Kevät 2013 Koulutuskalenteri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kevät 2013 Koulutuskalenteri"

Transkriptio

1 Kevät 2013 Koulutuskalenteri Voimassa

2 Osuvaa osaamista ja vetovoimaista verkottumista Keski-Suomen kauppakamari luo monimuotoisella toiminnallaan menestystä jäsenyrityksilleen ja alueen elinkeinoelämälle tarjoamalla ajankohtaisia koulutuksia, asiantuntijapalveluita sekä rakentamalla yritystoimintaa tukevia verkostoja. Haluamme tarjota yritysten henkilöstölle monipuolista koulutusta yritystoiminnan ajankohtaisista asioista, muun muassa palkkahallinnosta, verotuksesta, myynnistä, markkinoinnista, unohtamatta pehmeämpiäkään arvoja. Koulutuksemme suunnitellaan yhdessä maan johtavien asiantuntijoiden kanssa yritysten tarpeita ja toiveita kuunnellen. Toivommekin, että löydät tarjonnastamme tarpeellisia ja toivottuja koulutuksia. Mikäli koet, että jokin tärkeä teema puuttuu, otamme mielellämme vastaan ehdotuksiasi ja ideoitasi. Suosittuja maksuttomia aamukahvitilaisuuksia järjestämme keväälle entistä useampia. Aamukahvien teemat vaihtelevat johtajuudesta työhyvinvointiin. Tervetuloa tapaamaan kollegoitasi ja verkottumaan muiden toimijoiden kanssa. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi koulutuksiimme ja aamukahvitilaisuuksiimme. Kädessäsi olevasta kalenterista löydät koulutusten tarkemmat tiedot. Tervetuloa mukaan yhteiselle kehittä mismatkalle! Kristiina Nyman Koulutussuunnittelija p Merja Honkanen Koulutussihteeri p Ilmoittautuminen: Koulutuksiin voit ilmoittautua suoraan netissä osoitteessa Jokaisen koulutusesittelyn yhteydestä löydät suoran ilmoittautumislinkin. Voit myös ilmoittautua puhelimitse Kristiinalle p tai Merjalle p Osallistumismaksut: Koulutusten hintaan sisältyy materiaali sekä ohjelman mukaiset tarjoilut. Mikäli yrityksestäsi osallistuu samaan 4 henkilöä, pääsee viides osallistuja veloituksetta. Keski-Suomen kauppakamarin jäsenyrityksissä työskentelevät HTM-tilitarkastajat ovat oikeutettuja -50% alennukseen jäsenhinnasta. Alennuksia ei voi yhdistää. Peruutusehto: Saat sähköpostiisi vahvistuksen ilmoittautumisestasi. Samassa viestissä on suora linkki, josta voit muuttaa tietojasi tai peruuttaa osallistumisesi. Kaksi viikkoa ennen tilaisuutta perutuista osallistumisista perimme 50 % osallistumismaksusta. Viikkoa ennen tilaisuutta ja sen jälkeen peruutetuista osallistumisista perimme täyden osallistumismaksun. Peruutukset on tehtävä kirjallisesti sähköpostilla. 2

3 Koulutuskalenteri kevät 2013 TAMMIKUU Mihin esimiestä tarvitaan, jos hänellä ei ole aikaa johtaa? -aamukahvi Verkkokoulutus: Raportointi Excelissä, Pivot ja Power Pivot-koulutus Parempi johtaa hyvin -opinkierros: Kuuntele itsellesi tuottavampi työyhteisö HELMIKUU 5.2. Tilinpäätös, veroilmoitus ja verotuksen toimittaminen Ikäjohtaminen ja Tehokkutta palavereihin Hyvinvoinnin kulmakivet -aamukahvi Arvonlisäverotuksen ajankohtaiskatsaus Parempi johtaa hyvin -opinkierros: Kristallipallona dialogi MAALISKUU 6.3. Jännityksen nujertajat -esiintymisvalmennus Perintälain uudistuminen ja maksukäyttätymisen muutokset -aamukahvi Reseptejä asiakassuhteisiin Asiakasta ei jätetä Suuri Palkkapäivä Parempi johtaa hyvin -opinkierros: Onnellinen työntekijäsi tekee asiakkaan onnelliseksi HUHTIKUU 3.4. Johdon laskentatoimi 1 -Controllerin valmennuspäivä Riskienhallinta ja johtajuus Parempi johtaa hyvin -opinkierros: Etsintäkuulutus: etsitään meille oikeaa henkilöä Kipinää ja iloa työkykyyn -aamukahvi Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi (HHJ) (muut päivät 15.5., ja 5.6.) Kansainvälisen kaupan käytännöt koulutusohjelma (muut päivät 16.5., ja 30.5.) TOUKOKUU Henkilöstön ja johdon palkitseminen ja sitouttaminen -aamukahvi Parempi johtaa hyvin -opinkierros: Kiitä työyhteisöllesi onnistumisen kulttuuri LISÄKSI Kauppakamarin Talviseminaari Sihteeri- ja Assistentti laivaseminaari Oikeudet muutoksiin pidetään. 3

4 TI klo Mihin esimiestä tarvitaan, jos hänellä ei ole aikaa johtaa? -aamukahvi Scandic Jyväskylä, Vapaudenkatu 73, Jyväskylä Kiire kuormittaa tänä päivänä niin työssä kuin vapaa-ajalla. Johtajana ja esimiehenä on ohjattava sekä omaa että alaisten ajankäyttöä. Arjessa kaikki ei aina mene kuin Strömsössä. Aamukahvilla pohditaan arjen esimerkkien kautta mm. mistä kiire syntyy? mikä merkitys on yhteisellä käsityksellä työstä ja yhteisellä käsityksellä ajasta? miten työt saadaan sujumaan siten, että työssä myös jaksetaan? Keinoja johtamistyöskentelyn ytimen löytämiseen etsitään yhdessä liiketoimintajohtaja, psykologian tohtori Pirkko-Liisa Hyttisen ja työterveyspsykologi, yhteisöohjaaja ja EMDRterapeutti Asko Itkosen kanssa. Pirkko-Liisalla on vankka kokemus johtajana, johdon konsulttina ja työterveyspsykologina. Asko on toiminut toistakymmentä vuotta työyhteisöjen työhyvinvointi- ja työterveyspalvelujen asiantuntijana. Pirkko-Liisa ja Asko tekevät työtä, jotta suomalainen työelämä olisi yhtä aikaa sekä entistä tuottavampi että hyvinvoivempi. Heidän mottonaan on teemme entistä paremman huomisen kanssasi Sinulle ja työyhteisöllesi. Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen. Mukaan mahtuu 30 ensimmäistä ilmoittautunutta. Aamukahvi toteutetaan yhteistyösä Tietotaito Group Suomi Oy:n kanssa. https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/johtajuus_aamukahvi_3496 4

5 TO klo Kansainvälisen kaupan käytänteet -koulutusohjelma Keski-Suomen kauppakamari, Keski-Suomen talo, Sepänkatu 4, Jyväskylä Koulutus on suunnattu ulkomaankauppaa harjoittaville tai sitä suunnitteleville yrityksille. Tavoitteena on laajentaa kansainvälisen kaupan osaamista useammalle henkilölle yrityksessä. Koulutus soveltuu ulkomaankaupan käytännön asioita hoitaville tai näihin tehtäviin siirtyville henkilöille sekä vientimyyjille ja päälliköille jotka tekevät sopimuksia. Koulutus koostuu 4 tehokkaasta jaksosta: 1. jakso klo KV-kaupan lyhyt oppimäärä: toiminta muo dot ja kilpailukeinot, myyntikanavat ja partnerit sekä tarvittavat uudet käytännöt yrityksessä. 2. jakso klo KV-kaupan rahoitus ja talouskysymykset: rahoituskanavat, maksutavat ja valuuttariskien hallinta, ja sopivien suojaustuotteiden valinta, valuut takurssimuutokset ja niihin suojautumiset. 3. jakso klo Mitä Incotermsit 2010 ovat ja miten nii tä tulisi käyttää? Käytännön esimerkkien avulla pureudutaan Incotermsien tulkintaan, vastuisiin ja velvoitteisiin sekä riskeihin. Lisäksi käydään läpi kvkaupan peruselementtejä mm. varastoinnin ja sidosryhmien vaikutusta toisiinsa. 4. jakso klo Miten valmistaudun kv-kaupan eri operaatioihin? Tarjouksen ja kauppasopimuksen merkitys, kauppalaskun tietosisältö, tullien ja verojen määräytyminen ja vapaakauppasopimusten hyödyntäminen, sisäkauppa, alv ja sen merkitys tilastoinnin kannalta. Koko ohjelman 800 Normaalihinta 1200 Hintaan lisätään alv 24 % Yhden jakson 220 Normaalihinta 275 Hintaan lisätään alv 24 % https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/kvkaupan_kaytannot_5719 5

6 MA klo Verkkokoulutus: Raportointi Excelissä, Pivot ja PowerPivot Koulutus omalla työpisteellä Miten kymmenien tuntien työ saadaan puristettua yhteen tuntiin? Business Intelligence (BI) on hallittua datan keruuta ja muuttamista sopivien työkalujen avulla liiketoimintatiedoksi. Verkkokoulutus sopii raporttien tekijöille, Excel-käyttäjille ja Business Intelligence kehittäjille. Business Intelligence (BI) nopeuttaa yrityksen päätöksentekoa, kehittää yrityksen kilpailukykyä ja auttaa toteuttamaan asetetut tavoitteet. PowerPivot for Excel 2010 on ilmainen BI-työkalu, jolla voi analysoida ja raportoida suuria tietomääriä, saada huomattavaa työajan säästöä ja kustannustehokkuutta sekä käyttää aikaa enemmän raporttien analysointiin ja tulkintaan. Koulutuksen aikana saat käytännön opastusta PowerPivotin käytöstä: Kuinka ilmaisen PowerPivotin saa asennettua Excelin yhteyteen? Miltä se näyttää Excelissä? Kuinka tuon ja käsittelen isoja aineistoja? Kuinka Pivot-taulukko luodaan? Miten laskenta toteutetaan? Kuinka teen vaikuttavia kaavioita? Koulutuksen hintaan sisältyy PowerPivotin pikaopas. Kouluttajana toimii Arja Kuukkanen Powen Oy/ Excel-klinikkalta. 90 Normaalihinta 110 https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/raportointi_excelissa_6091 6

7 TI klo Tilinpäätös, veroilmoitus ja verotuksen toimittaminen Jyväskylän Palviljonki, Lutakonaukio 12, Jyväskylä Tulolähteiden ja tase-erien käsittelyn erot kirjanpidossa ja verotuksessa voivat olla merkittäviä ja tilinpäätöstä tehdessä on tehtävä verotuksellisia ratkaisuja. Koulutuksessa seurataan verotusmenettelyä verotuksen päättymiseen saakka sekä käsitellään myös mahdollisia muutoksenhakuja ja verotarkastusmenettelyjä. OHJELMA 8.30 Kahvi ja ilmoittautuminen 9.00 Käytännön kirjanpidossa huomioitavat verosäännökset vähennyskelvottomat ja verovapaat erät tulolähdejako Tilinpäätöksen laatiminen tilikauden muutos tilinpäätöksen yleiset periaatteet, arvostusja jaksotussäännökset Tuloslaskelman erät veroilmoituksessa tulolähteiden merkitys tuloslaskelman lukujen esittäminen Tase-erät kirjanpidossa ja verotuksessa pysyvät vastaavat, vaihtuvat vastaavat, vieras pääoma ja oma pääoma tilinpäätössiirtojen kertymä ja pakolliset varaukset Verotettavan tulon laskelma kirjanpidon tuloksen ja verotettavan tulon erot vahvistetut tappiot Veroilmoituksen laatiminen 6B-lomake ja yleisimmät liitelomakkeet sähköinen lähettäminen Verotuksen toimittaminen verotuksen valmistuminen muutoksenhaku verotarkastuksessa huomioitavaa Tilaisuus päättyy Lounas , kahvitauko Koulutttajana veroasiantuntija Jukka Koivumäki Helsingin seudun kauppakamarista. 320 Normaalihinta 480 https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/tilinpaatos_9387 7

8 Johtamisen teot 2013 Perusbisneksestä edelläkävijyyden ytimeen Parhaan johtamisen opinkierrossarja 9 opinkierrosta, vuorovaikutteista ja elämyksellistä kohtaamista 9 johtamisen tarinaa 9 asiaa, jotka parhailla työpaikoilla tehdään toisin Tule mukaan etsimään ja oivaltamaan oma tapasi virittää yrityksesi huipputuloksiin, hyödyntää tiimisi kyvyt ja osaaminen mahdollisimman laajasti tai lisätä onnellisuutta omassa elämässäsi ja ympäristössäsi. Opinkierroksilla yhdistellään ennakkoluulottomasti erilaisia johtamisen tarinoita, näkökulmia, työkaluja ja osaamista sekä toimialoja ja ihmisiä. Kokemuksista oppiminen ja vuorovaikutteisuus ovat opinkierrosten ydintä. Tervetuloa! Osallistumismaksut ja ilmoittautuminen: Opinkierrossarja kevät (5 opinkierrosta) alv 24 % Ilmoittautuminen mennessä Opinkierrossarja syksy (4 opinkierrosta) alv 24 % Ilmoittautuminen mennessä Yksittäinen opinkierros 95 + alv 24 % Ilmoittautumiset viimeistään 7 pv ennen opinkierrosta osoitteessa https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/parhaan_johtamisen_opinkierrossarja_4155 Alle 7 päivää ennen opinkierrosta tulleista peruutuksista veloitamme 50 % osallistumismaksusta. Yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa. Lisätiedot: Elina Lillstrang p Keski-Suomen kauppakamarin koulutusvaliokunta 8

9 Sisällöt ja aikataulu KEVÄT 2013 TI klo Kuuntele itsellesi tuottavampi työyhteisö. Ideat ilmoille ja parhaat toteutukseen. Työntekijöiden kuunteleminen aidosti ja oikeasti: miten se tehdään ja mitä siitä seuraa? Miten parhaat ideat siirtyvät laatikosta toteutukseen? TO klo Kristallipallona dialogi. Miten tulevaisuutta voidaan ennakoida? Mitä nykyinen viestintä kertoo tulevasta? PE klo Onnellinen työntekijäsi tekee asiakkaan onnelliseksi. Sinä voit käynnistää ketjureaktion! TO klo Etsintäkuulutus: etsitään meille oikeaa henkilöä. Kun työntekijäsi kävelee huoneeseen, mitä tulee hänen mukanaan? Miten löydät parhaat pelaajat oikeille paikoille? TI klo Kiitä työyhteisöllesi onnistumisen kulttuuri. Etsi ja tarjoa kiittämisen paikkoja. 100 tapaa kiittää. Mitä kerrannaisvaikutuksia kiittämisellä on? SYKSY 2013 TI klo Ole antelias. Se lisää anteliaisuutta. Omaa tavoitetta suurempi missio luo euroja isomman merkityksen. TI klo Rakenna kasvustrategia työntekijöiden kasvun ja kehittymisen kautta. Miten kehittymisestä tulee strateginen valinta ja osa arkipäivää? Johto menestymisen esteiden poistajana. TI klo Aikuisia ihmisiä ei voi motivoida, vain innostaa: Kuinka ruokit työntekijöidesi intohimoa ja unelmia. Johtaminen on välittämistä. TI klo Ponnistelu kannattaa. Viesti siitä juhlistamalla. Tule oppimaan, mikä hyöty juhlistamisessa piilee. Kaikki opinkierrokset järjestetään Jyväskylän kaupunginteatterin tiloissa, osoitteessa Vapaudenkatu 36, Jyväskylä. 9

10 TI klo Ikäjohtaminen ja Tehokkuutta palavereihin Cumulus Jyväskylä, Väinönkatu 3, Jyväskylä Ikäjohtaminen Aamupäivän aikana käsitellään ikäjohtamista kronologisen iän näkökulmasta ja pohditaan yhdessä, mitkä asiat ovat kaikille sukupolville tärkeitä ja mitä eroja niiden välillä mahdollisesti voi olla. Näkökulmana on esimiestyö ja sen kehittäminen eri-ikäisten tarpeet huomioiden. Koulutuksen aikana keskustellaan kaikenikäisten erilaisuudesta ja sen hyödyntämisestä työyhteisössä sekä toimenpiteistä, joilla lisätään työntekijöiden työviihtyvyyttä. Tehokkuutta palavereihin Palaverit tehokkaammiksi -osiossa pureudutaan siihen, miten kiihtyvällä vauhdilla tulevia palavereita ja kokouksia saataisiin tehostettua ja lyhennettyä. Koulutuksessa harjoitellaan konkreettisia keskustelun aktivointi- sekä ongelmanratkaisukeinoja tulosten tehostamiseksi. Lopuksi perehdytään erilaisiin palaverien laatuarviointitapoihin. PÄIVÄN OHJELMA 8.30 Ilmoittautuminen ja kahvi 9.00 Ikäjohtaminen Lounas Tehokkuutta palavereihin Koulutus päättyy Kahvitauko Voit osallistua joko koko päivään tai vain aamupäivän tai ilta päivän ohjelmaan. Kouluttajana toimii toimitusjohtaja Leena Manninen New Focus Oy:stä. Puolen päivä jäsenetuhinta 250 Normaalihinta 375 Koko päivän jäsenetuhinta 320 Normaalihinta 480 https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu//ikajohtaminen_

11 TI klo Hyvinvoinnin kulmakivet -aamukahvi Kylpylähotelli Rantasipi Laajavuori, Laajavuorentie 30, Jyväskylä Hyvinvoinnin kulmakivet -aamukahvin aikana käsitellään esimerkkien avulla terveyttä ja hyvinvointia monipuolisesti eri liikuntamuotojen, ravitsemuksen, levon ja kuormituksen näkökulmasta. Miten ajanhallinta, omien asioiden arvottaminen sekä tavoitteiden asettaminen vaikuttavat lopputulokseen? Aamukahvitilaisuuden jälkeen on mahdollisuus osallistua hotellikierrokselle. Hyvinvoinnin kulmakivet -aamukahvi toteutetaan yhteistyössä 4event Oy:n kanssa. 4event on valtakunnallisesti toimiva, liikuntaja hyvinvointipalveluita tuottava asiantuntijayritys, joka on jo 10 vuoden ajan edistänyt henkilöstön hyvinvointia terveemmän ja vireämmän elämän tavan löytämiseksi. Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen. Mukaan mahtuu 40 ensimmäistä ilmoittautunutta. https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/hyvinvointi_

12 KE klo Arvonlisäverotuksen ajankohtaiskatsaus Kylpylähotelli Rantasipi Laajavuori, Laajavuorentie 30, Jyväskylä Monipuolisen ja ajankohtaisen koulutuspäivän sisältönä ovat mm. vuoden 2013 verokannat, nii den soveltaminen sekä verotusmenettelyyn liittyvät asiat. OHJELMA 8.30 Kahvi ja ilmoittautuminen 9.00 Kotimaan myynnin verotuskäytäntö vuoden 2013 verokannat ja eri verokantojen soveltaminen matkatoimistopalvelut ja Verohallinnon uusi ohjeistus rakentamisen käännetty alv muu ajankohtainen verotus- ja oikeus käytäntö Vähennys- ja palautusjärjestelmän ongelmat vähennysoikeuden periaatteet oikeuskäytännön valossa vähennysrajoitukset ja hankinnat yksityiskulutukseen oman käytön verotus Verotusmenettelyyn liittyvät asiat laskunantovelvollisuus laskun tietosisältövaatimukset alv-laskujen säilyttäminen myynnin ja ostojen ajallinen kohdistaminen Kansainvälisen kaupankäynnin erityisongelmat Eu-myynnin ajallinen kohdistaminen myyntimaa ja ostajan verovelvollisuus arvonlisäverolain 65 :n soveltaminen uusien laskutussäännösten vaikutus kansainvälisiin myyntilaskuihin kausiveroilmoitus ja yhteenvetoilmoitus ostojen ja myynnin ilmoittaminen esimerkkien valossa Koulutus päättyy Lounas , kahvitauko Koulutttajana arvonlisäverotuksen asiantuntija Karl-Johan Sigfrids Oy Certima Ab:stä. 320 Normaalihinta 480 https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/alv_

13 KE klo Jännityksen nujertajat -esiintymisvalmennus Keski-Suomen kauppakamari, Keski-Suomen talo, Sepänkatu 4, Jyväskylä Esiintymisvalmennus on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat päästä eroon jännityksestä niin esiintyessään kuin kaikessa vuorovaikutuksessa. Päivän tavoitteina on innostaa ja auttaa saamaan esiin tymisestä luontevaa sekä löytää keinoja johtaa itseään ja tunteitaan. Koulutuksen aikana osallistujat pyritään saamaan tietoisiksi ihmiseen vaikuttavista tekijöistä esiintymis- ja vuorovaikutustilanteissa ja antamaan mahdollisuus kasvaa yhdessä ryhmän kanssa. OHJELMA 8.30 Kahvi ja ilmoittautuminen 9.00 Jännityksen nujertajat Ajatusten voima Ajatuksien hallinta & itsensä johtaminen Miten toimivat mielenmallimme? Voimmeko hallita tunteitamme? Johda itseäsi asenteet, ajatukset ja toiminta Kuinka rentoutat itsesi? Positiiviset suggestiot Jännittävistä tilanteista selviytyminen Rentoutusohjaus Esiintymistilanteiden hallinta Esiintymisharjoituksia Haastavien esiin tymistilanteiden käsittely Jännityksestä voimaantuminen Tilaisuus päättyy Lounas , kahvitauko Koulututtajina Tiimivalmennus Diventistä Ilkka Vanhapelto ja Päivi Vanhapalto. 320 Normaalihinta 480 https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/esiintymisvalmennus_

14 KE klo Perintälain uudistuminen ja maksukäyttäytymisen muutokset -aamukahvi Keski-Suomen Marttakeskus, Yliopistonkatu 11, Jyväskylä Perintälaki uudistuu maaliskuussa Niin yritysten kuin yksityishenkilöiden maksukäyttäytymisessä on tapahtunut selvästi merkittäviä muutoksia huonompaan suun taan. Aamukahvin aikana käsitellään maksukäyttäytymi sen muutoksia viime vuosina sekä uudistuvan lain tuomia vaikutuksia perintään. Aamukahvi toteutetaan yhteistyössä Cobro24 kanssa. Cobro24 on suomalaisomistuksessa oleva perintäratkaisuja tarjoava yritys, jonka strategisena tavoitteena on uudistaa perintäpalvelut ensin kotimaassa ja sen jälkeen Pohjois-Euroopassa. Cobro24:n tavoittena on muuttaa perintäpalvelujen käytäntöjä tuomalla alalle läpinäkyvyyttä, tehokkuutta ja avoimuutta. Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen. Mukaan mahtuu 40 ensimmäistä ilmoittautunutta. https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/perintalaki_

15 KE klo Reseptejä asiakassuhteisiin - Asiakasta ei jätetä Sokos Hotel Alexandra, Hannikaisenkatu 35, Jyväskylä Millainen myyjä sinä olet? Harrastatko yhden kaupan juttuja vai oletko liikkeellä loppuelämäksi tositarkoituksella? Kaswu Oy:n myyntivalmennus tarjoilee raikkaan cocktailin myynnin perusasioita uusista, innostavista näkökulmista. Myynnin työvälineet ja tunteita herättävät opit haastavat osallistujan miettimään omaa näkemystään myyntityötä kohtaan. OHJELMA Kahvi ja ilmoittautuminen Palvelumme on lahja asiakkaallemme Tositarkoituksella liikenteessä vai yhden kaupan juttu? Painetesti tuotteestasi ja myynnilliset argumentit Kahvitauko Reseptejä asiakassuhteisiin Työvälineet käyttöön! Henkilökohtainen ja joukkueen tavoite myyntityössä Tuplawarmista päivän opit! Avointa keskustelua Koulutus päättyy Valmennuksen hintaan sisältyy myös Tuplawarmista -työkirja sekä Reseptejä asiakassuhteisiin Asiakasta ei jätetä -kirja (Talentum 2013). Lisäksi osallistujat saavat käyttöönsä Kaswu Oy:n sähköisen seurantatyövälineen, mikä maksimoi oppimisen ja minimoi unohtamisen valmennuspäivän opeista. Kouluttajana toimii KM ja KTM Mikko OJ Ojanen Kaswu Oy:stä. 270 Normaalihinta 320 https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/asiakasuhteet_

16 TO klo Suuri Palkkapäivä 2013 Cumulus Jyväskylä, Väinönkatu 3, Jyväskylä Suuri Palkkapäivä 2013 kokoaa tuoreimman ja palkkahallinnon kannalta olennaisimman tiedon verotuksen, työ- ja työeläkelainsäädännön osalta. Päivän aikana käydään läpi mm. perhevapaiden, sairauspoissaolojen, irtisanomisien ja lomautuksien vaikutukset ennakkoperintään. Lisäksi käsitellään sairauspäivärahojen vaikutuksia sosiaaliturvamaksuihin ja eläkkeen perusteena oleviin työansioihin. OHJELMA 9.30 Kahvi ja ilmoittautuminen Uutta oikeuskäytäntöä Uusia ja tulevia lakimuutoksia perhevapaat opintovapaa sairauspoissaolot vuosiloma-asiaa, kuten muutostilanteet luontois- ja henkilökuntaeduista yksityisyyden suoja palkkahallinnossa erityisiä työsuhteen päättymistilanteita Koulutus päättyy Lounas , kahvitauko Kouluttajana toimii VT, lakimies Kati Mattinen Helsin gin seudun kauppakamarista. 320 Normaalihinta 480 https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/palkkapaiva_

17 KE klo Johdon laskentatoimi 1 - Controllerin valmennuspäivä Scandic Jyväskylä, Vapaudenkatu 73, Jyväskylä Hallitsetko johdon päätöksentekoon liittyvät laskentamenetelmät? Tiedostatko eri menetelmien vahvuudet ja heikkoudet? Miksi tutut ja hyvinä pidetyt talouden tunnusluvut saattavat ohjata johdon huonoihin ratkaisuihin? Valmennuspäivän tavoitteena on perehdyttää osallistujat edellä olevien kysymysten lisäksi laskentatoimen hyödyntämiseen yrityksen johtamisessa ja päätöksenteossa, investointi- ja tunnuslukulaskentaan sekä budjetointiin etenkin kassavirtalaskelmaa hyödyntäen. Se sopii erinomaisesti talouden ammattilaisten lisäksi yleisjohdolle sekä muille, jotka vastaavat liiketoiminnan menestymisestä. OHJELMA 8.30 Kahvi ja ilmoittautuminen 9.00 Johdon laskentatoimi 1 laskentatoimen rooli strategiassa ja operatiivisessa suunnittelussa Johdon päätöksentekoa tukevat laskelmat eri investointimenetelmät ja niiden vahvuudet sekä heikkoudet Budjetointi eri budjetoinnin lähtökohdat budjetointi kassavirtalaskelman kautta koulutus päättyy Huom! Laskimet mukaan Lounas , kahvitauko Kouluttajana toimii KTT, DI Toivo Koski Tulos- Akatemiasta. 320 Normaalihinta 480 https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/laskentatoimi_

18 KE klo Riskienhallinta ja johtajuus Lutakon Leidi, Schaumanin puistotie 2 A, Jyväskylä Koulutuspäivän aikana riskienhallintaa lähestytään hyvin käytännönläheisesti. Lyhyen teoriaosuuden ja työvälineiden esittelyn jälkeen pureudutaan pienryhmissä riskientunnistamiseen ja niiden kokonaisvaltaiseen käsittelyyn yritysesimerkkien avulla. Päivän aikana käydään läpi myös huoltovarmuuskriittisille yrityksille oleva kypsyysarviointi. Johtajuus-tematiikkaa lähestytään käytännönläheisesti, perusjohtamisen ja henkilöstöjohtamisen näkökulmasta. OHJELMA 8.30 Kahvi ja ilmoittautuminen 9.00 Riskienhallinta Lounas Johtajuus Koulutus päättyy Kahvitauko Asiantuntijana toimii valmiuspäällikkö Lasse Otranen Maankuljetuspoolista. 320 Normaalihinta 480 https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/riskienhallinta_

19 TI klo Kipinää ja iloa työkykyyn -aamukahvi Agora, Delta-sali, Mattilanniemi 2, Jyväskylä Työyhteisön terveydestä ja toimintakyvystä kilpailuetu? Aamukahvien aikana luvassa keskustelua ja konkreettisia esimerkkejä siitä, miten työyhteisön hyvinvointia kehitetään ja miten saadaan aikaan nuorempia työyhteisöjä. Aamukahvin isäntänä toimii Mobra Finland Oy, joka on keskisuomalainen terveyden ja toimintakyvyn valmennustalo. Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen. Mukaan mahtuu 40 ensimmäistä ilmoittautunutta. https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/kipinaa_ja_iloa_

20 Alkaen klo Hyväksytty Hallituksen Jäsen -kurssi (HHJ) Keski-Suomen Talo, kokoustila Koppelo, Sepänkatu 4, Jyväskylä Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi soveltuu hallitustyöskentelyn aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville henkilöille tai sitä harkitseville. Kurssi auttaa myös yrittäjiä ja yritysjohtajia hyödyntämään hallitustyöskentelyä entistä paremmin. HHJkurssin suorittaneille on tarjolla myös mahdollisuus suorittaa HHJ-tutkinto. Laajuus Kurssi sisältää 4 puolen päivän jaksoa (á 4 h), ryhmätyön sekä lukupaketin. 1. jakso ke klo Hyvä hallintotapa 2. jakso ke klo Hallituksen ja hallitustyön organisointi 3. jakso ke klo Strategiatyö 4. jakso ke 5.6. klo Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus sekä kurssin päätös HHJ-todistus edellyttää kaikkien jaksojen suorittamista. Puuttuvia jaksoja on mahdollista paikata myöhemmillä HHJ-kursseilla. HHJ-tutkinto HHJ-tutkinto järjestetään 2 kertaa vuodessa Tampereella. Siihen voi osallistua vain HHJkurssitodistuksen saanut henkilö. Tutkinto koostuu ennakkotehtävistä ja tutkintopäivästä. Tutkinto sisältää sekä juridisia että käytännönläheisiä kysymyksiä ja tehtäviä pk-yrityksen toimintakentästä. Keski-Suomen hallituspartnerit ry Hallituspartnereiden tehtävänä on luoda osaavien hallitusjäsenten yhteisö, tehdä hallitustyöskentelyä ja ulkopuolisen hallitusjäsenen tuomaa lisäarvoa tunnetuksi pk-yrityksissä sekä välittää osaavia hallitusjäseniä. Lisätietoja Normaalihinta

21 TO klo Henkilöstön ja johdon palkitseminen ja sitouttaminen -aamukahvi LähiTapiola Keski-Suomen Jyväskylän toimisto, Asemakatu 4, Jyväskylä Kuinka pitää osaavat ja motivoituneet ihmiset omassa organisaatiossa ja työyhteisössä myös epävarmoina muutoksen aikoina? Miten varmistaa johdon ja avainhenkilöiden kilpailukykyiset edut tiukassa taloustilanteessa? Miten toimia kertyneen varallisuuden kanssa eri aikaväleillä? Tule kuulemaan, keskustelemaan ja kyselemään ajankohtaisesta teemasta. Aamukahvin isäntänä toimii paikallinen vakuutus- ja finanssiyhtiö LähiTapiola Keski-Suomi, joka keskinäisenä toimijana vahvistaa alueellisia palvelujaan ympäri maakuntamme. Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen. Mukaan mahtuu 25 ensimmäistä ilmoittautunutta. https://www.lyyti.fi/ilmoittaudu/palkitseminen_ja_sitouttaminen_

22 klo Kauppakamarin Talviseminaari Sokos Hotel Levi, Kittilä Taloushallinnon ammattilaiset, yritysten johto ja omistajat sekä muut yritysten talous- ja henkilöstöasioista kiinnostuneet tervetuloa Kauppakamarin Talviseminaariin Leville! Vuoden 2013 teemoina ovat muun muassa uusi työlainsäädäntö ja oikeuskäytäntö, muuttuva ja muuttunut verotus, taloushallinnon tehostaminen ja ulkoistaminen, yhteistoimintaneuvottelut sekä taseen omaisuuserien käsittely kirjanpidossa ja verotuksessa. Seminaarin alustuksista vastaavat Helsingin seudun kauppakamarin pidetyt ja kokeneet asiantuntijat Jukka Koivumäki, Hannele Lindfors ja Kirsi Parnila. Ohjelmassa mm: Uutta työlainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä Mitä verotuksessa tapahtuu? Ajankohtaista taloushallinnossa Yhteistoimintaneuvottelujen peruspaketti Taseen omaisuuserien käsittely Oletushinta sisältää luennot, luentomateriaalin, lennot, majoituksen 2 hengen huoneessa sekä ohjelmaan merkityt tarjoilut. Vaihtoehtoiset paketit: pelkät luennot, 650 luennot + lennot, 990 luennot + majoitus 2 hh, 990 luennot + majoitus 1 hh, luennot + lennot + majoitus 2 hh, 1290 luennot + lennot + majoitus 1 hh, 1490 Ei-jäsenten hintoihin lisätään 300, kaikkiin hintoihin lisätään voimassa oleva alv. Ilmoittautuessasi johonkin vaihtoehtoisista paketeista, ole hyvä ja ota yhteys asiakaspalveluun: asiakaspalvelu(at)kauppakamarinkoulutus.fi p Normaalihinta

23 klo Sihteeri- ja Assistentti laivaseminaari Tallink Silja Oy, Helsinki-Tallinna-Helsinki Ensi kevään seminaarin aluksi Saku Tuominen väläyttää työelämän vallankumousta: kuinka saada enemmän aikaan, mutta väsyä vähemmän? Tuija Piepponen valaisee riemastuttavalla tavalla kehon ja puhekielen ilmaisukeinoja ja Ari-Pekka Lindbergin johdolla syvennymme kehon ja kivun hallintaan. Seminaarissa kuulet myös Marja-Leena Haapasen mietteitä ihmisten erilaisuudesta ja tavasta hahmottaa maailmaa sekä Tiina Heleniuksenkatsauksen kevään talousnäkymiin. Jokakeväinen Sihteeri ja Assistentti laivaseminaari kutsuu taas mukaansa! Tule mukaan! Kuulet ajankohtaisista ja energisoivista aiheista ja tapaat samalla sekä uusia että vanhoja tuttavuuksia eri aloilta. Hintaan sisältyy: koulutus, kurssimateriaali, risteily 2-hengen Promenade -hytissä sekä ohjelman mukaiset tarjoilut. Lisämaksusta yhden hengen hytti (+105 euroa). Muutokset ohjelmaan pidätetään. Koulutuspalautteista poimittua: Paljon innostavaa asiaa. Yhteistä aikaa muiden assareiden kanssa. Hyvät esiintyjät, ajankohtaiset aiheet, kaikin puolin onnistunut seminaarimatka. Jälleen kerran hyvin valitut esiintyjät ja aiheet. Esitelmät olivat hyviä ja mielenkiintoisia, uutta ajateltavaa. Kokonaisuudessaan rentouttava irtiotto arjesta. Seminaarin aiheet olivat kokonaisuudessaan mielenkiintoisia ja hyviä ja seminaarista rakentui hyvä kokonaisuus. Sihteeri- ja Assistentti laivaseminaarin takemman ohjelman löydät osoitteesta www. kauppakamarikauppa.fi -> kauppakamarin koulutus -> matkaseminaarit. Lisätietoja: 650 Normaalihinta

24 KESKI-SUOMEN KAUPPAKAMARI Sepänkatu 4, Jyväskylä puh

Länsi-Uudenmaan kauppakamari

Länsi-Uudenmaan kauppakamari Länsi-Uudenmaan kauppakamari Maamme tulevaisuuden strategioissa yksi painopistealueista on yrittäjyyden edistäminen ja pkyritysten kasvun tukeminen. Näin luodaan mahdollisuuksia uusien työpaikkojen syntymiselle

Lisätiedot

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus 21.9. 13.10.2016 Aika: 21.09.2016 klo 08:45-13.10.2016 klo 15:30 Jaksot: Kirjanpidon ajokortti (peruskurssi) 21. 22.9.2016, klo 08:45-15:30 Kirjanpidon ajokortti

Lisätiedot

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus 16.2. 17.3.2016 Jaksot: Kirjanpidon ajokortti (peruskurssi) 16. 17.2.2016, klo 08:45-15:30 Kirjanpidon jatkokurssi 16. 17.3.2016, klo 08:45-15:30 Paikka: Koulutustila

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2016 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN (HHJ) OHJELMA. 1. Hyvä hallintotapa

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN (HHJ) OHJELMA. 1. Hyvä hallintotapa HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN (HHJ) OHJELMA Jakso 1. Hyvä hallintotapa Aika Tiistaina 19.1.2016 klo 12.30-17.30 Raaseporin Osuuspankki, Asemakatu 1, Tammisaari 12:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 13:00 Kurssin

Lisätiedot

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Kohti yritystalouden asiantuntijuutta Controllerin rooli on muuttunut laskentatoimen asiantuntijasta aktiiviseksi liiketoiminnan kehittäjäksi. Controller toimii usein

Lisätiedot

Palkanlaskentaosaajan valmennuskokonaisuus

Palkanlaskentaosaajan valmennuskokonaisuus Palkanlaskentaosaajan valmennuskokonaisuus 20.4.-25.5.2016 Aika: 20.04.2016 klo 08:45-25.05.2016 klo 15:30 Jaksot: Palkanlaskennan ajokortti - osa 1 20. 21.4.2016, klo 08:45-15:30 Palkanlaskennan ajokortti

Lisätiedot

Suorita Turussa merkonomin tutkinto + pätevyys esimiehenä työssä oppien.

Suorita Turussa merkonomin tutkinto + pätevyys esimiehenä työssä oppien. Mahdollista menestys koulutuksella! Kehitä itseäsi Kehitä yritystäsi Hanki kaupallinen tutkinto Pätevöidy esimiehenä Verkostoidu Menesty Suorita Turussa merkonomin tutkinto + pätevyys esimiehenä työssä

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Kainuun alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia kasvumahdollisuuksia

Lisätiedot

Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 4 h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4-6 h) ja lukupaketti.

Kurssi koostuu neljästä puolen päivän jaksosta (à 4 h), joiden lisäksi on ryhmätyö (4-6 h) ja lukupaketti. Maamme tulevaisuuden strategioissa yksi painopistealueista on yrittäjyyden edistäminen ja pk-yritysten kasvun tukeminen. Näin luodaan mahdollisuuksia uusien työpaikkojen syntymiselle ja vanhojen säilymiselle.

Lisätiedot

AJAN ILMIÖIDEN KIETOMINEN S-RYHMÄ- KONTEKSTIIN MONIKANAVAISUUS & SEN HYÖDYNTÄMINEN JOHDATKO TIEDOLLA VAI TUNTEELLA? T U L O S S A S Y K S Y L L Ä!

AJAN ILMIÖIDEN KIETOMINEN S-RYHMÄ- KONTEKSTIIN MONIKANAVAISUUS & SEN HYÖDYNTÄMINEN JOHDATKO TIEDOLLA VAI TUNTEELLA? T U L O S S A S Y K S Y L L Ä! S-TALENT V A L M E N N U S K O K O N A I S U U S, J O K A P U R E U T U U S - R Y H M Ä N S T R A T E G I A N T O I M E E N P A N O A T U K E V I I N T E E M O I H I N K U N K I N A I H E A L U E E N P

Lisätiedot

Johtamisen ajokortti 10.10 24.11.2016

Johtamisen ajokortti 10.10 24.11.2016 Johtamisen ajokortti 10.10 24.11.2016 Aika: 10.10.2016 klo 08:45-24.11.2016 klo 16:00 Jaksot: Peter Nyman: Vaikuttava viestintä 10.10.2016, klo 08:45-12:00 Johtamisen ajankohtaispäivä 1.11.2016, klo 09:45-15:45

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO, JET20 KENELLE Kokeneille, tulosvastuullisille ja/tai kehittämisvastuussa oleville päälliköille

Lisätiedot

Tietoa, taitoa ja rohkeutta vuoron johtamiseen

Tietoa, taitoa ja rohkeutta vuoron johtamiseen Tietoa, taitoa ja rohkeutta vuoron johtamiseen Vuoropäällikkövalmennus Jollas Instituutti Niko Vastamäki Mistä on hyvä vuoropäällikkö tehty? Jotta vuoropäälliköt pystyvät varmistamaan omalta osaltaan toimipaikkansa

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Golfkentän johtaminen 2016

Golfkentän johtaminen 2016 Golfkentän johtaminen 2016 Mitä kierros maksaa? Ainakin tämän verran 250? 40? 100? 27,50 60? 15? Hinnaston mukaan 1 = 1,4 Hinnaston mukaan 1 = 1,4 Hinnaston mukaan Mitä kierroksen pitäisi maksaa? Ainakin

Lisätiedot

Keskijohdon koulutusohjelma 2008

Keskijohdon koulutusohjelma 2008 Liiketoiminnan johtaminen Keskijohdon koulutusohjelma 2008 1. jakso: Liiketoiminnan perusedellytykset 07. 09.04.2008 2. jakso: Talous 19. 22.05.2008 3. jakso: Organisointi ja johtaminen 06. 08.10.2008

Lisätiedot

Metsäalan Johtamisakatemia. www.metsahyvinvointi.fi/johtamisakatemia/

Metsäalan Johtamisakatemia. www.metsahyvinvointi.fi/johtamisakatemia/ Metsäalan Johtamisakatemia /johtamisakatemia/ Miksi Johtamisakatemia Kansainvälisesti kärjessä myös ihmisten johtamisessa Ihmisten motivaatio ja osaaminen menestymisen avaimet huomisen maailmassa Hyvä

Lisätiedot

AVOIMET KOULUTUKSET. kevät ja syksy 2017

AVOIMET KOULUTUKSET. kevät ja syksy 2017 AVOIMET KOULUTUKSET kevät ja syksy 2017 WISTEC TRAINING OY ITÄMERENKATU 1, 00180 HELSINKI INFO@WISTEC.FI PUH. 030 670 5320 (MA-PE KLO 9-17) WWW.WISTEC.FI TERVETULOA KOULUTUKSIIN! Löydät koulutustarjontamme

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät

Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät 1 Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät KJY:n Henkilöstöjohtamisen verkosto järjestää henkilöstöjohtamisen seminaarin 13. 14.10.2009 Lahdessa. Seminaarin teemana on henkilöstösuunnittelu. Seminaarin toisen

Lisätiedot

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen.

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Tutkittua tietoa & punnittuja näkemyksiä. Osallistu, innostu

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa

Lisätiedot

Ylä-Savon elinkeinofoorumi Hallitustyöskentely pk-yrityksen. Jukka Lassila 16.1.2012

Ylä-Savon elinkeinofoorumi Hallitustyöskentely pk-yrityksen. Jukka Lassila 16.1.2012 Ylä-Savon elinkeinofoorumi Hallitustyöskentely pk-yrityksen menestystekijänä Jukka Lassila 16.1.2012 Hallitustyöskentely pk-yrityksen menestystekijänä Hallitustyön merkitys yrityksen alkuvaiheessa ja kasvuvaiheessa

Lisätiedot

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä

Lisätiedot

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,

Lisätiedot

MYYNNIN JOHDON VALMENNUS Ratkaisumyynnin johtaminen. Talent Partners Oy Esa Pamppunen

MYYNNIN JOHDON VALMENNUS Ratkaisumyynnin johtaminen. Talent Partners Oy Esa Pamppunen MYYNNIN JOHDON VALMENNUS Ratkaisumyynnin johtaminen Talent Partners Oy Esa Pamppunen Valmennuksen tavoitteet ja hyödyt Vahvistaa ymmärrystä organisaatiokulttuurin vaikutuksesta ja merkityksestä ratkaisumyynnissä

Lisätiedot

KOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2017

KOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2017 KOULUTUSKALENTERI KEVÄT 2017 TAMMIKUU 17.1.2017 KEHITYSKESKUSTELUJEN MESTARIKSI Tervetuloa päivittämään kehityskeskustelukäytäntösi parhaaseen vireeseen! Koulutuspäivän aikana kuulet tutkimustietoa, valmentajan

Lisätiedot

KOULUTUSKALENTERI syksy 2013

KOULUTUSKALENTERI syksy 2013 HEI KAIKKI! Nimeni on Anni Ojantakanen ja olen La Roche-Posay -tiimin uusin vahvistus. Työnkuvaani kuuluvat koulutukset sekä lääkäriyhteistyö. Koulutukseltani olen farmaseutti ja olen työskennellyt niin

Lisätiedot

62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä

62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä 8.6.2016 62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä Ajankohta 13.9.2016-14.9.2016 Aika 9:00-16:00 Kesto 2 päivää Paikka Tampere Ilmoittautumisaika 7.9.2016 mennessä Miksi osallistua Tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

22A00110 Laskentatoimen perusteet (6 op) SYLLABUS. Opettaja. Jari Melgin Huone H 3.35/Töölö Puhelin

22A00110 Laskentatoimen perusteet (6 op) SYLLABUS. Opettaja. Jari Melgin Huone H 3.35/Töölö Puhelin 22A00110 Laskentatoimen perusteet (6 op) SYLLABUS Kurssin asema ja ajankohta; luentojen aika ja paikka Opettaja Liiketoimintaosaamisen perusteet Syksy 2016, II-periodi Ma 13.15 15 Ke 13.15 15 To 13.15

Lisätiedot

MYYNNIN JOHDON VALMENNUS Ratkaisumyynnin johtaminen. Talent Partners Oy Petri Lehtonen, Esa Pamppunen

MYYNNIN JOHDON VALMENNUS Ratkaisumyynnin johtaminen. Talent Partners Oy Petri Lehtonen, Esa Pamppunen MYYNNIN JOHDON VALMENNUS Ratkaisumyynnin johtaminen Talent Partners Oy Petri Lehtonen, Esa Pamppunen 12.10.2011 Valmennuksen tavoitteet ja hyödyt Vahvistaa ymmärrystä organisaatiokulttuurin vaikutuksesta

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/10961/2016 Etelä-Suomi 8.12.2016 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 9.3.2017 klo 8.45

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

AVOIMET KOULUTUKSET. syksy 2016 & kevät 2017

AVOIMET KOULUTUKSET. syksy 2016 & kevät 2017 AVOIMET KOULUTUKSET syksy 2016 & kevät 2017 WISTEC TRAINING OY ITÄMERENKATU 1, 00180 HELSINKI INFO@WISTEC.FI PUH. 030 670 5320 (MA-PE KLO 9-17) WWW.WISTEC.FI TERVETULOA KOULUTUKSIIN! Löydät koulutustarjontamme

Lisätiedot

Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari

Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Johtamisen tuloksellisuus Pyry Airaksinen Laurea P2P projektiryhmä: Jani Moisiola, Jenni Rajakallio, Anssi Rajala, Joel Reikko, Anselmi Tuominen, Vera Veremenko 9/14/2012

Lisätiedot

13. 14.3.2013 Messukeskus, Helsinki

13. 14.3.2013 Messukeskus, Helsinki HALLINTO- PALVELUT 2013 13. 14.3.2013 Messukeskus, Helsinki KEYNOTE Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen: Ajankohtaista kuntarakenneuudistuksesta. Miten hallinto voi tukea perustoimintaa jatkossa?

Lisätiedot

TEKLiideri Teknisen Kaupan johtamisohjelma syksy yhteistyössä

TEKLiideri Teknisen Kaupan johtamisohjelma syksy yhteistyössä TEK Teknisen Kaupan johtamisohjelma syksy 2016 TEKn tavoitteet TEK on kohdennettu johtajille ja esimiehille, jotka haluavat uudistua ja kehittää johtamistaan uudelle tasolle. valmentaa esimiehiä tehokkaasti

Lisätiedot

AVOIMET KOULUTUKSET. K-ryhmän etuhinnoin, loppukevät ja syksy 2016

AVOIMET KOULUTUKSET. K-ryhmän etuhinnoin, loppukevät ja syksy 2016 AVOIMET KOULUTUKSET K-ryhmän etuhinnoin, loppukevät ja syksy 2016 WISTEC TRAINING OY ITÄMERENKATU 1, 00180 HELSINKI INFO@WISTEC.FI PUH.09 123 4567 (MA-PE KLO 9-17) WWW.WISTEC.FI TERVETULOA KOULUTUKSIIN!

Lisätiedot

AVOIMET KOULUTUKSET. syksy 2016 WISTEC TRAINING OY ITÄMERENKATU 1, HELSINKI PUH (MA-PE KLO 9-17)

AVOIMET KOULUTUKSET. syksy 2016 WISTEC TRAINING OY ITÄMERENKATU 1, HELSINKI PUH (MA-PE KLO 9-17) AVOIMET KOULUTUKSET syksy 2016 WISTEC TRAINING OY ITÄMERENKATU 1, 00180 HELSINKI INFO@WISTEC.FI PUH. 030 670 5320 (MA-PE KLO 9-17) WWW.WISTEC.FI TERVETULOA KOULUTUKSIIN! Löydät koulutustarjontamme oheisesta

Lisätiedot

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 KOULUTUSOHJELMA 2015 1 (8) NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 Nousu tarjoaa jäsenilleen ja luottamustoimisille monipuolista ja innoittavaa koulutusta! Arkena työajalla tapahtuva koulutus on palkallista.

Lisätiedot

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Tarkistettu 2.1.2013 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

AVOIMET KOULUTUKSET. K-ryhmän etuhinnoin syksy 2016

AVOIMET KOULUTUKSET. K-ryhmän etuhinnoin syksy 2016 AVOIMET KOULUTUKSET K-ryhmän etuhinnoin syksy 2016 WISTEC TRAINING OY ITÄMERENKATU 1, 00180 HELSINKI INFO@WISTEC.FI PUH. 030 670 5320 (MA-PE KLO 9-17) WWW.WISTEC.FI TERVETULOA KOULUTUKSIIN! Löydät koulutustarjontamme

Lisätiedot

Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Satakunta ja Varsinais-Suomi

Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Satakunta ja Varsinais-Suomi Go Global Plus 2012-2013 Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille Satakunta ja Varsinais-Suomi Go Global Plus lyhyesti Go Global Plus valmentaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälisille markkinoille

Lisätiedot

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi

Lisätiedot

Johtamisen erikoisammattitutkinto (JOETOS1604TBC)

Johtamisen erikoisammattitutkinto (JOETOS1604TBC) Johtamisen erikoisammattitutkinto (JOETOS1604TBC) 15.11.2016-31.5.2018 Koulutuksen etenemisohjelma Päivämäärä ja paikka Sisältö Kouluttajat ja työhön soveltamistehtävät 15.11.2016 Orientointi Sari Sirén

Lisätiedot

FastLane-koulutusohjelma

FastLane-koulutusohjelma FastLane-koulutusohjelma Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista kasvu-, kansainvälistymis- ja uudistumishakuisten pk-yritysten johtoryhmille Kun koko johtoryhmä osallistuu, varmistetaan yhteinen

Lisätiedot

Johtamisen kehitysloikka

Johtamisen kehitysloikka Johtamisen kehitysloikka Mikä? VIA Leadership in Action -kehitysohjelma keskittyy oman vastuualueen kehittämiseen operatiivisesta ja strategisesta näkökulmasta. Ihmisten johtamisen haasteisiin vastaaminen

Lisätiedot

Reseptejä asiakassuhteisiin

Reseptejä asiakassuhteisiin Reseptejä asiakassuhteisiin Asiakasta ei jätetä! Mikko Ojanen TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-1936-2 ISBN 978-952-14-1937-9 (sähkökirja) Kansi ja kuvat:

Lisätiedot

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate UEF EXECUTIVE MBA JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN KOULUTUSOHJELMA aducate.fi @weaducate facebook.com/weaducate UEF EMBA-opinnot SMART AT WORK Kenelle: Itä-Suomen yliopiston UEF EMBA -koulutusohjelma on tarkoitettu

Lisätiedot

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5 AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2016 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2016 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus

Lisätiedot

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv )

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Karl-Magnus Spiik Ky Tiimityöskentely / sivu 1 TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Asiakas: Ryhmä: Uusi päiväkoti Koko henkilöstö Tämän kolmiosaisen valmennuksen päätavoitteena on tiimityöskentelyn kehittäminen.

Lisätiedot

Töihin Verohallintoon

Töihin Verohallintoon Töihin Verohallintoon Yllättävän hyvä Meillä voit joustavasti yhdistää työn ja vapaa-ajan. Meillä on tehtävien vaativuuden ja oman työsuorituksen huomioiva palkkausjärjestelmä joustava työaika mahdollisuus

Lisätiedot

FastLane-koulutusohjelma

FastLane-koulutusohjelma FastLane-koulutusohjelma Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista kasvu-, kansainvälistymis- ja uudistumishakuisten pk-yritysten johtoryhmille Kun koko johtoryhmä osallistuu, varmistetaan yhteinen

Lisätiedot

GROWTH MENTORS. Valmennusohjelma kansainvälistymisen parissa työskenteleville

GROWTH MENTORS. Valmennusohjelma kansainvälistymisen parissa työskenteleville GROWTH MENTORS Valmennusohjelma kansainvälistymisen parissa työskenteleville Growth Mentors on sinulle, joka toimit suomalaisten pk-yritysten kansainvälistymisen parissa OHJELMASSA MUKANA HUIPPUASIANTUNTIJAT

Lisätiedot

Sporttimerkonomi - koulutus -

Sporttimerkonomi - koulutus - Tuntuuko sinusta, että tarvitset lisää osaamista tulevaisuuden haasteisiin infotilaisuus 20.5.2013 klo 17-19 Sporttimerkonomi - koulutus - Koulutusohjelma tähtää liiketalouden perustutkinnon, merkonomi,

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu Joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa päivittämään

Lisätiedot

VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT

VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT Hämeen Näky - Pk-yritysten ennakointiosaamisen kehittäminen kuva: www.google.fi VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT Tulevaisuus on tehtävä Tulevaisuuden ymmärtäminen Historiantutkimus, muisti,

Lisätiedot

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016 Kutsu 1 (6) Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016 Työeläkevakuuttajat Tela järjestää koulutusohjelman, jonka tarkoituksena on perehdyttää työeläkevakuuttajien hallinoissa toimiville jäsenille

Lisätiedot

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa

Lisätiedot

Johdon kiitorata -ajankohtaisvalmennus 6.10. 1.12.2015

Johdon kiitorata -ajankohtaisvalmennus 6.10. 1.12.2015 Johdon kiitorata -ajankohtaisvalmennus 6.10. 1.12.2015 06.10.2015 klo 08:45-01.12.2015 klo 16:00 Jaksot: Johtamisen ajankohtaispäivä 3.11.2015, klo 08:45-16:00 Webinaaritallenne: Kannustava palkitseminen,

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 24. 28.4.2017, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja -turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op 0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op TAMK EDU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto tutkintoon johtavan

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Lean Leadership -valmennusohjelma

Lean Leadership -valmennusohjelma Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö

Lisätiedot

Monta tarinaa yhteisillä poluilla -seminaari

Monta tarinaa yhteisillä poluilla -seminaari Monta tarinaa yhteisillä poluilla -seminaari 20. 21.10.2016 Jyväskylä Monta tarinaa yhteisillä poluilla 20-21.10.2016 Päihdetyön seminaari järjestetään jo neljättä kertaa. Olemme rakentaneet seminaarin

Lisätiedot

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Maija Mikkilä 26.7.2012 1 Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Toteuttajaverkosto: Kotka Hamina Pyhtää Virolahti-Miehikkälä Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15

JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 1 JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 Long-range planning does not deal with the future decisions, but with

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake

Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake Liite Näyttötoimikunta 29.9.2016 Koulutusala Ammatillinen perustutkinto Koulutusohjelma Tutkintonimike Näytön Suoritusajankohta numero /hyväksymispäivä 1 1. lukuvuoden Liiketalous ja kulttuuri Liiketalouden

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Päivitä ammattitaitoasi!

Päivitä ammattitaitoasi! Päivitä ammattitaitoasi! n HHJ-kurssit n Huomisen johtajat -mentorointiohjelma n KasvuCamp Tampereen kauppakamari kouluttaa Koulutuskalenteri kevät 2017 KEVÄT 2017 TAMMIKUU Metallien 3D-tulostus kilpailukyvyn

Lisätiedot

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella.

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Varsinais-Suomi

Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Varsinais-Suomi Go Global Plus 2013-2014 Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille Varsinais-Suomi Go Global Plus lyhyesti Go Global Plus valmentaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälisille markkinoille Tavoitteena

Lisätiedot

YHTEENVETO - Kansainvälistymisen tulevaisuusklinikat

YHTEENVETO - Kansainvälistymisen tulevaisuusklinikat YHTEENVETO - Kansainvälistymisen tulevaisuusklinikat OSAKSI YHTEISÖÄ: Eri kulttuureista tulevien integroiminen yhteisöömme ja osaksi arkeamme on onnistumisen avain. Tulevaisuus haastaa tähän entistä vahvemmin.

Lisätiedot

Johdatus markkinointiin

Johdatus markkinointiin Markkinoinnin perusteet 23A00110 Johdatus markkinointiin Ilona Mikkonen, KTT Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu Markkinoinnin laitos Päivän agenda Kuka kukin on? Mitä markkinointi on? Miksi sinun tulisi

Lisätiedot

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen Ympäristötieto, -kasvatus ja -toiminta Ympäristöasioiden hallinta sekä materiaali- ja energiatehokkuus TOIMINTA-AJATUS Vanamo-hanke edistää ja tukee Päijät-

Lisätiedot

Keskijohdon koulutusohjelma 1/2009

Keskijohdon koulutusohjelma 1/2009 Liiketoiminnan johtaminen Keskijohdon koulutusohjelma 1/2009 1. jakso: Liiketoiminnan perusedellytykset 19. 20.02.2009 2. jakso: Taloustietoa keskijohdolle 05. 06.05.2009 3. jakso: Organisaation toiminnan

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO Kaupan alan osaajaksi! LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO merkonomi LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2017 Kenelle Liiketalouden perustutkinto, merkonomi on suunnattu henkilöille, jotka haluavat hankkia

Lisätiedot

JS PARTNERS OY:N VALMENNUKSET

JS PARTNERS OY:N VALMENNUKSET JS PARTNERS OY:N VALMENNUKSET Palaute Ajankäyttö Työhyvinvointi Myynti Yhteistyö Työyhteisötaidot Kehityskeskustelu Esimiestaidot Asiakaspalvelu Vuorovaikutus Rekrytointi Tutkimukset ja kartoitukset Vaativat

Lisätiedot

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä Liiketalouden koulut tusohjelma, Porvoo, aikuiset Liiketalouden koulutusohjelma pähkinänkuoressa Liiketalouden koulutusohjelman profiili Koulutuksen tavoitteet Ammatillinenn kasvu Opetussuunnitelma Liiketalouden

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA 13.1.2017 SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ MITÄ TEEMME TÄNÄÄN? Riskienhallinnan vaihe 3 seuranta ja raportointi Riskienhallinnan vaihe 2 operatiivinen

Lisätiedot

ENtiStä tietoisempaan JoHtaJUUtEEN! Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein woimavara!

ENtiStä tietoisempaan JoHtaJUUtEEN! Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein woimavara! ENtiStä tietoisempaan JoHtaJUUtEEN! Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein woimavara! Hyvä JoHtaJa Ja ESimiES! tarvitsetko ajan ja paikan, missä voit tutkia johtamisen ilmiöitä?

Lisätiedot

Laboratorioalan teemapäivät

Laboratorioalan teemapäivät Laboratorioalan teemapäivät 23. 24.9.2008 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät 23. 24.9.2008 Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, jossa kuullaan,

Lisätiedot

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9. KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät 24.-25.8.2016, Mikkeli Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.2016 Unelmayhteiskunta (Jensen) Tulevaisuuden maailmassa

Lisätiedot

Yhteiskunta- ja yritysvastuun YYVA koulutusohjelma 2016

Yhteiskunta- ja yritysvastuun YYVA koulutusohjelma 2016 Yhteiskunta- ja yritysvastuun YYVA koulutusohjelma 2016 Ensimmäinen pk-yrityksille suunnattu yhteiskunta- ja yritysvastuun koulutusohjelma käynnistyy 8.9.2016! Koulutusohjelmaan kuuluu neljä koulutuspäivää,

Lisätiedot

OSUMA- projektin alueseminaari / keskustelutilaisuus

OSUMA- projektin alueseminaari / keskustelutilaisuus KUTSU 8.4.2009 OHJAUKSELLA OSUVUUTTA AIKUISOPISKELUUN OSUMA- projektin alueseminaari / keskustelutilaisuus Tervetuloa Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen toteuttaman OSUMA Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

HHJ tuoteperhe Juha Koski 1

HHJ tuoteperhe Juha Koski 1 HHJ tuoteperhe 28.8.2013 Juha Koski 1 HHJ-tuotteet/lisenssoidut HHJ-lisenssi (kurssi ja alumnitapaaminen) Yhtä lukuun ottamatta kaikki kauppakamarit ovat hankkineet lisenssin HHJ-kurssi 255:s kurssi sai

Lisätiedot

PRIVATE WEALTH MANAGEMENT

PRIVATE WEALTH MANAGEMENT Private Banking / Wealth asiakas muuttuvassa maailmassa mikä pysyy, mikä saa uusia muotoja? Family Office vaativan Private Banking asiakkaan odotukset palvelusta Mitkä ovat varainhoitajavalinnan keskeisimmät

Lisätiedot

ESIMIESVALMENNUS ENTISTÄ TIETOISEMPAAN JOHTAJUUTEEN!

ESIMIESVALMENNUS ENTISTÄ TIETOISEMPAAN JOHTAJUUTEEN! ESIMIESVALMENNUS ENTISTÄ TIETOISEMPAAN JOHTAJUUTEEN! Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein voimavara! HYVÄ JOHTAJA JA ESIMIES! Tarvitsetko ajan ja paikan, missä voit tutkia

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

Esimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi

Esimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi Esimiehen opas kehityskeskusteluihin Irma Meretniemi Talentum Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Irma Meretniemi Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: Anni Palotie ISBN

Lisätiedot

Liiketoiminnan johtaminen

Liiketoiminnan johtaminen MaitoManageri johtaminen ja johtajuus-kysely Liiketoiminnan johtaminen 1. Osaan määrittää yrityksellemme tulevaisuuden vision (tavoitetilan) 2. Viestin siten, että kaikki tilalla työskentelevät ovat tietoisia

Lisätiedot

Ylitä itsesi. Valmennukset ja seminaarit syksy 2016. Hankinta Toimitusketjun hallinta Yritysvalmennukset

Ylitä itsesi. Valmennukset ja seminaarit syksy 2016. Hankinta Toimitusketjun hallinta Yritysvalmennukset Ylitä itsesi Valmennukset ja seminaarit syksy 2016 Hankinta Toimitusketjun hallinta Yritysvalmennukset Hei, hankinnan ja toimitusketjun hallinnan osaaminen on yrityksille erittäin tärkeä kilpailukyvyn

Lisätiedot

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä 14.3.2016-13.3.2019 Toimintalinja: 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite: 7.1. Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

Lisätiedot

YHDESSÄ OPPIMISEN TAIDOT JA RYHMÄDYNAMIIKKA

YHDESSÄ OPPIMISEN TAIDOT JA RYHMÄDYNAMIIKKA KUTSU ESAVI/5965/2016 Etelä-Suomi 21.6.2016 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Miten ohjaan yksilön ja ryhmän taitoja tukemaan uuden opetussuunnitelman mukaista oppimista? Tervetuloa

Lisätiedot