Mikä lintu? ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Laila Nevakivi
|
|
- Anni Heikkinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mikä lintu? ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA
2 Mitkä linnut? (kaksi lajia)
3 Laulu- ja kyhmyjoutsen Upeat valkoiset linnut erottaa toisistaan ainakin nokan väristä: laulujoutsenella on keltainen, mustakärkinen nokka, kyhmyjoutsenella oranssi, mustatyvinen nokka. Laulujoutsenen voi nähdä koko maassa, kyhmyjoutsenen lähinnä merenrannikoilla.
4 Mikä lintu?
5 Valkoposkihanhi Jäämeren rantojen asukki on alkanut pesiä myös meidän rannikoillamme. Tämän pienen hanhen tuntomerkkejä ovat musta rinta ja kaula, ja lähes kokovalkoinen pää.
6 Mikä lintu?
7 Sinisorsa Tuttu sorsa sekä maalla että kaupungissa. Vihreäpäinen koiras koreilee väreillä hurmatakseen puolison, mutta naaras on ruskeankirjava sulautuakseen maastoon munien hautomisen aikana. Siivistä pilkottaa kuitenkin välillä sininen, valkoreunainen laikku.
8 Mikä lintu?
9 Töyhtöhyyppä Keväisten peltojen ensimmäisellä asuttajalla on nimensä mukaan töyhtö päälaella. Helpommin hyypän tuntee kuitenkin lennossa leveistä, mustavalkoisista siivistä, ja naukuvasta, videopelimäisestä äänestä.
10 Mitkä linnut? (kaksi lajia)
11 Kala- ja harmaalokki Harmaaselkäiset lokit ovat äkkiä katsottuna samannäköisiä. Kalalokki on kuitenkin pienempi, keltanokkainen ja mustasilmäinen. Harmaalokki on suurempi, sen nokassa on punainen täplä ja silmän ympärillä keltainen rengas.
12 Mikä lintu?
13 Naurulokki Tummapäistä naurajaa ei kovin helposti sekoita kalalokkiin, vaikka tämänkin selkä on harmaa. Myös rääkyvä ääni takaa sen, ettei naurulokki jää huomaamatta torilla tai järvellä.
14 Mikä lintu?
15 Tiira Sirot ja keveät tiirat lentelevät väsymättömästi vesien yllä, lekuttelevat paikoillaan tähystämässä ja syöksyvät välillä alas pikkukalojen kimppuun. Kahta lajiamme, kala- ja lapintiiraa, on melko vaikea erottaa toisistaan.
16 Mikä lintu?
17 Kesykyyhky eli pulu Villien kalliokyyhkyjen kesyt sukulaiset viihtyvät erinomaisesti kaupungeissa, koska ruokaa on paljon ja petoja vähän, ja korkeat talot muistuttavat niiden alkuperäistä elinympäristöä, kalliojyrkänteitä.
18 Mikä lintu?
19 Käpytikka Tikat takovat vahvalla nokallaan puita kaivaakseen pesäkolon, löytääkseen toukkia ja kuuluttaakseen reviiriään. Mustavalkoisen käpytikan tuntomerkki ovat suuret valkoiset laikut hartioilla.
20 Mikä lintu?
21 Tervapääsky Tummat ja kaarevasiipiset ilmojen valtiaat syövät, nukkuvat ja parittelevat ilmassa. Kirkuva srriiiiääni kaikuu toukokuun lopulla talojen seinistä ja julistaa kesän alkaneen.
22 Mitkä linnut? (kaksi lajia)
23 Haara- ja räystäspääsky Pääskyt tekevät usein pesänsä rakennusten räystäiden alle, mistä emojen ja poikasten on hyvä lähteä lentoon. Molemmat lajit ovat taitavia lentäjiä. Haarapääskyllä on pitkä pyrstö ja punertava kurkku, räystäspääskyllä lyhyt pyrstö ja valkoinen alaselkä.
24 Mikä lintu?
25 Västäräkki Musta-valko-harmaan hyönteissyöjän paras tuntomerkki on pitkä pyrstö, jota lintu keikuttaa jatkuvasti ylös alas. Viihtyy avoimilla paikoilla hyönteisjahdissa, mutta piilottaa pesänsä hyvin vaikkapa halkopinoon tai kiviaitaan.
26 Mikä lintu?
27 Mustarastas Vain puolet mustarastaista on mustia: sysimusta ja keltanokkainen koiras on helppo tunnistaa, mutta naaras on tummanruskea ja hieman täplikäs. Pitkä pyrstö ja hyppivä kävelytyyli auttavat erottamaan lajin kottaraisesta.
28 Mikä lintu?
29 Räkättirastas Räksäparvesta kuuluu jatkuvasti räkättävää juttelua. Parvi antaa hyvän suojan pesärosvoilta, joita emot jahtaavat yhteistuumin. Hyvä tuntomerkki on varsinkin lennossa näkyvä harmaa alaselkä.
30 Mikä lintu?
31 Kirjosieppo Kirjava kärpästen sieppaaja on monen pihan ja mökin tuttu pönttöpesijä. Mustavalkoinen koiras ja ruskeavalkoinen naaras kohauttelevat hartioitaan puun oksalla seistessään ja syöksyilevät välillä hyönteisjahdissa.
32 Mikä lintu?
33 Talitiainen Värikäs ja tuttu pihapiirien vakioasukas viihtyy talvisin lintulaudoilla ja kesäisin linnunpöntöillä. Äänissä paljon vaihtelua, mutta yleisiä lauluja ovat ti-tyy, tyy-ti ja ti-ti-tyy.
34 Mikä lintu?
35 Sinitiainen Pieni mutta peloton ja ketterä tintti, joka ei häviä kauneudessa eksoottisille tropiikin linnuille: höyhenpuvusta löytyy sinistä, vihreää, keltaista, valkoista ja mustaa.
36 Mikä lintu?
37 Harakka Mustavalkoista ja pitkäpyrstöistä variksen sukulaista ei helposti sekoita muihin lintuihin. Läheltä katsottuna pyrstössä ja siivillä välkkyy metallinhohtoisia värejä. Tutuin ääni kuulostaa säksättävältä naurulta.
38 Mikä lintu?
39 Naakka Seurallinen ja utelias naakka viihtyy pareittain tai parvissa. Tummasta asusta erottuu usein vaaleampi niska. Linnut pitävät yhteyttä toisiinsa kimeillä kjaaäänillä lentäessään, ruokaillessaan ja nukkumaan mennessään.
40 Mikä lintu?
41 Varis Varsinainen jokapaikanhöylä viihtyy yhtä hyvin maalla ja kaupungissa ja kelpuuttaa ravinnoksi melkein mitä tahansa. Harmaatakki on hyvin älykäs ja osaa esimerkiksi kastaa kuivan leipäpalan veteen pehmenemään.
42 Mitkä linnut? (kaksi lajia)
43 Varpunen ja pikkuvarpunen Varpunen on vanha ihmisen seuralainen, mutta sukulaislaji pikkuvarpunen on viime aikoina myös yleistynyt. Jälkimmäisen tuntomerkkejä ovat valkean posken musta täplä sekä suklaanruskea päälaki. Varpuskoiraan päälaki on harmaa.
44 Mikä lintu?
45 Peippo Yksi Suomen yleisimmistä laululinnuista, jonka elämäniloa pursuava laulunsäe on helppo oppia tuntemaan. Koiras on melko värikäs, naaras himmeämpi, mutta molempien hyvä tuntomerkki ovat selvät valkoiset siipijuovat.
46 Mikä lintu?
47 Järripeippo Komea oranssin, mustan ja valkoisen kirjava pohjoisemman Suomen peippo, joka voi keväällä tulla etelässäkin lintulaudalle tankkaamaan loppumatkaa varten.
48 Mikä lintu?
49 Viherpeippo Kellertävän tai harmaanvihreän peippolinnun hyviä tuntomerkkejä ovat paksu, vaalea nokka ja siivenreunan keltainen raita. Koiras on melko kirkasvärinen, naaras usein hieman juovikas.
50 Kerro havainnoistasi! Lasten lintuviikkoa vietetään toukokuun lopulla Silloin kerätään havaintoja pesinnän merkeistä Käy retkellä luokan tai perheen kanssa Ilmoittakaa havaintonne verkkolomakkeella Lisätietoja ja materiaaleja:
51 Opi lisää linnuista ja luonnosta BirdLife Suomi Luonto-Liitto
Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011
Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille
Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno
Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille
Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin
Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Suurin osa Lapin linnuista on muuttolintuja. Kaukaisimmat muuttolinnut viettävät talvensa tuhansien kilometrien päässä, Afrikassa tai Intiassa
Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa
Naurulokin pesintä Naurulokki Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset Elää lähes koko Suomessa Missä naurulokit ovat talvella? Ulkomailta löydetyt suomalaiset
Puolisukeltajasorsat ja sukeltajasorsat eroavat. osa 1 SYYSPUVUSSA
Sorsalintujen osa 1 tunnistaminen SYYSPUVUSSA Hämärässä metsästäminen vaatii erittäin kokeneen metsästäjän, jotta pystyisi tunnistamaan lajit pelkästään silhuetin perusteella. Mikä laji on kuvassa? Heinäsorsa
Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004
Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004 Koskenmäensillalta etelään Kaj Karlsson 30.08.2004 Sisällysluettelo..2 Johdanto 3 Tarkasteltavan kohteen
Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero
LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo
Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi
Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 5.-6. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja
Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue
29.10.2014 Teksti: Ari Aalto Kuvat: Markku Saarinen Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue Huom! Puhdistamoalueella liikkuminen on luvanvaraista. Vierailuja koskevista pelisäännöistä
Rakenna linnunpönttöjä! Tarkkaile pönttölintuja!
1 Rakenna linnunpönttöjä! n Linnunpönttöjen tekeminen on hauskaa ja hyödyllistä. Kololinnuilla on pulaa pesimäpaikoista, sillä luonnonkoloja on nykyään liian vähän. Lintujen asuntopulaa voi onneksi helpottaa
LINTUYHDISTYS KUIKKA SÄÄNNÖT 1(5) Talvipinnaralli
LINTUYHDISTYS KUIKKA SÄÄNNÖT 1(5) Tervetuloa mukaan Kuikan 28:een in! n säännöt 1 Alue ja aika Alueena on Lintuyhdistys Kuikan toimialue eli Pohjois-Savo tai toimialueelle erikseen rajattu alue. Kilpailuaika
KHRONOKSEN TALO. Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja
KHRONOKSEN TALO Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja Johdanto ja menetelmät: Tehtävänä oli selvittää Pöytyän Päivölän tilalla eli Khronoksen talon pihapiirissä pesimäaikaan tavattava linnusto. Paikka edustaa
Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.
Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärven tilan muutokset ovat heijastuneet järven pesimälinnustoon. Järvelle pesimään kotiutuneet linnut kertovat siitä, millaista ravintoa
VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA
VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA JOKAISELLA LINTULAJILLA ON OMA EKOLOGINEN LOKERONSA 11 14 15 16 12 1 2 13 17 3 4 5 6 7 8 9 10 1. sinisorsa, 2. töyhtöhyyppä, 3. rantasipi,
Retinranta Nallikarissa
KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Retinranta Nallikarissa Sijainti: Retinrannan luontopiste on Nallikarista Toppilansaareen merenrannan tuntumassa johtavan pyörätien varressa. Sinne löytää helpoiten Nallikarinranta-nimisen
Eteläsuomalainen lintuvuosi eli missä ja milloin kannattaa retkeillä? Juha Honkala
Eteläsuomalainen lintuvuosi eli missä ja milloin kannattaa retkeillä? Juha Honkala juha.honkala@helsinki.fi 24.3.2010 Keskitalvi Ruokinnat, hevostallien ympäristöt Avovesistöt Pihlajanmarjatalvet (tilhet,
Saksanpystykorvien värit
Saksanpystykorvien värit Ruskea: Kauttaaltaan yksivärinen tummanruskea. Ruskeilla esiintyy joskus harmaata karvaa housuissa, hännässä, silmien ympärillä tai lapojen seudulla. Tämä katsotaan virheeksi tai
Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009
Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Maarit Naakka LuK Marika Vahekoski Luk 0 Kuva1. Lapväärtin joki virtaa Dagsmarkin halki. Kannen kuvassa on joen eteläpuolista vanhaa asutusta.
Luontotehtäviä koululaisille 1. Kysymyslomakkeet vastauksineen
Luontotehtäviä koululaisille 1 Kysymyslomakkeet vastauksineen Turun Biologinen Museo TURUN MAAKUNTAMUSEO 2002 OHJEITA OPETTAJALLE BIOLOGISESSA MUSEOSSA TAPAHTUVAA RYHMÄTYÖSKENTELYÄ VARTEN 1. Jaa opetusryhmä
Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira)
Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira) Kaikki lajit Kaikkiaan on havaittu 91 eri lajia. Eri vuosina lajeja on havaittu seuraavasti: 2014 2013 2012 2011
Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi
Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 1.-4. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja
Silkkiuikku. minkki hajottajat. Podiceps cristatus Elinympäristö: ruovikkoiset järvet tai merenlahdet, joissa on tarpeeksi avovettä
Mitä syö: Silkkiuikku Podiceps cristatus Elinympäristö: ruovikkoiset järvet tai merenlahdet, joissa on tarpeeksi avovettä Kuka syö: minkki hajottajat Tiesitkö? Silkkiuikun liikkuminen maalla on vaivalloista
Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze
Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä Esko Gustafsson, Kim Kuntze 1. Kaksi artikkelia TLY:n juhlavuonna 2. 1. Kannanarviot Noin 75 tarpeeksi yleistä lajia: vakiolinjat Tarpeeksi
Korvat: Muoto Keskikokoiset, leveät tyvestä, pyöristyneet kärjet. Sijainti Sijoittuneet päälaelle kauas toisistaan hiukan eteenpäin kaareutuneet.
RAG RAGDOLL ROTUMÄÄRITELMÄ Yleistä: Ulkomuoto Ragdolleissa on kolme erilaista kuviota: colourpoint, mitted ja bicolour ja 20 värimuunnosta kussakin, yhteensä 60. Ragdoll on kiinteä, suuri kissa, jolla
KUVAT. Kuvat sivuilta
KUVAT Kuvat www.tarsiger.com sivuilta METSÄKANALINNUT TUKEVA RUUMIS, PIENI PÄÄ, PYÖREÄKÄRKISET KUPERAT SIIVET JALAT VOIMAKKAAT, HÖYHENPEITE KOIRAS SUUREMPI KUIN NAARAS SOIDINMENOT NÄYTTÄVIÄ TALVISAIKAAN
Maallikkojen ilmoittamien lintuhavaintojen luotettavuus
Maallikkojen ilmoittamien lintuhavaintojen luotettavuus Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki Arktinen keskus Rovaniemen kaupunkilintuatlas- projekti Rovaniemi 2012 1.Johdanto Luonnon tilan
Miten ja miksi linnusto kaupunkilaistuu? Timo Vuorisalo Biologian laitos Turun yliopisto
Miten ja miksi linnusto kaupunkilaistuu? Timo Vuorisalo Biologian laitos Turun yliopisto Lintujen kaupunkilaistuminen: määrittelyä Kaupunkilaistuminen prosessina Miksi linnut kaupunkilaistuvat? Mitä on
HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017
HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 Kankaistenjärven pesimälinnustoraportti 8.9.2017 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Kalalokki
Merja Vaaramaa Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 1
Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 1 1. 2. 3. 4. 5. 6. Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 2 7. 8. 9. 10. 11. 12. Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 3 13. 14. 15. 16. 17. 18. Ovelat ötökät,
Tarkkoja pönttöjen rakennusohjeita löytyy ohjeen lopussa mainituista kirjoista. Pönttöjä on periaatteessa kuutta kokoa (mitat millimetrejä):
Pönttöopas Pönttöjen mitat Kirjosieppo ja talitiainen Kottarainen ja leppälintu Erikoispöntöt Pääskyt Pöllöt ja telkkä Tuulihaukka Koskelot Huolto Kirjoja Rakenna linnunpönttöjä Nykyisissä metsissä puiden
Lintulampi Lintulassa
KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Lintulampi Lintulassa Sijainti: Lintulammet sijaitsevat Höyhtyän ja Lintulan välissä, reilut 2 km keskustasta kaakkoon päin. Lintulammen luontopiste sijaitsee Lintulammen
LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto:
LUONTO Vesistö Suomen luonto on rikas. Suomessa on noin 60 000 järveä. Suomessa on myös paljon lampia, jokia ja koskia. Suurin järvi on Saimaa, jossa elää Saimaan norppa. Se on eläin, joka elää vain Suomessa.
Pihaihme-luontopolku. Värityskuvina. Copyright Vappu Ormio, vappu.ormio(at)elisanet.fi
Pihaihme-luontopolku Värityskuvina Copyright Vappu Ormio, vappu.ormio(at)elisanet.fi Pihaihme Luontopolku omalle pihallesi Ota lapsi mukaan toimintaan. Tarvikkeet: Tietokone, printteri, tulostuskartonkia/paperia.
TRINGAN NUORTENRETKI HANGON LINTUASEMALLE
TRINGAN NUORTENRETKI HANGON LINTUASEMALLE 5.-7.4.2019 Porukka saapui asemalla perjantaina 6.4. illalla. Haliaksen viikonlopun päämiehittäjinä Jaakko Koponen, Jari Laitasalo(opas), Markus Lampinen (opas),
Turun biologisen museon luontotehtäviä koululaisille 2
Turun biologisen museon luontotehtäviä koululaisille 2 Turun Biologinen Museo TURUN MAAKUNTAMUSEO 2002 Turun biologisen museon koululaistehtäviä 2 Turun biologinen museo on antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden
Merja Vaaramaa Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 1
Ovelat ötökät, tehtävä 6. OuLUMA, sivu 1 Lajikortit 1-18: 1. Etanahaiskiainen (haiskiaiset) 2. papintappaja (sarvijäärät) 3. pääkallokiitäjä (kiitäjät) 4. pääkallokiitäjän toukka (kiitäjät) 5. isosittiäinen
Zeuzera pyrina (Linnaeus, 1761)
Teksti: Harri Jalava (Perhoswiki 2015-05-02) Kuvat: Kuvapankki (http://insects.fi/insectimages/browser) Havainnot: Hyönteistietokanta (http://insects.fi/hyonteistietokanta/index.html) Ohjelmisto: itext
Valkoselkätikan (VU) kartoituksesta. kuvat Anniina ja Jari Kontiokorpi
Valkoselkätikan (VU) kartoituksesta kuvat Anniina ja Jari Kontiokorpi Kartoitus painottuu maalis-toukokuulle Helmi-maaliskuun vaihteesta reviirien hakemista etenkin rummuttavia kuuntelemalla ja atrapoimalla
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017 Tmi Vespertilio 11.8.2017 Tiivistelmä Kemiönsaaren Nordanå-Lövbölen alueelle suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Varsinais-Suomen ELYkeskus on vuonna
Tampereella, 28.6.2009 www.biologitoimisto.fi
Pirkkalan Komperinmäen linnustoselvitys 2009 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Alueet ja menetelmät... 2 3. Tulokset... 3 4. Yhteenveto ja johtopäätökset... 5 Lähteet... 6 Liite I: Komperinmäen ja lähiympäristön
Tervetuloa vaan, meitä siivekkäitä bongaamaan!
Tervetuloa vaan, meitä siivekkäitä bongaamaan! Kolmisoppisen lintuvihko kuva: Arto Juvonen/Lintukuva.fi Kolmisoppisen lintuvihko esittelee Kolmisoppisen metsäpolulla löytyvistä/pesivistä linnuista 20 yleisintä
Lypusa maurella (Denis & Schiffermüller, 1775)
Teksti: Harri Jalava (Perhoswiki 2015-05-02) Kuvat: Kuvapankki (http://insects.fi/insectimages/browser) Havainnot: Hyönteistietokanta (http://insects.fi/hyonteistietokanta/index.html) Ohjelmisto: itext
Lasten ympäristöopas
Lasten ympäristöopas Vuodenajat Yhdistä oikeaan vuodenaikaan: Lintu aamuvarhain herää pesään aineksia kerää. On siis Ämpäri, lapio ja hiekkalinna, uimapuku ja pyöränpinna. On siis Siili penkoo lehtikasaa,
Lintualtasta kaupungissa ja talvella. Jukka Jokimäki Arktinen keskus LLY:n 40-vuotisjuhlaseminaari Rovaniemi, Arktikum-talo 16.3.
Lintualtasta kaupungissa ja talvella Jukka Jokimäki Arktinen keskus LLY:n 40-vuotisjuhlaseminaari Rovaniemi, Arktikum-talo 16.3.2013 Lintukartoituksia Suomen kaupungeissa Kajoste (1961); Tenovuo (1967),
DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO
DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO Muut tuotteet MUUT TUOTTEET Tämä katalogi pitää sisällään kaikkea mahdollista kodin koriste-esineistä asusteisiin. Järjestyksessään tästä luettelosta löydät - Käsin maalatuttuja
VERKOSTO GRAAFINEN OHJE
2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla
Viljelmien siipiveikot. neuvoja lintujen tunnistamiseksi ja auttamiseksi
Viljelmien siipiveikot neuvoja lintujen tunnistamiseksi ja auttamiseksi Hyvä lukija, Kattohaikara. Maatalousympäristön luonnon- ja maisemanhoidosta on julkaistu monia ansiokkaita oppaita. Monissa niistä
LINNUSTOSELVITYS SIILINJÄRVEN KUNTA
LINNUSTOSELVITYS 101003427 2.12.2017 SIILINJÄRVEN KUNTA Kehvo Väänälänranta rantaosayleiskaava Linnustoselvitys 2017 Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI... 1 3 MENETELMÄT... 1 4 TULOKSET...
Lintukortit OHJEET. Muistipeli
Lintukortit Kesto: 15 min Kenelle: Kaikki luokka-asteet Missä: Sisätiloissa Milloin: Kaikkina vuodenaikoina Tarvikkeet: lintukortit (tulosta ja leikkaa) Eräpassin osio: Riistanhoito Oppimistavoitteet:
HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017
HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 Pannujärven pesimälinnustoraportti 8.9.2017 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Palokärki (Pauli
PITKÄKARVAISEN SAKSANSEISOJAN VÄRIT koonnut: Saija Suomaa
PITKÄKARVAISEN SAKSANSEISOJAN VÄRIT koonnut: Saija Suomaa Pentujen rekisteröinnin yhteydessä tulee noudattaa pitkäkarvaisen saksanseisojan rotumääritelmässä mainittuja sallittuja värejä. Rotumääritelmän
Arvokas. Graafinen ohjeistus
Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä
SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI. Taantuvien vesilintujen tunnistusopas
SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI Taantuvien vesilintujen tunnistusopas SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITTO BIRDLIFE SUOMI Tervehdykset SINULLA ON KÄSISSÄSI TAANTUVIEN VESILINTUJEN TUNNIS- TUSOPAS, joka on tehty
Maatalousympäristön lintujen kannanvaihtelut ja mitä ne kertovat pellon käytön muutoksista?
Maatalousympäristön lintujen kannanvaihtelut ja mitä ne kertovat pellon käytön muutoksista? Tuomas Seimola ja Juha Tiainen Luonnonvarakeskus Mitkä lajit ovat maatalousympäristön lintuja? 2 9.2.2018 Varsinaiset
Mantukimalaisen kaltaiset
EIVÄT EROTETTAVISSA MAASTOSSA Mantukimalaisen kaltaiset - Yleinen (Lapissa harvinainen) - Koiraalla vaaleat naamakarvat. - Kuningattarella keltainen kaulus ulottuu hieman siiven tyven alapuolelle. Mantukimalainen
Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa. Esimerkki: Lintujen tarkkailua
Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa Esimerkki: Lintujen tarkkailua Osallistujat: lastentarhanopettaja ja 6 lasta (Suomi) Lasten ikä: 2v 6kk 4v Lähde: EU CARE-hanke, http://ecec-care.org/
Opettajalle PUISTON ELÄIMIÄ TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ. Tehtävä:
Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää puistojen merkityksen kaupungeissa ja taajamissa ihmisten virkistyspaikkoina. Oppilas tutustuu muutamiin puiston eläimiin. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ PUISTON ELÄIMIÄ
Lintuopas. Retkiä Mynälahdelle. Lintuopas. Lintuoppaassa on esitelty muutamia Mynälahdella esiintyviä lintulajeja.
Lintuoppaassa on esitelty muutamia Mynälahdella esiintyviä lintulajeja. Haapana... 2 Isokoskelo... 3 Jouhisorsa... 4 Kyhmyjoutsen... 5 Lapasotka... 6 Laulujoutsen... 7 Merihanhi... 8 Pikkujoutsen... 9
Shiba ja hokkaido. Rotumääritelmävertailua
ja hokkaido Rotumääritelmävertailua Käyttötarkoitus Seurakoira Metsästys Linnut, pieneläimet Seurakoira Metsästys Yleisvaikutelma Pienikokoinen Tasapainoinen Hyväluustoinen Hyvät lihakset Voimakas Liikunta
Ilmajoen kunta. Linnustoselvitys. Tuomikylä Renko Pojanluoma. Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry
Ilmajoen kunta Linnustoselvitys 2011 Tuomikylä Renko Pojanluoma Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry 1 Sisällysluettelo Johdanto...3 Tutkimusmenetelmät...3 Linnuston yleispiirteet...3
Diurnea fagella (Denis & Schiffermüller, 1775)
Teksti: Harri Jalava (Perhoswiki 2015-05-02) Kuvat: Kuvapankki (http://insects.fi/insectimages/browser) Havainnot: Hyönteistietokanta (http://insects.fi/hyonteistietokanta/index.html) Ohjelmisto: itext
TÖYHTÖTIAINEN. Lentävä Töyhtis. Ville Arpiainen ja Venla Ylikopsa Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto
TÖYHTÖTIAINEN Lentävä Töyhtis Ville Arpiainen ja Venla Ylikopsa Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto Töyhtötiainen (Lophophanes cristatus) Lähes koko Euroopassa pesivä varpuslintu on yksi harvoista
Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1
Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Jäljillä Avainsanat: lajintunnistus Luokkataso: 5.-9. lk Vastaukset: Tehtävä 1. Päästä tippunutta a) Mihin hirvieläin käyttää sarviaan? Hirvieläimet voivat merkitä reviiriään
PESIMÄLINNUSTOSELVITYS
TYÖNUMERO: E27047 KAUHAVA ALAHÄRMÄN YLEISKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 ALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 1 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 4 TULOKSET... 3 5 LAJILUETTELO... 9 6
PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k)
PMS 288 C PMS 360 C PMS 220 C PMS 1525 C PMS 143 C SANOMALEHTIIN 95c, 50m, 10y, 5k 35c, 0m, 100y, 0k 15c, 85m, 17y, 5k 10c, 45m, 95y, 2k 100c, 0m, 50y, 5k 0c, 20m, 100y, 0k KÄYTÖSSÄ ON KAKSI ISKULAUSETTA.
Ympäristökerho. Sini Salonen Päijät-Hämeen LUMA-keskus Kerho-ohjaajakoulutus 10.3.2016
Sini Salonen Päijät-Hämeen LUMA-keskus Kerho-ohjaajakoulutus 10.3.2016 Ympäristökerho Kerho on suunniteltu 1-2 luokkalaisille. Yhden kerhokerran pituus kokonaisuudessaan on kaksi tuntia. Paras aika kerhon
Napapiirin luontokansio
LINTURETKELLE Napapiirin retkeilyalueen maastossa on monia hyviä lintujen tarkkailupaikkoja. Jokivarressa, Könkäänsaarissa ja Kivalonaavalla voi tavata peräpohjalaisessa suo- ja metsäluonnossa viihtyviä
TLY:n retki Örön saarelle
TLY:n retki Örön saarelle 3.-4.10. Maisema eteläkärjestä Bengtskärin majakalle päin Juhani & Paula Piekkala Turun lintutieteellinen yhdistys järjesti kautta aikain ensimmäisen retken legendaariselle Örön
Rullaverhot KUVIOLLISET KANKAAT
KANKAAT PEITTÄVIÄ TAI LÄPINÄKYVIÄ KATSO KANKAAN LUONNE KANKAAN KOHDALTA DL-596 Valkoharmaa DL-597 Hopean ruskea DL-598 Harmaan hopea DL-599 Valkovihreä Maksimi tilausleveys 195cm DL-3308 Pinkki violetti
Keski-Suomen luontomuseo
Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 3-4 lk. Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo 2 Tässä on museon pohjapiirros. Siihen on merkitty numeroilla, millä kohdalla kukin tehtävä tehdään. Pohjapiirros
*sq >++ Kuka kaki? Muut havainnot linnuista. Nimi linnut kuulin. Ndmd linnut ndin
Kuka kaki? Ta rui kke et : I i ntu ki rj a, Iyijy ky n ii, m u i stivi h ko tai m o n i ste, ki i ka rit. Havaintopaikka/reitti : *sq >++ Havainnoitsija: P iivdmddrii ja kellonaika: Tarkkaile lintuja maastoretkellii
Linnunpönttöjen rakennusohjeita
Linnunpönttöjen rakennusohjeita Pönttöjä on kahta päätyyppiä: pyöreästä puupölkystä tehtyjä luonnonpönttöjä ja laudasta rakennettuja pönttöjä. Lautapönttöihin tarvitaan: - tuuman vahvuista höyläämätöntä
Risto Juvaste Lokkien iän, lajin ja sukupuolen määritys mittaamalla
Rengastajakokous VES-ryhmä 2011 keskusteluosio Risto Juvaste Lokkien iän, lajin ja sukupuolen määritys mittaamalla Mittaamalla rengastuskohteita saa paljon oheistietoa ja voi nostaa rengastuksen laatua.
Linnut mittaamassa peltojen maankäytön vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen
HANKE TOTEUTETAAN EUROOPAN KOMISSION LIFE-RAHOITUKSELLA, (LIFE14 CCM/FI/000254). Linnut mittaamassa peltojen maankäytön vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen Tuomas Seimola & Juha Tiainen LUKE Miksi linnut
Etelä- Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen yhteishavainnointi 23.4. 2016
Etelä- Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen yhteishavainnointi 23.4. 2016 Janne Aalto EKLY:n perinteinen kevätyhteishavainnointi vietettiin lauantaina 23.4. 2016. Havainnointiin osallistuttiin neljällä
Oppitunti 4 Värit 2. vaaleanvihreä - Tämä on vaaleanvihreä väri. vaaleanvihreä sammakko - Tämä sammakko on vaaleanvihreä.
Oppitunti 4 Värit 2 musta - Tämä on musta väri. musta salkku - Tämä salkku on musta. musta sähköpistoke - Tämä sähköpistoke on musta. musta kissa - Tämä kissa on musta. Käännä omalle kielellesi. 1 vaaleanvihreä
Keski-Suomen luontomuseo
Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.
Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen
Lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo aleksi.lehikoinen@helsinki.fi @AksuLehikoinen Seuranta-aineisto mm. Maalinnusto 1975- Sisävesien linnusto 1986- Saaristolinnusto
Punkkien ja muiden loisten seuranta lintujen rengastuksen yhteydessä
Punkkien ja muiden loisten seuranta lintujen rengastuksen yhteydessä Aleksi Lehikoinen Johdanto Linnuilla on lukuisia erilaisia ulkoloisia kuten kirppuja, väiveitä, lintukärpäsiä ja punkkeja. Näistä etenkin
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia?
Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? 8. Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Sisällysluettelo Eri kalalajit viihtyvät järven erilaisissa ympäristöissä. (54A) Suun muoto ja rakenne paljastavat
Tervasmäki III -alueen asemakaava Liito-oravainventoinnit 15., 16. ja 23. 4.2010
Tervasmäki III -alueen asemakaava Liito-oravainventoinnit 15., 16. ja 23. 4.2010 Tekijät: Ympäristöpäällikkö Jukka Kotola ja kaavasuunnittelija Sakari Tanttari Kohteena oli tila 10-401-3-292 valtatie 18:n
KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009
KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009 Pia Högmander ja Harri Högmander Keski-Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry. 2010 Kypärämäen-Köhniön asukasyhdistys tilasi Keski-Suomen Lintutieteelliseltä Yhdistykseltä
Oppitunti 7 - osa 1 Numerot 11-26 [yhdestätoista kahteenkymmeneenkuuteen] vaalea ja tumma
Oppitunti 7 - osa 1 Numerot 11-26 [yhdestätoista kahteenkymmeneenkuuteen] vaalea ja tumma 1 yksitoista (11) kaksitoista (12) kolmetoista (13) neljätoista (14) viisitoista (15) kuusitoista (16) seitsemäntoista
Lintuharrastuksen alkeet
Lintuharrastuksen alkeet Tässä on tiivistettyä tietoa lintuharrastuksen alkeista. Lisätietoja löytyy mm. Suomen BirdLife ry:n sivuilta sekä Lapin lintutieteellinen yhdistys ry:n sivuilta. Mistä aloitan?
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista
Pikkumittareiden tunnistus osa 2
Pikkumittareiden tunnistus osa 2 Tekstit: Lassi Jalonen, Jari Kaitila Kuvat: Pekka Malinen, Juha Tyllinen, lepiforum.de Tekninen toteutus: Lassi Jalonen Kiitokset: Kimmo Silvonen (Suomen päivä- ja yöperhoset
Kalasta tietoa -visa Tehtävät
Kalasta tietoa -visa Tehtävät 1. Mikä kala? Yhdistä viivalla kalan nimi ja kalan kuvan SÄRKI VINKKI Ahvenella on raitoja Hauella on laikkuja AHVEN HAUKI 2. Kalan evät Yhdistä viivalla evä kalan kuvaan
TLY:n Hakki- ja kararetki Raaseporiin 23.1.2016
TLY:n Hakki- ja kararetki Raaseporiin 23.1.2016 Roland Vösa Pähkinähakkeja vieraili Marjatan ja Alpon pihassa toistakymmentä Jouko Nurmi Turun lintutieteellinen yhdistys järjesti kautta aikojen ensimmäisen
SAARIJÄRVEN RAHKOLA LINNUSTON SYYSMUU- TON SEURANTA
Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2.12.2013 SAARIJÄRVEN RAHKOLA LINNUSTON SYYSMUU- TON SEURANTA SAARIJÄRVEN RAHKOLA LINNUSTON SYYSMUUTON SEURANTA Päivämäärä 02/12/2013
GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0
GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0 THE VOICE The Voice on hyväntuulinen ja positiivinen ystävä jonka elämäntehtävä on viihdyttäminen! The Voicen idea on soittaa uptempoista pop-musiikkia, jota höystetään mielenkiintoisilla
Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1
Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 1.-4. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Tavoitteet: Tehtävässä
2. Graafi nen yrityskuva
2. Graafi nen yrityskuva 2.1. Näin käytät tunnisteita 2.2. Liikemerkki / logo ja sen suhteet 2.3. Logon ja sloganin suoja-alueet 2.4. Logon käyttö 2.5. Typografi a 2.6. Värit TULIKIVI OYJ:N GRAAFINEN YRITYSKUVA
TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT. Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011. Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry. Johdanto
TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011 Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry Johdanto Tutkimuksen tilaaja oli Ramboll Oy. Kartoituksen kohteena olivat nykyisellä ja suunnitellulla
Lataa Linnut - Pertti Koskimies. Lataa
Lataa Linnut - Pertti Koskimies Lataa Kirjailija: Pertti Koskimies ISBN: 9789523213845 Sivumäärä: 329 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.11 Mb LINNUT Lajiopas on järjestelmällinen ja tarkka maastokäsikirja
Säihkylintujen lahko jaetaan kymmeneen heimoon: kuningaskalastajiin todeihin momotteihin mehiläissyöjiin säihkynärhiin sarvinokkiin
Matala, hyrisevä ääni kaikuu taivaalla. Aluksi ei näy mitään, sitten katse tarkentuu ja löytää parven solakoita, teräväsiipisiä lintuja hyönteisjahdissa. Linnut lyövät vuoroin nopeasti siivillään ja vuoroin
SULKA ALAKOULUN YMPÄRISTÖOPPI 3 4. Jorma Riikonen, Leena Vainio, Toivo Vainio & Simo Veistola
SULKA ALAKOULUN YMPÄRISTÖOPPI 3 4 Jorma Riikonen, Leena Vainio, Toivo Vainio & Simo Veistola SULKA ALAKOULUN YMPÄRISTÖOPPI 3-4 Jorma Riikonen Leena Vainio Toivo Vainio Simo Veistola SISÄLLYS 3. LUOKKA
Hinnasto silmille. Tämä hinnasto on päivitetty 16.3.2011. Ajantasaiset hinnat löydät verkkokaupastamme osoitteesta www.tayttotarvike.
Hinnasto silmille Tämä hinnasto on päivitetty 16.3.2011. Ajantasaiset hinnat löydät verkkokaupastamme osoitteesta www.tayttotarvike.fi Mustat pallosilmät Koko mm Hinta 6 0,80 7 1,00 8 1,20 9 1,40 10 1,60
MUUTTOLINTUSELVITYS 16X VAPO OY Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Jalasjärvi
MUUTTOLINTUSELVITYS 16X290895 8.8.2016 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Jalasjärvi Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Vapo Oy SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 MENETELMÄT 1 3 TULOKSET
Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2015
Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2015 Tringa ry Hannu Holmström HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄ - LOKKILASKENTOJEN RAPORTTI VUODELTA 2015 1. Johdanto