PUHEENJOHTAJAN TERVEISET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUHEENJOHTAJAN TERVEISET"

Transkriptio

1 JÄSENTIEDOTE 1/2013 JHL 012

2 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Vuosi on alkanut keskustelulla palkka-alesta. Täytyy myöntää, että kummeksun koko käsitettä. Arvonlisävero pienentää matalapalkkaisten toimeentuloa ja sitten muka pitäisi vielä luopua jo saavutetuista eduista. Kuuntelin tuossa erästä asiantuntijaa, joka kertoi, että todellisuudessa palkansaajilla on ollut jo palkka-ale koska inflaatio on syönyt palkankorotukset miinukselle v Mielipiteeni tämän hetkisestä tilanteesta on, että jos jotain toimia tarvitaan palkansaajien puolelta niin maltillinen tulosopimus on se tie, jota käytetään. Kokonaan korotuksista ei voi luopua koska se vaikuttaa ostovoimaan ja lisää ahdinkoa yrityspuolella kun eivät saa tuotteitaan myytyä. Tästä seuraa oravanpyörä: raha ei liiku, tavara ei myy, yritykset lomauttavat tai irtisanovat työntekijöitä, rahaa valtion kassaan ei tule mistään suunnalta, ei myyntituloina, ei verotuloina. Kunnallisella puolella myös tulee näkymään talouden kiristyminen ja lomautukset tulevat yleistymään sekä säästöjä haetaan kaikilta osa-alueilta. Uusia työntekijöitä ei oteta ja vanhojen selkänahasta revitään vielä enemmän, mitä tähän asti. Pyydettäessä joustavuutta, niin sen pitää koskea myös työnantajia ei vain työntekijöitä. Työaikoja pitää pystyä käyttämään luovasti siten, että kun on hiljaisempaa voidaan tehdä lyhyttä työpäivää ja kun tarvitaan päivän pidennystä, niin voidaan se helposti ottaa käyttöön. Kaikki tämä pitää tehdä yhdessä työntekijän kanssa neuvotellen ja sopien. Toisille sopii selkeät työajat klo mutta toisille joustot taas antavat mukavan mahdollisuuden hoitaa asioita päivällä kun voi päivän lopettaa toisinaan jo aikaisemmin. Elämän olosuhteet myös vaihtuvat ja joskus esim. vuorotyö onkin mielekkäämpää kuin päivätyö. Näitä kaikkia mahdollisuuksia pitäisi voida juostavammin käyttää työelämässä. Useat nuoret äidit että isät haluaisivat ratkaista osa-aikatyöllä lastenhoito ongelmansa, siihenkin pitäisi löytyä mahdollisuus. Järjestelyt työelämässä pitäisi olla joustavampia myös siten, että taloudellisesti se olisi kannattavaa. Tarkoitan sitä, ettei työssäkäynti söisi taloudellista tukea pois lapsiperheiltä. Toimeen täytyy tulla, eikä työssäkäynti saa olla taloudellisesti tappiollista. Työn teko ja tavat ovat nopeaa vauhtia muuttumassa ja ammattiyhdistysliikkeen pitää olla valppaana muutoksiin. Kaikki ei ole negatiivista muutosta, muutos vain pitää ottaa hallintaan ja muokata se vastaamaan ajan tarpeita tämän hetken työelämässä. Nuoret ovat vieraantuneet ay-liikkeestä koska sitä ei tuoda koulumaailmassa heille esille silloin kun sitä tietoa tarvittaisiin eniten. Nuori valmistuu yläasteelta ja jos ei pääse ammattikouluun tai muualle jatkoopiskeluun, hän jää tyhjän päälle kotiin. Jos hänelle tarjotaan työpaikka valtion tai kunnan kautta niin häntä ei oteta työyhteisössä heti mukaan ja kerrota ay-liikkeestä. Ajatellaan, että on vielä niin nuori ja vaihtaa pian alaa tai lähtee se kuitenkin pian pois. Vanhempien työntekijöiden suhtautuminen nuoriin pitää saada muuttumaan myönteiseksi. Nuoret ovat voimavara eivät häiriötekijä! Tavat heillä on toisenlaiset mutta keskitie niistäkin asioista on löydettävissä kun vain on tahtoa. Muuttuvassa yhteiskunnassa tarvitaan nimenomaan tahtoa muutokseen ja sen hallintaan. Toivotan kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta 2013! Ps. kesän lopulla teemme viikonloppureissun Naantalin Kultarantaan ja lähialueelle, joten käykääpä katsomassa kotisivulla reissun esittelyä heinäkuussa! Terveisin puheenjohtaja Ritva Malinen ( Kuvassa olen Jhl:n edustajiston syyskokouksessa kutsuttuna, varsinaisen jäsenen ollessa estyneenä )

3 Tärkeää muistettavaa jäsenasioista! Jäsenyyden ongelmattoman jatkuvuuden turvaamiseksi ilmoita yhdistyksen jäsenasioidenhoitajalle mikäli jäät: 1. Äitiyslomalle,vanhempainvapaalle tai hoitovapaalle 2. Vuorotteluvapaalle 3. Pitkälle sairaslomalle 4. Eläkkeelle 5. Työttömäksi tai putoat ansiosidonnaiselta Kelan päivärahalle ( työttömyyden jatkumisesta on ilmoitettava kolmen kuukauden välein) Yhdistyksen jäsenasiainhoitaja on Ritva Malinen Puhelin arkisin klo sähköposti: Mikäli et tavoita jäsenasioidenhoitajaa voit jättää puhelimeen viestin vastaajaan tai laittaa tekstiviestin. Voit myös laittaa sähköpostia. Jäsenasioidenhoitaja ottaa sinuun yhteyttä kuunneltuaan/luettuaan viestisi. Muistahan jättää yhteystietosi! YHDISTYKSEN JÄSENEDUT: Teatterilippuja Tampereen Työväenteatteriin Kaksi lippua per jäsen vuodessa. 10 kpl puhenäytelmään ja 20 musikaaliin. Toimi näin: Maksa yhdistyksen tilille:tampereen kunnalliset Jhl 012, Nordea FI , viite 9001 Laita viestitietoihin nimesi, näytelmä/musikaaliliput ja yksi tai kaksi kpl Maksettuasi liput ilmoita varauksesi taloudenhoitaja Sinikka Haukiojalle puh Taloudenhoitaja toimittaa etuliput sovitusti joko käteen tai postissa. Etuliput voit lunastaa TTT-näyttämön lippukassalta teatteri lipuiksi. Varaukset näytäntöön voit soittaa puh ma-la klo Varatut liput voit käydä lunastamassa ainoastaan TTT-lippukassalta Hämeenpuistosta viimeistään viikkoa ennen näytöstä. Jäsen etusi: 1. Edunvalvontaa: työpaikkasi luottamusmies 2. Työttömyysturva 3. Jäsenen vakuutus edut: Vakuutus yhtiömme Turva 4. Monipuolista koulutusta 5. Lomaetuja:rahallista etua kunto-ja perhelomiin yhdistykseltä matkakustannuksiin, edullista majoitusta lomakeskus Livohkassa, lomaosakkeita ja mökkejä Levillä ja Hartolassa. 6. Alennuksia: Kultajousi,Westerback,Teboil, Eckerö Line,Tallink-Silja,Viking Line Jäseneduista tarkemmin liiton JHL sivuilla. Voit myös ostaa yhdistyksen lippiksen logolla 5 kpl käy tilaamassa kotisivullamme tai puhelimitse

4 YHDISTYS 012 KEVÄTKOKOUS TERVETULOA TAMPEREEN KUNNALLISET JHL 012 SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN KEVÄTKOKOUKSEEN JHL PIRKANMAAN ALUETOIMISTON KOKOUSTILAAN RAUTATIENKATU 10, TIISTAINA KLO ALKAEN. KAHVITARJOILU! TERVETULOA!

5 PERINTEINEN TALVITURKIN POISHEITTO ENSILÄSSÄ LÄHDE MUKAAN VIETTÄMÄÄN RENTOUTTAVAA ILTAA. EI ERIKSEEN ILMOITTAUTUMISTA. TERVETULOA!! BUSSI LÄHTEE VANHALTA KIRKOLTA KLO TERVETULOA!

6 Pietariin 19.4.Perjantai TAMPEREEN KUNNALLISET JHL 012 JÄRJESTÄÄ KEVÄTRETKEN Klo16.30LähtöbussillaTampereeltavanhaltakirkolta. Klo19.00AllegrolähteeLahdestakohtiPietaria. Klo23.36Pietarissa(Huom!kellotsiirretään1h eteenpäin). MajoitusMoskova hotellissa2hengenhuoneissa. HotelliMoskovaonyksiPietarinsuurimmistahotelleista,jokasijaitsee kaupunginkeskustassanevanrantakadullalähellänevskiprospektia Lauantai Aamiainen Klo10.00Kiertoajelu,tutustuminenEremitaasiinsekälounasravintola DaVincissa,kesto6hkuljetuksineen IllallinenjashowravintolaSt.Petersburgissa,kesto4h kuljetuksineen.paluukuljetushotellille Sunnuntai Aamiainen Klo Pietarhoviintutustuminen(puistojasuuripalatsi) PäivällinenravintolaDoradossa Kuljetusrautatieasemalle Klo20.25AllegrolähteePietaristakohtiLahtea Klo23.01.Lahdessa,jostamatkajatkuubussillaTampereelle,Treellan.klo00.30 Matkanhintajäseneltä250,mukanaseuraavaltaperheenjäseneltä350 Matkanhintaansisältyyyllämainitutpalvelut,majoittuminen2h/huoneessa Matkallelähtijöinäovatetusijallajäsenet,jäljellejäävätvapaatpaikatsaavatperheenjäsenet. Osallistujillaonoltavapassivoimassalähtöpäivästä6kketeenpäin.Viisumiavarten1virallinen passikuva(kuvasaaollaenintäänpuolivuottavanha)jakopiopassistatoimitettavaritvamaliselle 12.3mennessä. Matkallemahtuu40ensiksiilmoittautunutta.Ilmoittautumiset1.2alkaen.Viimeistään Ilmoittautuminenonsitova. Ilm.kotisivutwww.tampereenkunnalliset012.jhlyhdistys.fitaipuh Matkaonmaksettava mennessä yhdistyksentilillenordeafi viite9001

7 TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry. 012 Yhdistyksen kotisivut: YHDISTYKSEN HALLITUS Puheenjohtaja ja jäsenasiainhoitaja Ritva Malinen p sp ESH:n Luottamusmies sähköpostiosoite Jäsenasianhoitajan puhelin arkisin klo 8-15 Sihteeri ja tiedottaja Mervi Rantamäki p sp AVO:n Varaluottamusmies sähköpostiosoite: Varapuheenjohtaja Jukka Viita p sp sähköpostiosoite: Taloudenhoitaja Sinikka Haukioja p sp sähköpostiosoite: Opinto- ja nuorisosihteeri/ Marjo Perera ESH:n varaluottamusmies p sp sähköpostiosoite: Paula Honkasalo p sp Sinikka Huokuniemi p sp Johanna Paavola p sp Anja Rothovius

8

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

2/2013 JÄSENTIEDOTE JHL 012

2/2013 JÄSENTIEDOTE JHL 012 2/2013 JÄSENTIEDOTE JHL 012 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Hyvää syksyä kaikille ja toivottavasti kesän jälkeen jaksamme taas läpi värikkään mutta pimeän syksyn ja pitkän mutta valkoisen talven. Meillä on taas

Lisätiedot

TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry 012

TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry 012 TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry 012 TIEDOTE 2/2014 TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry 012 YHTEYSTIEDOT Yhdistyksen kotisivut www.012.jhlyhdistys.fi Hallituksen yhteystiedot Puheenjohtaja p.03-56573434 sp. 73434

Lisätiedot

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! 1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 jäsentiedote 1/2016 KOTISIVUT: www.janakkala.jhlyhdistys.fi HALLITUS puheenjohtaja NIINA LAAKSONEN 0400 882568 niina.laaksonen@janakkala.fi varapuheenjohtaja HEIDI VILKMAN

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Tampereen kunnalliset JHL ry. 012

Tampereen kunnalliset JHL ry. 012 Tampereen kunnalliset JHL ry. 012 TIEDOTE 1 / 2014 1 TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry. 012 Yhdistyksen kotisivut: http://tampereenkunnalliset012.jhlyhdistys.fi/ TAMPEREEN KUNNALLISET JHL ry. 012 Yhdistyksen

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 jäsentiedote 1/2015 KOTISIVUT: www.janakkala.jhlyhdistys.fi HALLITUS puheenjohtaja NIINA LAAKSONEN 0400 882568 niina.laaksonen@janakkala.fi varapuheenjohtaja HEIDI VILKMAN

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4 1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2.

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Jäsenkirje 1/2016 Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Teemana, Epilepsia on muutakin kuin kohtauksia. Toimittajat jäsenillassa 01.02. Julkaisut Uudenkaupungin ja Laitilan sanomissa ti 9.2. Tällä tavoin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon.

Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon. Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon. Järjestäminen MIKSI?????? Jäsenmäärän ja järjestäymisasteenlasku Mitä? Mitä Sinä tarvitset, että olet valmis

Lisätiedot

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA TEHY OPISKELIJAT ON OIKEUS KUULUA TEHYYN Tehy on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto. Jäseninä voivat olla kaikki alan tutkinnon suorittaneet sekä alaa opiskelevat toisesta asteesta korkeakoulututkintoon

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237

JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 JANAKKALAN KUNNALLISET JHL ry. 237 jäsentiedote 1/2017 KOTISIVUT: www.janakkala.jhlyhdistys.fi HALLITUS puheenjohtaja NIINA LAAKSONEN 0400 882568 niina.laaksonen@janakkala.fi varapuheenjohtaja HEIDI VILKMAN

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2014

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2014 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2014 Arvoisa jäsen, Olen Anu Harsia ja olen toiminut yhdistyksemme puheenjohtajana vuoden alusta. Jäsenenä olen ollut jo vuodesta 1997 ja ammatiltani

Lisätiedot

PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY

PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY PORVOON KIRJATYÖNTEKIJÄIN YHDISTYS RY Toimintasuunnitelma 2016 - ammattiyhdistystoimintaa vuodesta 1896 - YLEISTÄ - puheenjohtajalta Arvoisat Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen jäsenet, vuosi on taas

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2015

JÄSENTIEDOTE 2 / 2015 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS JÄSENTIEDOTE 2 / 2015 Hallituksen tervehdys Jäsenedut Seuravaatteet Kesän tapahtumat Kevätkokous Syksyn tulevaa ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kurssitarjontamme jatkuu hyvin aktiivisena

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ

JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ Jyty toimintaa Asikkalassa omana yhdistyksenä jo vuodesta 1980 JYTY ASIKKALA RY HALLITUS Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Riitta Pehkonen p. (t), 044 7780431,

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2016 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

INARIN JHL RY 674 KEVÄT

INARIN JHL RY 674 KEVÄT INARIN JHL RY 674 KEVÄT 2016 Keväinen tervehdys hyvä jäsen! Tässä sinulle uudistunut jäsenkirjeemme, josta löydät yhdistyksemme tärkeimmät tiedot. Muistathan myös kotisivumme: www.inarinjhl.fi Jäsenasiat

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi

Lisätiedot

SYYTÄ KUULUA LIITTOON!

SYYTÄ KUULUA LIITTOON! SYYTÄ KUULUA LIITTOON! Onneksi tuo kaveri ei kuulu liittoon ja kirjoitti nimensä työsopimukseen. Muutenhan se sais ne kymmenet edut, jotka SEL on jäsenilleen taistellut. Olisiko duunari yksin neuvotellut

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen

Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen JHL Kaakkois-Suomen aluetoimisto Ritva Miettinen 1 Vuorotteluvapaan vaikutus eläkkeeseen Jos suunnittelet vuorotteluvapaan pitämistä,

Lisätiedot

Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi

Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi Valtakunnalliset neuvolapäivät, Helsinki 21..214 Johanna Lammi-Taskula 3..214 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lammi-Taskula Johanna, Karvonen Sakari

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry. Vuoden 2016 toimintakertomus

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry. Vuoden 2016 toimintakertomus Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry Vuoden 2016 toimintakertomus Nykytila: Patentti- ja rekisterihallitukselta saatiin 13.6.2014 yhdistyksen uuden nimen vahvistus. Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Jäsenenä ammattiliitto Prossa

Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa

Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö varapuheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen Varajäsen varajäsen varajäsen YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2013 Tony Kallioinen Pia

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,

Lisätiedot

Teemaillat / Jäsenillat

Teemaillat / Jäsenillat JÄSENKIRJE 2/2016 JÄSENTIEDOTE 2/ 25.4.2016 Keväinen tervehdys! Yhteiset hetket luovat muistoja, jotka säilyvät mielessä kauan. Teemaillat / Jäsenillat Yhteinen Aivosuunnistus Unelmien liikuntapäivänä

Lisätiedot

Salpausselän koirankasvattajat ry

Salpausselän koirankasvattajat ry Salpausselän koirankasvattajat ry Tiedote 1/2014 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 2014 Puheenjohtaja Arja Immonen p. 050 375 1308 Huvilatie 91, 16310 Virenoja sähköposti: kennelheikunkeikun@gmail.com Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät Jhl 197 ry. Jäsenkirje, kevät 2015

Espoon kaupungin työntekijät Jhl 197 ry. Jäsenkirje, kevät 2015 Espoon kaupungin työntekijät Jhl 197 ry Jäsenkirje, kevät 2015 Arvoisat jäsenet, Vuosi 2015 tulee olemaan haasteellinen koko edunvalvontaorganisaatiolle. Hallituksella ja luottamusmiehillä tulee olemaan

Lisätiedot

Yhdistys tukee virastojen yt-elimissä toimivien jäsentensä työtä. Kaupunginkirjastossaalkaa kokoontua järjestöneuvottelukuntaa (JN) vastaava elin.

Yhdistys tukee virastojen yt-elimissä toimivien jäsentensä työtä. Kaupunginkirjastossaalkaa kokoontua järjestöneuvottelukuntaa (JN) vastaava elin. HELSINGIN KIRJASTO- J A KULTTUURITYÖNTEKIJÄT JHL ry / JHL 121 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Syyskokous 24.11.2010 - käsitelty hallituksen kokouksessa 16.11. Yleistä Helsingin kirjasto- ja kulttuurityöntekijät

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet 1 (6) JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 13.4.2016 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa 20.4.2016

Lisätiedot

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää. 3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2015 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

Liitto voi ohjata kristillistä työtä ortodoksisen koulunuorison keskuudessa.

Liitto voi ohjata kristillistä työtä ortodoksisen koulunuorison keskuudessa. ORTODOKSINEN OPISKELIJALIITTO ORTODOXA STUDENTFÖRBUNDET ry:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Ortodoksinen Opiskelijaliitto - Ortodoxa Studentförbundet ry. Liiton

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joensuun seudun JHL 310 ry Vahva edunvalvonta Työyhteisöja jäsenlähtöinen toiminta Osaava ja toimiva yhdistys Tiedottaminen ja monipuoliset edut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (9)

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Yleistä ohjeistusta

1. Yleistä ohjeistusta Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5

Lisätiedot

T a m p e r e e n S e u d u n T o i m i h e n k i l ö t P r o r y : n j ä s e n l e h t i

T a m p e r e e n S e u d u n T o i m i h e n k i l ö t P r o r y : n j ä s e n l e h t i !"#$%%"&'' 4/2012 T a m p e r e e n S e u d u n T o i m i h e n k i l ö t P r o r y : n j ä s e n l e h t i Lähde mukaan pikkujouluristeilylle Tukholmaan! Katso matkaohjelma ja ilmoittautumisohjeet sivulta

Lisätiedot

Työntekijän vakuutukset

Työntekijän vakuutukset Työntekijän vakuutukset Työntekijän eläketurva Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, jotka täydentävät toisiaan: työeläkelaki ja kansaneläkelaki. Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN 2 1. YHTEISTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Yhteistoiminnan taustaa Yhtymähallituksen päätös 21.6.2006/ 82 vanha sopimus irtisanottiin 31.7.2007 tilalle valtakunnallinen yhteistoimintalaki 2007 / 449

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI Yhdistyksen syystoiminta alkoi 5.9.2017 hallituksen kokouksella. Hallitus toivoo jäsenistön osallistuvan runsain

Lisätiedot

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012 Keminmaan kevätkarkelot 24.3.2012 Teatteriretken maksu Liikunta- ja kulttuuriavustus (likura) Harjoittelijasopimus Luottamusmiehet (OAJ) 1.8.2011 31.7.2014

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN..

ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN.. ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN.. KOULUTUSTA Katsastuksesta, tekniikasta kiinnostuneille järjestämme seuran oman koulutuksen tässä ennen joukkuekisaa. Jos olet kiinnostunut kilpailun katsastustoiminnasta ja

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää.

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää. JÄSENKIRJE 1/2017 Sisällys 1. Kevättä ja kesää kohti... 2 2. lta... 2 3. Jäsenmaksu, jäsenlajit ja jäsenedut... 3 4. Sääntömääräinen kevätkokous... 4 5. Tulevia tapahtumia... 5 JÄSENKIRJE 1/2017 2 1. Kevättä

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä?

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Marjaana Maisonlahti, Opettajien Työttömyyskassa 1 17.9.2013 Tuija Häkkinen Yleistä työttömyysturvasta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JYTYN TASKUKALENTERI 2016 - TILAUSOHJEET Vuoden 2016 kalenterissa tulee olemaan laadukas, kuten on ollut aikaisemminkin. AIKATAULUT ja MUUTA HUOMIOITAVAA Aikataulut ovat tänä vuonna

Lisätiedot

YHDISTYKSEN JA SEN TOIMIJOIDEN TEHTÄVÄT

YHDISTYKSEN JA SEN TOIMIJOIDEN TEHTÄVÄT YHDISTYKSEN JA SEN TOIMIJOIDEN TEHTÄVÄT Maaret Laakso Yhdistyksen tehtävät (yhdistyksen säännöt 2 ) 1. Yhdistyksen tarkoituksena on - koota :ssä työskentelevät ja liiton järjestämisalalle opiskelevat liiton

Lisätiedot

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET Toimintasäännöt hyväksytty 23.9.2006 hallituksen kokouksessa. TYÖPAIKKATOIMINNAN OHJE Mitä on työpaikkatoiminta? Työpaikkaosaston tehtävänä on yhdessä henkilöstöedustajien kanssa

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 huhtikuu 2014

Jäsentiedote 3 huhtikuu 2014 Jäsentiedote 3 huhtikuu 2014 Sääntömääräinen Kevätkokous pidetään 9.4.2014 Klo 18.00 alkaen Paikkana nuorisopalvelun kokoustila Kielotie 20 C 4.krs. 01300 Vantaa käsitellään seuraavat asiat: a) esitetään

Lisätiedot

Tervehdys Osuuspankista!

Tervehdys Osuuspankista! Ihan tässä lähellä. Tervehdys Osuuspankista! Saanko esittäytyä? Olen yhteyspäällikkö Mervi Kallio, järjestösi suora kontakti Tampereen Seudun Osuuspankkiin. Olemme tehneet yhteistyösopimuksen OAJ:n Pirkanmaan

Lisätiedot