KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008"

Transkriptio

1 KIRKKONUMMEN KUNTA Kirjastotoimi KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Kirjaston tehtävänä on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Tavoitteena on edistää myös virtuaalisen ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä. Vuonna 2008 kirjattiin lainausta eli 20,98 lainaa asukasta* kohti koko maan keskiarvon ollessa 18,92. Edellisenä vuonna lainaus oli 20,0 asukasta kohti ja koko maan keskiarvo oli 19,21. Vuoden 2008 kävijämäärä oli eli 13,7 käyntiä asukasta kohti (koko maan keskiarvo ,55). Kävijämäärä nousi edelliseen vuoteen nähden 5,5%.Yhä useampi asiakas käyttää kirjastoa myös internetin kautta kotoa käsin. Internetin kautta tapahtuneita virtuaalikäyntejä kirjaston tietokannassa kirjattiin , mikä on 22,5 % enemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Kirjaston käyttömenot asukasta kohti olivat 50,60 euroa ja yhden lainan hinta oli 2,41 euroa. Koko maassa yhden lainan keskihinta oli 2,80 ja kirjastotoimintaan käytettiin 52,91 euroa per asukas. Aineistoa hankittiin 7,15 eurolla ja koko maassa 7,49 eurolla per asukas. Pääkirjastossa otettiin käyttöön uusi pikalaina-järjestelmä. Uutta kaunokirjallisuutta saa lainaksi kahdeksi viikoksi. Kirjoja ei voi varata eikä lainoja uusia. Pääkirjastossa aloitti toimintansa BookCrossing eli kirjojen vapautusliike. Kiinnostuneet voivat vapautuspöydältä ottaa kirjan ja vastineeksi jättää toisen kirjan tilalle. Kirjat voi rekisteröidä bookcrossing-sivulla internetissä ja sillä tavoin voi seurata kirjan matkaa kädestä käteen. Kirkkonummen pääkirjastoon on tullut langaton verkkoyhteys. Asiakkaat voivat käyttää internetiä omilla kannettavilla tietokoneillaan ja kännyköillään. Nelli -tiedonhakuportaali on nyt käytettävissä Kirkkonummen kirjastoissa. Portaalin kautta voi tehdä tiedonhakuja useammasta tietokannasta yhtä aikaa. Uudenmaan Nelli on Uudenmaan yleisten kirjastojen yhteinen hanke. Kirkkonummen kirjastoissa vietettiin marraskuussa ensimmäistä kertaa Kirjanummi-tapahtumaa. Päiväsaikaan kirjastoihin kutsuttiin peruskoulun ja lukion oppilaita tapaamaan kirjailijoita. Lauantai- ja iltatilaisuudet olivat avoimia kaikille. Kirkkonummi osallistuu Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska litteratursällskapetin yhdessä käynnistämään Kirjatalkoot-hankkeeseen vuosina

2 Kun kunta korottaa kirjamäärärahaa 10%:lla, rahastot avustavat summalla, joka on puolet siitä. 2 Ensimmäisenä Suomessa Kirkkonummen kirjasto on julkaissut sarjan videovinkkauksia eli videokuvattuja kirjaesittelyjä internetissä. Esiteltyjen kirjojen yhteisenä tekijänä on Kirkkonummi. Kirkkonummen videoharrastajat on vastannut ohjauksesta ja teknisestä toteutuksesta. Projekti on toteutettu Opetusministeriön avustuksella ( ). Etelä-Suomen lääninhallituksen tuella (7 000 ) käynnistettiin Lukusankari eli kirjallisuuden ajokortti-projekti. Kiitos Etelä-Suomen lääninhallituksen avustuksen (6 000 ) kunnan kaikki kakkosluokkalaiset saivat seurata teatteriesitystä Peukaloliisa. *asukasluku Kunnan kirjastolaitos Kunnan kirjastolaitokseen kuuluu pääkirjasto, Masalan kirjasto, Veikkolan kirjasto ja kirjastoauto. Lisäksi kirjastotoimintaa on Kirkkonummen vanhainkodissa, Kirkkonummen terveyskeskuksessa sekä kotipalvelutoimintana. Kirjaston kävijämäärä pääkirjasto kirjastoauto Masala Veikkola yhteensä Aukiolo Aukiolotunteja oli vuoden aikana pääkirjastossa 3019, kirjastoautossa 1052 (pysäkkiaika), Masalan kirjastossa 1481 ja Veikkolan kirjastossa Pääkirjaston aukioloaikoja vähennettiin ja kirjastoauto ei ajanut välisenä aikana. Masalan kirjasto oli suljettuna lauantaisin Veikkolan kirjastolla oli lauantaiaukiolo lähtien. Kirjakokoelma Kunnan kirjastoissa oli yhteensä aineistoyksikköä, joista kirjoja oli Asukasta kohden tämä merkitsee 5,48 yksikköä, joista 4,67 kirjoja. Vuoden aikana hankittiin yksikköä, joista kirjoja , ja poistettiin aineistoyksikköä.

3 Kirjahankinnan kielijakauma: 3 suomenkielisiä 79,2 % ruotsinkielisiä 17,3 % vieraskielisiä 3,5 % Lainaus pääkirjasto kirjastoauto Masala Veikkola kotipalvelu ja (4 074) (3 829) lainausasemat kaukolainat (1 068 ) (1 125) yhteensä Lainaajien lukumäärä oli Kunnan asukkaista 43,42 % oli lainaajia. Kaukopalvelu Kirjasto toimitti asiakkailleen kaukolainaa muista kirjastoista ja lähetti omasta kokoelmastaan lainaksi muihin kirjastoihin 60 teosta. Pääkirjasto Aikuistenosaston toiminta Pari vuotta sitten alkanut ja suuren suosion saanut luento- ja keskustelutilaisuuksien sarja, "Teematreffit - Tematräffar", jatkui tänä vuonna. Kevään aikana puhujina olivat Ulla-Maija Rönkä (Ohjeita Jooga-viidakossa etenemiseen. Millainen olisi oma polkusi?), Kati Lintonen (Luonnon ja luontokuvan lumo I.K. Inhan kuvia katsellen) sekä Dorrit von Fieandt (Keramik och kultur i Kyrkslätt). Syksyn treffeillä teemana oli paikallishistoria ja puhujina Heikki A. Reenpää joka kertoi Kirkkonummi-muistojaan sekä Sigbritt Backman (Ortnamn i Kyrkslätt). Teematreffeille osallistui vuoden aikana yhteensä n. 190 henkilöä. Menestyksekkäiden Teematreffien innostamina aloitimme syksyllä uuden ohjelmasarjan - "Senioritreffit- Seniorträffar". Treffit järjestettiin aamupäivisin joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona ja ohjelmassa oli luentoja, kirjailijavierailuja, tietoa uudesta Kirkkonummesta sekä muita ajankohtaisia aiheita. Senioritreffien syksyn vierailijoina olivat kirjailija Vivi-Ann Sjögren joka tarjosi puhetta ja purtavaa, rakennuttajainsinööri Eero Vartiainen antoi tilannekatsauksen Kirkkonummen keskustan rakentamisesta, kirjaston henkilökunta opasti internetin käytössä ja kirjastonjohtaja Kirsti Ahlsten antoi kaunokirjallisia vinkkejä teemalla "Elämää edestakaisin". Senioritreffit olivat erittäin suosittuja ja syksyn aikana niihin osallistui yhteensä n. 150 henkilöä.

4 Lasten- ja nuortenosaston toiminta 4 Taiteiden yötä vietettiin kirjastossa karaoken tahdissa ja ohjelmassa oli tuttuun tapaan myös neulekahvila. Lauantaina Kirkkonummi-päivillä oli poistokirjojen myyntiä ja lauluyhdistys VisLa sekä Sambic-ryhmä viihdyttivät asiakkaita. Sture Lindholm luennoi aiheesta "Sigurdsin kaarti- Kirkkonummen tapahtumat 1918" Kirkkonummen seudun sukututkijat ry:n järjestämässä tilaisuudessa. Molempina päivinä oli kirjaston aulassa tarjolla herkkuja. Lokakuussa YTV jätehuollon valokuvanäyttely Kaatopaikan tavarataivas oli esillä pääkirjaston aulassa. "Kirjanummi" -kirjatreffit vietettiin Viikon aikana oli tarjolla kirjailijavierailuja ja muuta kirjoihin liittyvää ohjelmaa kaikenikäisille. Päivätilaisuuksiin kutsuttiin yläasteen sekä lukion oppilaita, iltatilaisuudet olivat avoimia kaikille. Kirjastossa vierailivat mm. seuraavat kirjailijat: Mikaela Sundström, Leena Lehtolainen, Kaisa Leka, Reija Keskiaho, Annika Luther ja Merete Mazzarella. Kirjastonkäytön opetusta ja kirjavinkkausta on annettu sekä yläasteen että lukion oppilaille. Tämän lisäksi on myös järjestetty kirjastonkäytön opetusta erityisryhmille. Lasten- ja nuortenosastolla jatkettiin menestyksekkäiksi todettuja toimintamuotoja ja kehitettiin myös uusia. Vauvakahviloita järjestettiin kahdesti keväällä. Lorujen ja leikkien parissa kohtasivat 29 vauvaa ja vanhempaa. Satutunneille osallistui lapsia runsaslukuisesti. Satutäteinä jatkoivat Sirkka Suni ja Tove Fagerholm. Satutunteja pidettiin suomeksi ja ruotsiksi vuoden aikana yhteensä 140 kertaa ja niissä kävi 1481 lasta. Suomenkielisiä satutunteja oli kaksi viikossa 3- ja 4-6- vuotiaille ja ruotsinkielisiä yksi 3-6-vuotiaille. Uutena toimintamuotona järjestettiin perhepäivähoitajien lapsille yksi satutunti viikossa. Syksyllä aloitettiin kirjakummitoiminta Neidonkallion päiväkodin kanssa. Pyrkimyksenä on tutustuttaa lapsia kirjojen ja lukemisen pariin ja erityisesti uuteen suomalaiseen lastenkirjatuotantoon sekä ruokkia lasten mielikuvitusta kertomalla heille kirjoista. Lapsiryhmä kokoontui kolmesti kuuntelemaan lastenkirjoista. Osallistujia oli 36. Kirjaleikkiä leikittiin 16 kertaa 222 esikoululaisen kanssa suomeksi ja ruotsiksi. Esikoululaiset saivat oman kirjastopassin osallistuttuaan kirjaleikkiin, jossa heille tuli tutuksi kirjan kestävä käsittely, kuvakirjojen sijoittelu kirjastossa ja lainaamis- ja palauttamistapahtumien oppiminen leikin keinoin. Koulutulokkaille jaettiin heti lukuvuoden alkaessa luokissaan tietopaketti kirjastosta, ja kaikki ensimmäisten luokkien oppilaat saivat kirjastovierailunsa päätteeksi kirjastokortin. Kirjastonkäytönopetusta annettiin viidelle ykkösluokalle, yhteensä 76 oppilaalle.

5 5 Kolmasluokkalaisille suunnattu Lukujuna-kampanjaa jatkettiin. 13 vinkkauksessa oli 220 osallistujaa pääkirjaston alueella. Kolmasluokkalaiset suorittivat ennätysmäärän diplomeita. Kaikista oppilaista diplomin sai 91,6 %. Suomenkielisistä oppilaista diplomin suoritti 95 % ja ruotsinkielisistä 82 %. Syksyllä projektia jatkettiin uusien kolmasluokkalaisten keskuudessa uusituilla kirjalistoilla. Tiedonhaun alkeita opetettiin neljännen luokan oppilaille kevätkaudella. Yhdeksälle ryhmälle kerrottiin web-kirjastosta, ja oppilaat saivat harjoitella tehtävien avulla etsimään tietoa kirjaston aineistotietokannasta. Osallistujia oli 184. Vuoden alusta aloitettiin uuden Lukusankari kirjallisuuden ajokortti projektin toteutus. Se on viides- ja kuudesluokkalaisille suunnattu lukuohjelma, jonka toteuttamiseen kirjasto sai Etelä-Suomen lääninhallitukselta määrärahan. Oppilaat suorittavat kirjallisuuden ajokortin lukemalla kirjoja seitsemästä kirjallisuuden eri lajityypistä. Kolmeen lajityyppiin tutustutaan viidennellä ja neljään lajityyppiin kuudennella luokalla. Oppilaat lukevat vähintään yhden kirjan seuraavista lajityypeistä: 1. Housut tutisemaan Jännitys 2. Skulaa ylämummoon Harrasteet 3. Puhekuplien pauloissa Sarjakuvat 4. Tuttuja jo isovanhemmille Klassikot 5. Tulessa Elämä ja ihmissuhteet 6. Taikapölyä ja kyberavaruutta Fantasia ja scifi 7. Minua et hämää! - Tietokirjat Nettisivustolla oppilaat saavat valita itselleen poika- tai tyttöhahmon ja nimetä sen. Kun oppilas on lukenut kirjalistalta kirjan, hän vastaa siitä esitettyihin kysymyksiin ja kertoo esim. jostain kiinnostavasta asiasta kirjassa. Oppilas saa samalla valita hahmolleen varusteen, esim. vampyyrin hampaat, lukutoukan kirjan tai viikinkikypärän. Kirjasto tarkastaa vastaukset. Kun viidennen luokan kirjat on luettu, vähintään yksi kirja per lajityyppi, hahmo ylennetään lukunoviisiksi ja se saa lukunoviisin kilven ja bannerin. Vastaavasti kun kuudennen luokan kirjat on luettu, hahmo saa lukusankarin kilven ja bannerin. Ohjelma toteutettiin myös ruotsinkielisenä versiona. Ohjelma alkoi kaikille kunnan viidesluokkalaisille luokka kerrallaan suunnatulla kirjavinkkauksella ja ohjelman esittelyllä. Kirkkonummella on suomenkielisiä viitosluokkia 20 ja ruotsinkielisiä 10. Hahmoja oli toukokuun loppuun mennessä luotu 253, ja lukunoviiseja näistä on 62. Oppilaat jatkoivat kirjojen lukemista ja hahmojensa kehittämistä. Syksyllä kuudennelle luokalle siirtyneet oppilaat saivat uuden vinkkauskerran kuudennen luokan lajityypin kirjoista, ja Lukusankari aloitettiin alusta uusien viidesluokkalaisten kanssa. 30 vinkkauksessa oli 603 osallistujaa pääkirjaston alueella. Vuodenvaihteessa lukunoviiseja oli 134 ja lukusankareita 11. Kirkkonummi-päivillä lastenkirjasairaala päivysti kahtena päivänä. 174 lasta sai korjata joko oman rikkoontuneen kirjansa tai valita hoitojonosta kirjaston kirjan, jonka sai omakseen korjattuaan sen hoitajan avustuksella. Mangaworkshopissa

6 oli 50 osallistujaa. 6 Näyttelijöiden Jonna Casagranden ja Tove Qvickströmin Tandem-teatteri esitti H.C. Andersenin klassikkosatuun perustuvan Peukaloliisan (Tummelisa). Teatteriammattilaisten dramatisoima satu esitettiin koko kunnan kaikille kakkosluokkalaisille. Pääkirjaston kahdeksassa esityksessä oli 336 kakkosluokkalaista. Kirjanummi-kirjallisuusviikolla kirkkonummelainen kirjailija Timo Parvela kertoi kirjojensa synnystä kolmessa eri esityksessä. Häntä oli kuulemassa luokan oppilasta. Kirjailija Anna Gullichsenin kahta esitystä seurasi 64 päiväkoti-ikäistä ja kakkosluokkalaista oppilasta. Pohjola-Norden järjesti kaksikielisen yhteislaulutilaisuuden "Nordiska visor -Pohjoismaisia lauluja" nelosluokkalaisille. Kehitysyhteistyöjärjestö Plan-Suomi esitti Syntymäpäivän metsästys - nukketeatteriesityksen. Syntymärekisteröintiin keskittyvää interaktiivista nukketeatteriesitystä oli seuraamassa 47 ekaluokkalaista. Kahdessa ruotsinkielisessä Jakten på födelsedagen -esityksessä oli katsojana 102 päiväkotilasta. Suomen Luonnonsuojeluliiton täyttäessä 70 vuotta järjesti Kirkkonummen Ympäristönsuojeluyhdistys piirustuskilpailun 6-vuotiaille. Kevät koittaa - kilpailun työt olivat näytteillä lastenosastolla. Musiikkiosasto Musiikkiosaston avajaisia vietettiin karaoken merkeissä Kirkkonummi-päivien yhteydessä perjantaina Laulattajana toimi Juhani Hyvönen. Porkkala-salin näyttelyt Lauantaina marraskuun 8. päivänä Kirkkonummen kirjasto oli mukana Toivelaulukirjatempauksessa. Kyseessä oli yhteislaulutilaisuus jossa 19 eri kirjastoa ympäri Suomea lauloivat lauluja Suuri toivelaulukirjasarjan eri osista. Kirkkonummella laulettiin osasta numero 8. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Kirkkonummen musiikkiopiston kanssa Kirkkonummen taideyhdistys Kyrklätts konstförening Vuosinäyttely - Årsutställning St. Petersburg Orthodox Theology and Ecclesiastical Art Institute Freskoja Ikoneja Piirustuksia - Fresker Ikoner Teckningar Majlis Lestinen Ajan kuvia Tidens bilder Akvarelleja, öljyväritöitä, pienoispatsaita Akvareller, oljemålningar, statyetter

7 Kirkkonummen kansalaisopisto Kyrkslätts medborgarinstitut Oppilastöitä Elevarbeten Kirkkonummen Perinnepurjehdusyhdistys St. Nikolaus 10 vuotta perinnepurjehdusta ja nuorisotyötä 10 år med allmogesegling och ungdomsarbete Valokuvanäyttely - Fotografiutställning Kirkkonummen kuvataidekoulu Kyrkslätts bildkonstskola Oppilastöitä Elevarbeten Carl-Johan Krogius Ajopuuteoria - Drivvedsteori Elvi Cederholm Maalauksia ja grafiikkaa - Målningar och grafik Manga-näyttely - Mangautställning Kirkkonummen työkeskus - Kyrkslätts arbetscentral Työkeskus tänään Arbetscentralen idag Anja Tolin, Kimmo Tolin, Jani Tolin, Toni Tolin Tolin 3 sukupolvea - 3 generationer Tolin Pekka Lehtonen Kuikkajärvi - Storlomssjön Valokuvanäyttely Fotografiutställning Kirkkonummen taideyhdistys - Kyrkslätts konstförening Vuosinäyttely Årsutställning Kirjastoauto Kirjastoauto jatkoi lasten lukemisharrastuksen edistämistä ja ylläpitämistä käymällä lähes jokaisessa kirkkonummelaisessa koulussa eli palvelemalla yli sataa luokkaa ja noin kahdeksaakymmentä päiväkotiryhmää.

8 Kaikki ekaluokkalaiset saivat perinteeksi tulleen aloittajaispaketin ja kirjastokortin samalla kun heitä opastettiin kirjaston käyttöön. Lainaukset olivat edelleen kiitettävällä tasolla yltäen yli sadantuhannen. Lukuprojektit ja useat kirjavinkkaukset näyttävät olevan edellytys lukemisharrastuksen virittämiseksi ja ylläpitämiseksi. Pienoisnäyttelyt ovat jo tavaksi tullut toiminto ja niissä tuotiin esille tietoa ja taitoa. Kirjastoauto oli mukana Tenava-messuilla Varuboden Areenalla lauantaina Masalan kirjasto Kirjasto oli avoinna 30 tuntia kuutena päivänä viikossa, kesäkuun 23. päivästä elokuun 16. päivään asti kirjasto oli avoinna 25 viikkotuntia. Aukiolopäiviä kertyi vuoden sisällä 296 ja aukiolotunteja Kirjastossa järjestettiin viikoittaiset satutunnit 32 kertaa, sadunlukijana toimi Else Pankkonen keväällä ja henkilökunta syksyllä. Sirkka Sunin vauvakahvila loruleikkeineen pidettiin kaksi kertaa. Kirjastonkäytön esiopetusta järjestettiin 10 eskariryhmälle kirjaleikin muodossa. Nissnikun koulun ensimmäisten luokkien oppilaille jaettiin kirjastopaketit koulussa ja tehdessään vastavierailun kirjastoon koulutulokkaat tutustuivat kirjastoon ja saivat kirjastokorttinsa. Riitta Keipin kirjavinkkauksia kirjastossa järjestettiin Nissnikun koulun luokan oppilaille. Aikuisten kirjoja vinkattiin kahdelle aikuisryhmälle. Tiedonhaun opetusta järjestettiin Nissnikun koulun 4. luokille. Sepän koulun 7. luokkien oppilaat kävivät verkkokirjasto-ohjauksessa ja tiedonhaun opetuksessa. Masalan kirjasto osallistui Kirkkonummen kirjaston Kirjanummiviikkoon. Kirkkonummen kirjaston ystävät ry:n kanssa yhteistyössä järjestettiin ohjelmaa koululaisille ja aikuisille. Ohjelmaan kuului kirjailijavierailija Johanna Venho Masalan ja Nissnikun koulun 4-luokkalaisille ja runoilta aikuisille, sekä Emma Puikkosen vetämänä 9-luokkalaisille Mihin minä suuntaan -työpajat, joista myöhemmin toteutettiin myös näyttely kirjastoon. Keväällä oli lastenteatteriesitys Topeliuksen sadut päiväkotiryhmille ja Planin Jakten på födelsedag ruotsinkielisille eskareille ja Bobäckin koulun 1-luokille. Syksyllä oli teatteri Casagranden esitys Peukaloliisa (Tummelisa) Masalan koulun 1-luokkalaisille sekä Nissnikun ja Bobäckin koulun 1-2 luokkalaisille. Masala-treffit järjestettiin kaksi kertaa, kevään aiheena avaruus (Kirkkonummen Komeetasta Seppo Linnaluoto) ja syksyn aiheena Terveyspalvelut lapsiperheille Kirkkonummella (ylilääkäri Helena Varonen). Musiikkiopiston kitararyhmä esiintyi kirjastossa kaksi kertaa. Kirkkonummen sanapaja järjesti kirjastossa kerran viikossa kokoontuvat teemasanapajat alle kouluikäisille ja pienille koululaisille. Kirjastossa kokoontui

9 9 myös äitien kirjoitusryhmä. Yhdistyksen ja Kansalaisopiston kanssa yhteistyössä kokoontui kirjallisuuspiiri kirjastossa. Vetäjinä toimivat Satu Tarkki ja Kristina Svensson. Kirjaston näyttelytilassa oli näytteillä yksityishenkilöiden, harrastajataiteilijoiden, YTV:n ja yhdistysten töitä yhteensä kahdeksan näyttelyä. Kirjaston kokoustila oli paikallisten yhdistysten, kirjallisuuspiirin ja sadunlukijan käytössä. Kirjasto osallistui Nuorisotalon 10-vuotisjuhlaan. Veikkolan kirjasto Veikkolan kirjasto oli auki viitenä päivänä viikossa viisi tuntia päivässä (25 tuntia viikossa) tammikuun alusta syyskuun alkuun. Syyskuusta alkaen kirjasto oli auki myös lauantaisin, eli 30 tuntia viikossa. Aukiolopäiviä kertyi 270 ja aukiolotunteja Satutunteja järjestettiin perjantaisin yhteensä 31 kertaa. Esikoululaisille järjestettiin kirjaleikkejä, ensiluokkalaiset saivat kirjastonkäytön opetusta ja neljäsluokkalaiset tiedonhaun opetusta. Kirjavinkkausta oli tarjolla Lukujuna-projektin yhteydessä Veikkolan koulun kolmansille luokille sekä Lukusankari-projektin yhteydessä 5. ja 6.luokille Vinkkaajana toimi edelleen Riitta Keipi. Vuoden aikana kirjastossa oli neljä lastenteatteriesitystä, jotka kaikki olivat yleisömenestyksiä. Lasten teatteri (Riitta Elstelä ja Laura Karpasuo) esitti 1.4. Topeliuksen eläinsatuihin perustuvan näytelmän "Eläinten elämää 2". Esitys houkutteli yleisöä tuvan täydeltä (75 henkeä). Sponsorina oli Kirjaston ystävät. Veikkolan kartanoteatterin käsinukkepiiri esitti nukkenäytelmän "Kekkerit omenatarhassa" (68 henkeä). Kirjaston syystapahtumassa 6.9. Bojan Baric esitti nukketeatterinäytelmän Pinokkio (77 henkeä). Jonna Casagrande esitti Veikkolan koulun toisluokkalaisille näytelmän Peukaloliisa (125 henkeä). Kirjaston syystapahtuma järjestettiin 6.9., jolloin Veikkolan kirjasto oli ensimmäistä kertaa avoinna lauantaina. Kirjaston ystävät ja Sanapaja olivat mukana järjestelyissä. Kirjakirpputorin ja kahvion lisäksi oli lapsille tarjolla neljä satuvarttia, joiden aikana neljä eri lukijaa esiintyi satuteltassa. Nuorille oli järjestetty korutyöpaja, jossa valmistui kauniita helmisormuksia. Aikaisemmin mainittu nukketeatteriesitys Pinokkio saavutti huippusuosion. Lisäksi kirjaston aulassa oli näytteillä kuvia ajankohtaisista kirjoista: Franz Raschbacherin piirroksia tuoreesta Wahlbergin elämänkerran suomennoksesta "Elämäni kulku", jonka Kirjaston ystävät kustansi. Esillä oli myös valokuvasuurennoksia Jussi Puikkosen kuvateoksesta "On Vacation", joka ilmestyi myöhemmin syksyllä Saksassa. Kirjanummi-viikolla kirjastossa kävi kirjailijavieraana Sofi Oksanen (30 henkeä) sekä Timo Parvela, joka esiintyi 120 ala-asteen oppilaalle. Lisäksi kirjailija Arja Puikkonen järjesti ZumZum-kirjansa pohjalta koulukiusaamista käsittelevän työpajan Evitskogiin Veikkolan alueelta hajasijoitetun koulun 4. ja 5.luokille.

10 8.11. oli kirjaston yläkerrassa yhteislaulutilaisuus, jonka sponsoroi kirjasto (säestys) ja järjesti Kartanoteatteri. Innokkaita osallistujia yli kaksi tuntia kestäneessä tilaisuudessa oli n. 30 henkeä. Kirjaston aulan näyttelytilassa oli jälleen kerran esillä Kuvataidekoulun, Koti- ja kouluyhdistyksen kuvataidekerhon sekä päiväkotilasten ja Sanapajan lasten töitä. Kansalaisopiston kuvataiteen aikuisryhmien (Veikkolan ja Kylmälän ryhmät) töitä oli näytteillä. Myös muutama yksityishenkilö piti oman näyttelynsä. Huhtikuussa oli vaihtoehtoisen tanssitaiteen viikko, johon kuului näyttely ja päivittäisiä tanssi-improvisaatioita järjestäjänä Pauliinauru. Syksyllä oli esillä suomalaisten nuorten manga-piirrosten näyttely. Kirjastolla kokoontui vuonna 2008 edelleen kolme Sanapajan ryhmää: 4-6- vuotiaille, 7-9-vuotiaille ja yli 9-vuotiaille. Lapsia oli yhteensä n Sosiaalinen kirjastotyö Kirkkonummen vanhainkodin siirtokirjakokoelmasta lainattiin 13 asiakkaalle 939 lainaa. Terveysaseman vuodeosastolla ja päiväosastolla oli siirtokirjakokoelma, josta lainattiin 130 asiakkaalle 1327 lainaa. Palvelukeskukselle toimitettiin 320 lainaa. Kotipalvelua käytti 26 asiakasta, jotka lainasivat 958 kirjaa. Äänikirjoja toimitettiin 530 kappaletta näkövammaisten kirjastosta 30 asiakkaalle..

KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1(9) KIRKKONUMMEN KUNTA Kirjastotoimi KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 Kunnan kirjastolaitos Kirjaston tehtävänä on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 KIRKKONUMMEN KUNTA Kirjastotoimi KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 Kirjaston tehtävänä on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen,

Lisätiedot

(*36 509 kunnan asukasluku)

(*36 509 kunnan asukasluku) 1(10) KIRKKONUMMEN KUNTA Kirjastotoimi KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Kirjaston tehtävänä on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1(9) KIRKKONUMMEN KUNTA Kirjastotoimi KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Kirjaston tehtävänä on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1 KIRKKONUMMEN KUNTA Kirjastotoimi KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Kirjaston tehtävänä on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen

Lisätiedot

*asukasluku 37 979 **Koko maan tiedot vuoden 2012 tilastotietoja

*asukasluku 37 979 **Koko maan tiedot vuoden 2012 tilastotietoja 1(11) KIRKKONUMMEN KUNTA Kirjastotoimi KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Kirjaston tehtävänä on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen

Lisätiedot

Masalan kirjastoon perustettiin asiamiesposti 29.4.2014. Koko henkilökunta lomautettiin kahdeksi viikoksi.

Masalan kirjastoon perustettiin asiamiesposti 29.4.2014. Koko henkilökunta lomautettiin kahdeksi viikoksi. 1(11) KIRKKONUMMEN KUNTA Kirjastotoimi KIRKKONUMMEN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Kirjaston tehtävänä on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTO: LAPSET JA NUORET 2012

VIHDIN KUNNANKIRJASTO: LAPSET JA NUORET 2012 VIHDIN KUNNANKIRJASTO: LAPSET JA NUORET 2012 SATUTUNNIT kirjastossa ja päiväkodeilla Molemmissa kirjastoissa pidettiin viikoittain kaikille avoimet, maksuttomat satutunnit. Keväällä 2012 kaksi kertaa kuussa

Lisätiedot

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696 Kommentti (näkyy vain ylläpitäjille): Täyttäjän nimi: Täyttäjän puhelinnumero: Täyttäjän sähköpostiosoite: Kunta: Seutukunta: Maakunta: Maakuntakirjastoalue: Lääni: Suuralue: Alavieska Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut Tilastokatsaus 2011 Kirjasto- ja tietopalvelut Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2011 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilötyövuodet...3 Talous...3 Aineistoniteiden määrä...4 Aineistoniteiden

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 Vihdin kunnankirjaston vuosi 2012 oli toiminnallisesti erittäin hyvä. Keskimäärin hyvin pienellä henkilöstöresurssilla ja jo useamman vuoden samana pysyneellä

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA. Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt

SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA. Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt 23.10.2012 Yhteistyössä HelMet kirjastot yhdessä ja erikseen kaupungeilla omat budjetit sisällöt jaetaan hankinta keskitetysti

Lisätiedot

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta 3 poissaolopäivänä luokanvalvoja ottaa yhteyden kotiin Syy poissaoloille aiheellinen Epäillään

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Toimintakertomus 20 Toimintakertomus 2011 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 4 3. Tapahtumat... 5 4. Henkilöstö... 6 5. Projektit... 7 Kirjasampo.fi Boksampo.fi... 7

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

Lapuan kirjaston ja alakoulujen yhteistyösuunnitelma

Lapuan kirjaston ja alakoulujen yhteistyösuunnitelma Lapuan kirjaston ja alakoulujen yhteistyösuunnitelma 1. Säännöllinen yhteistyö 2. Tehokas tiedottaminen 3. Tiedonhakutaidot ja lukemaan innostaminen 4. Tasapuoliset kirjastopalvelut 5. Tiedonhallinta-

Lisätiedot

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo.

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2010 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilökunta...3

Lisätiedot

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO Hyvä kirjasto elävä alue Mikkeli 13.11.2012 13.11.2012 Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 1 Kirja pienen kirjaston tarpeisiin - viime vuoden urakkana oli kirja 13.11.2012

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2008 (suluissa v. 2007 luvut)

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2008 (suluissa v. 2007 luvut) VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2008 (suluissa v. 2007 luvut) Lainaus lisääntyi Vihdin kunnankirjastossa 5 % v. 2008. Eniten kasvua oli kirjastoautossa, 11 %. Pääkirjastossa lainaus lisääntyi

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Kirjasto kaikille. Projektipäällikkö Rauha Maarno

Kirjasto kaikille. Projektipäällikkö Rauha Maarno Kirjasto kaikille Projektipäällikkö Rauha Maarno Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 13.11.2014 Celian asiakas Antti Vuori heittää haasteen kirjastoille: https://www.dreambroker.com/cha nnel/0eoxq4uz/77ya3wv5

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Aluekirjastopäällikkö Päivi Rasinkangas Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kohti uutta

Lisätiedot

Lapin yleiset kirjastot 2014

Lapin yleiset kirjastot 2014 Lapin yleiset kirjastot 2014 Toimintakatsaus Kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäki OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 3/2015 Lapin aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

10.11.2013. Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012 suuralueittain. Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi. Väestö

10.11.2013. Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012 suuralueittain. Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi. Väestö 1.11.13 Tilastoja ja aikasarjoja 3-1 suuralueittain Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi Väestö 1 1.11.13 Väestö suuralueittain 5 3 1 1, Väestö suuralueittain, suhteellinen muutos

Lisätiedot

Louna-kirjastojen Lukudiplomi

Louna-kirjastojen Lukudiplomi Tälle listalle voit kirjoittaa kaikki lukemasi kirjat. Näin pysyt kärryiltä siitä mitä ja kuinka paljon olet lukenut vuoden aikana. Listan voit säilyttää joko kotona, koulussa tai tallentaa sen kotona

Lisätiedot

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

KIRJAHYRRÄ LASTENKIRJALLISUUSFESTIVAALI 2015

KIRJAHYRRÄ LASTENKIRJALLISUUSFESTIVAALI 2015 KIRJAHYRRÄ LASTENKIRJALLISUUSFESTIVAALI 2015 TOIMINTAKERTOMUS 1 1. TAUSTAA KIRJAHYRRÄ lastenkirjallisuusfestivaali järjestettiin Naantalissa 20. 23.5.2015. Festivaali toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Salon kaupunginkirjasto

Salon kaupunginkirjasto Salon kaupunginkirjasto Kirjasto palvelee Kirjastopalvelut ovat kasvaneet perinteistä lainaus- ja palautustoimintaa monipuolisemmiksi. Salon kaupunginkirjasto tarjoaa aineistoa tiedonnälkään ja viihtymiseen,

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen Kirjastopalveluiden johtaja Jouni Pääkkölä Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto,

Lisätiedot

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille 1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille A. Näin suoritat lukudiplomin 1. Ohjeet alakoululaisille Lue vuoden aikana luokan lukudiplomiin tarvittavat kirjat, tee jokaiseen lukemaasi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 728/12.00.01/2015 Sivistyslautakunta 84 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari Heikkinen Teksti ja kuvat: Jari Heikkinen, jos ei muuta mainita Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta

Lisätiedot

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op)

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 15.1.2014 31.5.2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 2. luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2006

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2006 VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2006 (suluissa v. 2005 luvut) Vuonna 2006 vietettiin Vihdin kunnankirjaston 90-vuotisjuhlavuotta. Pitäjänkirjasto perustettiin Vihtiin v. 1851, mutta kirjaston

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 18.5.2010 Ehkäisevän päihdetyön hanke Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 Mannerheimin Lastensuojeluliitto, yhteistyössä A-klinikkasäätiö ja Terveys ry Hankkeessa

Lisätiedot

Lasten osio. PIKI ideointipäivä 22.9.2009. PIKI verkkokirjasto projekti Leila Virta

Lasten osio. PIKI ideointipäivä 22.9.2009. PIKI verkkokirjasto projekti Leila Virta Lasten osio PIKI ideointipäivä 22.9.2009 PIKI verkkokirjasto projekti Leila Virta Osion nimi ja kohderyhmä Lapset vai lapsille? (vrt nuoret vai nuorille) Pääasiallinen kohderyhmä: lukutaitoiset lapset

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KIRJASTON TEHTÄVÄT JA ASIAKKAAT... 4 3 NYKYISET

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 23/2015 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia! 4.4. 9.4.2016 ma-pe klo 9 20, la klo 10-16 Poistokirjamyynti Myynnissä poistokirjoja 50 snt/ kpl Tapahtumapaikka:

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite Kaikkien kirjasto Näin käytät kirjastoa Selkoesite Kaikkien kirjasto Tämä esite on julkaistu osana Kaikkien kirjasto -kampanjaa. Kampanjan toteuttavat Selkokeskus, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot Yleisten kirjastojen tilastot Käsitteet Alla määritellään aakkosjärjestyksessä ne käsitteet, joita on käytetty tietokannan taulukoissa, taulukoiden otsikoissa ja tunnusluvuissa sekä mitä tarkoitetaan eri

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 5 3. Tapahtumat... 6 4. Henkilöstö... 7 5. Kehittämishankkeet... 9 6. Maakuntakirjastotoiminta... 10 2 1. Kirjaston

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

Tervetuloa lastenosastolle! MEIDÄN KIRJATARHAMME. 22. lokakuuta Päivän aihe: SUURI KIRJASEIKKAILU

Tervetuloa lastenosastolle! MEIDÄN KIRJATARHAMME. 22. lokakuuta Päivän aihe: SUURI KIRJASEIKKAILU Venäjä teemamaana Helsingin kansainvälisilä kirjamessuilla 22. 25. lokakuuta 2015 Tervetuloa lastenosastolle! MEIDÄN KIRJATARHAMME 22. lokakuuta Päivän aihe: SUURI KIRJASEIKKAILU 10:00-11:30 Meidän kirjatarhamme

Lisätiedot

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke käynnistyi keväällä 2013 Uuraisilla! Hankkeen alussa meillä oli välineinä päiväkodin kannettava tietokone sekä Huomasimme

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi. Hämeenlinna 2010. Teemaseminaari: Kirjastoalan yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä

Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi. Hämeenlinna 2010. Teemaseminaari: Kirjastoalan yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi. Hämeenlinna 2010. Teemaseminaari: Kirjastoalan yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä Yleiset kirjastot Perustietopaketti Kirjastoverkosto Lainsäädäntö Rahoitus Hallinto

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO yhteenvedon tehnyt Emilia Helminen 12/2014

ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO yhteenvedon tehnyt Emilia Helminen 12/2014 ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO yhteenvedon tehnyt Emilia Helminen 12/2014 Asiakaskysely Säkylän kirjaston ja kulttuuripalvelujen asiakkaille toteutettiin marraskuussa 2014. Kyselyyn vastanneita oli yht. 49

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet Peruskoulutus Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi Uudistetut opetussuunnitelmat on otettu käyttöön perusopetuksessa. Niihin sisältyvät erityisen tuen osalta valtakunnallisesti uudet toimintamallit ja ohjeet.

Lisätiedot

4 Opiskelutyyppi tällä hetkellä: oppilaitos, linja, vuosikurssi. 6 Tulevaisuuden suunnitelmasi ja tavoitteesi opiskelussa

4 Opiskelutyyppi tällä hetkellä: oppilaitos, linja, vuosikurssi. 6 Tulevaisuuden suunnitelmasi ja tavoitteesi opiskelussa AIKUISEN OPPIJAN MUOTOKUVA YLEISEN KIRJASTON TIETOPUOLISTEN PALVELUJEN KÄYTTÄJÄNÄ: Syventävä tutkimus teemahaastattelumenetelmällä Teemahaastattelurunko 4.8.2000 I Haastateltavan taustatiedot 1 Syntymävuosi

Lisätiedot

Ko u v o l a n. Kyytiin Kouvolassa. Kaupunginkirjasto. maakuntakirjasto

Ko u v o l a n. Kyytiin Kouvolassa. Kaupunginkirjasto. maakuntakirjasto Kyytiin Kouvolassa Ko u v o l a n Kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Toimipisteet Kouvolan pääkirjasto Salpausselänkatu 33, PL 33 45100 KOUVOLA puh. lainaus/palautus/uusinta 020 615 5232 ja 020 615 6106

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2010 (suluissa v. 2009 luvut)

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2010 (suluissa v. 2009 luvut) VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2010 (suluissa v. 2009 luvut) Lainaus väheni Vihdin kunnankirjastossa 1 % (+1 %) v. 2010 ja se oli 511 443 (514 545). Pääkirjastossa lainaus oli 370 168

Lisätiedot

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA 2008-2010 TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA hanke Miksi? OPS:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen Yhteyksien luominen koulujen ja Turun alueen luonto- ja kestävän kehityksen

Lisätiedot

Kirjasto-opas. suomeksi. Tervetuloa Göteborgin kirjastoihin

Kirjasto-opas. suomeksi. Tervetuloa Göteborgin kirjastoihin Kirjasto-opas suomeksi Tervetuloa Göteborgin kirjastoihin Kirjastoista lainaat ilmaiseksi kirjoja, elokuvia, musiikkia, aikakauslehtiä ja tv-pelejä. Järjestämme muun muassa kirjailijavierailuja, satutunteja,

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

LAAJENNETAAN LUKEMISTA!

LAAJENNETAAN LUKEMISTA! LAAJENNETAAN LUKEMISTA! Tuula Haavisto Kirjastotoimen johtaja Suomalaisen Lukutaitoverkon avausseminaari 5.11.2014 Helsingin kaupunginkirjasto 11.11.2014 KANSAINVÄLISTÄ Huolestunut EU: joka viidenneltä

Lisätiedot

Luokanopettaja. Luokanopettaja. Ortodoksiuskonnon tuntiopettaja Koulunkäynninohjaaja / iltapäiväkerhonohjaaja

Luokanopettaja. Luokanopettaja. Ortodoksiuskonnon tuntiopettaja Koulunkäynninohjaaja / iltapäiväkerhonohjaaja Oppilaat Luokka Oppilasmäärä Opettaja 1-2 Pihlaja 9 Nina 1-Koivu 18 Riikka 1-Kuusi 19 Tiina 2-Mänty 21 Iina 2-Vaahtera 20 Hanna 3A 21 Kristiina 3B 22 Pauliina 4. lk 22 Saara 5. lk 17 Marjo 6. lk 24 Peter

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

Tule tule hyvä tieto!

Tule tule hyvä tieto! Tule tule hyvä tieto! Jyväskylän kirjastojen ja kaupungin opetuspalvelujen suunnitelma informaatiolukutaidon edistämisestä IV Valtakunnalliset koulukirjastopäivät Kuopiossa 25.-26.4.2012 - Koulukirjastot

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Yleisten kirjastojen neuvosto Inkeri Näätsaari 8.10.2012 Palaute, asiakaskyselyt, käyttäjätutkimukset Asiakaspalveluhenkilökunnan kokemukset

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot

23.2.2006 Jyväskylän kaupunginkirjasto - Keski-Suomen maakuntakirjasto www.jyvaskyla.fi/kirjasto

23.2.2006 Jyväskylän kaupunginkirjasto - Keski-Suomen maakuntakirjasto www.jyvaskyla.fi/kirjasto Halssilan kirjaston historiikki Perhekirjasto täyttää 50 vuotta Halssilan kirjaston historiikki Sisällysluettelo Perhekirjasto täyttää 50 vuotta... 2 Lainausasema herttaisen Jänönkujan varrelle... 3 Lukutuvasta

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUKSET KIRJASTOJEN KOKEILUTOIMINTAAN 2001

VALTIONAVUSTUKSET KIRJASTOJEN KOKEILUTOIMINTAAN 2001 VALTIONAVUSTUKSET KIRJASTOJEN KOKEILUTOIMINTAAN 2001 Hakijanimi Hanke Päätös mk ETELÄSUOMEN LÄÄNI Uusimaa 224 000 Karjalohjan kunta/kirjasto lukemisharrastuksen lisäämiseen ja kirjallisuuden tuntemuksen

Lisätiedot

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy 2014 - liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja -vetoisesti - Miten omakohtaisesti lisään liikuntaa? - 2017

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 Kuopion uusin kirjastoauto Aulis aloitti ajot vuoden 2013 alussa (Kuva: Jouni Nykänen) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Espoon kaupunginkirjasto Asukaskysely/Espoonlahti Syksy 2014

Espoon kaupunginkirjasto Asukaskysely/Espoonlahti Syksy 2014 Espoonlahden kirjastoverkko Asukaskyselyn yhteenveto Taustatiedot Millainen on sinun kirjastosi -asukaskysely lähettiin Espoonlahden kaikkiin talouksiin elokuussa 2014. Ne taloudet, joilla on mainostenjakokielto,

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Kuntatalo 8.2 213 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Tavoite: Hyvä vastaanotto-projekti syksy 21-kevät 211 Vastaanottojen lääkäreiden ja hoitajien aikojen saatavuuden parantaminen Jonojen

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Perusopetus Ilmoittautuminen testeihin 11.4. 15.5.2015 Testipäivät Keskustassa ti to 26.5. 28.5.2015 Veikkolassa ma 25.5.2015 Avoin osasto 11.4. 15.5.2015 Musiikkileikkikoulu

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 73

KULTTUURILAUTAKUNTA 73 KULTTUURILAUTAKUNTA 73 Palvelu: Kulttuuripalvelut Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013

Lisätiedot

Mikan esitys ja Kirjastot ja media raportti on Laatu-hankkeen wikissä. (http://laatuakirjastoon.wikispaces.com/)

Mikan esitys ja Kirjastot ja media raportti on Laatu-hankkeen wikissä. (http://laatuakirjastoon.wikispaces.com/) Laatu-hanke, Teemaryhmä C (mediakasvatus ja tietoyhteiskuntapalvelut), kokoontuminen 18.4.2013 klo 10.00-14.00 Kouvolan kaupunginkirjaston Mediamajassa Paikalla:,Marja Tervonen (Kouvola), Annukka Harjula

Lisätiedot