2000-luvun Moderni siirtolapuutarha-alue Lieksaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2000-luvun Moderni siirtolapuutarha-alue Lieksaan"

Transkriptio

1 Ideointiprojekti: 2000-luvun Moderni siirtolapuutarha-alue Lieksaan Aloitusseminaari Lieksassa ke klo TkT, arkkitehti Markku Karjalainen, Puurakentamisen ja puuarkkitehtuurin dosentti, Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasto, PUUSTUDIO

2 Lähtökohta: Siirtolapuutarha-ajatuksen Päivittäminen 2000-luvulle Kuva: Oulun Äimäraution siirtolapuutarha-alue

3 Yhteistyötahot Lieksan kaupunkikeskusyhdistys Lieksan kaupunginkanslia Lieksan tekninen palvelukeskus Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston Puustudio / valtakunnallinen Moderni puukaupunki -hanke ( ) Kainuun Etu Oy / Piha- ja ympäristörakentamisen PYR II -hanke

4 Ideointivaiheen tekijät ja työskentelytapa * Tekijöinä Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolta arkkitehtiylioppilaat: - Leena Paavilainen, K-02 - Sauli Kosonen, K-02 * Työ tehdään ohjattuna vaiheittaisena ideakilpailuna * Työskentelytavasta Puustudiolla on noin 14 vuoden kokemus * Tekijöille 10,0 opintoviikkoa (= 16,0 opintopistettä) euron stipendi hyväksytysti suoritetusta opinnäytetyöstä

5 Aikataulu Ideointiprojektin läpivienti 1/2009 5/2009 Aloitusseminaari Lieksassa 1. väliohjausseminaari klo Lieksassa 2. väliohjausseminaari klo Lieksassa Töiden palautus ja loppuseminaari 5/2009 (toukokuun lopussa) Työt esillä Kylä kelpaa -maaseutuasumisen messuilla Lieksassa Jatkosuunnittelu mahdollisena diplomityönä (kaavoitus, yksityiskohtainen rakennussuunnittelu) + Lieksan kaupungille optiona PYR II; piha- ja ympäristörakentamisen ideointiprojekti) 6/2009 >>> >>> Rakentamaan 2010

6 PYR II: Piha- ja ympäristörakentamisen ideakilpailu: Osallistujat: -Oulun yliopisto -TAIK -Pohjois-Karjalan AMK -Savonia AMK, Kuopion muotoiluakatemia -Lahden AMK

7 Kohdealue Lieksanjoen rannalla Lieksan kirkon (arkkitehti Reima Pietilä) viereisellä tontilla Pielisen museoaluetta vastapäätä Alueen koko on 2,17 hehtaaria Lieksan kaupungin omistuksessa (tilat ja ) >>> tarvittavat kartat toimitetaan tekijöille pikapuolin!

8

9 Ideointiprojektin tavoitteita Moderni, kestävää kehitystä tukeva, tulevaisuuteen suuntaava, energiatehokas, korkeatasoinen, viihtyisä ja kohtuuhintainen 2000-luvun siirtolapuutarha-alue EI TAVOITELLA: * hökkelikylää * omakotialuetta * sekavaa loma-asuntoaluetta HUOM! Projektilla on Lieksan kohdealuetta laajempi sekä kansallinen että kansainvälinen merkitys ja näkyvyys!

10 Ideointi kolmella eri tasolla: 1) Uuden ajan siirtolapuutarha-alueen tavoite-, sisältö- ja konsepti-ideointi, mahdollisuuksien kartoittaminen ja tutkiminen 2) Kohdealueen alueideasuunnitelma / visualisointi piha- ja ympäristörakentamisen periaatteista 3) Talotyyppi-idealuonnokset

11 1. yhteisohjaustilaisuuden asiakirjat Kirjallisuus- ja kuvaesimerkkitutkielma siirtolapuutarhakonseptin historiasta (mm. Tiina Reponen, diplomityö: Iisalmen Koljonvirran siirtolapuutarha TTY, arkkitehtuurin laitos) Idea 2000-luvun siirtolapuutarhaalueesta tavoite-, sisältö- ja konseptitasolla Lieksan alueen idealuonnos, 1:500 Ideaa havainnollistavaa teksti- ja kuvamateriaalia

12 2. Yhteisohjaustilaisuuden asiakirjat Tarkentunut aluesuunnitelma, 1:500 Talotyyppiluonnokset, 1:200 Alue- ja talotyypistöä havainnollistavaa piirustusmateriaalia; aksonometrisia piirroksia, sisä- ja ulkoperspektiivikuvia Ideavisualisointi piha- ja ympäristörakentamisen periaatteista

13 Luovutettavat loppuasiakirjat Aluesuunnitelma, 1:250 Talotyyppiluonnokset (pohjapiirrokset, leikkaukset, julkisivut), 1:100 Perspektiivi- ja aksonometrisia piirroksia yms. esitysmateriaalia tekijän harkitsemassa laajuudessa Selostus, josta ilmenee ratkaisun pääperiaatteet, talotyyppien pinta-alatiedot sekä kohdealueen rakentamisen tontti- ja aluetehokkuus

Puurakentaminen, energiatehokkuus ja lähilämpöverkot kuinka yhdistetään kaavoituksessa ja suunnittelussa?

Puurakentaminen, energiatehokkuus ja lähilämpöverkot kuinka yhdistetään kaavoituksessa ja suunnittelussa? Keskiviikko 27.10.2010 klo 13.25 13.45 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, Biotalouden keskus, Joensuu Lähilämpöverkoista ja uusista energiaratkaisuista liiketoimintaa matalaenergiarakentamisessa - hankeen

Lisätiedot

Tulevaisuuden opiskelijaasumisen

Tulevaisuuden opiskelijaasumisen ARA-päivä 2019 Ti 15.11.2019 klo 15.00 15.15 Scandic Marina Congress Center Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki Tulevaisuuden opiskelijaasumisen metsästäjät Markku Karjalainen Associate professor (rakennusoppi)

Lisätiedot

Moderni puurakentaminen

Moderni puurakentaminen 13.4.2012 WoodAcademy -tapahtuma, Kouvola ARKKITEHTUURI JA RAKENTAMINEN Moderni puurakentaminen Markku Karjalainen, kehittämispäällikkö TEM / MSO / Valtakunnallinen puurakentamisohjelma On kirjattu hallitusohjelmaan:

Lisätiedot

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin osasto, Puustudio, Moderni puukaupunki hanke Diplomityön esittely 16.06.2008

Lisätiedot

VAASA S WOODEN TOWER OF INNOVATION Architectural idea competition for TUT s School of Architecture students ( )

VAASA S WOODEN TOWER OF INNOVATION Architectural idea competition for TUT s School of Architecture students ( ) PUUPÄIVÄ 2018 Pe 2.11.2018 klo 10.30 11.00 Puuarkkitehtuuria -osaseminaari Helsinki, Messukeskus / Siipi / Sali 101ABC VAASA S WOODEN TOWER OF INNOVATION Architectural idea competition for TUT s School

Lisätiedot

Puurakentamisen RoadShow2012 -seminaarisarja Puurakentaminen valtiovallan näkökulmasta

Puurakentamisen RoadShow2012 -seminaarisarja Puurakentaminen valtiovallan näkökulmasta Puurakentamisen RoadShow2012 -seminaarisarja Puurakentaminen valtiovallan näkökulmasta Sixten Sunabacka, strateginen johtaja Markku Karjalainen, kehittämispäällikkö TEM / MSO / Valtakunnallinen puurakentamisohjelma

Lisätiedot

Esikaupunkitalo 2020 pientalokaupungin paluu. Asuntosuunnittelun ja puurakentamisen yhteisstudio 2016 / kurssiohjelma (ALUSTAVA)

Esikaupunkitalo 2020 pientalokaupungin paluu. Asuntosuunnittelun ja puurakentamisen yhteisstudio 2016 / kurssiohjelma (ALUSTAVA) VKO PÄIVÄ MITÄ TAPAHTUU HARJOITUSTYÖN VAIHE / TEEMA SYYS KE 14.9. Aloitusseminaari KAUPUNKI JA Klo 13 17 suunnittelualueella MAISEMA 37 Os. Akonlahdenkuja (analyysi, 1 referenssit, ) Ohjelma/vastuut Osatehtävä

Lisätiedot

Puurakentamisen RoadShow2012 -seminaarisarja Puurakentaminen valtiovallan näkökulmasta

Puurakentamisen RoadShow2012 -seminaarisarja Puurakentaminen valtiovallan näkökulmasta Puurakentamisen RoadShow2012 -seminaarisarja Puurakentaminen valtiovallan näkökulmasta Sixten Sunabacka, strateginen johtaja Markku Karjalainen, kehittämispäällikkö TEM / MSO / Valtakunnallinen puurakentamisohjelma

Lisätiedot

Piha- ja ympäristörakentamisen ideakilpailun aloitusseminaari keskiviikkona 25.4.2007 klo 9.00 alkaen Kajaanin kaupungin kirjastolla

Piha- ja ympäristörakentamisen ideakilpailun aloitusseminaari keskiviikkona 25.4.2007 klo 9.00 alkaen Kajaanin kaupungin kirjastolla Puun ja kiven mahdollisuudet piha- ja ympäristörakentamisessa kehittämishanke PÖYTÄKIRJA 14.5.2007 Piha- ja ympäristörakentamisen ideakilpailun aloitusseminaari keskiviikkona 25.4.2007 klo 9.00 alkaen

Lisätiedot

Asumisen klusterin Road Show Joensuussa 18.9.2012

Asumisen klusterin Road Show Joensuussa 18.9.2012 Asumisen klusterin Road Show Joensuussa Asukaslähtöinen asumisen kehittäminen Energia- ja elinkaaritehokkuus kaupunkiasumisen ja aluerakentamisen kohteissa Energiaviisas rakentaminen vuoteen 2020 (ERA

Lisätiedot

Suomalaisen puurakentamisen asema ja mahdollisuudet

Suomalaisen puurakentamisen asema ja mahdollisuudet Metsähallitus / Pilke Cafe 360 o -tilaisuus Ke 7.4.2016 klo 18.00 19.30 Malmitalo Ala-Malmin tori 1, Malmi, Helsinki Suomalaisen puurakentamisen asema ja mahdollisuudet Markku Karjalainen Associate professor

Lisätiedot

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015 KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.10. 4.12.2015 KILPAILUOHJELMA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä on 1980-luvun elementtikerrostalon julkisivujen ilmeen kohentaminen,

Lisätiedot

PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA

PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Anu Soikkeli Dosentti, arkkitehti Markku Karjalainen Dosentti, arkkitehti

Lisätiedot

Puukerrostalojen asukas- ja rakennuttajakyselyt 2000 ja 2017

Puukerrostalojen asukas- ja rakennuttajakyselyt 2000 ja 2017 PUUPÄIVÄ To 30.11.2017 klo 9.40 10.00 YM-seminaari; Puurakentamisen toimenpideohjelma Sali C, Wanha Satama, Helsinki Puukerrostalojen asukas- ja rakennuttajakyselyt 2000 ja 2017 Markku Karjalainen Associate

Lisätiedot

HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU

HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU I D E A K I L P A I L U O P I S K E L I J O I L L E 12.4.-29.09.2017 ALUSTAVA OHJELMA 6.4.2017 1 Kilpailukutsu 1.1 Kilpailun järjestäjä, tarkoitus ja luonne

Lisätiedot

PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIL HIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011

PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIL HIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 PUUN MAHDOLLISUUDET LÄHIL HIÖTALOJEN KORJAAMISESSA JA LISÄRAKENTAMISESSA Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Anu Soikkeli Dosentti, arkkitehti Markku Karjalainen Dosentti, arkkitehti

Lisätiedot

PPSHP ENSIHOITOPALVELU

PPSHP ENSIHOITOPALVELU PPSHP ENSIHOITOPALVELU Ensihoitopäällikkö Iiro Anttila Taustaa Apulaisoikeuskanslerin päätös 15.1.2007 (Dnro 1/50/2007) Johtopäätökset palvelutasosta ei ole yhtenäisiä määrittelyjä sairaankuljetuspalvelun

Lisätiedot

Kuvat 142-143. Espoo/Säterinmetsä (Lahti 2001). Alue on vasta rakenteilla ja ensimmäiset rakennukset ovat valmistuneet 1999 (kaavoittaja: Lauri

Kuvat 142-143. Espoo/Säterinmetsä (Lahti 2001). Alue on vasta rakenteilla ja ensimmäiset rakennukset ovat valmistuneet 1999 (kaavoittaja: Lauri Kuvat 142-143. Espoo/Säterinmetsä (Lahti 2001). Alue on vasta rakenteilla ja ensimmäiset rakennukset ovat valmistuneet 1999 (kaavoittaja: Lauri Tuokko). Talotyyppi on eurooppalaista kaupunkirivitalomallia,

Lisätiedot

VITAL-hanke

VITAL-hanke VITAL-hanke 1.1.2013-31.12.2014 Kyläpäällikkötapaaminen Vihtijärvi 19.11.2016 Kaarina Pullinen, Vihtijärven kyläyhdistys ry VITAL-hankkeen tarve ja tarkoitus Tarve kylien omaehtoiseen kehittämiseen kyläsuunnitelmien

Lisätiedot

SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN

SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN ENSIMMÄINEN YHTEISOHJAUS Nauhat Ruudut Viuhkat Saaret ENSIMMÄINEN YHTEISOHJAUS Nauhat Ruudut Viuhkat Saaret TOINEN YHTEISOHJAUS SIIRTOLAPUUTARHA-ALUE

Lisätiedot

Puun uudet käyttömahdollisuudet Markku Laukkanen KYAMK 4.3.2015

Puun uudet käyttömahdollisuudet Markku Laukkanen KYAMK 4.3.2015 Puun uudet käyttömahdollisuudet Markku Laukkanen KYAMK 4.3.2015 Palataan metsään Suomessa ennen: koskivoimaa, työvoimaa ja puuta Teknologia, osaaminen, osaajat ja pääomat tuotiin Nyt: kaikki ovat

Lisätiedot

Perinteinen suomalainen puukaupunki esikuvana nykyasuntorakentamiselle

Perinteinen suomalainen puukaupunki esikuvana nykyasuntorakentamiselle Perinteinen suomalainen puukaupunki esikuvana nykyasuntorakentamiselle Puu on historiallisesti katsoen ollut kulttuurissamme käytetyin ja tärkein rakennusmateriaali. Puuta on ollut helposti saatavilla

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

56139, Tilapioneerit projektikurssi tilapäiskäytöistä aluekehittämisessä, 5 op http://tilapioneerit.fi/ Kurssin tiedot ja ennakkotehtävä

56139, Tilapioneerit projektikurssi tilapäiskäytöistä aluekehittämisessä, 5 op http://tilapioneerit.fi/ Kurssin tiedot ja ennakkotehtävä 56139, Tilapioneerit projektikurssi tilapäiskäytöistä aluekehittämisessä, 5 op http://tilapioneerit.fi/ Kurssin tiedot ja ennakkotehtävä Kurssin tiedot Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu kaikkien Helsingin

Lisätiedot

CV 1 2 / 2 0 1 2 JORDAN TAINA HENKILÖTIEDOT YLEMPI KOULUTUS JATKO- OPINNOT TEHTÄVÄT. Sähköpostiosoite. Tärkeimmät oppiaineet ja

CV 1 2 / 2 0 1 2 JORDAN TAINA HENKILÖTIEDOT YLEMPI KOULUTUS JATKO- OPINNOT TEHTÄVÄT. Sähköpostiosoite. Tärkeimmät oppiaineet ja HENKILÖTIEDOT Puhelin Sähköpostiosoite JORDAN TAINA 040 552 4846 YLEMPI KOULUTUS Tutkinnon nimi Tutkinnon nimi Arkkitehti 2000 Tampereen teknillinen korkeakoulu, TKK Rakennusarkkitehti 1991 Tampereen teknillinen

Lisätiedot

Puurakentamisen tulevaisuuden näkymät

Puurakentamisen tulevaisuuden näkymät PUUNET Teemakoulutus: Massiivipuurakenteiden hyödyntäminen julkisessa ja kerrostalorakentamisessa Pe 23.9.2016 klo 12.00 16.00 Ympäristötalo, Solistinkatu 2, OULU Puurakentamisen tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin markkinointiviestintä 2013-2014

Iisalmen kaupungin markkinointiviestintä 2013-2014 Iisalmen kaupungin markkinointiviestintä 2013-2014 26.2.2013 Kaupunkistrategia 2020 Visio: - Korkeatasoinen palveluvarustus - Monipuolinen elinkeinorakenne ja vahva yrittäjyys - Erinomaiset yhteydet -

Lisätiedot

NAANTALIN ELINKEINOPALVELUT

NAANTALIN ELINKEINOPALVELUT NAANTALIN ELINKEINOPALVELUT NAANTALIN ELINKEINOPALVELUT KAAVIONA NAANTALIN ELINKEINOPALVELUT Toimintaedellytysten parantaminen Naantalin Matkailu Oy Neuvontapalvelut Elinkeinoryhmä Kaavoitus- ja maankäyttö

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS

RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN PIIPSJÄRVEN KYLÄN TILOJA SOUTULA 46:20 JA SURFIRANTA 46:12 KOSKEVA RANTA-ASEMAKAAVA Kaavan päiväys: 26.6.2012

Lisätiedot

KILPAILUOHJELMA (päivitetty 26.4.2007) 25.4.2007 14.11.2007 PIHA- JA YMPÄRISTÖRAKENTAMISEN TUOTEIDEAKILPAILU

KILPAILUOHJELMA (päivitetty 26.4.2007) 25.4.2007 14.11.2007 PIHA- JA YMPÄRISTÖRAKENTAMISEN TUOTEIDEAKILPAILU PIHA- JA YMPÄRISTÖRAKENTAMISEN TUOTEIDEAKILPAILU KILPAILUOHJELMA (päivitetty 26.4.2007) 25.4.2007 14.11.2007 Ideakilpailu on Kainuun Etu Oy:n hallinnoiman Puun ja kiven mahdollisuudet piha- ja ympäristörakentamisessa

Lisätiedot

Thesis-hankkeen tavoitteet

Thesis-hankkeen tavoitteet Thesis-hankkeen tavoitteet Kehittää opinnäytetöiden laatua Vahvistaa opinnäytetyökulttuuria ammattikorkeakouluissa Lisätä ammattikorkeakoulussa suoritettujen tutkintojen tunnettuutta ja tuoda esille niiden

Lisätiedot

HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke

HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke POHJOISSAVOLAISTA ELÄINAINESTA HUIPULLE! HAKA NOSTAA HAKA-hanke 2000-2005 HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke tavoitteena on vahvistaa pohjoissavolaista eläinainesta ja tehdä siitä kansallisesti ja

Lisätiedot

JUHANI KARANKA Y H D Y S K U N T A S U U N N I T T E L U N P A I N O V O I M A K E N T T Ä

JUHANI KARANKA Y H D Y S K U N T A S U U N N I T T E L U N P A I N O V O I M A K E N T T Ä JUHANI KARANKA JUHANI KARANKA Y H D Y S K U N T A S U U N N I T T E L U N P A I N O V O I M A K E N T T Ä JUHANI KARANKA O T A N I E M I JUHANI KARANKA H E L S I N K I JUHANI KARANKA M E R I H A K A JUHANI

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

Puurakentamisen osaaminen. Kehitysasiantuntija Petri Heino

Puurakentamisen osaaminen. Kehitysasiantuntija Petri Heino Puurakentamisen osaaminen Kehitysasiantuntija Petri Heino Osaamiskartoitushanke Hankkeessa kartoitetaan: puurakentamisen kansallinen osaaminen sekä osaajat rakentamisen koulutuksen nykytila puurakentamisen

Lisätiedot

Työn tilaaja on Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto.

Työn tilaaja on Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Kaupunkisuunnitteluvirasto Työohjelma asemakaavaosasto Itäinen toimisto TKa/Sna 29.4.2009 HERTTONIEMEN METROASEMAN JA KAUPPAKESKUKSEN IDEAKILPAILUN JATKOTYÖ Viitesuunnitelma ja rakennetekninen esisuunnitelma

Lisätiedot

Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa

Aika klo Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, Vantaa Aika klo 8.30 11.10 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, rakennusvalvontajohtajan vs. Timo Karen, kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS KAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tehneet seuraavan asemakaavan muuttamista koskevan sopimuksen: 1. Sopijaosapuolet: Sotkamon kunta (y-tunnus: 0189766-5), Markkinatie

Lisätiedot

Puurakentaminen Tampereella HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SYYSSEMINAARI 2017

Puurakentaminen Tampereella HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SYYSSEMINAARI 2017 Puurakentaminen Tampereella HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SYYSSEMINAARI 2017 28.11.2017 Puurakentamisen edistämisohjelma 2016-2020 Puurakentamisen yhteistyösopimus Tampere TTY TEM TAMK LUKE Puukerrostalot Koulut,

Lisätiedot

ASUNTOMESSUT TAMPEREELLA 13.7.-12.8.2012

ASUNTOMESSUT TAMPEREELLA 13.7.-12.8.2012 ASUNTOMESSUT TAMPEREELLA 13.7.-12.8.2012 ASUNTOMESSUT ON SUURTAPAHTUMA Viime kesänä kävijöitä 127.546 Aikuisväestöstä 98 % tuntee tapahtuman Asuntomessut Tampereella 43. asuntomessutapahtuma Järjestäjinä

Lisätiedot

PSOAS:n opiskelija-asuntokilpailu Huomisen opiskelijakoti

PSOAS:n opiskelija-asuntokilpailu Huomisen opiskelijakoti PSOAS:n opiskelija-asuntokilpailu Huomisen opiskelijakoti 2.4. 10.8.2007 KILPAILUOHJELMA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä on vuonna 1969 rakennetun ja vuonna 1993

Lisätiedot

Yrittäjyys kukkasidonnassa

Yrittäjyys kukkasidonnassa Yrittäjyys kukkasidonnassa 31.1.2012 Hereillä! Ydintuote- ja ydinpalvelu; kestävä kehitys, helppous Hinta; kannattavuus, oman työn arvostus Saatavuus; jakelukanavat Markkinointiviestintä; viestintä ja

Lisätiedot

ARKKITEHTUURIN TULEVAISUUS TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA

ARKKITEHTUURIN TULEVAISUUS TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA ARKKITEHTUURIN TULEVAISUUS TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA ARKKITEHTUURIN LAITOS TUOTANTOTALOUDEN JA RAKENTAMISEN TIEDEKUNTA ARKKITEHTUURIN LAITOKSEN

Lisätiedot

563351 Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat Kurssin tiedot ja ennakkotehtävän ohjeistus (2014)

563351 Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat Kurssin tiedot ja ennakkotehtävän ohjeistus (2014) 563351 Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat Kurssin tiedot ja ennakkotehtävän ohjeistus (2014) 1 KURSSIN TIEDOT Kurssin nimi: 563351, Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat (5 op) Kohderyhmä: Maantieteen pääaineopiskelijat,

Lisätiedot

Puurakentamisen osaamisen kipupisteet. Puupäivillä 2010 Kehitysasiantuntija Petri Heino

Puurakentamisen osaamisen kipupisteet. Puupäivillä 2010 Kehitysasiantuntija Petri Heino Puurakentamisen osaamisen kipupisteet Puupäivillä 2010 Kehitysasiantuntija Petri Heino Pohj.-Karjalasta energiatehokkaan puurakentamisen edelläkävijä Puurakentamisen koordinaatiohanke: 1) Puurakentamiseen

Lisätiedot

Mäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu osana pike-konseptia

Mäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu osana pike-konseptia Mäntyharjun keskustavisiot ideakilpailu osana pike-konseptia EKK ry:n kevätseminaari 20.3.2014 Lieksa Martti Wilhelms Projektipäällikkö Mäsek Oy / Mäntyharju Mäntyharjun keskustan kehittäminen Projektin

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA SARI NIEMI IISALMEN KAUPUNKI 8.5.2012 Safa-palkinto 2011 Omaleimaisuutta ja perinteitä vaalivasta yhdyskuntasuunnittelusta IISALMI KUOPIO 85

Lisätiedot

Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti. Markus Makkonen, arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit

Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti. Markus Makkonen, arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit Aika klo 8.30 10.02 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö

Lisätiedot

opiskelijoiden harjoittelun ja ohjauskorvaukset - uudet toimintamallit Satakuntaan - keskustelutilaisuus Anne Laine

opiskelijoiden harjoittelun ja ohjauskorvaukset - uudet toimintamallit Satakuntaan - keskustelutilaisuus Anne Laine Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden harjoittelun ja työssäoppimisen i ohjauskorvaukset - uudet toimintamallit Satakuntaan - keskustelutilaisuus Anne Laine Pori 31.1.2012 1 KOULUTUSKORVAUSJÄRJESTELMÄ

Lisätiedot

luonnos 8.1.14/hm, ah, ml Vanhusten asumispalveluiden palvelutasomääritykset vuodelle 2014

luonnos 8.1.14/hm, ah, ml Vanhusten asumispalveluiden palvelutasomääritykset vuodelle 2014 Kuopion kaupunki Asiakirjan nimi 1 (5) luonnos8.1.14/hm,ah,ml Vanhustenasumispalveluidenpalvelutasomäärityksetvuodelle2014 Kuopionkaupunginvanhus-javammaispalvelujenpalveluohjausyksikkö,asumispalvelutja

Lisätiedot

Alajärven Kullanmutkan ja koulukeskuksen alueen kehittämisehdotus. Senni Sorri 21.9.2012

Alajärven Kullanmutkan ja koulukeskuksen alueen kehittämisehdotus. Senni Sorri 21.9.2012 Alajärven Kullanmutkan ja koulukeskuksen alueen kehittämisehdotus Senni Sorri 21.9.2012 Senni Sorri 21.9.2012 / Tampereen teknillinen yliopisto / Arkkitehtuurin laitos Moderni puukaupunki -hankkeen diplomityöprojekti

Lisätiedot

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.09. 26.11.2010

KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.09. 26.11.2010 KERROSTALON KORJAUKSEN IDEAKILPAILU 23.09. 26.11.2010 KILPAILUOHJELMA 1. Kilpailukutsu 1.1 Kilpailutehtävä ja kilpailun järjestäjä Tehtävänä on 1960-luvun lopulla rakennettujen kahden pienkerrostalon täydennysrakentaminen,

Lisätiedot

Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;

Lisätiedot

Valtakunnallinen Moderni puukaupunki -hanke (1997 2013)

Valtakunnallinen Moderni puukaupunki -hanke (1997 2013) * Päivitetty 13.1.2010* Valtakunnallinen Moderni puukaupunki -hanke (1997 2013) Tämä teksti on tarkoitettu Moderni puukaupunki osahankkeiden ja muiden puurakentamisen pilottikohteiden tueksi sekä tiedoksi

Lisätiedot

Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke

Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke Sosionomi (AMK) osaaminen alan työkentillä -hanke Hankkeen tavoitteet On määritellä sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen tuottama työmarkkinoiden tulevaisuuden tarpeita vastaava osaaminen. Projektissa

Lisätiedot

Eero Nousiainen. Tekniikan yksikkö Tietotekniikan osasto. Projektiperustainen opetus ja oppiminen

Eero Nousiainen. Tekniikan yksikkö Tietotekniikan osasto. Projektiperustainen opetus ja oppiminen Eero Nousiainen Tekniikan yksikkö Tietotekniikan osasto Projektiperustainen opetus ja oppiminen FILOSOFIAA Maailma muuttuu Ihmiset muuttuvat Opiskelijat muuttuvat Opettajat ja opetusmenetelmät muuttuvat?

Lisätiedot

3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma

3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma keltainen rajaus = ohjeellinen kilpailualue Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma Hyvinkäällä on parhaillaan käynnissä kansainvälinen Europan 15-suunnittelukilpailu, jossa nuoret kaupunkisuunnittelijat ideoivat

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2

Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 LUONNOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOSKARTTA NRO xxxxxx PÄIVÄTTY xx.xx.2015 Asemakaavan muutos koskee: Helsingin kaupungin 10. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin 250 tonttia 2 Kaavan

Lisätiedot

Kruunusillat joukkoliikenneyhteys

Kruunusillat joukkoliikenneyhteys Kruunusillat joukkoliikenneyhteys Tiedonhallinta Ville Alajoki Kruunusillat, joukkoliikenneyhteys Keskustan raitiotien päätepysäkki Katu-, raitiotieyhteydet Nihdissä Katu-, raitiotieyhteydet keskustasta

Lisätiedot

Suomalaisen puurakentamisen asema, mahdollisuudet ja uusimmat esimerkit

Suomalaisen puurakentamisen asema, mahdollisuudet ja uusimmat esimerkit Tiistai 15.5.2018 klo 17.00 Panimoravintola Koulu Eerikinkatu 18, TURKU Suomalaisen puurakentamisen asema, mahdollisuudet ja uusimmat esimerkit Markku Karjalainen Associate professor (rakennusoppi) Puurakentamisen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093

Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093 YMPÄRISTÖPALVELUT Kaavoitus Lausuntopyyntö 7.11.2016 Pohjois-Pohjanmaan museo Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lausuntopyyntö asemakaavoituksen edellytyksistä korttelissa 8093 Kempeleen

Lisätiedot

PUISTO-projekti koululaiset suunnittelun osallisina Lapset kaupungissa -seminaari , Eini Vasu arkkitehti SAFA

PUISTO-projekti koululaiset suunnittelun osallisina Lapset kaupungissa -seminaari , Eini Vasu arkkitehti SAFA PUISTO-projekti koululaiset suunnittelun osallisina Lapset kaupungissa -seminaari 23.9.2016, Eini Vasu arkkitehti SAFA Tausta Lasten ja nuorten osallistumista ympäristön suunnitteluun ja heitä koskevaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kiinteistölautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kiinteistölautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (6) 210 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Hakaniemenrannassa sijaitsevan alueen varaamiseksi AB Invest AS:lle (Kallio, Siltasaari) HEL 2016-004071

Lisätiedot

Esitystekniikoita ja visualisoinnin workflow

Esitystekniikoita ja visualisoinnin workflow 1 / 43 Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto Esitystekniikoita ja visualisoinnin workflow Miksi? 2 / 43 piirustuksilla arkkitehti kommunikoi muille suunnitelmasta (esim. skabat) eläydyttävä

Lisätiedot

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 18.3.2008 JOUTSAN KUNTA NIINNIEMEN ASEMAKAAVA Luonnos 18.3.2008 Korttelit 1-7 sekä niihin liittyvät lähivirkistys-, liikenne-, katu- ja vesialueet i 1 TIIVISTELMÄ 2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY

Lisätiedot

SUOMI AREENA 1 Sadan tunnin SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSKILPAILU Arkkitehtuurin laitos, puuarkkitehtuuri SUUNNITTELUTEHTÄVÄ:

SUOMI AREENA 1 Sadan tunnin SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSKILPAILU Arkkitehtuurin laitos, puuarkkitehtuuri SUUNNITTELUTEHTÄVÄ: SUOMI AREENA 1 SUUNNITTELUTEHTÄVÄ: Arkkitehtiopiskelijoille järjestettävän ideakilpailun tehtävänä on suunnitella tapahtumalava katsomoineen Porissa kesällä 2017 järjestettävälle Suomi Areena -tapahtumalle.

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

LIEKSAN MODERNI SIIRTOLAPUUTARHA-ALUE

LIEKSAN MODERNI SIIRTOLAPUUTARHA-ALUE LIEKSAN MODERNI SIIRTOLAPUUTARHA-ALUE Ryhmäpuutarha, tai suvi- tai perhepuutarha, joksi sitä myös nimitetään, on, niinkuin nimestäkin käy ilmi, ryhmä samalla paikalla ja useimmiten yhteisessä aitauksessa

Lisätiedot

Pöytäkirja :t 4 7 12.2.2015

Pöytäkirja :t 4 7 12.2.2015 Aika klo 8.30 10.18 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Arja-Liisa Järvineva rakennusvalvontajohtajan vs. puheenjohtaja Hannu Jaakkola, arkkitehti Jari Viherkoski, arkkitehti Timo

Lisätiedot

KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU

KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU TIEDOTE SIVU (1/3) JULKAISUVAPAA 4.12.2009 KLO 14.30 KOLIN KANSALLISPUISTON TOIMINTA- JA PALVELUKESKUS ARKKITEHTUURIKUTSUKILPAILU 23.6.- 13.10.2009 Kahden kilpailutyön parhaat ominaisuudet yhdistämällä

Lisätiedot

Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava

Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava Opiskelijakilpailu 22.11.2018 12.2.2019 1. Kilpailutekniset tiedot Pandakaupunki Ähtärin esiintymislava Ähtärin kaupunki järjestää yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto

Lisätiedot

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015 Nuoria infratöihin uutiskirje 2 / 2015 Tiivistelmä Mitä tehty - Maarakennuskoneenkuljettajan RekryKoulutus - Infra-alan tunnetuksi tekeminen - Messuja ja tapahtumia Suunnitelmia & suuntaviivoja vuodelle

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS

RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN PIIPSJÄRVEN KYLÄN TILOJA SOUTULA 46:20 JA SURFIRANTA 46:12 KOSKEVA RANTA-ASEMAKAAVA Kaavan päiväys: Kuva Hannu

Lisätiedot

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN OH JELMA

SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN OH JELMA 3.4.2008 SAAMELAISKULTTUURIKESKUS ARKKITEHTUURIKILPAILUN OH JELMA sisällysluettelo 1. KILPAILUKUTSU 2. KILPAILUTEKNISET TIEDOT 3. KILPAILUTEHTÄVÄ 4. EHDOTUSTEN LAADINTAOHJEET 1 2 1. KILPAILUKUTSU 1.1 KILPAILUN

Lisätiedot

Orientoiva jakso - toteutus

Orientoiva jakso - toteutus Orientoiva jakso - toteutus AppreA oppisopimus 40+ Projektin loppuseminaari 25.10.2007 Kristiina Salminen ja Leena Saarinen Vantaan Ammattiopisto Varia Ryhmät Vanhustyön erikoisammattitutkinto, oppisopimuksella

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY OULUN KARHUNKEDONTIE

KIINTEISTÖ OY OULUN KARHUNKEDONTIE KIINTEISTÖ OY OULUN KARHUNKEDONTIE Karhunkedontie 9, 90420 OULU HALLITILAA SÄILYTTÄMISEEN, HARRASTAMISEEN JA YRITTÄMISEEN MYYNTIESITE 12.6.2012 KARHUNKEDONTIEN HALLITILOISSA SÄILYTÄT OMAISUUTTASI HUOLETTOMASTI

Lisätiedot

Pielisen Messu ja Yrittäjäyhdistys ry 16.5.2015

Pielisen Messu ja Yrittäjäyhdistys ry 16.5.2015 PIELISEN MESSUT 2015 VALTIMOLLA ULKO OSASTOPAIKAT Pielisen Messu ja Yrittäjäyhdistys ry 16.5.2015 ALUE/OS.NRO OSASTON KOKO HINTA (ALV0%) HUOM A: Valtimotalo edusta, kiveysja nurmialueet A1 7,2x10m= 72m2

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely LOPPURAPORTTI 18.12.2015 Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna 2013. Sivusto perustettiin

Lisätiedot

Tornion kaupunkistrategia

Tornion kaupunkistrategia Tornion kaupunkistrategia 2014-2017 TIIVISTELMÄ Hyväksytty Tornion kaupunginvaltuusto 25.11.2013 101 Tornion kaupunkistrategia Kaupungin päästrategia, joka sisältää kaupungin kehittämisen yleiset suuntaviivat

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Siimes) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto

Lisätiedot

Torstai 22.03.2012 kello 17.00 18.20. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Torstai 22.03.2012 kello 17.00 18.20. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2012 KOKOUSAIKA Torstai 22.03.2012 kello 17.00 18.20 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan?

Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan? Miten suomalaiset haluavat asua - ja miten vaatimuksiin vastataan? Asuntomarkkinat 2011 20.1.2011 Aija Staffans Aalto-yliopisto Arkkitehtuurin laitos IDENTITEETTI PALVELUT JA YHTEYDET SOSIAALINEN YMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Pöytäkirja 12 /2015 :t 53-64 5.11.2015. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 5.11.2015 klo 8.30 11.32 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa

Pöytäkirja 12 /2015 :t 53-64 5.11.2015. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 5.11.2015 klo 8.30 11.32 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Aika klo 8.30 11.32 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Muut osallistujat Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja vs. Sirkka Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 3919/10.02.03/2011 134 Röylä, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Pakankylän kartano, aluenumero 710100 Valmistelijat / lisätiedot: Ollus Christian,

Lisätiedot

Arkkitehtuurin perusteet 2B ARK-A Rakennusopin perusteet 2B ARK-A3503 Harjoitustyö kevät 2017

Arkkitehtuurin perusteet 2B ARK-A Rakennusopin perusteet 2B ARK-A3503 Harjoitustyö kevät 2017 ARKKITEHTUURIN PERUSTEET 2B & RAKENNUSOPIN PERUSTEET 2B YHTEISTYÖKURSSI KEVÄT 2017 SISÄLTÖ JA TAVOITTEET Arkkitehtuuri on rakentamisen taidetta. Hyvä arkkitehtuuri syntyy kyvystä ymmärtää ihmisen, luonnonvoimien,

Lisätiedot

Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha)

Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha) Asemakaavamuutos A-2619 Keski-Lahti, Rautatienkatu 18 (Rajasen kulma, Piironki, Oskarin piha) Luonnosvaihtoehtojen havainnollistava aineisto 19.11.2014 Tekninen ja ympäristötoimiala/ Maankäyttö/ Kaupunkisuunnittelu/

Lisätiedot

Taustaa 1/3. Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä)

Taustaa 1/3. Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä) Taustaa 1/3 Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä) 126 000 sosiaalihuollon avopalveluissa 82 000 sosiaalihuollon laitospalveluissa 188 000 terveyspalveluissa

Lisätiedot

Tutkimuksella tuottavuutta ja uutta kilpailukykyä kiinteistö- ja rakennusalalle

Tutkimuksella tuottavuutta ja uutta kilpailukykyä kiinteistö- ja rakennusalalle Tutkimuksella tuottavuutta ja uutta kilpailukykyä kiinteistö- ja rakennusalalle Arto Saari Rakennustuotannon ohjauksen professori, TkT RAKENNUSTEKNIIKAN LAITOKSEN VUOSIPÄIVÄ, RAKSA 3.0 - Rakennusalan uudistuva

Lisätiedot

Kotimaiset ja kansainväliset puurakentamiseen liittyvät yhteistyöverkostot

Kotimaiset ja kansainväliset puurakentamiseen liittyvät yhteistyöverkostot Kotimaiset ja kansainväliset puurakentamiseen liittyvät yhteistyöverkostot Verkostojen kartoittaminen Puu-Hubi-toimintamallin kehittämiseksi (2012-2015) Alueellinen yhteistyöverkosto, Puu-Hubi Puu-Hubi

Lisätiedot

KAUPPAKATU 13. asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki)

KAUPPAKATU 13. asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki) KAUPPAKATU 13 asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS 16.1.2019 Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki) tilaisuuden kulku 1. Asemakaavahankkeen esittely - lähtökohdat - tavoitteet - suunnittelu-

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Haapolahti) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti Aika klo 8.30 10.45 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Weckman, rakennuslupajaoston varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Yhteistoimintamalli, jossa TE-toimisto,

Lisätiedot

Tiivistelmä kandidaatin opinnäytetyöstä

Tiivistelmä kandidaatin opinnäytetyöstä OULUN YLIOPISTO Arkkitehtuurin tiedekunta Tiedekunta Teknillinen tiedekunta Tekijä pu Pahta Tiivistelmä kandidaatin opinnäytetyöstä Koulutusohjelma Arkkitehtuuri Työn ohjaaja Si Hirvonen-Kantola Työn nimi

Lisätiedot

Siirtyminen vuoden 2005 tutkintosääntöön

Siirtyminen vuoden 2005 tutkintosääntöön Siirtyminen vuoden 2005 tutkintosääntöön Vuoden 2005 tutkintosäännön mukainen tutkinto: Tekniikan kandidaatti = 180 op Arkkitehti / Maisema-arkkitehti = 120 op Yhteensä 300 op Vuoden 1995 tutkintosäännön

Lisätiedot