Minä. Maija Väänänen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Minä. Maija Väänänen"

Transkriptio

1 1 Minä Maija Väänänen

2 Elämän polut 2 Ensiaskeleet Putkahdin tähän maailmaan Jyväskylässä tammikuun kymmenentenä päivänä vuonna 1977 samana vuonna kuin Elvis kuoli. Yhden tähden oli kuoltava, koska uusi syntyi! ;-) Äitimme Eilan hoidettua meidät kaikki neljä sisarusta (Heikki -75, Pekka -83, Päivi -84) onnellisti tähän maailmaan järvisuomessa kiidimme isämme Ilkan työn perässä ihmettelemään etelän ihmisiä Mellunkylään, Itä-Helsinkiin. Palokan ala-asteella, Jyväskylän maalaiskunnassa, päähäni survottu A-kirjain sai vahvistusta seuraavina 11 vuotena kontulalaisella aksentilla ensin viitenä vuotena Kontulan ala-asteella ja sitten seuraavina kuutena vuotena Helsingin yhteislyseossa. opiskelujeni perässä kokeilemaan omia siipiäni ensin Espooseen ja pari vuotta myöhemmin Ouluun. Oulussa ennätin vuoden päivät tallustella omia polkuja ennen kuin löysin kajjaanilaisen jarpan, Markun, rinnalleni kulkemaan. Saman katon alle muutimme keväällä Nyt edessä on tienhaara, josta lähtee useita polkuja. Mahdollisuuksia on monia niin opiskelun kuin työelämän saralla. Tulevaisuus näyttää mihin elämän askeleet johdattavat... Kohti itsenäisyyttä YO-lakin hankittuani vuonna 1996 lähdin

3 Opinvuodet Teekkarina Otaniemessä Lukion jälkeen minun oli vaikea valita opiskeluala, koska olin kiinnostunut niin monista asioista. Laajan fysiikan ja matematiikan lukeneena päädyin syksyllä 1996 aloittamaan opiskeluni Otaniemessä, jossa opinnot keskittyivät lähinnä m a t e m a t i i k k a a n, t u o t a n t o t a l o u t e e n ja t i e t o t e k n i i k k a a n. Vaikka viihdyinkin Otaniemessä, niin sisälläni kipinöi kuitenkin edelleen monialaisempi tiedonhalu sekä jo pienenä herännyt kiinnostus opettamista kohtaan. Näin ollen innostuinkin valtavasti saadessani sattumalta tietää Oulun yliopistossa järjestettävästä teknologiapainotteisesta luokanopettajakoulutuksesta. Poikkitieteellisyyttä Oulussa Syksyllä 1998 aloitinkin opinnot Oulun yliopistossa. Teknologiapainotteiseen luokanopettajakoulutukseen kuuluvien opintojen ohessa jatkoin Otaniemessä aloittamiani tietotekniikan opintojani Tietojenkäsittelytieteen laitoksella sekä lisäksi opiskelin sivuaineena k o u l u t u s - t e k n o l o g i a a ja t e k s t i i l i t y ö t ä. Elin ikäisenä oppijana päätin vuonna 2001 hakea päätoimista opiskelupaikkaa Tietojen käsittely tie teen lai toksel ta, jotta kasvatus tieteen maisteriksi valmistutuanikin voisin tyy dyttää tiedonjanoani. Seuraavan lukuvuoden keskityin kuitenkin lähinnä päättämään kasvatus tieteen opintojani. Graduni tein tieto- ja viestintä tekniik kaan pohjautuvien opetussovellusten kehittämiseen liittyen. Tarkemmin ottaen pyrin selvittämään, mitä piirteitä tulisi olla hyvällä, opettajan työtä tukevalla, eriyttävällä opetussovelluksella sekä arvioin Humap Oy:n Kids-oppimisympäristöä näiden ominaisuuksien pohjalta. Viimein marraskuussa 2002 sain graduni päätökseen ja Kasvatustieteen maisterin paperit tulen saamaan vuoden 2003 alussa. Aika näyttää tuleeko minusta vielä joskus tuplamaisteri... 3

4 Ammatilliset intressit 4 Opettaminen, tekno logia kasvatus ja TVT Toivon tulevaisuudessa työskenteleväni tehtä - vis sä, jotka liittyvät jotenkin opetta mi seen ja koulut tami seen sekä tieto- ja viestintätekniikan (TVT) hyödyntämiseen opetuksessa. Myös teknologiakasvatukseen liittyvät työtehtävät kiinnostavat. Mahdollisia tulevia ammatinimikkeitä voisi olla esimerkiksi l u o k a n o p e t t a j a, s u u n n i t t e l i j a, k o u l u t t a j a, tai t u t k i j a. Työ tehtävä- ni voi tulevaisuudessa olla esimerkiksi lasten opet- taminen, TVT:an liittyvä aikuiskouluttaminen tai oppimateriaalien ja opetussovellusten suunnitteleminen, kehittäminen ja arviointi. Työpaikkani voi löytyä niin julkiselta kuin yksityiseltäkin sektorilta. Työssä kehittyminen ja viihtyminen Tulevien työtehtävien toivon olevan sellaisia, joissa pystyn kehittymään ja oppimaan uutta, mutta samalla tunnen myös hallitsevani työn tekemiseen vaadittavat perusasiat. Oleellista on, että viihdyn työssäni ja tunnen että minulla on jotain annettavaa työlleni. Palkka ei ole tärkein kriteeri työtä valitessa, mutta toivon että työni arvostus näkyy sanallisen palautteen lisäksi myös tulevassa palkassani.

5 Vapaa-aika 5 Sosiaalinen liikuskelu Vapaa-aikana liikuskelen mielellään. Lempi lii kuntamuotojani ovat salibandy, ultimate, sulkapallo, aerobik ja tanssiminen sekä lumilautailu. Myös pesäpallo nuoruuden harrastuksena kiinnostaa edelleen, mutta sen pelaaminen on jäänyt vähemmälle viime aikoina. Urheilussa minulla ei ole mitään kunnianhimoisia suorituksellisia tavoitteita, vaan päätavoitteena on liikkua ja samalla tavata tuttuja. Juoruan ystävieni kanssa mielummin kävelylenkillä kuin tunkkaisessa baarissa. Välillä toki on rentouttavaa pyörähtää kaupungin yössä, mutta silloinkin mielummin menen paikkaan, jossa on mahdollista jammailla. Opiskelu harrastuksena Liikkunnan lisäksi harratuksekseni voi sanoa myös uusien asioiden opiskelemisen. Vapaa-ajallakin minut näet usein saa kiinni tietopainotteisia lehtiä ja kirjoja lukemasta sekä internetistä uutta tietoa etsimästä. Elinikäinen oppiminen sopii minulle! Monenlainen puuhastelu Kaikenlainen puuhastelu on myös mieluisaa hommaa. Viime aikoina perinteinen käsillä tekeminen on muuttunuut tietokoneavusteiseksi askarteluksi. Skanneri, Photo shop ja tulostin ovat ol leet pal jon apuna lahjoja ja kort teja teh des sä.

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Syksy 2017 Tanja Välisalo tinyurl.com/hytk-tvt2017 Sisältö 1. Mitä teknologiataitoja tarvitsen?

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne

Lisätiedot

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä

Lisätiedot

Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa

Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa 30.8.2017 Kirsi Ek Projektipäällikkö, Noheva ESR Kiipulan ammattiopisto 2 Noheva ESR Noheva hanke pohjautuu PIAAC-tutkimukselle.

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä

Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, 22.10. Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä Tutustuminen ja esittelyt Ketäs te olette? Etsi täältä sellainen henkilö,

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Kahden tutkinnon kotiväenilta ti

Kahden tutkinnon kotiväenilta ti Kahden tutkinnon kotiväenilta ti 11.10.2016 Kahden tutkinnon opinnot Jyväskylän ammattiopistossa koulutuspäällikkö Taina Roivainen Arjessa sattuu ja tapahtuu opinto-ohjaaja Tarja Nykänen ja Sirpa Puikkonen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs LAITOS Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs.201004 Tämän taulukon tarkoituksena on auttaa laitoksia kuvailemaan opetus- ja opiskelukulttuuriaan ja/tai niiden tukitoimien ominaisuuksia.

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi

Lisätiedot

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola Opiskelumotivaatio 12.11.215 Tiina Kerola Motivaatiosta yleisesti Motivaatiolla viitataan yleisesti ottaen syyhyn, syihin tai perusteluihin, miksi joku tekee jonkin teon tai suorituksen Opiskelussa: perustelu

Lisätiedot

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN OSAAMISMATKA POLKU OSAAMISEN YTIMEEN MIKSI OSATA? Ohjauksen ja opetuksen roolin tulee muuttua siten, että se tukee oppijan osaamisidentiteetin kehittymistä ja antaa valmiuksia rakentaa omia yksilöllisiä

Lisätiedot

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Ohjaava opettaja -osaajamerkki Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.

Lisätiedot

Yleistä kanditutkielmista

Yleistä kanditutkielmista Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 21.1.2009 Yleistä kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle aiheelle Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v. opinnot) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v. opinnot) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016 Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2015-2016 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi.

Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Selvitä ilmoituksesta pyydetäänkö sinua ottamaan yhteyttä: soittamalla, lähettämällä hakemus tai täyttämällä lomake.

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 87,6 % Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu

Lisätiedot

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352.

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352. Q1 Olen Answered: 2,264 Skipped: 0 Mies Nainen Mies Nainen 15.55% 352 84.45% 1,912 Total 2,264 1 / 47 Q2 Ikäni on Answered: 2,264 Skipped: 0 15 17 vuotta 18 20 vuotta 21 25 vuotta 26 30 vuotta yli 31 vuotta

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Ilman opiskelupaikkaa? vietä välivuosi avoimen yliopiston opintojen parissa!

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2016 Vastausprosentti: 82,2 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN Valitse viisaasti valitse oikea tekniikka MIKSI OULUN YLIOPISTO Laajasti vaihtoehtoja Itsesi näköinen kokonaisuus Tiedeyhteisön jäseneksi heti Huippuopetusta

Lisätiedot

maija.aksela@helsinki.fi

maija.aksela@helsinki.fi Oivaltamisen ja onnistumisen iloa! Johtaja prof Maija Aksela Johtaja, prof. Maija Aksela maija.aksela@helsinki.fi ESITYKSEN SISÄLLYS: Ajankohtaista LUMA-toiminnassa: LUMA-toiminta opetussuunnitelmaperusteiden

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä Poimintoja mietittäväksi Juha Ristilä 16.4.2013 1. poiminta: Y-sukupolvi 2. poiminta: Työelämä odottaa koulutukselta 3. poiminta: Uusi opettaja 4. poiminta: Ammatillisen opettajan osaaminen 5. poiminta:

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI. Ella Kiesi Opetushallitus

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI. Ella Kiesi Opetushallitus TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI Ella Kiesi Opetushallitus Tieto ja viestintätekniikkataidot kouluissa Valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet lähtökohtana Tieto- ja viestintätekniikalla

Lisätiedot

Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari

Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari Henkilökohtaisten ratkaisujen mahdollistaminen opiskelijalle EQAVET Seminaari 26.11.2018 Suuri Pedagoginen laatu yhdistyy yhä tiiviimmin hyvinvointiin Kivaa Opitaan ja hyvä olla HYVIN- VOINTI Ei opita

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2008

Nuorisotutkimus 2008 Nuorisotutkimus 08 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin huhtikuussa 08 verkkokyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form herttaoksanen@gmail.com 25 responses Edit this form View all responses Publish analytics Summary Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? 16% 28% 36% 20% Ei sovi. 5 20% Sopii melko hyvin. 9 36% Sopii hyvin.

Lisätiedot

1.8.2008. Jorma Joutsenlahti Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos. 4.8.2008 Jyväskylän Kesäkongressi. JoJo / TaY 2

1.8.2008. Jorma Joutsenlahti Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos. 4.8.2008 Jyväskylän Kesäkongressi. JoJo / TaY 2 Jorma Joutsenlahti Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos 2 Tv-maailma nro 30, s. 2-3 1 4 Matematiikkakuva (View of Mathematics) koostuu kolmesta komponentista: 1) Uskomukset itsestä matematiikan

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun erityistä tukea tarvitsevien nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk)

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2016-2017 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa

Lisätiedot

OPISKELUOPAS MALLI LAPIN YLIOPISTO, OIKEUSTIEDE

OPISKELUOPAS MALLI LAPIN YLIOPISTO, OIKEUSTIEDE OPISKELUOPAS MALLI LAPIN YLIOPISTO, OIKEUSTIEDE Sisältää vain alkuosan edellisvuosien materiaalista. OPISKELUTEKNIIKKA VASTAUSTEKNIIKKA AIKATAULUTUS Copyright Juristivalmennus 2014 Sisältö Oppaan tarkoitus...

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä J Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä Tieteen iloa kaikille! Johtaja, Prof. Maija Aksela, Valtakunnallinen LUMA-keskus, Helsingin yliopistom maija.aksela@helsinki.fi 15.2.2012 1 LUMA-toimintaa

Lisätiedot

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 Sisällys 1. Opetus muutoksessa.2 2. Visio.2 3. Tavoitteet.2 4. Toteutus 3 5. Kehittämissuunnitelmat 4 1 1. Opetus muutoksessa Oppimisympäristöt ja oppimistavat

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN Valitse viisaasti valitse oikea tekniikka MIKSI OULUN YLIOPISTO Laajasti vaihtoehtoja Itsesi näköinen kokonaisuus Tiedeyhteisön jäseneksi heti Huippuopetusta

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus

Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus PROJECT NUMBER 574310-EPP-1-2016-1-FI-EPPKA3-EQAVET NRP Henkilö- kohtaista-

Lisätiedot

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 1 NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 Vastausprosentti 80,9 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten tilannettasi opintojen päättyessä?

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy

Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy E N E M M Ä N O S A A M I S T A 13.1.2014 1 Hyria koulutus Oy lyhyesti Ammatti- ja aikuisopisto Hyvinkään-Riihimäen

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

Miksi yrittäjyyskasvatusta?

Miksi yrittäjyyskasvatusta? Yrittäjyyskasvatus Miksi yrittäjyyskasvatusta? Yrittäjyyskasvatuksen avulla pyritään lisäämään oppilaan yrittävyyttä ja lapsen ja nuoren halua menestyä ja ottaa asioista selvää. Tavoitteena on mm. sosiaalinen,

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Oppilaitoksesta oppisopimukseen

Oppilaitoksesta oppisopimukseen Oppilaitoksesta oppisopimukseen opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta Katarina Ojala katarina.ojala@gmail.com Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Tutkimuksen toteutus Laadullinen

Lisätiedot

Kysely korkeakoulutustarpeista

Kysely korkeakoulutustarpeista Kysely korkeakoulutustarpeista Kyselyn perustiedot Kysely oli auki webropolissa: 5. 8.5 Kyselyä kampanjoitiin somessa ja verkostoissa Vastauksia 8.5.2018 / 107 kpl:tta Minkälainen pohjakoulutus sinulla

Lisätiedot

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland ZA4880 Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 239 YOUNG PEOPLE AND SCIENCE D1. Sukupuoli [ÄLÄ KYSY - MERKITSE SOPIVIN] Mies...1 Nainen...2 D2. Minkä

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori 1 APUA MULLA EI OO OPISKELUPAIKKAA! MITÄ MÄ TEEN? Zoomausopas opiskelijoille jotka eivät saaneet 2 asteen koulutuspaikkaa Hakuaikaa myöhennettiin heinäkuulle

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2018-2019 Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja ja osallistua kolmannen opiskeluvuoden aikana yokirjoituksiin. Tähdätään

Lisätiedot

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille Uraseurantakysely vuosina - 11 tohtorin tutkinnon suorittaneille (Jyväskylän yliopiston tuloksia) Vastausprosentti (17/1) Työelämäpalvelut 1 9 Sukupuoli (yhteensä17 kyselyyn vastannutta) 8 7 6 Mies Nainen

Lisätiedot

Sisko Piippo YTM, SOSIAALITYÖNTEKIJÄ VERKOSTOTYÖN KEHITTÄJÄ, VIOLA-VÄKIVALLASTA VAPAAKSI RY MA. YLIOPISTO-OPETTAJA, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Sisko Piippo YTM, SOSIAALITYÖNTEKIJÄ VERKOSTOTYÖN KEHITTÄJÄ, VIOLA-VÄKIVALLASTA VAPAAKSI RY MA. YLIOPISTO-OPETTAJA, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Sisko Piippo YTM, SOSIAALITYÖNTEKIJÄ VERKOSTOTYÖN KEHITTÄJÄ, VIOLA-VÄKIVALLASTA VAPAAKSI RY MA. YLIOPISTO-OPETTAJA, ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Koulutus Aloitin opinnot Itä-Suomen yliopistossa yhteiskuntatieteellisessä

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

Lapin ammattiopistossa

Lapin ammattiopistossa VALMA JA TELMA Lapin ammattiopistossa Mitä on Valma? Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) on yhdistetty neljä aiempaa eri kohderyhmille suunnattua valmistavaa, valmentavaa,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Elektroniikka-asentaja, ICT-asentaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Laatija Tila Tieto- ja tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA Kiipulassa toteutuvia hyviä opetuksen käytänteitä ja opiskelijahyvinvointia opiskelijanäkökulmasta Yhteisöllisyys ja osallisuus on Ammattiopiston toiminnan

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 83,8 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi 1 Viitteitä suomalaisen koulutuksen kehitystarpeista Jarkko Hautamäen mukaan suomalaisnuorten oppimistulokset ovat heikentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi (Hautamäki ym. 2013). 2 Viitteitä

Lisätiedot

TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE

TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE Valtakunnalliset LAPE-päivät 30.-31.8.2018 Erikoistutkija Miia Sainio Turun yliopisto 2 OPINTOKAMU TOIMENPIDEOHJELMA OPISKELUHYVINVOINNIN EDISTÄMISEKSI TOISELLA

Lisätiedot

Koulutusalan valintaa kuvailevat väittämät. 5,1% n=11. 66,0% n=142. 0,5% n=1. 27,4% n=59. 0,9% n=2. 23,7% n=51. 2,8% n=6. 1,4% n=3.

Koulutusalan valintaa kuvailevat väittämät. 5,1% n=11. 66,0% n=142. 0,5% n=1. 27,4% n=59. 0,9% n=2. 23,7% n=51. 2,8% n=6. 1,4% n=3. Aloituskysely Amisto (Perämiehentie 6), Amisto (Pomo), Amisto Askola, Amisto Loviisa, Kaikki toimipisteet Kaikki koulutusalat, N=215, vastausprosentti keskimäärin 66, 06.04.2014-09.10.2014 Ajankohta: 14.10.2014

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2017-2018 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja

Lisätiedot

Peda-forum Lappeenranta 28.5.2014

Peda-forum Lappeenranta 28.5.2014 Peda-forum Lappeenranta 28.5.2014 työpaja Helsingissä 4.2.2014 Piirros: Linda Saukko-Rauta Niin opiskelijat kuin työnantajatkin tuntuvat olevan epätietoisia siitä, mitä opiskelijoista oikeasti valmistuu

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan

Lisätiedot

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola Ohjaus on prosessi, johon liittyy välittämistä ja huolehtimista tukemista asioiden selventämistä ja opettamista aktivoimista ja motivointia arvostamista ja rohkaisua Tavoitteena on, että ohjaaja luo ohjattavalle

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 26 oppiainetta Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset elämässä

Lisätiedot