YSTÄVÄKIRJE Toukokuu 2/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YSTÄVÄKIRJE Toukokuu 2/2013"

Transkriptio

1 YSTÄVÄKIRJE Toukokuu 2/2013 Nele ja Francis Borchardt, Hong Kong Kiinan raja on meistä metrolla vain n. 20 minuutin matkan päässä. Kahtena lauantaina olemme käyneet rajan toisella puolella Shen Zhenissa Kiinaa valloittamassa. Emme taida mandarinia, mutta aina sieltä on löytynyt joku, joka ymmärtää kantonia. Ja tietty karaktereilla selviää jo aika pitkälle. Tämä perhekuva on Zhen Shenin valtavasta kasvitieteellisestä luonnonpuistosta ( ). Tervehdys rakkaat tukijamme! Kevät ja kesä ovat saapuneet vihodin Suomeenkin. Eteenkin Facebookin päivitysten perusteella kevät antoi Suomessa odotuttaa, mutta mukavaa kun nyt saatte nauttia valosta, lämpimästä ilmasta, kukkien tuoksusta ja linnunlaulusta. Näitä kotosia tuoksuja ja kukkia on aina välillä ikävää. Meilläkin on kai kesä (täällä vuodenaikojen erottaminen on vaikeampaa), lämpötilaa kipua helposti yli +30 C. Nyt on jo vähän aikaa ollut sadekausi. Sää on yleensä harmaata ja pilvistä. Olo on niin kuin istuisi jatkuvasti saunassa. Melkein päivittäin salamoi, ukkostaa ja sataa rankasti. Sadekuuro saattaa kestää vain puolisen tuntia, mutta voi sitä veden määrää ja murtuneiden puiden kasoja. Sade saattaa yllättää milloin tahansa. Eilen pimeni keskeellä päivää niin, että edes metriä ei nähnyt eteenpäin. Viime yönä oli ensimmäinen todella rankkasade nn. Mustan sateen myrsky (Black Rainstorm) meidän reilu 1,5-vuotta Hongkogissa asumisen aikana. Ilmatieteenlaitoksen mukaan Mustan sateen aikana sataa keskimäärin 70 ml vettä tunnissa. Kadut alkavat hetkessä tulvia. Muut perheenjäsenet, paitsi Sophia ja minä, nukkuivat jylinästä ja salamoinnista huolimatta sikeästi kuin karhut talviuntansa. En ole koskaan nähnyt mitään sellaista aikaisemmin, mutta onneksi talomme on vahva. Se kestää trooppiset myrskyt ja viimeisen luokituksen rankkasateetkin. Ukkosen keskipiste oli reilun kolmen tunnin ajan meidän kaupunginosassa. Voimakkaalle sateelle on täällä kolme luokitusta: keltainen, punainen ja musta sade. Viimeisen aikana elämä pysähtyy, mm. koulut ja päiväkodit ovat suljettuja. Kun mittarissa lukee +35 C ja aurinko prottaa pilvettömältä taivaalla, on viisasta pysytellä rakennuksien lähettyvillä. Niihin voi mennä tarpeen mukaan vilpottelemään. Siinä, missä moni suomalainen kaipaa etelän lämpöön, ainakin puolet perheestämme ikävöi hieman viileämpiä oltavia. Onneksi ei tarvitse odottaa enää kauan, sillä tänä kesänä meillä on mahdollisuus matkustaa lomallamme Viroon ja seurakuntavierailuillemme Suomeen. Lähdemme matkaan kesäkuun 21. päivänä ja palaamme hieman enne elokuun puoliväliä. Pitkin kesää vierailemme kaikissa kuudessa tukijaseurakunnassamme. Kirjeen lopusta löydät tarkemman aikataulun. Tule ihmeessä meitä moikkaamaan! Taukoa kielen opinnoissa Minä (Nele) saavutin vihdoin yliopiston kielikurssini puolivälin, mutta vielä kolme kurssia on jäljellä. Mikäli kaikki menee suunnitelman mukaan, valmistun loppukesästä Kolmoskurssini oli erityisen raskas monesta eri syystä: uutta kielioppia, sanoja sekä kotitehtäviä oli vaikka muille jakaa ja sen ansiosta aktiiviseen kielenkäyttöön ei tahtonut löytää aikaa. Nyt en puhu kaupassa asioimisesta, vaan viikottain opittavien uusien

2 teemojen sanavaraston käyttämisestä. Tästä syystä syyskuun puolivälissä alkaavalla kurssilla opiskelen karaktereita itsenäisesti oman tahdin mukaan ja yritän päästä perjantaipäiviksi johonkin kantonin kieliseen työympäristöön kieliharjoitteluun. Toivotaan ja rukoillaan, että minulle löytyisi harjoittelupaikka. Palaan karaktereiden opiskelun pariin sitten työni ohella yhtenä päivänä viikossa, kun olen valmistunut suullisen kantonin kurssilta. Odotan innolla tietoa tulevasta kieliharjoittelun paikasta. Nautin kielen opiskelusta ja se tuntuu hyvältä, mutta juuri nyt tauko on enemmänkin kuin tervetullut. Kolmoskurssin loppukokeisiin valmistumista häiritsi rakkaan mummoni sairastuminen. Hän sai pääsiäisen jälkeen aivoinfrarktin ja joutui viettämään kuukauden päivät sairaalassa. Elämä ei palautunut entiselleen, mutta Herran hoidossa, päivä kerrallaan jatketaan. Jos Jumala suo, tapaamme kesällä. Koti-ikävä ja läheisten kaipuu on suuri, kun asuu kaukana ja heille sattuu jotakin. Vierailu Amazing Grace ssa Amazing Grace on Hongkongin Luterilaisen kirkon tällä hetkellä ainoa englannin kielinen kirkko. Hongkongin hieman reilu 7 miljoonasta asukkaasta kristittyjä on 10%, joista noin puolet ovat roomalaiskatolilaisia ja puolet protestantteja. Valtaväestö on siis buddhalaisia tai buddhalais-taolais-konfutselaiseen kansanuskontoon kuuluvia. Lastenhoitajamme ja kotiapulaisemme Liberty (kuvassa) kuului aikaisemmin katolilaiseen kirkkoon, mutta muutettuaan 10 vuotta sitten Hongkongiin, hän löysi tuttavansa kautta tien Amazing Grace seurakuntaan, jossa oli paljon muitakin filipiineja mukana. Musiikki ja itse tekemisen ilo vetosi Libertyiin ja hän vaihtoi kirkkokuntaansa. Kotiapulaisten vapaapäivä on pääasiallisesti sunnuntaisin. Silloin ne, jotka ovat kristittyjä viettävät koko päivän kirkolla ystävien parissa jakaen arjen ilot ja surut, osallistuen raamattupiireihin, messuharjoituksiin ja messuun. Illan päätteeksi he aterioivat kirkolla yhdessä. Seurakuntalaiset ovat jakautuneet eri ryhmiin, esim. musiikkiryhmään, ruokaryhmään, jumalanpalvelustiimiin, suntiotiimiin jne. Ruokaryhmä kokkailee kaikille illan aterian, suntiotiimi ostaa jumalanpalveluksen kukat, tekee kukkalaitteet ja toimii jumalanpalveluksessa suntioina. Musiikkiryhmä valitsee virret, kirjoittaa laulujen sanat, jumalanpalveluksen rukoukset ja liturgian powerpointille. He toimivat jumalanpalveluksessa myös esilaulajina ja säestäjinä. Libertyn vastuulla on powerpointien kirjoittaminen sekä rumpujen soittaminen. Kaiken tämän jumalanpalveluksensa valmistelutyön he tekevät arjen työpäivänsä ohella. Täytyy myöntää, että yhä uudestaan löydän itseni pohtimasta ja ihmettelemästä seurakuntalaisten aktiivisuutta. Suomalaisissa seurakunnissa on myös paljon vapaaehtoisia, mm. te uskolliset lähetystyön tukijat, mutta yhdessäkään seurakunnassa seurakuntalaiset eivät itse valmistelee messua sillä tavalla, kuten Amazing Gracessa. Nostan heille hattua! Tällä pääasiallisesti maahanmuuttajista (filipiiniläisistä kotiapulaisista, naisista) koostuvalla seurakunnalla on pitkä historia ja sen esipaimenina ovat olleet milloin minkäkin maan lähetysjärjestön papit. Jo parin vuoden ajan seurakunnan esipaimenen rooli on jätetty erään Kamerunista kotoisin olevalle miespuoliselle opiskelijalle, Roylle, joka valmistuu kesäkuun alussa Luterilaisesta Seminaarista teologian maisteriksi. Koska hänellä ei ole papin oikeuksia, seurakunta ei ole voinut viettää joka sunnuntai ehtoollista. He viettävät ehtoollista kaksi kertaa kuukaudessa. Samalainen käytäntö on täällä kuulemma tapana myös enemmistössä muissa luterilaisissa seurakunnissa. Roy on saarnanut kerran kuukaudessa, muina pyhinä saarnavuorossa ovat olleet mm. kiinalainen pastori Valta-osa Amazing Grace seurakuntalaisista ovat äitejä, joiden lapset asuvat Filipiinellä. Vasemmalla olevassa kuvassa kaikki äidit siunataan äitienpäivän messussa. Oli ilo kokea tämän seurakunnan elinvoima ja luja usko Vapahtajaamme. Meidän ja Royn lapset viihtyivät musiikkipainotteisessa jumalanpalveluksessa.

3 Jumalanpalveluksen jälkeen juhlittiin toukokuussa syntyneiden syntymäpäiviä sekä äitienpäivää. Kuvassa Roy alustaa syntymäpäivälaulua. Lapset saivat kokeilla rumpujen soittamista.sophiakin löytyi mieluisaa tekemistä, hän leikki pulloilla. Chow sekä muiden maiden lähetyspapit, luterilaisen seminaarin opettajat. Pastori Chow vastaa Mong Yan seurakunnan kiinalaisesta toiminnasta, jonka tiloissa Amazing Grace yhteisö kokoontuu. Koska Roy valmistuu kesäkuun alussa ja Hongkongin luterilainen kirkko on kutsunut hänet eri tehtäviin kuin Amazing Gracen yhteisön paimenena oleminen, toukokuun viimeisenä viikonloppuna Amazing Gracessa vietetään näillä näkymiin viimeistä jumalanpalvelusta. Kesäkuun neljänä sunnuntaina heille järjestetään raamattupiirin pitämisen opetusta ja sen jälkeen he ovat omillaan, luultavasti vaille tilojakin, sillä tila, jossa he ovat saaneet kokoontua, menee kesäksi remonttiin. Toki raamattupiiri on tärkeää, mutta korvaako se jumalanpalveluksen, korvaako Herran ehtoollisen? Viikonloppuisin kaduilla kulkiessa näemme, siltojen alla ja missä vain löytyy hieman suojaa pahtavalta auringolta, satoja piknikilla olevia naisia. Joka sunnuntai matkalla kirkkomme, näemme porukan, joka viettää erään bussiparkin parkkipaikalla ilmeisesti jumalanpalvelusta. Nämä naiset ovat pukeneet parhaimmat vaatteet päällensä, istuvat piirissä, laulavat, tanssivat ja aterioivat yhdessä. Liberty kertoi, että ennen Amazing Gracen löytämistä, myös hän vietti vapaapäivänsä kaduilla ja silojen alla, mutta seurakunnasta tuli koti henkisestä kodista puhumattakaan. Sunnuntaiden viettäminen Sanan äärellä ystävien kanssa on näille naisille henkireikä. Rakas ystävä, toivon, että sinäkin rukoilisit asialle ratkaisua. Rukoilkaamme, että Hongkongin luterilainen kirkko näkisi maahanmuuttajien työmuodon kehttämisen arvoisena tehtävänä sekä ns. työlaisten asemasta huolehtimisen tärkeänä. Ruokoilkaamme, että maahanmuuttajien parissa tehtävä työmuoto saisi jatkua ja kasvaa. Tälle on Hongkongissa tarvetta ja potentiaaliakin nähdäkseni on. Siltojen alla on aivan liikaa ihmisiä, jotka eivät mahdollisesti tiedä kristinuskosta mitään. Suomessa, jossa laki sallii jokaiselle kaksi vapaapäivää viikossa ja työpäivän pituudeksi keskimäärin 8 tuntia, ihmiset eivät osaa edes kuvitella, mikälaisissa olosuhteissa ja ehdoilla kotiapulaiset joutuvat kiinalaisissa perheissä työskentelemään. Rukoilkaamme, että arvostus heitä kohtaan nousisi. Luterilaisen Seminaarin kuulumisia Seminaarin (kuvasa) opetuksen lukukausi on juuri päättynyt. Tällä viikolla on tohtorin väitöksiä. Eilen tohtoriksi väitteleli myanmarilainen Mawi Van Ro, jonka pääaineena oli käytännöllinen teologia. Mawi kuului Francisin opiskelijaperhee-

4 seen (olen aikaisemmin kertonut, että jokaisella opettajalla on noin 10 opiskelijan ryhmä, joka tapaa kerran kuukaudessa erilaisten aktiviteettien merkeissä). Tämä kuva on ulkomaalaisten opiskelijoiden läksijäisjuhlasta. Vasemmalta toinen, vaaleansinisessa paidassa on juuri tohtoriksi väitellyt Mawi Van Ro ja punaisessa paidassa SLS:n kummioppilas Dethsacda Aphayamath. Moni tohtoriksi välittelevä tulee köyhistä oloista, joutuu jättämään perheensä moneksi vuodeksi tutkimustyönsä tähden. Kun kaikki menee suunnitelmien mukaan, tohtoritutkinto suoritetaan kolmessa vuodessa. Joskus käy näin, että opiskelijat joutuvat jättämään opiskelut kesken, koska kotimaansa kirkko tai seminaarit, jossa he ovat opettajina tarvitsevat heitä tai kotiin joudutaan palamaan perhetilanteen vuoksi. Valitettavasti tämänkin kevään jälkeen joillekin opiskelijoille käy näin. Viime perjantaina, Buddhan syntmäpäivänä, 17. toukokuuta, osallistuimme ulkomaalaisten opiskelijoiden läksijäisjuhlaan sekä kesällä syntyneiden opiskelijoiden synttäreille. Mukana oli seminaarilla asuvia opiskelijoita sekä opetushenkilökuntaa. Yhdessä laulettiin, pidettiin kiitospuheita puolin ja toisin ja nautittiin opiskelijoiden laittamasta maukkaasta ateraista. Opiskelijat ovat aina otettuja, kun opetushenkilökunta ottaa tällaisiin juhliin mukaan myös perheenjäseniä. Niin kuin jokaisessa oppilaitokseessa, myös tänä vuonna seminaarista valmistuu suuri joukko opiskelijoita teologian maistereiksi, muutamat tohtoreiksi, diakoneiksi, kristillisen kirjaston hoitajaksi jne. Iloitsemme valmistuvien puolesta ja toivotamme heille runsasta Jumalan siunausta kotimaan työkentillä. Valmistuvien joukossa on myös kaksi SLS:n kummioppilasta myamarilainen Do Khan Tuang (kuvassa keskeellä) sekä laosilainen Dethsacda Aphayamath (oikealla). Do Khan Tuang opiskeli seminaarilla vuoden englantia, kotimaassansa hän tekee diakoniatyötä. Dethsacda Aphayamath opiskeli seminaarilla kaksi vuotta teologiaa ja valmisuu Master of Art ohjelmasta. Laosilainen Chinda Soukpaseuth (kuvassa oikealla) on SLS:n kolmas kummioppilas. Hänkin opiskelee teologiaa. Tänä keväänä myös kolme professoria palaa takaisin kotimaahansa: englannin opettaja Rebecca Lee sekä vieraileva UT:n professori Robin Mattison USA:sta, ja pitkään täällä työskennellyt missiologian professori Bas Plasier Hollannista. Heidän tilallensa tulee kolme uutta opettajaa. Robin sanoi opiskelijoiden läksijäisjuhlan kiitospuheessansa, että tämä puolen vuoden vierailu on tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen. Kansainvälisyys on hänen mielestä seminaarin suuri rikkaus, opiskelijoiden aito usko, tiedonjano ja sinnikäs työskentely ovat puhutelleet Robinia syvästi. Tässä kuvassa Francis on juuri päättänyt seminaarilla ensimmäisen reilu tunnin mittaisen yleisöluennon, joka kuului seminaarin 100-vuotisjuhla-ohjelmaan. Sen aiheena oli Raamatun synty ja sen alkulähteet. Luennon jälkeen keskustelu jatkui ja kysymyksiä esitettiin vielä toisen tunnin verran. Kuvassa vasemmalla Francis (VT:n professori) ja oikealla keskustelun puheenjohtajana toiminut UT:n professori Dieter Mitternacht.

5 Vierailuaikataulumme nimikkoseurakunnissamme: su klo 10 Apostolien päivän messu ja lähetystilaisuus Saarijärvellä ke 3.7. klo tapaaminen lähetyksen kahvilassa Unelmatuvassa ja klo 18 kesäkeskiviikko ja matkaan lähettäminen Ylöjärvellä su 7.7. messu, kirkkokahvit ja lähetystilaisuus Kotkassa su klo 11 perhemessu, kirkkokahvit ja lähetystilaisuus Kälviällä ma lähetysilta Kannuksessa ke lähetysilta Vantaankoskella Kysythän lisätietoja seurakuntasi lähetystyöstä vastaavalta! Rukousaiheita: KIITOSAIHEITA Kiitämme tukijajoukostamme ja ystävistämme. Olemme kiitollisia kulunneesta kaksivuotistyökaudesta ja kantonin kielen opiskelun mahdollisuudesta. Että olemme saaneet olla terveitä. PYYNTÖJÄ Amazing Grace englanninkielisten messujen jatkumisen sekä maahanmuuttajatyön kehittämisen puolesta. Nelelle kantonin kielen harjoittelupaikan järjestymistä. Jumalan johdatusta ja siunausta kaikille tänä keväänä LTS:stä valmistuville opiskelijoille, työnsä päättäville sekä aloittaville opettajille. Jumalan varjelusta ja johdatusta Hongkongin Luterilaisen Seminaarin työhön sekä sen taloudelliseen toimeentuloon. Pyydämme siunausta kesälomallemme sekä Suomen seurakuntavierailujen matkoillemme. Nele & Francis Borchardt Flat D, 10/F, Block 6, Palazzo, 28 Lok King Street, Shatin, New Territories, HONG KONG skype: Nele Borchardt (aikaero +5 h) Ystäväkirjeemme voi tilata täältä: Suomen Lähetysseura (09) Liittymislomakkeen voit täyttää myös verkossa: /ystavarengas Iloista ja siunattua kesää! Pian nähdään! Nele, Francis, Alexandra ja Sophia

YSTÄVÄKIRJE. Nele ja Francis Borchardt Hongkong. Tammikuu 1/2014. Tervehdys rakkaat tukijamme,

YSTÄVÄKIRJE. Nele ja Francis Borchardt Hongkong. Tammikuu 1/2014. Tervehdys rakkaat tukijamme, YSTÄVÄKIRJE Tammikuu 1/2014 Nele ja Francis Borchardt Hongkong Perhekuva jouluna 2013! Alexandra 4-v., Francis, Nele ja Sophia 2,5-v. Kuva: Lawrence Borchardt. Tervehdys rakkaat tukijamme, Aloitin (Nele)

Lisätiedot

YSTÄVÄKIRJE. Syyskuu. Nele ja Francis Borchardt, Hong Kong 3/2012. Tervehdys rakkaat ystävämme ja tukijamme,

YSTÄVÄKIRJE. Syyskuu. Nele ja Francis Borchardt, Hong Kong 3/2012. Tervehdys rakkaat ystävämme ja tukijamme, YSTÄVÄKIRJE Syyskuu 3/2012 Nele ja Francis Borchardt, Hong Kong Näkymä Kiinalaiselle yliopistolle (elokuu 2012). Nelen opiskelupaikka, kielikeskus näkyy auton kohdalla, puiden takana kuvan oikeassa laidassa.

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Pääsiäispäivän messu, Tai Po Marketin Immaculate Heart of Mary roomalaiskatolilaisesta kirkosta, 20.4.2014.

Pääsiäispäivän messu, Tai Po Marketin Immaculate Heart of Mary roomalaiskatolilaisesta kirkosta, 20.4.2014. YSTÄVÄKIRJE Huhtikuu 2/2014 Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, eläville elämän antoi! Virsi 90 Nele ja Francis Borchardt Hongkong Pääsiäispäivän messu, Tai Po Marketin Immaculate Heart

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

YSTÄVÄKIRJE. Nele ja Francis Borchardt Hongkong. Syyskuu 3/2013. Tervehdys rakkaat tukijamme,

YSTÄVÄKIRJE. Nele ja Francis Borchardt Hongkong. Syyskuu 3/2013. Tervehdys rakkaat tukijamme, YSTÄVÄKIRJE Syyskuu 3/2013 Nele ja Francis Borchardt Hongkong Vantaankosken seurakunnan kirkosalissa ennen yleisötapaamistamme 24.7.2013 (kuva pastori Mark Saba). Tervehdys rakkaat tukijamme, Hieman ennen

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Ystävät hyvät! 24.4.2014

Ystävät hyvät! 24.4.2014 Ystävät hyvät! 24.4.2014 Morogorossa on sadekausi. Sadekuuroja tulee lähes päivittäin. Lämpötila kipuaa kuitenkin + 30 paikkeille päivisin, joten on kuumaa ja kosteaa. Pari viikkoa sitten täällä satoi

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

YSTÄVÄKIRJE Heinäkuu 3/2014

YSTÄVÄKIRJE Heinäkuu 3/2014 YSTÄVÄKIRJE Heinäkuu 3/2014 Tervehdys rakkaat tukijamme, Nele ja Francis Borchardt Hongkong Perhekuva Disneylandissa, 13.6.2014 Sophian 3-v. syntymäpäivänä. Välillä sitä ihmettelee, miten aika voikin rientää

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015

YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 YSTÄVÄLEHTINEN 3/2015 26.5.2015 Addis Abeba, Etiopia Hei vaan, Näin toukokuun lopussa on ensimmäiset merkit olemassa tulevasta useamman kuukauden mittaisesta sadekaudesta. Sadekausi on elintärkeä maalle

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Inkerin kirkon Teologinen Instituutti sijaitsee Keltossa, Pietarin ulkopuolella Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku

Lisätiedot

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA KRISTILLINEN SEURAKUNTA Seurakunta on kristittyjen yhteisö. Se toimii paikallisesti ja osana suurempaa kokonaisuutta, maailmanlaajuista kristillistä

Lisätiedot

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015. 1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla

Lisätiedot

1/2015. * Alexandra (vihreässä paidassa) ja hänen parhaat kaverinsa uudessa koulussa. * Alexandran ensimmäiset kiinalaiset karakterit (numerot).

1/2015. * Alexandra (vihreässä paidassa) ja hänen parhaat kaverinsa uudessa koulussa. * Alexandran ensimmäiset kiinalaiset karakterit (numerot). Nele ja Francis Borchardt Tai Wai, Hong Kong 1/2015 Aloitin tämän kirjeen kirjoittamisen jo joulukuussa, mutta monien teknisten ongelmien ja työkiireiden vuoksi valmista tuli vasta nyt, anteeksi! Armorikasta

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Opettamassa: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain Liitto ry.

Opettamassa: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain Liitto ry. Opettamassa: Musiikissa : Muita : Ruokailu: Sielunhoito: Rukouspalvelu: Kirjanmyynti: Arpajaiset: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Suomen Lähetysseura Sampo Pankki IBAN FI38 8000 1400 1611 30 Tähtitorninkatu 18, 00140 Helsinki puh. 09 12 971 www.suomenlahetysseura.

Suomen Lähetysseura Sampo Pankki IBAN FI38 8000 1400 1611 30 Tähtitorninkatu 18, 00140 Helsinki puh. 09 12 971 www.suomenlahetysseura. Kaohsiung 5.10.2015 Syksyinen tervehdys täältä pallon toiselta puolelta. Teillä siellä on jo ruskaa ja meillä täällä Intiaanikesä. Todellakin on vielä ollut kesäisen kuumia päiviä, päivällä sellaiset +30

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Nele ja Francis Borchardt Hongkong Tervehdys Hongkongista!

Nele ja Francis Borchardt Hongkong Tervehdys Hongkongista! Nele ja Francis Borchardt Hongkong 25.5.2017 Tervehdys Hongkongista! Rakkaat tukijamme Suomessa ja Virossa, viime kirjeestämme on kulunut todella pitkään, siksi kirjotamme tällä kertaa hieman pidemmän

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan? Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi Kesäkuussa Metsästettiin sana-aarteita Lasten Yliopiston sanataidekurssilla. VäriVarjoTeatteria, tarinoita, loitsuja ja muutamia muitakin lohkaisuja loihdittiin esiin kesäpäivien iloksi... Olipa kerran

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Onnea! Sunnuntain klo 11 messussa siunataan seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijät. Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p

Onnea! Sunnuntain klo 11 messussa siunataan seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijät. Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p Kesä 2018 Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p. 050 599 7335. 18.6.-1.7.2018 kirkko on avoinna joka päivä klo 9-13. Heinäkuussa kirkko on suljettu muutoin paitsi viikonloppuisin. 1.8.-5.8.2018 kirkko

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Dia 1. Dia 2. Dia 3. Kiinan monet kasvot

Dia 1. Dia 2. Dia 3. Kiinan monet kasvot Dia 1 1 Kiinan monet kasvot Vuositeemamateriaali 2019 Suomen Pipliaseura Dia 2 Mielikuvasi Kiinasta? Pysähdy hetkeksi miettimään mielikuviasi Kiinasta. Vastaavatko nämä nuoret naiset älykännyköineen kuvaasi

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot