Susikas Patakangas kyselytulokset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Susikas Patakangas kyselytulokset"

Transkriptio

1 Susikas Patakangas kyselytulokset Sisällysluettelo Johdanto Vastaajien tiedot Kylän nykytila Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset Palvelutarpeet Osallistuminen Viestintä Yhteenveto Lähteet Liitteet Johdanto Tässä raportissa kuvataan keskeiset Tammelan kyläkyselyn tulokset. Raportin tavoitteena on tuoda kyläläisille ja kylänkehittäjille eväät jatkotoimenpiteiden määrittämistä varten. Varsinainen kyläsuunnitelma laaditaan tämän raportin ja kyläläisten esittämien ideoiden priorisointien pohjalta tiiviimpään muotoon kevään 2010 aikana. Lisäksi kaikkien Tammelan kylien kyläsuunnitelmien pohjalta laaditaan Tammelan kyläohjelma keväällä 2010, jossa kuvataan kaikkien kylien yhteiset kehittämistarpeet. Tämä raportti on laadittu syksyllä 2009 Tammelan kylien kotitalouksiin kohdistetun kyselyn tuloksista. Kyläkysely lähetettiin kaikkiin kotitalouksiin postitse (yhteensä kpl). Lisäksi kysely oli avoimena Tammelan maaseudun kehittäjien sähköisessä keskustelufoorumissa Vastauksia kyselyyn saatiin kaikista Tammelan kylistä yhteensä 555 kpl ja vastausprosentiksi muodostui näin 17 %. Tarkemmat kyläkohtaiset tiedot on esitetty tässä raportissa myöhemmin. Raportin, kyläsuunnitelman sekä Tammelan kyläohjelman laadinnasta vastaa Hämeen ammattikorkeakoulun Biotalouden K&T-keskus yhteistyössä Tammelan kylät ry:n kanssa. Tämän raportin on laatinut Hämeen ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen opiskelija Johanna Lehtiö. Työn ohjaajina toimivat Tero Uusitalo ja Anne Virtanen HAMK:sta. 1

2 1. Vastaajien tiedot Vastaajista naisia oli 18 ja miehiä 15 henkilöä. Sukupuoltansa ei ilmoittanut yksi vastaajista. Vastaajista suurin osa (20 vastaajaa) kuului ikäryhmään vuotta. Seuraavaksi suurin ikäryhmä oli yli 65-vuotiaat (12 vastaajaa), ja kolmanneksi eniten oli ikäryhmässä vuotiaat (2 vastaajaa). Kyselyssä ei ollut yhtään alle 18- vuotiasta vastaajaa. Suurin osa (18 taloutta) vastanneista talouksista oli kahden hengen talouksia (Kuvio 1). Kolmen hengen talouksia oli 8 kpl ja yhden henkilön talouksia 6. Talouksien koko vaihteli yhdestä kuuteen ja vastanneita talouksia oli yhteensä 34. Kuvio 1. Vastaajien talouksien koko. Kyselyn taustatiedoissa selvitettiin kotitalouksien henkilöiden ikäjakaumaa (kuvio 2). Suurin osa, 60 % kuului ryhmään vuotiaat. Seuraavaksi suurin ikäryhmä oli yli 75-vuotiaat (15 %). Kuvio 2. Vastaajien talouksien ikäjakauma. 2

3 Työssäkäyntikuntaa koskevaan kysymykseen vastasi 22 taloutta. Näiden kesken yleisin työssäkäyntikunta oli Tammela (10 mainintaa). Muita työssäkäyntikuntia olivat muun muassa Forssa (4), pääkaupunkiseutu (3) ja Tammelan naapurikunnat (2). Kylän taloudet ovat pääasiassa olleet kylällä pitkään (kuvio 3). Kuviossa 3 kuvataan vastanneiden talouksien lukumäärät vuosiryhmittäin. Vastanneista 19 taloutta oli asunut kylällä yli 20 vuotta ja 8 vastaajaa vuotta. Kuvio 3. Vastaajien asumisajat kylässä. 2. Kylän nykytila Kylän nykytilaa kartoitettiin sekä väittämillä että avoimella kysymyksellä, jossa pyydettiin kertomaan mikä tekee kylästä erityisen. Useammin kuin kerran mainittuja kuvaavia sanoja olivat rauhallinen (7 mainintaa), luonto (7), toimiva kyläyhteisö (4) sekä perinteinen maaseutu (3). Erityispiirteiksi mainittiin myös omalaatuinen kylän nimi, kylätalo ja toimiva kylätoimikunta sekä ympäröivä luonto ja ympäristö. Kylän ympäristön nykytilasta kertovat vastaukset on koottu seuraavaan kuvioon (kuvio 4). Ympäristön tilassa selvitettiin muun muassa kylän luonnonläheisyyttä ja retkeilymahdollisuuksien hyödyntämistä, kylän tiestön kuntoa ja rakennuskannan kauneutta. Suurin osa vastaajista (yli 95 %) oli täysin tai osittain samaa mieltä väittämistä, että kylä on luonnonläheinen, juomaveden laatu on hyvä ja kylän rakennuskanta on kaunis. Tyytyväisiä oltiin myös retkeily- ja ulkoilumahdollisuuksiin. Kylä koetaan myös viihtyisäksi. Negatiivista sanottavaa ei juuri ollut. Lähivesistöjen virkistyskäyttömahdollisuuksiin oltiin tyytymättömimpiä. 3

4 Kuvio 4. Näkemykset kylän ympäristön nykytilasta. Kylän asumisviihtyvyyteen vaikuttaa olennaisesti, kuinka asukkaat niin sanotusti puhaltavat yhteen hiileen sekä kuinka kylän asioita hoitava kylätoimikunta toimii. Kylän toiminnallisuutta selvitettiin näiden asioiden osalta. Tyytyväisimpiä oltiin kylän yhdistysten toimintaan ja vastaajat tuntevat kylällä toimivat yhdistykset (90 %). Yhdistykset ovat myös ajanhermolla. Vastaajista yli 90 %:n mielestä kyläläisten kesken on hyvä henki ja kylällä on riittävästi yhteistä toimintaa. Myös naapuriapu toimii kylässä hyvin. Tyytymättömimpiä oltiin kylän sisällä työllistymismahdollisuuksiin. Kylällä ei myöskään ole riittävästi toimintaa kaiken ikäisille (64 %) (Kuvio 5). Kuvio 5. Kylän toiminnallisuus. Kyselyssä selvitettiin kylän tämänhetkistä palvelutarjontaa ja sen toimivuutta. Riittäviksi koetaan kokoontumistilat ja kirjastopalvelut. Jätehuoltopalvelut ovat toimivia ja kylällä toimiva seurakuntatoiminta on järjestetty 4

5 hyvin. Kohtuullisesti järjestetyiksi palveluiksi koettiin liikuntamahdollisuudet, tietoliikenneyhteydet, postinjakelu ja koulukuljetusten järjestely. Tyytymättömimpiä oltiin kyläkaupan palveluihin (ei ole kauppaa), kutsutaksi- ja asiointiliikennejärjestelyihin, lasten päivähoitoon, julkisiin liikenneyhteyksiin, vanhusten palveluihin ja koululaisten iltapäivähoitoon (Kuvio 6). Kuvio 6. Näkemykset kylän palveluista. Kyselyssä kysyttiin myös arvosanaa kylästä asteikolla Susikas-Patakankaan arvosanan keskiarvoksi tuli 7,76 Eniten annettu numero oli 8. Vuonna 2001 suoritetuissa kyläkyselyissä annettiin asteikolla 1-10 Susikkaan arvosanaksi 6,1 (Susikkaan kyläsuunnitelma 2001) ja Patakankaan arvosanaksi 6,72 (Patakankaan koulupiirin kyläsuunnitelma 2001) (Kuvio 7). Kuvio 7. Arvosanat kylän nykytilanteesta. 5

6 Annettuja arvosanoja perusteltiin avoimessa kysymyksessä seuraavasti: arvosanaa alentaa tievalaistuksen puute (3) ja palveluiden puute (7), joihin lukeutuu mm. kaupan puuttuminen, tietoliikenneyhteyksin heikkous, postin huono kulku, liikuntapalveluiden kehittymättömyys. Positiivisia kommentteja tuli kyläyhdistyksen toiminnasta (2), kouluasiat ovat hyvin, tie on hyvä sekä kylän tila koetaan ihan hyväksi. 3. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset Kylän kehittämiskohteita tarkasteltaessa täysin tai samaa mieltä oltiin seuraavista kehityskohteista: tiet kaipaavat lisävalaistusta, jätevesihuollossa tarvitaan yhteistyötä, kylän yritysten markkinoinnissa sekä tietoliikenneyhteyksien kehittämisessä. Huomattavat kehityskohteet olivat myös kylän luonto ja perinnekohteiden kehittäminen ja kylän tonttitarjonnan kartoittaminen ja markkinointi. Kehittämiskohteiksi ei nähty seuraavia asioita: kokoontumistilojen lisääminen, liikennemerkkien, kevyenliikenteenväylien ja jätteidenlajittelupisteiden lisäämistä (Kuvio 8). Kuvio 8. Kylän kehittämistarpeet. Kyselyssä pyydettiin myös asettamaan 5 tärkeintä kehittämiskohdetta kiireellisyysjärjestykseen. Kuviossa 9 kehittämiskohteet ovat laitettu järjestykseen kehittämiskohteiden mainintakertojen mukaan välittämättä siitä, oliko kehittämiskohde kiireelliseksi tai vähemmän kiireelliseksi merkittynä. Kuviossa 9 on 10 eniten mainintoja saanutta kehittämiskohdetta. 6

7 Kuvio 9. Kiireellisimmät kylän kehittämistarpeet. Neljä eniten mainintoja saanutta kehittämiskohdetta olivat: jätevesihuollossa tarvitaan yhteistyötä (9), tiet kaipaavat lisävalaistusta (9), kylän yritysten palveluiden markkinointi (8) ja tietoliikenneyhteyksien parantaminen (8). Loput kuusi kehityskohdetta saivat tasaisesti mainintoja (5-7 mainintaa). Kyselyssä kysyttiin myös kylän ja kunnan yhteistyön kehittämistä ja ideoita kylän ja kunnan yhteistyön kehittämiseksi. Kolme useimmin mainittua kehittämiskohdetta olivat palveluiden järjestäminen (21 mainintaa) ja tieasiat (15 mainintaa) sekä jätehuolto (14 mainintaa). Yhteistyön kehittämisessä vähiten mainintoja tuli kyläsuunnitellulle (5) sekä kaavoitukselle ja suunnittelulle (5) (Kuvio 10). Kuvio 10. Kylän ja kunnan yhteistyön kehittämistarpeet. Avoimessa kysymyksessä kylän ja kunnan yhteistyön kehittämiseksi useamman kerran mainittiin seuraavia asioita: kunnan tulisi ottaa huomioon tasa-arvoisesti kaikki kunnan alueet ja kylät (2 mainintaa) sekä kylästä kuntaan päin että toisin päin voisi olla yhteyshenkilöitä. Lisäksi voisi olla yhteisiä palavereita kylän ja kunnan päättäjien kesken (2). 7

8 4. Palvelutarpeet Kyselyssä selvitettiin myös millaisia palveluita kyläläiset mahdollisesti tulisivat tarvitsemaan lähitulevaisuudessa. Kuviossa 11 on luokiteltu palveluita todennäköisen tarpeen mukaan. Ilmeisin tarve oli kirjasto/kirjastoautolle, kaupalle, kulttuuritapahtumille ja kylätalkkaripalveluille. Myös harrastusmahdollisuuksille on tarvetta. Vähemmän tarpeellisiksi vastattiin etätyöpiste, päivähoito, koulu, kerhot ja iltapäivätoiminta kouluikäisille. Avoimissa vastauksissa toivotaan niin lapsille, aikuisille kuin vanhuksille leikkipaikkoja ja kerhotoimintaa, yhdessä ja erikseen. Kuvio 11. Kyläläisten palvelutarve lähitulevaisuudessa. Kuviossa 12 on yhdistetty yksityisten palveluiden ostohalukkuus, kotitalousvähennyksen tunnettuus ja palveluntuottamisen halukkuus. Kuvio 12. Yksityisten palveluiden ostohalukkuus, kotitalousvähennyksen tunnettavuus ja palveluntuottamisen halukkuus. 8

