Kiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on liike-, tuotanto- ja varastotiloja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on liike-, tuotanto- ja varastotiloja."

Transkriptio

1 Rajalan halli Osoite Nokiantie 9, MÄNTYHARJU Kiinteistö Rajala Pinta-ala m 2 Sijainti Kiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on liike-, tuotanto- ja varastotiloja. Kaavoitus Alueella on asemakaava, jonka mukaan alue on kaavoitettu teollisuus- ja varastorakennusten kortteliksi. Rakennukset Kiinteistöillä on kerrosalaltaan 901 m 2 :n kokoinen halli-, toimisto- ja sosiaalitilat käsittävä rakennus. Rakennus on paikalla tehty, kantavana rakenteena on teräs. Julkisivu on metallilevyä. Lisäksi kiinteistöllä on varastokatos. Rakennuksessa on kaukolämpö (Soprus Oy), sähkö ja kunnallistekniikka.

2 Muuta Kiinteistö on liitetty kunnallisen vesi- ja viemäriverkostoon. Kiinteistö on tällä hetkellä osittain vuokrattu. Kiinteistöön kuuluva lämmönjakohuone ja hakevarasto on vuokrattu pitkäaikaisella sopimuksella lämmöntuottajan käyttöön varajärjestelmäksi.. Myynti Ostajan tulee tutustua kohteeseen ennen tarjouksen jättämistä. Ostaja ottaa kiinteistön vastaan siinä kunnossa, kuin se ostajalle esiteltäessä oli. Ostaja on tietoinen siitä, että rakennuksen tekninen käyttöikä on lopuillaan ja rakennus vaatii korjauksia. Pohjahinta kohteelle on euroa. Erittelyt Pohjakuva (suuntaa-antava) Kiinteistökartta Kiinteistörekisterin ote Rasitustodistus

3 Nokiantie 9 Pohjakuva kokonainen Nokiantie 9 MÄNTYHARJU Haahtela-kehitys Oy :50 Pohjakuva 0 m 10 m ,0 m² ,0 m² 122 9,0 m² 101 1,0 m² ,5 m² ,0 m² 103 6,0 m² 9,5 m² ,5 m² 6,0 m² ,0 m² 1,5 1,5 m² m² ,0 m² 111 8,0 m² ,0 m² ,0 m² 119 5,0 m² ,5 m² ,0 m² 121 1,5 m² ,0 m² ,5 m² ,0 m² Haahtela-kehitys Oy

4 KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö RAJALA Perustiedot Kiinteistötunnus: Nimi: RAJALA Rekisteriyksikkölaji: Tila Kunta: Mäntyharju (507) Arkistoviite: 27:322 AS Rekisteröintipvm: Kokonaispinta-ala: 0,4000 ha Maapinta-ala: 0,4000 ha Palstojen lukumäärä: 1 Muodostumistiedot Kiinteistötoimitus tai viranomaispäätös: Lohkominen Rekisteröintipvm: Rekisteriyksiköt ja määräalat, joista tämä rekisteriyksikkö on muodostunut: Maapinta-ala Rekisteriyksiköstä: (ha) RAJALA 0,4000 Muodostumishetken pinta-ala yhteensä (ha): 0,4000 Erottamattomat määräalat ja erillisinä luovutetut yhteisalueosuudet Kaavat ja rakennuskiellot 1) Asemakaava (ohjeellinen tonttijako) Kaavan arkistotunnus: Hyväksymispvm: Esavo/7/423/2003 2) Yleiskaava (507-Y ) Kaavan arkistotunnus: Hyväksymis-/vahvistamispvm: Voimaantulopvm: MMLm/5239/423/2009 Rasitteet, käyttöoikeudet ja käyttörajoitukset Osuudet yhteisiin alueisiin ja erityisiin etuuksiin Kiinteistöllä ei ole osuuksia: 1) Yhteiset maa- ja vesialueet Ei osuutta Kiinteistötoimitukset ja viranomaispäätökset Muita tietoja 1) Kartatta Tulostettu kiinteistötietojärjestelmästä Kiinteistörekisterin tiedoissa voi olla puutteita ja epätarkkuuksia. Rekisteritiedoista katso tarkemmin

5 RAJALA Kylä: Poitinniemi 426 Kunta: Pinta-ala: Mäntyharju m2 3:205 3:144 1:611 3:152 3:225 3: Poitinniem 1:596 3:13 3:182 1:456 3:187 1:538 1:576 1:539 1:499 3:0 1:388 1:79 1:531 1:576 1:595 1:2000

6 RASITUSTODISTUS Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö RAJALA Perustiedot Kiinteistötunnus: Nimi: RAJALA Rekisteriyksikkölaji: Tila Kunta: Mäntyharju (507) Arkistoviite: 27:322 AS Rekisteröintipvm: Kokonaispinta-ala: 0,4000 ha Maapinta-ala: 0,4000 ha Kiinnitykset ja erityiset oikeudet 1) Kiinnitys Asianumero: 705/ /1797 Arkistoviite: 705:1998:KI:1797 Etusija: / 394 Rahamäärä: Panttikirja: Panttikirjan haltija: (Vahvistettu markkoina: FIM) Kirjallinen Merita Pankki Oyj Vallintarajoitukset Ei vallintarajoituksia Muistutukset Ei muistutusasioita Tulostettu kiinteistötietojärjestelmästä Todistuksesta käyvät ilmi ainakin kaikki ne hakemukset, jotka ovat saapuneet kirjaamisviranomaiselle todistuksen otsikon päiväystä edeltävänä arkipäivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Rekisteriyksikön pinta-alatiedoissa voi olla epätarkkuuksia. Rekisteritiedoista katso tarkemmin

Kiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on liike-, tuotanto- ja varastotiloja.

Kiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on liike-, tuotanto- ja varastotiloja. Savoset Osoite Poitinkuja 2, 52700 MÄNTYHARJU Kiinteistö Määräala kiinteistöstä Mäkelä 507-426-1-576 Pinta-ala noin 4 260 m 2 Sijainti Kiinteistö sijaitsee Poitin alueella noin 3 km:n päässä Mäntyharjun

Lisätiedot

Kiinteistö sijaitsee Virransalmentien varressa noin 5 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on maaseutua.

Kiinteistö sijaitsee Virransalmentien varressa noin 5 km:n päässä Mäntyharjun keskustasta. Ympärillä on maaseutua. Laanin halli Osoite Virransalmentie 89, 52700 MÄNTYHARJU Kiinteistö Määräala kiinteistöstä Laani 507-423-1-208 Pinta-ala määräala 7 800 m 2 Sijainti Kiinteistö sijaitsee Virransalmentien varressa noin

Lisätiedot

rjjarve n ti e f asiakasueto.fi Lähestymiskartta Perustiedot Kiinteistö kartalla KIINTEISTÖN KARTTATULOSTE 04.06.2015 t;j

rjjarve n ti e f asiakasueto.fi Lähestymiskartta Perustiedot Kiinteistö kartalla KIINTEISTÖN KARTTATULOSTE 04.06.2015 t;j . KIINTEISTÖN KARTTATULOSTE 04.06.2015 f asiakasueto.fi 1(1) Lähestymiskartta Ma 1 1! (uhturil. ara Kiinteistötunnus: Nimi: Rekisteriyksikkölaji: Paistojen määrä: Kunta: Kaavan mukainen käyttötarkoitus:

Lisätiedot

LAINHUUTOTODISTUS 18.3.2014 Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö 630-405-15-11 KONNUNSUO

LAINHUUTOTODISTUS 18.3.2014 Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö 630-405-15-11 KONNUNSUO LAINHUUTOTODISTUS 18.3.2014 Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö 630-405-15-11 KONNUNSUO Perustiedot Kiinteistötunnus: 630-405-15-11 Nimi: KONNUNSUO Rekisteriyksikkölaji: Tila Kunta: Pyhäntä (630) Arkistoviite:

Lisätiedot

SAHANKOULU, MYYNTI 2019

SAHANKOULU, MYYNTI 2019 SAHANKOULU, MYYNTI 2019 Kuva: ajantasakaava/ilmakuva ja viistokuva Kiinteistö: 748-417-43-18 Kiinteistön nimi: Kiinteistörekisterin mukainen maapinta-ala: 0,3400 hehtaaria Kaavatilanne: Asemakaava, Ruukin

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö TAKALA

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö TAKALA KIINTEISTÖREKISTERIOTE 5.7.2018 Sivu 1 (2) Perustiedot Kiinteistötunnus: Nimi: TAKALA Rekisteriyksikkölaji: Tila Kunta: Karstula (226) Arkistoviite: 226:2000:46 Rekisteröintipvm: 5.9.2000 Kokonaispinta-ala:

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 2.1.2018 Rekisteriyksikkö 541-111-142-2 Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 541-111-142-2 Rekisteriyksikkölaji: Tontti Kunta: Nurmes (541) Palstojen lukumäärä: 1 Rekisteriyksikön

Lisätiedot

LAINHUUTOTODISTUS Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö OSUUSKAUPPA

LAINHUUTOTODISTUS Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö OSUUSKAUPPA LAINHUUTOTODISTUS 11.5.2017 Sivu 1 (1) Maapinta-ala: 0,4512 ha Lainhuutotiedot 1) Lainhuuto 17.4.2008 Asianumero: 749/17.4.2008/372 749:2008:LH:372 Omistusosuus: 1/1 Omistajat: Arinan Kiinteistöt Oy, 2156810-5

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö POTTUTÖRMÄ

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö POTTUTÖRMÄ K24103 Voimajohtoalue / 57 m KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 14.9.2015 Rekisteriyksikkö 564-421-2-54 POTTUTÖRMÄ Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 564-421-2-54 POTTUTÖRMÄ Rekisteriyksikkölaji: Tila Rekisteriyksikön

Lisätiedot

KIINTEISTÖ KARTALLA ORAVA-KORTTELI

KIINTEISTÖ KARTALLA ORAVA-KORTTELI KIINTEISTÖ KARTALLA 07.06.2016 91-2-40-14 sivu 1 (1) Rekisteriyksikkölaji: Tontti (13) Kylä/kaupunginosa: KLUUVI (2) Rekisteröintipäivämäärä: 01.01.1800 Palstojen lukumäärä: 1 Maapinta-ala: 0.1396 ha Kiinteistön

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö KIINTEISTÖREKISTERIOTE 13.3.2019 Sivu 1 (2) Perustiedot Rekisteriyksikkölaji: Tontti Kaavan mukainen käyttötarkoitus: YS Rekisteröintipvm: 30.10.1991 Pinta-ala: 21479 m² Muodostumistiedot Kiinteistötoimitus

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (6) USEASTA REKISTERIYKSIKÖSTÄ Vuoksela Joentaus Jokihaara 5

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (6) USEASTA REKISTERIYKSIKÖSTÄ Vuoksela Joentaus Jokihaara 5 KIINTEISTÖREKISTERIOTE 20.10.2016 Sivu 1 (6) SISÄLLYSLUETTELO 153-407-1-363 Vuoksela 2 153-415-4-8 Joentaus 4 153-415-4-11 Jokihaara 5 KIINTEISTÖREKISTERIOTE 20.10.2016 Sivu 2 (6) 153-407-1-363 Vuoksela

Lisätiedot

KIINTEISTÖ KARTALLA LEPOLA II

KIINTEISTÖ KARTALLA LEPOLA II KIINTEISTÖ KARTALLA 16.04.2016 560-407-14-20 LEPOLA II sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 560-407-14-20 Rekisteriyksikkölaji: Tila (1) Nimi: LEPOLA II Kunta: Orimattila (560) Kylä/kaupunginosa: MALLUSJOKI (407)

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö HERNELAMPI

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö HERNELAMPI KIINTEISTÖREKISTERIOTE 23.8.2017 Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö 848-412-1-10 HERNELAMPI Perustiedot Kiinteistötunnus: 848-412-1-10 Nimi: HERNELAMPI Rekisteriyksikkölaji: Tila Kunta: Tohmajärvi (848) Arkistoviite:

Lisätiedot

KARIJOEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN OSTO

KARIJOEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN OSTO KARIJOEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN OSTO Osasta Karijoen kunnan vuokrattavista lohkoista voi tehdä myös ostotarjouksen, mikä on mainittu kyseisen lohkon otsikkotiedoissa. Ostotarjous koskee joko kunnan

Lisätiedot

Lempäälän seurakunta myy Kuljun vanhan seurakuntatalon (kt SARASTUS) kiinteistön rakennuksineen.

Lempäälän seurakunta myy Kuljun vanhan seurakuntatalon (kt SARASTUS) kiinteistön rakennuksineen. ILMOITUS KIINTEISTÖN MYYNNISTÄ Myyntikohde Lempäälän seurakunta myy Kuljun vanhan seurakuntatalon (kt 418-424-9-441 SARASTUS) kiinteistön rakennuksineen. Myyntikohde on 1950-luvulla rakennettu pääosin

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIN TIETOJA Sivu 1 (2) SUONPERÄ

KIINTEISTÖREKISTERIN TIETOJA Sivu 1 (2) SUONPERÄ KIINTEISTÖREKISTERIN TIETOJA 05.11.2012 Sivu 1 (2) 276-404-8-70 SUONPERÄ Tila Rekisteröity 25.03.1981 Kiinteistötunnus: 276-404-8-70 Kokonaispinta-ala (ha): 19,960 Kunta: Kontiolahti (276) Maapinta-ala

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (5) Rekisteriyksikkö

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (5) Rekisteriyksikkö KIINTEISTÖREKISTERIOTE 11.4.2017 Sivu 1 (5) Perustiedot Kiinteistötunnus: 186-22-2206-1 Rekisteriyksikkölaji: Tontti Kunta: Järvenpää (186) Kaavan mukainen käyttötarkoitus: YO Rekisteröintipvm: 30.4.1987

Lisätiedot

Maanmittauslaitos, lupanro 2879/MML/15, Karttakeskus 2013, 2014

Maanmittauslaitos, lupanro 2879/MML/15, Karttakeskus 2013, 2014 I ' /? Itaudannera ~/~ > Haukineoa. ~ KarJok, va I\ ' \ Kulhunvuori,rä.. ohvanjok1,, //. q. \. 'Korpineva ~ -1.'o,1,. ~, 1-'.t..,"90,{y ~{1//i 'Uflj

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (5) USEASTA REKISTERIYKSIKÖSTÄ

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (5) USEASTA REKISTERIYKSIKÖSTÄ KIINTEISTÖREKISTERIOTE 27.7.2015 Sivu 1 (5) SISÄLLYSLUETTELO 153-402-1-192 Jokipelto 2 153-416-1-108 Tapiola 3 153-416-1-109 Harakkakorpi 4 153-416-3-3 Jokela 5 KIINTEISTÖREKISTERIOTE 27.7.2015 Sivu 2

Lisätiedot

J O E N S U U N Asuntogalleria... : i. emaii:

J O E N S U U N Asuntogalleria... : i.  emaii: J O E N S U U N L K V Asuntogalleria.. : i. www.joensuunasuntogaleria.fi emaii: jns.asuntogaleria@kolumbus.fi 2 Tilan pinta-ala Lainhuuto Osuudet yhteisiin Rasitteet Kaavoitus Kaavamerkintä Tontin tehokkuusluku

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (5) Rekisteriyksikkö EEROLA

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (5) Rekisteriyksikkö EEROLA KIINTEISTÖREKISTERIOTE 25.4.2016 Sivu 1 (5) Perustiedot Kiinteistötunnus: 791-401-10-23 Nimi: EEROLA Rekisteriyksikkölaji: Tila Kunta: Siikalatva (791) Arkistoviite: 865-I-1 (Kestilä) Rekisteröintipvm:

Lisätiedot

LISÄALUE, KANGASAHO, SALMIAHO, SUOMUSSALMEN VALTIONMAA

LISÄALUE, KANGASAHO, SALMIAHO, SUOMUSSALMEN VALTIONMAA KIINTEISTÖREKISTERIOTE 17.1.218 Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö 777-46-47-26 PIENI-PIHLAJAKUNNAS Perustiedot Kiinteistötunnus: 777-46-47-26 PIENI-PIHLAJAKUNNAS Kunta: Suomussalmi (777) Arkistoviite: 64-6 Rekisteröintipvm:

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIN TIETOJA Sivu 1 (5) Vårdbacka M KULLAS 7,4700

KIINTEISTÖREKISTERIN TIETOJA Sivu 1 (5) Vårdbacka M KULLAS 7,4700 KIINTEISTÖREKISTERIN TIETOJA 08.04.2011 Sivu 1 (5) Tila Rekisteröity 29.08.2009 Kiinteistötunnus: 322-414-7-151 Kokonaispinta-ala (ha): 163,68 Kunta: Kemiönsaari (322) Maapinta-ala (ha): 163,68 Kylä: Engelsby

Lisätiedot

K INTEI5T6TIETOPRLVELU

K INTEI5T6TIETOPRLVELU Maanmittauslaitos Page 1 of 1 K INTEI5T6TIETOPRLVELU Karttatuloste Tulostettu 25032015 Tulosteen keskipisteen koordinaalit (ETRS-T V]3SF N): N: 6801136 E: 436596 Tuloste ei ole mittatarkka https://kiinteistotietopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tuotanto/ktp/sivusto/tuloste/karttatulo...

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIN TIETOJA 02.11.2011 405-488-2-55 Kuntala

KIINTEISTÖREKISTERIN TIETOJA 02.11.2011 405-488-2-55 Kuntala KIINTEISTÖREKISTERIN TIETOJA 02.11.2011 Sivu 1 (4) Tila _..._._.._... _... Kiinteistötunnus: Kunta: Kylä: Nimi: Arkistoviite: Rekisteröity 08.03.1967... _....._........_... 405-488-2-55 Lappeenranta (405)

Lisätiedot

Kiint eds td ti e t op o,lu e lu

Kiint eds td ti e t op o,lu e lu Maanmittauslaitos Page I of 1 Kiint eds td ti e t op o,lu e lu Karttatuloste Tulostettu 03.01.2014 Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM3SF N): N: 68', 2025 E: 396821 Tulost ei ole mittatarkka,

Lisätiedot

MÄÄRÄAIKAINEN MAANVUOKRASOPIMUS 1(2)

MÄÄRÄAIKAINEN MAANVUOKRASOPIMUS 1(2) MÄÄRÄAIKAINEN MAANVUOKRASOPIMUS 1(2) Vuokranantaja Pyhäjoen kunta 0189127-1 Kuntatie 1 86100 PYHÄJOKI Vuokralainen Fennovoima Oy 2125678-5 Salmisaarenaukio 1 00180 HELSINKI Tausta ja tarkoitus Vuokrakohde

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (6) Rekisteriyksikkö Vähä-Evon Yhteismetsä

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (6) Rekisteriyksikkö Vähä-Evon Yhteismetsä KIINTEISTÖREKISTERIOTE 20.5.2016 Sivu 1 (6) Perustiedot Kiinteistötunnus: 109-874-1-4 Nimi: Vähä-Evon Yhteismetsä Rekisteriyksikkölaji: Yhteismetsä Kunta: Hämeenlinna (109) Arkistoviite: 22:235 (Lammi)

Lisätiedot

1r(' jr,i l a *i el,v -g,' ii # il: {#r. ri''{rti{ t t:i.t, i rt.t +y ll u.t. Page 1 of 1. Karttatuloste. Maanmittauslaitos. Tulostettu 1tl 11.

1r(' jr,i l a *i el,v -g,' ii # il: {#r. ri''{rti{ t t:i.t, i rt.t +y ll u.t. Page 1 of 1. Karttatuloste. Maanmittauslaitos. Tulostettu 1tl 11. Maanmittauslaitos Page 1 of 1 1r(' jr,i l a *i el,v -g,' ii # il: {#r ri''{rti{ t t:i.t, i rt.t +y ll u.t Karttatuloste Tulostettu 1tl 11.2014 Tulosteen kes,kipisteen koordinaatit (ETRS-TM3SFIN): N: 6760225

Lisätiedot

- jl,, ' ',, I - '' I ----=-=--=--~ '.:i -

- jl,, ' ',, I - '' I ----=-=--=--~ '.:i - -~ "' ' ',, I - '' I ----=-=--=--~ - jl,, '.:i - Vedenpää Mittakaava 1 :10000 TAPIO. Koordinaatista ETRS-TM35FIN ~ Keskipiste (490822, 7065779) Tulostettu 23.6.2016?()6 26;3.:.i 10-71 1 / 0 A - TAPIO.

Lisätiedot

LAINHUUTOTODISTUS Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö YLEINEN VESIALUE 750:2003:LH:2258. Kohdistuu koko kiinteistöön

LAINHUUTOTODISTUS Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö YLEINEN VESIALUE 750:2003:LH:2258. Kohdistuu koko kiinteistöön LAINHUUTOTODISTUS 11.9.2017 Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö 257-894-1-1 YLEINEN VESIALUE Perustiedot Kiinteistötunnus: 257-894-1-1 Nimi: YLEINEN VESIALUE Rekisteriyksikkölaji: Yleinen vesialue Kunta: Kirkkonummi

Lisätiedot

Porvoo Pappilanmäen kylä Skarpensintie 22

Porvoo Pappilanmäen kylä Skarpensintie 22 Porvoo Pappilanmäen kylä Skarpensintie 22 Lähellä keskustaa, helppojen yhteyksien läheisyydessä n. 3428m² aurinkoisella etelään viettävällä osittain rinnetontilla, tilantarvitsijalle avara puutalo 176/272m²,

Lisätiedot

Orimattila Ämmäntöyräs, OKT

Orimattila Ämmäntöyräs, OKT Orimattila Ämmäntöyräs, OKT 97/137 m2 + takkatupa 41/43 m2 Hp.139.000 Hoidettu koti 2,5 km keskustasta Myydään hyvin pidetty 97 m2 talo, erillinen 1998 rakennettu 41 m2 takkatupa Töyrylästä. Tämä näppäränkokoinen

Lisätiedot

Metsätila. Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero Pinta-ala 31 ha Mh ,00

Metsätila. Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero Pinta-ala 31 ha Mh ,00 Metsätila Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero 607295 Pinta-ala 31 ha Mh. 100 000,00 Valkeajärventie. Valkeajärven rannalla sijaitseva metsätila, jossa puustona pääosin koivikkoa. Puuston määrä noin 3.090

Lisätiedot

Kokouksen avasi Olli Muurainen, joka toimt myos kokouksen puheenjohtajana seka si hteertna

Kokouksen avasi Olli Muurainen, joka toimt myos kokouksen puheenjohtajana seka si hteertna Billnas Samiade Verk Oy Ruoholahdenkatu 21 00180 HELSINKI Puh (09)681 590 Fax (09) 6815 9199 POYTAKIRJA 29 5 2009 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2009 Aika 29.5.2009 Paikka L3sna Billnas Samiade Verk Oy, Ruoholahdenkatu

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE 19.11.2015 Sivu 1 (7) Rekisteriyksikkö 140-407-18-285 PAPPILA

KIINTEISTÖREKISTERIOTE 19.11.2015 Sivu 1 (7) Rekisteriyksikkö 140-407-18-285 PAPPILA KIINTEISTÖREKISTERIOTE 19.11.2015 Sivu 1 (7) Perustiedot Kiinteistötunnus: 140-407-18-285 Nimi: PAPPILA Rekisteriyksikkölaji: Tila Kunta: Iisalmi (140) Arkistoviite: 3:504 Rekisteröintipvm: 27.3.1968 Kokonaispinta-ala:

Lisätiedot

. Arvola, kiinteistö 529-564-4-104 27.2.2014 KIINTEISTÖREKISTERIOTE 28.2.2014 Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö 529-564-4-104 Arvola Perustiedot Kiinteistötunnus: 529-564-4-104 Nimi: Arvola Rekisteriyksikkölaji:

Lisätiedot

KINTEISTOTI ETOPALVELU

KINTEISTOTI ETOPALVELU Maanmittauslaitos Page 1 of 1 KNTESTOT ETOPALVELU Karttatuloste ulostettu 9 102015 Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM95FlN): N: 67668S1 E: 3A2447 Tuloste ei ole mittatarkka. https://kiinteistotietopalvelu.maanmittauslaitos.filtuotanto/ktp/sivusto/tuloste/karttatulo...

Lisätiedot

KI I NTEISTOTI ETOPRLVELU

KI I NTEISTOTI ETOPRLVELU Maanmittauslaitos Page 1 of 1 KI I NTEISTOTI ETOPRLVELU Karttatuloste Tulostettu 156 2016 ulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-T VI35F N): N: 676832{i E: 519671 uloste ei ole mittatarkka https://kiirlteistotietopalvelu.maanmittauslzlitos.fi/tuotanto/ktp/sivusto/tuloste

Lisätiedot

KI NTEISTOTI ETOPALVELU

KI NTEISTOTI ETOPALVELU Maanmittauslail.os Page 1 of 1 K NTESTOT ETOPALVELU Tulostettu 12 OB 2015 Tulosteen '1 keskipisteen koordinaatit (ETRS-TlVl35FtN): N: 6922590 E: 640236 uloste ei ole mittatarkka https://kiinteistotietopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tuotantoiktp/sivusto/tuloste/karttatulo...

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö Yhteinen vesialue ja vesijättö

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö Yhteinen vesialue ja vesijättö Rekisteriyksikkö Yhteinen vesialue ja vesijättö Sivu 1 (14) Kiinteistötunnus: Nimi: Yhteinen vesialue ja vesijättö Rekisteriyksikkölaji: Yhteinen vesialue Kunta: Hämeenlinna (109) Palstojen lukumäärä:

Lisätiedot

^/ POHJoE-SÄTAiaJNNZN Posa /vanhuspalvelut PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ

^/ POHJoE-SÄTAiaJNNZN Posa /vanhuspalvelut PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ ^/ POHJoE-SÄTAiaJNNZN Posa /vanhuspalvelut 7.2.2018 - PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KARVIAN KUNNANHALLITUS ASIA: VIRKISTYSTYÖNTEKUÖIDEN PALKKAAMINEN VANHUSPALVELUIHIN Arvoisa kunnanhallitus Karvian kunta on

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE 24.9.2013 Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö 167-409-47-41 PÄRNÄSUO V

KIINTEISTÖREKISTERIOTE 24.9.2013 Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö 167-409-47-41 PÄRNÄSUO V KIINTEISTÖREKISTERIOTE 24.9.2013 Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö 167-409-47-41 PÄRNÄSUO V Perustiedot Kiinteistötunnus: 167-409-47-41 Rekisteröintipvm: 1.1.2009 Nimi: PÄRNÄSUO V Rekisteriyksikkölaji: Tila

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KARTTATULOSTE

KIINTEISTÖN KARTTATULOSTE 1 (9) Lähestymiskartta Perustiedot Kiinteistötunnus : Nimi : Rekisteriyksikkölaji : Palstojen määrä : Kunta : Arkistoviite : Kaavan mukainen käyttötarkoitus : Rekisteröintipvm : Kokonaispinta-ala : Olotila

Lisätiedot

KI I IUT EI 5;TOTI ETO PA LVE LU

KI I IUT EI 5;TOTI ETO PA LVE LU K UT E 5;TOT ETO PA LVE LU Tulcrste,en keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM35F N): N: 6675425.25,E:362458'7:" kelfi le Karftatulostr= ei ole mittatarkka. Kiinteistorajat ja -tunnukset pdivitetddn toistaisekli

Lisätiedot

/Z/2. Punkaharjun kunta, kunnanhallitus Kauppatie Punkaharju. Tarjous

/Z/2. Punkaharjun kunta, kunnanhallitus Kauppatie Punkaharju. Tarjous cp 1);- /Z/2 f Ze-L2= Punkaharjun kunta, kunnanhallitus Kauppatie 2 585 Punkaharju Tarjous Idän Kuljetus Oy (Y-28124-3) tarjoutuu ostamaan Punkaharjun kunnan omistamasta Kierniemi RN:o 5:4 nimisestä kiinteistöstä

Lisätiedot

Teemu Kärkäs

Teemu Kärkäs I' Skanska Talonrakennus Oy Postiosoite PL 114, 00101 Helsinki Käynciosoite Nauvontie 18, Helsinki Puhelin 020 719 211 Faksi 020 719 2031 www.skanska.fi Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1772433-9 Lappeen ran

Lisätiedot

a/2 a/2 a/2 a/2 a/2 s s-2 13 s-2 16 s-2 17 a/3 4 T A A A A/s 14 T T/s-1 A 2 A A/1 T/s-1 T/s-1 A/1/s 15 A/1 RA/5 A T A/4 RA/2 RA/2 T/s-1 T R 1 T A/1 A/s 48 T/s-1 T T T W RA T/s-1 A/s 55 LV A/1 RA/2 A/1/s

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö Joroisten yhteismetsä

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö Joroisten yhteismetsä Rekisteriyksikkö Joroisten yhteismetsä Sivu 1 (28) Kiinteistötunnus: Nimi: Joroisten yhteismetsä Rekisteriyksikkölaji: Yhteismetsä Kunta: Joroinen (171) Palstojen lukumäärä: 27 Rekisteriyksikön alueella

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIN TIETOJA 26.11.2012 Sivu 1 (1) 205-416-12-34 AAVALA

KIINTEISTÖREKISTERIN TIETOJA 26.11.2012 Sivu 1 (1) 205-416-12-34 AAVALA KIINTEISTÖREKISTERIN TIETOJA 26.11.2012 Sivu 1 (1) 205-416-12-34 AAVALA Tila Rekisteröity 01.01.2007 Kiinteistötunnus: 205-416-12-34 Kokonaispinta-ala (ha): 30,05 Kunta: Kajaani (205) Maapinta-ala (ha):

Lisätiedot

KI INTEISTOTIETOPNLVEI.U

KI INTEISTOTIETOPNLVEI.U MaLanmittauslaitos Page 1 of K NTESTOTETOPNLVE.U Karttatuloste 'fulostettu 12 09 2015 Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TN435F N): N: 685122S E: 26j471 Tuloste ei ole mittatarkka https://kiinteistotietopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tuotanto/ktp/sivusto/tuloste/karttatulo...

Lisätiedot

MYYDÄÄN KEURUUN VARUSKUNTA-ALUE

MYYDÄÄN KEURUUN VARUSKUNTA-ALUE MYYDÄÄN KEURUUN VARUSKUNTA-ALUE KEURUUN VARUSKUNTA-ALUE 1 MYYTÄVÄN KOHTEEN TIEDOT Keuruun varuskunta lakkautetaan 31.12.2014 mennessä, jonka jälkeen varuskunnan tilat vapautuvat muuhun käyttöön. Myytävien

Lisätiedot

Kahdeksantuhattaviisikymmentäviisi ( 8 05S) euroa

Kahdeksantuhattaviisikymmentäviisi ( 8 05S) euroa KAUPPAKIRJA Mvviä: Ostajat: Kaupan kohde: Kauppahinta: lsonkyrön kunta edustajanaan kunnanjohtaja Eino Toivola ja hallintojohtaja Ja.ana Järvi-Laturi, (0178191-2), pohjankyröntie 136, 61500 ISOKYRÖ. Försti

Lisätiedot

Karttatuloste. Maanmittauslaitos Page 1 of I. Tulostettu 1302.2014

Karttatuloste. Maanmittauslaitos Page 1 of I. Tulostettu 1302.2014 Page 1 of I Tulostettu 1302.2014 Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM3SF N): N: 7135125 E: 432031 Tuloste ei ole mittatarkka https://kiinteistotietopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tuotzlnto/ktp/sivusto/tuloste/karttatulo...

Lisätiedot

Otteen rekisteriyksikön tunnus esitetään alleviivattuna silloin, kun se esiintyy otteella muualla kuin otsikko- ja perustiedoissa.

Otteen rekisteriyksikön tunnus esitetään alleviivattuna silloin, kun se esiintyy otteella muualla kuin otsikko- ja perustiedoissa. Kiinteistörekisteriote ja Kiinteistörekisterin tietoja Kiinteistörekisteristä saatavat otteet ovat oikeaksi todistettava "Kiinteistörekisteriote" ja "Kiinteistörekisterin tietoja". Ne eroavat toisistaan

Lisätiedot

~KTJ. Page 1 of 1. httns:llwww.kti. ti/tuotanto/selaintietooalvelulsivusto/tuloste/karttatuloste.html?1am!:=fi... 2.3.2012.

~KTJ. Page 1 of 1. httns:llwww.kti. ti/tuotanto/selaintietooalvelulsivusto/tuloste/karttatuloste.html?1am!:=fi... 2.3.2012. httns:llwww.kti. ti/tuotanto/selaintietooalvelulsivusto/tuloste/karttatuloste.html?1am!:=fi... 2.3.2012 KTJ-Selaintietopalvelu, Maanmittauslaitos Page 1 of 1 ~KTJ Karttatuloste Tulostettu 02.03.2012 o[j

Lisätiedot

Kiinteistö Inarin kunta, Könkäänjoki RN:o 60:1 (kiinteistötunnus ) tilan pinta-ala 5,57 hehtaaria osoite: Könkääntie 150, IVALO

Kiinteistö Inarin kunta, Könkäänjoki RN:o 60:1 (kiinteistötunnus ) tilan pinta-ala 5,57 hehtaaria osoite: Könkääntie 150, IVALO Lisätiedot esite sijaintikartta kiinteistörekisterikartta maastokartta kaavakarttaluonnos ilmakuva kiinteistörekisteriote valokuvat ESITE Ent. kalanviljelylaitos, Inari Kiinteistö Inarin kunta, Könkäänjoki

Lisätiedot

ija ,{es llehts KI I NTEISTOTI ETO PALVELU F:.-r1.:'i

ija ,{es llehts KI I NTEISTOTI ETO PALVELU F:.-r1.:'i K NTESTOT ETO PALVELU ija t* '{},{es ilf in llehts F:.-r1.:'i Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM35FlN): N: 6956682, E: 678i294 Karttatuloste ei ole mittatarkka. Fliinteistorajat -tunnukset pdivitetbiin

Lisätiedot

KARTTAOTE TAPAHTUMASTA 9.5.2014 Rekisteriyksikkö 491-878-4-0 YHT.SAARET

KARTTAOTE TAPAHTUMASTA 9.5.2014 Rekisteriyksikkö 491-878-4-0 YHT.SAARET Rekisteriyksikkö YHT.SAARET Sivu 1 (48) Kiinteistötunnus: Nimi: YHT.SAARET Rekisteriyksikkölaji: Yhteinen maa-alue Kunta: Mikkeli (491) Palstojen lukumäärä: 47 Rekisteriyksikön alueella on yleiskaava.

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA. Eurajoen kunnan. Esperi Care Oy:n. välillä. koskien KIINTEISTÖN KAUPPAA EURAJOELLA. [päivä]. [kuukausi].

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA. Eurajoen kunnan. Esperi Care Oy:n. välillä. koskien KIINTEISTÖN KAUPPAA EURAJOELLA. [päivä]. [kuukausi]. KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA Eurajoen kunnan ja Esperi Care Oy:n välillä koskien KIINTEISTÖN KAUPPAA EURAJOELLA [päivä]. [kuukausi]. [vuosi] LIITTEET Liite 1 Liite 1A Liite 1B Liite 1C Liite 1D Liite 5.8 Määräalan

Lisätiedot

Kiinteis tci fie t op o,lu e lu

Kiinteis tci fie t op o,lu e lu Maanmittauslaitos https ://kiinteistotietopalvelu.maanmittauslaitos. fi /tuotanto/ktp/sivusto. Kiinteis tci fie t op o,lu e lu Karttatuloste Tulostettu 13.05.2014 Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM3SFN):

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI. RANTAMAKASIINI Merimasku 2014

NAANTALIN KAUPUNKI. RANTAMAKASIINI Merimasku 2014 NAANTALIN KAUPUNKI RANTAMAKASIINI Merimasku 2014 Merimaskun Rantamakasiini, tontti ja vierasvenesatama Rakennus Naantalin kaupunki myy tarjousten perusteella Merimaskun Kirkonsalmen rannassa sijaitsevan

Lisätiedot

1/7. Arvion kohde. Arvopäivä 4.9.2015. Arvion tilaaja. Kunta-Asunnot Oy / kiinteistöpäällikkö Jari Laurila. Arvion tarkoitus ja käyttötarkoitus

1/7. Arvion kohde. Arvopäivä 4.9.2015. Arvion tilaaja. Kunta-Asunnot Oy / kiinteistöpäällikkö Jari Laurila. Arvion tarkoitus ja käyttötarkoitus 1/7 Arvion kohde Arvopäivä 4.9.2015 Arvion kohteena on osoitteessa Oravakuja 1C ja D, 04130 Sipoo, sijaitseva kiinteistö 753-416-35-334 ja kiinteistöllä sijaitsevat kaksi rivitaloa. Arvion tilaaja Arvion

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö Perustiedot Kiinteistötunnus: Rekisteriyksikkölaji: Tontti Ku

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö Perustiedot Kiinteistötunnus: Rekisteriyksikkölaji: Tontti Ku KIINTEISTÖREKISTERIOTE 11.1.2018 Sivu 1 (1) Rekisteriyksikkö 837-122-648-1 Perustiedot Kiinteistötunnus: 837-122-648-1 Rekisteriyksikkölaji: Tontti Kunta: Tampere (837) Kaavan mukainen käyttötarkoitus:

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Kauhavan kaupungin Alahärmän kaupunginosassa sijaitseva MÄNTYRINNEniminen kiinteistö (233-411-23-4).

KAUPPAKIRJA. Kauhavan kaupungin Alahärmän kaupunginosassa sijaitseva MÄNTYRINNEniminen kiinteistö (233-411-23-4). KAUPPAKIRJA Myyjä: Eira, Aarre Esko Kalevi kp. c/o Eira, Esko Tapio Kulnevintie 21, 62300 Härmä Ostaja: Kauhavan kaupunki Y-tunnus: 0208852-8 Kauppatie 109, 62200 Kauhava Kaupan kohde: Kauhavan kaupungin

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. 1/3 osuudella: Kehusmaa (os. Alapassi), Sisko Helena, osoite: Kanavakatu 4, 28200 Pori

KAUPPAKIRJA. 1/3 osuudella: Kehusmaa (os. Alapassi), Sisko Helena, osoite: Kanavakatu 4, 28200 Pori KAUPPAKIRJA Myyjät: 1/3 osuudella: Alapassi, Antti Veikko osoite: Iidesranta 46 A 006, 33100 Tampere 1/3 osuudella: Alapassi, Erkki Tapani, kuolinpesä, jonka edunsaajana Koivisto, Kirsti Aino Marjatta

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE 4.7.2016 Sivu 1 (6) Rekisteriyksikkö 785-874-1-0 JAALANGAN YHTEISMETSÄ

KIINTEISTÖREKISTERIOTE 4.7.2016 Sivu 1 (6) Rekisteriyksikkö 785-874-1-0 JAALANGAN YHTEISMETSÄ KIINTEISTÖREKISTERIOTE 4.7.2016 Sivu 1 (6) Perustiedot Kiinteistötunnus: 785-874-1-0 Nimi: JAALANGAN YHTEISMETSÄ Rekisteriyksikkölaji: Yhteismetsä Kunta: Vaala (785) Arkistoviite: 152-I-1 Rekisteröintipvm:

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali Jaana Koskivaara-Coniel (henkilötunnus), osoite Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5)

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 10.8.2015 Rekisteriyksikkö 992-454-1-98 Hirvaskankaan Liikekeskus Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 992-454-1-98 Nimi: Hirvaskankaan

Lisätiedot

http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print

http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print Turun karttapalvelu :: Tulostussivu http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print Sivu 1/1 6.3.2014 3200 m Kiinteistöliikelaitos KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 6.3.2014 Rekisteriyksikkö 529-499-8-9 Dosentti

Lisätiedot

K ii d at fl, e a gr1 *' f i; ii ii ti? 16,,r p t,t,- iii a t r :t l,.t ;,: Karttatuloste. Maanmittauslaitos Page 1 of 1

K ii d at fl, e a gr1 *' f i; ii ii ti? 16,,r p t,t,- iii a t r :t l,.t ;,: Karttatuloste. Maanmittauslaitos Page 1 of 1 Maanmittauslaitos Page 1 of 1 K ii d at fl, e a gr1 *' f i; ii ii ti? 16,,r p t,t,- iii a t r :t l,.t ;,: Karttatuloste Tulostettu 24.062014 Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM3SF N): N: 6869369

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNTA LÖVÖ KAXJÄLA

KEMIÖNSAAREN KUNTA LÖVÖ KAXJÄLA KEMIÖNSAAREN KUNTA / KAXJÄLAN KYLÄ 1 LÖVÖN POHJOISOSAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 KEMIÖNSAAREN KUNTA LÖVÖ KAXJÄLA LÖVÖN POHJOISOSAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RKL Lampikoski Oy 2012 1 KEMIÖNSAAREN KUNTA

Lisätiedot

KI I NTEISTOTI ET{] PA LVE LU

KI I NTEISTOTI ET{] PA LVE LU KI I NTEISTOTI ET{] PA LVE LU Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM3SFIN): N: 731-3549.25, E: t6l3721'.75 Karttatuloste ei ole nrittatarklla. Kiinteistorajat ja -tunnukset pdivitertddn toistaisreksivain

Lisätiedot

Tiedoksianto ja tiedoksiantotapa:

Tiedoksianto ja tiedoksiantotapa: ISONKYRON KUNTA Rakennustarkastaja Antti Lammi VI RANHALTIJAPAATÖS nto 1 09 26.9.2016 Asia: RAKENNUSTYÖN KESKEYTTAlvrtrueru (MRL 180 S; 117; 125;126 S) PEKKA ERKKILA OY:N KATOKSEN RAKENTAMISHANKE OSOITTEESSA,

Lisätiedot

Tällä luovutuskirjalla toteutetaan edellä mainituin tavoin yhtymäkokouksen tekemän päätöksen mukaisesti kiinteistöjen luovutus peruskunnille.

Tällä luovutuskirjalla toteutetaan edellä mainituin tavoin yhtymäkokouksen tekemän päätöksen mukaisesti kiinteistöjen luovutus peruskunnille. 1 Luovutuskirja Luovuttaja Raision Naantalin Vesilaitos -kuntayhtymä (Y- 0204419-7) Luovutuksensaajat Raision kaupunki (Y- 0204428-5) Naantalin kaupunki (Y- 0135457-2) Luovutuksen tausta Raision Naantalin

Lisätiedot

Kauppakirja. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Mikkeli (Y 0825508-3)

Kauppakirja. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Mikkeli (Y 0825508-3) 1 Kauppakirja 1. Myyjä 2. Ostaja Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Mikkeli (Y 0825508-3) Perustettavan yhtiön lukuun, omistajinaan Kinos Property Investment Oy tai määräämänsä ja Mikkelin kaupunki

Lisätiedot

Liite 1. Sijaintikartta, Porvoo Kulloo Apelsinen

Liite 1. Sijaintikartta, Porvoo Kulloo Apelsinen Liite 1 Sijaintikartta, Porvoo Kulloo Apelsinen OTTOALUE OTTOALUE KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTATULOSTE 31.05.2012 638-440-1-129 APELSINEN Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 638-440-1-129 Kunta: Porvoo (638) Kylä:

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI. RANTAMAKASIINI Merimasku 2014

NAANTALIN KAUPUNKI. RANTAMAKASIINI Merimasku 2014 NAANTALIN KAUPUNKI RANTAMAKASIINI Merimasku 2014 , tontti ja vierasvenesatama Rakennus Naantalin kaupunki myy Merimaskun Kirkonsalmen rannassa sijaitsevan rakennuksen, Rantamakasiinin, osoitteessa Paltteentie

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA VIHDIN KUNTA Kh / /2017. Vihdin kunta, y-tunnus PL 13, Nummela 39/149 osin

SIUNTION KUNTA VIHDIN KUNTA Kh / /2017. Vihdin kunta, y-tunnus PL 13, Nummela 39/149 osin MÄÄRÄALAN MÄÄRÄOSIEN LUOVUTUSKIRJA SIUNTION KUNTA VIHDIN KUNTA Kh 22.5.2017 60/10.00.01/2017 LUOVUTTAJAT Siuntion kunta, y-tunnus 0131156-4 Puistopolku 1, 02580 Siuntio 1/149 osin Vihdin kunta, y-tunnus

Lisätiedot

KIINTEISTÖ KARTALLA RANTALA

KIINTEISTÖ KARTALLA RANTALA sivu 1 (10) Kiinteistötunnus: 758-422-7-9 Rekisteriyksikkölaji: Tila (1) Nimi: RANTALA Kunta: Sodankylä (758) Kylä/kaupunginosa: UIMANIEMI (422) Rekisteröintipäivämäärä: 21.05.1997 Palstojen lukumäärä:

Lisätiedot

r; :-" Peltue.. \... ~~~\,~ \,.. ' { \\ i -, '\'I' }",.,~,:... ;.:.1.. ; \I'"_... \ -,,

r; :- Peltue.. \... ~~~\,~ \,.. ' { \\ i -, '\'I' },.,~,:... ;.:.1.. ; \I'_... \ -,, r; :-" Peltue.. \.... ~~~\,~ \,.. ' { ) \\ i -, '\'' }",.,~,:... ;.:.1.. ; \'"_... \ -,, 'f-:-...:r_ -_ -:..~-l 1-_ - - -: ~... ~- - Sahi A -, _.,,.,, 1 --- l -----.-:-_ A \ ~~ :_- \ -;-_~ - '.... -~=-~:~

Lisätiedot

Kemin kaupunki luovuttaa Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappialle seuraavan kiinteistön:

Kemin kaupunki luovuttaa Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappialle seuraavan kiinteistön: 1/ 4 KIINTEISTÖNLUOVUTUSSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET a) Kemin kaupunki Y-tunnus 0210427-6 Osoite Valtakatu 26, 94100 Kemi (jäljempänä "luovuttaja") b) Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Y-tunnus

Lisätiedot

Haaveiletko puutarhanhoidosta tai ympärivuotisesta asumisesta meren äärellä?

Haaveiletko puutarhanhoidosta tai ympärivuotisesta asumisesta meren äärellä? Porvoo - Piirlahti Tiiliruukintie, vanhanajan pihapiiri 3,867ha asuin- ja saunarakennuksin, matala pitkä rantaviiva, runsaat istutukset ja osuus vesialueeseen Haaveiletko puutarhanhoidosta tai ympärivuotisesta

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA

MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 Tampereen kaupungissa, Hankkion kaupunginosassa sijaitseva teollisuustontti 837-45-4535-31

Lisätiedot

1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS. Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, Kyöstintie 4, PL Ylivieska

1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS. Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, Kyöstintie 4, PL Ylivieska 1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska 2. Maler Oy, 0773587-8 Joutsentie 2, 84100 Ylivieska Vaihdon kohde 1. Ylivieskan kaupunki luovuttaa

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE Hankkion teollisuusalueelta Hyllilänkatu 8 33730 TAMPERE Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 MYYTÄVÄ KOHDE Tampereella, Hankkion

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö SISTUSLAMPI MANNILA 8,5470

KIINTEISTÖREKISTERIOTE Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö SISTUSLAMPI MANNILA 8,5470 KIINTEISTÖREKISTERIOTE 9.4.2014 Sivu 1 (2) Rekisteriyksikkö 729-408-7-386 SISTUSLAMPI Perustiedot Kiinteistötunnus: 729-408-7-386 Nimi: SISTUSLAMPI Rekisteriyksikkölaji: Tila Kunta: Saarijärvi (729) Arkistoviite:

Lisätiedot

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä Kiinteistön kauppa 1 (4) Myyjä Rautjärven kunta (0206951-1) Simpeleentie 12 56800 SIMPELE Ostaja Kuusisto, Ville Pekka Tapani Ahmakuja 3 55420 Imatra Kaupan kohde Kauppahinta Rautjärven kunnan Torsansalon

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA

MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA MYYDÄÄN TOIMISTO- TEOLLISUUSKIINTEISTÖN KOY KOKO OSAKEKANTA Valoputkentie 2 36240 Kangasala 23.3.2012 Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 Kangasalan kunnassa, Vatialan alueella

Lisätiedot

Myyjä 1/2 Laitakangas Väinö Nestori, (Sotu) k. 5.9.1980 jakamattoman kuolinpesän osakkaat:

Myyjä 1/2 Laitakangas Väinö Nestori, (Sotu) k. 5.9.1980 jakamattoman kuolinpesän osakkaat: 1 (5) KAUPPAKIRJA (Luonnos) Kiinteistön osto perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X Myyjä 1/2 Laitakangas Väinö Nestori, (Sotu) k. 5.9.1980 jakamattoman kuolinpesän osakkaat:

Lisätiedot

MYYNTIESITE ASUINKIINTEISTÖ KIURUVEDELLÄ

MYYNTIESITE ASUINKIINTEISTÖ KIURUVEDELLÄ MYYNTIESITE POHJOIS-SAVON ULOSOTTOVIRASTO PL 81, Viestikatu 3 70601 KUOPIO 01.02.2016 Puhelin 02956 27900, Telekopio 02956 27937 Sähköposti pohjois-savo.uo@oikeus.fi ASUINKIINTEISTÖ KIURUVEDELLÄ Nettihuutokauppa

Lisätiedot

KIINTEISTÖTIETOJÄRJESTELMÄ OTE TAPAHTUMASTA 08.02.2013 Sivu 1 (7) 2013-440428 2013-02-06 81-401-878-20 VEDENOTTOPAIKKA

KIINTEISTÖTIETOJÄRJESTELMÄ OTE TAPAHTUMASTA 08.02.2013 Sivu 1 (7) 2013-440428 2013-02-06 81-401-878-20 VEDENOTTOPAIKKA KIINTEISTÖTIETOJÄRJESTELMÄ OTE TAPAHTUMASTA 08.02.2013 Sivu 1 (7) Yhteinen maa-alue Rekisteröity 13.06.1995 Kiinteistötunnus: 81-401-878-20 Kokonaispinta-ala (ha): 0,0130 Kunta: Hartola (81) Maapinta-ala

Lisätiedot

KIINTEISTÖ KARTALLA PALOHARJU

KIINTEISTÖ KARTALLA PALOHARJU sivu 1 (7) Kiinteistötunnus: 320-415-85-10 Rekisteriyksikkölaji: Tila (1) Nimi: PALOHARJU Kunta: Kemijärvi (320) Kylä/kaupunginosa: YLIKYLÄ (415) Rekisteröintipäivämäärä: 16.11.1987 Palstojen lukumäärä:

Lisätiedot

1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos)

1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos) 1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos) Määräalan osto perustuu teknisen palveluiden lautakunnan lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X. Kauppakirja allekirjoitetaan, kun asemakaavamuutos on hyväksytty ja lainvoimainen.

Lisätiedot

D Korkotukilaina. D Jatkorajoitusaika pvm (rajoitusaika päättyy)

D Korkotukilaina. D Jatkorajoitusaika pvm (rajoitusaika päättyy) ara Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus HAKEMUS ARAVARAJOITUSASIASSA Aravarajoituksista vapauttaminen Korkotukilaina ~ Alkuperäinen rajoitusaika pvm 26.6.2042 (rajoitusaika päättyy) Jatkorajoitusaika

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUS KIINTEISTÖ HUMPPILASTA NOIN m 2 + KYLMÄÄ HALLITILAA

MYYDÄÄN TEOLLISUUS KIINTEISTÖ HUMPPILASTA NOIN m 2 + KYLMÄÄ HALLITILAA MYYDÄÄN TEOLLISUUS KIINTEISTÖ HUMPPILASTA NOIN 16.600 m 2 + KYLMÄÄ HALLITILAA MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Humppilantie 43, Humppila, sijaitseva entinen talotehdas. Tontti muodostuu useasta tilasta ja on

Lisätiedot

ISO OMAKOTITALO PIHARAKENNUKSINEEN SAIMAAN RANNALLA LAPPEENRANNAN RUTOLASSA

ISO OMAKOTITALO PIHARAKENNUKSINEEN SAIMAAN RANNALLA LAPPEENRANNAN RUTOLASSA ETELÄ-KARJALAN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 40, Pormestarinkatu 1 A, 2. krs 53101 LAPPEENRANTA 26.11.2015 Puhelin 029 562 4440, Telekopio 029 562 4460 Sähköposti etela-karjala.uo@oikeus.fi ISO OMAKOTITALO

Lisätiedot

Sivu 1 (1) 5 km. 400 m. Kartat MML, kunnat (kopiointilupa 255/KP/10) Nimi: Kiinteistötunnus: Kunta: Palstojen lukumäärä:

Sivu 1 (1) 5 km. 400 m. Kartat MML, kunnat (kopiointilupa 255/KP/10) Nimi: Kiinteistötunnus: Kunta: Palstojen lukumäärä: 0 0 5 k 601-402-4-55 601-402-4-55 METSÄMAA Tila Pihtipudas (601) 1 Siu 1 (1) Mittakaaa 1:10 000 Kiinteistörekisterin tiedoissa oi olla puutteita ja epätarkkuuksia. Rekisteriyksikön tarkka alueellinen ulottuuus

Lisätiedot

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 23.5.2014 ---- 1 Luonnos ---- 1 MYYJÄ 2 OSTAJA Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2 21100 Naantali Petri Kodisoja 3 KAUPAN KOHDE Naantalin kaupungin Tammisaaren

Lisätiedot