Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloitteet ja alueiden johtokunnan aloitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloitteet ja alueiden johtokunnan aloitteet"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloitteet ja alueiden johtokunnan aloitteet 265/ /2014 KH 140 Kuntalain 28 :n mukaan kaupunginvaltuuston tietoon on saatettava vä hintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt (kunnan jä se nen) aloitteet ja niistä aiheutuneet toimenpiteet. Lohjan kau pun gin valtuus ton työjärjestyksen 5 :ssä puolestaan on määrätty, että kau pun gin halli tuk sen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä val tuus tol le luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteis ta, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lo pul li ses ti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden joh dos ta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty lop puun. Lohjan kaupungin johtoryhmä on viimeksi joulukuussa 2013 hyväksynyt oh jeet aloitteiden käsittelemistä varten. Ohjeissa todetaan mm: ) Aloitteet on kaikilla toimialoilla valmisteltava kaupunginhallituksen kä sitel tä väk si neljän kuukauden kuluessa vireilletulosta. Tässä käsittelyssä mää ri tel lään, onko aloite toteuttamiskelpoinen tai jatkovalmistelua edel lyttä vä. 5) Talousarviomäärärahoja edellyttävät aloitteet käsitellään lautakunnissa vuo tui sen talousarviokäsittelyn yhteydessä omana pykälänään ja yh dis telmä lautakuntakäsittelyistä tuodaan edelleen kaupunginhallitukseen ja valtuus toon hyväksyttäväksi. Oletuksena on, että aloitteet voidaan tällöin katsoa loppuun käsitellyiksi, oli kannanotto tarvittavaan määrärahaan myön teinen tai kielteinen. Myös talousarvioaloitteet on käsiteltävä ensimmäisen ker ran neljän kuukauden määräajan kuluessa, jolloin voidaan todeta niiden jat ko kä sit te lyn tapahtuvan talousarvion valmistelussa. 6) Muita aloitteita koskevat yhdistelmät tuodaan valtuuston käsittelyyn vuosit tain huhtikuussa. Myös niiden osalta lähtökohtana on, että mikäli asiasta an net tu selvitys on riittävä, aloite katsotaan loppuunkäsitellyksi vaikka siinä esi tet ty hanke ei ole toteutunut Eri järjestöjen tekemät aloitteet ja kaupunginhallituksen jäsenten kau pungin hal li tuk sen kokouksessa tekemät aloitteet on kaupungin aloi te re kis te rissä kirjattu kunnan jäsenten aloitteisiin. Aluetoimikuntien suoraan kaupungin kirjaamoihin lähettämät aloitteet on yh dis tet ty kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden yhdistelmään. Alueiden

2 joh to kun nan kautta esitetyt aloitteet on sen sijaan koottu omaksi asia kir jakseen. Aloitteiden käsittelyvaiheita koskevat yhdistelmät jaetaan erillisinä asia kir jani tei nä. (Mikko Kuosmanen) Erikseen jaettavat asiakirjat - yhdistelmä kunnan asukkaiden aloitteista - yhdistelmä valtuustoaloitteista - yhdistelmä alueiden johtokunnan aloitteista - yhdistelmä kunnan asukkaiden aloitteista/karjalohja Esitys Kj Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä 1. merkitä tiedoksi aloitteiden johdosta tehdyt toimenpiteet; 2. hyväksyä seuraavat aloitteet loppuun käsitellyiksi: 5/09 Aloite koskien Kirkniemen ruotsinkielisen kansakoulun ja kivirakenteisen alakansakoulun sekä lahjoitetun maa-alueen suojelua ja niiden käyttöoikeuksien luovuttamista kylän yhteiseen käyttöön 1/13 Aloite suojatien turvallisuuden parantamiseksi Gunnarlankadun ja Bäcksintien risteyksessä 1/14 Aloite ruokahuollon kehittämisestä 7/14 Aloite sellaisten virkojen muuttamisesta tehtäviksi, jotka eivät ole lakisääteisiä ja määräaikaisiksi henkilövaihdosten yhteydessä 8/14 Aloite luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kytköksistä ilmoittamisesta nimillä paikallisissa lehdissä 18/13 Aloite Arimaantien loppuunsaattamiseksi tielaitoksen suunnitelman mukaiseen kuntoon 9/14 Aloite kaupungin lähivirkistysalueiden ja ranta-alueiden metsikköalueiden raivaustoimenpiteiden oheistuksesta ja valvonnasta 10/2014 Aloite osallistumisesta Siivouspäivä.com-liikkeeseen ja siivouspäivään 14/2014 Aloite eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan hyväksymisestä ja käyttöönottamisesta 15/2014 Aloite Lohjan kaupungille kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi kaupungin alueelle 18/2014 Kuntalaisaloite Lohcase ry:n infraryhmältä koskien Aurlahden ranta-alueen kehittämistä 19/2014 Aloite kustannuslaskentamallin luomisesta pakolaisten vastaanottamista koskien 20/2014 Aloite runkoviemärin ongelmien korjaamiseksi 22/2014 Aloite Lohjan kaupungin irtaantumisesta Novago Yrityskehitys Oy:stä Kunnan asukkaiden aloitteet/karjalohja:

3 1/13 Aloite Harjutien siirtämisestä kaavanmukaiselle sijainnille 2/11 Luottamushenkilöiden sidonnaisuuksien julkistamista kaupungin verkkosivuilla koskeva aloite 17/11 Aloite leikkipuistotoiminnan turvaamiseksi Sammatissa ja leikkipuistojen kehittämissuunnitelman laatimiseksi 37/13 Aloite Gruotilankadun, Veijolantien ja Takasenkadun risteysalueen turvallisuuden parantamiseksi 42/13 Aloite läpiajokiellosta Jönsböleen 46/13 Aloite liikenneturvallisuuden parantamisesta Mäntynummentiellä 2/14 Aloite ilkivallan vähentämiseksi 4/14 Aloite työllistämisehdon soveltamisesta urakkahinnoissa 8/14 Aloite iäkkäille henkilöille tarjottavien sosiaali- ja terveyspalvelujen laadun seurannan tehostamisesta 10/14 Aloite lasten ja nuorten parissa toimivien rikostaustan selvittämisestä 14/14 Aloite vuokratalorakentamisen huomioimiseksi torialueen suunnittelun kilpailuttamisessa 16/14 Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Oilaantiellä Nummenjoen ylittävän sillan kohdalla 23/14 Aloite kaupungin tytäryhtiöiden avoimuudesta 24/14 Aloite hoivalupauksen määrittelystä 25/14 Aloite eläkeläisten kerhoista 27/14 Aloite asukasdemokratiamallin luomisesta ja/tai edelleenkehittämisestä 28/14 Aloite vuokratalotontista keskustaan Lohjan Vuokra-asunnot Oy:lle 30/2014 Aloite "Kohti esteetöntä Lohjaa" 33/2014 Aloite shakkikerhon perustamisesta Lohjalle 37/2014 Valtuustoaloite huoltohenkilöstön palkkaamiseksi Lohjan perusturvaan 38/2014 Valtuustoaloite Nummi-Pusulan lukion ja Nummi-Pusulan yläkoulun nimien muuttamiseksi 40/2014 Aloite budjettikurista ja budjettien ylittämisestä 43/2014 Aloite Lohjan kaupungin varainkäytön valvontaan 2/2015 Aloite avoimen ja selkeän hallintotavan puolesta 11/2015 Aloite valtuustokurista Alueiden johtokunnan aloitteet 5/14 Aloite polttoainejakelupisteiden säilyttämisestä 7/14 Aloite Lohjan kaupunkikeskustan sirpaleinen kaavoitus 3. sekä todeta seuraavat aloitteet edelleen vireillä oleviksi: 9/12 Aloite hallintosäännön vastaisen toimintamallin muuttamiseksi 25/12 Aloite Vieremän ranta-alueen asemakaavasta 17/13 Aloite katuvalaistuksen saamiseksi Nummenkyläntielle sekä bussikatos tie 25:n varrella olevalle Nummenkylän pysäkille

4 41/13 Aloite koirapuiston saamiseksi Sammattiin 6/14 Aloite Puu-Anttilan saamiseksi lohjalaisen kulttuurin käyttöön 12/2014 Katuhidasteet koulujen läheisyyteen, Nummenkylän liittymään bussikatos, katuvalot Nummenkylän tielle sekä Ikkalan koulun pihalle parempi katuvalaistus 13/2014 Ulkoiluvälineitä sekä ulko- ja pyöräkatoksia koulujen pihoille 17/2014 Aloite hidastetöyssyn saamiseksi Pallotiellä olevan suojatien yhteyteen 21/2014 Aloite Lohjan sisäisen joukkoliikenteen toteuttamisesta Lohjan kaupungin ja Nummi-Pusulan kunnan yhdistymissopimuksessa sovitun mukaan 1/2015 Aloite yksityisen päivähoidon palvelusetelin myöntämisperusteiden muuttamiseksi 19/13 Valtuustoaloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Pusulassa 20/13 Valtuustoaloite matkailuajoneuvojen pysäköintipaikkojen saamiseksi 44/13 Aloite ennakkoarvioinnin (EVA) käyttöönotosta Lohjalla 1/14 Aloite ilotulitteiden myyntikiellosta yksityisille henkilöille koko Lohjan kaupungin alueella 11/14 Aloite asemakaavamuutoksesta Nybergin asuinalueelle Saukkolassa 13/14 Iidan kammaria koskeva aloite 15/44 Aloite Saukkolassa olevan puutarhajätepaikan avaamiseksi asukkaiden käyttöön 18/14 Aloite esteettömän wc:n saamiseksi Lohjan torille 19/14 Kaavamuutosaloite, joka koskee Ravitien ja VT 25 risteyksen liikennejärjestelyjä 20/14 Aloite turvakameroista kaupungin venesatamiin 22/14 Aloite työllistämisjärjestelyjen tehostamisesta 32/2014 Aloite Lohjasta Unicefin lapsiystävällinen kunta 38/13 Aloite hankintastrategian luomiseksi 39/2014 Aloite rakennusvalvonnasta 41/2014 Aloite tarjoilujen asettamisesta maksullisiksi luottamushenkilöille 1/2015 Aloite kyltityksestä Lempolan kauppapuistoon 3/2015 Aloite ikäihmisten terveyttä lisäävän liikkumisen lisäämiseksi 4/2015 Aloite pitkäaikaistyöttömien palkkaamiseksi vanhusten ulkoiluttamiseen 5/2015 Aloite nuorten kesätyön edistämisestä ja kulttuurielämysten tarjoamisesta kuntalaisille 6/2015 Aloite urheilukentästä keskustaan 7/2015 Aloite vaarallisten kouluteiden selvittämiseksi 8/2015 Aloite kesätyöntekijöiden valintamenettelystä 9/2015 Aloite kesäteatterin paikasta 10/2015 Aloite muistomerkin paikasta 12/2015 Aloite yksityisen päivähoidon toteuttamiseksi lapsen perheen omassa kodissa 13/2015 Aloite vesivahinkojen ja vakuutusten varalta 14/2015 Aloite Saarnimetsäntien, Ravipolun, Rajametsänkadun ja kantatie 25:n liikenneturvallisuuden parantamisesta 15/2015 Aloite eläkeläisliikuntakorteista 16/2015 Aloite jätevedenpuhdistamon puhdistetun jäteveden hukkalämmön käyttöönotosta

5 Alueiden johtokunnan aloitteet: 2/13 Aloite kaupungin ulkoilmoitustaulujen sijoittelusta vuoden 2014 talousarviokäsittelyssä 1/14 Aloite Lohjanjärven vedenpinnan korkeudesta 2/14 Polttoaineiden jakelupiste Lohjanjärven rannalle 6/14 Aloite pohjavesien suolaantumisen ehkäisemisestä 9/14 Aloite Nummen yläkoulun ja lukion liikuntasaliin liittyen Päätös Kaupunginhallitus päätti tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä 1. merkitä tiedoksi aloitteiden johdosta tehdyt toimenpiteet; 2. hyväksyä seuraavat aloitteet loppuun käsitellyiksi: 5/09 Aloite koskien Kirkniemen ruotsinkielisen kansakoulun ja kivirakenteisen alakansakoulun sekä lahjoitetun maa-alueen suojelua ja niiden käyttöoikeuksien luovuttamista kylän yhteiseen käyttöön 1/13 Aloite suojatien turvallisuuden parantamiseksi Gunnarlankadun ja Bäcksintien risteyksessä 1/14 Aloite ruokahuollon kehittämisestä 7/14 Aloite sellaisten virkojen muuttamisesta tehtäviksi, jotka eivät ole lakisääteisiä ja määräaikaisiksi henkilövaihdosten yhteydessä 8/14 Aloite luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kytköksistä ilmoittamisesta nimillä paikallisissa lehdissä 18/13 Aloite Arimaantien loppuunsaattamiseksi tielaitoksen suunnitelman mukaiseen kuntoon 9/14 Aloite kaupungin lähivirkistysalueiden ja ranta-alueiden metsikköalueiden raivaustoimenpiteiden oheistuksesta ja valvonnasta 10/2014 Aloite osallistumisesta Siivouspäivä.com-liikkeeseen ja siivouspäivään 14/2014 Aloite eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan hyväksymisestä ja käyttöönottamisesta 15/2014 Aloite Lohjan kaupungille kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi kaupungin alueelle 18/2014 Kuntalaisaloite Lohcase ry:n infraryhmältä koskien Aurlahden ranta-alueen kehittämistä 20/2014 Aloite runkoviemärin ongelmien korjaamiseksi 22/2014 Aloite Lohjan kaupungin irtaantumisesta Novago Yrityskehitys Oy:stä Kunnan asukkaiden aloitteet/karjalohja: 1/13 Aloite Harjutien siirtämisestä kaavanmukaiselle sijainnille 2/11 Luottamushenkilöiden sidonnaisuuksien julkistamista kaupungin

6 verkkosivuilla koskeva aloite 17/11 Aloite leikkipuistotoiminnan turvaamiseksi Sammatissa ja leikkipuistojen kehittämissuunnitelman laatimiseksi 37/13 Aloite Gruotilankadun, Veijolantien ja Takasenkadun risteysalueen turvallisuuden parantamiseksi 42/13 Aloite läpiajokiellosta Jönsböleen 46/13 Aloite liikenneturvallisuuden parantamisesta Mäntynummentiellä 2/14 Aloite ilkivallan vähentämiseksi 4/14 Aloite työllistämisehdon soveltamisesta urakkahinnoissa 8/14 Aloite iäkkäille henkilöille tarjottavien sosiaali- ja terveyspalvelujen laadun seurannan tehostamisesta 10/14 Aloite lasten ja nuorten parissa toimivien rikostaustan selvittämisestä 14/14 Aloite vuokratalorakentamisen huomioimiseksi torialueen suunnittelun kilpailuttamisessa 16/14 Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Oilaantiellä Nummenjoen ylittävän sillan kohdalla 23/14 Aloite kaupungin tytäryhtiöiden avoimuudesta 24/14 Aloite hoivalupauksen määrittelystä 25/14 Aloite eläkeläisten kerhoista 27/14 Aloite asukasdemokratiamallin luomisesta ja/tai edelleenkehittämisestä 28/14 Aloite vuokratalotontista keskustaan Lohjan Vuokra-asunnot Oy:lle 30/2014 Aloite "Kohti esteetöntä Lohjaa" 33/2014 Aloite shakkikerhon perustamisesta Lohjalle 37/2014 Valtuustoaloite huoltohenkilöstön palkkaamiseksi Lohjan perusturvaan 38/2014 Valtuustoaloite Nummi-Pusulan lukion ja Nummi-Pusulan yläkoulun nimien muuttamiseksi 40/2014 Aloite budjettikurista ja budjettien ylittämisestä 43/2014 Aloite Lohjan kaupungin varainkäytön valvontaan 2/2015 Aloite avoimen ja selkeän hallintotavan puolesta 11/2015 Aloite valtuustokurista Alueiden johtokunnan aloitteet: 2/13 Aloite kaupungin ulkoilmoitustaulujen sijoittelusta vuoden 2014 talousarviokäsittelyssä 5/14 Aloite polttoainejakelupisteiden säilyttämisestä 7/14 Aloite Lohjan kaupunkikeskustan sirpaleinen kaavoitus 3. sekä todeta seuraavat aloitteet edelleen vireillä oleviksi: 9/12 Aloite hallintosäännön vastaisen toimintamallin muuttamiseksi 25/12 Aloite Vieremän ranta-alueen asemakaavasta 17/13 Aloite katuvalaistuksen saamiseksi Nummenkyläntielle sekä bussikatos tie 25:n varrella olevalle Nummenkylän pysäkille 41/13 Aloite koirapuiston saamiseksi Sammattiin 6/14 Aloite Puu-Anttilan saamiseksi lohjalaisen kulttuurin käyttöön 12/2014 Katuhidasteet koulujen läheisyyteen, Nummenkylän liittymään bussikatos, katuvalot Nummenkylän tielle sekä Ikkalan koulun pihalle parempi katuvalaistus

7 13/2014 Ulkoiluvälineitä sekä ulko- ja pyöräkatoksia koulujen pihoille 17/2014 Aloite hidastetöyssyn saamiseksi Pallotiellä olevan suojatien yhteyteen 19/2014 Aloite kustannuslaskentamallin luomisesta pakolaisten vastaanottamista koskien 21/2014 Aloite Lohjan sisäisen joukkoliikenteen toteuttamisesta Lohjan kaupungin ja Nummi-Pusulan kunnan yhdistymissopimuksessa sovitun mukaan 1/2015 Aloite yksityisen päivähoidon palvelusetelin myöntämisperusteiden muuttamiseksi 19/13 Valtuustoaloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Pusulassa 20/13 Valtuustoaloite matkailuajoneuvojen pysäköintipaikkojen saamiseksi 44/13 Aloite ennakkoarvioinnin (EVA) käyttöönotosta Lohjalla 1/14 Aloite ilotulitteiden myyntikiellosta yksityisille henkilöille koko Lohjan kaupungin alueella 11/14 Aloite asemakaavamuutoksesta Nybergin asuinalueelle Saukkolassa 13/14 Iidan kammaria koskeva aloite 15/44 Aloite Saukkolassa olevan puutarhajätepaikan avaamiseksi asukkaiden käyttöön 18/14 Aloite esteettömän wc:n saamiseksi Lohjan torille 19/14 Kaavamuutosaloite, joka koskee Ravitien ja VT 25 risteyksen liikennejärjestelyjä 20/14 Aloite turvakameroista kaupungin venesatamiin 22/14 Aloite työllistämisjärjestelyjen tehostamisesta 32/2014 Aloite Lohjasta Unicefin lapsiystävällinen kunta 38/13 Aloite hankintastrategian luomiseksi 39/2014 Aloite rakennusvalvonnasta 41/2014 Aloite tarjoilujen asettamisesta maksullisiksi luottamushenkilöille 1/2015 Aloite kyltityksestä Lempolan kauppapuistoon 3/2015 Aloite ikäihmisten terveyttä lisäävän liikkumisen lisäämiseksi 4/2015 Aloite pitkäaikaistyöttömien palkkaamiseksi vanhusten ulkoiluttamiseen 5/2015 Aloite nuorten kesätyön edistämisestä ja kulttuurielämysten tarjoamisesta kuntalaisille 6/2015 Aloite urheilukentästä keskustaan 7/2015 Aloite vaarallisten kouluteiden selvittämiseksi 8/2015 Aloite kesätyöntekijöiden valintamenettelystä 9/2015 Aloite kesäteatterin paikasta 10/2015 Aloite muistomerkin paikasta 12/2015 Aloite yksityisen päivähoidon toteuttamiseksi lapsen perheen omassa kodissa 13/2015 Aloite vesivahinkojen ja vakuutusten varalta 14/2015 Aloite Saarnimetsäntien, Ravipolun, Rajametsänkadun ja kantatie 25:n liikenneturvallisuuden parantamisesta 15/2015 Aloite eläkeläisliikuntakorteista 16/2015 Aloite jätevedenpuhdistamon puhdistetun jäteveden hukkalämmön käyttöönotosta Alueiden johtokunnan aloitteet:

8 1/14 Aloite Lohjanjärven vedenpinnan korkeudesta 2/14 Polttoaineiden jakelupiste Lohjanjärven rannalle 6/14 Aloite pohjavesien suolaantumisen ehkäisemisestä 9/14 Aloite Nummen yläkoulun ja lukion liikuntasaliin liittyen Esitys Kaupunginhallituksen päätöksessä huomioitiin, että esittelijä poisti kunnan asukkaiden aloitetta 19/14 koskevan erillisen asian kokouksen esityslistalta, joten aloite jäi edelleen vireille. Samoin huomioitiin että alueiden johtokunnan aloitetta 2/13 koskeva asia ratkaistiin tässä kokouksessa erillisenä asiana siten, että aloitetta esitetään loppuun käsitellyksi. KV Erikseen jaettavat asiakirjat - yhdistelmä kunnan asukkaiden aloitteista - yhdistelmä valtuustoaloitteista - yhdistelmä alueiden johtokunnan aloitteista - yhdistelmä kunnan asukkaiden aloitteista/karjalohja V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä 1. merkitä tiedoksi aloitteiden johdosta tehdyt toimenpiteet; 2. hyväksyä seuraavat aloitteet loppuun käsitellyiksi: 5/09 Aloite koskien Kirkniemen ruotsinkielisen kansakoulun ja kivirakenteisen alakansakoulun sekä lahjoitetun maa-alueen suojelua ja niiden käyttöoikeuksien luovuttamista kylän yhteiseen käyttöön 1/13 Aloite suojatien turvallisuuden parantamiseksi Gunnarlankadun ja Bäcksintien risteyksessä 18/13 Aloite Arimaantien loppuunsaattamiseksi tielaitoksen suunnitelman mukaiseen kuntoon 1/14 Aloite ruokahuollon kehittämisestä 7/14 Aloite sellaisten virkojen muuttamisesta tehtäviksi, jotka eivät ole lakisääteisiä ja määräaikaisiksi henkilövaihdosten yhteydessä 8/14 Aloite luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kytköksistä ilmoittamisesta nimillä paikallisissa lehdissä 9/14 Aloite kaupungin lähivirkistysalueiden ja ranta-alueiden metsikköalueiden raivaustoimenpiteiden oheistuksesta ja valvonnasta 10/2014 Aloite osallistumisesta Siivouspäivä.com-liikkeeseen ja siivouspäivään 14/2014 Aloite eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan hyväksymisestä ja käyttöönottamisesta 15/2014 Aloite Lohjan kaupungille kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi kaupungin alueelle 18/2014 Kuntalaisaloite Lohcase ry:n infraryhmältä koskien Aurlahden ranta-alueen kehittämistä 20/2014 Aloite runkoviemärin ongelmien korjaamiseksi 22/2014 Aloite Lohjan kaupungin irtaantumisesta Novago Yrityskehitys Oy:stä

9 Kunnan asukkaiden aloitteet/karjalohja: 1/13 Aloite Harjutien siirtämisestä kaavanmukaiselle sijainnille 2/11 Luottamushenkilöiden sidonnaisuuksien julkistamista kaupungin verkkosivuilla koskeva aloite 17/11 Aloite leikkipuistotoiminnan turvaamiseksi Sammatissa ja leikkipuistojen kehittämissuunnitelman laatimiseksi 37/13 Aloite Gruotilankadun, Veijolantien ja Takasenkadun risteysalueen turvallisuuden parantamiseksi 42/13 Aloite läpiajokiellosta Jönsböleen 46/13 Aloite liikenneturvallisuuden parantamisesta Mäntynummentiellä 2/14 Aloite ilkivallan vähentämiseksi 4/14 Aloite työllistämisehdon soveltamisesta urakkahinnoissa 8/14 Aloite iäkkäille henkilöille tarjottavien sosiaali- ja terveyspalvelujen laadun seurannan tehostamisesta 10/14 Aloite lasten ja nuorten parissa toimivien rikostaustan selvittämisestä 14/14 Aloite vuokratalorakentamisen huomioimiseksi torialueen suunnittelun kilpailuttamisessa 16/14 Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Oilaantiellä Nummenjoen ylittävän sillan kohdalla 23/14 Aloite kaupungin tytäryhtiöiden avoimuudesta 24/14 Aloite hoivalupauksen määrittelystä 25/14 Aloite eläkeläisten kerhoista 27/14 Aloite asukasdemokratiamallin luomisesta ja/tai edelleenkehittämisestä 28/14 Aloite vuokratalotontista keskustaan Lohjan Vuokra-asunnot Oy:lle 30/2014 Aloite "Kohti esteetöntä Lohjaa" 33/2014 Aloite shakkikerhon perustamisesta Lohjalle 37/2014 Valtuustoaloite huoltohenkilöstön palkkaamiseksi Lohjan perusturvaan 38/2014 Valtuustoaloite Nummi-Pusulan lukion ja Nummi-Pusulan yläkoulun nimien muuttamiseksi 40/2014 Aloite budjettikurista ja budjettien ylittämisestä 43/2014 Aloite Lohjan kaupungin varainkäytön valvontaan 2/2015 Aloite avoimen ja selkeän hallintotavan puolesta 11/2015 Aloite valtuustokurista Alueiden johtokunnan aloitteet: 2/13 Aloite kaupungin ulkoilmoitustaulujen sijoittelusta vuoden 2014 talousarviokäsittelyssä 5/14 Aloite polttoainejakelupisteiden säilyttämisestä 7/14 Aloite Lohjan kaupunkikeskustan sirpaleinen kaavoitus 3. sekä todeta seuraavat aloitteet edelleen vireillä oleviksi: 9/12 Aloite hallintosäännön vastaisen toimintamallin muuttamiseksi 25/12 Aloite Vieremän ranta-alueen asemakaavasta

10 17/13 Aloite katuvalaistuksen saamiseksi Nummenkyläntielle sekä bussikatos tie 25:n varrella olevalle Nummenkylän pysäkille 41/13 Aloite koirapuiston saamiseksi Sammattiin 6/14 Aloite Puu-Anttilan saamiseksi lohjalaisen kulttuurin käyttöön 12/2014 Katuhidasteet koulujen läheisyyteen, Nummenkylän liittymään bussikatos, katuvalot Nummenkylän tielle sekä Ikkalan koulun pihalle parempi katuvalaistus 13/2014 Ulkoiluvälineitä sekä ulko- ja pyöräkatoksia koulujen pihoille 17/2014 Aloite hidastetöyssyn saamiseksi Pallotiellä olevan suojatien yhteyteen 19/2014 Aloite kustannuslaskentamallin luomisesta pakolaisten vastaanottamista koskien 21/2014 Aloite Lohjan sisäisen joukkoliikenteen toteuttamisesta Lohjan kaupungin ja Nummi-Pusulan kunnan yhdistymissopimuksessa sovitun mukaan 1/2015 Aloite yksityisen päivähoidon palvelusetelin myöntämisperusteiden muuttamiseksi 19/13 Valtuustoaloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Pusulassa 20/13 Valtuustoaloite matkailuajoneuvojen pysäköintipaikkojen saamiseksi 38/13 Aloite hankintastrategian luomiseksi 44/13 Aloite ennakkoarvioinnin (EVA) käyttöönotosta Lohjalla 1/14 Aloite ilotulitteiden myyntikiellosta yksityisille henkilöille koko Lohjan kaupungin alueella 11/14 Aloite asemakaavamuutoksesta Nybergin asuinalueelle Saukkolassa 13/14 Iidan kammaria koskeva aloite 15/44 Aloite Saukkolassa olevan puutarhajätepaikan avaamiseksi asukkaiden käyttöön 18/14 Aloite esteettömän wc:n saamiseksi Lohjan torille 19/14 Kaavamuutosaloite, joka koskee Ravitien ja VT 25 risteyksen liikennejärjestelyjä 20/14 Aloite turvakameroista kaupungin venesatamiin 22/14 Aloite työllistämisjärjestelyjen tehostamisesta 32/2014 Aloite Lohjasta Unicefin lapsiystävällinen kunta 39/2014 Aloite rakennusvalvonnasta 41/2014 Aloite tarjoilujen asettamisesta maksullisiksi luottamushenkilöille 1/2015 Aloite kyltityksestä Lempolan kauppapuistoon 3/2015 Aloite ikäihmisten terveyttä lisäävän liikkumisen lisäämiseksi 4/2015 Aloite pitkäaikaistyöttömien palkkaamiseksi vanhusten ulkoiluttamiseen 5/2015 Aloite nuorten kesätyön edistämisestä ja kulttuurielämysten tarjoamisesta kuntalaisille 6/2015 Aloite urheilukentästä keskustaan 7/2015 Aloite vaarallisten kouluteiden selvittämiseksi 8/2015 Aloite kesätyöntekijöiden valintamenettelystä 9/2015 Aloite kesäteatterin paikasta 10/2015 Aloite muistomerkin paikasta 12/2015 Aloite yksityisen päivähoidon toteuttamiseksi lapsen perheen omassa kodissa 13/2015 Aloite vesivahinkojen ja vakuutusten varalta 14/2015 Aloite Saarnimetsäntien, Ravipolun, Rajametsänkadun ja kantatie

11 25:n liikenneturvallisuuden parantamisesta 15/2015 Aloite eläkeläisliikuntakorteista 16/2015 Aloite jätevedenpuhdistamon puhdistetun jäteveden hukkalämmön käyttöönotosta Alueiden johtokunnan aloitteet: 1/14 Aloite Lohjanjärven vedenpinnan korkeudesta 2/14 Polttoaineiden jakelupiste Lohjanjärven rannalle 6/14 Aloite pohjavesien suolaantumisen ehkäisemisestä 9/14 Aloite Nummen yläkoulun ja lukion liikuntasaliin liittyen Muutosesitys 1 Muutosesitys 2 Valtuutettu Markku Lehtonen esitti, että Karjalohjan kunnan asukkaan aloite 1/13 Aloite Harjutien siirtämisestä kaavanmukaiselle sijainnille todettaisiin edelleen vireillä olevaksi. Valtuutettu Päivi Alanne esitti, että seuraavat kunnan asukkaiden aloitteet todettaisiin edelleen vireillä oleviksi: 5/09 Aloite koskien Kirkniemen ruotsinkielisen kansakoulun ja kivirakenteisen alakansakoulun sekä lahjoitetun maa-alueen suojelua ja niiden käyttöoikeuksien luovuttamista kylän yhteiseen käyttöön 18/13 Aloite Arimaantien loppuunsaattamiseksi tielaitoksen suunnitelman mukaiseen kuntoon. 9/14 Aloite kaupungin lähivirkistysalueiden ja ranta-alueiden metsikköalueiden raivaustoimenpiteiden ohjeistuksesta ja valvonnasta Muutosesitys 3 Valtuutettu Birgit Aittakumpu esitti, että valtuustoaloite 30/14 Kohti esteetöntä Lohjaa todettaisiin edelleen vireillä olevaksi. Lisäksi hän painotti valtuustoaloitteen 32/14 Aloite Lohjasta Unicefin lapsiystävällinen kunta jatkovalmistelun tärkeyttä. Lisäksi valtuutettu Kari Kyttälä painotti valtuustoaloitteen 19/13 Valtuustoaloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Pusulassa jatkovalmistelun tärkeyttä. Valtuutettu Janne Laakkonen painotti alueiden johtokunnan aloitteen 1/14 Aloite Lohjanjärven vedenpinnan korkeudesta jatkovalmistelun tärkeyttä. Päätös Valtuusto päätti 1. merkitä tiedoksi aloitteiden johdosta tehdyt toimenpiteet; 2. hyväksyä seuraavat aloitteet loppuun käsitellyiksi: 1/13 Aloite suojatien turvallisuuden parantamiseksi Gunnarlankadun ja Bäcksintien risteyksessä 1/14 Aloite ruokahuollon kehittämisestä

12 7/14 Aloite sellaisten virkojen muuttamisesta tehtäviksi, jotka eivät ole lakisääteisiä ja määräaikaisiksi henkilövaihdosten yhteydessä 8/14 Aloite luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kytköksistä ilmoittamisesta nimillä paikallisissa lehdissä 10/2014 Aloite osallistumisesta Siivouspäivä.com-liikkeeseen ja siivouspäivään 14/2014 Aloite eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan hyväksymisestä ja käyttöönottamisesta 15/2014 Aloite Lohjan kaupungille kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi kaupungin alueelle 18/2014 Kuntalaisaloite Lohcase ry:n infraryhmältä koskien Aurlahden ranta-alueen kehittämistä 20/2014 Aloite runkoviemärin ongelmien korjaamiseksi 22/2014 Aloite Lohjan kaupungin irtaantumisesta Novago Yrityskehitys Oy:stä 2/11 Luottamushenkilöiden sidonnaisuuksien julkistamista kaupungin verkkosivuilla koskeva aloite 17/11 Aloite leikkipuistotoiminnan turvaamiseksi Sammatissa ja leikkipuistojen kehittämissuunnitelman laatimiseksi 37/13 Aloite Gruotilankadun, Veijolantien ja Takasenkadun risteysalueen turvallisuuden parantamiseksi 42/13 Aloite läpiajokiellosta Jönsböleen 46/13 Aloite liikenneturvallisuuden parantamisesta Mäntynummentiellä 2/14 Aloite ilkivallan vähentämiseksi 4/14 Aloite työllistämisehdon soveltamisesta urakkahinnoissa 8/14 Aloite iäkkäille henkilöille tarjottavien sosiaali- ja terveyspalvelujen laadun seurannan tehostamisesta 10/14 Aloite lasten ja nuorten parissa toimivien rikostaustan selvittämisestä 14/14 Aloite vuokratalorakentamisen huomioimiseksi torialueen suunnittelun kilpailuttamisessa 16/14 Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Oilaantiellä Nummenjoen ylittävän sillan kohdalla 23/14 Aloite kaupungin tytäryhtiöiden avoimuudesta 24/14 Aloite hoivalupauksen määrittelystä 25/14 Aloite eläkeläisten kerhoista 27/14 Aloite asukasdemokratiamallin luomisesta ja/tai edelleenkehittämisestä 28/14 Aloite vuokratalotontista keskustaan Lohjan Vuokra-asunnot Oy:lle 33/2014 Aloite shakkikerhon perustamisesta Lohjalle 37/2014 Valtuustoaloite huoltohenkilöstön palkkaamiseksi Lohjan perusturvaan 38/2014 Valtuustoaloite Nummi-Pusulan lukion ja Nummi-Pusulan yläkoulun nimien muuttamiseksi 40/2014 Aloite budjettikurista ja budjettien ylittämisestä 43/2014 Aloite Lohjan kaupungin varainkäytön valvontaan 2/2015 Aloite avoimen ja selkeän hallintotavan puolesta 11/2015 Aloite valtuustokurista Alueiden johtokunnan aloitteet:

13 2/13 Aloite kaupungin ulkoilmoitustaulujen sijoittelusta vuoden 2014 talousarviokäsittelyssä 5/14 Aloite polttoainejakelupisteiden säilyttämisestä 7/14 Aloite Lohjan kaupunkikeskustan sirpaleinen kaavoitus 3. sekä todeta seuraavat aloitteet edelleen vireillä oleviksi: 5/09 Aloite koskien Kirkniemen ruotsinkielisen kansakoulun ja kivirakenteisen alakansakoulun sekä lahjoitetun maa-alueen suojelua ja niiden käyttöoikeuksien luovuttamista kylän yhteiseen käyttöön 18/13 Aloite Arimaantien loppuunsaattamiseksi tielaitoksen suunnitelman mukaiseen kuntoon 9/12 Aloite hallintosäännön vastaisen toimintamallin muuttamiseksi 25/12 Aloite Vieremän ranta-alueen asemakaavasta 17/13 Aloite katuvalaistuksen saamiseksi Nummenkyläntielle sekä bussikatos tie 25:n varrella olevalle Nummenkylän pysäkille 41/13 Aloite koirapuiston saamiseksi Sammattiin 6/14 Aloite Puu-Anttilan saamiseksi lohjalaisen kulttuurin käyttöön 9/14 Aloite kaupungin lähivirkistysalueiden ja ranta-alueiden metsikköalueiden raivaustoimenpiteiden oheistuksesta ja valvonnasta 12/2014 Katuhidasteet koulujen läheisyyteen, Nummenkylän liittymään bussikatos, katuvalot Nummenkylän tielle sekä Ikkalan koulun pihalle parempi katuvalaistus 13/2014 Ulkoiluvälineitä sekä ulko- ja pyöräkatoksia koulujen pihoille 17/2014 Aloite hidastetöyssyn saamiseksi Pallotiellä olevan suojatien yhteyteen 19/2014 Aloite kustannuslaskentamallin luomisesta pakolaisten vastaanottamista koskien 21/2014 Aloite Lohjan sisäisen joukkoliikenteen toteuttamisesta Lohjan kaupungin ja Nummi-Pusulan kunnan yhdistymissopimuksessa sovitun mukaan 1/2015 Aloite yksityisen päivähoidon palvelusetelin myöntämisperusteiden muuttamiseksi Kunnan asukkaiden aloitteet/karjalohja: 1/13 Aloite Harjutien siirtämisestä kaavanmukaiselle sijainnille 19/13 Valtuustoaloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Pusulassa 20/13 Valtuustoaloite matkailuajoneuvojen pysäköintipaikkojen saamiseksi 38/13 Aloite hankintastrategian luomiseksi 44/13 Aloite ennakkoarvioinnin (EVA) käyttöönotosta Lohjalla 1/14 Aloite ilotulitteiden myyntikiellosta yksityisille henkilöille koko Lohjan kaupungin alueella 11/14 Aloite asemakaavamuutoksesta Nybergin asuinalueelle Saukkolassa 13/14 Iidan kammaria koskeva aloite 15/44 Aloite Saukkolassa olevan puutarhajätepaikan avaamiseksi asukkaiden käyttöön 18/14 Aloite esteettömän wc:n saamiseksi Lohjan torille

14 19/14 Kaavamuutosaloite, joka koskee Ravitien ja VT 25 risteyksen liikennejärjestelyjä 20/14 Aloite turvakameroista kaupungin venesatamiin 22/14 Aloite työllistämisjärjestelyjen tehostamisesta 30/2014 Aloite "Kohti esteetöntä Lohjaa" 32/2014 Aloite Lohjasta Unicefin lapsiystävällinen kunta 39/2014 Aloite rakennusvalvonnasta 41/2014 Aloite tarjoilujen asettamisesta maksullisiksi luottamushenkilöille 1/2015 Aloite kyltityksestä Lempolan kauppapuistoon 3/2015 Aloite ikäihmisten terveyttä lisäävän liikkumisen lisäämiseksi 4/2015 Aloite pitkäaikaistyöttömien palkkaamiseksi vanhusten ulkoiluttamiseen 5/2015 Aloite nuorten kesätyön edistämisestä ja kulttuurielämysten tarjoamisesta kuntalaisille 6/2015 Aloite urheilukentästä keskustaan 7/2015 Aloite vaarallisten kouluteiden selvittämiseksi 8/2015 Aloite kesätyöntekijöiden valintamenettelystä 9/2015 Aloite kesäteatterin paikasta 10/2015 Aloite muistomerkin paikasta 12/2015 Aloite yksityisen päivähoidon toteuttamiseksi lapsen perheen omassa kodissa 13/2015 Aloite vesivahinkojen ja vakuutusten varalta 14/2015 Aloite Saarnimetsäntien, Ravipolun, Rajametsänkadun ja kantatie 25:n liikenneturvallisuuden parantamisesta 15/2015 Aloite eläkeläisliikuntakorteista 16/2015 Aloite jätevedenpuhdistamon puhdistetun jäteveden hukkalämmön käyttöönotosta Alueiden johtokunnan aloitteet: 1/14 Aloite Lohjanjärven vedenpinnan korkeudesta 2/14 Polttoaineiden jakelupiste Lohjanjärven rannalle 6/14 Aloite pohjavesien suolaantumisen ehkäisemisestä 9/14 Aloite Nummen yläkoulun ja lukion liikuntasaliin liittyen

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloitteet ja alueiden johtokunnan aloitteet

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloitteet ja alueiden johtokunnan aloitteet Kaupunginhallitus 146 04.04.2016 Kaupunginvaltuusto 33 13.04.2016 Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloitteet ja alueiden johtokunnan aloitteet 152/00.01.00/2016 KH 04.04.2016 146 Kuntalain

Lisätiedot

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloittet ja alueiden johtokunnan aloitteet

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloittet ja alueiden johtokunnan aloitteet Kaupunginhallitus 125 18.04.2017 Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloittet ja alueiden johtokunnan aloitteet 436/00.01.00/2017 KH 18.04.2017 125 Vuoden 1995 kuntalain 28 :n mukaan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloittet ja alueiden johtokunnan aloitteet

Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloittet ja alueiden johtokunnan aloitteet Kaupunginhallitus 125 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 54 26.04.2017 Lohjan kaupungin asukkaiden aloitteet, valtuustoaloittet ja alueiden johtokunnan aloitteet KH 18.04.2017 125 Vuoden 1995 kuntalain 28 :n

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen

Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen Kaupunginhallitus 5 08.01.2018 Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen 924/00.01.01/2017 KH 08.01.2018 5 Aloiteoikeus Kansalaisvaikuttaminen tarkoittaa halua ja kykyä vaikuttaa itseään koskeviin ja

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY

KUNTALAISTEN JA VALTUUTETTUJEN TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY TEKEMIEN ALOITTEIDEN KÄSITTELY KERAVAN KAUPUNKI Keskushallinto 7.12.2010 2 Sisällys 1. ALOITE JA ALOITEOIKEUS... 3 1.1. Aloite... 3 1.2. Kunnan asukkaan aloiteoikeus... 3 1.3. Valtuustoryhmän ja valtuutetun

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.9.2018 48 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Valtuustoaloitteiden jättäminen... 3 3. Kuntalaisten aloiteoikeus... 3 3.1 Kuntalain

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 1 11.11.2015

KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 1 11.11.2015 KESKENERÄISET KUNNAN ASUKKAIDEN ALOITTEET 1 5/09 ALOITE KOSKIEN KIRKNIEMEN RUOTSINKIELISEN KANSAKOULUN JA KIVIRAKENTEISEN ALAKANSAKOULUN SEKÄ LAHJOITETUN MAA ALUEEN SUOJELUA JA NIIDEN KÄYTTÖOIKEUKSIEN

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 Aika 26.04.2013 klo 16:00-17:35 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rauhankatu 3 Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Läsnä Koponen Sanna 16:00-17:35 puheenjohtaja Väli-Torala

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma Tekninen lautakunta 225 09.12.2014 Tekninen lautakunta 13 27.01.2015 Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma 160/02.02.00/2014 TEKLA 09.12.2014 225 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh Kaupunginhallitus 10 17.10.2016 Kaupunginvaltuusto 16 07.11.2016 Kaupunginhallitus 12 21.11.2016 Kaupunginhallitus 7 22.11.2016 Kaupunginvaltuusto 8 12.12.2016 Tekninen lautakunta 10 16.01.2017 Tekninen

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Aloiteluettelo / /2016

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Aloiteluettelo / /2016 Kunnanhallitus 54 21.03.2016 Kunnanhallitus 74 11.04.2016 Aloiteluettelo 2016 911/00.02.00/2016 KHALL 54 21.3.2016 Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnal le aloitteita sen toimintaa

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh. Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.04.2018 klo 08:30-12:00 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Mäntynummen koulu, Mäntynummenkuja 15, Lohja. Isotalus Annukka jäsen

Mäntynummen koulu, Mäntynummenkuja 15, Lohja. Isotalus Annukka jäsen PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 10.03.2014 AIKA 10.03.2014 klo 18:00-19:15 PAIKKA Mäntynummen koulu, Mäntynummenkuja 15, 08500 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Saarinen Markku puheenjohtaja

Lisätiedot

KESKENERÄISET VALTUUSTOALOITTEET 1 6.4.15

KESKENERÄISET VALTUUSTOALOITTEET 1 6.4.15 KESKENERÄISET VALTUUSTOALOITTEET 1 2/11 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUKSIEN JULKISTAMISTA KAUPUNGIN VERKKOSIVUILLA KOSKEVA ALOITE 994/00.01.01/13, 33/11/11 5 17/11 ALOITE LEIKKIPUISTOTOIMINNAN TURVAAMISEKSI

Lisätiedot

Karjalohjan entisen kunnantalon, kiinteistön 444-479-1-1, myynti

Karjalohjan entisen kunnantalon, kiinteistön 444-479-1-1, myynti Tekninen lautakunta 159 27.10.2015 Kaupunginhallitus 420 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 152 25.11.2015 Tekninen lautakunta 39 15.03.2016 Karjalohjan entisen kunnantalon, kiinteistön 444-479-1-1, myynti

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2017 Aika 11.05.2017 klo 13:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 09.02.2018 klo 09:00 PAIKKA Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste ASIAT Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 13 Tekninen lautakunta 19.02.2019 AIKA 19.02.2019 klo 10:30-12:51 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 15 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 25.08.2015 klo 14:00-16:08 Paikka Kaupungintalo, 3. kerroksen neuvotteluhuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Läsnä Ikonen Pertti

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan. Kunnanhallitus 29 30.01.2017 Kunnanhallitus 66 13.03.2017 Kunnanhallitus 78 20.03.2017 Kunnanhallitus 107 18.04.2017 Valtuusto 34 26.04.2017 Hallintosäännön hyväksyminen KH 29 Uuden kuntalain mukaan hallintosääntö

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

6 toistaiseksi voimassa olevaksi 5 Rekisteriseloste sekä käyttäjäryhmät

6 toistaiseksi voimassa olevaksi 5 Rekisteriseloste sekä käyttäjäryhmät KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 1/2017 1 Koululautakunta Aika 19.01.2017 klo 09:00 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Yöhoidon tarve varhaiskasvatuksessa 3 2 Työsuunnitelman

Lisätiedot

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018 Palvelutuotantolautakunta 90 19.12.2017 Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018 375/02.02.00/2017 PATU 19.12.2017 90 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 15.11.2017 152 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Aloite esityslistan liitteenä.

Aloite esityslistan liitteenä. Kaupunginhallitus 231 07.09.2015 Sivistys- ja 74 07.10.2015 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 312 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 109 14.12.2015 Valtuustoaloite lasten iltapäivävälipalojen palauttamiseksi

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin liittyminen hiilineutraalit kunnat (HINKU) verkostoon. Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan esitys 11.2.

Lappeenrannan kaupungin liittyminen hiilineutraalit kunnat (HINKU) verkostoon. Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan esitys 11.2. Kaupunginhallitus 64 17.02.2014 Lappeenrannan kaupungin liittyminen hiilineutraalit kunnat (HINKU) verkostoon 80/11.03.00.00/2014 KH 64 Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan esitys 11.2.2014: SEUYMPLA

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

KESKENERÄISET VALTUUSTOALOITTEET 1 28.10.14

KESKENERÄISET VALTUUSTOALOITTEET 1 28.10.14 KESKENERÄISET VALTUUSTOALOITTEET 1 2/11 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUKSIEN JULKISTAMISTA KAUPUNGIN VERKKOSIVUILLA KOSKEVA ALOITE 994/00.01.01/13, 33/11/11 4 17/11 ALOITE LEIKKIPUISTOTOIMINNAN TURVAAMISEKSI

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Katu- ja tienimimuutoksia / Paratiisitien eteläpää, Borgintien pohjoispää, Vanha Ouluntie osittain, Hiekkaharjuntien haara ja Meritien eteläosa

Katu- ja tienimimuutoksia / Paratiisitien eteläpää, Borgintien pohjoispää, Vanha Ouluntie osittain, Hiekkaharjuntien haara ja Meritien eteläosa Kaupunginhallitus 527 28.11.2016 Kaupunginhallitus 105 20.02.2017 Katu- ja tienimimuutoksia / Paratiisitien eteläpää, Borgintien pohjoispää, Vanha Ouluntie osittain, Hiekkaharjuntien haara ja Meritien

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla. Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 12/2017 130 Tarkastuslautakunta 13.12.2017 Aika 13.12.2017 klo 16:03-19:05 Paikka Läsnä Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316 3. krs. Luettelon mukaan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO nro 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO KV 10 KV 11 KV 12 Kokouksen järjestäytyminen Talouden tasapainotusohjelman seuranta n työjärjestyksen mukainen luettelo valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä aloitteista

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018

Lisätiedot

Kaavanlaatija on todennut tekniselle lautakunnalle antamassaan kaa vaa koskevassa vastineessa liikenneturvallisuudesta seuraavaa:

Kaavanlaatija on todennut tekniselle lautakunnalle antamassaan kaa vaa koskevassa vastineessa liikenneturvallisuudesta seuraavaa: Kunnanhallitus 4 13.01.2014 Kunnanvaltuusto 6 19.02.2014 Vuoden 2013 aloitteet Khall 4 Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnal le aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 Tarkastuslautakunta 10.11.2016 Aika 10.11.2016 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä Kaupunginhallitus 132 29.03.2016 Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 27/00.02.00/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 132 Valmistelu: kansliajohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6

Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Rakennuslautakunta 10.02.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3 2 Saatavan poistaminen 5 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 AIKA 01.04.2015 kello 17:00-18:00 PAIKKA Loimaan Veden kokoustila, Kanta-Loimaantie 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 12

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys Kaupunginvaltuusto 106 07.12.2015 Kaupunginhallitus 302 14.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 26 04.04.2017 Kaupunginhallitus 91 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 34 08.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 19 astuslautakunta AIKA 07.06.2019 klo 15:00-15:25 PAIKKA Taipalsaaren kunnanvirasto, Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot