihdon kasvutavoite on kerättävä kunnan sisältä. Suhteellinen korotus voi tällöin vaihdella kuntakohtaisesti paljonkin riippuen asiakaspohjasta, ominaiskulutuksesta sekä vallitsevasta hintatasosta. Tuloksena saadaan kaikille kunnille käyttömaksuiksi vedelle 1,36 + alv = 1,66 eur/m3 ja jätevedelle 2,04 + alv = 2,49 eur/m3. Äetsällä pelkät käyttömaksut riittävät. Muut joutuvat keräämään sen lisäksi perusmaksuja,,joiden reaalivaikutus on skaalalla 0,34..0,83 eur/m3 (sis. alv). Lopputuloksena vesihuoltopalveluiden hinta omakotitalolle, joka kuluttaa 150 m3/v, vaihtelee Äetsän 620 eurosta Punkalaitumen ja Vammalan 830 euroon (sis. alv). 22

23 TASAPUOLISET TAKSAT? VE 1. Täysi kohdentaminen Tavoite Vammala Mouhijärvi Punkalaidun Äetsä Liikevaihto ALV 0 % 1000 m Määräosuus 54 % 46 % 66 % 34 % 64 % 36 % 53 % 47 % Painokerroin 40 % 60 % 40 % 60 % 40 % 60 % 40 % 60 % Yhteensä Perusmaksu 17 % 17 % 25 % 25 % 25 % 25 % 0 % 0 % Yhteensä /m3 0,28 0,42 0,45 0,68 0,45 0,68 0,00 0,00 Käyttömaksu 83 % 83 % 75 % 75 % 75 % 75 % 100 % 100 % Yhteensä /m3 1,36 2,04 1,36 2,04 1,36 2,04 1,36 2,04 SIS. ALV 22 % 23 Vammala Mouhijärvi i Punkalaidun Äetsä Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Yht. /m3 2,00 3,00 2,21 3,32 2,21 3,32 1,66 2,49 Kulutus 100 m3/v, /v Yhteensä /v Kulutus 150 m3/v, /v Yhteensä /v

24 TASAPUOLISET TAKSAT? VE 2. Vain Äetsä erikseen 1000 Vammala + Mouhijärvi + Punkalaidun Liikevaihto Osuus Erotus Muutos % Äetsä % Yhteensä % Vaihtoehdossa 2 muodostetaan Vammalasta, Mouhijärvestä ja Punkalaitumesta ryhmä, jonka sisällä taksoittelu on sama. Äetsä tarkastellaan edelleen erikseen. Tuloksena saadaan taas kaikille kunnille käyttömaksuiksi vedelle 1,36 + alv = 1,66 eur/m3 3ja jätevedelle 2, alv = 2,49 eur/m3. Äetsällä pelkät käyttömaksut riittävät. Kolmikko Vammala + Mouhijärvi + Punkalaidun joutuvat keräämään sen lisäksi perusmaksuja, joiden reaalivaikutus on vedelle 0,38 eur/m3 ja jätevedelle 0,56 eur/m3 (molemmat sis. alv). Lopputuloksena vesihuoltopalveluiden hinta omakotitalolle, joka kuluttaa 150 m3/v, on Äetsässä 620 euroa ja muilla kolmella 760 euroa (sis. alv). Kahden pienemmän kunnan vaikutus Vammalan hintoihin on siis kotitalouden vuosikustannuksena vain noin +10 euroa. 24

25 TASAPUOLISET TAKSAT? VE 2. Vain Äetsä erikseen Tavoite Va+Mo+Pu (Mouhijärvi) (Punkalaidun) Äetsä Liikevaihto ALV 0 % 1000 m Määräosuus 56 % 44 % 66 % 34 % 64 % 36 % 53 % 47 % Painokerroin 40 % 60 % 40 % 60 % 40 % 60 % 40 % 60 % Yhteensä Perusmaksu 18,5 % 18,5 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % Yhteensä /m3 0,31 0,46 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Käyttömaksu 82 % 82 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % Yhteensä /m3 1,36 2,04 0,00 0,00 0,00 0,00 1,36 2,04 SIS. ALV 22 % Vammala Mouhijärvi Punkalaidun Äetsä Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Yht. /m3 2,04 3,05 0,00 0,00 0,00 0,00 1,66 2,49 Kulutus 100 m3/v, /v Yhteensä /v Kulutus 150 m3/v, /v Yhteensä /v

26 TASAPUOLISET TAKSAT? VE 3. Kaikilla samat hinnat 1000 Vammala + Mouhijärvi + Punkalaidun + Äetsä Liikevaihto Osuus Erotus Muutos % Yhteensä % Vaihtoehdossa 3 kaikkien kuntien käyttösekä perusmaksut asetetaan samoiksi. Kun perusmaksuja ei enää käytetä ylimääräisten kustannusten tasaukseen, voidaan niiden osuus kokonaisliikevaihdosta määrittää ennalta. Asetetaan niiden osuudeksi 20 %. Tlk Tuloksena saadaan kikill kaikille kunnille käyttömaksuiksi vedelle 1,29 + alv = 1,57 eur/m3 ja jätevedelle 1,94 + alv = 2,37 eur/m3. Lisäksi kerätään perusmaksuja, joiden reaalivaikutus on vedelle 0,39 eur/m3 ja jätevedelle 0,59 eur/m3 (molemmat sis. alv). Lopputuloksena vesihuoltopalveluiden hinta omakotitalolle, joka kuluttaa 150 m3/v, on koko alueella 740 euroa (sis. alv). Äetsän vaikutus muiden hintoihin h on siis laskeva, verrattuna VE 2 tuloksiin vuosikustannuksena noin 20 euroa. 26

27 TASAPUOLISET TAKSAT? VE 3. Kaikilla samat hinnat Tavoite Kaikki 4 kuntaa (Mouhijärvi) (Punkalaidun) (Äetsä) Liikevaihto ALV 0 % 1000 m Määräosuus 55 % 45 % 66 % 34 % 64 % 36 % 53 % 47 % Painokerroin 40 % 60 % 40 % 60 % 40 % 60 % 40 % 60 % Yhteensä Perusmaksu 20,0 % 20,0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % Yhteensä /m3 0,32 0,48 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Käyttömaksu 80 % 80 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % Yhteensä /m3 1,29 1,94 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 SIS. ALV 22 % 27 Vammala Mouhijärvi Punkalaidun Äetsä Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Yht. /m3 1,97 2,95 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Kulutus 100 m3/v, /v Yhteensä /v Kulutus 150 m3/v, /v Yhteensä /v

28 TASAPUOLISET TAKSAT? Vaihtoehtojen vertailu Käyttömaksut /m3 Nyk VE 1 VE 2 VE 3 Vammala 3,76 4,15 4,15 3,94 Vaihtoehtoja voidaan tarkastella vertailemalla niissä muodostuvia käyttömaksuja, perusmaksuja tai vuotuisia kokonaiskustannuksia. Mouhijärvi 3,44 4,15 4,15 3,94 Tarkastelemalla ll käyttömaksuja k nähdään, Punkalaidun 2,58 4,15 4,15 3,94 kuinka vesihuoltolain vaatimus samoista Äetsä 2,74 4,15 4,15 3,94 käyttömaksuista koko toiminta alueella johtaa samaan hintaan kaikille. VE 3 näyttää edullisemmalta, mutta se johtuu paljolti Perusmaksut /m3 Nyk VE 1 VE 2 VE 3 perusmaksuille valitusta osuudesta 20 %. Vammala 0,30 0,85 0,94 0,98 Tarkastelemalla perusmaksuja nähdään Mouhijärven ja Punkalaitumen osuvan sattumalta Mouhijärvi i 138 1, , ,98 samalle tasolle (VE 1) ja yhdistettynä Vammalaan Punkalaidun 0,10 1,38 0,94 0,98 nostavan heidän perustasoaan (VE 2). VE 3 Äetsä 0,32 0,98 on vielä korkeampi johtuen taas valitusta 20 % liikevaihto osuudesta. /v yht. jos 150 m3/v Nyk VE 1 VE 2 VE 3 Vammala (+) 738 ( ) 28 Mouhijärvi ( ) 738 ( ) Punkalaidun ( ) 738 ( ) Äetsä (+) Kaikki hinnat sis. alv 22 %. (Suluissa muutos VE 1:een) Kuvaavinta on tarkastella syntyvää kokonaiskustannusta valitulla kulutustasolla m3/v. Jos perustasona pidetään Vammalan muista riippumatonta hintaa, nähdään kuinka Mouhi järvellä ja Punkalaitumella on siihen korottava vaikutus ja Äetsällä laskeva vaikutus. Näin VE 3 on Vammalalle, Mouhijärvelle ja Punkalaitu melle edullisin ja Äetsälle kallein vaihtoehto.

29 TASAPUOLISET TAKSAT? /v sis. alv, kun kulutus 150 m3/v Vaihtoehtojen vertailu Nykyinen VE 1 VE 2 VE Vammala Mouhijärvi Punkalaidun Äetsä

30 TASAPUOLISET TAKSAT? Johtopäätös ja siirtymäjakso (2010) (2011) Käyttömaksut /m Vaihe2 VE 2 Vammala Mouhijärvi 3,76 3,44 3,89 3,68 4,02 3,91 4,15 4,15 VE 2 vaikuttaa kuntaliitoksen alkutaipaleelle parhaiten soveltuvalta mallilta. Ohessa on Punkalaidun 2,58 3,10 3,63 4,15 esitetty kolmeen vaiheeseen jaettu siirtymä, jonka lopputuloksena hinnoittelu on lopullisella Äetsä 2,74 3,21 3,68 4,15 VE 2 tasolla. (2010) (2011) Käyttömaksujen osalta siirtymä on jaettu Perusmaksut /m Vaihe2 VE 2 kullekin kunnalle tasasuuruisiksi askeleiksi kohti lopullista kokonaiskuutiohintaa 4,15 /m3. Vammala 0,30 0,51 0,73 0,94 Kokonaishinnan painot ovat alustavasti vesi 40 Mouhijärvi i 051 0, , ,94 % ja jätevesi 60 %. Punkalaidun 0,10 0,51 0,73 0,94 Perusmaksujen osalta tehdään samoin kolme Äetsä 0,32 lineaarista korotusta lähtien Vammalan nykytasosta. Huomattava on, että perusmaksun (2010) (2011) vaikutus kuutiolle on laskennallinen ja sen varsinainen laskutusperuste voi olla mm. /v yht. jos 150 m3/v Vaihe2 VE 2 mittarikoko, rakennuksen kerrosala tai Vammala tilausvesimäärä. Vuoden 2009 alusta perusteet Mouhijärvi yhtenäistetään ja perusmaksuja peritään muilta paitsi Äetsän alueelta. Punkalaidun Äetsä Kaikki hinnat sis. alv 22 %. 30

31 TASAPUOLISET TAKSAT? Johtopäätös ja siirtymäjakso Täsmällinen kuntakohtainen toteutus suunnitellaan esitettyjen periaatteiden mukaan vuoden 2008 aikana. Kolmivaiheisen siirtymän luontevin pituus on kolme vuotta. Äetsän erityisasema puretaan perusteiden poistuttua eli viimeistään vuoteen 2015 mennessä. Jos sekin vaiheistetaan, tulee lopputuloksen olla voimassa 2015 mennessä. Jos koko laitokselle edellä ennakoiduista investointiohjelmista pidetään kiinni, maksukorotusten jaksottamisesta seuraa todennäköisesti tässä esitettyä suurempi lainatarve ja edelleen lisäkorotuspaineita taksoille vuodesta 2012 eteenpäin. Vaihtoehtona voinee pitää suoraa laitokselle maksettavaa subventiota, mutta se on jyrkästi ristiriidassa läpinäkyvyyden ja vesihuoltolain edellyttämän kustannusten kattamisen periaatteen kanssa. 31

32 TASAPUOLISET TAKSAT? /v sis. alv, kun kulutus 150 m3/v 900 Johtopäätös (VE 2) ja siirtymäjakso Nykyinen Vammala Mouhijärvi Punkalaidun Äetsä

33 TASAPUOLISET TAKSAT? Hintatason kohtuullisuudesta Valtakunnallinen lli esimerkki kki1 Valtakunnallinen lli esimerkki kki2 Vesi ja viemärilaitosyhdistys VVY kartoittaa vuosittain noin 300 vesihuoltolaitoksen hintojen kehitystä. Helmikuussa 2007 vesimaksujen verollinen keskiarvo oli 1,13 /m3 (suurin 2,92 /m3) ja jätevesimaksujen vastaava 1,68 /m3 (suurin 2,93 /m3). Vertailu on ontuva sen suhteen, että se ei ota mitenkään kantaa laitosten ko. hinnoilla saavuttamaan kannattavuuteen tai kykyyn varautua tuleviin investointeihin. Kokemuksemme perusteella yli puolet keskisuurista ki i tai tisitä pienemmistä i vesihuoltolaitoksista ei toimi pitkällä aikavälillä kustannuskattavasti, vaan niiden tyypillinen hintojen korotuspaine on % välittömästi. Sastamalan seudulle saadut hinnat ovat siis VVY vertailun valossa hyväksyttävät. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry. toteutti keväällä 2007 hankkeen Rakennetun omaisuuden tila (ROTI). Sen yhtenä osa alueena tarkasteltiin vesihuollon rakenteita. Valtakunnallisesti voimakkainta investointiaikaa on vesihuollossa ollut 1970 luvun alkupuoli, jolloin investoitiin noin 500 M vuodessa. Sittemmin on seurannut jo lähes kolme vuosikymmentä tasolla 250 M vuodessa. Vesihuollon rakenteiden tyypillinen pitoaika on noin 40 vuotta. Voidaan siis olettaa, että edessä on aiempaa investointipiikkiä i ti iikkiä peilaava saneerauspiikki. Tämä tulee vaikuttamaan vesihuollon maksuihin siten, että omakotitalon tyypilliseksi kustannukseksi k k arvioitiin itii noin /v jo lähivuosina. Sastamalan seudulle saadut hinnat ovat siis myös ROTI selvityksen valossa odotetut. 33

34 Vammalan kaupunki Mouhijärven, Punkalaitumen ja Äetsän kunnat SELVITYS YHDISTETYN VESIHUOLTOLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA JA TAKSOISTA LIITE: VE 1 MUKAISIA KUVIA K&

35 LIITE: VE 1 MUKAISIA KUVIA UUSIYKSIKKÖ: /m3 sis. alv 22 % VESIHUOLLON KÄYTTÖMAKSUT Jätevesi 4,50 Vesi 4,00 3,50 3,00 2,50 2, ,50 1,00 0,50 0,00 Vammala 2009 Mouhijärvi 2009 Punkalaidun 2009 Äetsä

36 LIITE: VE 1 MUKAISIA KUVIA /m3 sis. alv 22 % 6,00 5,00 UUSIYKSIKKÖ: VESIHUOLLON REAALIKUSTANNUKSET Sisältää perus ja käyttömaksujen vaikutuksen Jätevesi Vesi 4,00 3, ,00 1,00 0,00 Vammala 2009 Mouhijärvi Punkalaidun 2009 Äetsä 2009 Uusi yksikkö keskimäärin 36

37 LIITE: VE 1 MUKAISIA KUVIA UUSI YKSIKKÖ: OMAKOTITALON VESIHUOLLON VUOTUISET KOKONAISKUSTANNUKSET Kulutus 150 m3/v Perusmaksut Käyttömaksut Vammala 2009 Mouhijärvi 2009 Punkalaidun 2009 Äetsä

38 LIITE: VE 1 MUKAISIA KUVIA 600 UUSI YKSIKKÖ: OMAKOTITALON VESIHUOLLON VUOTUISET KOKONAISKUSTANNUKSET Kulutus 150 m3/v Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vammala Mouhijärvi Punkalaidun Äetsä

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSOISTA

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSOISTA Vammalan kaupunki Mouhijärven, Punkalaitumen ja Äetsän kunnat SELVITYS YHDISTETYN VESIHUOLTOLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA JA TAKSOISTA & Tiivistelmä 2007 # 391 TOIMEKSIANTO Vammalan kaupunki sekä Punkalaitumen,

Lisätiedot

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030 Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.

Lisätiedot

VESIHUOLTOTOIMINNNAN TALOUSMALLINNUS

VESIHUOLTOTOIMINNNAN TALOUSMALLINNUS VESIHUOLTOTOIMINNNAN TALOUSMALLINNUS Liite 2 4.5.212 1 SISÄLTÖ 1. Talousmallinnuksen tavoite 2. Laskentaoletukset ja periaatteet Toiminnan volyymin kehitys Menojen kehitys Tulojen kehitys Investoinnit

Lisätiedot

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE Askolan vesihuoltolaitos LIITTYJÄT,93 % Väkiluku as 4 988 Vesijohdon liittymis-% % 65 % Vesijohtoon liittyneet as 3 242 Viemärin liittymis-% % 34 % Viemäriin liittyneet as 1 696 VOLYYMIT m 3 /a Veden pumppaus

Lisätiedot

TULOSLASKELMAN RAKENNE

TULOSLASKELMAN RAKENNE TULOSLASKELMAN RAKENNE Liiketoiminnan tuotot Toiminnan kulut Liikevoitto VÄHENNETÄÄN Liikevaihdon ansaintaan liittyvät kulut Rahoituserät Satunnaiset erät Tilinpäätösjärjestelyt Tilikauden voitto Verot

Lisätiedot

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014

Lisätiedot

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

JÄTEVESIHUOLLON TUKKUYHTIÖN PERUSTAMINEN

JÄTEVESIHUOLLON TUKKUYHTIÖN PERUSTAMINEN Huittisten kaupunki Sastamalan kaupunkiki JÄTEVESIHUOLLON TUKKUYHTIÖN PERUSTAMINEN Kiuru & Rautiainen Oy SISÄLTÖ Selvitysten taustaa Markkinaennuste ja tuotantosuunnitelma Alustava rahoitussuunnitelma

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 70100 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa):

Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa): Kunnanhallitus 164 27.10.2014 Kunnanhallitus 184 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 45 09.12.2014 Vesimaksutaksan tarkistaminen 2015 169/02.05.00/2011 Kh 27.10.2014 164 Kyyjärven kunnan voimassaolevaa vesimaksutaksaa

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO  TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

Tunnuslukuopas. Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua.

Tunnuslukuopas. Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua. Tunnuslukuopas TM Henkilökohtaista yritystalouden asiantuntijapalvelua www.mediatili.com Kannattavuus Kannattavuus on eräs yritystoiminnan tärkeimpiä mittareita. Mikäli kannattavuus on heikko, joudutaan

Lisätiedot

HAAPAVEDEN ENERGIA JA VESI. LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen

HAAPAVEDEN ENERGIA JA VESI. LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen HAAPAVEDEN ENERGIA JA VESI LGR-Consulting Oy Jouko Luukkonen 9.3.2017 HAAPAVEDEN ENERGIA OY Kaupunki omistaa 100 % Energia ostetaan Vapolta, sopimus on voimassa 12/2025 saakka Kaukolämmön hinta edullinen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS

MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällysluettelo 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1. KATSAUS VUOTEEN 2018... 3 1.2. ORGANISAATIO... 3 1.3. TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYS... 3 2. TALOUS...

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Tilinpäätöksen tunnuslukujen tulkinta

Tilinpäätöksen tunnuslukujen tulkinta Tilinpäätöksen tunnuslukujen tulkinta TILINPÄÄTÖKSEN TUNNUSLUKUJA VOIDAAN LASKEA 1) tuloslaskelmapohjaisesti eli suoriteperusteisesti tai 2) rahoituslaskelmapohjaisesti eli maksuperusteisesti. MITTAAMISEN

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

Sastamala-Kiikoinen vesihuollon yhdistymistarkastelu. Kiikoisten taksa ilman kunnan kompensaatiota

Sastamala-Kiikoinen vesihuollon yhdistymistarkastelu. Kiikoisten taksa ilman kunnan kompensaatiota Sastamala-Kiikoinen vesihuollon yhdistymistarkastelu Kiikoisten taksa ilman kunnan 60 000 kompensaatiota Kompensaatio 60 000 on tarkastelussa jaettu tasan vesi- ja viemäritaksoihin 30 000 ja laskettu käyttömaksuun

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen

Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen Keskinäisten kiinteistöyhtiöiden taloudellinen mallinnus 2.3.2016 Johdanto Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy ( Inspira ) on tehnyt Porvoon kaupungin toimeksiannosta

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Toivakan vesihuollon yhtiöittäminen taloudellinen mallinnus

Toivakan vesihuollon yhtiöittäminen taloudellinen mallinnus Toivakan vesihuollon yhtiöittäminen taloudellinen mallinnus 2.10.2015 2.10.2015 Page 1 Oman vesihuollon yhtiöittäminen 2.10.2015 Page 2 Taustatiedot Vesihuollon tuloslaskelma TP 2014 ja TA 2015, tase TP

Lisätiedot

Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4

Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4 Kaupunginvaltuusto 25.5.20015 Liite 1 56 Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4 - Puhdistamohankkeen rahoituksesta on sovittu seuraavaa 2009. Veden käyttömaksuja korotetaan etukäteen

Lisätiedot

Oikaisut IFRS Julkaistu

Oikaisut IFRS Julkaistu :n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013

Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013 Investointien rahoitus v. 2015-2025 18.9.2013 Investointien rahoitus v. 2015-2025 Tulevien vuosien välttämättömien investointien aiheuttamaan rahankäyttöön voidaan varautua kassan riittävyyden osalta ottamalla

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 205 474,19 8 661 352,05 Kiinteät rakenteet ja laitteet 103 247 712,04 99 123 603,03 Koneet

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 661 352,05 9 211

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Vuodeosasto- ja päivystysinvestointi Armilan toimintojen siirtyminen keskussairaalan huomioitu. Hallitus 14.1.2015

Vuodeosasto- ja päivystysinvestointi Armilan toimintojen siirtyminen keskussairaalan huomioitu. Hallitus 14.1.2015 Vuodeosasto- ja päivystysinvestointi Armilan toimintojen siirtyminen keskussairaalan huomioitu Hallitus 14.1.2015 Yhteenveto Armilan ja keskussairaalan toiminnan yhdistäminen näyttää kannattavalta sekä

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 HKLjk 10.11.2015 Osavuosikatsaus 1 (9) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.9.2015 Toimintaympäristö ja toiminta Kuluneen neljänneksen aikana

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 HKLjk 5.5.2015 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Käyttömaksut Vedenhankinnasta ja viemäröinnistä peritään vesimäärään perustuvaa käyttömaksua. Vesimäärä mitataan HSY:n asentamalla ja omistamalla vesimittarilla.

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

Kuhmoisten yhtenäiskoulun koulukampuksen tulevaisuusvaihtoehdot talouden näkökulmasta. Reetta Talja, taloussihteeri

Kuhmoisten yhtenäiskoulun koulukampuksen tulevaisuusvaihtoehdot talouden näkökulmasta. Reetta Talja, taloussihteeri Kuhmoisten yhtenäiskoulun koulukampuksen tulevaisuusvaihtoehdot talouden näkökulmasta Reetta Talja, taloussihteeri A) LAINARAHOITTEINEN UUSI KOULU (vanhat osat puretaan) Lainan Kustannukset Rakentamiskustannus

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.9.2014 90 Kunnanhallitus 6.10.2014 225 Kunnanvaltuusto 27.10.2014 63 Voimaantulo 1.1.2015 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2

Lisätiedot