MAATIETOPALVELU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAATIETOPALVELU 27.10.2015"

Transkriptio

1 MAATIETOPALVELU SOMALIAN TILANNE, LOKAKUU Johdanto Tämä selvitys päivittää kesäkuussa 2015 julkaistussa Somalian tilannekatsauksessa 1 olevia tietoja, ja se keskittyy edellisen katsauksen tapaan Somalian etelä- ja keskiosien turvallisuus- ihmisoikeus- ja humanitaarisiin olosuhteisiin. Selvityksessä on käytetty julkisia lähteitä, jotka on pääosin julkaistu edellisen tilannekatsauksen jälkeen. Päälähteitä ovat olleet Tanskan maahanmuuttoviraston maatietopalvelun tiedonkeruumatkaraportti (julkaistu toukokuussa 2015), YK:n ihmisoikeustarkkailija raportti (julkaistu syyskuussa 2009) sekä YK:n pääsihteerin Somalia-raportti (julkaistu syyskuussa 2015). Lisälähteinä ovat olleet Somaliaa koskeva uutisaineisto, valtiolliset raportit sekä YK:n alaorganisaatioiden ja kansalaisjärjestöjen raportit. 2. Poliittiset olosuhteet Somalian poliittiset olosuhteet ovat kehittyneet yleisesti ottaen suotuisasti viimeisten parin vuoden aikana. Al Shabaabin sotilaallisen aseman heikkeneminen ja vetäytyminen monilta alueilta on mahdollistanut Somalian hallintorakenteiden jälleenrakennuksen aloittamisen. Muutaman vuoden aikana Somalian etelä- ja keskiosiin on perustettu paikallishallintoja, joista on määrä tulla Somaliaan perustettavan liittovaltion osia. Lisäksi turvallisuusolosuhteiden parantuminen pääkaupungissa Mogadishussa on mahdollistanut liike-elämän viriämisen. 2 Kehitys on kuitenkin haurasta ja alkuvaiheessa. Lisäksi turvallisuustilanne on edelleen hyvin herkkä ja epävakaa. Somalian turvallisuus, maan hallituksen toimintakyky ja olemassaolo tukeutuu edelleen hyvin vahvasti maassa olevien kansainvälisten AMISOM 3 -joukkojen voimaan. Somalian hallituksen pyrkimykset rakentaa maasta väliaikaisen perustuslain mukainen liittovaltio ovat edenneet verkkaisasti. Somalian etelä- ja keskiosissa on muodostettu toistaiseksi Juban hallinto (Juba Interim Administration) Lounais-Somalian hallinto (Interim South-West Administration) ja Galmudugin hallinto (Galmudug Interim Administration). 4 Myös Puntmaan on ajateltu tulevan yhtenä osavaltiona osaksi Somalian liittovaltiota. Somalimaa ei osallistu federaatioon, vaan pyrkii edelleen saamaan tunnustuksen vuonna 1991 antamalleen itsenäisyysjulistukselle. Prosessi alueellisten hallintojen/osavaltioiden perustamiseksi Hiraanin ja Middle Shabellen maakuntien alueelle on parhaillaan menossa. 5 Osavaltioiden muodostaminen on nostanut poliittisia ja myös sotilaallisia jännitteitä osavaltioiden välillä. Kiistaa on esiintynyt mm. alueiden välisistä rajoista. 6 Prosessiin on sisältynyt myös klaani- 1 Tilannekatsaus Somalian turvallisuus-, ihmisoikeus- ja humanitaarisista olosuhteista kesäkuussa Osoitteessa ( ): 2 Bryden, Matt; Thomas, Tres 2015, s YK:n mandaatilla toimivat The African Union Mission in Somalia (AMISOM) - joukot. 4 UN RSG 2015, s. 1 s Somalia Newsroom 2015 (a). 6 UN RSG 2015, s. 2; AllAfrica.com/Shabelle Media Network 2015 (b); EUISS 2014, s. 1; Somalia Newsroom 2015 (a); Bryden, Matt; Thomas, Tres 2015, s. 12 s. 14.

2 2 (19) en välistä kiistelyä. 7 Ongelmat ovat kärjistyneet viimeisten parin vuoden aikana yksittäisinä paikallisina yhteenottoina Somalian eri osissa, eikä uusien väkivaltaisuuksien mahdollisuutta voida sulkea pois. 8 Osavaltioiden muodostamisen jälkeen hallituksella on vielä ratkaistavanaan osavaltioiden ja liittovaltion keskinäiset valtasuhteet. Presidentti korostaa keskushallinnon roolia, kun taas paikallishallinnot haluavat itselleen lisää toimivaltaa. On arvioitu, että keskushallinnon heikko valta-asema voi johtaa maan fragmentoitumiseen, sekä klaanikonfliktin kärjistymiseen. Somalian mahdollinen poliittinen sirpaloituminen puolestaan voi tarjota Al Shabaabille suuremman roolin ja suosion - somalinationalismin lipunkantajana. 9 Somalian nykyhallinnon toimikausi alkoi syksyllä 2012, ja sen on määrä päättyä ensi vuoden syksyllä. Maassa oli tarkoitus järjestää vapaat vaalit vuoden 2016 aikana, mutta Somalian parlamentti ilmoitti heinäkuussa 2015 aikataulun ja suunnitelman muuttumisesta. Parlamentin mukaan ensi vuoden kesäksi suunnitellut vapaat vaalit, missä kaikki kansalaiset voisivat käydä vaaliuurnilla, eivät tule onnistumaan. Vaalien peruuntuminen johtuu mm. poliittisten rakenteiden hauraudesta sekä edelleen jatkuvista turvallisuusongelmista. Uusi parlamentti tultaneen muodostamaan klaanien tekemien valintojen perusteella, 10 kuten edellinenkin parlamentti. Somalian sisäpoliittinen paine voimistui merkittävästi elokuussa, kun maan parlamentti äänesti presidentti Hassan Sheikh Mohamudin asettamisesta syytteeseen. Syytteen nostamista kannattaneet parlamentin jäsenet katsoivat, että presidentti on syyllistynyt korruptioon, perustuslain vastaiseen toimintaan ja huonoon johtajuuteen. 11 Tilanne kuitenkin laukesi lokakuussa parlamentin luovuttua syytteeseenpanohankkeesta. 12 Poliittiset olosuhteet ovat tältä osin toistaiseksi rauhoittuneet, mutta hallinnon kyvyttömyys rauhoittaa maa ja tuottaa kansalaisten tarvitsemat peruspalvelut pitää tyytymättömyyden presidentin johtamaa hallintoa kohtaan vahvana. Hallinnon rakenteet ja resurssit ovat erittäin heikot 13, joten julkisen sektorin palvelumahdollisuudet tuskin tulevat lähiaikoina merkittävästi parantumaan. Somalian pohjoisosissa merkittävä poliittisia jännitteitä nostava ja turvallisuuteen vaikuttava tekijä on Somalimaan ja Puntmaan kiistely alueiden välisestä rajalinjasta. Kiista on johtanut ajoittaisiin paikallisiin yhteenottoihin osapuolten, tai niiden tukemien asejoukkojen välillä, eikä tilanteeseen ole tulossa poliittista ratkaisua näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Osapuolten pitäessä joukkonsa toimintavalmiudessa ei uusien yhteenottojen mahdollisuutta voida sulkea pois. 14 Kiistellyllä alueella mahdollisesti sijaitsevat öljy- ja kaasuesiintymät tekevät sopimisesta entistä hankalampaa, eikä tilannetta helpota islamistijärjestö Al Shabaabin läsnäolo Puntmaan ja Somalimaan rajaalueella. Järjestö pyrkii hyötymään ja lietsomaan niin paikallisia kuin alueellisiakin jännitteitä/konflikteja oman asemansa parantamiseksi. 15 Somalimaan parlamentin (guurti) toukokuussa tekemä päätös siirtää kesäkuuksi 2016 suunniteltuja vaaleja maaliskuuhun 2017, ja jatkaa istuvan hallituksen toimikautta johti laajoihin mielen- 7 EUISS 2014, s. 3; AllAfrica.com/Shabelle Media Network 2015 (d). 8 Bryden, Matt; Thomas, Tres 2015, s. 10 s EUISS 2014, s. 3 s. 4; Bryden, Matt; Thomas, Tres 2015, s UN RSG 2015, s. 1; Somalia Newsroom 2015 (a); ReliefWebt/AFP UN RSG 2015, s AllAfrica.com/Shabelle Media Network 2015 (c). 13 HRC 2015, s. 4 s Factiva/BBC Monitoring Service/Universal TV 2015; Factiva/ BBC Monitoring Service/Radio Kulmiye website ICG 2015, s. 8 s. 10; EUISS 2014, s. 4.

3 3 (19) osoituksiin. Tilanne on tältä osin rauhoittunut, ja aluetta pidetään niin poliittisten kuin turvallisuusolosuhteiden osalta suhteellisen vakaana. Somalimaan katsotaan kuitenkin olevan isojen haasteiden ja uudistustarpeiden edessä. 16 Al Shabaabin taistelijoita on siirtynyt Puntmaahan kasvavassa määrin, minkä seurauksena uusien terrorististen iskujen pelko on voimistunut. Tästä huolimatta Puntmaan olosuhteita pidetään edelleen suhteellisen rauhallisina ja vakaina Somalian etelä- ja keskiosiin verrattuna Turvallisuusolosuhteet ja etelä- ja keskiosien kontrolli Somalian etelä- ja keskiosien turvallisuustilanne on tällä hetkellä epävakaa ja ennustamaton. 18 Somalian hallituksen ja sitä tukevien AMISOM-joukkojen taistelu islamistista Al Shabaab järjestöä vastaan jatkuu alueen eri osissa. Tarkkaa tietoa konfliktin seurauksena menehtyneiden siviiliuhrien lukumäärästä ei ole, mutta YK:n tietojen mukaan niitä on kesän 2015 aikana ainakin useita kymmeniä, heidän joukossaan myös naisia ja lapsia. 19 Kesällä vietetyn Ramadanin aikana Al Shabaab kiihdytti aiempien vuosien tapaan iskujaan. 20 Islamistijärjestö Al Shabaabin toiminta on edelleen merkittävä uhka Somalian turvallisuudelle ja rauhan saavuttamiselle, eikä tämä uhka ole poistumassa lähitulevaisuudessa. 21 Al Shabaab pyrkii välttämään suoria yhteenottoja sitä vahvempia AMISOM/SNAF 22 -joukkoja vastaan, joskin järjestön mittavat ja kymmeniä uhreja vaatineet iskut AMISOM-tukikohtia vastaan Janalessa ja Leegossa kesän ja syksyn 2015 aikana osoittavat, että sellaisetkin ovat mahdollisia. 23 Järjestön päätaktiikkana on kuitenkin epäsymmetrinen sodankäynti Somalian hallitusta, AMISON/SNAFjoukkoja ja muita järjestön vastustajiksi katsottuja toimijoita vastaan. Taktiikan avulla se pyrkii luomaan epävakautta ja horjuttamaan maan poliittista kehitystä. Somalian armeija ja AMISOM-joukot ovat jatkaneet Al Shabaabin hallussa olleiden alueiden vapauttamista. Vuonna 2014 toteutetut Indian Ocean - ja Eagle operaatiot saivat jatkoa heinäkuussa 2015, kun Al Shabaabin vastaiset joukot aloittivat Juban käytävä nimisen (Operation Jubba Corridor) operaation Bayn, Bakoolin ja Gedon maakunnissa tarkoituksenaan kaventaa Al Shabaabin toiminta-aluetta ja lisätä humanitaarisen avun toimitusmahdollisuuksia. 24 YK on ilmaissut huolensa operaation mahdollisesti aiheuttamista turvallisuusongelmista siviiliväestölle. 25 Merkittävä osa Somalian etelä- ja keskiosista on edelleen AS:n hallinnassa. 16 ICG HRC 2015, s DIS 2015, s. 4; HRC 2015, s HRC 2015, s UN RSG 2015, s. 2; DIS 2015, s. 9; Somalia Newsroom 2015 (b). 21 HRC 2015, s. 5; AllAfrica.com/African Arguments Somalian armeija: Somali National Armed Forces. 23 Factiva/HIS Global Insight Daily Analysis HRC 2015, s. 5; UN RSG 2015, s. 3; AllAfrica.com/African Arguments 2015; USAID USAID 2015.

4 4 (19) Kuka kontrolloi mitäkin aluetta Somaliassa. Karttalähde: BBC News 2015, kartta päivitetty syyskuussa Viimeisten muutaman vuoden aikana Al Shabaab on menettänyt tärkeimmät kaupungit Somalian hallitusta tukeville joukoille. 26 Järjestön vahvinta tukialuetta ovat tällä hetkellä Jamaamen (Middle Juban maakunta) ja Buqdaaqablen (Hiiraanin maakunta) välinen alue, ja etenkin Jamaamen lähialueet. 27 Lisäksi AMISOM/SNAF-hallussa olevien kaupunkien ympäristöt ovat edelleen pääosin Al Shabaabin vaikutuspiirissä. Tämä tarkoittaa sitä, että käytännössä AMISOM/SNAF joukkojen hallussa olevat kaupungit ovat kuin saaria Al Shabaabin alueella. 28 Järjestöllä on sekä pysyviä, että tilapäisiä tarkastuspisteitä kaupunkeihin johtavilla pääteillä. Kaupunkeihin pääsy on yleisesti ottaen hankalaa järjestön kyetessä valvomaan ja rajoittamaan kaupunkeihin menevää ja sieltä lähtevää liikennettä. Rajoitettu liikkuminen koskee myös humanitaarista avustustoimintaa. 29 Oman toimintansa rahoittamiseksi Al Shabaab kerää kontrolloimillaan alueilla veroja paikalliselta väestöltä ja liiketoiminnasta. Jossain määrin se kykenee verottamaan liike-elämää myös AMISOM/SNAF- hallinnassa olevilla alueilla. 30 Verotuksen ohella järjestö kontrolloi ja hallitsee alueellaan asuvan väestön elämää täysin. Asukkaiden tulee noudattaa kaikkia sen antamia määräyksiä ja velvoitteita koskien pukeutumista, asumista, avioliittoa, sen operaatioihin osallistumista, parranajoa, vakoilua, opiskelua, jne. Määräysten rikkomisesta koituvat rangaistukset ovat ankaria, pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla kuolema. 31 Vaikka Al Shabaab on menettänyt useiden kaupunkien hallinnan, se kykenee edelleen operoimaan ja tekemään merkittäviä sissi-iskuja, kuten salamurhia, itsemurhaiskuja ja asentamaan 26 DIS 2015, s. 7; BBC News Factiva/HIS Global Insight Daily Analysis DIS 2015, s. 9 ja s HRC 2015, s. 5, s. 9 s. 10; AllAfrica.com/African Arguments DIS 2015, s DIS 2015, s. 16.

5 5 (19) tienvarsipommeja niiden alueella. Tämä koskee myös pääkaupunkia Mogadishua, ja järjestö kykenee edelleen toteuttamaan merkittäviä operaatioita tarkasti vartioiduilla alueilla. 32 Järjestöllä on nukkuvia soluja kaupunkien sisällä, jotka voidaan tarpeen mukaan aktivoida toimintaan. Yleensä AMISOM/SNAF-joukot kykenevät kontrolloimaan hallussaan pitämiensä kaupunkien välittömän keskusta-alueen 33, mutta näillekin alueille Al Shabaab kykenee soluttautumaan yöaikaan operatiivisessa mielessä. Turvallisuusolosuhteet kaupunkien ulkopuolella ovat hyvin vaihtelevat, sillä osapuolten on raportoitu ottavan alinomaa yhteen. Tämän seurauksena kaupunkeja ympäröivin lähikylien hallinta on muuttunut toistuvasti. 34 Turvallisuusolosuhteiden vakiinnuttamisen kannalta yhtenä ongelmana on AMISOM/SNAFjoukkojen riittämätön kapasiteetti. Aseistettuja AMISOM-joukkoja ei ole tarpeeksi, jotta ne voisivat miehittää, kontrolloida, olla läsnä ja turvata siviiliväestön asema kaupunkien välisellä maaseudulla. 35 AMISOM-joukkojen toiminnan tehokkuutta vähentää lisäksi huono tiedonkulku. Joukot koostuvat kuuden eri valtion lähettämistä sotilaista ja niiden yhteistoimintaa ja operaatioiden koordinointia pidetään heikkona. Eri maiden joukoilla on omat kansalliset komentoketjunsa, joita sotilaat noudattavat. Myös joukkojen taistelumoraalia pidetään alhaisena. 36 Liian pienestä miesmäärästä ja joukkojen toimintakyvyn puutteista johtuen riskinä on joidenkin kaupunkien joutuminen takaisin ainakin tilapäisesti - Al Shabaabin haltuun. 37 Hyvin epätodennäköisenä pidetään kuitenkin, että Somalian suurimmat kaupungit kuten Mogadishu tai Kismayo palautuisivat enää Al Shabaabin haltuun. 38 Al Shabaab joutui sotilaallisen paineen seurauksena lähtemään pääkaupungista elokuussa Pääkaupungissa AMISOM-joukkojen sotilaallista voimaa pidetään niin suurena, ettei Al Shabaabilla ole niiden lyömiseen riittäviä voimia. Al Shabaabin lähdön jälkeen turvallisuustilanne Mogadishussa on parantunut huomattavasti. 40 Elämä Mogadishussa on päiväsaikaan normalisoitunut Al Shabaabin jatkuvista iskuja huolimatta. Uutislähteiden mukaan Mogadishussa on meneillään jälleenrakennusboomi. Uusia kerrostaloja nousee kaupungin keskustaan, uusia hotelleja avataan ja ihmiset istuvat kahviloissa ja ravintoloissa perheineen. Lidon uimarannalla ihmiset voivat viettää vapaa-aikaa jäätelöä syöden. 41 Asukkaiden on kuitenkin syytä olla edelleen varovaisia ja miettiä liikkumistaan kaupungissa, sillä Al Shabaab on edelleen läsnä. Lisäksi on syytä huomioida, että tilanne on aiemminkin muuttunut nopeasti huonompaan suuntaan. Pääkaupungin turvallisuusolosuhteita on käsitelty tarkemmin Maahanmuuttoviraston maatietopalvelun kesäkuussa 2015 julkaisemassa päivityksessä DIS 2015, s. 11; HRC 2015, s On vaikea määritellä missä AMISOM/SNAF-kontrolloima keskusta-alue päättyy ja Al Shabaabin valvoma kaupunkia ympäröivä alue alkaa. Rajat ovat vaihtuvia, eikä niitä voida ennakoida. DIS 2015, s DIS 2015, s. 7, s DIS 2015, s. 8 s. 9; Factiva/HIS Global Insight Daily Analysis Factiva/HIS Global Insight Daily Analysis DIS 2015, s. 8; All Africa.com/Shabelle Media Network 2015 (e). 38 DIS 2015, s BBC News UPI 2015; WP 2015; Landinfo 2013, mm. s. 13, s. 17, s. 19, s. 20, s AllAfrica.com/News24Wire Tilannekatsaus Somalian turvallisuus-, ihmisoikeus- ja humanitaarisista olosuhteista kesäkuussa Osoitteessa ( ):

6 6 (19) Toukokuussa 2015 AMISOM/SNAF oli läsnä/kontrolloi mm. seuraavia keskeisiä kaupunkeja Somalian etelä- ja keskiosissa 43 : - Mogadishu (Banadir), - Luuq (Gedo), - Doolow (Gedo), - Kismayo (Lower Juba), - Baidoa (Bay), - Belet Weyne (Hiraan), - Dhuusamarreeb (Galgaduud), - Ceel Buur (Galgaduud), - Qoryooley (Lower Shabelle), - Baraawe (Lower Shabelle), - Xudur ((Bakool), - Dhobley (Lower Juba) ja - Jowhar (Middle Shabelle). Turvallisuusolosuhteet AMISOM/SNAF-hallinassa olevissa kaupungeissa ovat edelleen hankalat, koska viranomaiset ovat toistaiseksi kyenneet vain hyvin rajoitetusti luomaan siviiliväestön elinolosuhteita ja turvallisuutta parantavia hallintorakenteita. Kansalaisten tarvitsemia peruspalveluita tai elinkeinomahdollisuuksia on hyvin niukalti saatavilla ja viranomaisten mahdollisuudet suojata ja turvata siviiliväestön asema konfliktin keskellä on heikko Al Shabaabin uhka Kärsimistään aluemenetyksistä, sissien rivikarkuruudesta 45 ja useiden johtajiensa kaatumisista 46 huolimatta Al Shabaab on säilyttänyt toimintakykynsä Somalian etelä- ja keskiosissa. 47 Järjestöllä on edelleen niin halutessaan kyky iskeä mitä tahansa kohdetta vastaan missä tahansa Somalian etelä- ja keskiosassa. 48 Sillä on tiedustelukapasiteettia, voimaa, tahtoa ja taitoa toteuttaa merkittäviä iskuja pääkaupungin ytimessä tarkimmin vartioiduilla alueilla tarkasti vartioituja kohteita vastaan. 49 Järjestön iskujen pääkohteina ovat Somalian hallitus, sen kannattajat tai sellaiseksi koetut henkilöt ja organisaatiot, toimittajat, oikeuslaitoksessa työskentelevät, kansainvälistä yhteisöä edustavat henkilöt ja organisaatiot, kuten esimerkiksi AMISOM ja YK. Järjestö on hyökännyt myös YK:n kanssa yhteistyötä tekeviä kansalaisjärjestöjä, oppilaitoksissa työskenteleviä, järjestön veroista ja maksuista kieltäytyviä ja vakoilijoiksi epäilemiään henkilöitä vastaan. YK:n kanssa yhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen työntekijät ja heidän perheenjäsenensä pyrkivät pitämään yhteistyösuhteen salassa välttääkseen Al Shabaabin uhan. 50 Tavallinen siviiliväestö ei ole Al Shabaabin iskujen kohteena. Järjestö pyrkii välttämään iskuja muita kuin vastustajiksi koettuja toimijoita vastaan, koska järjestelmällinen siviiliväestön surmaa- 43 DIS 2015, s HRC s. 15; DIS 2015, s. 7 s AllAfrica.com/The Star AllAfrica.com/African Arguments Factiva/dpa International Service 2015; AllAfrica.com/African Arguments DIS 2015, s Esim. Dpa 2015; AllAfrica.com/Shabelle Media Network 2015 (f). 50 DIS 2015, s. 11.

7 7 (19) minen johtaisi väistämättä järjestön suosion kaventumiseen paikallisella tasolla. 51 Siviiliuhreja kuitenkin syntyy järjestön toteuttamien salamurhien sekä itsemurha- ja pommi-iskujen yhteydessä. 52 Lisäksi järjestö on mestannut ihmisiä tarpeen mukaan pelotteeksi muille. Mogadishussa kuolee tai haavoittuu ihmisiä joka viikko erilaisissa Al Shabaabin toteuttamissa iskuissa. 53 Monilla alueilla siviiliväestön elämään kielteisesti vaikuttavat lisäksi Al Shabaabin humanitaarisia apukuljetuksia koskevat rajoitukset ja takavarikot, sekä siviiliväestölle asetetut verot. 54 Al Shabaab on pyrkinyt rekrytoimaan uusia taistelijoita omien verkostojensa kautta. Rekrytointia hoidetaan uhkailulla tai pakolla, ideologisen propagandan ja/ tai taloudellisten etuisuuksien avulla. Järjestöön voidaan liittyä mm. palkan takia, tai sen vuoksi, että taistelija voi Al Shabaabin riveissä paremmin turvata oman perheensä turvallisuuden. Rekrytoinnin kohteena ovat yleensä nuoret miehet tai pojat Al Shabaabin valvomilla alueilla. Rekrytointia tapahtuu kuitenkin jossain määrin myös alueilla, jotka ovat AMISOM/SNAF joukkojen hallinnassa. Järjestö on rekrytoinut myös naisia ja tyttöjä hoitamaan erilaisia huoltotehtäviä, kuten ruoanlaittoa sissien leireillä. Osa tytöistä/naisista on pakotettu taistelijoiden puolisoiksi. 55 Rekrytoinnista kieltäytyvä tai hänen perheenjäsenensä voidaan pahimmassa tapauksessa surmata. Pakkoavioliittoja tapahtuu vain Al Shabaabin valvomilla alueilla. 56 Järjestön joukoista pakenevat, ja toisinaan jopa heidän perheenjäsenensä ovat potentiaalisia kohteita Al Shabaabin kostolle. Se kykenee niin halutessaan jäljittämään ja surmaamaan karkurin myös AMISOM/SNAF valvomilla alueilla. Järjestön ei kuitenkaan ole raportoitu kostavan systemaattisesti kaikille karkureille. Kostohalu ja todennäköisyys riippuu yksittäisen karkurin profiilista. Olennaista tässä suhteessa on se, kuinka paljon ja millaista tietoa karkurilla on järjestöstä ja sen toiminnasta. Käytännössä järjestö voi surmata kenet tahansa missä tahansa, jos se niin haluaa Liikkuminen Somalian etelä ja keskiosissa. Maanteitse liikkuminen Somalian etelä- ja keskiosissa on vaikeaa ja vaarallista avustusjärjestöille ja tavalliselle somalialaiselle. Aseelliset yhteenotot, heikko infrastruktuuri, sekä Al Shabaabin, hallituksen ja muiden aseellisten joukkojen ylläpitämät tarkastuspisteet muodostavat kaikille tiellä kulkijoille riskin. 58 Tarkastuspisteillä matkalainen on vaarassa tulla mm. ryöstetyksi, kiristetyksi, häirityksi, kuulustelluksi, pahoinpidellyksi, pidätetyksi tai raiskatuksi. 59 Tarkastuspisteet vaikeuttavat välttämättömien avustuskuljetusten toimituksia ja rajoittavat väestön pääsyä välttämättömien palveluiden äärelle. 60 Somalialaiset matkustavat maan sisällä, mutta joka kerralla he joutuvat puntaroimaan matkaan sisältyvää riskiä sen tarpeellisuuteen nähden. Matkoja tehdään vain, mikäli se on välttämätöntä esimerkiksi terveydenhoidon tai ruoan hankkimisen kannalta DIS 2015, s HRC 2015, s. 5; Esim. Dpa DIS 2015, s DIS 2015, s HRC 2015, s. 10; DIS 2015, s. 12 s DIS 2015, s s. 15, s DIS 2015, s AllAfrica.com/Shabelle Media Network 2015 (g); DIS 2015, s AllAfrica.com/Shabelle Media Network 2015 (h); DIS 2015, s OCHA 2015, s DIS 2015, s. 18.

8 8 (19) Maan sisällä on mahdollista matkustaa myös lentäen. Somaliassa toimii useita kaupallisia lentoreittejä, mutta ne ja niiden kulkureitit ja aikataulut vaihtelevat. Toukokuussa 2015 Mogadishusta pääsi lentäen Baidoaan, Belet Weyneen ja mahdollisesti myös Kismayoon. Lentolippujen hinnat ovat yleisesti ottaen korkeat, eikä keskivertosomalialaisilla juuri ole varaa matkustaa lentäen kaupungista toiseen. Mutta ne, joilla on varaa, kulkevat lentäen. 62 Al Shabaabin ja AMISOM/SNAF-kontrolloimien alueiden rajan ylittäminen ja alueelta toisella siirtyminen on hyvin vaarallista ja hankalaa, koska näillä alueilla on useita Al Shabaabin tarkastuspisteitä. Yksilön kannalta liikkumista helpottavat henkilökohtaiset suhteet järjestöön. Tarkastuspisteillään järjestö valvoo ja tarkastaa läpikulkevat henkilöt ja varmistuu liikkujan tarkoitusperistä. Alueelta lähteviltä tiedustellaan lähdön syistä ja poissaolon kestosta. Pysyvästi lähtevien on syytä pitää suunnitelmansa salassa, koska se erityisesti herättää kysymyksiä. Lähtökohtaisesti islamistit ovat hyvin vainoharhaisia. Epäily vakoilusta tai yhteistyöstä hallituksen kanssa voi johtaa nopeaan teloitukseen, pahoinpitelyyn tai pidätykseen. 63 Lisäksi esimerkiksi tarkastuksessa havaitut länsimaalaiset vaatteet ja esineet, kuten esimerkiksi älypuhelimet, voivat kiinnittää islamistien mielenkiinnon. 64 Konfliktin osapuolten välisten rajojen ylittämisen ja tarkastuspisteiden läpikulkemisen osalta erityisessä riskissä ovat nuoret miehet, naiset ja hallitusta kannattavat tai sellaiseksi epäillyt henkilöt. Nuoret ovat potentiaalista rekryyttiryhmää, jotka voivat joutua liittymään pakolla islamistien tai muiden aseellisten joukkojen riveihin. Islamistien alueelle palaavien joukossa muita riskiryhmiä ovat intellektuellit, ihmisoikeusaktivistit, liike-elämässä mukana olevat ja mahdollisesti Somalian hallinnossa työtilaisuuksia kärkkyvät henkilöt. Tavallisiin somalialaisiin ei kohdistu hyökkäys- tai muuta uhkaa paluun seurauksena, mutta islamistit voivat kuitenkin seurata ja vakoilla palaajaa Ihmisoikeustilanne Somalian ihmisoikeustilanne on ollut konfliktin seurauksena kroonisesti huono. Erityisesti Somalian etelä- ja keskiosissa se on ollut vuosia erittäin heikko. Pitkään jatkunut konflikti on romahduttanut valtion perusrakenteet lähes täysin, mikä yhdessä edelleen jatkuvat epävakauden kanssa heijastuu kaikille ihmisoikeuksien osa-alueille. Hallinnon puutteellisten voimavarojen, osaamisen puutteen sekä olemattoman infrastruktuurin seurauksena hallitus on käytännössä kykenemätön turvaamaan somaliväestön ihmisoikeudet. Vakavat oikeudenloukkaukset jäävät käytännössä rankaisematta. Ihmisoikeusloukkauksiin ovat syyllistyneet konfliktin kaikki osapuolet. 66 Siviiliväestö on ollut Somalian eri osissa erilaisten vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteena, joista osa liittyy Somalian yleiseen epävakauteen. Siviilejä on saanut surmansa konfliktiin liittyvissä väkivaltaisuuksissa, konfliktin osapuolet ovat syyllistyneet laittomiin pidätyksiin, pidätettyihin kohdistuviin pahoinpitelyihin ja epäinhimilliseen kohteluun. 67 Aseelliset joukot ovat rekrytoineet lapsia riveihinsä. 68 Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on yleistä ja naisten ympärileikkaus koskee lähes kaikkia maan naisia. 69 Seksuaalisen väkivallan osalta tilanne on vakavin maan si- 62 DIS 2015, s HRC 2015, s. 5; DIS 2015, s. 18 s DIS 2015, s. 18 s DIS 2015, s HRC 2015, s. 15; AI 2015; USDOS 2015; AI USDOS 2015; HRC 2015, s AI 2015; DIS 2015, s. 17; USDOS USDOS 2015; HRC 2015, s. 10.

9 9 (19) sällä siirtymään joutuneilla vähemmistöklaaneihin kuuluvilla naisilla. He ovat käytännössä vailla mitään suojaa. 70 Ihmisoikeustilanne Somalimaassa ja Puntmaassa on parempi kuin maan etelä- ja keskiosissa, missä pitkään jatkunut epävakaus ilmenee vakavina oikeudenloukkauksina. Somalimaalla ja Puntmaalla on yleisesti ottaen toimivat paikallishallinnot ja turvallisuudesta vastaavat viranomaiset. Molemmilla alueilla esiintyy kuitenkin myös vakavia oikeudenloukkauksia. Turvallisuudesta vastaavien viranomaisten on mm. raportoitu syyllistyneen tappoihin, perusteettomiin pidätyksiin ja pahoinpitelyihin. Alueiden oikeuslaitosten toiminnassa on vakavia puutteita. 71 Toimittajien asema on erittäin huono Somalian kaikissa osissa. Toimittajia on pidätetty, pahoinpidelty ja surmattu. Viimeisten vuosien aikana maassa on menehtynyt useita toimittajia, 72 ja käytännössä Somalia on maailman vaarallisimpia työskentely-ympäristöjä toimittajille. 73 Vähemmistöklaaneihin kuuluvien tilanne on yleisesti ottaen heikko Somaliassa. He elävät syrjittynä marginaalielämää köyhyydessä alttiina erilaisille oikeudenloukkauksille ja hyväksikäytölle. Heillä ei ole mahdollisuuksia koulutukseen, he ovat vailla taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia, sekä poliittisia vaikutusmahdollisuuksia. Heiltä puuttuu lisäksi Somalian muille klaaneille ominainen klaaniverkoston tuki ja suoja. 74 Ihmisoikeustilanteesta Al Shabaabin kontrolloimilla alueilla on vaikea saada tietoa, koska järjestö valvoo tarkasti liikkumista sen alueella. Saatavilla olevien tietojen mukaan ihmisoikeustilanne näillä alueilla on heikko. Islamistit ovat syyllistyneet siviiliväestön kiristykseen, ahdisteluun, teloituksiin ja mestauksiin sekä laittomiin pidätyksiin. Järjestön määräyksiä rikkoneet ovat joutuneet ankarien rankaisutoimenpiteiden kohteeksi. Järjestö on mm. pahoinpidellyt julkisesti pukeutumissääntöjä rikkoneita naisia ja amputoinut varkailta raajoja Humanitaariset olosuhteet Somalian humanitaariset olosuhteet ovat tällä hetkellä vaikeat ja maa on edelleen yksi maailman pahimmista humanitaarisista kriiseistä. 76 Somaliassa elää tällä hetkellä yli 3.2 miljoonaa ihmistä humanitaarisen avun varassa. YK:n mukaan elintarviketilanne on osalta erittäin vakava, yli alle 5-vuotiasta on akuutisti aliravittuja ja heidän joukossaan on nälkäkuoleman partaalla ilman välittömiä hoitotoimenpiteitä. 77 Elintarviketilanteen odotetaan kärjistyvän loppuvuotta kohti mentäessä. Syinä tähän ovat keskivertoa alhaisempi sato edelliseltä satokaudelta, edelleen jatkuva epävakaus ja El Niño -sääilmiön johdosta odotettavissa olevat voimakkaammat sateet loka-joulukuun aikana, joiden odotetaan aiheuttavan tulvia monilla alueilla HRC 2015, s USDOS HRC 2015, s, 7 s. 8; FCO 2015; USDOS AllAfrica.com/Shabelle Media Network 2015 (i). 74 HRC 2015, s. 12; UNHCR Refworld/MRGI 2015 (a); UNHCR Refworld/MRGI 2015 (b) 75 DIS 2015, s DIS 2015, s. 20; DIS 2015, s. 20; 77 Reliefweb/OCHA HRC 2015, s. 12, DIS 2015, s. 20; Reliefweb/OCHA 2015.

10 10 (19) FSNAU 79 n mukaan elintarviketilanne on monilla alueilla Somaliassa kriittinen. Elintarviketilanne Somaliassa syksyllä Karttalähde: FSNAU 2015 (a) Avun tarpeessa olevien ihmisten olosuhteita kärjistää avustusjärjestöjen rajoittuneet toimintamahdollisuudet etenkin konfliktista johtuvan turvattomuuden vuoksi. Somalian hallituksen joukko- 79 Food Security and Nutriton Analysis Unit Somalia.

11 11 (19) jen eteneminen ja Al Shabaabin vetäytyminen eivät ole toistaiseksi vielä mahdollistaneet humanitaarisen avun esteettömiä toimituksia vapautetuille alueille. 80 Al Shabaab on rajoittanut tai estänyt humanitaarisen avun kuljetuksia. 81 Somalian kansantuote ja elintaso ovat olleet vuosia maailman alhaisimpia ja maa on ollut pitkään riippuvainen kansainvälisestä avusta. Vertailua muihin Afrikan maihin on kuitenkin vaikea tehdä, koska Somaliasta ei ole turvattomuuden vuoksi saatavilla luotettavaa tilastotietoa. Yleisesti ottaen somalialaisissa kaupungeissa, pääkaupunki mukaan lukien on hyvin rajalliset mahdollisuudet saada mitään peruspalveluita. 82 Isommissa kaupungeissa on yleensä saatavilla perusterveydenhoitoa, joskin palveluiden laatu ja saatavuus vaihtelevat eri alueilla mm. epävakaudesta johtuvista syistä. Syrjäisemmillä seuduilla ei julkisia terveydenhoitopalveluita ole saatavilla, minkä vuoksi väestön pitää toisinaan matkustaa lähimpiin kaupunkeihin hoitoa saadakseen. Matkustamiseen liittyy kuitenkin vakavia riskejä. 83 Somalian etelä- ja keskiosien kaupungeissa on saatavilla perusopetusta, mutta opetuksen taso on heikkoa. Koraanikoulut tarjoavat opetusta maaseudun kylissä ja kaupungeissa. 84 Työttömyys on Somaliassa korkealla tasolla, eikä työtilaisuuksia ole juuri tarjolla. Pahin tilanne on maaseudulla ja nuorilla. Taloudelliset mahdollisuudet ja työllistyminen ovat hyvin pitkälti kytköksissä suku- ja klaaniverkostoihin. Työllistyminen on vaikeampaa vähemmistöryhmiin kuuluville, leskeksi jääneille naisille ja perheettömille siirtolaisille. 85 Somalian epävakaissa olosuhteissa perhe, suku ja klaani ovat tärkeitä yksilön selviytymisen kannalta. Niiden muodostamalla sosiaalisella verkostolla on suuri merkitys elämän perusvälttämättömyyksien, kuten turvallisuuden, toimeentulon, ruoan ja asumisen järjestämiseksi. 86 Koska julkisia palveluita ei juuri ole tarjolla, on elämä ilman henkilökohtaista verkostoa äärimmäisen vaikeaa. Lähtökohtaisesti somalialaiset pyrkivät tukemaan ja auttamaan pulassa olevia sukulaista ja klaanitovereita. Pitkään jatkunut konflikti ja kurjuus ovat kuitenkin hankaloittaneet kaikkien elämää, eikä apua välttämättä kyetä tarjoamaan. Esimerkiksi asunnon tarjoaminen ja taloudellinen auttaminen edellyttävät läheisempää perhesidettä tai -yhteyttä, eikä pelkkä etäisempi klaaniyhteys riitä niukkojen resurssien jakamiseen. 87 Somalian etelä- ja keskiosissa klaanisolidaarisuus on ollut kurjien olosuhteiden vuoksi koetuksella, ja monet perheet ja klaaniverkostot ovat olleet kykenemättömiä auttamaan hädässä olevia sukulaisiaan. Konfliktin takia kotinsa jättämään joutuneet, tai Al Shabaabin alueilta paenneet ovat joutuneet asettumaan evakkoleireihin, ellei heillä ole auttamiskykyisiä lähisukulaisia uudella alueella. 88 Olemassa oleva sosiaalinen verkosto ja sukulaisuussuhteet ovat tärkeitä myös ulkomailta pääkaupunkiin palaaville. Tärkeämpää se on niille, joiden mahdollisuudet omavaraiseen elämään ja toimeentuloon ovat heikot. Vähillä yksilökohtaisilla resursseilla (osaaminen, koulutus, varallisuus) varustettu henkilö on asunto- ja muissa resurssikysymyksissä riippuvaisempi perheensä, sukulaistensa tai muun sosiaalisen verkoston avusta, kun taas paremmat valmiudet omaava henkilö voi tulla toimeen omillaan. Ilman sosiaalista verkostoa, resursseja ja osaamista pääkaupunkiin palaavalla henkilöllä on suuri riski joutua evakkojen leiriin. Yleensä Mogadishuun diasporasta 80 HRC 2015, s. 12; Reliefweb/OCHA DIS 2015, s DIS 2015, s DIS 2015, s. 18 s. 19., s. 21 s DIS 2015, s UNHCR Refworld/MRGI 2015 (b); DIS 2015, s. 22; UNHCR Refworld/MRGI 2015 (b) 86 DIS 2015, s DIS 2015, s DIS 2015, s. 21.

12 12 (19) palaavilla henkilöillä on sukulaisia ja muuta verkostoa pääkaupungissa. Monet palaajista tulevat virittelemään liiketoimintaa, varmistamaan/tarkistamaan omaisuutensa olemassaolon, tapaamaan sukulaisiaan, tai he havittelevat työpaikkaa somalihallinnosta. He ovat yleensä voimakkaita ja hyvin resursoituja, eikä heillä yleensä ole pelkoa joutumisesta evakkojen leirille. 89 Monissa kaupungeissa elämä evakkojen yhteisöissä on muuttunut aiempaa vaikeammaksi. Olojen asteittainen rauhoittuminen ja varakkaan diaspora-väen palaaminen ovat nostaneet maan hintaa, ja turvattomuuden vuoksi autioiksi jääneitä rakennuksia on otettu uudelleen liike-elämän ja hallinnon käyttöön. 90 Näin on käynyt mm. pääkaupungissa, Luuqissa, Kismayossa, Bossassossa ja Baidoassa. Jättömaille ja tyhjiin rakennuksiin asettuneet evakot ovat joutuneet kasvavamassa määrin lähtemään ja siirtymään kauemmaksi kaupunkien laidoille. 91 Mogadishussa häädettiin vuoden 2015 tammi-helmikuun aikana yli evakkoa julkisilta ja yksityisiltä tonteilta ja rakennuksista. Häätöuhka koskee vielä tuhansia muita evakkoja. 92 Kaikkiaan Somaliassa on tällä hetkellä n. 1.1 miljoonaa kotinsa jättämään joutunutta evakkoa (internally displaced person). Heidän elinolosuhteensa ovat tällä hetkellä ala-arvoiset. Evakkojen leirit ovat turvattomia, niissä on liikaa ihmisiä, puhdasta vettä on rajoitetusti saatavilla ja leirien yleiset hygieniaolosuhteet ovat huonot. Evakot ovat jatkuvasti syrjinnän, seksuaalisen väkivallan, sekä muiden ihmisoikeusloukkausten kohteena vailla riittävää suojelua. 93 Ulkomailla asuvat sukulaiset ovat rahoittaneet merkittävässä määrin Somaliassa asuvia sukulaisiaan. Rahalähetysten määrä on n. 1.2 mrd US$ vuositasolla. Summa on lähes puolet suurempi kuin maahan virtaavan humanitaarisen avun arvo. Diasporan rahalähetysten avulla Somaliassa elävät sukulaiset rahoittavat arkielämän välttämättömyydet, kuten asumiskulut, ruoan, vaatehankinnat ja lääkehuollon. 94 Vakava uhka tälle elämänlinjalle on keskeisten länsimaisten pankkien asettamat rajoitukset rahasiirroille. 95 Syynä ovat pelko rahalähetysten päätymisestä terroristiseen toimintaan. 96 Rajoitusten vuoksi rahalähetysten määrä on Oxfamin selvitysten perusteella vähentynyt 35 %. Oxfamin mukaan tällä on elämää kurjistava vaikutus sadoille tuhansille somalialaisille Pakolaisuus ja kansainvälisen suojelun tarve YK:n pakolaisjärjestö UNHCR otti tammikuussa 2014 kantaa somalialaisten pakolaisten suojelutarpeeseen. 98 Kesäkuussa 2014 järjestö julkaisi näkemyksensä somalialaisten palauttamisesta kotimaahansa. 99 Keväällä 2015 järjestön edustaja ilmoitti, että kyseiset kannanotot ovat edelleen relevantteja ja ajan tasalla UNHCR Refworld/MRGI 2015 (b); UNHCR Refworld/MRGI 2015 (a); DIS 2015, s USDOS 2015; DIS 2015, s USDOS 2015; DIS 2015, s HRC 2015, s USDOS 2015; HRC 2015, s FSNAU 2015 (b); HRC 2015, s. 12 s HRC 2015, s. 12 s USDOT Oxfam UNHCR Refworld/UNHCR 2014 (a), osoitteessa: 99 UNHCR Refworld/UNHCR 2014 (b), osoitteessa: DIS 2015, s. 7 s. 8.

13 13 (19) UNHCR:n näkemyksen mukaan turvallisuustilanne Somalian etelä- ja keskiosissa on useimmilla alueilla epävakaa, ja viranomaisten mahdollisuus suojella siviiliväestöä on edelleen heikko. 101 Perinteiset yhteisölliset rakenteet ja oikeusvaltion periaatteet ovat konfliktin seurauksena heikentyneet. Alueelta raportoidaan vakavista ihmisoikeusloukkauksista ja laajat alueet Somalian eteläja keskiosista on tällä hetkellä hallitukseen kuulumattomien aseellisten ryhmien hallinnassa. 102 Järjestö katsoo, ettei sisäinen pako 103 maan sisällä ole edelleenkään mahdollista. 104 YK:n pakolaisjärjestön tuoreimpien arvioiden mukaan Somalian turvallisuusolosuhteet ovat edelleen hauraat, mutta siinä on havaittavissa kasvavassa määrin vakiintumisen merkkejä. 105 Tätä taustaa vasten UNHCR:n sekä Kenian ja Somalian hallitukset muodostivat heinäkuussa 2015 yhteisen komission, joka pyrkii lisäämään apua niille Keniassa oleville somalipakolaisille, jotka haluavat palata kotimaahansa vapaaehtoisesti. Tavoitteena on kaikkiaan somalipakolaisen vapaaehtoinen paluu Somaliaan viiden vuoden aikana. Joulukuun 2014 ja elokuun 2015 välisenä aikana UNHCR on avustanut lähes 3000 somalipakolaisen paluuta Somaliaan. 106 Uutislähteiden mukaan UNHCR olisi avustanut lokakuun (2015) puoleenväliin mennessä kaikkiaan lähes 5000 vapaaehtoista palaajaa. 107 Useimmat kenialaisesta Dadaabin leiristä palanneet somalipakolaiset ovat asettuneet Luuqin, Baidoan ja Kismayon alueille, 108 mutta syyskuun ensimmäisellä puoliskolla järjestö avusti myös yli 200 pakolaisen paluuta lentäen Mogadishuun. 109 UNHCR:n mukaan somalipakolaisia on lisäksi palannut Somaliaan spontaanisti ilman järjestön apua. 110 Keniassa on lisäksi vielä muutamia tuhansia somalipakolaisia, jotka ovat ilmaisseet halunsa palata Somaliaan. UNHCR suunnittelee lisäävänsä pakolaisia palauttavien lentojen lukumäärää kuuteen viikossa loka-marraskuun ajan kestävällä sadekaudella. 111 Itäisen Afrikan alueella on kaikkiaan yli miljoona somalialaista pakolaista ja heistä n on Kenian Dadaabissa sijaitsevilla leireillä. Halu palata Somaliaan ei yksinomaan johdu Somalian olosuhteissa tapahtuneesta hienoisesta vakiintumisesta. Halu palata johtuu osaltaan myös Kenian puolelle voimistuneesta paineesta kotiuttaa somalialaiset pakolaiset. Al Shabaabin Westgate-.tavarataloon ja Garissan yliopistoon tekemien terrori-iskujen seurauksena antipatia somalialaisia kohtaan on voimistunut. Turvallisuuteen vedoten monet kenialaiset ovat pyrkineet painostamaan maan hallitusta somalipakolaisten pakkopalauttamiseksi Somaliaan. Kenian hallitus on kuitenkin ilmoittanut olevansa yhteistyössä Somalian hallituksen ja UNHCR:n kanssa ja että somalipakolaisten osalta noudatetaan kansainvälisiä sopimuksia, pakolaisoikeutta ja non refoulment periaatetta. 112 UNHCR:n mukaan Somalian turvallisuustilanne ja sosioekonomiset olosuhteet eivät vielä mahdollista laajamittaista paluumuuttoa. 113 YK:n ihmisoikeustarkkailijan mukaan maan tilanne on 101 UNHCR Refworld/UNHCR 2014 (b), s UNHCR Refworld/UNHCR 2014 (b), s Internal Flight Alternative 104 DIS 2015, s UNHCR has also noted that while the security situation in Somalia is still fragile, it has observed signs of increasing stability. HRC 2015, s HRC 2015, s AllAfrica.com/Shabelle Media Network 2015 (j) 108 HRC 2015, s AllAfrica.com/Shabelle Media Network 2015 (a). 110 HRC 2015, s AllAfrica.com/Shabelle Media Network 2015 (a). 112 HRC 2015, s AllAfrica.com/Shabelle Media Network 2015 (j)

14 14 (19) AMISOM/SNAF-joukkojen menestyksestä huolimatta monin paikoin maan etelä- ja keskiosissa edelleen niin turvaton ja epävakaa, ettei pakolaisten paluu suuressa mittakaavassa ole mahdollista. Liian varhaisen paluun seurauksena palaaja voi ajautua samoihin turvattomiin olosuhteisiin kuin missä sadat tuhannet evakot tällä hetkellä ovat HRC 2015, s. 13.

15 15 (19) 9. Lähteet: AI - Amnesty International : Op-ed: Somalia National Human Rights Day an opportunity to enhance accountability, 27 August Osoitteessa ( ): AllAfrica.com uutistietokanta: - African Arguments 2015: Somalia : Al-Shabaab Has Changed Its Tactics. Amisom Must Do So Too: Osoitteessa ( ): - Shabelle Media Network 2015 (a): Somalia : UNHCR Repatriates Over 4,000 Somali Refugees From Kenya. Osoitteessa ( ): - Shabelle Media Network 2015 (b): Somalia : Somali Govt On Mission to Defuse Political Tension in Gedo Region. Osoitteessa ( ): - Shabelle Media Network 2015 (c): Somalia : Somali MPs Drop the Impeachment Motion Against President. Osoitteessa ( ): - Shabelle Media Network 2015 (d): Somalia : Somali President Urges South-West State Elders to Solve Clan Grievances. Osoitteessa ( ): - Shabelle Media Network 2015 (e): Somalia : Somali, AU Troops Rtrerat After Al Shabaab Attack. Osoitteessa ( ): - Shabelle Media Network 2015 (f): Somalia : Lawyer and Nephew of Somali President Killed in Mogadishu Drive-By-Shooting. Osoitteessa ( ): - Shabelle Media Network 2015 (g): Somalia : Motorists Complain an Increase of Roadblocks in Mogadishu-Afgoye Highway. Osoitteessa ( ): - Shabelle Media Network 2015 (h): Somalia : Somalia: Gunmen Dressed in Govt Military Uniform Rape Women Near Afgoye Town. Osoitteessa ( ): - Shabelle Media Network 2015 (i): Somalia Now Tops CPJ's List of Countries Where Journalists Are Murdered With Impunity. Osoitteessa ( ): - Shabelle Media Network 2015 (j) : Somalia : Somali Leaving Kenya, but Mass Return Not Possible, UN Says. Osoitteessa ( ):

16 16 (19) - The Star 2015: Kenya : 700 Al Shabaab Recruits Return to Kenya IOM.. Osoitteessa ( ): Wire 2015: Somalia : Ice Cream and ATMs Hope for Mogadishu. Osoitteessa ( ): BBC News: : Who are Somalia's al-shabab? Osoitteessa ( ): Somalia's al-shabab rebels leave Mogadishu Osoitteessa ( ): Bryden, Matt; Thomas, Tres 2015: Somalia s Troubled Transition. Vision 2016 Revisited. A paper by the Sahan Statebuilding Team, May Osoitteessa ( ): DIS - Danish Immigration Service 2015: South Central Somalia - Country of Origin Information for Use in the Asylum Determination Process, Report from the Danish Immigration Service s fact finding mission to Nairobi, Kenya and Mogadishu, Somalia, 2-12 May Osoitteessa ( ): Dpa 2015: Somalia: : 11 Dead After Suicide Car Bomb Attack On Somali State House. Osoitteessa ( ): EUISS - European Union Institute for Security Studies 2014: Somalia s federal agenda: From fragility to fragmentation? June Osoitteessa ( ): Factiva- uutistietokanta: - BBC Monitoring Service/Radio Kulmiye website : Somaliland, Puntland mobilize troops outside Sool Region, set to clash. - BBC Monitoring Service/Universal TV 2015: : Somaliland forces said clash with militias in disputed regions. - dpa International Service 2015: : 2ND LEAD Two al-shabaab senior commanders killed in airstrike. - HIS Global Insight Daily Analysis 2015: Evolving Al-Shabaab strategy, potential infiltration of Islamic State raise Somali civil war risks in one-year outlook FCO - UK Foreign and Commonwealth Office: Human Rights and Democracy Report 2014: Somalia - in-year update July 2015, 15 July Osoitteessa ( ): FSNAU - Food Security and Nutriton Analysis Unit

17 17 (19) (a): Somalia 2015: Post Gu 2015 Nutrition Analysis. FSNAU Technical Series Report No. VII 61. Issued October 16, Osoitteessa ( ): (b): Assessment of External Remittances in Selected Urban Areas and Among Displaced Populations Across Somalia. September Osoitteessa ( ): Flows-in-Selected-Urban-Areas-of-Somalia-October-2015.pdf HRC - UN Human Rights Council (formerly UN Commission on Human Rights) 2015: Report of the independent expert on the situation of human rights in Somalia, Bahame Tom Nyanduga [A/HRC/30/57], 29 September Osoitteessa ( ): ICG International Crisis Group 2015: Somaliland: The Strains of Success. Crisis Group Africa Briefing N 113. Nairobi/Brussels, 5 October Osoitteessa ( ): Landinfo - Country of Origin Information Centre, Update on security and human rights issues in South- Central Somalia, including in Mogadishu, January 2013, 1/2013 ENG, osoitteessa ( ): NRC - Norwegian Refugee Council: Displacement and Housing, Land and Property Disputes in Puntland, 13 July Puntland HLP CDR report pdf OCHA - UN Office for the Coordination of Humanitarian Affairs : Contingency Plan: Somalia September Osoitteessa ( ): mber_2015.pdf Oxfam 2015: New assessment confirms major drop in remittances to Somalia, Osoitteessa ( ReliefWeb: - AFP 2015: Somalia unable to hold full elections in 2016: parliament Osoitteessa ( ): - OCHA 2015: Somalia: Humanitarian Snapshot (as of 9 October 2015). Osoitteessa ( ): october USAID 2015: Somalia - Complex Emergency Fact Sheet #4, Fiscal Year (FY) August 2015: Osoitteessa ( ):

18 18 (19) Somalia Newsroom 2015: UNHCR Refworld: - (a): : Analysis: Somalia s Hopes for 2016 Elections Hang In the Balance. Osoitteessa ( ): - (b): : Analysis: AMISOM Vacates 10 Towns in Somalia Amid Al- Shabaab s Ramadan Attacks. Osoitteessa ( ): 10-towns-in-somalia-amid-al-shabaabs-ramadan-attacks/ - MRGI - Minority Rights Group International 2015 (a), State of the World's Minorities and Indigenous Peoples Somalia, 2 July 2015,osoitteessa ( ): - MRGI - Minority Rights Group International 2015 (b), State of the World's Minorities and Indigenous Peoples Case study: Minorities on the margins of Mogadishu, 2 July 2015, osoitteessa ( ): - UNHCR - UN High Commissioner for Refugees 2014 (a): International Protection Considerations with Regard to people fleeing Southern and Central Somalia, 17 January 2014, HCR/PC/SOM/14/01, osoitteessa ( ): - UNHCR - UN High Commissioner for Refugees 2014 (b): UNHCR Position on Returns to Southern and Central Somalia, 17 June 2014,osoitteessa ( ): UN RSG - UN General Assembly, Report of the Secretary-General on Somalia, 11 September 2015, S/2015/702, osoitteessa ( ): UPI - United Press International : Somalia's Ministry of Education attacked by al-shabab Osoitteessa ( ): News/2015/04/14/Somalias-Ministry-of-Education-attacked-by-al-Shabab/ / USAID - US Agency for International Development: Somalia - Complex Emergency; Fact Sheet #4, Fiscal Year (FY) 2015, 17 August 2015 (available at ecoi.net) USDOS - United States Department of State 2015: 2014 Country Reports on Human Rights Practices - Somalia, Osoitteessa ( ):

19 19 (19) USDOT - United States Department of Treasury 2015: Treasury Discusses Somali Remittances During Visit to Minneapolis Osoitteessa ( ): Visit-to-Minneapolis.aspx WP - Warya Post 2015: Mogadishu used to be hell. Now it s coming back to life Osoitteessa ( ):

TILANNEKATSAUS SOMALIAN TURVALLISUUS-, IHMISOIKEUS- JA HUMANITAARISISTA OLOSUHTEISTA MARRASKUUSSA 2014

TILANNEKATSAUS SOMALIAN TURVALLISUUS-, IHMISOIKEUS- JA HUMANITAARISISTA OLOSUHTEISTA MARRASKUUSSA 2014 MAATIETOPALVELU JULKINEN 11.12.2014 TILANNEKATSAUS SOMALIAN TURVALLISUUS-, IHMISOIKEUS- JA HUMANITAARISISTA OLOSUHTEISTA MARRASKUUSSA 2014 Sisällysluettelo 1.1 Somalian etelä- ja keskiosien turvallisuustilanne...

Lisätiedot

Päivätyökeräys 2015 2016. Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Päivätyökeräys 2015 2016. Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2015 2016 Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Kuka on pakolainen? Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty turvapaikka kotimaansa ulkopuolella. Hän on paennut sotaa,

Lisätiedot

18.6.2015 TILANNEKATSAUS SOMALIAN TURVALLISUUS-, IHMISOIKEUS- JA HUMANITAARISISTA OLOSUHTEISTA KESÄKUUSSA 2015

18.6.2015 TILANNEKATSAUS SOMALIAN TURVALLISUUS-, IHMISOIKEUS- JA HUMANITAARISISTA OLOSUHTEISTA KESÄKUUSSA 2015 MAATIETOPALVELU JULKINEN 18.6.2015 TILANNEKATSAUS SOMALIAN TURVALLISUUS-, IHMISOIKEUS- JA HUMANITAARISISTA OLOSUHTEISTA KESÄKUUSSA 2015 Sisällysluettelo Johdanto... 2 Poliittiset olosuhteet... 2 Somalian

Lisätiedot

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2016 2017 Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Tällä hetkellä Maailmassa on yli 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa hakeakseen

Lisätiedot

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa 14.11.2018. STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Tervetuloa State of World Population 2018 raportin julkaisutilaisuuteen. Tämän vuoden raportti kertoo

Lisätiedot

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Juridinen tulkinta Malin tilanteesta Malin hallituksen ja YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä ulkomaisten sotilasjoukkojen voimankäytölle

Lisätiedot

PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. Yläkoulu / lukio. Maailman pakolaiset. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Taustaksi:

PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. Yläkoulu / lukio. Maailman pakolaiset. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Taustaksi: PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN Yläkoulu / lukio Maailman pakolaiset Ottakaa selvää: Mitä tarkoittavat käsitteet pakolainen ja turvapaikanhakija? Keitä ovat kiintiöpakolaiset? Kuinka monta kiintiöpakolaista

Lisätiedot

FAKTA-hanke SOMALIA: TIEDONHANKINTAMATKA MOGADISHUUN JA NAIROBIIN TAMMIKUUSSA Maatietopalvelu Tiedonhankintamatkaraportti

FAKTA-hanke SOMALIA: TIEDONHANKINTAMATKA MOGADISHUUN JA NAIROBIIN TAMMIKUUSSA Maatietopalvelu Tiedonhankintamatkaraportti FAKTA-hanke SOMALIA: TIEDONHANKINTAMATKA MOGADISHUUN JA NAIROBIIN TAMMIKUUSSA 2018 5.10.2018 Maatietopalvelu Tiedonhankintamatkaraportti MIG-1820379 06.03.00 MIGDno-2018-40 5.10.2018 Johdanto Tämä raportti

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteenä neuvoston istunnossaan 18. heinäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät Somaliasta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteenä neuvoston istunnossaan 18. heinäkuuta 2016 hyväksymät neuvoston päätelmät Somaliasta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11238/16 COAFR 220 CFSP/PESC 618 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja

IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja Modulin/osan sisältö Teoreettisia malleja kotoutumisesta maahanmuuttajan uudessa kotimaassa Modulin tavoite on esittää: - kotoutumisen ideat

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen

Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen Kuka on ihmiskaupan uhri? Rikoslain määritelmä (RL 25:3 (a)). - Ihmiskaupan uhrina voidaan pitää sellaisen toiminnan kohdetta, missä sekä käytetyt keinot, tekotavat että

Lisätiedot

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 2 Itä-Afrikan kuivuus - Etiopia Itä-Afrikkaa on kohdannut pahin kuivuus 60 vuoteen; kuivuudesta kärsii Afrikan sarven alueella yli 12,4 milj. ihmistä.

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Valoa pakolaisleirien asukkaille

Valoa pakolaisleirien asukkaille UUTISKIRJE Valoa pakolaisleirien asukkaille Brighter Lives for Refugees -kampanjan myötä IKEA Foundation lahjoittaa jokaisesta 3.2. 29.3.2014 myydystä led-lampusta yhden euron pakolaisleirien valaisemiseen.

Lisätiedot

EU-Turkki pakolaissopimus

EU-Turkki pakolaissopimus EU-Turkki pakolaissopimus 18.3.2016 sopimuksen pääkohdat & arviointia Toni Alaranta/Ulkopoliittinen instituutti Sopimuksen pääkohdat: 1) Yksi yhdestä periaate: jokainen Kreikkaan saapuva pakolainen (koskee

Lisätiedot

KATSAUS KAIRON KATULAPSIIN JA LASTEN OIKEUKSIIN

KATSAUS KAIRON KATULAPSIIN JA LASTEN OIKEUKSIIN Päivi Arvonen KATSAUS KAIRON KATULAPSIIN JA LASTEN OIKEUKSIIN Kuka on katulapsi? Lapsi joka asuu kadulla ja on vailla vakinaista asuntoa on katulapsi. Myös lasta, joka joutuu vieeämään päivät kadulla elantoa

Lisätiedot

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen.

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen. Koulutusaineiston pohdintatehtäviä ROMANIT EUROOPASSA Ihmisoikeudet, liikkuvuus ja lapset 1. OSA: ROMANIT - Vähemmistönä Euroopassa ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto 13/06/2018-10:55 FAQS Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto Korkea edustaja Federica Mogherini ehdottaa tänään komission tukemana Euroopan rauhanrahaston (European Peace Facility, EPF) perustamista.

Lisätiedot

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Inkeriläisten alkuperäinen asuinalue sijaitsee nykyään Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella Luoteis-Venäjällä. Savosta, Jääskestä, Lappeelta ja Viipurista tulleita

Lisätiedot

Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa?

Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa? Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa? Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät Lahdessa, 13.11.2014 Kristi Raik, Ulkopoliittinen

Lisätiedot

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS. Poliittisten asioiden valiokunta

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS. Poliittisten asioiden valiokunta AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS Poliittisten asioiden valiokunta 2.5.2012 TYÖASIAKIRJA EU:n ja AKT-ryhmän Somalian poliittisen ja humanitaarisen kriisin ratkaisemiseen liittyvät

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto

Naisjärjestöjen Keskusliitto Naisjärjestöjen Keskusliitto CEDAW SOPIMUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO VAMMAISTEN NAISTEN KANNALTA Leena Ruusuvuori 17.10.2013 CEDAW = Convention on the Elimination of All Kinds of Discrimination Against Women New

Lisätiedot

R U K A. ratkaisijana

R U K A. ratkaisijana R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA

Lisätiedot

Kohti uutta normaalia? Pakolaisuus ja muuttoliike lukuina, tänään

Kohti uutta normaalia? Pakolaisuus ja muuttoliike lukuina, tänään Kohti uutta normaalia? Pakolaisuus ja muuttoliike lukuina, tänään Pakolaisuus, muuttoliike ja eurooppalaiset ratkaisut - muuttajat ja muutoksen haasteet 4.12.2015 Rafael Bärlund Euroopan muuttoliikeverkosto

Lisätiedot

Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen

Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen Ihmiskaupan uhrin tunnistaminen Kuka on ihmiskaupan uhri? Rikoslain määritelmä (RL 25:3 (a)). - Ihmiskaupan uhrina voidaan pitää sellaisen toiminnan kohdetta, missä sekä käytetyt keinot, tekotavat että

Lisätiedot

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 ALUKSI Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä julkaisee suppean tilannekatsauksen ajalta 1.1.2015-30.6.2015. Katsauksessa

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI

Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI 10.12.2015 Tilanne tänään Euroopan talous lamassa Suomen talous kestämättömällä tiellä Suomen työttömyys

Lisätiedot

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu 1 Suomen Pakolaisapu Työtä uutta alkua varten Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa

Lisätiedot

Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö. 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1

Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö. 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1 Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1 Oleskelulupalajit Määräaikainen - tilapäinen (B) - jatkuva (A) Pysyvä (P) - voimassa toistaiseksi - 4 vuoden jatkuvan (A) oleskelun

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM2014-00373 POL-30 Lamminpää Leea(UM) 20.03.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n siviilikriisinhallintaoperaation

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta,

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta, Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta, 30.9.2016 Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy.

Lisätiedot

SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011

SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011 SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (CSDP) Ns. Petersbergin tehtävät osaksi EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Lisätiedot

Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto

Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto Suomen kehityspolitiikka ja -yhteistyö tuottavat tulosta Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 esittelee Suomen kehityspolitiikan ja -yhteistyön vuosina 2018

Lisätiedot

PUURAKENTAMINEN KATASTROFIALUEILLA PUUPÄIVÄ 27.11.2014 PEKKA HAAVISTO

PUURAKENTAMINEN KATASTROFIALUEILLA PUUPÄIVÄ 27.11.2014 PEKKA HAAVISTO PUURAKENTAMINEN KATASTROFIALUEILLA PUUPÄIVÄ 27.11.2014 PEKKA HAAVISTO Jokainen katastrofi on erilainen Ihmisen aiheuttamia Sota, joukkomurha Nälänhätä Teollinen tai ydinonnettomuus Luonnonkatastrofeja

Lisätiedot

Online and mobile communications for Crisis Response and Search and Rescue

Online and mobile communications for Crisis Response and Search and Rescue Online and mobile communications for Crisis Response and Search and Rescue Hätä- ja häiriötilanteiden aikana niiden vaikutuspiiriin kuuluvat kansalaiset voivat älypuhelimien ja sosiaalisen median avulla

Lisätiedot

Monitahoinen Mali, Kehys ry:n seminaari 14.5. Kehityksen suuntaviivoja Malissa

Monitahoinen Mali, Kehys ry:n seminaari 14.5. Kehityksen suuntaviivoja Malissa Monitahoinen Mali, Kehys ry:n seminaari 14.5 Kehityksen suuntaviivoja Malissa Malin/Sahelin alueen haurauden ja turvattomuuden rakenteelliset tekijät Korkea väestönkasvu, mutta harvaan asuttu Haavoittuvuus

Lisätiedot

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA Pakolaiset tarvitsevat kodin. Termistö Siirtolainen Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan työn, opiskelun, ihmissuhteen tms. perusteella tavoitteena parempi elämä, uudet kokemukset, avioliitto

Lisätiedot

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa?

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? 8.9.2015 Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja Seminaarin teema Mikä on turvallisuuden nykytila ja haasteet harvaan asutulla

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

Project SIerra, A Family and a Future

Project SIerra, A Family and a Future Project SIerra, A Family and a Future Soroptimist International ja Hope and Homes for Children -järjestöjen nelivuotinen yhteistyöprojekti 2007 2011. Sierra Leone perustietoja Pinta-ala: 71 740 km² Asukasluku:

Lisätiedot

Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet

Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet 1/5 Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet Berner-konsernin yhteistyökumppaneiden ja toimittajien (tästä eteenpäin Toimittaja ) on noudatettava kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä,

Lisätiedot

Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä. public-procurement

Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä.   public-procurement Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä https://ec.europa.eu/futurium/en/ public-procurement Julkiset hankinnat liittyvät moneen Konsortio Lähtökohdat ja tavoitteet Every

Lisätiedot

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Kansan valta Citizen Voice and Action World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Demokratiaa kaikille? Seminaari demokratian tukemisesta kehitysyhteistyössä 27.11.2014 Katri

Lisätiedot

23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa

23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa 23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa Pekka Pajakkala Senior Advisor, VTT President of EUROCONSTRUCT 2012 23.5.2012 2 Rakentamisen näkymät EU, CEE, SUOMI 1. VTT 2. TALOUDEN JA RAKENTAMISEN

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 PUBLIC LIMITE COAFR 74 CSDP/PSDC 136 POLMIL 25 PESC 229 COHAFA 28 DEVGEN 59 ACP 41 COPS 60 ILMOITUS: I/A-KOHTA

Lisätiedot

Valtiovarain controller toiminto riskienhallinnan kehittäjänä Esko Mustonen

Valtiovarain controller toiminto riskienhallinnan kehittäjänä Esko Mustonen Valtiovarain controller toiminto riskienhallinnan kehittäjänä 12.06.2019 Esko Mustonen Valtiovarain controller -toiminto Tukee ja varmistaa hyvän hallinnon periaatteiden noudattamista valtiontalouden hoidossa

Lisätiedot

Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan

Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan siirtomaiksi. Kun Somalia itsenäistyi jäivät somalialaiset usean

Lisätiedot

Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille. Natalie Gerbert Monika Naiset liitto ry

Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille. Natalie Gerbert Monika Naiset liitto ry Monika - Naiset moniarvoisen ja turvallisen yhteiskunnan puolesta Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille Monika Naiset liitto ry 1 Voimavarakeskus

Lisätiedot

Ehdotus viranomaisten yhteistyön järjestämiseksi toiminnassa taistelualueilta palaajien kanssa. Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen 29.3.

Ehdotus viranomaisten yhteistyön järjestämiseksi toiminnassa taistelualueilta palaajien kanssa. Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen 29.3. Ehdotus viranomaisten yhteistyön järjestämiseksi toiminnassa taistelualueilta palaajien kanssa Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen 29.3.2017 Valmistelutyöryhmä Kansallinen väkivaltaisen radikalisoitumisen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 23. toukokuuta 2016 hyväksymät päätelmät Etelä-Sudanista.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 23. toukokuuta 2016 hyväksymät päätelmät Etelä-Sudanista. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2016 (OR. en) 9110/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi.

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Ketään lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ominaisuuksien, mielipiteiden tai alkuperän vuoksi. Lapsia koskevia

Lisätiedot

Valtion I kotouttamisohjelma

Valtion I kotouttamisohjelma Valtion I kotouttamisohjelma 7.6.2012 Lähtökohdat Maahanmuutto Suomeen kasvaa ja monipuolistuu: Nyt 170 000 ulkomaan kansalaista Vuonna 2020 Jo 330 000 ulkomaan kansalaista Yli puolet kaikista maahanmuuttajista

Lisätiedot

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 27 RELEX 440 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3540. istunto (ulkoasiat/kehitys),

Lisätiedot

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2239(INI)

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2239(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2016/2239(INI) 15.3.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group 9.11.2018 B8-0522/5 5 Johdanto-osan 12 a viite (uusi) ottaa huomioon demokratiaa ja vapauksia puolustavien eurooppalaisten tuomareiden (Magistrats Européens pour la Démocratie et les Libertés, MEDEL) 24.

Lisätiedot

KATSAUS TURVAVERKOTTOMIEN NAISTEN ASEMAAN SOMALIASSA Maatietopalvelu Julkinen teemaraportti

KATSAUS TURVAVERKOTTOMIEN NAISTEN ASEMAAN SOMALIASSA Maatietopalvelu Julkinen teemaraportti KATSAUS TURVAVERKOTTOMIEN NAISTEN ASEMAAN SOMALIASSA 28.12.2018 Maatietopalvelu Julkinen teemaraportti 1 (43) Raportti MIG-1825863 06.03.00 28.12.2018 MIGDno-2018-40 Tiivistelmä Katsauksen tarkoituksena

Lisätiedot

Ehdotusten vaikutukset EU:n kilpailuasemaan luotettavien digitaalisten sisämarkkinoiden kehityksessä

Ehdotusten vaikutukset EU:n kilpailuasemaan luotettavien digitaalisten sisämarkkinoiden kehityksessä Ehdotusten vaikutukset EU:n kilpailuasemaan luotettavien digitaalisten sisämarkkinoiden kehityksessä Mika Lauhde Vice President, Government Relations and Business Development SSH Communications Security

Lisätiedot

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset)

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Yleistä maahanmuutosta suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Suomen väestöstä ulkomaalaisia vuonna 2012 oli n.4 % (195 511henk.)

Lisätiedot

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,

Lisätiedot

EU Terrorismidirektiivi, OM kuuleminen M. Lehto/ UM OIK-01. Kansainvälistä humanitaarista oikeutta koskeva 37 johdantokappale

EU Terrorismidirektiivi, OM kuuleminen M. Lehto/ UM OIK-01. Kansainvälistä humanitaarista oikeutta koskeva 37 johdantokappale EU Terrorismidirektiivi, OM kuuleminen 13.9.2017 M. Lehto/ UM OIK-01 Kansainvälistä humanitaarista oikeutta koskeva 37 johdantokappale This Directive should not have the effect of altering the rights,

Lisätiedot

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

Venäjän turvallisuuspolitiikka

Venäjän turvallisuuspolitiikka Venäjän turvallisuuspolitiikka aktiivista puolustusta käsiohjauksessa Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori YTT Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulu ja Helsingin yliopisto MTS 14.12.2017

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT VELI-PEKKA PÄIVÄNEN KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Keski-Suomen matkailuparlamentti 16.11.2010 1 KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KESKI-SUOMEN MATKAILUN KEHITTÄMINEN Matkailuparlamentti

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2020 Kehitysyhteistyötutkimus 2000 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia

Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia Kirkot kriisien kohtaajina 25.3.2009 Valtiosihteeri Risto Volanen Suomen valtion kriisistrategia TURVALLISUUSTILANTEET JA UHKAMALLIT: YETT Normaaliolot Häiriötilanteet Poikkeusolot Uhkat tietojärjestelmille

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - Brysselin näkökulma

Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - Brysselin näkökulma Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden keskinäisriippuvuus - Brysselin näkökulma Juha Auvinen Yksikönpäällikkö, Humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun pääosasto, EU-komissio Sisäisen turvallisuuden tutkimusseminaari

Lisätiedot

Lapsi pakolaispolitiikassa. Oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio Amnesty International Suomen osasto

Lapsi pakolaispolitiikassa. Oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio Amnesty International Suomen osasto Lapsi pakolaispolitiikassa Oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio Amnesty International Suomen osasto Amnesty International Perustettu 1961, Suomessa 1967 Maailman suurin ihmisoikeusjärjestö, tukijoita

Lisätiedot

Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema. Minna Pirttijärvi

Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema. Minna Pirttijärvi Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema Minna Pirttijärvi 1 Luottamusmiehen tehtävät Osallistua tarvittaessa työsuojeluvaalien järjestämiseen sekä henkilöstöedustuksen nimeämiseen edustukselliseen

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Maanpuolustuskorkeakoulu VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Kapteeni Olli Teirilä/Strategian laitos 0 Väestönsuojelun uhkamallit Yleistä Uhkamalli, -kuva ja arvio Valtioneuvoston selonteko lähteenä Sodankuvan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 29. elokuuta 2002 PE 315.505/13-23 TARKISTUKSET 13-23 Lausuntoluonnos (PE 315.505) Amalia Sartori Ehdotus Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ. Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo

LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ. Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo Miksi julistus? YK:ssa tekeillä uusi kehitysohjelma Vuosituhannen

Lisätiedot

Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela

Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet Mobiili 20.6.2017 Antti Klemola, Kela Millä perusteella Suomeen muuttava kuuluu Kelan sosiaaliturvaan? Oikeus Kelan etuuksiin perustuu 1. Ensisijaisesti

Lisätiedot

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Muuttoliike, pakolaisuus, turvallisuus: Haaste Suomelle ja EU:lle 2.12.2016 Rafael Bärlund Euroopan muuttoliikeverkosto Euroopan muuttoliikeverkosto (EMN) Tutkimus-

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

Return Experts' Group (REG): Ensimmäisen vuoden kokemuksia. Mari Helenius Janne Kinnunen. Euroopan unionin osarahoittama

Return Experts' Group (REG): Ensimmäisen vuoden kokemuksia. Mari Helenius Janne Kinnunen. Euroopan unionin osarahoittama Return Experts' Group (REG): Ensimmäisen vuoden kokemuksia Mari Helenius Janne Kinnunen Euroopan unionin osarahoittama Esityksen sisältö Mikä on EMN REG? Mitä REG tekee? Työn tähänastiset tulokset Esimerkki

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...

Lisätiedot

Statistics 07.02.2011

Statistics 07.02.2011 Statistics.. Tilastot Statistics.... Application status.. Status of the applications.. 6.... Application status.. Status of the applications.. 6.... Total Applications and by Month - Total January Feruary

Lisätiedot

OLS for refugees webinaari

OLS for refugees webinaari OLS for refugees webinaari SISÄLTÖ: 1. OLS for refugees, tausta 2. OLS-testin ja kurssin esitttely 3. OLS for refugees, erityistä huomioitavaa OLS for refugees Objective: make OLS assessment and courses

Lisätiedot

HISTORIAPOLITIIKKA VTT SUVI KANSIKAS EUROOPPA-TUTKIMUKSEN KESKUS HELSINGIN YLIOPISTO

HISTORIAPOLITIIKKA VTT SUVI KANSIKAS EUROOPPA-TUTKIMUKSEN KESKUS HELSINGIN YLIOPISTO HISTORIAPOLITIIKKA VTT SUVI KANSIKAS EUROOPPA-TUTKIMUKSEN KESKUS HELSINGIN YLIOPISTO KÄSITTEET Historian käyttö Menneisyyden eri ilmenemismuodot nykyisyydessä Historiapolitiikka Historian poliittista käyttöä

Lisätiedot

Suomalaisen köyhyyden kehitys viimeisen 50-vuoden aikana

Suomalaisen köyhyyden kehitys viimeisen 50-vuoden aikana Suomalaisen köyhyyden kehitys viimeisen 50-vuoden aikana EAPN-Fin tilaisuus Eduskunnassa 22.11.2017 Sosiaalipolitiikan professori Veli-Matti Ritakallio Turun yliopisto Bruttokansantuote Suomessa vuosina

Lisätiedot

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * *

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * * *** FRA * * *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Ihmisten oikeus asua itsenäisesti Suomen tapaustutkimus raportti Sisältö Sivu dlfra... EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Johdanto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari , Tampere

Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari , Tampere Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari 23.9.2017, Tampere Vammaispalvelut ja vammaisten ihmisten oikeudet Vasemmiston vammaispoliittisen työryhmän puheenjohtaja Elina Nykyri Vasemmiston

Lisätiedot

B8-0488/2016 } B8-0489/2016 } B8-0490/2016 } B8-0491/2016 } B8-0492/2016 } B8-0493/2016 } RC1/Am. 2

B8-0488/2016 } B8-0489/2016 } B8-0490/2016 } B8-0491/2016 } B8-0492/2016 } B8-0493/2016 } RC1/Am. 2 B8-0493/2016 } RC1/Am. 2 2 Stelios Kouloglou, Lola Sánchez Caldentey, Merja Kyllönen, Xabier Benito Ziluaga, Estefanía Torres Martínez, Miguel Urbán Crespo, Tania González Peñas, Marie- Christine Vergiat,

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä SUOMEN SISÄINEN TURVALLISUUS UHATTUNA! TARUA VAI TOTTA? Sisäisen turvallisuuden merkitys eduskunnan lainsäädäntö- ja budjettityössä Sisäinen turvallisuus nostaa enemmän kysymyksiä, kuin on anta vastauksia

Lisätiedot

TURVASSA-PÄIVÄTYÖKAMPANJA Kampanja pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta

TURVASSA-PÄIVÄTYÖKAMPANJA Kampanja pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta TURVASSA-PÄIVÄTYÖKAMPANJA Kampanja pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta PÄ I VÄT Y Ö K E R ÄY S 2 0 1 7 2 0 1 8 ALANIN JA GYANIN JA HEIDÄN ÄITINSÄ TARINA Perhettä uhkasi Syyriassa

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

Ulkomaalaisasia Toissijainen suojelu Poissulkemislauseke Rikosepäily Syyttömyysolettama Törkeä rikos Turvapaikka Somalia Al-Shabaab

Ulkomaalaisasia Toissijainen suojelu Poissulkemislauseke Rikosepäily Syyttömyysolettama Törkeä rikos Turvapaikka Somalia Al-Shabaab Vuosikirjanumero KHO:2014:35 Antopäivä 18.2.2014 Taltionumero 497 Diaarinumero 401/1/13 Ulkomaalaisasia Toissijainen suojelu Poissulkemislauseke Rikosepäily Syyttömyysolettama Törkeä rikos Turvapaikka

Lisätiedot

7204/1/99 REV 1 rir,nh/jpo,pma/aj FI CAB 1

7204/1/99 REV 1 rir,nh/jpo,pma/aj FI CAB 1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. syyskuuta 1999 (29.09) (OR. f) 7204/1/99 REV 1 LIMITE PV/CONS 17 JAI 25 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Neuvoston erityisistunto (oikeus- ja sisäasiat) Luxemburg, 7. huhtikuuta

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) IKÄRYHMIEN LÄHEMPI TARKASTELU Ikäryhmien lähempi tarkastelu

Lisätiedot

Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus

Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus Resurssisodista Resurssisota-diskurssi 1990-luvulla kietoutunut sisällissotiin ja Afrikan konflikteihin 2000-luvulla myös terrorismin rahoittamiseen Suurvallat

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0234/26. Tarkistus. Mario Borghezio, Edouard Ferrand, Marcel de Graaff ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0234/26. Tarkistus. Mario Borghezio, Edouard Ferrand, Marcel de Graaff ENF-ryhmän puolesta 28.6.2017 A8-0234/26 26 8 kohta 8. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita neuvottelukehyksen puitteissa keskeyttämään viipymättä liittymisneuvottelut Turkin kanssa, jos perustuslakipaketti pannaan täytäntöön

Lisätiedot

Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry

Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry Joulukuu 2011 Lapsen oikeudet YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus valtioita

Lisätiedot

Ihmisoikeusperustaisuuden näkyminen CIMO:n kehitysyhteistyöohjelmissa

Ihmisoikeusperustaisuuden näkyminen CIMO:n kehitysyhteistyöohjelmissa Alva Bruun Ihmisoikeusperustaisuuden näkyminen CIMO:n kehitysyhteistyöohjelmissa Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus (CIMO) Korkeakoulujen kevätpäivät 22.5. 11.6.2011 Korkeakoulujen kehitysyhteistyöohjelmat

Lisätiedot