1.Kaupunginhallituksen päätös ja lausuntopyyntö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1.Kaupunginhallituksen päätös ja lausuntopyyntö"

Transkriptio

1 1 Lausuntopyyntö 6781/ Palveluasuntojen rakentaminen ja Kuopion asuntotuotannon järjestäminen 1.Kaupunginhallituksen päätös ja lausuntopyyntö Kuopion kaupunginhallitus on päättänyt selvityttää mallin ikääntyneiden ja erityisryhmien asuntotuotannon toteuttamiseen. Samassa yhteydessä selvitetään kaupungin omistamien vuokrataloyhtiöiden toimialaan kuuluvan asuntotuotannon osalta optimaalinen organisaatiomalli Kuopion kaupunkikonsernissa. Varsinainen kaupunginhallituksen päätös asiasta on tämän dokumentin lopussa liitteenä 1. Asian jatkovalmistelusta vastaa kaupunginhallituksen omistajaohjausjaosto. Jaosto pyytää kaupungin omistamilta vuokrataloyhtiöiltä asiasta lausuntoa mennessä. Mahdollisessa lausunnossa pyydetään kiinnittämään huomiota yhtiönne näkökulmasta erityisesti seuraaviin kysymyksiin: - Miten vuokrataloyhtiö näkee roolinsa erityisryhmien asumisen järjestämisessä? - Miten Kuopion kaupunkikonsernin nykyistä vuokrataloyhtiörakennetta tulisi kehittää? - Millä tavoin vuokrataloyhtiö haluaa olla mukana kaupunginhallituksen päätöksen mukaisen asiakokonaisuuden valmistelussa? Mahdollinen lausunto pyydetään toimittamaan mennessä sähköisesti osoitteeseen Tiina.Tiihonen@kuopio.fi. 2. Kiinteistö-KYS Oy lausunto Miten vuokrataloyhtiö näkee roolinsa erityisryhmien asumisen järjestämisessä? Kiinteistö-KYS Oy:n yhtiöjärjestykseen 2 :ään kirjattuna yhtiön toimialana on rakennuttaa, hankkia, omistaa ja ylläpitää kiinteistöjä ja asuntoja ensisijaisesti Kuopion yliopistollisen sairaalan ja Kuopion kaupungin palveluksessa olevien henkilöiden asuntoina käytettäväksi. Enin osa yhtiön asunnoista varataan Kuopion yliopistollisen sairaalan henkilöstön käyttöön. Vuonna 2006 yhtiön asuttamissegmenttiin, yhtiöjärjestystä muuttamatta, on sitten lisätty kaupungin asuntotoimen toiveena ns. elinkeinopoliittinen asuttaminen, jolla kaupunki turvaa kasvuaan ja tarjoaa tänne työn perässä muuttaville mahdollisuuden edulliseen vuokraasumiseen. Kiinteistö-KYS Oy, Taivaanpankontie 8 D, KUOPIO Y-tunnus Sivu 1 / 9

2 2 Yhtiön toimintahistorian ajan asuttaminen on pääsääntöisesti kohdistunut yhtiöjärjestyksessä mainittuun sekä kaupungin asuntotoimen yhtiölle osoittamaan asuttamissegmenttiin ja tähän kohderyhmään kuuluu noin 85-90% kaikista asuntoa Kiinteistö-KYS Oy:ltä hakeneista ja yhtiön vuokra-asuntoon asutetuista asukkaista. Loppu asutetuista on sitten kohdistunut muuhun asukaskantaan, jotta asuntojen täyttöaste on saatu pidettyä omistajien vaatimalla erinomaisella tasolla. Kaupungin omistajaohjauksen teettämän selvityksen perusteella tarpeena olevat 3000 ikääntyvien asuntoa ja sitten 1000 erityisryhmäasuntoa vuonna 2030 tarkoittaisi tasaisella vuosittaisella tahdilla noin 250 asunnon vuosittaista rakentamista seuraavat 16 vuotta. Kiinteistö-KYS Oy:n mahdollinen ikääntyvien tai erityisryhmien asuttaminen tarkoittaisi pitkän tähtäimen suunnittelun ja strategian muuttamista sekä useamman vuoden uudistuotannon rakentamista, sillä ilman tätä tai jollain muulla tavalla saatavaa kiinteistömassaa, ei yhtiö pysty juuri muita segmenttejä asuttamaan. Yhtiöllä jo hallussaan olevasta noin 1200 asunnosta muuhun kuin asukassegmenttiin asutettujen asuntojen vapauttaminen ja mahdollinen muuttaminen sitten esimerkiksi ikääntyvien erityisryhmäasunnoiksi tarkoittaa vain noin 30 asunnon vuosittaista määrää. Lisäksi asuntokannasta on noin reilut 400 huoneistoa sellaista, jossa mm. esteettömyysasiat eivät ole ikääntyvien ja varsinkaan erityisryhmäasuttamisen edellyttämässä tasossa, sillä tämän verran vuokrahuoneistoja on hissittömissä kohteissa. Yhtiön taloudellinen tilanne sen sijaan on kohtuullisen hyvä, eli yhtiöllä on taloudellisia resursseja rakentamisen lisäämiseen. Seuraava uudiskohde on päätetty aloittaa 2015 vuoden puolella Taivaanpankontie 10F tontille. Tähän tulevan 10krs kerrostalon ja siihen tulevan noin 50 huoneiston lopullinen käyttötarkoitus voidaan vielä tässä vaiheessa suunnata myös muuhunkin kuin yhtiön oman asuttamisryhmän käyttöön. Kiinteistö-KYS Oy:llä on jo nyt Taivaanpankontie 6E:ssä käytössä malli, jolla koko kiinteistöosa on vuokrattu pitkällä vuokrasopimuksella toiselle yhtiölle ja he sitten pyörittävät kiinteistössä omaa toimintaansa. Vastaavaa mallia voidaan soveltaa myös tässä ikääntyvien tai erityisryhmäasuttamisessa, jolloin kiinteistöyhtiön roolissa toimiminen tällaisessa tapauksessa on Kiinteistö-KYS Oy:lle tuttua. Kiinteistö-KYS Oy:n hallituksessa lausuntoasiaa käsitellessä kirjattiin pöytäkirjaan päätös, että tarvittaessa yhtiö voi toimia myös rakennuttajana ja kiinteistöiden omistajana tilanteissa, joissa se vuokraa tilat toiselle osapuolelle kokonaan ja toinen osapuoli hoitaa ikääntyvien tai erityisryhmien asuttamisen. Kiinteistö-KYS Oy, Taivaanpankontie 8 D, KUOPIO Y-tunnus Sivu 2 / 9

3 Miten Kuopion kaupunkikonsernin nykyistä vuokrataloyhtiörakennetta tulisi kehittää? Yhtiön mielestä Kuopion kaupungin nykyisessä yhtiörakenteessa tai sen peruslinjassa ei ole suuria ristiriitoja. Niin Niiralan Kulma Oy:llä (NIKU), Kuopion Opiskelija-Asunnot Oy:llä (KUOPAS) kuin Kiinteistö-KYS Oy:llä on hyvin selkeät, toisistaan poikkeavat asuttamiskohderyhmät ja yhteistyötä ja tätä kautta haettavaa synergiaa voidaan tarvittaessa syventää hyvin muuttamatta varsinaisesti isompien yhtiöiden organisointimallia. Kuopion kaupunki on kasvava kaupunki. Kolme erillistä vuokrataloyhtiötä pystyvät vastaamaan parhaiten Kuopion kehittymiseen tarjoamalla omille asiakasryhmilleen hinta-laatusuhteeltaan edullista asumista. Kuopion strategiassa opiskelijat on nostettu monessa kohdassa esille. Jotta Kuopio profiloituu opiskelijakaupunkina positiivisesti edellyttää, että kaupungissa on toimivat asuntomarkkinat opiskelijoille. Yhtiöiden asiakkaat ja toimintaympäristö ovat hyvin paljon erilaiset. Esim. Kuopaksella tapahtuu vuosittain n vuokrasopimuksen irtisanomista ja suurin osa niistä ajoittuu hyvin lyhyelle aikajaksolle. Tällaisten ruuhkapiikkien hoitaminen vaatii oman tavan toimia niin asiakaspalvelussa, siivouksessa, kiinteistönhoidossa kuin korjauksissa. Vastaavasti Nikussa irtisanomisia on tasaiseen tahtiin n. 80 kpl/kk eli reilut 900 kpl vuodessa. Kuopaksen asiakaspalvelussa korostuu nuorten opiskelijoiden konkreettinen asumiseen liittyvä neuvonta. Varsinasta sosiaalista työtä asiakaspalvelussa ei tehdä. Niiralan Kulman ja sosiaalitoimen yhteistyö on nykyisin hyvää ja yhtiö huolehtii omalta osaltaan myös sosiaalisesta työstä, panostamalla asukasisännöintiin, mitä muissa yhtiöissä ei tarvitse tehdä. Vastaavasti opiskelijapuolella opiskelijat tulevat Kuopioon ympäri Suomea ja heillä ei ole vastaavaa sosiaalista tarvetta. Vähän samansuuntainen on myös Kiinteistö-KYS Oy:n tilanne. Asukastoimikuntien tarve ei tänä päivänä näytä olevan suuressa huudossa sillä yhtiön 31 kiinteistökohteessa löytyy toimiva asukastoimikunta vain viidestä. Jos kaikki vuokra-asunnot olisivat yhdessä yhtiössä, tulee monta mielenkiintoista ja haastavaa tilannetta asukasvalinnassa. Nikun velvollisuutena on valita asukkaat ensisijaisesti asunnon tarpeen mukaan, jossa sosiaaliset perusteet ovat hyvin tärkeitä. Kiinteistö-KYS OY puolestaan asuttaa myös elinkeinopoliittisesti Kuopioon muuttavia henkilöitä. Monessa tilanteessa syntyy vastakkaisasettelu siitä, kumman periaatteen mukaan valinta suoritetaan. Nykyisessä tavassa toimia tätä ongelmaa ei ole. Kuopaksen opiskelijat asioivat ja hoitavat yhtiöstä tarvitsemansa palvelut pelkästään sähköisesti netin välityksellä. Tästä syystä palvellakseen asiakkaitaan mahdollisimman hyvin, Kuopas on sähköistänyt lähes kaiken asukkaisiin liittyvän toimintansa. Myös Kiinteistö-KYS Oy on satsannut sähköisiin palveluihin ja 2015 vuoden aikana pystymme palvelemaan asiakkaan täysin sähköisesti asunnon hakemisesta vuokrasopimuksen allekirjoittamiseen. Yhtiön asuttamisryhmällä on myös hyvät valmiudet sähköiseen asiointiin. Vastaavasti Nikun asukkailla läheskään kaikilla ei ole minkäänlaista sähköistä välinettä ja lisäksi sitten vielä osaamisvajetta näiden käyttöön. Toimintojen yhdistyessä säästöä ei synny, sillä osalle asukkaista joudutaan edelleen tarjoamaan paperista toimintamallia, joka vaatii työvoimaa tämän massan käsittelyyn. Kiinteistö-KYS Oy, Taivaanpankontie 8 D, KUOPIO Y-tunnus Sivu 3 / 9

4 4 Jos vuokrataloyhtiöt yhdistettäisiin, tulisi ongelmia myös siitä, että esim. Kuopaksen asunnot kuuluvat opiskelijoiden eritysavustusryhmiin, jotka ARA luokittelee. Tämä edellyttäisi joka tapauksessa erillistä kirjanpitoa ja toiminnan erillään pitämistä. Vuokranmäärityksessä ei saisi tasata Kuopaksen ja muiden ARA-vuokria. Tämä johtaisi siihen, että Kuopas pitäisi olla tytäryhtiö. Näin ollen yhdistämisestä ei koituisi toivottuja säästöjä. Kiinteistö-KYS Oy:n omistavat Kuopion kaupunki ja Sairaanhoitopiiri lähes puoliksi ja pieni osuus on lisäksi Suomen aivotutkimus ja kuntoutussäätiöllä ( Neuron ). Yhtiöiden yhdistyessä tulisi ratkaistavaksi se kysymys, millä hintaa toiset omistajat luopuisivat tai luopuisivatko ollenkaan omasta omistuksestaan. Tämä edellyttäisi myös Kuopion kaupungilta omistajana varsin suurta taloudellista panostusta. Nykyinen tapa toimia on kustannustehokas, minkä voi päätellä Kuopion vuokraasuntojen hinta-laatusuhteesta. Suomen suurimmista kaupungeista Kuopion Araasuntojen neliövuokra on edullisin. Kukin yhtiö on profiloitunut omalle taholleen, markkinoi yhtiötään ja tuottaa palveluja omille asiakasryhmilleen tehokkaasti ts. yhtiöissä on jo käytössä kaupungin palvelutapamuutos. Yhtiöt tekevät tiivistä yhteistyötä monissa asioissa, vuoropuhelu ja asioiden pohtiminen on jatkuvaa. Yhtiöt ovat mukana IS-Hankinta Oy:ssä, jonka kautta sitten kaikenlainen yhteishankintojen kilpailuttaminen tuo merkittäviä säästöjä. Tästä esimerkkeinä ovat olleet mm. energian sekä tietoliikenteen kilpailutukset. Yhtiöiden toimistojen ja asiakaspalvelujen sijainti on optimaalinen kunkin yhtiön asiakkaiden kannalta. Niiralan Kulman, joka toinen vuosi Suomen suurimpien kaupunkien kanssa teettämä asukastyytyväisyyskysely ja imagotutkimus osoittavat yhtiön toiminnan ja palvelun olevan verrokkiryhmän parasta. Vastaavasti Kuopas on ollut aina koko opiskelija-asuntoyhteisöjen asukastyytyväisyyskyselyjen verrokkiryhmän parasta. Myös Kiinteistö-KYS Oy:n asukastyytyväisyys oli 2013 vuoden lopussa toteutetussa kyselyssä erinomaisella tasolla. Kehittämistä ja rakenteen muuttamista yhtiön mielestä tulisi tehdä Nilsiän, Karttulan, Maaningan sekä sitten mahdollisesti myöhemmin Kuopioon liitettävien vuokrataloyhtiöiden osalta. Näiden yhtiöiden mahdollinen fuusioiminen johonkin isompaan olemassa olevaan vuokrataloyhtiöön tulisi toteuttaa selkeästi omana projektinaan, jossa mietitään selkeä suunnitelma ja tutkitaan mm. verotukselliset seikat niin, että yhtiöiden talouden ja toiminnan kuntoon saattaminen tehdään selkeän suunnitelman mukaisesti jo ennen mahdollista fuusiota tai sitten fuusion jälkeen, niin että loppu tulemana on kyseisen paikkakunnan vuokra-asuntotarpeeseen hyvin vastaava asuntomäärä ja jollain tavalla myös paikalliset olot tunteva hallintomalli. Se vuokrataloyhtiö, johon näitä vuokrataloyhtiöitä sitten fuusioidaan, organisoi toimintaansa niin, että tarvittaessa asukaspalvelua ja muuta asukasneuvontaa on saatavilla myös läheltä asukkaita paikkakunnalta, vaikka sähköinen asiointi sinänsä poistaa tarpeen fyysiseltä läsnäololta. Kiinteistö-KYS Oy, Taivaanpankontie 8 D, KUOPIO Y-tunnus Sivu 4 / 9

5

6 6 LIITE1: Kuopion Kaupunginhallituksen pöytäkirjaote : Palveluasuntojen rakentaminen ja Kuopion asuntotuotannon järjestäminen Omistajaohjausjaosto : Kuntalaisten asumispalvelutarpeissa on menossa merkittävä muutos. Väestö ikääntyy ja yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu Kuopiossa vuoteen 2030 mennessä. Kuntatalouden arvioidaan edelleen heikkenevän huoltosuhteen heikkenemisen, veropohjan kaventumisen ja sosiaali- ja terveydenhuoltokulujen kasvun myötä. Kuopion kaupunki pyrkii vastaamaan näihin haasteisiin mm. uudistamalla palvelurakennettaan siten, että raskaimpia palveluja tarvitaan jatkossa nykyistä vähemmän. Kaupungin tavoitteena on asiakkaiden palvelu kokonaisvaltaisesti ja ennaltaehkäiseviä palveluja korostaen. Tähän kokonaisuuteen liittyy olennaisesti asiakkaan kokema palvelutarve ja halu asua mahdollisimman itsenäisesti kodinomaisessa ympäristössä oman toimintakykynsä rajoissa. Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumispalvelujen tarve on kartoitettu Kuopion kaupungin osalta Perusturvan ja terveydenhuollon palveluverkostojen kehittämisselvityksessä. Vuonna 2030 on Kuopion alueella arvioitu olevan ikääntyvien asumispalveluiden tarve noin asumispaikalle ja erityisryhmien asumispalveluissa noin paikalle. Sekä erityisryhmien että ikääntyvien asumispalveluita sijoitettaessa on otettava huomioon keskustapalveluiden ja lähipalveluiden saavutettavuus niille, joiden tilanne sallii vielä itsenäisen asioinnin. Palveluasumisen (erityisesti tehostettu asumispalvelu) sijoittumista ratkaistaessa on vältettävä uuslaitostumisen muotoja, kuten esimerkiksi liian suuria yksiköitä tai erityisasumisen keskittymiä. Kuopion palveluverkoston toteuttamiseen ollaan luomassa uutta mallia. Tätä varten on perustettu virkamiestyöryhmä, joka laatii palvelualueiden tarveselvitysten pohjalta vuosittaisen toteutussuunnitelman ja huolehtii maa-alueiden varauksista. Työryhmä pitää yllä palvelualueiden selvitysten pohjalta myös nykytilanteen seurantaa. Asuntojen rakentajina voivat toimia kaupungin konserniyhtiöt tai kaupungin yhteistyökumppanit, kuten esimerkiksi säätiöt, yhdistykset, yleishyödylliset kiinteistöyhtiöt tai yksityiset rakennuttajat. Kuopion kaupunki omistaa viisi vuokrataloyhtiötä. Näitä ovat Niiralan Kulma Oy, Kuopion Opiskelija-Asunnot Oy, Kiinteistö Kys Oy, Nilsiän Vuokratalot Oy ja Karttulan Vuokratalot Oy. Kiinteistö Kys Oy:n toisena omistajana on Pohjois-Savon Sairaanhoitopiiri. Maaningan kunnan liittyessä Kuopioon vuoden 2015 alussa, tulee Kuopion kaupungin omistukseen yksi vuokrataloyhtiö lisää. Kaikkiaan Kaupungin vuokrataloyhtiöissä asuu noin asukasta. Vuokrataloyhtiöiden lisäksi kaupunki omistaa yhdeksän kiinteistöyhtiötä. Kaupungin nykyisistä vuokrataloyhtiöistä yksikään ei ole asuntotuotannossaan suuntautunut ikääntyneiden ja erityisryhmien asumispalveluihin. Kaupungin tuleekin ratkaista se, mikä taho toimii kaupungin omana rakennuttajana ja kiinteistönomistajana kyseisten Kiinteistö-KYS Oy, Taivaanpankontie 8 D, KUOPIO Y-tunnus Sivu 6 / 9

7 7 ryhmien asuntotuotannossa. Samassa yhteydessä olisi perusteltua tarkastella kaupungin vuokrataloyhtiörakennetta ja sitä onko nykyinen rakenne useine eri yhtiöineen paras ja kustannustehokkain tapa tuottaa vuokra-asuntoja eri asukasryhmien tarpeisiin. Valmistelija Janne Airaksinen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Petteri Paronen Omistajaohjausjaosto ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se päättää selvityttää mallin ikääntyneiden ja erityisryhmien asuntotuotannon toteuttamiseen. Samassa yhteydessä tulee selvittää kaupungin omistamien vuokrataloyhtiöiden toimialaan kuuluvan asuntotuotannon osalta optimaalinen organisaatiomalli Kuopion kaupunkikonsernissa. Asiasta pyydetään lausuntoa myös kaupungin omistamilta vuokrataloyhtiöiltä. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Petteri Paronen Kh. hyväksyy omistajaohjausjaoston esityksen. Päätös Keskustelun kuluessa jäsen Sirpa Karjalainen esitti, että esityslistatekstistä poistetaan lause: "Samassa yhteydessä olisi perusteltua tarkastella kaupungin vuokrataloyhtiörakennetta ja sitä onko nykyinen rakenne useine eri yhteisöineen paras ja kustannustehokkain tapa tuottaa vuokraasuntoja eri asukasryhmien tarpeisiin." Esitystä ei kannatettu, joten puheenjohtaja totesi esityksen rauenneeksi. Tämän jälkeen kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. Kiinteistö-KYS Oy, Taivaanpankontie 8 D, KUOPIO Y-tunnus Sivu 7 / 9

8 LIITE2, Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin lausunto ikääntyvien ja erityisryhmien asuttamiseen sekä kaupungin vuokrataloyhtiöiden organisointiin

9

10

11 LIITE3, Suomen aivotutkimus- ja kuntotussäätiön lausunto Kiinteistö-KYS Oy:n yhtiön organisoinnin tarpeesta ja osallistumisesta ikääntyvien ja erityisryhmien asuttamiseen.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (14) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (14) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 17:00-18:40 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3832/05.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3832/05.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (1) 92 Asianro 3832/05.00/2014 Valtuustoaloite / kodinomaisia hoito- ja palvelukoteja edullisin hinnoin pienituloisille vanhuksille kuopiolaisten vanhusten pyynnöstä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-14:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen,

Lisätiedot

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Kaupunginhallitus 2.9.2019 liite nro 2 (1/9) Kaupunginvaltuusto 16.9.2019 liite nro 6 (1/9) Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Proavera Oy vahvassa, positiivisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön tulostavoite

Lisätiedot

Harri Lindqvist Helsinki

Harri Lindqvist Helsinki Harri Lindqvist Helsinki 8.5.2018 ASUMISPALVELUJEN TOIMINTAMALLIT MAAKUNNILLE JA TILAKESKUKSELLE SIIRTYVÄT ASUMISPALVELUTILAT Tilakeskus vuokraa maakunnille asumispalvelutiloja, joita ovat: Kuntayhtymiltä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 185 13.05.2013. 185 Asianro 3777/05.17.01/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 185 13.05.2013. 185 Asianro 3777/05.17.01/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) 185 Asianro 3777/05.17.01/2012 Niiralan Kulma Oy:n asukasneuvoston kirje koskien sosiaalisen asuttamisen velvoitetta 28.1.2013 36: Niiralan Kulma Oy:n asukasneuvoston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 16:45-18:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja /0 () 7 Asianro 89/0.00.0.0/0 Alueen varaaminen Männistön kaupunginosan korttelista 0 (Untamonkatu) / Kuopion Vanhustenkotiyhdistys ry Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 (1) 163 Asianro 6323/10.00.02.01/2018 Tontin 297-3-1-6 (Mäkikatu 12) vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6215/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6215/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (1) 350 Asianro 6215/10.03.02.04/2015 Kuopion Tilakeskuksen hallinnassa olevien rakennusten jakaminen tilasalkkuihin Konserniohjausjohtaja Janne Airaksinen Omistajaohjaus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (10) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (10) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-17:40 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kohtuuhintainen asuminen Kuopiossa

Kohtuuhintainen asuminen Kuopiossa Kohtuuhintainen asuminen Kuopiossa Asuntoreformiyhdistys 10.8.2010 Kari Keränen Niiralan Kulma Oy -Yhtiö perustettu 13.12.1949 - Joulukuussa vietettiin 60-vuotisjuhlat -100 % Kuopion kaupungin omistama

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (7) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 12:00-14:30 Paikka Pirtin koulu, Pirtintie 21, 70820 KUOPIO Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (5) 369 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli asetti kokouksessaan 6.6.2016 valtuustoryhmistä ja kunnallisjärjestöjen

Lisätiedot

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 32 10.03.2014 Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin 354/10.01.02/2013

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012

Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012 Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012 Suomalaisen Työn Liitto ry myönsi 11:lle yritykselle oikeuden käyttää yhteiskunnallinen yritys -nimikettä. Suomen Setlementtiliiton omistamat yritykset olivat

Lisätiedot

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri Tallinna 2.4.2014 Rakentamisen määrä Suomessa 2 Helsingin asuntokanta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (15) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (15) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 17:00-18:50 Paikka Kaupungintalo, kabinet Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja Pekka Kantanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2013 1 (5) 904 V 25.9.2013, Kaj / Valtuutettu Belle Selene Xian aloite kaupungin aravuokra-asuntojen asukasvalinnasta HEL 2013-002185 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015:

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015: Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Kaupungin ja Holiday Club Resorts Oy:n välisen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen sekä Kiinteistö Oy Seniori-Saimaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot. Erityisryhmien asuminen - kuntien keskeinen elok.2013, ARA, M. Aho

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot. Erityisryhmien asuminen - kuntien keskeinen elok.2013, ARA, M. Aho Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot Erityisryhmien asuminen - Erityisryhmien kuntien keskeinen asuminen rooli kunnan keskeinen rooli elokuu 2013 elok.2013, ARA, M. Aho Erityisryhmien

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 59 Lausunto valtiovarainministeriölle valtioneuvoston asetusluonnoksesta kunnan ja maakunnan välisen siirtymäkauden vuokrasopimuksen vuokran määräytymisestä

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija

ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo 28.10.2016 Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija ARAn kehitysohjelmat ja painopisteet Tulevaisuuden ARA-asuminen * kohtuuhintaisuus uudet konseptit

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (7) 34 Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen edustajien nimeäminen HEL 2017-001399 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa 1 kaupunginkanslian oikeuspalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 128 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 24.11.2014 Talousarviopäällikkö Pirjo

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T. Valmistelijan yhteystiedot Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T. Valmistelijan yhteystiedot Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (7) Kaupunginhallitus, 19, 15.01.2018 Asunto- ja kiinteistölautakunta, 72, 13.12.2017 Kaupunginhallitus, 10, 08.01.2018 19 Asunto- ja maapolitiikan linjaukset 2018-2021

Lisätiedot

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet Väestön ikääntyminen, palvelut ja tarvittavat investoinnit Kansalainen, kuntalainen, asiakas Vanhusten määrä lisääntyy räjähdysmäisesti, eräissä kunnissa yli 64 vuotiaiden määrä kasvaa vuoden 2015 loppuun

Lisätiedot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Oy:ssä (Lova) Lovan asukasdemokratiatyöryhmä 6.6.2014 Lovan hallitus 9.6.2014 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 4.3.2015 Lovan varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 7..0 Sivu / 7/0.0.0/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 0..0 70 Active Life Village Oy:n osakkeiden luovutus Valmistelijat / lisätiedot: Laitala Pasi, puh. (09) 86 87 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (8) 41 Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen toimialaan kuuluvien asuntoyhtiöiden edustajien nimeäminen HEL 2017-001827 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa 1 kaupunginkanslian

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16 25.02.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 16 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuuspalvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n Turvapalvelujen hoidettavaksi (Kh/Kv) Valmistelijat

Lisätiedot

Asuntohakemus. Vuokra-asunnot

Asuntohakemus. Vuokra-asunnot Asuntohakemus Vuokra-asunnot Asuntohakemus Uusi hakemus Jatkohakemus Sisäinen vaihto Täyttömalli Kaikki tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia ja ne tulee täyttää. Emme voi käsitellä puutteellisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 900/10.00.02/2014 46 5.5.2014 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura

Lisätiedot

Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin?

Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin? Palveluasumisen haasteita Millainen toimintamalli, minne (tontit) ja milloin? Kuntamarkkinat 11.9.2013. Marko Kankare kaupungingeodeetti KAUPUNKI PÄHKINÄNKUORESSA Asukasluku 46 000, kasvu alle 1 % / vuosi,

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo. Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4542/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4542/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 1 21.5.2018 51 Asianro 4542/00.01.00/2017 Talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalvelut Päätöshistoria Kaupunginhallitus 21.5.2018 1 Taloussuunnittelupäällikkö

Lisätiedot

14.9.2011. Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen. Kuntamarkkinat 14.9.2011

14.9.2011. Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen. Kuntamarkkinat 14.9.2011 Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen Kuntamarkkinat Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA Marianne Matinlassi historiaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 03.12.2012 Sivu 1 / 1 4730/02.07.00/2012 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (5) 4 Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen edustajien nimeäminen Pöydälle 29.02.2016 HEL 2016-000721 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää 1 kehottaa

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Eduskunnan ympäristövaliokunta Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Eduskunnan ympäristövaliokunta Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Eduskunnan ympäristövaliokunta Pvm 8.6.2017 Yhtiö MAAKUNTIEN TILAKESKUS OY 1 Maakuntien yhteisesti omistama osakeyhtiö, jonka tehtävä on tuottaa tilapalvelut maakuntien kaikkeen

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista

Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista Ympäristövaliokunta 29.9.2016 Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen yksityisten

Lisätiedot

VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa

VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa VN TEAS Ikääntyneiden ja erityisryhmien asumisen ja asumispalveluiden järjestäminen maakuntamallissa Tiivistelmä hankkeesta Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari 27.9.2017

Lisätiedot

1. 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..30. 2. 27 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen.30. 3. 28 Työjärjestyksen hyväksyminen 31

1. 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..30. 2. 27 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen.30. 3. 28 Työjärjestyksen hyväksyminen 31 Tekninen lautakunta 07.04.2015 29 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 4/2015 Kokousaika 07.04.2015 klo 15.00 16.22 Kokouspaikka Heikinniemi, Heikinkoti ASIAT 1. 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..30

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 184 Asianro 6341/10.00.02.01/2014 Asuntotontin 297-20-16-2 maanvuokrasopimuksen esisopimuksen laatiminen ja tontin vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

"Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen:

Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen: Kaupunginhallitus 87 11.02.2013 Lappeenrannan kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 740/002/2012 KH 87 Strategia- ja talousyksikön kirje 8.2.2013: "Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 239 15.8.2016 245 Asianro 4686/02.02.00/2016 Kuopion kaupungin lausunto Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvioesityksestä Päätöshistoria 15.8.2016

Lisätiedot

APULAISKAUPUNGINSIHTEERIN REKRYTOINTI JA KONSERNIHALLINNON UU- DELLEENJÄRJESTELY. Stpj , 10

APULAISKAUPUNGINSIHTEERIN REKRYTOINTI JA KONSERNIHALLINNON UU- DELLEENJÄRJESTELY. Stpj , 10 APULAISKAUPUNGINSIHTEERIN REKRYTOINTI JA KONSERNIHALLINNON UU- DELLEENJÄRJESTELY Stpj 15.3.2012, 10 Liite A Pietarsaaren kaupunki on rekisterinpitäjänä useilla hallinnonaloilla, joissa edellytetään tietosuojan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78 11.11.2013 Sivu 1 / 1 757/02.05.03/2013 78 Vuoden 2014 erityisryhmähankkeiden avustusten sekä niihin liittyvien korkotukilainahakemusten käsittely sekä yhden asumisoikeustalohankkeen puoltaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET Asumisviihtyvyyden parantaminen Asukkaiden aktiivisuuden ja kiinnostuksen lisääminen omaan asumiseensa ja asuinympäristöönsä Yhteistyön, avoimuuden ja vuorovaikutuksen lisääminen

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Valtion riski vs. asukkaan koti

Kommenttipuheenvuoro: Valtion riski vs. asukkaan koti Kommenttipuheenvuoro: Valtion riski vs. asukkaan koti Vuokralaiset VKL ry:n Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 22.-24.9.2017, m/s Mariella Jouni Parkkonen Toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen

Lisätiedot

Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka

Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka Esityksen pääkohdat: 1. Avustuspäätös 2. Kohdekohtaiset rajoitukset 3. Ohjaus ja valvonta ARAn avustuspäätös Avustuspäätöksessä kerrotaan,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi

Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Lähtökohdat - Norrköping 2012 - mielenterveyskuntoutujien tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen tulosperusteinen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen HELSINGIN KAUPUNKI Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen tarvekuvaus ASU -hanke Diaarinumero HEL 2016-010089 HELSINGIN KAUPUNKI TILAHALLINTO TARVEKUVAUS Kehitysvammaisten tukias.

Lisätiedot

SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY:N LAUSUNTO HE 12/2018 VP

SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY:N LAUSUNTO HE 12/2018 VP SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY:N LAUSUNTO HE 12/2018 VP 22.3.2018 SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY SAY eli Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry on asumisoikeusasuntoja omistavien yhtiöiden muodostama yhdistys.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina).

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina). Konserni- ja suunnittelujaosto 7 10.02.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 23 14.04.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 36 12.05.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 42 02.06.2015 Kaupunginhallitus 240

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta PETUR 30.09.2014 66 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-

Lisätiedot

/2006 Tauno Tuomivaara

/2006 Tauno Tuomivaara FHI:n aamiainen 10/8/2006 /2006 Tauno Tuomivaara Kommentit Susanne Jacobsonin puheenvuoroon: Elämäntapapohjaista senioriasumista VVO:n asumispalveluiden strateginen toimintamalli 1 VVO:N AVAINTIETOJA 2005

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Yritystonttia 297-8-62-4 (Siilokatu 1) koskeva esisopimuksen tekeminen / Lidl Suomi Kommandiittiyhtiö Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (2) Kaupunginvaltuusto 23 10.03.2014. 23 Asianro 1156/00.00.00/2014. Kaupunginhallitus 17.2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (2) Kaupunginvaltuusto 23 10.03.2014. 23 Asianro 1156/00.00.00/2014. Kaupunginhallitus 17.2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (2) Kaupunginvaltuusto 23 10.03.2014 23 Asianro 1156/00.00.00/2014 Muutoksia äänestysaluejakoon 15.10.2014 lukien Kaupunginhallitus 17.2.2014 69: Kaupunginlakimies

Lisätiedot

1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA. Luonnos tekninen ltk

1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA. Luonnos tekninen ltk 1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA Luonnos 16.2.2017 tekninen ltk 2(5) 1. JOHDANTO Kiinteistöstrategialla tavoitellaan kunnan rakennetun kiinteistöomaisuuden ylläpidon pitkäjänteistä kehittämistä sekä

Lisätiedot

1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto

1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto 1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA 2.11.2017 tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto 2(5) 1. JOHDANTO Kiinteistöstrategialla tavoitellaan kunnan rakennetun kiinteistöomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

ENNAKKOARVIOINTI (IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI) KOSKIEN ESPOON SAIRAALAN AULA- JA TURVALLI- SUUSPALVELUITA

ENNAKKOARVIOINTI (IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI) KOSKIEN ESPOON SAIRAALAN AULA- JA TURVALLI- SUUSPALVELUITA ENNAKKOARVIOINTI (IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI) KOSKIEN ESPOON SAIRAALAN AULA- JA TURVALLI- SUUSPALVELUITA Palveluiden järjestäminen Nykyisen mallin mukainen toiminta (0 vaihtoehto). Muutosesitys

Lisätiedot

LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta.

LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta. LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnalle Yleishyödyllisyyssäädöksiä on muutettava kohtuuhintaisen

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 31.1.2013 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia tietoja

Lisätiedot

1705 NIKU Kasarminkatu 6 ASEMAKAAVAMUUTOS, VALMISTELUAINEISTO, ALP-2 alue Vireillä oleva kaavamuutos ja sen ehdotusvaihe koskee Kuopion kaupungin omistamaa Kuopion keskustan 6. kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Omistajaohjausjaosto. Pekka Kantanen, puheenjohtaja Neeta Röppänen Tapio Tolppanen Harri Auvinen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Omistajaohjausjaosto. Pekka Kantanen, puheenjohtaja Neeta Röppänen Tapio Tolppanen Harri Auvinen Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:30-14:30 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Selvitys 1/2014 Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 21.1.2014 ARA myöntämillä investointiavustuksilla lisätään asumiskustannuksiltaan

Lisätiedot

Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö sr, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö sr, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki. SÄÄNNÖT 1 (5) LAHDEN VANHUSTEN ASUNTOSÄÄTIÖ SR:N SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö sr, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:48-13:20 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja Antti Kivelä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 44 9.4.2015 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 7.5.2015 Kaupunginhallitus 179 1.6.2015 53 Asianro 2569/00.01.02/2015 Muutosehdotus

Lisätiedot

Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen

Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen Mestariasunnot 2 / 2013 Jarkko Kankkunen Mestariasunnot konserni.... Järvenpään Mestariasunnot Oy Kiinteistö Oy Järvenpään Tilat Levysepänkatu 13 kiinteistö JMA:n 65,30 %, JL Kiinteistötaito 17,15 %, Caves

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015

Lisätiedot

MITEN RAHOITTAA HYVÄ HANKE? KIRSI KARJALAINEN ASIANTUNTIJA, HANKERAHOITUS KUOPIO 21.03.2013

MITEN RAHOITTAA HYVÄ HANKE? KIRSI KARJALAINEN ASIANTUNTIJA, HANKERAHOITUS KUOPIO 21.03.2013 MITEN RAHOITTAA HYVÄ HANKE? KIRSI KARJALAINEN ASIANTUNTIJA, HANKERAHOITUS KUOPIO 21.03.2013 Olettamuksia rahan ja kehityshankkeiden suhteesta Teoria 1: Kehityshankkeet pyrkivät tuloksiin, joita ainakin

Lisätiedot