VAPAAKAPPALELAKI 2000 TYÖRYHMÄN MUISTIO

Transkriptio

1 VAPAAKAPPALELAKI 2000 TYÖRYHMÄN MUISTIO

2 KUVAILULEHTI Julkaisija: Opetusministeriö Julkaisun päivämäärä: Tekijät (toimielimestä: toimielimen nimi, puheenjohtaja, sihteeri) Vapaakappalelaki työryhmä puheenjohtaja: Juhani Hakkarainen sihteerit: Anne Luoto-Halvari ja Riitta Mattila Julkaisun laji Työryhmän muistio Toimeksiantaja Opetusministeriö Toimielimen asettamispvm Dnro 57/043/99 Julkaisun nimi (myös ruotsinkielinen) Vapaakappalelaki työryhmän muistio Julkaisun osat Tiivistelmä Työryhmä on laatinut ehdotuksen uudeksi vapaakappalelaiksi, jolla kumotaan nykyinen laki (420/80). Esityksen tavoitteena on turvata kansallisen henkisen perinnön säilyttäminen keskeisten joukkoviestinnän alueilla. Esitys laajentaa tallettamisvelvollisuuden koskemaan nykyisten painotuotteiden sekä ääni- ja kuvatallenteiden lisäksi myös sähköistä julkaisutoimintaa kaikissa muodoissaan. Perinteisen painetun vapaakappaleaineiston joidenkin tuotteiden osalta luovutettavien kappaleiden lukumäärää vähennetään. Ehdotus kattaa sekä tekniset tallenteet, kuten CD-ROM ja DVD-levyt, että verkkojulkaisut, joilla tarkoitetaan kaikkia avoimien tietoverkkojen välittämiä aineistoja, myös tietokantoja. Verkossa vapaasti käytettävissä olevan aineiston osalta ehdotetaan säädettäväksi, että Helsingin yliopiston kirjasto tai sen valtuuttama taho huolehtisi dokumenttien keruusta automaattisen keruuohjelman avulla. Luovutusvelvollisuus koskisi tällöin ainoastaan teknisiä tallenteita sekä käyttörajoitusten alaisia verkkojulkaisuja. Uudistetun lain tarkoituksena on nykyisen lain tapaan vapaakappaleiden pysyvä säilyttäminen, luetteloiminen sekä aineiston saattaminen tutkijoiden ja muiden tarvitsijoiden käyttöön. Elektronisten julkaisujen käyttöä säätelevät tekijänoikeussäädösten asettamat rajoitukset. Asiakkailla on vapaakappalekirjastoissa aineiston katseluoikeus vain tarkoitukseen varatuilla työasemilla, joilta laiton kopiointi on estetty. Laissa säädettäisiin myös poikkeuksista luovutusvelvollisuudesta sekä annetaan määräyksiä luovutusmenettelyistä. Vapaakappaleiden vuosittaiset luovutuskerrat lisääntyisivät neljästä kuuteen. Sijoituskirjastot säilyisivät ennallaan lukuun ottamatta Eduskunnan kirjastoa, jonka painotuotteita koskeva vapaakappaleoikeus siirtyisi kokonaisuudessaan Joensuun yliopiston kirjastolle. Luovutusvelvollisuuden noudattamista valvoisi edelleen Helsingin yliopiston kirjasto, joka myös antaisi lain toimeenpanon edellyttämät tarkemmat määräykset ja ohjeet. Nykyisen vapaakappalelain

3 tueksi annettuun vapaakappaleasetukseen sisältyvät säännökset on tarpeellisilta osin sisällytetty itse vapaakappalelakiehdotukseen eikä asetusta ehdoteta tässä vaiheessa säädettäväksi. Työryhmä ehdottaa, että radio- ja televisioaineistojen pitkäaikaissäilytys järjestettäisiin lakisääteisesti. Tavoitteena olisi, että näistä aineistoista arkistoitaisiin tutkimuksen tarpeisiin %. Arkistoinnista vastaisi Helsingin yliopiston kirjasto, joka tapauskohtaisesti voisi siirtää tehtävän radio- ja televisiotoiminnan harjoittajalle. Työryhmä on lisäksi tarkastellut digitaalisten aineistojen sijoituspaikkaan liittyviä periaatteellisia näkökohtia. Avainsanat (asiasanat) Vapaakappaleet: Lainsäädäntö Tekijänoikeus: Lainsäädäntö Muut tiedot Sarjan nimi ja numero Opetusministeriön työryhmien muistioita 13:2000 ISSN X Kokonaissivumäärä 46 Kieli Suomi Hinta Jakaja Yliopistopaino ISBN Luottamuksellisuus julkinen Kustantaja Opetusministeriö PRESENTATIONSBLAD Utgivare: Undervisningsministeriet Utgivningsdatum: Författare (uppgifter om organet: organets namn, ordförande, sekreterare) Arbetsgruppen för lagen om friexemplar 2000 Typ av publikation Promemoria Ordförande Juhani Hakkarainen Sekreterare Anne Luoto-Halvari och Riitta Mattila Uppdragsgivare Undervisningsministeriet Datum för tillsättandet av organet Dnr 57/043/99 Publikation (även den finska titeln) Promemoria av arbetsgruppen för lagen om friexemplar 2000 (Vapaakappalelaki työryhmän muistio)

4 Publikationens delar Sammandrag Arbetsgruppen har gjort upp ett förslag till ny lag om friexemplar, som skall upphäva den gällande lagen (420/1980). Målet i förslaget är att säkra bevarandet av det nationella intellektuella arvet på centrala områden inom masskommunikationen. Förslaget utvidgar leveransskyldigheten så att den förutom de nuvarande tryckalstren samt ljud- och bildupptagningarna också gäller elektronisk publiceringsverksamhet i alla former. I fråga om en del produkter som hör till de traditionella tryckta friexemplarsmedierna minskas antalet exemplar som skall överlåtas. Förslaget täcker både tekniska upptagningar, såsom cd-rom- och dvd-skivor, och nätpublikationer, varmed avses alla former av material som förmedlas via öppna datanät, även databaser. Vad gäller sådant material på nätet som får användas fritt föreslås att Helsingfors universitets bibliotek, eller en av biblioteket bemyndigad instans, skall sköta insamlingen av dokument med hjälp av ett automatiskt insamlingsprogram. Överlåtelseskyldigheten kommer då att gälla enbart tekniska upptagningar och nätpublikationer med begränsad användning. Syftet med den reviderade lagen är i likhet med den gällande lagen att friexemplaren skall bevaras varaktigt, katalogiseras samt ställas till förfogande för forskare och andra som behöver dem. Användningen av elektroniska publikationer regleras av begränsningarna i bestämmelserna om upphovsrätt. Kunderna har rätt att se på material i friexemplarsbiblioteken bara vid för ändamålet avsedda arbetsstationer, där olaglig kopiering är förhindrad. Lagen föreslås också innehålla bestämmelser om undantag från överlåtelseskyldigheten och om överlåtelseförfarandet. De årliga överlåtelseomgångarna föreslås öka från fyra till sex. Friexemplaren skall placeras i samma bibliotek som förut med undantag av Riksdagsbiblioteket, vars friexemplarsrätt i fråga om tryckalster i sin helhet övergår till Joensuu universitets bibliotek. Tillsynen över att överlåtelseskyldigheten iakttas skall alltjämt skötas av Helsingfors universitets bibliotek, som också skall utfärda de närmare bestämmelser och anvisningar som verkställigheten av lagen kräver. Bestämmelserna i förordningen till stöd för den gällande lagen om friexemplar har i nödvändiga delar tagits in i själva lagen om friexemplar och någon förordning föreslås inte i detta skede. Arbetsgruppen föreslår lagstiftning om radio- och televisionsmaterial som skall bevaras under en lång tid. Målet är att % av detta material arkiveras för forskningsbehov. För arkiveringen svarar Helsingfors universitets bibliotek, som från fall till fall kan överföra uppgiften på instanser som bedriver radio- och televisionsverksamhet. Arbetsgruppen har vidare granskat principiella synpunkter i samband med var de digitala materialen skall placeras. Nyckelord Friexemplar: Lagstiftning Upphovsrätt: Lagstiftning Övriga uppgifter

5 Seriens namn och nummer Promemorior av undervisningsministeriets arbetsgrupper 13:2000 ISSN X ISBN Sidoantal 46 Språk Finska Pris Sekretessgrad offentlig Distribution Universitetstryckeriet Förlag Undervisningsministeriet DESCRIPTION Publisher: Ministry of Education Date of publication: Authors (If a committee: name of organ, chair, secretary) Committee preparing the Legal Deposit Act 2000 Type of publication Committee report Chair: Juhani Hakkarainen Secretaries: Anne Luoto-Halvari and Riitta Mattila Contracted by Ministry of Education Committee appointed on Dno 57/043/99 Name of publication (also in Swedish) Report of the Committee preparing the Legal Deposit Act 2000 Parts Abstract The committee submits a proposal for a new Legal Deposit Act, which would repeal the current act (420/80). The aim is to preserve the national intellectual heritage published in the new media. The proposal provides for the legal deposit of electronic publication in all its forms in addition to the traditional printed publications and audio and audiovisual recordings. The number of copies of certain traditional materials to be deposited would be decreased. As for the publications in electronic form the proposal concerns both materials in different physical formats, such as CD-ROM and DVD, and net publications, which means all materials maintained in open networks, including databases. As regards freeaccess materials on the net, the committee proposes that the Helsinki University Library or an organisation authorised by it should collect it with the help of an automatic programme. The obligation for legal deposit would thus actually concern only non-print recordings and net publications of restricted use. The purpose of the new act is to ensure the permanent storage and cataloguing of legal

6 deposit copies and researchers' and other users' access to them. The use of electronic publications is restricted by certain provisions of the Copyright Act. The clients could only peruse materials on special terminals at the legal deposit library to prevent illegal copying. The new law would also provide cases of exceptions from the legal deposit and instructions concerning deposit procedures. Deposits would be made six times a year. The legal deposit libraries would be the same as before, except that the entitlement to legal deposit of the Library of Parliament would be transferred to the Joensuu University Library. The Helsinki University Library would continue to supervise compliance with the legal deposit rule and issue more detailed instructions concerning the implementation of the act. The provisions of the current Legal Deposit Decree would be included in the new act, where applicable, and no new decree would be issued at this point. The committee has also considered the question of long-term preservation of radio and television materials for research purposes. It proposes that an act be passed to ensure the long-term storage of radio and television materials, of which 20-30% would be made available for research purposes. This research archive would be kept by the Helsinki University Library, which could assign the task to the radio and television broadcasters, where applicable. The committee also discussed the principles underpinning the question of the geographical location of the archive for digital materials. Key words Other information Name and number of series Ministry of Education committee reports 13:2000 ISSN X Number of pages 46 Language Finnish Price ISBN Degree of confidentiality public Distributed by Helsinki University Press Published by Ministry of Education

7 SISÄLTÖ 1. HALLITUKSEN ESITYS UUDEKSI VAPAAKAPPALELAIKSI ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT VAPAAKAPPALELAKI 2. RADIO- JA TV-AINEISTOJEN PITKÄAIKAISSÄILYTYKSEN JÄRJESTÄMINEN 2.1. Nykytilanne 2.2. Tilanne muualla 2.3. Aikaisemmat ehdotukset 2.4. Radiotoimintaa harjoittavat yhtiöt Yleisradio Kaupallisradiot, paikallisradiot, erikoisradiot ja digitaalinen radio 2.5. Televisiotoimintaa harjoittavat yhtiöt Yleisradio Yksityinen televisiotoiminta 2.6. Ohjelma-aineiston määrän kehitys 2.7. Säilytettävän aineiston määrä Kaikki radio- ja tv-lähetykset tallennetaan Radio- ja tv-lähetyksistä tallennetaan vain osa 2.8. Organisaatiovaihtoehdot pitkäaikaissäilytyksen järjestämiseksi 2.9. Kustannukset Suositukset ja jatkotoimenpiteet 3. ELEKTRONISEN AINEISTON SIJOITUSPAIKKA 3.1. Taustaa 3.2. Hankkeiden luonne ja laajuus 3.3. Digitointi 3.4. Digitoidun aineiston kuvailu 3.5. Elektronisen aineiston vapaakappaleet 3.6. Elektronisen aineiston pitkäaikaissäilytys 3.7. Johtopäätökset

8 Opetusministeriölle Opetusministeriö asetti työryhmän, jonka tehtävänä oli 1. laatia hallituksen esitys uudeksi vapaakappalelaiksi sekä siihen liittyviksi muiksi säädöksiksi; 2. selvittää vaihtoehdot radio- ja tv-ohjelmien pitkäaikaissäilytyksen järjestämiseksi sekä; 3. selvittää vaihtoehdot elektronisen aineiston sijoituspaikaksi. Työryhmän esityksen uudeksi vapaakappalelaiksi tuli keskeisten periaatteiden osalta pohjautua opetusministeriön vuonna 1997 asettaman vapaakappaletyöryhmän esittämiin periaatekannanottoihin (Vapaakappalelain uudistamisen tarve ja suuntaviivat, opetusministeriön työryhmien muistioita 24:1998) siten, että luovutusvelvollisuuden piiriin otetaan myös elektroninen julkaisutuotanto perinteisen painetun aineiston osalta nykyisten sijoituskirjastojen pääosin säilyy; luovutusvelvollisuuden laajentaminen elektroniseen aineistoon tapahtuu siten, että tekijänoikeuden haltijoiden edut turvataan; lainsäädännöllä taataan edellytykset aineiston säilymiselle ja käytettävyydelle. Työryhmän tuli saada työnsä päätökseen mennessä. Työryhmän puheenjohtajaksi opetusministeriö kutsui korkeakouluneuvos Juhani Hakkaraisen opetusministeriöstä sekä jäseniksi ylikirjastonhoitaja Esko Häklin Helsingin yliopiston kirjastosta, ylikirjastonhoitaja Päivi Kytömäen Oulun yliopiston kirjastosta, osastopäällikkö Mikko Laineen WSOY:stä, toimistopäällikkö Riitta Mattilan Helsingin yliopiston kirjastosta, päälakimies Eero Mörän Alma Mediasta, hallitussihteeri Ulla Taskisen opetusministeriöstä sekä arkistopäällikkö Lasse Vihosen Yleisradiosta. Työryhmän pysyväksi asiantuntijaksi määrättiin kehittämisjohtaja Juha Hakala Helsingin yliopiston kirjastosta. Viestintätieteiden yliopistoverkon edustajana on työryhmän työskentelyyn osallistunut professori Ulla-Maija Kivikuru Svenska Social- och kommunalhögskolanista radio- ja tv-arkistointia koskevien kysymysten osalta. Työryhmän sihteereinä toimivat toimistopäällikkö Riitta Mattila ja esittelijä Anne Luoto-Halvari opetusministeriöstä. Työryhmä otti nimekseen Vapaakappalelaki työryhmä. Työryhmän tuli työnsä aikana kuulla niitä tahoja, joihin vapaakappalelain uudistaminen mahdollisesti tulee vaikuttamaan. Työryhmä järjesti tähän liittyen kuulemistilaisuuden, johon kutsuttiin kustantajien, vapaakappale-kirjastojen ja radio- ja televisioyhtiöiden edustajia. Työryhmän puheenjohtaja ja sihteeri ovat lisäksi neuvotelleet radio- ja televisio-aineiston arkistointiin liittyen vielä erikseen Suomen Elokuva-arkiston sekä arkistolaitoksen edustajien kanssa.

9 Työryhmän muistio koostuu seuraavista osista: 1. Hallituksen esitys uudeksi vapaakappalelaiksi 2. Radio- ja tv-aineistojen pitkäaikaissäilytyksen järjestäminen 3. Elektronisen aineiston sijoituspaikka Työryhmä toteaa lisäksi, että vapaakappalelain uudistaminen työryhmän ehdottamalla tavalla edellyttää samanaikaista tekijänoikeussäännösten muuttamista siten, että vapaakappaleaineistojen pitkäaikainen säilyttäminen ja niiden tarkoituksenmukainen käyttäminen on mahdollista. Voimassaolevat tekijänoikeussäädökset tarjoavat jo nykyisellään tältä osin riittävät puitteet perinteisen painateaineiston osalta. Sen sijaan tietyt uudistukset ovat tarpeen sähköisten aineistojen osalta. Työryhmällä ei kuitenkaan ole ollut edellytyksiä tehdä tältä osin täsmällisiä ehdotuksia, vaan tarvittavat säädösmuutokset on tarkoituksenmukaista valmistella tekijänoikeuslainsäädännön muun kansainväliseen kehitykseen liittyvän valmistelun yhteydessä. Radio- ja televisioaineistojen pitkäaikaissäilytyksen osalta työryhmä ehdottaa, että opetusministeriö, hankittuaan työryhmän ehdotuksesta tarvittavat lausunnot, tekisi päätöksen niistä periaatelinjauksista, joiden mukaisesti kysymys tullaan järjestämään sekä välittömästi tämän jälkeen käynnistäisi asian yksityiskohtaisen jatkosuunnittelun. Työryhmä pitää ensiarvoisena, että suunnittelussa toimitaan tiiviissä yhteistyössä keskeisten radio- ja tv-yhtiöiden kanssa. Periaatepäätöksen yhteydessä opetusministeriön tulisi myös varautua hankkeen toteuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Työryhmä korostaa, että joukkoviestinnän arkistoinnin järjestäminen myös radio- ja televisioaineistojen osalta on suomalaisen tutkimusjärjestelmän kannalta olennainen kysymys. Riippumatta ratkaisumallista, joka jatkovalmistelun pohjaksi otetaan, lähtökohtana tulee olla, että tarkoitukseen voidaan osoittaa verraten merkittävät uudet voimavarat. Varsinaisen vapaakappalelain osalta työryhmä toteaa, että sen jatkovalmistelua tulisi jatkaa mahdollisimman pikaisesti ja pyrkiä saattamaan se voimaan riippumatta radio- ja tvarkistointihankkeen toteuttamisaikataulusta ottaen kuitenkin huomioon erityisesti se, mitä edellä on todettu tähän liittyvästä tekijänoikeussäädösten uudistamistarpeesta. Saatuaan työnsä päätökseen työryhmä jättää kunnioittavasti muistionsa opetusministeriölle. Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2000 Esko Häkli Mikko Laine Ulla Taskinen Anne Luoto-Halvari Juhani Hakkarainen Päivi Kytömäki Eero Mörä Lasse Vihonen Riitta Mattila

10 1. HALLITUKSEN ESITYS UUDEKSI VAPAAKAPPALELAIKSI Hallituksen esitys vapaakappalelaiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi vapaakappalelaki, jolla korvataan nykyinen vastaava lainsäädäntö. Kansallisen kulttuuriperinnön tuotteiden säilyttämiseksi sekä niiden saattamiseksi ensi sijassa tutkimuksen käyttöön painotuotteet ja monennetut ääntä, kuvaa tai tekstiä sisältävät tekniset tallenteet sekä verkkojulkaisut tulisi luovuttaa Helsingin yliopiston kirjastolle tuotteen laadusta riippuen yhdestä kuuteen kappaleena. Laissa säädettäisiin myös poikkeuksista tähän luovutusvelvollisuuteen. Useana kappaleena luovutettavat tuotteet jaettaisiin myös eräille muille yliopistokirjastoille. Suurin muutos nykyiseen on erilaisten elektronisessa muodossa olevien julkaisujen sisällyttäminen lakiin. Lakiin ei tässä vaiheessa ole sisällytetty radio- ja tv-ohjelmien arkistointia. Elokuvien arkistoinnista on säädetty erikseen laissa elokuvien arkistonnista. Vapaakappaleet olisivat ensi sijassa tutkijoiden, mutta myös muiden tarvitsijoiden käytössä. Niiden käyttöön sovellettaisiin tekijänoikeuslainsäädäntöä. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 200 alusta. YLEISPERUSTELUT 1. Nykytila 1.1. Lainsäädäntö Kansallisen henkisen kulttuuriperinnön säilyttäminen on järjestetty lainsäädännöllisesti arkistolailla (831/94), lailla elokuvien arkistoinnista (576/84) ja vapaakappalelailla (420/80). Arkistolainsäädäntö koskee ensisijaisesti julkishallinnon tuottaman asiakirjallisen kulttuuriperinnön säilyttämistä. Voimassaoleva arkistolaki kuitenkin kattaa myös muussa kuin perinteisen paperiasiakirjan muodossa olevan julkishallinnon tuottaman informaation. Asiakirjallisen aineiston tallettamisesta ja myöhemmästä käyttöön asettamisesta vastaavat viranomaisten omat arkistot ja viime kädessä valtion hallinnon tuottaman aineiston osalta arkistolaitos eli kansallisarkisto ja maakunta-arkistot. Arkistolainsäädännön tavoitteita tukee laki yksityisluontoisten arkistojen valtionavusta (998/74), jonka nojalla eräät keskeiset yksityiset arkistot saavat valtionavustusta toimintaansa varten. Elokuvien arkistointilaissa säädetään kotimaassa tuotetun liikkuvaa kuvaa sisältävän aineiston tallentamisesta. Laki kattaa varsinaisen elokuvatuotannon, muun liikkuvaa kuvaa sisältävän aineiston ja periaatteessa myös kotimaista tuotantoa olevan televisiota varten tuotetun aineiston. Lain edellyttämistä tehtävistä huolehtii Suomen elokuva-arkisto.

11 Vapaakappalelaki ja sen nojalla annettu vapaakappaleasetus säätelevät painotuotteiden ja ääni- ja kuvatallenteiden talletusta. Laki koskee siis lähtökohtaisesti sellaista aineistoa, jota levitetään suurina kappalemäärinä yleisön saataville. Lain mukaan painotuotteen sekä ääni- ja kuvatallenteen valmistaja on velvollinen luovuttamaan valmistamiaan tuotteita Helsingin yliopiston kirjastolle maksuttomina vapaakappaleina. Lainsäädännön tavoitteina ovat kansallisen kulttuurin tuotteiden säilyttäminen, luetteloiminen, tilastoiminen ja niiden saattaminen tutkijoiden ja muiden tarvitsijoiden käyttöön. Osa aineistosta kuuluu myös arkistolain piiriin. On kuitenkin ilmeistä, että vapaakappalekirjastojen kautta tämän aineiston käytettävyys lisääntyy tarkemman rekisteröinnin ja väljempien käyttöehtojen ansiosta. Painotuotteita luovutetaan kuusi, sanomalehtiä sekä ääni- ja kuvatallenteita kaksi kappaletta. Painotuotteet sijoitetaan Helsingin, Turun, Jyväskylän ja Oulun yliopistojen kirjastoihin sekä Åbo Akademin kirjastoon ja Eduskunnan kirjastoon. Tuotteet, joita Eduskunnan kirjasto ei liitä kokoelmiinsa, sijoitetaan Joensuun yliopiston kirjastoon. Sanomalehdet sijoitetaan Helsingin yliopiston sekä vaihtoehtoisesti joko Turun yliopiston tai Åbo Akademin kirjastoihin. Ääni- ja kuvatallenteet sijoitetaan Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen kirjastoihin. Vapaakappaleina luovutetaan myös laissa tarkoitettujen tuotteiden yhdistelmät, joita levitetään yhtenä kokonaisuutena esim. niin sanotut opetuspaketit. Samoin tulee luovuttaa ulkomailla valmistetut tuotteet, jotka on pääasiassa tarkoitettu levitettäviksi Suomessa. Vapaakappalelaissa on säädetty eräitä poikkeuksia luovutusvelvollisuudesta joko sillä perusteella, että kyseinen aineisto on informaatiosisällöltään hyvin vähäistä, sen jakelu on rajoitettua tai luovutus muusta syystä on kohtuutonta. Vapaakappalelain mukaan luovutetun aineiston saattamisesta yleisön käyttöön on voimassa, mitä tekijänoikeuslaissa on säädetty. Muun aineiston osalta noudatetaan soveltuvin osin mitä yleisten asiakirjain julkisuudesta on säädetty. Laki sisältää myös rangaistusäännökset luovutusvelvollisuuden rikkomisen varalta. Vapaakappalelain nojalla annettu vapaakappaleasetus sisältää yksityiskohtaisia säännöksiä vapaakappaleiden luovutusmenettelystä, salassa pidettävien tuotteiden säilyttämisestä sekä perusteista ja menettelystä, joilla voidaan myöntää helpotuksia luovutusvelvollisuuteen. Painovapauslain (1/19) 12 :n mukaan kirjapainojen on lisäksi luovutettava yksi kappale painamistaan tuotteista oikeusministeriöön. Säännös ei koske kaikkia painotuotteita Käytäntö Vapaakappaleina saadaan nykyisin Helsingin yliopiston kirjastoon vuosittain lähes julkaisua. Lukuun sisältyvät kirjat, sanomalehtien ja aikakauslehtien numerot, erilaiset pienpainatteet, kartat, nuottijulkaisut sekä audiovisuaalinen aineisto, kuten äänilevyt ja kasetit. Muihin vapaakappalekirjastoihin aineistoa kertyy jonkin verran vähemmän, koska sanomalehtiä ja av-aineistoa luovutetaan vain kaksi vapaakappaletta.

12 Vapaakappaleiden vuotuinen kartunta on tällä hetkellä seuraava: Kirjasto Painatteet Sanomalehdet Av-aineisto kpl hm kpl hm kpl HYK TYK JYK ÅAB OYK Ek/JoyK Yhteensä Kirjapainot ja muut vapaakappaleaineiston valmistajat toimittavat sekä painatteet että ääni- ja kuvatallenteet suoraan Helsingin yliopiston kirjastoon, missä aineisto lajitellaan ja lähetetään edelleen muihin vapaakappalekirjastoihin. Helsingin yliopiston kirjasto myös valvoo lain noudattamista, ja huolehtii puuttuvien julkaisujen sekä kirjapainolähetysten jälkipyydännästä. Helsingin yliopiston kirjastoon jäävä aineisto lajitellaan aineistotyypeittäin. Kirjat, erilaiset lehdet ja sarjat, kartat, nuottijulkaisut sekä audiovisuaalinen aineisto luetteloidaan kansallisbibliografiatietokantaan Fennicaan tai musiikin yhteisluetteloon Violaan. Kansallisbibliografiaan rekisteröidyt tietueet ovat edelleen koko kirja-alan, niin kirjastojen kuin kustantajien ja kirjakauppojenkin käytettävissä hyvin nopeasti julkaisujen ilmestymisen jälkeen. Fennicaan vietyjen tietojen pohjalta tuotetaan vuosittain maamme julkaisutilastot sekä kotimaisiin että ulkomaisiin tilastojulkaisuihin. Luetteloinnin ulkopuolelle jäävä aineisto, ns. pienpainatteet, joita ovat esimerkiksi mainokset, ohjelmat, esitteet, säännöt, julisteet, puhelinluettelot jne, lajitellaan ja järjestetään julkaisijan mukaan niin että ne ovat asiakkaiden käytettävissä. Myös pienpainatteet tilastoidaan. Kaikki vapaakappaleet muodostavat kirjaston muista kokoelmista erillisen kansalliskokoelman. Myös muissa vapaakappalekirjastoissa aineisto järjestetään siten, että se on tarvitsijoiden käytettävissä. Tältä osin käytännöt vaihtelevat eri kirjastoissa, eikä kaikilla vapaakappalekirjastoilla käytännössä ole ollut mahdollisuutta koko aineiston käsittelyyn siten, että se voitaisiin tyydyttävästi asettaa käyttöön. Opetusministeriön ohjeisiin perustuen kirjastot asettavat vapaakappaleaineiston tutkijoiden ja muiden tarvitsijoiden käyttöön. Muun muassa aineiston säilyvyyden vuoksi käyttöä voidaan eri tavoin rajoittaa. Tarkimmin käyttö on rajoitettu Helsingin yliopiston kirjaston kansalliskokoelmassa Kansainvälinen kehitys Suomen vapaakappalelainsäädäntöä peruspiirteiltään vastaava järjestelmä on voimassa useimmissa länsimaisen kulttuurin maissa. Lainsäädännöt poikkeavat kuitenkin niin kattavuudeltaan, talletettavien kappaleiden lukumäärän osalta kuin myös käytännön toteutustavoiltaan

13 huomattavastikin toisistaan. Eräissä maissa on saman lain alaisuuteen kytketty painotuotteiden lisäksi myös radio- ja televisioaineiston ja elokuva-aineiston tallennusjärjestelmä. Uusimpana kehityspiirteenä on se, että vapaakappalelainsäädäntö on ulotettu koskemaan myös uutta sähköistä julkaisutuotantoa. Kaikissa pohjoismaissa lainsäädäntö on pitkälti samansuuntainen. Norjassa tuli jo vuonna 1990 voimaan uudistettu laki, johon on sisällytetty laajasti kaikki aineistotyypit. Laki kattaa painotuotteiden lisäksi audiovisuaalisen aineiston, äänitteet, elokuvat sekä radio- ja televisioohjelmat. Elektronisten aineistojen osalta Norja on edelläkävijämaa, sillä laki kattaa sekä verkkojulkaisut että elektroniset tallenteet, kuten CD-ROM-levyt. Painatteita luovuttaa sekä valmistaja että kustantaja yhteensä à 7 kappaletta, ja muita monennettuja tallenteita toimitetaan à 2 kappaletta. Ruotsin uusi vapaakappalelaki vuodelta 1993 on lähes yhtä kattava kuin Norjan laki, mutta se ei toistaiseksi sisällä verkkojulkaisuja. Luovutusvelvollinen on ensisijaisesti tuotteen valmistaja. Painotuotteita ja atk-tallenteita luovutetaan à 7 kappaletta seitsemään vapaakappalekirjastoon, audiovisuaalinen aineisto talletetaan arkistoon Arkivet för ljud och bild. Vuonna 1998 valmistuneessa selvityksessä ehdotetaan myös verkkojulkaisujen sisällyttämistä lakiin. Ehdotettu luovutusmenettely on pääperiaatteiltaan samansuuntainen kuin vapaakappalelaki työryhmän esitys. Tanskassa vuonna 1998 voimaan astunut uusi laki kattaa painatteiden lisäksi äänitteet, videot sekä elektroniset julkaisut tallenteina ja verkkojulkaisuina. Vapaakappaleaineistoa ovat vain itsenäisen staattisen kokonaisuuden muodostamat dokumentit, verkkojulkaisuista ulkopuolelle rajautuvat tällöin dynaamiset jatkuvasti päivittyvät verkkojulkaisut. Painatteita ja muita tallenteita luovutetaan kaksi kappaletta. Verkkojulkaisujen luovutus perustuu ilmoitusmenettelyyn sekä luovuttajan velvollisuuteen antaa luovutukseen tarvittavat tiedot. Elokuvien arkistoinnista säädetään erikseen, ja radio- ja tv-ohjelmien arkistointi on hoidettu vapaaehtoisin sopimuksin. Islannin vapaakappalelaki vuodelta 1977 kattaa painotuotteet à 4 kappaletta sekä äänitteet à 3 kappaletta. Vuonna 1999 on valmistunut lainuudistusesitys, jonka mukaan sekä tekniset tallenteet että verkkojulkaisut sisällytettäisiin lakiin ja talletettaisiin Kansalliskirjastoon. Elokuvat ja videot luovutettaisiin elokuvamuseoon Kvikmyndasafn Islands. Euroopan unionin piirissä on vapaakappalejärjestelmien kehittämiseksi ja yhtenäistämiseksi tehty asiantuntijaselvityksiä ja laadittu eräitä suosituksia. Vuonna 1995 pidetyssä Euroopan kansalliskirjastojen kokouksessa sekä kirjastojen että kustantajien edustajat olivat yksimielisiä elektronisessa muodossa olevan julkaisutuotannon arkistointitarpeesta. Suositukset arkistoitavan aineiston valintakriteereistä, luetteloinnista sekä pitkäaikaissäilytyksen periaatteista julkaistiinkin jo vuonna Keskeisenä periaatteena on kaikkien aineistotyyppien käsitteleminen samalla tavalla julkaisujen tallennemuodosta riippumatta. Käytännön toteutuksessa on kuitenkin otettava huomioon erilaisten julkaisutyyppien vapaakappaleluovutukseen, pysyvään arkistointiin sekä käyttöön liittyvät rajoitukset. Esim. tietokantojen sekä dynaamisten verkkojulkaisujen arkistointi ei ole mahdollista samassa laajuudessa kuin perinteisten painotuotteiden arkistointi Nykytilan arviointi Voimassaolevan vapaakappalelain kehittämistarve on ollut esillä jo 1980-luvun lopulta lähtien. Kehittämistarpeet liittyvät toisaalta perinteisiin painotuotteisiin, toisaalta erityisesti uusimuotoisiin aineistoihin. Perinteisten painotuotteiden osalta vapaakappalekirjastoilla on tarvetta eräin osin

14 vähentää aineiston kertymistä. Kirjastoihin kertyy tällä hetkellä aineistoa, jonka säilyttämistä useana kappaleena ei voida pitää tarpeellisena, ja toisaalta aineistoryhmiä, joiden asianmukaiseen käsittelyyn kirjastoilla ei ole voimavaroja. Viestinnän volyymin laajentuessa voimakkaasti on aineiston pysyvässä säilyttämisessä tarpeen yleisestikin pyrkiä nykyistä suurempaan valikoivuuteen. Uusien elektronisten julkaisumuotojen laajetessa perinteisen painateaineiston merkitys viestinnän välineenä vähenee suhteellisesti, joskaan ei välttämättä absoluuttisesti. Tämän vuoksi on lainsäädännön tarkoitusperien saavuttamisen kannalta välttämätöntä, että myös nämä uudet julkaisumuodot otettaisiin systemaattisen, julkisen vallan ylläpitämän tallennusjärjestelmän piiriin. Lisäksi voidaan todeta, että elokuvien ja television aineiston tallentamisessa on tällä hetkellä käytännön tasolla selkeitä aukkoja eikä radio-ohjelmiston osalta ole olemassa minkäänlaista julkista tallennusmenettelyä. 2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset Esityksen tavoitteena on turvata kansallisen henkisen perinnön säilyttäminen keskeisten joukkoviestinnän alueiden osalta. Vapaakappalejärjestelmän avulla on jo nykyiselläänkin turvattu perinteisten painotuotteiden sekä ääni- ja kuvatallenteiden tallettaminen ja pysyvä säilyttäminen. Esitys laajentaa tallettamisvelvollisuuden koskemaan myös sähköistä julkaisutoimintaa sen eri muodoissa. Talletusvelvollisuuden piiriin tulisivat sekä fyysisinä tallenteina levitettävät elektroniset tuotteet että tietoverkkojen kautta yleisön käytettäväksi asetetut julkaisut. Perinteisen painetun vapaakappaleaineiston osalta esitys merkitsee kevennystä nykyiseen luovutusvelvollisuuteen siten, että eräiden tuotteiden osalta luovutettavien kappaleiden lukumäärää vähennetään. Tältä osin esitys helpottaa myös asianomaisten kirjastojen rasitusta. Yksinomaan kansallisen kulttuurin tuotteiden pysyvän arkistoinnin kannalta ei aineiston tallettaminen kuuteen vapaakappalekirjastoon olisi välttämättä tarpeen. Vapaakappalejärjestelmä on kuitenkin ainoa keino luoda nykyisen laajuiset kotimaisen aineiston kokoelmat. Tavanomaisia hankintakanavia käyttäen ei esimerkiksi olisi mahdollista saada kirjastojen kokoelmiin eikaupallista ns. harmaata kirjallisuutta, joka on tärkeää tutkimuksen lähdemateriaalia vapaakappalekirjastoissa eri puolilla Suomea. Siksi on tärkeää, että vapaakappalekirjastojen lukumäärä ja sijoitus tulisi säilymään pääosin ennallaan. Esityksen mukaan Eduskunnan kirjastolle nykyisin kuuluva painotuotteita koskeva vapaakappaleoikeus kuitenkin siirtyisi kokonaisuudessaan Joensuun yliopistolle. Sähköiset julkaisut, jotka luovutettaisiin vain yhtenä kappaleena, asetettaisiin vastaavasti suojattuina tietoverkkojen kautta valvottuun käyttöön myös muissa vapaakappalekirjastoissa. Esityksen suurin muutos koskee elektronisessa muodossa olevien aineistojen sisällyttämistä lakiin. Laki kattaisi sekä tekniset tallenteet, kuten CD-ROM ja DVD levyt, että verkkojulkaisut, joilla tarkoitetaan kaikkia tietoverkkojen välityksellä käytettäviä aineistoja, myös tietokantoja. Osa verkkojulkaisuista on perinteiseen kirjaan rinnastettavia staattisia dokumentteja, joiden arkistoiminen vapaakappalekokoelmiin on johdonmukaista. Suuri osa verkkoaineistoista on kuitenkin dynaamisia jatkuvasti päivittyviä dokumentteja, joiden kaikkia versioita ei ole mahdollista arkistoida. Myös tietokantojen arkistoiminen sellaisenaan on mahdotonta. Ohjelmistot jäisivät pääsääntöisesti lain ulkopuolelle, sen sijaan suuri osa verkossa ja tallenteina ilmestyvistä peleistä olisi vapaakappaleaineistoa. Lakiesitykseen ei ole kirjattu yksityiskohtaisesti, millä laajuudella ja miten kattavasti erilaisia verkkoaineistoja kerätään, ei myöskään tarkkoja säännöksiä luovutuskäytännöistä. Tavoitteena on järjestää elektronisen aineiston luovutuskäytännöt mahdollisimman helpoiksi ja yksinkertaisiksi sekä luovuttajille että vastaanottajalle. Käytännössä erilaiset aineistot edellyttävät erilaisia luovutus-

15 ja arkistointimenetelmiä. Suurin osa verkkojulkaisuista on toistaiseksi vapaasti käytettävissä, lähivuosina kasvava osa aineistosta edellyttää käyttöoikeuksia. Vapaan aineiston keruu, tallennus ja haettavaksi saattaminen on nykyisin mahdollista hoitaa automaattisesti keruuohjelmien avulla. Keruu voidaan ohjelmallisesti hoitaa varsin kattavasti. Tämän vuoksi esitetään, että Helsingin yliopiston kirjasto tai sen valtuuttama taho kerää verkossa vapaasti käytettävät dokumentit. Luovutusvelvollisuus koskisi tällöin ainoastaan teknisiä tallenteita sekä käyttörajoitusten alaisia verkkojulkaisuja. Käyttörajoitusten alaisten verkkojulkaisujen keruu edellyttää yhteistyötä julkaisijan kanssa, ja laissa säädettäisiin julkaisijan velvollisuudesta luovuttaa julkaisuista yksi kopio sekä antaa pitkäaikaissäilytystä varten tarvittavat tiedot ja ohjeet. Käytännössä huomattava osa myös käyttörajoitusten alaisista verkkojulkaisuista voidaan kerätä ohjelmallisesti. Tietokantojen luovutuksesta ei lakiehdotuksessa ole erikseen säädöstä, vaan niiden luovutus arkistointia varten on hoidettava tapauskohtaisesti esim. siinä vaiheessa kun päivitys on lopetettu. Eri aineistoille soveltuvat eri tekniikat ja ajan myötä syntyy uusia ratkaisuja. Tämän vuoksi esitetään, että käytännön luovutus organisoidaan Helsingin yliopiston kirjaston ohjeistuksella, kuitenkin niin ettei luovutuksesta aiheudu luovuttajalle kohtuuttomia kustannuksia. Voimassa olevan vapaakappalelain mukaista linjaa noudattaen myös lakiehdotuksen mukaan vapaakappaleet olisivat tutkijoiden ja muiden tarvitsijoiden käytettävissä. Vapaakappalekokoelmat palvelevat sekä tutkimusta että yksittäisten henkilöiden muuta vakavaa tiedonhakua. Varsinaisen tieteellisen tutkimuksen ohella kokoelmia käytetään esimerkiksi lehdistössä ja radio- ja televisiotoiminnassa visuaalisena ja sanallisena aineistona, yksityisille henkilöille kokoelmat ovat erityisesti suku- ja paikallishistorian tutkimuksen lähdemateriaalina. Aineistojen käyttöä säätelevät kuitenkin aina tekijänoikeussäädökset. Perinteisten painotuotteiden osalta käyttöön ei liity ongelmia, ja niiden osalta erilaiset käyttörajoitukset tulisivat liittymään lähinnä aineistojen pitkäaikaissäilytykseen. Sähköisten aineistojen käytön osalta tilanne tulee olemaan monimutkaisempi, koska niitä on helppo muokata ja kopioida eikä niiden kirjastokäyttö ole mahdollista painettujen julkaisujen tavoin. Sähköinen vapaakappaleaineisto on talletettava niin, että dokumenttien autenttisuus on tarpeen tullen todettavissa ja niiden muokkaus ja laiton kopiointi estetään. Vapaakappalejärjestelmällä ei myöskään korvata tuotteiden kaupallista markkinointia eikä sen avulla ratkaista elektronisten aineistojen yleistä käyttöön asettamista, josta vastaavat julkaisujen oikeudenhaltijat. Helsingin yliopiston kirjastossa verkkoaineisto tultaisiin tallettamaan arkistopalvelimelle aineiston pitkäaikaissäilytyksen turvaamiseksi. Asiakkailla tulisi olemaan vapaakappalekirjastoissa tarkoitusta varten varatuilla työasemilla katseluoikeus sekä kontrolloidut kopiointi- ja tulostusmahdollisuudet. Arkistokokoelman käyttö tulisi siis olemaan tarkoin rajattua paikallisiin työasemiin. Jos vapaakappaleena saatu elektroninen julkaisu halutaan normaaliin yleisökäyttöön, siitä hankitaan tavanomaisia hankintakanavia käyttäen kopio, joka on asiakkaiden käytettävissä oikeudenhaltijoiden kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti. Fennica-tietokantaan luetteloitaisiin verkkojulkaisuja samojen valintakriteerien mukaan kuin muutakin vapaakappaleaineistoa. Verkkodokumenttien valtava määrä edellyttää kuitenkin myös muunlaisten hakujärjestelmien kehittämistä. Erityisesti arkistointia varten ohjelmallisesti kerättävälle vapaalle verkkoaineistolle kehitetään automaattiseen indeksointiin perustuva hakujärjestelmä. Jotta verkossa ilmestyvät julkaisut, kuten korkeakoulujen väitöskirjat ja muut tutkimukset saataisiin suunnilleen yhtä kattavasti kuin painotuotteetkin luetteloiduksi kansallisbibliografiaan, on kuitenkin tärkeää kehittää nykyistä laajempaa luetteloinnin yhteistyötä kaikkien vapaakappalekirjastojen sekä mahdollisuuksien mukaan myös muiden tahojen kanssa.

16 Perinteisten aineistojen osalta esitys asiallisesti vastaa keskeisin osin voimassa olevaa vapaakappalelakia. Esityksessä lain systematiikkaa on kuitenkin selkeytetty ja lähes kaikkiin nykyisiin säännöksiin esitetään tarkennuksia. Tämän johdosta on tarkoituksenmukaista säätää kokonaan uusi laki, jolla aiempi vapaakappalelaki kumotaan. Voimassa olevassa vapaakappaleasetuksessa olevista säännöksistä osaa voidaan pitää nykyisellään tarpeettomina. Vapaakappaleiden luovutusmenettelyyn liittyvät, nykyisin asetukseen sisältyvät säännökset on esityksessä ehdotettu otettavaksi lakiin. Tämän vuoksi ei erityistä asetusta nyt ehdoteta säädettäväksi. Useat vapaakappalelain säännökset edellyttävät kuitenkin käytännön tasolla tarkempaa ohjeistusta. Tämä ohjeistus on tarkoituksenmukaista suorittaa lain valvontaviranomaisen, Helsingin yliopiston kirjaston toimesta. Ehdotukseen on otettu tarvittavat valtuussäännökset tätä varten. 3. Esityksen vaikutukset Esityksen tärkein tavoite on, että myös erityyppiset elektronisessa muodossa olevat julkaisut saadaan järjestelmällisesti talletetuksi erityisesti tutkimustoiminnan myöhempää käyttöä varten. Perinteisen painatetuotannon osalta esityksen aiheuttamat muutokset ovat sekä aineiston käyttäjien että luovutusvelvollisten kannalta vähäisiä. Suurimmat vaikutukset johtuvat uusimuotoisten aineistojen tulosta luovutusvelvollisuuden piiriin. Painateaineistoja koskevien uudistusten taloudellinen merkitys ei ole suuri, koska lain kate säilyy lähes ennallaan. Uudistusehdotuksen mukaan vapaakappaleiden kokonaismäärä tulisi vähenemään nykyisestä lähes yksiköstä noin 25 %. Vähennys koskisi sanomalehtiä ja av-aineistoa, joita luovutettaisiin kahden kappaleen sijasta yksi kappale sekä pienpainatteita, joita luovutettaisiin kuuden kappaleen sijasta kaksi kappaletta. Sanomalehtien osalta olisi kyse yhteensä noin lehtinumeron vähennyksestä kahdessa kirjastossa sekä av-aineiston osalta noin 6000 yksikön vähennystä yhdessä kirjastosta. Pienpainatteiden kappalemäärien vähennyksen voidaan arvioida merkitsevän neljässä vapaakappalekirjastossa kutakin kirjastoa kohti noin painatteen eli metrin vähennystä nykyisestä n painatteen ja vajaan 400 metrin vuosikartunnasta. Nykyisin vuotuisen vapaakappaleaineiston vastaanottoon ja järjestämiseen käytetään sijoituskirjastoissa yhteensä lähes 50 henkilötyövuotta, ja markkamääräiset kustannukset vuosikartunnan tila- ja lähetyskustannuksineen ovat noin 7 miljoonaa markkaa. Niissä neljässä kirjastossa, joihin ei pienpainatteita enää karttuisi, kustannussäästöt sekä henkilötyön, kuljetusten että tilakustannusten osalta olisivat arviolta noin 10 %. Helsingin yliopiston kirjastoon talletettavat aineistomäärät pysyisivät lähes ennallaan, tosin muihin kirjastoihin välitettävien painatteiden määrä vähenisi. Toisaalta erilaisten kappalemäärien seuranta sekä tiheämpi luovutuskäytäntö tulee lisäämään lainvalvontaan ja aineiston seurantaan tarvittavaa työpanosta. Turun yliopiston kirjastoon karttuisi myös - sanomalehtiä ja teknisiä tallenteita lukuun ottamatta - lähes täydelliset vapaakappalekokoelmat, joten kustannukset sielläkin säilyisivät suunnilleen nykyisellään. Luovutusvelvollisille painotuotteiden aineistomäärien väheneminen merkitsee jonkin verran alenevia kustannuksia. Kysymys on kuitenkin lähinnä laskennallisista säästöistä. Lähetettävien painatteiden määrä vähenisi n. 25 %, mutta koska vähennys koskee lähinnä pienimuotoisia painatteita, tuotanto- ja lähetyskustannusten vähennys lienee vain % luokkaa. Elektronisessa muodossa olevan aineiston sisällyttäminen lakiin merkitsee muutosta erityisesti Helsingin yliopiston kirjastossa, johon on hankittava aineistojen vastaanottamiseen, säilyttämiseen ja käyttöön asettamiseen tarvittava infrastruktuuri. Aineistot tulee saada käyttöön myös kaikissa muissa vapaakappalekirjastoissa, mutta käytön tulee olla tarkoin valvottua. Henkilöstökuluista

17 suurimman osan on arvioitu menevän uusien luetteloijien palkkaamiseen. Verkkojulkaisujen hakujärjestelmien ja viitetietokantojen ylläpitäminen sekä keskeisten elektronisten julkaisujen rekisteröiminen kansallisbibliografiaan edellyttää n. neljän henkilön vuosittaista työpanosta, muissa vapaakappalekirjastoissa luetteloinnin yhteistyö edellyttäisi kussakin 0.5 henkilötyövuotta. Tavoitteena on kuvailla merkittävä määrä aineistosta tasolla, joka riittää paitsi tehokkaan tiedonhaun myös muiden kirjastojen sekä elektronisen kaupankäynnin tarpeisiin. Verkkokaupat voisivat hankkia aineiston viitetiedot kansalliskirjastosta perinteisen kirja-aineiston viitteiden ohella. Toiminnan koordinointiin sekä järjestelmien ylläpitoon tarvitaan lisäksi kaksi henkilöä Helsinkiin. Laite- ja ohjelmistokuluihin tulee vuonna 2001 sisällyttää verkkoaineiston keruuseen tarvittava ohjelmisto sekä palvelin, arkistotietokannan ja verkkoindeksin ohjelmistot ja palvelimet, CD-ROM -levyjen yleisökäyttöön tarvittavat ohjelmistot ja laitteet sekä PC-laitteet ja ohjelmistot henkilökunnan ja asiakkaiden käyttöön. Vuonna 2002 tulisi hankittavaksi sanomalehtien kokotekstitietokantojen arkistopalvelin sekä ohjelmisto, verkkoharavan palvelinkoneen laajennus sekä vuonna 2001 hankittujen verkkoaineiston palvelimen ja yleisönkäyttöön tarkoitettujen CD- ROM -laitteistojen laajennus. Laite-, ohjelmisto- ja henkilökustannusten arvioidaan olevan lain voimaantulovuotena yhteensä noin 3,5 miljoonaa markkaa, seuraavana vuotena noin 3 miljoonaa markkaa vuodessa, minkä jälkeen kustannukset laskevat vuositasolla runsaaseen 2 miljoonaan markkaan. Kirjastojen kustannukset: Menolaji HYK Muut kirjastot yhteensä Laitteet, ohjelmistot Ulkopuol. konsulttityö Palvelut, (toiminnon ulkoistaminen) Tuki- ja ylläpitokust. Henkilötyövuodet HYK Muut kirjastot yhteensä HYK htv htv htv htv htv Muut kirjastot yhteensä 2 htv Yhteensä Sähköisten aineistojen luovutusvelvollisuus aiheuttaa luovutusvelvollisille lisäkustannuksia. Niiden määrää on kuitenkin vaikeata ennakoida. Vapaasti verkossa käytettävissä olevan aineiston osalta luovuttajille ei oletettavasti synny kustannuksia, koska aineiston kokoamisesta vastaa Helsingin yliopiston kirjasto. Käyttörajoituksellisen verkkoaineiston määrä on ainakin toistaiseksi verraten pieni. Kun kaupallisessa levityksessä olevia painettuja kirjoja julkaistaan vuosittain noin 7000 nimekettä, maksullisia tai muuten käyttörajoituksellisia verkkojulkaisuja on huomattavasti vähemmän,

18 nykyisin ehkä muutama sata, lähivuosina ehkä tuhansia julkaisuja. Luovutus tai aineiston automaattisen keruun edellyttämien tietojen, kuten käyttäjätunnuksen ja salasanan, tai aineiston konvertointiin tarvittavan tuen antaminen Helsingin yliopiston kirjastolle edellyttää luovuttajilta henkilötyötä, jonka taloudellinen arvo ei ole täsmällisesti arvioitavissa. Eri aineistoille on sovellettava eri tekniikoita ja ajan myötä syntyy uusia ratkaisuja, joiden kustannusvaikutukset vaihtelevat. Aineisto voidaan lähettää esimerkiksi FTP:llä verkon yli kirjaston ylläpitämälle palvelimelle. Prosessi on mahdollista automatisoida ja samalla kertaa voidaan lähettää suuri määrä dokumentteja. Kustannuksia vähentää merkitsevästi se, että myös käyttörajoituksellisten dokumenttien keruu on mahdollista ohjelmallisesti sillä edellytyksellä, että julkaisija ilmoittaa keruuta varten tarvittavat tiedot. Teknisten tallenteiden luovutuksesta ei aiheudu lisäkustannuksia tallenteiden valmistajille, koska niitä nykyisen kahden kappaleen sijasta ehdotetaan luovutettavaksi vain yksi; lakiin uutena ryhmänä sisältyviä CD-ROM ja DVD -levyjä valmistetaan vuosittain muutama sata, vanhastaan lain piiriin kuuluvien CD-äänilevyjen määrä on noin 2000 kappaletta. Lisäkustannuksia julkaisijoille aiheuttaa se, että tarvittaessa aineistot on muunnettava arkistointia varten sopivaan muotoon. Kustannukset eivät kuitenkaan näiden osalta muodostu kohtuuttomiksi, koska lakiesityksen mukaan tallenteita tai verkkojulkaisuja, joiden muuntamiseen luovuttajalle ei ole tarvittavaa ohjelmistoa, ei tarvitse luovuttaa. 4. Asian valmistelu Alustavan selvityksen vapaakappalelain uudistamisen suuntaviivoista laati opetusministeriön asettama vapaakappaletyöryhmä, joka jätti muistionsa Tämän ehdotuksen pohjalta on hallituksen esityksen vapaakappalelain uudistamiseksi laatinut opetusministeriön asettama Vapaakappalelaki työryhmä, joka jätti muistionsa Työryhmä kuuli työnsä kuluessa niitä tahoja, joita uudistus koskee. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Lakiehdotuksen perustelut 1. Lain tarkoitus Lain tarkoituksena on turvata osaltaan kansallisen kulttuurin säilyttäminen sekä käyttö tutkimukseen ja muuhun perusteltuun tiedonhakuun. Tässä tarkoituksessa tulisi painotuotteet, tekniset tallenteet ja verkkojulkaisut luovuttaa maksuttomina vapaakappaleina Helsingin yliopiston kirjastoon. Painotuotteiden osalta vapaakappalejärjestelmä juontaa juurensa hyvin pitkälle historiaan. Voimassaolevalla vapaakappalelailla luovutusvelvollisuus laajennettiin 1980-luvun alussa kuva- ja äänitallenteisiin. Sen jälkeen viestinnän tekninen kehitys on ollut hyvin nopeaa. Erityisesti viime vuosina on sähköinen julkaisutoiminta eri muodoissaan laajentunut voimakkaasti. Sen suhteellisen osuuden viestinnän koko kentässä voidaan arvioida edelleenkin vahvistuvan nopeasti. Näin ollen yhä suurempi osa vapaakappalejärjestelmän tarkoittamasta kansallisesta kulttuuriperinnöstä julkaistaan sellaisessa muodossa, jota nykyinen lainsäädäntö ei kata. Lakiehdotuksen tärkein tavoite onkin saattaa myös sähköinen julkaisutoiminta luovutusvelvollisuuden piiriin. Laki koskisi niin erilaisina fyysisinä tallenteina (tekninen tallenne) julkaistuja tuotteita kuin tietoverkkojen kautta käytettäviä julkaisuja. Nykytekniikka myös mahdollistaa sen, että näiden aineistojen saaminen vapaakappaleina voidaan pitkälti hoitaa

19 ohjelmallisesti ja että ne voidaan arkistoida ja antaa käyttöön vapaakappalekirjastoissa kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Vapaakappaleet säilytetään pysyvästi, luetteloidaan sekä annetaan tutkijoiden ja muiden tiedon tarvitsijoiden käyttöön. Pysyvä säilyttäminen merkitsee aktiivisia toimenpiteitä aineiston säilymisen turvaamiseksi. Käytettävissä on erilaisia teknisiä menetelmiä, joiden avulla varmennetaan säilyvyys tuleville sukupolville. Elektronisessa muodossa olevien aineistojen pitkäaikaissäilytys on painetun aineiston säilyttämiseen verrattuna kuitenkin hyvin vaikeaa, ja edellyttää osin uusien menetelmien kehittämistä. Aineiston tallennus on kuitenkin käynnistettävä pian, sillä korvaamatonta aineistoa on jo nyt kadonnut tai muuttunut käyttökelvottomaksi. Helposti muunneltavien elektronisten julkaisujen osalta korostuu myös vapaakappalejärjestelmän merkitys dokumenttien autenttisuuden takaajana. Esimerkiksi verkkojulkaisut tultaisiin tallettamaan niin, että aineiston alkuperäinen sijaintipaikka, poiminta-aika sekä aineiston muuttumattomuuden todistava tarkistussumma tallennetaan tietokantaan varsinaisen dokumentin lisäksi. Tämä auttaa myös tekijänoikeusrikkomusten selvittämistä. Vapaakappaleaineiston luettelointi merkitsee paitsi luettelointia kansallisbibliografia-tietokantaan, myös verkkojulkaisujen hakujärjestelmien ja viitetietokantojen ylläpitämistä. Aineiston kattava luettelointi mahdollistaa myös kansallisten julkaisutilastojen tuottamisen. Vapaakappaleaineiston pysyvällä säilyttämisellä pyritään turvaaman tieteellisen tutkimuksen tarpeet pitkälle tulevaisuuteen. Varsinaisen tutkimuskäytön lisäksi vapaakappalekokoelmat ovat Suomessa aina olleet yksittäisten henkilöiden käytettävissä muuhunkin perusteltuun tiedonhakuun. Kokoelmien käyttöä säätelevät kuitenkin sekä aineiston säilyvyys- ja turvallisuusnäkökohdat että tekijänoikeudet ja muut käyttöä rajaavat säädökset. Helsingin yliopiston kirjastossa kansalliskokoelma-aineisto on käytettävissä vain sitä varten varatussa lukusalissa, ja joitakin aineistoryhmiä esim. viihdekirjallisuutta tai mikrokuvatun aineiston alkuperäiskappaleita annetaan asiakaskäyttöön vain poikkeustapauksissa. Julkaisematonta aineistoa ei ole mahdollista saada edes lukusalikäyttöön ilman tekijänoikeuksien haltijan lupaa. Myös muissa vapaakappalekirjastoissa on erityisesti tekijänoikeus- ym. säädöksiin liittyviä käyttörajoituksia, mutta myös säilyvyyteen liittyvät näkökohdat otetaan huomioon. Elektronisten julkaisujen kohdalla tulisivat olemaan voimassa samat pääperiaatteet ottaen erityisesti huomioon käyttöä rajaavat säädökset: Asiakkailla on arkistoidun aineiston katseluoikeus vapaakappalekirjastoissa tähän tarkoitukseen varatuilla työasemilla, joilta laiton kopiointi on estetty ja tulostusmahdollisuudet tarkoin kontrolloidut. Käytön järjestelyissä noudatetaan tekijänoikeussäädösten asettamia rajoituksia. Vapaakappalelain tavoitteena ei ole elektronisten julkaisujen asettaminen yleiseen käyttöön, vaan se tapahtuu julkaisijoitten omasta toimesta. Vapaakappalelain mukainen luovutusvelvollisuus tulisi eräin osin kohdistumaan sellaisiin aineistoihin, joita myös elokuvien arkistoinnista annettu laki koskee. Viestintätekniikan kehityksen myötä syntyy tilanne, jossa lain tasolla ei ole käytännössä mahdollista tehdä selkeätä rajausta sen suhteen, miten eri aineistot jakautuisivat toisaalta Helsingin yliopiston kirjastolle luovutettavaan vapaakappaleaineistoon ja toisaalta elokuvien arkistointilain mukaan Suomen elokuva-arkistolle luovutettavaan aineistoon. Päällekkäisen luovutusvelvollisuuden ehkäisemiseksi ehdotetaan, että vapaakappalelain nojalla ei olisi tarpeen luovuttaa sellaisia tallenteita tai verkkojulkaisuja, jotka elokuvien arkistointilain nojalla tallennetaan Suomen elokuva-arkistoon. Kysymyksessä olevien laitosten kesken sovittavaksi jäisi tarkempi vastuunjako tässä tarkoitettujen aineistojen osalta.

20 2. Määritelmät Pykälässä määritellään aineistot, jotka 1 pykälän mukaan tulee luovuttaa vapaakappaleina. Painotuotteella tarkoitetaan esitystä, joka on monennettu paperille tai vastaavalle pohjamateriaalille. Määrittelyä on tarkennettu lain aiemmasta määrittelystä, joka mahdollisti lain tulkinnan koskemaan varsin laajasti myös esineellisen kulttuurin piiriin kuuluvia tuotteita. Teknisiä tallenteita ovat äänitteet (esim. CD-äänilevyt), kuvatallenteet (esim. filmikortit, diat), jotka jo aiemmin ovat olleet luovutusvelvollisuuden alaisia, sekä muutoksena aiempaan myös elektroniset tallenteet (esim. CD-ROM, DVD levyt). Määritelmä kattaa kaikki ääntä, kuvaa, tekstiä tai niiden yhdistelmiä, ns. multimedioita, sisältävät tallenteet, joita käytetään tietokoneen tai muun teknisen apuvälineen avulla. Säännöksen sanamuoto kattaa myös sellaisia tallenteita, jotka kuuluvat elokuvien arkistointia koskevan lainsäädännön piiriin. Laissa elokuvien arkistoinnista elokuvalla tarkoitetaan optisen kuvanmuodostuksen avulla tai muulla menetelmällä tehtyä tallennetta, jonka sisältö voidaan teknisin keinoin esittää liikkuvina kuvina. Lakiehdotuksen 1 :n 3 momentin ja 4 :n 2 momentin mukaan lain ulkopuolelle rajautuisivat kuitenkin elokuvat ja esimerkiksi sellaiset multimediat, jotka koostuvat pääasiassa elokuvien arkistoinnista annetussa laissa tarkoitetusta elokuvasta. Elektronisessa muodossa olevien tallenteiden lisäksi tulisi luovuttaa myös verkkojulkaisut. Verkkojulkaisuilla tarkoitetaan kaikkia tietoverkkojen välityksellä käytettäviä aineistoja, myös tietokantoja. Verkkojulkaisut ovat joko staattisia perinteiseen kirjaan verrattavia dokumentteja tai dynaamisia jatkuvasti muuttuvia aineistoja, joiden tallentaminen on mahdollista vain otoksina. 3. Luovutettavat aineistot Vapaakappaleina olisi luovutettava aineistot, jotka on julkaistu tai saatettu yleisön saataville Suomessa. Tämän määrittelyn osalta ehdotus nojautuu ensi sijassa painovapauslain 3 pykälään, jonka mukaan painokirjoitus on katsottava julkaistuksi kun sitä on myyty tai kaupaksi tarjottu taikka muuten levitetty tahi pantu näytteille tai julki sillä tavalla, että yleisö voi saada sen sisällyksestä tiedon. Määrittely koskisi kaikkia vapaakappaleina luovutettavia aineistoja, niin painotuotteita, teknisiä tallenteita kuin verkkojulkaisujakin. Myös ulkomailla valmistetut tuotteet, jotka on tarkoitettu pääasiassa levitykseen Suomessa, kuuluisivat lain piiriin. Unescon vapaakappalesäädöksiä koskevien suositusten mukaan vapaakappaleaineistoa ovat myös suurehkon suljetun piirin, kuten tieteellisen seuran, ammatillisen järjestön tai urheiluseuran käyttöön tarkoitetut julkaisut, jotka voivat olla myös laajemmin yleisön saatavilla. Luovutusvelvollisuuden ulkopuolelle rajautuu tämän mukaisesti kaikki sisäiseen tai yksityiseen käyttöön tarkoitettu aineisto, kaikki julkaisematon, salainen, luottamuksellinen tai vain virkakäyttöön tarkoitettu aineisto. Ulkopuolelle rajautuu myös sellainen aineisto, jota ei levitetä ja jota ei ole saatavissa varsinaisen käyttöyhteisön, yrityksen, viranomaisen tai oppilaitoksen toimitilojen ulkopuolella; näitä ovat esimerkiksi yrityksen tai viranomaisen sisäiset selvitykset, muistiot ja tiedotteet. Vapaakappaleina ei myöskään tarvitsisi luovuttaa yhtä koulutustilaisuutta varten tuotettua kurssimateriaalia, yhden koululuokan tarpeisiin räätälöityjä oppikirjoja eikä perheen tai suvun käyttöön tarkoitettuja muistelmia, joita valmistetaan pieninä alle sadan kappaleen painoksina. Painoksen pienuus ei tietenkään ole määräävä tekijä silloin, kun tuote on tarkoitettu julkiseen levitykseen, vaan esim. muutaman kymmenen kappaleen