VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSOISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSOISTA"

Transkriptio

1 Vammalan kaupunki Mouhijärven, Punkalaitumen ja Äetsän kunnat SELVITYS YHDISTETYN VESIHUOLTOLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA JA TAKSOISTA & Tiivistelmä 2007 # 391

2 TOIMEKSIANTO Vammalan kaupunki sekä Punkalaitumen, Mouhijärven ja Äetsän kunnat laativat parhaillaan kuntaliitosselvitystä. Osana teknisen toimen selvityksiä on kartoitettava kuntien vesihuoltolaitosten taloudellinen nykytila ja nähtävissä oleva tulevaisuus, jotta voitaisiin arvioida kustannusten kohdentamiseen laitosten taksoissa käytettävissä olevien maksuelementtien riittävyyttä. Lähinnä näitä ovat vanhoilta liittyjiltä perittävät perusmaksut ja uusilta liittyjiltä perittävät liittymismaksut. on vastikään laatinut selvityksen Huittisten seudun vesihuoltoyhteistyön kehittämisestä sekä sille lisätyönä jätevedenpuhdistuksen kustannusten vaihtoehtotarkastelut. Nyt tuosta kuntakokoonpanosta on jätetty Huittinen ja Vampula pois ja uutena mukaan on tullut Mouhijärvi. Laitosten kustannusrakennetta voi lähestyä kahdesta näkökulmasta, menneisyydestä nykyhetkeen tai nykyhetkestä tulevaisuuteen. Menneisyydestä nykyhetkeen olennaiset tiedot nähdään tilinpäätöksistä, jotka tässä ovat edellisten vuodelta Nykyhetkestä tulevaisuuteen katsottaessa merkittävin yksittäinen taloudellinen tieto on investointiohjelma ja sen suhde nykyiseen tulotasoon. Mahdollisen kuntaliitoksen tuloksena syntyvän uuden vesihuoltolaitoksen taksapolitiikassa tullaan ideaalitilanteessa huomioimaan molemmat näkökulmat. 2

3 Vammalan kaupunki Mouhijärven, Punkalaitumen ja Äetsän kunnat SELVITYS YHDISTETYN VESIHUOLTOLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA JA TAKSOISTA LÄHTÖKOHDAT K&

4 LÄHTÖKOHDAT Volyymit ja tuloslaskelma v Vammala Mouhijärvi Punkalaidun Äetsä Yht. ASUKASTA As Vesiasiakkaita i it As Laskutettu vesi m3/v Jätevesiasiakkaita es a a ta As Laskutettu jätevesi m3/v TULOSLASKELMA, 1000 (2006) Vammala Mouhijärvi Punkalaidun Äetsä Yht. LIIKEVAIHTO ja muut tuotot Ti Toimintakulut itklt Poistot Liiketoiminnan muut kulut Rahoitustuotot ja kulut yht Tilikauden tulos

5 LÄHTÖKOHDAT Tuloslaskelma M 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 /(laskutettu vesi + jätevesi) x 2, /m3 4,00 3,50 3,00 2,50 2,00 1,50 1,00 0,50 0,00 5 Omistajakorvaus kunnalle Poistot Toimintakulut Liikevaihto Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä Omistajakorvaus kunnalle Poistot Toimintakulut Liikevaihto Tl Tuloslaskelmaa l kl voidaan tarkastella t absoluuttisilla arvoilla tai, kuvaavammin, suhteutettuna laskutetun veden ja jäteveden kokonaismääriin. Suhteuttaminen tt osoittaa keskenään k vertailukelpoiset kustannukset. Suhteutetut toimintakulut ovat suoraan toisiinsa verrattavissa, ja niissä nähdään skaalan olevan suuren näköinen, 1,10..2,00 /m3. Ongelma on, että toimintakulut perustuvat tehokkuuserojen lisäksi ainakin osittain myös erilaiseen palvelutasoon; esimerkiksi yhdellä laitoksella ei ole viikonloppuisin päivystystä, kun taas toinen on täysin kaukovalvonnassa ja 24/7 hälytysvalmiudessa. Vammala on ilmeisesti kallein johtuen korkeasta palvelutasostaan ja toisaalta vuotovesien tuomasta tehottomuudesta. Poistot ovat laskennallisia, joten niiden vertaaminen on jossain määrin teoreettista. Omistajakorvaukset ovat täysin verrattavissa. Kuntaliitoksen kyseessä ollen ne eivät kuitenkaan ole relevantteja. Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä

6 LÄHTÖKOHDAT Tase TASE, 1000 (2006) Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä Yhteensä VASTAAVAA Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Vaihto omaisuus Saamiset Rahat ja pankkisaamiset VASTATTAVAA Oma pääoma Poistoero ja vapaaehtoiset var Vieras pääoma

7 LÄHTÖKOHDAT Verkostot v Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä Yhteensä Käyttöomaisuus /as Velka /as Vesijohtoverkostot Km Jätevesiviemärit Km Hulevesiviemärit i i Km Keskimäärin Vesijohtoverkostot m/as 2 13,8 50,1 42,1 33,9 25,4 Jätevesiviemärit m/as 2 13,8 8,1 24,3 18,6 14,5 Hulevesiviemärit m/as 3 3,0 2,3 0,0 0,2 2,1 1 (Vesiasiakkaita + jätevesiasiakkaita)/2 2 Liittyneitä asukkaita 3 Asukkaita kunnassa yhteensä 7

8 LÄHTÖKOHDAT TOIMINNAN RAHOITUS Käyttökateprosentti % 49,0 % Käyttökate/käyttöomaisuus % 10,0 % Poistot/käyttöomaisuus % 13,3 % Käyttöomaisuuden kiertonopeus v 2,7 OMAISUUDEN RAHOITUS Omavaraisuusaste (sis. liittymismaksut) % 74,6 % Omavaraisuusaste (ilman liittymismaksuja) % 69,0 % Nettovelkaantumisaste, gearing % 27,7 % Liittymismaksurahasto/käyttöomaisuus % 6,6 % Nettorahoituskulut/liikevaihto % 1,6 % Vieraan pääoman takaisinmaksuaika v 3,9 Rahoituskulut keskimäärin % 0,02 Vaikka kuntien lähtökohdat eroavat volyymeiltään ja monien suhdelukujen valossa melkoisesti toisistaan, vuoden 2006 kokonaisuudesta oheen lasketut suhdeluvut ovat terveitä. Raskaasta taseesta (paljon verkostoa per liittyjä) ei ole tunnuslukujen valossa taakaksi, jos siihen ei ole investoitu merkittävästi viime aikoina. Toisaalta Vammalan kovat käyttökustannukset ovat johtaneet alueen h k l k k kalleimpiin maksuihin, ja koska Vammala on myös kunnista suurin, laskennallinen KANNATTAVUUS Nettotulos % 11,1 % liikevaihtojen summa hukuttaa helposti pienemmillä kunnilla joiltakin osin kenties Sijoitetun pääoman tuotto % 2,1 % Oman pääoman tuotto % 2,6 % korkeammatkin kustannukset. 8

9 Vammalan kaupunki Mouhijärven, Punkalaitumen ja Äetsän kunnat SELVITYS YHDISTETYN VESIHUOLTOLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA JA TAKSOISTA ENNUSTEET K&

10 ENNUSTEET Asukasluku ja vesihuollon liittyjät Asukasta Vesijohtoon liittyneet yhteensä Viemäriin liittyneet yhteensä Väkiluku yhteensä Vuoteen 2020 mennessä alueen väkiluvun ennustetaan kasvavan hieman (+1,9 %). Samaan aikaan vesijohtoon liittyneiden kokonaismäärä kasvaisi (+9,8 %) ja jätevesiviemäriin liittyneiden määrä samoin (+9,6 %). 10

11 ENNUSTEET Myyty vesi ja laskutettu jätevesi m3/v Vesi m3/v Jätevesi Vuotovedet, vesijohto Laskutettu vesi yhteensä Vuotovedet, viemäri Laskutettu jätevesi, yhteensä Samaan aikaan veden myynnin ennakoidaan kid kuitenkin ki kasvavan (+8,4 (84%) ja jäteveden laskutuksen samoin (+11,2 %). Veden myynti kasvaa väestökehityksen laskevaa trendiä vastaan, koska väestö keskittyy palveluiden lähelle eli kuntakeskuksiin. Jäteveden laskutuksen kasvu johtuu kasvavasta liittyjämärästä. Vaikka ennusteen kehitystrendit tuntuisivat jossain määrin vääriltä, ne eivät kuitenkaan vie laskelmaa kokonaan hakoteille laskelma l ei ole juurikaan herkkä väkiluvun tai edes liittyjämäärien kehitykselle. Huomattavasti voimakkaampia muutoksia laskelmaan aiheuttavat muutokset investoinneissa i i tai taksatasossa. Tulevia investointeja tarkastellaan seuraavalla sivulla

12 ENNUSTEET Nykyiset poistot, tulevat investoinnit 2006 Vammala Punkalaidun Mouhijärvi i Äetsä Käyttöomaisuuden tasearvot Poistot Poistot / tasearvot % 6,3 % 8,0 % 7,1 % 8,8 % Poistot / laskutetut m3 /m3 1,16 1,02 0,79 1, Investoinnit keskimäärin Investoinnit / poistot (06) kerroin 2,4 3,8 2,3 3,1 Investoinnit / laskutetut m3 (06) /m , , , ,59 12

13 /(laskutettu vesi + jätevesi) x 2, /m3 6,00 5, ,00 3,00 2,00 1,00 0,00 13 M 3,5 3,0 2,0 1,5 ENNUSTEET Investointien suhde liikevaihtoon 06 ka investoinnit Toimintakulut Liikevaihto Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä ka investoinnit Toimintakulut 2,5 Liikevaihto 1,0 0,5 0,0 Laitosten vallitsevat poistotasot ovat normaaleja, mutta ne eivät riitä rahoittamaan tulevia investointeja jotka ovat jaksolla keskimäärin 23 2,3..3,8 38kertaa nykyiset poistot. Oheisessa kuvassa menopylväässä on esitetty vuoden 2006 toimintakulut ja laitosten itsensä arvioimat jakson keskimääräiset ki äi vuotuiset investoinnit. i i Liikevaihto on vuodelta Jos kyseessä olisi hetkellinen investointipiikki, se ei sinällään olisi ongelma pitkävaikutteisiin investointeihin on järkevääkin ottaa lainaa, jota vastaavasti hoidetaan pitkähköllä jaksolla pois. Ongelma onjakson pituus, sillä investointitaso näyttää kohoavan pysyvästi nykyisestä. Sitä ei voida enää kattaa kumuloituvilla lainoilla. Oheiset kuvat osoittavat, että investointiensa rahoittamiseksi kaikilla laitoksilla on edessään erittäin huomattavia taksan korotuksia täysin riippumatta suunnitellusta laitosten yhdistämisestä. Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä

14 M 14 M 50 5,0 4,5 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 Investoinnit ENNUSTEET Lainat 14,0 Uusi laitos, vpo lainat Vammalan koroton laina Uuden yksikön toiminta alkaa Vanhat lainat 12,0 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0 Investoinnit ja lainat Koska investointeihin ei käytännössä ole varauduttu, joudutaan ne rahoittamaan kokonaan lainoituksella. Lainoista seuraavat korot ootja lyhennykset y määrittävät ät edelleen ee alueella keskimäärin tarvittavan taksatason. Lainojen kokonaissumma nousee suurimmillaan arvoon 12 M, lähes neljä kertaa v liikevaihdon suuruiseksi. On siis selvää, että taksoja on korotettava ja että lainojen ehdot vaikuttavat merkittävästi siihen, mille tasolle korotukset on tehtävä. Nyt perusoletuksena on käytetty 20 v laina aikaa aikaa ja 5,0 % korkoa. Näiden lisäksi on huomioitu Vammalan jo laitokselleen myöntämä 6,15 M koroton 20 v laina. Nyt käsillä olevassa tilanteessa paras tapa kuvata kuntien keskinäisiä eroja olisi tarkastella kunkin kunnan lainoitustarvetta ja korvata sitten edellä esitetyt kuntakohtaiset investointitasot lainojen korko ja lyhennyspylväällä. Tämä detaljitaso ei kuitenkaan ole mahdollinen, koska se vaatisi täydellisten kuntakohtaisten ennusteiden laatimisen

15 ENNUSTEET Investoinnit, poistot ja lainat 1,4 RAHOITUKSEN KASSAVIRTA 1,2 Vieraan pääoman korot Lainojen lyhennykset 10 1,0 M M /v 0,8 0,6 0,4 0,2 0,0 6,0 5,0 4,0 3,0 Tarkastellaan siis aluetta kokonaisuutena ja laaditaan sille taloudellinen ennuste lähtien kustannuskattavuuden periaatteesta. Pohjaoletuksena on, että kaikki investointiohjelmassa esitetyt kohteet toteutetaan ja että hinnoittelulla pystytään kattamaan niin käyttö kuin pääomakulut. Vammalan koroton laina Pitkäaikaisten lainojen lisäykset Liittymismaksut yhteensä Tilikauden tulos Poistot Investoinnit ja lainojen lyhennykset yht. Ohjaavana tekijänä käytetään laitoksen laskennallista kassaa, jonka täytyy olla koko ajan positiivinen. Siinä tulorahoitusta tuetaan t aina vuoteen 2015 saakka kasvavalla lainanotolla. Tarkastelun tuloksena saadaan koko alueen kokonaisliikevaihtotarve. 2,0 1,0 15 0,

16 ENNUSTEET Tuloslaskelmaennuste 6,0 M 5,0 4,0 3,0 20 2,0 1,0 0,0 10,0 % 8,0 % 6,0 % 4,0 % 2,0 % Verot Korko /rahoituskulut Poistot TOIMINTAMENOT YHTEENSÄ LIIKEVAIHTO Nettotulos Sijoitetun pääoman tuotto Oman pääoman tuotto Uuden laitoksen käyttökustannusten oletetaan kasvavan 2 % inflaation tahdissa. Se on kuitenkin vähän verrattuna lainoituksen kuluihin. Tuloslaskelmaennusteesta nähdään, kuinka kokonaisliikevaihto tulee nostaa heti nykyisestä tasosta 3,6 M uudelle tasolle 4,4M (22%) (+22 %). Sen riittää yli kiivaimman i rakentamisvaiheen, ja vuonna 2015 siirrytään tavanomaisiin inflaatiokorotuksiin. Kassavirtatarpeesta seuraava suuri liikevaihdon korotus on linjassa edellä esitettyjen kuntakohtaisten taksankorotuspaineiden kanssa. 0,0 % ,0 % 4,0 % 16

17 Vammalan kaupunki Mouhijärven, Punkalaitumen ja Äetsän kunnat SELVITYS YHDISTETYN VESIHUOLTOLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA JA TAKSOISTA TASAPUOLISET TAKSAT? K&

18 TASAPUOLISET TAKSAT? Taksataso 2009 keskimäärin Liikevaihto Laskennan kautta määritetty tuleva Laskutettu vesi 1,25 Mm3 kokonaisliikevaihto voidaan jakaa laskutetuilla kuutioille, ja saadaan koko Laskutettu jätevesi LV/kuutiot yhteensä x 2 103M 1,03 Mm3 3,89 /m3 + alv = 4,75 /m3 alueella vallitseva keskimääräinen hintataso. Se voidaan edelleen jakaa halutulla Oletuspaino vesi 40 % Oletuspaino jätevesi 60 % KÄYTTÖ JA PERUSMAKSUJEN KOKONAISVAIKUTUS KUUTIOLLE /m3, sis. alv 22% Uusi yksikkö ennusteen mukaan, muut nykyisiä 5,00 4,50 4,00 3,50 3,00 2,50 2,00 1,50 1,00 0,50 0,00 Jätevesi Vesi Vammala Punkalaidun Mouhijärvi Äetsä Keskiarvo Uusi yksikkö 2009 painotuksella veden ja jäteveden kesken sekä käyttömaksujen ja perusmaksujen kesken. Tyypilliset painotukset ovat % vedelle ja % jätevedelle sekä toisaalta % perusmaksuille ja % käyttömaksuille. Käytännössä painotukset ovat lähes aina riittämättömät, eli vedellä kompensoidaan osittain jätevettä ja toisaalta käyttömaksuilla katetaan huomattavassa määrin kiinteitä kuluja. Skaalat kuitenkin kuvaavat sitä liikkumavaraa, jolla nyt saatua keskimääräistä hintaa voidaan haluttaessa kohdistaa nykyisten kuntarajojen mukaan myös kuntaliitoksen jälkeen. 18

19 TASAPUOLISET TAKSAT? Liikevaihdon kohdentaminen kuntiin Painotus 66,0 % 34,0 % Toimintakulut 2006 Investoinnit Korjattu osuus Vammala ,5 % Mouhijärvi ,7 % Punkalaidun ,8 % Äetsä ,0 % Yhteensä ,0 % 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % Äetsä 50 % Punkalaidun Mouhijärvi 40 % Vammala 30 % 20 % 10 % Koska yhdelläkään laitoksella nykyinen tulotaso t ei vastaa uuden laitoksen litk keskimääräistä hintatasoa, on vaikea hahmottaa, keneltä kohoavat kustannukset tulisi periä. Lähestytään asiaa samoilla näkökulmilla kuin edellä, eli nykyhetkestä taaksepäin (jota edustavat toimintakulut) ja eteenpäin (jota edustaa investointitaakka). Määritetään jokaiselle kunnalle näistä prosentuaalinen osuutensa. Sen jälkeen annetaan molemmille näkökulmille painoarvot ja lasketaan niiden kautta kunkin kunnan korjattu osuus tulevasta liikevaihdosta. Ennusteen mukaan uuden yksikön toimintakulut ovat noin 2/3 ja lainojen lyhennykset ja korot noin 1/3 kokonaiskuluista. Valitaan nämä painoiksi % Toimintakulut 2006 Investoinnit Korjattu osuus

20 TASAPUOLISET TAKSAT? Liikevaihdon kohdentaminen kuntiin 1000 Liikevaihto Osuus Erotus Muutos Vammala % Mouhijärvi % Punkalaidun % Äetsä % Yhteensä % Kaikkien kuntien euromääräinen liikevaihto kasvaa, eli periaatteessa myös kiinteistön kokema reaalikokonaishinta muuttuu samassa suhteessa. Kasvuprosentti riippuu tietenkin paitsi kulujen kautta lasketusta osuudesta, myös hinnoittelun vertailutasosta; Vammalan korotus on prosentuaalisesti pienin, koska sen hinnat ovat jo valmiiksi korkeimmat. Uudessa laitoksessa käyttömaksujen tulee olla kaikille samat. Seuraavalla sivulla esitetään Excel pohja, jolla se sekä useampi valittavissa oleva painotustavoite määrittävät kuntakohtaisten perusmaksujen suuruuden. Käyttämällä tavoitteen haku toimintoa saadaan kaikkia kuntia koskevaksi käyttömaksuksi vedelle noin 1,36 + alv = 1,66 /m3 ja jätevedelle 2,04 + alv = 2,49 /m3. Perusmaksut tulevat näiden päälle, Äetsässä ei lainkaan mutta muissa skaalalla 030 0,30..0, /m3 + alv per vesi tai jätevesi. 20

21 TASAPUOLISET TAKSAT? Liikevaihdon kohdentaminen kuntiin Tavoite Vammala Mouhijärvi Punkalaidun Äetsä Liikevaihto ALV 0 % 1000 m Määräosuus 54 % 46 % 66 % 34 % 64 % 36 % 53 % 47 % Painokerroin 40 % 60 % 40 % 60 % 40 % 60 % 40 % 60 % Yhteensä Perusmaksu 17 % 17 % 25 % 25 % 25 % 25 % 0 % 0 % Yhteensä /m3 0,28 0,42 0,45 0,68 0,45 0,68 0,00 0,00 Käyttömaksu 83 % 83 % 75 % 75 % 75 % 75 % 100 % 100 % Yhteensä /m3 1,36 2,04 1,36 2,04 1,36 2,04 1,36 2,04 SIS. ALV 22 % 21 Vammala Mouhijärvi i Punkalaidun Äetsä Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Yht. /m3 2,00 3,00 2,21 3,32 2,21 3,32 1,66 2,49 Kulutus 100 m3/v, /v Yhteensä /v Kulutus 150 m3/v, /v Yhteensä /v

22 TASAPUOLISET TAKSAT? UUSIYKSIKKÖ: /m3 sis. alv 22 % VESIHUOLLON KÄYTTÖMAKSUT Jätevesi 4,50 Vesi 4,00 3,50 3,00 2,50 2, ,50 1,00 0,50 0,00 Vammala 2009 Mouhijärvi 2009 Punkalaidun 2009 Äetsä

23 TASAPUOLISET TAKSAT? /m3 sis. alv 22 % 6,00 5,00 UUSIYKSIKKÖ: VESIHUOLLON REAALIKUSTANNUKSET Sisältää perus ja käyttömaksujen vaikutuksen Jätevesi Vesi 4,00 3, ,00 1,00 0,00 Vammala 2009 Mouhijärvi Punkalaidun 2009 Äetsä 2009 Uusi yksikkö keskimäärin 23

24 TASAPUOLISET TAKSAT? UUSI YKSIKKÖ: OMAKOTITALON VESIHUOLLON VUOTUISET KOKONAISKUSTANNUKSET Kulutus 150 m3/v Perusmaksut Käyttömaksut Vammala 2009 Mouhijärvi 2009 Punkalaidun 2009 Äetsä

25 TASAPUOLISET TAKSAT? 600 UUSI YKSIKKÖ: OMAKOTITALON VESIHUOLLON VUOTUISET KOKONAISKUSTANNUKSET Kulutus 150 m3/v Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vesi Jätevesi Vammala Mouhijärvi Punkalaidun Äetsä

26 TASAPUOLISET TAKSAT? Hintatason kohtuullisuudesta Valtakunnallinen lli esimerkki kki1 Valtakunnallinen lli esimerkki kki2 Vesi ja viemärilaitosyhdistys VVY kartoittaa vuosittain noin 300 vesihuoltolaitoksen hintojen kehitystä. Helmikuussa 2007 vesimaksujen verollinen keskiarvo oli 1,13 /m3 (suurin 2,92 /m3) ja jätevesimaksujen vastaava 1,68 /m3 (suurin 2,93 /m3). Vertailu on ontuva sen suhteen, että se ei ota mitenkään kantaa laitosten ko. hinnoilla saavuttamaan kannattavuuteen tai kykyyn varautua tuleviin investointeihin. Kokemuksemme perusteella yli puolet keskisuurista ki i tai tisitä pienemmistä i vesihuoltolaitoksista ei toimi pitkällä aikavälillä kustannuskattavasti, vaan niiden tyypillinen hintojen korotuspaine on % välittömästi. Sastamalan seudulle saadut hinnat ovat siis VVY vertailun valossa hyväksyttävät. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry. toteutti keväällä 2007 hankkeen Rakennetun omaisuuden tila (ROTI). Sen yhtenä osa alueena tarkasteltiin vesihuollon rakenteita. Valtakunnallisesti voimakkainta investointiaikaa on vesihuollossa ollut 1970 luvun alkupuoli, jolloin investoitiin noin 500 M vuodessa. Sittemmin on seurannut jo lähes kolme vuosikymmentä tasolla 250 M vuodessa. Vesihuollon rakenteiden tyypillinen pitoaika on noin 40 vuotta. Voidaan siis olettaa, että edessä on aiempaa investointipiikkiä i ti iikkiä peilaava saneerauspiikki. Tämä tulee vaikuttamaan vesihuollon maksuihin siten, että omakotitalon tyypilliseksi kustannukseksi k k arvioitiin itii noin /v jo lähivuosina. Sastamalan seudulle saadut hinnat ovat siis myös ROTI selvityksen valossa odotetut. 26

VESIHUOLTOTOIMINNNAN TALOUSMALLINNUS

VESIHUOLTOTOIMINNNAN TALOUSMALLINNUS VESIHUOLTOTOIMINNNAN TALOUSMALLINNUS Liite 2 4.5.212 1 SISÄLTÖ 1. Talousmallinnuksen tavoite 2. Laskentaoletukset ja periaatteet Toiminnan volyymin kehitys Menojen kehitys Tulojen kehitys Investoinnit

Lisätiedot

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE Askolan vesihuoltolaitos LIITTYJÄT,93 % Väkiluku as 4 988 Vesijohdon liittymis-% % 65 % Vesijohtoon liittyneet as 3 242 Viemärin liittymis-% % 34 % Viemäriin liittyneet as 1 696 VOLYYMIT m 3 /a Veden pumppaus

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen

Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen Porvoon sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen Keskinäisten kiinteistöyhtiöiden taloudellinen mallinnus 2.3.2016 Johdanto Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy ( Inspira ) on tehnyt Porvoon kaupungin toimeksiannosta

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

Toivakan vesihuollon yhtiöittäminen taloudellinen mallinnus

Toivakan vesihuollon yhtiöittäminen taloudellinen mallinnus Toivakan vesihuollon yhtiöittäminen taloudellinen mallinnus 2.10.2015 2.10.2015 Page 1 Oman vesihuollon yhtiöittäminen 2.10.2015 Page 2 Taustatiedot Vesihuollon tuloslaskelma TP 2014 ja TA 2015, tase TP

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 205 474,19 8 661 352,05 Kiinteät rakenteet ja laitteet 103 247 712,04 99 123 603,03 Koneet

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4

Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4 Kaupunginvaltuusto 25.5.20015 Liite 1 56 Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4 - Puhdistamohankkeen rahoituksesta on sovittu seuraavaa 2009. Veden käyttömaksuja korotetaan etukäteen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Sastamala-Kiikoinen vesihuollon yhdistymistarkastelu. Kiikoisten taksa ilman kunnan kompensaatiota

Sastamala-Kiikoinen vesihuollon yhdistymistarkastelu. Kiikoisten taksa ilman kunnan kompensaatiota Sastamala-Kiikoinen vesihuollon yhdistymistarkastelu Kiikoisten taksa ilman kunnan 60 000 kompensaatiota Kompensaatio 60 000 on tarkastelussa jaettu tasan vesi- ja viemäritaksoihin 30 000 ja laskettu käyttömaksuun

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 HKLjk 5.5.2015 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 12: Tilinpäätösanalyysi, kassavirtalaskelma

KIRJANPITO 22C Luento 12: Tilinpäätösanalyysi, kassavirtalaskelma KIRJANPITO 22C00100 Luento 12: Tilinpäätösanalyysi, kassavirtalaskelma TILIKAUDEN TILINPÄÄTÖS Tilinpäätös laaditaan suoriteperusteella: Yleiset tilinpäätös periaatteet (KPL 3:3 ): Tilikaudelle kuuluvat

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 HKLjk 18.8.2011 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.6.2011 Toimintaympäristö ja toiminta Metron automatisoinnista ja

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

KORJATTU TULOSLASKELMA Laskennan kohde: LIIKEVAIHTO +/- valmistevaraston muutos + liiketoiminnan muut tuotot - ainekäyttö (huomioi varastojen muutos

KORJATTU TULOSLASKELMA Laskennan kohde: LIIKEVAIHTO +/- valmistevaraston muutos + liiketoiminnan muut tuotot - ainekäyttö (huomioi varastojen muutos KORJATTU TULOSLASKELMA LIIKEVAIHTO _ +/- valmistevaraston muutos _ + liiketoiminnan muut tuotot _ - ainekäyttö _ (huomioi varastojen muutos ja oma käyttö) - ulkopuoliset palvelut _ - liiketoiminnan muut

Lisätiedot

HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä paikallisesti!

HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä paikallisesti! Puhdasta pohjavettä paikallisesti! TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 Humppilan Vesihuolto Oy y-tunnus 0146438-4 Säilytys 31.12.2025 saakka Sivu 2 TILINPÄÄTÖKSEN SISÄLTÖ Sivu 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1. KIRJANPITOLAIN

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS

Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS VUOSIKERTOMUS 1.11.1997 31.10.1998 TOIMINTA LYHYESTI Toiminnan tulos milj. mk 1998 1997 150 100 50 0 Voitto ennen veroja Voitto Liikevaihto mmk 2 227 1 687 Liikevaihdon muutos % +31.9 +28.0 Käyttökate

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 HKLjk 23.8.2012 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 296 07.12.2015 Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 576/14.142/2015 Khall 296 Juuan kunnan vesihuoltolaitos on ollut kirjanpidossa laskennallisesti

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, , Kemi. Venlan vuoden 2015 tunnusluvut

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, , Kemi. Venlan vuoden 2015 tunnusluvut 3.11.216 Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, 16.-17.11.216, Kemi Venlan vuoden 215 tunnusluvut Mika Rontu apulaisjohtaja 3.11.216 1 Mika Rontu Vuoden 215 raportin tunnusluvut VEDEN- JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY

Lisätiedot

Liikevaihto. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 6 777 8 43 8 23 8 25 8 11 Myyntikate 3 89 4 262 4 256 4 51 4 262 Käyttökate 1 69 1 95 1 71 1 293 742 Liikevoitto

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Lisäselvitykset Luonnos 26.9.2012

Lapin ammattikorkeakoulu Oy. Lisäselvitykset Luonnos 26.9.2012 Lapin ammattikorkeakoulu Oy Lisäselvitykset Lapin ammattikorkeakoulujen yhtiöittäminen - lisäselvitykset Tämä lisäselvitys perustuu 29.6.2012 päivättyyn yhtiöittämisselvitys raporttiin. Omistajavalmisteluryhmä

Lisätiedot

T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO

T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO Eestinmäen Palvelukeskus Oy T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus 0315218-1 1.1.2016 1.1.2015 Rahayksikkö EURO - 31.3.2016-31.3.2015 Vastikkeet 13 621,92 13 621,92 Kiinteistön tuotoista suoritettava arvonlisävero

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 2 23 3 2 257 7 2 449 4 2 4 3 2 284 5 Myyntikate 1 111 4 1 179 7 1 242 3 1 224 9 1 194 5 Käyttökate 15 4 42

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 451 6 576 4 544 8 51 5 495 2 Myyntikate 253 3 299 2 279 281 4 275 3 Käyttökate 29 5 42 7 21 9 33 3 25 1 Liikevoitto

Lisätiedot

TOIMINTA LYHYESTI. Henkilöstö tilikauden päättyessä. Toiminnan tulos mmk. Liikevaihdon kehitys mmk. Hewlett-Packard Oy

TOIMINTA LYHYESTI. Henkilöstö tilikauden päättyessä. Toiminnan tulos mmk. Liikevaihdon kehitys mmk. Hewlett-Packard Oy TOIMINTA LYHYESTI Toiminnan tulos mmk 140 120 100 80 60 40 20 0 90 92 94 96 98 2500 2000 1500 1000 500 Voitto ennen veroja Voitto Liikevaihdon kehitys mmk 1999 1998 Liikevaihto mmk 2348 2230 Liikevaihdon

Lisätiedot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot

Liikevaihto. Myyntikate. Käyttökate. Liikevoitto. Liiketoiminnan muut tuotot Luvut 1 euro Tilikausi/pituus 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 1-12/12 TULOSLASKELMA Liikevaihto 484 796 672 165 641 558 679 396 684 42 Myyntikate 79 961 88 519 89 397 15 399 12 66 Käyttökate 16 543 17

Lisätiedot

Harjoitust. Harjoitusten sisältö

Harjoitust. Harjoitusten sisältö Harjoitust yö Harjoitusten sisältö Investoinnin kannattavuus Vapaat rahavirrat ja tuottovaade Tilinpäätösanalyysi SWOT-analyysi Yrityksen tulevaisuus Investoinnin kannattavuus Tilinpäätösanalyysi

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 HKLjk 13.8.2015 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY 2010 2010 1 Sisältö Sisältö.................................... 2 Hallituksen toimintakertomus.................... 3 Tuloslaskelma...............................

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 1) Liikevaihto Vuokrat 139 199 578,93 137 267 442,47 Käyttökorvaukset 416 079,10

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00 Konsernin LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 137 267 442,47 133 221 948,96 Käyttökorvaukset 369 976,17 297 155,70 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen. Toivo Koski

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen.  Toivo Koski 1 Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen SISÄLLYS Mitä tuloslaskelma, tase ja kassavirtalaskelma kertovat Menojen kirjaaminen tuloslaskelmaan kuluksi ja menojen kirjaaminen

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

UB urheiluseura alv UB14.WTR

UB urheiluseura alv UB14.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot