EL~R~L~r~ R~M~L~\ Vastuuelin: Tekninen lautakunta Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja Sami Laukkanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EL~R~L~r~ R~M~L~\ Vastuuelin: Tekninen lautakunta Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja Sami Laukkanen"

Transkriptio

1 EL~R~L~r~ R~M~L~\ Vastuuelin: Tekninen lautakunta Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja Sami Laukkanen TP2009 TP2OIO TA2OII TA2012 T52013 TS2014 Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Suunnitelmapoistot Tilikauden tulos TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄN KUVAUS Teknisen lautakunnan tehtävänä on luoda puitteet kunnallisille toiminnoille sekä huolehtia vflhtyisästä ja turvallisesta elinympäristöstä. Tuottaa taloudellisesti hallinnon alaan kuuluvia laadukkaita palveluja muille hallintokunnille ja kaupunkilaisille. 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA SEN MUUTOKSET Sote -kuntayhtymä Selänne on toiminut kaksi vuotta. Selänteelle on vuokrattuna niiden tarvitsemat tilat. Vanhusten palvelukeskuksen huoneistoremontti on valmistunut. Kaavateiden peruskorjaukset suunnitelman vuodelta 2002 mukaisesti on korjattu. Järvien pohjoisosan kunnostushankkeen osa 1 on valmistunut vuoden 2011 loppuun mennessä. Rakennusmestari Matti Tanttu on jäänyt pois viran hoitamisesta heinäkuussa 2011 ja jää eläkkeelle Viransijaisena toimii ko. ajankohtaan saakka rakennusmestari Antti Taskinen. 3. YLEISPERUSTELUT (TOIMINTA JA MÄÄRÄRAHAT) KBnteistöjen kustannuksia nostaa lämmityskustannukset. Polttoaineiden ja kaukolämmön hinta on noussut ja vuoden kaltaisun kylmnn talvhn on varauduttava. Jätehuoltomaksuja on jouduttu myös nostamaan todellisten kustannusten mukaisiksi. Perusturvan siirtyminen selänteeseen aiheuttaa sen, että ruokapalvelujen kustannusten jakaminen sivistystoimen ja Selänteen kesken on tehtävä tarkasti, koska Selänteen ateriapalvelujen kustannukset eivät saa rasittaa oppilasruokailua. Terveyskeskuksen ja vanhusten palvelukeskuksen keittiöissä valmistetaan viikonloppuisin ruoat. Keittäjät ovat viikonloppuisin työnkierrossa. Yksityisteiden vuotuinen kunnossapitoavustus pidetään entisellään, eli PeruskorjauksHn on varattu vuodelle 2012 yhteensä EI avustettavat tiet ovat Vattula 5620, Lahnakangas , Lohvanjoki 1 380, Sammallahti (osa vuonna 2011) ja Solleikko Metsänmyyntitulot pidetään ennallaan, eli Investoinnit: Suurimmat investoinnit ovat risteysalueen infran laajentaminen , ILME-hanke vanhojen teollisuusalueiden korjaamiselle , Jänisniemen alueen viemäröintihanke ja Köpsin palvelukeskuksen soluasuntojen remontointi SITOVAT TOIMINNALLISET TAVOITTEET (MÄÄRÄ, LAATU JA TALOUDELLISUUS) Tavoite!toimenpide Seuranta(mittari 1.Esco-projekti, seuranta kustannuksista. 1 Kustannusten alentaminen /vuosi. 5. TUNNUSLUVUT JA MITTARIT

2 TUNNUSLUKUIMITTARI TP2009~ TP2OIO TA2OII TA2012 TS2013 TS2O14~ Kiinteistöjen Gulkiset) , ,30 3,30 lämmityskustannukset /m2 Kiinteistöjen sflvous 1m2 28,28 27,49 29, ,03 32,03 Kaavateiden kunnossapito Ikm Kadut 39,25 km 6. SUUNNITELMAVUODET Kaavateiden uuden peruskorjaussuunnitelman (2012) toteutus olisi vuodelle ja mahdollisesti eteenpäin. Pyhäjärven kunnostusprojektin toisen osan toteutus olisi vuodelle Valkoisen talon purku vuonna Köpsin palvelukeskuksen remontointi jatkuu ~ vuonna * -... Vastuuhenkilö: Työpajan vetäjä Antti Taskinen ~ TP2009 TP2OIO[ TA2OII TA2012 TS2013 TS2014 Toimintatulot ] Toimintamenot Toimintakate Suunnitelmapoistot Tilikaudentulos TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄN KUVAUS Työpajan toiminta-ajatus on työllistää nuoria pitkäaikaistyöttömiä sekä antaa heille ensimmäinen pitempiaikainen työsuhde. Tavoitteena on, nuori työpajajakson aikana aktivoituu sekä miettii itselleen tulevaisuudensuunnitelman ja oppii työssäolon perusasiat. Tavoitteena on myös, että pajajakso madaltaisi nuoren kynnystä hakeutua yritysten palvelukseen. Työpajalla myös työskentelee työharjoittelussa pitkäaikaistyöttömiä, heille paja tarjoaa paikan työkunnon ylläpitämiseen sekä uusien mahdollisuuksien avaamiseen. Pajalla työskentelee myös yhdyskuntapalvelua suorittavia henkilöitä sekä oppilaitosten kautta tulevia työharjoittelijoita. 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA SEN MUUTOKSET Työpaja toimii puusepän alalla. Pajalla valmistetaan kairanäytelaatikoita, kuormalavoja sekä erilaisia huonekalukomponentteja. kaupungin leikkikenttien yleiskunnosta sekä ulkoleikkivälineiden turvallisuudesta huolehtiminen sekä muut kaupungin sisäisen työt kuuluu työpajalle. Keskitetyn ruokahuollot kuljetukset ovat myös toiminnan pnrissä. Tuotannollisena tavoitteena on kehittää työpajaa puusepän verstaana ja kasvattaa tuotantoa työpajalle sopivilla töillä jolloin voimme tarjota työpaikan useammalle sitä tarvitsevalle. 3. YLEISPERUSTELUT (TOIMINTA JA MÄÄRÄRAHAT) Tavoitteena on lisätä työkokeilun kautta tulevien henkilöiden määrää, tällä tavoin kaupungille tulee säästöjä kaupungin muutoin henkilöille maksamien toimeentulotukien sekä työmarkkinatukien muodossa. Laskennalliset kulut kaupungille henkilöistä, mikäli hän ei olisi työpajan tukitoimien piirissä ovat n. 370 )kk (toimeentulotuki) tai 220 Ikk (työmarkkinatuen kaupungin osuus). 5. TUNNUSLUVUT JA MITTARIT TUNNUSLUKU 1 MITTARI 1L TP TP TA 2011 [~g~~gj TS TS 2014

3 Pa&akso henkilöä!kk VESI J Vi.EM il~j.s Vastuuhenkilö: Käyttöpäällikkö Ilkka Nurminen TP2009 TP2QIO TA2OII TA2012 TS2013 TS2014 Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Suunnitelma oistot Tilikauden tulos TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄN KUVAUS Vesi- ja viemärilaitoksen tehtävä on laadukkaan talousveden hankinta ja jakelu asiakkailleen sekä jäteveden vastaanotto ja puhdistaminen lupaehtojen mukaisesti. Vesi- ja viemärilaitoksen tulee toimia luotettavasti ja edullisesti sopimuksien mukaan. 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA SEN MUUTOKSET Vesi- ja viemärilaitoksen toimintaa on varrnennettu automaatiota lisäämällä ja samalla varmistettu ohjausten toiminta varavoimalaitteilla. Vesilaitokselle asennetthn varavoima sekä Erkkilänmäen paineenkorottamolle. Haaralan alavesiasema on toiminut odotetulla tavalla. Vesivuotoja, jotka ovat olleet pitempiaikaisia ja asiakkaille haitallisia on 1 kpl sekä vanhojen linjojen heikkojen kohtien paikallistamista on tehostettu. Johtolinjojen merkkausta jatketaan vielä keväällä Kohisevan vedenottamolle on kiinteä kunnonvalvonta käytössä. Jätevedenpuhdistamon toiminta on pääasiassa ollut erinomaista, mittaroinnit kalibroithn sekä kuivatun lietteen poistoon hankittiin uusi lietepuristin. Jäteveden puhdistamolle rakennettiin uusi etupiha-alue, liittyen mm. lupaehtoihin. Viemärivuotovesien kartoitus on tehty ja tulosten perusteella tehdään kartoitus saneeraustarpeista. Haja-asutusalueiden viemäröinti toteutettiin Mustaparran alueella ja näin asiakkaita tuli lisää. 3. YLEISPERUSTELUT (TOIMINTA JA MÄÄRÄRAHAT) Vesi-ja viemäriverkoston peruskunnostusta jatketaan asemakaava-alueella. Haja asutusalueen viemäröintiä jatketaan sekä vuotovesien määrän vähentämistä. Vesi- ja viemärilaitokselle palkataan yksi työntekijä korvaamaan eläkkeelle lähteneitä. Jätevesipuhdistamon toimintaa edelleen pyritään parantamaan nhn, että puhdistuksen laatu ei vaihtele suuresti. Jäteveden käyttömaksu pysyy ennallaan1 joka on 1,92 /m3, alv 0%. Talousveden käyttömaksu pysyy ennallaan, joka on 1,10 1m3, alv 0%. Investoinnit Vesijohtoverkoston peruskorjaukseen varataan , sisältää taajaman ja haja asutusalueen. Edelleen jatketaan automaation laajentamista verkoston mittaroinnilla sekä Pitkänkankaan automatisoinnilla Asemakaava-alueella palopostien uusiminen Hankitaan uudempi 4-veto huoltoauto ja varaudutaan risteysalueen verkoston laajentamiseen. 4. SITOVAT TOIMINNALLISET TAVOITTEET (MÄÄRÄ, LAATU JA TALOUDELLISUUS) Tavoiteltoimen ide Seurantalmittari 1. Vuotovesien vähentäminen vesi %/vuosi. 2. Vuotovesien vähentäminen ätevesi %Ivuosi. 5. TUNNUSLUVLJT JA MITTARIT

4 LTUNNUSLUKU!MITTARI Lpumpattu vesimäärä TP TP TA2OII TA TS TS Myyty vesimäärä Myyty jätevesimäärä Puhdistamolle tullut jätevesimäärä 6. SUUNNITELMAVUODET Haja-asutusalueen viemäröinnin rakentamisen jatkaminen. Kohisevan ja Pitkänkankaan verkostojen yhdistäminen järven eteläpuolelta. Verkostotietojen tarkentaminen maastoon ja atk:lle. Varaudutaan risteysalueen vesi-ja viemäriverkoston laajentamiseen. Vastuuhenkilö: Käyttäpäällikkö Ilkka Nurminen TP2009 TP2OIO TA2011 TA2012 TS2013 TS2014 Toimintatulot ] Toimintamenot Toimintakate Suunnitelmapoistot Tilikaudentulos ] TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄN KUVAUS Kaukolämpö tarkoittaa luotettavaa, helppoa ja edullista lämmöntoimitusta. Kaukolämpölaitos toimii pääasiassa biopolttoaineella, joka on ympäristöystävällistä. Laitoksen tehtävä on taata asiakkaille luotettavasti edullista energiaa. Kaukolämpöön voi liittyä uudet ja vanhat khnteistöt, joissa on vesikiertoinen lämmitysmuoto ja sijainti on lähellä runkolinjaa. 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA SEN MUUTOKSET Pyhäjärvellä on kaukolämpölinjastoa teollisuusalueen-, keskustan-, Köpsin -I valtateiden risteysalueella sekä Ruotasen alueella. Keskustan alueella on tasaisesti khnteistöt vaihtaneet öljylämmityksen kaukolämpöön. Valtateiden risteysalueelle tulee vuodelle 2012 uusia kflnteistöjä, jonka vuoksi tulee tarve mahdollisesti muuttaa lämmitys öljystä kunteänpolttoaineen lämmöntuotantoon. Ruotasen alue siirtyi kaukolämpölaitoksen haltuun. Olemassa oleva lämmöntuotanto vaihdetaan knnteänpolttoaineen laitokseksi. Eri verkostojen hinnoittetuperuste on yhtenevä ja verkostojen energian hinta määräytyy toteutuman mukaan. 3. YLEISPERUSTELUT (TOIMINTA JA MÄÄRÄRAHAT) Kaukolämmön hintaan keskustan alueella tulee 5,96% hinnan korotus eli hinta on ,30 alv 0%! Mwh. Liittymis- ja perusmaksut on sidottu rakennuskustannusindeksiin. Hinnan nousu johtuu biopolttoaineen sekä yleisistä hintojen noususta. Muiden verkostoiden hinnat tarkistetaan neljännesvuosittain. Lämmitysöljyä käytetään huippujentasaajana keskustan alueella ja muilla alueilla se on polttoaine osan vuodesta. Lämpölaitoksella on kaksi laitosmiestä sekä tekninen päivystys (1 hlö) päivystysaikoina. Verkostoa on korjattu tarpeen mukaan. Kaukolukujärjestelmän asennus on loppusuoralla, minkä asennus tilattu ulkopuoliselta toimijalta. Ruotasen kaukolämpöverkko on vanha ja Fortum Lämpö on tehnyt linjaston kriittisten pisteiden korjauksia. Asiakkaat siirtyvät meille ilman liittymiskuluja ja energiamittaus sekä luentajärjestelmä yhdistyy. Investoinnit

5 Ruotasen alueen kaukolämpölaitoksen välitön saneeraus sekä linjaventtiilien ja haaroituskaivojen korjaus. Keskustan KPA laitoksella tulee tuhkakuljettimen ja polttoaineen ruuviputken uusiminen. Kaukolämpölinjoja peruskorjataan suunnitelmien mukaan sekä rakennetaan uusia linjoja. Risteysalueella tehdään uusia Ihttymiä sekä lisätään khnteää polttoainetta käyttävä laitos jos kulutusmäärät nousevat riittävästi. 4. SITOVAT TOIMINNALLISET TAVOITTEET (MÄÄRÄ, LAATU JA TALOUDELLISUUS) Tavoiteltoimenpide Seurantalmittari 1.Päivystyskäyntien määrän pitäminen nykyisellään kpl/vuosi. 2.Hallitsemattomat seisakit, syyn analysointi ] kpl/vuosi. 3.Kaukoluenta käyttöön 100%. 4. Uusia asiakkaita olemassa olevaan verkkoon kpl/vuosi. 5. TUNNUSLUVUT JA MITTARIT TUNNUSLUKU 1 MITTARI 1 TP TP TA 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 Kotimaisella polttoaineella tuotettu lämpö MWh/vuosi Kaukolämmön myynti Mwh SUUNNITELMAVUODET Risteysalueelle arvioidaan tulevan lisää asiakkaita,mikä mahdollistaa oman KPA laitoksen rakentamisen sekä linjaston laajennusta kaavoitetulle alueelle. Keskustan alueen KPA laitokselle on odotettavissa laajennuksen tarve, johtuen öljyn ja sähkön hinnasta. Ruotasen alueen Iämmöntarve tarkentuu myös näinä vuosina

6 TEKNINEN LAUTAKUNTA, TALOUSARVIO 2012 Tekninen toimi TA2O11 TA2012 Tulot , ,00 106,77% Menot , ,00 105,77% Netto , ,00 95,90% Poistot , ,00 105,07 % YHTEENSÄ , ,00 102,01% Vesi-ja viemärilaitos TA2O11 TA2012 Tulot , ,00 98,83 % Menot , ,00 88,14% Netto , ,00 118,23 % Poistot , ,00 105,28 % YHTEENSÄ , ,00 139,65 % Kaukolämpölaitos TA2011 TA2012 Tulot , ,00 135,52 % Menot , ,00 148,93 % Netto , ,00 93,95 % Poistot , ,00 104,27 % YHTEENSÄ 78317, ,00 66,56% TEKNINEN LAUTAKUNTA YHTEENSÄ TA2011 TA2012 % Tulot , ,00 110,69% Menot , ,00 109,98% Netto , ,00 137,49 % Poistot , ,00 104,98% YHTEENSÄ , ,00 100,20%

7 Tuloslaskelnia Pyhäjär~ en kaupunki :17 Tulosyksikkö C81 Tekninen lautakunta.. Budjetoitu talousarvio 2012 /o-vertailt KUNNALLINEN TULOSLASKELMA , ,00 102,01 TOIMINTATUOTOT , ,00 106,77 Myyntituotot , ,00 103,32 Lflketoirninnan myyntituotot , ,00 81, Muut liiketoiminnan tuotot , ,00 71, Metsän myynti , ,00 100,0C Muut suoritteiden myyntituotot , ,00 105, Ateriamaksut muilta , ,00 103, Ateriamaksut sisäiset , ,00 101,4~ 3192 Muut palvelut sisäiset , ,00 107,6 Tuetja avustukset 29108, ,00 164,1~ 3300 Työllistäniistuki 28810, ,00 164,8C 3330 Muut tuet ja avustukset 298,00 298, ,0C Muut toimintatuotot , ,00 114,01 Vuokratuotot , ,00 113, Asuntojen vuokrat 0, ,00 0,0C 3420 Muiden rakennusten vuokrat , ,00 11, Maa-ja vesialueiden vuokrat , ,00 100,0C 3460 Muut vuokratuotot , ,00 97,71 Muut toimintatuotot 20665, ,00 125,2~ 3530 Muut tuotot 20665, ,00 125,2~ TOIMINTAKULUT , ,00 105,77 Henkilöstökulut , ,00 106,52 Palkat ja palkkiot , ,00 103,8~ 4001 Kk-palkat , ,00 100,2~ 4003 Tunti- ja urakkapalkat , ,00 116, Erilliskorvaukset , ,00 121,& 4005 Lomarahat 0, ,00 0,0C 4011 Vuosiloman ja muiden sijaisten palkat , ,00 142, Määräaikaisten palkat -785, ,00 292, Työllistettyjen palkat , ,00 134, Kokouspalkkiot -556,00-842,00 I5I,4~ 4031 Kokouspalkkiot, ei sotua , ,00 53, Ansionmenetyskorvaukset 0,00-200,00 0,0( 4060 Jaksotetut palkat ja palkkiot 0,00-170,00 0,0C Henkilösivukulut , ,00 104,4 Eläkekulut , ,00 104, KVTEL-maksut , ,00 106, Eläkemenoperusteiset maksut , ,00 102, Varhe-maksut -2600, ,00 67,6~ Muut henkilösivukulut , ,00 106, Kansaneläke-ja sair.vak.maksut , ,00 105, Työttömyysvakuutusmaksut , ,00 103, Tapaturmavakuutusmaksut -8890, ,00 123, Muut sosiaalivakuutusmaksut -810,00-840,00 103,7( Henkilöstökorvauksetja muut henkilöstömenojen 37950, ,00-32,07 korjauserät 4230 Sairausvakuutuskorvaukset , ,00-1 8,4~ 4240 Tapaturmakorvaukset 3 870, , Palvelujen ostot , ,00 106,8 Asiakaspalvelujen ostot , ,00 100,3C 4301 Asiakaspalvelujen ostot kunnilta , , ,0( 4303 Asiakaspalvelujen ostot muilta , ,00 104,3 Muiden palvelujen ostot , ,00 111, Toimisto- pankki-ja asiantuntijapalvelut , ,00 142, Painatukset ja ilmoitukset -4755, ,00 117,1~ 4360 Posti-ja telepalvelut , ,00 108, Vakuutukset , ,00 96,5( 4380 Puhtaanapito-ja pesulapalvelut , ,00 112,6~ 4381 Jätehuoltomaksut , ,00 114, Rakennusten ja alueiden rakentamis- ja , ,00 102,2( - kunnossapitopalvelut

8 Tuloslaskelma Pyhäjärven kaupunki :17 2 Tulosyksikkö C81 Tekninen lautakunta.. Budjetoitu. talousarvio 2012 /a-vertailt Koneiden, kaluston ja laitteiden rakentamis-ja , ,00 101,9~ kun nossapito palvelut 4420 Matkustus- ja kuljetuspalvelut , ,00 53, Henkilöstön matkakorvaukset 0, ,00 0,0C 4441 Koulutus -8500, ,00 123,5~ 4470 Muut palvelut -19, , , Sisäinen ateriapalvelu , , ,OC 4492 Muu sisäinen palvelu , ,00 152,04 Aineet, tarvikkeet ja tavarat , , ,44 Ostot tilikauden aikana , , ,44 45~0 Toimistotarvikkeet , , Kirjallisuus ,00-905,00 65, Elintarvikkeet , ,00 101, Vaatteisto -5030, ,00 131, Hoitotarvikkeet -200,00-200, ,0C 4550 SUvous-ja puhdistusaineet , ,00 100, Poltto-ja voiteluaineet -3782, ,00 124, Lämmitys , , ,6C 4571 Sähkö , ,00 106, Vesi , ,00 99, Vesi, sisäinen 0,00-200,00 0,0C 4574 Lämmitys, sisäinen , ,00 109, Kalusto -5860, ,00 146, Kalusto seurattava , ,00 126, Rakennusmateriaali , ,00 110, Muu materiaali , ,00 105,54 Avustukset , ,00 73,6 Avustukset yhteisöille , ,00 73, Avustukset yhteisöille , ,00 73,6 Muut toimintakulut ,00 107,8 Vuokrat , ,00 102, Maa-ja vesialueiden vuokrat -600,00-600,00 100,0C 4820 Rakennusten ja huoneistojen vuokrat , ,00 99,4~ 4840 Koneiden ja laitteiden vuokrat , ,00 118, Muut vuokrat -600, ,00 384,0C Muut toimintakulut -8205, ,00 171, Välilliset verot -5725, ,00 100,0C 4940 Muut kulut , ,00 497,3C 4943 Luottotappiot , ,00 100,0C POISTOT JA ARVONALENTUMISET , ,00 105,07 Suunnitelman mukaiset , ,00 105, Poistot aineettomista oikeuksista , ,00 83, Poistot muista pitkävaikutteisista menoista 0, ,00 0,0C 7130 Poistot rakennuksista , ,00 99, Poistot kflnteistä rakenteista ja laitteista , ,00 144, Poistot koneista ja kalustosta , ,00 37,9~

9 Tuloslaskeln,a Pyhäjärven vesi-/viemärilaitos :21 1 Tulosyksikkö C82 Vesi-ja viemärilaitos Budjetoitu Talousarvio 2012 %-vertaili KUNNALLINEN TULOSLASKELMA ,00 139,6 TOIMINTATUOTOT , ,00 98,& Myyntituotot ,00 99,77 Lhketoiminnan myyntituotot ,00 99, Vesi-ja jätevesimaksut , ,00 98, Vesihuollon perusmaksut , ,00 100,0C 3003 Vesihuollon INttymismaksut 18000, ,00 161,11 Muut toimintatuotot 18100, ,00 49,fl Muut toimintatuotot 18100, ,00 49,7~ 3530 Muut tuotot , ,00 49,fl TOIMINTAKULUT , ,00 88,1A Henkilöstökulut , ,00 89,9~ Palkat ja palkkiot , ,00 118, Kk-palkat , ,00 149,4~ 4003 Tunti-ja urakkapalkat , ,00 52, Erilliskorvaukset , ,00 114,8( 4005 Lomarahat 0, ,00 0,0( Henkilösivukulut , ,00 34,4~ Eläkekulut , ,00 38,9( 4100 KVTEL-maksut ,00 0,00 0,0C 4102 Eläkemerioperusteiset maksut , ,00 95,6~ 4103 Varhe-rnaksut , ,00 6,71 Muut henkilösivukulut ,00 0,00 0,0C 4150 Kansaneläke-ja sairausvakuutusmaksut -3950,00 0,00 0,0( 4160 Työttömyysvakuutusmaksut ,00 0,00 0,0( 4170 Tapaturmavakuutusmaksut -1120,00 0,00 0,0C 4180 Muut sosiaalivakuutusrnaksut -90,00 0,00 0,0C Palvelujen ostot , ,00 92,6( Muiden palvelujen ostot , ,00 92,6( 4340 Toimisto- pankki-ja asiantuntijapalvelut , ,00 100,0( 4350 Painatukset ja ilmoitukset -700,00-700,00 100,0( 4360 Posti-ja telepalvelut , ,00 85, Vakuutukset -2060, ,00 56, Puhtaanapito- ja pesulapalvelut -460,00 0,00 0,0( 4381 Jätehuoltomaksut , ,00 75,0C 4390 Rakennusten ja alueiden rakentamis- ja , ,00 78,07 kunnossapitopalvelut 4400 Koneiden, kaluston ja laitteiden rakentamis-ja kunnossapitopalvelut , ,00 107,1~ 4420 Matkustus-ja kuljetuspalvelut , ,00 50, Koulutus , ,00 100,0( 4470 Muut palvelut , ,00 111,3( Aineet, tarvikkeet ja tavarat , ,00 80,8 Ostot tilikauden aikana , ,00 80, Toimisto-ja koulutarvikkeet , ,00 100,0C 4530 Vaatteisto , ,00 176,0( 4550 Sflvous-ja puhdistusaineet -2780, ,00 61, Polifo- ja voiteluaineet , ,8C 4571 Sähkö , ,00 83,3~ 4572 Vesi ,00 0,00 0,0( 4580 Kalusto -300, ,00 466, Kalusto seurattava -2000, ,00 155,0C 4590 Rakennusmateriaali , ,00 59,& 4600 Muu materiaali , ,00 89,7~ Muut toimintakulut , ,00 160,81 Vuokrat , , , Maa- ja vesialueiden vuokrat -300,00-300, ,0( 4840 Koneiden ja laitteiden vuokrat -994, ,21 Muut toimintakulut -270,00-215,00 79,& 4900 Välilliset verot -70, ,4~ 4943 Luottotappiot -200,00-200, ,0( POISTOT JAARVONALENTUMISET , ,00 105,2

10 Tuloslaskelma Pyhäjärven vesi-/viemärilaitos :21 2 Tu~osyksikkö C82 Vesi-ja viemärilaitos.. Budjetoitu. Talousarvio 2012 /o-vertaill Suunnitelman mukaiset , , ~ 7140 Poistot kiinteistä rakenteistaja laitteista , ,00 I05,2~

TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA. T e k n i n e n TP 2008 TP 2009 TA 2010 TA 2011 TS 2012 TS 2013

TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA. T e k n i n e n TP 2008 TP 2009 TA 2010 TA 2011 TS 2012 TS 2013 TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN TOIMI T e k n i n e n TP 2008 TP 2009 TA 2010 TA 2011 TS 2012 TS 2013 lautakunta Toimintatulot 5.878.933 5.951.107 6.149.619 6.700.241 6.700.241 6.700.241 Toimintamenot 5.957.057

Lisätiedot

KÄYTTÖ TA KÄYTTÖ TA TS TS 2014 2015 2015 01-06 2016 2017 2018

KÄYTTÖ TA KÄYTTÖ TA TS TS 2014 2015 2015 01-06 2016 2017 2018 Parikkalan kunta Sivu 1 004060 Saaren koulu TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Korvaukset kunnilta ja kuntayhteisöiltä 3116 Muut myyntituotot kunnilta 4.287 3.000 Korvaukset kunnilta ja kuntayhteisöiltä

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA. Liikuntapalvelut. Liikultk KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 JA TS TP 2014 TA 2015 KS 2016 TS 2017 TS 2018

NURMIJÄRVEN KUNTA. Liikuntapalvelut. Liikultk KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 JA TS TP 2014 TA 2015 KS 2016 TS 2017 TS 2018 18434001 Liikuntapalvelun yhteiset 30 TOIMINTATUOTOT 211 0 0 0 0 340 Muut toimintatuotot 211 0 0 0 0 3500 Muut toimintatuotot 211 0 0 0 0 35370 Muut tuotot 211 0 0 0 35390 Käyttösuunnitelman oikaisutulot

Lisätiedot

Tuloslaskelma 1-12 / 2017 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma 1-12 / 2017 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma 1-12 / Valitut tositesarjat: 1,11 16264 Raportti tulostettu: 6.3.218 (1:15) Toteuma 1- Muutettu KS Jäljellä MKS Toteuma-% MKS Toteuma 1-16264 Vesihuoltolaitos Toteuma 12/ TP 216 12/ 12/216

Lisätiedot

Tilinp. Ed.TA TA Muutos Muutos Tot. Tot.% %/Ed.TA %/TP 2016 TA/Tot Hallinto/Vapaa-ajanlautakunta TULOSLASKELMA

Tilinp. Ed.TA TA Muutos Muutos Tot. Tot.% %/Ed.TA %/TP 2016 TA/Tot Hallinto/Vapaa-ajanlautakunta TULOSLASKELMA KOSKEN TL KUNTA Sivu 1 011201 Hallinto/Vapaa-ajanlautakunta TULOSLASKELMA TOIMINTAKULUT HENKILÖSTÖKULUT PALKAT JA PALKKIOT 5000 KK-palkat -35.838-37.432-37.484 0,1 4,6-28.005 74,8 5005 Kokouspalkkiot -2.124-1.400-700

Lisätiedot

Budjetti Ero % Ero Ed.vuosi

Budjetti Ero % Ero Ed.vuosi Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymä Jaksolla: 04-2019 TULOSLASKELMA Kausisaldo Kum.saldo Kum. Budjetti Budjetti Kum.saldo 04-2019 04-2019 Budjetti Ero % Ero Ed.vuosi Yh 5/13.6.2019/ 18, liite 1 TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JOKILATVAN OPISTO

TILINPÄÄTÖS JOKILATVAN OPISTO LIITE 2 TILINPÄÄTÖS 2015 7300 JOKILATVAN OPISTO Talousarvion toteutuminen 31.8.2015 mennessä KustTili raja 66,67% 7300 TP 14 TA 15 TP 15 Erotus Muutos% 3141 3192 3270 3275 3330 3420 3530 Muut myyntituotot

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 25.9.2012 liite nro 7 Virallinen budjetti Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2014-31.12.2014

Perusturvalautakunta 25.9.2012 liite nro 7 Virallinen budjetti Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2014-31.12.2014 Äänekosken kaupunki Sivu 1 01000310 Hallinto TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Muut suoritteiden myyntituotot 3140 Työsuorituksien myyntituotot 10.400 10.000 4.188 8.000-20,0 Muut suoritteiden

Lisätiedot

TP TA TA Muutos% Muutos 2013 2014 2015 eur

TP TA TA Muutos% Muutos 2013 2014 2015 eur Haapaveden kaupunki Sivu 1 Talousarvio 11:02:08 002200 Ympäristöpalv. hallinto TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Maksutuotot Yleishallinnon maksut 3200 Yleishallinnon maksut 20 Yleishallinnon maksut 20 Maksutuotot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2010 TEKNINEN TOIMI TA 2010. TA-2010 muutos

TILINPÄÄTÖS 2010 TEKNINEN TOIMI TA 2010. TA-2010 muutos TILINPÄÄTÖS TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta 2009 TA TA- muutos TA muut. jälkeen Poikkeama Toimintatulot 5.951.107 6.149.619 25.942 6.175.561 6.622.511 446.950 Toimintamenot 6.031.916

Lisätiedot

Ed.TP TA Toteutuma Poikkeama Tot.% Hallinto/Vapaa-ajanlautakunta TULOSLASKELMA

Ed.TP TA Toteutuma Poikkeama Tot.% Hallinto/Vapaa-ajanlautakunta TULOSLASKELMA KOSKEN TL KUNTA Sivu 1 011201 Hallinto/Vapaa-ajanlautakunta TULOSLASKELMA TOIMINTAKULUT HENKILÖSTÖKULUT PALKAT JA PALKKIOT 5000 KK-palkat -34.230,22-34.564,00-13.619,89 20.944,11 39,4 5005 Kokouspalkkiot

Lisätiedot

Tuloslaskelma 1-12 / 2016 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma 1-12 / 2016 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma 1-12 / 216 Valitut tositesarjat: 1,11 1635 216 Raportti tulostettu: 15.3.217 (9:44) Toteuma 1- Muutettu KS Jäljellä MKS Toteuma-% MKS Toteuma 1-1635 Kulttuuri Toteuma 12/216 TP 215 12/216

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-12 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-12 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-12 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 1835 Tili Tilinimi Toteuma 1-12/ Toteuma 12/ Muutettu KS Jäljellä MKS Toteuma-% MKS TP2017 Muutos 1-12/2017> 1835 KUNTAKEHITYS

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Liikultk KS Toteuma 1-12/2016 KS 2016

LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Liikultk KS Toteuma 1-12/2016 KS 2016 n nimi 18434000 Liikuntapalvelut 10 30 TOIMINTATUOTOT 166 177 158 000 169 856 154 000 300 Myyntituotot 3 627 3 550 3130 Muut suoritteiden myyntituotot 3 627 3 550 31990 Muut myyntituotot 3 627 3 550 321

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti tileittäin (valitut yksiköt peräkkäin

Valmisteluvaiheraportti tileittäin (valitut yksiköt peräkkäin Tili Tilin nimi 18413000 Yhteiset toiminnot 30 TOIMINTATUOTOT 188 464 76 650 11 354 11 354 73 354 300 Myyntituotot 16 944 11 650 11 354 11 354 73 354 3080 Täyden korvauksen perusteella saadut korvaukset

Lisätiedot

Sivu TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , , ,43 63,5

Sivu TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ , , ,43 63,5 Sivu 1 KUNTAYHTYMÄ Hallinto 000101 Yhtymävaltuusto 4001 kokouspalkkiot -9500,00-7649,48-1850,52 80,5-9500,00-7649,48-1850,52 80,5-9500,00-7649,48-1850,52 80,5 4100 Henkilösivukulut 4101 Eläkekulut 4100

Lisätiedot

Budj Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi

Budj Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi Pihtiputaan kunta Sivu 1 00002040 TEKNINEN LAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Liiketoiminnan myyntituotot 3050 Jätteen kulj. ja käsittel 260.000 20.925 239.075 8,0 260.000 32.920

Lisätiedot

PETU Tulosyksiköt tuloslaskelma TULOT-MENOT kasvu 2013_2014

PETU Tulosyksiköt tuloslaskelma TULOT-MENOT kasvu 2013_2014 PETU Tulosyksiköt tuloslaskelma TULOT-MENOT kasvu 2013_ 22.1.2015 1 Toimielin 39 YHT.TOIM.AL.PERUSTURVAPALVELUT TP 2012 TP 2013 12-2013 Tot. % KS + M Kasvu Kasvu 12 - Tot. % Jäljellä Poikkeama TP2013 -%

Lisätiedot

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi Viitasaaren kaupunki Sivu 1 00001040 TEKNINEN LAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Liiketoiminnan myyntituotot 3040 Joukkoliikenteen myyntitu 15-15 -100,0-15 Liiketoiminnan myyntituotot

Lisätiedot

IITIN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 6000 Kirjasto 27.9.2013 14:51:06

IITIN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 6000 Kirjasto 27.9.2013 14:51:06 IITIN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 6000 Kirjasto 27.9.2013 14:51:06 3115 Muut yhteistoimintakorvaukset -811 3135 Oppisopimuskoulutuksen koul.k -2 000-500 3140 Muut myyntituotot

Lisätiedot

3 Käyttöhäiriöiden, joiden on todettu vaikuttaneen vedenkäyttäjien veden laatuun tai saatavuuteen, lukumääräisenä tavoitteena on nolla.

3 Käyttöhäiriöiden, joiden on todettu vaikuttaneen vedenkäyttäjien veden laatuun tai saatavuuteen, lukumääräisenä tavoitteena on nolla. Keski-Uudenmaan Vesi Ky Yh/6 22.8.2019/ 22 / liite 1 TALOUSARVIO VUODELLE 2020 Toiminnalliset tavoitteet 1 Kuntayhtymän perustavoitteena on toimittaa korkealaatuista, vähintään normien mukaista talousvettä

Lisätiedot

Tilinp. TA Ta-muut. Ta + Toteutuma Poikkeama Tot. 2013 2014 2014 Ta-muutos 2014 2014 % TARVASJOEN KUNTA TULOSLASKELMA

Tilinp. TA Ta-muut. Ta + Toteutuma Poikkeama Tot. 2013 2014 2014 Ta-muutos 2014 2014 % TARVASJOEN KUNTA TULOSLASKELMA TARVASJOEN KUNTA Sivu 1 TARVASJOEN KUNTA TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 3101 Myyntitulot valtiolta 40.632 44.900,00 44.900,00 3.968,52 40.931,48 8,8 3102 Myyntitulot kunnilta 445.358 434.873,00

Lisätiedot

Budj Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi

Budj Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi Pihtiputaan kunta Sivu 1 00002040 TEKNINEN LAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Liiketoiminnan myyntituotot 3050 Jätteen kulj. ja käsittel 260.000 128.529 131.471 49,4 260.000 88.687

Lisätiedot

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi Viitasaaren kaupunki Sivu 1 00001040 TEKNINEN LAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Liiketoiminnan myyntituotot 3040 Joukkoliikenteen myyntitu 15-15 -100,0-15 3050 Jätteen kulj. ja

Lisätiedot

Budj Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi

Budj Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi Pihtiputaan kunta Sivu 1 00002040 TEKNINEN LAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Liiketoiminnan myyntituotot 3050 Jätteen kulj. ja käsittel 260.000 88.408 171.592 34,0 275.000-680

Lisätiedot

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi Viitasaaren kaupunki Sivu 1 00001040 TEKNINEN LAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Liiketoiminnan myyntituotot 3050 Jätteen kulj. ja käsittel 350.000 41.199 308.801 11,8 350.000-555

Lisätiedot

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi Viitasaaren kaupunki Sivu 1 00001040 TEKNINEN LAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Liiketoiminnan myyntituotot 3050 Jätteen kulj. ja käsittel 350.000 41.311 308.689 11,8 350.000-291

Lisätiedot

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö Budj. Toteutuma PoikkeamaKäyttö- Erotus summa % summa % ed.vuosi Viitasaaren kaupunki Sivu 1 00001040 TEKNINEN LAUTAKUNTA KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Liiketoiminnan myyntituotot 3040 Joukkoliikenteen myyntitu 15-15 -100,0 15 3050 Jätteen kulj. ja

Lisätiedot

6.000,00 TOIMINTATUOTOT

6.000,00 TOIMINTATUOTOT Jämsän Vesi Sivu 1 Ulkoinen/Sisäinen 01.01. - 31.12. 075000 Jämsän Veden hallintopalvelut 3520 Varastolisä 6.000,00 6.000,00 6.000,00 6.000,00 Valmistus omaan käyttöön 3710 Valmistus omaan käyttöön/palkat

Lisätiedot

563 OULAISTEN KAUPUNKI

563 OULAISTEN KAUPUNKI 30 PERUSTURVA TP 2016 TA+MUUT. 2017 RAAMI 2018 Ero% HKE 2018 Ero% 30.11.2017 tehty lisää karsintaa 200.000,- euroa TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 3 302 472 3 423 619 3 423 619 0,0 3 242 381-5,3 3060 Muut

Lisätiedot

KUVA 321/02.01.00/2014 4940 Muut kulut -200 * Menot yht. -432 591 Netto ennen poistoja -420 091

KUVA 321/02.01.00/2014 4940 Muut kulut -200 * Menot yht. -432 591 Netto ennen poistoja -420 091 6000 Kirjasto 3115 Muut yhteistoimintakorvaukset 0 3135 Oppisopimuskoulutuksen koul.k 0 3140 Muut myyntituotot 1 500 3275 Muut opetus- ja kult.t.maks. 11 000 3330 Muut tuet ja avustukset 0 3530 Muut tuotot

Lisätiedot

TP Yht. TA+ Toteuma 10 Toteuma 09 Tot-%/10 Arvio 2010 Arvio 2010 2009 Muutos 01-04 01-04 4 kk * 3 Va:n arvio 00000400 PERUSTURVAPALVELUT

TP Yht. TA+ Toteuma 10 Toteuma 09 Tot-%/10 Arvio 2010 Arvio 2010 2009 Muutos 01-04 01-04 4 kk * 3 Va:n arvio 00000400 PERUSTURVAPALVELUT Haukiputaan kunta Sivu 1 00000400 PERUSTURVAPALVELUT 0050 TALOUS 3000 TOIMINTATUOTOT 3001 Myyntituotot 3080 Täydet valtiolta saadut ko 3083 Lääkäreiden koulutuskorva 78 489 76 700 20 046 3 860 26,1 60

Lisätiedot

Luumäen kunta TA 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekla Tekninen osasto 19.2.2015 3

Luumäen kunta TA 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekla Tekninen osasto 19.2.2015 3 Luumäen kunta TA 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekla Tekninen osasto 19.2.2015 3 Alkuper. Ta-muutos Ta + muutos talousarvio yhteensä 7000 Tekninen toimisto 3198 Muut myyntituotot 0-7 700-7 700 * Muut suoritt.

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkä

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkä 9 2020 2021 Tili Tilin nimi 14156 YMPÄRISTÖ- JA LUPAPALVELUT TOIMIALA 30 TOIMINTATUOTOT 5 033 072 4 534 458 3 452 169 300 Myyntituotot 1 627 033 1 627 033 752 188 3050 Jätehuoltotuotot 463 700 463 700

Lisätiedot

Tuotot kulut 18.12.2014 13:09 LOPULLINEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Kustannuspaikka 520-3 Tekninen lautakunta

Tuotot kulut 18.12.2014 13:09 LOPULLINEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Kustannuspaikka 520-3 Tekninen lautakunta Tuotot kulut 18.12.2014 13:09 LOPULLINEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Kustannuspaikka 520-3 Tekninen lautakunta 2 015 5210 (Tekninen hallinto) Tuotot 4 500 3050 Jätteen kuljetuksen ja käsitte 4 500 3294 Muut palvelumaksut

Lisätiedot

Talousarvio 2016. 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto

Talousarvio 2016. 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto Talousarvio 2016 3135 Oppisopimuskoulutuksen koul.k 0 3140 Muut myyntituotot 1 000 3149 Sis.muut

Lisätiedot

TP TA TA Muutos% Muutos eur

TP TA TA Muutos% Muutos eur Haapaveden kaupunki Sivu 1 Talousarvio 12:12:40 002200 Ympäristöpalv. hallinto TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Liiketoiminnan myyntituotot 3060 Muut liiketoiminnan tuoto 39 Liiketoiminnan myyntituotot

Lisätiedot

*****TOIMINTAKATE ,70-96,61

*****TOIMINTAKATE ,70-96,61 Luumäen kunta TOT.VERT. TA+MUUTOS, TOT, +% SIVU 1 100 KUNNANHALLITUS TOIMINTATUOTOT 3186 Myyntituotot kunnilta 5.500 0 5.500 0,00 0,00 * Korvaukset kunnilta ja 5.500 0 5.500 0,00 0,00 3198 Muut myyntituotot

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 5.12.2012

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 5.12.2012 560VA Nuoriso- ja liikuntatoimi 2012 12 560TA Hallinto 3 Toimintatuotot 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 4 Toimintakulut 445 637 445 637 444 369 40 Henkilöstökulut 395 177 395 177 395 177 41 Palkat ja palkkiot

Lisätiedot

Tuotot-Kulut 30.10.2013 08:03 TA 2014 / Lautakunta vaihe /LTK 2014 Kustannuspaikka 40-4 Tekniikka ja ympäristöpalvelut TA 2013 LTK 2014 Tot%

Tuotot-Kulut 30.10.2013 08:03 TA 2014 / Lautakunta vaihe /LTK 2014 Kustannuspaikka 40-4 Tekniikka ja ympäristöpalvelut TA 2013 LTK 2014 Tot% Tuotot-Kulut 30.10.2013 08:03 TA 2014 / Lautakunta vaihe /LTK 2014 Kustannuspaikka 40-4 Tekniikka ja ympäristöpalvelut TA 2013 LTK 2014 Tot% 4000 (Tekninen lautakunta) Kulut -663 680-8 790 1 4001 Luott.henkilöiden

Lisätiedot

Päivä Pykälä Hakemus Päätös 3.3.2014 6 Kirsi Heino Teille myönnetään 1. ammattialalisä

Päivä Pykälä Hakemus Päätös 3.3.2014 6 Kirsi Heino Teille myönnetään 1. ammattialalisä Kunnanhallitus 12.5.2014 78 liite n:o 1 Kunnanjohtajan päätökset 1.3.2014-30.4.2014 :t 6-16 Päivä Pykälä Hakemus Päätös 3.3.2014 6 Kirsi Heino Teille myönnetään 1. ammattialalisä 1.3.2014 alkaen. Teille

Lisätiedot

Tili Tili(T) Kump. Kump.(T) TP 2016 TA 2017 yht TB 2018 TS 2019 TS Muut myyntituotot Myyntituotot

Tili Tili(T) Kump. Kump.(T) TP 2016 TA 2017 yht TB 2018 TS 2019 TS Muut myyntituotot Myyntituotot 3140 Muut myyntituotot -1 100 0 0 0 0 3000 Myyntituotot -1 100 0 0 0 0 3530 Muut tuotot 0-1 845 0 0 0 3540 Lahjoitukset -758 0 0 0 0 3400 Muut toimintatuotot -758-1 845 0 0 0 3000 TOIMINTATUOTOT -1 858-1

Lisätiedot

TP 2013 TA 2014 Tot

TP 2013 TA 2014 Tot 003201 Henkilöstöpalvelut TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Liiketoiminnan myyntituotot 3060 Muut liiketoiminnan tuotot 1 125 315 127 288 866 77 375 000-59 873 19,0 Liiketoiminnan myyntituotot 1 125 315 127

Lisätiedot

TP TA TA Muutos% Muutos eur

TP TA TA Muutos% Muutos eur Haapaveden kaupunki Sivu 1 Talousarvio 8:53:25 002200 Ympäristöpalv. hallinto TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Korvaukset kunnilta ja kuntayht 3100 Myyntituotot kunnilta 355 3.000 100,0-3.000

Lisätiedot

********************************************************************************* * * * 73 Tilattu 05.03.2014 14:28 SLRAPO * * SAVITAIPALEEN KUNTA

********************************************************************************* * * * 73 Tilattu 05.03.2014 14:28 SLRAPO * * SAVITAIPALEEN KUNTA ********************************************************************************* * 73 Tilattu 05.03.2014 14:28 SLRAPO * * SAVITAIPALEEN KUNTA Käynnistynyt 05.03.2014 14:28 ILKKAV * * LISTAUSKAUSI 201312

Lisätiedot

Ymptervltk 24.9.2014 15 liite: numero-osa HUOM! Vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta puuttuu sisäiset menot (mm. tilit 4484, 4487, 4491 ja 4492)

Ymptervltk 24.9.2014 15 liite: numero-osa HUOM! Vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta puuttuu sisäiset menot (mm. tilit 4484, 4487, 4491 ja 4492) Ymptervltk 24.9.2014 15 liite: numero-osa HUOM! Vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta puuttuu sisäiset menot (mm. tilit 4484, 4487, 4491 ja 4492) INTIME/Talouden Suunnittelu 5610 Eläinlääkintähuolto Selite

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS VALTUUSTO HUOM. YM. LAUKAAN KUNTA Kaavoitus- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2016 VALTUUSTO 7.12.2015 46. Tili/Kustannuspaikka TA 2016

KÄYTTÖTALOUS VALTUUSTO HUOM. YM. LAUKAAN KUNTA Kaavoitus- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2016 VALTUUSTO 7.12.2015 46. Tili/Kustannuspaikka TA 2016 TA 2016 71001 KARA-LAUTAKUNTA 2016 4000/71001 Luottamushenkilöiden palkkiot -10000 4150/71001 Kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksut -400 4341/71001 ICT-palvelut -1500 4410/71001 Majoitus- ja ravitsemuspalvelut

Lisätiedot

Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä TALOUSARVIO EHDOTUS 2019

Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä TALOUSARVIO EHDOTUS 2019 Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä TALOUSARVIO EHDOTUS 2019 TA TA KUNTAYHTYMÄ 2018 2019 Hallinto 000101 Yhtymävaltuusto 4001 kokouspalkkiot -9500-8000 -9500-8000 -9500-8000 4100 KuEL-maksut -410-400

Lisätiedot

YMP 23.1.2014. Hyrynsalmen kunta. Ympäristölautakunta. Käyttösuunnitelma 2014

YMP 23.1.2014. Hyrynsalmen kunta. Ympäristölautakunta. Käyttösuunnitelma 2014 YMP 23.1.2014 Hyrynsalmen kunta Ympäristölautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Meno- ja tulolajeittain Tekninen- ja valvontatoimi (13501) Valvonta, kaavoitus ja mittaus (13502) Liikenneväylät (13503) Liikunta-

Lisätiedot

75.812,99-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

75.812,99-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 270,00 3135 Oppisopimuskou koulutuskorvauk 0 0,00 0 0,0 0 1.033,05 3150 Sisäiset myyntituotot(sis) 560 0,00 560 0,0 0

Lisätiedot

Yksiköt peräkkäin, KS

Yksiköt peräkkäin, KS Yksiköt peräkkäin, KS Valitut tositesarjat 10000,11000 1-12 / 18530 YHT.TOIM.AL.PERUSTURVAPALVELUT 10000 Ulkoiset 11000 TA/KS muutokset 20000 Sisäiset (eliminoinnit) 185 18530 Tili Tilinimi ) 18530 YHT.TOIM.AL.PERUSTURVAPALVELUT

Lisätiedot

Luumäen kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 7000 Tekninen toimisto 10.10.2014 11:13:00

Luumäen kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 7000 Tekninen toimisto 10.10.2014 11:13:00 Luumäen kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 7000 Tekninen toimisto 10.10.2014 11:13:00 Selite TP2013 TA2014 HALL.K. % KJ TA2015 TS2016 TS2017 5103 Konsulttipalveluiden ostoa kuntoarvioiden

Lisätiedot

asiaan Ympäristölautakunnan vuoden 2013 käyttösuunnitelma YM 7.3.2013 Liittyy . Hyrynsalmen kunta Y m päristölautaku nta Käyttösuunnitelma 2013

asiaan Ympäristölautakunnan vuoden 2013 käyttösuunnitelma YM 7.3.2013 Liittyy . Hyrynsalmen kunta Y m päristölautaku nta Käyttösuunnitelma 2013 YM 7.3.2013 Liittyy asiaan Ympäristölautakunnan vuoden 2013 käyttösuunnitelma. Hyrynsalmen kunta Y m päristölautaku nta Käyttösuunnitelma 2013 Meno- ja tulolajeittain Tekninen- ja valvontatoimi (13501)

Lisätiedot

Toimintakate ,

Toimintakate , Tuloslaskelma 20.9.2017 Tammikuu-Syyskuu 2017 Kustannuspaikka: 6001, 6002, 6003, 6005, 6011, 6101, 6102, 6104, 6201, 6301, 6401, 6411, 6420, 6423, 6430, 6440, 6441, 6442, 6443, 6444, 6445, 6450, 7300,

Lisätiedot

Ed.Budj Budj Muutos %

Ed.Budj Budj Muutos % ASKOLAN KUNTA Sivu 1 006100 Rakennusvalvontayksikkö T U L O S L A S K E L M A Toimintatuotot Myyntituotot Korvaukset kunnilta kuntyhteisöiltä 3201 Muut yhteistoimintakorvaukset 123.804 128.496 3,8 Korvaukset

Lisätiedot

LIITE 4 ArnoV jk 23.10.2013 asia no 7. 750 LuonAMUSH ENKILÖJOHTO -7000 -490-49 -1800-9339 -9339 -9339 -9339 -9339 752 YLLÄPITÄJÄN HALL. JA YHT.TOIM.

LIITE 4 ArnoV jk 23.10.2013 asia no 7. 750 LuonAMUSH ENKILÖJOHTO -7000 -490-49 -1800-9339 -9339 -9339 -9339 -9339 752 YLLÄPITÄJÄN HALL. JA YHT.TOIM. POHJOIS-KARJALANAMMATrIOPISTOVALTIMO LIITE 4 ArnoV jk 23.10.2013 asia no 7 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 750 LuonAMUSH ENKILÖJOHTO Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti

Valmisteluvaiheraportti 1.11.2018 Tili Tilin nimi TP 2017 Muutettu TA 2018 Toteuma 1-9/2018 KH 6.11. Esitys KJ Muutos % TA 2017 / KH 6.11. Muutos / TP 2018 / KH 6.11 162 POMARKUN KUNTA 10 30 TOIMINTATUOTOT 2 04 672 1 98 29 1

Lisätiedot

88.022,42-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,2 0

88.022,42-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,2 0 Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 0,00 3135 Oppisopimuskou koulutuskorvauk 0 150,00 150-0,0 0 274,90 3150 Sisäiset myyntituotot(sis) 640 0,00 640 0,0 0

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) Tili Tilin nimi TP 2017 Muutettu TA 2018 Toteuma 1-10/2018 Esitys KJ KH KV Muutos % TA 2018 / KV 14.12. Muutos % TP 2017 / KV 14.12. 162 POMARKUN KUNTA 10 30 TOIMINTATUOTOT 2 054 672 1 985 529 1 400 177

Lisätiedot

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 16.11. 071010 Teknisen toimen hallinto 3285 Rakennusvalvonta- ja -tarkast 894 4001 Kokouspalkkiot -3 600-2 800,00 4002 Viranhaltijoiden palkat -57 311-27 220,00-25 685,00 4060 Jaksotetut

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 760 VESIHUOLTOLAITOS :30:38

SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 760 VESIHUOLTOLAITOS :30:38 SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT 3001 Vesimaksut 1 304 237 1 300 000 1 300 000 1 300 000 1 300 000 3002 Jätevesimaksu 2 155 439 2 100 000 2 200 000 2 200 000 2

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 410 Varhaiskasvatuksen hallinto :09:57

Ylivieskan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 410 Varhaiskasvatuksen hallinto :09:57 Ylivieskan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 410 Varhaiskasvatuksen hallinto 11.10.2016 9:09:57 3016 Myyntituotot kunnilta -7 100-100,0 3115 Muut yhteistoimintakorvaukset -7

Lisätiedot

3530 Muut tuotot 0 576 * Tulot yht. 0 576

3530 Muut tuotot 0 576 * Tulot yht. 0 576 50 Koulutuslautakunta 33 LASTEN PÄIVÄHOITO 3300 Hallinto ja yleispalvelut Talousarvio Toteuma 2015 2014 3530 Muut tuotot 0 576 * Tulot yht. 0 576 4001 Vak.kk-palkat (viranh+työsuht) -62 728-61 686 4007

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 611 TEKN. HALLINTO JA VARIKKOPALV :20:07

SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 611 TEKN. HALLINTO JA VARIKKOPALV :20:07 SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT 3128 Koulutuskorvaukset 10 3140 Muut myyntituotot 6 603 3143 Työpalv/tarvikk myynti 1 930 2 000 2 000 2 000 2 000 Myyntituotot

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS, SITOVUUSTASO ULKOISET Tili TilI Kumppanikoodi TP 2015 TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019

SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS, SITOVUUSTASO ULKOISET Tili TilI Kumppanikoodi TP 2015 TA 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 3530 Muut tuotot 0-1 845-1 845-1 900-1 945 3410 Muut tuotot yht. 0-1 845-1 845-1 900-1 945 3001 TOIMINTATUOTOT 0-1 845-1 845-1 900-1 945 4011 Luottamushenkilöiden palkkiot 12 083 13 000 13 000 13 000 13

Lisätiedot

6.117,17-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,8 0

6.117,17-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,8 0 Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 7,40 3599 Luontaisedun vastatili 0 0,00 0 0,0 0 7,40 * Muut toimintatuotot 0 0,00 0 0,0 0 7,40 *** TOIMINTATULOT (ulkoiset)

Lisätiedot

12.404,91-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,7 0

12.404,91-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,7 0 Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 14,80 3599 Luontaisedun vastatili 0 0,00 0 0,0 0 14,80 * Muut toimintatuotot 0 0,00 0 0,0 0 14,80 *** TOIMINTATULOT (ulkoiset)

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 630 KUNTATEKNIIKKA :28:43

SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 630 KUNTATEKNIIKKA :28:43 SIILINJÄRVEN KUNTA Budjettiyhteenveto Sivu 1 TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT 3050 Jätteen kulj- ja käsittelymaks 46 897 30 000 30 000 30 000 30 000 3132 Sähkön myynti 1 960 1 700 1 700 1 700 1 700 3133 Autopaikkojen

Lisätiedot

Toteutuma vuoden alusta. 6400 Maaseutupalvelujen hallinto 11.2.2015

Toteutuma vuoden alusta. 6400 Maaseutupalvelujen hallinto 11.2.2015 6400 Maaseutupalvelujen hallinto 4000 Vakituisen hlöstön palkat Kuel 0 0 0-2632 2632 ***** 4003 Kokouspalkkiot luottamustoimis -10000 0-10000 -8360-1640 83,6 4004 Muut luottamushenkilökorvaukse -3000 0-3000

Lisätiedot

Viitasalo-opiston johtokunta Liite 3

Viitasalo-opiston johtokunta Liite 3 Saarijärven kaupunki Sivu 1 Viitasalo-opiston johtokunta 20.9.2016 23 Liite 3 032100 VIITASALO-OPISTO KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Korvaukset kunnilta ja kuntayhteisöi 3115 Muut yhteistoimintakorvaukset

Lisätiedot

Käyttö B + M Käyttö Käyttö %

Käyttö B + M Käyttö Käyttö % Kittilän kunta Sivu 1 00000600 KOULUTOIMEN HALLINTO TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Tuet ja avustukset 3310 Muut tuet ja avustu 3000 Tuet ja avustukset 3000 Vuokratuotot 3450 Koneiden ja laitte 1000 Vuokratuotot

Lisätiedot

Tp Budjetti Toteuma Poikk. Tot. %

Tp Budjetti Toteuma Poikk. Tot. % Juupajoen kunta Sivu 1 JUUPAJOEN KUNTA Tulot 3001 Vesi- ja jätevesimaksut 441.715 476.730 476.053,25 676,75 99,9 3003 Vesihuollon liittymismaksut 3.360 20.000 4.890,00 15.110,00 24,5 3015 Kaukolämmön myyntituotot

Lisätiedot

Auran kunta Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 200 HALLINTO :00:48

Auran kunta Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 200 HALLINTO :00:48 Auran kunta Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 200 HALLINTO 24.9.2018 11:00:48 3140 Muut myyntituotot 3 303 3591 Sos.toimen vyörytykset 125 127 124 896 * TULOT 128 430 124 896 4001 Vak.vir.hal.kk-palkat

Lisätiedot

TP Ed.Budj. Muutos Bu+muutos BUDJETTI Muutos %

TP Ed.Budj. Muutos Bu+muutos BUDJETTI Muutos % Vaalan kunta Sivu 1 001411 Muu elinkeinotoimi 4001 Henkilöstökulut 4002 Palkat ja palkkiot 4003 Maksetut palkat ja palkkiot 4001 Vakinaisten viranhaltijain kk-pa -30.522-36.778-36.778-41.000 11,5 4003

Lisätiedot

Tili Tili(T) Kump. Kump.(T) TP 2016 TA 2017 yht TB 2018 TS 2019 TS Muut myyntituotot Myyntituotot

Tili Tili(T) Kump. Kump.(T) TP 2016 TA 2017 yht TB 2018 TS 2019 TS Muut myyntituotot Myyntituotot 3140 Muut myyntituotot -1 100 0 0 0 0 3000 Myyntituotot -1 100 0 0 0 0 3530 Muut tuotot 0-1 845 0 0 0 3540 Lahjoitukset -758 0 0 0 0 3400 Muut toimintatuotot -758-1 845 0 0 0 3000 TOIMINTATUOTOT -1 858-1

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta Talousarvion seuranta tammi-syyskuu 218 Tuloslaskelma (ilman sisäisiä eriä ja maatalouslomitusta) 1 euroa 15 1 5-5 9 594 7 621 5 37 6 54 7 24 5 298 1 771 715 2 215 1 779 1 54 77 % 73 % 72 % 81 % 75 % 819

Lisätiedot

2012 TA 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2016 2013

2012 TA 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2016 2013 TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 031010 Kunnanhallitus 4001 Kokouspalkkiot -25 312-27 000,00-25 000,00-25 750,00-26 523,00 4100 KuEL-maksut -591 4101 Eläkemenoperust.maksu -3 665-6 150,00-6 150,00-6 335,00-6 525,00

Lisätiedot

TP Budj Muutosbudj Ta+muutos Toteuma Poikkeama Käyttö %

TP Budj Muutosbudj Ta+muutos Toteuma Poikkeama Käyttö % Joroisten vesihuoltolaitos Sivu 1 001001 Vesilaitos 4000 Vakin. viranhaltijat/kk- -1 926,45-5 610-5 610,00 5 610,00 4020 Työsuhteisten kuukausipa -27 601,89-44 424-44 424,00 44 424,00 4030 Erilliskorvaukset

Lisätiedot

911 VALTIMO Toiminto: Kohde: TALOUSARVION TULOSLASKELMA 2017 Projekti:

911 VALTIMO Toiminto: Kohde: TALOUSARVION TULOSLASKELMA 2017 Projekti: 911 VALTIMO Toiminto: - - 999 Kohde: - - 565 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 217 Projekti: - - 9852 51 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TP 215 TA+MUUT. KV 217 Ero% 216 MAKSUTUOTOT 26 5 21 3 13-39, 3285 Rakennusvalvonta-

Lisätiedot

(LUVIAN KUNTA) Tehtäväalueittain menot, ympyrät, :55: KUM TOT

(LUVIAN KUNTA) Tehtäväalueittain menot, ympyrät, :55: KUM TOT LUVIAN KUNTA ( 1216 KUM TOT ) Tehtäväalueittain menot, ympyrät, 15.2.2017 14:55:36 (EUR) HALLINTO, SIVISTYSLAUTAKUNTA (00000600) 1216 KUM TOT 204 503.18 PERUSKOULUTUS (00000605) 2 857 158.38 MUU KOULUTUS

Lisätiedot

TOT Ympäristönsuojelutehtävät

TOT Ympäristönsuojelutehtävät ESPOON KAUPUNKI 44001 Ympäristönsuojelutehtävät 3 TOIMINTATULOT 49 896 48 500 39 930 39 930 39 930 300 Myyntituotot 244 0 0 0 0 300U Myyntituotot, ulkoiset 244 0 0 0 0 3152 Asiantuntijapalvelut 244 0 320

Lisätiedot

Toteutunut 2015 Ta-Tot.2015 TA-%

Toteutunut 2015 Ta-Tot.2015 TA-% Tiliraportti Tammikuu-Marraskuu 2015 Kustannuspaikka: 6001, 6002, 6003, 6005, 6011, 6101, 6102, 6103, 6104, 6201, 6301, 6401 Summatasot: Kustannuspaikka 3.11.2015 Ta Toteutunut 2015 Ta-Tot.2015 TA-% Toteutunut

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta Talousarvion seuranta tammi-marraskuu 218 Tuloslaskelma (ilman sisäisiä eriä ja maatalouslomitusta) 1 euroa 15 1 Talousarviovertailu 218 9 314 9 594 8 85 6 165 6 4176 54 5 1 973 2 1192 215 1 754 1 568

Lisätiedot

TP :30: TA 2013 POHJA 2014 YKSIKÖT 2014 TS 2015 POHJA TS 2016 POHJA

TP :30: TA 2013 POHJA 2014 YKSIKÖT 2014 TS 2015 POHJA TS 2016 POHJA Itä-Savon sairaanhoitopiiri ky Pääbudjetti 6.11.2013 14:30:54 INTIME/Talouden Suunnittelu 111 Tulosyksikkö: 820 Savonlinna Selite TP 2012 TA 2013 POHJA 2014 YKSIKÖT 2014 TS 2015 POHJA TS 2016 POHJA Muutos-%

Lisätiedot

Luumäen kunta TA 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA

Luumäen kunta TA 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA TA 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMA Vapaa-aikalautakunta 5100 Pääkirjasto 3198 Muut myyntituotot -3 700 Muut suoritt. myyntituotot -3 700 3790 Muut tuotot -3 700 4010 Vakinaisten palkat 126 200 4130 Erilliskorvaukset

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOULULAUTAKUNNAN ALAISEN TOIMINNAN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015. Budjetti 2015

HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOULULAUTAKUNNAN ALAISEN TOIMINNAN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015. Budjetti 2015 HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOULULAUTAKUNNAN ALAISEN TOIMINNAN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 Budjetti 2015 003100 Päivähoidon hallinto 4002 Vakinaisten viranhaltijoiden -82 687 4100 KuEL-maksut -14 100 KuEL

Lisätiedot

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA 2018 2015

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA 2018 2015 TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 2014 TA TA 2016 TA 2017 TA 2018 011010 Kunnallisvaalit 4001 Kokouspalkkiot -4 000,00 4003 Työsuhteisten palkat -500,00 4004 Tuntipalkat -1 500,00 4100 KuEL-maksut -450,00 4150 Kansaneläke-

Lisätiedot

TP Budj Muutosbudj Ta+muutos Toteuma Poikkeama Käyttö %

TP Budj Muutosbudj Ta+muutos Toteuma Poikkeama Käyttö % Joroisten vesihuoltolaitos Sivu 1 001001 Vesilaitos TULOSLASKELMA LIIKEVAIHTO MYYNTITUOTOT 3001 Vesi- ja jätevesimaksu 219 814,39 220 170 220 170,00-220 170,00 3003 Vesihuollon liittymism 17 234,42 5 000

Lisätiedot

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö summa %

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö summa % Kauhavan kaupunki Sivu 1 003501 Kansalaisopisto 4101 Kuel-maksut/eläkemenoperustei -12.670-888,72-11.781,28 7,0 4102 Kuel-maksut/varhemaksut -20-20,00 4305 Asiakaspalvelujen osto muilta -185.000-185.000,00

Lisätiedot

K A R A Talousarvio 2015 / KÄYTTÖSUUNNITELMA

K A R A Talousarvio 2015 / KÄYTTÖSUUNNITELMA K A R A Talousarvio 2015 / Käyttötalous Investoinnit Laskujen hyväksyjät VALTUUSTO 8.12.2014 126 KARA / Talousarvio 2015 Talousarvion erillismääräyksiä M A A N K Ä Y T T Ö O S A S T O Tulosyksiköt / Kustannuspaikat

Lisätiedot

TOIMINTAKATE ,6 VUOSIKATE ,6 TILIKAUDEN TULOS

TOIMINTAKATE ,6 VUOSIKATE ,6 TILIKAUDEN TULOS Rautjärven kunta Toteutuma sis/ulk SIVU 1 6000 Varhaiskasvatus 3135 Sop.mukaiset yht.työkorva 10.000 5.210 4.790 52,1 3190 Muut myyntitulot 100 710 610-710,0 31909SIS Muut Myyntitulot 100 0 100 0,0 * Myyntituotot

Lisätiedot

Talousarvio Toteuma

Talousarvio Toteuma 60 Kirjasto- ja kulttuuriltk 6000 Kirjasto Talousarvio Toteuma 2015 2014 3140 Muut myyntituotot 1 500 1 509 3275 Muut opetus- ja kult.t.maks. 10 000 9 330 3330 Muut tuet ja avustukset 0 10 000 3530 Muut

Lisätiedot

Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II

Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II Kinnulan kunta Sivu 1 020000 Hallintopalvelut (perusturva) Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Maksetut palkat ja palkkiot 4000 Kuukausipalkat -50 300,00-48 800,00 4020 Luottamushenkilöiden k -4 000,00-4

Lisätiedot

Tp Toteutuma Budjetti Toteutuma käyttö % Kirjastotoimi TULOSLASKELMA

Tp Toteutuma Budjetti Toteutuma käyttö % Kirjastotoimi TULOSLASKELMA Jokioisten kunta Sivu 1 003510 Kirjastotoimi TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Muut suoritteiden myyntituotot Muut myyntituotot 1.402,56 667,63 1.700,00 602,52 35,4 Muut suoritteiden myyntituotot

Lisätiedot

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu 2014 TULOSALUETARKASTELU Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu Palkat ja palkkiot 308 466 313 273-4 807 Henkilöstösivukulut 138 813 112 192 26 621 Teknisen lautakunnan luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Taipalsaaren kunta Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 300 Hallintopalvelut :37:56

Taipalsaaren kunta Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 300 Hallintopalvelut :37:56 Taipalsaaren kunta Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 300 Hallintopalvelut 14.1.2016 11:37:56 TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT 3025 Sisäiset myyntituotot 472 993 449 700 504 440 3074 Myyntitulot

Lisätiedot

Liite Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokuntaan 8.12.2015 asia nro 3. Kuopion Kuntatekniikkaliikelaitoksen talousarvion käyttösuunnitelma 2016

Liite Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokuntaan 8.12.2015 asia nro 3. Kuopion Kuntatekniikkaliikelaitoksen talousarvion käyttösuunnitelma 2016 Liite Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokuntaan 8.12.2015 asia nro 3. Kuopion Kuntatekniikkaliikelaitoksen talousarvion käyttösuunnitelma 2016 Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta 8.12.2015 Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Käyttö muutos %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Käyttö muutos % TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 031010 Kunnanhallitus 3530 Muut tuotot 11.002,14-100,0 4001 Kokouspalkkiot -25.000-25.000-31.159,90 124,6 4100 KuEL-maksut -800-800 -1.528,94 191,1 4101 Eläkemenoperust.maksu -14.929-14.929-17.043,27

Lisätiedot

2013 TA 2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 2014

2013 TA 2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 2014 TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 000100 Rahoitus 5000 Kunnan tulovero 6 444 942 6 350 000,00 6 600 000,00 6 700 000,00 6 850 000,00 5100 Kiinteistövero 518 186 570 000,00 575 000,00 575 000,00 575 000,00 5200 Osuus

Lisätiedot