Maatilan Parhaat info
|
|
- Kari Halonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille Snellman vahvistaa organisaatiotaan MP SonniPlus määrätietoisille kasvattajille
2 Uusin voimin Vastaava julkaisija ja toimittaja Tomas Gäddnäs, Oy Snellman Ab Toimittaja Heidi Jylhä, Solid Media Kuvat Martti Hassila, Vesa Hihnala Anders Eklund (kansikuva) Snellmanin arkisto Graafinen muotoilu/taitto Solid Media Painotalo FORSBERG Yhteystiedot Oy Snellman Ab PL Pietarsaari puh Vuodesta 2005 tuli erikoinen vuosi. Tapahtui paljon myös sellaista mitä emme pystyneet ennakoimaan. Olemme jo eläneet palan matkaa uutta hyvin työntäyteisesti alkanutta vuotta. Teurasmäärät ovat alkuvuonna ylittäneet selvästi viime vuotiset määrät. Nautamäärä on edelleenkin riittänyt täyttämään jalostuksen tarpeet. Sikamäärä ylitti tammikuussa leikkaamon ja jatkojalostuksen ennustetun tarpeen ja saimme siksi tilapäisesti lisätä vientiä. Kuusisaaren investoinnit etenevät. Kevään aikana saamme suuremmat jäähdytystilat ja uudistetun leikkuulinjan. Sen myötä saamme tarpeellista lisäkapasiteettia. Tälle vuodelle olemme budjetoineet kasvua teurastusmäärässä 2,7 milj.kiloa, joka tarkoittaa tavoitteissa 13%:n määrälisäystä. Snellmanin organisaatiouudistus on nyt loppusuoralla. Organisaatiota vahvistettiin ja siitä tuli selkeämpi itsenäisten liiketoimintayksikköjen käyttöönoton myötä. Alkutuotannon pääasiallisin yhteistyökumppani on liiketoimintayksikkö lihantuotanto, joka käsittää mm. teurastuksen ja leikkaamon. Työmme varsinkin raaka-aineen laadun parissa vaikuttaa suuressa määrin myös lihanjalostus ja valmisruoka yksikköihin. Siksi olemme organisaationuudistuksessa panostaneet laadulliseen vahvistukseen myös alkutuotanto-organisaatiossa. Odotamme tämän vahvistuksen parantavan kommunikointia ja molemminpuolista palautteen antoa Snellmanin ja tuottajien välillä TEURASTUS SIKA, milj. kg 9,2 12,2 13,7 14,50 NAUTA, milj. kg 6,7 7,3 7,2 6,85 YHT. milj. kg 16,0 19,5 20,9 21,35 ELÄINVÄLITYS PORSAAT, kpl JALOSTUSSIAT, kpl VASIKAT, kpl Ternivasikat TEURASPAINOT Lihasika, kg 89,1 90,7 90,0 91,2 Emakko, kg 167,5 171,3 174,5 177,4 Sonni, kg 286,8 300,6 309,2 307,5 Lehmä, kg 250,3 255,6 261,9 258,8 Hieho, kg 218,4 227,4 229,5 228,3 Tässä numerossa esittelemme osan Snellmanin sisäisestä organisaatiomuutoksesta. Seuraavassa numerossa otamme esille yhteistyöliikennöitsijöidemme uudistetut vastuualueet. Myös uusia kuljettajia on otettu mukaan tiimiimme. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy:n tuore tuottajatutkimus osoittaa infolehdellä olevan hyvin suuri merkitys Snellmanin tuottajatiedotukselle. Tuottajalehden arvosana on parantunut selvästi edellisestä tutkimuksesta. Tulevissa numeroissa aikeenamme on kehittää lehteä siten, että se sisältää useampia neuvontaluonteisia artikkeleita. Tutkimuksesta kävi ilmi, että tuottajamme toivovat enemmän neuvontaa ja neuvontakäyntejä. Siksi haluamme organisaatiomuutoksilla myös vapauttaa enemmän resursseja kenttähenkilökunnalle ja luoda näin mahdollisuuksia käydä yhteistyötiloillamme. Tutkimus antoi Snellmanille kokonaisarvosanan 9,0. Tämä tarkoittaa sitä, että Snellmanilla on edelleenkin yleisesti ottaen Suomen tyytyväisimmät tuottajat. Tästä olemme hyvin kiitollisia. Tässä positiivisessa ilmapiirissä haluamme mennä eteenpäin ja kehittää yhteistyötä edelleen Suomen parhaimpien tuottajien kanssa. Uudistetulla organisaatiolla ja uusin voimin olemme valmiita kohtaamaan ne haasteet, joita tämä vuosi tuo mukanaan. Työniloa ja hyvää jatkoa kuluvalle vuodelle, toivotamme kaikki Snellmanilla. Tomas Gäddnäs Alkutuotannon johtaja, Oy Snellman Ab Snellmanin määräkehitys 2005 Määräkehitys 2005 jäi aavistuksen strategisen tavoitteen alapuolelle, erityisesti naudan osalta. Nautamäärät kasvoivat syksyn aikana ja kokonaisvähennys (-5 %) jäi kuitenkin pienemmäksi kuin kansallinen tuotannonväheneminen (-7,5 %). Joistakin vastoinkäymisistä huolimatta asema nautamarkkinoilla säilytettiin. Sianhankinta kasvoi 6,4 % ja oli tasapainossa leikkaamon tarpeen kanssa. Lisäksi rahtiteurastettiin 450 tonnia sikaa toiselle yritykselle. Kansallisesti siantuotanto kasvoi 3 %.
3 Sisältö Uusin voimin... 2 Snellmanin tuottajat vakiintuneita... 4 Snellman vahvistaa alkutuotannon organisaatiota... 5 Maitotilojen MP-ohjelma etenee... 6 Naudantuotanto laski Suomessa... 6 MP SonniPlus kehittyville naudankasvattajille... 7 Sian optimaalinen ruokinta: Tuottavuuden yksi avaintekijä... 8 Tervetuloa Längelmäelle!... 9 MP tulospäivä... 9 Snellmanin uusi organisaatio...10 Snellman osti LHM Productsin...11 Maatilan Parhaat info Kuvat: Maailman uudenaikaisin sianjalostuskoeasema avataan maaliskuussa Längelmäellä. MP SonniPlus on uusi kasvatusohjelma erikoistuneelle naudankasvatukselle. Alkutuotannon vuosi alkoi vauhdikkaasti Snellmanin teurasmäärät kasvoivat tammikuussa 215 tonnilla (+13%) verrattuna viime vuoteen. Vaikka kuukaudessa oli vain 20 työpäivää, nousi teurastusmäärä 1,92 milj.kiloon. Naudanteurastus kasvoi ennusteemme mukaisesti ja riitti kattamaan jalostuksen tarpeen. Siantarjonta oli sitävastoin ennakoitua suurempi, mistä aiheutui viiveitä sikojen hauissa. Suuresta tarjonnasta johtuen kasvatimme tilapäisesti vientiä ja nostimme ylemmän teuraspainorajan 105,5 kiloon hyvitykseksi tuottajille. Sianhinta laski aavistuksen tammikuussa, kun taas naudanhinta nousi ylimääräisellä markkinalisällä. Myös eläinvälitys aloitti vuoden nousujohteisesti. Tammikuussa välitettiin 193 (+30%) ja 316 porsasta enemmän kuin vuonna Snellmanin tuottajat vakiintuneita Snellmanin tuottajat ovat vakiintuneempia ja sitoutuneempia yritykseen kuin muut maan lihantuottajat. Suomen Gallup Elintarviketiedon uuden tammikuussa julkaistun tuottajatutkimuksen mukaan luokitellaan 17 % lihantuottajista sitoutumattomiksi. Vastaava luku Snellmanin tuottajista on vain 6 % (katso oikealla olevaa kuvaa). Tämä tarkoittaa, että Snellman on onnistunut melko hyvin sitouttamaan tuottajat Maatilan Parhaatkonseptiin. Snellmanin tavoitteena on sitouttaa tuottajat yritykseen toimivan yhteistyömallin avulla, juridisesti sitovilla sopimuksilla pakottamisen sijaan. Snellmanilla on tutkimuksen mukaan edelleenkin Suomen tyytyväisimmät tuottajat. Tuottajat antoivat Snellmanille kokonaisarvosanan 9,0, alan keskiarvon ollessa 8,4. Yhteensä 1260 tuottajaa osallistui tutkimukseen. Lue lisää sivulta 4! 3
4 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy:n uusi tuottajatutkimus: Snellmanin tuottajat vakiintuneita Suomen Gallup Elintarviketiedon uuden tammikuussa julkaistun tuottajatutkimuksen mukaan Snellmanin tuottajat ovat varmempia tulevaisuuden näkymistään kuin muut tuottajat Suomessa. Varmemmat tulevaisuuden näkymät Snellmanin tuottajista, jotka vastasivat tutkimukseen, 74 % maidontuottajista, 82 % naudantuottajista ja 85 % siantuottajista ilmoitti jatkavansa tuotantoaan lähivuodet nykyisessä tai suuremmassa mittakaavassa. Tuotantoaan vähentävien tai lopettavien tuottajien osuus on noin 15 %. Snellmanin tuottajat (keski-ikä 45,8 vuotta) olivat kaksi vuotta keskimääräistä ikää nuorempia ja lisäksi heillä tuntuu olevan selkeämmät tulevaisuuden näkymät kuin muilla tuottajilla. Huomiota herättävää tutkimuksessa oli, että kokonaista 28 % maidontuottajista oli epävarmoja tulevaisuudestaan, kun taas epävarmojen osuus Snellmanin maidontuottajista oli vain 9 %. Snellmanin konseptin vahvuuksia ovat tutkimuksen mukaan luotettavuus, turvallisuus, hyvä imago ja hyvät ja sujuvat toiminnot. Luotettavuus, varmuus ja jatkuvuus nousivat myös esille tärkeimpinä syinä Snellmanin asiakkuuteen. Seuraavina tulivat hyvä kilpailukykyinen tilityshinta, läheisyys ja hyvä ja joustava palvelu. Snellman sai yleensä hiukan korkeamman arvosanan nuorempien, toimintaansa kehittävien tuottajien keskuudessa. Imagoominaisuuksissa Snellman saa suhteessa alan keskimääräiseen arvosanaan kohtuullisen hyvän arvion myös tuottajahinnoittelusta. Eri toimintojen arvioinnissa nousevat esille erityisesti tilitystoiminnot (9,3), rahoituspalvelut (9,2) ja porsasvälitys (9,2). Huomion arvoista on myös, että tuottajat hyväksyvät sen linjan, jonka Snellman-yrityksen johto on valinnut. Snellmanin johto saa arvosanakeskiarvon 8,8, kun koko alalla yritysjohdon arvosana on 7,7. Neuvontakäyntejä toivotaan enemmän Suurimmat haasteet ovat edelleenkin tuottajatiedotuksessa ja tuottajaneuvonnassa. Tässä osiossa saavat tuottajaposti, tuottajalehti ja siantuottajatilaisuudet kohtuullisen hyvät arvosanat, kun taas yhteydenpitoja ja neuvontakäyntejä toivotaan lisää. Siantuottajat ovat yleisesti ottaen tyytyväisempiä tiedotus- ja neuvontatoimintoihin kuin maidon- ja naudantuottajat. Tiedotuskanavista tärkeimpiä ovat tutkimuksen mukaan järjestyksessä tuottajaposti, yhteydenpidot ja tuottajatilaisuudet. Kiitämme kaikkia tutkimukseen osallistuneita tuottajia arvokkaasta palautteesta, jota tutkimus antaa toimintamme kehittämiseksi edelleen. Tutkimuksesta saimme myös hyvin avointa palautetta, joka myös käydään lävitse ja huomioidaan tehtäessä päätöksiä tulevista tuottajayhteistyömuodoista. TG Kokonaisarvosana Kaikki tilat keskiarvo Maitotilat keskiarvo Nautatilat keskiarvo Sikatilat keskiarvo Toimiala Snellman 8,4 9,0 8,5 9,1 8,5 9,1 8,3 9,0 Lähde: Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 4
5 Snellman vahvistaa Maatilan Parhaat info alkutuotannon organisaatiota MP Alkutuotanto Tomas Gäddnäs Alkutuotannon johtaja MP Johtotiimi TG, JP, MH, VH, MJ, RS MP Sikakenttä Martti Hassila MP Kenttäpäällikkö MP Toimisto Johanna Peltola MP Tuotepäällikkö MP Nautakenttä Vesa Hihnala MP Kenttäpäällikkö Reijo Lintulahti MP Sikakonsultti Eläinvälitys Ronny Snellman El.välityssuunnittelija Eläintiedot ja tilitys Brita Wiik Tilitysvastaava Teuraslogistiikka Mona Julin Logistiikkapäällikkö Matti Kastarinen MP Kenttäedustaja Vasikka- ja porsaskuljetusyrittäjiä Lisa Ahlgren Ilmoitussihteeri Teuraskuljetusyrittäjiä Nautakentän alue-edustajia Rita Wiklund Teurastietokäsittelijä Margaretha Erkas Tilityskäsittelijä Siantuottajia Naudantuottajia Snellmanin organisaatiouudistuksen myötä alkutuotannon organisaatio vahvistuu. Perusorganisaatiota vahvistetaan Snellmanin kovat kasvu- ja laatujohtajuustavoitteet huomioon ottaen. Snellmanin uudessa organisaatiossa Maatilan Parhaat (MP) alkutuotanto kattaa kaikki yrityksen lihantuottajiin liittyvät toiminnot. Uudistuksen jälkeen vastuut on jaettu seuraavasti. Tomas Gäddnäs toimii alkutuotannon johtajana ja vastaa kaikista alkutuotantoon liittyvistä toiminnoista. Hän on myös Snellmanin johtoryhmän jäsen. Johanna Peltola on nimitetty uudeksi MP tuotepäälliköksi. Hän on koulutukseltaan MMM agronomi ja on aikaisemmin toiminut tuotepäällikkönä rehualalla. Johanna aloittaa Snellmanin palveluksessa Hän vastaa MP toimistotoiminnoista sekä MP-ohjelman kehityksestä ja laatuseurannasta. Tehtäviin kuuluu mm. sähköisen palvelukanavan Anelman kehittäminen ja sen jatkuvat päivitykset. Martti Hassila toimii MP sikakentän päällikkönä. Hän vastaa sianlihan alkutuotannosta, sikaneuvonnasta ja sopimuksista sikatilojen kanssa. Hänen työparinaan sikakonsulttina toimii Reijo Lintulahti. Painopiste Reijon työssä on sikojen ruokinnan optimointi lihanlaatua ja tuotannon kannattavuutta ajatellen. Reijo hoitaa myös MP sopimusyhteyksiä siantuottajien kanssa Snellmanin eteläisimmällä alueella. Vesa Hihnala toimii MP nautakentän päällikkönä. Hänen vastuu-alueeseensa on liitetty naudanlihan alkutuotannon ja nautatilojen sopimuksien lisäksi myös alueedustajien esimiestoiminnot. Vesa Hihnalan työparina toimii Matti Kastarinen, joka on nimitetty MP nautakentän kenttäedustajaksi koko alkutuotanto-alueelle. MP nautakentän alue-edustajina toimivat Mårten Lassfolk, Pekka Taipale, Peter Björk, Jarmo Niemelä ja Eero Sallinen sivulla 11 olevan kartan mukaisesti. Mona Julin toimii alkutuotannon logistiikkapäällikkönä. Hän vastaa teuraskuljetusten suunnitteluprosessista ja eläinkuljetusten laatujärjestelmän valvonnasta. Ronny Snellman toimii eläinvälityssuunnittelijana. Hänen vastuu-alueeseensa on liitetty porsasvälityksen ja siitoseläinvälityksen suunnittelun lisäksi myös vasikkavälityksen suunnittelun kehitys. Lisa Ahlgren on alkutuotantotoimiston ilmoitussihteeri. Hän ottaa vastaan ja käsittelee tuottajien eläinilmoitukset yhdessä Mona Julinin ja Ronny Snellmanin kanssa. Brita Wiik toimii tilitysten vastuullisena hoitajana. Rita Wiklund toimii teurastietojen käsittelijänä ja Margaretha Erkas teurastilityksien käsittelijänä. TG 5
6 Maitotilojen MP-ohjelma etenee Snellmanin Maatilan Parhaat -maitotilasopimus on otettu tiloilla hyvin vastaan. Vuonna 2005 uusia sopimuksia tehtiin noin 170 maitotilalle ja sama tahti näyttää jatkuvan myös alkaneena vuonna. Maitotilojen kiinnostus sopimusyhteistyöhön kertoo tuottajien luottamuksesta yritykseen ja samalla halusta kehittää omaa tuotantoaan. Snellmanin maine lihaalan laatujohtajana koetaan maitotiloilla vahvuudeksi, josta molemmat osapuolet voivat hyötyä. Tämän mielikuvan ylläpitäminen ja vahvistaminen on koko Maatilan Parhaat tuotantoketjun yksi tärkeimmistä tehtävistä. Erityispiirteet huomioidaan Snellmanin Maatilan Parhaat maitotilasopimukseen kuuluu tärkeänä osana maitotilan tuotannon erityispiirteiden huomioon ottaminen. Kiireellisen lehmän nopea nouto, nuoren lehmän (alle 30 kk) lisähinta Naudantuotanto Suomessa laski 7,5 % vuonna Tuotanto laski edellisen vuoden 91 milj. kilosta 84 miljoonaan kiloon. Naudanlihan kulutus laski aavistuksen 96 milj. kiloon. Naudantuotannon voimakas lasku johti alituotantoon ja naudanlihan tuonnin kasvuun 5 milj. kilollla (+50%). Naudan tuottajahinta oli vuoden aikana keskimäärin 8 % korkeampi kuin edeltävänä vuonna. Snellmanin nautamäärät laskivat alkuvuonna, mutta syksyllä teurasmäärät ylittivät edellisen vuoden tason ja riittivät tyydyttämään Snellmanin jatkojalostuksen naudanlihan tarpeen. Snellmanin tavoitteena on nostaa tänä vuonna naudanhankintaa noin 500 tonnilla. Lehmien karsinta väheni viime vuonna, johtuen osittain maitokiintiön alittumisesta. Tänä vuonna odotetaan lehmiä teurastettavan enemmän kevään aikana ja naudantuotannon ennustetaan säilyvän suurin piirtein samalla tasolla kuin viime vuonna. Tämä tarkoittaa, että markkinatasapainon Naudankasvattaja Arto Kattilakoski (vas) on tyytyväinen maitotiloilta tuleviin välitysvasikoihin. Yhteistyö uuden alue-edustajan Mårten Lassfolkin kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin. sekä lastauslisä niin lehmälle kuin välitysvasikallekin ovat käytännön esimerkkejä Snellmanin tarjoamista eduista maitotiloille. Maitotilasopimuksen myötä tilan Naudantuotanto laski Suomessa tuotannon ja kulutuksen välillä odotetaan säilyvän viimevuotisella tasolla. välityseläinten ja nuorennaudan myynti vaikuttaa myös lehmälle maksettavaan sopimuslisään. Snellmanin nautaohjelmassa maitotilallakin on arvoa. VH Markkinalisä helmikuussa ilmoitetuille naudoille Snellman nosti naudanhintaa tammikuun alussa. Otimme käyttöön markkinalisän, joka nosti perushintaa sonneille ja hiehoille10 c/kg ja lehmän perushintaa 5 c/ kg. Markkinalisä jatkuu vielä ja maksetaan eläimistä, jotka ilmoitetaan teuraaksi helmikuun aikana, vaikka teurastus tapahtuisi vasta maaliskuussa. Nyt kannattaa ilmoittaa teurasnaudat ajoissa. Snellmanin naudanteurastusmäärä oli tammikuussa noin 10 % suurempi kuin viime vuonna. Tulemme tekemään päämäärätietoisesti työtä naudanhankinnan kasvattamiseksi vuonna Kehitämme toimintaamme MP-maitotilaohjelman ja uuden SonniPlus-kasvatusohjelman avulla. Snellman haluaa edelleenkin olla paras yhteistyökumppani aktiivisille ja laatutietoisille naudantuottajille. TG Naudantuotanto ja -kulutus Suomessa (ennuste) Tuotanto, milj. kg muutos % +2,9-7,5-0,4 Kulutus, milj. kg muutos % +3, Tuottajien määrä Maidontuottajia Emolehmätuottajia muutos % +1,7 +9,0 +3,8 Ostovasikan kasvatukseen erikoistuneet muutos % -9,2-9,6-7,2 Lähde: Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 6
7 Maatilan Parhaat info SonniPlus -ohjelmassa määritellään tavoitteet tuotannon tärkeimmille tunnusluvuille kuten esim. eläinten lihakkuudelle, rasvaisuudelle sekä päiväkasvulle. MP SonniPlus kehittyville naudankasvattajille Snellman on tuonut markkinoille uuden MP SonniPlus -kasvatusohjelman, jota tullaan markkinoimaan naudantuotantoon erikoistuneille tiloille jotka määrätietoisesti kehittävät tuotantoaan. Ohjelma on osa jatkuvaa Maatilan Parhaat ohjelman kehitystyötä, jonka tavoitteena on suomalaisen naudanlihantuotannon toimintaedellytysten turvaaminen niin tuottajan kuin jalostajan parhaaksi. Tavoitteita ja seurantaa SonniPlus -ohjelmassa määritellään tavoitteet tuotannon tärkeimmille tunnusluvuille kuten esim. eläinten lihakkuudelle, rasvaisuudelle sekä päiväkasvulle. Tavoitteiden toteutumista seurataan säännöllisesti yhteisten tapaamisen yhteydessä. Tärkeä osa onnistunutta naudankasvatusta on mm. perusrehujen analysointi, ruokinnan suunnittelu, hyvät olosuhteet ja terveydenseuranta. Nämä ovat myös olennainen osa MP SonniPlus -kasvatusohjelmaa ja välttämättömiä, jotta tavoitteisiin voidaan yltää. Yksi tärkeä työväline yhteistyölle on Anelma ohjelma, jota tullaan MP SonniPlus -kasvatusohjelman myötä kehittämään yhä paremmaksi apuvälineeksi molemminpuoliselle yhteydenpidolle. Anelman kautta Snellman tarjoaa tässä vaiheessa tuottajan tueksi mm. tuotantoraportit, hinnastot ja ajankohtaiset tiedotteet. Lisähinta palkitsee MP SonniPlus-tilat saavat vuosimyyntiin perustuvan lisähinnan, joka lasketaan myyntihetkellä edellisen 12 kuukauden myynnin perusteella. Ohjelman vastuuhenkilönä toimii Vesa Hihnala. Häneltä saa myös SonniPlus-sopimukseen liittyviä lisätietoja. Tapani Laitila Haapavedeltä on naudantuottaja, jonka kasvatustulokset ovat olleet vuodesta toiseen Snellmanin parhaimmistoa. Viime marraskuussa Kaustisella pidetyssä tilaisuudessa hän oli yksi palkituista kasvattajista. Laitila teki vuoden alussa Snellmanin kanssa MP SonniPlus -sopimuksen. Vesa Hihnala MP Kenttäpäällikkö, Oy Snellman Ab 7
8 Sian optimaalinen ruokinta: Tuottavuuden yksi avaintekijä MP-sikatavoitteet eli korkea lihaprosentti, hyvä päiväkasvu ja pieni rehukulutus asettavat ruokinnalle tiettyjä vaatimuksia. Ruokinta on optimoitava siten, että se täyttää sikojen tarpeet eri tuotantovaiheissa. Hyvä päiväkasvu nopeuttaa sikapaikkakiertoa ja laskee sikakohtaista rehunkulutusta. Rehuraaka-aineen analysointi Ruokintasuunnitelman toteuttamisen kannalta on erittäin tärkeää, että kevätkylvöjen suunnittelussa otetaan huomioon viljan ominaisuudet. Tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. korkea hehtolitrapaino, hyvä sato ja että vilja ei olisi tauti -eikä lakoherkkä (esim. torajyvät ja homeet). Laadukas vilja antaa hyvät edellytykset sikojen hyvälle päiväkasvulle. Oikea täydennys Tilalla tuotettua viljaa täydennetään pääasiassa viiden eri rehutoimittajan valmistamilla täydennysrehuilla. On syytä tarkastaa vuosittain, mitä eri toimittajilla on tarjottavanaan, koska rehut saattavat poiketa rehuarvoiltaan hyvinkin paljon. Kilo- tai rehuyksikköhinnaltaan edullisin tiiviste saattaa osoittautua käytössä kalleimmaksi. Snellmanin MP-sioilla on korkea jalostusarvo, ja niille annettavan rehun kivennäispitoisuuden on oltava % suurempi kuin suositetut pitoisuudet, jotta luusto kestää niihin kohdistuvan kuormituksen paremmin. Jalostussikaloissa pitoisuuksien on oltava noin % suosituksia suurempia päivittäisen tarpeen saannin varmistamiseksi. Näin myös silloin, kun tilalle tuodaan puhdasrotuisia jalostuseläimiä. Eri eläinryhmien erikoistarpeet Sikojen jalostuspotentiaali käytetään parhaiten hyväksi, kun olosuhteet ja rehu vastaavat sian erityistarpeita kaikissa siantuotantovaiheissa. Yhdistelmäsikaloissa käytetään usein yhdistelmärehua, mutta tällaista kompromissia olisi kuitenkin syytä välttää. Tuotannon kannalta olisi parasta käyttää erillisiä, varta vasten emakoita, porsaita ja lihasikoja varten valmistettuja rehuja. Erilaiset rehut joutilas- ja imetyskauden aikana Imetyskauden aikana on tärkeää huolehtia energiasta, jotta emakko tuottaisi laadukasta maitoa porsaille ja samalla takaisimme emakoiden vähäisen painonpudotuksen imetyksen aikana. Etulapojen ihon haavaumat kielivät yleensä alhaisesta energiatasosta. Myös porsaiden yhden kilon vieroituspainon nostolla saavutetaan välityspaino noin viikkoa aikaisemmin. Imetys- ja porsasruokinnassa on onnistuttu, jos porsaat painavat noin 30 kg 70 vrk:n ikäisenä. Totta kai olosuhteidenkin tulee olla kohdallaan. Joutilaskauden aikana rehun pitäisi olla täyttävää ja samalla on huolehdittava tarpeeksi korkeista kivennäis-, vitamiini- ja hivenainetasoista. Joutilaskauden ruokinnalla on hyvin suuri merkitys syntyvien porsaiden nivel- ja luuston kestävyydelle aina teurastukseen asti. Reijo Lintulahti MP Sikakonsultti, Oy Snellman Ab ( ) Helposti sulavaa rehua porsaille Porsaiden rehun tulee olla imetysaikana erittäin helposti sulavaa ja maittavaa. Tällöin turvaamme mahdollisimman korkean vieroituspainon ja tasaiset pahnueet. Jos tiettyjä porsasrehuja käytettäessä ilmenee kasvu- tai ripuliongelmia, on viipymättä tehtävä rehumuutoksia, mikäli olosuhteet muuten ovat kunnossa. Lihasikojen lihaprosentin nostaminen Ensisijaisesti lihaprosentin nostamiseen vaikuttaa eläinaineksen taso. Toissijaisesti oikeanlainen ruokintakäyrä, varsinkin lei- Kysele, suunnittele, toteuta ja seuraa kehittyvän tuottajan tunnusmerkkejä. Kuvassa Kenneth Nylund ja Reijo Lintulahti. 8
9 Maatilan Parhaat info koilla. Kolmantena tulee tarkka rehusuunnitelma. Alkukasvatuksessa on tärkeää antaa energiapitoista rehua ensimmäisten 5 8 viikon aikana. Rehuyksiköitä 1,05/kg, g sulavaa raakavalkuaista ja 9,5 10 g sulavaa lysiiniä/ry. Loppukasvatuksessa annetaan energiaköyhempää rehua. Rehuyksiköitä 0,95/kg, sulavaa raakavalkuaista g ja sulavaa lysiiniä 7 8 g/ry. Ruokittaessa siat koko tuotannon ajan yhdistelmäseoksella, on optimaalisessa seoksessa ry:tä 1,0/kg, sulavaa raakavalkuaista g ja sulavaa lysiiniä 8,5 9 g/ry. Sioille aminohapoista tärkein on lysiini ja toiseksi tärkein treoniini. Siksi olisikin pyrittävä käyttämään rehuja, joissa alkukasvatuksessa sulavan treoniinin osuus olisi sulavasta lysiinistä 65 %:a ja loppukasvatuksessa 71 %:a. Käytettäessä yhdistelmäseosta on sulavan treoniinin osuus vastaavasti 68 %:a lysiinin määrästä. Rehusuunnitelman ja rehunkulutuksen seuranta Automaattinen ruokinta antaa paremmat mahdollisuudet ruokinnan valvontaan, seurantaan ja tarkkuuteen. Automatisoidun järjestelmän toimiminen edellyttää kuitenkin säännöllistä huoltoa. Täytyy olla erityisen tarkkana, että komponentti tiedot ovat tietokoneella oikein sekä komponenttien keskinäiset suhteet ruokintasuunnitelman mukaiset. Tarkastettava on myös, että ruokintakäyrät seuraavat sikojen vuorokautisia tarpeita. Säännöllisesti ja usein on myös tarkkailtava eräsekoittajan, myllyn viljaseulojen ja jauhotusterien kuntoa ja tarkkuutta. Nämä osat joutuvat alttiiksi kovalle kulutukselle ja ne saattavat kuluessaan huonontaa rehun laatua. Vaakojen säännöllinen kalibrointi on myös erittäin tärkeää. Tarkasta aina siilon tyhjennyttyä, että tietokoneen ilmoittama ruokinnassa käytetyn rehun määrä vastaa siilosta kuluneen rehun määrää. Nopeaa toimintaa ongelmatilanteissa Jos sikojen lihaprosenteissa, kasvuissa, rehun kulutuksessa on ongelmia tai siat muuten oireilevat, on ongelmiin paneuduttava heti. Syy voi olla syötettävien komponenttien radikaali muutos. Jos ruokitaan tilavuusmitan mukaan, voi syynä olla esimerkiksi rehujen tilavuuspainon muutos, joka voi olla jopa 20%. Tarkasta komponenttien korvausluku, kosteus ja vesi/kuiva-ainesuhde. Tarkasta myös eri tuotantovaiheiden ruokintatiedot ja se, että ruokintakäyrät SIANJALOSTUKSEN UUSI AIKA Tervetuloa tutustumaan maailman uudenaikaisimpaan sianjalostuskoeasemaan! Avoimet ovet Längelmäen uudella koeasemalla tiistaina kello Paikalla jalostuksen asiantuntijoita ja koeaseman laitetoimittajia. Avajaistilaisuus klo , mukana Maa- ja Metsätalousministeri Juha Korkeaoja ja professori Asko Mäki-Tanila. Ruokailu. Bussikuljetus Pohjanmaalta. Ilmoittautuminen ja tiedustelut: Martti Hassila, puh martti.hassila@snellman.fi Yhteistyössä Suomen Sianjalostus Oy:n kanssa vastaavat jokaisen vaiheen erityistarpeita. Eläinten hyvinvoinnin ja kasvun kannalta on myös tärkeää huolehtia siitä, että niillä on aina saatavilla RAIKASTA VETTÄ!!! Hyvällä ruokintasuunnitelmalla, sika-aineksella ja hyvillä raaka-aineilla ei aina yksistään päästä parhaisiin tuloksiin, vaan on otettava huomioon myös sikalassa vallitsevat olosuhteet. Hoitajien työviihtyvyyttäkään ei saa unohtaa missään vaiheessa. Siellä missä ihmisenkin on hyvä olla, siellä viihtyvät myös eläimet. Nämä kaikki tekijät vaikuttavat hyvään työmotivaatioon. Snellmanilla näihin asioihin pyritään vaikuttamaan pitämällä hinnat hyvinä, vakaina sekä kilpailukykyisinä niin porsailla kuin lihasioillakin. Huom! Vieläkään ei ole myöhäistä tutkituttaa viljoja ruokintasuunnitelmaa varten. Syksyyn ja uuteen satoon on vielä aikaa. Martti Hassila MP Kenttäpäällikkö, Oy Snellman Ab MP tulospäivä Järjestämme edellisvuoden tapaan sekä porsas- että lihasiantuottajille yhteisen sikapäivän tiistaina 21 maaliskuuta, klo Paikkana on Seinäjoki Areena. Päivän teemoina ovat viime vuoden tuotantotulokset. Määrien ohella puhutaan myös laadun merkityksestä sekä tämän päivän laatuvaatimuksista. Laadukkaiden tuotantotulosten perusteella tullaan myös palkitsemaan tuottajia. Mukana tilaisuudessa ovat Snellmanin uusi toimitusjohtaja Martti Vähäkangas sekä Elintarvikeviraston tarkastuseläinlääkäri. Ilmoittautumiset mennessä Ronnylle, , tai Lisalle, Tervetuloa! 9
10 Snellmanin uusi organisaatio Johtoryhmä Martti Vähäkangas, TJ Lihatuotanto Lihajalosteet Valmisruoka Staffan Snellman liikeyksikön johtaja Henrik Snellman liikeyksikön johtaja Peter Fagerholm liikeyksikön johtaja Alkutuotanto Tomas Gäddnäs, alkutuotannon johtaja Raaka-aineketju Jorma Pesämaa Tuoreliha Lihavalmisteet Ångköket Håkan Snellman toimitusjohtaja LHM Myynti ja markkinointi Kaupallinen johtaja Myynti Markkinointi Logistiikka Tuotekehitys Henkilöstö Lena Holmberg, henk. päällikkö Talous, IT ja ostot Laatu Mikael Snellman Kunnossapito Markus Snellman Ensimmäisenä tammikuuta 2006 Snellman uudisti organisaatiotaan ottaen käyttöön kolmeen liikeyksikköön perustuvan organisaation. Jokaisella yksiköllä on kustannusvastaava johtaja, joka raportoi suoraan TJ Martti Vähäkankaalle. Alkutuotanto toimii jatkossakin omana osastonaan toimitusjohtajan alaisuudessa. Yllä oleva kuva näyttää yksiköiden vastuualueet. Johtoryhmään kuuluvat Martti Vähäkangas (pj), Staffan Snellman, Henrik Snellman, Peter Fagerholm, Tomas Gäddnäs, Lena Holmberg ja kaupallinen johtaja. Alla esitellään avainhenkilöitä Snellmanin organisaatiosta. Staffan Snellman Henrik Snellman Peter Fagerholm Lena Holmberg Mikael Snellman Teurastuksen ja leikkuun sisältävää Lihatuotantoyksikköä johtaa Staffan Snellman. Yksikön tavoitteena on kasvattaa Snellmanin kilpailukykyä tehokkaalla ja hygieenisellä tuotannolla sekä raaka-aineen optimaalisella hyödyntämisellä. Henrik Snellman vastaa Lihajalosteiden yksiköstä, johon kuuluu myös kuluttajapakattu liha. Lihajalosteiden yksikössä tehdään jatkuvasti töitä Snellmanin tuotteiden kehittämiseksi ja niiden kilpailukyvyn parantamiseksi. Snellmanin markkinointipäällikkönä aikaisemmin toimineen Peter Fagerholmin tehtävänä on nyt vahvistaa Snellmanin valmisruokatuotemerkkiä. Ruotsin Ångköket ja Pietarsaaren LHM Products kuuluvat myös liikeyksikköön. Henkilöstöpäällikkö Lena Holmberg haluaa yhdessä henkilöstöosaston kanssa kehittää henkilöstöpolitiikan, joka perustuu ihmisten kunnioittamiseen sekä antaa parhaat edellytykset kehittää Snellmania myös tulevaisuuden työpaikkana. Omavalvonta, ympäristökysymykset ja laatujärjestelmät kuuluvat laatupäällikön vastuualueeseen. Omavalvonnan päivitys sekä uusien yritysten Ångköketin ja LHM:n liittäminen Snellmanin laatujärjestelmään ovat laatutyössä tällä hetkellä etusijalla. HJ 10
11 Maatilan Parhaat info 5 Pietarsaari MP Nauta 1. Pekka Taipale Mårten Lassfolk Peter Björk Jarmo Niemelä Eero Sallinen Antti Sallinen Vesa Hihnala MP Kenttäpäälllikkö (08) , Matti Kastarinen MP Kenttäedustaja MP Sika Martti Hassila MP Kenttäpäällikkö (06) , Snellman osti LHM Productsin Reijo Lintulahti MP Sikakonsultti MP Toimisto Mona Julin Logistiikkapäällikkö (06) , Lisa Ahlgren Ilmoitussihteeri (06) Ronny Snellman Eläinvälityssuunnittelija (06) , Tomas Gäddnäs Alkutuotannon johtaja (06) , s-posti: etunimi.sukunimi@snellman.fi Snellman panostaa asemansa vahvistamiseen valmisruokamarkkinoilla. Pietarsaaren LHM Productsin yritysoston kautta Snellman vahvistaa asemaansa valmiin ruoan toimittajana. LHM Products Oy on valmisruokaa valmistava yritys Pietarsaaressa. Liikevaihtoa yhtiöllä on yli 2 milj. euroa ja yhtiön henkilövahvuus on 20. Tuotteista suurin osa on pikaruokia, mutta uusina tulokkaina ovat mikroruoat. LHM valmistaa hyvää kotona tehdyn makuista ruokaa. Tähän viittaa yrityksen nimi ja logokin LUNCH like home made. Valikoimaan kuuluvat kebabhampurilainen, kolmioleivät, patongit, sämpylät, mikroateriat sekä erilaiset tortillatuotteet kuten esm. burritot. Yritys muutti marraskuussa 2004 täysin uudistettuihin tiloihin. LHM panostaa korkeaan hygieniaan, joka on luonut yritykselle hyvät edellytykset valmistaa herkkiäkin tuotteita. Oy Snellman Ab Kuusisaarentie 1 B Pietarsaari puh. * faksi anelma@snellman.fi LHM Productsin valikoimaan kuuluvat kebabhampurilainen, kolmioleivät, patongit, sämpylät, mikroateriat sekä erilaiset tortillatuotteet. Lunch-tuotteita on vähittäiskaupoissa hyvin saatavilla. 11
12 120865
Maatilan Parhaat Tuottajamessut Messuopas 10.10.2012 klo 10-16
Maatilan Parhaat Tuottajamessut Messuopas 10.10.2012 klo 10-16 KOHTEET JA OHJELMA MESSUJEN AVAUS JA KYSELYTUNTI Snellmanin Lihanjalostuksen toimitusjohtaja Henrik Snellman avaa messut messukentällä klo
Maatilan Parhaat info. Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2006 3 Extra Hyvässä iskussa Vastaava julkaisija ja toimittaja Tomas Gäddnäs, Oy Snellman Ab Toimitus Martti Hassila Vesa
Maatilan Parhaat info. Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2007 3 Extra Sekä uutta että tuttua Vastaava julkaisija ja toimittaja Tomas Gäddnäs, Oy Snellman Ab Toimitus Martti Hassila
Atria Suomen keskeisimmät yhtiöt
Atrian kuulumisia Atria Suomen keskeisimmät yhtiöt Atria Suomi Oy Kehittää, tuottaa ja markkinoi suomalaisia tuoreruoka-alan tuotteita ja niihin liittyviä palveluja. Liikevaihdolla mitaten Suomen suurin
Maatilan Parhaat info
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2008 1 Tavoitteellisia tuottajia Tutkimus kertoo tuottajien näkemyksistä Navetta-avajaiset vetivät väkeä Haapavedellä Päämäärätietoiset
YHTEISTYÖ KUNNON PERHETILAN TERVETULOA SNELLMANIN TUOTTAJAKSI! KUNNON MAATIAISPOSSU KUNNON MAITOTILA KUNNON NAUTATILA
KUNNON PERHETILAN YHTEISTYÖ TERVETULOA SNELLMANIN TUOTTAJAKSI! Aidosti kotimainen Luonnollisesti gm-vapaa Laadukkaasti halutuin Edelläkävijä elintarvikealalla KUNNON MAITOTILA KUNNON NAUTATILA KUNNON MAATIAISPOSSU
Markkinakehityksestä yleensä
Markkinakehityksestä yleensä lihan kulutus kasvaa globaalisti, kaksinkertaistuu vuoteen 2040. Broileri, nauta Eussa kulutus vakaa. Sika laskussa, broiler nousussa. Suomessa vastaava. Mitä Suomessa tapahtuu?
Naudanlihantuotannon näkymiä emolehmäpäivään
Naudanlihantuotannon näkymiä emolehmäpäivään Joka viides Suomessa syöty nautakilo on tuontilihaa = markkinoilla on tilaa suomalaiselle tuotannolle Suomen Gallup Elintarviketieto Oy - Lihamarkkinakatsaus
Maatilan Parhaat info
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2006 2 Tuotantotulokset paranevat Suomalaista sianjalostusta tarvitaan Tähtäimessä parempi tulos Vastaava julkaisija ja toimittaja
Naudanlihan tuotannon näkymät. Rakennetukikesäpäivät Jyväskylä
Naudanlihan tuotannon näkymät Rakennetukikesäpäivät 6.6.2019 Jyväskylä Toimintaympäristö muutoksessa Naudanlihamarkkina Euroopassa 2030? Ilmastonmuutoskeskustelu kiihtyi suuremmaksi kuin koskaan. Syksyllä
Suomen Rehun tiivisteohjelmat lihasioille ja emakoille. Optimoinnilla tarkkuutta ruokintaan ympäristöä ajatellen
Suomen Rehun tiivisteohjelmat lihasioille ja emakoille Optimoinnilla tarkkuutta ruokintaan ympäristöä ajatellen Oikea tiivistevalinta tuottaa ympäristöä säästäen Sikojen vilja-tiivisteruokinnassa on tärkeää
Maatilan Parhaat info. Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2006 5
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2006 5 Muutosten vuosi Vastaava julkaisija ja toimittaja Tomas Gäddnäs, Oy Snellman Ab Toimitus Martti Hassila Vesa Hihnala
Maatilan Parhaat info. Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2010 2
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2010 2 Johdanto: Vastuullinen tuotanto Vastuullisuus ja vastuullinen tuotanto ovat uusia suosittuja termejä alallamme. Jokapäiväisessä
Atria Oyj:n osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski
Atria Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008 Toimitusjohtaja 6.5.2008 Konsernin rakenne Atria Oyj Liikevaihto 1.272 milj. (2007) Henkilöstö 5.947 (keskimäärin 2007) Suomi Skandinavia Venäjä Baltia Liikevaihto
Lihasikojen ruokinta ja täydennysrehut. Lasse Åberg
Lihasikojen ruokinta ja täydennysrehut. Lasse Åberg Käytännönläheinen tutkimus A-Rehu Toimintaperiaate Omistajat Raaka-aine Markkinat A-Rehun strateginen toiminta-ajatus Omanlainen tapa toimia Kilpailukykyiset
Maatilan Parhaat info
3 2004 Maatilan Parhaat info Uusi MP-maitotilahinnoittelu Sikamarkkinoiden tilanne vakaa Snellmanin tiedotuslehti tuottajille ja yhteistyökumppaneille Olemme kaikki tärkeitä Vuosi 2004 lähestyy loppuaan.
LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS
V a s i k a s t a p i h v i k s i LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS TEHOKKAAT REHUT, TERVEET ELÄIMET. Rehuraisio Tehokas ruokinta parantaa kannattavuutta Tehokas ruokinta lyhentää lihanaudan kasvatusaikaa ja eläimet
Lihatilan tuotantoratkaisut ja riskien hallinta
Lihatilan tuotantoratkaisut ja riskien hallinta Jarkko Niemi MTT taloustutkimus Asiana pihvi-seminaari 11.10.2012 Tampere Esityksen sisältö Tilatason taloustutkimuksia MTT:ssä Esimerkkinä tuloksia sikahankkeista
Maatilan Parhaat info
5 2005 Maatilan Parhaat info Snellman investoi tulevaisuuteen Naudantuottajia palkittiin Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti tuottajille ja yhteistyökumppaneille Vastaava julkaisija ja toimittaja
Avoimella yhteistyöllä kohti yhteisiä tavoitteita
Maatilan Parhaat info Extra 2005 Maatilan Parhaat Extra 2005 (MP-info 3/05) Vastaava julkaisija ja toimittaja Tomas Gäddnäs, Oy Snellman Ab Toimittaja Heidi Jylhä, Solid Media Kuvat Martti Hassila, Vesa
Sikojen ruokintasuositukset 2014
MTT Kotieläintuotannon tutkimus 10.6.2015 Sikojen ruokintasuositukset 2014 Sikojen energiaruokintasuositukset on annettu megajouleina (MJ) nettoenergiaa (NE) päivässä, MJ NE/d. NE-arvo on laskettu EvaPig
Maatilan Parhaat info
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2007 5 Anelmasta tuotannon apuväline Kokkikartano Jouluruokaa kotireseptein Avoin ja luotettava tuotantoketju Vastaava julkaisija
Maatilan Parhaat info. Luottavaisena kohti uusia haasteita Suomalaiset sikarodut pitävät pintansa
1 2005 Maatilan Parhaat info Luottavaisena kohti uusia haasteita Suomalaiset sikarodut pitävät pintansa Luottamus Snellmaniin on vahva Snellmanin tiedotuslehti tuottajille ja yhteistyökumppaneille Tuottajien,
OMAVARA hankkeen loppuseminaari 19.3.2013 Kotimaiset valkuaislähteet sikojen ruokinnassa. Liisa Voutila, MTT Kotieläintuotannon tutkimus
OMAVARA hankkeen loppuseminaari 19.3.2013 Kotimaiset valkuaislähteet sikojen ruokinnassa Liisa Voutila, MTT Kotieläintuotannon tutkimus Tavoite: ihannevalkuainen Rehun valkuaisen koostumus mahdollisimman
Lihamarkkinakatsaus eli Nurmesta Lihaksi
Lihamarkkinakatsaus eli Nurmesta Lihaksi Pohjois-Suomen Nurmipäivät 9.1.2015 Sinikka Hassinen AtriaNauta 2015-01-15 1 Sialla haasteita Nauta pitänyt pintansa Kana kirinyt naudan ohi - 2 - Naudanlihan tuotanto
Maatilan Parhaat info
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2008 4 Snellmanille uusi liiketoiminta-alue Uudistettu organisaatio Vastaava julkaisija ja toimittaja Tomas Gäddnäs, Snellmanin
Sikamarkkinoiden taustoitus tilatason näkökulmasta
Sikamarkkinoiden taustoitus tilatason näkökulmasta Ari Nopanen Toimitusjohtaja ProAgria Liha Osaamiskeskus p. 0400-432582 ari.nopanen@proagria.fi Keskeiset näkökulmat Markkinatilanteesta johtuen sikatilojen
Maatilan Parhaat info
2 2004 Maatilan Parhaat info Snellman vahvistaa asemaansa Suomessa ja Ruotsissa Laatujohtajuus kilpailuetuna Snellmanin tiedotuslehti tuottajille ja yhteistyökumppaneille Vastaava julkaisija ja toimittaja
Taustatietoa sianlihan kulutuksesta
Taustatietoa sianlihan kulutuksesta Suomalaiset syövät n. 35 kg/hlö porsaanlihaa vuodessa. Porsaanliha edustaa n. 50 % lihan kokonaiskulutuksesta. Vain ¾ talouksista osti v 2009 kuluttajapakattua tuoretta
PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014
PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous syksy 2014 Maatalous Maailman viljantuotanto Syksyllä korjataan jälleen ennätyssuuri sato Määrää nostaa hyvä sato kaikkialla Varastot kasvavat hieman Hintojen lasku
Eläinten hyvinvointikorvaus siat 9.4.2015 1
Eläinten hyvinvointikorvaus siat 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna 2016
Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Nykytilanteesta tulevaisuuteen: Maatilojen Kehitysnäkymät vuoteen 2022 Suomen Gallup
Maatilan Parhaat info. Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2007 2
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 27 2 Vastaava julkaisija ja toimittaja Tomas Gäddnäs, Oy Snellman Ab Toimitus Martti Hassila Vesa Hihnala Heidi Jylhä (Solid
Maatilan Parhaat info. Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2009 3 Farmari
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2009 3 Farmari Johdanto: Tulevaisuuteen tähdäten Työskennellessämme teemme sen paljolti tulevaisuutta ajatellen niin myös
Maatilan Parhaat info
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2006 4 Eväitä talvikauteen Tapaamisia Farmarissa Hintataso ja kilpailukyky Vastaava julkaisija ja toimittaja Tomas Gäddnäs,
Laatuvilja rehuksi. Kimmo Kytölä #Kaura8000. Knowledge grows
Laatuvilja rehuksi Kimmo Kytölä 25.1.2017 #Kaura8000 Knowledge grows A-Rehu Oy Seinäjoki Koskenkorva Varkaus Mynämäki 1.2.2017 2 A-Rehu Oy Omistajat: Atria Suomi Oy 51% Itikka osk 20 % Lihakunta 20 % Pohjanmaan
info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2012 5
info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2012 5 JOhdanto Kiitos työpanoksestasi! Vuosi 2012 jää historiaan vuotena, jolloin lihantuotannon kannattavuus ylitti uutiskynnyksen. Lihantuottajille
info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2012 1
info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2012 1 Lisää suomalaista lihaa perhetilalta Snellmanin investoinnit ja teurastuskapasiteetin kaksinkertaistaminen puhuvat selkeää kieltään.
Sikojen Ruokintasuositukset 2014
Sikojen Ruokintasuositukset 2014 Hilkka Siljander-Rasi Soile Kyntäjä MTT Kotieläintuotannon tutkimus Rehuarvoseminaari Helsinki 15.5.2014 20.5.2014 Sikojen ruokintasuositusten päivittäminen Vertailu uusimpiin
Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä
Viljamarkkinanäkymät Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Vehnän tuotanto Markkinoiden epävarmuus väheni tuotannon kasvun seurauksena Vientimarkkinoiden tarjonta kasvaa Tuotannon kasvu Mustanmeren alueella,
Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia
Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia Toimitusjohtaja 9.12.2011 Atria Skandinavia Katsaus 1.1. 30.9.2011 Q3 Q3 Q1-Q3 Q1-Q3 Milj. 2011 2010 2011 2010 2010 Liikevaihto 93,5 98,9 277,1 293,6 391,6 Liikevoitto
Luomulihan arvoketjutyöryhmä. 22.01. 2014 klo 10.00-12.30 Ässäkeskus
Luomulihan arvoketjutyöryhmä 22.01. 2014 klo 10.00-12.30 Ässäkeskus Työryhmän kokoonpano Nimi Paikalla 21.01. Petteri Mäkelä, naudanlihan tuottaja Fredrik von Limburg Stirum Arto Jokinen, Pajuniemi Pasi
Maatilan Parhaat info
1 2004 Maatilan Parhaat info Suosittuja tiedotustilaisuuksia tuottajille Anelma helppo työkalu Internetissä Snellmanin tiedotuslehti tuottajille Vastaava julkaisija ja toimittaja Tomas Gäddnäs, Oy Snellman
Merkki turvallisemmasta sianlihan alkutuotannosta 3.11.15
Merkki turvallisemmasta sianlihan alkutuotannosta Taustaa Laatuvastuu-merkitty liha on tuotettu tiloilla, jotka kuuluvat eläinten terveydestä ja tuoteturvallisuudesta huolehtivaan sertifioituun, kansalliseen
Viljan rehuarvo sikojen uudessa rehuarvojärjestelmässä. Hilkka Siljander-Rasi MTT Kotieläintuotannon tutkimus
Viljan rehuarvo sikojen uudessa rehuarvojärjestelmässä Hilkka Siljander-Rasi MTT Kotieläintuotannon tutkimus 12.11.2013 Sika on laarista kotoisin Sika saa viljasta tavanomaisilla ruokinnoilla Noin 80 %
Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008
Atria Oyj 1.1. 30.9.2008 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria-konserni Katsaus Milj. 2008 2007 Q1-2008 Q1-2007 2007 Liikevaihto 357,7 312,8 995,8 935,1 1.272,2 Liikevoitto 17,2 19,3 34,6 81,3
Atria Capital Markets Day Atria Baltia
Atria Capital Markets Day Atria Baltia Toimitusjohtaja Rauno Väisänen 9.11.2012 9.12.2011 Rauno Väisänen Atria Oyj Konsernin rakenne 2010 Liikevaihto 1.301 milj. Henkilöstö 5 812 (keskimäärin) Suomi Skandinavia
Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa. Jarkko Niemi MTT taloustutkimus
Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa Jarkko Niemi MTT taloustutkimus OMAVARA-hankkeen loppuseminaari, Raisio 19.3.2013 Valkuaisrehumarkkinat Kotimaisen valkuaisen rehukäyttö ja sen
Osavuosikatsaus
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012 Toimitusjohtaja j Juha Gröhn 3.5.2012 Atria-konserni Katsaus /2012 Liikevaihto 308,6 304,0 1 301,9 Liikevoitto 0,1-4,2 8,0 Liikevoitto % 0,0-1,4 0,6 Voitto ennen
from the north poultry protein meal
from the north Poultry meal proteiinirikas eläinvalkuainen Poultry Meal on suomalaisen siipikarjan sivutuotteista valmistettu proteiinirikas eläinvalkuainen. Se on laadukas raaka-aine rehuihin ja lemmikkien
Maatilan Parhaat info. Jotain kaikille Farmari-messuilla Valmistautuneena syksyn markkinoille
4 2005 Maatilan Parhaat info Jotain kaikille Farmari-messuilla Valmistautuneena syksyn markkinoille Snellmanin tiedotuslehti tuottajille ja yhteistyökumppaneille Uhkailu vai luottamus yhteistyön pohjana
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnäala ja keskisadot pienentyvät hieman tänä
Suominen Yhtymä Oyj. Toimintakatsaus. Tulostiedote Esitys Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja
Tulostiedote 1.1. - 31.12.27 Esitys 11.2. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q4/27 Q4/26 27 26 Liikevaihto 54,1 54,2 215,2 22,6 Liikevoitto ennen arvonalennuksia
ASF-seminaari Kommenttipuheenvuoro. Pia Nybäck, HKScan Oyj, Eläinhankinta ja alkutuotanto
ASF-seminaari Kommenttipuheenvuoro Pia Nybäck, 23.11.2018 HKScan Oyj, Eläinhankinta ja alkutuotanto HKScanin kommenttipuheenvuoro Riskit ASF Virossa Vaikutukset arvoketjuun ja liiketoimintaan 2 Riskit
Suomalaisen lihantuotannon tulevaisuus
Suomalaisen lihantuotannon tulevaisuus Asiana Pihvi seminaari 11.10.2012 Tampere Johan Åberg/MTK 12.10.2012 Maatalouspolitiikan muutosvoimat CAP 2020 uudistus Maaseudun kehittämisohjelma Kansallisten tukien
RUHOJEN HINTAKEHITYS- osana tilojen tulonmuodostusta. Nostetta Naaraista! Loppuseminaari Turkka Rantanen
RUHOJEN HINTAKEHITYS- osana tilojen tulonmuodostusta Nostetta Naaraista! Loppuseminaari 4.4.2013 Turkka Rantanen Lihan kulutus kg/hlö, +75% 40 vuodessa Ylituotannosta nettotuojaksi Emolehmätuotannon räjähdys
Sika- ja siipikarjatutkimus uudistuu. Kirsi Partanen
Sika- ja siipikarjatutkimus uudistuu Kirsi Partanen Tarve uudistua Monitieteinen lähestymistapa Yhteistyö kotimaassa ja kansainvälisesti Toimintaympäristön muutos Budjettirahoituksen supistuminen Omista
Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia
Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia 22.8.2012 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 Pirkanmaan lähiruoka Maatilojen kehitysnäkymät 2020 tutkimuksen
Salmonellan esiintyminen suomalaisessa sianrehussa. Maria Rönnqvist, Evira
Salmonellan esiintyminen suomalaisessa sianrehussa Maria Rönnqvist, Evira Esityksen aiheita Riskinarviointi sianrehun salmonellariskistä Salmonella taudinaiheuttajana Salmonella sianlihan tuotannossa Salmonellan
Lisää luomua: Valio ja LUOMU 2012
Lisää luomua: Valio ja LUOMU 2012 26.1.2011 Valio Luomu on lanseerattu vuonna 1993 Lähes 20 vuotta luomua Valiolta Valio on tarjonnut kuluttajille luomuvaihtoehtoja jo vuodesta 1993 alkaen Tuotevalikoimaa
Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori
Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa
TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke
TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan
Maatilan Parhaat info
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2010 3 Mukavaa kesää! Johdanto: Kilpailukyvyn haasteita Naudantuottajilla positiivisia suunnitelmia Hyvä kilpailukyky on hyvän
Raision osavuosikatsaus tammi-maaliskuu Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj Q1/2015
Raision osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 7.5.2015 Q1/2015 Raision Q1/2015 Liiketulos 9,6 (5,4) M, +78 % Raision historian paras Q1 liiketulos 7,9 (4,6) % liikevaihdosta
PORSAAT, EMAKOT, LIHASIAT SIANREHUJEN TUOTELUETTELO
1/2012 PORSAAT, EMAKOT, LIHASIAT SIANREHUJEN TUOTELUETTELO UUDEN SUKUPOLVEN MAATALOUS- KAUPPA Potra-ruokintaohjelman tavoitteena on: parempi päiväkasvu ja rehuhyötysuhde porsaiden painohajonnan kaventuminen
info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2012 2
info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2012 2 Raaka-aine, jonka arvo kasvaa Suomen naudan- ja sianlihantuotanto vähentyi vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana 3-4 %. Samaan
Porotalouden tukipolitiikka Pohjoismaissa
Porotalouden tukipolitiikka Pohjoismaissa Kaija Saarni Elinkeino- ja yhteiskuntatutkimus Porotalouden tuotannon ja markkinoinnin kehittäminen MTT taloustutkimus, RKTL Sisältö 1. Tukipolitiikan tavoitteet
Tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin ammattitutkinto
1 Tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin ammattitutkinto Tuotantoeläinten hoitamisen ja maatalouslomittamisen osaamisala Pakollinen tutkinnonosa: Asiakaspalvelu- ja työelämätaidot maaseutuyrityksessä
Vähänkö hyvää! -lautasella
Vähänkö hyvää! -lautasella Vastuullisen ruoan tuntomerkit Otetaan huomioon ruoan ympäristövaikutukset, ilmastovaikutukset, tuotanto-olosuhteet, terveysvaikutukset. Ruoantuotannon vaikutukset Ruoka kuormittaa
Opti-Pekoni-ruokintaratkaisulla emakkoterveyttä ja tuottavuutta
Opti-Pekoni-ruokintaratkaisulla emakkoterveyttä ja tuottavuutta TUOTTAVUUTTA OPTI-PEKONI-RUOKINTARATKAISULLA Tarkkaan suunniteltu ruokinta ja emakoiden kunnon seuranta mahdollistavat uudessa genetiikassa
HAVAINTOJA VÄLIKASVATUKSESTA. Tampere 04.11.2014 Maija Yliaho ProAgria Liha Osaamiskeskus
HAVAINTOJA VÄLIKASVATUKSESTA Tampere 04.11.2014 Maija Yliaho ProAgria Liha Osaamiskeskus MINKÄLAISIA TILOJA MUKANA? - 19 satunnaisesti mukaan otettua sikatilaa - Kasvutietoja 8 tilalta 2500 Kokojakauma
Palkokasvit sikojen ruokinnassa
Palkokasvit sikojen ruokinnassa Hilkka Siljander-Rasi Palkokasveista on moneksi -työpaja Hämeenlinna 12.12.2016 Vilja: puolet sikojen valkuaistarpeesta Täydennys: soija, palkokasvit, rypsi, puhtaat aminohapot
ROTUKARJA investointiohjelma emolehmätiloille
ROTUKARJA 2025 -investointiohjelma emolehmätiloille KYSYNTÄ KASVAA NYT ON OIKEA AIKA PANOSTAA ROTUKARJAAN Etsimme ketjuumme tulevaisuuteen katsovia rotukarjan tuottajia, joilla on vahva halu kehittää tilaansa
Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta
Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa? Kuinka saada lisää arvoa kalalle ja kalan kasvattajalle? Osallistujat ohjattiin ideoimaan keinoja kalan ja kalankasvattajien
Lapin maatalouden rakennetta
Lapin maatalouden rakennetta 30.11.2017 Levi Rauno Kuha Luonnonvarakeskus Lapin maatalouden tunnuslukuja Kaikki tilat 1514 kpl Keskipinta-ala peltoa 29,95 ha Keski-ikä 52,05 vuotta Lypsykarja 335 kpl Keskipinta-ala
ETU SEMINAARI Helsinki, Säätytalo
ETU SEMINAARI 10.5.2012 Helsinki, Säätytalo Terveydenhuolto osana tulevaisuuden laatujärjestelmiä ja auditointeja Tuija Lilja Kehityspäällikkö, laatutoiminnot SAARIOINEN OY Tuotantoeläinten terveydenhuolto
Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin. Mikko J. Korhonen Valio
Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin Mikko J. Korhonen Valio Pohjois-Suomi on maitoaluetta 22 % Maitomäärä nousussa 500000 Pohjois-Suomi 495000 490000 485000 480000 475000 470000
Luomulihan arvoketjutyöryhmä. 12.02. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko
Luomulihan arvoketjutyöryhmä 12.02. 2013 klo 10.00-12.00, Kesko Työryhmän kokoonpano Nimi Paikalla 12.2. Petteri Mäkelä, naudanlihan tuottaja x Hermanni Huhtala, naudanlihan tuottaja Fredrik von Limburg
Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys
Osavuosikatsaus 1.1. - 3.9. Esitys 24.1. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q3/ Q3/26 1-9/ 1-9/26 26 Liikevaihto 55,7 51,4 161,2 148,4 22,6 Liikevoitto,5,3 2,2,4
Maatilan Parhaat info
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2008 3 Tule mukaan Snellmanin nautakampanjaan! Näin sinusta tulee menestyvä yrittäjä Vastaava julkaisija ja toimittaja Tomas
Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa. Seminaari Salossa 14.1.2011. Toimitusjohtaja Kari Aakula
Maatilan menestystekijät nyt ja tulevaisuudessa Seminaari Salossa 14.1.2011 Toimitusjohtaja Kari Aakula Valio Oy 14.1.2011 1 Valio Oy:n hankintaosuuskunnat 1.1.2011 1. Evijärven Osm. 2. Härmän Seudun Osm.
info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2012 3-4
info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2012 3-4 JOhdanto Menestys ansaitaan tekemällä hyvää Useimmat yritykset pyrkivät menestymään. Yritetään koko ajan tulla paremmaksi ja paremmaksi
info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2012 3-4
info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2012 3-4 JOhdanto Menestys ansaitaan tekemällä hyvää Tässä numerossa: Useimmat yritykset pyrkivät menestymään. Yritetään koko ajan tulla paremmaksi
Maatilan Parhaat info. Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2011 1
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2011 1 Johdanto: Eläinten ja tuottajien hyvinvointi Snellmanin Maatilan Parhaat laatuohjelma korostaa eläinten hyvinvointia
Limousin talvipäivä Mikkeli. Saara Rantanen
Limousin talvipäivä 30.1.2019 Mikkeli Saara Rantanen Liharotuaste kasvu ja lihakkuus sonneilla E+ E E- U+ U U- R+ R R- O+ O O P+ P P- 15, 14,13, 12, 11,10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1 Akselin otsikko Vaihteluvälejä
Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta
Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta Pekka Petäjäsuvanto, tuotantoasiantuntija, Osuuskunta Pohjolan Maito POHJOIS-SUOMEN NURMITOIMIKUNNAN TALVISEMINAARI 2015 Syötekeskus 2015 Mietteitä
Atria Oyj Tilinpäätös 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8
Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen yhteensä
Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.8 Esitys 3.4.8 8 Suominen yhteensä Milj. EUR Q1/8 Q1/7 Q4/7 7 Liikevaihto 54,5 54,3 54,1 15, Liikevoitto ennen arvonalennuksia liikearvosta -,1 1,3 -,6 1,7 Liikevoitto -,1 1,3-6,8
Rehujen koostumustietojen ja ruokintasuositusten päivitystarpeet. Hilkka Siljander-Rasi MTT Kotieläintuotannon tutkimus
Rehujen koostumustietojen ja ruokintasuositusten päivitystarpeet Hilkka Siljander-Rasi MTT Kotieläintuotannon tutkimus 4.4.2013 Sikojen rehutaulukoiden ja ruokintasuositusten päivitys ja uudistaminen Tavoitteet
Lisää luomulihaa. Luomupäivä 14.11.2012 Tampere
Lisää luomulihaa Luomupäivä 14.11.2012 Tampere Luomueläintilastoja v. 2010 - lypsylehmiä 4809 - emolehmiä 10473 - lihanautoja 2525-0,24 lihanautaa / emolehmä v. 2011 - lypsylehmiä 5776 - emolehmiä 11865
Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa
Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Susanna Määttä susanna.maatta@helsinki.fi Kainuun Maaseutu- ja Elintarvikepäivä 28.11.2014 9.10.2013 1 Valtakunnallisen lähiruokaselvityksen tuloksia 03.12.2014
Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE
Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-3/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-3/2014 1-3/2013 Muutos % Liikevaihto 23 958 23 513 1,9 % Liikevoitto
Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019
Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset
Ajankohtaista maitosektorilta. 2.6.2015 Maitoasiamies Ilkka Pohjamo
Ajankohtaista maitosektorilta 2.6.2015 Maitoasiamies Ilkka Pohjamo Tilanne maitomarkkinoilla Loppuvuodesta 2014 markkinanäkymä oli erittäin synkkä Tammi- ja helmikuun myönteinen kehitys EU:n maitotuotemarkkinoilla
Maatilan Parhaat info. Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2011 5
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2011 5 Jotain positiivista Noin 180 aktiivista siantuottajaa osallistui syksyn neljään sikainfotilaisuuteen Ilmajoella, Pietarsaaressa,
VILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016
VILJAMARKKINATILANNE Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAKAUPPA HANKKIJA OY:SSÄ Syksyn 2015 sato oli pienempi kuin edellisenä vuotena Sadon alhainen valkuainen selkein laatua heikentävä
Maatilan Parhaat info. Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2009 4
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2009 4 Johdanto: Seuraava vaihe Seuraava Askel oli erään maatalouden kehittämishankesarjan nimi 5-10 vuotta sitten. Hanketta
Maatilan Parhaat info. Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2009 5
Maatilan Parhaat info Snellmanin infolehti alkutuotannon yhteistyökumppaneille 2009 5 Johdanto: Kestävät periaatteet Tämä nyt lopuillaan oleva vuosi kuuluu Snellmanin historian suurimpien kasvuvuosien
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 ESITYS 25.7.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-6/2005 Joustopakkaukset 35,0 milj. euroa 33 % Muut 5,5 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 32 % Kuitukankaat 30