Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen"

Transkriptio

1 Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen

2 Sakari Leinonen

3 AMURIN YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTIA Amurin ja Pyynikintorin alue on perinteikästä Tampereen keskustaa. Pyynikintori on historiallinen kaupunkiin saapumisen portti monine merkkirakennuksineen. Amuri on pääosin luvuilla puutalokaupungin tilalle väljästi ja lähiömäisesti rakennettua kerrostaloaluetta. Amurin alueelle laaditaan yleissuunnitelma, jolla tutkitaan täydennysrakentamisen ja kaupunkikuvan kehittämisen mahdollisuudet. Alueella on tarve kehittää julkisia palveluja. Niiden tarve riippuu täydentävän asuntorakentamisen edistymisestä. Korttelialueet ja rakennukset ovat pääosin yksityisessä omistuksessa. Rakennuskanta on peruskorjausiässä. Amuria kehitetään viihtyisänä ja laadukkaana kaupunginosana historialliset arvot huomioon ottaen. Alue sijaitsee ydinkeskustan tuntumassa rakentuvan raitiotielinjan vaikutuspiirissä. Amuri tarjoaa hyvän lähtökohdan kaupunkimaiselle täydennysrakentamiselle. Taidemuseon ja Amurin museokorttelin aluetta ja Pyynikintoria ympäristöineen kehitetään kulttuuri- ja tapahtumakeskittymänä. Tulevaisuudessa alueen halki kulkee urbaani virkistysreitti Pyynikiltä Särkänniemeen ja Näsijärven rannoille Sakari Leinonen

4 AMURIN YLEISSUUNNITELMA SUUNNITTELUN VAIHEET esiselvitysvaihe 2016 (kulttuuriympäristön inventointi) yleissuunnittelun käynnistys 11/2016 keskustan kehittämisohjelman (KH 4/2017) perusteella vuorovaikutteinen suunnitteluvaihe 11/2016- luonnos 12/2017 (Yla 12/2017, kjory 1/2018) HANKKEEN RAJAUS Amurin kaupunginosien (104 ja 105) Sepänkadun, Pirkankadun, Kortelahdenkadun ja Porin radan rajaamalla alueella 30 korttelia KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMAN JA KSOYK:N TAVOITTEET asumisen ja keskustatoimintojen aluekehitys/ asuntovaltainen täydennysrakentaminen ( ) kehitettävä viher- ja virkistysvyöhyke Pyynikiltä Näsijärven ranta-alueille korkean rakentamisen vyöhyke täydennyksestä johtuva julkisen palvelun tarve Joukkoliikenteen laatukäytävä KEHYSHANKKEET Pyynikintori ja Taidemuseo, kilpailu 2017, jatkosuunnittelu ja asemakaavoitus 2019 Särkänniemen yleissuunnitelma 2016, asemakaavoitus Amuritunneli, maanalainen eritasoliittymä, asemakaava 2018 kaupunkiraitiotie, rakentaminen ja jatkovaiheen suunnittelu Sakari Leinonen

5 AMURIN YLEISSUUNNITELMA VUOROVAIKUTUS 2 asukastyöpajaa (11/2016, 2/2017), kehittämiskonsepti, luonnoksen kolme vaihtoehtoa taloyhtiöiden haastattelut, nykytila, elinkaari ja tavoitteet 4/2017 asukastyöpaja, rakennusliikkeet, rakentamisen näkymät 8/2017 YLEISSUUNNITELMAN LUONNOKSEN SISÄLTÖ selvitykset, perusrakenteen lähtökohdat ja tavoitteet suunnittelutyökalut Amurin täydennysrakentamiseen alustavat vaihtoehdot (S M L) asukkaiden, taloyhtiöiden ja rakentajien näkemykset Hybridi kem2, asukasta ( / asukasta) liike- ja palvelutilat , Satakunnankadun varsi, kytkentä keskustaan uusi liikenneratkaisu, kaupunkimainen verkko ja pysäköintiratkaisut (+1000 ap) kustannustarkastelu; laskuri kehityshankkeiden taloustarkasteluun JATKOTYÖ luonnoksen yleisötilaisuus ja työpaja 1/2018 luonnos nähtäville 2-4/2018 yleissuunnitelman hyväksyminen KH 2018 Amurin yhteistyöryhmä TTY:n yhteistyö (suunnitteilla Satakunnankadun varren esimerkkikorttelien ja puustudion kerrostalon korotuksen kilpailut) asemakaavoitus Sakari Leinonen

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16 Kokonaisuutena yleissuunnitelmassa on tavoiteltu vetovoimaista ja viihtyisää, täydentyvää ja kaupunkimaista uutta Amuria. Tavoitteena on ollut kytkeä Amuri paremmin osaksi Tampereen keskustaa sekä toteuttaa keskustan 2030 asukasmäärän kasvutavoitetta as. -> as. -> as. (hybridi) Nykyiset ympäristön laadukkaat virkistysalueet muodostavat edelleen kaupunginosan vihreän ytimen. Ratkaisu on vaiheittain ja kortteleittain toteutettavissa. Yleissuunnitelman kokonaistarkastelu mahdollistaa alueen tarkempien hankekohtaisten asemakaavojen laatimisen Sakari Leinonen

17 Kaupunki tarjoaa yleissuunnitelmalla alueen taloyhtiöille edellytykset käynnistää täydennysrakennushankkeita, jotka tukevat keskustan kasvua ja vetovoimaa. Yleissuunnitelma on siis taloyhtiöille viitekehys ja keinovalikoima täydennysrakentamisen mahdollistavan prosessin toteuttamiseksi. Yleissuunnitelma ei pakota taloyhtiöitä käynnistämään kiinteistönsä täydennysrakentamista, vaan jokainen taloyhtiö päättää itse lähteekö tonttiaan täydennysrakentamaan Sakari Leinonen

18 Yleissuunnitelma on tarkoitus esitellä luonnoksena ja asettaa nähtäville kevään 2018 aikana. Yleissuunnitelma valmistuu vuoden 2018 aikana ja viedään kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi kaupungin tavoite- ja tahtotilana alueen kehittämiseksi. Kaupunginhallituksen päätösehdotus: Merkitään tiedoksi Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen

Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma

Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Tampereen keskustan kehittämisohjelma Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelman (Takli) Ydinkeskustan pysäköinnin ja huollon

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Yleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin

Yleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin Yleiskaava 2029 Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa 26.11.2018 / Andrei Panschin Ohjelma 17:00-19:30 Andrei Panschin: Tervetuloa Christina Hovi: Kaupungin strategiat & yleiskaava Andrei Panschin: Yleiskaava

Lisätiedot

Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa,

Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa, Vartiosaari Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa, jossa on sekä asumista että kaikkia helsinkiläisiä palvelevia virkistys- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA 2030 NON STOP. KAUPUNKISUUNNITTELUKAHVILA JA TIETOISKUJA

VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA 2030 NON STOP. KAUPUNKISUUNNITTELUKAHVILA JA TIETOISKUJA VIIDEN TÄHDEN KESKUSTA 2030 NON STOP. KAUPUNKISUUNNITTELUKAHVILA JA TIETOISKUJA Galleria Nottbeck 31.8.2015 Aikamatka 2030 näyttely ja Tampereen Arkkitehtuuriviikko 2015 Tampereen kaupunki / Keskustahanke

Lisätiedot

Tampereenseudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ -hanke

Tampereenseudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ -hanke Hankeaika 03/2015-12/2017 Suunnitelmallinen energiatehokkuuteen tähtäävä kiinteistönpito ja korjaaminen taloyhtiöissä Yhteiskorjaaminen Täydennysrakentaminen kohderyhmänä asunto-osakeyhtiöt, Tampereen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

STRATEGINEN KESKUSTAHANKE

STRATEGINEN KESKUSTAHANKE STRATEGINEN KESKUSTAHANKE KESKUSTAN STRATEGINEN OSAYLEISKAAVA YLEISÖTILAISUUS 6.2.2013 6.2.2013 Tero Tenhunen STRATEGINEN KESKUSTA HANKE Strateginen Keskustahanke käynnistyi vuoden 2011 alusta. Hanke toteuttaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

KAUPPAKATU 13. asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki)

KAUPPAKATU 13. asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki) KAUPPAKATU 13 asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS 16.1.2019 Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki) tilaisuuden kulku 1. Asemakaavahankkeen esittely - lähtökohdat - tavoitteet - suunnittelu-

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

Maanalainen asemakaava nro 8676, Näsikallion eritasoliittymä ja Amuritunneli

Maanalainen asemakaava nro 8676, Näsikallion eritasoliittymä ja Amuritunneli Maanalainen asemakaava nro 8676, Näsikallion eritasoliittymä ja Amuritunneli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 4.1.-1.2.2018 Asemakaavan suunnittelualueen alustava rajaus Asemakaavan lähivaikutusalueen

Lisätiedot

Penttilänrannan suunnittelupolku Juha-Pekka Vartiainen

Penttilänrannan suunnittelupolku Juha-Pekka Vartiainen Penttilänrannan suunnittelupolku 27.10.2010 Juha-Pekka Vartiainen Joensuu 1948 Hallinto ja kauppa Puu-Joensuu valmiiksi rakennettuna Penttilä Teollisuus Penttilän sahan aika 1870-luvulta 1990-luvulle päättyi

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A 23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE 2A:N ASEMAKAAVAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto

KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE 2A:N ASEMAKAAVAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE A:N ASEMAKAAAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA..07 Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto 0 Helsingin uusi yleiskaava (KSLK.0.0) 00 metriä 00 Kulosaen kerrostaloalueen

Lisätiedot

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 26.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA Tontti sijaitsee Koulukadun ja Pohjoiskadun risteyksessä Kaavamuutoksen hakijana

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Kaavan lähtökohdat ja tavoitteet Vireilletulo Maakuntakaavojen yhdistelmä Asemakaavan muutos Korkeavaha I B Aloite: Kupungin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Linikkala I F: Linikkalan kaupunginosan

Lisätiedot

Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys Tiedotus- ja keskustelutilaisuus yleiskaavasuunnittelija Jouni Mäkäräinen

Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys Tiedotus- ja keskustelutilaisuus yleiskaavasuunnittelija Jouni Mäkäräinen Heinäpään täydennysrakentamisen toteutusselvitys 24.4.2017 Tiedotus- ja keskustelutilaisuus yleiskaavasuunnittelija Jouni Mäkäräinen Täydennysrakentamisselvityksen tausta Täydennysrakentamista on painotettu

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA Maankäytön suunnittelu, yhdyskuntasuunnittelu

KAAVOITUSOHJELMA Maankäytön suunnittelu, yhdyskuntasuunnittelu KAAVOITUSOHJELMA 2015 2017 Maankäytön suunnittelu, yhdyskuntasuunnittelu Kaavoitusohjelma 2015 2017 Maankäytön suunnittelu yhdyskuntasuunnittelu / EHYT 7 1 5 6 4 3 2 EHYT-selvityksen aluekehittämiskohteet

Lisätiedot

Kaupunkivalaistuksen suunnittelu

Kaupunkivalaistuksen suunnittelu Kaupunkivalaistuksen suunnittelu Jyväskylä 8.8.2014 Leena Kaanaa Ympäristösi parhaat tekijät 2 Laadukas valaistus Pitkä elinikä, kestää aikaa ja kulutusta Kestävät ja toimivat materiaalit Muotoilu, ulkonäkö,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

Multisillan täydennysrakentamisen yleissuunnitelma

Multisillan täydennysrakentamisen yleissuunnitelma Multisillan täydennysrakentamisen yleissuunnitelma Liite 2. Nykyisten kortteleiden täydennykset Multisillan yleissuunnitelmassa on pääosin laskennallisesti arvioitu uuden täydentävän rakentamisen määrää

Lisätiedot

Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka.

Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ OSOITE Asemakaavan muutos Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka. PROJ.NRO 0614 ALOITE TAI HAKIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Ratikka kasvun hallintaan

Ratikka kasvun hallintaan Ratikka kasvun hallintaan Elinkeinoelämän ratikkatilaisuus 23.2.2016 Kari Kankaala Tampereen kaupunkiseudulla v. 2040 lähes puoli miljoonaa asukasta - 115000 uutta asukasta ja uutta 90000 asuntoa (Tre

Lisätiedot

URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 954 URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU

Lisätiedot

KASKISTEN KAUPUNKI KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN

KASKISTEN KAUPUNKI KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN 2006 Närpiöntie 2, 64200 NÄRPIÖ Närpesvägen 2, 64200 NÄRPES 2 KASKISTEN KAUPUNKI SATAMA-ALUEEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1, TONTTI 9 (KIINTEISTÖ )

ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1, TONTTI 9 (KIINTEISTÖ ) JÄMSÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1, TONTTI 9 (KIINTEISTÖ 182-1-1-4) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.03.2018 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työn tavoitteena on

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013

RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013 RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013 Anna Hyyppä 18.2.2013 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta käytetään eri valmiusvaiheissaan

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäväksi 30 päivän ajaksi.

Ympäristölautakunta päättää asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäväksi 30 päivän ajaksi. Ympäristölautakunta 135 09.10.2013 Ympäristölautakunta 159 11.11.2015 Kaupunginhallitus 314 30.11.2015 Vanhan paloaseman ja sen lähiympäristön asemakaavan muutos; Asemakaavan aluerajauksen muuttaminen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen

Lisätiedot

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos 1 (6) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tampere / J.Mäkelä 3.4.2007 TÄMÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ON OLLUT NÄHTÄVILLÄ 13.4.-4.5.2007 Yhdyskuntalautakunnan kuulutuksella 12.4.2007 Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.5.2017 Diaarinumero 5317-2017 Asemakaavatunnus 21/2017 ASEMAKAAVANMUUTOS III KAUPUNGINOSAAN Kaavan työnimi:

Lisätiedot

M U L T I S I L T A. Uusi asuinkortteli ja päiväkoti. luonnoksia OAS vaiheen asemakaavan nro 8647 muutosta varten

M U L T I S I L T A. Uusi asuinkortteli ja päiväkoti. luonnoksia OAS vaiheen asemakaavan nro 8647 muutosta varten M U L T I S I L LA N T Ä Y D E N NY S A L U E Uusi asuinkortteli ja päiväkoti luonnoksia OAS vaiheen asemakaavan nro 8647 muutosta varten M U L T I S I L T A Kaavamuutos 8647 kaavamuutos 8629 Liikkumalla

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Ratikka tulee Tampereelle

Ratikka tulee Tampereelle Ratikka tulee Tampereelle Muutoksen hallintaa Tampereella Kehto-foorumi 26.4.2018 Ari Vandell, Suunnittelupäällikkö KAUPUNGIN TAVOITTEET RAITIOTIELLE 18.10.2016 SUUNNITTELU JA TOTEUTUS KAHDESSA OSASSA

Lisätiedot

RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), PUISTOALUE SEKÄ LIITTYVÄ KORTTELI 5 JA OSA KORTTELIA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), PUISTOALUE SEKÄ LIITTYVÄ KORTTELI 5 JA OSA KORTTELIA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), PUISTOALUE SEKÄ LIITTYVÄ KORTTELI 5 JA OSA KORTTELIA 4 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.6.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijoittuu

Lisätiedot

67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro Valmistelija / lisätiedot: Elina Karppinen

67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro Valmistelija / lisätiedot: Elina Karppinen Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2016 1 (5) 67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro 8584 TRE:7568/10.02.01/2014 Valmistelija / lisätiedot: Elina

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke MAL-VERKOSTON TAPAAMINEN 14.5.2014 Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu Tullin alueen visiotyö

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

Tampereen kaupungin Infrarakentaminen

Tampereen kaupungin Infrarakentaminen Tampereen kaupungin Infrarakentaminen 1.11.2018 Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen Kaupunkiympäristön palvelualue Lähtökohtia Tampereen kaupungin asukasluku n. 240 000 asukasta. Kasvu 3000-4000 asukasta/v

Lisätiedot

Suunnittelualueen pinta-ala on n. 73 ha. Suunnittelutyötä tehdään eri tarkkuusasteilla, alueesta riippuen. Tarkempi rajaus ilmenee liitekartasta.

Suunnittelualueen pinta-ala on n. 73 ha. Suunnittelutyötä tehdään eri tarkkuusasteilla, alueesta riippuen. Tarkempi rajaus ilmenee liitekartasta. KORSON KESKUSTA Keskustasuunnitelmatyö nro 081400 kaupunginosat Korso 81 ja Metsola 83 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakija Vantaan kaupunkisuunnittelu käynnistää

Lisätiedot

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS

SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS Asukastilaisuus 17.2.2015 SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAHANKKEEN TAUSTAA Tavoite keskustan täydennysrakentamisesta ja uusien asukkaiden saamisesta keskustan palveluiden äärelle: keskustan

Lisätiedot

SEPÄNKATU 7. Asemakaavan muutos on käynnistynyt ja kaava tullut vireille Asukasilta Kaavaluonnos nähtävillä

SEPÄNKATU 7. Asemakaavan muutos on käynnistynyt ja kaava tullut vireille Asukasilta Kaavaluonnos nähtävillä SEPÄNKATU 7 Asemakaavan muutos on käynnistynyt ja kaava tullut vireille 26.9.2017 Asukasilta 27.9.2017 Kaavaluonnos nähtävillä 18.5.-18.6.2018 Kaavoitusarkkitehti Tapani Tommila 5.6.2018 MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA IV ASEMAKAAVAN MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA IV ASEMAKAAVAN MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS VIISTOKUVA ALUEELTA vuodelta 2009 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavamuutoksen tarkoitus Maakuntakaava Asemakaavan muutos Dnro: Linikkala IV: Linikkalan

Lisätiedot

Tampereen seudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ Ilari Rautanen

Tampereen seudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ Ilari Rautanen Tampereen seudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ Ilari Rautanen 25.04.2017 Hankkeen tietoja Ekokumppanit Oy:n hallinnoima EAKR rahoitteinen kolmivuotinen (2015-2017) hanke Toiminta-alueena Tampere ja

Lisätiedot

Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Lisätietoja: www.sipoonjokilaakso.fi

Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Lisätietoja: www.sipoonjokilaakso.fi Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Sipoon Jokilaakson ja Nikkilän sijainti Helsingin keskustaan 35 km, Porvooseen noin 25 km ja Keravalle noin 10 km Kerava-Porvoo radan varrella Joukkoliikenneyhteydet Nikkilästä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA *

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA * KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2013* ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA * päivitetty: 8.12.2016 ¹ ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVATYÖN

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 242: Vanhan kaupungin asemakaavan muutos 780/10.1002.100203/2018 KELA 127 Vanhan kaupungin asemakaavan muuttaminen on tuotu vireille kaavoitusohjelmassa 2018. Kaupunginhallitus

Lisätiedot

YHTEINEN YLEISÖTILAISUUS

YHTEINEN YLEISÖTILAISUUS YHTEINEN YLEISÖTILAISUUS Rantakylä-Utra osayleiskaava EAKR-hanke Älykäs kaupunginosa Rantakylä Utra osayleiskaava liikennesuunnitelma Älykäs kaupunginosa Rantakylä Utra MUITA RANTAKYLÄ-UTRA-HANKKEITA Älykäs

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus valtuustokaudelle Kaupunginhallituksen alainen kaavoitus

Kaavoituskatsaus valtuustokaudelle Kaupunginhallituksen alainen kaavoitus Kaavoituskatsaus valtuustokaudelle 2017-2021 Kaupunginhallituksen alainen kaavoitus Y H T E Y S H E N K I L Ö T : K A U P U N G I N J O H T A J A E S K O L O T V O N E N 0400-2 3 1 0 9 6 K A U P U N G

Lisätiedot

Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro sekä tonttijako, Asola

Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro sekä tonttijako, Asola Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro 721300 sekä tonttijako, Asola Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

KIVENLAHDEN METROKESKUS

KIVENLAHDEN METROKESKUS KIVENLAHDEN METROKESKUS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASUKASTILAISUUS 7.8.2017 KIVENLAHDEN METROKESKUS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASUKASTILAISUUS 7.8.2017 MAININGIN KOULU OHJELMA 17.30 TILAISUUDEN

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jurvan kirkonkylän korttelia 612. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo

VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo 6.9.2005 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Ilmoitus kaavoituksen vireilletulosta Asia: ASEMAKAAVA NRO 720900 Kaupunginosa:

Lisätiedot

Helsingin itäisen saariston asemakaavaluonnos

Helsingin itäisen saariston asemakaavaluonnos Helsingin itäisen saariston asemakaavaluonnos Asukastilaisuus 3.6.2013 Villinki, Pukkiluoto, Sikosaari, Varviluoto Itäisen saariston asemakaavaryhmä Asemakaavoitus: Arkkitehti Johanna Backas, puh. 310

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Limingantullin kaupunginosan korttelia 23 ja katu- ja puistoalueita sekä Äimäraution kaupunginosan korttelia 2 ja rautatiealuetta koskevan asemakaavan muutos ja katusuunnittelu

Lisätiedot

20 Tampereen Asemakeskushankkeen tilannekatsaus ja kaupungin tavoitteet jatkosuunnittelulle. Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T

20 Tampereen Asemakeskushankkeen tilannekatsaus ja kaupungin tavoitteet jatkosuunnittelulle. Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (5) 20 Tampereen Asemakeskushankkeen tilannekatsaus ja kaupungin tavoitteet jatkosuunnittelulle TRE:306/00.01.02/2018 Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T Valmistelijan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS

KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS Kunkun parkki keskustan kehittämisohjelmassa Kunkun parkin pysäköinti- ja huoltolaitoksen rakentaminen toteuttaa

Lisätiedot

Valmistelu ja lisätietoja: kaupunkisuunnittelupäällikkö Eero Löytönen puh tai

Valmistelu ja lisätietoja: kaupunkisuunnittelupäällikkö Eero Löytönen puh tai Kaupunkikehityslautakunta 137 29.08.2017 EMPIREALUEEN JA YDINKESKUSTAN KEHITTÄMINEN KaKeL 137 Valmistelu ja lisätietoja: kaupunkisuunnittelupäällikkö Eero Löytönen puh. 040 528 4841 tai eero.loytonen@porvoo.fi

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen

Kaavoitusohjelma Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen Kaavoitusohjelma 2019-2023 1 1.11.2018 Kaavoitusohjelma 2019-2023 Asemakaavoitusohjelma 2019-2023 sisältää asuntokerrosalaa yhteensä 1 427 000 krsm 2 ja muuta kerrosalaa noin 626 000 krsm 2. Kasvun vyöhykkeelle

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...

Lisätiedot

Asemakaavanmuutos laaditaan Pohjolan kaupunginosaan Yrjänänaukion ympäristöön pääasiassa asunto-osakeyhtiömuotoisia puutaloja käsittävälle alueelle.

Asemakaavanmuutos laaditaan Pohjolan kaupunginosaan Yrjänänaukion ympäristöön pääasiassa asunto-osakeyhtiömuotoisia puutaloja käsittävälle alueelle. 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 11989-2014 Asemakaavatunnus 3/2015 ASEMAKAAVANMUUTOS Yrjänänaukio OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.4.2015 Asemakaavanmuutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULVILAN KAUPUNKI Hormiston asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hormiston asemakaavan muutos Ulvilan kaupunki, Hormiston kaupunginosa, kortteli

Lisätiedot

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.2.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä 1 pohjoisosa Asemakaavan muutos nro

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

LEHMUSKYLÄN PIENET MUUTOKSET (OSAT KORTTELEITA 32 JA 51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.8.2014

LEHMUSKYLÄN PIENET MUUTOKSET (OSAT KORTTELEITA 32 JA 51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.8.2014 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0932 LEHMUSKYLÄN PIENET MUUTOKSET

Lisätiedot

SOUKKA-VISIO TÄYDENNYSRAKENTAMINEN SOUKASSA

SOUKKA-VISIO TÄYDENNYSRAKENTAMINEN SOUKASSA SOUKKA-VISIO TÄYDENNYSRAKENTAMINEN SOUKASSA ILLAN AIKATAULU 17:00 17:30 Ovet auki ja kahvit tarjolla Yhteiset alustukset Hankkeen ja hankkeen tavoitteiden yleisesittely (Espoon kaupunki) Yleistä täydennysrakentamisesta

Lisätiedot

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA 1 ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA LÄHTÖKOHDAT JA RAKENNEMALLIEN PERIAATEVAIHTOEHDOT 17.6.2010 TSi 2 Lähtötilanne ja ongelmankartoitus Huhti-kesäkuu 2010, yhteenveto tuloksista Rovaniemen

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 310 07.11.2011 Ympäristölautakunta 116 15.12.2011 Ympäristölautakunta 18 07.03.2012 Ympäristölautakunta 53 07.06.2012 Kaupunginhallitus 151 18.06.2012 Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001994 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta ovat hakeneet Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Päätöksentekohistoria, Raitiotieallianssin esittely ja päätösmateriaali

Päätöksentekohistoria, Raitiotieallianssin esittely ja päätösmateriaali Päätöksentekohistoria, Raitiotieallianssin esittely ja päätösmateriaali Kaupunginvaltuuston iltakoulu, raitiotiehankkeen tilannekatsaus, 15.2.2016 klo 15.00 16.30 Tampereen kaupunki, raitiotiehanke projektipäällikkö

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot