Huom! TETOLAn, LANULAn ja SIVELAn toiminta-avustuskokonaisuuksia on avustusuudistuksen myötä ryhmitelty uudelleen vuoden 2015 hakuun.
|
|
- Joonas Mäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tampereen kaupungin toiminta-avustushakemus vuodelle 2015 Vuoden 2015 toiminta-avustusta haetaan klo mennessä. Hakemus tulee toimittaa E- lomakkeella sähköiseen tietokantaan tai kirjallisesti kaupungin kirjaamoon (osoite viimeisellä sivulla) määräaikaan mennessä. Liitteet toimitetaan kirjallisena. Jokaisessa liitteessä tulee selkeästi lukea avustusta hakevan yhteisön nimi. Myöhässä saapuneet hakemukset jätetään tutkimatta. Toimitettuja liitteitä ja muuta materiaalia ei palauteta! Täytetään alle, mitä avustusta haetaan. Yhdellä lomakkeella voi hakea ainoastaan yhtä avustusta. Samaan toimintaan ei voi hakea avustusta useasta eri avustuskokonaisuudesta, yksi hakemus riittää. IKILA = Ikäihmisten palvelujen lautakunta LANULA = Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta SIVELA = Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta TETOLA = Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta Huom! TETOLAn, LANULAn ja SIVELAn toiminta-avustuskokonaisuuksia on avustusuudistuksen myötä ryhmitelty uudelleen vuoden 2015 hakuun. Avustuskokonaisuudet Ikäihmisten palvelujen toiminta-avustus (IKILA) Perheitä tukevan työn toiminta-avustus (myös varhaiskasvatuksen) (LANULA) Aiemmin nimellä Sosiaalija terveyspalvelujen toiminta-avustukset erityisesti lapsille ja nuorille suunnattuun toimintaan Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen toiminta-avustus (LANULA) Nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämisen toiminta-avustus (LANULA) Festivaalien ja suurten yleisötapahtumien toiminta-avustus (SIVELA) Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustus (SIVELA) Kulttuuriharrastusyhdistysten toiminta-avustus (SIVELA) Maahanmuuttajayhdistysten toiminta-avustus (SIVELA) Liikuntapalvelujen toiminta-avustus (SIVELA) Sosiaali- ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten toiminta-avustus (TETOLA) Aiemmin nimellä 'Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä potilasyhdistysten toiminta-avustukset Ehkäisevän päihdetyön toiminta-avustus (TETOLA) Eläinsuojelutyön toiminta-avustus (TETOLA) Soveltavan liikunnan (erityisliikunnan) toiminta-avustus (TETOLA) 1. Hakijayhteisön yhteystiedot Yhteisön nimi: Yhteisön lähiosoite: (Mikäli yhteisön postin vastaanottaa yhdistyksen toimihenkilö, ilmoitetaan yhdistyksen osoitekentässä myös postin vastaanottajan nimi. Esimerkiksi c/o Matti Mallikas, Järjestötie 1.) Postinumero ja -toimipaikka: Hakijayhteisön rekisteröintivuosi ja numero TAI Y-tunnus: Päätös avustuksesta lähetetään alla olevaan sähköpostiosoitteeseen (korvaa paperisen päätösotteen): _ 1
2 2. Tilitiedot IBAN-muodossa Pankin BIC-koodi: IBAN-koodi: FI Myönnetyt avustukset maksetaan tässä kohdassa ilmoitetulle yhdistyksen tilille. IBAN on kansainvälinen tilinumero, joka koostuu 18 numerosta. Virallinen siirtymäaika Suomessa on päättynyt joten vanhan mallisia tilinumeroita ei voi enää käyttää. 3. Avustusasiain hoitajan tiedot Yhteisön yhdyshenkilön nimi, joka hoitaa avustusasiaa: : : Yhteystietoja saa käyttää kaupungin omasta toiminnasta tiedottamiseen (esimerkiksi avustukset, kaupungin ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö) Yhteystietoja saa luovuttaa kaupungin sidosryhmien käyttöön (esimerkiksi muut oman alan yhteisöt) 4. Toiminta-avustusanomus Avustussumma, jota haetaan (euroa): Lyhyt kuvaus yhteisön toiminnasta vuonna 2015 ja avustuksen käyttötarkoitus: 5. Toimintatiedot (liikuntapalvelujen avustusta anovat eivät täytä kohtaa 5) A) Hakijayhteisön jäsenmäärä edellisenä toimintakautena (lkm) Hakijayhteisön toimijoiden kokonaismäärä edellisenä toimintakautena (lkm), joista naisia (lkm) VASTAA VAIN KOHTAAN B1 TAI B2 (ei molempiin) B1) Toimintaan osallistuvien toimijoiden käyntikerrat viikossa B2) Toimintaan osallistuvien toimijoiden käyntikerrat kuukaudessa C) Yhteisön itse järjestämät yleisötilaisuudet Tampereella (lkm) D) Tampereella järjestettyihin yleisötilaisuuksiin osallistuneiden kävijämäärä yhteensä 2
3 6. VAIN Festivaalien ja suurten yleisötapahtumien toiminta-avustusta anovat täyttävät Tampereen kaupungilla on käytössään omakustanteisia käyttöpäiviä Tullikamarin Pakkahuoneelle vuodelle 2015, joita Tampereen kaupunki voi myöntää yhteistyökumppaneidensa käyttöön. Omakustannepäivän hinta tapahtuman järjestäjälle vuonna 2015 on 670 euroa + alv. 24%. Omakustannepäivän pituus on maksimissaan 10 tuntia, ylimenevältä osalta Kulttuurikamari Oy laskuttaa tapahtuman järjestäjältä henkilökuntakustannukset 40 euroa + alv. 24% / paikalla oleva henkilö. Mahdolliset lisätarpeet (esim. tekniikan, kalusteiden ym. osalta) ovat niin ikään erikseen laskutettavia toimintoja. Vuoden 2015 kiintiöpäivien myöntämistä varten voitte ilmoittaa avustushakemuksenne yhteydessä mahdollisen tarpeenne Pakkahuoneen käytölle vuonna 2015 (päivien lukumäärä ja ajankohta). Kiintiöpäiviä voidaan myöntää avustushakemuksessa toiveensa ilmaisseille tapahtumajärjestäjälle tarveharkinnan mukaisesti. Kulttuurijohtaja tekee päätökset omakustanteisten kiintiöpäivien käytöstä helmikuun loppuun 2015 mennessä. Huomaathan, että kiintiöpäivätoiveesta ilmoittaminen lomakkeella ei ole tae siitä, että päivä on varattavissa Pakkahuoneella. Tilavaraukset Pakkahuoneelle tulee tehdä tästä hakemuksesta erillään suoraan Kulttuurikamari Oy:n ohjeiden mukaisesti. Yhteyshenkilö: Anu Aittoniemi: anu@tullikamari.net p HAKIJAN TOIVE OMAKUSTANNEPÄIVISTÄ PAKKAHUONEELLA Toive omakustannepäivien lukumäärästä: Yllämainittujen päivien ajankohta (huomaathan, että päivien ilmoittaminen tässä ei varmista päivien saatavuutta): 7. VAIN nuorisoyhdistysten toiminta-avustusta anovat täyttävät Toimintaan osallistuneiden lkm ikäkausittain (kaikki osallistujat, ei ainoastaan jäsenet) 7-12.v: v.: v.: yli 28 v.: 8. Tampereen kaupungilta edellisinä vuosina saadut avustukset avustusmuodoittain Edellisen kolmen vuoden aikana Tampereen kaupungilta saadut avustukset sekä projekti- ja tuotantotuet, ostopalvelut tai muun sopimuksen nojalla saadut tulot. Avustuksista ilmoitetaan myöntäjä ja summa, eri avustukset erotetaan pilkulla. Esim: Tetola 1000 e, liikunnan projektituki 500 e. Avustukset v. 2012: Avustukset v. 2013: Avustukset v. 2014: 9. Muilta kuin Tampereen kaupungilta saadut avustukset edellisen kolmen vuoden aikana Edellisen kolmen vuoden aikana muilta kuin Tampereen kaupungilta saadut avustukset. Avustuksista ilmoitetaan myöntäjä ja summa, eri avustukset erotetaan pilkulla. Esim: OPM e, säätiö 2 000e. Muut avustukset v. 2012: Muut avustukset v. 2013: Muut avustukset v. 2014: 3
4 10. Muut avustukset vuodelle 2015 Ilmoitetaan muilta kuin Tampereen kaupungilta saadut / anotut avustukset vuodelle Avustuksista ilmoitetaan seuraavat tiedot: 1) mistä avustusta on haettu, 2) summa ja 3) onko avustus myönnetty / haettu. Esim. Koulun tukiyhdistys 1000 e anottu, Säätiö 2000 e myönnetty. Taho 1. Taho 2. Taho 3. Taho Yhteisön toimihenkilöt Puheenjohtaja: Sihteeri: Rahastonhoitaja: 11. Tilintarkastaja(t) / toiminnantarkastaja(t) Yhdistyslain muutosten myötä pienet yhdistykset voivat valita tilintarkastajan sijasta toiminnantarkastajan, joka vastaa aiempaa maallikkotilintarkastajaa. Tilintarkastaja / toiminnantarkastaja: Tilintarkastaja / toiminnantarkastaja: 4
5 12. Muut mahdolliset tiedot Tarvittaessa voit käyttää alla olevaa tekstikenttää, mikäli avustushakemukseen liittyy tietoja, joita ette ole voineet ilmoittaa hakemuksen muissa kentissä. Hakijayhteisö sitoutuu palauttamaan maksetun ennakon/avustuksen, mikäli päätös muutoksenhaun johdosta muuttuu ja /tai avustuksen edellytykset eivät täyty. 5
6 Hakijayhteisön tulee lähettää toimintaavustushakemus klo mennessä. Hakemus ja liitteet toimitetaan kaupungin kirjaamoon määräaikaan mennessä osoitteella: Tampereen kaupunki/kirjaamo PL 487, Tampere käyntiosoite: Puutarhakatu 6 avoinna ma-pe klo puh. (03) fax. (03) Hakemuksen liitteenä tulee toimittaa: toimintasuunnitelma vuodelle 2015 talousarvio vuodelle 2015 viimeisin toimielimen tai vastuuhenkilöiden allekirjoittama tilinpäätös, joka sisältää tuloslaskelman ja taseen liitetietoineen sekä toimintakertomuksen. Tuloslaskelmasta tulee selvitä tili- ja alatili- sekä kustannuspaikkakohtainen laskelma. Avustushakemuksen liitteenä rahoituslaskelma edellytetään ainoastaan suurilta toimijoilta, joiden on se kirjanpitolain 3 luvun 9 mukaan laadittava. viimeisin tilintarkastajien tai toiminnantarkastajien lausunto (tilintarkastuskertomus) liikunnan toiminta-avustusta hakevat täyttävät lisäksi erillisen toimintatietolomakkeen yhteisön säännöt (ei tarvitse toimittaa, mikäli ne on toimitettu aiemmin eikä niihin ole tullut muutoksia) Yhdistykset, joiden toimikausi on muu kuin kalenterivuosi, toimittavat oman toimikautensa mukaiset asiakirjat. Hakemuksen katsotaan saapuneen määräaikana, mikäli se on saapunut sähköiseen tietokantaan E-lomakkeella (tai kirjallisesti kirjaamoon) klo mennessä. Myöhässä saapunut hakemus jätetään tutkimatta. Lisätietoja avustuksista: Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan avustuskokonaisuudet (kulttuuri ja liikunta) puh tai sive@tampere.fi. Muut avustuskokonaisuudet: puh tai ostopalvelut.tilaaja@tampere.fi. Toiminta-avustusten osalta noudatetaan kaupunginhallituksen hyväksymiä ja päivitettyjä Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleisiä periaatteita. Avustushakemusten arvioinnissa käytetään lautakuntien hyväksymiä toimintaavustusten arviointikriteerejä. Avustustoiminnan periaatteet ja arviointikriteerit on ladattavissa kaupungin kotisivuilta sekä noudettavissa kaupungin virastotalolta Aleksis Kiven katu C. Ohjeet lomakkeen täyttämiseen: Kohta 1. Yhteisön nimi ilmoitetaan lomakkeella siinä muodossa kuin se on ilmoitettu yhdistysrekisteriin. Mikäli yhteisön postin vastaanottaa yhdistyksen toimihenkilö, ilmoitetaan yhdistyksen osoitekentässä myös postin vastaanottajan nimi. Esimerkiksi c/o Matti Mallikas, Järjestötie 1. Kohta 3. Ilmoitetaan yhteisön yhdyshenkilön nimi yhteystietoineen, joka hoitaa avustusasiaa. Mikäli hakemuksessa on puutteita, otetaan ensisijaisesti yhteyttä tässä kentässä ilmoitettuun henkilöön sähköpostitse tai puhelimitse. Kohta 4. Merkitään avustussumma, jota anotaan ja selvitetään käyttötarkoitus lyhyesti. Kohta 5. A) ilmoitetaan yhdistyksen jäsenmäärä vuonna Ilmoitetaan yhteisön toimijoiden kokonaismäärä 4. Kokonaismäärään lasketaan yhdistyksen ja ryhmien jäsenet sekä muut toimijat. Jäseneen verrattava toimija on henkilö, joka on säännöllisesti mukana yhdistyksen tai toimintaryhmän toiminnassa. Yleisöä tai satunnaisia tapahtumissa kävijöitä ei lasketa toimijoiden kokonaismäärään. Ilmoitetaan naisten lukumäärä ilmoitetusta toimijoiden kokonaismäärästä B) Ilmoitetaan toimijoiden käyntikerrat yhteisön säännölliseen toimintaan. Mikäli yhdistyksellä on säännöllistä toimintaa viikoittain, ilmoitetaan arvio käyntikerroista viikossa. Mikäli säännöllistä toimintaa on harvemmin kuin viikoittain, raportoidaan käyntikerrat kuukausitasolla. Käyntikerraksi lasketaan kaikki toimijoiden osallistumiset yhteisön säännölliseen toimintaan. Yhteisöjen järjestämien yleisötilaisuuksien osallistujia ei lasketa lukuun mukaan. Esim. kuoro, jossa on 10 aktiivilaulajaa, harjoittelee 2 kertaa viikossa. Käyntikertoja viikossa keskimäärin 20. C) Ilmoitetaan yhteisön itse järjestämien kaikille avoimien yleisötilaisuuksien lukumäärä Tampereella v Yleisötilaisuudeksi katsotaan maksullinen tai maksuton tilaisuus/tapahtuma, jota markkinoidaan julkisesti ja johon on myös muiden kuin yhteisön jäsenien mahdollisuus osallistua. D) Ilmoitetaan yhteisön Tampereella järjestämiin yleisötilaisuuksiin osallistuneiden kävijöiden lukumäärä (arvio). Kävijöiksi lasketaan tilaisuuksien yleisö ja/tai satunnaiskävijät sekä yhdistyksen toimijat, jotka ovat olleet mukana tilaisuudessa. Kohta 7. Vain nuorisoyhdistysten avustusta hakevat täyttävät Ilmoitetaan toimintaan aktiivisesti osallistuneiden lukumäärät 2014 ikäkausittain. Mukaan lasketaan kaikki, myös eijäsenet, jotka osallistuvat toimintaan säännöllisesti.
Hakijayhteisön rekisteröintivuosi ja numero TAI Y-tunnus:
Tampereen kaupungin toiminta-avustushakemus vuodelle 2017 Vuoden 2017 toiminta-avustusta haetaan 31.1.2017 klo 15.45 mennessä. Hakemus tulee toimittaa E- lomakkeella sähköiseen tietokantaan tai kirjallisesti
HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4)
HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) Yhdistyksen nimi vuodelle Rekisterinumero Y-tunnus Nuorisoyhdistys Yhdistyksen jakeluosoite Nuorten toimintaryhmä Postinumero ja -toimipaikka Tilinumero Tilinhaltija
Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015
Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja
Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.
Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)
Tampereen kaupungin toiminta-avustusten hakeminen vuodelle 2015
Tampereen kaupungin toiminta-avustusten hakeminen vuodelle 2015 Suunnittelija Outi Koivisto 24. ja esitys on ladattavissa netistä: www.tampere.fi/avustukset -> toiminta-avustukset Tilaajalautakunnat vuonna
Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017
Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 1209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi
Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen
Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Toiminta-avustuskokonaisuuksien kriteerit vuonna 2015 (Lasten ja nuorten palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen lautakunta) 1 Lautakunnat päättävät tarkemmista
Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle Toimintavuosi 2017
Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 tai (019) 75 801 fax (03) 680 1209 tai (019) 758 0209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle
Mitä avustusta haetaan
1 Hakemus palautetaan: Pirkkalan kunta /Kirjaamo Suupantie 6 C 33960 Pirkkala tai kirjaamo@pirkkala.fi vapaa-aikapäällikkö Tero Saatsi 040 133 5629 Hakemus on jätettävä viimeistään 112016 klo 15.00 Huom!
Tampereen kaupungin toimintaavustusten. hakeminen vuodelle 2016
Tampereen kaupungin toimintaavustusten hakeminen vuodelle 2016 Vs. suunnittelupäällikkö Outi Lehtinen 30.11. ja 1.12.2015 esitys on ladattavissa netistä: www.tampere.fi/avustukset -> toiminta-avustukset
Hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia:
Hyväksytty: hyvinvointilautakunta 30.1.2019 12 HYVINVOINTILAUTAKUNNAN AVUSTUSPERUSTEET Hyvinvointilautakunnan avustustoiminnassa noudatetaan kunnanhallituksen antamia avustustoiminnan yleisperiaatteita
Tampereen kaupungin toiminta-avustusten hakeminen vuodelle 2017
Tampereen kaupungin toiminta-avustusten hakeminen vuodelle 2017 Suunnittelija Outi Lehtinen 29.11. ja 30.11.2016 esitys on ladattavissa netistä: www.tampere.fi/avustukset -> toiminta-avustukset 1 Toiminta-avustuksia
Järjestöavustushakemus
Järjestöavustushakemus 1 (5) Nro Tutustu hyvinvointilautakunnan lausuntoon Oulun kaupungin avustusten myöntämisen yleisperiaatteista (Hyveltk 26.1.2017 5) ennen hakemuksen täyttämistä. Avustushakemus vuodelle
Pirkkalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteet lukien
0 Pirkkalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteet 1.1.2019 lukien Kunnanhallitus 17.12.2018 1 SISÄLLYS 1 Avustustoiminnan tavoitteet.. 2 Kunnan strategiasta johdetut tavoitteet. 2 2 Avustuslajit..
Järjestöavustushakemus
1 (5) Nro Tutustu hyvinvointilautakunnan lausuntoon n kaupungin avustusten myöntämisen yleisperiaatteista (Hyveltk 26.1.2017 5) ennen hakemuksen täyttämistä. 1. Hakijan tiedot (Yhdistysrekisterin mukaisesti)
Anomusasiaa hoitavan henkilön tiedot
Tervetuloa hakemaan AYY:n toiminta-avustusta Tällä lomakkeella haet toiminta-avustusta Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalta. Hakukierros on avoinna 1. maaliskuuta - 1. huhtikuuta ja hakemusten tulokset
SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN
SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan
4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7
0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.
KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten
Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola.
Askolan kunta HAKEMUS Askolantie 30 Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille 07500 Askola Toimintavuosi Puh. (019) 529 100/vaihde www.askola.fi Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut
L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö
L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö Sisällys Liikunta-avustukset... 1 Avustusten haku... 1 Avustusten hakuaika... 1 Avustusmuodot... 2 1. Toiminta-avustukset... 2 2. Kohdeavustukset...
MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE
MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen
Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit
Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista
47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina
Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 47 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorten yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen TRE:8/12.05.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Valmistelijan
OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.
1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin
VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE
VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE Lanula 3.4.2008 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi
VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015
VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta klo15.00 mennessä. Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet
OPETUSMINISTERIÖ VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2007
OPETUSMINISTERIÖ VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2007 Nuorisoyksikkö OPETUSMINISTERIÖN LOMAKE 36 HAKIJAN TIEDOT OPM:n diaarinro Yhteisön nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Telekopionumero www-sivut
VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala
VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta mennessä. PL 50, 36201 Kangasala Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura /
Tampereen kaupungin toiminta-avustusten hakeminen vuodelle 2018
Tampereen kaupungin toiminta-avustusten hakeminen vuodelle 2018 ts. suunnittelija Susanna Lundström 5.12. ja 7.12.2017 esitys on ladattavissa netistä: www.tampere.fi/avustukset -> toiminta-avustukset 1
Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet Tuula Martikainen 10.-12.12.2007
Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet Tuula Martikainen 10.-12.12.2007 1 2 Tampereen toimintamallin uudistuksen avainasiat 1. Poliittisen päätöksenteon vahvistaminen 2. Palvelutuotannon
NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen
OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN
HELSINGIN KAUPUNKI 1 (21) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:
YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen
AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille
TAMPEREEN KAUPUNGIN AVUSTUSTOIMINNAN YLEISET PERIAATTEET
4 STRATEGISET LINJAUKSET TAMPEREEN KAUPUNGIN AVUSTUSTOIMINNAN YLEISET PERIAATTEET www.tampere.fi/avustukset Ohjeet hyväksytty kh 23.11.2009 Ohjeet päivitetty kh 2.11.2015 TRE:6394/00.01.01/2015 SISÄLLYSLUETTELO
Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää
Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu 2 04400 Järvenpää 09.03.2016 VUODEN 2016 NUORISOAVUSTUSTEN HAKEMINEN JA VUODEN 2015 AVUSTUSTEN TILITTÄMINEN Nuorisoyhdistysten ja muun nuorten toimintaryhmien
Nurmijärven urheiluseurojen toiminta- ja tila-avustus hakemus
Nurmijärven urheiluseurojen toiminta- ja tila-avustus hakemus Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 1.3.218 klo 12: Julkaisu loppuu 3.4.218 klo 15: Kunta Nurmijärvi Hakuohje
LUKU I YHDISTYSASEMA
1/8 1 Yleistä LUKU I YHDISTYSASEMA Tässä ohjesäännössä esitetyt oikeudet ja velvollisuudet koskevat sellaisia yhdistyksiä, joille Tamy on myöntänyt Tamyn piirissä toimivan yhdistyksen aseman. Yhdistysaseman
KEMPELEEN SEURAKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET
KEMPELEEN SEURAKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET Hyväksytty kirkkovaltuustossa 13. päivänä lokakuuta 2016 1 Sisällys 1.1 SEURAKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ OHJAAVAT KIRKKOLAIN KOHDAT...
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn
NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE
NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen
NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY
NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset
TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula
OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN
HELSINGIN KAUPUNKI 1 (10) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:
Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.
Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö Hyväksytty 9.12.2008 Muutokset hyväksytty: Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 19.1.2016 1, liite 1 Liiikuntalautakunta 19.1.2016
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN
2016 LIIKUNTA-, NUORISO-
Julistetaan haettavaksi vuodelle 2016 LIIKUNTA-, NUORISO- ja KULTTUURITOIMINNAN TOIMINTA-AVUSTUKSET - liikuntajärjestöille - nuorisojärjestöille ja nuorten toimintaryhmille - kulttuurijärjestöille Järjestöjen
KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017
KOTKAN KAUPUNGIN AVUSTUKSET VUONNA 2017 Tämä ilmoitus koskee kaikkia niitä avustuksia, jotka myönnetään niistä Kotkan kaupungin talousarviossa 2017 osoitetuista määrärahoista, joissa ei ole nimetty avustuksensaajia.
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE
Jämijärven kunnan uusi kuntastrategia pohjautuun kuntalaisten hyvinvointiin ja liikunnan lisäämiseen. Tämä sama ohjenuora on myös pohjalla avustuksia jaettaessa. VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN
Oheismateriaali Kult
KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,
UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019
1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa
OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet
OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS Sivistyslautakunnan avustusohjeet 3 1. SIVISTYSLAUTAKUNNALTA HAETTAVAT AVUSTUKSET 4 2. SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSIA EI MYÖNNETÄ 4 3. KULTTUURI-, LIIKUNTA- JA
48 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorisotyöhön ja nuorten harrastustoimintaan. Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina
Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (6) 48 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen nuorisotyöhön ja nuorten harrastustoimintaan TRE:7/12.05.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Järvelä Kristiina Valmistelijan
Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa
Hakuohje Linkki hakuohjeeseen Pistelasku Ei
Kalajokisten urheiluseurojen avustushakemus 2019 Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 14.03.2019 klo 08:00 Julkaisu loppuu 01.05.2019 klo 00:00 Kunta Kalajoki Hakuohje Linkki
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa
35 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen maahanmuuttajayhdistyksille. Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (5) 35 Vuoden 2017 toiminta-avustusten myöntäminen maahanmuuttajayhdistyksille TRE:12/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot
KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE
0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA
SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET
Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus
PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:
PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: 4.12.2017 317 VOIMASSA: 1.1.2018- Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. JÄRJESTÖAVUSTUKSET... 2 2.1. Yleisavustukset... 2 2.2. Erityisavustukset... 3 2.3. Kärkitapahtumien
Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018
avustusten hakuinfo 2018 14.3.2018 Kaupunginhallituksen toiminta-, kohde- ja talkoo Hyvinvointilautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen sekä sosiaali- ja terveystoiminnan toiminta- ja kohde 15.3.2018
VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015
VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015 Porin kaupungin vapaa-aikatoimi jakaa liikuntaan ja nuorisotyöhön vuonna 2015 seuraavat avustukset: 1 TOIMINTA-AVUSTUKSET LIIKUNTAAN 352 000 Sisältää merkkivuosi-
Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö
Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...
Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki)
Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki) Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 19.11.2015 klo 13:00 Julkaisu loppuu 18.12.2015 klo 16:15 Kunta Perustiedot Yhdistyksen
Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu
HAKEMUS Kunnan avustus seuralle / yhdistykselle / ryhmälle / yksityishenkilölle Vuosi Hakija Seuran / yhdistyksen / ryhmän / henkilön nimi Pankki ja tilinumero Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä
TAMPEREEN KAUPUNGIN AVUSTUSTOIMINNAN YLEISET PERIAATTEET
4 STRATEGISET LINJAUKSET TAMPEREEN KAUPUNGIN AVUSTUSTOIMINNAN YLEISET PERIAATTEET www.tampere.fi/avustukset Ohjeet hyväksytty kh 23.11.2009 Ohjeet päivitetty 15.12.2014 TRE:1736/00.01.01/2014 SISÄLLYSLUETTELO
52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta
Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle 2017 TRE:17/05.01.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Valmistelijan yhteystiedot
Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet
Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunta 11.12.2018 62 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 12.12.2018 48 toimintaperiaatteet ja hakuohjeet 2
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
Avustushakemus 4.2.2013. Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE. Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle
Dnro Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle Hakemus koskee rastilla merkittyä rastilla merkittyä kohdeavustusta Palkkausavustus Avustus kansainväliseen
Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet
Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet www.tampere.fi/avustukset Ohjeet hyväksytty kh 23.11.2009 Ohjeet päivitetty kh 21.11.2016 Päivitys 2017, luonnos TAMPERE Tampereen kaupungin avustustoiminnan
Tampereen kaupungin toiminta-avustusten hakeminen vuodelle 2019
Tampereen kaupungin toiminta-avustusten hakeminen vuodelle 2019 ostopalvelusuunnittelija Pirjo-Liisa Länkinen 27.11.2018 ja 28.11.2018 esitys on ladattavissa netistä: www.tampere.fi/avustukset -> toiminta-avustukset
Kaupunginkanslia: Maahanmuuttajajärjestöjen kehittämisavustus
Kaupunginkanslia: Maahanmuuttajajärjestöjen kehittämisavustus Jos olette tehnyt hakemuksen aikaisemmin, löydätte vanhan hakemuksenne kirjoittamalla rekisterinumeronne tai y-tunnuksenne. Jos olette uusi
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2015 alkaen KULA 20.5.2014 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ
Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia ohjeita:
SAAMELAISESTA KULTTUURIMÄÄRÄRAHASTA MYÖNNETTÄVIEN KULTTUURIAVUSTUSTEN TEKNISET OHJEET Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia
OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2020 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN
HELSINGIN KAUPUNKI 1 (19) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2020 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:
OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet
OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS Sivistyslautakunnan avustusohjeet 3 1. SIVISTYSLAUTAKUNNALTA HAETTAVAT AVUSTUKSET 4 2. SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSIA EI MYÖNNETÄ 4 3. KULTTUURI-, LIIKUNTA- JA
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET
KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 KOTKA Puh. 234 5414 ja 040 831 0389 Fax. 234 5424 7.3.
KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 KOTKA Puh. 234 5414 ja 040 831 0389 Fax. 234 5424 7.3.2013 1 URHEILUSEUROILLE AVUSTUKSET VUODELLE 2013 Liikuntalautakunnan myöntämä
LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Päivitetty:
LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Päivitetty: 30.3.2017 2 Sisällys Liikuntapalveluiden avustusohjesääntö...3 Liikunta-avustukset...3 Avustusten haku...3 Avustusten hakuaika...3 Avustusmuodot.4 1. Toiminta-avustukset...4
Avustustoiminnan uudistaminen
Avustustoiminnan uudistaminen Kulttuuriharrastusyhdistysten ja maahanmuuttajayhdistysten toimintaavustukset vuonna 2015 1 Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet Ladattavissa sivulta www.tampere.fi/avustukset
VAPAA-AIKATOIMISTO YHDISTYSAVUSTUKSET
VAPAA-AIKATOIMISTO YHDISTYSAVUSTUKSET Ohjeet ja säännöt VAP 6, 06.02.2018 1(8) Sisällysluettelo 1. Yleistä yhdistysavustuksesta 3 1.1. Yhdistysavustuksen avustusmuodot 1.2. Tavoitteet 1.3. Tarkoitukset
KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm
MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Öurintie 31, 66800 Oravainen. Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä Jäsenmäärä Vöyriltä.
VÖYRIN KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Öurintie 31, 66800 Oravainen AVUSTUSHAKEMUS YHDISTYKSILLE / RYHMILLE VUOSI: Jätetty: HAKIJA Yhdistys/Ryhmä: Osoite: Pankki ja tilin nro: Kotipaikka Rekisteröimisvuosi
Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet
Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet Kaupunginvaltuusto 17.10.2011 115 Liikunta- ja nuorisolautakunta 29.02.2012 14 Vapaa-ajan lautakunta
KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2016 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 KOTKA Puh. 040 831 0389 Fax. 234 5424 3.3.2016
KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2016 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 KOTKA Puh. 040 831 0389 Fax. 234 5424 3.3.2016 1 URHEILUSEUROILLE AVUSTUKSET VUODELLE 2016 Liikuntalautakunnan myöntämä Järjestöyhteistyöavustus
10 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri
Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2018 1 (5) 10 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kumppanuusavustukset vuodelle 2018 TRE:8513/12.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Savisaari Lauri Valmistelijan yhteystiedot
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta
LUKU I YHDISTYSASEMA
1 Yleistä LUKU I YHDISTYSASEMA Tässä ohjesäännössä esitetyt oikeudet ja velvollisuudet koskevat sellaisia yhdistyksiä, joille Tamy on myöntänyt Tamyn piirissä toimivan yhdistyksen aseman. Yhdistysaseman
Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,
Sähköisen asiointipalvelun käyttö Vuoden 2017 toiminta-avustushakemuksen täyttäminen
1 KÄYTTÖOHJE Sähköisen asiointipalvelun käyttö Vuoden 2017 toiminta-avustushakemuksen täyttäminen. 1. KIRJAUTUMINEN Mene sähköisen asioinnin sivustolle: https://pirkkala.ktasiointi.fi/hta/ Kirjaudu sisään
Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen
Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:
Avustusten ja apurahojen yleiset myöntämisperiaatteet
Avustusten ja apurahojen yleiset Voimassa 1.1.2018 alkaen Hyväksytty Kaupunginhallitus 11.12.2017 VD/10147/02.03.01.03/2017 2/8 SISÄLLYS KAUPUNGIN MYÖNTÄMIEN AVUSTUSTEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET...
Hakuaika on klo mennessä.
1 2 Hakija täyttää hakemukseen seuraavat tiedot yhdistyksestä: yhdistyksen nimi, osoitetiedot, pankkitiedot, yhdistyksen rekisteröintipäivämäärä, kotipaikka sekä yhdistyksen toimivat alaosastot / -jaostot.