KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUKSEN palvelumuodot tanssijoille ja tanssiryhmille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUKSEN palvelumuodot tanssijoille ja tanssiryhmille"

Transkriptio

1 Laajempi ohjeistus KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUKSEN palvelumuodot tanssijoille ja tanssiryhmille? 1V VAROsaatan tanssia! KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUS V

2 OHJEISTUKSEN SISÄLTÖ 1. Suunnittelen uutta teosta, mitä teen? Olen saanut myönteisen osatuotantotukipäätöksen Tanssin Keskukselta, miten toimin? Minulla on valmis/valmistumassa oleva teos, jonka tuottamisessa ja markkinoinnissa kaipaan apua, mitä teen? Minulla on verstas, jonka haluan Tanssin Keskuksen myyntiin, mitä teen? Olen tuottamassa tanssijalle tai tanssiryhmälle teosta, miten toimin?...8 2

3 Tanssin Keskus on tanssitaiteilijaa varten! Voimme tarjota sinulle monenlaista tukea ja apua omia tuotantoja tehdessäsi. Helpottaaksemme tätä työtä olemme laatineet ohjeistuksen, kuinka toimia uutta teosta suunnitellessasi ja valmistumassa olevaa tai valmista teosta tuottaessasi. 1. SUUNNITTELEN UUTTA TEOSTA, MITÄ TEEN? Varaan teoksen suunnitteluun ja toteutukseen vähintään vuoden minimiaikaväli ensimmäisestä ideasta teoksen ensi-iltaan otan yhteyttä Tanssin Keskukseen jo suunnitteluvaiheessa, erityisesti jos aion pyytää tuottajalta tuotantoapua Teen selkeän työsuunnitelman ja rahoitussuunnitelman Suunnittelen ensi-illan ajankohdan ja paikan Haen apurahoja monesta paikasta 1. TANSSIN KESKUKSELTA SAAN Neuvontaa työsuunnitelman ja rahoitussuunnitelman tekemiseen Tuottaja voi kommentoida työsuunnitelman ja rahoitussuunnitelman raakaversiota Dokumentit tulee lähettää tuottajalle viimeistään 3 viikkoa ennen apurahahaun deadlinea Tuottaja ei kommentoi hakemusta, jolla osallistutaan KSTK:n osatuotantotuki hakuun Asiantuntija-apua liittyen rahoitukseen, yhteistyökumppaneihin ja esitystiloihin Tuottaja auttaa esitystilamahdollisuuksien ja yhteistyökumppanuuksien ideoinnissa ja suunnittelussa Tuottaja osallistuu tarvittaessa yhteistyötapaamisiin toimien neuvotteluapuna. Tuottaja ei tee tanssijoiden puolesta sopimuksia. Mahdollisuuden hakea teokselle osatuotantotukea Tanssin Keskukselta Osatuotantotuki on vain rahallinen tuki, ellei muuta sovita 3

4 2. OLEN SAANUT MYÖNTEISEN OSATUOTANTOTUKIPÄÄTÖKSEN TANSSIN KESKUKSELTA, MITEN TOIMIN? Otan yhteyden tuottajaan välittömästi saatuani myönteisen tuotantotukipäätöksen Sovin teoksen aikataulusta ja tuen maksamisesta Tanssin Keskuksen kanssa Toteutan tuotannon apurahahakemuksessa esitellyn tuotantosuunnitelman mukaisesti Mahdollisista muutoksista on ilmoitettava tuottajalle välittömästi, viimeistään 2kk ennen suunniteltua ensi-iltaa Palautan täytetyn työsopimuksen Tanssin Keskukselle Työsopimuspohjan saa tuottajalta Kerään tilastot ja toimitan ne tuottajalle heti esitysten jälkeen Tilastot toimitetaan vapaamuotoisena doc- tai rtf- tiedostona Tilastoinnissa tulee näkyä esitysten päivämäärät ja paikat, esiintyjien nimet ja kunkin esityksen katsojamäärät 2. TANSSIN KESKUKSELTA SAAN Myönnetyn osatuotantotuen harjoitusajan palkkana Osatuotantotukeen sisältyy työnantajakulut (40% palkkasummasta) Mahdollisuuden erikseen sovittuun tuotantoapuun tuottajaresurssien puitteissa Tuottaja esittelee työjaostolle tuotantoapua kaipaavan projektin. Työjaosto arvioi tuottajan työtilanteen projektin suunnitellulle ajankohdalle, jonka jälkeen työjaosto päättää, onko tuottajalla resursseja muiden työtehtävien ohella antaa tuotantoapua. Tuotantoavun saaminen riippuu tuottajan sen hetkisestä työmäärästä ja työtilanteesta. Työjaostossa ovat 1-3 hallituksen jäsentä ja toiminnanjohtaja. Huomioithan, että Tanssin Keskuksen myöntämä osatuotantotuki on taloudellinen tuki eikä automaattisesti sisällä muuta tuotantoapua, ellei siitä erikseen neuvotella. 4

5 3. MINULLA ON VALMIS/VALMISTUMASSA OLEVA TEOS, JONKA TUOTTAMISES- SA JA MARKKINOINNISSA KAIPAAN APUA, MITÄ TEEN? Perehdyn Tanssin Keskuksen internetsivuilta ( löytyvään yhteistyösopimukseen Erityisesti perehdyn kohtaan Palvelut tuottajalta ja mietin, mitä palveluita tarvitsen Otan sähköpostitse yhteyttä Tanssin Keskuksen tuottajaan ja tiedustelen mahdollisuutta tuotanto- ja markkinointiapuun Sähköpostiin tulee kirjata ne palvelut, joita tanssija/ työryhmä tarvitsee tuottajalta. Tiedustelu tulee tehdä viimeistään 6 kk ennen suunniteltua ensi-iltaa, mielellään jo aikaisemmin Mitä aikaisemmin tiedustelu tehdään, sitä todennäköisempää tuotantoavun saaminen on Mikäli tuotantoapu myönnetään, laadin tuottajan kanssa kirjallisen yhteistyösopimuksen Yhteistyösopimukseen kirjataan tarkat tiedot esityksestä sekä määritellään tuotantoavun määrä ja saatavat palvelut. Yhteistyösopimuksesta ilmenevät myös tanssijan ja tuottajan vastuualueet. Yhteistyösopimus täytetään yhdessä tuottajan ja graafikon kanssa. Yhteistyösopimuksessa määritellään esityksen hinta, johon molempien osapuolten on myynnissä sitouduttava Toimitan teoksen myynti- ja markkinointimateriaalin hyvissä ajoin Tanssin Keskukselle Materiaali toimitetaan sekä tuottajalle että graafikolle viimeistään 2kk ennen ensi-iltaa Materiaalin tulee sisältää teoskuvaus, esittely työryhmän jäsenistä, painokelpoinen valokuva/valokuvia (300 dpi), esityksen teknisen tiedot, esityksen kesto, tieto esityksen kohderyhmästä ja yleisötyösuunnitelma Sovin tuottajan kanssa avoimet harjoitukset ja/tai esitystilaisuuden, johon kutsutaan KSTK:n henkilökunta Kerään tilastot esityksistä ja toimitan ne tuottajalle välittömästi esitysten jälkeen Tilastot toimitetaan vapaamuotoisena doc- tai rtf- tiedostona Tilastoinnissa tulee näkyä esitysten päivämäärät ja paikat, esiintyjien nimet ja kunkin esityksen katsojamäärät 5

6 3. TANSSIN KESKUKSELTA SAAN Tuotantoneuvoja esimerkiksi myyntisuunnitelman laadinnassa ja kontaktoinnissa Tätä varten sovitaan tapaaminen tuottajan kanssa Viestintäapua Tanssin Keskuksen sähköisten kanavien kautta Esitys lisätään elämyspalvelusivuston myyntilistalle Esityksestä tiedotetaan 1-2 kertaa sosiaalisessa mediassa Esityksestä tiedotetaan jäsenkirjeessä (julkaistaan 1 krt/kk) ja yrityskirjeessä (julkaistaan 1-3 krt/vuosi) Työnantajapalvelut itse sopimistani tilauksista Työnantajapalvelut sisältävät palkanmaksun ja laskutuksen KSTK:n kautta Muita erikseen neuvoteltavia tuottajan palveluita (määritellään yhteistyösopimuksessa) Teoksen myynti. Sisältää teostarjouksen lähettämisen asiakkaalle (esim. yritys tai matkailutoimija) pyynnöstä. Ei sisällä aktiivista myyntiä. Yhteismarkkinointi ja myynti muiden teosten kanssa verkossa ja myyntikirjeiden avulla Tiedotteen laatiminen ja jakelu Tekstin tuottaminen markkinointimateriaaleihin Festivaali- ja tapahtumahaut, joka sisältää hakemusten täyttämisen ja lähettämisen, yhteyshenkilönä toimimisen haun aikana sekä valinnoista tiedottamisen tanssijalle) Esitysjärjestelyissä avustaminen, joka sisältää esim. lipunmyynnin ja julisteiden ja flyereiden levittämisen Ryhmämyynnissä avustaminen Graafikon palveluita, jotka tulee määritellä tuottajan ja graafikon kanssa laadittavassa yhteistyösopimuksessa Mikäli tanssija tarvitsee vain graafikon palveluita, graafikkoon tulee ottaa yhteys viimeistään 1kk ennen tuotteen julkaisupäivää Tanssijan tulee toimittaa tarvittava aineisto graafikolle viimeistään 2 viikkoa ennen tuotteen julkaisupäivää Maksuttomana graafikon palveluna on mahdollista saada tuotekortti teoksesta. Maksulliset palvelut sisältävät mm. julisteen, flyerin, käsiohjelman, logon ja nettisivuston (kts. yhteistyösopimus, palvelut graafikolta). Aineisto: Painokelpoinen kuva (300 dpi), esitystiedot (mitä, missä, milloin), mahdollisten yhteistyökumppaneiden logot Flyeriin, esitteeseen tai käsiohjelmaan tulee em. lisäksi toimittaa viimeistellyt, tuotteeseen haluttavat tekstit, ellei markkinointitekstien tuottamisesta ole sovittu tuottajan kanssa. Graafikko kokoaa aineiston taittoa varten ja työstää grafiikan sekä suunnittelee varsinaisen painotuotteen ulkoasun. Palveluun kuuluu 1-3 kpl korjauskierroksia / oikoluku tilaajan kanssa, tarjouspyynnöt painotaloille ja valmiin tuotteen lähettäminen painoon. Tilaaja noutaa valmiin tuotteen sopimuksen mukaan joko painotalosta tai KSTK:n toimistolta. Jos painotuotteesta tehdään uusintapainos ja sisältöön tehdään muutoksia, on jatko työstä ja hinnasta sovittava erikseen. 6

7 HUOM! Graafikko omistaa originaalin sekä tietokoneella tehdyn tiedoston, johon hänellä on tekijänoikeus. Tilaajalle myydään käyttöoikeus, jonka laajuus määritellään yhteistyösopimuksessa. Sopimuksessa määritellään korvaus, joka KSTK:lle maksetaan, mikäli tilaajan peruuttaa toimeksiannon siinä vaiheessa kun graafikko on ehtinyt aloittamaan tuotteen työstämisen. Mahdollisuus myös lisäpalveluihin, joihin sisältyvät valokuvat, promovideot ja pressipaketit. 4. MINULLA ON VERSTAS, JONKA HALUAN TANSSIN KESKUKSEN MYYNTIIN, MITÄ TEEN? Suunnittelen verstaan sisällön ja mietin sopivan kohderyhmän verstaalle Sisällön suunnittelussa suosittelemme huomioimaan KSTK:n erityiskohderyhmät, eli matkailijat, yritysasiakkaat ja palvelukeskukset/ikäihmiset Teen verstaan myynnistä yhteistyösopimuksen tuottajan kanssa Sopimuksessa määritellään myynnin ja markkinoinnin laajuus sekä tanssijan ja tuottajan vastuualueet Lähetän verstaasta yksityiskohtaiset tiedot tuottajalle Tietojen tulee sisältää: verstaskuvaus, kuvaus ohjaajasta/ohjaajista, kesto (minimiaika, maksimiaika), painokelpoisia kuvia verstaasta tai ohjaajasta (300 dpi), kohderyhmä, ryhmäkoko (minimi, maksimi), mahdolliset aikataulurajoitukset keikoille, tieto autonkäyttömahdollisuudesta, tieto siitä onko verstaan sisältö muokattavissa kohderyhmän ja osallistujien tason mukaan Sitoudun noudattamaan Tanssin Keskuksen verstaalle asettamaa hintaa Hinnan tulee olla sama myös itse sovituilla keikoilla Työnantajapalvelut itse sopimistani tilauksista Palkanmaksu ja laskutus Huomaathan, että Tanssin Keskuksen myyntilistalla olevien teosten tuotannollinen ja myynnillinen kokonaisvastuu säilyy aina tanssijalla/työryhmällä itsellään. Tanssin Keskuksen rooli ja vastuualueet neuvotellaan aina erikseen. 7

8 4. TANSSIN KESKUKSELTA SAAN Viestintäapua Tanssin Keskuksen sähköisten kanavien kautta Verstas lisätään elämyspalvelusivuston myyntilistalle Verstaasta tiedotetaan jäsenkirjeessä (julkaistaan 1 krt/kk) ja yrityskirjeessä (julkaistaan 1-3 krt/vuosi) Tapaus- ja resurssikohtaisesti mahdollisuuden promovideoon ja promokuviin Palvelu määritellään yhteistyösopimuksessa Graafikon suunnitteleman tuotekortin verstaasta, joka toimii myynnin apuvälineenä tuottajalle Yhteismarkkinointi muiden verstaiden kanssa Kaikki verstaat ovat näkyvillä elämyspalveluiden nettisivuilla. Tuottaja markkinoi ja myy aktiivisesti 1-5 kärkituotetta kerrallaan. Kärkituotteet valitaan kysynnän ja asiakkaiden sesonkien mukaan. Verstaita myydään pääasiassa virkistys- ja tyhypäiville, pikkujouluihin tai matkailijoiden ohjelmanumeroksi. 5. OLEN TUOTTAMASSA TANSSIJALLE TAI RYHMÄLLE TEOSTA, MITEN TOIMIN? Varaan teoksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja tuotantotyöhön vähintään vuoden Olen yhteydessä Keski-Suomen Tanssin Keskukseen suunnittelutyön alkuvaiheessa ja kerron tulevasta tuotannosta sekä toiveista Tanssin Keskusta kohtaan Teen selkeän työsuunnitelman ja rahoitussuunnitelman (linkit) Suunnittelen yhteistyössä tanssijoiden kanssa ensi-illan ajankohdan ja paikan Haen apurahoja monesta paikasta (linkki apurahalistaan) Järjestän teoksesta promokuvaukset mahdollisimman aikaisessa vaiheessa Mikäli tarvitsen Tanssin Keskuksen työnantajapalveluita tai tuotannollista neuvon taa/apua, otan yhteyden tuottajaan 6kk ennen ensi-iltaa ja laadin tuottajan kanssa yhteistyösopimuksen Toimitan KSTK:n kautta palkkaa saavien henkilöiden täytetyt työsopimukset tuottajalle Lähetän teostiedot KSTK:n tuottajalle Teoskuvaus, esiintyjien kuvaukset, tekniset tiedot, kesto, painokelpoiset kuvat (300 dpi) Sovin tapaamiset potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kanssa Tiedotan yhteistyöstä medialle, sidosryhmille ja yleisölle Hoidan teoksen tuottamisen käytännön järjestelyt Esim. harjoitusten ja esitysten aikataulutus, ensi-iltajärjestelyt, painotuotteiden jakelu, käsiohjelmatekstit ja taitto, lipunmyynti, tilitys, laskutus Toimin aktiivisesti tanssijoiden ja sidos- ja asiakasryhmien välisenä yhteyshenkilönä 8

9 (media, yleisö, rahoittajat, yhteistyökumppanit) Mikäli olen saanut KSTK:lta osatuotantotuen tai tuotantoapua, toimitan tilastot esityksistä KSTK:lle välittömästi esitysten jälkeen Tilastot toimitetaan vapaamuotoisena doc- tai rtf- tiedostona Tilastoinnissa tulee näkyä esitysten päivämäärät ja paikat, esiintyjien nimet ja kunkin esityksen katsojamäärät 5. TANSSIN KESKUKSELTA SAAN Neuvontaa työsuunnitelman ja rahoitussuunnitelman tekemiseen Tuottaja kommentoi työsuunnitelman ja rahoitussuunnitelman raakaversioita Dokumentit tulee olla lähetettynä tuottajalle viimeistään 3 viikkoa ennen apurahahaun deadlinea Neuvontaa budjettiseurantaan ja taloushallintoon Asiantuntija-apua liittyen rahoitukseen, yhteistyökumppaneihin ja esitystiloihin Neuvonta ja ideointiapu Yhteystietolistojen välittäminen Mahdollisuuden hakea teokselle osatuotantotukea (kts. kohta 2) Työnantajapalvelut Palkanmaksu ja laskutus KSTK:n kautta Neuvontaa ja apua tiedotus- ja viestintäasioissa Kommentteja tiedote-, käsiohjelma- ja myyntiteksteihin tuottajalta Tiedotus KSTK:n jäsenkirjeessä, yrityskirjeessä, elämyspalvelusivuston ajankohtaista-osiossa ja sosiaalisessa mediassa Esityksen lisääminen elämyspalveluiden myyntilistaan Graafikon palveluita erikseen sovittavin hinnoin (kts. kohta 3) Mahdollisuuden kopiokoneen/tulostimen käyttöön erikseen sovittavin hinnoin kopiointi ja tulostus tulee hoitaa itsenäisesti arkipäivisin klo välillä, KSTK:n tuottaja ei hoida niitä Huomaathan, että Tanssin Keskuksen myyntilistalla olevien teosten tuotannollinen ja myynnillinen kokonaisvastuu säilyy työryhmällä itsellään. Tanssin Keskuksen rooli ja vastuu alueet neuvotellaan aina erikseen. Tanssin Keskus pidättää oikeuden muutoksiin. Muutoksista ilmoitetaan uutiskirjeessä ja Tanssin Keskuksen ohjelmapalveluiden internetsivuilla. 9

Etikettien suunnittelu. Kuka ja millä välineillä? Tiina Myllymäki

Etikettien suunnittelu. Kuka ja millä välineillä? Tiina Myllymäki Etikettien suunnittelu Kuka ja millä välineillä? Tiina Myllymäki Myyvä etiketti syntyy tilaajan ja suunnittelijan yhteistyönä Toimeksiannon sisällön määrittelyä varten käydään keskustelu työn taustasta

Lisätiedot

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 2016-2017

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 2016-2017 1(5) HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 2016-2017 Mitä haetaan ja mille ajalle? Cirkon residenssihaussa voi hakea 2-4 viikon mittaista residenssityöskentelyjaksoa Cirkossa, Helsingin Suvilahdessa. Tässä

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon myöntää

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA YRITYKSEN NIMI PÄIVÄYS

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA YRITYKSEN NIMI PÄIVÄYS LIIKETOIMINTASUUNNITELMA YRITYKSEN NIMI PÄIVÄYS YT2 ALOITTAVAN YRITYKSEN LIIKETOIMINTASUUNNITELMA LITE Tämä työkirja on tarkoitettu yrityksen perustamista suunnitteleville henkilöille ja soveltuu parhaiten

Lisätiedot

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 1(5) HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU 2017-2018 Mitä haetaan ja mille ajalle? Cirkon residenssihaussa voi hakea 2-4 viikon mittaista residenssityöskentelyjaksoa Cirkossa, Helsingin Suvilahdessa. Tässä

Lisätiedot

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma. Viestintä Ohjausryhmän tiedottaja Tarja Nordman toimii viestinnän suunnittelun koordinaattorina toimii Savuton sairaala viestintätiimin puheenjohtajana tuottaa

Lisätiedot

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen

Lisätiedot

TEE TiLAUS ja erotu joukosta!

TEE TiLAUS ja erotu joukosta! Hyvin markkinoidulla yrityksellä tulee olla toimintaansa tehokkaasti kuvaava logo, esite ja toimivat nettisivut. Näiden tuotteiden avulla erotut kilpailijoistasi ja ostajaehdokkaat löytävät palvelusi helposti.

Lisätiedot

CreaDemo. Kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitus. Diges ry 11/2011 1

CreaDemo. Kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitus. Diges ry 11/2011 1 CreaDemo Kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitus Diges ry 11/2011 1 CreaDemo on kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitusta Tuetaan luovien alojen ja luovan talouden tuote- ja palvelunkehitystoimintaa

Lisätiedot

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla

MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Muutama sana markkinnoinnista Markkinoinnissa tärkeimmät tehtävät: Määritä tavoiteltava myynti jokaiselle tuotteelle/ palvelulle kohderyhmittäin. Määritä mitä markkinoinnilta

Lisätiedot

TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen

TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen Opinnollistaminen Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto (3216040) / Julkaisugrafiikan tuotanto (105794) YRITYS, Yleiskuvaus yrityksestä (toimiala, päätehtävä ja tuotannon/toiminnan kuvaus sekä

Lisätiedot

OHJEISTUS TAITEEN ÄÄRELLÄ -TYÖPAJOJEN TAITEILIJALLE

OHJEISTUS TAITEEN ÄÄRELLÄ -TYÖPAJOJEN TAITEILIJALLE Liite 1 Tuottaja Annakatriina Jylhä / Porin taidemuseo, versio 4.3.2016 OHJEISTUS TAITEEN ÄÄRELLÄ -TYÖPAJOJEN TAITEILIJALLE Tervetuloa ideoimaan Taiteen äärellä -työpajoja Porin taidemuseolle! Luethan

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi

Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry TeMe Suomen Teatteriohjaajien Liitto ry Suositus harrastajateatterin ohjaustariffiksi 1. Tämä on Suomen Teatteriohjaajien Liiton suositus harrastajateatterikentän ohjaustariffiksi.

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUS. Elämyspalveluita. Lomakeskuksille, hotelleille, juhlataloille, yrityksille. Ryhmille, esim. polttareihin ja perhejuhliin

KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUS. Elämyspalveluita. Lomakeskuksille, hotelleille, juhlataloille, yrityksille. Ryhmille, esim. polttareihin ja perhejuhliin KESKI-SUOMEN TANSSIN KESKUS Elämyspalveluita Lomakeskuksille, hotelleille, juhlataloille, yrityksille Ryhmille, esim. polttareihin ja perhejuhliin Yhteistyökumppaneina mm. Juhlatalo Juurikkasaari, Villa

Lisätiedot

Täytä tilauslomake ja toimita se minulle, siinä kaikki! Saatte loistavaa ja positiivista näkyvyyttä.

Täytä tilauslomake ja toimita se minulle, siinä kaikki! Saatte loistavaa ja positiivista näkyvyyttä. TILAUSLOMAKE Munblogi.fi / Juha arvostelee tilaajan haluaman asian, joka voi olla esimerkiksi tuote, verkkokauppa, palvelu, yritys, auto, nettisivu tai jokin muu asia. Arvostelu kirjoitetaan aina positiiviseen

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa monipuolisia tilaajalähtöisten viestintätuotteiden julkaisu-, tulostus- tai

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.

Lisätiedot

Välittämämme kuva Helsingistä Pohjois-Amerikan medialle vuonna 2016 korostaa seuraavia keskeisiä teemoja:

Välittämämme kuva Helsingistä Pohjois-Amerikan medialle vuonna 2016 korostaa seuraavia keskeisiä teemoja: Helsingin kaupungin viestintä Pohjois-Amerikassa Tarjous Toimintasuunnitelma 2016 Corem International Oy 10.01.2016 1. Viestinnän lähtökohdat Tämä toimintasuunnitelma käsittelee toimenpiteitä Helsingin

Lisätiedot

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka

Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka Vaikuttavuutta EU-tiedotukseen EU-tiedottaja Riikka Vitikka 1.12.2015 2 Rakennerahastoviestintä Perusteet: miksi? Kohderyhmät: kenelle? Aiheet: mistä? Kanavat: miten? Tehostaminen: mistä apua? 3 Rakennerahastoviestinnän

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

JOEN YAWARA RY MAHDOLLINEN SEURATYÖNTEKIJÄN PALK- KAUS OPETUSMINISTERIÖN TUEN AVULLA

JOEN YAWARA RY MAHDOLLINEN SEURATYÖNTEKIJÄN PALK- KAUS OPETUSMINISTERIÖN TUEN AVULLA JOEN YAWARA RY MAHDOLLINEN SEURATYÖNTEKIJÄN PALK- KAUS OPETUSMINISTERIÖN TUEN AVULLA 7.3.2009 Joensuu SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 TOIMENKUVA...3 2.1 Talous...3 2.2 Kurssit...4 2.3 Muut...4 3 RAHOITUS...5

Lisätiedot

OHJEISTUS. GRAAFINEN YHTEISTYÖKUMPPANEILLE.

OHJEISTUS. GRAAFINEN YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. GRAAFINEN OHJEISTUS. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. 1.3.2015 Lue sivulta 1 kuluttajasuojalain vaatimukset lippujen hinnan ilmoittamisesta ja Lippupisteen logon käytöstä! LIPPUJEN HINNAN ILMOITTAMINEN ILMOITTELUSSA

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEUDUN RYHMÄMATKAESITE 2013 2014

JYVÄSKYLÄN SEUDUN RYHMÄMATKAESITE 2013 2014 1/5 JYVÄSKYLÄN SEUDUN RYHMÄMATKAESITE 2013 2014 SOPIMUS ILMOITUSTILASTA Jyväskylän Seudun Matkailu toteuttaa jälleen keväällä 2013 ryhmämatkojen järjestäjille suunnatun esitteen. Esite toimii yhtenä päämarkkinointivälineistä

Lisätiedot

Miten selviytyä graafikon kanssa? Lyhyt oppimäärä esitteen tekovaiheista.

Miten selviytyä graafikon kanssa? Lyhyt oppimäärä esitteen tekovaiheista. Miten selviytyä graafikon kanssa? Lyhyt oppimäärä esitteen tekovaiheista. graafisen suunnittelun toimisto PIGME TARJOUSPYYNTÖ GRAAFIKOLLE kohderyhmä materiaalit (tekstit + kuvat) tulostus- vai painotyö

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava

Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava Maaseutumatkailuyritysten ja - tuotteiden valtakunnallinen myynti- ja markkinointikanava Sivusto avattiin 11.4. Monipuolinen ja laaja yritysnäkyvyys Sivusto avattiin 11.4. Varaamo eri tuoteryhmille; esim.

Lisätiedot

hankeviestintään (ja vaikuttavuuteen)

hankeviestintään (ja vaikuttavuuteen) Projektijargonista hankeviestintään (ja vaikuttavuuteen) TOI-hankkeiden aloituskoulutus 13.10.2011 Paula Tyrväinen Mistä hankkeessa on kyse? Mitä haluatte muuttaa/kehittää = tavoitteet? Mitkä ovat hankkeenne

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK (

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK ( Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK (www.kopiosto.fi/avek) tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten

Lisätiedot

Sähköisten tuntilistojen käyttöohje. Muistathan hyväksyä tuntilistat tiistaihin klo. 15 mennessä Jos tulee ongelmia, ota yhteyttä: userinfo@adecco.

Sähköisten tuntilistojen käyttöohje. Muistathan hyväksyä tuntilistat tiistaihin klo. 15 mennessä Jos tulee ongelmia, ota yhteyttä: userinfo@adecco. Sähköisten tuntilistojen käyttöohje 1 Muistathan hyväksyä tuntilistat tiistaihin klo. 15 mennessä Jos tulee ongelmia, ota yhteyttä: userinfo@adecco.fi 2 Käyttäjänimi=sähköpostiosoitteesi Salasanan saat

Lisätiedot

Viestintä ja tiedotus hankkeessa. 1 Hanna Laaksonen

Viestintä ja tiedotus hankkeessa. 1 Hanna Laaksonen Viestintä ja tiedotus hankkeessa 1 Viestintäsuunnitelma Monissa hankkeissa on tarpeen tehdä myös erillinen viestintä- ja tiedotussuunnitelma. Tiedotussuunnitelma tukee ja konkretisoi hankkeen toteutusta

Lisätiedot

Muistio: Luova Etelä-Karjala-tapaaminen 13.2. klo 17 Ravintola Notkea Norppa, Lappeenranta

Muistio: Luova Etelä-Karjala-tapaaminen 13.2. klo 17 Ravintola Notkea Norppa, Lappeenranta Muistio: Luova Etelä-Karjala-tapaaminen 13.2. klo 17 Ravintola Notkea Norppa, Lappeenranta 1. Luova Etelä-Karjala: aiemmin tapahtunutta. Merkki sai alkunsa KUTKA-hankkeessa vuonna 2011. Lyhyt koonti siitä,

Lisätiedot

Tapahtumatuottajan ABC

Tapahtumatuottajan ABC Tapahtumatuottajan ABC Elina Nieminen Elina.ae.nieminen@gmail.com 1 Tämän työpajan jälkeen Teet hemmetin hyvän tapahtumaprojektisuunnitelman Budjettisi ei koskaan petä Tiedät miten houkutella sponsoreita

Lisätiedot

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Ja kaikki alkoi suunnittelusta... Ennen kilpailutusta mieti tarkkaan, että mihin tarkoitukseen videotuotanto tulee ja mitä

Lisätiedot

Vinkkejä tehokkaaseen hankeviestintään

Vinkkejä tehokkaaseen hankeviestintään Vinkkejä tehokkaaseen hankeviestintään TOI-hankkeiden aloituskoulutus 2.10.2012 Mistä hankkeessa on kyse? Mitä haluatte muuttaa/kehittää = tavoitteet? Mitkä ovat hankkeenne kohderyhmät paikallisesti, alueellisesti,

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea

Esityksen sisältö. Ideasta hankkeeksi. Kulttuurihankkeen suunnittelu 22.9.2015. Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013. Hankeidea Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Esityksen sisältö Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

Miten Motiva palvelee 22.5.2012

Miten Motiva palvelee 22.5.2012 Miten Motiva palvelee 22.5.2012 Ajankohtaista Tiedote 15.5. Motivan palvelut Julkaisut Miten Motiva palvelee neuvontaorganisaatioita Verkkosivut, työkalut Kuluttajaneuvonnan www-portaali Neuvojien koulutukset

Lisätiedot

Kampanjan 2014 viestintäsuunnitelma. Katri Kalliomäki Hätäkeskus ja Pia Puustelli 112-hanke (Yksi elämä) Päivitetty 10.10.

Kampanjan 2014 viestintäsuunnitelma. Katri Kalliomäki Hätäkeskus ja Pia Puustelli 112-hanke (Yksi elämä) Päivitetty 10.10. Kampanjan 2014 viestintäsuunnitelma Katri Kalliomäki Hätäkeskus ja Pia Puustelli 112-hanke (Yksi elämä) Päivitetty 10.10. 11.2.2014 Tapahtumajärjestäjien ohjaus AS-loppukilpailu Kansalaistarinat Infografiikka,

Lisätiedot

Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21)

Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21) Oppilaan opas Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy Versio 0.2 (2008-01-21) Versio Päivämäärä Kuvaus 0.1 2005-01-16 Ensimmäinen versio. 0.2 2008-01-21 Korjattu kuvatiedostojen maksimiresoluutio ja muutamia

Lisätiedot

Kruunusillat, viestintäpalvelut, kuvaus työn kokonaisuudesta

Kruunusillat, viestintäpalvelut, kuvaus työn kokonaisuudesta Luonnos 1(5) Kruunusillat, viestintäpalvelut, kuvaus työn kokonaisuudesta 1 Kuvaus hankkeen viestinnästä Hankkeen onnistuneen läpiviennin edellytyksenä on oikea-aikainen ja täsmällinen viestintä, joka

Lisätiedot

- tukea kohdeyrityksen toimintaa ja. Edelleen paketoinnin tavoitteena on

- tukea kohdeyrityksen toimintaa ja. Edelleen paketoinnin tavoitteena on PALVELUKUVAUS 1 (6) YHTIÖ- JA SOPIMUSOIKEUDEN AUDITOINTIPALVELUPAKETTI 1 Tavoite ja tarkoitus Tarkoituksena on - selvittää kohdeyrityksen yhtiöoikeudellinen tila ja/tai sen, - sopimuksiin ja toimintaprosesseihin

Lisätiedot

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus osahankkeen

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS

NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS NÄYTTEILLEASETTAJAOPAS Opas onnistuneeseen osallistumiseen Suunnittele! Toteuta! Seuraa! Arvioi! = Paras ikinä saatu tulos! easyfairs.com easyfairs työkalupakki Tervetuloa näytteilleasettajaksi easyfairs

Lisätiedot

TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE 14.11.2012 Markkinointiviestintä- ja viestintäpalvelut

TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE 14.11.2012 Markkinointiviestintä- ja viestintäpalvelut KORJATTU 1 (16) TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE 14.11.2012 Markkinointiviestintä- ja viestintäpalvelut Tarjoaja tekee tarjouksen täyttämällä ja allekirjoittamalla tämän tarjous- ja hinnoittelulomakkeen.

Lisätiedot

Lemminkäisen Urapolun käyttöohje

Lemminkäisen Urapolun käyttöohje Lemminkäisen Urapolun käyttöohje 1 Sisällys 1 Kuinka haen avoimeen tehtävään?... 3 2 Rekisteröityminen Lemminkäisen Urapolkuun... 3 3 Hakijaprofiilin täydentäminen... 3 3.1 Henkilötietojen täyttäminen...

Lisätiedot

Hämeenlinnan Offset-Kolmio Paino Oy:n aineisto-ohjeet

Hämeenlinnan Offset-Kolmio Paino Oy:n aineisto-ohjeet Hämeenlinnan Offset-Kolmio Paino Oy:n aineisto-ohjeet Sivun koko Painotuotteen sivun koon tulee olla taitto-ohjelmassa määritetty sivun lopulliseksi kooksi. Tarvittavat leikkuuvarat (Bleed), vähintään

Lisätiedot

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen:

1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: Päävastuullinen lakimies: Vastapuoli / asian osallinen: TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1. Toimeksiantaja(t) Nimi: Osoite: Puhelin / sähköposti: 2. Toimeksisaaja Asianajotoimisto Tammer-Juristit Oy (y-tunnus 1053452-4) Aleksis Kiven katu 11 C, 33100 Tampere Puh. 010 346

Lisätiedot

FENG OFFICE -PROJEKTINHALLINTATYÖKALU

FENG OFFICE -PROJEKTINHALLINTATYÖKALU 1(5) FENG OFFICE -PROJEKTINHALLINTATYÖKALU Verkkoprojektissa tarkoituksenmukaisen projektinhallintatyökalun käyttö vähentää viestintään kuluvaa työaikaa merkittävästi, kun projektin osapuolilla on reaaliaikainen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VIESTINTÄ

YHDISTYKSEN VIESTINTÄ YHDISTYKSEN VIESTINTÄ Sisäinen viestintä - eri yhdistyksissä eri apuvälineitä, kuitenkin yleensä: Henkilökohtainen vuorovaikutus: puhelin, yhteiset kokoontumispaikat Jäsenkirje, sähköinen tai fyysinen

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.

Lisätiedot

SA / Opiskelijat / Osaamisen näyttö

SA / Opiskelijat / Osaamisen näyttö SA / Opiskelijat / Osaamisen näyttö Osaamisen näytön avulla opiskelija esittää tutkinnon tavoitteiden tai yksittäisen opintojakson osaamistavoitteiden mukaista osaamista riippumatta siitä, missä ja miten

Lisätiedot

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014 Tarjouslomake MV/8/05.05.00.01/2013 1 TARJOUKSEN KANSILEHTI JA SISÄLLYSLUETTELO TARJOUS MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu Tarjoaja Tarjoajan

Lisätiedot

STT:n toimitus- ja käyttöehdot Lehtikuva-kuville*

STT:n toimitus- ja käyttöehdot Lehtikuva-kuville* STT:n toimitus- ja käyttöehdot Lehtikuva-kuville* a) Oy Suomen Tietotoimisto Finska Notisbyrån Ab (myöhemmin STT) myöntää asiakkaalle/tilaajalle (Asiakas) kertajulkaisuoikeuden kuville* etukäteen sovittuun

Lisätiedot

Tulorekisteri: Varmenne Visma Fivaldi

Tulorekisteri: Varmenne Visma Fivaldi Tulorekisteri: Varmenne Visma Fivaldi 1(15) Sisällysluettelo Yleistä 2 Muu tulorekisteri-dokumentaatio 2 Varmenne 3 Palvelusopimuksen tekeminen ja varmenteen tilaaminen 4 Varmenteen noutaminen 9 Asiakasyrityksen

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

Veistämö Knaapi. Projektidokumentaatio

Veistämö Knaapi. Projektidokumentaatio Veistämö Knaapi Projektidokumentaatio 2015 1 Sisällysluettelo 1 Esittely... 3 1.1 Idea/Tarve... 3 1.2 Synopsis/ Projektin kuvaus... 3 1.3 Aikataulutus ja kustannusarvio... 4 2 Suunnittelu... 6 2.1 Banneri

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään 24.2.2018 Eevaleena Isoviita Vinkkejä viestintään Nykytila: miten yhdistys viestii tällä hetkellä Työpajaosallistujat kertoivat oman yhdistyksen viestinnästä tällä hetkellä Yhdistyksen viestinnästä vastaa

Lisätiedot

15.9.2015. Kuinka elää kuvataiteella Neuvontaa ja apua ammatillisiin pulmiin

15.9.2015. Kuinka elää kuvataiteella Neuvontaa ja apua ammatillisiin pulmiin 15.9.2015 Kuinka elää kuvataiteella Neuvontaa ja apua ammatillisiin pulmiin Kuinka elää kuvataiteella Hankkeen aikana Tarjotaan neuvontapalveluita taiteilijoille Järjestetään täydennyskoulutusta Kehitetään

Lisätiedot

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA Markkinatehdas on ryhmä nuoria markkinoijia, joiden tavoitteena on parantaa Keski-Suomen yritysten markkinoinnin suunnitelmallisuutta ja auttaa käytännön toteutuksessa.

Lisätiedot

TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT:

TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT: TIEDONJULKISTAMISEN APURAHAT: Hakulomakkeen täyttöohje Hakijan tiedot Hakija täydentää omat henkilö- ja yhteystietonsa. Tietoa sukupuolesta käytetään vain hakemusten tilastointiin. HUOM. Työryhmähankkeissa

Lisätiedot

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 9.9.2015 Copyright 2015 Esipuhe Tämä käsikirja on tehty videotuotantojen ostajalle, jotta ostaja saisi itselleen juuri sitä mitä haluaa:

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Esityksen sisältö Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito tutkion osa (VEPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Verkkopalvelujen tuottaminen

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus

Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus Minne Seppälä Avat 2014 Dokumentaatio 1 PROJEKTIN KUVAUS... 3 1.1 Projektin aloitus... 3 1.2 Aikataulu... 4 1.3 Kustannusarvio... 4 2 ULKOASU... 5 2.1

Lisätiedot

Oy Raita Environment Ltd: n henkilötietojen käsittelyohjeet Versio - päivämäärä:

Oy Raita Environment Ltd: n henkilötietojen käsittelyohjeet Versio - päivämäärä: Oy Raita Environment Ltd: n henkilötietojen käsittelyohjeet Versio - päivämäärä: 25.5.2018 Raita Environment suojaa asiakkaidensa yksityisyyden, näiden henkilötietojen käsittelyohjeiden mukaisesti. Nämä

Lisätiedot

Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita.

Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita. Samppalinnan Kesäteatterin tietosuojaseloste Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita. Selosteella informoimme asiakkaitamme heidän henkilötietojensa

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja

Lisätiedot

HINNASTO 01/2015. Rakennuspiirustusten tulostuspalvelut ALV 24 %

HINNASTO 01/2015. Rakennuspiirustusten tulostuspalvelut ALV 24 % HINNASTO 01/2015 Rakennuspiirustusten tulostuspalvelut ALV 24 % 2 RAKENNUSPIIRUSTUSTEN TULOSTUS, KOPIONTI JA TAITTO Taulukkohinnat on ilmoitettu oikein rajatusta PDF- tai TIFF-dataformaatista. Muut dataformaatit

Lisätiedot

A130A0760 Ekonomin viestintätaidot

A130A0760 Ekonomin viestintätaidot A130A0760 Ekonomin viestintätaidot Johdanto ja ohjeita kurssille Opettajat: Päivi Maijanen-Kyläheiko Heidi Parkkinen Lauri Haiko Mirka Rahman Päivän ohjelma 9.15 10.00 Esittäytyminen 10.00 10.45 Kurssin

Lisätiedot

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA. Joensuun KAKE -hanke

PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA. Joensuun KAKE -hanke PIKKU KAKEN ALOITUSKOKOUS TAPAHTUMA Joensuun KAKE -hanke Aloituspalaverin tarkoitus Aloituspalaverissa käydään läpi hankesuunnitelma ja rahoituspäätös sekä rahoittajan sekä Joensuun kaupungin ohjeistus

Lisätiedot

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016 MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016 PRINTTIMEDIA definitiv Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin jäsenlehti definitiv on ainoa saksalais-suomalainen talouslehti. Kaksikielinen jäsenlehti puhuttelee erityisesti

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje Hakuohje 1 (5) Sähköisen hakemuksen voi täyttää vain Suomeen rekisteröity yritys. Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje 1. Kenelle? Audiovisuaalisen alan tuotantokannustinta voivat saada suomalaiset

Lisätiedot

Alustava hahmotelma ALMU järjestelmän vaatimuksista

Alustava hahmotelma ALMU järjestelmän vaatimuksista Alustava hahmotelma järjestelmän vaatimuksista projektiryhmä Marika Korhonen marika.korhonen@helsinki.fi 17.1.2006 SISÄLLYS 1 Johdanto...1 2 Kehittämisosaston toiminnasta...1 3 Apurahan hakeminen...2 3.1

Lisätiedot

SÄHKÖISEN APURAHAHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEISTUS

SÄHKÖISEN APURAHAHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEISTUS SÄHKÖISEN APURAHAHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJEISTUS SYKSY 2017 Ennen kuin aloitat lomakkeen täyttämisen, ota seuraavat tiedot jo valmiiksi esiin: pankkitilinumero (IBAN-muodossa ilman välilyöntejä) lista viimeisimmistä

Lisätiedot

DigiDemo CreaDemo CreMa

DigiDemo CreaDemo CreMa DigiDemo CreaDemo CreMa Tuotantoneuvoja Milla Moilanen Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria tuki on peräisin hyvitysmaksusta, jota peritään

Lisätiedot

Pikaopas Min ansökan-palveluun

Pikaopas Min ansökan-palveluun Pikaopas Min ansökan-palveluun ENNEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISTÄ Voit valita kielen aloitussivulla (ruotsi tai suomi) Voidaksesi täyttää hakemuksen, sinun on luotava käyttäjätili (ohjeet sivulla 3). Jos olet

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohje

Sosiaalisen median ohje LUONNOS Sosiaalisen median ohje pvm ja käsittelyelin www.nurmijarvi.fi 1 Nurmijärven kunnan sosiaalisen median ohje Sisällys sivu 1. Johdanto 1 2. Mitä on sosiaalinen media? 2 3. Miten kunta voi hyödyntää

Lisätiedot

Palveluinfo Virtuaalitapahtuma

Palveluinfo Virtuaalitapahtuma Palveluinfo 8.3.2019 Virtuaalitapahtuma Palveluinfo 8.3. Rekrytointipalvelut kumppaninasi HR-erityisasiantuntija Maiju Lovio, Verohallinto ja Rekrytointipäällikkö Tiia Vahvelainen, Palkeet Sisältö Mitä

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Yritystoiminnan muutokset Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Henkilöstövaikutukset ja töiden järjestelyt (32 ) Yt-neuvottelut,

Lisätiedot

Bussikorttien latausta koskeva myyntipalvelu

Bussikorttien latausta koskeva myyntipalvelu 1 Sopimus Dnro xxxx-2014 x.x.2014 Ympäristötoimiala Bussikorttien latausta koskeva myyntipalvelu 1 Sopimuksen osapuolet M Roine Oy ja Turun kaupungin Ympäristötoimialan (jäljempänä joukkoliikenne) sopivat

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.007 S&A päivät ät Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely S & A päivät 6.-7.9.007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 5 Tutkimus toteutettiin internet-kyselynä,

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

SA / Opiskelijat / Korvaavuus

SA / Opiskelijat / Korvaavuus SA / Opiskelijat / Korvaavuus Korvaavuudella tarkoitetaan koulutusohjelman opetussuunnitelmaan kuuluvien opintojen korvaamista vastaavilla korkeakoulutasoisilla opinnoilla. Korvaavuuden yhteydessä sinun

Lisätiedot

Opinnollistaminen. TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen 16. elokuuta 2018 YRITYS:

Opinnollistaminen. TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen 16. elokuuta 2018 YRITYS: Opinnollistaminen Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon perusteet (321604) / tutkinnon osa; media-alalla toimiminen (105807) YRITYS: Tutkinnon osa: Media-alalla toimiminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖSSÄOPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö ja työpaikkanäyttö 3. TYÖSSÄOPPIMISPROSESSI

Lisätiedot