TULKKAUS TELEVISIOSSA VIITTOMAKIELENTULKIN NÄKÖKULMASTA

Transkriptio

1 TULKKAUS TELEVISIOSSA VIITTOMAKIELENTULKIN NÄKÖKULMASTA Maria Koski Opinnäytetyö, syksy 2002 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö Viittomakielentulkin koulutusohjelma Viittomakielentulkki (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Koski, Maria. Tulkkaus televisiossa viittomakielentulkin näkökulmasta. Turku 2002, 53 sivua ja 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö, Viittomakielentulkin koulutusohjelma, viittomakielentulkki (AMK). Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia tulkkausta televisiossa viittomakielentulkin näkökulmasta ja kartoittaa televisiotulkkauksen käytäntöä ja suuntaviivoja. Aihetta tarkasteltiin kääntämisen ja tulkkauksen yleistä teoriaa ja televisiossa tulkanneiden tulkkien kokemuksia vertailemalla. Teoriapohjana käytettiin kääntämisen ja tulkkauksen yleistä teoriaa sekä viittomakielentulkkauksen teoriaa. Tutkimus suoritettiin teema-haastattelumenetelmällä ja tutkimustuloksia käsiteltiin ja analysoitiin case study -tyyppisesti. Teoriapohjaa ja käytännön tutkimustuloksia vertailtiin. Tutkimuksessa ilmeni, että televisiossa tulkkaamiseen ei voi täysin soveltaa jo olemassa olevaa teoriaa tulkkauksesta. Televisiotulkkauksesta on eroteltavissa joukko erityispiirteitä, jotka vaikuttavat televisiotulkkaukseen valmistautumisessa, tulkkaustilanteessa ja itse tulkkauksessa. Näiden tutkimustulosten perustella voidaan päätellä, miten televisiotulkkaustilanteeseen tulisi valmistautua, mitkä asiat tulkkaukseen vaikuttavat ja mitä asioita tulisi ottaa huomioon. Asiasanat: viittomakieli; tulkkaus; televisio; tutkimus; case study; kvalitatiivinen tutkimus

3 ABSTRACT Koski, Maria. Interpreting on Television from Sign language Interpreter s point of view, Turku pages and 4 appendices. Diaconia Polytechnic, Turku Training Unit, Degree Programme of Sign Language Interpretation, Sign Language Interpreter. The aim of this study was to find out about the distinctions, problematic and also pieces of advice for interpreting in TV. There are only few studies about this subject. Therefore, there is a considerable need for this kind of study. The study was carried out by interviewing five Sign Language interpreters, who have experience and first-hand knowledge about interpreting in television. Following that a literature review of general theory of interpretation was compiled and researched. After that the theory basis and the results of the interviews were compared in detail. In the study, preparation and general techniques for interpreting, interpreting as a situation and as a process, the factors concerning the quality of interpretation and interpreting situation were discussed. The results of the study provided some guidelines for interpreting in TV, such as how to prepare for the interpreting, which factors are to be considered in the interpreting situation and the interpreting itself. KEYWORDS: Sign Language; interpreting; television; research; case study; qualitative research

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO TELEVISIOSSA TULKKAAMINEN Perusteluja televisiotulkkaukselle Tulkkauksesta TULKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN Valmistautumisen merkitys Teoriaa tulkkaukseen valmistautumisesta TULKKAUSTILANNE JA TULKKAUS Tulkin rooli Tulkkaukseen vaikuttavat tekijät Tulkkaukseen liittyvät ongelmat Tulkkaus prosessina Tulkkauksen laatu TUTKIMUSVAIHEET JA HYPOTEESIT Tutkimusvaiheet Hypoteesit TELEVISIOTULKKAUS KÄYTÄNNÖSSÄ Toimeksiannon vastaanottaminen Televisiotulkkaukseen valmistautuminen Televisiotulkkaus tilanteena Tulkkausympäristöt televisiossa Televisiotulkkaustilanteessa tulkkaukseen vaikuttavat seikat Ideaalitilanne televisiotulkkauksessa Laatu televisiotulkkauksessa Tulkin rooli televisiossa Televisiotulkin ominaisuudet Televisiotulkkauksen erityispiirteitä Tulkkien toiveita ja tulevaisuudennäkymiä JOHTOPÄÄTÖKSET Valmistautuminen Tulkkaustilanteet Tulkin rooli Tulkkauksen laatu Yhteenveto LÄHTEET...52 LIITTEET

5 1 JOHDANTO Televisionkatselijat ovat vuosien saatossa saattaneet television avatessaan hämmästyä suuresti, kun televisioruudun alalaitaan on ilmestynyt pieni ruutu, jossa on viitottu; tai yhtäkkiä suosikkitelevisio-ohjelmassa onkin ollut kuuro henkilö haastateltavana ja hänellä on ollut viittomakielentulkki mukanaan. Enemmistö television katselijoista on kuulevia, joita varmasti hämmästyttää tulkkaus viittomakielelle. Monelle heistä televisio voi olla ainoa foorumi, jossa he edes näkevät viittomakieltä. Televisionkatselijoiden joukossa on kuitenkin myös viittomakielisiä katsojia, joille on varmasti ilahduttavaa päästä seuraamaan ohjelmia omalla äidinkielellään, viittomakielellä. Tämä on kuuroille tärkeää myöskin kielellisen tasa-arvon saavuttamiseksi. (Wikman 2000, ) Viittomakielen tulkkauksesta televisiossa ei ole juurikaan tehty tutkimuksia, mutta ulkomaisessa alan kirjallisuudessa on jonkin verran viittauksia aiheeseen. (ks. esim. Stewart, Schein & Cartwright 1998, 64.) Suomessa ei aihetta ole aiemmin tutkittu. Tästä syystä televisiotulkkauksesta on käytettävissä hyvin vähän siihen liittyvää suoraa lähdemateriaalia. Kuitenkin viittomakielentulkkausta on ollut Suomenkin televisiossa vuosien varrella mm. erilaisissa viihde-, keskustelu- ja ajankohtaisohjelmissa sekä vaalikeskusteluissa. Aiheessa riittäisi varmasti tutkittavaa niin viittomakielentulkin, kuuron tai kuulevan televisionkatsojan kuin mediankin näkökulmasta. Kielten kääntämisen ja tulkkauksen tutkimus on tieteenalana vielä nuori verrattuna moniin muihin tieteenaloihin. Viittomakielen tulkkausta on tutkittu vieläkin vähemmän kuin puhuttujen kielten tulkkausta. Viittomakielen tulkkauksessa on useita eri erityisalueita, kuten esimerkiksi asioimistulkkaus ja opiskelutulkkaus. Myös televisio-tulkkaus on erotettavissa omaksi osa-alueekseen. Termi TV-tulkkaus voisi periaatteessa koskea myös esimerkiksi kuuron kotona tai kuurojen yhdistyksellä television vieressä seisten tai istuen suoritettavaa tulkkausta viittomakielelle. Tällaista tulkkausta tehdään myös jonkin verran. Tämä tutkimus koskee kuitenkin nimenomaan televisiossa tehtävää tulkkausta, jossa viittomakielen tulkki tulkkaa puhuttua kieltä viittomakielelle tai päinvastoin; käytän käsitettä TV-tulkkaus nimenomaan tässä merkityksessä.

