Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi"

Transkriptio

1 Kyläkyselyn tuloksia Kyläsuunnittelija Sarita Humppi

2 Vastaajat Vastaajia yhteensä 15. Miehiä kuusi ja naisia yhdeksän. Ikäjakauma: eniten vuotiaita. Nuorin vastaaja 25-vuotias ja vanhin 88-vuotias Vastaajista 13 vakituista asukasta ja kaksi vapaa-ajan asukasta Vastaajia selvästi eniten Häntälästä Kyselyyn vastanneet ikäryhmittäin Kyselyyn vastanneet kylittäin alle 35 v yli 65 v. 0 Syvänoja Häntälä Kerkola Talvisilta

3 Kyläkaavan laatimisen tärkeys Erittäin tärkeää Jokseenkin tärkeää Jokseenkin tarpeetonta Täysin tarpeetonta En osaa sanoa

4 Kyläkaavan laatimisen tärkeys Vastausten perusteella kyläläisten näkemyksiin perustuva kyläkaava koetaan melko tärkeäksi. Perusteluna tuotiin esiin se, että siten kyläläiset pääsevät suunnitteluvaiheeseen mukaan heti alusta. Toisaalta myös yksi vastaaja koko että kyläkeskuksen alue on se sellaisenaan viihtyisä eikä se siten tarvitse uusia suunnitelmia.

5 Kuinka paljon kylien maankäytön kehittämisessä täytyy panostaa? Maatalouden turvaamiseen Luonnon- ja maisemanhoitoon Alueen matkailupalveluihin / nähtävyyksiin Vapaa-ajanvietto- ja virkistysmahdollisuuksiin Yhdyskuntatekniikan parantamiseen Tonttimaiden tarjonnan parantamiseen Rakennuslupien saamisen helpottamiseen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Paljon Jonkin verran Vähän Ei lainkaan En osaa sanoa

6 Kylämaiseman kannalta tärkeitä elementtejä, jotka tulee säilyttää Kyläraitti Vanhat asuinrakennukset ja niiden pihapiiri Avoimet peltomaisemat Maatilojen talouskeskukset ja ladot Ulkoilukäyttöön soveltuvat laajat metsäalueet Arvokkaat muinaisjäännökset Jokin muu, mikä Säilytettäviksi kohteiksi nimettiin myös notkojen maisemat ja meijeri.

7 Kylämaiseman tärkeitä elementtejä, jotka tulee kunnostaa alkuperäiseen asuun Huonokuntoiset ja tyhjillään olevat asuinrakennukset Umpeutuvat niityt Ränsistyneet ladot Jokin muu, mikä Kunnostettavaksi kohteeksi useat vastaajat nostivat meijerin kiinteistön

8 Alueiden soveltuvuus tonttimaiksi Metsien reunat Kyläraitin varsi Tielle näkyvät alueet Avoimet peltoalueet Peltojen reunat Häntälän keskusta 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Soveltuu hyvin Soveltuu jokseenkin hyvin Soveltuu jokseenkin huonosti Ei sovellu lainkaan En osaa sanoa

9 Uudet tonttimaat Perusteluiksi soveltumattomille tonttialueille mainittiin se, että kyläkeskusta on taajaan rakennettu ja että peltoaukeat pitäisi säilyttää, koska ne tuovat avaruutta maisemaan. Myös vallitsevan rakennustyylin ottaminen huomioon uusien talojen rakentamisessa tuotiin esille.

10 Kiinnostus maan myymiseen Olen kiinnostunut En ole kiinnostunut En omista maata merkittävissä määrin

11 Miten toivot kylien kehittyvän vuoteen 2025 mennessä? Elinkeinojen suhteen Pienyrittäjiä lisää / pienyrittäjien tukeminen Mahdollinen lähiruokakauppa Maatalouden kehittyminen ja tukeminen Asumisen suhteen Uudet asukkaat ja lapsiperheet Asukkaiden kiinnostus omaa kylää kohtaan pysyisi ainakin samana kuin nyt Kylän rakennustyylin pitäminen yhtenäisenä Muutamia vuokra-asuntoja Liikenneyhteyksien kehittäminen ja kuljetus Somerolle Palveluita: kauppa tai kioski / oma palveluasunto tai vanhainkoti / lasten iltapäiväkerho Virkistysalueiden suhteen Uintimahdollisuus Reksuo Hiihtolatuja talvella Mäntypirtin ladut Patikointiretkien järjestäminen Notkopolun kehittäminen ja kunnossa piti Kahvila-ravintola Virkistysalueita lisää ja nykyisten pitäminen kunnossa

12 Lisäksi kyselystä kävi ilmi Ennen uusien asukkaiden muuttamista alueelle on tärkeää järjestää hyväkuntoiset tieyhteydet Kyläiltoja ja tapahtumia toivottiin enemmän

13 Kiitos!

14 Työpajat Jakaudutaan 5-7 hengen työryhmiin, joista kukin saa mietittäväksi yhden teeman Aikaa työskentelyyn noin min. Teemoja: uudisrakentaminen ja uudet asukkaat sekä jätevesijärjestemät Työpajassa edetään ongelman toteamisesta, ideointiin ongelman ratkaisemiseksi sekä viimein pohditaan käytännön tasolla millaisin toimin ratkaisuehdotusta voi lähteä toteuttamaan Lopuksi jokainen työryhmä esittää pohdintansa tulokset, valitkaa siis aluksi sihteeri, joka kirjaa keskustellut asiat ylös Käyttäkää myös karttoja hyödyksenne ja piirtäkää niihin tarvittaessa

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET Y LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN (9..-8..1) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET 1 MAANKÄYTTÖ 3 Kuinka paljon alueen maankäytön ohjaamisessa tulisi mielestäsi panostaa 3 Vastauksia (37-39kpl)

Lisätiedot

Savio-Puttolan ja Vuonteen kylien asukaskyselyn tulokset. Kati Matilainen Projektityöntekijä

Savio-Puttolan ja Vuonteen kylien asukaskyselyn tulokset. Kati Matilainen Projektityöntekijä Savio-Puttolan ja Vuonteen kylien asukaskyselyn tulokset Kati Matilainen Projektityöntekijä Savio-Puttolan ja Vuonteen asukaskysely Savio-Puttolan ja Vuonteen kyläselvityksen yhteydessä laadittiin asukaskysely,

Lisätiedot

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? TASAISESTI KOKO SUUNNITTELUALUEELLE NYKYISEEN ASUTUKSEEN TUKEUTUEN JA MAISEMAAN SOVELTUEN KYLÄKESKUSTAA PAINOTTAEN, MUUALLE

Lisätiedot

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017

VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 Tämä on Visuveden kylän asukkaille - vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille - tarkoitettu kysely kyläyhteisömme kehittämisen pohjaksi. Kyselyn järjestää Visuveden Kyläyhdistys

Lisätiedot

0 0,5 1 2 Kilometriä. Tarra ja Soltti. Tarra ja Soltti.

0 0,5 1 2 Kilometriä. Tarra ja Soltti. Tarra ja Soltti. Näppisen ja Lieviön peltoaukeat ovat vuosisataista viljelymaisemaa. pelto alue Lieviön peltomaisemat Näppisen kantatilojen vanhat rakennusryhmät. Tarra ja Soltti. Tarra ja Soltti. Alue tulee säilyttää

Lisätiedot

LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014

LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 LAIHIAN ASUKASKYSELY 2014 SISÄLTÖ: ASUKASKYSELYN TOTEUTUS ASUKASKYSELYN TAVOITE JA AIHEPIIRIT ASUKASKYSELYN SISÄLTÖ ASUKSKYSELYN TULOS ASUKASKYSELYN ANALYYSIKARTAT ASUKASKYSELYN TOTEUTUS Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Kyläsuunnitteluhankkeen taustaa Kyläsuunnittelua on käytetty paikallisen kehittämisen välineenä

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 1 Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 Voitte vastata kaikkiin kysymyksiin tai vain itseänne kiinnostaviin kysymyksiin. 1. Millä kyläalueella asutte (tai minkä alueen asioita vastauksenne

Lisätiedot

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Lavajärven - Komin seutu Hanhijärvenkulma - Joenkulma - Komi - Kirmonkulma - Lavajärvi - Myllykulma - Majamaankulma - Sorvajär vi - Viitaankulma Yleistä kyselystä

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kehittämisyhdistys Kalakukko ry RAKE-hanke Juankoskentie 7A 73500 Juankoski TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kyselylomake postitettiin 13.2.2009 Kangaslahden kylän maanomistajille,

Lisätiedot

Putkilahden kyläselvitys

Putkilahden kyläselvitys Putkilahden kyläselvitys Kyläilta 2.6.2015 Arto Sipinen Jyväskylän kaupunki / yleiskaavoitus LÄHTÖKOHTIA Korpilahden maankäytön esiselvitys ESSU vuonna 2008 Olemassa olevan tiedon kerääminen maankäytön

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin

Lisätiedot

Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely

Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely 17.1. 28.2.2017 16.5.2017 Kiiminkijokivarren kyläselvitysalueet Oulun ja kyläselvitysalueiden väestö: Oulu 01/2017, kylät 3/2017 Oulu 198 281 Alakylä 1944

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN

Lisätiedot

Viestintä ja materiaalit

Viestintä ja materiaalit Viestintä ja materiaalit http://tammelankylat.wikispaces.com/ Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat http://tammelankylat.ning.com/ Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät: www.tammelankylat.fi

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen

SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ruukin asemanseudun osayleiskaavaa ollaan uusimassa. Nykyinen vuonna

Lisätiedot

KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA

KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA Kuusamon luonnonvarojen yhteensovittamissuunnitelman yhtenä osana on laadittu vuorovaikutusta lisäävä kysely luonnonvarojen merkittävyydestä sekä

Lisätiedot

Roution kyläkysely 2014

Roution kyläkysely 2014 Roution kyläkysely 214 1. Missä asutte tai missä vapaa-ajan asuntonne sijaitsee? 5 1 15 2 25 3 35 4 45 5 Routio 49 Karnainen Jantoniemi Kisakallio Muualla, missä? 3 Vapaa-ajan asukkaan kotikunta: Avoimet

Lisätiedot

Kuohun ja Sarvenperän kyläkyselyn vastaukset. 95 vastausta

Kuohun ja Sarvenperän kyläkyselyn vastaukset. 95 vastausta Kuohun ja Sarvenperän kyläkyselyn vastaukset 95 vastausta Kuohun ja Sarvenperä kyläkysely Kuohun ja Sarvenperän kyläselvityksen yhteydessä kerättiin asukkaiden ja mielipiteitä ja ideoita kylän kehittämisestä

Lisätiedot

KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä

KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä KYLÄMAISEMAN ARVOT JA MAISEMANHOITO Kylämaisemat kuntoon 30.9.2010 Mäntsälä Helena Pakkanen Kymenlaakson Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus/proagria Kymenlaakso ry Mitä kylämaisema on Jokaisella kylämaisemalla

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

Immula-Paunin kyläkysely 2014 Copy

Immula-Paunin kyläkysely 2014 Copy ImmulaPaunin kyläkysely 2014 Copy 1. Missä asutte? Vastaajien määrä: 41 Immulassa 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 Paunilla Muussa kylässä, missä? Avoimet vastaukset: Muussa kylässä, missä? En tiedä herrdahlissa

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely kesä 2014

Asiakastyytyväisyyskysely kesä 2014 Kysely toteutettiin netissä sekä lähetettiin paperiversioita asiakkaille. Vastausaikaa oli neljä kuukautta (kesäkuu-syyskuu). Vastauksia tuli netin kautta 29 kpl ja postitse 28 kpl. 1. Vastanneista naisia

Lisätiedot

Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille

Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille KAUHAVAN KAUPUNKI Alahärmän oikeusvaikutteinen osayleiskaava Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille Hyvä asukas, maanomistaja, elinkeinoelämän toimija! Kauhavan kaupunki

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Asukaskyselyn vastausten analysointia NCC Rakennus Oy Yleistä Tehdyn asukaskyselyn tavoitteena oli löytää hyvä ja toimiva ratkaisu remontin

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

Putkilahden kyläkyselyn vastaukset. 42 vastausta

Putkilahden kyläkyselyn vastaukset. 42 vastausta Putkilahden kyläkyselyn vastaukset 42 vastausta Putkilahden kyläkysely Putkilahden kyläselvityksen yhteydessä kerättiin asukkaiden ja kesäasukkaiden mielipiteitä ja ideoita kylän kehittämiseen kyläkyselyllä.

Lisätiedot

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen

Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen Kysymys 2 mielipiteiden jakaantuminen 10 9 8 7 6 5 3 Täysin eri mieltä Vähän eri mieltä En osaa sanoa Jonkin verran samaa mieltä Täysin samaa mieltä Fiskarsissa on hyvä asua Saan apua naapureiltani sitä

Lisätiedot

Kansallispuistokävijät matkailijoina

Kansallispuistokävijät matkailijoina Kansallispuistokävijät matkailijoina Tuija Sievänen ja Marjo Neuvonen Orilammin lomakeskus 19.3.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Tutkimuksen

Lisätiedot

Kansallispuistokävijät matkailijoina

Kansallispuistokävijät matkailijoina Kansallispuistokävijät matkailijoina Tuija Sievänen ja Marjo Neuvonen Seitsemisen Luontokeskus 18.3.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Tutkimuksen

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Viljelyliikenne valtatie 13:lla välillä Mustola- Nuijamaa. Yhteenveto viljelijöille tehtyyn kyselyyn

Viljelyliikenne valtatie 13:lla välillä Mustola- Nuijamaa. Yhteenveto viljelijöille tehtyyn kyselyyn Viljelyliikenne valtatie 13:lla välillä Mustola- Nuijamaa Yhteenveto viljelijöille tehtyyn kyselyyn 1. YLEISTÄ Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto teki kesällä 2012 valtatien 13 välin Mustola- Nuijamaa

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan

Lisätiedot

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi

Lisätiedot

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013 Tekn.ltk.11.13 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 13 Kysely toteutettiin lähinnä nettikyselynä, paperiversio oli jaettu kunnan viraston toimipisteisiin. Vastauksia tuli netin kautta 9 kpl ja kaksi

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisuhakemus

Suunnittelutarveratkaisuhakemus ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 493/605/2015 Hakija: Bäckman Tarja, Bäckman Anne-Mari Tila: Riihikartano Kiinteistötunnus: 859-401-84-35 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan

Lisätiedot

Tikkakosken asukaskysely 2010

Tikkakosken asukaskysely 2010 2010 Tikkakosken asukaskyselyn koontia Jyväskylän kaupungin innovaatiopalvelut - Asukaskyselyssä kerättiin tikkakoskelaisten ajatuksia alueen kehittämisestä ja kartoitettiin asukkaiden näkemyksiä Tikkakoskelle

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö tarvitsee strategian Maisemat ilmentävät eurooppalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön monimuotoisuutta. Niillä on tärkeä merkitys

Lisätiedot

Palokan koulukeskuskysely

Palokan koulukeskuskysely - Palokan koulukeskuskyselyssä kysyttiin kuntalaisten mielipiteitä siitä, millaiseksi koulukeskus voisi muodostua - Kysely toteutettiin hankkeen suunnittelussa mukana olevien osapuolten yhteistyönä - Käyttäjien

Lisätiedot

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 Analyysin on suorittanut Fiskars Oyj 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tulokset... 3 2.1 Taustatietoa vastaajista... 3 2.1.1Vastaajien vuokratilat... 4 2.2.

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys. Kyläilta 3.6.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho

Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys. Kyläilta 3.6.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho Kuikan ja Nyrölän alueen kyläselvitys Kyläilta 3.6.2015 klo 18-19:30 Kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenaho Kyläselvitysten tausta ja tavoitteet Jyväskylän kaupungin yleiskaavan merkittäviin kyliin osoitettiin

Lisätiedot

Pellolle sijoitetut rakennuspaikat poistettava, koska ne vaativat kalliimpaa perustusta ja koska metsä- ja joutomaita on tarpeeksi.

Pellolle sijoitetut rakennuspaikat poistettava, koska ne vaativat kalliimpaa perustusta ja koska metsä- ja joutomaita on tarpeeksi. LIITE 10 b 1/5 ASIKKALAN KUNTA VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVA LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN Asikkalan kunnan Vesivehmaan osayleiskaavan ehdotusvaiheen aineisto oli nähtävillä 27.6 17.8.2012 välisenä aikana. Seuraavassa

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Kulennoisten osayleiskaava Kyläkaava kulttuuriympäristössä. Pöyry Finland Oy

Kulennoisten osayleiskaava Kyläkaava kulttuuriympäristössä. Pöyry Finland Oy Kulennoisten osayleiskaava Kyläkaava kulttuuriympäristössä Pöyry Finland Oy Matti Veijovuori 1 Kulennoinen http://.maps.google.fi Matti Veijovuori 2 Lähtötilanne Vanha kyläalue, tiivis Jukolan alue Itäosassa

Lisätiedot

RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4

RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4 RÖÖLÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA LIITE 4 OHJEITA RAKENTAMISEEN JA MAISEMANHOITOON KYLÄALUEELLA Röölän taajamaosayleiskaavan alueella tulee noudattaa Rymättylän kunnan rakennusjärjestystä ellei osayleiskaavassa

Lisätiedot

LIITE 12 YLIHÄRMÄN OYK ASUKASKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO

LIITE 12 YLIHÄRMÄN OYK ASUKASKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO LIITE 12 YLIHÄRMÄN OYK ASUKASKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO JOHDANTO Kauhavan kaupungissa on käynnissä Ylihärmän osayleiskaavan laatiminen. Osayleiskaavalla ohjataan Ylihärmän kirkonseudun ja Hakolan maankäyttöä.

Lisätiedot

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset Liisi Ylönen Kaupunkisuunnitteluvirasto 16.3.2017 Millainen Maltsu? kysely Linkki kyselyyn Kysely toteutettiin syksyllä 2016 399 vastaajaa, 2146

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisuhakemus

Suunnittelutarveratkaisuhakemus ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 734/605/2015 Hakija: Karppinen Anna-Mari ja Ossi Tila: Kirstinä Kiinteistötunnus: 859-401-12-14 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan suunnittelutarveratkaisua

Lisätiedot

Työmatkakysely Eija Peltonen ja Urpo Huuskonen

Työmatkakysely Eija Peltonen ja Urpo Huuskonen Eija Peltonen ja Urpo Huuskonen Yleistä Työmatkakysely toteutettiin 16.9. 20.10.2011 Vastaajia 230, työmatkakyselysivustolla kävijöitä oli 481 Kouvolaan työhön tulevia vastaajista oli 72 Kouvolalaisia

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Torniojoen osayleiskaavan päivitys. Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille. Hyvä asukas tai maanomistaja!

YLITORNION KUNTA. Torniojoen osayleiskaavan päivitys. Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille. Hyvä asukas tai maanomistaja! YLITORNION KUNTA Torniojoen osayleiskaavan päivitys Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ylitornion kunnan Tornionjoen, Tengeliönjoen ja Portimojärven ranta-alueilla

Lisätiedot

KUOPIO HIRVILAHTI RAKENNUSPAIKAT. Kuva 7 RAKENNUSPAIKKASELVITYS Uusi rakennuspaikka. Oleva rakennuspaikka NS.TALO. Pelto

KUOPIO HIRVILAHTI RAKENNUSPAIKAT. Kuva 7 RAKENNUSPAIKKASELVITYS Uusi rakennuspaikka. Oleva rakennuspaikka NS.TALO. Pelto KUOPIO HIRVILAHTI RAKENNUSPAIKKASELVITYS RAKENNUSPAIKAT 0 7.5.2007 KOULU 100 300 500 Uusi rakennuspaikka Oleva rakennuspaikka NS.TALO Pelto Suunnittelualueen raja YLEISKAAVATOIMISTO Kuva 7 KUOPIO HIRVILAHTI

Lisätiedot

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot Suomen Kuntaliitto Kyselyn tiedot Kysely toteutettiin 10.12.-21.12.2012 välisenä aikana. Kysely lähetettiin kuntajohtajille. Yhteensä 124 vastaajaa vastasi kyselyyn.

Lisätiedot

ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET

ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET ITÄISEN UUDENMAAN TURVALLISUUSKYSELY 2016 SIPOOLAISTEN VASTAUKSET Itäuusmaalaiset kunnat, Itä-Uudenmaan poliisilaitos ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitos järjestivät turvallisuuskyselyn maaliskuussa 2016.

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS

HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS 18.11.011 YLEISTÄ Kuva 1. Kaava-alue ilmakuvassa. Ilmakuvaan on yhdistetty maastomalli maaston korostamiseksi. Jokikylän yleiskaavan kaava-alue on

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 Someron kaupunki on mukana Kuntaliiton ilmastohankkeessa "Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa".

Lisätiedot

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI 2013 LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI RAUTALAMMIN KUNTA LIIKUNTATOIMI Liikuntakysely Rautalammin kunnan työikäisille (16-64v.) toteutettiin tammi-helmikuussa 2013. Liikuntakyselyn tavoitteena oli kartoittaa työikäisten

Lisätiedot

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Pohjois-Karjalan Sairaskotiyhdistys

Lisätiedot

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutupolitiikka Suomessa Maa- ja metsätalousministeriö Lähes puolet suomalaisista asuu maaseudulla Lähes puolet väestöstä asuu maaseudulla. Suomi on myös hyvin harvaan asuttu maa. Asukastiheys on keskimäärin

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Maakuntakaavoituksen tarpeet. Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto

Maakuntakaavoituksen tarpeet. Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto Maakuntakaavoituksen tarpeet Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto Esityksen runko 1. Kooste liittojen näkökulmista 2. Entäpä tulevaisuus? Onko kaavoissa merkitty ekologisten käytäviä,

Lisätiedot

2014 Nuorgamin kyläalueella. Tenonlaakson rantaosayleiskaavan muutos. Nuorgamin kyläalueella KAAVASELOSTUS VALMISTELUVAIHE (MRA 30 ) Seitap Oy

2014 Nuorgamin kyläalueella. Tenonlaakson rantaosayleiskaavan muutos. Nuorgamin kyläalueella KAAVASELOSTUS VALMISTELUVAIHE (MRA 30 ) Seitap Oy Utsjoki Tenonlaakson rantaosayleiskaavan muutos Nuorgamin kyläalueella KAAVASELOSTUS VALMISTELUVAIHE (MRA 30 ) Seitap Oy 2014 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi

Lisätiedot

Kysely Långvikin kiinteistönomistajille osayleiskaavan ja vesihuoltosuunnitelman laatimisen pohjaksi

Kysely Långvikin kiinteistönomistajille osayleiskaavan ja vesihuoltosuunnitelman laatimisen pohjaksi LÅNGVIK vesihuolto ja kaavoitus kyselyn tulokset Kysely Långvikin kiinteistönomistajille osayleiskaavan ja vesihuoltosuunnitelman laatimisen pohjaksi Ensimmäisessä vaiheessa 10/2010 kysely jaettiin jokaiseen

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää

Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti 6.-7.9.2012 Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää Kyläyleiskaavoituksen lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus Kunnan kokonaisuuden tarkastelu Erilaisten

Lisätiedot

LIITE 10 b 1/5 ASIKKALAN KUNTA VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVA LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN

LIITE 10 b 1/5 ASIKKALAN KUNTA VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVA LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN LIITE 10 b 1/5 ASIKKALAN KUNTA VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVA LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN Asikkalan kunnan Vesivehmaan osayleiskaavan ehdotusvaiheen aineisto oli nähtävillä 27.6 17.8.2012 välisenä aikana. Seuraavassa

Lisätiedot

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Paikan henki Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Heli Rintahaka, Kulttuuriteemaryhmä / opetusministeriö Miten paikallisuus, paikan henki, koetaan? Paikka on

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %.

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %. Kysely 13 Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 1 oli 33 ja vuonna 8 se oli 43 %. 1. Roolini jokin muu rooli 2 kunnan tai kuntayhtymän työntekijä 26 kunnan luottamushenkilö 16 1. Roolini yrityksen

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA LIITE 1 1/1 K alajoen k aupunki K alajoen keskustan osayleisk aava PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA TUTKIELMA YLEISKAAVAA VARTEN 17.10.01 SERUM ARKKITEHDIT OY NILSIÄNK ATU 11-1 F 6 FIN-0010 HELSINKI FINLAND

Lisätiedot

KYSELY HEVOSTEN OMISTAJILLE KEVÄT 2005 RAPORTTI

KYSELY HEVOSTEN OMISTAJILLE KEVÄT 2005 RAPORTTI Etelä-Savon koulutuksen kuntayhtymä KYSELY HEVOSTEN OMISTAJILLE KEVÄT 2005 RAPORTTI Haukivuori, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Puumala, Rantasalmi, Ristiina, Suomenniemi

Lisätiedot

Etelä-Suomen Kärppäfanien jäsentutkimus 2011

Etelä-Suomen Kärppäfanien jäsentutkimus 2011 Jäsenkysely 2011 Etelä-Suomen Kärppäfanien jäsentutkimus 2011 Kyselyn tausta, toteutus ja edustavuus Kysely toteutettiin sähköpostilla tehtynä kokonaistutkimuksena 8.-23.8.2011, niille jäsenille, jotka

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Paavo Nisula Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet

Lisätiedot

Tontti ja talomarkkinointi

Tontti ja talomarkkinointi Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistysten ja kaupungin johdon tapaaminen 15.1.2015 Tontti ja talomarkkinointi Kommenttipuheenvuoro Marja Tast Särkisalo Kaupungin alue Koko kaupunki Asukasluku : 54 260 Pinta-ala:

Lisätiedot

Tervetuloa Somerolle, Maaseudun Pääkaupunkiin

Tervetuloa Somerolle, Maaseudun Pääkaupunkiin tul kyllään Somerol Tervetuloa Somerolle, Maaseudun Pääkaupunkiin Somero on maaseutua parhaimmillaan ja sen aktiiviset ja yhteisölliset kylät ottavat avosylin vastaan niin matkailijat, yritykset kuin uudet

Lisätiedot

Miten saada uusia asukkaita kylään?

Miten saada uusia asukkaita kylään? Miten saada uusia asukkaita kylään? Kyläpäällikkökoulutus 14.4.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys, toimitilat, tapahtumat Kyläsuunnittelu, rakennuspaikat, kyläkaavat

Lisätiedot

Maisemat Ruotuun - hanke

Maisemat Ruotuun - hanke Maisemat Ruotuun - hanke Suomussalmen kyläparlamentti 8.5.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus http://www.ymparisto.fi/maisematruotuun Maisemat Ruotuun (MARU) hanke http://www.ymparisto.fi/maisematruotuun

Lisätiedot

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta Kysely Vaalan vapaa-ajanasukkaille Hyvä Vaalan vapaa-ajanasukas! Tervetuloa vastaamaan Vaalan kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattuun kyselyyn. Vaala haluaa saada vapaa-ajanasukkaansa viihtymään paikkakunnalla

Lisätiedot

Esittelypaja: Ratko ristiriitoja eri intressit kohtaavat hulevesisuunnittelussa

Esittelypaja: Ratko ristiriitoja eri intressit kohtaavat hulevesisuunnittelussa Esittelypaja: Ratko ristiriitoja eri intressit kohtaavat hulevesisuunnittelussa Kuvitteellisessa Purola kaupungissa on hyvin monenlaista maankäyttöä. Kaupungista löytyy asuinalueita, teollisuusaluetta,

Lisätiedot

Sarvijoki. eteläpohjalainen kylä, piha, talo. Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola

Sarvijoki. eteläpohjalainen kylä, piha, talo. Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola Sarvijoki eteläpohjalainen kylä, piha, talo Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola Sarvijoen sijainti Sarvijoki Etelä-Pohjanmaa Kyläkuva ja kylän

Lisätiedot

Tehostettu tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen -hanke. Projektet Effektivare beredskap och information inför översvämningar

Tehostettu tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen -hanke. Projektet Effektivare beredskap och information inför översvämningar Tehostettu tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen -hanke Projektet Effektivare beredskap och information inför översvämningar Hankkeen osa-alueet Kartoitus tiedontarpeista Tulvatiedon tuottaminen ja

Lisätiedot

Kuikan ja Nyrölän alueen kyläkyselyn tulokset. 78 vastausta

Kuikan ja Nyrölän alueen kyläkyselyn tulokset. 78 vastausta Kuikan ja Nyrölän alueen kyläkyselyn tulokset 78 vastausta Kuikan ja Nyrölän kyläkysely Kuikan ja Nyrölän kyläselvityksen yhteydessä kerättiin asukkaiden mielipiteitä ja ideoita kylän kehittämisestä kyläkyselyllä.

Lisätiedot

VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI

VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI KIVIJÄRVI - KEURUU PIENET YKSINÄISTALOT - REKOLA - LUHANKA RINTAMAMIESTALOT - SEPÄNKATU HANKASALMEN ASEMANKYLÄ ASEMARAKENNUKSET - HAAPAMÄKI KIRKKORAKENNUKSET

Lisätiedot

Kollaja-hanke Kiinteistökyselyn tulokset. Anne Vehmas

Kollaja-hanke Kiinteistökyselyn tulokset. Anne Vehmas Kiinteistökyselyn tulokset Anne Vehmas Kysely kiinteistöjen omistajille Tavoitteena kerätä tietoa nykytilanteesta miten hankkeeseen liittyviä alueita käytetään mitä asioita pidetään tärkeänä Kollaja-hankkeessa

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien

Lisätiedot

TOURULA-KEIHÄSKOSKI

TOURULA-KEIHÄSKOSKI Kyläkävelyraportti TOURULA-KEIHÄSKOSKI 7.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA sdagjnlnfvfkjn Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten

Lisätiedot

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot