Sisältää kutsun vaalitilaisuuteen! Ilmoittaudu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sisältää kutsun vaalitilaisuuteen! Ilmoittaudu www.lso.fi"

Transkriptio

1 Sisältää kutsun vaalitilaisuuteen! Ilmoittaudu LSO Osuuskunnan edustajiston vaalit kevät 2014

2 Käytä oikeuttasi asettua ehdolle ja äänestää Hyvä LSO Osuuskunnan jäsen, vuoden 2014 alussa voimaan astuva osuuskuntalaki sisältää lukuisia muutoksia vanhaan lakiin. Osuuskunnan tarkoitusta koskeva kohta on kuitenkin lähes sanatarkasti sama kuin vuoden 2001 osuuskuntalaissa, se kuuluu seuraavasti: Osuuskunnan toiminnan tarkoituksena on jäsenten taloudenpidon tai elinkeinon tukemiseksi harjoittaa taloudellista toimintaa siten, että jäsenet käyttävät hyväkseen osuuskunnan tarjoamia palveluita taikka palveluita, jotka osuuskunta järjestää tytäryhteisönsä avulla tai muulla tavalla. Tätä tehtävää nyt valittava edustajisto valvoo käyttämällä korkeinta päätösvaltaa osuuskunnassa. Edustajiston tehtäviin kuuluu mm. tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen, vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille, päättäminen ylijäämän käyttämisestä sekä hallintoneuvoston ja tilintarkastajien valinta. LSO Osuuskunta on panostanut voimakkaasti luottamushenkilöiden koulutukseen. Kaksi kertaa vuodessa kokoontuva edustajisto tarjoaakin erinomaisen mahdollisuuden sekä päästä seuraamaan elintarviketeollisuuden vaiheita alati muuttuvassa toimintaympäristössä että päästä vaikuttamaan Osuuskunnan pääomistaman HKScanin kehitykseen tulevaisuudessa. Edustajisto tarjoaa myös erinomaisen ponnahduslaudan yhteisten asioiden hoitamisesta kiinnostuneille nousta hallinnossa ylöspäin. Edustajiston tehtävänä on toimia linkkinä jäsenten ja Osuuskunnan välillä. Vain äänestämällä voit vaikuttaa kuka sinua edustaa. Hyvä Osuuskunnan jäsen, ole aktiivinen tulevissa vaaleissa ja käytä oikeuttasi asettua ehdolle ja äänestää. Pekka Uusitalo hallintoneuvoston puheenjohtaja LSO Osuuskunnan jäsen vuodesta 1985 Sinä päätät vaikuta elinkeinosi tulevaisuuteen Pekka Uusitalo ja Matti Murto Osallistuminen LSO Osuuskunnan edustajiston vaaliin on jäsenen etuoikeus vaikuttaa oman elinkeinonsa tulevaisuuteen. LSO Osuuskunnan edustajiston vaalit pidetään Äänestysaikaa on aikaistettu kahdella viikolla, koska aikaisemmin vaali on ajoittunut parhaimpaan kylvöaikaan. Vaaleissa valitaan 30 jäsentä uuteen edustajistoon. Edustajisto pienenee kymmenellä jäsenellä nykyisestä. Lihantuotannon voimakkaan rakennekehityksen seurauksena LSO Osuuskunnan jäsenmäärä on laskenut edellisien vaalien jäsenestä nykyiseen noin jäseneen. Jäsenten tuottama lihamäärä on silti vahvasti kasvanut samassa ajassa. Tulevissa vaaleissa valitaan yksi edustaja 50 jäsentä kohti, kun edellisissä vaaleissa vastaava luku oli 60. Suurin muutos vaaleissa on yhteen äänestysalueeseen siirtyminen. Edellisissä vaaleissa Suomi jaettiin kahdeksaan äänestysalueeseen. Tällä muutoksella halutaan lisätä äänestäjän mahdollisuuksia valita sopiva ehdokas kotipaikkakunnasta riippumatta. Toisaalta ehdolle asettuvilla on tasapuoliset mahdollisuudet tulla valituiksi. Aikaisemmin esimerkiksi savolaisella sianlihantuottajalla oli käytännössä vaikea päästä edustajistoon. Alueellisuudella ei nykyisessä toimintaympäristössä ole enää aikaisempaa merkitystä. Muutoksen toivotaan lisäävän jäsenten aktiivisuutta asettua ehdolle ja lisäävän myös äänestysaktiivisuutta. Aika näyttää minkälaisia ehdokaslistoja vaaleihin saadaan muodostettua. Listat voivat olla jatkossakin alueellisia, mutta myös eri tuotantosuunnat voivat muodostaa omia listojaan. Toisaalta ehdokkaat voivat asettua ehdolle listalle, jolla ei ole mitään yhteistä nimittäjää. Vaali käydään postivaalina. Edellisissä vaaleissa oli käytössä myös sähköinen vaalitapa. Päädyimme postivaaliin, koska haluamme järjestää vaalit mahdollisimman selkeänä ja samalla antaa kaikille jäsenille tasapuolisen mahdollisuuden osallistua vaaliin. Sähköinen vaali on kuitenkin tulevaisuutta ja tulee käyttöön jatkossa, kunhan kaikilla on tasapuoliset mahdollisuudet osallistua siihen. Järjestämme seitsemän vaalitilaisuutta ympäri toimialueen Turusta Outokumpuun. Tilaisuuksissa kerrotaan niin LSO Osuuskunnan kuin HKScanin kuulumiset. Samalla käydään läpi vaalin toteuttaminen ja vaaliin ehdolle asettuminen. Lisäksi osallistujille tarjotaan maittava päivällinen, eikä kotiin tarvitse kenenkään lähteä tyhjin käsin. Pientä jännitystäkin on luvassa. LSO Osuuskunnan edustajiston vaalissa ehdolle asettuminen ja äänestäminen on jäsenyyden tuoma mahdollisuus vaikuttaa oman elinkeinon tulevaisuuteen. LSO Osuuskunta käyttää merkittävää omistajavaltaa Suomen suurimmassa elintarvikealan yrityksessä HKScanissa. Käytä valtaasi ja ole aktiivinen tulevassa LSO Osuuskunnan edustajiston vaalissa. Matti Murto hallituksen puheenjohtaja LSO Osuuskunnan jäsen vuodesta

