OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN ELOKUVA-ARKISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN ELOKUVA-ARKISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005-2007"

Transkriptio

1 SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO Helsinki Y:\hallinto\tekstit\Tulossopimus doc OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN ELOKUVA-ARKISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE Opetusministeriö ja Suomen elokuva-arkisto ovat sopineet elokuva-arkiston toiminnan ja talouden puitteista jäljempänä esitettävällä tavalla. I. TOIMINTA-AJATUS Suomen elokuva-arkiston tehtävänä on hankkia, entistää ja säilyttää elokuvia ja elokuvaan liittyvää aineistoa, harjoittaa ja tukea elokuvan tutkimusta, edistää elokuvataiteen tuntemusta sekä harjoittaa taiteellisesti, historiallisesti tai muutoin merkittävien elokuvien esitystoimintaa (A228/97). Elokuva-arkiston toiminta perustuu kulttuuriarvojen säilyttämiseen ja välittämiseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. II. VISIO Suomen elokuva-arkisto on monipuolinen audiovisuaalinen kansallisarkisto; elävän kuvan säilyttämisen, esittämisen ja tutkimisen keskus sekä museo. Säilyttämällä tätä perintöä elokuva-arkisto edistää elävän kuvan kulttuuria palvellen sekä nykyhetken että tulevaisuuden asiakkaita. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS Tekninen kehitys, mediaympäristön ja arkistoinnin muutos seuraavan 5-10 vuoden aikana: Audiovisuaalisen kulttuurin, tiedonvälityksen ja viihteen merkitys kasvaa alati. Digitaalitekniikkaan siirrytään laajalti elokuvan tuotannossa, levityksessä ja esitystoiminnassa. Elokuvien restauroinnissa digitaalitekniikka kehittyy ja halpenee. Filmi pysyy kuitenkin säilyvyytensä ja kestävyytensä vuoksi tallennusalustan materiaalina, vaikka sen käyttö harvinaistuu ja kallistuu sekä kansainvälisesti filmilaboratorioiden määrä vähenee. Talletettavat teokset (elokuvat ja oheistuotteet) muuttuvat digitaalisiksi, filmi pysyy kuitenkin digitaalisten tallenteiden rinnalla pitkään. Elokuvateatterien tekniikka muutetaan digitaaliseksi ja elokuvien esitystoiminta yleensä monipuolistuu tallennustekniikan kehittyessä (DVD, äänentoisto): kotiteatterit (suurkuvamonitorit, surround-ääni), tietokoneet ja muut välineet katselukanavina yleistyvät. Elokuva-arkiston filmipohjainen klassikkoelokuvien esitystoiminta muuttuu yhä ainutkertaisemmaksi ja funktioiltaan lähenee taidemuseon toimintatapaa. Konvergenssi: av-tuotteet lähentyvät toisiaan tekniikan, tuotannon ja jakelun osalta. Elokuvaarkisto ei pysy enää pelkkänä filmiarkistona, arkistoitava aineisto monipuolistuu. Elokuva-arkisto laajenee kattamaan myös radio- ja televisioarkistoinnin. Elokuva-arkistosta tulee aineistoltaan ja tekniikaltaan hybridi-arkisto, jossa on filmipohjaista ja digitaalista materiaalia tarvittavine laitteistoineen.

2 III. STRATEGISET PAINOPISTEET OSANA KULTTUURIPOLITIIKAN TOIMIALAN PAINOTUKSIA VUOSINA Kulttuuripolitiikka globalisoituvassa ja kansainvälistyvässä maailmassa Suomen elokuva-arkiston toimintastrategiaan kuuluu olennaisesti kansainvälisyys. Se on erottamaton osa arkiston toimintaa, kun otetaan huomioon arkiston ulkomaiset kokoelmat, esitystoiminta, kansainväliset vieraat, järjestötoiminta (FIAF, ACE), menetelmien kehittäminen. Yleisölle ja asiakkaille kansainvälisyys näkyy ennen kaikkea esitystoiminnassa elokuvasarjoina kaikilta maailman kolkilta. SEA esittelee vähemmän tunnettuja elokuvakulttuureja ja hegemonia-asemassa olevien elokuvakulttuurien alavirtauksia. Toisaalta suomalainen elokuvakulttuuri esittäytyy ulkomailla kansainvälisen kulttuurivaihdon kautta yhä enenevässä määrin ja SEA:n resurssien antaessa myöten. Eurooppalainen kulttuuriyhteistyö on luonnollinen painopiste SEA:n kannalta. Euroopan elokuvakulttuureilla on merkittävä jalansija arkiston esitystoiminnassa. Euroopan elokuvaarkistojen liitto (ACE) on voimistuva organisaatio, jonka piirissä SEA osallistuu mm. Archimedes-koulutukseen. SEA on mukana ACE:n piirissä käynnistetyssä FIRST-projektissa, joka on Euroopan Komission rahoittama tutkimusprojekti koskien digitaalitekniikan käyttämistä ja kehittämistä eurooppalaisen elokuvaperinnön restauroimiseksi, suojelemiseksi ja levittämiseksi. 2. Tietoyhteiskuntakehitys, kulttuuriset sisällöt ja viestintäympäristö Tietoyhteiskunnan kehitys näkyy selkeästi SEA:n lähivuosien toiminnassa, erityisesti digitaalisten sisältöjen ja palvelujen, tuotannon ja jakelun kohdalla. Viestintäympäristön kehittymisen ja medioiden konvergoitumisen myötä Suomen elokuva-arkisto laajenee kattamaan audiovisuaalisen arkistoinnin kokonaisuudessaan. SEA:n strategisia kehityshankkeita tällä alueella: - Radio- ja televisioarkistoinnin aloittaminen ja kehittäminen täyteen mittaansa, palvelutoiminnan monipuolinen kehittäminen, - Kotimaisen juliste-, valokuva- ja oheismateriaalikokoelman digitoiminen, - Elokuvien digitaalisen restauroinnin kehittäminen, - ELONET-projekti: SEA:n tietokantojen osittaisen ekstranet-käyttöön avaamisen jälkeen palvelun laajentaminen kansalaisten internet-portaaliksi, - Suomen kansallisfilmografian siirtäminen verkkoon 12. osan ilmestymisen jälkeen, aloitetaan lyhytelokuvafilmografian koostaminen, - Museoesinekokoelman digitaalinen valokuvaus tietokantaan, Digitointihankkeiden etenemistä rajoittaa ennen kaikkea resurssien vähäisyys. Elokuvien digitaalisessa restauroinnissa etsitään edullisia ja järkeviä menetelmiä. 3. Kulttuuripalvelujen saatavuuden turvaaminen tasa-arvoisesti SEA ylläpitää esitystoimintaa kahdeksalla yliopistopaikkakunnalla, mikä on poikkeuksellista kansainvälisessä arkistokentässä. SEA tukee keskeisiä kotimaisia elokuvafestivaaleja tietopalvelulla ja filmilainoilla. Radio- ja televisioarkiston palvelut ovat tutkijoiden saatavilla vapaakappalekirjastojen kautta eri puolilla maata. SEA:n kokoamat näyttelyt kiertävät maata ja maailmaa. Kirjaston tietopalvelutoiminta ulottuu yliopistojen ja elokuvakeskusten kirjastoverkon kautta

3 koko maahan. 4. Kulttuurin ja kulttuuriperinnön asema yhteiskuntapolitiikassa SEA:n toimintaideana on kulttuuriperinnön säilyttäminen, vaaliminen ja välittäminen uusille sukupolville. Tämä toteutuu kokoelmatoiminnan, esitystoiminnan, näyttelyiden, seminaarien, julkaisujen ja tutkimusten kautta sekä uutena toimintona aloitettavan radio- ja televisioarkistoinnin kautta. Ongelmana on Elävän kuvan museon resurssien vajavuus. Suunnittelukauden loppupuolelle on kaavailtu resurssilisäys, jonka kautta luodaan todellinen pedagoginen ja elämyksellinen elävän kuvan historian keskus, joka palvelee erityisesti nuorison historiatietoisuuden kehittämistä. TULOSTAVOITTEET Elokuva-arkistossa on neljä erillistä tulosaluetta: kokoelma- ja arkistotyö, radio- ja tv-arkisto, museokokoelma ja perinne (Elävän kuvan museo?) ja elokuvakulttuurin edistäminen. Arkistopalvelut jakaantuvat ja verkottuvat yksiköiden välille. Elokuva-arkiston tulosalueet ja määrärahat: Tilinp VKS 2004 TAE Kokoelma- ja arkistotyö Elokuvakulttuurin edistäminen Radio- ja tv-arkisto Museokokoelma ja perinne Arkistopalvelut Yhteensä

4 Yleistä Vuosien painopisteinä ovat (1) radio- ja tv-arkistoinnin käytännön rakenteiden, yhteyksien, laitteistojen, tilojen, henkilöstön ja toiminnan valmisteleminen niin että arkistointi palveluineen on täysipainoisesti käynnissä vuoden 2006 alusta lähtien sekä (2) Elävän kuvan museon resurssien lisääminen siten että museo on kokonaisvaltaisesti toiminnassa vuoteen 2007 mennessä. Kokoelma- ja arkistotyön tulosalue Tulosalueen toiminta-ajatuksena on suomalaisen elokuvaperinteen hankinta, säilyttäminen ja saattaminen esitys- ja tutkimuskäyttöön. Lakisääteisen talletusvelvollisuuden alainen filmi- ja videotuotanto hankitaan kokoelmiin, mukaan lukien n. 600 pitkää ja lyhyttä esityskopiota vuodessa. Vapaaehtoisina talletuksina otetaan vastaan noin 400 pitkää ulkomaista elokuvakopiota vuodessa. Videokokoelma karttuu noin uudella videotallenteella vuodessa, joista vapaakappaleita on noin kaksi kolmasosaa. Pelastekopioinnin painopisteitä ovat varhaisten 1970-luvulla tehtyjen pitkien näytelmäelokuvien pelasteiden arviointi ja täydentäminen sekä varhaisten värifilmien konservointi ja restaurointi. Restaurointityössä pyritään hyödyntämään ja kehittämään sellaista digitaalitekniikkaa, joka on kohtuukustannuksin käytettävissä. Samoin jatketaan aktiivista osallistumista digitaalisen restaurointitekniikan kansainväliseen tutkimukseen. Kotimaisen lyhytelokuvakokoelman sekä puolustusvoimien kokoelman siirtämistä videolle jatketaan. Museokokoelma ja perinne (Elävän kuvan museo?) Perinnekokoelmaan sisältyvän esineistön luettelointia ja digitaalista tallentamista jatketaan. Talvitien varastonäyttelyä/perusnäyttelyä? laajennetaan ja kehitetään, näyttely on auki yleisölle yhtenä päivänä viikossa. Elävän kuvan museo kehittyy suunnittelukauden kuluessa täysipainoiseksi museoksi. Radio- ja tv-arkiston tulosalue Toiminto ja tulosalue ovat uusia. Kehittämisestä vastaa johtokunnan asettama ohjausryhmä ja projektipäällikkö erillismäärärahalla. Luodaan sisällölliset ja toiminnalliset edellytykset radio- ja tv-arkistoinnin aloittamiseksi vuoden 2005 aikana: määrittelyasiakirja, tarjouskilpailu ja yksityiskohtainen toimintasuunnitelma. Tilojen, palvelujen ja henkilökunnan osalta arkisto on kokonaisvaltaisesti toiminnassa 2006 alusta lähtien. Elokuvakulttuurin edistämisen tulosalue Tulosalueen toiminta-ajatuksena on tehdä tunnetuksi elokuvahistoriaa ja kulttuuria harjoittamalla ja tukemalla tutkimusta; esittämällä kulttuurisesti ja historiallisesti merkittäviä elokuvia; ylläpitämällä kirjastoa ja julkaisemalla kirjallisuutta; sekä järjestämällä näyttelyitä, yleisötilaisuuksia ja seminaareja. Järjestetään vuodessa n elokuvaesitystä, joista 840 Helsingissä ja 160 pääkaupungin ulkopuolella. Arkisto julkaisee noin kolme teosta vuodessa yhteistyössä SKS:n kanssa.

5 Julkaistaan Suomen Kansallisfilmografian 12. osa vuonna Filmografinen tietopalvelu siirtyy internetiin. Järjestetään tutkijaseminaareja kotimaisen elokuvan historiasta. Ekstranet-käytössä ollut Elonet-portaali avataan osiltaan internet-käyttöön. Arkistopalvelujen tulosalue Tulosalueen toiminta-ajatuksena on tuottaa arkiston kokoelmiin, laitteistoihin ja tietotaitoihin liittyviä palveluita Suomen elokuva-arkiston suoritteiden maksullisuudesta annetun opetusministeriön asetuksen (Opetusministeriön asetus 1042/ ) säätämällä tavalla. Kokoelmia koskevien palvelutapahtumien määrä on ollut noin vuodessa, mutta radio- ja televisioarkistoinnin alkamisen myötä palvelutapahtumien määrä nousee selkeästi. Helsingissä Opetusministeriö Suomen elokuva-arkisto

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN ELOKUVA-ARKISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN ELOKUVA-ARKISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004 SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO Helsinki 26.3.2004 Y:\hallinto\tekstit\Tulossopimus 2004.doc OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN ELOKUVA-ARKISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004 Opetusministeriö ja Suomen elokuva-arkisto

Lisätiedot

Pitkäaikaissäilytys lainsäädännön näkökulma. Jorma Waldén 6.5.2013

Pitkäaikaissäilytys lainsäädännön näkökulma. Jorma Waldén 6.5.2013 Pitkäaikaissäilytys lainsäädännön näkökulma Jorma Waldén 6.5.2013 Yleiskuva Säilytysvelvollisuus laitoksen tehtävien ja toiminnan kautta sisältää pitkäaikaissäilytyksen kulttuuri- ja tiedepoliittiset linjaukset,

Lisätiedot

KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN

KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN Digiaika talteen! seminaari 16.5.2008 jorma.walden@minedu.fi Kulttuuriaineistojen arkistointia koskeva lainsäädäntö (vapaakappalelaki ja elokuvien arkistointia

Lisätiedot

KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN UUSI VAPAAKAPPALELAINSÄÄDÄNTÖ HE 68/2007

KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN UUSI VAPAAKAPPALELAINSÄÄDÄNTÖ HE 68/2007 KULTTUURIAINEISTOJEN TALLETTAMINEN JA SÄILYTTÄMINEN UUSI VAPAAKAPPALELAINSÄÄDÄNTÖ HE 68/2007 Kulttuuriaineistojen tallettaminen ja säilyttäminen Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä

Lisätiedot

Kansallinen radio- ja televisioarkisto. Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009

Kansallinen radio- ja televisioarkisto. Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009 Kansallinen radio- ja televisioarkisto Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009 Lasse Vihonen 29.12.2008 Uusi kulttuuriaineistolaki Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus

Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan tietohallinnon yhteistyökokous 25.5.2011 Kansallinen digitaalinen kirjasto: taustaa Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia

Lisätiedot

Uudistunut kulttuuriaineistolaki Mikä Suomessa säilyy?

Uudistunut kulttuuriaineistolaki Mikä Suomessa säilyy? Uudistunut kulttuuriaineistolaki Mikä Suomessa säilyy? Televisio- ja radio-ohjelmien sekä elokuvien arkistointi Lasse Vihonen / Kansallinen audiovisuaalinen arkisto Tieteiden talo 19.5.2008 Laki kulttuuriaineistojen

Lisätiedot

Arvoisa juhlayleisö, Mitä tämä voi olla käytännössä?

Arvoisa juhlayleisö, Mitä tämä voi olla käytännössä? 1 Opetusministeri Sari Sarkomaa Historiallisen sanomalehtikirjaston esittelytilaisuus Kansalliskirjastossa (juhlapuhe ja Historiallisen Sanomalehtikirjaston avaus) Aika: 20.11.2007. Tilaisuus alkaa klo

Lisätiedot

VTM dnro 4/020/2006 VALTIO N TAIDEMUSEON. Tulossopimus VUOSILLE 2005-07 TARKISTUS VUODEN 2007 OSALTA

VTM dnro 4/020/2006 VALTIO N TAIDEMUSEON. Tulossopimus VUOSILLE 2005-07 TARKISTUS VUODEN 2007 OSALTA VTM dnro 4/020/2006 VALTIO N TAIDEMUSEON Tulossopimus VUOSILLE 2005-07 TARKISTUS VUODEN 2007 OSALTA 1 VALTION TAIDEMUSEON TOIMINTA-AJATUS Valtion taidemuseo on Ateneumin taidemuseon, Nykytaiteen museo

Lisätiedot

YLE ja sivistys. Sivistys ja mediakansalainen seminaari 19.3.2009. Ismo Silvo strategia- ja kehitysjohtaja YLE

YLE ja sivistys. Sivistys ja mediakansalainen seminaari 19.3.2009. Ismo Silvo strategia- ja kehitysjohtaja YLE YLE ja sivistys Sivistys ja mediakansalainen seminaari 19.3.2009 Ismo Silvo strategia- ja kehitysjohtaja YLE Julkisen palvelun yleisradiotoiminta perustuu sivistysaatteelle Pohjoismaisella YLE toiminnalla

Lisätiedot

Kansalliskirjasto, tietoyhteiskunnan palvelukeskus. Kirjastoverkkopäivän avaus 11.4.2008 Kai Ekholm

Kansalliskirjasto, tietoyhteiskunnan palvelukeskus. Kirjastoverkkopäivän avaus 11.4.2008 Kai Ekholm Kansalliskirjasto, tietoyhteiskunnan palvelukeskus Kirjastoverkkopäivän avaus 11.4.2008 Kai Ekholm Kansalliskirjaston yleiset tavoitteet 1. Vastata lakisääteisistä tehtävistä 2. Toimia kirjastoverkon

Lisätiedot

Pelit kansalliskokoelmassa

Pelit kansalliskokoelmassa Pelit kansalliskokoelmassa Lauri Ojanen & Aija Vahtola Kansalliskirjasto on kerännyt digitaalisia pelejä vuodesta 2008 alkaen, jolloin ne sisällytettiin arkistoinnin piiriin vapaakappaletoimintaa ohjaavassa

Lisätiedot

Liite. 1. Kyselylomake koskee kaikkia jäsenvaltioiden julkisia laitoksia, myös paikallisia ja alueellisia, joissa vaalitaan elokuvaperintöä.

Liite. 1. Kyselylomake koskee kaikkia jäsenvaltioiden julkisia laitoksia, myös paikallisia ja alueellisia, joissa vaalitaan elokuvaperintöä. Liite Kyselylomake elokuvaperinnöstä ja siihen liittyvän teollisen toiminnan kilpailukyvystä 16. marraskuuta 2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston suosituksen 1, jäljempänä suositus, täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä 28.12.2007/1433 Verkkoaineisto

Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä 28.12.2007/1433 Verkkoaineisto Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä 28.12.2007/1433 Verkkoaineisto Esa-Pekka Keskitalo 19.5.2008 Lain tarkoitus (1 ) Tämän lain tarkoituksena on Suomessa yleisön saataville saatettujen

Lisätiedot

Tulossopimus. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Näkövammaisten kirjaston tulossopimus vuosille 2011 2013

Tulossopimus. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Näkövammaisten kirjaston tulossopimus vuosille 2011 2013 1 Opetus- ja kulttuuriministeriön ja n tulossopimus vuosille 2011 2013 1. Arvot, toiminta-ajatus ja visio Arvot Kirjasto toteuttaa toiminnassaan opetusministeriön hallinnonalan yhteisiä arvoja, joita ovat

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS 2014-2016

TULOSSOPIMUS 2014-2016 KANSALLINEN AUDIOVISUMLINEN INSTITUUTTI NATIONELLA AUDIOVISUELLA INSTITUTET NATIONAL AUDIOVISUAL INSTITUTE Dnro 90/01/2010 TULOSSOPIMUS 2014-2016 10.11.2010 (korjattujataydennetty31.10.2011) (päivitettyjä

Lisätiedot

Kansalliset digitaaliset kirjastohankkeet ja digitointi

Kansalliset digitaaliset kirjastohankkeet ja digitointi Kansalliset digitaaliset kirjastohankkeet ja digitointi 11. Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Hämeenlinna 7.10.2010 Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen

Lisätiedot

VTM dnro 6 /020/2010 VALTIO N TAIDEMUSEON. Tulossopimus VUOSILLE 2011-13

VTM dnro 6 /020/2010 VALTIO N TAIDEMUSEON. Tulossopimus VUOSILLE 2011-13 VTM dnro 6 /020/2010 VALTIO N TAIDEMUSEON Tulossopimus VUOSILLE 2011-13 VALTION TAIDEMUSEON TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2011-13 Käsitelty Valtion taidemuseon yt-neuvostossa 30.11.2010 ja j ohtoryhmässä 1.12.2010

Lisätiedot

Painetun aineiston saatavuus Suomessa. Viikki Pentti Vattulainen

Painetun aineiston saatavuus Suomessa. Viikki Pentti Vattulainen Painetun aineiston saatavuus Suomessa Viikki 2.11.2011 Pentti Vattulainen Säädöspohjaisia tehtäviä: kokoelmat Vapaakappalekirjastot Yleisten kirjastojen keskuskirjasto Maakuntakirjastot Varastokirjasto

Lisätiedot

Ääni%eiden digitoin, Kansalliskirjastossa

Ääni%eiden digitoin, Kansalliskirjastossa Ääni%eiden digitoin, Kansalliskirjastossa Kansalliskirjaston äänitekokoelma KK:lla laaja kokoelma, n. 160 000 äänite%ä Suomen suurin julkinen äänitekokoelma Vuodesta 1981 vapaakappalelaki AV- aineistolle,

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto: tilannekatsaus

Kansallinen digitaalinen kirjasto: tilannekatsaus Suomen VIII Arkistopäivät 18.5.2010 Jyväskylässä Kansallinen digitaalinen kirjasto: tilannekatsaus Suunnittelija Tapani Sainio www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen

Lisätiedot

Nuorisotoimen EU-hankkeet 2012

Nuorisotoimen EU-hankkeet 2012 HELSINGIN KAUPUNKI TAE 2012 1 (5) Nuorisotoimen EU-hankkeet 2012 MYÖTÄTUULESSA NUORTEN DIGITAALISET OPPIMISYMPÄRISTÖT Manner-Suomen ESR- ohjelma / Etelä-Suomen suuralue Hankeaika 2007 2013 Myötätuulessa

Lisätiedot

Arkistolaitos ja avoin tieto. Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen

Arkistolaitos ja avoin tieto. Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen Arkistolaitos ja avoin tieto Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen Avoimuus on keskeisin arvo Arkistolaitos edistää hyvän tiedonhallintatavan

Lisätiedot

KULTUURIAINEISTOLAKI JA MUSIIKKIAINEISTOT. Uudistunut kulttuuriaineistolaki -seminaari 19.5.2008 Tapani Moisio

KULTUURIAINEISTOLAKI JA MUSIIKKIAINEISTOT. Uudistunut kulttuuriaineistolaki -seminaari 19.5.2008 Tapani Moisio KULTUURIAINEISTOLAKI JA MUSIIKKIAINEISTOT Uudistunut kulttuuriaineistolaki -seminaari 19.5.2008 Tapani Moisio Yleistä Musiikkiaineistoilla tarkoitetaan tässä musiikkiäänitteitä ja nuottijulkaisuja Kansalliskirjastolla

Lisätiedot

Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen yhdistymisen valmisteluprosessi

Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen yhdistymisen valmisteluprosessi Toimeksianto OKM/4/010/2012 02.03.2012 Jakelussa mainituille Viite Asia Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen yhdistymisen valmisteluprosessi Tausta Opetus- ja

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus. Digiajasta ikuisuuteen -seminaari 13.12.2011 Minna Karvonen

Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus. Digiajasta ikuisuuteen -seminaari 13.12.2011 Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus Digiajasta ikuisuuteen -seminaari 13.12.2011 Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto: taustaa Hallitusohjelma: Kirjastoja kehitetään vastaamaan

Lisätiedot

Pitkäaikaistallennus. CSC - Tieteen tietotekniikan keskus IT2008 Ari Lukkarinen

Pitkäaikaistallennus. CSC - Tieteen tietotekniikan keskus IT2008 Ari Lukkarinen Pitkäaikaistallennus CSC - Tieteen tietotekniikan keskus IT2008 Ari Lukkarinen Mitä on pitkäaikaistallennus? Tiedon tallennuksen aikajänne ylittää tallennusjärjestelmän sekä laite-että ohjelmistokomponenttien

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Museopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin

Lisätiedot

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Jari Toivonen, Projektipäällikkö Koripallomuseo-projekti käynnistyi Kotkassa vuonna 2008 tavoitteena luoda pysyvä, valtakunnallinen, koripalloon liittyvä erikoismuseo.

Lisätiedot

T.E.H.D.A.S. Arkisto. Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista. Juha Mehtäläinen

T.E.H.D.A.S. Arkisto. Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista. Juha Mehtäläinen T.E.H.D.A.S. Arkisto Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista Juha Mehtäläinen Miksi arkistoida? Koska arkistoitavaa materiaalia on Performanssitaidetta halutaan kuvata - uutta aineistoa syntyy koko

Lisätiedot

Miten muistiorganisaatiot voivat olla yhteistyössä? ekam (e-kirjastot, -arkistot, -museot) - Muisti 2 KULDI laajennettu digitointiyhteistyöryhmä

Miten muistiorganisaatiot voivat olla yhteistyössä? ekam (e-kirjastot, -arkistot, -museot) - Muisti 2 KULDI laajennettu digitointiyhteistyöryhmä Muistio Miten muistiorganisaatiot voivat olla yhteistyössä? ekam (e-kirjastot, -arkistot, -museot) - Muisti 2 KULDI laajennettu digitointiyhteistyöryhmä aika: 9.9.2003 klo 13.00 15.50 paikka: Suomalaisen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN

Lisätiedot

Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa

Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa Suomen metsämuseo ja -tietokeskus Lusto avattiin kansallismaisemaan Punkaharjulle 1.6.1994 Toimintaa säätelevät museolaki ja asetus kulttuuri- ja luonnonperintöä

Lisätiedot

Pienpainatteet Luston museokokoelmissa. Marko Rikala Lusto Suomen Metsämuseo

Pienpainatteet Luston museokokoelmissa. Marko Rikala Lusto Suomen Metsämuseo Pienpainatteet Luston museokokoelmissa Marko Rikala Lusto Suomen Metsämuseo Luston kirjastokokoelma käsikirjastoluontoinen; yleisöllä pyynnöstä mahdollisuus tutustua aineistoihin ensisijaisesti museotyön

Lisätiedot

Keski-Suomen museo. Kuva-arkisto ja tutkimusarkisto. Kuva: Olga Oksanen, Keski-Suomen museo. Keski-Suomen museo

Keski-Suomen museo. Kuva-arkisto ja tutkimusarkisto. Kuva: Olga Oksanen, Keski-Suomen museo. Keski-Suomen museo Keski-Suomen museo Virpi Mäkinen 4.4.2016 virpi.makinen@jkl.fi Keski-Suomen museo Kuva-arkisto ja tutkimusarkisto Kuva: Olga Oksanen, Keski-Suomen museo. Kuva: Pekka Helin, Keski-Suomen museo Keski-Suomen

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1990:1 Asia Hakija Teoksen käyttäminen, kirjasto A Annettu 3.1.1990 Tiivistelmä Tekijänoikeusneuvoston lausunto oppilaitoskirjaston materiaalihankintaa, materiaalin käsittelyä

Lisätiedot

Digitoinnin työpaja 3a/4 Äänitteiden digitoinnin perusteita

Digitoinnin työpaja 3a/4 Äänitteiden digitoinnin perusteita Digitoinnin työpaja 3a/4 Äänitteiden digitoinnin perusteita 15.1.2010 Toni Suutari www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen ja museoiden sähköisten aineistojen

Lisätiedot

KDK:n ajankohtaiset kuulumiset

KDK:n ajankohtaiset kuulumiset KDK:n ajankohtaiset kuulumiset 17.5.2011 Valtakunnalliset museopäivät, Turku Tapani Sainio Kansalliskirjasto www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen ja museoiden

Lisätiedot

Sanomalehtien Liiton keskustelutilaisuus Digiarkistoista liiketoimintaa. Taustaa. Mitä Kansalliskirjasto voi tarjota sanomalehdille?

Sanomalehtien Liiton keskustelutilaisuus Digiarkistoista liiketoimintaa. Taustaa. Mitä Kansalliskirjasto voi tarjota sanomalehdille? Sanomalehtien Liiton keskustelutilaisuus Digiarkistoista liiketoimintaa Taustaa Mitä Kansalliskirjasto voi tarjota sanomalehdille? Vs. johtaja Pirjo Karppinen, Kansalliskirjasto, digitointi-ja konservointikeskus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 14.9.2015 Liite 1. Karjalatietokantasäätiö. sen tutkimusrekisteri Tytti Voutilainen 3.9.2015

Kaupunginhallitus 14.9.2015 Liite 1. Karjalatietokantasäätiö. sen tutkimusrekisteri Tytti Voutilainen 3.9.2015 Kaupunginhallitus 14.9.2015 Liite 1 Karjalatietokantasäätiö ja sen tutkimusrekisteri Tytti Voutilainen 3.9.2015 Karjala-tietokantasäätiö Säätiö perustettiin vuonna 1990 Taustayhteisöt: Mikkelin maakunta-arkisto,

Lisätiedot

Kansallinen audiovisuaalinen arkisto Radio- ja TV-arkisto. Eeva Savolainen KAVA Anssi Kainulainen CSC

Kansallinen audiovisuaalinen arkisto Radio- ja TV-arkisto. Eeva Savolainen KAVA Anssi Kainulainen CSC Kansallinen audiovisuaalinen arkisto Radio- ja TV-arkisto Eeva Savolainen KAVA Anssi Kainulainen CSC Kansallinen audiovisuaalinen arkisto Entinen Suomen elokuva-arkisto (1957-2007) Radio- ja tv-arkistoinnin

Lisätiedot

Painetun aineiston saatavuus Anna-Maria Soininvaara

Painetun aineiston saatavuus Anna-Maria Soininvaara Painetun aineiston saatavuus Anna-Maria Soininvaara Helsingin kaupunginkirjasto 4.11.2011 PAINETTU VS DIGITAALINEN Yleiset kirjastot ovat vasta siirtymässä digitaalisiin aineistoihin. Painettua aineistoa

Lisätiedot

Museoiden digitointiavustus

Museoiden digitointiavustus Museoiden digitointiavustus Digitointihankkeet ja museoiden yhteistyö tilaisuus 1.6.2010 Minna Karvonen, opetus- ja kulttuuriministeriö Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen

Lisätiedot

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Arvoisat Lieksan kuudenteen kulttuuriseminaariin osallistujat, Minulla on miellyttävä kunnia pitää puheenvuoro Lieksan kaupungin puolesta tässä Digittääkö

Lisätiedot

Hankkeet ja yhteentoimivuus. OKM:n kirjastopäivät Minna Karvonen

Hankkeet ja yhteentoimivuus. OKM:n kirjastopäivät Minna Karvonen Hankkeet ja yhteentoimivuus OKM:n kirjastopäivät 2012 Minna Karvonen 12.12.2012 Hallitusohjelman kirjaukset Yhteentoimivuus: kansallista perustaa Kirjastoja kehitetään vastaamaan tietoyhteiskunnan haasteisiin.

Lisätiedot

Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto. STKS:n seminaari 20.1.2011

Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto. STKS:n seminaari 20.1.2011 Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto STKS:n seminaari 20.1.2011 Taustaa Varastokirjasto perustettiin Kuopioon 1989 helpottamaan yliopistokirjastojen tilaongelmia (-> useita komiteanmietintöjä tilaongelmista

Lisätiedot

Televisio- ja radiotutkimukselle KAVA:n kautta avautuvat ulottuvuudet

Televisio- ja radiotutkimukselle KAVA:n kautta avautuvat ulottuvuudet Televisio- ja radiotutkimukselle KAVA:n kautta avautuvat ulottuvuudet Digiaika Talteen! - seminaari 16.5.2008, Kansalliskirjasto Ajoitus Ikävää: Olisi pitänyt aloittaa jo kauan sitten kysymys vanhoista

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Tiivistelmä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura haluaa esittää seuraavan lausunnon

Lisätiedot

keskus Euro TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO Yliopistonkatu 38 PL Tampere

keskus Euro TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO Yliopistonkatu 38 PL Tampere TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO Euro keskus Yliopistonkatu 38 PL 617 33101 Tampere www.uta.fi/laitokset/kirjasto/eu EU-informaatikko puh. (03) 215 7867 fax (03) 215 7493 e-mail: kileto@uta.fi 1 Tampereen

Lisätiedot

Mitä on tehty ja mitä on suunnitteilla romaniaineistojen arkistoimiseksi?

Mitä on tehty ja mitä on suunnitteilla romaniaineistojen arkistoimiseksi? Mitä on tehty ja mitä on suunnitteilla romaniaineistojen arkistoimiseksi? Mitä on tehty? Mitä ei ole tehty? Mitä on suunnitteilla? Risto Blomster SKS/Kansanrunousarkisto Risto.blomster@finlit.fi Romaniasiain

Lisätiedot

Tietoasiantuntija Juha Piukkula Eduskunnan kirjasto 12.3.2015

Tietoasiantuntija Juha Piukkula Eduskunnan kirjasto 12.3.2015 Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Radio- ja televisioarkisto (RTVA) Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Tietoasiantuntija Juha Piukkula Eduskunnan kirjasto 12.3.2015 Radio- ja tv-arkisto

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Museon kokoelmien tuominen verkkoon 2. Museon osallistuminen asiantuntijana Museoviraston vetämään Museo 2015 -hankkeeseen, jossa luodaan valtakunnallista

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet

Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet Museoiden KDK-ajankohtaispäivä 29.4.2010 Jorma Waldén Opetusministeriö 1 KDK-hankkeen tekijänoikeuskysymyksistä Tavoitteena edistää arkistojen, kirjastojen

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

KDK ja Museo 2015 yhteistyön kautta asiasanoituksen pulmien ratkomista, esim. rautatien termistö laajemmin MASAan.

KDK ja Museo 2015 yhteistyön kautta asiasanoituksen pulmien ratkomista, esim. rautatien termistö laajemmin MASAan. Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kokoelmien saavutettavuuden lisääminen 2. Valtakunnallisen tallennusyhteistyön toteutuminen TAKO -verkostossa 3. Tutkimustoiminnan edistäminen

Lisätiedot

Kysely audiovisuaalisista aineistoista Euroopassa. Loppuraportti TAPE-kyselyn Suomen vastauksista

Kysely audiovisuaalisista aineistoista Euroopassa. Loppuraportti TAPE-kyselyn Suomen vastauksista Training for Audiovisual Preservation in Europe TAPE Kysely audiovisuaalisista aineistoista Euroopassa Loppuraportti TAPE-kyselyn Suomen vastauksista Juha Henriksson Suomen Jazz & Pop Arkisto 16.8.2006

Lisätiedot

KAMUT: Muistiorganisaatioiden tietovarannot yhteiskäyttöön. ÄLYÄ VERKOSSA - WEB INTELLIGENCE Tiedekeskus Heureka, Vantaa 2.-3.9.

KAMUT: Muistiorganisaatioiden tietovarannot yhteiskäyttöön. ÄLYÄ VERKOSSA - WEB INTELLIGENCE Tiedekeskus Heureka, Vantaa 2.-3.9. KAMUT: Muistiorganisaatioiden tietovarannot yhteiskäyttöön ÄLYÄ VERKOSSA - WEB INTELLIGENCE Tiedekeskus Heureka, Vantaa 2.-3.9.2004 Muistiorganisaatiot KAMUT = kirjastot, arkistot ja museot ekam yhteistyö

Lisätiedot

SOPIMUS ELOKUVIEN VAPAAEHTOISESTA TALLETTAMISESTA ELOKUVA- ARKISTOIHIN

SOPIMUS ELOKUVIEN VAPAAEHTOISESTA TALLETTAMISESTA ELOKUVA- ARKISTOIHIN SOPIMUS ELOKUVIEN VAPAAEHTOISESTA TALLETTAMISESTA ELOKUVA- ARKISTOIHIN Sopimuspuolet ja 1. X (tuottaja tai tuottajan laillisesti valtuutettu edustaja, esimerkiksi levittäjä [tarkka nimike määritellään

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto

Kansallinen digitaalinen kirjasto Kansallinen digitaalinen kirjasto Tiedotustilaisuus 15.1.2009 Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto hankkeen tausta Kansalliset linjaukset velvoittavat kirjastojen, arkistojen ja museoiden tietovarantojen

Lisätiedot

Journalistinen kuva-arkisto JOKA

Journalistinen kuva-arkisto JOKA Journalistinen kuva-arkisto JOKA Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät 21.-22.11. 2011 Lehtikuvat kellareista ja kotoa kulttuuriperintökäyttöön Ekku Peltomäki ja Aira Samulin JOKA / Kari Pulkkinen JOKA-hanke:

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KIRJASTON TEHTÄVÄT JA ASIAKKAAT... 4 3 NYKYISET

Lisätiedot

Hyvät käytännöt ja pitkäaikaissäilytyksen huomioiminen digitoinnissa. 6.5.2013 FT István Kecskeméti, sektorijohtaja, Kansallisarkisto

Hyvät käytännöt ja pitkäaikaissäilytyksen huomioiminen digitoinnissa. 6.5.2013 FT István Kecskeméti, sektorijohtaja, Kansallisarkisto Hyvät käytännöt ja pitkäaikaissäilytyksen huomioiminen digitoinnissa 6.5.2013 FT István Kecskeméti, sektorijohtaja, Kansallisarkisto Kokoelmat (alkuperäiset) Digitoinnin kokonaisuus Luettelointi Järjestely

Lisätiedot

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kuva: Ville Asuma, Friitalan koulu, Ulvila. SataGlobalin kuvataidekilpailu 2002, I palkinto, 1. 2. lk. KANSAINVÄLISYYS Ote tasavallan presidentin

Lisätiedot

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen ja yhteistyön kehittäminen toteuttamalla yhteishankkeita 2. Valtakunnallisen tallennustoiminnan

Lisätiedot

Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä. Mari Lampenius Asianajaja

Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä. Mari Lampenius Asianajaja Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä Mari Lampenius Asianajaja 23.5.2011 Teoksen tekijänoikeus Tekijänoikeuslain mukaan sillä joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen on tekijänoikeus

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön puheenvuoro Leena Vestala, johtaja. 17.05.2010 Tampereen yliopiston kirjaston 85-vuotisjuhlaseminaari

Opetus- ja kulttuuriministeriön puheenvuoro Leena Vestala, johtaja. 17.05.2010 Tampereen yliopiston kirjaston 85-vuotisjuhlaseminaari Opetus- ja kulttuuriministeriön puheenvuoro Leena Vestala, johtaja 17.05.2010 Tampereen yliopiston kirjaston 85-vuotisjuhlaseminaari Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen Haasteina mm. toimintaympäristön

Lisätiedot

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastoverkkopäivät 2012 Minna Karvonen 23.10.2012 Mistä tässä on oikein kysymys? Tieto- ja viestintätekniikkaan kiinnittyvän

Lisätiedot

instituutti kulttuurimatkailu

instituutti kulttuurimatkailu Pohjoisen kulttuuri-instituutti instituutti kulttuurimatkailu Veli-Pekka Räty projektipäällikkö Lapin matkailuparlamentti, Suomu 30.9.2010 Eväitä kulttuurimatkailun kehittämiseen Pohjoisen kulttuuri-instituutti

Lisätiedot

Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009

Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009 Yle-tutkimus Sanomalehtien Liitto Elokuu 2009 1. Johdanto Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta elokuussa 2009. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten

Lisätiedot

Case YLE D-keskus. Digiwiki-työpaja 5.3.2010 Kiasmassa: Videoiden digitoinnin perusteet ja prosessit

Case YLE D-keskus. Digiwiki-työpaja 5.3.2010 Kiasmassa: Videoiden digitoinnin perusteet ja prosessit Case YLE D-keskus Digiwiki-työpaja 5.3.2010 Kiasmassa: Videoiden digitoinnin perusteet ja prosessit Katri Vänttinen YLE ARMI Arkisto-, medianhallinta- ja informaatiopalvelut 5.3.2010 YLEn D-keskusprojekti

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

Yleisö. Kaupunkilainen, turisti, asiakas, kävijä, ihminen kulttuurin kuluttajan tulee olla kaupungin kulttuurintuotannon keskiössä.

Yleisö. Kaupunkilainen, turisti, asiakas, kävijä, ihminen kulttuurin kuluttajan tulee olla kaupungin kulttuurintuotannon keskiössä. Tarvitaan kulttuurin rakennemuutos: nykyinen rakenne tukee koulunpenkiltä tehtaaseen ajattelua. Tilanne on nyt ihan toinen ja tämä pitää saada näkymään myös Kotkan kulttuurissa. Jari Järvelä Yleisö Kaupunkilainen,

Lisätiedot

Menneisyyden äänet nyt ja tulevaisuudessa

Menneisyyden äänet nyt ja tulevaisuudessa Menneisyyden äänet nyt ja tulevaisuudessa Audiovisuaalisten arkistojen käyttökokemuksia 1 Negatiivinen kuva arkisto kontrollivirastona, joka yrittää estää vapaata tutkimusta lainsäädäntö peikkona, joka

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Historialliset kartat verkossa. Jari Järvinen JY, Multimediaopintokokonaisuus

Historialliset kartat verkossa. Jari Järvinen JY, Multimediaopintokokonaisuus Historialliset kartat verkossa Jari Järvinen JY, Multimediaopintokokonaisuus Taustaa Jyväskylän yliopiston historian laitoksella 90- luvun puolivälissä virinnyt kiinnostus vanhojen historiallisten karttojen

Lisätiedot

Visio Miksi museokokoelmien digitaalista hallintaa tulee kehittää yhdessä ja keskitetysti. Visio Mikael Vakkari / Elina Anttila

Visio Miksi museokokoelmien digitaalista hallintaa tulee kehittää yhdessä ja keskitetysti. Visio Mikael Vakkari / Elina Anttila Miksi museokokoelmien digitaalista hallintaa tulee kehittää yhdessä ja keskitetysti Tärkeitä kysymyksiä Onko meillä varaa ylläpitää ja kehittää kymmeniä erilaisia kokoelmahallintajärjestelmiä ja niiden

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta

Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta 10/2013 Kopiosto ry Arttu Juselius Tekijänoikeuden syntyminen Tekijänoikeuden suoja syntyy heti kun teos on luotu Automaattisesti. Ei vaadi merkkiä.

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto: katsaus kokonaisuuteen

Kansallinen digitaalinen kirjasto: katsaus kokonaisuuteen Kansallinen digitaalinen kirjasto: katsaus kokonaisuuteen Minna Karvonen Kirjastojen tietojärjestelmät -koulutuspäivät 20.9.2012 Kansallinen digitaalinen kirjasto: taustaa Hallitusohjelman kirjaukset:

Lisätiedot

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten

Lisätiedot

Arkistojen ryhmittely pääpiirteissään

Arkistojen ryhmittely pääpiirteissään Suomen arkistot Suomessa on hyvin monentyyppisiä arkistoja, suurin osa on julkisin varoin ylläpidettyjä, mutta myös yksityisin varoin mm. säätiö- tai yhdistysmuotoisia arkistoja on olemassa Arkistointia

Lisätiedot

TTA-PASin etenemissuunnitelma ja kustannukset

TTA-PASin etenemissuunnitelma ja kustannukset TTA-PASin etenemissuunnitelma ja kustannukset Saara Värttö, TTA-PAS koordinaattori, saara.vartto@csc.fi Pitkäaikaissäilytyksen keskustelutilaisuus 10.4.2013 Pitkäaikaissäilytys tutkimuksen tarpeisiin TTA-PAS-hankkeella

Lisätiedot

Museo 2015 & Kansallinen digitaalinen kirjasto. Museo 2015 hankkeen aloitusseminaari 23.11.2011 Minna Karvonen

Museo 2015 & Kansallinen digitaalinen kirjasto. Museo 2015 hankkeen aloitusseminaari 23.11.2011 Minna Karvonen Museo 2015 & Kansallinen digitaalinen kirjasto Museo 2015 hankkeen aloitusseminaari 23.11.2011 Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto: taustaa Hallitusohjelma: Edistetään kirjastojen, museoiden

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012 Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012 Minna Karvonen 11.12.2012 Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: kansallista perustaa Hallitusohjelman kirjaukset: kirjastojen kehittäminen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:10

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:10 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:10 Asia Hakija Elokuva A Annettu 17.5.1993 Tiivistelmä Tekijänoikeusneuvoston lausunto tekijänoikeudesta kahteen elokuvateokseen, tekijänoikeuden siirtymisestä ja tekijänoikeuden

Lisätiedot

Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA

Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUKAISET OIKEUDET AV-TEOKSEEN Tekijänoikeuslain esimerkkiluettelossa ja poikkeussäännöksissä puhutaan elokuvateoksesta,

Lisätiedot

Museo 2015 tavoitteet, organisointi ja museoyhteistyö. Elina Anttila

Museo 2015 tavoitteet, organisointi ja museoyhteistyö. Elina Anttila Museo 2015 tavoitteet, organisointi ja museoyhteistyö Elina Anttila 14.2.2012 Elina Anttila museo 2015 Mitä museo 2015 on? Museoiden yhteishanke, jossa kartoitetaan museoiden kokoelmahallinnan prosesseja,

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA OPISKELIJAN MUISTILISTA Käsityön lukiodiplomi muodostuu käsityötuotteesta tai -teoksesta ja sen syntyä esittävästä portfoliosta. Käsityön lukiodiplomi on yhden lukiokurssin laajuinen kokonaisuus. Ennen

Lisätiedot

9146/16 team/eho/si 1 DG E - 1C

9146/16 team/eho/si 1 DG E - 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2016 (OR. en) 9146/16 AUDIO 64 CULT 44 DIGIT 53 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Ed. asiak. nro: 8668/16 AUDIO 53 CULT

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Opettajankoulutus digitaalisella aikakaudella. Kristiina Kumpulainen professori, Helsingin yliopisto Opettajankoulutus verkossa seminaari 04.04.

Opettajankoulutus digitaalisella aikakaudella. Kristiina Kumpulainen professori, Helsingin yliopisto Opettajankoulutus verkossa seminaari 04.04. Opettajankoulutus digitaalisella aikakaudella Kristiina Kumpulainen professori, Helsingin yliopisto Opettajankoulutus verkossa seminaari 04.04.2008 Opettajan ammattitaidon kehittymisen tukeminen tietoyhteiskunnassa

Lisätiedot

Mikä on Elävä arkisto?

Mikä on Elävä arkisto? Mikä on Elävä arkisto? 1 YLEn Elävä arkisto Kaikki hankkeet, joilla tähdätään tekijänoikeusviidakon yksinkertaistamiseen, ovat tervetulleita Suunta, jolla sopimista helpotetaan, on oikea Sopimuslisenssin

Lisätiedot

käytön ja hallinnan välineenä

käytön ja hallinnan välineenä KAVIn Ritva-tietokanta tutkimusdatan keräämisen, käytön ja hallinnan välineenä Eeva Savolainen Digitaalista tutkimuskäyttöön sopivaa dataa on nykyisin tarjolla yhä enemmän, minkä vuoksi datan hallintaan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan metsäohjelma 2012-2015 laatiminen. Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan 3.10.2011

Pohjois-Karjalan metsäohjelma 2012-2015 laatiminen. Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan 3.10.2011 Pohjois-Karjalan metsäohjelma 2012-2015 laatiminen Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan 3.10.2011 1 Alueellinen metsäohjelma Metsäalan ja yhteiskunnallisten vaikutusten strateginen ohjelma Yli

Lisätiedot