Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2014"

Transkriptio

1 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2014

2 Arvoisa jäsen, Olen Anu Harsia ja olen toiminut yhdistyksemme puheenjohtajana vuoden alusta. Jäsenenä olen ollut jo vuodesta 1997 ja ammatiltani toimin laitoshuoltajana. Yhdistystoiminnasta olen ollut poissa pari vuotta, aikaisemmin olen toiminut erilaisissa yhdistystehtävissä kuten vara- ja tiedotussihteerinä sekä taloudenhoitajana. Viime vuonna hallituksesta jäi eläkkeelle paljon pitkäaikaisia jäseniä joten koko hallitus oli uudistuksen edessä jonka vuoksi tapahtui myös toimihenkilö muutoksia. Uusi hallitus saatiin kasaan ja meissä kaikissa on se yhteistä että olemme kiinnostuneita jäsentemme eduista. Kulunut vuosi on ollut uutena yhdistyksen puheenjohtajana todella haasteellinen. Hallituksen kasaan saaminen ei ole enää itsestään selvää. Tämä on pakottanut meidät miettimään espoolaisen JHL:n yhdistysrakennetta sekä oman yhdistyksemme tilaa. Toimintaa on selvästi tarpeen kehittää. Yksi uusista muutoksista koskee merkkipäivä huomioimisia. Jäsenten huomioimiset jaamme jatkossa syys- ja kevätkokouksessa. Yhdistyksen uusia jäseniä varten olemme tilanneet elokuvalippuja ja jäsenistöä varten on tilattu jakotavaraa annettavaksi tilaisuuksissa ja työpaikkakäynneillä. Yhdistyksen syyskokous pidetään 5.11 valtuustotalolla, jossa valitsemme yhdistykselle ammattialakohtaiset luottamusmiehet seuraavalle kahdelle vuodelle. Ehdokkaaksi voi asettua ammattialakohtaisessa kokouksessa tai viimeistään syyskokouksessa. Kokous on oiva paikka vaikuttaa, rohkeasti mukaan. Yhdistys kaipaisi lisää aktiivisia jäseniä ja jäseniä jotka rohkeasti lähtisivät mukaan yhdistystoimintaan. Syys terveisin Anu Harsia

3 PLM kuulumiset: Hei JHL:n jäsenet Taasen vuosi vaihtuu syksyyn ja sen myötä syksyn askareet ja harrastukset. Jotkut aikovat opiskella, aloittavat elämäntapa remontin ja osa taas kokoaa kuuman kesän satoa, varastoon talven varalle. Olipa sinun askareesi ja harrastuksesi mikä vain, niin toivon sen antavan vastapainoa työlle ja voimia työssä jaksamiseen. Tuleva syksy monenlaisine hankkeineen ja muutoksineen niin kaupunki tasoisesti, kuin myös valtion toimesta, vaatii meiltä joustoja ja oman työn kehittämistä; toki sitähän viimeiset vuodet on monin paikoin jo tehty. Keväällä Espoon kaupungin valtuuston päättämä, talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelma (TATU) jatkuu aina vuodelle 2017, edellyttäen kaikilla toimialoilla säästöjä sekä tuottavuuden lisäämistä Espoon Tarinan hengessä. Valtion tulevat linjaukset Metropoli hallinnosta ja Sote uudistuksesta astunevat voimaan 2017 alusta. Linjaukset vaikuttavat osin kenelle työtä jatkossa tehdään. Lisä mausteena puuhastellaan kuntaliitoksia, suurta Metropoli kaupunkia (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Sipoo ja osa Tuusulaa) tai vähän pienenpää EKKV kaupunkia (Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Vihti). Tuleekohan näistä todellisuudessa mitään, aika näyttää. Näiden myllerrysten vuoksi täytyykin olla kokoajan valppaana, ettei henkilöstön ääni jää huomioimatta. Toivotankin hyvää alkanutta syksyä kaikille ja pidetään yhteyttä Terveisin Kai Liistokki Pääluottamusmies JHL

4 Jäsenasioidenhoitaja tiedottaa: Jotta jäsenyytesi pysyy ajan tasalla otathan yhteyttä, jos: - Nimesi tai osoitteesi muuttuu - Vaihdat työpaikkaa tai ammattinimikettä - Jäät eläkkeelle tai osa-aikaeläkkeelle - Jäädessäsi työttömäksi etkä ole oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan - Jos ansiosidonnainen päiväraha loppuu ja jäät KELA:n päivärahalle - Jäädessäsi äitiys-/isyyslomalle tai hoitovapaalle - Mennessäsi siviili/asepalvelukseen - Aloitat opiskelun - Kun jäät pitkälle sairauslomalle, etkä saa sairausajan palkkaa - Kun otat palkatonta työlomaa, virkavapautta yms. Muistathan pitää jäsenkorttisi aina mukana, sillä se sisältää myös vakuutusturvan. Jäsenen velvollisuus on itse huolehtia, että jäsenyys on kunnossa! Yhdistyksemme kotisivut: http//espoo197.jhlyhdistys.fi MUISTATTEHAN MYÖS käydä rekisteröitymässä JHL 24h palveluun osoitteessa sivuilla on ohjeet rekisteröitymiseen. Palvelussa jäsen voi itse tehdä muutoksia, jos elämäntilanteessa tapahtuu muutoksia. Jäsenmaksuvapautukset voi myös itse hoitaa sitä kautta. Jäsenen kannattaa päivittää tietonsa aina, kun on aihetta, näin saamme rekisteriin ajantasaista tietoa esim. eri ammattiryhmien/nuorten ja eläkeläisten määrästä ja näin ollen voimme käyttää tietoja hyväksemme erilaisten tapahtumien suunnittelussa sekä tietenkin liittotasolla isompiinkin asioihin. Otathan minuun yhteyttä, jos on kysyttävää, selvitellään asioita yhdessä. kasiv@hotmail.fi ja puh Voit myös jättää ääni tai tekstiviestin, niin otan yhteyttä. Mukavaa ja antoisaa syksyä ja myös tulevaa vuotta, Kari Sivonen

5 JHL 197 hallitus ja luottamusmiehet Hallitus: Puheenjohtaja Anu Harsia p Varapuheenjohtaja Bjarne Bäckman p Sihteeri Maiju Veikkolainen p Vara- ja tiedotussihteeri/opintosihteeri Jatta Leach Taloudenhoitaja Tuulikki Pitkänen Jäsenasioidenhoitaja/Merkkipäivienhoitaja Kari Sivonen p. 050 Vapaa-aikajaos Jaana Lopperi p Kiinteistövastaava Leena Tiihonen Muut toimihenkilöt: Eläkeläisjaoksen puheenjohtaja Ralf Norrman p ,

6 Ammattialakohtaiset luottamusmiehet: Catering Maiju Veikkolainen p Laitoshuoltajat Liisa Vuoriranta p Tekninentoimi Kari Sivonen p Koulunkäyntiavustajat Sinna Koivusalo p Valvonta- ja liikuntapalvelut Etsimme uutta luottamusmiestä! Pääluottamusmiehet Kai Liistokki p Vara plm Bjarne Bäckman p Kristiina Salo p Vara plm Inka Serpola p Espoon kunta-alan yhteisjärjestön puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen p

7 Tervetuloa JHL 197 laitoshuoltajien kokoukseen Paikka: Virastotalo 3, Virastopiha 2 B, 1 krs, kokoushuone Kiila Aika: klo 14:45 alkaen Aiheena muun muassa ammattialakohtaisen luottamismiehen ehdokasasettelu vuosille Lisäksi keskustelua muista ajankohtaisista asioista. Ilmoittautumiset Lissulle mennessä puh: S-posti: liisa.vuoriranta@espoo.fi Nähdään kokouksessa, terveisin LM Liisa Vuoriranta Hei Jhl 197 ja 587 Cateringin ammattialakohtainen luottamusmies kokous klo alkaen Pääluottamusmiestoimistolla. Kahvi tarjoilu ja arvonta. Tervetuloa! Terv. Maiju Veikkolainen Ilmoittautumiset mennessä maiju.veikkolainen@espoo.fi

8 Tervetuloa koulunkäyntiavustajien ammattialakohtaiseen LUOTTAMUSMIESKOKOUKSEEN Lintulaakson koululle, Linnuntie 13 torstaina klo Ilm. viim. ma tekstiviestillä numeroon tai sähköpostilla osoitteeseen Valvonta - ja liikuntapalvelujen ammattialakohtainen luottamusmies kokous klo Tapiolan Urheiluhallissa urheilupuistontie 2. Tervetuloa vahtimestarit ja liikuntapaikanhoitajat. Käsitellään ajankohtaisia asioita Ay-rintamalta, kahvikupin äärellä, arvonta Varapääluottamusmies Bjarne Bäckman puhelin: Tervehdys Liikuntapaikanhoitajana olen ollut vuodesta 1988, töissä Tapiolan urheilupuistossa.. Ktv-n jäsen vuodesta 1984 nykyisin JHL. Aloittanut Espoon kaupungilla 1984 viherpuolella. Kesällä oli nurmikon leikkausta ja talvella tiemestaripiirissä lumen luontia ja liukkauden torjuntaa. Harrastukset kotiseututyö sekä talkootyöt, armeija käyty 1976 laivastossa matruusi, kutsuttiin silloin meitä silleiksi, mieleenpainuvin asia viherpuolella 1980 luvulla oli kun venepakolaisia tuli viherpuolelle töihin ja he eivät tienneet mitä lehtiharavalla tehdään siinä sitten selittämään asiaa. Ammattiyhdistystoiminnassa mukana yli 20 vuotta ensin luottamusmiehenä ja nykyisin varapääluottamusmiehenä, tehtävä on mielenkiintoinen ja oppia saa kokoajan kun työelämässä on siirrytty teknologian voittokulkuun. Asiat ovat muuttuneet ihan valtavasti siitä kun aloitin kansakoulussa Bembölessä joka oli 1964 melko erilainen oppimisympäristö kun nykyisin ja matka jatkuu oppimisen ympäristössä terv Bjarne Bäckman vplm.

9 Espoon Kaupungin Työntekijät JHL 197 ry:n Syyskokous alkaen klo kahvituksella valtuustosalissa. Käsiteltävät asioina: Sääntömääräiset asiat Luo4amusmiesten valinnat Merkkipäivien muistaminen Arvontaa Sydämellises; tervetuloa T: Hallitus

10 PIKKUJOULUT LAHDESSA OHJELMA: TEATTERI ESITYS -KATSASTUS LAHDEN KAUPUNGIN TEATTERISSA KLO RUOKALAJIN ILLALLINEN LAHDEN SEURAHUONEELLA KLO MAJOITTUMINEN SOKOS LAHDEN SEURAHUONE HINTA: JÄSENILLE 30 AVEC 60 ILMOTTAUTUMISET: JAANA LOPPERI KLO ALKAEN P Lisätiedot ilmoittautumisen yhteydessä!

11 Eläkeläisjaos Eläkeläisjaoston pikkujoululounas on klo alkaen hotelli Lepolammella. Hinta jäsen 15 avec 25 ilmoittautumiset viim maksut Ilmoittaudu Ritvalle mieluimmin iltaisin. Tervetuloa vanhat ja uudet jäsenet mukaan. Sinulle, joka olet jäämässä eläkkeelle tule mukavaan joukkoomme JHL:n eläkeläisjaostoon. Teemme teatteri, tutustumis - ja kylpylämatkoja, joista saat alennusta sekä vielä vakuutus-turvan. Eläkeläisjäsenmaksu on 5 /kk. Lisätietoja voit kysyä: Ralf Norrman Ritva Hansen

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät Jhl 197 ry. Jäsenkirje, kevät 2015

Espoon kaupungin työntekijät Jhl 197 ry. Jäsenkirje, kevät 2015 Espoon kaupungin työntekijät Jhl 197 ry Jäsenkirje, kevät 2015 Arvoisat jäsenet, Vuosi 2015 tulee olemaan haasteellinen koko edunvalvontaorganisaatiolle. Hallituksella ja luottamusmiehillä tulee olemaan

Lisätiedot

Hyvä jäsen. Syysterveisin Anu Harsia Puheenjohtaja

Hyvä jäsen. Syysterveisin Anu Harsia Puheenjohtaja JHL 197 jäsenkirje 2/2016 Hyvä jäsen Hyvä jäsen Yhdistys 197 kuuluu Espoon yhteisjärjestöön yhdessä 324, 393 ja 587 kanssa. Näiden neljän JHL yhdistyksen yhdistämisestä yhdeksi suureksi yhdistykseksi on

Lisätiedot

Se hankala tyyppi 3. Jotta jäsenyytesi pysyy ajan tasalla otathan yhteyttä, jos: 4. JHL 197 hallitus 5. Ammattialakohtaiset luottamusmiehet 6

Se hankala tyyppi 3. Jotta jäsenyytesi pysyy ajan tasalla otathan yhteyttä, jos: 4. JHL 197 hallitus 5. Ammattialakohtaiset luottamusmiehet 6 JHL 197 jäsenkirje syksy/2018 Sisällysluettelo Se hankala tyyppi 3 Jotta jäsenyytesi pysyy ajan tasalla otathan yhteyttä, jos: 4 JHL 197 hallitus 5 Ammattialakohtaiset luottamusmiehet 6 Espoo Cateringin

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

Luottamusmiesvaalit lähestyvät! Ryhtyisitkö luottamusmieheksi?

Luottamusmiesvaalit lähestyvät! Ryhtyisitkö luottamusmieheksi? Hei JHL:n jäsen Luottamusmiesvaalit lähestyvät! Ryhtyisitkö luottamusmieheksi? Luottamusmies edustaa työpaikalla JHL:ään kuuluvia työntekijöitä ja on apuna, jos jokin asia työsuhteessa on epäselvä ja askarruttaa

Lisätiedot

JHL 197 jäsenkirje kevät/2018

JHL 197 jäsenkirje kevät/2018 JHL 197 jäsenkirje kevät/2018 Sisällysluettelo 1. Pitääkö olla huolissaan? - Kai Liistokki, Pääluottamusmies 2. Jotta jäsenyytesi pysyy ajan tasalla, jos.. - Maiju Veikkolainen 3. Jhl 197:n hallitus, pää-

Lisätiedot

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! 1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Hyvät Jäsenet. Kevätterveisin Anu Harsia

Hyvät Jäsenet. Kevätterveisin Anu Harsia JHL 197 jäsenkirje kevät/2017 Hyvät Jäsenet Yhdistys 197 kuuluu Espoon yhteisjärjestöön yhdessä 324, 393 ja 587 kanssa. Näiden neljän JHL yhdistyksen yhdistämisestä yhdeksi suureksi yhdistykseksi on puhuttu

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma raahe55.jhlyhdistys.fi

Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma raahe55.jhlyhdistys.fi Raahen JHL ry 055 toimintasuunnitelma 2018 raahe55.jhlyhdistys.fi Toiminta/tehtävä 2018 Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

INARIN JHL RY 674 KEVÄT

INARIN JHL RY 674 KEVÄT INARIN JHL RY 674 KEVÄT 2016 Keväinen tervehdys hyvä jäsen! Tässä sinulle uudistunut jäsenkirjeemme, josta löydät yhdistyksemme tärkeimmät tiedot. Muistathan myös kotisivumme: www.inarinjhl.fi Jäsenasiat

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Extra Pinna JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET. Kaikki päättyy aikanaan.

Extra Pinna JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET. Kaikki päättyy aikanaan. Osa 1, numero 1 Tiedotteen pvm Jyty E s p o o n Seutu www.jyty-espoo.fi Extra Pinna 4 2017 JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET Kaikki päättyy aikanaan. Minun kauteni Jyty Espoon

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN TERVEISET

PUHEENJOHTAJAN TERVEISET JÄSENTIEDOTE 1/2013 JHL 012 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Vuosi on alkanut keskustelulla palkka-alesta. Täytyy myöntää, että kummeksun koko käsitettä. Arvonlisävero pienentää matalapalkkaisten toimeentuloa

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: Tiistai 6.10 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

Puheenjohtaja ja vpj. varsinaisen pj.ollessa esteenä;

Puheenjohtaja ja vpj. varsinaisen pj.ollessa esteenä; HUOM! Yhdistyksen toimivuuden takaamiseksi on tärkeää, että yhdistyksessä on aina voimassa oleva ja toimihenkilöiden tiedostama asiapaperi "yhdistyksen toimihenkilöiden tehtävät". Tämä hyväksytään uuden

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, Lastentarhanopettaja, Helsinki Lastentarhanopettajaliiton varapuheenjohtaja OAJ hallituksen

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, 32 ERJA LEHTONEN Pääluottamusmies, Espoo Lastentarhanopettajaliiton (LTOL) varapuheenjohtaja

Lisätiedot

2/2013 JÄSENTIEDOTE JHL 012

2/2013 JÄSENTIEDOTE JHL 012 2/2013 JÄSENTIEDOTE JHL 012 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Hyvää syksyä kaikille ja toivottavasti kesän jälkeen jaksamme taas läpi värikkään mutta pimeän syksyn ja pitkän mutta valkoisen talven. Meillä on taas

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Lupsakkaa Joulun aikaa!

Lupsakkaa Joulun aikaa! Jyty Varkaus Ry Joulukuu 2012 Kuukausitiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Jäsenmaksu 2013 5 Jyty Varkaus ry:n hallitus 2013 6 Jyty Varkaus

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 1.3.2016 Hannele Kuosmanen 3/2016

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 1.3.2016 Hannele Kuosmanen 3/2016 JÄSEN KOKOUS Aika: 1.3.2016 klo 18:30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone ASIALISTA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tiina Takala Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: 5.4.2016 tiistai klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone Pöytäkirja Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 jäsentiedote 1/2018 KOTISIVUT: www.janakkala.jhlyhdistys.fi HALLITUS puheenjohtaja NIINA LAAKSONEN 0400 882568 niina.laaksonen@janakkala.fi varapuheenjohtaja HEIDI VILKMAN

Lisätiedot

Tiedote 3/2014 Julkaisija JHL 567 hallitus

Tiedote 3/2014 Julkaisija JHL 567 hallitus Tiedote 3/2014 Julkaisija JHL 567 hallitus Puheenjohtajan tervehdys Hei jäsen! Kuntataloudet ovat kautta maan kovassa myllerryksessä valtakunnan työllisyystilanteen edelleen heikentyessä ja laman/taantuman

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012 Keminmaan kevätkarkelot 24.3.2012 Teatteriretken maksu Liikunta- ja kulttuuriavustus (likura) Harjoittelijasopimus Luottamusmiehet (OAJ) 1.8.2011 31.7.2014

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Puheenjohtaja Marja Leena Heikkinen avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Marja Leena Heikkinen avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 2/2016 Aika maanantai 11.1.2016 Paikka Läsnä Poissa Pääluottamusmiestoimisto MarjaLeena Heikkinen pj Marjanna Nyholm siht Päivi Nyholm, vpj/th Tarja Lehmonen jäsenasiat Sami

Lisätiedot

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika 310 Järjestötoiminta Tiedotus Edunvalvonta Vapaa-aika Koulutus 1 (10) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Järjestötoiminta Yhdistystoimintaa kehitetään tukemaan jäsenhankintaa. Kannustetaan jäseniä ja aktiiveja

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ

JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ Jyty toimintaa Asikkalassa omana yhdistyksenä jo vuodesta 1980 JYTY ASIKKALA RY HALLITUS Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Riitta Pehkonen p. (t), 044 7780431,

Lisätiedot

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet 1 (6) JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 13.4.2016 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa 20.4.2016

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 6/2015 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 6/2015 Tiina Takala JÄSEN KOKOUS Aika: Tiistai 5.5.2015 klo 18.30 Paikka Valtuustotalo Kokoomuksen ryhmähuone PÖYTÄKIRJA Kahvi 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaiseksi toteaminen Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokouksen

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi. Jäsentiedote 2 Helmikuu 2014

Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi. Jäsentiedote 2 Helmikuu 2014 Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi Jäsentiedote 2 Helmikuu 2014 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Ajatuksia puheenjohtajalta Vantin Pääluottamusmies ja luottamusmiesten

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan työsuhteiden ehtoja sekä työolosuhteita

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Jakelu: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetusviraston, peruskoulujen, lukioiden,

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 6.11.2017 PAIKALLISYHDISTYKSEN UUSI HALLITUS Syyskokouksessa on valittu uusi hallitus, joka aloittaa toimintansa tammikuussa 2018 Puheenjohtaja: Sari Pelttari

Lisätiedot

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs 1 (10 ) JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS JA TÄYDENNYSVAALI PÄÄLUOTTAMUSMIEHEN VALITSEMISEKSI Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,

Lisätiedot

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Järjestäminen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Järjestäminen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Järjestäminen Se on sarja tapahtumia, prosessi, jolla työpaikan järjestäytymisaste nousee, löydetään luontaisia johtajia ja uusia aktiiveja, sitoudutaan yhteisiin tavoitteisiin ja muutetaan voimasuhteet

Lisätiedot

Jäsentiedote 4 Toukokuu 2014

Jäsentiedote 4 Toukokuu 2014 Jäsentiedote 4 Toukokuu 2014 865 Vantaan JHL ry Tikkuraitti11 A 10, 3. krs 01300 Vantaa www.vantaanjhl865.jhlyhdistys.fi Puheenjohtajan ajatuksia Keväinen aurinko lämmittää mukavasti ja pääsiäinen tulossa,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Helsingin kaupungin viran- ja toimenhaltijat JHL ry 2011. Läsnäolijoita voi tiedustella suoraan yhdistyksen puheenjohtajalta.

Helsingin kaupungin viran- ja toimenhaltijat JHL ry 2011. Läsnäolijoita voi tiedustella suoraan yhdistyksen puheenjohtajalta. Helsingin kaupungin viran- ja toimenhaltijat JHL ry SYYSKOKOUS 2011 Aika 15.11.2011 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, huone 301 Läsnä Läsnäolijoita voi tiedustella suoraan yhdistyksen puheenjohtajalta.

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2016 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot