Yhteystiedot: Sähköposti:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com"

Transkriptio

1

2 Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari Heikkinen Teksti ja kuvat: Jari Heikkinen, jos ei muuta mainita Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: Sähköposti:

3 SYYSRETKI Yhdistyksen perinteinen syysretki järjestettiin tällä kertaa elokuussa ja paikaksi oli valittu Vimpelinlaakson hiihtomaja. Illalla lämpötila oli lähes kaksikymmentä astetta, kun yhdistyksen jäseniä kerääntyi nuotiopaikalle. Auringon painuessa yhä alemmaksi taivaanrantaa alkoi myös koleus hiipiä iholle, mutta se jäi monelta huomaamatta. Koska paikalle oli saatu paljon uutta ja ihmeellistä tutkittavaa. Edellisenä päivänä oli Kajaaniin saapunut Kaukokiidon kyydissä

4 Kvadrantti ry:n jättikaukoputki. Sen kokoamista ja käyttämistä alettiin harjoitella hiihtomajan pihalla. Havaintolaitteen mitat olivat kunnioitusta herättävät. Peilin halkaisija on 75 cm, joten se oli reilusti isompi kuin yhdistyksen oma Marika tähtitornilla. Seikkaperäisesti käytiin läpi kokoamisen eri vaiheet ja pystytettiin kaukoputki ohikulkijoiden ihmeteltäväksi. Sen jälkeen oli hyvä keskittyä nuotion ääressä makkaran paistamiseen ja alkaa suunnitella putken tulevaa käyttöä. Sopivien havaintopaikkojen metsästys aloitettiin välittömästi.

5 AVARUUSSÄÄ JA NASA Syyskauden avaukseksi järjestettiin luento Avaruussää ja Nasa. Vieraileva esitelmöijä saatiin suoraan Yhdysvalloista Goddardin avaruuskeskuksesta. Antti Pulkkisen esitelmää tuli Kajaanin kaupunginkirjaston Kalevala - saliin kuuntelemaan noin viisikymmentä asiasta kiinnostunutta. Antti Pulkkinen kertoi seikkaperäisesti miten aurinkotuuli ja suuremmat materiapurkaukset syntyvät Auringossa. Myös hiukkasten aiheuttamat haitat kerrottiin tarkasti ja selkeästi. Samalla päästiin tekemään kurkkaus Goddardin erilaisiin projekteihin ja tehtäviin. Esitelmän jälkeen innostunut yleisö pommitti Pulkkista erilaisilla kysymyksillä, jotka vaihtelivat Auringon visuaalisesta havainnoista pohdiskeluun ilmaston lämpenemisestä. Illan antiin tyytyväinen yleisö sai varmasti vastinetta rahoilleen. Antti Pulkkinen toivotettiin myös uudestaan tervetulleeksi Kajaanin yhdistyksen vieraaksi. Mutta sitä joudumme odottamaan useamman vuoden ennen kuin hän seuraavan kerran tulee suomeen.

6 STARLAB KAJAANISSA Ursan kiertävä planetaario saatiin jälleen kerran Kajaaniin syyskuun alkupuolella. Ensimmäinen kohde StarLabille löytyi Hauholan koulun juhlasalista. Torstaina Seppo Kuronen, Toivo Rönkkö ja Jouko Launonen urakoivat innokkaille koululaisille esityksiä pitkin päivää. Kaikkiaan kymmenen eri luokkaa, lähes kaksisataa oppilasta, kävi tutustumassa planetaarion antiin. Seuraavaksi lauantaiksi StarLab siirrettiin Kainulan kansalaisopistolle. Siellä se oli aamupäivän Kainuun kesäyliopiston leirikoululaisten ilona Iltapäivä oli varattu kaikille muille asiasta kiinnostuneille, mutta kävijöitä ei tullut paikalle. Oliko syynä kaunis syyspäivä vai muuten tarjonnaltaan vilkas lauantai, jäi arvoitukseksi. Mutta kokonaisuudessaan planetaarion vierailu Kajaanissa oli onnistunut.

7

8 TÄHTIHARRASTUSVIIKKO Syyskuussa viikolla 39 vietettiin tähtiharrastusviikkoa. Kajaanin Planeetta piti tiistaina tornilla vapaamuotoisen tilaisuuden syyspäivän tasauksen kunniaksi. Se keräsi paikalle vajaat kymmenen henkeä, jotka jäivät odottamaan illan pimentymistä. Sään haltija ei ollut armollinen ja heti kello kahdeksan jälkeen alkoi sataa vettä. Kaksi päivää myöhemmin yritettiin uudestaan ja tällä kertaa oli myös jotain kotiin tuotavaa. Upeaa auringonlaskua seurattiin tiiviisti ja samalla päätettiin pitkään jatkunut auringonpilkuton jakso tornilla. Aikaisemmin päivällä oltiin saatu tietoa, että kotitähtemme pinnalla on alkanut jälleen tapahtua. Tämä pystyttiin todistamaan omin silmin ja molemmat pilkut löydettiin vaivattomasti. Seuraavaksi kohteeksi valittiin kotkan tähdistössä liikkuva Christensenin komeetta, kun pimeys alkoi hiipiä maisemaan. Valitettavasti samaan aikaan myös pilvet löysivät

9 meidät. Komeettaa etsittiin niin kauan kuin oli mahdollista. Pilvien peittäessä taivaan päätettiin jatkaa kohteen metsästystä myöhemmin. Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin tähtitornilla tiistaina Kokouksessa valittiin hallitus ja puheenjohtaja vuodelle Puheenjohtajana jatkaa Jari Heikkinen. Hallituksessa jatkavat Pekka Härkönen, Tapani Liukkonen, Seppo Kuronen ja Tommi Kyyriäinen. Kokouksessa vahvistettiin vuoden 2010 toimintasuunnitelma. Se sisältää tiivistyvää yhteistyötä eri tahojen kanssa ja yhdistyksen toiminnan laajentamista koko maakuntaan. Kesän aikana kerhotiloissa tehdyt uudet järjestelyt osoittivat loppuvuotena toimivuutensa. Tähtitornilla pidettäville luennoille mahtuu nyt enemmän yleisöä kuin aikaisemmin ja he näkevät esteettömämmin valkokankaalle. Tornilla järjestettiin marrasja joulukuun aikana viisi havaintoiltaa. Sää helli meitä aikaisempia vuosia paremmin sillä peräti kolmena torstaina oli selkeä sää. Havaintoiltojen lisäksi tornilla riitti toimintaa aina kun oli selkeä sää. Parhaimmillaan kuutena päivänä viikossa paikalla oli aktiivisia yhdistyksen jäseniä, jotka havainnoivat tähtitaivaan ihmeitä. Loppuvuoden aikana pidettiin seitsemän luentoa. Aiheet vaihtelivat Galileo Galileista tähtikuvauksen kautta eksoplaneettoihin.

10 Yleisöä nämä tilaisuuden keräsivät odotettua vähemmän. Luentoiltoihin saapui paikalle pieni, mutta sitäkin innostuneempi ryhmä. Ilahduttavaa oli, että heidän lisäkseen paikalla nähtiin myös uusia tuttavuuksia. Mutta suurta yleisöryntäystä ei koettu syyskautena. Syyskaudella tutustumiskäynnin tornille tekivät Kajaanin Akateemiset naiset ry ja UPM Research, Technology and Development -ryhmä.

11 Kainuulainen tähtivuosi 2010 alkaa! Vuoden 1990 auringonpimennyksestä tulee kuluneeksi 20 vuotta! Otamme vastaan jäsenten laatimia kirjoituksia, havaintokertomuksia, piirustuksia ja itse otettuja valokuvia. Materiaali pyritään julkaisemaan seuraavassa numerossa.

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu)

Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /2011

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /2011 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /2011 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu,

Lisätiedot

Välähdyksiä Kajaanista

Välähdyksiä Kajaanista Välähdyksiä Kajaanista Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Vuodet 2000-2010 Jari J.S. Heikkinen Atso Lammassaari Martti Rintala Toivo Rönkkö Kuvat Kajaanin Planeetta ry:n arkisto, jos muuta

Lisätiedot

Atso, Tommi ja Seppo. tapahtunut, osa hyviä ja omaan torniinsa

Atso, Tommi ja Seppo. tapahtunut, osa hyviä ja omaan torniinsa Atso, Tommi ja Seppo Pitkän odottamisen jälkeen Paljon uudistuksia olikin Planeetta pääsi takaisin tapahtunut, osa hyviä ja omaan torniinsa osa vähemmän hyviä. 18.12.2008. Sää oli pilvinen, mutta nyt se

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 2

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 2 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 2 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Kannen kuva: Jari J. S. Heikkinen Ilmestyminen:

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /201 2

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /201 2 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 1 /201 2 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Kannen kuva: Kalevi Sorsa Ilmestyminen:

Lisätiedot

Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta.

Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta. Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta. Se käännetään usein keskuksena tai yhteytenä, sillä kuva on tehty aina ympyrän muotoon. Ympyrän symboli kuvastaa eheyttä,

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 23. toimintavuosi

Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 23. toimintavuosi Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 23. toimintavuosi Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Kiitos kaikille jäsenille, jotka ovat jaksaneet pysyä mukana toiminnassamme. Erityisesti

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/2011

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/2011 Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/2011 Tähtitieteellinen yhdistys Kajaanin Planeetta ry Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu,

Lisätiedot

OH3AC BULLETIINI NUMERO: LUKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1/2015 Pekka, OH3JMJ Su 18.1.2015

OH3AC BULLETIINI NUMERO: LUKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1/2015 Pekka, OH3JMJ Su 18.1.2015 OH3AC BULLETIINI NUMERO: LUKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1/2015 Pekka, OH3JMJ Su 18.1.2015 Tervetuloa kuuntelemaan Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; vuoden ensimmäistä bulletiiniä. Tänään 18.1. viettää nimipäiväänsä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 3/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A 1(6) Aika 19.3.2007 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Tammikuu Keskiviikkona 14.1. Asiaa laihduttamisesta. Tietoa laihdutuksesta ja apteekissa myytävistä laihdutustuotteista. 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Asiaa laihduttamisesta 19

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

UrSalo. Laajaa paikallista yhteistyötä

UrSalo. Laajaa paikallista yhteistyötä UrSalo Laajaa paikallista yhteistyötä Ursalon ja Turun Ursan yhteistyö Tähtipäivät 2011 ja Cygnus 2012 Kevolan observatorio Tähtitieteen kurssit Yhteistyössä Salon kansalaisopiston ja Tuorlan tutkijoiden

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43.

Hallituksen puheenjohtaja Anttoni Maula Avasi kokouksen klo 15:43. HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS 18.12.2014 Paikka: Kokoustila Seppele, Leppäsuonkatu 11 Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Eetu Erkkilä Juuso

Lisätiedot

Kenguru 2015 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2015 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI Viestikyyhkysen sisältö: Puheenjohtajan pulinoita.3 Perhehoidon rekrykamppanaja...4-5 Jäsentuotteemme: Mustaharakka,pelikortit..6 Hupparit,T-paidat...7 Miltä

Lisätiedot

Aurinko. Havaintovälineet. Ilmakehän optiset ilmiöt. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa Jaostojen toimintasuunnitelmat 2012 9.11.2011

Aurinko. Havaintovälineet. Ilmakehän optiset ilmiöt. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa Jaostojen toimintasuunnitelmat 2012 9.11.2011 Kannustetaan jaostoja osallistumaan aktiivisesti Cygnus-kesätapahtuman sekä Tähtipäivien ohjelmiston tuottamiseen. Aurinko Vetäjä: Jyri Lehtinen Jaosto kokoaa verkkosivuilleen jäsenten uusia kuvia Auringosta

Lisätiedot

ampereen seudun Atopiayhdistys

ampereen seudun Atopiayhdistys ampereen seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2011 Syyskokous/ jäsentapaaminen Aika Torstaina 27.10.2011 klo 17.30 Paikka IHOPISTE, Hämeenkatu 25 B 4 krs. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle kuuluvat

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Toimintakertomuksen sisältö:

Toimintakertomuksen sisältö: LAKEUDEN URSA RY Toimintakertomus vuodelta 2015 Toimintakertomuksen sisältö: l. Tietoa yhdistyksestä...3 1.1 Yhdistyksen toimitilojen sijainti ja yhteystiedot...3 1.2 Jäsenmäärä...3 1.3 Jäseneksi liittyminen...3

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1 YLEISTÄ KERTOMUSVUODESTA Vuosi oli :n 34.toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta noudatti toimintasuunnitelman linjauksia ja vuosien saatossa muotoutuneita käytäntöjä. Päätehtäväänsä,

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

tapahtumakalenteri TOUKOKUU 2015

tapahtumakalenteri TOUKOKUU 2015 tapahtumakalenteri Kausi 2015 tuo tutut ja osin uudistetut tapahtumat, joista varmasti löytyy jokaiselle jotakin! Alla kooste kauden tapahtumista, jotka kannattaa laittaa kalenteriin hyvissä ajoin. Lisäksi

Lisätiedot

Tammikuu. Huhtikuu. Helmikuu. Toukokuu

Tammikuu. Huhtikuu. Helmikuu. Toukokuu Porstua 1997-2016 Tammikuu KAIKILLE AVOIN VALOKUVAKILPAILU Kilpailun aiheena on tällä kertaa Yhdessä. Kilpailuun osallistumiseen ei tarvita aikaisempaa kokemusta tai arvokasta kuvauskalustoa. Kilpailun

Lisätiedot

PSK tiedote 2/2010 14. kesäkuuta 2010 1 (6)

PSK tiedote 2/2010 14. kesäkuuta 2010 1 (6) PSK tiedote 2/2010 1 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen kevätkokous 2010 2 Palaute PSK:n kevätseminaarista 3 PSK:n syyskokous 18.11.2010 4 Standardisointi 4.1 Vahvistetut standardit 4.2 Lausunnolla olevat

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot: Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

PoRha järjestää mm. kerhoiltoja, rautatieaiheisia esitelmä- ja yleisötilaisuuksia sekä jäsenmatkoja ja -retkiä.

PoRha järjestää mm. kerhoiltoja, rautatieaiheisia esitelmä- ja yleisötilaisuuksia sekä jäsenmatkoja ja -retkiä. Perustettu elokuussa 2000. Jäseniä yli 230 Kaakkois-Suomesta Lappiin ja Oulusta Kainuuseen. Jäsenistöön kuuluu rautatiealan ammattilaisia, harrastajia ja yhdistyksen toiminta-ajatuksesta kiinnostuneita

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 02/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 10.2.2009 kello 17.10 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

MÄÄRÄAIKARAPORTTI Hyrynsalmen aineisto 8.1. - 22.1.2015 22.01.2015

MÄÄRÄAIKARAPORTTI Hyrynsalmen aineisto 8.1. - 22.1.2015 22.01.2015 08.04.2015 12.04.2015 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen 08.01.2015 3/60.600/2015 Hyrynsalmen kunta Lausuntopyyntö Iso Tuomivaaran tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotuksesta Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

Tähtitieteen Peruskurssi, Salon Kansalaisopisto, syksy 2010: HAVAINTOLAITTEET

Tähtitieteen Peruskurssi, Salon Kansalaisopisto, syksy 2010: HAVAINTOLAITTEET Tähtitieteen Peruskurssi, Salon Kansalaisopisto, syksy 2010: HAVAINTOLAITTEET FT Seppo Katajainen, Turun Yliopisto, Finnish Center for Astronomy with ESO (FINCA) Havaintolaitteet Havaintolaitteet sähkömagneettisen

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8. 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 10.11.2014 klo 16:00. Paikka: Ahkiomaantie 2 A 9, 96300 Rovaniemi

Yliopistonkatu 8. 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 10.11.2014 klo 16:00. Paikka: Ahkiomaantie 2 A 9, 96300 Rovaniemi Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 10.11.2014 klo 16:00 Paikka: Ahkiomaantie 2 A 9, 96300 Rovaniemi Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Anni-Sofia

Lisätiedot

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10.

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10. PERJANTAI 18.10. YÖKAHVILA, Aika: klo 18.00 23.30, 8lk 18v Paikka: Nuorisotalo Wanha Vesilaitos (Kauppakatu 1b) Hinta: Maksuton, 0-promillea Lisätietoja: nuoriso-ohjaaja Teemu Eskelinen p. 044-7100380

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 25.10.2005 35/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 25.10.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Mina Solonen Tuomas Sunnari Veera

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit)

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit) Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit) Ikääntymispoliittinen strategia -esiselvitys 1.5. 31.10.2010 6.10.2010 Marika Kurth, suunnittelija KTM Taustaa: Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

KILTA-SANOMAT SYYSKUU 2013 TULE AAMUPUUROLLE : MA, KE ja PE klo 10-11 aamupuuro (0,20e) KILTA AUKI SOLIKSESSA: Ma- pe klo. 10-16

KILTA-SANOMAT SYYSKUU 2013 TULE AAMUPUUROLLE : MA, KE ja PE klo 10-11 aamupuuro (0,20e) KILTA AUKI SOLIKSESSA: Ma- pe klo. 10-16 KILTA-SANOMAT SYYSKUU 2013 TULE AAMUPUUROLLE : MA, KE ja PE klo 10-11 aamupuuro (0,20e) KILTA AUKI SOLIKSESSA: Ma- pe klo. 10-16 JÄSENILLAT ALKAVAT: Jäsenilta pidetään joka kuun ensimmäisenä torstaina

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka) Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 3 pistettä 1. Missä kuviossa mustia kenguruita on enemmän kuin valkoisia kenguruita? Kuvassa D on 5 mustaa kengurua ja 4 valkoista. 2. Nelli haluaa rakentaa samanlaisen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello 18.09.

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello 18.09. 1(5) YNNÄ RY:N SYYSKOKOUS Aika 4.11.2013 kello 18.09 21.26 Paikka Läsnä Nanosauna, Ylistö Jyri Hämäläinen (puheenjohtaja) Heikki Pitkänen (sihteeri) Miikka Harju Ville Berg Saana Saajoranta (poistui kohdassa

Lisätiedot

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME MAA OLI AUTIO JA KYLMÄ I minä kävelin poispäin näistä päivistä jätin sudenjälkiä ettei minua etsittäisi polulla kohtasin tytön joka sanoi että on vapaus nauttia ei sitä kiinnostanut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1 www.kimara.fi 1 Kimara mallisto on laajentunut kattamaan myös hieman kevyemmistä hirsistä toteutetut piharakennukset. Tyylikkäät ja laadukkaat rakennukset on suunniteltu nimenomaan isompien Kimara rakennusten

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Hyvinkään rhy. Radan valvontapalaveri 2014

Hyvinkään rhy. Radan valvontapalaveri 2014 Hyvinkään rhy Radan valvontapalaveri 2014 Yleistä Viimeaikaiset aseiden väärinkäytöt esim kouluissa ovat luoneet kielteistä asennoitumista aseita ja myös ampumaratoja kohtaan. Yhteiskunnan kielteinen asenne,

Lisätiedot