3 Marko Onnela, Loimaa Eri tuotantosuuntia edustavat tuottajat kertovat mietteitään tuotannon haasteista ja tulevista vaaleista. Marko Onnela, Loimaa LSO Osuuskunnan hallintoneuvoston jäsen, sikatyöryhmän puheenjohtaja, sianlihantuottaja LSO Osuuskunnan jäsen vuodesta 2001 :: Me suomalaiset tuottajat olemme vähitellen harjoittelemassa markkinataloutta, markkinat ovat aika ajoin näyttäneet melkein kaikilla tuotantosuunnilla karheampaa puoltaan. Hyviäkin hetkiä on kuluneelle viidelle vuodelle osunut, kovasti vain lyhyitä ovat olleet. :: Markkinoilla tulee pärjätä ja vaatii uudenlaista ajattelua meiltä tuottajilta ja miksei yhteisöiltäkin. Jokaisella pitää olla selviytymisstrategia heikkojen aikojen yli ja pitää varoa juoksemasta takki auki kulman takana vaanivaan suonsilmäkkeeseen. :: Osuuskunta edustaa vakautta ja varmistaa jo strategiansakin mukaisesti, että meillä on tuotteillemme markkinakanava. Jos toimisimme pelkästään markkinavoimien varassa, joutuisimme aika ajoin tilanteeseen, jossa omat tuotteemme eivät pystyisi kilpailemaan tuonnin kanssa. Terveiset kentältä :: Omistajuudesta ja vakaudesta tulee huolehtia jatkossakin, näkemystä ja näkökulmaa pitää löytyä puolueettomasti tuotantosuunnasta, alueesta tai muusta osuuskunnan kannalta epäolennaisesta sidonnaisuudesta huolimatta. :: Miksi kannattaa olla äänestämättä? 5

4 Ilkka Uusitalo, Salo Mikko Leikola ja Anu Juurakko, Lohja Ilkka Uusitalo, Salo LSO Osuuskunnan hallituksen jäsen, broilerinlihantuottaja LSO Osuuskunnan jäsen vuodesta 2005 :: HKScanin suurimpana omistajana LSO:lla on iso vastuu ja samalla mahdollisuus vaikuttaa. Ja näin turvata suomalaista lihantuotantoa. :: Tällä hetkellä suurin haaste on pitkään jatkunut huono kannattavuus lihantuotantotiloilla. Lisäksi voimistuneet hintavaihtelut ja epävarmuus tukien jatkosta aiheuttavat ongelmia. Kaikki nämä mainitut haasteet yhdessä luovat tilanteen, jossa uus- ja korvausinvestointeja tiloilla ei juuri tehdä. Kotimaisen lihantuotannon varmistamiseksi pidemmällä aikavälillä, investoinnit olisivat nopeassa tahdissa välttämättömiä. :: Vain mukana olemalla voi vaikuttaa. :: Jokainen jäsen omistaa osuutensa LSO:sta ja jokainen omistaja luonnollisesti haluaa päättää mitä omaisuudellaan tekee. Äänestä ja ole mukana päätöksenteossa! :: Lihantuotannon jatkuvuuden kannalta olisi tärkeintä pystyä viemään tilatason kustannusten nousu kauppaan ja kuluttajalle asti. Koko ruoantuotantoketjussa tuottajan ja teollisuuden osuutta on pystyttävä nostamaan kestävälle tasolle. Kotimaiselle, laadukkaalle ja vastuullisesti tuotetulle lihalle on saatava arvoisensa hinta. Tilatasolla kustannustehokkuutta on edelleen lisättävä ja varmistettava tuotanto- ja investointitukien jatkuvuus riittävällä tasolla. Kalle Tapola, Hauho LSO Osuuskunnan edustajiston jäsen, nautatyöryhmän jäsen, maidon- ja naudanlihantuottaja LSO Osuuskunnan jäsen vuodesta 2005 Kalle Tapola, Hauho :: LSO Osuuskunta luo toimintaedellytyksiä ja edistää jäsentensä kannattavaa lihantuotantoa käyttämällä omistajavaltaa HKScanissa. Säilyttämällä omistajavaltansa merkittävässä osassa suomalaista elintarviketeollisuutta, LSO samalla luo markkinakanavan jäsentensä tuottamalle kotimaiselle lihalle. LSO Osuuskunta harjoittaa myös aktiivista edunvalvontaa ja vaikuttamista oman alansa sidosryhmiä kohtaan. :: Haasteellisessa toimintaympäristössä tuleva edustajisto on paljon vartijana. Sen pitää pystyä hahmottamaan koko tuotantoketjun etu ja tekemään aktiivista ja vastuullista omistajapolitiikkaa, takertumatta alue- ja tuotantosuuntarajoihin. Aina tarvitaan myös rakentavaa kritiikkiä ja rohkeaa epäkohtiin puuttumista. :: Vain äänestämällä voi saada oman äänensä kuuluviin ja vaikuttaa edustajiston kokoonpanoon. Edustajisto käyttää ylintä päätäntävaltaa Osuuskunnassa ja valitsee myös henkilöitä hallinnon seuraavalle tasolle. Mikko Leikola, Lohja LSO Osuuskunnan hallintoneuvoston jäsen, hallintoneuvoston nimitysvaliokunnan jäsen, rotukarjan kasvattaja LSO Osuuskunnan jäsen vuodesta 1992 :: Kuluttajien luottamuksen ja sitoutumisen ylläpito kotimaiseen tuotantoon. Poliittiset päätökset antavat suunnan tuotannolle. :: Koko ketjun, alkutuottajat mukaan lukien, on itse nostettava pää pystyyn ja vaikutettava asioihin. Yhteistyö on voimaa. :: Suomalaisesta lihasta on saatava korkeampi hinta kuin muualla Euroopassa, meidän kustannukset tulevat aina olemaan korkeampia. Täytyy etsiä keinoja kilpailuun puhtaudesta, jäljitettävyydestä ja kaikista niistä muistakin asioista missä me olemme parhaita. :: Lihantuotannon jatkuvuus Suomessa varmistetaan nykyaikaisella avoimella ja uudistuvalla osuustoiminnalla joka maksaa, palvelee ja toimii hyvin ja nopeasti. Kuluttajien on voitava luottaa meihin kaikissa tilanteissa. :: LSO Osuuskunnan rooli korostuu kilpailussa tuontilihaa kohtaan. Osuuskunta on myös tärkeä yhdistävä tekijä meille suomalaisille kotieläintiloille muuttuvassa tukitilanteessa. LSO on aikanaan perustettu meitä varten. :: Osuuskunta on juuri sellainen kuin me osuuskunnan jäsenet siitä teemme. Edustajistoon äänestetyn tulee olla äänestäjiensä äänitorvi, kertoa kentältä kuulemansa toiveet ja uudistustarpeet. Näin osuuskunta pysyy ajan tasalla ja kehittyy. :: Lihantuottajalle paras tapa viedä suomalaista lihantuotantoa eteenpäin on äänestää talonpoikien perustamassa ja omistamassa lihaosuuskunnassa. Luotettavalle edustajiston jäsenelle voit aina kertoa kehitysehdotuksistasi. 6 7

5 Kansainvälinen suomalainen Mikä on suomalaisen lihan merkitys ja arvo HKScanille? :: Paikallisesti ja vastuullisesti tuotettu, sekä alkuperältään tunnettu ja saatavuudeltaan varmistettu laatuliha on perusta koko HKScanin liiketoiminnalle Suomessa. Miten yhtiö tuottaa lisäarvoa suomalaiselle lihalle ja omalta osaltaan luo edellytykset suomalaisen lihantuotannon jatkuvuudelle? Juha Kylämäki Hallitus vastaa :: Yhtiön 100-vuotisen historian saatossa kertynyt kokemus ja varmuus suomalaisessa lihaliiketoiminnassa tuo vertaansa vailla olevaa osaamista lihan jalostamiselle markkinoilla tunnetuiksi ja maistuviksi tuotteiksi. HKScanin kotimaisissa premium-tuotebrändeissä HK ja Kariniemen käytetään vain suomalaista alkuperää olevaa lihaa, jolle luodaan arvoaan vastaava laatumielikuva. Miksi yhtiö on suomalaisen lihantuottajan kannattava kumppani? :: HKScan on vuosien varrella rakentunut lounaissuomalaisesta lihatalosta Suomen ja lähialueiden tunnetuimmaksi toimijaksi ja markkinajohtajaksi. Rakenteensa ja osaa- HKScan-konserni on johtava pohjoismainen vastuullisesti toimiva lihatalo. Se tuottaa lisäarvoa asiakkailleen ja kuluttajilleen vahvojen brändien, maistuvien tuotteiden, tehokkaan ja läpinäkyvän tuotantoketjun sekä ammattitaitoisen henkilöstön avulla. HKScanin tuotteet kuuluvat kuluttajien arkeen ja juhlaan. Yhtiö valmistaa, myy ja markkinoi mm. sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmisruokia. Asiakkaita ovat vähittäiskauppa-, Food Service-, teollisuus- ja vientisektorit. Konsernin kotimarkkinoita ovat Suomi, Ruotsi, Tanska, Baltia ja Puola ja sillä on toimintaa kymmenessä Euroopan maassa. Vuonna 2012 liikevaihto oli 2,5 miljardia euroa ja konsernin palveluksessa oli keskimäärin henkilöä. HKScan nousi muutama vuosi sitten Suomen suurimmaksi elintarvikealan yritykseksi voimakkaan kansainvälistyminen myötä. Vuonna 2012 HKScan-konsernin liikevaihdosta runsaat kaksi kolmasosaa tuli Suomen ulkopuolelta. Kansainvälistymisen aikana, vuodesta 1998 lähtien, HKScanin liikevaihto on yli viisinkertaistunut ja henkilöstön määrä lähes kolminkertaistunut. LSO Osuuskunta on HKScanin suurin omistaja ja sillä on 34,9 % yhtiön osakkeista ja 69,3 % äänimäärästä. Suomalaiset lihantuottajat käyttävät LSO Osuuskunnan välityksellä pääomistajan äänivaltaa yhtiössä. Omat sopimustuottajat ovat avainasemassa HKScan-konserni ohjaa, kehittää ja arvioi kaikilla kotimarkkinoillaan koko alkutuotannon ketjua tuotantoeläinten genetiikasta ja ruokinnasta alkaen. Konsernilla oli vuonna 2012 noin lihan sopimustuottajaa, ja hankitun lihan määrä nousi yhteensä noin 460 miljoonaan kiloon. Virossa konserni omistaa itse lähes kokonaan sika- ja broilerialkutuotannon rehustuksesta alkaen. Lihan hankinnasta ja tuottajapalveluista vastaava HKScan Agri toimii yhtenäisesti konsernin kotimarkkinoilla. Oma sopimus- ja alkutuotanto mahdollistavat lihan vastuullisen hankinnan ja erinomaisen jäljitettävyyden. HKScan tehostaa myös oman teurastuskapasiteetin käyttöä. Näin HKScan pystyy pitämään konsernissa tuotetun lihan määrän korkeana, minkä vuoksi raaka-aineostoja kolmansilta osapuolilta voidaan minimoida. Kansainvälistä mutta kotimaista HKScan-konserni vahvisti päätuotemerkkiensä alkuperälupaukset kesällä Suomessa Kariniemen-tuotteiden siipikarjanliha ja HK-tuotteiden sian-, naudan- ja siipikarjanliha ovat 100-prosenttisesti suomalaista. Ruotsissa Scan-merkkisten tuotteiden liha on 100-prosenttisesti ruotsalaista. Niels Borup HKScanin hallituksen puheenjohtaja Juha Kylämäki (LSO Osuuskunnan jäsen vuodesta 1995), HKScanin hallituksen varapuheenjohtaja Niels Borup (LSO Osuuskunnan jäsen vuodesta 2007) ja HKScanin hallituksen varajäsen Mikko Nikula (LSO Osuuskunnan jäsen vuodesta 1990) vastaavat kysymyksiin. misensa ansiosta HKScan pystyy varmistamaan suomalaiselle lihantuottajalle parhaan mahdollisen logistisen ja myynnillisen toimintaympäristön tilojen tuotantosuunnista riippumatta. HKScanilla on vahva intressi kehittää koko arvoketjua pellolta pöytään. Miten suomalaisen lihantuottajan ääni kuuluu HKScanissa? :: Alkutuotantoa kehitetään yhdessä tuottajien kanssa eri tuotantosuuntien kehittämistyöryhmissä, jotka luotiin LSO Osuuskunnan tuella. LSO Osuuskunnalla on oma kirjattu omistajapolitiikkansa. Yhtiökokouksessa LSO Osuuskunta käyttää määräävää äänivaltaa ja tämän lisäksi osuuskunnan hallinto seuraa aktiivisesti yhtiön kehittymistä. Mikä merkitys on yhtiölle, että sillä on kasvollinen vastuullinen ja pitkäaikainen omistaja, jolla on selvä omistajatahto? :: Pitkäjänteisyyteen perustuva ja vastuullinen omistajuus antaa yhtiölle selkeän ja turvatun toimintaympäristön. Näin yhtiön hallitus ja johto pystyvät keskittymään yhtiön toiminnan kehittämiseen omilla kotimarkkinoillaan. Miksi Suomessa kannattaa tuottaa lihaa jatkossakin? :: Suomalaisen lihan ja lihantuotannon laadukkuus, tuoreus ja tautivapaus on maailman ehdotonta kärkeä, kuten myös lihan tuotantoketjun tehokkuus vastuullisessa toimintaympäristössä tilalta kuluttajalle. Lihantuotanto on Suomessa ekologisesti kestävällä pohjalla luonnonvarojen ja erityisesti vesivarojen käytön suhteen. Suomalaisiin perhetiloihin perustuva lihantuotanto on väistämättä yksi maailman vastuullisin tuotantomalli, josta voimme yhdessä olla ylpeitä. 8 Mikko Nikula 9

6 Vaali etujasi! LSO Osuuskunnan edustajiston vaalit 2014 Edustajisto jäsentä Hallintoneuvosto jäsentä Hallitus 5 7 jäsentä Toimitusjohtaja kutsu Tule valvomaan etujasi alueellisiin vaalitilaisuuksiin Ensi keväänä valitaan uusi edustajisto, joka käyttää LSO Osuuskunnan ylintä päätäntävaltaa. LSO on aktiivisen lihantuottajan yhteisö, joka käyttää vastuullisesti suomalaisen omistajan ääntä Euroopan suurimpiin kuuluvassa liha-alan yhtiössä HKScanissa. Nyt on ehdokasasettelun aika. Kenet sinä haluat päättämään osuuskunnan asioista? Edustajisto valitsee hallintoneuvoston, joka valitsee edelleen hallituksen jäsenet. Edustajiston vastuulle kuuluvat myös mm. osuuskunnan sääntöasiat, talouden seuranta ja valvonta sekä osuuspääoman korkojen suuruudesta päättäminen. Vaaleissa on tällä kertaa koko Suomen kattava vaalipiiri. Uuteen edustajistoon valitaan 30 jäsentä. Määräytymisperusteena on yksi edustaja viittäkymmentä LSO Osuuskunnan lihantuottajajäsentä kohden. Vaaliluetteloon otetaan kaikki ne jäsenet, joiden jäsenyys on alkanut viimeistään Edustajiston toimikausi on viisi vuotta. Vaalikelpoinen ehdokas on osuuskunnan tai sen tytär- tai osakkuusyhteisön palveluita Suomessa säännöllisesti hyväkseen käyttävä jäsen, joka on hyväksytty jäseneksi ennen Henkilöjäsenen sekä yhteisöjäsenen keskuudestaan yhteisöä edustamaan valitun luonnollisen henkilön tulee olla vaalin alkaessa 18 vuotta, mutta ei 60 vuotta täyttänyt eikä hän saa olla osuuskunnan tai sen tytär- tai osakkuusyhteisön palveluksessa eikä osuuskunnan tai sen tytär- tai osakkuusyhteisön hallintoneuvoston taikka hallituksen jäsen. Ehdokkaana oleva henkilöjäsen ei voi olla samanaikaisesti yhteisöjäsenen keskuudestaan valitsema yhteisöä edustava ehdokas. Ehdokasasettelun askeleet: Perusta valitsijayhdistys, jossa on vähintään viisi äänioikeutettua jäsentä. Jäsen voi liittyä vain yhteen valitsijayhdistykseen. Päivää perustamisasiakirja ja valitse valitsijayhdistyksen asiamies ja hänen varamiehensä. Valitsijayhdistys tarvitsee listalleen vähintään kaksi ehdokasta ja enintään kaksi kertaa sen määrän osuuskunnan sääntöjen mukaan vaalikelpoisia henkilöitä, kuin vaalipiiriin valitaan (60). Ehdokkaan nimi voi olla vain yhdessä ehdokaslistassa, eikä ehdokas itse voi olla minkään valitsijayhdistyksen jäsen. Valitsijayhdistys täyttää ehdokaslistan, johon kirjataan ehdokkaan nimi, henkilötunnus, ammatti, postiosoite ja asuinkunta. Siihen tarvitaan myös ehdokkaan allekirjoitus. Tarvittavia lomakkeita jaetaan tammikuussa alueellisissa vaalitilaisuuksissa, ja niitä voi pyytää myös Eva-Stina Engbergiltä, eva-stina.engberg@lso.fi tai puh Ehdokasasettelu päättyy , jolloin valitsijayhdistysten asiamiehet viimeistään toimittavat ehdokaslistahakemukset vaalilautakunnalle osoitteeseen LSO Osuuskunta, Vaalilautakunta, PL 50, Turku. Äänestäminen edustajiston vaalissa Äänioikeus on jokaisella jäsenellä, joka on hyväksytty jäseneksi viimeistään ja joka on vaalin alkaessa edelleen jäsenenä. Jokaisella jäsenellä on yksi ääni. Edustajiston jäsenet valitaan suhteellisella vaalitavalla. Ehdokaslistojen yhdistelmä, äänestyslippu ja palautuskuori toimitetaan äänestäjille viimeistään Palauta äänestyslippusi suljetussa palautuskuoressa vaalilautakunnalle kuoreen merkityllä osoitteella viimeistään Uusi edustajisto aloittaa toimikautensa heti kun vaalien tuloksesta on vaalijärjestyksen mukaisesti ilmoitettu. LSO Osuuskunta toivottaa kaikki jäsenet tervetulleiksi osallistumaan alueellisiin vaalitilaisuuksiin tammikuussa Tule asettumaan ehdolle tai asettamaan oma ehdokkaasi vaaleihin. Luvassa on tiukkaa asiaa, mukavaa yhdessäoloa, sopivasti jännitystä ja makunautintoja. Kutsu on kahdelle. Paikkoja on rajallisesti, joten ilmoittaudu nopeasti sähköpostilla osuuskunta@lso.fi tai ! Ohjelma: Kahvi Avaus ja LSO Osuuskunnan katsaus LSO Osuuskunnan hallinnon edustaja HKScanin katsaus HKScanin hallituksen suomalainen tuottajajäsen Edustajiston vaalit vaalitekniikka ja ehdokasasettelu Buffet-illallinen Huippukokki Risto Mikkolan kotimaisesta lihasta suunnittelema menu Paikalla isäntinä ja emäntinä alueen hallinnon edustajia. Ehdokkaaksi asettuvilla on mahdollisuus valokuvaukseen. Tilaisuuden osallistujat saavat yllätyslahjan. Ilmassa on myös jännitystä, sillä jokaisessa vaalitilaisuudessa arvotaan yhdelle jäsenelle mökki omaan käyttöön viikoksi Rukalla (viikko sovitaan tarkemmin LSO Osuuskunnan kanssa). LSO Osuuskunnan edustajiston vaalien 2014 vaalitilaisuudet: Kokousaika to ma ti to ma ke to Kokouspaikka Ilmoittautumiset viimeistään Hämeenlinna: Kylpylähotelli Rantasipi Aulanko, Aulangontie 93. Tuota noin -tuottajapäivien yhteydessä. Huom! Ilmoittautumiset tuottajapäiville erikseen: hkagri.fi/tuotanoin Ikaalinen: Rantasipi Ikaalisten Kylpylä, Hämyläntie 2 Turku: Turun Messu- ja Kongressikeskus, Messukentänkatu Lahti: Lahden Sibeliustalo, Ankkurikatu Huittinen: Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus, Risto Ryti -sali, Risto Rytinkatu 70 Mikkeli: Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Sointukatu 1 Outokumpu: ravintola Karbidi, Kaivosmiehenpolku

7 LSO OSUUSKUNTA vuodesta 1913 suomalaista lihaa LSO Osuuskunnan tarkoitus ja toiminta-ajatus LSO Osuuskunta on aktiivisen lihantuottajan yhteisö, joka käyttää vastuullisesti suomalaisen omistajan ääntä Euroopan kahdeksanneksi suurimmassa liha-alan yhtiössä HKScanissa LSO Osuuskunta mahdollistaa jäsentensä taloudellisia toimintaedellytyksiä käyttämällä omistajavaltaa HKScan Oyj:ssä Omistajana LSO Osuuskunta asettaa HKScanin tulostavoitteet valvoen ja ohjaten liiketoimintaa jotta koko liiketoiminta, mukaan lukien sopimustuotanto, kehittyy kannattavasti ja kilpailukykyisesti Omistajuus varmistaa HKScanin sitoutumisen päämarkkina-alueillaan paikalliseen raaka-aineeseen ja koko lihantuotantoketjun kilpailukyvyn kehittämiseen Omistajuus HKScanissa mahdollistaa osuuskunnan jäsenten tuottamien välitys- ja teuraseläinten laadukkaan ohjauksen ja logistiikan sekä markkinoinnin kilpailukykyiseen hintaan LSO Osuuskunta kantaa oman vastuunsa eläinten hyvinvoinnista ja vastuullisesta tuotannosta HKScanin tuotantoketjussa LSO Osuuskunta ajaa jäsenten toimintaedellytyksiä tukevia kantoja ja esiintuo vaikuttamisessaan lihantuotannon yhteiskunnallisen merkityksen LSO Osuuskunta puolustaa jäsentensä lihantuotantoa olemalla merkittävä lihaalan toimija Pohjois-Euroopassa LSO Osuuskunnan keskeiset edunvalvontakannat Lihantuotannolla tulee olla yhtäläiset toimintaedellytykset koko maassa Suomalaisen tuotantotavan erityispiirteet pitää huomioida ja turvata maatalouspolitiikan uudistamisen yhteydessä Parhaita käytäntöjä hyödyntävän, kannattavan ja vastuullisen lihantuotannon kehittämiseen pitää olla saatavissa rahoitusjärjestelmiä Julkisten hankintojen ehtoihin vaikuttaminen, jotta vastuullisesti tuotetun suomalaisen lihan vahvuudet huomioidaan hankintaperusteena Verovaroin tuotetuissa ruokapalveluissa tulee käyttää vain Suomen viranomaisvaateet täyttävää lihaa Edistetään kansallisen laatu- ja tuotantotapamerkinnän käyttöönottoa alkuperämaamerkinnän rinnalle Jäsenyyttä voivat hakea sekä henkilöt että tuottajayhteisöt osuuskunnan hallitukselta kirjallisella jäsenhakemuksella. Tarvittavat lomakkeet voi tulostaa LSO Osuuskunnan kotisivulta kohdasta Yleistä osuuskunnasta» Jäseneksi liittyminen. LSO Osuuskunta PL 50, Turku Puh Suomalaista lihaa vuodesta 1913

Jäsenen verkkopalvelu. LSO Osuuskunnan uusi, sähköinen palvelumuoto

Jäsenen verkkopalvelu. LSO Osuuskunnan uusi, sähköinen palvelumuoto Jäsenen verkkopalvelu LSO Osuuskunnan uusi, sähköinen palvelumuoto Jäsenen verkkopalvelu palvelee osuuskunnan aktiivijäseniä Jäsenen verkkopalvelu on LSO Osuuskunnan uusi, sähköinen palvelu. Verkkopalvelu

Lisätiedot

STRATEGIA tiivis

STRATEGIA tiivis STRATEGIA 2022 20.4.2018 tiivis Itikka osuuskunnan strategia 2022 ROHKEASTI ETEENPÄIN KOHTI VUOTTA 2022 VUODESTA 1914 ITIKKA OSUUSKUNNAN VISIO ja STRATEGIA 2022 VISIOMME Tuemme aktiivisesti osuuskunnan

Lisätiedot

Vaalissa valitaan Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon 50 jäsentä. Valitsematta jääneet ovat oman jäsenalueensa varaedustajia.

Vaalissa valitaan Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon 50 jäsentä. Valitsematta jääneet ovat oman jäsenalueensa varaedustajia. 1 Satakunnan Osuuskaupan edustajiston vaali 2017 EHDOKASASETTELUN OHJE Satakunnan Osuuskaupan edustajisto on perinteisesti ollut hyvin asiakasomistajiensa näköinen. Siihen kuuluu niin sairaanhoitajia,

Lisätiedot

Osuuskauppa Keulan edustajiston vaalit EHDOKASASETTELUN OHJE Sähköinen ehdokasasettelu käytössä. S-vaalilautakunta

Osuuskauppa Keulan edustajiston vaalit EHDOKASASETTELUN OHJE Sähköinen ehdokasasettelu käytössä. S-vaalilautakunta S-vaalilautakunta 21.11.2017 1 (6) Osuuskauppa Keulan edustajiston vaalit 2018 EHDOKASASETTELUN OHJE Sähköinen ehdokasasettelu käytössä Vaalissa valitaan Osuuskauppa Keulan edustajistoon sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaaliopas 2019

Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Suomen valtuuskunnan vaali suoritetaan 14.10. 4.11.2019. Vaalissa liiton jäsenet valitsevat valtuuskuntaan 30 jäsentä ja 10 varajäsentä sekä kaksi opiskelijajäsentä varajäsenineen

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2018

Edustajiston vaalit 2018 Edustajiston vaalit 2018 Arvoisat jäsenet ja jäsenyhdistykset ProAgria Pohjois-Savon toiminnassa tuleva talvikausi on vaaliaikaa. Tässä kirjeessä on ohjeet ehdokasasetteluun. ProAgria Pohjois-Savon edustajiston

Lisätiedot

Kainuun Osuuspankissa ensimmäistä kertaa myös nettivaalina postivaalien ohella

Kainuun Osuuspankissa ensimmäistä kertaa myös nettivaalina postivaalien ohella Kainuun Osuuspankissa 3.-16.5.2011 ensimmäistä kertaa myös nettivaalina postivaalien ohella Sisältö 1. Osuustoiminta 2. Kainuun Osuuspankin hallinto 3. Miksi ja miten voi asettua ehdokkaaksi? 1. Osuustoiminta

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa)

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa) 1 VAALITAPA Tehyn Järvenpään ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän varajäsenensä sekä ammattiosaston edustajat paikallisosaston kokouksiin valitaan ammattiosaston

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET.

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET. EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) Voimassa oleva 1 Vaalien aika ja äänestystapa Ikaalisten Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuspankin

Lisätiedot

HKScan Oyj Pörssitiedote 16.3.2016 klo 16.00

HKScan Oyj Pörssitiedote 16.3.2016 klo 16.00 HKScan Oyj Pörssitiedote 16.3.2016 klo 16.00 Kutsu HKScan Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen HKScan Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona huhtikuun

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa

PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa Edustajiston vaalijärjestys, yksi jäsenalue 1 (5) PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Pihtiputaan Osuuspankin sääntöjen 14 :ssä mainittu edustajiston jäsenten

Lisätiedot

Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Keskusyhteisön nimittämät edustajat:

Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Keskusyhteisön nimittämät edustajat: 1 (5) HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Helsingin Seudun Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainittu Vaaleilla valittavien

Lisätiedot

osuuskunnan Vaali etujasi! Valtaa ja vastuuta kuka puhuu puolestasi? vaali-infoa

osuuskunnan Vaali etujasi! Valtaa ja vastuuta kuka puhuu puolestasi? vaali-infoa osuuskunnan Vaali etujasi! Valtaa ja vastuuta kuka puhuu puolestasi? vaali-infoa Edustajiston vaalit 2009 Vaikuttaa voi vain olemalla aktiivinen ja äänestämällä Osuuskunnan jäsenille HKScanin menestys

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä

Lisätiedot

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti. Vaalijärjestys Valtuusto 2.9.2014 VALTUUSTON VAALI 1 VAALITAPA Tässä vaalijärjestyksessä Kelan toimihenkilöt ry:tä kutsutaan yhdistykseksi, jonka valtuuston varsinaiset ja varajäsenet valitaan yhdistyksen

Lisätiedot

KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 2 Jäsenalueittain valittavien edustajien lukumäärä

KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 2 Jäsenalueittain valittavien edustajien lukumäärä 1 (5) KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Kainuun Osuuspankin sääntöjen 14 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuspankin jäsenten äänestyksellä

Lisätiedot

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014 TEK vaalit 2014 TEK = Tekniikan Akateemiset ja TFiF Tekniikan Akateemisten Liitto TEK on etu- ja palvelujärjestö, johon kuuluu kaksi jäsenjärjestöä: Tekniikan Akateemiset ry edustaa pääasiassa suomenkielisiä

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE PIELISEN OSUUSPANKKI EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE 17.3.2011 1 Vaalien aika ja äänestystapa Pielisen Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten

Lisätiedot

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja

Lisätiedot

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto. YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNTA 1 (5) 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka

Lisätiedot

POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 (5) Vaalijärjestys on OP Osuuskunnan hallintoneuvoston 9.6.2016 vahvistaman mallivaalijärjestyksen mukainen POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta

Lisätiedot

1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 (5) KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta 2 Äänestystapa Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainitut edustajiston vaalit toimitetaan osuuspankin omistaja-asiakkaiden

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2014

Seurakuntavaalit 2014 Seurakuntavaalit 2014 Kirkossa on vaalivuosi. Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa 2014. Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit, jotka järjestetään neljän vuoden välein. Vuoden 2014 seurakuntavaalit

Lisätiedot

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS Osuuskaupan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten edustajisto on hyväksynyt 14.11.2017 itselleen tämän työjärjestyksen. Työjärjestystä on muutettu viimeksi 14.11.2017. Tämä työjärjestys

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Edustajistovaalit Mitä, missä, milloin?

Edustajistovaalit Mitä, missä, milloin? Edustajistovaalit 2017 Mitä, missä, milloin? Mikä edustajisto? Yliopistolain 46 mukaan: Ylioppilaskunnan päätösvaltaa käyttää hallitus ja edustajisto. 41-jäseninen edustajisto valitaan joka toinen vuosi

Lisätiedot

Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys

Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys s. 1 / 6 Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys 1 Vaalit Suomen Fysioterapeutit Finlands Fysioterapeuter ry:n (josta myöhemmin tässä äänestys- ja vaalijärjestyksessä käytetään nimitystä

Lisätiedot

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Kysytty 27-01-2013. Voimassa 27-12-2012 lähtien SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET 1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 1 Vaalien aika, äänestystapa

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 1 Vaalien aika, äänestystapa EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS 1 Vaalien aika, äänestystapa Pohjolan Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Ehdokasasettelu päättyy Ennakkoäänestys Vaalipäivä

Seurakuntavaalit Ehdokasasettelu päättyy Ennakkoäänestys Vaalipäivä Seurakuntavaalit 2018 Ehdokasasettelu päättyy 17.9.2018 Ennakkoäänestys 6.-10.11.2018 Vaalipäivä 18.11.2018 Luottamushenkilöksi? Kiinnostaako sinua vaikuttaminen omassa seurakunnassasi? Haluaisitko uudistaa

Lisätiedot

LSO Osuuskunnan säännöt

LSO Osuuskunnan säännöt LSO Osuuskunnan säännöt Merkitty kaupparekisteriin 7.12.2012 LSO OSUUSKUNTA Y-tunnus: 0142110-6 Kotipaikka: Turku 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on suomeksi LSO Osuuskunta ja ruotsiksi

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Helsingin Seudun Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainittu Vaaleilla valittavien

Lisätiedot

Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten

Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten www.lihakunta.fi Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten Lihakunta on nyt avannut aktiivijäsenilleen suunnatut monipuoliset verkkosivut Jäsenten verkkosivuilla voit - tarkastella omaa jäsenyyttäsi koskevia

Lisätiedot

HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalin aika ja edustajiston jäsenten lukumäärä Osuuskunnan sääntöjen 11 :ssä mainitun edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuskaupan jäsenten

Lisätiedot

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit Tervetuloa ehdolle ISYY:n edustajistovaaleihin! Nyt sinulla on hyvä mahdollisuus osallistua opiskeluaikasi tärkeimpiin vaaleihin

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki.

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki. luonnos 2.9.2014 OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Yleisiä säännöksiä 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki. 2 Toiminnan tarkoitus ja toimiala

Lisätiedot

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 1(5) SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 Yleistä Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen osakkaita ovat sen vakuutuksenottajat. Osakkaiden päättämisvaltaa käyttää yhtiökokouksena toimiva edustajisto,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 1998 N:o 750 753 SISÄLLYS N:o Sivu 750 Oikeusministeriön päätös eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista.

Lisätiedot

ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN

ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN Tehtävätaulukko Äänioikeutettu jäsen Ehdokasilmoituksen laatija Ehdokasilmoituksen asiamies Ehdokas Jäsenyys Ikä Asuinpaikka 31.12.2017

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu; 1 HELSINGIN YLIOPISTO Hallintovirasto 8.9.2006 Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Lakiasiain yksikkö Keskusvaalilautakunta TIEDEKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä)

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) 1 VAALITAPA Tehyn NordLabin ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut

Lisätiedot

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 (6)

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 (6) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 1 (6) 1 Ohjesääntö 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus 4 Vaalilautakunta Tämä

Lisätiedot

Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten

Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten www.itikkaosuuskunta.fi Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten Itikka osuuskunta on nyt avannut aktiivijäsenilleen suunnatut monipuoliset verkkosivut Jäsenten verkkosivuilla voit - tarkastella omaa jäsenyyttäsi

Lisätiedot

N:o 158. ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä. Kainuun maakuntavaalit. kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Puolue.

N:o 158. ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä. Kainuun maakuntavaalit. kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Puolue. 423 ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Yhdistys Yhteystiedot Edellä mainittu yhdistys edustaa puolueen henkilöjäseniä kaupungissa/kunnassa.

Lisätiedot

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua Liite 15.12.2008 65. vuosikerta Numero 4 Sivu 6 Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua siinä kuluttajien odotuksia tulevaisuuden broilerituotteilta Sari Forsman-Hugg, MTT,

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Tuottajaosuuskuntien asema Euroopassa. Pellervon Päivä 10.4.2013 Petri Ollila HY Perttu Pyykkönen PTT

Tuottajaosuuskuntien asema Euroopassa. Pellervon Päivä 10.4.2013 Petri Ollila HY Perttu Pyykkönen PTT Tuottajaosuuskuntien asema Euroopassa Pellervon Päivä 10.4.2013 Petri Ollila HY Perttu Pyykkönen PTT Esityksen teemat Taustalla tutkimushanke osuuskuntien roolista EU:ssa Yleiskuva tuottajaosuustoiminnasta

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä.

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä. Vaalijärjestys 1 Vaalijärjestyksen tarkoitus Tällä vaalijärjestyksellä määritellään menettelytavat valittaessa edustajiston jäseniä, vaaleissa, jotka koskevat puheenjohtajien, muiden hallituksen jäsenten

Lisätiedot

a) laatii meriteknisen teollisuuden toimintaedellytyksiä koskevat yhteiset kannanotot sekä tiedottaa näistä,

a) laatii meriteknisen teollisuuden toimintaedellytyksiä koskevat yhteiset kannanotot sekä tiedottaa näistä, 1 (7) 23.7.2018 Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Meriteollisuus ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksen epävirallinen englanninkielinen nimi on Finnish Marine Industries ja ruotsiksi

Lisätiedot

Miksi säännöt tulisi uudistaa?

Miksi säännöt tulisi uudistaa? Miksi säännöt tulisi uudistaa? Sisältö 1. Mitä laki sanoo osakaskunnista... 1 2. Lain kanssa ristiriidassa olevat kohdat säännöissä... 2 1) osakaskunnan nimi ja kotipaikka sekä osakaskunnalle kuuluva yhteinen

Lisätiedot

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus n seurakuntakeskus Kiireellisimmät asiat tässä vaiheessa (hoidettava viimeistään 31.5.) Kirkkovaltuusto tai srk-neuvosto valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö voi

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö voi 1( 6) Säätiön hallintoneuvosto on hyväksynyt säännöt 7.12.2015 ja Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt ne 5.2.2016 HELSINGIN DIAKONISSALAITOKSEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Säätiön

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen KUTSU SRV YHTIÖT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 23.3.2017 kello 16.00 alkaen SRV Yhtiöt Oyj:n toimitalossa

Lisätiedot

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 1(8) VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 1. Yleistä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit toimitetaan

Lisätiedot

Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010

Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010 Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010 30.9.2010 Mitä lihayritykset tekevät sikojen ja nautojen hyvinvoinnin varmistamiseksi? Matti Perälä Suomen lihateollisuusyhdistys,

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020 1(8) VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020 1. Yleistä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit toimitetaan

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka

Lisätiedot

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Lisätiedot

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista.

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista. 1(6) Osuuskauppa Maakunta 13.9.2016 Kajaani HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty hallintoneuvoston kokouksessa 13.9.2016 Osuuskauppa Maakunnan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten

Lisätiedot

SUOMEN LÄHIHOITAJAT ry 9.3.2012 1(6)

SUOMEN LÄHIHOITAJAT ry 9.3.2012 1(6) 9.3.2012 1(6) NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys, nimi on Suomen Lähihoitajat ry, ruotsiksi Finlands Närvårdare rf. TARKOITUS Yhdistyksen

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU OUTOTEC OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Outotec Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 31.3.2014 kello 11.00 alkaen Finlandia-talolla, osoitteessa

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: 7.12.2016 klo 18.15 Paikka: Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 134 Kokouksen avaaminen 135 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 136 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

OSUUSKUNTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET. Pellervon Päivä 2013 Osuuskuntalakiseminaari Prof. Jukka Mähönen 10.4.2013

OSUUSKUNTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET. Pellervon Päivä 2013 Osuuskuntalakiseminaari Prof. Jukka Mähönen 10.4.2013 OSUUSKUNTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET Pellervon Päivä 2013 Osuuskuntalakiseminaari Prof. Jukka Mähönen 10.4.2013 2 ENSIKSIKIN: MIKÄ EI MUUTU? Olennaista osuuskunnan tarkoitus (EOKL 1:5) Osuuskunnan toiminnan

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Ilmoitamme puolueen vaaliasiamiehen ja hänen varamiehensä nimen ja yhteystiedot.

Ilmoitamme puolueen vaaliasiamiehen ja hänen varamiehensä nimen ja yhteystiedot. 2092 N:o 753 ILMOITUS PUOLUEEN VAALIASIAMIEHESTÄ VARAMIEHESTÄ HELSINGIN VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE Puolue Nimi Puolueen vaaliasiamies Yhteystiedot Vaaliasiamiehen varamies Yhteystiedot Ilmoitamme puolueen

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU NIXU OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nixu Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 24.3.2015 kello 9.00 Nixu Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun

Lisätiedot

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 1 Äänestys- ja vaalijärjestys 1 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 2 Hallitus määrää joka kolmas

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo 11.00 Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto. PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Lisätiedot

Kauas on helpompi nähdä näköalapaikalta.

Kauas on helpompi nähdä näköalapaikalta. VUOSIKERTOMUS 2005 LSO OSUUSKUNNAN TARKOITUS JA Kauas on helpompi nähdä näköalapaikalta. TOIMINTA-AJATUS Lihantuottajille näköalapaikan ja vaikutusmahdollisuuden tarjoaa jäsenyys LSO Osuuskunnassa. Se

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Yleistä

VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Yleistä Ver. 25.8.2017, (Hyväksytty hallituksen kokouksessa 25.8.2017) VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Yleistä 1 Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus

Lisätiedot

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä

Lisätiedot

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian. 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) Muutosehdotus (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.) 1 Toiminimi

Lisätiedot

Ehdokasasettelu päättyy Vaalimateriaali ja äänestyslippu postitetaan kaikille äänioikeutetuille viimeistään

Ehdokasasettelu päättyy Vaalimateriaali ja äänestyslippu postitetaan kaikille äänioikeutetuille viimeistään HAMMASLÄÄKÄRILIITON VAALIOPAS 2016 Suomen Hammaslääkäriliiton valtuuston vaali suoritetaan postiäänestyksenä 27.10. 16.11.2016. Hammaslääkäriliiton jäsenet valitsevat valtuustoon 40 jäsentä toimikaudeksi

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Turun Messu- ja Kongressikeskus, Messukentänkatu 9-13, Turku

Turun Messu- ja Kongressikeskus, Messukentänkatu 9-13, Turku HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2015 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 14.4.2015 klo 11.00 12.45 Paikka: Läsnä: Turun Messu- ja Kongressikeskus, Messukentänkatu 9-13, Turku Kokouksessa olivat edustettuina

Lisätiedot

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus STRATEGIA -2020 JOHDANTO Strategia luo suuntaviivat toiminnalle ja opastaa opiskelijakuntaa paikallisessa (LUC2020) ja valtakunnallisessa toimintaympäristön muutoksessa. Strategian tavoite on löytää ratkaisuja

Lisätiedot

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 )

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 ) 25.2.2015 1 (5) Fennian hallituksen ehdotus 20.4.2015 yhtiökokoukselle koskien yhtiöjärjestyksen muuttamista: Muutosehdotuksien pääasiallinen sisältö on: 1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :46:25 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :46:25 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 12.12.2017 12:46:25 Y-tunnus: 0187614-3 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 0187614-3 Nimi: Osuuskauppa Arina Sisältö: Yhteisösäännöt Voimassaoloaika:

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2017-31.12.2017 osinkoa 0,09 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2013

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2013 HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2013 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 24.4.2013 klo 11.00 13.05 Paikka: Läsnä: Turun Messu- ja Kongressikeskus, Messukentänkatu 9-13, Turku Kokouksessa olivat edustettuina

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot