KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 22.09. 21.11.2008"

Transkriptio

1 KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU Tehtävänä oli 1970-luvun elementtikerrostalon julkisivujen ilmeen kohentaminen, energiatehokkuuden ja toiminnallisuuden parantaminen sekä pihamiljöön uusiminen. Kilpailulla haettiin ennakkoluulottomia ehdotuksia uudemman rakennuskannan korjaussuunnittelun kehittämiseksi sekä yleisemmin myös ja 1980-luvun aluerakentamisen ns. ongelmakohtien ratkaisuvaihtoehdoiksi. Erityisesti toivottiin kerrostalojen matalaenergiakorjaukseen soveltuvia, tulevaisuuteen suuntaavia ratkaisuja. Suunnittelukohteena oli tyypillinen 3-kerroksinen (kellari ja kolme asuinkerrosta), elementtitekniikalla toteutettu tasakattoinen, hissitön asuinkerrostalo. Kilpailun järjesti Julkisivuyhdistys r.y. yhdessä OY:n,TKK:n ja TTY:n arkkitehtikoulujen kanssa.

2 LÄHTÖKOHTANA 3 KERROKSINEN HISSITÖN ELEMENTTIKERROSTALO

3 LÄHTÖKOHTANA 3 KERROKSINEN HISSITÖN ELEMENTTIKERROSTALO

4 LÄHTÖKOHTANA 3 KERROKSINEN HISSITÖN ELEMENTTIKERROSTALO

5 LÄHTÖKOHTANA 3 KERROKSINEN HISSITÖN ELEMENTTIKERROSTALO

6 LÄHTÖKOHTANA 3 KERROKSINEN HISSITÖN ELEMENTTIKERROSTALO

7 LÄHTÖKOHTANA 3 KERROKSINEN HISSITÖN ELEMENTTIKERROSTALO

8

9

10

11

12

13 Jaettu 2.palkinto a 2000,- Nimim.nro 1 SYREENI Tekijät ja oppilaitos Emma Linsuri OY Linda Salo OY Nimim.nro 9 TRIPLETTES DE BELLEVILLE Tekijä ja oppilaitos Satu Huuhka TTY Nimim.nro 14 MUSTIKKA Tekijä ja oppilaitos Hanna-Maija Tervo OY Lunastus a 500,- Nimim.nro 8 PALUU TULEVAISUUTEEN Tekijä ja oppilaitos Akseli Leinonen TTY Avustaja Minna Koskinen TTY Nimim.nro 20 PINOTEXIA PINTAAN Tekijä ja oppilaitos Erkki Dankwa TKK

14 Nimimerkki SYREENI jaettu 2. palkinto 2000,-

15 Nimimerkki SYREENI jaettu 2. palkinto 2000,-

16 Nimimerkki SYREENI jaettu 2. palkinto 2000,-

17 Nimimerkki SYREENI jaettu 2. palkinto 2000,-

18 Nimimerkki SYREENI jaettu 2. palkinto 2000,-

19 Nimimerkki SYREENI jaettu 2. palkinto 2000,-

20 Nimimerkki SYREENI jaettu 2. palkinto 2000,-

21 Nimimerkki TRIPLETTES DE BELLEVILLE jaettu 2. palkinto 2000,-

22 Nimimerkki TRIPLETTES DE BELLEVILLE jaettu 2. palkinto 2000,-

23 Nimimerkki TRIPLETTES DE BELLEVILLE jaettu 2. palkinto 2000,-

24 Nimimerkki TRIPLETTES DE BELLEVILLE jaettu 2. palkinto 2000,-

25 Nimimerkki TRIPLETTES DE BELLEVILLE jaettu 2. palkinto 2000,-

26 Nimimerkki TRIPLETTES DE BELLEVILLE jaettu 2. palkinto 2000,-

27 Nimimerkki TRIPLETTES DE BELLEVILLE jaettu 2. palkinto 2000,-

28 Nimimerkki MUSTIKKA jaettu 2. palkinto 2000,-

29 Nimimerkki MUSTIKKA jaettu 2. palkinto 2000,-

30 Nimimerkki MUSTIKKA jaettu 2. palkinto 2000,-

31 Nimimerkki MUSTIKKA jaettu 2. palkinto 2000,-

32 Nimimerkki MUSTIKKA jaettu 2. palkinto 2000,-

33 Nimimerkki MUSTIKKA jaettu 2. palkinto 2000,-

34 Nimimerkki MUSTIKKA jaettu 2. palkinto 2000,-

35 Nimimerkki PALUU TULEVAISUUTEEN lunastus 500,-

36 Nimimerkki PALUU TULEVAISUUTEEN lunastus 500,-

37 Nimimerkki PALUU TULEVAISUUTEEN lunastus 500,-

38 Nimimerkki PALUU TULEVAISUUTEEN lunastus 500,-

39 Nimimerkki PALUU TULEVAISUUTEEN lunastus 500,-

40 Nimimerkki PALUU TULEVAISUUTEEN lunastus 500,-

41 Nimimerkki PALUU TULEVAISUUTEEN lunastus 500,-

42 Nimimerkki PINOTEXIA PINTAAN lunastus 500,-

43 Nimimerkki PINOTEXIA PINTAAN lunastus 500,-

44 Nimimerkki PINOTEXIA PINTAAN lunastus 500,-

45 Nimimerkki PINOTEXIA PINTAAN lunastus 500,-

46 Nimimerkki PINOTEXIA PINTAAN lunastus 500,-

47 Nimimerkki PINOTEXIA PINTAAN lunastus 500,-

48 Nimimerkki PINOTEXIA PINTAAN lunastus 500,-

ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 22.09. 21.11.2008. 1. Kilpailukutsu. 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä

ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 22.09. 21.11.2008. 1. Kilpailukutsu. 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 22.09. 21.11.2008 ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä oli 1970-luvun elementtikerrostalon julkisivujen ilmeen

Lisätiedot

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 31.10. 12.12.2014. Julkisivuyhdistys r.y. Aalto yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 31.10. 12.12.2014. Julkisivuyhdistys r.y. Aalto yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 31.10. 12.12.2014 Julkisivuyhdistys r.y. Aalto yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto KILPAILUN TAVOITTEET JA LÄHTÖKOHTA Tehtävänä oli 1970-luvulla

Lisätiedot

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015 KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015 KILPAILUOHJELMA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä on 1980-luvun elementtikerrostalon julkisivujen ilmeen kohentaminen,

Lisätiedot

- K a u n i s t a ja k e s t ä v ä ä -

- K a u n i s t a ja k e s t ä v ä ä - - K a u n i s t a ja k e s t ä v ä ä - KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015 TULOSTEN JULKISTAMINEN KORJAUSRAKENTAMINEN 2016 WANHA SATAMA, HELSINKI KILPAILUN TAVOITTEET JA LÄHTÖKOHTA Tehtävänä

Lisätiedot

1.2 Osallistumisoikeus ja opintosuoritukset Kilpailu oli avoin kaikille OY:n, TTY:n ja Aalto yliopiston arkkitehtikouluissa opiskeleville.

1.2 Osallistumisoikeus ja opintosuoritukset Kilpailu oli avoin kaikille OY:n, TTY:n ja Aalto yliopiston arkkitehtikouluissa opiskeleville. KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 13.09. 26.10.2012 ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä oli 1970 luvun elementtikerrostalon lisärakentamisen ideoiminen,

Lisätiedot

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.09. 26.11.2010

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.09. 26.11.2010 KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.09. 26.11.2010 KILPAILUOHJELMA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä on 1960-luvun lopulla rakennettujen kahden pienkerrostalon täydennysrakentaminen,

Lisätiedot

OPPILASASUNTOLAN KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 24.09. 03.12.2013

OPPILASASUNTOLAN KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 24.09. 03.12.2013 1 OPPILASASUNTOLAN KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 24.09. 03.12.2013 KILPAILUOHJELMA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä on 1960-luvulla rakennetun oppilasasuntolan korjaussuunnittelu,

Lisätiedot

PSOAS:n opiskelija-asuntokilpailu Huomisen opiskelijakoti

PSOAS:n opiskelija-asuntokilpailu Huomisen opiskelijakoti PSOAS:n opiskelija-asuntokilpailu Huomisen opiskelijakoti 2.4. 10.8.2007 KILPAILUOHJELMA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä on vuonna 1969 rakennetun ja vuonna 1993

Lisätiedot

PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIL HIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011

PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIL HIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIL HIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Anu Soikkeli Dosentti, arkkitehti Markku Karjalainen Dosentti, arkkitehti

Lisätiedot

Julkisivuyhdistys linjasi strategiaansa

Julkisivuyhdistys linjasi strategiaansa Julkisivuyhdistys r.y. Vuosikokous 28.5.2007 1 Toimintakertomus vuodelta 2006 Julkisivuyhdistys linjasi strategiaansa Toiminnan suuntaviivojen selkiinnyttäminen ja yhdistyksen tunnettuuden lisääminen,

Lisätiedot

-massoittelu ja julkisivusommittelu kiinnostavaa -uusi parvekemaailma on vaikeasti hahmotettavissa -rakennuksen havainnekuva puuttuu

-massoittelu ja julkisivusommittelu kiinnostavaa -uusi parvekemaailma on vaikeasti hahmotettavissa -rakennuksen havainnekuva puuttuu 1 SYREENI Energiatehokkuuden parantaminen 5 1 2.P Tekniset ratkaisut ja materiaalivalinnat 5 -huolellisesti tutkittu, joskin kallis julkisivumuutos -julkisivut varsin tavanomaiset mutta muutos kuitenkin

Lisätiedot

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILUN 2015 (23.10. 4.12.2015) ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILUN 2015 (23.10. 4.12.2015) ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILUN 2015 (23.10. 4.12.2015) ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä oli 1980-luvun alun elementtikerrostalon julkisivujen

Lisätiedot

Julkisivukilpailussa kehityskelpoisia ratkaisuja

Julkisivukilpailussa kehityskelpoisia ratkaisuja JULKISIVUT Tekniikan tohtori Anu Soikkeli Oulun yliopistosta piti Julkisivukilpailun antia mielenkiintoisena ja innovatiivisena, mutta ne eivät soveltuisi vielä käytännössä lähiötalojen korjausratkaisuiksi.

Lisätiedot

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Julkisivuyhdistys ry:n syyskokous 19.11.2009 Diana-auditorio, Helsinki Stina Linne Tekn yo. Esityksen sisältö Tutkimuksen taustat ja

Lisätiedot

PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA

PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Anu Soikkeli Dosentti, arkkitehti Markku Karjalainen Dosentti, arkkitehti

Lisätiedot

Julkisivujen korjaussuunnittelu ja korjausten hintatietous

Julkisivujen korjaussuunnittelu ja korjausten hintatietous KIMU työpaja VTT, 25.5.2010 Jussi Mattila, Julkisivuyhdistys Toimitusjohtaja, tekn. toht. Julkisivujen korjaussuunnittelu ja korjausten hintatietous Jussi Mattila 1(13) Korjausprosessi 1. Korjaustarpeen

Lisätiedot

JULKISIVUYHDISTYS RY.

JULKISIVUYHDISTYS RY. JULKISIVUYHDISTYS RY. Kerrostalon korjauksen ideakilpailu Aalto-yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Oulun yliopiston arkkitehtikoulujen opiskelijoille 22.10-31.12.2018 Ilmakuva: Google Maps

Lisätiedot

on tilavaraukset kunnallistekniikalle, kuten kaukolämmölle, kaukokylmälle, vesi-, sähköja puhelinjohdoille.

on tilavaraukset kunnallistekniikalle, kuten kaukolämmölle, kaukokylmälle, vesi-, sähköja puhelinjohdoille. WSP 1 Finnsementin hiilidioksidipäästöjen kehitys valmistettua sideainetonnia kohti. Laskenta: World Business Council for Sustainable Development. Crusellin silta palkittiin Vuoden Silta -palkinnolla Sementin

Lisätiedot

Opiskelijoiden visioita vanhan elementtikerrostalon tulevaisuudesta. Pienempi = parempi?

Opiskelijoiden visioita vanhan elementtikerrostalon tulevaisuudesta. Pienempi = parempi? Opiskelijoiden visioita vanhan elementtikerrostalon tulevaisuudesta Pienempi = parempi? Tampereen teknillinen yliopisto Arkkitehtuurin laitos Muuttuvan rakennetun ympäristön tutkimusryhmä Satu Huuhka arkkitehti

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 14.11.2013

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 14.11.2013 Tommi Riippa 14.11.2013 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS Nyt vaaditaan rakennuslupa, jos korjauksella voidaan merkittävästi vaikuttaa energian kulutukseen. Lupakynnys aleni! Yleensäkin korjausten yhteydessä

Lisätiedot

JULKISIVUYHDISTYS RY.

JULKISIVUYHDISTYS RY. JULKISIVUYHDISTYS RY. Kerrostalon korjauksen ideakilpailu Aalto- yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Oulun yliopiston arkkitehtikoulujen opiskelijoille 1.6. 29.9.2017 Ilmakuva: Google Maps

Lisätiedot

Mäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu osana pike-konseptia

Mäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu osana pike-konseptia Mäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu osana pike-konseptia EKK ry:n kevätseminaari 20.3.2014 Lieksa Martti Wilhelms Projektipäällikkö Mäsek Oy / Mäntyharju Mäntyharjun keskustan kehittäminen Projektin

Lisätiedot

Vuoden Julkisivuremontti -kilpailu palkitsee parhaan julkisivuhankkeen. Mikko Tarri Korjausrakentaminen 2012, Wanha Satama

Vuoden Julkisivuremontti -kilpailu palkitsee parhaan julkisivuhankkeen. Mikko Tarri Korjausrakentaminen 2012, Wanha Satama Vuoden Julkisivuremontti -kilpailu palkitsee parhaan julkisivuhankkeen Mikko Tarri 1.2.2012 Korjausrakentaminen 2012, Wanha Satama Julkisivuyhdistys r.y. Tavoitteet Edistää ja kehittää julkisivujen hyvää

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen

Lisätiedot

Lähiökehittämisen oppimateriaalituotanto. LähiöOppi TTY Arkkitehtuurin laitos Korjausrakentamisen tutkimusryhmä

Lähiökehittämisen oppimateriaalituotanto. LähiöOppi TTY Arkkitehtuurin laitos Korjausrakentamisen tutkimusryhmä Lähiökehittämisen oppimateriaalituotanto LähiöOppi 1.9.2013 30.6.2015 TTY Arkkitehtuurin laitos Korjausrakentamisen tutkimusryhmä + Rakenteiden elinkaaritekniikan tutkimusryhmä Satu Huuhka arkkitehti SAFA,

Lisätiedot

Tulevaisuuden opiskelijaasumisen

Tulevaisuuden opiskelijaasumisen ARA-päivä 2019 Ti 15.11.2019 klo 15.00 15.15 Scandic Marina Congress Center Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki Tulevaisuuden opiskelijaasumisen metsästäjät Markku Karjalainen Associate professor (rakennusoppi)

Lisätiedot

Ilpo Saukkonen. Sisäilmapaja5 12.-13.11.2014 Nurmes Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

Ilpo Saukkonen. Sisäilmapaja5 12.-13.11.2014 Nurmes Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto Ilpo Saukkonen Toimin Joensuun Tiedepuisto Oy:ssä kehityspäällikkönä. Vastuualueenani on liiketoiminnan kehittäminen ja innovaatiopalvelut. Olen mukana toteuttamassa työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimaa

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatalouteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen

Lisätiedot

Toiminnan kehittämiseen entistä vankempi ote

Toiminnan kehittämiseen entistä vankempi ote 1 Toimintakertomus 2017 7.5.2018/rt-k Toiminnan kehittämiseen entistä vankempi ote Toiminnanjohtajapestille jatkoa, Julkisivutekopalkinnon jako kymmenen vuoden tauon jälkeen ja talvikorjausohje valmiiksi

Lisätiedot

Tulevaisuuden isännöinti -seminaari

Tulevaisuuden isännöinti -seminaari Tulevaisuuden isännöinti -seminaari 17.-19.5.2018 Taustat Koulutus: Diplomi-insinööri, Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), 2003-2010 o Materiaalitekniikka, pääaine: rakennustekniikan materiaalit Tohtorikoulutettava,

Lisätiedot

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne Julkisivun energiakorjaus JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne Esityksen sisältö Korjausrakentamisen osuus energiansäästötalkoissa Rakennusten lämpöenergian kulutus Julkisivun energiakorjaukset Korjausten

Lisätiedot

Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara

Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Rakennusperintöpäivä 8.5.2014 Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Esittely Rakennuskanta Rakennustekniikkaa ja arkkitehtuuria: Toim. Petri Neuvonen: Kerrostalot

Lisätiedot

KOHDE. REMONTOITU OSITTAIN AIEMMIN v. 1994

KOHDE. REMONTOITU OSITTAIN AIEMMIN v. 1994 KOHDE VUONNA 1970 VALMISTUNUT 3-KERROKSINEN, KELLARILLINEN, 2-PORTAINEN, PÄÄOSIN KAHI-TIILI VERHOILTU, HISSITÖN KUNNAN KIINTEISTÖYHTIÖN OMISTAMA VUOKRATALO PELLON KYLÄKESKUKSESSA REMONTOITU OSITTAIN AIEMMIN

Lisätiedot

ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013

ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 HELSINGIN KAUPUNKI HANKESELOSTUS ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 Helsingin asumisoikeus Oy Kivipari Sijainti ja tontti Kaupunginosa 4, kortteli 4129, tontti Kiviparintie a 00920 Helsinki Tontti on Kiviparintiellä,

Lisätiedot

ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA. Kilpailukutsu KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.09. 26.11.2010. Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä

ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA. Kilpailukutsu KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.09. 26.11.2010. Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä 1 KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.09. 26.11.2010 ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA Kilpailukutsu Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä oli 1960-luvun lopulla rakennettujen kahden pienkerrostalon täydennysrakentaminen,

Lisätiedot

Julkisivut kiertotaloudessa

Julkisivut kiertotaloudessa Julkisivut kiertotaloudessa Satu Huuhka arkkitehti SAFA, tohtorikoulutettava TTY Arkkitehtuurin laitos Muuttuvan rakennetun ympäristön tutkimusryhmä satu.huuhka@tut.fi 050-3009263 Kuka Satu Huuhka? Arkkitehti,

Lisätiedot

HEKA LÄNSI-HERTTONIEMI SUSITIE 2-6 PERUSKORJAUS / hnro /

HEKA LÄNSI-HERTTONIEMI SUSITIE 2-6 PERUSKORJAUS / hnro / 2 SIJAINTIKARTTA C-TALON PIHAJULKISIVU 3 SUUNNITTELUKOHDE: KAUPUNGINOSA 42 / KORTTELI 101 / TONTTI 5 HELSINGIN ASUNTOTUOTANTOKOMITEAN HANKE V. 1950-1951 OHJELMASSA RAKENNUKSET OVAT VALMISTUNEET 1950-52

Lisätiedot

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Tutkimus: Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Stina Linne Tekn. yo betoni visioi -seminaari

Lisätiedot

VAASA S WOODEN TOWER OF INNOVATION Architectural idea competition for TUT s School of Architecture students ( )

VAASA S WOODEN TOWER OF INNOVATION Architectural idea competition for TUT s School of Architecture students ( ) PUUPÄIVÄ 2018 Pe 2.11.2018 klo 10.30 11.00 Puuarkkitehtuuria -osaseminaari Helsinki, Messukeskus / Siipi / Sali 101ABC VAASA S WOODEN TOWER OF INNOVATION Architectural idea competition for TUT s School

Lisätiedot

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Tutkimus: Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Stina Linne Tekn. yo Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? betoni visioi -seminaari

Lisätiedot

Mäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu. Pike Info Martti Wilhelms Projektipäällikkö Mäsek Oy / Mäntyharju

Mäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu. Pike Info Martti Wilhelms Projektipäällikkö Mäsek Oy / Mäntyharju Mäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu Pike Info 14.1.2014 Martti Wilhelms Projektipäällikkö Mäsek Oy / Mäntyharju Mäntyharjun keskustan kehittäminen Projektin tavoitteet Löytää Mäntyharjun keskustan

Lisätiedot

Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje

Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje Asukastilaisuus 20.4.2016 Tutkija Riitta Niskanen, Lahden kaupunginmuseo Korjaustapaohjeen tarkoitus Hennalan kasarmialue on merkittävä rakennus- ja kulttuurihistoriallinen

Lisätiedot

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 14.4.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Tavoitteena pienentää olemassa olevien rakennusten energiankulutusta Energiatehokkuusvaatimuksilla on vaikutusta

Lisätiedot

Iltapäivän teeman rajaus

Iltapäivän teeman rajaus 28.8.2019 klo 12-16 Iltapäivän teemat Iltapäivän teeman rajaus Vähähiilinen lämmitys Energiatehokkuus Energiatehokkuuden parannukset (ehdotukset) Energiatehokkuudeltaan heikoimmat rakennukset Korjatut

Lisätiedot

Kiristyvät ilmasto- ja energiatehokkuustavoitteet Suomessa ja Euroopassa

Kiristyvät ilmasto- ja energiatehokkuustavoitteet Suomessa ja Euroopassa Kiristyvät ilmasto- ja energiatehokkuustavoitteet Suomessa ja Euroopassa Erkki Laitinen, rakennusneuvos ympäristöministeriö, rakennetun ympäristön osasto Rakennusfysiikka 2009 27.-29.10.2009 Tampere TTY

Lisätiedot

KERROSTALOJEN KORJAUSTEN JA PERUSPARANNUSTEN ENERGIATEHOKKUUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTIA

KERROSTALOJEN KORJAUSTEN JA PERUSPARANNUSTEN ENERGIATEHOKKUUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTIA KERROSTALOJEN KORJAUSTEN JA PERUSPARANNUSTEN ENERGIATEHOKKUUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTIA Tarkastelussa on kolme 60- - 70-luvun tavallista kerrostalotyyppiä - 60-luvun talo, jossa on 3 kerrosta 5 porraskäytävää

Lisätiedot

PIENTALON KORJAUSINFO

PIENTALON KORJAUSINFO PIENTALON KORJAUSINFO Oulun rakennusvalvonnan järjestämä tietoisku pientalonsa korjaamista suunnitteleville. LA 29. 9.2018 klo 9 12. Tervetuloa! PIENTALON KORJAUSINFO Ohjelma la 29.9.2018 klo 9.00 12.00

Lisätiedot

RAUMAN PAPINPELLON ALOITUSKORTTELI

RAUMAN PAPINPELLON ALOITUSKORTTELI RAUMAN PAPINPELLON ALOITUSKORTTELI PUUPÄIVÄ 29.11.2012 Essi Käppi, arkkitehti SAFA Arkkitehtuuritoimisto Kimmo Lylykangas Oy SUUNNITTELUALUE MODERNI PUUKAUPUNKI HANKE KOLME ARKKITEHTIDIPLOMITYÖTÄ ALUEESTA

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU

KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU Sisällysluettelo 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailukohde... 3 3. Kilpailun tavoitteet... 4 4. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Julkisivuremontti KILPAILUAINEISTO. Kilpailun säännöt Osallistumislomake Liite 1 - Vastauslomake Liite 2 - Vapaamuotoiset perustelut

Julkisivuremontti KILPAILUAINEISTO. Kilpailun säännöt Osallistumislomake Liite 1 - Vastauslomake Liite 2 - Vapaamuotoiset perustelut 2017 2019 Julkisivuremontti KILPAILUAINEISTO Kilpailun säännöt Osallistumislomake Liite 1 - Vastauslomake Liite 2 - Vapaamuotoiset perustelut KILPAILUN SÄÄNNÖT Laadukkaita ja onnistuneita julkisivuremontteja

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Eero Nippala lehtori ja tutkimusalueen päällikkö Tampereen ammattikorkeakoulu Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2015 Sisältö Rakennuskannan

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät. Rakennusfoorumi Sami Pakarinen

Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät. Rakennusfoorumi Sami Pakarinen Kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannenäkymät Rakennusfoorumi 2.5.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa alkuvuonna Rakennusteollisuus RT 2.5.2017 2 Keskeiset ennusteluvut 2016 2016 2017 2018

Lisätiedot

60- ja 70-luvun kerrostalojen energiavirtoja

60- ja 70-luvun kerrostalojen energiavirtoja Energiakorjaukset: ega ojau taote talotekniikkaa 1950-luvun jälkeen uusiin lähiöihin rakennettu suuri kerrostalokanta Tyypillisiä korjauksia käytännössä putkiremontit ja julkisivuremontit varsinkin nykyiset

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiössä

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiössä Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiössä Kiinteistöilta, Oulu 31.3.2011 Jari Virta, Kiinteistöliitto Esityksen rakenne Muuttuvat määräykset Rakennuskanta Lämpöenergiataseet Kulutustietoja KT/RT Käyttö

Lisätiedot

Julkisivukorjaus voi vaikuttaa myös rakennusakustiikkaan. TkK Jaakko Koskinen

Julkisivukorjaus voi vaikuttaa myös rakennusakustiikkaan. TkK Jaakko Koskinen Julkisivukorjaus voi vaikuttaa myös rakennusakustiikkaan TkK Jaakko Koskinen Taustalla Tampereen teknillisessä yliopistossa vuosina 2010-2011 tehty diplomityö tutkimuksen tavoitteena oli selvittää raskaan

Lisätiedot

Hankekoulu Sanomatalo Tuula Nordberg Paroc Oy Ab

Hankekoulu Sanomatalo Tuula Nordberg Paroc Oy Ab Hankekoulu Sanomatalo 18. 19.9. Tuula Nordberg Paroc Oy Ab 1 Julkisivun lisäeristys 2 Sisältö Korjausrakentaminen Case Poppelipolku Julkisivukorjausten vaihtoehdot Lisäeristyksen vaikutukset 3 Korjausrakentaminen

Lisätiedot

Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin. Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki

Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin. Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki 31.10.2016 subst. [kuvataidekilpailu] kilpailu, jossa kahdelta tai useammalta taiteilijalta pyydetään

Lisätiedot

Hissit Stadin kerrostaloihin yli 700 jälkiasennushissiä valmiina 8.5.2014. www.hel.fi/hissiprojekti

Hissit Stadin kerrostaloihin yli 700 jälkiasennushissiä valmiina 8.5.2014. www.hel.fi/hissiprojekti Hissit Stadin kerrostaloihin yli 700 jälkiasennushissiä valmiina 8.5.2014 1 Helsingin kaupunki Talous- ja suunnitteluosasto PL 20 (Pohjoisesplanadi 15-17 B) 00099 Helsingin kaupunki Simo Merilä Hissiasiamies

Lisätiedot

CV 1 2 / 2 0 1 2 JORDAN TAINA HENKILÖTIEDOT YLEMPI KOULUTUS JATKO- OPINNOT TEHTÄVÄT. Sähköpostiosoite. Tärkeimmät oppiaineet ja

CV 1 2 / 2 0 1 2 JORDAN TAINA HENKILÖTIEDOT YLEMPI KOULUTUS JATKO- OPINNOT TEHTÄVÄT. Sähköpostiosoite. Tärkeimmät oppiaineet ja HENKILÖTIEDOT Puhelin Sähköpostiosoite JORDAN TAINA 040 552 4846 YLEMPI KOULUTUS Tutkinnon nimi Tutkinnon nimi Arkkitehti 2000 Tampereen teknillinen korkeakoulu, TKK Rakennusarkkitehti 1991 Tampereen teknillinen

Lisätiedot

Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa

Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa Arttu Niemikorpi Korjausrakentamisen asiantuntija 3.2.2017 Sisältö Energiansäästöpotentiaali kerros- ja rivitaloissa Mitä laki sanoo energiatehokkuudesta?

Lisätiedot

Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen?

Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen? Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Suomen Betoniyhdistys ry JULKISIVU 2011 Messukeskus 12.11.2011 Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen? 1(17) Esityksen teemat Asiantuntijoiden

Lisätiedot

Kerrostalojen korjaustoiminnan energiataloudellisten valintojen vertailu

Kerrostalojen korjaustoiminnan energiataloudellisten valintojen vertailu Rakennusperinnön hoidon ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 5. Kerrostalojen korjaustoiminnan energiataloudellisten valintojen vertailu Antti Kurvinen Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto Rakennustekniikan

Lisätiedot

Teollisen ja energiatehokkaan korjausrakentamiskonseptin kehittäminen. Tuomo Lindstedt Juha-Matti Junnonen

Teollisen ja energiatehokkaan korjausrakentamiskonseptin kehittäminen. Tuomo Lindstedt Juha-Matti Junnonen Teollisen ja energiatehokkaan korjausrakentamiskonseptin kehittäminen Tutkimuksen tavoitteet ja kysymykset Kehittää ja konseptoida energiatehokkaita ja kustannuksiltaan edullisia teollisia korjausmenetelmiä

Lisätiedot

Riku Rönkä, arkkitehti, Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy Arndt Friedrich Heinzmann, arkkitehti, Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit

Riku Rönkä, arkkitehti, Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy Arndt Friedrich Heinzmann, arkkitehti, Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Aika klo 8.30 10.13 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja, puheenjohtaja Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja, varapuheenjohtaja Marianne

Lisätiedot

Korjausrakentamisen energiamääräykset. Energiamääräykset - Tilannekatsaus Julkisivuyhdistys ry 14.11.2012 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen

Korjausrakentamisen energiamääräykset. Energiamääräykset - Tilannekatsaus Julkisivuyhdistys ry 14.11.2012 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Korjausrakentamisen energiamääräykset Energiamääräykset - Tilannekatsaus Julkisivuyhdistys ry 14.11.2012 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Energiatehokkuuden parantaminen rakennuksen korjaus- ja muutostyön

Lisätiedot

Energiaremonttien mahdollisuudet ja korjausrakentamisen energiamääräykset

Energiaremonttien mahdollisuudet ja korjausrakentamisen energiamääräykset Energiaremonttien mahdollisuudet ja korjausrakentamisen energiamääräykset Energiaremontit säästöä ja arvonnousua kiinteistöille 09.10.2012 Jyväskylän Paviljonki DI Petri Pylsy Suomen Kiinteistöliitto ry

Lisätiedot

Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen

Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus 1 11.1.2018 Sakari Leinonen 2 11.1.2018 Sakari Leinonen AMURIN YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTIA Amurin ja Pyynikintorin alue on perinteikästä

Lisätiedot

Hissi vanhaan taloon 1.4.2014. www.hel.fi/hissiprojekti 1

Hissi vanhaan taloon 1.4.2014. www.hel.fi/hissiprojekti 1 Hissi vanhaan taloon 1.4.2014 www.hel.fi/hissiprojekti 1 Helsingin kaupunki Talous- ja suunnitteluosasto PL 20 (Aleksanterinkatu 24) 00099 Helsingin kaupunki Simo Merilä Hissiasiamies Puhelin: (09) 310

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto Toimistopäällikkö KIT

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto Toimistopäällikkö KIT Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 5 Keski-Pasilassa sijaitsevan Fredrikanterassin taidekilpailun palkkioiden ja palkintojen maksaminen, kokonaishinta 90 000 euroa HEL 2016-010064 T 10 03 09 Päätös n

Lisätiedot

27.5.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

27.5.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 27.5.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Korjausrakentamisen energiamääräykset mitä niistä pitäisi tietää Suomen asuntokanta on kaikkiaan noin 2,78 miljoona

Lisätiedot

ENERGIATEHOKAS JULKISIVURAKENTAMINEN JA - KORJAAMINEN RAKENNESUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA. DI Saija Varjonen, A-Insinöörit Suunnittelu Oy

ENERGIATEHOKAS JULKISIVURAKENTAMINEN JA - KORJAAMINEN RAKENNESUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA. DI Saija Varjonen, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ENERGIATEHOKAS JULKISIVURAKENTAMINEN JA - KORJAAMINEN RAKENNESUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA DI Saija Varjonen, A-Insinöörit Suunnittelu Oy Esityksen sisältö Energiatavoitteet ja energiatehokkuusvaatimukset

Lisätiedot

Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä

Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen kokemukset Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2016

Lisätiedot

OSTARIEN UUDET KONSEPTIT KUOHUKUJA 1

OSTARIEN UUDET KONSEPTIT KUOHUKUJA 1 OSTARIEN UUDET KONSEPTIT KUOHUKUJA 1 KUOHUKUJA MYYRINPUHOS KAIVOKSELA 2 ALUKSI Vantaan kaupunki tilasi Optiplan Oy:lta suunnittelutehtävän, jossa tuli ideoida Länsi-Vantaan 1960-70-luvulla rakennettujen,

Lisätiedot

ASUNTOREFORMI HELSINKI ASUMINEN 2020

ASUNTOREFORMI HELSINKI ASUMINEN 2020 Palkintolautakunta päätti yksimielisesti jakaa palkinnot seuraavasti: Jätkäsaari 1 palkinto Domus (31499) Lunastus Paratiisisaari (39059) Kunniamaininta Spårö (31256) Meri-Rastila 1 palkinto Fröbelin palikat

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön haasteet vai ovatko ne mahdollisuuksia?

Rakennetun ympäristön haasteet vai ovatko ne mahdollisuuksia? Rakennetun ympäristön haasteet vai ovatko ne mahdollisuuksia? Arto Saari Rakennustuotannon ohjauksen professori Tekniikan tohtori Uusien professorien juhlaluento 8.2.2016 Tampereen teknillinen yliopisto

Lisätiedot

2000-luvun Moderni siirtolapuutarha-alue Lieksaan

2000-luvun Moderni siirtolapuutarha-alue Lieksaan Ideointiprojekti: 2000-luvun Moderni siirtolapuutarha-alue Lieksaan Aloitusseminaari Lieksassa ke 14.1.2009 klo 18.00-20.00 TkT, arkkitehti Markku Karjalainen, Puurakentamisen ja puuarkkitehtuurin dosentti,

Lisätiedot

KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET

KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET Taloyhtiön mitä, miten ja milloin Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Korjausrakentamiselle määräykset Tähän saakka korjausrakentamisessa on kuntakohtaisesti rakennusvalvonta soveltanut

Lisätiedot

1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset

1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset 1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset Markus Fränti Kosteus ja sisäilmateknisen kuntotutkimus:

Lisätiedot

JULKISIVUYHDISTYS RY

JULKISIVUYHDISTYS RY JULKISIVUYHDISTYS RY Kerrostalon korjauksen ideakilpailu Aalto-yliopiston, Tampereen yliopiston ja Oulun yliopiston arkkitehtikoulujen opiskelijoille 4.9. 11.12.2019 Ilmakuva: Hämeenkyrön karttapalvelu

Lisätiedot

Kilpailun valmistelu käynnistettiin kaupungin aloitteesta.

Kilpailun valmistelu käynnistettiin kaupungin aloitteesta. Helsingin kaupunki Esityslista 19/2012 1 (5) 3 Kirjava Satama - yleisen kansainvälisen ideakilpailun tulos (a-asia) HEL 2011-005957 T 10 03 09 Hankenumero 0852_2 Päätösehdotus Esittelijä Aiemmat päätökset

Lisätiedot

REFERENSSEJÄ. Korjausrakentaminen. Julkisivu- ja parvekekorjauskohteiden suunnittelu

REFERENSSEJÄ. Korjausrakentaminen. Julkisivu- ja parvekekorjauskohteiden suunnittelu REFERENSSEJÄ Julkisivu ja parvekekorjauskohteiden suunnittelu Korjausrakentaminen Oheisessa luettelossa on pieni osa yrityksemme julkisivu ja parvekekorjauskohteista. Yrityksemme rakenneasiantuntijat osallistuvat

Lisätiedot

Tampereen Vapaakirkko Puutarhakatu 17 tontti II-13-4 Rakennushistoriallinen inventointi 9.10.2013. Kaavamuutos no 8418 ID- numero 773 470

Tampereen Vapaakirkko Puutarhakatu 17 tontti II-13-4 Rakennushistoriallinen inventointi 9.10.2013. Kaavamuutos no 8418 ID- numero 773 470 TampereenVapaakirkkoPuutarhakatu17 tonttiii-13-4 Rakennushistoriallineninventointi 9.10.2013 Kaavamuutosno8418 ID-numero773470 Erkki Karvala arkkitehti SAFA FISE ARK AA ark 809 yks 264 ennu oy Näsilinnankatu

Lisätiedot

KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO

KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN ENERGIA-ASIANTUNTIJA PETRI PYLSY KIINTEISTÖLIITTO Korjausrakentamiselle määräykset Energiatehokas korjaaminen on osa kiinteistön normaalia

Lisätiedot

Tarmo 3.4.2013 Laskurien käyttö energiahallinnan tukena

Tarmo 3.4.2013 Laskurien käyttö energiahallinnan tukena Tarmo 3.4.2013 Laskurien käyttö energiahallinnan tukena Juhani Heljo, projektipäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto Ensimmäinen karkea laskelma tehdään hyvin vähäisillä lähtötiedoilla. Niitä voi tarkentaa

Lisätiedot

Korjausrakentamisen nykytila ja tulevaisuus

Korjausrakentamisen nykytila ja tulevaisuus Korjausrakentamisen nykytila ja tulevaisuus Rakennusneuvos Erkki Laitinen ympäristöministeriö Julkisivumessut 12.10.2011 Helsinki Korjausrakentaminen ja energiatehokkuus Korjausrakentamisen strategia 2007-2017

Lisätiedot

Energiatehokkuus peruskorjauksessa ja kiinteistöjen ylläpidossa Osaamisen kehittäminen

Energiatehokkuus peruskorjauksessa ja kiinteistöjen ylläpidossa Osaamisen kehittäminen Energiatehokkuus peruskorjauksessa ja kiinteistöjen ylläpidossa Osaamisen kehittäminen Liite ERA17 seurantaryhmän opetus- ja kulttuuriministeriölle osoittamaan kirjeeseen 9.6.2011 Energiatehokkuus peruskorjauksessa

Lisätiedot

Korjausrakentamiselle määräykset

Korjausrakentamiselle määräykset KORJAUSRAKENTAMISEN MÄÄRÄYKSET TALOYHTIÖN MITÄ, MITEN JA MILLOIN Korjausrakentamiselle määräykset Energiatehokas korjaaminen on osa kiinteistön normaalia korjausrakentamista ja kiinteistön kunnossapitoa

Lisätiedot

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö 1 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen

Lisätiedot

Mitä kestävä kehitys edellyttää rakennusten korjaamiselta -tutkimustulosesimerkit meiltä ja muualta

Mitä kestävä kehitys edellyttää rakennusten korjaamiselta -tutkimustulosesimerkit meiltä ja muualta Mitä kestävä kehitys edellyttää rakennusten korjaamiselta -tutkimustulosesimerkit meiltä ja muualta Rakennusten ja alueiden uudistaminen ja korjaaminen 19.1.2010 Johtava tutkija Tarja Häkkinen, VTT 2 MAAN

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus KILPAILUKUTSU Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu 1. Kilpailun järjestäjä Kouvolan kaupunki 2. Osallistumisoikeus Aalto yliopisto, Maisema-arkkitehtuuri, Otaniemi Hämeen ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

VTT & TAMK. Rakennuskannan tila ja tiekartta

VTT & TAMK. Rakennuskannan tila ja tiekartta VTT & TAMK Rakennuskannan tila ja tiekartta 2020-2050 Terttu Vainio Eero Nippala Miten rakennuskannasta energiatehokas ja kulutuksen suhteen vähähiilinen vuoteen 2050 Asuin- ja palvelurakennusten energiatehokkuuden

Lisätiedot

Uusi energiatodistus

Uusi energiatodistus Uudistunut energiatodistus mikä muuttuu? Uudet energiamääräykset korjausrakentamisessa Taloyhtiön energiailta 12.3.2013, Porvoo DI Petri Pylsy Suomen Kiinteistöliitto ry Uusi energiatodistus 1 Nykyinen

Lisätiedot

NHK Rakennus Oy REFERENSSILUETTELO. Sivu 1/5 KORJAUSRAKENTAMINEN 11.1.2012. Työsisältö. peruskorjaus 1200brm2. Pääurakka

NHK Rakennus Oy REFERENSSILUETTELO. Sivu 1/5 KORJAUSRAKENTAMINEN 11.1.2012. Työsisältö. peruskorjaus 1200brm2. Pääurakka Sivu 1/5 Lukkarin Koulu Koulurakennuksen 1200. Pääurakka 1 M - 2 M eur Nurmijärven kunta KHO Unioninkatu/Fabianinkatu Korkeimman hallinto-oikeuden kirjastotilojen 500 t - 1 M eur Senaatti-Kiinteistöt Rakennuttajapalvelu

Lisätiedot

MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE?

MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE? MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE? KOSTEUSVAURIOT JA MUUT SISÄILMAONGELMAT Juhani Pirinen 15.10.2014 Hieman kosteusvaurioista Kosteuden lähteet SADE, LUMI PUUTTEELLINEN TUULETUS VESIKATTEEN ALLA TIIVISTYMINEN

Lisätiedot

TALO. Erikoistutkija Petrus Kautto Kestävän kiertotalouden strateginen ohjelma, SYKE Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaari

TALO. Erikoistutkija Petrus Kautto Kestävän kiertotalouden strateginen ohjelma, SYKE Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaari TALO Erikoistutkija Petrus Kautto Kestävän kiertotalouden strateginen ohjelma, SYKE Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaari 20.03.2019 TALO = Taloudellisten ohjauskeinojen ja muiden kannusteiden käyttö

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP Vuonna 2020 Oulussa on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä,

Lisätiedot

JULKISIVUKORJAUSKLUSTERIN TRENDIT -korjaustoiminnan muutokset lähitulevaisuudessa

JULKISIVUKORJAUSKLUSTERIN TRENDIT -korjaustoiminnan muutokset lähitulevaisuudessa Julkisivukorjaamisen nykytila ja tulevat trendit Julkisivuyhdistyksen kevätseminaari Helsinki 9.5.2012 Jukka Lahdensivu Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos JULKISIVUKORJAUSKLUSTERIN

Lisätiedot

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE Dokumentti on tehty tulostettavaksi A4-kokoon kaksipuoleisena 30.9.2014 Arkkitehtitoimisto Torikka & Karttunen Tilaaja: Master Yhtiöt PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE RAKENNUS- JA KULTTUURIHISTORIALLINEN SELVITYS

Lisätiedot

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA 1 2 SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA s i s ä l l y s l u e t t e l o 1. KILPAILUN JÄRJESTÄMINEN 2.

Lisätiedot