9 Palvelut jotka saivat mainintoja kysyttäessä mitä palveluita oltaisiin valmiita ostamaan: siivous (8 mainintaa), lastenhoito (2), Kiinteistönhoito (4), ateriapalvelut (1) ja kylätalkkari (1). Vastaukset rahamääristä, jotka oltiin valmiita maksamaan ostetuista palveluista, luokiteltiin neljää eri luokkaan. 0-9 (6 maininta), (5 mainintaa), (8 mainintaa) ja 30 tai enemmän (2 maininta). 9 vastaajaa olisi valmis itse tarjoamaan jotain palvelua kylällä. 5. Osallistuminen Kyselyssä selvitettiin kyläläisten osallistumishalukkuutta ja tapoja toimia kylän hyväksi. Kuviosta 13 ilmenee osallistumishalukkuus kylän omien asioiden hoitoon ja kehittämiseen. Monet vastanneista olivat valmiita osallistumaan talkoisiin. Useasti mainittuja osallistumistapoja olivat myös lahjoitus, osallistuminen kyläyhdistyksen toimintaan ja suoriutuminen henkisenä tukena. Kuvio 13. Osallistumishalukkuus kylän asioiden hoitoon ja kehittämiseen. 6. Viestintä Kyselyn viestintäosuudessa selvitettiin tiedonvälityksessä ja keskustelupaikkoina toimivien sivustojen käyttötapoja (Kuvio 15 ja kuvio 16) sekä tiedotuskanavien käyttöhalukkuutta (Kuvio 17.). Kuviossa 14. on eritelty tiedonvälityksen riittävyyttä kyläläisille kylän tapahtumista. Kuviosta 14 käy ilmi, että kyläläiset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta saaneet riittävästi tietoa kylän tapahtumista. 9

10 Kuvio 14. Tiedon riittävyys kylän tapahtumista ja yhdistysten toiminnasta. Kuvion 15 mukaan kyläläiset käyttäisivät mieluiten tiedon saamiseksi kylätiedotetta, paikallislehteä ja kylän ilmoitustaulua. Sähköisistä tiedotusvälineistä käytetyin olisi kylän Internet-sivut. Kuvio 15. Tiedostuskanavien käyttötarpeet. Kyselyssä selvitettiin myös kyselyyn vastanneiden Internetin käyttötottumuksia. Useimmin vieraillaan Tammelan kunnan www-sivuilla ( ja Tammelan kylät ry:n sivuilla ( Tammelan kylien kehittämisprojektissa käytössä olevilla Internet-sivustoilla ( ja ei ole vierailtu muutamaa vastaajaa lukuun ottamatta (Kuvio 16). 10

11 Kuvio 16. Internet-sivustojen käyttö. Kuvion 17 mukaan edellä mainittuja sähköisiä viestimiä käyttäisi yli 80 % vastaajista tiedonhakupaikkoina. Jopa yli 60 % vastaajista käyttäisi viestimiä kehittämispaikkoina. Vastaajat eivät kuitenkaan olleet kovin kiinnostuneita käyttämään keskustelufoorumia tai muita kohtaamispaikkoja kylän asioiden hoidossa. Kuvio 17. Sähköisten viestimien käyttö kylää koskevissa asioissa. 7. Yhteenveto Vastaajia kyläkyselyssä oli 30 henkilöä. Vastaajista suurin osa (20 vastaajaa) kuului ikäryhmään vuotta. Seuraavaksi suurin ikäryhmä oli yli 65-vuotiaat (12 vastaajaa) ja kolmanneksi eniten oli ikäryhmässä vuotiaat (2vastaajaa). 11

12 Suurin osa (18 taloutta) vastanneista talouksista oli kahden hengen talouksia. Kolmen hengen talouksia oli 8 kpl ja yhden henkilön talouksia 6. Talouksien koko vaihteli yhdestä kuuteen. Kyselyssä kysyttiin myös arvosanaa kylän nykytilasta asteikolla Susikas-Patakankaan arvosanan keskiarvoksi tuli 7,8. Eniten annettu numero oli 8. Kylän nykytilaa kartoitettiin avoimella kysymyksellä, jossa pyydettiin kertomaan mikä tekee kylästä erityisen. Useammin kuin kerran mainittuja kuvaavia sanoja olivat rauhallinen (7 mainintaa), luonto (7), toimiva kyläyhteisö (4) sekä perinteinen maaseutu (3). Suurin osa vastaajista kylän nykytilasta kysyttäessä (yli 95 %) oli täysin tai osittain samaa mieltä kylän luonnonläheisyydestä ja juomaveden luokittelusta hyväksi ja kylän rakennuskanta on kaunis. Tyytyväisiä oltiin myös retkeily- ja ulkoilumahdollisuuksista. Kylä koetaan myös viihtyisäksi. Negatiivista sanottavaa ei juuri ollut, lähivesistöjen virkistyskäyttömahdollisuuksiin oltiin kuitenkin tyytymättömimpiä. Toiminnallisuuden suhteen tyytyväisimpiä oltiin kylän yhdistysten toimintaan ja vastaajat tuntevat kylällä toimivat yhdistykset (90 %). Yhdistykset ovat myös ajan hermolla. Vastaajista yli 90 %:n mielestä kyläläisten kesken on hyvä henki ja kylällä on riittävästi yhteistä toimintaa. Myös naapuriapu toimii kylässä hyvin. Tyytymättömimpiä oltiin kylän sisällä työllistymismahdollisuuksiin. Kylällä ei myöskään ole riittävästi toimintaa kaiken ikäisille (64 %). Neljä eniten mainintoja saaneita kehittämiskohdetta olivat: jätevesihuollossa tarvitaan yhteistyötä (9), tiet kaipaavat lisävalaistusta (9), kylän yritysten palveluiden markkinointi (8) ja tietoliikenneyhteyksien parantaminen (8). Myös muut kehittämiskohteet saivat mainintoja. Kyselyssä selvitettiin kyläläisten osallistumishalukkuutta ja tapoja toimia kylän hyväksi. Monet vastanneista olivat valmiita osallistumaan talkoisiin. Useasti mainittuja osallistumistapoja olivat myös lahjoitus, osallistuminen kyläyhdistyksen toimintaan ja suoriutuminen henkisenä tukena. Käytetyimpiä viestimiä kylän tapahtumien tiedottamisen seuraamisessa olisivat kylätiedote, kylän ilmoitustaulu ja paikallislehti. Lähteet Susikkaan kyläsuunnitelma 2001 Patakankaan koulupiirin kyläsuunnitelma 2001 Liitteet: Liitteinä ovat listattu kyselyn avointen vastausten kommentit. Liite 1. Mikä tekee kylästänne erityisen? Isot maalaistalot, Susikkaanjoki. Rauhallinen, sopuisa ja lähellä luontoa. Rauhallinen ja viihtyisä. Nimi. Kuollut. 12

13 Kylätalo (kylätoimikunta järjestää tapahtumia). Tansseja, pikkujouluja, kesätapahtumia ym... Kaikki melkein lapsuuden tuttuja. Se on rauhallinen yhteisö, sopuisat naapuruussuhteet. Maalla asumisen rauha. Toimiva kyläyhteisö. Synnyinkylä, paluumuuttaja. Rauhaisa, lähellä luontoa. Paljon yhteistä toimintaa kylätoimikunnan järjestämänä. Jokimaisema. Ei mitään erityistä. Toimiva kylä. Kaikki tuntevat toisensa. Perinteinen maaseutukylä. Rauhallinen asua ja turvallinen. Rauhallinen, puhdas luonto. Rauhallinen ja kaunis luonto. Väestö vähenee. Tammelan ylängöllä, rauhallinen, paljon järviä. Liite 2 Perustelkaa lyhyesti antamanne arvosana. Koulukuljetukset kiertävät liian pitkät reitit, josta miinusta. Kyläyhdistys kiitettävän aktiivinen. Toimintaa ja väkeä on. Kouluasiat hyvin. Teurolla on hyvä koulu. Pohjois-Tammelasta löytyy kyllä tarvittavia palveluita. Kauppaa ei ole, mutta pärjätään. Meidät on unohdettu. Normaali kylä. Joukkoliikenteessä toivomisen varaa! Kuinka selviää autoton vanhus kauppaan. Tie on hyvä, posti kulkee, ei turhaa valosaastetta, ei haukkuvia koiria, ei mopopoikia. Kuollut kylä. Oma koulu ja kauppa puuttuu, liikenneyhteydet huonot, postin kulku huono. Olemme harvoin päivällä kotona; emme ole tietoisia lastenhoidosta ja koulusta, mutta rientoja on kylällä riittävästi meille ja kerhoja. Nuoret voi olla eri mieltä. Kylässä on asioita, jotka ovat hyvin, mutta on myös puutteita esim. palveluissa. Itse vain osittain mukana. Lasten leikkikenttä puuttuu, syksyllä ja talvella katuvalot olisivat mukavat - lisäisi lenkkeilijöiden turvallisuutta. Matkapuhelinyhteydet ovat huonot, valaistus puuttuu. Tievalaistus. Kylän ikäjakauma on suppea, lähinnä yli 50-vuotiaita ja vanhuksia, joten nuorten aikuisten palveluita ei ole paljon. Liikuntapalveluita voisi kehittää ja monipuolistaa myös Tammelassa. Kylän tila tyydyttää. Pääasiallisesti kylän asiat hyvin, yhteiseen toimintaan kuitenkin hankala saada vastuu henkilöitä. Ei kauppaa, ei linja-autoja, ei pankkipalveluita, ei mitään. Toimii aika hyvin. Ihan hyvin menee, autottomat ovat eristyksissä, mahdollisuudet kylällä pienet. Keskinkertainen tila. Kylällä totuttu omatoimisuuteen. 13

14 Vähitellen nääntyvä kylä. Palveluita ei juuri ole, mutta muuten kylä on ihana paikka asua. Liite 3 Mitä muuta kylän nykytilaan liittyen teillä on kommentoitavaa? Tonttitarjonta liian vähäistä, uusia asukkaita kaipaamme. Kauppapalvelut puuttuvat, omavaraistaloutta ei ole. Me viihdymme aikalailla omissa ympyröissä. Kylätalo on toimiva ja kerhot, sopivaa meille. Nuoriso kaipaisi ehkä enemmän toimintaa. Joukkoliikenne-palvelut ovat todella olemattomat varsinkin kesäaikaan. Ruokatavaroiden kuljettaminen lämpimässä autossa yli tunnin. Nuorta väkeä olisi saatava muuttamaan kylälle lisää. Kylän ikäjakauman huomioonottaen toimintaa on järjestetty riittävästi. Ikärakennetta pitäisi saada nuorennettua edelleen Aktiivisia kylän toimintaan vaikuttavia ja osallistuvia vähän. Järvi jonne kyläläisillä ei ole kalastusoikeus ei ole kyläyhteyttä. Ilmeisesti nuorempaa ikäluokkaa olisi muuttamassa enemmän kylälle. Liite 4 Jos asiat menevät niin kuin haluaisitte, niin millainen kylänne voisi tulevaisuudessa olla? Joen rantoja pitäisi raivata maiseman kaunistamiseksi, taloja maalata. Koulu kylällä ja lapsilla mahdollisuus perhepäivähoitoon. Kioski n. 10 km säteellä. Ei tyhjiä taloja. Tasainen ikäjakauma. Vuokra-asuntoja. Lapsista ja vanhuksista huolehtiva kyläyhteisö. Kauppapalveluita kehitettävä; on paljon yksin eläviä vanhuksia. Samanlainen kuin nytkin. Kauppaan ja muiden palveluiden ääreen pääseminen tekisi kylästä entistä paremman paikan asua. Uusia asukkaita ja katuvalot, joku yritys joka työllistäisi osan ihmisistä. Nuorempia asukkaita enemmän ja enemmän heille suunnattua toimintaa. Monipuolisemmat liikuntamahdollisuudet. Asuttu ja vireä kylä, jossa asuisi kaikkia ikäluokkia. Pientä yritystoimintaa olisi ja harrastustoiminta kokoaisi erialojen eri ikäisiä ihmisiä. Enemmän toimintaa ja ihmiset lähtisivät mukaan toimintaan. Muuttovoittoinen ja lapsirikas, vauras ja toimiva. Enemmän taloja ja sen myötä asukkaita. Kyläkauppa tai kioski. Hyvä asuinpaikka esim. lapsiperheille. Asukkaita lisää, olisi toiminnallisempi. Liite 5 Mitä muita kehittämiskohteita kylältänne löytyy? Vuokra-asuntoja. Susikaslammi ruopattava lintuvedeksi. Susikkaan sohlot, oma orkesterimme tarvitsee nuoria mukaan. 14

15 Vanhan myllyrakennuksen kunnostus. Kylätalolla voisi olla käytössä Internet-yhteys ja kylätalo voisi olla esim. "kyläläisten yhteinen olohuone"- tyylisessä käytössä ainakin osittain ja tästä tiedotettaisiin -> lisäisi kyläläisten yhteistyötä. Kylätalolle uimapaikka, virtaus taitaa olla liian kova. Liite 6 Miten kylän ja kunnan yhteistyötä voisi kehittää? Kunnassa voisi muistaa aina, että elämää on 10-tien pohjoispuolellakin ja me olemme tasa-arvoisia kuntalaisia. Matka on yhtä pitkä molempiin suuntiin. Varojen pitäisi riittää myös kylille. Liikuntapalveluita keskitetysti tulisi lisätä Tammelaan, jossa ne palvelisivat ympäröiviä kyliä. Kunnan pitäisi ajaa syrjäseutujen asioita tasavertaisesti. yhteyshenkilö/öitä Yhteisiä palavereita kylän ja kunnan päättäjien kanssa. Liite 7 Mitä uusia palveluita kylässä tarvitaan? Nuorille kerhotoimintaa/iltapäiväkerho. Lapsille hoitopaikkoja, vanhuksille palveluja. Vanhuksille kotiinhoitoa, siivousapua, kauppa- ja asiointiapua. Olisi mukava päästä esim. iltatorille(yhteiskuljetus). Lasten leikkipaikka ja telineitä kylätalolle tai sen läheisyyteen. Harrastusmahdollisuuksia, esim. Jooga, sähly, koirakoulu tai muuta koiratoimintaa. Yhteistä liikuntaa kaikenikäisille, muuta toimintaa joka yhdistää kaikenikäiset esim. Askartelutoimintaa, suunnistusta, makkaranpaistoa laavuilla ja retkitoimintaa ulkona. Kaikille ryhmille omaa toimintaa. Esim. päiväkoti-kerho, liikunta- ja virkistystoimintaa. Vanhuksille päivätoimintaa ja kyyditystä esim. Kirkkoon kauppa 15

Torron kylän kyselytulokset

Torron kylän kyselytulokset Torron kylän kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti ja historiikki... 2 2. Vastaajien tiedot... 3 3. Kylän nykytila... 4 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 7 5. Palvelutarpeet...

Lisätiedot

Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset

Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti... 2 2. Vastaajien tiedot... 3 3. Kylän nykytila... 5 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 9 5. Palvelutarpeet... 13 6.

Lisätiedot

Letkun kylän kyselytulokset

Letkun kylän kyselytulokset Letkun kylän kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti ja historiikki... 2 2. Vastaajien tiedot... 2 3. Kylän nykytila... 4 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 8 5. Palvelutarpeet...

Lisätiedot

Teuro-Kuuslammi kyselytulokset

Teuro-Kuuslammi kyselytulokset Teuro-Kuuslammi kyselytulokset Sisällysluettelo Johdanto... 1 1. Vastaajien tiedot... 2 2. Kylän nykytila... 3 3. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 5 4. Palvelutarpeet... 7 5. Osallistuminen...

Lisätiedot

Kaukjärven kyselytulokset

Kaukjärven kyselytulokset Kaukjärven kyselytulokset Sisällysluettelo Johdanto 1. Kylän sijainti ja historiikki 2. Vastaajien tiedot 3. Kylän nykytila 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset 5. Palvelutarpeet 6. Osallistuminen

Lisätiedot

Viestintä ja materiaalit

Viestintä ja materiaalit Viestintä ja materiaalit http://tammelankylat.wikispaces.com/ Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat http://tammelankylat.ning.com/ Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät: www.tammelankylat.fi

Lisätiedot

Hyvä Tammelan kylien asukas

Hyvä Tammelan kylien asukas Tammelan kylät ry Hämeen ammattikorkeakoulu Hyvä Tammelan kylien asukas Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa Tammelan kunnan asukkaiden toiveista kyläalueidensa kehittämiseksi. Kysely on jaettu jokaiseen

Lisätiedot

Saari-Kaukola - kyselytulokset. 1. Johdanto

Saari-Kaukola - kyselytulokset. 1. Johdanto Saari-Kaukola - kyselytulokset Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Vastaajien tiedot... 2 3. Kylän nykytila... 3 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 7 5. Palvelutarpeet... 9 6. Osallistuminen... 10

Lisätiedot

Riihivalkaman koulualueen kyselytulokset

Riihivalkaman koulualueen kyselytulokset Riihivalkaman koulualueen kyselytulokset Sisältö Riihivalkaman koulualueen kyselytulokset... 1 Johdanto... 2 1. Vastaajien tiedot... 2 2. Kylän nykytila... 4 3. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset...

Lisätiedot

Kirstilä-Kydön kyselytulokset

Kirstilä-Kydön kyselytulokset Kirstilä-Kydön kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Vastaajien tiedot... 3 2. Kylän nykytila... 5 3. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 9 4. Palvelutarpeet... 12 5. Osallistuminen... 14 6.

Lisätiedot

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 Tämä on Visuveden kylän asukkaille - vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille - tarkoitettu kysely kyläyhteisömme kehittämisen pohjaksi. Kyselyn järjestää Visuveden Kyläyhdistys

Lisätiedot

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Lavajärven - Komin seutu Hanhijärvenkulma - Joenkulma - Komi - Kirmonkulma - Lavajärvi - Myllykulma - Majamaankulma - Sorvajär vi - Viitaankulma Yleistä kyselystä

Lisätiedot

Liesjärvi - kyselytulokset. 1. Johdanto

Liesjärvi - kyselytulokset. 1. Johdanto Liesjärvi - kyselytulokset Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Vastaajien tiedot... 2 3. Kylän nykytila... 3 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 6 5. Palvelutarpeet... 9 6. Osallistuminen... 10 7.

Lisätiedot

Pajupuron kyläkyselyn tulokset

Pajupuron kyläkyselyn tulokset Pajupuron kyläkyselyn tulokset Kyläkysely toteutettu 9/2016 Taustatiedot Vastaajia 19, naisia 11, miehiä 7, yksi vastaaja ei ilmoittanut sukupuoltaan Vakituisia asukkaita 15, muu 2 Vastaajien ikäjakauma

Lisätiedot

Porras-Ojainen - kyselytulokset. 1. Johdanto

Porras-Ojainen - kyselytulokset. 1. Johdanto Porras-Ojainen - kyselytulokset Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Vastaajien tiedot... 2 3. Kylän nykytila... 3 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 6 5. Palvelutarpeet... 9 6. Osallistuminen... 10

Lisätiedot

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Vuorela, Toivala ja Jännevirta Yhteenvetoja vastauksista Siilinjärvi 2012 Kysely suoritettiin alueella Vuorela, Toivala, Jännevirta - Ranta- Toivala Kehvo Kysely

Lisätiedot

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 1 Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 Voitte vastata kaikkiin kysymyksiin tai vain itseänne kiinnostaviin kysymyksiin. 1. Millä kyläalueella asutte (tai minkä alueen asioita vastauksenne

Lisätiedot

Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake

Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake KAUPUNGIN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMISEEN LIITTYVÄ TUTKIMUSLOMAKE 1. VASTAAJAN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli 1) mies 2) nainen 2. Ikäni on vuotta

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen 10 9 8 7 6 5 3 Täysin eri mieltä Vähän eri mieltä En osaa sanoa Jonkin verran samaa mieltä Täysin samaa mieltä Fiskarsissa on hyvä asua Saan apua naapureiltani sitä

Lisätiedot

Liminka. Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019

Liminka. Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019 Liminka Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019 Alkusanat Tämä esitys on laadittu tulosten esittelyä varten. Tässä esityksessä tuloksista esitetään pääkohdat, sekä asiantuntijan kommentit. Virallinen tulosraportti

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi Kyläkyselyn tuloksia Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Vastaajat Vastaajia yhteensä 15. Miehiä kuusi ja naisia yhdeksän. Ikäjakauma: eniten 50 64-vuotiaita. Nuorin vastaaja 25-vuotias ja vanhin 88-vuotias

Lisätiedot

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry 30.11.2013 Reino Myllymäki Tausta Tutkimus suoritettiin Etelä-Tuusulan kyläyhdistysten verkkosivustolla

Lisätiedot

MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004

MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 MAINUAN KYLÄSUUNNITELMA 2004 Mainuan kylän edistäminen ry Työryhmä: Juntunen Nelli Karjalainen Voitto Kumpulainen Esa Mikkonen Teija 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO. 3 2 YMPÄRISTÖ 4 3 TIESTÖ JA LIIKENNE... 5 4 PALVELUT.

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Ylivieskan kaupunki Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Sisällysluettelo 1. Tutkimusten tausta ja toteutus 2. Asukaskysely 2018 Tulokset 3. Yrittäjäkysely 2018 Tulokset 4. Yhteenveto Tutkimusten tausta ja

Lisätiedot

Tammelan Kirkonkylän kyselytulokset

Tammelan Kirkonkylän kyselytulokset Tammelan Kirkonkylän kyselytulokset Sisältö Tammelan Kirkonkylän kyselytulokset... 1 Johdanto... 2 1. Vastaajien tiedot... 3 2. Kylän nykytila... 4 3. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 9 4.

Lisätiedot

YHDISTYSKYSELYN TULOKSET

YHDISTYSKYSELYN TULOKSET YHDISTYSKYSELYN TULOKSET Tiivistelmä 15.8.2014 Projektiharjoittelija Noora Jalonen Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin 34 yhdistykselle ja vastauksia saatiin yhteensä 25. Kyselyn vastausprosentti on noin

Lisätiedot

Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely

Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely 17.1. 28.2.2017 16.5.2017 Kiiminkijokivarren kyläselvitysalueet Oulun ja kyläselvitysalueiden väestö: Oulu 01/2017, kylät 3/2017 Oulu 198 281 Alakylä 1944

Lisätiedot

Loimaan mielikuvatutkimus Yhteenveto tutkimustuloksista-

Loimaan mielikuvatutkimus Yhteenveto tutkimustuloksista- Loimaan mielikuvatutkimus 2018 -Yhteenveto tutkimustuloksista- 1 Johdanto Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ymmärrystä Loimaan kaupungin vetovoimasta ja elinvoimasta asuin- ja työpaikkakuntana. Tutkimuksen

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pyhäselkä Pasi Saukkonen 3.11.2015 Pyhäselkä (112 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 10 % Oletko mielestäsi 1)

Lisätiedot

TAMMELAN KYLÄOHJELMA 2020

TAMMELAN KYLÄOHJELMA 2020 TAMMELAN KYLÄOHJELMA 2020 Sisällys 1 Tausta 1.1 Kyläohjelman laadinta ja tavoite 1.2 Menetelmät ja osallistuminen 2 Tammelan kylät kyselytulosten pohjalta 2.1 Tammelan kylät yleisesti 2.2 Kylien nykytila

Lisätiedot

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen)

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen) Seuraavat asiat on nostettu tärkeimmiksi asioiksi Vehkapuron koululla 9.12.2010. Lähivuosina tulemme ponnistelemaan yhdessä Joensuun kaupungin kanssa näiden asioiden edistämiseksi. HURJAT IDEAT Ihan hurjat

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 20.10.2015 (104 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kaupunginhallituksen iltakoulu 20.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi

Lisätiedot

Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille

Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille YTYÄ kylätoimintaan yhdistykset palveluiden tuottajina 3.11.2016 Yhteiskunnallinen yrittäjyys maaseudulla -hanke 4.11.2016 1 Taustaa - Kyselyn tavoitteena oli

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Kiihtelysvaara Pasi Saukkonen 14.10.2015 116 Kiihtelysvaaralaista vastaajaa % 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 3% Oletko mielestäsi sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013 Tekn.ltk.11.13 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 13 Kysely toteutettiin lähinnä nettikyselynä, paperiversio oli jaettu kunnan viraston toimipisteisiin. Vastauksia tuli netin kautta 9 kpl ja kaksi

Lisätiedot

Vastaajia 93, naisia 60, miehiä 33 Vakituisia asukkaita 80%, kesäasukkaita 20% Vastaajien ikäjakauma 15% 10 % 28%

Vastaajia 93, naisia 60, miehiä 33 Vakituisia asukkaita 80%, kesäasukkaita 20% Vastaajien ikäjakauma 15% 10 % 28% Taustatiedot Vastaajia 93, naisia 60, miehiä 33 Vakituisia asukkaita 80%, kesäasukkaita 20% Vastaajien ikäjakauma 3% 15% 44% 10 % 28% Alle 30-vuotiaat 31-40 -vuotiaat 41-50 -vuotiaat 51-64 -vuotiaat 65-vuotta

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset Vastaajan taustaorganisaatio 35% 12% 53% Muu kylä- tai asukasyhdistys Kyläavustajan työllistänyt yhdistys Muu yhdistys Kyläavustajatoiminnan tunnettavuus 9%

Lisätiedot

Asiakaskyselyn 2014 tulokset

Asiakaskyselyn 2014 tulokset Asiakaskyselyn 2014 tulokset Työterveys Akaasia teki keväällä 2014 asiakaskyselyn. Kysely lähetettiin 664 työterveyshuollon asiakkaan yhteyshenkilölle Webropol kyselynä sähköpostin välityksellä. Kyselyyn

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 27.10.2015 (131 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 4% Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen maalainen 67 % a) kaupunkilainen

Lisätiedot

KYLÄKYSELY KANKAANPÄÄ

KYLÄKYSELY KANKAANPÄÄ KYLÄKYSELY KANKAANPÄÄ Kyläkysely Kysely postitettiin joka talouteen Köyliössä Vastausaikaa oli noin 2 viikkoa Kankaanpäässä 230 kotitaloutta palautuneita vastauksia 30 Vastausprosentti 13 % Sukupuoli Sukupuoli

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen maaseudulla ja maaseutuyrittäjyys

Palvelujen järjestäminen maaseudulla ja maaseutuyrittäjyys Palvelujen järjestäminen maaseudulla ja maaseutuyrittäjyys Tammela 19.4.2011 Hilkka Vihinen MTT Taloustutkimus Tästä on puhe Palvelujen järjestäminen maaseudulla Tammelan maaseutu Maaseudun elinkeinot

Lisätiedot

KUNTALAISKYSELY KEMPELEEN KUNNAN ASUKKAILLE. Taustatiedot. Ikä. Taloudessamme asuu. Lapsia taloudessa

KUNTALAISKYSELY KEMPELEEN KUNNAN ASUKKAILLE. Taustatiedot. Ikä. Taloudessamme asuu. Lapsia taloudessa KUNTALAISKYSELY KEMPELEEN KUNNAN ASUKKAILLE Raportti ajalta 21.11.2016-20..2016. Vastauksia annettu yhteensä 400 kpl. Taustatiedot Ikä - 21 (5.3%) 26-35 99 (24.8%) 36-45 117 (29.3%) 45-60 3 (.8%) 61-53

Lisätiedot

Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet

Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet Kehittäjätapaaminen 17.11 Pasi Saukkonen Kyselyn lähtökohdat Kohderyhmänä kantakaupungin ulkopuoliset alueet (Pyhäselkä, Eno, Kiihtelysvaara, Tuupovaara)

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely kesä 2014

Asiakastyytyväisyyskysely kesä 2014 Kysely toteutettiin netissä sekä lähetettiin paperiversioita asiakkaille. Vastausaikaa oli neljä kuukautta (kesäkuu-syyskuu). Vastauksia tuli netin kautta 29 kpl ja postitse 28 kpl. 1. Vastanneista naisia

Lisätiedot

Kuntapalvelukyselyn tulokset

Kuntapalvelukyselyn tulokset Kuntapalvelukyselyn tulokset 3.10.2012 Kysely oli avoinna MLL:n nettisivuilla www.mll.fi 5.-23.9.2012. Kyselyyn tuli yhteensä 1731 vastausta. Kyselyssä oli yhteensä 48 kysymystä yhdeksältä eri aihealueelta.

Lisätiedot

Kyläkysely KYLÄKYSELY YTTILÄ. Ikä. Sukupuoli

Kyläkysely KYLÄKYSELY YTTILÄ. Ikä. Sukupuoli Kyläkysely KYLÄKYSELY YTTILÄ Elina Haavisto Kysely postitettiin joka talouteen Köyliössä Vastausaikaa oli noin 2 viikkoa Yttilässä 2 kotitaloutta palautuneita vastauksia 28 Vastausprosentti 14% Sukupuoli

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014 Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset Kevät 2014 Laatukysely 2014 Rovaniemen varhaiskasvatuspalveluissa laatua arvioitiin uudistetun laatukyselyn avulla. Kyselyn uudistamisella haluttiin kohdentaa

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys Kuva: A-P Joukanen

Kyläkyselyn tuloksia. Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys Kuva: A-P Joukanen Kyläkyselyn tuloksia Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys 17.2.2012 Kuva: A-P Joukanen Miten kysely tehtiin? Kysely lähetettiin sähköpostitse 50:lle ja se oli jaossa kyläkauppa

Lisätiedot

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Ikäystävällisen asumisen ja palveluiden yhdistäminen Työpaja THL

Lisätiedot

PIENET INVESTOINNIT JA VÄHÄN ISOMMATKIN

PIENET INVESTOINNIT JA VÄHÄN ISOMMATKIN Venepaikat Leirikeskuksen saunan rakennus Tonttipörssin luominen Oksasilppuri joka kylälle Uimahalli Juukaan Skeittirampit kylille (kunta) Katuvalot Vihtasuon risteys-koulu, Kannas PIENET INVESTOINNIT

Lisätiedot

Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely

Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely Hattula, Hämeenlinna (sekä kantakaupunki että liitoskunnat), Janakkala Toteutus: Linnaseutu ry / Pitäjärinki-hanke

Lisätiedot

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma Arjen turva kysely Pyhtään asukkaiden vastaukset EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 8.2.2013 1 Vastaajia yhteensä 39 Vastaajien tausta Vastaajien lkm %-osuus vastaajista Naisia 31

Lisätiedot

KYLÄSUUNNITELMA KALAKANGAS HAAPAJÄRVI

KYLÄSUUNNITELMA KALAKANGAS HAAPAJÄRVI KYLÄSUUNNITELMA KALAKANGAS HAAPAJÄRVI Niinikankaan lava 50v toukokuu 2003 (suojelukohde) 15.10.2003 Kalakankaan kyläyhdistys Kylävalakiat hanke Kyläenergialla Nokka Nousun hanke Sisällysluettelo 1. KUVAUS

Lisätiedot

- Vaikuttavuuskysely 2013

- Vaikuttavuuskysely 2013 - Vaikuttavuuskysely 2013 Kilometrikisan kehitys Vuosi Osallistujat Joukkueet Km/ osallistuja Lisäys ed. vuoteen osallistujissa (%) 2009 2 116 260 939-2010 8 664 650 972 309 % 2011 17 841 1 275 900 106

Lisätiedot

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen

Lisätiedot

Asukaskysely Tulokset

Asukaskysely Tulokset Yleiskaava 2029 Kehityskuvat Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Kaavoitusyksikkö 1.9.2014 Asukaskysely Tulokset Sisällys VASTAAJIEN TIEDOT... 2 ASUMINEN... 5 Yhteenveto... 14 LIIKKUMINEN... 19 Yhteenveto...

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Asukaskysely

Siilinjärven kunta. Asukaskysely Siilinjärven kunta Asukaskysely 01 5.1.01 Sisältö Tutkimuksen toteutus Huomioita tutkimuksesta Vastaajarakenne 5 Kokonaistyytyväisyys Siilinjärveen Suositteluhalukkuus 8 Tyytyväisyys kunnan palveluihin

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.

Lisätiedot

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Tuloksia Itä-Suomen kirjastojen laatutason kartoituksesta Kohti uutta kirjastolakia 21.4.2015 Varkaus Marja Tiittanen-Savolainen Itä-Suomen

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl Oletteko kokeneet Kyläavustajatoiminnan tarpeelliseksi omalla alueellanne Kyllä 27 100 % Ei 0 0 % Kyläavustajatoiminnan onnistuminen

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 Someron kaupunki on mukana Kuntaliiton ilmastohankkeessa "Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa".

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA?

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? Raportti syksyn 2012 kyselystä Nyyti ry Opiskelijoiden tukikeskus 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 3 2. TULOKSET... 4 2.1 Vastaajien taustatiedot... 4 2.2 Asuinpaikan muutos ja uusi

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry Asiakkaiden tyytyväisyys Tammilehdon päivähoidon palveluun 2019 SISÄLLYS 1. PALVELUKESKUS TAMMILEHDON PÄIVÄHOITO 2. ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN 3. ASIAKKAIDEN TYYTYVÄISYYS PALVELUKESKUS

Lisätiedot

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen Selvitys järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyöstä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson

Lisätiedot

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Asukastutkimus Pirkkalan kunta 3.6. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Yleistä

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

YHTEENVETO VAIHTOEHTOVAIHEEN KYSELYSTÄ

YHTEENVETO VAIHTOEHTOVAIHEEN KYSELYSTÄ YHTEENVETO VAIHTOEHTOVAIHEEN KYSELYSTÄ KYSELYN LÄHTÖKOHDAT JA VASTAUKSET Kysely oli osa Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitystä. Kyselyn avulla kartoitettiin mielipiteitä ja palautetta tammikuussa

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4B: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS MIELIPIDEVÄITTÄMÄT Ruralia-instituutti

Lisätiedot

1. Ikä. Vastaajien määrä: 605. Asukastyytyväisyyskysely

1. Ikä. Vastaajien määrä: 605. Asukastyytyväisyyskysely Asukastyytyväisyyskysely 2018 1. Ikä Vastaajien määrä: 605 0% 2% 4% 6% 8% 10% 12% 14% 16% 18% 20% 22% 24% 26% 28% 30% 32% 18-25 7% 26-35 22% 36-45 32% 46-60 26% 61-13% N Prosentti 18-25 43 7,11% 26-35

Lisätiedot

Millä tavalla alueiden kyliä tulisi kehittää ? Mitä kylät ja ihmiset tarvitsevat?

Millä tavalla alueiden kyliä tulisi kehittää ? Mitä kylät ja ihmiset tarvitsevat? Millä tavalla alueiden kyliä tulisi kehittää 2017-2021? Mitä kylät ja ihmiset tarvitsevat? Aluelautakunta-alueiden työpajat 8.11.-2.12.2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 19.12.2016 Asukkaiden esitykset;

Lisätiedot

ASUKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

ASUKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Alavuden kaupunki ASUKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2016 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 4 2. TIIVISTELMÄ 5 3. VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT 6 4. TYYTYVÄISYYS PALVELUIHIN 8 4.1 Sivistyspalvelut 9 4.2 Vapaa-ajan palvelut 12 4.3

Lisätiedot

Kuntapalvelut asukkaiden arvioimina Jyväskylässä vuonna 2007. Tutkimuksia 296/2007 Heikki Miettinen

Kuntapalvelut asukkaiden arvioimina Jyväskylässä vuonna 2007. Tutkimuksia 296/2007 Heikki Miettinen Kuntapalvelut asukkaiden arvioimina ssä Tutkimuksia 26/0 Heikki Miettinen 1 Johdanto Tämän tutkimuksen toteutti viiden kaupungin toimeksianntosta. Tutkimuksessa kysyttiin asukkaiden mielipiteitä kunnallisten

Lisätiedot

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Tikkakosken asukkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä Jyväskylän kaupungin katu-, puisto-, veneily- ja jätehuoltopalveluista

Lisätiedot

NUKARIN KYLÄKYSELYN TULOKSET. Nukarin kyläkysely ja vastaajien taustatiedot

NUKARIN KYLÄKYSELYN TULOKSET. Nukarin kyläkysely ja vastaajien taustatiedot Nukarin kyläkysely ja vastaajien taustatiedot Nukarin kyläkysely toteutettiin osana Nurmijärven kylille tehtyä kyläkyselyä helmi-maaliskuun 2013 aikana. Kyselylomakkeita jaettiin kylässä talkoovoimin kaikkiin

Lisätiedot

KYLÄILTA KELLO 18.30

KYLÄILTA KELLO 18.30 KYLÄILTA 10.10.2016 KELLO 18.30 Kahvia ja kastettavaa Oppilaiden turvallisuustyöt esillä ja niistä parhaat palkitaan illan aikana Tervetuliaissanat Taivalkunnan kylät ry:n pj. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV. 2015-2016 Yleistä kyselystä Arviointikyselyn saivat 36 huoltajaa, joista palautui 32 Vastausprosentti 89 % Arviointikyselyn ajankohta oli 2.5

Lisätiedot

Tikkakosken asukaskysely 2010

Tikkakosken asukaskysely 2010 2010 Tikkakosken asukaskyselyn koontia Jyväskylän kaupungin innovaatiopalvelut - Asukaskyselyssä kerättiin tikkakoskelaisten ajatuksia alueen kehittämisestä ja kartoitettiin asukkaiden näkemyksiä Tikkakoskelle

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Lahdessa 2017 (N=745)

Kaupunki- ja kuntapalvelut Lahdessa 2017 (N=745) Kaupunki- ja kuntapalvelut Lahdessa 2017 (N=745) Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tarkoitus: selvittää asukkaiden mielipiteitä kuntapalvelujen toteuttamisesta. Osa yhdistymisen arviointia. Kyselyaineisto

Lisätiedot

Päivähoidon kyselyn yhteenveto

Päivähoidon kyselyn yhteenveto Päivähoidon kyselyn yhteenveto Olen sosionomi-opiskelija Anna-Maija Ruusujoki ja opiskelen Diakonia-ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta. Toimin päivähoidon hallinnon työharjoittelussa Kuunarin päiväkodissa.

Lisätiedot