Kilpailun valmistelu käynnistettiin kaupungin aloitteesta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kilpailun valmistelu käynnistettiin kaupungin aloitteesta."

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) 3 Kirjava Satama - yleisen kansainvälisen ideakilpailun tulos (a-asia) HEL T Hankenumero 0852_2 Päätösehdotus Esittelijä Aiemmat päätökset Alueen sijainti Aloite Kilpailun järjestäminen päättänee hyväksyä Kirjava Satama - yleisen kansainvälisen ideakilpailun (Eteläsataman kehittäminen) palkintojen ja lunastusten maksamisen (yhteensä euroa, lisäksi kulukorvauksia yhteensä euroa) liitteenä olevan tuomariston arvostelupöytäkirjan mukaan. päättänee, että liitteenä olevassa tuomariston arvostelupöytäkirjassa mainitut kilpailuehdotukset hylätään arvostelupöytäkirjassa ilmenevin perustein. Lisäksi lautakunta päättänee hyväksyä kilpailun järjestämisestä aiheutuneet kulut liitteessä olevan kustannusarvion mukaisesti. Päätöksen jakelu: - Asemakaavaosasto/Kantakaupunkitoimisto/Satu Tyynilä - Hallinto-osasto/ Sari Oivo päätti oikeuttaa n järjestämään Eteläsatamaa koskevan Kirjava Satama-ideakilpailun. Lisäksi lautakunta päätti hyväksyä kilpailun järjestämisestä aiheutuvat kustannukset liitteenä olevan kustannusarvion mukaisesti. Suomen arkkitehtiliiton (SAFA) kilpailutoimikunta tarkisti kilpailuohjelman Kilpailualueena oli Eteläsataman koko rantavyöhyke. Siihen kuului Olympiaterminaalin ympäristö, Laivasillankadun puistikko ja Myllyrinne, Makasiiniterminaalin alue, Kauppatori sekä Katajanokan lounaisranta. Kilpailun valmistelu käynnistettiin kaupungin aloitteesta.

2 Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) Palkinnot Kilpailuehdotukset Kilpailun järjestäjä, luonne ja tarkoitus Hankintailmoitukset Kilpailun aikataulu Kilpailun järjestäjä oli Helsingin kaupunki,. Kilpailu oli osa Helsinki World Design Capital ohjelmaa. Kilpailumuoto oli yleinen kansainvälinen ideakilpailu. Kilpailu oli avoin kaikille, mutta kilpailijoiden toivottiin muodostavan eri alojen edustajista koostuvia suunnitteluryhmiä. Kilpailukielinä olivat suomi ja englanti. Kilpailijoiden tehtävänä oli laatia Eteläsatamaan kokonaisvaltainen ideasuunnitelma. ideakilpailun tarkoituksena oli tuottaa monipuolinen ja laaja aineisto, jonka pohjalta Eteläsataman kehittämistä voidaan tulevaisuudessa ohjata. Kilpailusta julkaistiin hankintailmoitus EU:n Simap-verkkosivuilla osoitteessa ja Hilma-palvelussa osoitteessa Kilpailuaika oli Kilpailun tulokset julkistetaan Palkitut ehdotukset ovat julkisesti nähtävillä n Areena-kerroksessa ja internetissä osoitteessa Palkintoina jaetaan euroa liitteenä olevan arvostelupöytäkirjan mukaisesti. Palkituille sekä lunastuksen ja kunniamaininnan saaneille suunnitteluryhmille annetaan lisäksi kulukorvauksia korkeintaan 400 /henkilö, korkeintaan 2:lle henkilölle/ryhmä (Yhteensä maksimissaan ). Kilpailun palkinnoille saatiin verovapaus vuodelle Kilpailuohjelmassa edellytettiin, että kilpailijat toimittavat kaupunkirakennekuvan, asemapiirroksen, kuvia osa-alueista, leikkauksia ja julkisivuja, havainnekuvia (joista yksi on sovitettu annetulle ilmakuvapohjalle), liikenne- ja pysäköintikaaviot, sekä selostuksen. Aineisto tuli toimittaa piirustuksina sekä sähköisessä muodossa. Lisäksi pyydettiin toimittamaan kuva-aineistoa ja lyhyt esittelyteksti verkkosivuesittelyä varten CD:lle tallennettuna. Kilpailuohjelman mukaan kilpailuehdotus tuli jättää klo mennessä kaupungin kirjaamoon tai kilpailijan vastuulla jättää postin tai vastaavan kuljetuslaitoksen kuljetettavaksi kotiinkuljetuksena (perille toimitettavana lähetyksenä) viimeistään Postileiman

3 Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) Ehdotusten arvostelu päiväyksen tai muun kuljetuslaitoksen merkinnän lähetyspäivästä tuli olla viimeistään , mikä kilpailijan oli voitava todistaa. Lisäksi postin tai vastaavan kuljetuslaitoksen kuljetettavaksi jätetyn kilpailuehdotuksen oli oltava perillä viimeistään , jonka jälkeen saapuneet kilpailuehdotukset hylättiin. Kilpailuun jätettiin 205 ehdotusta, joista 201 hyväksytysti. Ehdotukset "8811", "iport" ja "Through the Water" hylättiin, koska ehdotukset oli lähetetty myöhässä (8811, 4.10.; iport, ja Through the Water 8.10.). Ehdotus Play hylätään, koska se saapui myöhässä (19.10.) Palkintolautakuntaan kuuluivat kilpailun järjestäjän (Helsingin kaupunki) nimeäminä: - Hannu Penttilä, DI, apulaiskaupunginjohtaja - Tuomas Rajajärvi. arkkitehti, virastopäällikkö, - Olavi Veltheim, arkkitehti SAFA, asemakaavapäällikkö, - Satu Tyynilä, arkkitehti SAFA, projektipäällikkö, - Ilpo Forssén, arkkitehti SAFA, projektipäällikkö, - Heikki Nissinen, DI, satamajohtaja, Helsingin Satama - Jaakko Stauffer, otk, virastopäällikkö, kiinteistövirasto (edeltäjänsä Mikael Nordqvistin sijaan) - Antti Ahlava, arkkitehti SAFA, taiteen tohtori, Aalto-yliopisto arkkitehtiosaston johtaja (Suomen arkkitehtiliiton nimeämänä) - Vilhelm Helander, arkkitehti SAFA, professori (Suomen arkkitehtiliiton nimeämänä) - Jussi Murole, professori MA, arkkitehti SAFA Palkintolautakuntaan alun perin nimetty arkkitehti, professori Steven Holl ei valitettavasti työkiireittensä vuoksi voinut osallistua arvostelutyöhön.

4 Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) Kilpailun tulos Palkintolautakunnan suositus Jatkotyön hankinta Palkintolautakunnan puheenjohtajana toimi apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä ja kilpailun sihteerinä arkkitehti Sanna Lahti. Kilpailun palkintolautakunta kokoontui arvioimaan ehdotuksia 8 kertaa. Lisäksi palkintolautakunnan jäsenistä valittu työvaliokunta (Ahlava, Forssén, Helander, Lahti, Murole, Tyynilä,) kokoontui useita kertoja arvostelun aikana. Asiantuntijoina kuultiin liikenneinsinööri Pekka Nikulaista (, liikenneosasto), maisemasuunnittelija Anu Lamminpäätä (, ympäristötoimisto) ja Kari Noroviitaa (Helsingin Satama). Palkintolautakunnan asiantuntijana toimi myös vuorovaikutussuunnittelija Juha-Pekka Turunen kilpailunäyttelyn, kilpailuun liittyvän julkisen keskustelun ja viestinnän järjestelyissä. Palkintolautakunta on arvioinut kilpailuehdotukset kilpailuohjelman mukaisesti. Päätöksen perustelut ilmenevät liitteenä olevasta palkintolautakunnan arvostelupöytäkirjasta. Palkintolautakunnan päätös oli yksimielinen. Kokouksessaan palkintolautakunta päätti yksimielisesti suositella, että alueen jatkosuunnittelua jatketaan yhdessä kilpailussa palkittujen työryhmien kanssa siten, että palkituissa ehdotuksissa esitettyjä osa-alueiden ratkaisuja huomioidaan tulevan kaavoituksen ja suunnittelun suuntaviivoina. Mahdollisen jatkotyön hankinnasta päätetään erikseen. Esittelijä Lisätiedot virastopäällikkö Tuomas Rajajärvi Sanna Lahti, arkkitehti, puhelin: sanna.lahti(a)hel.fi Satu Tyynilä, toimistopäällikkö, puhelin: satu.tyynila(a)hel.fi Liitteet 1 Hankintailmoitukset 2 Avauspöytäkirja 3 Kustannusarvio ja toteutuneet kustannukset

5 Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) Otteet Ote Kilpailuuun osallistuneet Otteen liitteet Esitysteksti Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kaupunkisuunnittelulautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/2012 1 (6) 423 Kruunuvuorenrannan valot -kilpailun jatkotyön tilaaminen HEL 2011-006141 T 02 08 02 00 Hankenumero 0784_1 Päätös päätti oikeuttaa asemakaavaosaston tilaamaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne - palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne - palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 47 Hakaniemenrannan ideakilpailu HEL 2017-009670 T 10 03 09 Päätös Päätöksen perustelut päätti oikeuttaa Asemakaavoitus-palvelun Eteläisen alueyksikön järjestämään Hakaniemenrannan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2016 1 (5) 1 Jätkäsaaren peruskoulun ja Busholmens grundskolan arkkitehtuurikilpailun päättäminen HEL 2016-001604 T 02 08 03 01 Päätösehdotus Tiivistelmä A B Esittelijän

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/5 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/5 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/5 1 a 5 KOIVUSAAREN IDEAKILPAILU Kslk 2008-986 Alueen sijainti Kilpailualue Koivusaaren ideakilpailun ohjelman tiivistelmä Kilpailualue sijaitsee Lauttasaaren länsipuolella

Lisätiedot

ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU

ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU JYVÄSKYLÄ TAMPERE VANTAA ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU KILPAILUN JULKISTUS JA TUTKIMUSSEMINAARI 28.2.2018 www.asuntoreformi2018.fi #asuntoreformi2018 KILPAILUOHJELMA 1. KILPAILUKUTSU 2. KILPAILUTEKNISET

Lisätiedot

ORNAMON JÄSENTEN TOIMIALAAN KUULUVIA SUOMESSA JÄRJESTETTÄVIÄ KILPAILUJA VARTEN

ORNAMON JÄSENTEN TOIMIALAAN KUULUVIA SUOMESSA JÄRJESTETTÄVIÄ KILPAILUJA VARTEN Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry Annanakatu 16 b 35-36 00120 Helsinki puh (09) 68 777 40 office@ornamo.fi www.ornamo.fi ORNAMON KILPAILUSÄÄNNÖT KILPAILUSÄÄNNÖT YLEISEN KILPAILUN JA KUTSUKILPAILUN OHJELMAKAAVIO

Lisätiedot

Fredikanterassin taidekilpailu

Fredikanterassin taidekilpailu K i l p a i l u o h j e l m a Fredikanterassin taidekilpailu Helsingin kaupunki (Kaupunginkanslia ja Taidemuseo HAM yhteistyössä Kaupunkisuunnitteluviraston, Rakennusviraston ja Rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU

HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU I D E A K I L P A I L U O P I S K E L I J O I L L E 12.4.-29.09.2017 ALUSTAVA OHJELMA 6.4.2017 1 Kilpailukutsu 1.1 Kilpailun järjestäjä, tarkoitus ja luonne

Lisätiedot

KALASATAMAN TAIDEKILPAILU K i l p a i l u o h j e l m a

KALASATAMAN TAIDEKILPAILU K i l p a i l u o h j e l m a 1 KALASATAMAN TAIDEKILPAILU K i l p a i l u o h j e l m a Helsingin kaupunki (kaupunginkanslia, kaupunkisuunnitteluvirasto, taidemuseo ja rakennusvirasto, myöhemmin järjestäjät) järjestää yleisen kaksivaiheisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 Kokousaika 15:30-18:10 Kokouspaikka Lähtö kiertoajelulle Kansakoulukatu 3, kiertoajelu linja-autolla Helsingissä Läsnä Jäsenet Rauhamäki, Tatu Soininvaara, Osmo Holopainen,

Lisätiedot

Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava

Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava Opiskelijakilpailu 22.11.2018 12.2.2019 1. Kilpailutekniset tiedot Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava Ähtärin kaupunki järjestää yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto

Lisätiedot

Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu

Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu KILPAILUKUTSU Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu 1. Kilpailun järjestäjä YIT Rakennus Oy yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kanssa 2. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2017 1 (6) 13 Jakomäen keskiosan kehittämishankkeen arkkitehtuurikutsukilpailun päättäminen HEL 2016-000563 T 10 06 00 Päätösehdotus Tiivistelmä A päättää hyväksyä Jakomäen

Lisätiedot

VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT

VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT 4.11.2014 VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 Kilpailun tarkoituksena on kullekin kilpailulle laaditun ohjelman mukaan aikaansaada luonnoksia, joiden pohjalta kilpailun päämääränä oleva teos

Lisätiedot

Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu

Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu Kilpailuohjelman tiivistelmä 29.3.2012 Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu Kouvolan kaupunki tekee parhaillaan keskustavisiota, jolla luodaan keskustan kehittämisen suuntaviivat seuraaville vuosikymmenille.

Lisätiedot

äijälänranta-aidan ideakilpailu

äijälänranta-aidan ideakilpailu 22.8.-28.9.2012 2 havainnekuvia äijälänrannan alueesta Järjestäjä Jyväskylän kaupunki Osuuskunta Suomen Asuntomessut Internetsivut www.asuntomessut.fi/jyvaskyla www.jyvaskyla.fi/asuntomessut/aita Taitto

Lisätiedot

VALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU. Harjun alue. Kilpailuohjelma

VALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU. Harjun alue. Kilpailuohjelma VALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU Kilpailuohjelma Harjun alue 3.2.2010 TAUSTAA Jyväskylän kaupunki järjestää Harjun alueen Valaistussuunnittelun ideakilpailun. Tulos julkistetaan Valon kaupunki tapahtuman

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Konsta Jylhä ja kansanmusiikki -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi.

Lisätiedot

Kevyen kutsukilpailun mallit

Kevyen kutsukilpailun mallit Kevyen kutsukilpailun mallit Suomen Taiteilijaseuran mallikokoelmassa on kevyen kutsukilpailun osalta julkaistu seuraavat kolme mallia. Niistä ensimmäistä, kilpailuohjelman mallia kevytkilpailun järjestäjän

Lisätiedot

Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin. Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki

Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin. Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki 31.10.2016 subst. [kuvataidekilpailu] kilpailu, jossa kahdelta tai useammalta taiteilijalta pyydetään

Lisätiedot

Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUOHJELMA

Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUOHJELMA Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU 22.5. 22.8.2017 KILPAILUOHJELMA 1 KILPAILUKUTSU 1.1 Kilpailun järjestäjä, luonne ja tarkoitus Turun Suurtorin keskiaika ry järjestää Keskiaikaisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/1 18.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/1 18.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) 1 Vartiointipalvelujen hankinta vuosina 2013-2016 HEL 2013-005714 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Johtokunta päättänee oikeuttaa Helsingin Sataman tilaamaan

Lisätiedot

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu 1/6 Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Suomen Maisema-arkkitehtiliiton kilpailusäännöt Suomessa järjestettäviä kansallisia maisema-arkkitehtuurikilpailuja varten

Suomen Maisema-arkkitehtiliiton kilpailusäännöt Suomessa järjestettäviä kansallisia maisema-arkkitehtuurikilpailuja varten KILPAILUSÄÄNNÖT (Landscape architectural competition conditions) - hyväksytty MARK:n jäsenkokouksessa 7.6.2001 - korvaa 31.3.1998 päivätyt säännöt Suomen Maisema-arkkitehtiliiton kilpailusäännöt Suomessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto Toimistopäällikkö KIT

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Investointitoimisto Toimistopäällikkö KIT Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 5 Keski-Pasilassa sijaitsevan Fredrikanterassin taidekilpailun palkkioiden ja palkintojen maksaminen, kokonaishinta 90 000 euroa HEL 2016-010064 T 10 03 09 Päätös n

Lisätiedot

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015 KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015 KILPAILUOHJELMA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä on 1980-luvun elementtikerrostalon julkisivujen ilmeen kohentaminen,

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4)

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4) JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4) KILPAILUOHJELMA SUOMEN PANKKI 200 VUOTTA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Suomen Pankki 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun

Lisätiedot

sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.

sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa. Helsingin kaupunki Esityslista 11/2017 1 (5) 8 Skatanniemi 10a ja b, tonttien 54327/2 ja 3 asemakaavan muuttaminen (nro 12453) (b-asia) HEL 2016-003957 T 10 03 03 Ksv 5544_1, karttaruutu 675509-10 Päätösehdotus

Lisätiedot

Suomen Arkkitehtiliitto - Finlands Arkitektförbund ry SAFA

Suomen Arkkitehtiliitto - Finlands Arkitektförbund ry SAFA Suomen Arkkitehtiliitto - Finlands Arkitektförbund ry SAFA Kilpailusäännöt Suomen Arkkitehtiliiton liittovaltuusto on vahvistanut nämä kilpailusäännöt kokouksessaan 23.5.2008. 1 Johdanto Tässä asiakirjassa

Lisätiedot

Kilpailuun on kutsuttu osallistumaan seuraavat viisi suunnittelijaryhmää:

Kilpailuun on kutsuttu osallistumaan seuraavat viisi suunnittelijaryhmää: 1 HANASAAREN ASEMAKAAVALLINEN IDEAKILPAILU KILPAILUOHJELMA 1 KILPAILUKUTSU Kilpailun järjestäjä, luonne ja tarkoitus Kilpailuun kutsutut Osanottajapalkkio Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto järjestää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2012 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 21.02.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2012 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 21.02.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2012 Kokousaika 8:00-8:54 Kokouspaikka Satamatalo Läsnä Jäsenet Aalto, Olli B.Berner, Michael Kalliola, Markus Kolbe, Laura Rajakangas, Ulla-Maija Salin, Olli Taivaloja,

Lisätiedot

Kilpailun lähtökohdat

Kilpailun lähtökohdat Kilpailun lähtökohdat o Miten Vantaankosken alue tukee tulevaisuuden työnteon ja toimitilojen käytön malleja? o Millainen on tulevaisuuden kampus/ camp ; liiketoiminnan ja koulutuksen synerginen kokonaisuus?

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2016 1 (5) 858 Kantakaupungin eräiden alueiden rakennuskiellon pidentäminen (nro 12416) HEL 2016-009044 T 10 03 05 Päätös päätti pidentää kantakaupungin 1. - 8. sekä 13.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (6) 328 Painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelu ja hankinta HEL 2015-006533 T 02 08 01 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun ja esityslistalla

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA Porvoon valtiopäivät 200 vuotta KILPAILUOHJELMA

JUHLARAHALAUTAKUNTA Porvoon valtiopäivät 200 vuotta KILPAILUOHJELMA KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Porvoon valtiopäivät 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi. Kilpailuohjelman liitteessä

Lisätiedot

LUMINORD Seminaarin ohjelma

LUMINORD Seminaarin ohjelma LUMINORD 2014 2.4.2014 Seminaarin ohjelma Klo 14:00 Tervetuloa Aalto PROhon, muutama sana Aalto PROn Valon arkkitehtuuri-kurssista, Elisabeth Pesola, Aalto University Executive Education Oy 14:05 Luminord

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 VALTIONEUVOSTO 200 VUOTTA -JUHLARAHA

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 VALTIONEUVOSTO 200 VUOTTA -JUHLARAHA JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Valtioneuvosto 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi. Palkintolautakuntaan

Lisätiedot

Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella

Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella Arja Ojala 19..10..2017 Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä 2 19.10.2017 Oma Tesoman sateenvarjon alla yhteisöllisen asumisen palvelukortteleita 3

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/2 18.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/2 18.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) 2 Järjestyksenvalvonta- ja turvatarkastuspalvelujen hankinta 2013-2016 HEL 2013-005715 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Johtokunta päättänee oikeuttaa

Lisätiedot

KAMPUSSILLAN SUUNNITTELUKILPAILU

KAMPUSSILLAN SUUNNITTELUKILPAILU KAMPUSSILLAN SUUNNITTELUKILPAILU Vaasan kampussillan ideakilpailun kilpailuohjelma 1.11.-30.11.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailutekniset tiedot 1.1 Kilpailun toimeenpanija ja kilpailumuoto 1.2 Kilpailuaika

Lisätiedot

ALVAR AALTO -MUSEON JA KESKI-SUOMEN MUSEON NIVELOSAN YLEINEN SUUNNITTELUKILPAILU 29.6. 30.10.2015

ALVAR AALTO -MUSEON JA KESKI-SUOMEN MUSEON NIVELOSAN YLEINEN SUUNNITTELUKILPAILU 29.6. 30.10.2015 ALVAR AALTO -MUSEON JA KESKI-SUOMEN MUSEON NIVELOSAN YLEINEN SUUNNITTELUKILPAILU 1 SUUNNITTELUKILPAILUN TAVOITE Jyväskylän Ruusupuiston museot, Alvar Aalto -museo ja Keski-Suomen museo, ovat akateemikko

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (6) 348 Suun terveydenhuollon ostopalvelut HEL 2014-002411 T 02 08 02 00 Päätös päätti esityslistalla esitetyin perusteluin seuraavaa: 1. Valita suun terveydenhuollon

Lisätiedot

Karjarannan taidesuunnittelun ideakilpailu

Karjarannan taidesuunnittelun ideakilpailu Porin kaupunki Karjarannan taidesuunnittelun ideakilpailu KILPAILUOHJELMA Porin kaupunki kutsuu Satakuntalaisia kuvataiteilijoita ideakilpailuun. Osallistumisoikeus on kuvataiteilijoilla, joilla on taidealan

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (8) 97 Jätkäsaaren peruskoulun ja Busholmens grundskolan arkkitehtuurikilpailun päättäminen HEL 2016-001604 T 02 08 03 01 Päätös A B päätti hyväksyä Jätkäsaaren peruskoulu

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ KANSAINVÄLISEN IDEAKILPAILUN JÄRJESTÄMISESSÄ

SOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ KANSAINVÄLISEN IDEAKILPAILUN JÄRJESTÄMISESSÄ 1 (6) 9.11.2006 SOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ KANSAINVÄLISEN IDEAKILPAILUN JÄRJESTÄMISESSÄ 1 Sopijapuolet 2 Sopimuksen tarkoitus ja tavoite Sopimuksen sopijapuolina ovat: Helsingin kaupunki Espoon kaupunki Vantaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (5) 209 Nimistötoimikunnan asettaminen toimikaudeksi 2013-2014 HEL 2013-001302 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa toimikaudeksi 2013-2014 yhdeksänjäsenisen nimistötoimikunnan,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (5) 178 Laajasalon raideliikenteen vaihtoehtojen ympäristövaikutusten arviointi -konsulttityön tilaaminen HEL 2013-005056 T 02 08 02 00 Päätös päätti oikeuttaa yleissuunnitteluosaston

Lisätiedot

KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU

KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU TIEDOTE SIVU (1/3) JULKAISUVAPAA 4.12.2009 KLO 14.30 KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU 23.6.- 13.10.2009 Kahden kilpailutyön parhaat ominaisuudet yhdistämällä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (5) 43 Purkutyöt, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013857 T 02 08 03 00 Päätös päätti hylätä FC Renska Oy:n, Nordhaus Partners Oy:n, Renity Oy ja Pretige

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (6) 31 Oikaisuvaatimus kauppapalvelujen hankinnasta HEL 2016-004509 T 02 08 02 00 Päätös päätti hylätä Mainio Vire Oy:n oikaisuvaatimuksen, joka koskee talous- ja

Lisätiedot

PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU

PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan ja kulttuurin toimiala järjestää kansainvälisen muotoilukilpailun

Lisätiedot

tiistai noin klo (johtoryhmän kokouksen jälkeen) Östersundom-toimikunnan puheenjohtaja

tiistai noin klo (johtoryhmän kokouksen jälkeen) Östersundom-toimikunnan puheenjohtaja HELSINKI, SIPOO JA VANTAA ESITYSLISTA 1/2011 1 K O K O U S K U T S U Kokousaika Paikka tiistai 1.2.2011 noin klo 14.30 (johtoryhmän kokouksen jälkeen) Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (6) 408 Lääkärityövoiman vuokraaminen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston päivystysyksiköihin HEL 2014-009676 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

arkkitehtuuri -kilpailut

arkkitehtuuri -kilpailut 2013 arkkitehtuuri -kilpailut Miksi? Mikä on arkkitehtuurikilpailu? Arkkitehtuurikilpailu on hyvä työväline, kun haetaan tuoreita suunnittelun näkökulmia ja halutaan varmistaa rakentamisen laatu. Kilpailun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2013 1 (6) 229 Töölöntorin tilapäiset pysäköintijärjestelyt HEL 2013-006803 T 08 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6209-3 mukaiset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (5) 6 Uimarannantie 8, asemakaavaehdotus (nro 12432) ja sen asettaminen nähtäville (a-asia) HEL 2015-012866 T 10 03 03 Ksv:n hankenumero 0576_1, karttaruutu 682499

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kaupunkiympäristölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, kaupunkiympäristölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2018 1 (5) 122 Pakilan palvelurakennukset, toteuttajan valinta HEL 2017-013185 T 10 06 00 Päätös A B Ratkaistava tässä kokouksessa päätti hyväksyä Pakilan palvelurakennukset

Lisätiedot

Tänään klo Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset. Tervetuloa!

Tänään klo Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset. Tervetuloa! Tänään klo 17-19 Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset Tervetuloa! Illan ohjelma 17.00 Tervetuloa! Illan ohjelma ja osallistuminen Vuorovaikutussuunnittelija

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (5) 20 Palvelutalojen siivouspalvelujen hankinta HEL 2015-011341 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää - hyväksyä sosiaali- ja terveysviraston palvelutalojen siivouspalveluihin

Lisätiedot

KUVATAIDEKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

KUVATAIDEKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Suomen Taiteilijaseuran edustajistossa 4.12.2015 KUVATAIDEKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Näillä säännöillä turvataan kilpailuun osallistuvien kuvataiteilijoiden ja kilpailutöiden yhdenmukaista sekä tasavertaista

Lisätiedot

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA 1 2 SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN ARVOSTELUPÖYTÄKIRJA s i s ä l l y s l u e t t e l o 1. KILPAILUN JÄRJESTÄMINEN 2.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2012 1 (7) 354 Poikkeamishakemus (Haaga, Puutarhurinkuja 2) (b-asia) HEL 2012-011277 T 10 04 01 Rakvv 29-2575-12-12-S 14.8.2012 Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset,

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN Kokousaika 25.11.2008 kello 17.10 18.46 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1(5) HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1(5) HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2011 1(5) Kokousaika Tiistaina kello 8.00 8.40 Paikka Johtokunnan kokoushuone Salonki Olympiaranta 3 Läsnä Jäsenet Kortelainen Mikko puheenjohtaja Aalto Olli varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2011 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/5 15.12.2011

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2011 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/5 15.12.2011 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2011 1 (6) 5 Pilaantuneiden maiden sekä muiden materiaalien vastaanotto ja loppusijoitus vuonna 2012, puitesopimus HEL 2011-003643 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättänee

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 21 Työkykyselvityksen asiantuntijapalvelujen hankinta sopimuskaudelle 1.5.2015 30.4.2017. HEL 2014-011486 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää tarjouskilpailun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) 5 Opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinta Pöydälle 29.09.2015 HEL 2015-005714 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinnasta

Lisätiedot

Östersundom-toimikunnan puheenjohtaja

Östersundom-toimikunnan puheenjohtaja HELSINKI, SIPOO JA VANTAA ESITYSLISTA 1/2012 1 K O K O U S K U T S U Kokousaika torstai 9.2.2012 klo 8.00 Paikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3 Östersundom-toimikunnan puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (6) 27 Katujen suunnittelun puitesopimuksen 2016-2017 sopimuskauden jatkaminen optiokaudelle 1.1.2018-31.12.2018 HEL 2015-008566 T 02 08 02 00 Päätös päätti käyttää

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 3/ ( 5) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta

Tuusulan kunta Pöytäkirja 3/ ( 5) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Tuusulan kunta Pöytäkirja 3/2019 1 ( 5) Aika 27.05.2019, klo 15:30-17:04 Paikka Tuusulan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 7 Kokouksen avaus 8 Maapoliittisen ohjelman päivitys

Lisätiedot

LUMINORD

LUMINORD LUMINORD 2016 19.4.2016 Seminaarin ohjelma Klo 13:00 Tervetuloa Luminord Valaisinkilpailun seminaariin 13:05 Luminord 2016 kilpailu, Risto Hiltunen Sähkösuunnittelijat NSS ry 13:30 Yleistä sekä sisä- että

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU

KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU Sisällysluettelo 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailukohde... 3 3. Kilpailun tavoitteet... 4 4. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/0 (7) 77 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi seuraavat kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen, kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan

Lisätiedot

HKL:N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU

HKL:N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU :N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU Kilpailuohjelma 1 KILPAILUKUTSU 1.1 Kilpailun järjestäjä ja tarkoitus Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos () tuottaa Helsingin seudun raitiovaunu-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (5) 3 Ilmoitusasiat Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätökset ja niihin liittyvät päätösten täytäntöönpanopäätökset sekä

Lisätiedot

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.09. 26.11.2010

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.09. 26.11.2010 KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.09. 26.11.2010 KILPAILUOHJELMA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä on 1960-luvun lopulla rakennettujen kahden pienkerrostalon täydennysrakentaminen,

Lisätiedot

ASEMANRANNAN YLEINEN TAIDEKILPAILU. Kilpailuohjelma. Kuva: Serum Arkkitehdit Oy, 2016, YIT Rakennus Oy

ASEMANRANNAN YLEINEN TAIDEKILPAILU. Kilpailuohjelma. Kuva: Serum Arkkitehdit Oy, 2016, YIT Rakennus Oy ASEMANRANNAN YLEINEN TAIDEKILPAILU Kilpailuohjelma Kuva: Serum Arkkitehdit Oy, 2016, YIT Rakennus Oy Viitesuunnitelma: Serum Arkkitehdit Oy, 2016 ASEMANRANNAN YLEINEN TAIDEKILPAILU Kilpailuohjelma Hämeenlinnan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2009 1(1) HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA 9.6.2009

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2009 1(1) HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA 9.6.2009 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2009 1(1) Kokousaika Tiistaina kello 8.00 9.15 Paikka Johtokunnan kokoushuone Salonki Olympiaranta 3 Läsnä Jäsenet Jaatinen Timo puheenjohtaja Aalto Olli varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 47 Määräalan ostaminen Östersundomista (Ultuna, Östersundom) HEL 2012-016491 T 10 01 00 Päätös A päätti oikeuttaa kiinteistölautakunnan tekemään liitteen 1 mukaisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 1 Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalveluiden puitesopimus 2016 2017, konsulttien valinta HEL 2015-011101 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää hylätä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 126 Ikkunan tiivistys- ja korjaustyöt, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013851 T 02 08 03 00 Päätös päätti oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (6) 583 Puitesopimus ilmanvaihtosuodattimien hankinnasta 2015 HEL 2015-012772 T 02 08 01 00 Päätös A B C D E F päätti hylätä Teknocalor Oy:n tarjouksen Käyttökustannuskorin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Tarkastuslautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Tarkastuslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Kokousaika 17:00-19:10 Kokouspaikka Tarkastusvirasto, Unioninkatu 25, kokoushuone Läsnä Jäsenet Rydman, Wille Arajärvi, Pentti Gayer, Patrik Haglund, Mia Holopainen,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus KILPAILUKUTSU Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu 1. Kilpailun järjestäjä Kouvolan kaupunki 2. Osallistumisoikeus Aalto yliopisto, Maisema-arkkitehtuuri, Otaniemi Hämeen ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Kilpailuaika on 9.9.2015-4.5.2016. Kilpailu julkistetaan Habitaren yhteydessä AHead! areenalla 9.9.2015 klo 13.45

Kilpailuaika on 9.9.2015-4.5.2016. Kilpailu julkistetaan Habitaren yhteydessä AHead! areenalla 9.9.2015 klo 13.45 SUOMI 100 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ Maamme täyttää sata vuotta 6.12.2017. Yksitoista vuotta nuorempi Isku haluaa muistaa synnyinseutujaan järjestämällä Muotoilukilpailun, joka juhlistaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (5) 4 Sosiaali- ja terveyslautakunnan kevätkauden kokousajat ja pöytäkirjan nähtävänäpito HEL 2013-000916 T 00 00 02 Päätös päätti esittelijän muutosesityksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 216 Keskustakirjaston projektinjohtourakka; urakoitsijan valinta HEL 2015-001242 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta 63/673 496, Töölönlahdenkatu 4-10 Päätös A päätti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2011 1 HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA 26.4.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2011 1 HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNTA 26.4.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2011 1 26.4.2011 HELSINGIN SATAMAN JOHTOKUNNAN KOKOUS Kokousaika Tiistaina 26.4.2011 kello 8.00 Paikka Johtokunnan kokoushuone Salonki Olympiaranta 3 HELSINGIN KAUPUNKI

Lisätiedot

Kilpailua koordinoi Someron kaupunki ja sivistyslautakunnan asettama taidekilpailuraati.

Kilpailua koordinoi Someron kaupunki ja sivistyslautakunnan asettama taidekilpailuraati. KILPAILUOHJELMA Someron kaupunki kutsuu taiteilijoita osallistumaan yleiseen ideakilpailuun, jonka tarkoituksena on löytää ehdotuksia Kiiruun koulukeskukseen sijoitettaviksi taideteoksiksi. Kilpailussa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (7) 103 Lasitustöiden laskutyöperusteet; puitesopimus HEL 2011-004959 T 02 08 02 00 Päätös A B Lautakunta päätti hylätä Puistolasi Oy:n tarjouksen myöhästyneenä.

Lisätiedot

Tartu ideaan 2015. Tartu ideaan -kilpailun säännöt ja arviointi. Maunu M. Korpela LL. Lic. (IPR), OTM (FIN, FR & EU)

Tartu ideaan 2015. Tartu ideaan -kilpailun säännöt ja arviointi. Maunu M. Korpela LL. Lic. (IPR), OTM (FIN, FR & EU) Tartu ideaan 2015 Tartu ideaan -kilpailun säännöt ja arviointi Maunu M. Korpela LL. Lic. (IPR), OTM (FIN, FR & EU) 1 Tartu ideaan -kilpailun säännöt 1. Kilpailun tarkoitus ja kesto Tartu ideaan -kilpailun

Lisätiedot

HELPOTUS KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 !!!"#$%&#$%"'!!!"%(%%(%"'!!!")*&%+)"' MUOTOILUKILPAILU 2011

HELPOTUS KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 !!!#$%&#$%'!!!%(%%(%'!!!)*&%+)' MUOTOILUKILPAILU 2011 HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 HELPOTUS KILPAILUTEHTÄVÄ HELPOTUS -muotoilukilpailu 2011 MUOTOILUKILPAILU on kaksivaiheinen tuotesuunnittelukilpailu, 2011

Lisätiedot

531 Hankintaoikaisut koskien Tampereen Taidemuseon alueen sekä Pyynikintorin yleistä kansainvälistä suunnittelukilpailua

531 Hankintaoikaisut koskien Tampereen Taidemuseon alueen sekä Pyynikintorin yleistä kansainvälistä suunnittelukilpailua Tampere Ote pöytäkirjasta 48/2017 1 (7) Kaupunginhallitus, 531, 11.09.2017 Kaupunginhallitus, 233, 24.04.2017 Kaupunginhallitus, 420, 19.06.2017 531 Hankintaoikaisut koskien Tampereen Taidemuseon alueen

Lisätiedot

Yleisen kilpailun mallit ja esimerkkiohjelma

Yleisen kilpailun mallit ja esimerkkiohjelma Yleisen kilpailun mallit ja esimerkkiohjelma Suomen Taiteilijaseuran mallikokoelmassa on yleisen kilpailun osalta julkaistu seuraavat kolme mallia, joita taidekilpailun järjestäjä voi käyttää mallina Suomen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (5) 158 Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:n hankintaoikaisuvaatimus HKL:n kiinteistöissä tehtävien arkkitehti- ja pääsuunnittelutöiden puitejärjestelystä HEL 2015-008728

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (6) 3 Katujen suunnittelun puitesopimus 2016-2017, konsulttien valinta Pöydälle 12.01.2016 HEL 2015-008566 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää sulkea Infrasuunnittelu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (5) 700 Kiinteistöviraston hallinto-osaston osastopäällikön virkaan valitseminen HEL 2013-001979 T 01 01 01 01 Päätös päätti valita kiinteistöviraston hallinto-osaston

Lisätiedot

Irrallisen valaisimen tai valaisinparin suunnittelu rakennushistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin Presidentinlinnaan tai Eduskuntataloon.

Irrallisen valaisimen tai valaisinparin suunnittelu rakennushistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin Presidentinlinnaan tai Eduskuntataloon. 1 KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1 Kilpailun järjestäjät ja tarkoitus 1.2 Kilpailutehtävä Sähkösuunnittelijat NSS ry, Suomen Valoteknillinen Seura ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ja Sähköteknisen Kaupan

Lisätiedot

Rakennusalan suunnittelukilpailun periaatteet

Rakennusalan suunnittelukilpailun periaatteet Rakennusalan suunnittelukilpailun periaatteet 1 Johdanto Tässä asiakirjassa esitettyjä periaatteita suositellaan käytettäväksi Suomessa järjestettävissä rakennusalan suunnittelukilpailuissa. Suunnittelukilpailun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2011 1 (5) Kiinteistölautakunta Vp/6 01.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2011 1 (5) Kiinteistölautakunta Vp/6 01.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2011 1 (5) 571 Kiinteistöviraston tonttiosaston apulaisosastopäällikön viran täyttäminen HEL 2011-003819 T 01 01 01 01 Päätös päätti valita kiinteistöviraston tonttiosaston

Lisätiedot