TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2008"

Transkriptio

1 (7) TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2008 Aika , klo Paikka Läsnä TietoEnator Oyj, Kutojantie 6-8, Espoo Läsnä oli henkilökohtaisesti tai asiamiehen edustamina 598 osakasta, jotka edustivat osaketta ja ääntä. Lisäksi kokouksessa olivat läsnä hallituksen puheenjohtaja Matti Lehti, hallituksen jäsenet Bruno Bonati, Bengt Halse, Kalevi Kontinen, Olli Riikkala, Anders Ullberg, Anders Eriksson, Jari Länsivuori sekä toimitusjohtaja Hannu Syrjälä sekä tilintarkastaja Kim Karhu PricewaterhouseCoopers Oy:stä. Läsnäolleista osakkeenomistajista, asiamiehistä sekä avustajista laadittiin ääniluettelon yhteenveto sekä ääniluettelo, johon merkittiin kunkin osakkeenomistajan osakkeiden lukumäärä ja äänimäärä (liitteet 1 ja 2). Merkittiin, että yhtiöjärjestyksen mukaan kenelläkään ei ole yhtiökokouksessa käytettävissään yksin tai yhdessä edustamiensa osakkeiden kanssa yli 1/5 kokouksessa edustetusta äänimäärästä eli yli ääntä. 1 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjaan liitettiin osakkeenomistajien asiamiesten valtakirjat (liite 3). TietoEnator Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Matti Lehti avasi kokouksen, toivotti osakkaat tervetulleiksi sekä kertoi lyhyesti Nordic Capitalin ostotarjouksesta sekä hallituksen alustavasta kannasta ostotarjoukseen. 2 Puheenjohtajan valinta 3 Sihteerin valinta Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Tomas Lindholm. Puheenjohtaja kutsui yhtiökokouksen sihteeriksi Jouko Longan. Puheenjohtaja totesi, että hänelle oli etukäteen toimitettu ulkomaisten osakkeenomistajien äänestysohjeita tiettyjen esityslistan kohtien osalta (liite 4). 1 Svenska Handelsbankenin edustajana Marianne Tikka oli edustamiensa osakkeenomistajien osalta ilmoittanut, että tietyt osakkeenomistajat vastustavat esityslistan kohtia 11 ( osaketta) ja 17 ( osaketta), mutta eivät vaadi äänestystä, mutta haluavat, että eriävä mielipide kirjataan pöytäkirjaan. 2 Nordea Pankki Suomi Oy:n edustaja Ylva Jouppila oli edustamiensa osakkeenomistajien osalta ilmoittanut, että tietyt osakkeenomistajat vastustavat esityslistan kohtia 11 (500 osaketta) ja 17 ( osaketta), mutta eivät vaadi äänestystä, mutta haluavat, että eriävä mielipide kirjataan pöytäkirjaan.

2 (7) 3 Skandinaviska Enskilda Banken AB:n (publ) edustaja Maria Autio oli edustamiensa osakkeenomistajien osalta ilmoittanut, että 1) tietyt osakkeenomistajat haluavat jättäytyä pois päätöksenteosta kohdan 9 ( osaketta) osalta, 2) tietyt osakkeenomistajat haluavat jättäytyä pois päätöksenteosta kohdan 11 ( osaketta) osalta, 3) tietyt osakkeenomistajat haluavat jättäytyä pois päätöksenteosta kohdan 12 ( osaketta) osalta, 4) tietyt osakkeenomistajat eivät halua kannattaa kohdan 12 ( osaketta) ehdotusta, 5) tietyt osakkeenomistajat eivät halua kannattaa kohdan 16 ( osaketta) ehdotusta, 6) tietyt osakkeenomistajat eivät halua kannattaa kohdan 17 ( osaketta) ehdotusta ja 17 ( osaketta), mutta eivät ole antaneet vastaesitystä eivätkä vaadi äänestystä, mutta haluavat, että eriävä mielipide kirjataan pöytäkirjaan. 4 Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin esityslista (liite 5). 5 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valinta Valittiin Mikko Kahanpää ja Timo Löyttyniemi yhdessä yhtiökokouksen puheenjohtajan kanssa tarkastamaan ja allekirjoittamaan yhtiökokouksen pöytäkirja. Ääntenlaskun valvojiksi valittiin Hanna Tyystjärvi ja Pekka Viljakainen. 6 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin, että yhtiön hallitus oli kokouksessaan päättänyt, että varsinainen yhtiökokous pidetään ja että kutsu julkaistaan Helsingin Sanomissa ja Dagens Nyheterissä. Kutsu oli julkaistu Helsingin Sanomien ja Dagens Nyheterin ilmestyneissä numeroissa. Lehdet olivat nähtävillä ja tarkastettavissa puheenjohtajan pöydällä. Otteet mainituista lehdistä liitettiin pöytäkirjaan (liitteet 6 ja 7). Todettiin myös, että kokouskutsu oli julkaistu myös yhtiön verkkosivuilla osoitteessa Todettiin, että yhtiökokous oli kutsuttu koolle lain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesti ja että se oli päätösvaltainen. Merkittiin, että yhtiön osakasluettelo oli nähtävillä puheenjohtajan pöydällä. 7 Tilinpäätöksen esittely Toimitusjohtaja Hannu Syrjälä esitti katsauksen yhtiön toimintaan. Todettiin, että tilinpäätökseen kuuluvat asiakirjat olivat kokouksen osanottajien saatavilla puheenjohtajan pöydällä ja että asiakirjat ovat olleet osakkeenomistajien nähtävillä yhtiön pääkonttorissa ja verkkosivuilla alkaen. Asiakirjoista oli pyynnöstä lähetetty kopiot osakkeenomistajille. Yhtiön tilinpäätös tilikaudelta 2007 liitettiin pöytäkirjaan (liite 8).

3 (7) 8 Tilintarkastuskertomuksen esittely Esitettiin tilintarkastuskertomus sekä konsernitilintarkastuskertomus (liite 9). Todettiin, että lausunnon mukaan konsernitilinpäätös ja emoyhtiön tilinpäätös voidaan vahvistaa sekä vastuuvapaus myöntää emoyhtiön hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle ja että hallituksen esitys voitonjakokelpoisten varojen käsittelystä on osakeyhtiölain mukainen. 9 Tilinpäätöksen vahvistaminen Todettiin, että tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus oli esitetty yhtiöjärjestyksen mukaisesti ja että tilintarkastajan lausunnon mukaan konsernitilinpäätös ja emoyhtiön tilinpäätös voidaan vahvistaa. Merkittiin, että liitteessä 4 mainittu osakkeenomistaja, jota edusti Skandinaviska Enskilda Banken AB ( osaketta) vastusti päätöstä ja/tai ei osallistunut päätöksentekoon asiassa. Vahvistettiin konsernitilinpäätös ja emoyhtiön tilinpäätös esitetyssä muodossa. 10 Vahvistetun taseen ja konsernitaseen mukaisen voiton käyttäminen Todettiin, että tilintarkastajan lausunnon mukaan hallituksen esitys voitonjaosta on osakeyhtiölain mukainen. Hyväksyttiin hallituksen ehdotus, jonka mukaan osinkoa jaetaan 0,50 euroa jokaiselle osakkeelle eli ,50 euroa yhteensä. Voittovarojen tilille jätetään ,18 euroa. Osinko maksetaan osakkaalle, joka täsmäytyspäivänä on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään osakasluetteloon tai VPC AB:n rekisteriin. Hallituksen päätöksen mukaan osingonjaon täsmäytyspäivä on Päätettiin, että osinko maksetaan alkaen. 11 Vastuuvapaudesta päättäminen Todettiin, että tilintarkastajan mukaan vastuuvapaus voidaan myöntää yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle päättyneeltä tilikaudelta. Merkittiin, että vastuuvapauspäätös koskee kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat toimineet hallituksen jäsenenä tai toimitusjohtajana tilikauden 2007 aikana eli seuraavia henkilöitä: yhtiökokouksen valitsemat hallituksen jäsenet: Matti Lehti, Anders Ullberg, Bruno Bonati, Mariana Burenstam Linder, Bengt Halse, Kalevi Kontinen ja Olli Riikkala,

4 (7) henkilöstön valitsemat hallituksen jäsenet: Anders Eriksson ja Jari Länsivuori sekä heidän varajäsenet Bo Persson sekä Esa Koskinen. Todettiin, että TietoEnatorkonsernissa tehdyn henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain mukaisen sopimuksen mukaan henkilöstö valitsee yhtiökokouksessa valittujen hallituksen jäsenten lisäksi kaksi varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. toimitusjohtajat Pentti Heikkinen ja Åke Plyhm. Pekka Jaakkola pyysi merkitsemään pöytäkirjaan, että hän vastustaa vastuuvapauden myöntämistä toimitusjohtajilta, mutta ei vaadi äänestystä. Merkittiin, että liitteessä 4 mainitut osakkeenomistajat, joita edustivat Svenska Handelsbanken ( osaketta), Nordea Pankki Suomi Oy (500 osaketta) ja Skandinaviska Enskilda Banken AB ( osaketta), yhteensä osaketta, vastustivat päätöstä ja/tai eivät osallistuneet päätöksentekoon asiassa. Myönnettiin hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapaus päättyneeltä tilikaudelta. 12 Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista päättäminen Todettiin, että hallituksen jäsenille maksetut kuukausipalkkiot ovat olleet seuraavat: euroa jäsenille, euroa varapuheenjohtajalle ja euroa puheenjohtajalle. Lisäksi hallituksen valiokuntien puheenjohtajan kuukausipalkkio on ollut euroa, ellei hän ole hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja muutoin hallituksen valiokuntien jäsenten palkkio on ollut 700 euroa. TietoEnator-konsernin palveluksessa oleville hallituksen jäsenille ei ole konsernin käytännön mukaan maksettu hallituspalkkiota. Puheenjohtaja totesi, että hallituksen palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan ehdotuksen kannalla on niin paljon kokouksessa edustetuista osakkeista ja äänistä, ettei äänestystä ehdotuksesta pidetä, vaan ehdotusta vastustavat voivat tuoda äänilippu A1:n kokouksen jälkeen sihteerille ja vastustavat äänet merkitään pöytäkirjaan. Vastustavia ääniä oli yhteensä (liite 10). Päätettiin hallituksen palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti seuraavat palkkiot: hallituksen jäsenten kuukausipalkkio on euroa, varapuheenjohtajan euroa ja puheenjohtajan euroa. Jos komitean puheenjohtaja on joku muu kuin hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, komitean puheenjohtajan kuukausipalkkio on euroa. Päätettiin lisäksi, että hallituksen jäsenelle maksetaan 800 euron kokouspalkkio jokaiselta hallituksen kokoukselta sekä hallituksen pysyvän tai tilapäisesti asetetun komitean kokoukselta. TietoEnator-konsernin palveluksessa oleville hallituksen jäsenille ei yhtiön käytännön mukaan makseta palkkiota. Päätettiin lisäksi, että tilintarkastajalle suoritetaan palkkio laskun mukaan. Merkittiin, että liitteessä 4 mainittu osakkeenomistaja, jota edusti Skandinaviska Enskilda Banken AB ( osaketta) vastusti päätöstä ja/tai ei osallistunut päätöksentekoon asiassa.

5 (7) 13 Hallituksen jäsenten lukumäärän vahvistaminen Todettiin, että yhtiöjärjestyksen 3 :n mukaan hallituksen jäseniä tulee olla vähintään kuusi (6) ja enintään kaksitoista (12). Ritva Siipi käytti puheenvuoron, jossa hän toivoi hallitukseen valittavaksi suomalaisen naispuolisen jäsenen, josta pyysi merkinnän pöytäkirjaan. Vahvistettiin hallituksen jäsenten lukumääräksi kahdeksan (8). 14 Hallituksen jäsenten valinta Risto Tuuri pyysi merkitsemään pöytäkirjaan, että hallituksen palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan ehdotus hallituksen jäseniksi osoittaa, ettei valiokunta näe hallituksen uudistamistarvetta samalla tavalla kuin hän, mutta ei vaatinut äänestystä asiasta. Valittiin hallituksen jäseniksi Bruno Bonati, Mariana Burenstam Linder, Bengt Halse, Kalevi Kontinen, Matti Lehti, Olli Riikkala, Anders Ullberg ja Risto Perttunen. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Todettiin, että ehdotetuilta henkilöiltä oli saatu suostumukset tehtävään. 15 Tilintarkastajan valinta Valittiin yhtiön varsinaiseksi tilintarkastajaksi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Tilintarkastajan toimikausi päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. 16 Hallituksen valtuuttaminen omien osakkeiden hankkimiseen Esiteltiin hallituksen ehdotus (liite 11, kohta 1) yhtiön omien osakkeiden hankkimiseksi. Päätettiin valtuuttaa hallitus päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin: 1 Yhtiön omia osakkeita voidaan tarvittaessa hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi; 2 Osakkeita voidaan hankkia enintään osaketta, joka tänä ajankohtana vastaa yhtä kymmenesosaa (1/10) yhtiön kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta lukumäärästä; 3 Osakkeita voidaan hankkia vain vapaalla omalla pääomalla ja hankintahinta laskee siten yhtiön vapaata omaa pääomaa ja jakokelpoisia varoja; 4 Osakkeita ei hankita osakkeenomistajien osakeomistusten suhteessa vaan osana Helsingin Pörssin järjestämää julkista kaupankäyntiä;

6 (7) 5 Osakkeet hankitaan niille julkisessa kaupankäynnissä kulloinkin muodostuvaan markkinahintaan (alin ja ylin hinta). Osakkeiden hankintahinta suoritetaan myyjille Helsingin Pörssin ja Suomen Arvopaperikeskus Oy:n sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa; 6 Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Merkittiin, että liitteessä 4 mainittu osakkeenomistaja, jota edusti Skandinaviska Enskilda Banken AB ( osaketta) vastusti päätöstä ja/tai ei osallistunut päätöksentekoon asiassa. 17 Hallituksen valtuuttaminen osakeanteihin sekä optio-oikeuksien ja osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen Esiteltiin hallituksen ehdotus (liite 11, kohta 2) hallituksen valtuuttamiseksi päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Päätettiin valtuuttaa hallitus päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavin ehdoin: 1 Valtuutusta voidaan käyttää yritys- ja liiketoimintakauppojen ja muiden yhteistoimintajärjestelyjen mahdollistamiseksi ja rahoittamiseksi ja siten tarkoituksin varmistaa yhtiön mahdollisuudet kehittää toimintojaan sekä kotimaassa että kansainvälisesti; 2 Valtuutuksen nojalla hallitus voi päättää uusien tai yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden antamisesta vastiketta vastaan yhdessä tai useammassa erässä siten, että annettavien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä on enintään osaketta, joka tänä ajankohtana vastaa yhtä viidesosaa (1/5) yhtiön kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta lukumäärästä; 3 Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamisesta, jos siihen on lain tarkoittamalla tavalla yhtiön kannalta painava taloudellinen syy; 4 Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään merkintähinnan suorittamisesta apporttiomaisuudella kokonaan tai osittain; 5 Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Merkittiin, että liitteessä 4 mainitut osakkeenomistajat, joita edustivat Svenska Handelsbanken ( osaketta), Nordea Pankki Suomi Oy ( osaketta) ja Skandinaviska Enskilda Banken AB ( osaketta), yhteensä osaketta vastustivat päätöstä ja/tai eivät osallistuneet päätöksentekoon asiassa.

7

TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007

TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007 2007-03-22 1 (6) TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007 Aika Paikka Läsnä 22.3.2007, klo 17.00 alkaen TietoEnator Oyj, Kutojantie 6-8, Espoo Läsnä oli henkilökohtaisesti tai asiamiehen edustamina

Lisätiedot

TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous

TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika 26.3.2009, klo 17.00 19.00 Paikka Scandic Continental, Mannerheimintie 46, Helsinki Läsnä Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2014 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinld Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1.

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1. LEMMINKÄINEN OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Paikka Läsnä 25.3.2015 klo 15.00 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman tilat, Salmisaarenranta 11, Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

Läsnä olleet osakkeenomistajat ilmenevät jäljempänä 5 :n kohdalla pöytäkirjaan liitetystä ääniluettelosta.

Läsnä olleet osakkeenomistajat ilmenevät jäljempänä 5 :n kohdalla pöytäkirjaan liitetystä ääniluettelosta. 1/2011 Aika: 7.4.2011 klo 16.30 Paikka: Pörssitalo, Fabianinkatu 14, Helsinki Läsnä: Läsnä olleet osakkeenomistajat ilmenevät jäljempänä 5 :n kohdalla pöytäkirjaan liitetystä ääniluettelosta. 1 Kokouksen

Lisätiedot

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 10.00 Paikka: Läsnä: Yrjönkatu 18 (G18-juhlasali), 00120 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2013 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2014 SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 AIKA: 8.4.2014 alkaen klo. 10:30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite 1) mukaisesti

Lisätiedot

ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 16.3.2018 klo 10.00 10.50 Paikka: Läsnä: Keilaranta 1, 1 krs., Auditorio, Espoo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

13.2.2015. Aika ja paikka perjantai 13.2.2015 klo 10.00, Korjaamo, Kulmasali, Töölönkatu 51, 00250 Helsinki.

13.2.2015. Aika ja paikka perjantai 13.2.2015 klo 10.00, Korjaamo, Kulmasali, Töölönkatu 51, 00250 Helsinki. BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka perjantai klo 10.00, Korjaamo, Kulmasali, Töölönkatu 51, 00250 Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu

Lisätiedot

SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014

SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 SIEVI CAPITAL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 0190457-0 No. 1/2014 SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 AIKA: 8.4.2014 alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon

Lisätiedot

Tieto Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Tieto Oyj:n varsinainen yhtiökokous Tieto Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2011-01 Aika 24.3.2011, klo 17.00-18.40 Paikka Finlandia-talo, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Läsnä Kokouksessa oli läsnä tai edustettuna 532 osakkeenomistajaa, jotka

Lisätiedot

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2014

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2014 HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2014 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 10.4.2014 klo 11.00 13.10 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat

Lisätiedot

SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS

SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI CAPITAL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 0190457-0 No. 2/2014 SIEVI CAPITAL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 4.11.2014 AIKA: 4.11.2014 alkaen klo. 14:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Tiistaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1) PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon

Lisätiedot

SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2011. Sievissä 13. päivänä huhtikuuta 2011 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2011

SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2011. Sievissä 13. päivänä huhtikuuta 2011 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2011 SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A No. 1/2011 Sievissä 13. päivänä huhtikuuta 2011 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2011 Aika: 13.4.2011 alkaen klo. 14:00 Paikka: Yhtiön pääkonttori, Sievi

Lisätiedot

Aleksanterinkatu 16-18 (Valkoinen sali), 00170 Helsinki

Aleksanterinkatu 16-18 (Valkoinen sali), 00170 Helsinki :N Aika: klo 10.00 Paikka: Läsnä: Aleksanterinkatu 16-18 (Valkoinen sali), 00170 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät osakkeenomistajat.

Lisätiedot

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2012

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2012 HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2012 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 25.4.2012 klo 11.00 13.00 Paikka: Läsnä: Helsingin Messukeskus, Ballroom, Messuaukio 1, Helsinki Kokouksessa olivat edustettuina

Lisätiedot

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2010

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2010 HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2010 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 23.4.2010 klo 11.00 13.10 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Kongressisiiven A-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

Y: 2422742-9 No. 1/2012 SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012. AIKA: 19.4.2012 alkaen klo. 13:00. Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi

Y: 2422742-9 No. 1/2012 SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012. AIKA: 19.4.2012 alkaen klo. 13:00. Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2012 SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 AIKA: 19.4.2012 alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Torstaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: Tiistaina 8.4.2014 klo 13.00 alkaen Satamakaari 24, 00980 Helsinki Pöytäkirjan liitteenä 1 olevan ääniluettelon

Lisätiedot

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015 SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2015 SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015 AIKA: 8.4.2015 alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite 1) mukaisesti

Lisätiedot

Turun Messu- ja Kongressikeskus, Messukentänkatu 9-13, Turku

Turun Messu- ja Kongressikeskus, Messukentänkatu 9-13, Turku HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2015 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 14.4.2015 klo 11.00 12.45 Paikka: Läsnä: Turun Messu- ja Kongressikeskus, Messukentänkatu 9-13, Turku Kokouksessa olivat edustettuina

Lisätiedot

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2013

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2013 SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2013 SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2013 AIKA: alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite 1) mukaisesti

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN lallllsuuden JA PAATOSVAlTAISUUDEN TOTEAMINEN

1 KOKOUKSEN lallllsuuden JA PAATOSVAlTAISUUDEN TOTEAMINEN ETTEPLAN OYJ POYTAKIRJA 1/2010 VARSINAINEN YHTIOKOKOUS Aika ja paikka: Lasna: 24.3.2010 osoitteessa Ensimmainen savu, 01510 Vantaa Aaniluettelo yhtiokokoukseen osallistuneista osakkeenomistajista on taman

Lisätiedot

Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki.

Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki. BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA TECNOTREE OYJ NRO 1/2013 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 25.3.2013 TECNQTREE TECNOTREE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

PÖYTÄKIRJA TECNOTREE OYJ NRO 1/2013 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 25.3.2013 TECNQTREE TECNOTREE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS TECNQTREE TECNOTREE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 25.3.2013 klo 16.00-16.40 Paikka: Marina Congress Center, Katajanokanlaituri 6, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa

Lisätiedot

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2013

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2013 HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2013 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 24.4.2013 klo 11.00 13.05 Paikka: Läsnä: Turun Messu- ja Kongressikeskus, Messukentänkatu 9-13, Turku Kokouksessa olivat edustettuina

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.35 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 24.4.2014 klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä

hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä ASPOCOMP GROUP OYJ:N Aika: 26.4.2012 klo 13:00 Paikka: Läsnä: Fondia Oy:n toimitilat, Lönnrotinkatu 5, 4 krs., Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kansallissali osoitteessa Aleksanterinkatu 44, Helsinki

Kansallissali osoitteessa Aleksanterinkatu 44, Helsinki TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 (6) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 15.4.2019 klo 13.02 13.37 Paikka Läsnä Kansallissali osoitteessa Aleksanterinkatu 44, Helsinki Kokouksessa oli läsnä tai

Lisätiedot

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten

Lisätiedot

Liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaiset osakkeenomistajat, osakkeenomistajien asiamiehet ja avustajat.

Liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaiset osakkeenomistajat, osakkeenomistajien asiamiehet ja avustajat. :N Aika 19.3.2019 klo 15.00 Paikka Läsnä High Tech Center, Tammasaarenkatu 7, 00180, Helsinki Liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaiset osakkeenomistajat, osakkeenomistajien asiamiehet ja avustajat. 1

Lisätiedot

Kokouspöytäkirja 1/2016 Varsinainen yhtiökokous

Kokouspöytäkirja 1/2016 Varsinainen yhtiökokous Kokouspöytäkirja 1/2016 Varsinainen yhtiökokous Pöyry Oyj PL 4 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Y-tunnus 1009321-2 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 21816 E-mail: group@poyry.com

Lisätiedot

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2018

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2018 HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2018 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 12.4.2018 klo 10:00 12:22 Paikka: Läsnä: Logomo, Köydenpunojankatu 14, Turku Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 1 (5) Radisson Blu Hotelli, Runeberginkatu 2, Helsinki.

Varsinainen yhtiökokous 1 (5) Radisson Blu Hotelli, Runeberginkatu 2, Helsinki. 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 10.4.2014 klo 18.00 19.17 Paikka: Läsnä: Radisson Blu Hotelli, Runeberginkatu 2, Helsinki. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2009 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 23.4.2009 kello 11.00 13.20 Paikka: Finlandia-talo, Kongressisiiven A-sali, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. 9.4.2015, klo 14.00 Pörssitalon pörssisalissa osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki.

ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. 9.4.2015, klo 14.00 Pörssitalon pörssisalissa osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki. ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka Läsnä 9.4.2015, klo 14.00 Pörssitalon pörssisalissa osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko.

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko. 1(5) TIIMARI OYJ ABP (y-tunnus 0106264-1) VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 Aika: Paikka: 30.3.2010, kello 13.00 alkaen Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 28.3.2017 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (6) TELESTE OYJ:N Aika: Perjantaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (5) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 19.4.2018 klo 13.00 13.27 Paikka Läsnä Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä

Lisätiedot

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin. HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2018 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2018, klo 13.00 Paikka Läsnä Taitotalon kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat

Lisätiedot

asiakastieto.fi POYAKIRJA 1/2016 ASIAKASTIETO GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 1.4.2016 klo 1000 Paikka:

asiakastieto.fi POYAKIRJA 1/2016 ASIAKASTIETO GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 1.4.2016 klo 1000 Paikka: asiakastieto.fi POYAKIRJA 1/2016 ASIAKASTIETO GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 1.4.2016 klo 1000 Paikka: Läsnä: Finlandia talo (Terassisali), Mannerheimintie 13 E, Helsinki. Kokouksessa olivat

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous 1 (5) Varsinainen yhtiökokous Aika: Torstai 8.3.2012 klo 14.00 Paikka: Amer Sports Oyj:n pääkonttori, Mäkelänkatu 91, Helsinki Läsnä: Asianmukaisesti ilmoittautuneita osakkeenomistajia oli yhtiökokouksen

Lisätiedot

torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki.

torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki. BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Astoria-sali, Iso Roobertinkatu 14, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Läsnä: Messukeskus, Messuaukio 1, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1)

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula avasi kokouksen.

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula avasi kokouksen. HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2016 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2016 klo 10.00 11.53 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo 13.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun

Lisätiedot

Maanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Maanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) KEMIRA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2016 Aika: Paikka: Läsnä: Maanantai 21.3.2016, klo 13.00 Scandic Marina Congress Center, osoitteessa Katajanokanlaituri 6, Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

Hyvinkääsali, Jussinkuja 1, Hyvinkää

Hyvinkääsali, Jussinkuja 1, Hyvinkää :N Aika: klo 10.07 Paikka: Hyvinkääsali, Jussinkuja 1, 05800 Hyvinkää Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät osakkeenomistajat. 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 AFFECTO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (7) (Y-tunnus: 1069622-4) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 Aika Paikka Läsnä 7.4.2017 klo 10.00 Finlandia-talo, Terassisali Mannerheimintie 13,00100 Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

tiistai 15.3.2016 klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki.

tiistai 15.3.2016 klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (5) BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka tiistai klo 13.00, Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Perjantaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

ASPO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki.

ASPO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka Läsnä 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. Kokouksessa olivat

Lisätiedot

NEO INDUSTRIAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

NEO INDUSTRIAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 :N 2018 Aika klo 10.00 11.06 Paikka Läsnä Lisäksi läsnä Villatehdas, Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää Liitteenä olevan ääniluettelon (sisältäen valtakirjat) mukaisesti edustettuna oli 13 osakkeenomistajaa

Lisätiedot

Kokouspöytäkirja 1/2017 Varsinainen yhtiökokous

Kokouspöytäkirja 1/2017 Varsinainen yhtiökokous Kokouspöytäkirja 1/2017 Varsinainen yhtiökokous Pöyry Oyj PL 4 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Y-tunnus 1009321-2 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 21816 E-mail: group@poyry.com

Lisätiedot

SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 20.8.2015

SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 20.8.2015 SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 2/2015 SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 20.8.2015 AIKA: 20.8.2015 alkaen klo. 10:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 24.3.2015 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

NEO INDUSTRIAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2019

NEO INDUSTRIAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2019 :N 2019 Aika klo 13.00 14.14 Paikka Läsnä Lisäksi läsnä Vanhan Ylioppilastalon Galleria, Mannerheimintie 3, 00100 Helsinki Liitteenä olevan ääniluettelon (sisältäen valtakirjat) mukaisesti edustettuna

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1 (6) PÖYTÄKIRJA INCAP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 1/2018 Aika: klo 15.00-15.48 Paikka: Läsnä: BANKin kokoustilat, Unioninkatu 20, 00130 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen.

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2010 klo 10:00 Paikka: Läsnä: Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 21.4.2015 klo 11.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017. Aika ja paikka , klo Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie 13 e, Helsinki.

ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017. Aika ja paikka , klo Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie 13 e, Helsinki. ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka 5.4.2017, klo 14.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki. Läsnä Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

1 Kokouksen avaaminen. 2 Kokouksen järjestäytyminen

1 Kokouksen avaaminen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirja nr. 1/2017 KONE Oyj:n varsinaisesta yhtiökokouksesta, joka pidettiin Finlandia-talossa Helsingissä helmikuun 28. päivänä 2017 alkaen kello 11.00. 1 Kokouksen avaaminen Yhtiön hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2012

VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2012 VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2012 Aika: 4.4.2012 kello 15.30 alkaen Paikka: Tapahtumatalo Bankin Union Square -auditorio, Unioninkatu 22, 00130 Helsinki 1. Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

1 Kokouksen avaaminen. 2 Kokouksen järjestäytyminen

1 Kokouksen avaaminen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirja nr. 1/2018 KONE Oyj:n varsinaisesta yhtiökokouksesta, joka pidettiin Finlandia-talossa Helsingissä helmikuun 26. päivänä 2018 alkaen kello 11.00. 1 Kokouksen avaaminen Yhtiön hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA TECNOTREE OYJ NRO 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 26.3.2014 TECNOTREE TECNOTREE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

PÖYTÄKIRJA TECNOTREE OYJ NRO 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 26.3.2014 TECNOTREE TECNOTREE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2014 klo 16.00-16.58 Paikka: Marina Congress Center, Katajanokanlaituri 6, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018. Aika ja paikka , klo Scandic Marina Congress Centerissä, Katajanokanlaituri 6, Helsinki.

ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018. Aika ja paikka , klo Scandic Marina Congress Centerissä, Katajanokanlaituri 6, Helsinki. ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka 10.4.2018, klo 14.00 Scandic Marina Congress Centerissä, Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. Läsnä Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2019. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2019. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2019 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 2.4.2019 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, 00520 Helsinki, kokoustila 208

Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, 00520 Helsinki, kokoustila 208 EKOKEM OY AB PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (6) (Y-tunnus: 0350017-4) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 Aika 25.4.2014 klo 11.00 Paikka Läsnä Helsingin Messukeskus Messuaukio 1, 00520 Helsinki, kokoustila 208 Kokouksessa

Lisätiedot

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät

Lisätiedot

Rapala VMC Oyj, Arabiankatu 12, 00560 Helsinki

Rapala VMC Oyj, Arabiankatu 12, 00560 Helsinki RAPALA VMC OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 5.4.2011 klo 12.00 Paikka Läsnä Rapala VMC Oyj, Arabiankatu 12, 00560 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä 1

Lisätiedot

SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2010. Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010

SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2010. Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010 SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A No. 1/2010 Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010 Aika: 8.4.2010 alkaen klo. 14:00 Paikka: Yhtiön pääkonttori, Sievi

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 25.4.2013 klo 14.00 Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, 00510 Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI # 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3

Lisätiedot

YMetsi. Varsinainen yhtiokokous 1/ (7) Aika: Paikka: Uisna: 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN POYTAKIRJA. Y -tunnus

YMetsi. Varsinainen yhtiokokous 1/ (7) Aika: Paikka: Uisna: 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN POYTAKIRJA. Y -tunnus YMetsi Y -tunnus 0635366-7 1/2017 1 (7) METSA BOARD OYJ:N VARSINAINEN YHTIOKOKOUS Aika: Paikka: Uisna: 23.3.2017 klo 15.00 Finlandia-talo, kongressisiipi, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

1 Kokouksen avaaminen. 2 Kokouksen järjestäytyminen

1 Kokouksen avaaminen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Pöytäkirja nr. 1/2019 KONE Oyj:n varsinaisesta yhtiökokouksesta, joka pidettiin Finlandia-talossa Helsingissä helmikuun 26. päivänä 2019 alkaen kello 11.00. 1 Kokouksen avaaminen Yhtiön hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin. HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 2/2019 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2019, klo 13.00 Paikka Läsnä Etera-talo, Palkkatilanportti 1, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat

Lisätiedot

Varman auditorio, Salmisaarenranta 11, Helsinki

Varman auditorio, Salmisaarenranta 11, Helsinki LEMMINKÄINEN OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Paikka Läsnä 28.3.2017 klo 16.00 Varman auditorio, Salmisaarenranta 11, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. :N Aika: 30.3.2012 klo 14.00 Paikka: Läsnä: Helsingin Messukeskus, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. Läsnä olivat lisäksi

Lisätiedot

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA Aika 29.3.2018 kello 10.00 Paikka Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Lisätiedot

Paikka Life Science Center, käyntiosoite Keilaranta 14 (Keilaranta 16, Espoo)

Paikka Life Science Center, käyntiosoite Keilaranta 14 (Keilaranta 16, Espoo) 1(5) RUUKKI GROUP OYJ PÖYTÄKIRJA 2/2009 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Torstai 7.5.2009 klo 11.00 12.56 Paikka Life Science Center, käyntiosoite Keilaranta 14 (Keilaranta 16, 02150 Espoo) Läsnä Lisäksi paikalla

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Läsnä: Messukeskus, Messuaukio 1, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1)

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

No. 1/2012 Ahlstrom Capital Oy:n varsinaisen yhtiskokouksen

No. 1/2012 Ahlstrom Capital Oy:n varsinaisen yhtiskokouksen No. 1/2012 Ahlstrom Capital Oy:n varsinaisen yhtiskokouksen pdytakirja Aika: 29.3.2012, klo 17:00 Paikka: Ravintola Savoy (Eteiaesplanadi 14), Helsinki Lasna: Kokouksessa olivat lasna oheisesta aaniluettelosta

Lisätiedot

Finnair Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Finnair Oyj:n varsinainen yhtiökokous Finnair Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 15.00 Paikka: Läsnä: Helsingin Messukeskus, kongressisiipi, Messuaukio 1, 00520 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot