VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017"

Transkriptio

1 VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 Tämä on Visuveden kylän asukkaille - vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille - tarkoitettu kysely kyläyhteisömme kehittämisen pohjaksi. Kyselyn järjestää Visuveden Kyläyhdistys ry. Tällaisia kyläkyselyitä on tehty aiemminkin ja vastauksistanne on ollut suurta apua. Nyt on aika päivittää näkemykset Visuveden kylän tämän hetken tilanteesta ja asukkaiden toiveet tulevaisuutta varten. Yhteenveto vastauksistanne menee tiedoksi myös Ruoveden kunnalle, jotta kunnantalollakin tiedettäisiin, mitä me täällä ajattelemme ja mitä toivomme. Kyselyyn voi vastata paplla tai verkossa, nimettömänä tai nimellänne varustettuna. Jos haluatte laittaa henkilökohtaisia terveisiänne kyläyhdistykselle tai vaikkapa Ruoveden kunnalle, voitte kirjoittaa ne kyselyn loppuun. Samoin, jos haluatte osallistua 100 euron lahjakortin arvontaan, kirjoittakaa nimenne ja yhteystietonne kyselyn lopussa olevaan tilaan. Kiitos jo etukäteen yhteistyöstä ja arvokkaasta avustanne kylämme kehittämiseen! Vastausaika mennessä. Visuveden Kyläyhdistys ry

2 Rasti sopiva vaihtoehto Millä kylän osa-alueella asutte? o Visuveden saari o Pusunvuolteen pohjoispuoli o Kanavan eteläpuoli o Pajuskylä o Pouru o Kukonpohja Oletteko vaki- vai vapaa-ajanasukas? o Vakiasukas o Vapaa-ajanasukas o Muu, mikä Rasti jokaisen kysymyksen oikealta puolelta numero, joka vastaa parhaiten mielipidettäsi asian tärkeydestä. Käytä taulukon ylärivillä olevaa asteikko Visuvedellä on hyvä asua Naapuriapu toimii kylällä hyvin Kylän väestökehitys on elinvoimaista Kylän tonttitarjonta tulee kartoittaa ja tontteja tulee markkinoida aktiivisesti Tähän voitte kirjoittaa vapaasanan kylän väestö - ja asumisasioista

3 Kylällä on sopivasti yrityksiä ja työpaikkoja Kylän tulevaisuuden kannalta kylän yritystoiminnan kehittäminen on tärkeätä Kylän luonto- ja pnnekohteita tulee kehittää palvelemaan matkailuyrittäjyyttä Taloutemme on kiinnostunut ostamaan yksityisiä siivous-, ata-, lastenhoito- ja kiinteistöpalveluita Jos painopisteiksi valitaan luonto tai teollisuus, kumpi edellä Visuvettä tulisi kehittää? Vai molempia? o Luonto o Teollisuus o Molemmat Tähän voitte kirjoittaa vapaasanan kylän elinkeinoasioista Lasten päivähoito on hyvin Koululaisten iltapäivähoito on hyvin järjestetty Koulukuljetukset on hyvin järjestetty Kylän kouluasiat ovat hyvin Vanhusten palvelut ovat hyvin Julkiset liikenneyhteydet ovat hyvin järjestetty Kyläkauppa palvelee hyvin

4 Postinjakelu on hyvin järjestetty Seurakuntatoiminta on kylällä hyvin järjestetty Harrastusmahdollisuudet ja - paikat on kylällä hyvin järjestetty Tähän voitte kirjoittaa vapaasanan kylän palveluasioista Tiet ovat hyvässä kunnossa Kevyenliikenteen olosuhteet ovat hyvät Vesihuolto toimii hyvin Sähköt toimivat hyvin Puhelinyhteydet toimivat hyvin Tietoliikenne yhteydet toimivat hyvin TV-kanavat toimivat hyvin Taloutemme on kiinnostunut kylän yhteisestä valokuituhankkeesta Viemäri- ja jätevesiasia on hyvin Taloutemme on kiinnostunut naapuritalojen yhteisistä jätevedenkäsittelyjärjestelmistä Jätehuolto toimii hyvin Tähän voitte kirjoittaa vapaasanan kylän tie,-vesi,-sähkö- ja puhelin- yms. asioista

5 Kylän tienvarsinäkymät ovat siistit Kylämaisema on hyvin Kylän vesistöt ovat hyvässä kunnossa Kylän rakennukset on hyvin Kylän pnnepaikat on hyvin Kylälle tulee tehdä maisemanhoitoa opastava suunnitelma Kylälle tulee tehdä luontoreittejä ja retkeilykohteita Tähän voitte kirjoittaa vapaasanan kylän ympäristöasioista Tunnen hyvin kylän kaikki yhdistykset Tunnen hyvin kylän kaikkien yhdistysten yhteyshenkilöt Kylällä on hyvä talkoohenki Kylällä järjestetään sopivasti tapahtumia ja toimintaa Kylän tulee hakea hankerahoitusta kylän kehittämiseen Tähän voitte kirjoittaa mielipiteitänne ja ajatuksianne kylän yhdistys- ja yhteistoiminta-asioista

6 Jos asiat menevät niin kuin toivotte, niin minkälainen Visuvesi voisi mielestänne olla tulevaisuudessa? (Mainitkaa yksityiskohtaisesti teille tärkeitä asioita!) Minkä arvosanan annatte kylän tämän hetken tilanteesta? valitkaa sopiva numero Jos asut nyt muualla, mikä saisi sinut muuttamaan Visuvedelle? Miten voisitte itse osallistua kylän asioiden hoitoon ja kylän kehittämiseen? o Osallistun talkoisiin o Lahjoitan tavaraa tai rahaa kylän kehittämiseen o Osallistun jonkin työryhmän työskentelyyn o Voin myydä maata uusille asukkaille o Olen henkisenä tukena kylän aktiivisille kehittäjille o En halua osallistua mitenkään kylän asioiden hoitoon tai kehittämiseen o Muu osallistumistapa, mikä Jokaisen kyläläisen panosta ja ideoita yhteisen määrän hyväksi arvostetaan

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 1 Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 Voitte vastata kaikkiin kysymyksiin tai vain itseänne kiinnostaviin kysymyksiin. 1. Millä kyläalueella asutte (tai minkä alueen asioita vastauksenne

Lisätiedot

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen 10 9 8 7 6 5 3 Täysin eri mieltä Vähän eri mieltä En osaa sanoa Jonkin verran samaa mieltä Täysin samaa mieltä Fiskarsissa on hyvä asua Saan apua naapureiltani sitä

Lisätiedot

Viestintä ja materiaalit

Viestintä ja materiaalit Viestintä ja materiaalit http://tammelankylat.wikispaces.com/ Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat http://tammelankylat.ning.com/ Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät: www.tammelankylat.fi

Lisätiedot

Torron kylän kyselytulokset

Torron kylän kyselytulokset Torron kylän kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti ja historiikki... 2 2. Vastaajien tiedot... 3 3. Kylän nykytila... 4 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 7 5. Palvelutarpeet...

Lisätiedot

Hyvä Tammelan kylien asukas

Hyvä Tammelan kylien asukas Tammelan kylät ry Hämeen ammattikorkeakoulu Hyvä Tammelan kylien asukas Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa Tammelan kunnan asukkaiden toiveista kyläalueidensa kehittämiseksi. Kysely on jaettu jokaiseen

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta Kysely Vaalan vapaa-ajanasukkaille Hyvä Vaalan vapaa-ajanasukas! Tervetuloa vastaamaan Vaalan kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattuun kyselyyn. Vaala haluaa saada vapaa-ajanasukkaansa viihtymään paikkakunnalla

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi Kyläkyselyn tuloksia Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Vastaajat Vastaajia yhteensä 15. Miehiä kuusi ja naisia yhdeksän. Ikäjakauma: eniten 50 64-vuotiaita. Nuorin vastaaja 25-vuotias ja vanhin 88-vuotias

Lisätiedot

Letkun kylän kyselytulokset

Letkun kylän kyselytulokset Letkun kylän kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti ja historiikki... 2 2. Vastaajien tiedot... 2 3. Kylän nykytila... 4 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 8 5. Palvelutarpeet...

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille

Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille YTYÄ kylätoimintaan yhdistykset palveluiden tuottajina 3.11.2016 Yhteiskunnallinen yrittäjyys maaseudulla -hanke 4.11.2016 1 Taustaa - Kyselyn tavoitteena oli

Lisätiedot

Teuro-Kuuslammi kyselytulokset

Teuro-Kuuslammi kyselytulokset Teuro-Kuuslammi kyselytulokset Sisällysluettelo Johdanto... 1 1. Vastaajien tiedot... 2 2. Kylän nykytila... 3 3. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 5 4. Palvelutarpeet... 7 5. Osallistuminen...

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake

Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake Datatiedostoihin Asuinalue.sav ja Asuinalue.xls liittyvä kyselylomake KAUPUNGIN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMISEEN LIITTYVÄ TUTKIMUSLOMAKE 1. VASTAAJAN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli 1) mies 2) nainen 2. Ikäni on vuotta

Lisätiedot

Vartsalan kyläkyselyn tulokset

Vartsalan kyläkyselyn tulokset Vartsalan kyläkyselyn tulokset kyläkokous ti 14.10.2014 Kylien Salo, FM Tanja Ahola Kyläkyselyn toteutus Paperinen kysely lähetettiin syyskesällä 2014 postitse 270 talouteen. 195 kpl julkisena tiedotteena

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

Toivomme teiltä löytyvän aikaa ja kiinnostusta kyläkyselyyn vastaamiseen! Vastausohje:

Toivomme teiltä löytyvän aikaa ja kiinnostusta kyläkyselyyn vastaamiseen! Vastausohje: OIKARAISEN KYLÄN KYLÄKYSELY Hyvä Oikaraisen kylän asukas Tarkoitus on tehdä Oikaraisen kyläsuunnitelma. Kyläsuunnitelman merkitys on kasvava. Kyläämme muuttaa jatkuvasti uusia ihmisiä ja entisten asukkaiden

Lisätiedot

KYLÄ- JA YHDISTYSKYSELY

KYLÄ- JA YHDISTYSKYSELY KYLÄ- JA YHDISTYSKYSELY 26.5.2009 Hyvä kylätoiminta-aktiivi! Tämän kyselyn tarkoituksena on koota tietoa Suupohjan Kehittämisyhdistys ry:n toiminta-alueella sijaitsevista kylistä ja niillä toimivista yhdistyksistä.

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Selvitys vammaispalveluiden (palveluasumisen ja henkilökohtaisen avun) hankinnoista kunnissa.

Selvitys vammaispalveluiden (palveluasumisen ja henkilökohtaisen avun) hankinnoista kunnissa. Selvitys vammaispalveluiden (palveluasumisen ja henkilökohtaisen avun) hankinnoista kunnissa. Kenelle: Kysely kunnan vammaispalveluista vastaavalle viranhaltijalle. Kyselyn tarkoitus: Kyselyn avulla selvitetään

Lisätiedot

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA Kuhmalahden ja Pälkäneen kehittämistä Hankkeen tausta ja teema Rahoittajina Työ- ja elinkeinoministeriö Hallinnoijina Pomoottori ry sekä Kaakkois- Pirkanmaan seutukunta

Lisätiedot

Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset

Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset Hykkilä-Lunkaan kyselytulokset Sisältö Johdanto... 2 1. Kylän sijainti... 2 2. Vastaajien tiedot... 3 3. Kylän nykytila... 5 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset... 9 5. Palvelutarpeet... 13 6.

Lisätiedot

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Lavajärven - Komin seutu Hanhijärvenkulma - Joenkulma - Komi - Kirmonkulma - Lavajärvi - Myllykulma - Majamaankulma - Sorvajär vi - Viitaankulma Yleistä kyselystä

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA 19.11.2012 HYVÄ VASTAANOTTAJA Opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan yksikössä sairaanhoitajan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Teen opinnäytetyönäni

Lisätiedot

1 Taustatietoja (rasti ruutuun)

1 Taustatietoja (rasti ruutuun) KOUVOLAN KAUPUNGIN YHTEISPALVELUPISTEIDEN ASIAKASPALVELUKYSELY Yhtspalvelupisteet ovat paikallistiedon ja ylsasioinnin keskuksia, joista saa opastusta ja ylsneuvontaa Kouvolan kaupungin ja yhtstyökumppanden

Lisätiedot

Vaskion kyläkyselyn tuloksia

Vaskion kyläkyselyn tuloksia Vaskion kyläkyselyn tuloksia ke 15.10.2014 Kylien Salo, FM Tanja Ahola VASTAAJAT (134 vast.) Kumio 8 % Pampari - Toivila 37 % Vaskion kirkko - Ruotsala 24 % Sahala Perälä - Kuttila 9 % Heinäsuo 9 % Kierla

Lisätiedot

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Kylätaloista liiketoimintaa Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Millaisia kylätaloja? seurantaloja entisiä kyläkouluja kunnostettuja kauppa-

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Riihivalkaman koulualueen kyläsuunnitelma 2010

Riihivalkaman koulualueen kyläsuunnitelma 2010 Aikaleima Riihivalkaman koulualueen kyläsuunnitelma 2010 Käynnissä olevat kylän kehittämiskohteet Toimenpiteet Aikataulu Vastuutaho= mitkä toimijat, kenen kanssa Jätevesiasiat Selvitys ja suunnittelu jätevesiviemäristä

Lisätiedot

Enonkosken kuntalaiskyselyyn!

Enonkosken kuntalaiskyselyyn! Kuva: Suomi 100 Markku Lampinen Vastaa Enonkosken kuntalaiskyselyyn! Haluamme kehittää Enonkosken kuntaa! Tällä kyselyllä keräämme kuntalaisten ajatuksia kunnan toiminnasta ja tulevaisuudesta. Mielipiteesi

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

KYLÄILTA KELLO 18.30

KYLÄILTA KELLO 18.30 KYLÄILTA 10.10.2016 KELLO 18.30 Kahvia ja kastettavaa Oppilaiden turvallisuustyöt esillä ja niistä parhaat palkitaan illan aikana Tervetuliaissanat Taivalkunnan kylät ry:n pj. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan

Lisätiedot

KYLÄN TURVALLISUUSLISTA

KYLÄN TURVALLISUUSLISTA KYLÄN TURVALLISUUSLISTA KYLÄN TURVALLISUUSLISTA Kylän turvallisuussuunnittelu perustuu laaja-alaiseen turvallisuuden käsitteeseen. Se ei ole pelkästään pelastusviranomaisten työtä, vaan turvallisuus on

Lisätiedot

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI 1 JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI Yhdistyksen nimi: Yhdistyksen osoite: Sähköpostiosoite: www.sivut Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.vuosi Maksaneet jäsenet: hlöä Maksamattomat jäsenet: hlöä Jäsenten lapset:

Lisätiedot

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset

Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Etelä-Siilinjärven kyläkyselyn tulokset Vuorela, Toivala ja Jännevirta Yhteenvetoja vastauksista Siilinjärvi 2012 Kysely suoritettiin alueella Vuorela, Toivala, Jännevirta - Ranta- Toivala Kehvo Kysely

Lisätiedot

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi sijaitsee Oulaisten kaupungin pohjoisosassa ja on kaupungin suurin kylä. Kylä on noin 800 oulaistelaisen kotikylä. Asutus on keskittynyt pääasiassa

Lisätiedot

Kellon ja Jäälin alueen asukkaiden halukkuus osallistua vesistöjen kunnostukseen

Kellon ja Jäälin alueen asukkaiden halukkuus osallistua vesistöjen kunnostukseen Kellon ja Jäälin alueen asukkaiden halukkuus osallistua vesistöjen kunnostukseen VESISTÖT KUNTOON YHTEISTYÖLLÄ VYYHTI-, METSÄPURO- ja PERKAUS -hankkeiden yhteinen loppuseminaari 26.11.2014 Pohto, Oulu

Lisätiedot

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kotipalvelujen kasvava markkina uudet ratkaisut 15.6.17 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa kyläkoordinaattori Tuula Palojärvi Pohjois-Savon Kylät ry Pohjoissavolaisten

Lisätiedot

Kylätoimijain Talouspakki Tampere 16.10.2013 Kyläkoulusuunnitelma

Kylätoimijain Talouspakki Tampere 16.10.2013 Kyläkoulusuunnitelma Kylätoimijain Talouspakki Tampere 16.10.2013 Kyläkoulusuunnitelma Koskikara Oy, Rutalahti Kirsi Tarkkanen Millainen kylä on Rutalahti? Yksi Joutsan kunnan kylistä Kylä, jossa kolme kuntaa kohtaavat Parisensataa

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY ESKOLAN KYLÄ Eskolan kylä sijaitsee 13km:n päässä kuntakeskuksesta. Kylässä on n. 450 asukasta. Kylän elinkeinorakenne on teollisuuspainotteinen. Kylällä on pitkä perinne omatoimisesta kehittämisestä.

Lisätiedot

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon Savukosken kunta ja Kuitua Pohjoiseen-hanke ovat käynnistäneet kartoituksen kiinnostuksesta liittyä alueelle mahdollisesti rakennettavaan valokuituverkkoon. Kyselyyn vastaaminen ei sido mihinkään. Kyseessä

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Yhteenvetoraportti N=75 Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Yhteenvetoraportti N=75 Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY Yhteenvetoraportti N=75 Julkaistu: 29.2015 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Yrityksen toimiala Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% kauppa 12 16,00% matkailu 5 6,67% muut

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

Vaskion kyläkyselyn tulokset

Vaskion kyläkyselyn tulokset Vaskion kyläkyselyn tulokset kyläkokous ke 15.10.2014 Kylien Salo, FM Tanja Ahola Vaskion kyläkyselyn toteutus Paperinen kysely lähetettiin kesällä 2014 yhteensä 678 talouteen. julkisena tiedotteena 25260-postinumeroalueelle,

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi!

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! ASUKASKYSELY 2016 2 Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! 1. MITEN TÄRKEINÄ PIDÄT ALLA MAINITTUJA HYVINVOINTIIN

Lisätiedot

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalo seiniä ja palveluja Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalojen nykytila Mikä on kylätalo? Seurantalo, vanha

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys Kuva: A-P Joukanen

Kyläkyselyn tuloksia. Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys Kuva: A-P Joukanen Kyläkyselyn tuloksia Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys 17.2.2012 Kuva: A-P Joukanen Miten kysely tehtiin? Kysely lähetettiin sähköpostitse 50:lle ja se oli jaossa kyläkauppa

Lisätiedot

Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä

Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä Turvallisuuden ja hyvinvoinnin TKI-foorumi 16.3. SataKylät ry Kyläasiamies Hanna Ruohola Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä Miksi hanke suunniteltiin? Kylien lähipalvelujen

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely kesä 2014

Asiakastyytyväisyyskysely kesä 2014 Kysely toteutettiin netissä sekä lähetettiin paperiversioita asiakkaille. Vastausaikaa oli neljä kuukautta (kesäkuu-syyskuu). Vastauksia tuli netin kautta 29 kpl ja postitse 28 kpl. 1. Vastanneista naisia

Lisätiedot

Vastaajia 93, naisia 60, miehiä 33 Vakituisia asukkaita 80%, kesäasukkaita 20% Vastaajien ikäjakauma 15% 10 % 28%

Vastaajia 93, naisia 60, miehiä 33 Vakituisia asukkaita 80%, kesäasukkaita 20% Vastaajien ikäjakauma 15% 10 % 28% Taustatiedot Vastaajia 93, naisia 60, miehiä 33 Vakituisia asukkaita 80%, kesäasukkaita 20% Vastaajien ikäjakauma 3% 15% 44% 10 % 28% Alle 30-vuotiaat 31-40 -vuotiaat 41-50 -vuotiaat 51-64 -vuotiaat 65-vuotta

Lisätiedot

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki

Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry 30.11.2013 Reino Myllymäki Tausta Tutkimus suoritettiin Etelä-Tuusulan kyläyhdistysten verkkosivustolla

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI Yhteisö Eskolan kylä on yli 400 asukkaan teollisuuspainotteinen taajama Kannuksen kaupungissa. Kylällä on kaksi kauppaa, ala-aste, päiväkoti ja n. 160 teollista

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset Vastaajan taustaorganisaatio 35% 12% 53% Muu kylä- tai asukasyhdistys Kyläavustajan työllistänyt yhdistys Muu yhdistys Kyläavustajatoiminnan tunnettavuus 9%

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kysely taloyhtiöasumisesta ja taloyhtiön kehittämisestä

Kysely taloyhtiöasumisesta ja taloyhtiön kehittämisestä Kysely taloyhtiöasumisesta ja taloyhtiön kehittämisestä Kyselyn toteutus Vastaajamäärä: 500 Kohderyhmä: kerrostaloasukkaat Suomessa Tiedonkeruu: -9.1.017 Kyselyn teemat: Asukaskyselyjen hyödyntäminen taloyhtiön

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa: LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kaupunginhallituksen iltakoulu 20.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi

Lisätiedot

Konginkankaan IDEAILTA

Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan kyläsuunnitelma 2010-2015 2009 Vihreän väylän kehittämishanke Mt 637 matkailulliseksi maisematieksi - 2013 Leader-hanke käynnistetty 12/2010 hakijana ja hallinnoijana

Lisätiedot

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki

KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki suomeksi KYLÄN turvallisuussuunnittelun ABC Kylien turvallinen ja toimiva arki Törmäätkö kylälläsi ongelmiin, jotka mielestäsi kaipaisivat ratkaisuja? Ongelmat voivat olla erilaisia arjen epäkohtia vaikkapa

Lisätiedot

Susikas Patakangas kyselytulokset

Susikas Patakangas kyselytulokset Susikas Patakangas kyselytulokset Sisällysluettelo Johdanto...1 1. Vastaajien tiedot...2 2. Kylän nykytila...3 3. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset...6 4. Palvelutarpeet...8 5. Osallistuminen...9

Lisätiedot

Hausjärven kunnassa sijaitsevan HAUSJÄRVEN kk:n ja HIKIÄN kyläsuunnitelma 2003

Hausjärven kunnassa sijaitsevan HAUSJÄRVEN kk:n ja HIKIÄN kyläsuunnitelma 2003 Hausjärven kk:n ja Hikiän kyläsuunnitelma 2003 2 Hausjärven kunnassa sijaitsevan HAUSJÄRVEN kk:n ja HIKIÄN kyläsuunnitelma 2003 Sisällys sivu 1. Johdanto 2 1.1. Suunnitelman tarve 1.2. Suunnitelman laadintavaiheet

Lisätiedot

Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus

Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus Salo 31.1.2012 Katja Ranta Lohjan Kylät ry Lohjan ja siihen yhdistymispäätöksensä tehneiden kuntien kylä- ja asukasyhdistysten yhteistyöelin Perustettu

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

Kaukjärven kyselytulokset

Kaukjärven kyselytulokset Kaukjärven kyselytulokset Sisällysluettelo Johdanto 1. Kylän sijainti ja historiikki 2. Vastaajien tiedot 3. Kylän nykytila 4. Kylän tulevaisuus ja kehittämisnäkemykset 5. Palvelutarpeet 6. Osallistuminen

Lisätiedot

Seutukierros. Kuhmoinen

Seutukierros. Kuhmoinen Seutukierros Kuhmoinen 8.9.2016 Asukkaita n. 2326 (31.12.2015) Itsenäinen vuodesta 1868 Vapaa-ajanasuntoja noin 3 000 Pinta- ala: 937 km2 Veroprosentti 20,75 Kunnanvaltuusto 21 jäsentä Kunnanhallitus 7

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen

SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ruukin asemanseudun osayleiskaavaa ollaan uusimassa. Nykyinen vuonna

Lisätiedot

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus 20.2.2017 Toiminnan arviointi: omistajaohjaus Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Toiminnan kehitys uusi rooli Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä?

Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä? Mitä kuntalaiset ajattelevat kuntapäättäjistä? - Ensimmäisiä osatuloksia kevään 2015 kuntalaiskyselystä Kuntapuheenjohtajapäivä 10.6.2015 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN JORMUAN KYLÄN KYLÄSUUNNITELMA. Päivitetty 2014 1/8

KAJAANIN KAUPUNGIN JORMUAN KYLÄN KYLÄSUUNNITELMA. Päivitetty 2014 1/8 KAJAANIN KAUPUNGIN JORMUAN KYLÄN KYLÄSUUNNITELMA 2004 Päivitetty 2014 1/8 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 1.1. Suunnitelman tarve... 3 1.2. Kylän sijainti... 3 2. Kyläsuunnitelman seuranta ja päivitys...

Lisätiedot

KÖYLIÖN KYLÄKYSELY. Elina Haavisto

KÖYLIÖN KYLÄKYSELY. Elina Haavisto KÖYLIÖN KYLÄKYSELY Elina Haavisto Kyläkysely Kysely postitettiin joka talouteen Köyliössä Vastausaikaa oli noin 2 viikkoa (19.1-12.2.09) Palautuspisteitä seitsemän Köyliössä Vastauksia saatiin 171 Sukupuoli

Lisätiedot

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutupolitiikka Suomessa Maa- ja metsätalousministeriö Lähes puolet suomalaisista asuu maaseudulla Lähes puolet väestöstä asuu maaseudulla. Suomi on myös hyvin harvaan asuttu maa. Asukastiheys on keskimäärin

Lisätiedot

Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet

Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet Havaintoja kuntalaiskyselystä + aluetilaisuudet Kehittäjätapaaminen 17.11 Pasi Saukkonen Kyselyn lähtökohdat Kohderyhmänä kantakaupungin ulkopuoliset alueet (Pyhäselkä, Eno, Kiihtelysvaara, Tuupovaara)

Lisätiedot

Koskuen kyläyhdistys ry. Y-tunnus: 1708824-8 PJ. JORMA LAITAMÄKI PUH. 0400-891872 E-MAIL: KOSKUEN.KYLAYHDISTYS@GMAIL.COM

Koskuen kyläyhdistys ry. Y-tunnus: 1708824-8 PJ. JORMA LAITAMÄKI PUH. 0400-891872 E-MAIL: KOSKUEN.KYLAYHDISTYS@GMAIL.COM Koskuen kyläyhdistys ry Y-tunnus: 1708824-8 PJ. JORMA LAITAMÄKI PUH. 0400-891872 E-MAIL: KOSKUEN.KYLAYHDISTYS@GMAIL.COM Koskue Länsi-Suomessa oleva Etelä-Pohjalainen, maatalous-valtainen kylä Jalasjärven

Lisätiedot

Neuvottelupäivät 2016 palaute 2.2.2016

Neuvottelupäivät 2016 palaute 2.2.2016 Neuvottelupäivät 2016 palaute 2.2.2016 Olen 8 63,2 % 6 4 36,8 % 2 Nainen Kaikki (KA:1.37, Hajonta:0.48) (Vastauksia:38) Mies Ikäni on 17-29 vuotta 13,9 % 30-62 vuotta 63,9 % 63-79 vuotta 19,4 % 80 vuotta

Lisätiedot

Palokan koulukeskuskysely

Palokan koulukeskuskysely - Palokan koulukeskuskyselyssä kysyttiin kuntalaisten mielipiteitä siitä, millaiseksi koulukeskus voisi muodostua - Kysely toteutettiin hankkeen suunnittelussa mukana olevien osapuolten yhteistyönä - Käyttäjien

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

> Ympäristönsuojelu YVA > Vireillä olevat YVA-hankkeet (Varsinais-Suomi) > Sikalahanke Tarvasjoen Karhulan kylässä

> Ympäristönsuojelu YVA > Vireillä olevat YVA-hankkeet (Varsinais-Suomi) > Sikalahanke Tarvasjoen Karhulan kylässä SAATE 22.5.2012 Arvoisa vastaanottaja Tarvasjoella on käynnissä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) liittyen uuden lihasikalan ja biokaasulaitoksen rakentamiseen. Liittyen hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka Ilomantsi Eija Liimatta

MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka Ilomantsi Eija Liimatta MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka 22.4.2017 Ilomantsi Eija Liimatta Ilomantsi Väkiluku 2016 = 5 236 Ikäryhmittäin 0 to 14 10.1% 15 to 64 56.1% 65

Lisätiedot

Kysely kuntien ja maakuntien Venäjä-yhteistyöstä

Kysely kuntien ja maakuntien Venäjä-yhteistyöstä Kysely kuntien ja maakuntien Venäjä-yhteistyöstä Kyselyssä on 31 kysymystä ja ne on lajiteltu aihealueittain. Vastaaminen on mahdollista keskeyttää keskeytäpainikkeella. Painikkeen painamisen jälkeen tulee

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Angelniemen kyläkyselyn tulokset

Angelniemen kyläkyselyn tulokset Angelniemen kyläkyselyn tulokset kyläkokous ti 7.10.2014 Kylien Salo, FM Tanja Ahola Kyläkyselyn toteutus: Kysely lähetettiin keväällä 2014 postitse 461 talouteen: näistä Salossa 306 kpl mahdollisuus vastata

Lisätiedot

Jäsenhankinnan teemavuodet

Jäsenhankinnan teemavuodet 00019 / Käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksen kokouksessa Hei! Tässä kirjeessä on Jytyn jäsenyhdistyksille tärkeää tietoa koskien yhdistysten jäsenhankintaa ja liiton tukea yhdistysten toiminnalle. Jäsenhankinnan

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl Oletteko kokeneet Kyläavustajatoiminnan tarpeelliseksi omalla alueellanne Kyllä 27 100 % Ei 0 0 % Kyläavustajatoiminnan onnistuminen

Lisätiedot

VUOLIJOEN ALUEEN PALVELUTARVEKARTOITUS - vastaamalla kyselyyn vaikutat alueen kehittämiseen

VUOLIJOEN ALUEEN PALVELUTARVEKARTOITUS - vastaamalla kyselyyn vaikutat alueen kehittämiseen VUOLIJOEN ALUEEN PALVELUTARVEKARTOITUS - vastaamalla kyselyyn vaikutat alueen kehittämiseen 1 Vuolijoen alueen asukkaiden mielipiteillä ja tarpeilla on nyt kysyntää. Vastaamalla palvelutarvekartoitukseen

Lisätiedot

Satakunnan maakuntaohjelma

Satakunnan maakuntaohjelma Satakunnan maakuntaohjelma 2014-2017 Satakuntaliitto 13.9.2016 Kuvitus Taru Anttila Maakuntaohjelma 2014-2017 Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan kehittämiseksi tulevaisuudessa. Ohjelmassa yhteen

Lisätiedot

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta A. Vastaajan taustatiedot Mikä on asemasi organisaatiossa? 1. Ylempi toimihenkilö 2. Työnjohtaja 3. Toimihenkilö 4. Työntekijä Minkä

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia

Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia Riia Metsälä Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia 19.8.2011 Aluetiede Filosofinen tiedekunta Johdanto Kuntarakenteessa tapahtuneiden ja tapahtuvien muutosten seurauksena

Lisätiedot

KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015

KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015 KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015 Konkreettisia ideoita koulun ja paikallistoimijoiden yhteistyön rakentamiseen uuden opetussuunnitelman hengessä Tarja Jukkala ja Sanna Lukkarinen

Lisätiedot