Esteettömyys yrityksen laatutekijänä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esteettömyys yrityksen laatutekijänä"

Transkriptio

1 Esteettömyys yrityksen laatutekijänä Satakunnan matkailuyrittäjien laatukoulutus 28.1, Kati Karinharju, Satakunnan ammattikorkeakoulu Riikka Tupala, Satakunnan ammattikorkeakoulu

2 Esteettömyys ja saavutettavuus Yksi SAMKin kärkiosaamisalueista Työn arvopohjana laaja-alainen tasa-arvo, syrjimättömyys ja suvaitsevaisuus. Erityisesti huomiota kiinnitetään fyysisiin olosuhteisiin ja sosiaaliseen ympäristöön, levittämällä esteettömyystietoisuutta ja kartoittamalla toimintaympäristöjen esteettömyyttä. Satakunnan ammattikorkeakoulu on toiminut esteettömyysosaamisen kouluttamisen edelläkävijänä Satakunnan alueella, sekä tehnyt pitkäjänteistä ja päämäärätietoista tutkimus- ja kehittämistyötä yhteistyössä valtakunnallisten ja kansainvälisten järjestöjen, yhdistysten, yritysten ja korkeakoulujen kanssa. Lähtökohtana alueellisen saavutettavuuden parantaminen Toiminta alkoi Sataesteetön-hankkeesta, jossa luotiin toimintamalli palvelunlaadun parantamiselle (esiselvitys, kartoitukset, tapahtumia, koulutuksia, muutostöitä, välineistöä) Tällä hetkellä mukana 83 yhteistyökumppania, joista 48 yrityksiä

3 Esteettömyys ja saavutettavuus Yleisesti käytettävät termit Esteettömyys, saavutettavuus, kaikille avoin "Esteettömyys ja saavutettavuus" on hyvä yhdistelmä, kun halutaan puhua kattavasti kaikesta esteettömyyteen liittyvästä. Kaikille avoin -termi ei viittaa mihinkään tiettyyn ihmisryhmään, ns. neutraali ja tasa-arvoinen Eng. Accessibility, tourism for all

4 Mitä on esteettömyys? Sitä, ettei fyysinen, henkinen tai sosiaalinen rajoite määrittele ihmisen arvoa Liittyy mm. liikkumiseen, kuulemiseen, näkemiseen ja ymmärtämiseen. Sitä kautta taas hyväksytyksi tulemiseen, tasa-arvoon, turvallisuuteen jne. Sitä, ettei ihmisiä suunnitella rakennuksia varten vaan rakennukset ihmisiä varten Esteettömyys ei ole mitään ihmeellistä Esteettömyys ei ole erillisratkaisu vaan sen tulisi olla luonnollinen osa kaikkea suunnittelua Esteettömyys on sitä, kun kukaan ei huomaa ympäristössä mitään ihmeellistä Erilaisten ihmisten erilaisten tarpeiden huomioimista, kun esimerkiksi: Tuotetaan palveluita; esim. sisältö, hinnoittelu, tiedotus, moniaistisuus jne. Kehitetään uusia tuotteita; esim. käytettävyys Suunnitellaan ja rakennetaan tai muokataan rakennuksia ja ulkoalueita

5 Kenelle? Keitä esteettömyys hyödyttää? On arvioitu, että Suomessa on pysyvästi liikkumis- ja toimintarajoitteisia on noin 10% eli enemmän kuin koko Satakunnassa ihmisiä yhteensä! Suomessa yli 2,6 miljoonalle ihmiselle esteettömyys on tarpeellista! Suomessa 5,3 miljoonalle ihmiselle esteettömät ratkaisut ovat miellyttäviä ja helpottavat liikkumista ja toimimista!

6 Jokaisella alalla voidaan panostaa esteettömyyteen jo pelkästään kiinnittämällä huomiota esim. Internet-sivuilta ja toimitilojen opasteista saatavan tiedon selkeyteen ja riittävyyteen, valaistukseen ja turvallisuuteen. Esteettömyyden huomioiminen kaikessa toiminnassa on tärkeää, jotta emme jatka esteellisen ympäristön rakentamista vaan menemme kohti yhteiskuntaa, jossa jokaisen on mahdollista toimia ja liikkua sujuvasti.

7 MIKSI ESTEETTÖMYYTTÄ KANNATTAA KEHITTÄÄ?

8 Yleisesti: Kun ympäristö on esteetön, se: Säästää yhteiskunnan varoja Vähentää apuvälineiden ja avustajien tarvetta (palvelulla, apuvälineillä tai tekniikalla ei pitäisi korvata huonoa suunnittelua) Pienentää onnettomuusriskiä Esteettömäksi suunniteltu ja toteutettu ei muutoksia kaipaa, vaan säästää selvää rahaa myös muissa kustannuksissa.

9 Miksi? Yritysnäkökulmasta: Kilpailukykyä esteettömyydestä Imago Tuotteiden ja palveluiden saavutettavuuden ja esteettömyyden huomioinen viestivät yrityksen arvomaailmasta. Alueen ja palvelujen kysyntä kasvaa Asiakastyytyväisyys lisääntyy Hyvää asiakaspalvelua ja yhdenvertaista kohtelua Asiakaskunta laajenee Lisää työturvallisuutta ja mahdollistaa sujuvamman henkilöstöhallinnon

10 Miksi? Matkailuyrittäjän näkökulmasta: Kysynnän muutoksien ennakointia Väestön ikääntyminen on yksi merkittävistä tulevaisuuden palvelukysyntään vaikuttavista tekijöistä. Mahdolliset toimintarajoitteet eivät ole matkustamisen este, vaan matkakohteet osataan etsiä ja valita erityistarpeiden mukaan. Lapsiperheet arvostavat matkakohteen majoitus- ja ravintolapalveluissa erityisesti toimimisen ja liikkumisen helppoutta, tilaa ja turvallisuutta ja sitä, että lasten tarpeet on huomioitu. Ympäristöltä edellytetään esteettömyyttä ja helppokulkuisuutta. Lapsiperheiden vanhemmat valitsevat useimmiten palveluita tarjoavan yrityksen sen mukaan, minne vaunujen kanssa pääsee sisälle.

11 Miksi? Matkailuyrittäjän näkökulmasta: Myös erilailla vammaisten asiakkaiden keskuudessa kysyntä matkailupalveluita kohtaan on kasvanut. Yhä useampi haluaa ja rohkenee matkustaa ja käyttää matkailupalveluita Esteetön palveluympäristö on ehdoton kilpailuetu tässä kohderyhmässä, missä kilpailua on vielä verrattain vähän. Tämä potentiaalinen matkailijaryhmä pystyy matkustamaan sesonkien ulkopuolella tasaamassa kausivaihteluita ja viipyy matkakohteessa usein pidempään. Liikuntarajoitteiset ovat myös muita kohdeuskollisempia asiakkaita, jotka valitsevat mielellään uudelleenkin kohteen, jossa tietävät pystyvänsä liikkumaan ja toimimaan.

12 Miksi? Matkailuyrittäjän näkökulmasta: Esimerkkinä Yyterin kylpylähotelli Yyterin Kylpylähotellissa esteettömyysmuutostöitä on tehty ensisijaisesti asiakaspalautteen ja esiin tulleiden tarpeiden mukaan. Kylpylähotelli osallistui vuosina toteutettuun Kaikkien Yyteri -hankkeeseen, jonka tavoitteena oli muun muassa lisätä alueen yrittäjien esteettömyysosaamista ja -tietoisuutta sekä tukea palvelun tarjoajia esteettömyysmuutostöiden toteuttamisessa. Hankkeen yhteydessä Kylpylähotellissa toteutettiin esteettömyyskartoitus Invalidiliiton rakennetun ympäristön ESKEH - esteettömyyskartoitusmenetelmällä. Yrittäjä Seppo Mäki-Ullakko sanoo hankkeen avanneen silmät esteettömyyden merkitykselle nyt ja erityisesti tulevaisuudessa. Hänen mukaansa keskeinen asia oli ymmärtää, kuinka pienillä asioilla ja muutoksilla voi merkittävästi lisätä tilojen toimivuutta, helpottaa palveluiden saavutettavuutta ja parantaa kaikkien asiakkaiden palvelua. Keskeisintä yrittäjän kannalta onkin Mäki-Ullakon mukaan oppia huomaamaan ja ymmärtämään mahdollisuudet, joilla palveluiden esteettömyyttä voi lisätä ja asiakaspalvelua parantaa. Mäki-ullakko ei näe yrityksen palveluiden esteettömyyden lisäämistä erillisenä investointina, vaan pitää sitä luontevana osana palveluiden kehittämistä. Merkittävänä muutostöiden taloudellisen mahdollistamisen kannalta Mäki-Ullakko pitääkin sitä, että isot esteettömyysparannukset on tehty muun saneeraustyön yhteydessä.

13 ESTEETTÖMYYDEN KEHITTÄMINEN

14 Esteettömyyden kehittäminen Lähtee palveluntarjoajan tarpeesta Tarve syntynyt esimerkiksi asiakaspalautteen perusteella, tarve monipuolistaa palveluita tarve laajentaa asiakaskuntaa?? Toimintaympäristön kartoitus: potentiaali, kehittämismahdollisuudet jne. Tietoa, apua ja koulutusta ilmenneiden asioiden kehittämiseksi Esteettömyyden koulutuspaketit Tietoa esteettömyydestä, erilaisista ratkaisuista, apuvälineistä, kalusteista jne.

15 Esteettömän ja saavutettavan matkailupalvelun osatekijät Saavutettava Fyysisesti esteetön Esteetön matkailupalvelu on: Taloudellisesti esteetön Sosiaalisesti esteetön (asenteellinen esteettömyys) Viestinnältään saavutettava

16 Esteettömyyden katkeamaton ketju Etukäteen saatava tieto Matka kohteeseen Kohteeseen toimiminen

17 DVD Halusin tuntea itseni vapaaksi Kokoelma Satakunnan ammattikorkeakoulun Kaikkien Yyteri -hankkessa kehitetyistä kaikille avoimista vesi- ja luontoliikunnan tapahtumista ( )

18 Loura-hanke esteettömyyttä edistämässä Esteettömyys laatutekijänä, laatujärjestelmän kehittäminen Kuinka järjestää lomapaketti tukea tarvitseville asiakkaille, perheille, asiakasryhmille? Matkailuyritykset osana kaikille.fi palvelua

19 Loura ja kaikille.fi Kaikille.fi tarjoaa tietoa, koulutusta ja käytännön vinkkejä esteettömyydestä ja saavutettavuudesta, mutta ennen kaikkea materiaalia, esteettömyyden ja saavutettavuuden edistämiseen yhteiskunnan eri osa-alueilla. Sivustojen sisältö jakaantuu kohderyhmittäin jolloin sivustojen käyttäjä voi etsiä sivuilta konkreettista tietoa, koulutuspaketteja tai esimerkiksi hyödyllisiä linkkejä ja yhteystietoja.

20 Loura ja kaikille.fi Työ tietoa työnantajalle Sähköinen tarkistuslista Sivuilta löytyy kysely palvelun esteettömyydestä. Tietojen tallentamisen jälkeen järjestään konsultaatiokäynti, jonka jälkeen tiedot tallennetaan palvelukarttaan.

21 Matkailua kaikille? Näkökulmia matkailun ennakointiin, osa II Luettavissa ilmaiseksi sähköisesti

22 Kiitos! Siinä hetkessä uskoin itseeni ja halusin tehdä mahdottomasta mahdollista, tuntematta omia rajojani. Selkeä mielikuva minulla oli ainoastaan siitä, että heittäydyn veden varaan tuulten vietäväksi ja annan tuulen ohjata liikkeitäni. Halusin tuntea itseni vapaaksi. Tuuli vie, vesi kantaa. Pyörätuoli yksinään näyttäisi kerrankin orvolta rannalla. En minä, niin kuin oli totuttu ajattelemaan. - Emilia Mäkiranta Kati Karinharju, kati.karinharju@samk.fi, Riikka Tupala, riikka.tupala@samk.fi,

sataesteetön SUOMEKSI

sataesteetön SUOMEKSI sataesteetön SUOMEKSI ESTEETÖNTÄ ASUMISTA ESTEETÖNTÄ VAPAA-AIKAA Sataesteetön-hanke Esteettömyys, mitä se on? Turvallisuutta sekä parempaa elämänlaatua Hyviä perusratkaisuja Yhdenvertaisia toimimismahdollisuuksia

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Rakennetun ympäristön esteettömyys Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Fyysinen esteettömyys Jne. Tiedonsaannin esteettömyys Saavutettavuus

Lisätiedot

JOHDANTO (1/3) JOHDANTO (3/3) JOHDANTO (2/3)

JOHDANTO (1/3) JOHDANTO (3/3) JOHDANTO (2/3) JOHDANTO (1/3) ESTEETTÖMYYS LIIKUNTA- JA LUONTOMATKAILUSSA Kyselytutkimus Lapin matkailuyrityksille Esteettömyydellä tarkoitetaan sellaista ympäristöä ja sellaisia palveluita, joita voidaan hyödyntää fyysisestä,

Lisätiedot

ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA

ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA ESTEETTÖMYYS: Perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin ja - asetukseen Omatoiminen asiointi, liikkuminen, harrastaminen ja osallistuminen on jokaisen oikeus Toimiva ja

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Esteettömyyskartoitus tarjouksesta toteutukseen

Esteettömyyskartoitus tarjouksesta toteutukseen Esteettömyyskartoittajatapaaminen 21.10.2016 Tampere Esteettömyyskartoitus tarjouksesta toteutukseen Niina Kilpelä esteettömyysasiantuntija, arkkitehti (SAFA) Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE p.

Lisätiedot

MIKSI ESTEETTÖMYYTTÄ OSAKSI TAVALLISIA LEIKKIPUISTOJA?

MIKSI ESTEETTÖMYYTTÄ OSAKSI TAVALLISIA LEIKKIPUISTOJA? ESTEETTÖMYYS JA YHTEISÖLLISYYS LEHTORI HANNA HANNUKAINEN, SAMK MIKSI ESTEETTÖMYYTTÄ OSAKSI TAVALLISIA LEIKKIPUISTOJA? 1 ESTEETTÖMIÄ LEIKKI- VÄLINEITÄ TARVITSEVIEN LASTEN OMA TOIVE - Ei me haluta erillisiä

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYS RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ. Janne Teppo, esteettömyyskonsultti ProSolve Oy

ESTEETTÖMYYS RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ. Janne Teppo, esteettömyyskonsultti ProSolve Oy ESTEETTÖMYYS RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ Janne Teppo, esteettömyyskonsultti ProSolve Oy Mitä esteettömyys on? Ympäristö tai yksittäinen rakennus on esteetön silloin, kun se on kaikkien käyttäjien kannalta

Lisätiedot

Esteettömyys sisäliikuntatiloissa. Niina Kilpelä arkkitehti SAFA Kynnys ry

Esteettömyys sisäliikuntatiloissa. Niina Kilpelä arkkitehti SAFA Kynnys ry Esteettömyys sisäliikuntatiloissa Niina Kilpelä arkkitehti SAFA Kynnys ry Kynnys ry Kynnys ry on vammaisten ihmisoikeusjärjestö. Toimii asiantuntijan vammaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Rakennetun

Lisätiedot

Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6.

Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6. Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6.2016 Esteettömyystutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Invalidiliiton

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa

KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa SAAVUTETTAVUUDEN ARVIOINNIN TARKASTELULISTA LUONNOLLISEN JA RAKENNETUN

Lisätiedot

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11. Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.2013 Sisältö 1. Mitä on esteettömyys ja turvallisuus rakennetussa ympäristössä?

Lisätiedot

Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa

Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa Saavutettavuus ja esteettömyys opetuksessa ja oppimisessa Johanna Korkeamäki, VTM, tutkija, Kuntoutussäätiö 3.2.2014 1 Oppimisvaikeuksien yleisyys eri koulutusasteilla Itseraportoituja vaikeuksia koulunkäynnissä

Lisätiedot

Esteettömyys ja saavutettavuus rakennetussa ympäristössä - kommenttipuheenvuoro

Esteettömyys ja saavutettavuus rakennetussa ympäristössä - kommenttipuheenvuoro Päätösseminaari 10.3.2016: Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010 2015 - havaitut vaikutukset Esteettömyys ja saavutettavuus rakennetussa ympäristössä - kommenttipuheenvuoro Niina Kilpelä, arkkitehti

Lisätiedot

U 10/2016 VP. Esteettömyysdirektiivi. TyV Yhdenvertaisuusvaltuutettu

U 10/2016 VP. Esteettömyysdirektiivi. TyV Yhdenvertaisuusvaltuutettu U 10/2016 VP Esteettömyysdirektiivi TyV 19.4.2016 Sama kohtelu yhdenvertaisuus Esteettömyys Lähtökohtana, kun suunnitellaan ja toteutetaan muutoksia yhteiskunnassamme Erilaisilla ihmisillä on erilaisia

Lisätiedot

ASKEL kohti vammaisten täysivaltaisuutta - matkailu osana avointa palveluverkkoa esikartoitushanke (erityisryhmät asiakkaina)

ASKEL kohti vammaisten täysivaltaisuutta - matkailu osana avointa palveluverkkoa esikartoitushanke (erityisryhmät asiakkaina) ASKEL kohti vammaisten täysivaltaisuutta - matkailu osana avointa palveluverkkoa esikartoitushanke (erityisryhmät asiakkaina) Vastausohje: Valitse Sinulle sopiva tai sopivat vaihtoehdot ja merkitse rasti

Lisätiedot

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

YYT-C2004 Kestävä liikennejärjestelmä Sosiaalinen kestävyys ja esteettömyys

YYT-C2004 Kestävä liikennejärjestelmä Sosiaalinen kestävyys ja esteettömyys YYT-C2004 Kestävä liikennejärjestelmä Sosiaalinen kestävyys ja esteettömyys Yliopisto-opettaja Jouni Ojala 21.5.2018 Sosiaalinen? Sosiaalipoliittinen merkitys: korostetaan perinteistä hyvinvointivaltiollista

Lisätiedot

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille - palvelu, Valtion taidemuseo 9.11.2011 Esityksen rakenne Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

Esteetön työpaikka - arviointimenetelmä ja hyvien ratkaisujen tietopankki

Esteetön työpaikka - arviointimenetelmä ja hyvien ratkaisujen tietopankki Esteetön työpaikka - arviointimenetelmä ja hyvien ratkaisujen tietopankki Nina Nevala Tiimipäällikkö, dos. Millainen on esteetön työpaikka? työpaikkarakennus on esteetön työpaikalla on helppo liikkua ja

Lisätiedot

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI Asukkailla on todellinen mahdollisuus valita itse asuinpaikkansa. Asumisyksikön pitää olla esteetön, ja asukkailla on oltava mahdollisuus liikkua paikasta toiseen

Lisätiedot

FlowIT virtaa IT-hankintoihin

FlowIT virtaa IT-hankintoihin FlowIT virtaa IT-hankintoihin Virpi Kalakoski, Matti Gröhn, Kirsi Jääskeläinen, Tiina Kalliomäki-Levanto, Jani Lukander, Kristian Lukander, Jarno Turunen, Teppo Valtonen, Tiina Vihtonen, Tuija Virtanen

Lisätiedot

Verkkosivujen saavutettavuusopas kunnille Terhi Tamminen esteettömyysasiantuntija, CEO Avaava Oy Kuntamarkkinat

Verkkosivujen saavutettavuusopas kunnille Terhi Tamminen esteettömyysasiantuntija, CEO Avaava Oy Kuntamarkkinat Verkkosivujen saavutettavuusopas kunnille 14.9.2017 Terhi Tamminen esteettömyysasiantuntija, CEO Avaava Oy Kuntamarkkinat AJANKOHTAISEMPAA kuin koskaan aikaisemmin! Kuntaliitto: Tony Hagerlund, verkkoviestintäpäällikkö

Lisätiedot

Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi

Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallinen kehittämisseminaari 2009 THL 29.10.2009 Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi Kirsti Pesola,

Lisätiedot

Itsenäinen suoriutuminen

Itsenäinen suoriutuminen Teknologia ikäihmisten toimintakyvyn ja kotona asumisen tukena Jyväskylä 29.9.2009 Turvallinen, esteetön asuinympäristö itsenäisen suoriutumisen tukena Timo Ekroos, projektijohtaja Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu/

Lisätiedot

Esteettömyysluokittelu osana sote-palveluhakemistoa

Esteettömyysluokittelu osana sote-palveluhakemistoa Esteettömyysluokittelu osana sote-palveluhakemistoa Suomen Design for All verkoston tapaaminen 21.03.2014 / Johanna Hätönen Esteettömyysluokituksen taustaa Syksyllä 2013 käynnistynyt esteettömyysluokituksen

Lisätiedot

Muistikylä projekti

Muistikylä projekti Muistikylä projekti 2016-2018 Projektiesittely 42 -seminaari, 26.4. 2017 Maija Haapakoski Salon Muistiyhdistys ry Muistikylä-projekti 2016-2018 Yhä useampi muistisairas elää kotona, taloyhtiössään ja lähiympäristössään

Lisätiedot

Miten järjestöt voivat hyödyntää kohtaamispaikkoja omassa. 14.2.2011 Helena Liimatainen

Miten järjestöt voivat hyödyntää kohtaamispaikkoja omassa. 14.2.2011 Helena Liimatainen Miten järjestöt voivat hyödyntää kohtaamispaikkoja omassa viestinnässään? 14.2.2011 Helena Liimatainen Mitä järjestöjen toiminta kohtaamispaikoissa voi olla? Esitteitä, yhteystietoja, oppaita, lomakkeita

Lisätiedot

Työympäristön esteettömyyden arviointimenetelmä ESTE

Työympäristön esteettömyyden arviointimenetelmä ESTE Työympäristön esteettömyyden arviointimenetelmä ESTE Nina Nevala, Tiina Juhola, Juha Anttila, Hannu Alaranta Työsuojelurahaston tutkimus- ja kehityshanke 104373 Hankkeen toteuttajat Työterveyslaitos Invalidiliiton

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Vammaiskortin mahdollisuudet

Vammaiskortin mahdollisuudet Vammaiskortin mahdollisuudet 2.12.2016 Miksi Vammaiskorttia tarvitaan? Euroopassa on noin 80 miljoonaa ihmistä, jotka kohtaavat arjessaan haasteita osallistumisessa ja liikkumisessa vammaisuuden vuoksi.

Lisätiedot

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014 Soluku-luontolomat vuonna 2014 Yleistä Soluku-lomista Sosiaalisella luontolomatoiminnalla (Soluku) edistetään pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia ja harrastaa erilaisia luontoaktiviteetteja.

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus

Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus Kansainvälisen opiskelijavaihdon saavutettavuus Paula Pietilä, Turun yliopisto Sini Piippo, CIMO Hannu Puupponen, Jyväskylän yliopisto Kv-kevätpäivät Lahti 23.5.2012 klo 8:30-10:00 Kansainvälisen opiskelijavaihdon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden asioinnin esteettömyysluokitus ja opas esteettömyystiedon keruuseen asiakaspalveluyksiköissä

Sosiaali- ja terveyspalveluiden asioinnin esteettömyysluokitus ja opas esteettömyystiedon keruuseen asiakaspalveluyksiköissä Sosiaali- ja terveyspalveluiden asioinnin esteettömyysluokitus ja opas esteettömyystiedon keruuseen asiakaspalveluyksiköissä Niina Kilpelä, arkkitehti Kynnys ry Esteettömyysluokitustyö Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

ESOK-projekti ja esteettömyyden edistäminen yliopistossa. Vammaisasiamies Paula Pietilä, TY Email:paula.pietila@utu.fi

ESOK-projekti ja esteettömyyden edistäminen yliopistossa. Vammaisasiamies Paula Pietilä, TY Email:paula.pietila@utu.fi ESOK-projekti ja esteettömyyden edistäminen yliopistossa Vammaisasiamies Paula Pietilä, TY Email:paula.pietila@utu.fi MITÄ ESTEETTÖMYYS YLIOPISTOSSA ON? Yliopiston fyysinen ympäristö: tilat ja laitteet

Lisätiedot

Esteetöntä festivaalielämää

Esteetöntä festivaalielämää Teksti ja kuvat: Outi Salonlahti 8.10.2013 sivu 2 / 5 Useat rock-festivaalit ovat pyrkineet toiminnassaan siihen, että mahdollisimman monet voisivat nauttia tapahtuman tarjonnasta. Esimerkkejä alkaa ilahduttavasti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 15. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 15. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.05.2017 Sivu 1 / 1 47/2016 00.01.01 15 Päätöksiä ja kirjelmiä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043 826 5237 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Esteettömyys ja saavutettavuus verkkopalveluissa. Hannu Puupponen Hannu.puupponen@jyu.fi Jyväskylän yliopisto

Esteettömyys ja saavutettavuus verkkopalveluissa. Hannu Puupponen Hannu.puupponen@jyu.fi Jyväskylän yliopisto Esteettömyys ja saavutettavuus verkkopalveluissa Hannu Puupponen Hannu.puupponen@jyu.fi Jyväskylän yliopisto Sisältö Teknologia ja opiskelun saavutettavuus Esimerkki: Sähköinen teksti Esteettömyys ja saavutettavuus

Lisätiedot

KUULOVAMMAISILLE TÄRKEÄT TEEMAT DIGITAALISTEN PALVELUJEN KÄYTÖSSÄ

KUULOVAMMAISILLE TÄRKEÄT TEEMAT DIGITAALISTEN PALVELUJEN KÄYTÖSSÄ KUULOVAMMAISILLE TÄRKEÄT TEEMAT DIGITAALISTEN PALVELUJEN KÄYTÖSSÄ Sami Virtanen erityisasiantuntija, MBA esteettömyys- ja saavutettavuus Kuuloliitto ry Digi arkeen keskustelutilaisuuus Helsinki 22.3.2018

Lisätiedot

Esteetön asuminen ja eläminen

Esteetön asuminen ja eläminen Esteetön asuminen ja eläminen HEA loppuseminaari 19.11.2013 Tuula Hämäläinen, lehtori Sanna Spets, lehtori Saimaan AMK Mitä on hyvä vanheneminen? Hyvä vanheneminen on kohtuullinen määrä sapuskaa, lämmintä

Lisätiedot

Saavutettava yliopisto esteetön opiskelu. Hannu Puupponen Hakija- ja opiskelijapalvelut

Saavutettava yliopisto esteetön opiskelu. Hannu Puupponen Hakija- ja opiskelijapalvelut Saavutettava yliopisto esteetön opiskelu Hannu Puupponen hannu.puupponen@jyu.fi Hakija- ja opiskelijapalvelut Jyväskylän yliopiston linjaukset opetussuunnitelmiin ja opetusohjelmiin lukuvuosille 2017-2020

Lisätiedot

Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences

Satakunnan ammattikorkeakoulu Satakunta University of Applied Sciences Riikka Tupala Projektipäällikkö, tutkimusryhmän vetäjä (esteettömyys ja saavutettavuus) (äitiyslomalla 10.2.2017 asti) Hyvinvointi, Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK Maamiehenkatu 10 28500 Pori + 358

Lisätiedot

Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille

Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille Esteettömyys ja kansainvälinen opiskelijavaihto Tarkistuslista vaihtoon lähteville opiskelijoille ja korkeakouluille Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on yhteistyössä Esteetön opiskelu

Lisätiedot

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita

Lisätiedot

Esteettömyys Savoniaammattikorkeakoulussa

Esteettömyys Savoniaammattikorkeakoulussa Esteettömyys Savonia Hyväksytty 1.3.2011 Esteettömyyys Savonia- 1 / 4 Sisällys Yleistä tietoa korkeakoulusta... 2 Opintojen ohjaus ja järjestäminen... 2 Valintakoe... 2 Yleinen kulkukelpoisuus korkeakoulussa...3

Lisätiedot

OSAAMISPROFIILIKYSELY IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA

OSAAMISPROFIILIKYSELY IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA OSAAMISPROFIILIKYSELY Maakuntaohjelman 2018 2021 kehittämislinjaukset tuovat esille ne asiat, joissa Satakunta erottuu osaamisellaan. Osaamisprofiilin tavoitteena täsmentää: Mikä on ainutlaatuista satakuntalaista

Lisätiedot

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängöllä Projektin nimi lyhentyy toteutusalueesta ja päättymisvuodesta:

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Mistä maakunta- ja soteuudistuksessa on kysymys? Video: www.alueuudistus.fi/viittomakieli Uuden maakunnan tehtävät sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Esteettömyyskartoituksia Järvenpään Kulttuuriluotsikohteissa maaliskuussa 2015

Esteettömyyskartoituksia Järvenpään Kulttuuriluotsikohteissa maaliskuussa 2015 Esteettömyyskartoituksia Järvenpään Kulttuuriluotsikohteissa maaliskuussa 2015 Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto r.y. Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea University of Applied Sciences 1 Sisältö Esteettömyyden

Lisätiedot

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys. 1.2.2011 Anne Korhonen

Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys. 1.2.2011 Anne Korhonen Green Care vihreä hoiva maaseudulla (VIVA) Taustaselvitys 1.2.2011 Anne Korhonen Toteutus etsittiin viitteitä Green Care -malliin soveltuvista palvelutarpeista palvelustrategiat, palvelutarve- ja väestöselvitykset,

Lisätiedot

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjohdon sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämisfoorumi 30.1.2009 Lahti www.jarvi-hanke.fi Sisältö ja toteutus 30.1. Klo 8.30

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Hankekuvaus Hankkeen osa-alueet ympärivuorokautista Koordinoivan toiminnan

Hankekuvaus Hankkeen osa-alueet ympärivuorokautista Koordinoivan toiminnan Hankekuvaus Hanke Turvallisuus kotona vuorokauden ympäri alkoi elokuussa 2010. Kaksivuotinen hanke on Kristiinankaupungin oma ja sen osarahoittajana toimii Pohjanmaan liitto. Hankkeen pääasiallisena kohderyhmänä

Lisätiedot

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo Saavutettava museo Case: Turun taidemuseo Hele Reunanen / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 6.5.2010 Museon saavutettavuus Saavutettavassa museossa näyttelyt ja oheispalvelut ovat fyysisesti, henkisesti

Lisätiedot

Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa

Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa Rakennusfoorumi, 01.09.2015, Rakennustietosali - Helsinki Henrik Gustafsson, Invalidiliiton lakimies 1 Yleistä ihmis- ja perusoikeuksista Perustavanlaatuisia oikeuksia,

Lisätiedot

Esteettömyyttä kenen ehdoilla?

Esteettömyyttä kenen ehdoilla? Käyttäjälähtöinen sairaalatila toiveista toteutukseen Seinäjoki 11.2.2010 Esteettömyyttä kenen ehdoilla? ( SAFA Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti projektipäällikkö, Vanhustyön keskusliitto, KÄKÄTE-projekti

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Esteetön työssäoppimisympäristö

Esteetön työssäoppimisympäristö Esteetön työssäoppimisympäristö Esteettömyys työssäoppimisessa ja työllistymisessä verkostoseminaari 4.11.2013 1 Esteettömyys: Rakennettu ympäristö, palvelut, viestintä ja liikenne ovat kaikkien saavutettavissa.

Lisätiedot

Sairaala näkövammaisen liikkumisympäristönä

Sairaala näkövammaisen liikkumisympäristönä Sairaala näkövammaisen liikkumisympäristönä Petra Hurme Fysioterapeutti YAMK, Näkövammaisten liikkumistaidonohjaaja, Hyks silmätautien kuntoutuspoliklinikka Tutkimuksen tausta Esteettömyyden profiloituminen

Lisätiedot

tukipalvelujen laadunvarmistusta

tukipalvelujen laadunvarmistusta Verkko-opetuksenopetuksen tukipalvelujen laadunvarmistusta Taina Rytkönen-Suontausta Bit 06, Oulu 2.11.2006 Agenda Vopla-hanke pähkinänkuoressa Mitä laatu ja laadunvarmistus ovat? Miksi tukipalveluja kannattaa

Lisätiedot

ELSA ja tiehallinto: Kaikille soveltuva liikkumisympäristö Oulu 23.2.2006

ELSA ja tiehallinto: Kaikille soveltuva liikkumisympäristö Oulu 23.2.2006 ELSA ja tiehallinto: Kaikille soveltuva liikkumisympäristö Oulu 23.2.2006 Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti SAFA) asiantuntija, Invalidiliitto ry / esteettömyysprojekti puh (09) 6131 9263 tai 050 594

Lisätiedot

KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN

KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN KULTTUURITUOTANNON YHTEYS MATKAILUUN Pekka Uotila Kulttuuri kyydittää -raportti http://tuottaja2020.metropolia.fi/ KULTTUURITUOTTAJA Välittäjäammatti Kulttuurikokemus, -taito, -asenne ja -tieto Tuotantokokemus,

Lisätiedot

Esteettömyyteen liittyvät palvelut osana kansainvälisyttä. Vammaisasiamies Paula Pietilä, Turun yliopisto Email: paula.pietila@utu.

Esteettömyyteen liittyvät palvelut osana kansainvälisyttä. Vammaisasiamies Paula Pietilä, Turun yliopisto Email: paula.pietila@utu. Esteettömyyteen liittyvät palvelut osana kansainvälisyttä Vammaisasiamies Paula Pietilä, Turun yliopisto Email: paula.pietila@utu.fi 2 Mitä on saavutettavuus korkeakouluissa? Saavuttavuudella tarkoitetaan

Lisätiedot

TERVETULOA! Järjestörallin kehittämismalli Koillis-Savosta hanke Tapahtuman järjestäminen / Asiakaspalvelu 23.2.2011 Tiina Kuosmanen

TERVETULOA! Järjestörallin kehittämismalli Koillis-Savosta hanke Tapahtuman järjestäminen / Asiakaspalvelu 23.2.2011 Tiina Kuosmanen TERVETULOA! Järjestörallin kehittämismalli Koillis-Savosta hanke Tapahtuman järjestäminen / Asiakaspalvelu 23.2.2011 Tiina Kuosmanen Asiakaspalvelu tapahtumassa Laatu Asiakkaan huomioiminen Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

ASKEL kohti vammaisten täysivaltaisuutta - matkailu osana avointa palveluverkkoa esikartoitushanke

ASKEL kohti vammaisten täysivaltaisuutta - matkailu osana avointa palveluverkkoa esikartoitushanke ASKEL kohti vammaisten täysivaltaisuutta - matkailu osana avointa palveluverkkoa esikartoitushanke Vastausohje: Valitse Sinulle sopiva tai sopivat vaihtoehdot ja merkitse rasti (X) sopivan, sopivien vaihtoehtojen

Lisätiedot

Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla

Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla Tietoisku median kohtaamisesta Tässä tietoiskussa esitellään lyhyesti: Lehtijutun rakenne ja vinkkejä hyvään lehtijuttuun:» Mitä pitää mielessä,

Lisätiedot

Naisyrittäjät ja maaseutumatkailu. Sivu 1 / 7

Naisyrittäjät ja maaseutumatkailu. Sivu 1 / 7 Olemme erittäin kiitollisia, jos osallistut tähän kyselyyn. Kysely koskee maaseutumatkailun, käsityön ja elintarviketuotannon alalla jo työskentelevien naisyrittäjien ja näillä aloilla liiketoimintaa suunnittelevien

Lisätiedot

Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan?

Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Matkailun laatu laatukäsikirja osaksi yrityksen sähköistä liiketoimintaa Sähköinen aamuseminaari matkailualan toimijoille 24.8.2010 Riitta Haka

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus järjestötoiminnassa

Yhdenvertaisuus järjestötoiminnassa Yhdenvertaisuus järjestötoiminnassa tyy-sopo@utu.fi 5.3.2018 Olli-Pekka Paasivirta Koulutuksen sisältö Diasarja Ryhmätehtävä Ryhmätehtävän purku Lopetus Miksi yhdenvertaisuutta on tärkeää edistää järjestöissä?

Lisätiedot

Esteettömyys: mitä, miksi, miten?

Esteettömyys: mitä, miksi, miten? Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijoiden työseminaari, Helsinki 6.6.2013 Esteettömyys: mitä, miksi, miten? ( SAFA Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti johtaja, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus

Lisätiedot

Laatu, prosessi, tuote ja tuotteistaminen opiskelija-ateriat, kahvio- ja kokouspalvelut

Laatu, prosessi, tuote ja tuotteistaminen opiskelija-ateriat, kahvio- ja kokouspalvelut Laatu, prosessi, tuote ja tuotteistaminen opiskelija-ateriat, kahvio- ja kokouspalvelut Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa - tapaaminen 7.6.2010 Merja Salminen/Design LiMe Oy Mikä on laatujärjestelmä

Lisätiedot

Hyvät käytännöt asuntorakentamisessa

Hyvät käytännöt asuntorakentamisessa Helsinki kaikille Esteettömyys kaavoituksessa ja asuntorakentamisessa 12.2.2014 Hyvät käytännöt asuntorakentamisessa ( SAFA Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti johtaja, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus

Lisätiedot

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.

Lisätiedot

Mitä esteettömyys tarkoittaa korkeakoulussa? Koskela Anne, Esteettömyys käsitteenä

Mitä esteettömyys tarkoittaa korkeakoulussa? Koskela Anne, Esteettömyys käsitteenä 1 Mitä esteettömyys tarkoittaa korkeakoulussa? Koskela Anne, 2.2.2017 Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän,

Lisätiedot

Käytännön laatua matkailuyrityksiin. Petkeljärvi 1.10.2009

Käytännön laatua matkailuyrityksiin. Petkeljärvi 1.10.2009 Käytännön laatua matkailuyrityksiin Petkeljärvi 1.10.2009 Mitä laatu on? Kokonaisvaltainen johtamismalli, joka kattaa kaikki yrityksen toiminnot strategisesta suunnittelusta asiakaspalveluun. 80 % systematiikkaa

Lisätiedot

YLEISTEN KIRJASTOJEN YHTEINEN VIESTINTÄ JA VIESTINTÄKETJU

YLEISTEN KIRJASTOJEN YHTEINEN VIESTINTÄ JA VIESTINTÄKETJU YLEISTEN KIRJASTOJEN YHTEINEN VIESTINTÄ JA VIESTINTÄKETJU Marraskuu 2016 Päivi Litmanen-Peitsala Viestinnänsuunnittelija, Yleisten kirjastojen keskuskirjasto - Kirjastot.fi YKN:n viestintäryhmä Mukana:

Lisätiedot

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa 7.5 2014 Anu Korkiakangas Myynninmaailma Oy www.myynninmaailma.fi Miksi sähköinen markkinointi? Tukemaan myyntiä Tavoitat oikeat kohderyhmät

Lisätiedot

InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset. InFAcTo. Tavoitteet ja tulokset. Hämeenlinna, Marraskuu 2010

InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset. InFAcTo. Tavoitteet ja tulokset. Hämeenlinna, Marraskuu 2010 InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset InFAcTo Tavoitteet ja tulokset Hämeenlinna, Marraskuu 2010 1 Kehitys tarvitsee Matkailun strategiat Hämeessä ja Virossa painottavat uusien kestävien matkailutuotteiden

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Miksi asiakkuusstrategia? Asiakkuusstrategian lähtökohtina ovat hallitusohjelmassa esitetyt linjaukset sekä Hallintopolitiikan suuntaviivat

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet Väestön ikääntyminen, palvelut ja tarvittavat investoinnit Kansalainen, kuntalainen, asiakas Vanhusten määrä lisääntyy räjähdysmäisesti, eräissä kunnissa yli 64 vuotiaiden määrä kasvaa vuoden 2015 loppuun

Lisätiedot

KIRJASTO & MARKKINOINTI. Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto

KIRJASTO & MARKKINOINTI. Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto KIRJASTO & MARKKINOINTI Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto 26.3.2015 OHJELMA & TAVOITE Lyhyt esittely - mitä markkinointi on Miten markkinointi eroaa viestinnästä? Esimerkkejä

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projektin viisi työpakettia TP1: Kuntien ympäristöjohtaminen ja ohjelmatyö TP2: Ympäristötietämyksen lisääminen TP3: Energiatehokkuus ja uusiutuvan

Lisätiedot

ASUMISMUKAVUUDEN UUSI TASO KONE IDE300

ASUMISMUKAVUUDEN UUSI TASO KONE IDE300 ASUMISMUKAVUUDEN UUSI TASO KONE IDE300 Asumismukavuuden uusi taso Rakennuksen ulko-oven ja hissin toimintojen yhdistäminen 02 RAKENNUKSEN ULKO-OVEN JA HISSIN TOIMINTOJEN YHDISTÄMINEN Meistä jokainen toivoisi

Lisätiedot

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Hanna-Riina Vuontisjärvi Projektipäällikkö/ Palvelumuotoilija Lapin yliopisto, Taiteiden Tiedekunta hanna-riina.vuontisjarvi@ulapland.fi Mitä palvelumuotoilija

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen ja Celian yhteistyö

Yleisten kirjastojen ja Celian yhteistyö 12.11.2016 Yleisten kirjastojen ja Celian yhteistyö Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2016 11.11.2016 Minna von Zansen, asiakkuusjohtaja, Celia 1 Esityksen sisältö Miksi yhteistyötä? Miten tähän

Lisätiedot

Arvoa tuottava IPR-salkku ei synny sattumalta

Arvoa tuottava IPR-salkku ei synny sattumalta Arvoa tuottava IPR-salkku ei synny sattumalta IPR-lakimies Ari-Pekka Launne Helsinki 3.6.2015 Oikeuksien varmistaminen Tuotekehitys Markkinoilletulo Brändi TUOTE ja sen SUOJAUS Kartoitus Seuranta Palaute

Lisätiedot

Kirjasto kaikille. Projektipäällikkö Rauha Maarno

Kirjasto kaikille. Projektipäällikkö Rauha Maarno Kirjasto kaikille Projektipäällikkö Rauha Maarno Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 13.11.2014 Celian asiakas Antti Vuori heittää haasteen kirjastoille: https://www.dreambroker.com/cha nnel/0eoxq4uz/77ya3wv5

Lisätiedot

Matkailupalvelujen turvallisuus. Rami Heinäluoto 2018 Lähteet; finlex

Matkailupalvelujen turvallisuus. Rami Heinäluoto 2018 Lähteet; finlex Matkailupalvelujen turvallisuus Rami Heinäluoto 2018 Lähteet; finlex Turvallisuus (matkailu)yrityksissä Osa-alueet Henkilöstöturvallisuus Työturvallisuus Toimitilaturvallisuus Tuotannon ja toiminnan turvallisuus

Lisätiedot

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen 24.2.2014

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen 24.2.2014 Vallataan varainhankinta Salla Saarinen 24.2.2014 1 Salla Saarinen Varainhankinnan Kampanjoinnin Markkinoinnin Sparrausta * Koulutusta * Suunnittelua * Toteutusta Lisää tunnetta ja tulosta järjestökentälle

Lisätiedot

Ohjelmassa ei pyritä määrittelemään vammaisuutta kattavasti. Vammaisuus vaikuttaa ihmisen arkitoimintoihin ja sosiaalisiin suhteisiin.

Ohjelmassa ei pyritä määrittelemään vammaisuutta kattavasti. Vammaisuus vaikuttaa ihmisen arkitoimintoihin ja sosiaalisiin suhteisiin. VAMMAISOHJELMA 2009 2011 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.... 2 1. LÄHTÖKOHDAT... 3 2. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA... 4 3. ESTEETTÖMYYS... 5 4. VIESTINTÄ... 6 5. SIELUNHOITO JA VERTAISTUKI... 7 6. KOULUTUS... 8 7.

Lisätiedot

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta

Lisätiedot

Eurooppalainen yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen laatukehys

Eurooppalainen yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen laatukehys Eurooppalainen yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen laatukehys Kansalliset edellytykset ja vaatimukset palvelun tarjoajalle 22.8.2014 Sirpa Granö ja Johanna Haaga (käännös) Kansalliset edellytykset ja

Lisätiedot

MARKKINOINTIKANAVAT JA LOGISTISET VAIHTOEHDOT - SELVITYS

MARKKINOINTIKANAVAT JA LOGISTISET VAIHTOEHDOT - SELVITYS sivu 1 hankevastaava Pirjo Korjonen p. +358 40 301 2417 pirjo.korjonen@proagria.fi ProAgria Pohjois-Karjala PL 5, Koskikatu 11 C 80101 JOENSUU www.proagriapohjois-karjala.fi www.kareliaalacarete.fi MARKKINOINTIKANAVAT

Lisätiedot