LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN"

Transkriptio

1 1(8) VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 1. Yleistä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit toimitetaan salaisena ja suhteellisena vaalina tässä vaalijärjestyksessä määrättyä menettelyä noudattaen. Vaalit toimitetaan liittoäänestyksinä liittokokousvuonna, liittohallituksen määräämänä aikana. Vaalien päättymispäivä on maanantai. Maa on jaettu 9 vaalipiiriin liittohallituksen päättämällä tavalla. Jäsen kuuluu siihen vaalipiiriin, jonka alueella hänen ammattiosastollaan on sääntöjen mukainen kotipaikka. 2. Äänioikeus ja vaalikelpoisuus Äänioikeutettuja ovat Suomen lähi- ja perushoitajaliiton ammattiosastojen varsinaiset ja yrittäjäjäsenet, jotka ovat liittyneet jäseniksi liittoäänestysten toimittamista edeltävän kalenterivuoden loppuun mennessä. Vaalikelpoisia ovat äänioikeutetut jäsenet. Kuitenkaan liittohallituksen varsinaiset jäsenet, liiton tilintarkastajat ja liittoon toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevat toimihenkilöt eivät ole vaalikelpoisia liittokokousedustajiksi. Liittohallituksen varsinaiset jäsenet voivat olla vaaleissa ehdolla, mutta heidät voidaan valita ainoastaan edustajistoon. Liittohallituksen varajäsenet ovat vaalikelpoisia sekä liittokokousedustajiksi että edustajiston jäseniksi. Tilintarkastajat ja mainitut liiton toimihenkilöt eivät ole vaalikelpoisia myöskään edustajiston jäseniksi. Jos jäsen eroaa ammattiosastosta liittymättä toiseen osastoon ennen vaalien alkamista, hän menettää äänioikeutensa. Mikäli edustajaksi tai varaedustajaksi vaaleissa valittu eroaa ennen liittokokousta, hän menettää edustusoikeutensa. Jäsen voi tarkistaa äänioikeus- ja vaalikelpoisuustietojaan sähköisen jäsenpalvelun kautta liittohallituksen ilmoittamaan päivämäärään mennessä. Jäsenen on toimitettava liiton jäsenyksikköön mahdolliset virheellisiä tietoja koskevat huomautukset ilmoitettuun päivämäärään mennessä.

2 2(8) Liitto laatii lopulliset luettelot äänioikeutetuista ja vaalikelpoisista jäsenistä liittokokousvuoden alussa liittohallituksen tarkemmin ilmoittamana ajankohtana. Kullakin jäsenellä on vaalissa yksi ääni. Valtakirjalla ei voi äänestää. 3. Vaalilautakunta Liittohallitus asettaa vaalilautakunnan vaalien toimittamista varten ja valitsee siihen vähintään viisi jäsentä sekä määrää heistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Vaalilautakunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään kolme muuta jäsentä on läsnä. Vaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja määrää avukseen riittävän määrän vaalitoimitsijoita. 4. Valitsijayhdistys ja ehdokaslista Yksi äänioikeutettu jäsen voi muodostaa valitsijayhdistyksen ehdokkaan asettamista varten. Ehdokkaan tulee olla samasta vaalipiiristä kuin ehdokkaan asettajan. Ehdokkaaksi asetettava henkilö on ehdokkaana samanaikaisesti sekä liittokokousedustajaksi että edustajiston jäseneksi. Valitsijayhdistys perustetaan allekirjoittamalla ja päiväämällä perustamisasiakirja (ehdokasasiakirja), josta ilmenee vaalipiirin numero ja asetetun ehdokkaan nimi, henkilötunnus, tehtävänimike tai ammatti, työpaikka, työnantaja, postiosoite, kotikunta, sähköpostiosoite, puhelinnumero sekä ammattiosasto ja sen numero. Asiakirjan allekirjoittajasta ilmoitetaan nimi, henkilötunnus, postiosoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero sekä ammattiosaston nimi ja numero. Ehdokaslista ei saa sisältää mitään tunnusta. Sama jäsen saa asettaa vain yhden ehdokkaan, jolta on hankittava kirjallinen suostumus ehdokkuuteen. Jos jäsen on samaa vaalia varten ehdokkaana kahdessa tai useammassa valitsijayhdistyksessä eikä pyydettyä oikaisua ole asetetun määräajan kuluessa tehty, vaalilautakunnan tulee poistaa hänet kaikista valitsijayhdistyksistä. Jäsen saa allekirjoittaa vain yhden valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjan. Jos jäsen allekirjoittaa useamman kuin yhden perustamisasiakirjan eikä pyydettyä oikaisua ole asetetun määräajan kuluessa tehty, vaalilautakunnan tulee poistaa hänen nimensä niistä kaikista.

3 3(8) Sama jäsen voi sekä olla itse ehdokkaana että asettaa toisen jäsenen ehdokkaaksi eli allekirjoittaa valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjan. Itseään ei kuitenkaan voi asettaa ehdokkaaksi eli ehdokkaana oleva jäsen ei saa allekirjoittaa sen valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjaa, jolla hänet on asetettu ehdokkaaksi. Perustamisasiakirjan allekirjoittaja toimii samalla valitsijayhdistyksen asiamiehenä. Valitsijayhdistyksen asiamiehen tulee toimittaa valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja vaalilautakunnalle liittohallituksen ilmoittamaan ajankohtaan mennessä. Asiakirjassa tulee olla ehdokkaan allekirjoittama suostumus ehdokkaaksi ryhtymisestä. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja toimitetaan vaalilautakunnalle postitse. 5. Vaaliliitto Samaan vaalipiiriin kuuluvat valitsijayhdistykset voivat kirjallisella sopimuksella yhtyä vaaliliitoksi. Jos ehdokas haluaa toimia yhdessä jonkin muun tai joidenkin muiden ehdokkaiden kanssa, valitsijayhdistyksen asiamies voi tehdä sopimuksen valitsijayhdistyksensä liittymisestä vaaliliittoon. Asiamiehen on saatava ehdokkaalta kirjallinen suostumus liittyä kyseiseen vaaliliittoon. Vaaliliittosopimuksen allekirjoittavat valitsijayhdistysten puolesta niiden asiamiehet (ehdokkaiden asettajat). Yksi asiamiehistä on nimettävä vaaliliiton asiamieheksi ja yksi hänen varamiehekseen. Vaaliliitossa voi olla ehdokkaita enintään vaalipiiristä valittavien liittokokousedustajien kaksinkertainen määrä. Vaaliliittosopimuksessa ehdokkaat on lueteltava aakkosjärjestyksessä. Vaaliliitolle voidaan sopimuksessa ehdottaa toisten vaaliliittojen tunnuksista eroava tunnus, joka ei saa olla lain tai hyvän tavan vastainen, asiaton tai harhaanjohtava. Puolueen tai muun rekisteriin merkityn yhteisön nimen käyttämiseen tunnuksena on saatava yhteisön kirjallinen suostumus. Vaalilautakunta päättää lopullisesti tunnuksen hyväksymisestä. Vaaliliiton asiamiehen on toimitettava vaaliliittosopimus postitse vaalilautakunnalle liittohallituksen ilmoittamaan ajankohtaan mennessä. Valitsijayhdistys voi liittyä vain yhteen vaaliliittoon. Vaaliliitot eivät voi tehdä liittoa keskenään.

4 4(8) 6. Ehdokkuudesta luopuminen Jos ehdokas haluaa luopua ehdokkuudestaan ennen vaaleja, hänen tulee ilmoittaa siitä kirjallisesti valitsijayhdistyksensä asiamiehelle (ehdokkaan asettajalle). Asiamies välittää tiedon asiasta viipymättä vaalilautakunnalle niin ikään kirjallisesti. 7. Vaalilautakunnan valmistavat toimet Vaalilautakunta tarkastaa kohdissa 4. ja 5. mainitut asiakirjat ja hyväksyy asianmukaisesti laaditut ja määräajassa vaalilautakunnalle lähetetyt asiakirjat otettaviksi ehdokaslistojen yhdistelmään. Jos vaalilautakunta havaitsee virheellisyyksiä vaaliasiakirjoissa, sen tulee huomauttaa niistä viipymättä sähköpostitse tai postin välityksellä valitsijayhdistyksen tai vaaliliiton asiamiehelle ja varata hänelle tilaisuus oikaisun tekemiseen määräaikaan mennessä. Jos asetettu ehdokas on asetettu myös toisen valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ehdokkaan asettaneella asiamiehellä on oikeus annetun määräajan kuluessa poistaa tällainen ehdokas. Mikäli sama jäsen on asettanut kaksi ehdokasta eli toimii kahden valitsijayhdistyksen asiamiehenä, hänellä on oikeus annetun määräajan kuluessa poistaa toinen ehdokkaista. Jos sama jäsen on ilmoitettu vaaliliittosopimuksessa kahden vaaliliiton ehdokkaaksi, jommankumman vaaliliiton asiamiehellä on oikeus poistaa ehdokas vaaliliitosta ehdokkaan kanssa siitä sovittuaan. Oikaisua ei voi kuitenkaan tehdä, jos asetettu ehdokas ei ole vaalikelpoinen, valitsijayhdistyksen allekirjoittaja ei ole äänioikeutettu jäsen tai jos ehdokasasiakirjoja ei ole toimitettu määräaikana vaalilautakunnalle. Asiamiehen tulee toimittaa vaalilautakunnan pyytämät oikaisut vaalilautakunnalle liittohallituksen ilmoittamaan määräaikaan mennessä. Tehtyjen oikaisujen jälkeen vaalilautakunta käsittelee lopullisesti valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat ja vaaliliittoasiakirjat ja tekee niitä koskevat päätökset. Valitsijayhdistyksen perustamiskirja tai vaaliliittosopimus, jota ei tämän vaalijärjestyksen mukaan voida hyväksyä, on hylättävä. Kaikista hyväksytyistä ja hylätyistä asiakirjoista annetaan välittömästi tieto vaaliliittojen ja vaaliliittoihin kuulumattomien valitsijayhdistysten asiamiehille.

5 5(8) 8. Ehdokaslistojen yhdistelmä Vaalilautakunta laatii ehdokaslistojen yhdistelmän (luettelon ehdokkaista) vaalipiireittäin. Kunkin vaalipiirin vaaliliittojen keskinäinen järjestys ratkaistaan arpomalla ja sen jälkeen arvotaan vaalipiirin yksittäisten ehdokkaiden (erillisten ehdokaslistojen) järjestys. Arvonta suoritetaan vaalipiiri kerrallaan alkaen vaalipiiristä 1 ja päättyen vaalipiiriin 9. Vaaliliitot otetaan yhdistelmään arvonnan osoittamassa järjestyksessä vaalilautakunnan hyväksymin tunnuksin. Ellei hyväksyttyä tunnusta ole, ensimmäinen vaaliliitto saa tunnuksen A, toinen tunnuksen B jne. Vaaliliiton ehdokaslistat asetetaan järjestykseen vaaliliittosopimuksen mukaisesti aakkosjärjestyksessä. Ehdokkaat (ehdokaslistat) numeroidaan siten, että arvonnassa ensimmäiseksi tulleeseen vaaliliittoon kuuluva ensimmäinen ehdokas saa numeron 2, toinen numeron 3 jne. Kun kaikille tuon vaaliliiton ehdokkaille on annettu numero, annetaan järjestyksessä seuraavat numerot arvonnassa toiseksi tulleen vaaliliiton ehdokkaille. Kun kaikkien saman vaalipiirin vaaliliittojen ehdokkaat ovat saaneet numeronsa, annetaan seuraava numero vaalipiirin ensimmäiselle erilliselle ehdokkaalle jne. Ehdokkaiden numerointi alkaa vaalipiiristä 1 ja suoritetaan juoksevana päättyen vaalipiiriin 9. Vaaliliiton otsikoksi merkitään sana vaaliliitto ja hyväksytty tunnus tai sana vaaliliitto ja vaaliliiton kirjain. Erillinen ehdokaslista merkitään sanalla ehdokaslista ja sen saamalla numerolla. Vaaliliitot erotetaan kehysviivoin toisistaan. Erilliset ehdokaslistat erotetaan samoin vaaliliitoista ja toisistaan. Ehdokaslistojen yhdistelmässä (ehdokkaiden luettelossa) ei saa olla edellä mainittujen vaaliliittojen ja erillisten ehdokaslistojen tunnusten lisäksi muuta kuin toimitettavaa vaalia osoittava yleisotsikko. Ehdokaslistojen yhdistelmä (ehdokkaiden luettelo) on painettava ja lähetettävä vaaliliittojen ja erillisten valitsijayhdistysten asiamiehille sekä äänestysaineiston mukana kaikille äänioikeutetuille jäsenille. Vaalilautakunta laatii vaalissa käytettävän äänestyslipun. Asianomaisen vaalipiirin ehdokaslistojen yhdistelmä (ehdokkaiden luettelo) ja äänestyslippu äänestysohjeineen on lähetettävä suljetussa kirjekuoressa tai muulla liittohallituksen päättämällä tavalla palautuskuorineen jokaiselle äänioikeutetulle jäsenelle hänen liiton jäsenrekisterissä olevaan osoitteeseensa.

6 6(8) Jäsen, jonka osoite ei ole liiton tiedossa ja joka haluaa käyttää äänioikeuttaan, on oikeutettu ennen vaalien päättymistä kirjallisesti pyytämään ja välittömästi saamaan äänestysaineiston ilmoittamaansa osoitteeseen. Jos äänioikeutettu jäsen osoittaa tai tekee todennäköiseksi, ettei hän ole saanut äänestyslippua osoitteen muutoksen vuoksi tai jos hän ilmoittaa äänestyslipun hävinneen tai turmeltuneen, hän voi kirjallisesta pyynnöstä ja henkilökohtaisesti allekirjoitetuin vakuutuksin saada uuden äänestyslipun ja muun äänestysaineiston. Turmeltunut äänestyslippu on samalla palautettava vaalilautakunnalle. 9. Vaalitoimitus Jäsen voi äänestää vain yhden kerran. Jos jäsen on äänestänyt sähköisesti, postiääntä ei oteta huomioon. Postiäänestys Äänestäminen tapahtuu postin välityksellä siten, että valitsija äänestysohjeiden mukaisesti merkitsee äänestyslippuun sen ehdokkaan numeron, jota hän äänestää. Äänestyslippuun ei saa tehdä muita merkintöjä. Äänestyslippu on palautuskuoreen suljettuna postitettava viimeistään vaalien viimeisenä äänestyspäivänä. Myöhässä saapunutta äänestyslippua ei oteta huomioon. Sähköinen äänestys Jäsen kirjautuu henkilötunnuksellaan ja omilla pankkitunnuksillaan vaalijärjestelmään SuPerin verkkosivuilla. Jäsen voi tarkastella verkon kautta oman vaalipiirinsä liittokokousedustaja- ja edustajiston jäsenehdokkaita. Jäsen äänestää valitsemalla ehdokkaan numeron ja painamalla Äänestä. Tämän jälkeen hän vielä vahvistaa äänestyksen. Ennen vahvistusta on vielä mahdollisuus palata ehdokasluetteloon ja aloittaa äänestys uudelleen. Jos jäsen haluaa äänestää vasta myöhemmin, hän kirjautuu vaalijärjestelmään uudelleen edellä kerrotulla tavalla. Kun jäsen on vahvistanut äänestyksensä, hän on käyttänyt äänioikeutensa. Hän ei pääse enää uudelleen äänestämään sähköisesti. Sähköisesti annettu ääni merkitse sitä, ettei postitse tullutta ääntä oteta vaalituloksen laskennassa enää huomioon.

7 7(8) 10. Äänten laskeminen ja vaalien tuloksen vahvistaminen Vaalituloksen laskeminen aloitetaan äänestysajan päätyttyä. Sähköisesti äänestäneiden määrä ja äänten jakautuminen ehdokkaiden kesken saadaan sähköisestä vaalijärjestelmästä. Postiäänestyksen osalta ensin lasketaan äänestyslippuja avaamatta niiden lukumäärä. Äänestyslippujen avaamisen jälkeen erotetaan omiksi ryhmikseen hylätyksi katsottavat ja tyhjät äänestysliput. Äänestyslippu on hylätty, jos 1) äänestyslipussa on numeroin osoitettu useampia kuin yksi ehdokas; 2) ehdokkaan numero on merkitty siten, ettei täysin selvästi ilmene, ketä ehdokasta se tarkoittaa; 3) palautuskuoressa on useampi kuin yksi äänestyslippu; 4) äänestyslippuun on tehty asiaton merkintä, tai 5) äänestyslippuna on käytetty muuta kuin vaalilautakunnalta saatua äänestyslippua. Äänestyslipun hylkäämisestä päättää vaalilautakunta. Ääniä laskettaessa saman ehdokaslistan ehdokkaan hyväksi annetut äänet muodostavat ehdokaslistan eli siinä olevan ehdokkaan äänimäärän. Samaan vaaliliittoon kuuluvien ehdokaslistojen eli niissä olevien ehdokkaiden hyväksi annetut äänet muodostavat yhteen laskettuina vaaliliiton äänimäärän. Vaaliliitossa olevien ehdokkaiden keskinäinen järjestys määräytyy heidän henkilökohtaisesti saamiensa äänimäärien perusteella. Saman äänimäärän saaneiden kesken ratkaisee arpa. Jos ehdokas on menettänyt vaalikelpoisuutensa ennen äänestyksen päättymistä, hänelle annettuja ääniä ei oteta laskennassa huomioon. Vaalin tulos määräytyy vertauslukujen perusteella. Vaaliliitossa eniten ääniä saanut ehdokas saa vertausluvuksi vaaliliiton koko äänimäärän, toiseksi eniten ääniä saanut puolet siitä jne. Vaaliliittoon kuulumattoman ehdokaslistan ehdokkaan vertausluvuksi tulee tämän ehdokkaan saama äänimäärä. Äänestyksen tuloksen vahvistamiseksi kaikkien ehdokkaiden nimet kirjoitetaan heidän lopullisten vertauslukujensa suuruuden mukaiseen järjestykseen ja kunkin ehdokkaan nimen kohdalle kirjoitetaan hänen vertauslukunsa. Saman vertausluvun saaneiden välillä ratkaisee arpa. Tämän jälkeen vaalilautakunta julistaa valituiksi suurimman vertausluvun

8 8(8) saaneista lähtien niin monta, kuin vaalissa on valittava toisaalta liittokokousedustajia ja toisaalta edustajiston jäseniä. Varajäseniksi vaalilautakunta määrää kussakin vaalipiirissä ensimmäisen, toisen jne. valitsematta jääneen ehdokkaan siitä vaaliliitosta, josta liittokokousedustaja tai edustajiston jäsen on valittu, tai jos sellaista valitsematonta ei ole, sen ehdokkaan, jolla on valittujen jälkeen suurin vertausluku. Liittokokousedustajille ja edustajiston jäsenille valitaan varajäseniä yhtä monta kuin varsinaisia jäseniä. Jos vaalipiirissä ei ole riittävästi ehdokkaita, jotta kaikille liittokokousedustajille ja edustajiston jäsenille voitaisiin valita varajäsenet, valitaan varajäseniä ainoastaan niin monta kuin on ehdokkaita. Loput varapaikat jätetään täyttämättä. 11. Vaalin tuloksesta ilmoittaminen Vaalilautakunta ilmoittaa viimeistään seitsemäntenä päivänä äänestystuloksen laskemisen jälkeen vaalitulokset SuPerin liittohallitukselle sekä vaaliliittojen asiamiehille ja vaaliliittoon kuulumattomien valitsijayhdistysten asiamiehille. Vaalitulos voidaan ilmoittaa internetin kautta tai sähköpostilla. 12. Erityisiä määräyksiä Liittohallitus laatii yhdistyslain 31 :ssä tarkoitetun pöytäkirjan, jonka allekirjoittaa liiton puheenjohtaja. Pöytäkirja liitteineen sekä äänestysliput ja äänioikeutettujen luettelot sijoitetaan SuPerin arkistoon ainakin seuraaviin vaaleihin saakka. 13. Liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten valtakirjat Liittohallitus antaa valtakirjan kullekin valitulle liittokokousedustajalle ja edustajiston jäsenelle.

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020 1(8) VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020 1. Yleistä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit toimitetaan

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa)

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa) 1 VAALITAPA Tehyn Järvenpään ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän varajäsenensä sekä ammattiosaston edustajat paikallisosaston kokouksiin valitaan ammattiosaston

Lisätiedot

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti. Vaalijärjestys Valtuusto 2.9.2014 VALTUUSTON VAALI 1 VAALITAPA Tässä vaalijärjestyksessä Kelan toimihenkilöt ry:tä kutsutaan yhdistykseksi, jonka valtuuston varsinaiset ja varajäsenet valitaan yhdistyksen

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaaliopas 2019

Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Suomen valtuuskunnan vaali suoritetaan 14.10. 4.11.2019. Vaalissa liiton jäsenet valitsevat valtuuskuntaan 30 jäsentä ja 10 varajäsentä sekä kaksi opiskelijajäsentä varajäsenineen

Lisätiedot

Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys

Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys s. 1 / 6 Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys 1 Vaalit Suomen Fysioterapeutit Finlands Fysioterapeuter ry:n (josta myöhemmin tässä äänestys- ja vaalijärjestyksessä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä)

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) 1 VAALITAPA Tehyn NordLabin ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut

Lisätiedot

Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7)

Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7) Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7) 1 ' VAALITAPA Tehyn... ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 ':ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä valitaan ammattiosaston

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE PIELISEN OSUUSPANKKI EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE 17.3.2011 1 Vaalien aika ja äänestystapa Pielisen Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET.

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET. EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) Voimassa oleva 1 Vaalien aika ja äänestystapa Ikaalisten Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuspankin

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa

PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa Edustajiston vaalijärjestys, yksi jäsenalue 1 (5) PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Pihtiputaan Osuuspankin sääntöjen 14 :ssä mainittu edustajiston jäsenten

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 1 Vaalien aika, äänestystapa

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 1 Vaalien aika, äänestystapa EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS 1 Vaalien aika, äänestystapa Pohjolan Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan

Lisätiedot

KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 2 Jäsenalueittain valittavien edustajien lukumäärä

KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 2 Jäsenalueittain valittavien edustajien lukumäärä 1 (5) KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Kainuun Osuuspankin sääntöjen 14 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuspankin jäsenten äänestyksellä

Lisätiedot

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 1 Äänestys- ja vaalijärjestys 1 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 2 Hallitus määrää joka kolmas

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET 1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2

Lisätiedot

POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 (5) Vaalijärjestys on OP Osuuskunnan hallintoneuvoston 9.6.2016 vahvistaman mallivaalijärjestyksen mukainen POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta

Lisätiedot

1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 (5) KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta 2 Äänestystapa Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainitut edustajiston vaalit toimitetaan osuuspankin omistaja-asiakkaiden

Lisätiedot

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS 24.11.2016 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus 1.1 Suomen Farmasialiiton edustajiston vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, liiton sääntöjä ja tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.

Lisätiedot

HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalin aika ja edustajiston jäsenten lukumäärä Osuuskunnan sääntöjen 11 :ssä mainitun edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuskaupan jäsenten

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN VAALIJÄRJESTYS (Hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 12.12.2003, muutokset hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa

VALTUUSKUNNAN VAALIJÄRJESTYS (Hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 12.12.2003, muutokset hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 1 (5) 9.12.2011 VALTUUSKUNNAN VAALIJÄRJESTYS (Hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 12.12.2003, muutokset hyväksytty valtuuskunnan kokouksessa 9-10.12.2011) 1 Suomen Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalissa

Lisätiedot

Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Keskusyhteisön nimittämät edustajat:

Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Keskusyhteisön nimittämät edustajat: 1 (5) HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Helsingin Seudun Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainittu Vaaleilla valittavien

Lisätiedot

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Vaalijärjestys Hyväksytty 13.5.2014 1 Tämä vaalijärjestys on voimassa liiton sääntöjen 5 :n mukaisissa liittokokousvaaleissa vuonna 2015 sekä liittokokouskaudella 2015-2019

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS. I luku: Yleisiä määräyksiä

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS. I luku: Yleisiä määräyksiä Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS I luku: Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen voimassaolo Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalissa sekä suoritettaessa jäsenäänestyksiä

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Helsingin Seudun Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainittu Vaaleilla valittavien

Lisätiedot

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA 1 Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunta 7.6.2017 KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA Ehdokasasettelua ja valtuustossa toimitettavaa vaalia koskevat ohjeet kunnille ja rekisteröidyille puolueille Kuntaliiton

Lisätiedot

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä.

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä. Vaalijärjestys 1 Vaalijärjestyksen tarkoitus Tällä vaalijärjestyksellä määritellään menettelytavat valittaessa edustajiston jäseniä, vaaleissa, jotka koskevat puheenjohtajien, muiden hallituksen jäsenten

Lisätiedot

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 1(5) SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 Yleistä Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen osakkaita ovat sen vakuutuksenottajat. Osakkaiden päättämisvaltaa käyttää yhtiökokouksena toimiva edustajisto,

Lisätiedot

Yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet valitsee Tampereen yliopiston

Yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet valitsee Tampereen yliopiston 1 (6) TAMPEREEN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 4.11.2016 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Tätä vaalijohtosääntöä sovelletaan yliopistokollegion, yliopiston hallituksen sekä yliopistolain

Lisätiedot

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Lisätiedot

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö,

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö, LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleistä 1 Lapin yliopiston yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen yliopiston henkilökuntaa edustavat jäsenet valitaan vaaleilla sen mukaan kuin

Lisätiedot

Vaalissa valitaan Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon 50 jäsentä. Valitsematta jääneet ovat oman jäsenalueensa varaedustajia.

Vaalissa valitaan Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon 50 jäsentä. Valitsematta jääneet ovat oman jäsenalueensa varaedustajia. 1 Satakunnan Osuuskaupan edustajiston vaali 2017 EHDOKASASETTELUN OHJE Satakunnan Osuuskaupan edustajisto on perinteisesti ollut hyvin asiakasomistajiensa näköinen. Siihen kuuluu niin sairaanhoitajia,

Lisätiedot

Edustajiston vaalien tärkeät aikamääreet

Edustajiston vaalien tärkeät aikamääreet Edustajiston vaalien tärkeät aikamääreet Vuosi 2016 su 31.7. Viimeinen liittymispäivä ehdokaskelpoisuuteen (4 ) la 1.10. Ehdokasasettelu alkaa (7 ) ma 31.10. ke 23.11. la 31.12. Jäsenmäärän mukaan vahvistetaan

Lisätiedot

UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS

UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUS 1(5) UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS 2015-2017 Hyväksytty liittokokouksessa 25.11.2014 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Sen lisäksi mitä Upseeriliiton sääntöjen 10 ja 18 pykälissä puheenjohtajan ja liittovaltuuston

Lisätiedot

II luku Keskusvaalilautakunta VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas

II luku Keskusvaalilautakunta VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas Sivu 1/6 VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013, 22.4.2015 ja. I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Vaalimenetelmä 3 Ylioppilaskunnan vaaliorganisaatio 4 Määräpäivien muuttaminen 2. luku Vaalikuulutus, vaaliasiakirjat ja vaaliluettelo 5 Vaalikuulutus 6 Äänestyksen

Lisätiedot

AMMATTIOSASTON VAALIKÄSIKIRJA

AMMATTIOSASTON VAALIKÄSIKIRJA AMMATTIOSASTON VAALIKÄSIKIRJA Sisällysluettelo Alkusanat...4 Sinun liittosi. Sinä päätät...6 Liittokokous...6 Edustajisto...6 Liittohallitus...7 Liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit...

Lisätiedot

TAMPEREEN LÄÄKETIETEEN KANDIDAATTISEURA TLK RY. VAALIJÄRJESTYS

TAMPEREEN LÄÄKETIETEEN KANDIDAATTISEURA TLK RY. VAALIJÄRJESTYS TAMPEREEN LÄÄKETIETEEN KANDIDAATTISEURA TLK RY. VAALIJÄRJESTYS SISÄLLYS I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 3 1. Vaalijärjestyksen tarkoitus 3 2. Äänioikeutetu ja vaalikelpoiset 3 3. Ääänioikeutetullaan käytössään

Lisätiedot

Tampereen yliopiston vaalijohtosääntö

Tampereen yliopiston vaalijohtosääntö 6.9.2010 1/8 Tampereen yliopiston vaalijohtosääntö Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 6.9.2010 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Tätä vaalijohtosääntöä sovelletaan yliopistokollegion ja yliopistolain (558/2009)

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Vaalimenetelmä 3 Ylioppilaskunnan vaaliorganisaatio 4 Määräpäivien muuttaminen 2. luku Vaalikuulutus, vaaliasiakirjat ja vaaliluettelo 5 Vaalikuulutus 6 Äänestyksen

Lisätiedot

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014 TEK vaalit 2014 TEK = Tekniikan Akateemiset ja TFiF Tekniikan Akateemisten Liitto TEK on etu- ja palvelujärjestö, johon kuuluu kaksi jäsenjärjestöä: Tekniikan Akateemiset ry edustaa pääasiassa suomenkielisiä

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN

ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN Tehtävätaulukko Äänioikeutettu jäsen Ehdokasilmoituksen laatija Ehdokasilmoituksen asiamies Ehdokas Jäsenyys Ikä Asuinpaikka 31.12.2017

Lisätiedot

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Mitkä vaalit? Kuntasektorilla työskentelevät superilaiset valitsevat itselleen uudet luottamusmiehet kaudelle 2019 2022 Vaalit käydään loka-joulukuulla

Lisätiedot

Vaali- ja äänestysjärjestys

Vaali- ja äänestysjärjestys OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ RY Undervisningssektorns Fackorganisation rf Vaali- ja äänestysjärjestys I VALTUUSTON JÄSENTEN VAALIA VARTEN II ÄÄNESTYSJÄRJESTYS Hyväksytty OAJ:n valtuuston syyskokouksessa

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Yleistä

VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Yleistä Ver. 25.8.2017, (Hyväksytty hallituksen kokouksessa 25.8.2017) VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Yleistä 1 Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus

Lisätiedot

Päätös. Laki. Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 343/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi Suomen perustuslain 25 :n, vaalilain ja puoluelain 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi Suomen perustuslain

Lisätiedot

5.2 Ehdokasasettelusta yleensä

5.2 Ehdokasasettelusta yleensä 5 Ehdokasasettelu ja perustamisasiakirjojen käsittely Sisällys 5 Ehdokasasettelu ja perustamisasiakirjojen käsittely... 20 5.1 Vaalikelpoisuus... 20 5.2 Ehdokasasettelusta yleensä... 21 5.3 Perustamisasiakirjoissa

Lisätiedot

Osuuskauppa Keulan edustajiston vaalit EHDOKASASETTELUN OHJE Sähköinen ehdokasasettelu käytössä. S-vaalilautakunta

Osuuskauppa Keulan edustajiston vaalit EHDOKASASETTELUN OHJE Sähköinen ehdokasasettelu käytössä. S-vaalilautakunta S-vaalilautakunta 21.11.2017 1 (6) Osuuskauppa Keulan edustajiston vaalit 2018 EHDOKASASETTELUN OHJE Sähköinen ehdokasasettelu käytössä Vaalissa valitaan Osuuskauppa Keulan edustajistoon sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Tämän ohjesäännön lisäksi noudatetaan edustajistovaalien järjestämisessä voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä opiskelijakunnan sääntöjä.

Tämän ohjesäännön lisäksi noudatetaan edustajistovaalien järjestämisessä voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä opiskelijakunnan sääntöjä. 1 Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta VAALIOHJESÄÄNTÖ I luku Yleisiä määräyksiä 1 Voimassaolo Tämä ohjesääntö toimii yhdistyslain tarkoittamana äänestys- ja vaalijärjestyksenä Seinäjoen ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Valmistelija/lisätietojen antaja: Hallintopäällikkö Matleena Mikkonen puh tai sähköposti

Valmistelija/lisätietojen antaja: Hallintopäällikkö Matleena Mikkonen puh tai sähköposti Keskusvaalilautakunta 44 12.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien tuloksen vahvistaminen Karkkilan kaupungissa Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 44 Esittelijä: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen Valmistelija/lisätietojen

Lisätiedot

Hyväksytty liittovaltuustossa (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY:N VAALIJÄRJESTYS

Hyväksytty liittovaltuustossa (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY:N VAALIJÄRJESTYS Hyväksytty liittovaltuustossa 17. 18.5.2016 1 (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN :N 1 SOVELTAMISALA Jytyn sääntöjen 18 2 momentissa tarkoitetut liittovaltuuston jäsenet ja heille valittavat yleisvarajäsenet

Lisätiedot

Ehdokasasettelu päättyy Vaalimateriaali ja äänestyslippu postitetaan kaikille äänioikeutetuille viimeistään

Ehdokasasettelu päättyy Vaalimateriaali ja äänestyslippu postitetaan kaikille äänioikeutetuille viimeistään HAMMASLÄÄKÄRILIITON VAALIOPAS 2016 Suomen Hammaslääkäriliiton valtuuston vaali suoritetaan postiäänestyksenä 27.10. 16.11.2016. Hammaslääkäriliiton jäsenet valitsevat valtuustoon 40 jäsentä toimikaudeksi

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu; 1 HELSINGIN YLIOPISTO Hallintovirasto 8.9.2006 Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Lakiasiain yksikkö Keskusvaalilautakunta TIEDEKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama

Lisätiedot

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas. II luku Keskusvaalilautakunta

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas. II luku Keskusvaalilautakunta VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013 ja 22.4.2015. I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.9.2009, muutettu hallituksen päätöksillä 14.6.2013 ja 20.6.2017. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tämän vaalijohtosäännön määräykset

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys

Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys Hyväksytty Suomen Kuntaliitto ry:n valtuusto 27.5.2016 Suomen Kuntaliitto ry Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys Valtuuskunnan vaalijärjestys I Luku Yleistä 1 Soveltaminen Tämän vaalijärjestyksen määräyksiä

Lisätiedot

Ilmoitamme puolueen vaaliasiamiehen ja hänen varamiehensä nimen ja yhteystiedot.

Ilmoitamme puolueen vaaliasiamiehen ja hänen varamiehensä nimen ja yhteystiedot. 2092 N:o 753 ILMOITUS PUOLUEEN VAALIASIAMIEHESTÄ VARAMIEHESTÄ HELSINGIN VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE Puolue Nimi Puolueen vaaliasiamies Yhteystiedot Vaaliasiamiehen varamies Yhteystiedot Ilmoitamme puolueen

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen

Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen Keskusvaalilautakunta 64 12.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

5 Ehdokasasettelu ja perustamisasiakirjojen käsittely

5 Ehdokasasettelu ja perustamisasiakirjojen käsittely 5 Ehdokasasettelu ja perustamisasiakirjojen käsittely Sisällys 5.1 Vaalikelpoisuus... 20 5.2 Ehdokasasettelusta yleensä... 21 5.3 Perustamisasiakirjoissa olevien puutteiden korjausmenettely... 22 5.4 Perustamisasiakirjojen

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2018

Edustajiston vaalit 2018 Edustajiston vaalit 2018 Arvoisat jäsenet ja jäsenyhdistykset ProAgria Pohjois-Savon toiminnassa tuleva talvikausi on vaaliaikaa. Tässä kirjeessä on ohjeet ehdokasasetteluun. ProAgria Pohjois-Savon edustajiston

Lisätiedot

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(10) 8.10.2012 HELSINGIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Johtosääntöön on tehty seuraavat muutokset ja lisäykset: 1 :n 1. ja 4.

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan vaalijärjestys

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan vaalijärjestys Lapin yliopiston ylioppilaskunnan vaalijärjestys I LUKU: YLEISTÄ 1 Säännöstön soveltaminen Lapin yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa noudatetaan 1 ylioppilaskunta-asetusta; 2 ylioppilaskunnan

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT

HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallituksen hyväksymä 2.10.2017 HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT OHJESÄÄNTÖ TOHTORIKOULUTETTAVIEN EDUSTAJIEN VALINTATAVASTA I luku Yleisiä määräyksiä

Lisätiedot

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013, I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa valitaan edustajistoon

Lisätiedot

VAALIJÄRJESTYS. Metropolia Ammattikorkeakoulun Opiskelijakunta METKA. I LUKU - Yleisiä määräyksiä. II LUKU - Vaalilautakunta

VAALIJÄRJESTYS. Metropolia Ammattikorkeakoulun Opiskelijakunta METKA. I LUKU - Yleisiä määräyksiä. II LUKU - Vaalilautakunta VAALIJÄRJESTYS Metropolia Ammattikorkeakoulun Opiskelijakunta METKA Hyväksytty METKAn edustajiston kokouksessa 19.4.2016. I LUKU - Yleisiä määräyksiä 1 VAALIJÄRJESTYKSEN VOIMASSAOLO Metropolia Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 1(5) VAALIOHJEET LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14 varsinaista jäsentä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 24.2.1999 Muutettiin hallituksen kokouksessa 27.2.2002 8 :n 2 mom., 22 :n 2 mom., 24 :n 2 ja 3 mom. ja 37 :n 2 ja 3

Lisätiedot

Jokaisella äänioikeutetulla jäsenellä on yksi (1) ääni. Ääntä voi käyttää vain henkilökohtaisesti. Äänestyksessä noudatetaan vaalisalaisuutta.

Jokaisella äänioikeutetulla jäsenellä on yksi (1) ääni. Ääntä voi käyttää vain henkilökohtaisesti. Äänestyksessä noudatetaan vaalisalaisuutta. Vaalijärjestys I LUKU - Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen voimassaolo Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (myöhemmin opiskelijakunta) edustajistovaalissa sekä ja suoritettaessa jäsenäänestyksiä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 1998 N:o 750 753 SISÄLLYS N:o Sivu 750 Oikeusministeriön päätös eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista.

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 Liite 3 Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja valtuutettuja

Lisätiedot

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. II LUKU:

Lisätiedot

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet. äänivaltaisten jäsenten joukosta keskusvaalilautakunnan.

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet. äänivaltaisten jäsenten joukosta keskusvaalilautakunnan. VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013 ja 22.4.2015. I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa

Lisätiedot

N:o 158. ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä. Kainuun maakuntavaalit. kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Puolue.

N:o 158. ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä. Kainuun maakuntavaalit. kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Puolue. 423 ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Yhdistys Yhteystiedot Edellä mainittu yhdistys edustaa puolueen henkilöjäseniä kaupungissa/kunnassa.

Lisätiedot

ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE

ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE 313/2014 3 Vaalipiirin nimi ILMOITUS VAALIPIIRILAUTAKUNNALLE PUOLUEEN VAALIASIAMIEHESTÄ JA VARAMIEHESTÄ Eduskuntavaalit Vaalipäivä Puolue Nimi Puolueen vaaliasiamies Henkilötunnus Puhelin Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

2/2018. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1).

2/2018. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). ASIKKALAN SEURAKUNTA VAALILAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika 17.9.2018 klo 16.30 Paikka Asikkalan seurakunta, Sirkkusentie 1, Iltarusko Läsnä Kari Karjalainen pj Timo Ristkari jäsen Pekka Niskanen jäsen

Lisätiedot

11 Äänten laskeminen ja vaalin tuloksen vahvistaminen

11 Äänten laskeminen ja vaalin tuloksen vahvistaminen 11 Äänten laskeminen ja vaalin tuloksen vahvistaminen Sisällys 11 Äänten laskeminen ja vaalin tuloksen vahvistaminen... 52 11.1 Äänten laskenta... 52 11.2 Ennakkoäänten laskeminen ennen vaalitoimituksen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. II Luku. Yleisiä säännöksiä

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. II Luku. Yleisiä säännöksiä 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS I Luku Yleisiä säännöksiä

Lisätiedot

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista.

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista. Keskusvaalilautakunta 60 10.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta 10.04.2017 60 Valtuutettujen ja varavaltuutettujen lukumääristä

Lisätiedot

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet VAALIAIKATAULU Seurakuntavaalit 2018 1 viimeistään 31.5. (suositus; hyvissä ajoin ennen kesälomakautta huhti - toukokuussa) Valmistavat toimenpiteet 1. Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Vaalijärjestys

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Vaalijärjestys Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Vaalijärjestys 8.11.2013 Sivu 1 / 16 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys I luku Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen

Lisätiedot

1(17) SUOMI-YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS (sisältää myös vaalijärjestyksen)

1(17) SUOMI-YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS (sisältää myös vaalijärjestyksen) 1(17) SUOMI-YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS (sisältää myös vaalijärjestyksen) Yhtiökokous vahvistanut 28.4.2009 Finanssivalvonta vahvistanut 8.5.2009 Merkitty kaupparekisteriin 25.5.2009 2(17) KESKINÄISEN HENKIVAKUUTUSYHTIÖN

Lisätiedot

VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5)

VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5) VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 ( 5) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 (Hyväksytty edustajiston kokouksessa) HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesääntö

Lisätiedot

Yliviivattu = poisto vanhasta vaalijärjestyksestä Keltaisella korostettu = ehdotettu muutos poiston tilalle

Yliviivattu = poisto vanhasta vaalijärjestyksestä Keltaisella korostettu = ehdotettu muutos poiston tilalle 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS I Luku Yleisiä

Lisätiedot

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopiston vaaliohjesääntö Hallitus 11.3.2013 1 Sisältö: Soveltaminen 1 Soveltaminen Äänioikeus ja vaalikelpoisuus 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus Vaalitoimikunta 4 Vaalitoimikunta

Lisätiedot

Ehdokasasettelupalvelu Osuuskauppa Keskimaa

Ehdokasasettelupalvelu Osuuskauppa Keskimaa Ehdokasasettelupalvelu Osuuskauppa Keskimaa Ehdokkaan ja asiamiehen opas Edita Prima oy 2.8.2017 YLEISTÄ PALVELUSTA Ehdokasasettelupalvelu on sähköinen työkalu, joka auttaa vaalien järjestäjää tekemään

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS VAALIOHJEET ASIAKIRJAMALLIT VAALIN AJANKOHDAT SÄHKÖINEN VAALI 18.3. 28.3.2016 POSTIÄÄNESTYS 18.3. 1.4.2016 VARSINAINEN VAALI 10.4. 12.4.2016 METALLITYÖVÄEN

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä 1 2 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS 3 4 I Yleisiä säännöksiä 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 1 Soveltamisala Tätä vaalijärjestystä noudatetaan Aalto-yliopiston

Lisätiedot

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS RILin hallituksen hyväksymä 13.3.2014 Sivu 1 (6) ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS I Yleisiä määräyksiä 1 Sen lisäksi mitä Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n (jäljempänä Liitto) säännöissä hallituksen

Lisätiedot

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti:

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti: Keskusvaalilautakunta 21 12.04.2017 Kunnanhallitus 101 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 26 22.05.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA VAALILTK 21 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Edellisiin seurakuntavaaleihin verrattuna uutta on se, että äänioikeusikäraja on 16 vuotta.

Edellisiin seurakuntavaaleihin verrattuna uutta on se, että äänioikeusikäraja on 16 vuotta. 1 Ohjeet valitsijayhdistyksen perustamiseen Seurakuntavaalit 2010 Seurakuntavaaleissa valitaan Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet ja yhtymään kuuluvien seurakuntien seurakuntaneuvostojen

Lisätiedot

Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ. Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut tämän vaalijohtosäännön.

Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ. Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut tämän vaalijohtosäännön. Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut 14.2.2006 tämän vaalijohtosäännön. LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Yliopiston hallitus on yliopistolain (645/97), yliopistoasetuksen

Lisätiedot

LSO Osuuskunnan säännöt

LSO Osuuskunnan säännöt LSO Osuuskunnan säännöt Merkitty kaupparekisteriin 7.12.2012 LSO OSUUSKUNTA Y-tunnus: 0142110-6 Kotipaikka: Turku 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on suomeksi LSO Osuuskunta ja ruotsiksi

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2018 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 28.1.2018 Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2018 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Huhtikuu 2017 Valtuusto

Lisätiedot

Edustajistovaalin järjestämisestä vastaa edustajiston kokouksen asettama vaalivaliokunta.

Edustajistovaalin järjestämisestä vastaa edustajiston kokouksen asettama vaalivaliokunta. VAALIOHJESÄÄNTÖ ().. 0 HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN VAALIOHJESÄÄNTÖ Ohjesääntö Tämä ohjesääntö toimii yhdistyslain tarkoittamana äänestys- ja vaalijärjestyksenä HAAGA-HELIAn opiskelijakunta HELGAn

Lisätiedot

ILMOITUS PUOLUEEN JÄSENIÄ KUNNASSA EDUSTAVASTA YHDISTYKSESTÄ. Vaalipäivä. Puolue. Yhdistys. Edellä mainittu yhdistys edustaa puolueen henkilöjäseniä

ILMOITUS PUOLUEEN JÄSENIÄ KUNNASSA EDUSTAVASTA YHDISTYKSESTÄ. Vaalipäivä. Puolue. Yhdistys. Edellä mainittu yhdistys edustaa puolueen henkilöjäseniä 2076 ILMOITUS PUOLUEEN JÄSENIÄ KUNNASSA EDUSTAVASTA YHDISTYKSESTÄ KUNNAN KESKUSVAALILAUTAKUNNALLE Puolue Yhdistys Yhteystiedot Edellä mainittu yhdistys edustaa puolueen henkilöiä kaupungissa/kunnassa.

Lisätiedot

Sanna Pitkänen jäsen, poissa Heikki Rantasalo jäsen, saapui käsiteltäessä :ä 7 Arja Suominen jäsen Aarno Toivonen jäsen

Sanna Pitkänen jäsen, poissa Heikki Rantasalo jäsen, saapui käsiteltäessä :ä 7 Arja Suominen jäsen Aarno Toivonen jäsen PÖYTYÄN SEURAKUNTA VAALILAUTAKUNTA KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA/ PÖYTÄKIRJA 3/2016 Aika 30.9.2016 klo 18.00 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Ilkka Ali-Rontti jäsen Hilkka

Lisätiedot