Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Kaupunginhallitus 18.06.2012 Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Sivu 1 / / / Tapiolan keskusaltaan hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Sirén Pirjo, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan päivätyn Tapiolan keskusaltaan hankesuunnitelman. Lisäksi kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto osoittaa keskusaltaan lisäinvestointimäärärahaksi eur (alv 0 %) vuodelle Kaupunginhallitus ehdottaa myös, että vuodelle 2014 taloussuunnitelmaan varattu investointirahoitus siirretään vuodelle Käsittely Järvenpää Konttaksen kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu ehdotus, jonka johdosta on äänestettävä. Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 12 äänellä 2 ääntä vastaan 1 poissa ollessa hylänneen Järvenpään pöydällepanoehdotuksen. Äänestyslista on pöytäkirjan liitteenä. Päätös Liite Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 14 Hankesuunnitelma 15 Hankesuunnitelma, liite 1 16 Hankesuunnitelma, liite 2 17 Hankesuunnitelma, liite 3 18 Hankesuunnitelma, liite 4 19 Hankesuunnitelma, liite 5 20 Äänestys 197

2 Kaupunginhallitus Sivu 2 / 2 Selostus Selostuksen tiivistelmä Tapiolan keskusaltaan yleissuunnitelma mahdollistaa talviaikaisen tekojään sijoittamisen Tapiolan keskusaltaaseen. Suunnitelmassa on huomioitu Tapiolan merkitys kansallismaisemana sekä uudistuvana laadukkaana kaupunkikeskustana. Kaikki toiminnot sijoitetaan altaan länsipäätyyn. Jäädytettävä alue koostuu yhtenäisestä, laiturin edessä olevasta luistelualueesta 30x59 m2. Kenttäputkisto toteutetaan siirrettävällä putkistolla. Kaikki tekojäätä palvelevat toiminnot sijoitetaan altaaseen. Altaaseen suunnitellaan teräsrakenteinen laituri. Palvelukokonaisuus toteutetaan konttiratkaisuna sisältäen kahvilan (2 konttia), wc-tilat (1 kontti) sekä tilat varusteiden vaihtoa varten (2 konttia). Ulkoalueen jäädyttäminen tekojäänä vaatii jäähdytyslaitteiston. Laitteisto sijoitetaan konttiin. Viereen sijoitetaan tekninen kontti. Altaan keväiseen täyttämiseen sekä jäädyttämiseen käytettävä vesi otetaan kunnallisesta vesijohtoverkosta. Hankkeen investointien kustannusarvio on 2, 061 milj. euroa. Lisäinvestointirahoituksen tarve on 1,061 milj euroa (alv 0 %). Kunkin kauden talviaikaisen tekojään käyttömenoiksi on arvioitu yhteensä euroa (alv 0 %). Hankesuunnitelma Tapiolan keskusallas (Aarne Ervi, 1962) sijaitsee keskellä Tapiolan kaupunginosan keskustaa. Tapiola on yksi Suomen 27 kansallismaisemasta. Alueella on voimassaoleva asemakaava, missä allas on merkitty vesialueeksi (W). Tehtävät muutokset eivät edellytä kaavamuutosta. Allas sijaitsee täysin valmiissa, tiiviisti rakennetussa ympäristössä. - Altaan pohjoispuolella on Tapiolan uimahalli (valm. 1965, peruskorjattu ja laajennettu 2004) sekä siihen liittyviä ulkouima-altaita, - itäpuolella on uimahallia palveleva pysäköintialue sekä Tapiolan kirkko (valm. 1965) ja kirkkotarha, - eteläpuolella on Tapiola Garden hotelli (valm. 1974, laajennettu 2007) - länsipuolella on Aarne Ervin aukio, pieni amfiteatterikatsomo sekä kulttuurikeskus (valm. 1989), - itä- ja länsipuolella on myös terassointeja ja portaita. Yleissuunnitelmassa on laadittu rakennussuunnitelman pohjaksi ratkaisumalli, jossa on huomioitu Tapiolan merkitys kansallismaisemana sekä uudistuvana, korkealaatuisena kaupunkikeskustana. Tavoitteena on laatia rakennussuunnitelma, joka mahdollistaa talviaikaisen tekojään sijoittamisen Tapiolan keskusaltaaseen. Nykytila Altaan pinta-ala on n. 1,2 ha ja vesitilavuus n m3 (ylivuototasosta laskettuna). Allas on maapohjainen. Pohja on tiivistetty jossain määrin läpäisevällä moreenisululla vedenlaadusta huolehtimiseksi. Pohjan

3 Kaupunginhallitus Sivu 3 / 3 vedenläpäisevyys on tutkitusti hyvin pieni. Suurin osa vedenpinnan alenemisesta aiheutuneekin haihtumisesta. Pohjan tiivistyksen takia allas on orsivesiallas: pohjaveden pinta pysyttelee yli 2 m altaan pohjantason alapuolella. Altaan pohjan taso vaihtelee Altaan luoteisnurkassa kallio on näkyvissä n. 150 m2 alueelta. Altaan reunat ovat betoni- ja puurakenteiset. Laatoituksen yläpinnan taso on Altaan luoteisosassa sijaitsevat suihkupumput (16 kpl). Niiden vesijohdot 2 kpl tulevat vanhojen suunnitelmien mukaan kiertovesipumppaamolta. Vesi altaaseen on otettu Leimuniityllä sijaitsevasta puretusta pohjavesikaivosta. Uusi kaivo sijaitsee Kirkkopuistikossa. Kesällä 2011 altaaseen syötettiin vettä vesijohtoverkostosta. Altaan koillis-, kaakkois- ja lounaisnurkissa on ylivuotokaivot. Altaan pohjoispuolella on sähköliittymä, jota alueella kesäisin toimineet kioskikauppiaat ovat käyttäneet. Altaalle tulee hajavaloa aluevalaistuksesta sekä ympäröivistä rakennuksista. Alueella on katu- ja kevyenliikenteenväylienverkosto ja olevia pysäköintialueita. Suunnitelma Kaikki toiminnot sijoitetaan altaan länsipäätyyn. Jäädytettävä alue koostuu yhtenäisestä, laiturin edessä olevasta luistelualueesta 30x59 m2. Luistelu on ilmaista ja jääkiekkoilua ei sallita. Luistelureitistä luovuttaneen ennen rakentamista kustannusten vähentämiseksi. Yleissuunnitelmassa esitetty kustannusarvio sisältää vielä luistelureitin. Kenttäputkisto toteutetaan siirrettävällä putkistolla. Jäädytettävää aluetta ei uloteta altaan reunarakenteeseen saakka. Kaikki rakenteet tuodaan altaaseen syksyisin ja poistetaan keväisin. Rakenteiden nosto tehdään kuljetusvälineen kuormausnosturilla tai ajoneuvonosturilla. Kaikki tekojäätä palvelevat toiminnot sijoitetaan altaaseen. Altaaseen suunnitellaan teräsrakenteinen laituri. Palvelukokonaisuus toteutetaan konttiratkaisuna sisältäen kahvilan (2 konttia), wc-tilat (1 kontti) sekä tilat varusteiden vaihtoa varten (2 konttia). Ulkoalueen jäädyttäminen tekojäänä vaatii jäähdytyslaitteiston. Laitteisto sijoitetaan konttiin. Viereen sijoitetaan tekninen kontti, jossa on mm. huoltohenkilökunnan tarvitsemia säilytystiloja sekä lämminvesivaraaja. Ympäristön takia konttien yleisilmeeseen kiinnitetään erityistä huomiota. Pohjan taso korotetaan koko altaassa tasoon Kesäisen vesiaiheen vesisyvyydeksi tulee näin ollen 0,78 m ja altaan vesitilavuudeksi n m3. Näin käyttötarkoituksesta toiseen siirryttäessä ei vedenpinnan tason muutos vaadi kohtuuttomien vesimassojen siirtoa. Nykyiseen moreenitiivistykseen ei kohdistu toimenpiteitä. Pohjan korotus tehdään karkealla hiekalla tai soralla. Tällöin altaan pohjan ulkonäkö ei muutu. Altaan reunarakenteisiin ei kohdistu toimenpiteitä ajoyhteyden lujitusta lukuunottamatta. Altaan keväiseen täyttämiseen sekä jäädyttämiseen käytettävä vesi otetaan kunnallisesta vesijohtoverkosta. Tapiolantien itäpuolelle ollaan suunnittelemassa uutta vesijohtoa DN400. Siitä on mahdollista

4 Kaupunginhallitus Sivu 4 / 4 saada tarvittava liitos altaan vesihuoltoa varten. Liitosvesijohdon pituus tulee olemaan n. 350 m riippuen linjauksesta Leimuniityllä. Allas saadaan täytettyä kahdessa viikossa. Luistelualueen letkujäädyttämistä varten tarvitaan vesiposti. Olevista pysäköinti paikoista ei voida osoittaa erikseen paikkoja luistelualueen käyttäjille. Rakennettavaan kalliopysäköintiin on tulossa autopaikkaa. Tapionaukion laitoksessa on 450 autopaikkaa käytössä vuonna Rakenteiden altaaseen tuomista ja poistoa sekä huoltoliikennettä varten täytyy altaaseen olla ajoyhteys. Se järjestetään rakentamalla hiekkapintainen ajoyhteys kulttuurikeskuksen itäpuolella olevan avokallion ja pyöreän ulkouima-altaan välistä. Jäähdytyslaitteisto tuottaa käydessään ääntä. Laitteisto käy eniten syksyllä ja keväällä. Olevista rakennuksista Tapiola Garden hotelli on toiminnoiltaan sellainen, jolle melusta saattaa aiheutua haittaa. Haittaa voidaan pienentää teknisin detaljein. Hankkeen investointien kustannusarvio on 2, 061 milj. euroa. Investointien kustannusarvio sisältää altaan pohjan puhdistuksen ja korottamisen, altaan vedenjakelun sekä salaojaputkituksen, siirrettävän kenttäputkiston 3500 m 2, luistelualueen kunkin kauden valaistuksen, aitaamisen, sähköliittymän, syöttövesijohdon, palvelukokonaisuuden vesihuollon sekä vesihuollon ja sähköistyksen vaatimat työt altaan ympärillä. Em. investointien kustannusarvion merkittävin osa on jäähdytyslaitteisto teknisine kontteineen, euroa (alv 0 %); laituri 330 m 2, katos 225 m 2 sekä 5 kontin palvelukokonaisuus, yht euroa (alv 0 %). Hankkeelle on varattu vuoden 2012 talousarviossa 0,3 milj. euroa ja taloussuunnitelmassa 0,7 milj. euroa vuodelle Lisäinvestointirahoituksen tarve on 1,061 milj. euroa (alv 0 %). Kunkin kauden talviaikaisen tekojään käyttömenoiksi on arvioitu yhteensä euroa (alv 0 %). Em. käyttömenojen arvio sisältää altaan vuosittaiset tyhjennykset ja pohjan puhdistukset, rakenteiden asennuksen ja purun sisältäen ajoyhteyden altaaseen, rakenteiden vuosihuollon ja - korjauksen sekä altaan täyttämisen vesijohtoverkostosta ( m 3 ). Em. käyttömenoarvio sisältää lisäksi euroa (alv 0 %) /kausi sähköenergiakuluja sekä jäänhoitoon liittyviä kuluja. Hankkeen rakennussuunnittelu on käynnissä hankkeen kiireisen aikataulun johdosta. Rakentamisen arvioitu aloitusajankohta on lokakuussa 2012 ja valmistuminen pääosin ennen keskusaltaan talviaikaisen tekojään käyttöönottoa talvella

5 Kaupunginhallitus Sivu 5 / 5 Koska kyseessä on hanke, joka edellyttää lisäinvestointirahoitusta, hankesuunnitelman hyväksyy valtuusto. Tiedoksi

6 Kaupunginhallitus Sivu 6 / 6

TAPIOLAN KESKUSALLAS, TALVIAIKAISEN TEKOJÄÄN SUUNNITTELU YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.3.2012

TAPIOLAN KESKUSALLAS, TALVIAIKAISEN TEKOJÄÄN SUUNNITTELU YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.3.2012 TAPIOLAN KESKUSALLAS, TALVIAIKAISEN TEKOJÄÄN SUUNNITTELU YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.3.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy 1 29.3.2012 TAPIOLAN KESKUALLAS, TALVIAIKAISEN TEKOJÄÄN SUUN- NITTELU

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta:

Kaupunkisuunnittelulautakunta: Espoon kaupunki historia / 6.0.009 / 7..009 / 4 5..009 / 0.06.00 / 8 Harmaalaakso, asemakaavan sekä maankäyttösopimuksien ja alueiden luovuttamista koskevien esisopimuksien hyväksyminen, alue 5700, 4.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.12.2014 Sivu 1 / 1 2256/10.03.01/2014 130 Merituulentien plv 41-950 (sisältää Niittytorin), Haukilahdenkadun plv 0-295, Niittyportin plv 0-350 (sisältää Niittyportin LP- alueen),

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.11.2014 Sivu 1 / 1 2893/08.00.00/2014 Kaupunginhallitus 314 3.11.2014 151 Valtuustoaloite autoilun vähäpäästöisyyden edistämisestä Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Petri Suominen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 4185/2013 10.03.01 9 Kuusiniemi -nimisen kadun katusuunnitelman hyväksyminen (palautettu valmisteluun 18.12.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Vesa Raimesalo, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 659/10.03.01/2012 Kaupunginhallitus 136 7.5.2012 Valtuusto 71 21.5.2012 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.2012) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 12.05.2014 Sivu 1 / 1 1474/11.02.01/2014 145 Lausunnon antaminen Espoon Viherlaaksossa sijaitsevan rakennuksen suojeluesityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Valtuusto 20.08.2012 Sivu 1 / 61

Valtuusto 20.08.2012 Sivu 1 / 61 Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuusto 20.08.2012 Sivu 1 / 61 Kokoustiedot Aika 20.08.2012 maanantai klo 17:40-23:12 Tauko klo 19.27-19.54 Paikka Valtuustotalo, Espoonkatu 5 Saapuvilla olleet jäsenet Jyrki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 2584/2015 09.00.00 27 Espoon kaupungin turvallisuusohjelman tarkastaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen, puh. 043 824 5679 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 12.01.2015 Sivu 1 / 1 1474/11.02.01/2014 23 Lausunto ympäristöministeriölle valituksesta rakennussuojeluasiassa Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043 826 5237 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1. 18 Mulby, asemakaavan hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1. 18 Mulby, asemakaavan hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 1295/10.02.03/2012 Kaupunginhallitus 19 12.1.2015 18 Mulby, asemakaavan hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila Valmistelijat / lisätiedot: Miika Ruokonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 33 29.4.2013 143 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n osakemerkintä, yhteisväestösuojan rakentaminen ja kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallitus 255 24.8.2015 121 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 33 29.4.2013 Kaupunginhallitus 143 6.5.2013 78 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:lle annetun kaupungin takauksen tarkistaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3707/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 248 15.9.2014 116 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille sekä lainojen suojaamisessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 255 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

TAPIOLAN ALUEURAKKA /19 VESIAIHEIDEN HOITO 2012

TAPIOLAN ALUEURAKKA /19 VESIAIHEIDEN HOITO 2012 1(6) Asianumero 1411/02.08.00/2012 TAPIOLAN ALUEURAKKA 2012 2017/19 VESIAIHEIDEN HOITO 2012 2(6) ESPOON KAUPUNKI tekninen keskus TYÖSELOSTUS Katu ja viherpalvelut TAPIOLAN YLEISTEN VIHERALUEIDEN HOITO

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1526/10.03.02/2015 Kaupunginhallitus 141 20.4.2015 Kaupunginhallitus 163 27.4.2015 75 Valtuustokysymys Matinkylän jäähallin sisäilmasta Valmistelijat / lisätiedot: Julia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 85 9.12.2013 368 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 85 8.9.2014 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus 256 15.9.2014 205 Kiinteistöosakeyhtiön myyntipäätöksen jatkaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1322/02.05.05/2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 23.3.2015 Kaupunginhallitus 123 30.3.2015 56 Määrärahan lisääminen Tapiolan taseyksikön osakkeisiin ja osuuksiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh 06.02.2017 Sivu 1 / 1 340/2017 10.03.02 14 Rakennusten kunnossapidon vuosiohjelman 2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Routto, puh. 046 877 3583 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 Valtuusto 64 19.5.2014 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 2712/02.07.00/2014 124 Niittykummun metrokeskuksen pysäköintiyhtiön perustaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5119/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 347 15.12.2014 11 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 27.01.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 27.01.2014 maanantai klo 8:00-9:35 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Sonkeri, puheenjohtaja

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 348 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 38. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 38. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2. Valtuusto 20.03.2017 Sivu 1 / 1 4878/2016 10.00.00 Kaupunginhallitus 49 13.2.2017 Valtuusto 27 27.2.2017 38 Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2.2017) Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 11.08.2014 Sivu 1 / 1 1997/02.07.00/2014 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka 4331/10.02.03/2013 127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 412008, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Aalto, puh. 050 553 2886 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 64 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

MYLLYPURON LIIKUNTAPUISTON KUMIROUHETEKONURMIKENTTÄ PERUSPARANNUS

MYLLYPURON LIIKUNTAPUISTON KUMIROUHETEKONURMIKENTTÄ PERUSPARANNUS HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 HANKESUUNNITELMA MYLLYPURON LIIKUNTAPUISTON KUMIROUHETEKONURMIKENTTÄ PERUSPARANNUS HELSINGIN KAUPUNKI HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 2 HANKESUUNNITELMA MYLLYPURON

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 12.01.2015 Sivu 1 / 1 1295/10.02.03/2012 19 Mulby, asemakaavan sekä maankäyttösopimuksen hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Miika

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 90 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry

Espoon kaupunki Pöytäkirja Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry 13.02.2017 Sivu 1 / 1 3920/10.00.02/2015 87 21.9.2015 94 19.9.2016 20 Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry Valmistelijat / lisätiedot: Juha

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 235 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 442101, 31. kaupunginosa Kaitaa Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin tontit 2 ja 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin tontit 2 ja 5 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1487/10.00.02/2015 35 Kahden kerrostalotontin myyntipäätöksen jatkaminen Saunalahdesta, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 3816/10.02.03/2013 81 Tuomarila I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611115, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 322. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 322. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.10.2016 Sivu 1 / 1 126/2016 08.01.00 322 Yhteistyösopimuksen hyväksyminen Raide-Jokerin suunnittelusta ja toteuttamisesta Helsingin ja Espoon kaupunkien yhteishankkeena Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.05.2016 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 Kaupunginhallitus 127 18.4.2016 70 Vuoden 2016 talousarvion muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Pekka Heikkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 920/10.03.01/2012 Tekninen lautakunta 7 23.1.2013 53 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiesuunnitelmasta Länsiväylän (kt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 3186/03.06.02/2015 259 Teknisen toimen johtajan oikeudenkäyntikulujen korvaaminen Valmistelijat / lisätiedot: Timo Kuismin, puh. 050 544 7261 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 90 31.3.2014 41 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA. Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka. Yleissuunnitelma. Työ: E25011. Tampere 30.11.2011

SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA. Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka. Yleissuunnitelma. Työ: E25011. Tampere 30.11.2011 SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka Yleissuunnitelma Työ: E25011 Tampere 30.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 471/2017 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 23 6.3.2017 90 Suviniityn päiväkodin hankesuunnitelman päivitys (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58 01.06.2015 Sivu 1 / 1 5502/02.07.00/2014 58 Tontin ja maanalaisen alueen vuokraaminen Gumbölestä sekä tontin laajennuksen vuokraaminen Muuralasta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY),

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 15.04.2013 Sivu 1 / 1 1734/02.07.00/2013 33 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Matti Tausalle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastorakennuksen ja tuotantotilan rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot