Tammelan Kirkonkylän kyselytulokset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tammelan Kirkonkylän kyselytulokset"

Transkriptio

1 Tammelan Kirkonkylän kyselytulokset Sisältö Tammelan Kirkonkylän kyselytulokset... 1 Johdanto Vastaajien tiedot Kylän nykytila Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset Palvelutarpeet Osallistuminen Viestintä Yhteenveto Liitteet:

2 Johdanto Tässä raportissa kuvataan keskeiset Tammelan kyläkyselyn tulokset. Raportin tavoitteena on tuoda kyläläisille ja kylänkehittäjille eväät jatkotoimenpiteiden määrittämistä varten. Varsinainen kyläsuunnitelma laaditaan tämän raportin ja kyläläisten esittämien ideoiden priorisointien pohjalta tiiviimpään muotoon kevään 2010 aikana. Lisäksi kaikkien Tammelan kylien kyläsuunnitelmien pohjalta laaditaan Tammelan kyläohjelma keväällä 2010, jossa kuvataan kaikkien kylien yhteiset kehittämistarpeet. Tämä raportti on laadittu syksyllä 2009 Tammelan kylien kotitalouksiin kohdistetun kyselyn tuloksista. Kyläkysely lähetettiin kaikkiin kotitalouksiin postitse (yhteensä kpl). Lisäksi kysely oli avoimena Tammelan maaseudun kehittäjien sähköisessä keskusteluforumissa Vastauksia kyselyyn saatiin kaikista Tammelan kylistä yhteensä 555 kpl ja vastausprosentiksi muodostui näin 17 %. Tarkemmat kyläkohtaiset tiedot on esitetty tässä raportissa myöhemmin. Raportin, kyläsuunnitelman sekä Tammelan kyläohjelman laadinnasta vastaa Hämeen ammattikorkeakoulun Biotalouden K&T-keskus yhteistyössä Tammelan kylät ry:n kanssa. Tämän raportin on laatinut Hämeen ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen opiskelija Aino Toivio. Työn ohjaajina toimivat Tero Uusitalo ja Anne Virtanen HAMK:sta. 2

3 1. Vastaajien tiedot Kirkonkylän kyläkyselyyn vastanneista 90 oli naisia ja 52 miehiä. Vastaajista suurin osa oli vuotiaita (55 %), toiseksi eniten oli yli 65-vuotiaita (26%). Alle 18-vuotiaita vastaajia ei ollut lainkaan. Suurin osa vastanneista kotitalouksista oli 2 tai 4 hengen talouksia (Kuvio 1). Talouksien koot vaihtelivat yhdestä viiteen. Kuviossa 2 näkyy vastanneiden talouksien kaikkien jäsenten ikäjakauma. Lapsia tästä joukosta on 23 % ja yli 65-vuotiaita 11 %. Kuvio 1. Vastanneiden kotitalouksien koot Vastaajien talouksien yleisin työssäkäyntikunta oli Tammela (46) ja toiseksi yleisin Tammela (45). Muita työssäkäyntikuntia olivat mm. Tammelan naapurikunnat ja pääkaupunkiseudun kunnat. Kuvio 2. Vastanneiden kotitalouksien ikäjakauma 3

4 Suurin osa vastaajista oli asunut kylällä yli 20 vuotta ja seuraavaksi eniten 2-10 vuotta (kuvio 3). Kuvio 3. Vastaajien asumisajat kylässä. 2. Kylän nykytila Kyläläisten näkemyksiä kylän nykytilasta kartoitettiin avoimella kysymyksellä: Mikä tekee kylästänne erityisen?. Valtaosa vastauksista käsitteli kylän kauniita maisemia. Erityisen kauniina kohteina mainittiin kirkko, järvi ja harjualue. Seuraavaksi yleisimpiä kuvailuja olivat lähellä palveluita, rauhallinen ja luonnonläheinen. Yleisesti Kirkonkylän koettiin olevan ystävällinen, avulias ja viihtyisä. Moni kehui luonnon läheisyyden tuovan paljon harrastusmahdollisuuksia. 4

5 Vastaajien näkemykset kylän ympäristön nykytilasta on esitetty kuviossa 4. Mielipide juomaveden laadusta on lähes 90 prosenttisesti hyvä, retkeily ja ulkoilumahdollisuuksiin ollaan tyytyväisiä ja kylän koetaan olevan luonnonläheinen. Kuvio 4. Näkemykset kylän ympäristön nykytilasta. 5

6 Kylän toiminnallisuutta kartoittaneen kysymyksen perusteella kirkonkyläläiset ovat tyytyväisiä yhteisen toiminnan määrään. Naapuriapu ja kylän ja koulun yhteistyö toimivat vastaajien mukaan hyvin. Kylällä vallitsee myös hyvä yhteishenki ja luottamus. Yli puolet vastaajista oli eri mieltä väittämän Kylällä työllistyminen on mahdollista kanssa (Kuvio 5). Kuvio 5. Näkemykset kylän toiminnallisuudesta. 6

7 Kylän nykyisistä palveluista eniten kiitosta saivat kirjasto, liikuntamahdollisuudet ja jätehuoltopalvelut. Palvelujen määrään oltiin muutenkin yleisesti tyytyväisiä. Parannettavaa kuitenkin olisi esimerkiksi julkisissa liikenneyhteyksissä (kuvio 6). Kuvio 6. Näkemykset kylän palveluista. 7

8 Kylän nykytilan arvosanaa kysyttiin asteikolla Keskiarvoksi vastauksista tuli 8. Eniten annettiin arvosanoja 8 ja 9 (Kuvio 7). Täyden kympin antanut vastaaja perustelee arvosanaansa: Hyvä paikka asua. Lapsille ihanteellinen, viihtyisä ja leikkipaikkoja paljon, sekä erityisesti tapahtumia paljon. Perheellämme on kaikki hyvin. Muuten hyviä arvosanoja perusteltiin yleisellä tyytyväisyydellä, palveluiden määrällä ja kylän kauniilla maisemilla. Moni ilmaisi, että olisi antanut paremman numeron jos julkinen liikenne toimisi paremmin. Huonojen arvosanojen perusteluja olivat esimerkiksi: kuollut, tyly, mahdoton liikkua ilman autoa ja julkinen liikenne ei toimi. Kuvio 7. Arvosanat kylän nykytilanteesta. Vastaajille annettiin mahdollisuus myös kylän nykytilan vapaaseen kommentointiin. Julkisen liikenteen toimimattomuus oli jälleen esillä. Lisäksi toivottiin lisää kevyen liikenteen väyliä ja kylän viheralueiden siistimistä. Esimerkiksi todettiin että Pyhäjärven rantojen pusikoituminen on pahin imago-ongelma. Liikennekulttuurissa puutteita: ylinopeudet, rattijuopumukset. Lamala Saari kevyen liikenteenväylä on välttämätön saada pikaisesti. 8

9 3. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset Kylän tulevaisuuden näkymiä alettiin selvittää kysymällä, millaisena vastaajat kylän parhaimmillaan tulevaisuudessa näkisivät. Tulevaisuuden Kirkonkylässä voisi olla: Enemmän asukkaita, edelleen tasokkaat terveyspalvelut, paljon yhteistä toimintaa ja tapahtumia. Kylästä löytyisi myös kevyen liikenteen väyliä, hyvät bussiyhteydet, työpaikkoja, leikkipuistoja, koirapuisto, uusiutuvaa energiaa, siisti ympäristö ja hyvä katuvalaistus. Kirkonkylän haluttaisiin olevan lapsiystävällinen, luonnonläheinen, ihmisläheinen, monipuolinen, aktiivinen ja turvallinen. Kehittämiskohteita kyselyn mukaan olivat: Kylän markkinointi, vesien kunnostus ja tietoliikenneyhteyksien kehittäminen. Muita kehittämiskohteista kylällä ovat: vesihuolto, rantojen siistiminen, ongelmajätepaikka, liikuntakeskus, näkö- ja liikuntarajoitteisten palvelut ja postinjakelu (Kuvio 8). 9

10 Kuvio 8. Kylän kehittämistarpeet. 10

11 Kiireisimmin toimiin pitäisi kyläläisten mielestä ryhtyä vesistöjen kunnostamisasioissa. Myös yritysten markkinointi kyläläisille ja teiden kunnostus tarvitsivat kehittämistä. Kylän ympäristön siistimisellä ja teiden lisävalaistuksella ei kyselyn mukaan ole kiire (Kuvio 9). Kuvio 9. Kehittämiskohteet tärkeysjärjestyksessä. 11

12 Kyselyssä kysyttiin myös kylän ja kunnan yhteistyön kehittämistä ja ideoita kylän ja kunnan yhteistyön kehittämiseksi. Kaksi useimmin mainittua kehittämiskohdetta olivat tieasiat ja palveluiden järjestäminen. Yhteistyön kehittämisessä vähiten mainintoja tuli tonttimyynnille (Kuvio 10). Kuvio 10. Kylän ja kunnan yhteistyön kehittäminen. 12

13 4. Palvelutarpeet Kyselyssä selvitettiin millaisten palveluiden tarpeessa kyläläiset uskovat lähitulevaisuudessa olevansa. Kauppa oli ylivoimaisesti tarpeellisin ja kirjasto, liikuntamahdollisuudet, kulttuuritapahtumat ja kansalaisopiston toiminta heti sen jälkeen. Harva kaipasi etätyöpistettä (kuvio 11). Kuvio 11. Kyläläisten palvelutarve lähitulevaisuudessa. 13

14 Yksityisten palveluiden ostohalukkuutta kysyttäessä reilu puolet vastaajista olisi valmis ostamaan yksityisiä palveluita (Kuvio 12). Mieluiten ostettaisiin kiinteistönhuoltopalveluita, siivouspalveluita ja lastenhoitopalveluita. Vastaajat olisivat valmiita maksamaan kyseisistä palveluista 5-30euroa/tunti. Kuvio 12. Yksityisten palveluiden ostohalukkuus, kotitalousvähennyksen tunnettuus ja palveluntuottamisen mahdollisuus. 14

15 5. Osallistuminen Kuviossa 13 on esitetty vastanneiden kyläläisten osallistumishalukkuus kylän asioiden hoitoon ja kylän kehittämiseen. Eniten vastaajat olivat kiinnostuneita talkoisiin osallistumisesta. Suosittuja olivat myös henkisenä tukena oleminen, kyläyhdistyksen toimintaan osallistuminen ja tavaran lahjoittaminen (Kuvio 13). Kuvio 13. Osallistumishalukkuus kylän asioiden hoitoon ja kehittämiseen. 15

16 6. Viestintä Suurin osa vastanneista koki saaneensa tarpeeksi tietoa kylän tapahtumista ja kylän yhdistysten toiminnasta (Kuvio 14). Kuvio 14. Tiedonsaatavuus kylän tapahtumista. Mieluisimmiksi tiedotuskanaviksi kylän asioiden tiedottamisessa koettiin kylätiedote, paikallislehti ja kylän ilmoitustaulu (Kuvio 15). Vähemmän kannatusta saivat sähköiset viestimet ja paikallisradio. Avoimissa vastauksissa tiedotuksen parantamiseksi ehdotettiin kylän nettisivuja, yhteisiä tilaisuuksia ja kotiin jaettavia tiedotteita. Kuvio 15. Tiedostuskanavien käyttöhalukkuus. 16

17 Kylään ja kyläsuunnitteluun liittyvien Internet-sivujen käyttö ei ollut kyselyn mukaan kovin yleistä, mutta toisaalta kaikkia kyselyssä mukana olleita sivuja ei ole vielä mainostettu (Kuvio 16). Kuvio 16. Internet-sivustojen käyttö. 17

18 Internet-sivuja haluttiin käyttää lähinnä tiedonhakupaikkoina, mutta myös muut käyttötavat saivat kannatusta (Kuvio 17). Avoimissa vastauksissa todettiin, että Internet-sivuista pitäisi tiedottaa kyläläisille ja niiden käyttöön tulisi olla selkeä ohje. Kuvio 17. Sähköisten viestimien käyttö kylän asioiden hoitoon. 7. Yhteenveto Kirkonkylän kyläkyselyyn vastanneista 90 oli naisia ja 52 miehiä. Vastaajista suurin osa oli vuotiaita (55%), toiseksi eniten oli yli 65-vuotiaita (26%). Alle 18-vuotiaita vastaajia ei ollut lainkaan. Suurin osa vastanneista kotitalouksista oli 2 tai 4 hengen talouksia. Talouksien koot vaihtelivat yhdestä viiteen. Vastaajien talouksien yleisin työssäkäyntikunta oli Tammela ja toiseksi yleisin Forssa. Muita työssäkäyntikuntia olivat mm. Tammelan naapurikunnat ja pääkaupunkiseudun kunnat. Kyläläisten näkemyksiä kylän nykytilasta kartoitettiin avoimella kysymyksellä: Mikä tekee kylästänne erityisen?. Valtaosa vastauksista käsitteli kylän kauniita maisemia. Erityisen kauniina kohteina mainittiin kirkko, järvi ja harjualue. Seuraavaksi yleisimpiä kuvailuja olivat lähellä palveluita, rauhallinen ja luonto. Yleisesti Kirkonkylän koettiin olevan ystävällinen, avulias ja viihtyisä. Moni kehui luonnon läheisyyden tuovan paljon harrastusmahdollisuuksia. Kylän toiminnallisuutta kartoittaneen kysymyksen perusteella kirkonkyläläiset ovat tyytyväisiä yhteisen toiminnan määrään. Naapuriapu ja kylän ja koulun yhteistyö toimivat vastaajien mukaan hyvin. Kylällä 18

19 vallitsee myös hyvä yhteishenki ja luottamus. Yli puolet vastaajista oli eri mieltä väittämän Kylällä työllistyminen on mahdollista kanssa. Kylän nykyisistä palveluista eniten kiitosta saivat kirjasto, liikuntamahdollisuudet ja jätehuoltopalvelut. Palvelujen määrään oltiin muutenkin yleisesti tyytyväisiä. Parannettavaa kuitenkin olisi esimerkiksi julkisissa liikenneyhteyksissä. Kylän nykytilan arvosanaa kysyttiin asteikolla Keskiarvoksi vastauksista tuli 8. Eniten annettiin arvosanoja 8 ja 9. Hyviä arvosanoja perusteltiin yleisellä tyytyväisyydellä, palveluiden määrällä ja kylän kauniilla maisemilla. Moni ilmaisi, että olisi antanut paremman numeron jos julkinen liikenne toimisi paremmin. Huonojen arvosanojen perusteluja olivat esimerkiksi: kuollut, tyly, mahdoton liikkua ilman autoa ja julkinen liikenne ei toimi. Vastaajille annettiin mahdollisuus myös kylän nykytilan vapaaseen kommentointiin. Julkisen liikenteen toimimattomuus oli jälleen esillä. Lisäksi toivottiin lisää kevyen liikenteen väyliä ja kylän viheralueiden siistimistä. Kylän tulevaisuuden näkymiä alettiin selvittää kysymällä, millaisena vastaajat kylän parhaimmillaan tulevaisuudessa näkisivät. Tulevaisuuden Kirkonkylässä voisi olla: Enemmän asukkaita, edelleen tasokkaat terveyspalvelut, paljon yhteistä toimintaa ja tapahtumia. Kylästä löytyisi myös kevyen liikenteen väyliä, hyvät bussiyhteydet, työpaikkoja, leikkipuistoja, koirapuisto, uusiutuvaa energiaa, siisti ympäristö ja hyvä katuvalaistus. Kirkonkylän haluttaisiin olevan lapsiystävällinen, luonnonläheinen, ihmisläheinen, monipuolinen, aktiivinen ja turvallinen. Kehittämiskohteita kyselyn mukaan olivat: Kylän markkinointi, vesien kunnostus ja tietoliikenneyhteyksien kehittäminen. Muita kehittämiskohteista kylällä ovat: vesihuolto, rantojen siistiminen, ongelmajätepaikka, liikuntakeskus, näkö- ja liikuntarajoitteisten palvelut ja postinjakelu. Kyselyssä selvitettiin millaisten palveluiden tarpeessa kyläläiset uskovat lähitulevaisuudessa olevansa. Kauppa oli ylivoimaisesti tarpeellisin ja kirjasto, liikuntamahdollisuudet, kulttuuritapahtumat ja kansalaisopiston toiminta heti sen jälkeen. Harva kaipasi etätyöpistettä. 19

20 Yksityisten palveluiden ostohalukkuutta kysyttäessä reilu puolet vastaajista olisi valmis ostamaan yksityisiä palveluita. Mieluiten ostettaisiin kiinteistönhuoltopalveluita, siivouspalveluita ja lastenhoitopalveluita. Vastaajat olisivat valmiita maksamaan kyseisistä palveluista 5-30euroa/tunti. Kyläläisten osallistumishalukkuudessa kylän asioiden hoitoon ja kylän kehittämiseen eniten kiinnosti talkoisiin osallistuminen. Eniten vastaajat olivat kiinnostuneita talkoisiin osallistumisesta. Suosittuja olivat myös henkisenä tukena oleminen, kyläyhdistyksen toimintaan osallistuminen ja tavaran lahjoittaminen. Suurin osa vastanneista ei kokenut saaneensa tarpeeksi tietoa kylän tapahtumista ja kylän yhdistysten toiminnasta. Mieluisimmiksi tiedotuskanaviksi kylän asioiden tiedottamisessa koettiin kylätiedote, paikallislehti ja kylän ilmoitustaulu. Vähemmän kannatusta saivat sähköiset viestimet ja paikallisradio. Tiedotuksen parantamiseksi ehdotettiin kylän nettisivuja, yhteisiä tilaisuuksia ja kotiin jaettavia tiedotteita. 20

21 Liitteet: Alle on listattu edustava otos kyläkyselyn avointen kysymysten vastauksista. Mikä tekee kylästänne erityisen? - Kesäisin hyvin hoidetut, kauniit kukkaistutukset. - Luonto, ihmisten mutkaton asenne, sopivan kokoinen. - Luonto(mm. Pyhäjärvi) ja siihen liittyvät/tarjoamat harrastusmahdollisuudet, tapahtumat; makkaramarkkinat ja Hakkapeliitta. - Lapsuusmaisema. - Rauhallinen ja luonnonläheinen. - Kaunis ja rauhallinen, turvallisen oloinen. - Harmaa, keskiaikainen kivikirkko kahden järven välissä, harjumaisema. - Upea maisema, kivat naapurit, hyvä asuinpaikka. - Hämäläinen nurkkakuntaisuus yhteisöllisyyden puute. - Rauhallinen, luonnonläheinen ja hyvät palvelut. - Rauhallinen ja viihtyisä, luonto lähellä. - Palvelut lähellä, silti maalla. - Kaunis ja rauhallinen. - Kaikki peruspalvelut kävelyetäisyydellä. Kaunis luonto ympärillä. - Työpaikat lähellä, samoin hoitopaikka. Aika terveyskeskukseen jonotuksetta. Perheyhteisö tiivis, apua saa aina. Tammela on kaunis ja viihtyisä, Forssa lähellä. - Järvi, kauniit maisemat, tapahtumia pitkin kesää ja hyvät ulkoilumahdollisuudet. - Vesistöt ja maisemat, hyvät palvelut. - Lenkkimaasto! - Hyvä sijainti, kaikki tarvittava lähellä, sopiva lapsiperheelle. - Vehreä, järven läheisyys, Forssa sopivan lähellä, pyörällä tai rullaluistimilla pääsee suurempiin marketteihin. - Toimiva, hyvät ulkoilumahdollisuudet, kaikki lähellä. - Järvimaisema ja järven antamat harrastusmahdollisuudet. - Turvallinen, siisti, lähellä palveluja ja luontoa. - Pieni, mutta toimiva. - Kaunis, rauhallinen, palvelut lähellä. - AMK - Luonto lähellä, kaunis, vesistörikas. - Keväällä omenapuiden kukinta. - Muuttovoittoinen, lapsiperheinen. - Lähinnä rauhallinen ympäristö. - Melusaastetta ja vaarallista liikkua jatkuvien moporallien ansiosta. 21

22 - Kuin kotona olisi: kirkko keskellä kylää ja järvi. - Keskellä kunnan palveluja, sopiva etäisyys Forssasta. - Me - Sopivan rauhallinen meno. - Kaunis hämäläinen maaseutukylä. - Palvelut kävelymatkan päässä. - Pyhäjärven läheisyys. - Pieni kylä, välttämättömimmät palvelut lähellä. - Mukava, rauhallinen, ihmisläheinen. - Luonnonkauneus, hyvät harrastusmahdollisuudet ja ystävälliset ihmiset. - Kaunis, toimiva, palvelut lähellä. - Kiva, pieni kunta, jossa ihana järvi. - Toimiva keskusta, vanhaa rakennuskantaa on säilytetty, järven läheisyys. - Rauhallinen, pieni, tarpeelliset palvelut. - Kuntakeskus, tilava, palvelut lähellä, ihmisläheinen. - Huonot joukkoliikenneyhteydet, varallisuuserot. Perustelkaa lyhyesti antamanne arvosana. - Hyvä imago, tunnetaan kaukanakin kauniista luonnostaan ja järvistä. - Pyhäjärven rantaa ei ole riittävästi yhteiseen käyttöön (uimarannat&venepaikat). - Olen itse aika tyytyväinen, mutta lääkäriin pääsy on vaikeutunut, ei tarpeeksi lääkäreitä. - Pururata voisi olla paremmassa kunnossa. Ihmiset ovat ihania ja mukavia. - Melko hyvin toimivat palvelut, vaikea tietää yhdistysten toiminnasta kun ei ole mitään tiedotteita, julkista liikennettä tulisi olla enemmän omalla asuinalueella, tänne ei taida ulottua kuin parin koulubussin kulkemiset, vaikea kulkea esim. Forssaan. - Luonto, ihmisten mutkaton asenne, sopivan kokoinen. - Ei ole toimivaa kylätoimintaa. (Vastaaja Mustialasta) - Kylällä on jo mukavasti palveluja, joissa on kuitenkin kehittämistarpeita. Kylälehti/luettelo olisi kiva, josta löytyisi alueelta löytyvä osaaminen ja tuotteet. Suuria moitekohtia emme ole vielä löytäneet tosin asumisaika kunnassa lyhyt. - Kaikki hyvin, kunhan ydinkeskustaa ei rakennettaisi liian tiiviiksi!!! (Ei enää keskoa torille!!!) - Jokapäiväistä peruspalveluiden saatavuus, harrastusmahdollisuudet ja rauhallisuus. - Palvelut ovat lähellä ja suhteellisen kattavat, paitsi linja-autoliikenne retuperällä autottomille asukkaille. - Uutena asukkaana en ole vielä täysin perillä kylän asioista. Tiedotus ei ole mielestäni riittävää. - Nukkuva lähiö, kukaan ei ole kiinnostunut mistään toiminnasta, vaikka monenlaista on tarjolla, ihmisten saaminen toimintaan mukaan on todella hankalaa. - Tyly ilmapiiri, mahdoton elää ilman autoa, iltaisin täysin kuollut kylä. - Keskustassa on muutamia kauppoja, kahviloita ja ruokapaikkoja sekä muita toimintoja pärjää jonkun 22

23 aikaa ilman suuremmassa taajamassa, kuten Forssassa käyntiä. - Hyvä paikka asua. Lapsille ihanteellinen, viihtyisä ja leikkipaikkoja paljon, sekä erityisesti tapahtumia. Perheellämme on kaikki hyvin - Nuorille kylän tarjoamat palvelut loppuvat, kun ovat lukioiässä. - Tammelassa on hyvä asua ja elää. Vielä paremmat palvelut voisivat maksaa liikaa. Vanhustenhoitoa ei saisi päästää huononemaan. - Peruspalvelut mallillaan, urheilukentän keinolumiladusta 10 pistettä. - Erittelemättä on jätettävä parannusvaraa. Kaipaamme roskiksia koirankakkapusseille kirkonkylällä myös talviseen aikaan, vaikka bussipysäkeille. - Kaavojen kanssa pientä sekoilua. - Iloisia, mukavia ihmisiä. - Kylästä tehty liian kaupunkimainen - Paljon hyvää, mutta aina voi parantaa. Toimintaa ja yhdistyksiä on, mutta niistä ei tietoa riittävästi varsinkin uusille asukkaille. Kylän vanhat rakennukset mm. Mustiala upeita, mutta "moderni" keskusta vähän ankea ja kolkko. Tammelassa parasta on luonto. - Tammela kotikuntana täysin ylivoimainen aikaisempiin verrattuna. Kunnassa kaikki toimii ja tänne muuttaneena olen tuntenut itseni tervetulleeksi. - Kylämme on tällä hetkellä hyvin kaunis. Pientä kunnostusta vielä vaan kaipailisin virkistysalueisiin ja Tammelaan kunnon liikuntahallikeskusta. - Risukoituneet pyhäjärven rannat ja epävirallinen kaatopaikka kirkonvieressä heikentävät viihtyvyyttä. Huonot bussiyhteydet Forssaan. Vanhusten palveluihin ja hoitoon tarpeeksi henkilökuntaa. - Kirkonkylällä on hyvä asua ja eri ikäisten kaupunkipalvelut myös lähellä. Luonto ja ympäristö ok. - Joukkoliikenne ja tieliikenneyhteydet ei toimi. Köyhät ja rikkaat asuu eri alueilla. - En ole tyytyväinen kunnan päättäjien toimintaan. Poliittisia päätöksiä ei ihmisten hyväksi vaan puolueen. - Kaunis ja toimiva kotipaikka lähellä palveluja. Miinusta julkisen liikenteen lähes täydellisestä puuttumisesta Tammelassa sekä koko seudulla. Esim. raideliikenne olisi seudulle todellinen valtti. Samoin julkisilla välineillä töihin liikkuminen kuntien välillä pitäisi olla mahdollista. - Annoin liian ison numeron kun en osaa edes perustella. - Kuollut kylä - Kyläkauppa puuttuu ja postin jakelu todella ala-arvoista, posti vasta iltapäivällä laatikossa. Muuten olisi hyvä arvosana. - Mielestäni kylässä on kaikki melko hyvin, linja-auto kuljetus on vain koulupäivinä kohtalainen. Mitä muuta kylän nykytilaan liittyen teillä on kommentoitavaa? - Lämpölaitos väärässä paikassa polttoaineen kuljetus aiheuttaa vaaraa koululaisille. Urheilukentältä Tammelantielle tultaessa pensaiden vuoksi liikenteelle vaarallinen paikka. Vedenpaine liian alhainen joskus. Kaavoitusmuutoksia ei ilmoiteta henkilökohtaisesti asianomaisille. 23

24 - Haluan, että "kyläkauppa" säilyy. - Tammelan kunta voisi hoitaa paremmin kirkonkylän viheralueita; mm. puiden kaatoa ja karsimista, ojien pusikkojen raivausta.(koskee lähinnä ainakin Lamalan omakotialuetta.) - Torialuetta on ehdottomasti parannettava! Ihmiset eivät kierrä ns. käsityö- ja kirppispöytäaluetta Cafe Tammelan edessä. Liian piilossa. Torimyyjät lähtevät pikkuhiljaa pois myymättömien tuotteiden kanssa. - Tiedonkulku paremmaksi. - Kirkonkylän kohdalta olisi suotavaa, että Pyhäjärven näkyvyyttä voitaisiin paikoitellen sopivasti lisätä. - Forssantien runsas liikenne, etenkin raskasliikenne ja tien kapeus: mopoilijoita ei ole otettu huomioon teitä rakennettaessa valkoisen viivan penger on paikoin olematon! Mopoilijoille omat ajokaistat kevyenliikenteen viereen ja nuorille rossirata pururadan metsään/hiekkasärkät kelkkamäki Aurapirtin takana olevalle montulle. - Pyhäjärven rantojen pusikoituminen on pahin imago-ongelma. Liikennekulttuurissa puutteita: ylinopeudet, rattijuopumukset. Lamala Saari kevyen liikenteenväylä on välttämätön saada pikaisesti. - Tammela näivettyy, koska täysin riippuvainen Forssasta. Henkinen ilmapiiri ummehtunut, muutosvastarinta kaikkea uutta kohtaan. - Läpikulkuliikenteelle nopeusrajoitus 40km/h. Manttaali suojatielle keskikoroke. Kierrätyspisteet tyhjennettävä useammin. - Mopoilijat häiriköivät iltaisin ja öisin kiertämällä keskustaa melu ja tärinä. - Läpikulkevaa liikennettä liikaa. - Etuajo-oikeus Vekkiläntielle. - Voisi olla pyörätie vanhantien varrella. - Saisivat asfaltoida Vekkiläntien ennalleen, kunnan kaivuutöiden jäljiltä kamalassa kunnossa jo 2 vuotta. - Roskien lajittelukeskukset toimiviksi. Esim. lukitus ja avaimet luottohenkilöille ja tietyt roskientuontipäivät ja ajat. - Forssan torilla olisi edullista käydä lauantaisin. Silloin olisi tarpeen kuljetus Tammelan ja Forssan välillä vaikka pikkubussilla. - Poliisin toimintaa tehostettava. - Kaahailijat kylätiellä kuriin. - Kylän elinvoimaisuuden säilyttäminen vaatii erityistä huomiota siihen, että lähiseudulta löytyy riittävästi työpaikkoja. Erityisesti teollisten työpaikkojen loppuminen huolestuttava asia - Kunnan tärkeistä vesistöistä pitäisi pitää vielä parempaa huolta. Rehevöityminen ja vedenpinnan huomattava lasku kesäaikana huolestuttanut. - Tyhjiä toimitiloja löytyy, toivottavasti käyttäjiä - Iltapäiväkerhon toiminta oikein positiivista: matkat mm. vesihelmeen, biljardinpeluu. - Kevyen liikenteen merkinnät, venelaiturit pyhäjärven rantaan, laskettelurinne urheilukentän laitaan (lautailijoille). - Venepaikat 24

25 - Kansalaisopiston mökin tilaisuuksista aiheutuu melua, hiljaisuussäännöksiä ei noudateta. Vekkiläntie etuajo-oikeutetuksi: huono näkyvyys. - Mustialan tien voisi kunnostaa. Mitä muita kehittämiskohteita kylältä löytyy? - Puutarhapalstatoimintaa "maattomille". - Koirallisten asukkaiden huomiointi ulkoilu- ja virkistysmahdollisuuksissa; talvella latu, jossa koirahiihto sallittua(järven jäälle), koirapuisto, koiran kakka-astioita ulkoilureitistöille sekä keskustan alueelle. Pururata sallituksi reitiksi koirallisille lenkkeilijöille. (Eikö nykyään kuuluisi olla jo?) - Kaukjärven rantavesakot raivattava. Yhden pururadan voisi rakentaa Mustialan sillalta Kotkannokkaan ja lukittavat venepaikat. - Pikkuroskiksia voisi olla lisää ainakin keskustan alueella koirankakkapusseja varten. - Isompi kirjasto/kulttuuritila. Suojelurakennukset kunnostettava Norrintiellä. - Vauhtia pyörätiehankkeeseen Tammelan kk Saaren kp. Suosittu uima/virkistyspaikka. Tie ilman pyörätietä koetaan vaaralliseksi varsinkin lapsille. - Sorakuoppien maisemointia. - Kevyenliikenteenväylä tehtävä kirkonkylästä saaren kansanpuistoon. Pyhäjärven rantapusikot raivattava pois, tulee järvi esille. - Jätteiden lajittelu, vesistöt, kalastusverkkojen kunnollinen merkitseminen. - Tärkeätä olisi liikenne yleisillä kulkuneuvoilla muinakin kuin koulupäivinä. Vanhetessa menettää ajokortin ja tulee riippuvaiseksi yleisistä kulkuneuvoista - Vanhusten ja vammaisten hoitoon paneuduttava ja annettava varoja. - Nyt kun kylälle on tulossa uusi liikekeskus toivoisin, että siellä olisi myös kodinkonekauppa. Ruokakauppoja on jo tarpeeksi kylällä. Monipuolista kauppaa tarvitaan. - Forssan tien ylittäminen turvallisemmaksi(yli tai alikulkuja). - Ilmastostrategia - Uintipaikkojen kunnostamista ja ehostusta. - Matkailuun ja nähtävyyksiin kiinnitettävä enemmän huomiota. Esim. yöpymispalvelut ja matkailupalvelut. - Kirkon viereisen "kaatopaikan" siistiminen (kunta omistaa) niin, ettei esim. nuoriso siellä ryypiskele ja polttele tupakkaa. Vieressä olevaa kevyen liikenteen väylää on sen vuoksi turvatonta kulkea, lasten etenkin. - Tievarsien puita ja pensaita siistittävä, tällä hetkellä haittaavat liikenneturvallisuutta. Yleinen siistiminen ja koljaaminen aina hyvä juttu. - Rakentamattomille ja huonosti hoidetuille kiinteistöille kaava-alueella korkeampi kiinteistövero. - Kylän yhteistä toimintaa lisättävä esim. myyjäisiä ja retkiä vaikkapa kylätoimikunnan järjestämänä. Miten kylän ja kunnan yhteistyötä voisi kehittää? 25

26 - Yhteisillä hankkeilla ja tilaisuuksilla. Aktiivista kyselyä asukkailta. - Avoimuudella - Kunnan on pidettävä huolta etteivät viherpiipertäjät saa liikaa valtaa. - Kyläläisille jotakin konkreettista etua siitä, että he valitsevat oman kylän palvelut esim. Forssan sijasta. - Yleisötilaisuuksia uusista hankkeista. - KK:n kuntapoliitikot ovat hiljaa muulloin kuin ennen vaaleja. Pikkukylät yliaktiivisia, osin epäasiallisia. Kirkonkylän ääni ei kuulu, vaikka eniten veronmaksajia. - Vuoropuhelua ja rakentavaa keskustelua lisäämällä: kummatkin osapuolet pyrkisivät ymmärtämään toisiaan. - Joka kylään oma palvelutalo, jossa hoidettaisiin lapset ja vanhukset. - Kunta voisi kutsua kylittäin ihmisiä neuvottelemaan ja suunnittelemaan. - Yhteistä toimintaa järjestettävä säännöllisesti. Kylälle ehdotettuja uusia palveluja - Kotiapua, lastenhoitoapua - Vapaaehtoistyötä, esim. vanhusten ulkoilutus. - Jonkinnäköistä kurssitoimintaa nuorille ja aikuisille, esim. taidetta, kulttuuria ja liikuntaa, enemmän esim. Wahren -opiston kurssitarjontaa myös Tammelassa järjestettäväksi. - Omaishoitajien lomittamista siten, että palkataan henkilöitä jotka kiertävät potilaiden kotona lomittamassa omaishoitajaa. - Kuntoilutempauksia eri ikäryhmille erikseen. Valmentavia kursseja/kerhoja eri ikäryhmille kohdennettuina. Esim. nuorille käytännönläheinen kokkikoulu. Kurssi, jossa käsitellään ekologisuutta ja tavaroiden/materiaalien uusiokäyttöä. - Suursiivousapua - Maksuttomia ja seuroista riippumatonta toimintaa kaiken ikäisille. Nyt on kaikki liian kallista ja täytyy kuulua johonkin seuraan/aatesuuntaan. Hommia kaikenikäiset yhdessä periaatteella. - Kaikenikäisille esim. elokuvia (olisiko Manttaalilla mahdollista?), Kirjastossa sunnuntaisin lehtienlukumahdollisuus ym. aikuisille! Viikonloppuna kirkonkylässä ollaan pussissa, kun ei bussit kulje eikä ole omaa autoa, jolla kulkea esim. Forssaan!! - Alko, kodinpientarvikeliike, paperikauppa, siis kahvila/ravintola, iltatoiminta(esim. Elokuvat), ohjattu sisäliikunta (tanssi, bailatino jne.). - Omenapuiden hoitoleikkauksia. - Lapsille ja vanhuksille yhteisiä ulkoilu- ja ym. tapahtumia. - Mummon kammari, lasten parkki, kaikille asiointiliikennettä lisää. Yksinäisille vanhuksille päivittäinen puhelinrinki, joku soittelisi ja kyselisi kuulumisia ja vointia. Vanhuksille ulkoiluttajatoimintaa esim. vapaaehtoisvoimin. Myös kissojen hoito ja koirien ulkoiluttajatoimintaa. - Lapsille satutuokio, jumppia. Grillikioski. - Lapsille kerhotoimintaa, aikuisille harrastustoimintaa. Naisille ompelukerhoja/juorokerhoja, miehille 26

27 sauna/pub iltoja, nuorille liikuntatoimintaa, vanhuksille eläkeläistapahtumia. - Vanhuksille virkistystoimintaa - Kirjasto kaipaisi laajennusta - Nuorille ja aikuisille kunnon liikuntakeskus. Vanhuksille ja laiskoille olis kylätalkkari, joka tekis huoltohommia. Lapsille voisi olla jotain leikkipuistoja enemmän. Koirapuisto. Nuoriin panostusta. - Vanhusten yhteisiä tapaamisia - Näkö- ja liikuntarajoitteisten palvelut- niistä tiedottaminen. - Erilaista kerhotoimintaa ja harrastusmahdollisuuksia - Palveluita on hyvin, jatkossakin toivottavasti samoin. Lasten ja nuorten liikuntaharrastuksista (ei kilpaurheilu) pidettävä huolto, osalle kilpailu ei sovi. - Kerhoja nuorille - Lapsille kerhoja, jotka eivät ole seurakunnan järjestämiä, vaan uskonnottomia. - Laajapohjaisempaa kansalaisopiston toimintaa kirkolle. - Hoivapalveluita - Lapsillle ja nuorille iltapäiväksi klo 17 asti toimintaa arkisin. - Vanhuksille kaupassakäynti ym päivittäisten asioiden hoitopalveluja, sairaanhoitopalveluja tulisi parantaa ja lisätä, äijäkerho miehille. Palveluita joita kyläläiset olisivat valmiita ostamaan, mikäli niitä olisi saatavissa kylältä (sulkeissa kuinka moni palvelua on toivonut) Siivouspalveluja (48) Kiinteistöpalvelut (18) Ateriapalvelu (10) Lastenhoito (11) Kuljetuspalvelu (1) 27

Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset

Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti... 2 2. Vastaajien tiedot... 3 3. Kylän nykytila... 5 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 9 5. Palvelutarpeet... 13 6.

Lisätiedot

Torron kylän kyselytulokset

Torron kylän kyselytulokset Torron kylän kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti ja historiikki... 2 2. Vastaajien tiedot... 3 3. Kylän nykytila... 4 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 7 5. Palvelutarpeet...

Lisätiedot

Letkun kylän kyselytulokset

Letkun kylän kyselytulokset Letkun kylän kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti ja historiikki... 2 2. Vastaajien tiedot... 2 3. Kylän nykytila... 4 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 8 5. Palvelutarpeet...

Lisätiedot

Kaukjärven kyselytulokset

Kaukjärven kyselytulokset Kaukjärven kyselytulokset Sisällysluettelo Johdanto 1. Kylän sijainti ja historiikki 2. Vastaajien tiedot 3. Kylän nykytila 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset 5. Palvelutarpeet 6. Osallistuminen

Lisätiedot

Kirstilä-Kydön kyselytulokset

Kirstilä-Kydön kyselytulokset Kirstilä-Kydön kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Vastaajien tiedot... 3 2. Kylän nykytila... 5 3. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 9 4. Palvelutarpeet... 12 5. Osallistuminen... 14 6.

Lisätiedot

Saari-Kaukola - kyselytulokset. 1. Johdanto

Saari-Kaukola - kyselytulokset. 1. Johdanto Saari-Kaukola - kyselytulokset Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Vastaajien tiedot... 2 3. Kylän nykytila... 3 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 7 5. Palvelutarpeet... 9 6. Osallistuminen... 10

Lisätiedot

Teuro-Kuuslammi kyselytulokset

Teuro-Kuuslammi kyselytulokset Teuro-Kuuslammi kyselytulokset Sisällysluettelo Johdanto... 1 1. Vastaajien tiedot... 2 2. Kylän nykytila... 3 3. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 5 4. Palvelutarpeet... 7 5. Osallistuminen...

Lisätiedot

Viestintä ja materiaalit

Viestintä ja materiaalit Viestintä ja materiaalit http://tammelankylat.wikispaces.com/ Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat http://tammelankylat.ning.com/ Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät: www.tammelankylat.fi

Lisätiedot

Susikas Patakangas kyselytulokset

Susikas Patakangas kyselytulokset Susikas Patakangas kyselytulokset Sisällysluettelo Johdanto...1 1. Vastaajien tiedot...2 2. Kylän nykytila...3 3. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset...6 4. Palvelutarpeet...8 5. Osallistuminen...9

Lisätiedot

Riihivalkaman koulualueen kyselytulokset

Riihivalkaman koulualueen kyselytulokset Riihivalkaman koulualueen kyselytulokset Sisältö Riihivalkaman koulualueen kyselytulokset... 1 Johdanto... 2 1. Vastaajien tiedot... 2 2. Kylän nykytila... 4 3. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset...

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Hyvä Tammelan kylien asukas

Hyvä Tammelan kylien asukas Tammelan kylät ry Hämeen ammattikorkeakoulu Hyvä Tammelan kylien asukas Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa Tammelan kunnan asukkaiden toiveista kyläalueidensa kehittämiseksi. Kysely on jaettu jokaiseen

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin

Lisätiedot

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Lavajärven - Komin seutu Hanhijärvenkulma - Joenkulma - Komi - Kirmonkulma - Lavajärvi - Myllykulma - Majamaankulma - Sorvajär vi - Viitaankulma Yleistä kyselystä

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen)

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen) Seuraavat asiat on nostettu tärkeimmiksi asioiksi Vehkapuron koululla 9.12.2010. Lähivuosina tulemme ponnistelemaan yhdessä Joensuun kaupungin kanssa näiden asioiden edistämiseksi. HURJAT IDEAT Ihan hurjat

Lisätiedot

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi Kyläkyselyn tuloksia Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Vastaajat Vastaajia yhteensä 15. Miehiä kuusi ja naisia yhdeksän. Ikäjakauma: eniten 50 64-vuotiaita. Nuorin vastaaja 25-vuotias ja vanhin 88-vuotias

Lisätiedot

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen 10 9 8 7 6 5 3 Täysin eri mieltä Vähän eri mieltä En osaa sanoa Jonkin verran samaa mieltä Täysin samaa mieltä Fiskarsissa on hyvä asua Saan apua naapureiltani sitä

Lisätiedot

Päivähoidon kyselyn yhteenveto

Päivähoidon kyselyn yhteenveto Päivähoidon kyselyn yhteenveto Olen sosionomi-opiskelija Anna-Maija Ruusujoki ja opiskelen Diakonia-ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta. Toimin päivähoidon hallinnon työharjoittelussa Kuunarin päiväkodissa.

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Liesjärvi - kyselytulokset. 1. Johdanto

Liesjärvi - kyselytulokset. 1. Johdanto Liesjärvi - kyselytulokset Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Vastaajien tiedot... 2 3. Kylän nykytila... 3 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 6 5. Palvelutarpeet... 9 6. Osallistuminen... 10 7.

Lisätiedot

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Vuorela, Toivala ja Jännevirta Yhteenvetoja vastauksista Siilinjärvi 2012 Kysely suoritettiin alueella Vuorela, Toivala, Jännevirta - Ranta- Toivala Kehvo Kysely

Lisätiedot

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? TASAISESTI KOKO SUUNNITTELUALUEELLE NYKYISEEN ASUTUKSEEN TUKEUTUEN JA MAISEMAAN SOVELTUEN KYLÄKESKUSTAA PAINOTTAEN, MUUALLE

Lisätiedot

Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti

Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Hakkarin koulun oppilaskunnan vastaukset Seuraavat asiat koemme erityisen tärkeiksi erilaisissa

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

Tikkakosken asukaskysely 2010

Tikkakosken asukaskysely 2010 2010 Tikkakosken asukaskyselyn koontia Jyväskylän kaupungin innovaatiopalvelut - Asukaskyselyssä kerättiin tikkakoskelaisten ajatuksia alueen kehittämisestä ja kartoitettiin asukkaiden näkemyksiä Tikkakoskelle

Lisätiedot

KYLÄKYSELY KANKAANPÄÄ

KYLÄKYSELY KANKAANPÄÄ KYLÄKYSELY KANKAANPÄÄ Kyläkysely Kysely postitettiin joka talouteen Köyliössä Vastausaikaa oli noin 2 viikkoa Kankaanpäässä 230 kotitaloutta palautuneita vastauksia 30 Vastausprosentti 13 % Sukupuoli Sukupuoli

Lisätiedot

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 Tämä on Visuveden kylän asukkaille - vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille - tarkoitettu kysely kyläyhteisömme kehittämisen pohjaksi. Kyselyn järjestää Visuveden Kyläyhdistys

Lisätiedot

Porras-Ojainen - kyselytulokset. 1. Johdanto

Porras-Ojainen - kyselytulokset. 1. Johdanto Porras-Ojainen - kyselytulokset Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Vastaajien tiedot... 2 3. Kylän nykytila... 3 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 6 5. Palvelutarpeet... 9 6. Osallistuminen... 10

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl Oletteko kokeneet Kyläavustajatoiminnan tarpeelliseksi omalla alueellanne Kyllä 27 100 % Ei 0 0 % Kyläavustajatoiminnan onnistuminen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 1 Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 Voitte vastata kaikkiin kysymyksiin tai vain itseänne kiinnostaviin kysymyksiin. 1. Millä kyläalueella asutte (tai minkä alueen asioita vastauksenne

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

Kyläkysely KYLÄKYSELY YTTILÄ. Ikä. Sukupuoli

Kyläkysely KYLÄKYSELY YTTILÄ. Ikä. Sukupuoli Kyläkysely KYLÄKYSELY YTTILÄ Elina Haavisto Kysely postitettiin joka talouteen Köyliössä Vastausaikaa oli noin 2 viikkoa Yttilässä 2 kotitaloutta palautuneita vastauksia 28 Vastausprosentti 14% Sukupuoli

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

KÖYLIÖN KYLÄKYSELY. Elina Haavisto

KÖYLIÖN KYLÄKYSELY. Elina Haavisto KÖYLIÖN KYLÄKYSELY Elina Haavisto Kyläkysely Kysely postitettiin joka talouteen Köyliössä Vastausaikaa oli noin 2 viikkoa (19.1-12.2.09) Palautuspisteitä seitsemän Köyliössä Vastauksia saatiin 171 Sukupuoli

Lisätiedot

Vastaajia 93, naisia 60, miehiä 33 Vakituisia asukkaita 80%, kesäasukkaita 20% Vastaajien ikäjakauma 15% 10 % 28%

Vastaajia 93, naisia 60, miehiä 33 Vakituisia asukkaita 80%, kesäasukkaita 20% Vastaajien ikäjakauma 15% 10 % 28% Taustatiedot Vastaajia 93, naisia 60, miehiä 33 Vakituisia asukkaita 80%, kesäasukkaita 20% Vastaajien ikäjakauma 3% 15% 44% 10 % 28% Alle 30-vuotiaat 31-40 -vuotiaat 41-50 -vuotiaat 51-64 -vuotiaat 65-vuotta

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Kiihtelysvaara Pasi Saukkonen 14.10.2015 116 Kiihtelysvaaralaista vastaajaa % 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 3% Oletko mielestäsi sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

Angelniemen kyläkyselyn tuloksia

Angelniemen kyläkyselyn tuloksia Angelniemen kyläkyselyn tuloksia ti Kylien Salo, VASTAAJAT (118 vast.) Vartsalan suunta 3 % Toppjoen suunta 13 % Saaren puolella 45 % Kokkilan taajama 29 % Pöylän suunta 10 % Vastausaktiivisuus Lähettyjä

Lisätiedot

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Taustaksi Esteettömyyskartoituskysely toteutettiin 2.5.- 31.5.2018 välisenä aikana Kyselyn tavoitteena on osaltaan

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset Vastaajan taustaorganisaatio 35% 12% 53% Muu kylä- tai asukasyhdistys Kyläavustajan työllistänyt yhdistys Muu yhdistys Kyläavustajatoiminnan tunnettavuus 9%

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

Lähivoimalahanke. Asukaskysely raportti

Lähivoimalahanke. Asukaskysely raportti Lähivoimalahanke Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-hanke järjesti syksyllä 2013 asukaskyselyn Kaukajärven asuinalueella (Kaukajärvi-Annala). Sähköinen

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia

Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia ti Kylien Salo, FM Tanja Ahola VASTAAJAT (194 vast.) muut 1 % yksi aikuinen 27 % lapsiperhe 15 % kaksi aikuista 57 % Lähetettiin 1040 kpl julkinen tiedote postinumeroalueille:

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä Teema: Pienet investoinnit Uiminen: uimapaikkojen kartoittaminen KESÄ: Niskan rantaan satamaalueen lähelle kunnostaminen (historia) Kotirannan uimarannan kunnostaminen TALVI: Kotirannan uima-allas käyttöön

Lisätiedot

Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake

Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake KAUPUNGIN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMISEEN LIITTYVÄ TUTKIMUSLOMAKE 1. VASTAAJAN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli 1) mies 2) nainen 2. Ikäni on vuotta

Lisätiedot

MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004

MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 Mainuan kylän edistäminen ry Työryhmä: Juntunen Nelli Karjalainen Voitto Kumpulainen Esa Mikkonen Teija 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO. 3 2 YMPÄRISTÖ 4 3 TIESTÖ JA LIIKENNE... 5 4 PALVELUT.

Lisätiedot

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 EK-ARTU -hanke Arjen turva kysely Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 Miehikkälän kirkonkylä: Miehikkälä 12, Saivikkala 11 7.2.2013 1 Taustatietoja vastaajista (23) Naisia vastaajista 14 Miehiä vastaajista

Lisätiedot

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset Liisi Ylönen Kaupunkisuunnitteluvirasto 16.3.2017 Millainen Maltsu? kysely Linkki kyselyyn Kysely toteutettiin syksyllä 2016 399 vastaajaa, 2146

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Palaute hallintokunnittain

Palaute hallintokunnittain Palaute hallintokunnittain Tekninen toimi: Hyvää, toimivaa: Kirkonkylän yleisilme (istutukset), ympäristön viihtyvyys Röytyn rakennuksen maalaaminen Linnavuorentien asfaltointi + valaistus Taipalsaarentien

Lisätiedot

Kartoituskoonti Rajakylä Pateniemi Herukka alueelta Syksy 2015

Kartoituskoonti Rajakylä Pateniemi Herukka alueelta Syksy 2015 Kartoituskoonti Rajakylä Pateniemi Herukka alueelta Syksy 2015 Millaista toimintaa toivoisit asuinalueellasi olevan: Lapsille: Pienten lasten liikuntakerhotoimintaa Kokkikoulua 1-6 lk:sille (nykyisessä

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pyhäselkä Pasi Saukkonen 3.11.2015 Pyhäselkä (112 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 10 % Oletko mielestäsi 1)

Lisätiedot

ANJALAN KYLÄKYSELY JOULUKUUSSA 2012 YHTEENVETOA VASTAUKSISTA 76 palautettua lomaketta, vastaajia yhteensä 82, vastausprosentti 8,9 %.

ANJALAN KYLÄKYSELY JOULUKUUSSA 2012 YHTEENVETOA VASTAUKSISTA 76 palautettua lomaketta, vastaajia yhteensä 82, vastausprosentti 8,9 %. ANJALAN KYLÄKYSELY JOULUKUUSSA 2012 YHTEENVETOA VASTAUKSISTA 76 palautettua lomaketta, vastaajia yhteensä 82, vastausprosentti 8,9 %. KYLÄYHDISTYS 1.Anjala Elää yhdistyksen toiminta on minulle ennestään

Lisätiedot

Pajupuron kyläkyselyn tulokset

Pajupuron kyläkyselyn tulokset Pajupuron kyläkyselyn tulokset Kyläkysely toteutettu 9/2016 Taustatiedot Vastaajia 19, naisia 11, miehiä 7, yksi vastaaja ei ilmoittanut sukupuoltaan Vakituisia asukkaita 15, muu 2 Vastaajien ikäjakauma

Lisätiedot

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Tikkakosken asukkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä Jyväskylän kaupungin katu-, puisto-, veneily- ja jätehuoltopalveluista

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 27.10.2015 (131 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 4% Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen maalainen 67 % a) kaupunkilainen

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 5: JOHTOPÄÄTÖKSET Ruralia-instituutti 2018 2 JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 17 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 4 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Tulevaisuuden Kaijonharju asukaskysely

Tulevaisuuden Kaijonharju asukaskysely Tulevaisuuden Kaijonharju asukaskysely 9.-31.12.2016 YHTEENVETO KYSELYN TULOKSISTA 28.3.2017 KYSELYN LÄHTÖKOHDAT Kaijonharju-yliopiston alueella asuvilta, opiskelijoilta, alueen toimijoilta ja muilta alueesta

Lisätiedot

KÖYLIÖN KYLÄKYSELY ja TUISKULA. Elina Haavisto

KÖYLIÖN KYLÄKYSELY ja TUISKULA. Elina Haavisto KÖYLIÖN KYLÄKYSELY ja TUISKULA Elina Haavisto Kyläkysely Kysely postitettiin joka talouteen Köyliössä Vastausaikaa oli noin 2 viikkoa (19.1-12.2.09) Palautuspiste Tuiskulan op + muut palautuspisteet Köyliössä

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 20.10.2015 (104 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

ONNELLINEN ARKI - KYSELY

ONNELLINEN ARKI - KYSELY ONNELLINEN ARKI - KYSELY Keravan kaupunki 2017 KAUPUNKISTRATEGIAN TAUSTAKYSELY Kysely oli auki 4.9.-14.9. välisen ajan. Kyselyyn vastasi yhteensä 583 vastaajaa. Vastaajista 68 % oli naisia ja 30 % miehiä.

Lisätiedot

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä. MTK TERVO-VESANTO JÄSENKYSELY 2009 Yleistä kyselyn toteutuksesta MTK Tervo-Vesanto ry:n jäsenkysely toteutettiin 12.4.-5.5.2009 välisenä aikana. Kysely oli internet-kysely. Kyselystä tiedotettiin jäseniä

Lisätiedot

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry 30.11.2013 Reino Myllymäki Tausta Tutkimus suoritettiin Etelä-Tuusulan kyläyhdistysten verkkosivustolla

Lisätiedot

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma Arjen turva kysely Pyhtään asukkaiden vastaukset EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 8.2.2013 1 Vastaajia yhteensä 39 Vastaajien tausta Vastaajien lkm %-osuus vastaajista Naisia 31

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto )

Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto ) Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto 27.10.2015) 1. Ikäsi Yhteensä 31 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue

Lisätiedot

Perustiedot

Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Miten kehittäisit sivistystoimen palveluita (86 vastausta)

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kaupunginhallituksen iltakoulu 20.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %.

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %. Kysely 13 Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 1 oli 33 ja vuonna 8 se oli 43 %. 1. Roolini jokin muu rooli 2 kunnan tai kuntayhtymän työntekijä 26 kunnan luottamushenkilö 16 1. Roolini yrityksen

Lisätiedot

Kysely KEPOLA. Vastaajan ikä. Sukupuoli

Kysely KEPOLA. Vastaajan ikä. Sukupuoli Kysely KEPOLA Kyläkyselyn vastauksia Kysely postitettiin 19.1.2009 ja aikaa vastaamiseen oli 12.2 asti Palautuspisteet Kepolassa olivat kirjastossa ja pankissa Vastauksia tuli yhteensä 24 Vastausprosentti

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4: KIINNOSTUS OSALLISTUA PALVELUTUOTANTOON Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille

Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille YTYÄ kylätoimintaan yhdistykset palveluiden tuottajina 3.11.2016 Yhteiskunnallinen yrittäjyys maaseudulla -hanke 4.11.2016 1 Taustaa - Kyselyn tavoitteena oli

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1. Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat

Lisätiedot

NUKARIN KYLÄKYSELYN TULOKSET. Nukarin kyläkysely ja vastaajien taustatiedot

NUKARIN KYLÄKYSELYN TULOKSET. Nukarin kyläkysely ja vastaajien taustatiedot Nukarin kyläkysely ja vastaajien taustatiedot Nukarin kyläkysely toteutettiin osana Nurmijärven kylille tehtyä kyläkyselyä helmi-maaliskuun 2013 aikana. Kyselylomakkeita jaettiin kylässä talkoovoimin kaikkiin

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Kyselyyn vastasi sähköisesti 34 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 2 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Aurinkoisen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syyskuussa 2016. Kysely oli suunnattu kaikille Aurinkoisen asiakkaille; yhteisökodissa ja tukiasunnossa asuville sekä päiväasiakkaille.

Lisätiedot

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille HAMINAMÄKI Kuopiontie 131 Lapinlahti, Finland Paikan esittelyyn osallistuivat: Arkkitehtuurin-

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Liminka. Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019

Liminka. Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019 Liminka Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019 Alkusanat Tämä esitys on laadittu tulosten esittelyä varten. Tässä esityksessä tuloksista esitetään pääkohdat, sekä asiantuntijan kommentit. Virallinen tulosraportti

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tampere

Tulevaisuuden Tampere Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN JORMUAN KYLÄN KYLÄSUUNNITELMA. Päivitetty 2014 1/8

KAJAANIN KAUPUNGIN JORMUAN KYLÄN KYLÄSUUNNITELMA. Päivitetty 2014 1/8 KAJAANIN KAUPUNGIN JORMUAN KYLÄN KYLÄSUUNNITELMA 2004 Päivitetty 2014 1/8 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 1.1. Suunnitelman tarve... 3 1.2. Kylän sijainti... 3 2. Kyläsuunnitelman seuranta ja päivitys...

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti

Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti Tulevaisuuden Tuusula 24- kyselyn raportti Tuusulan kunta Sisältö Kysely... 3 Asukkaiden näkemykset... 3 Tuusulan vahvuudet ja heikkoudet... 3 Kehitettävät ja ennallaan säilytettävät alueet... 4 Rakentamisen

Lisätiedot

Etelä-Suomen Kärppäfanien jäsentutkimus 2011

Etelä-Suomen Kärppäfanien jäsentutkimus 2011 Jäsenkysely 2011 Etelä-Suomen Kärppäfanien jäsentutkimus 2011 Kyselyn tausta, toteutus ja edustavuus Kysely toteutettiin sähköpostilla tehtynä kokonaistutkimuksena 8.-23.8.2011, niille jäsenille, jotka

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat 30.10.2015 Elina Antikainen 1. Ikäsi Yhteensä 34 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue (äänestysalueittain) Muut asuinalueet: Linnankoski

Lisätiedot

Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely

Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely 17.1. 28.2.2017 16.5.2017 Kiiminkijokivarren kyläselvitysalueet Oulun ja kyläselvitysalueiden väestö: Oulu 01/2017, kylät 3/2017 Oulu 198 281 Alakylä 1944

Lisätiedot

PALVELUITA JA PIENYRITTÄJYYTTÄ KYLILLE Palvelutarpeen kartoitus

PALVELUITA JA PIENYRITTÄJYYTTÄ KYLILLE Palvelutarpeen kartoitus PALVELUITA JA PIENYRITTÄJYYTTÄ KYLILLE Palvelutarpeen kartoitus Palveluita ja pienyrittäjyyttä kylille -hankkeen aikana Posiolla on toteutettu laaja palvelutarpeen kartoitus. Palvelutarpeen arviointi toteutettiin

Lisätiedot

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset Asiakaskysely toteutettiin ajalla 2..27 29..27 kaikissa Toenperän toimipisteissä. Kyselyyn pystyi vastaamaan verkossa tai paperisena versiona

Lisätiedot