6 6 Tutkimukseni tarkoituksena on ollut selvittää TV-tulkkaukseen liittyviä erityispiirteitä viittomakielentulkin näkökulmasta. Olen syventynyt tutkimuksessani erityisesti tvtulkkaukseen valmistautumiseen liittyviin seikkoihin, tulkkaustilanteisiin ja niissä tulkkaamiseen sekä yleisesti TV-tulkkauksen erityispiirteiden ja haasteiden kartoittamiseen, joita televisiossa tulkkaaminen luo viittomakielentulkille. Toivottavasti tämän tutkimuksen tulokset osaltaan antavat sekä tulkeille, television työntekijöille ja katselijoille uutta tietoa tästä nähtävillä olevasta, mutta melko tutkimattomasta ja tuntemattomasta aiheesta. Tutkimus toteutettiin teema-haastattelumenetelmällä ja tutkimustulosten analysointitapa on ollut case -study -tyyppinen. Viisi haastateltua tulkkia muodostavat kukin oman tapauksensa, eikä tutkimuksessa keskitytä niinkään yksittäisten tulkkaustilanteiden tutkimiseen, vaan tulkkien yleiseen kokemukseen televisiotulkkauksessa. TV-tulkkaus Suomessa on vielä melko harvinaista niin tulkeille kuin kuuroille televisionkatselijoillekin, ja tästä syystä myöskin niitä tulkkeja, jotka ovat televisiossa tulkanneet, on aika harvalukuinen joukko. Tässä tutkimuksessa on haastateltu viittä viittomakielentulkkia, joilla on kokemusta tulkkauksesta televisiossa. He olivat tulkanneet melko erityyppisissä ohjelmissa ja tilaisuuksissa. Heidän kokemuksensa ja tieto-taitonsa TV-tulkkauksesta on tutkimuksessa keskeisellä sijalla. Tutkimuksessa verrataan ja reflektoidaan heidän kokemuksiaan käytännön TV-tulkkauksesta suomalaiseen ja ulkomaiseen tutkimus- ja teoria-aineistoon kielten kääntämisen ja tulkkauksen alalta. On kuitenkin otettava huomioon, että tutkimus ei haastateltavien tulkkien osalta ole määrällisesti kovin laaja. Toisaalta on otettava huomioon, että televisiossa tulkanneita tulkkeja ei ole kovin montaa Suomessa. Sisällöllisesti tutkimus käsittelee aihetta tulkin näkökulmasta, ja näin ollen siitä toivottavasti on mahdollisimman suurta käytännön hyötyä televisiotulkkaukseen tulevaisuudessa.

7 7 2 TELEVISIOSSA TULKKAAMINEN Tässä luvussa esitellään perusteluja sille, miksi televisiossa tulisi olla tulkkausta, koska tämä ei ole aina itsestäänselvyys. Asialle on olemassa useita erilaisia perusteluja aina kielipoliittisista kysymyksistä lainsäädännöllisiin velvoitteisiin. Tämän lisäksi kerrotaan tulkkaukseen liittyviä yleisiä seikkoja. 2.1 Perusteluja televisiotulkkaukselle Suomessa on noin 5000 lapsuudestaan asti kuuroa henkilöä. Kuurot muodostavat kielivähemmistön, jolla on yhteisenä kommunikaatiotapana viittomakieli, sekä siihen perustuva identiteetti. Kuuro oppii viittomakielen luonnollisella tavalla ja suomi tai ruotsi tulee hänelle vasta toisena kielenä. (Jokinen 1991, 61.) Sellaisissa tilanteissa, joissa puhujat eivät osaa tai ymmärrä toistensa kieltä, tarvitaan tulkkausta. Tietojen vaihtamisen voidaan katsoa alkavan vasta, kun paikalla on tulkki, joka toimii puheviestinnän välittäjänä ja asiantuntijana. (Saresvuo & Ojanen 1988, 7) Vammaispalvelulaki mahdollistaa kuuroille viittomakielentulkin käytön asioimis- ja virkistystilanteissa. Eduskunnan päätöksellä on säädetty laki Yleisradio Oy:stä. Tämän lain 7 mukaan yhtiön tehtävä on tukea kansanvaltaa tarjoamalla myös vähemmistö- ja erityisryhmille yhteiskunnallisista kysymyksistä monipuolista tietoa, mielipiteitä ja keskusteluja. Yhtiön tehtävänä on tämän lain mukaan myös tuoda kotimaisen kulttuurin tuloksia jokaisen saataville. Laki edellyttää Yleisradio Oy:ltä myös, että se tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä. Jo tämän lain mukaan siis viittomakielisiä ohjelmia tai edes viittomakielelle tulkattuja ohjelmia tulisi televisiossa olla. (Laki Yleisradio Oy:stä , 7.) Tulkattuja televisio-ohjelmia (sekä viittomakielisiä ohjelmia) on kuitenkin televisiossa verrattain vähän. Mikaela Tillander, Ylen Viittomakielisten uutisten toimitussihteeri, toteaa viittomakielisestä ohjelmatarjonnasta mediassa, että Viittomakieliset uutiset on ainoa varma sekä turvattu viittomakielinen ohjelma tällä hetkellä televisiossa. Syitä tähän on useita, kuten esimerkiksi se, että pienten tuotantoyhtiöiden on vaikea tarjota te-

8 8 levisioon viittomakielisiä ohjelmia, ja toisaalta ongelmana on myöskin se, että Yle ei osta niitä. Yleisradiolaissa ei myöskään ole prosentuaalisesti määritelty sitä, kuinka paljon Ylen tulisi prosentuaalisesti tarjota viittomakielisiä ohjelmia, ja tämä jättää hyvää tarkoittavaan lakiin aika suuren tulkintavaran. Myöskin henkilöresurssit ovat ohjelmien tuottamisessa ongelma, samoin rahoitus lienee monesti ongelmana. Suomi tulee esim. Iso-Britanniaan verrattuna melkoisesti jäljessä viittomakielisen ohjelmatarjonnan saralla. Tillander väläyttääkin tulevaisuuden visiona, että ehkäpä Suomessakin tullaan siirtämään viittomakielinen informaatio internetiin, kun huomataan, että televisioon on niin vaikeaa vaikuttaa. Tämä on suuntauksena muuallakin maailmassa, mm. USA:ssa ja Etelä-Koreassa. (Tillander, luento Turussa ) Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan Yleisradion viikoittaiset ohjelmatunnit ovat noin kolminkertaistuneet vuosien välisenä aikana, ja vuonna 2000 Yleisradio yksistään tarjosikin kahdella kanavallaan yhteensä 205 ohjelmatuntia viikossa. (Tilastokeskuksen tutkimus 2002, Yleisradion, MTV:n ja Nelosen viikoittaiset ohjelmatunnit, liite 3.) Tällä hetkellä Yle tarjoaa päivittäin viiden minuutin viittomakieliset uutiset kahdella kanavalla (TV1 ja YLE24), yhteensä 70 minuuttia viikossa. Nämä ovat ainoat säännölliset viittomakieliset ohjelmat televisiossa tällä hetkellä. Yleisradion televisioohjelmien kustannuksien kokonaiskustannukset vuonna 1999 olivat Ylen 1 ja 2 kanavilla yhteensä 185 milj. euroa, joista yhden ohjelmatunnin keskihinta on ollut noin euroa (Liite 2). Tällaiseen viikoittaiseen ohjelmatuntimäärään ja niihin liittyviin kustannuksiin nähden viikoittainen viittomakielinen ohjelmatarjonta ja siihen liittyvät kustannukset ovat Yleisradiolle todella pieni menoerä. Viittomakieli on tärkeää kuuroille heidän kulttuuri- identiteettinsä, itsetuntonsa ja tasaarvoisen osallistumisen kannalta yhteiskunnassa. Sosiokulttuurisen näkemyksen mukaan kuurot tulisi nähdä kulttuuriryhmänä sekä kulttuurisena ja kielellisenä vähemmistönä. Sosiokulttuurisen näkemyksen mukaan kuurot ovat nimenomaan vähemmistöryhmä, sillä heillä on oman kielen ja kulttuurin lisäksi myöskin kuurona olemisen perinne. Kuurot eivät pidä itse itseään vammaisina, mutta he kokevat usein yhteiskunnan suhtautuvan heihin sillä tavalla. (Wikman 2000, ) Useat kuurot seuraavat hyvin aktiivisesti Suomen ja muunkin maailman tapahtumia, ja he tahtoisivatkin olla tietoisia tärkeistä ajankohtaisista tapahtumista, mm. päivän politiikasta. (Wikman 2000, )

9 9 Kuurot kokevat erityisen tärkeänä viittomakielen ja viittomakielisten tasa-arvoisuuden kannalta, että he saisivat mm. television kautta samaa informaatiota kuin kuulevatkin ja että he saisivat siten tasa-arvoisemmin olla osallisena yhteiskunnan tapahtumista. Kuurot kokevat, että tämä eriarvoisuus tulee esille nimenomaan kuuroille tarkoitettujen ohjelmien ja tulkattujen tai tekstitettyjen ohjelmien puuttumisena. Televisio voisikin olla merkittävä tiedon välittäjä kuuroille. Kuurot tavoittaa nimenomaan juuri viittomakielinen tiedottaminen, ja tähän televisiolla olisi muista tiedotusvälineistä poiketen mahdollisuus, sillä radion kautta lähetettyä informaatiota kuurot eivät voi luonnollisesti vastaanottaa, ja toisaalta lehtien lukemiseen tarvittaisiin hyvä suomenkielen taito. Television kautta myöskin ne kuurot, joilla on heikko suomenkielentaito, pääsevät yhteiskunnan tapahtumiin osallisiksi. Sen lisäksi, että kuurot kokevat television tärkeäksi informaationlähteeksi, ja ohjelmatarjonnassa on havaittavissa huomattavia puutteita he i- dän kannaltaan, on huomattava, että televisio mainitaan myös silloin, kun kuulevien ja kuurojen välinen tasa-arvoisuus on keskustelun aiheena. Jos tiettyyn vähemmistöryhmään kuuluva henkilö tuntee, että hänen ryhmänsä on enemmistön kanssa tasaarvoinen, se on subjektiivisen hyvinvoinnin kannalta merkittävää. (Wikman 2000, ) Jokaisella ihmisellä on oltava oikeus omaan äidinkieleensä. Sen tulisi olla moraalinen oikeus, eikä sillä pitäisi olla tekemistä kielipoliittisten asioiden kanssa. (Nuolijärvi 1991, 13.) Viittomakieli on kuurojen yhteisön ja kulttuurin sydän. Jotta kuurojen kaikki oikeudet toteutuisivat, viittomakielellä tulisi olla vankka asema maassamme. (Jokinen 1991, 68.) Ihmisen oikeus omaan kieleensä on kysymys, joka on viittomakielisille suomalaisille todellinen ongelma (Nuolijärvi 1991, 22). Kieleen liittyy erottamattomasti myöskin sana valta. Kielelliset enemmistöt ja vähemmistöt kamppailevat jatkuvasti keskenään kielten vallankäytöstä ympäri maailmaa. (Lane 1996, 1.) Tämän ongelman esiin nouseminen on paljastanut, että vaikkakin Suomi on suhteellisen vauras maa, Suomessakin on yhteiskunnallista vallankäyttöä, eivätkä kansalaiset ole yhdenvertaisia keskenään. Enemmistön jäsenillä näyttääkin olevan huomattavasti enemmän yhteiskunnallisia oikeuksia kuin vähemmistöjen jäsenillä. (Nuolijärvi 1991, 22.) Ennen kuin Suomessa on viittomakielelle annettu sille kuuluva asema ja kuuroille heille kuuluvat oikeudet, on suomalaisten turha kauhistella sitä, että muualla maailmassa kohdellaan kielellisiä tai muita vähemmistöjä huonosti. (Malm 1991, 56-57) On siis

10 10 enemmän kuin hyvin perusteltua, että televisiossa tulisi tarjota ja lähettää myös viittomakielisiä ja tulkattuja televisio-ohjelmia. 2.2 Tulkkauksesta Tulkkauksen tutkimus on aika haastavaa mm. metodologiselta kannalta, sillä kieliä on lukuisia ja tilanteet vaihtelevat suuresti (Setton 1999, 1). Puhuttujen kielten tulkkausta on tutkittu jonkin verran kauemmin ja siksi aiheesta onkin tehty enemmän tutkimuksia kuin viittomakielen tulkkauksesta. Tulkkausta voidaan kuitenkin pitää sekä puhuttujen kielten että viittomakielten osalta samankaltaisena tapahtumana, ja tästä syystä puhuttujen kielten tulkkaamisen tutkimuksen teoriapohjaa voidaan soveltaa myöskin viittomakielten tulkkaukseen. Tulkkauksen tavoitteena on, että lähdekielen sanoma välittyy täsmällisesti kohdekieleen. Tulkin tulee myöskin pyrkiä sisällöltään tyhjentävään ja muodoltaan täydelliseen tulkkaukseen. Jos kohdekielestä puuttuu lähdekielen sisältämiä sanoja, tai jos siihen täytyy lisätä ylimääräisiä sanoja, se ei vähennä tulkkauksen arvoa. Asiat voidaan esittää myös synonyymisilla ilmauksilla, kunhan ne tarkoittavat samaa asiaa ja kieli on luontevaa ja sopii tilanteeseen. Tulkkaustaitoa ei tule rinnastaa kielitaitoon. Tulkin motiivit ovat siis hyvin erilaiset kuin keskustelun osanottajien. Tulkki ei halua saada tietoonsa puheen sisältämää tietoa, eikä hänellä ole henkilökohtaista tarvetta vaikuttaa kuulijoihin. (Saresvuo & Ojanen 1988, 11.) Tulkin tehtävää määriteltäessä voitaisiin sanoa, että tulkin tehtävänä on välittää viesti. Viestin välittämisellä taas tarkoitetaan sitä, että lähdekielen sisältämästä aineksesta ja informaatiosta välitetään kohdekieleen nimenomaan se osa, joka kulloinkin on relevantti (Vehmas-Lehto 1999, 114). Mitä parempi kielitaito tulkilla on, sitä helpompi hänen on keskittyä sanoman vastaano t- tamiseen ja toisaalta myös sanoman välittämiseen vieraalle kielelle. Toisaalta taas, vaikka ihminen olisi kuinka kielitaitoinen, se ei kuitenkaan välttämättä tee hänestä hyvää tulkkia. (Saresvuo & Ojanen 1988, 49.) Tulkilla onkin oltava hallussaan työkieltensä aktiivinen kielitaito, mikä taas tarkoittaa sitä, että hänen ilmaisuvarastonsa on ko. kielissä mahdollisimman laaja ja monipuolinen. Hänen on tunnettava myöskin työkie l-

11 11 tensä kulttuureihin ja yhteiskuntaelämään liittyvät termit, sanat ja käsitteet sekä yle i- simmät erisnimet. Tulkin on myöskin tunnettava työkieltensä yleiset normit sekä erilaiset sosiaaliset ja maantieteelliset murteet. (Saresvuo & Ojanen 1988, 50.) Nykyään sanat kulttuuri, kääntäminen ja tulkkaaminen liitetään usein erottamattomasti yhteen. Tämä tarkoittaa sitä, että tulkki ei ole vain ja ainoastaan kielen kääntäjä, vaan hänen tehtävänään on myöskin kulttuurin tulkkaaminen ja välittäminen. (Katan 1999, 7.) Mahdollisesti vanhin määritelmä kulttuurista on Edvard B. Tylorin, joka tunnetaan myöskin kulttuur i-antropologian isänä, määritelmä vuodelta 1871: kulttuuri on monimutkainen kokonaisuus, johon sisältyvät kaikki se tieto, uskomus, taide, moraalikäsitykset, lait, tottumukset ja kaikki muut mahdolliset kyvyt ja tavat joita yksilö on hankkinut yhteisön jäsenenä (Mindess 1999, 18). Käytännössä se, mitä kulttuurin välittämiseen ja tulkkaamiseen tarvitaan, on tietous kulttuurista ja molempien työkielten kulttuurien tuntemus. Tulkin täytyy omata suuri määrä tietoa kieliryhmästä yhteisönä. Hänen tulisi tietää mm. kieliryhmän historiasta, kansanperinteestä, perinteestä ja tavoista yleensä, arvoista sekä yhteisön tärkeistä henkilöistä. (Katan 1999, 12.) Tulkkaus on mahdollista suorittaa joko konsekutiivitulkkauksena tai simultaanitulkkauksena. Lyhyesti määriteltynä konsekutiivitulkkaus on tulkkauksen laji, jossa heti jokaisen puhejakson loputtua seuraa tulkkaus toiselle kielelle. Puhejakson pituus vaihtelee tulkin, puhujan tai tilanteen mukaan suuresti. Toisinaan kyseessä voi olla kokonainen puhe, mutta yleensä puhuja jaksottaa puhettaan tulkille sopiviin ajatuskokonaisuuksiin. (Saresvuo & Ojanen 1988, 21.) Simultaanitulkkauksesta taas on kyse silloin, kun tulkkaus tapahtuu samaan aikaan puheen kanssa tai muutaman sekunnin viiveellä (Saresvuo & Ojanen 1988, 27). Viittomakielentulkkauksessa on kuitenkin useimmiten kyse simultaanitulkkauksesta. Simultaanitulkkauksessa erityisesti puhujan tarkoituksen, puheen sisällön ja kielen prosessointi nopeatempoisesti korostuvat, ja tämä tekee simultaanitulkkauksesta erittäin haastavaa tulkin kannalta (Setton 1999, 267). Ottaen huomioon television viestintävälineenä, jossa kaikki ohjelmat pyörivät aikataulujen mukaan ja aikatauluista on ohjelmien teossa tästä syystä tarpeen pitää kiinni, on oletettavaa, että televisiossa suoria lähetyksiä tulkatessa on useimmiten kyse nimenomaan simultaanitulkkauksesta ajan säästämiseksi. Suorien lähetysten lisäksi televisiossa on käsikirjoitukseen perustuvia, ennakolta tehtyjä ohjelmia. Jos kanavien lukumäärä kas-

12 12 vaa tulevaisuudessa, kehitys kulkenee kuitenkin samansuuntaisesti kuin se on radiossa mennyt. Tämä tarkoittaa sitä, että improvisoinnin ja spontaanisuuden osuus luultavimmin lisääntyy ohjelmissa, ja myös sitä, että suorat lähetykset ovat yleisempiä kuin etukäteen nauhoitetut tai toimitetut lähetykset. (Saresvuo & Ojanen 1988, 39.) Suorissa TV-lähetyksissä konsekutiivista tai simultaanista etätulkkausta edellyttävät tilanteet ovat puhuttujen kielten tulkkauksen puolella lisääntyneet. Albert Daly, joka on kansainvälinen tulkki, on osallistunut kokeiluun, jossa oli tarkoituksena selvittää Euroopan TV-yhteislähetysten mahdollisuuksia. Kokeilussa oli viisi lähetysasemaa ja viisitoista maata; käytettäviä kieliä oli kuusi ja lähetystunteja oli 200. Kokeilussa käytettiin kaikkia mahdollisia menetelmiä tekstityksestä selostukseen, jälkiäänitykseen ja dubbaukseen. Dalyn mielestä lähes kaikkiin TV-ohjelmiin voisi käyttää simultaanitulkkausta. Ongelmana oli kuitenkin se, että tulkit saivat harvoin tekstin etukäteen, kuulokkeet eivät olleet sopivat, omaa mikrofonia ei voinut sulkea ja puhujan ja valvojien puheet saattoivat tulla yhtä aikaa kuulokkeista. (Saresvuo ja Ojanen 1988, 38.) Viittomakielentulkin rooli on hyvin samanlainen kuin muiden kielten tulkin rooli (Saresvuo & Ojanen 1988, 42). Myöskin viittomakielentulkkauksen suhteen on oletettavissa, että viittomakielentulkit kohtaavat samoja ongelmia televisiossa työskennellessään kuin puhuttujenkin kielten tulkit.

13 13 3 TULKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN Tulkkaus on parhaimmillaan silloin, kun se sujuu nopeasti ja huomaamattomasi, ikään kuin tulkkia ei paikalla olisikaan. Tällöin tulkkaus on sujuvaa, se vaikuttaa vaivattoma l- ta ja helpolta. Tilanne toimii hyvin onnistuneen tulkkauksen ansiosta paremmin ja tilanteen eri osapuolet kokevat, että he tulevat ymmärretyiksi ja että he ymmärtävät muita. Juuri tällaiseen tulkin tulisi työssään pyrkiä. Kuitenkin tällainen tulkkauksen onnistuminen vaatii aina etukäteen valmistautumista. 3.1 Valmistautumisen merkitys Tulkin valmistautuminen tulkkaustyöhön on erittäin tärkeä osa tulkin työnkuvaa ja myös itse tulkkauksen onnistumisen kannalta sekä tulkkaustilanteen sujuvuuden kanna l- ta se on ensiarvoisen tärkeää. Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto on kiinnittänyt huomiota radio- ja televisiolähetyksiin puhuttujen kielten tulkkaamisen osalta. Liitto antoi jo vuonna 1980 lausunnon, jonka mukaan tulkin tulee tutustua ohjelma-aineistoon eli ennakkomateriaaliin ennen varsinaista työsuoritusta. (Saresvuo & Ojanen 1988, 39.) Myös Suomen viittomakielentulkkien eettinen säännöstö edellyttää, että tulkki valmistautuu huolella ja ajoissa tulkkaukseensa. Tulkkaustilanne itsessään on hyvin luova, ainutkertainen ja hetkellinen. Jotta itse tulkkaustilanne onnistuisi mahdollisimman hyvin, on olemassa joukko asioita, joihin tulkin tulee kiinnittää huomiota ja valmistautua ennen tulkkausta. Valmistautumisella tässä yhteydessä tarkoitetaan nimenomaan yksittäiseen tulkkaustilanteeseen valmistautumista, eikä tulkin ammattipätevyyteen tähtäävää peruskoulutusta. (Saresvuo & Ojanen 1988, 78.) Tulkkauksen onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä on useita. Tulkkauksessa tarvitaan paljon tietoa, josta osa on tulkin muistissa ja osa on ennakkoon saadussa valmistautumismateriaalissa, ja osaa tulkkauksessa tarvittavasta informaatiosta tulkki joutuu itse etukä-

14 14 teen selvittämään. Itse tulkkaustilanteessa jokainen puhejakso on tulevien puhejaksojen ymmärtämisessä hyväksi. (Saresvuo & Ojanen 1988, 78.) 3.2 Teoriaa tulkkaukseen valmistautumisesta Tulkkaukseen valmistautuessa on hyvä ottaa selvää erinäisistä seikoista. Valmistautuminen tulkkaukseen alkaa sen jälkeen, kun tulkki on saanut toimeksiannon tulkkauksesta. Toimeksianto voitaisiin määritellä pyynnöksi tai ohjeeksi suorittaa tietty toiminta. Toimeksiannon tulisi sisältää mahdollisimman paljon yksityiskohtaista tietoa tulkkauksesta. Toimeksiannosta tulisi selvitä työn päämäärä sekä ne ehdot, joilla työ on tehtävä, mukaan lukien palkkio työstä. Tulkin ja toimeksiantajan on neuvoteltava keskenään näistä päämääristä ja ehdoista. Toimeksiantajasta riippuen voi olla myös, että toimeksiantajalla on väärinkäsityksiä tai harhakuvia tulkin työstä, tai että toimeksiantaja ei yksinkertaisesti tunne asiaa. Tällöin tulkin tehtävänä onkin tiedottaa toimeksiantajaa. (Vehmas-Lehto 1999, 95.) On hyvä miettiä etukäteen puhujaa tai puhujia koskevia kysymyksiä, puhujan esitystä koskevia kysymyksiä sekä kuulijoita koskevia kysymyksiä. Tulkin tulee ottaa huomioon mm. se, kuka puhuja on, millainen on hänen ajatusmaailmansa, mikä hänen agendansa on sekä, millaisia mielipiteitä hänellä on. Puhujan taikka puhujien esiintymisestä on hyvä miettiä mm. seuraavia seikkoja: onko hänen esiintymisensä tai esityksensä ymmärrettävää, onko puhujan kielitaito heikko, millaisia hänen ilmeensä ja eleensä ovat, yrittääkö hän kenties tietoisesti johtaa kuulijoita harhaan, ja jos hänen kielenkäyttönsä on loukkaavaa, onko se loukkaavaa siitä syystä, että hän pyrkii provosoimaan kuulijoita? On hyvä myöskin miettiä, millainen kuulijakunta on kyseessä. Mitä kuulija toivoo saavansa irti aiheesta ja millainen on hänen kulttuuritaustansa? Mikä on hänen äidinkielensä? Pitäisikö tulkin muuntaa kielenkäyttöään ymmärrettävämmäksi? Tärkeää on myös pohtia sitä, kuinka hyvin kuulija tuntee esityksen aiheen, tarvitseeko kuulija joitakin lisäselvityksiä aiheesta ja täytyykö tulkin selittää asioita. (Saresvuo & Ojanen 1988, 79.) Nämä edellä esitetyt seikat ovat kuitenkin vain osa tulkkaustilanteeseen valmistautumista. Myöskin käsiteltävä aihe ja siihen liittyvä terminologia ovat valmistautumisvaihees-

15 15 sa keskeisellä sijalla. Yleistieto on tulkin ammatissa suureksi hyödyksi, ja tästä syystä tulkin täytyy valmistautua työhönsä jatkuvasti ja pitkällä aikavälillä. Tulkki voi esimerkiksi jatkuvasti kerätä erilaisia termejä ja fraaseja. Aiheen kannalta valmistautumisessa on kyse nimenomaan siitä, että tulkki kerää etukäteen mahdollisimman paljon tietoa ko. aiheesta, ja itse tulkkaustilanteessa tämä etukäteen hankittu tieto sitten auttaa häntä ymmärtämään asian paremmin, mikä taas vuorostaan vaikuttaa suoraan tulkkauksen laatuun siten, että tulkkaus on laadullisesti parempaa. Tulkilla täytyy olla kyky analysoida ja jäsentää kuulemaansa siten, että hän voi käyttää sitä tulkkauksensa lähtökohtana, mutta toisaalta tulkilta ei kuitenkaan vaadita asioista samaa tietomäärää kuin puhujalla. (Saresvuo & Ojanen 1988, 80.) Tulkin tulee ennen tulkkausta olla yhteydessä tulkkaustilanteen eri osapuoliin ja tämä tarkoittaa käytännössä myös sitä, että hän valmistautumismateriaalia läpikäydessään jo kiinnittää huomiota myöskin mahdollisiin kulttuuriin liittyviin eroavaisuuksiin ja ongelmiin. Voi olla, että tulkin tulee etukäteen myöskin tiedottaa osapuolia kulttuureihin tai niiden eroavaisuuksiin liittyvistä asioista. (Katan 1999, 13.) Usein tulkilla on käytettävissään etukäteen jokin teksti, mutta useimmiten myöskin valmistautumisvaiheessa on jonkin verran kiire ja näin aika saattaa olla rajoittavana tekijänä jo silloin. Ajan säästämiseksi tulkki ei voi liikaa takertua lähdetekstiin. Jos aikaa on käytettävissä vähän, tulkin on hyvä silmäillä tekstin alkua, varmistaa, kuka puhuja on sekä ja mikä hänen aiheensa on. Tulkin on tärkeää vilkaista myöskin puheen loppua, sillä siitä selviää usein esityksen koko pääajatus ja tarkoitus. Tulkin kannattaa myöskin yrittää hahmottaa puheen pääajatukset väliotsikoita ja tekstinasettelua apunaan käyttäen. Sisällön kannalta keskeisin informaatio sijaitsee usein kappaleen alussa. Myöskin kieltosanoihin kannattaa kiinnittää huomiota, koska niiden kohdalla puhuja usein esittää vastapuolen mielipiteen. Tulkkaamisen kannalta hankala kielellinen aines sijaitsee myöskin usein puheen lopussa. Tällaisia hankalia tulkattavia ovat mm. sanaleikit ja sitaatit. Tällainen nopeakin valmistautuminen auttaa jo pitämään aikaeron eli viiveen puhujan ja tulkin välillä mahdollisimman pienenä ja mahdollistaa paremmin sen, että puhuja ja tulkki voivat lopettaa suurin piirtein samaan aikaan. (Saresvuo & Ojanen 1988, ) Tulkin tulee myöskin saapua tulkkauspaikalle hyvissä ajoin etukäteen, että hän voi tarkistaa, että tulkkauksessa tarvittavat laitteet toimivat moitteettomasti (Saresvuo & Oja-

16 16 nen 1988, 83). Television olleessa tulkkausympäristönä kyseessä, on kuitenkin huoma t- tava, että televisiossa on varmasti runsaasti tekniikkaa hoitavia ja näistä asioista paljon tietäviä ihmisiä paikalla, ja heidän kanssaan on siis myöskin hyvä käydä etukäteen tekniikkaan liittyviä asioita läpi. Esteetön kuuloyhteys puhujaan (ja viittomakielisen asiakkaan ollessa kyseessä televisio-ohjelman vierailijana myöskin esteetön näköyhteys) on tulkkauksessa onnistumisen edellytys (Saresvuo & Ojanen 1988, 83). Tulkkauksen kannalta on tärkeää myöskin, että tulkin puhetekniikka, ja viittomakielelle tulkkauksen ollessa kyseessä, että tulkin viittomakielentaito on kohdallaan. Tulkki panee tulkatessaan likoon koko persoonallisuutensa. Tulkki tarvitsee muutenkin työssään esiintymistaitoa, ja voidaan olettaa, että myöskin televisiossa tulkatessa esiintymistaito olisi tulkille enemmänkin kuin hyödyksi. Tulkin ei kuitenkaan missään nimessä tule olla huomion keskipisteenä, ja tämä tulee ottaa huomioon jo pukeutumisessakin. (Saresvuo & Ojanen 1988, 99.) Koska televisio on viestintävälineenä varsin visuaalinen, se asettaa siellä esiintyville ihmisille, ja näin ollen myöskin tulkille, omat vaatimuksensa vaatetuksen suhteen. Viittomakielentulkin kannalta on tärkeää, että vaatetuksessa otetaan huomioon myös viittomakielen asettamat vaatimukset tulkin vaatetukselle.

17 17 4 TULKKAUSTILANNE JA TULKKAUS Onnistunutta tulkkausta ja tulkkaustilannetta voisi verrata ikään kuin palapeliin, jossa kaikkien palasten täytyy loksahtaa kohdalleen ennen kuin kuvio on täysin onnistunut. Tulkkauksen valmistautumisen lisäksi tulkkauksen ja tulkkaustilanteen onnistumiseen vaikuttaa liuta muitakin tekijöitä, joita käydään tässä luvussa läpi. 4.1 Tulkin rooli Aikojen kuluessa tulkista on muodostunut paljon erilaisia käsityksiä. Näiden käsitysten mukaan tulkin tulisi olla lähes näkymätön henkilö, joka on verrattavissa ikään kuin lentokoneen mustaan laatikkoon tai kävelevään tietosanakirjaan. Siitä, pitävätkö nämä väitteet paikkaansa, voidaan olla montaakin mieltä, mutta tulkkia voidaan pitää myös kulttuurien välittäjänä. Kulttuurien välisen yhteisymmärryksen saavuttamiseksi tulkin tulee olla myöskin kulttuurien asiantuntija. (Katan 1999, 12.) Tulkki on läsnä tilanteessa, mutta kuitenkin hänen on vältettävä ottamasta itselleen esiintyjän tai yleisön roolia (Wadensjö 1992, 32). Kuitenkin tulkin tulee toisaalta myöskin välittää puhuttu sanoma siten kuin hän itse olisi puhuja. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että tulkki käyttää samoja ilmeitä ja eleitä sekä samaa intonaatiota kuin puhujakin, ettei sanoma tai sen merkitys muuttuisi. (Viaggio 1997, 290). Tulkin tulee tulkata kaikki, mitä sanotaan. Toisaalta, tulkkaustilanteessa kaiken tulkkaaminen tarkoittaa monesti keskustelun keskeyttämistä.(frishberg 1994, 69.) Televisiossa tulkatessa puhujien keskeyttäminen ei kuitenkaan varmasti tule useinkaan kysymykseen. Tulkkiin kohdistuu hyvin erilaisia odotuksia kuin puhujaan. Häneltä ei edellytetä henk i- lökohtaisia kannanottoja käsiteltäviin asioihin, ja ammattisäännöstön mukaan tulkin tulee myöskin pidättäytyä tuomasta mielipiteitään ja tuntemuksiaan esiin. Viestinnän tapahtuessa kahdella kielellä tulkki on tilanteessa kyllä avainasemassa kommunikoinnin mahdollistajana, mutta ainoastaan taustahenkilönä. (Saresvuo & Ojanen 1988, 11.) Kui-

18 18 tenkin tulkin on oltava tilanteessa myös mahdollisimman neutraali (Wadensjö 1992, 257). Tulkkaustilanteessa on tulkin lisäksi aina kaksi vähintään kaksi eri osapuolta, jotka eivät ymmärrä toisiaan, ja tästä syystä tulkki onkin paikalla. Keskustelun molempien osapuolten täytyy itse ottaa vastuu käyttäytymisestään tilanteissa, vaikka tulkin tehtävä onkin tulkata myös kulttuuria. (Baker-Shenk 1996, 43.) On erittäin tärkeää, että kaikki tulkkaustilanteen osapuolet ymmärtävät mikä on tulkin rooli ja mikä hänen tehtävänsä tilanteessa oikein on. Tulkin tulee noudattaa ammattisäännöstöään. Myös tulkin ulkoinen olemus on keskeisellä sijalla, sillä tulkki tavallaan edustaa niitä ihmisiä, joita hän tulkkaa, sekä koko ammattikuntaansa. Tulkin tulisikin aina pukeutua tilanteen vaatimalla tavalla. Tämän takia tulkin tuleekin kiinnittää hieman huomiota vaatetukseensa. (Stewart ym. 1998, ) 4.2 Tulkkaukseen vaikuttavat tekijät Lähdekielen puhuja ja hänen käyttämä puhetapansa vaikuttavat molemmat suuresti siihen, kuinka helppo tulkin on ymmärtää puhujaa. Simultaanitulkkaustilanteissa on tois i- naan kyse lukupuhunnasta, ja voidaan olettaa, että sama pätee myös television tulkkaustilanteisiin. Lukupuhunta on tavalliseen puheeseen verrattuna huomattavan nopeaa. Simultaanitulkkauksessa rajoittavana tekijänä on aika, ja televisio-ohjelmissa onkin tärkeää pysyä aikataulussa. Nopea lukupuhunta on äärimmäisen vaikeaa tulkattavaa, ja tämän vuoksi tulkkausprosessi on vaarassa hidastua. Tämä johtuu siitä, että kun joku puhuu suoraan paperista hänen puherytminsä on huomattavasti erilainen kuin vapaasti puhuttaessa. Puhejaksot ovat myöskin usein tavanomaista pidempiä. Kuitenkin myöskin tahallisesti hidastettu puhe hidastaa suuresti tulkin tulkkausprosessia. Simultaanitulkkauksessa puheen tahti on muutenkin yleensä suhteellisen nopeaa, ja se tekee tulkkauksesta haasteellisen. (Saresvuo & Ojanen 1988, 84.)

19 19 Simultaanitulkin työssä on toimittava ainutkertaisen kuulohavainnon pohjalta ja tulkin täytyy jatkuvasti puhetta kuunnellessaan analysoida sen sisältöä. Tulkin luontaiset taipumukset ja myöskin harjoittelu johtavat sisältöanalyysin nopeaan tekoon. Simultaanitulkkauksessa ongelmallista on se, että tulkki joutuu hahmottamaan ajatuskokona i- suutensa käsiteltävästä aiheesta ns. irtonaisista puheen osista. Tulkkia auttaa tulkkaustilanteessa myöskin sisältöanalyysin rinnalla puheen looginen ennakointi. Puhujina ns. hankalia tulkattavia ovat erityis- ja ammattialojen ihmiset, joiden käyttämät erityis- tai ammattitermit ovat yleensäkin tulkkaustilanteissa aina hankalia, ja tähän ei itse tulkkaustilanteessa auta kuin hyvä yleissivistys tai laaja aiheen tuntemus. Jos tietää aiheen, mistä puhutaan ja termit, joita käytetään, tulkkaaminen helpottuu huomattavasti. To i- saalta taas asiantunteva (ja myöskin asiaa tuntematon) yleisö kuuntelee tai viittomakielen ollessa kyseessä katselee mieluummin sujuvaa tulkkia, joka lainaa käytettävät termit lähdekielestä, kuin tulkkia, joka on asiantuntija kyseisessä aiheessa ja joka käyttää juuri oikeita termejä mutta jonka tulkkaus kangertelee. (Saresvuo & Ojanen 1988, ) Tulkkaustilanteessa on tärkeää, että tulkki myöskin näkee sen henkilön, ketä hän tulkkaa. Kuka tahansa joka yrittää vain kuunnella television talk -shown puhujia tai haastattelua, huomaa nopeasti, millaisen ongelman viestin ja sanoman tulkinnassa näköhavainnon puuttuminen puhujista aiheuttaa. (Viaggio 1997, 284.) Televisiostudion luonteenomaisuuden tulkkausympäristönä huomioon ottaen televisiotulkkaustilanteessa taas näköhavainto puhujista ei ole studiojärjestelyjen takia välttämättä mikään itsestäänselvyys. Tulkkaustilanteessa on yleensä myös erittäin tärkeää, että tulkki pystyy näkemään ihmiset, kenelle hän tulkkaa eli asiakkaansa. Vastaanottajien ilmeistä tulkki saa palautetta siitä, meneekö hänen tulkkaamansa sanoman merkitys perille kuulijoille ja, onko hänen tulkkauksensa ymmärrettävää. (Viaggio 1997, ) Televisiossa tulkatessa on selvää, että tulkki ei näe aina vastaanottajaansa tai ainakaan kaikkia tulkkauksen vastaanottajia eli television katsojia. Tämä asettaa myöskin varmasti omat haasteensa TVtulkkaukselle. Viittomakielentulkkauksen kannalta on myöskin huomioitava, että vaatteet ja meikki muodostavat taustan viittomiselle. Tämän takia olisi suosittava yksivärisiä vaatteita ja vältettävä musta-valkoisia väriyhdistelmiä, jotka herättävät katsojassa negatiivisia mielikuvia. Myös meikkiin ja koruihin täytyy kiinnittää huomiota siten, että ne eivät ainakaan saisi häiritä viittomisen vastaanottajaa. On siis vältettävä liian suuria, roikkuvia tai

20 20 heiluvia koruja ja liian räikeää meikkiä. Televisiossa tulkkaaville tulkeille suositellaankin käytettäväksi luonnollisen väristä meikkiä sekä välttämään oranssia ja muita häiritseviä värejä. Jotta vältettäisiin studiovalaistuksesta johtuvia heijastuksia, on hyvä, jos meikkiä on kaikkialla näkyviin jäävällä iholla. (Stewart ym. 1998, 64.) Tulkkaustilanteessa tulkki ei kuitenkaan aina itse voi vaikuttaa esimerkiksi kuvaukseen liittyviin seikkoihin. Joskus televisio-ohjelmissa kuvataan ihmisiä siten, että kuuron henkilön ollessa esimerkiksi keskusteluohjelmassa vieraana, näytetään vain kuuroa sekä haastattelijaa ja tulkkia ei kuvata, jolloin syntyy helposti vääränlainen vaikutelma siitä, että kuuro lukee kuulevan huulilta. Tällaisessa tapauksessa myöskin kuurot television katsojat jäävät informaatiosta paitsi sen takia, että tulkkia ei kuvata. (Stewart ym. 1998, 64.) Tulkkaustilanteeseen vaikuttavat edellä mainittujen seikkojen lisäksi myöskin tulkkaustilanteessa olevien henkilöiden fyysinen läsnäolo ja toisaalta taas erityisesti televisiossa tulkkaamista ajatellen myöskin tulkkauksen vastaanottajan puuttuminen fyysisestä tulkkaustilanteesta, kahden kulttuurin vaikutus ja läsnäolo ko. tulkkaustilanteessa sekä myöskin itse fyysinen tulkkausympäristö. (Poyatos 1997, ) Tulkkaustilanteeseen vaikuttavat tekijät voidaankin jaotella karkeasti sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin, jotka vaikuttavat sekä puhujiin että tulkkiin. Ulkoisiin tekijöihin kuuluvat mm. kaikki tulkkausympäristössä ja tilanteessa vaikuttavat tulkista riippumattomat seikat, kuten esimerkiksi lämpötila, huonekalut, valaistus, arkkitehtuuriset seikat kuten tulkkaustila itsessään, luonnon olosuhteet, taustalta kuuluvat koneiden ja ihmisten äänet. Sisäisiin tekijöihin taas kuuluvat mm. kielelliset ja ei-kielelliset sekä visuaaliset ja audio- visuaaliset elementit kommunikaatiossa, fyysiset reaktiot kuten esimerkiksi punastuminen, sekä fyysiseen olemukseen liittyvät seikat kuten kasvojen ilmeet, vaatteet, korut, silmälasit, sekä se, että tulkki tai puhuja saattaa kuvitella, mitä kuuntelijat tai katsojat ajattelevat hänen esiintymisestään tai hänestä. (Poyatos 1997, ). Tulkkaukseen vaikuttavia seikkoja ovat siis sekä psyykkiset että fyysiset seikat. On luultavaa, että myöskin tv-tulkkauksessa sekä psyykkiset tekijät (suuri katsoja määrä, mahdollisesti kiireinen aikataulu), että fyysiset tekijät (tulkkaustila itsessään, valaistus ja tekniikan onnistuminen) vaikuttavat tulkkauksen onnistumiseen. Viittomakielen ollessa kyseessä koko viittomatilan tulisi olla kielen vastaanottajan näköpiirissä ja täten myöskin tulkin

21 21 tulisi kunnolla nähdä puhujat. (Stewart 1998, 61.) On kuitenkin oletettavaa, että televisioruudun tilaan mahtumisen takia televisiossa viittovat ihmiset joutuvat usein muuttamaan viittomistaan jollakin tavalla. 4.3 Tulkkaukseen liittyvät ongelmat Erityisesti nimet ja numerot aiheuttavat niin puhuttujen- kuin viittomakielenkin tulkeille ongelmia tulkkaustilanteissa. Niitä ei voi aina ennakoida ja assosiaatiot puuttuvat, ja sen vuoksi niiden muistijäljet pyyhkiytyvät helposti muistista pois. Nimistä monet liittyvät myöskin maantietoon. (Saresvuo ja Ojanen 1988, 91.) Viittomakielentulkkauksessa nimien sormittaminen hidastaa tulkkausta, ja paikannuksen kannalta hyvä maantieteen tuntemus on suureksi eduksi. Tulkin olisikin hyvä opetella omissa kieliryhmissään esiintyvät erisnimet sekä Raamatun, kirjallisuuden ja mytologian keskeiset nimet, sekä myöskin ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin yms. asioihin liittyvät nimet. Tähän kuuluu myös järjestöjen ja hallintoelimien nimet ja niistä käytettävät lyhenteet. (Saresvuo & Ojanen 1988, ) Numeroiden tulkkaus on myöskin kokeneille tulkeille hyvin vaikeaa. Niiden ymmärtäminen ei ole ongelmana, vaan se, jos puhejaksossa tulee erip i- tuisia ja laatuisia numeroita, kuten päivämääriä ja rahasummia. (Saresvuo & Ojanen 1988, 93.) Hankalia tulkattavia ovat myöskin ne hetket, jolloin puhuja on hiljaa, mutta hän välittää eleillään tai ilmeillään jotain tunnetilaa taikka asiaa. Erityisesti viittomakielentulkkauksessa tämä korostuu. Toisaalta myös kuuleva puhuja saattaa puhuessaan ilmaista käsillään jotain asiaa, esimerkiksi kertoessaan jonkin esineen koosta tai muodosta. Tulkin tulisi tulkata myöskin tällainen ns. sanaton tai ei-kielellinen informaatio. (Poyatos 1997, 254.) Puhujan esitykseen liittyy usein paljon ns. ylimääräistä ainesta kuuntelijan mielenkiinnon ylläpitämiseksi tai tiedon havainnollistamiseksi. Tuollaiset lisäykset ovat usein tulkin kannalta hankalia. Jos käy hyvin, tulkki saattaa saada etukäteen sitaatin tai lainauksen kirjoitetussa muodossa. Tällaisessa tilanteessa tulkki pystyy tulkkaamaan ko. sitaatin tai lainauksen melkoisen tarkasti. Pitkät ja yllättävät runot ja lainaukset tulkki taas

22 22 joutuu tulkkaamaan huomattavasti ylimalkaisemmin, vaikka hän varmasti kykeneekin tekemään niistä yhteenvedon. Kuvailmaukset ja metaforat ovat myöskin tulkin kannalta hankalia käännettäviä, sillä ne ovat usein kieleen tai kulttuuriin sidonnaisia. Niille on vaikeaa löytää hetkessä sopiva vastine. Myös idiomit ja sananparret tai sananlaskut saattavat olla tulkkaustilanteessa hankalia. Tulkin tulee varoa, ettei selittävä tulkkaus latista esitystä, eikä toisaalta kohdekielen kulttuuriin kiinteästi liittyvä sanonta herätä turhaan hilpeyttä. Lujan rutiinin lisäksi tulkki siis tarvitsee tuekseen ison annoksen luovuutta. (Saresvuo & Ojanen 1988, ) Vaikka tulkki keskittyisi työhönsä kuinka hyvin tahansa, hän saattaa kadottaa punaisen langan puheesta, jos hän keskittyy vääriin puheenosiin, kuten esimerkiksi outoon nimeen tai käsitteeseen. Joskus tulkilta kuluu myös huomattavasti energiaa siihen, että hänen on työnnettävä omat kriittiset tai muuten poikkeavat ajatuksensa taka-alalle. Tulkki luonnollisesti keskittyy vastaanottamaan tulkkaushetkessä mahdollisimman suuren määrän informaatiota, mutta toisaalta taas jokaisella tulkilla on oma yksilöllinen rajansa siinä, minkä verran hän pystyy informaatiota vastaanottamaan itse tulkkaustilanteessa. On huomattu, että myöskin ergonomialla on hyvin vahva yhteys siihen, kuinka hyvin tulkki suoriutuu tehtävästään, eli tulkin työolosuhteisiin olisi kiinnitettävä huomiota. Mm. valaistus, tuuletus ja äänieristys ovat tällaisia ympäristöön liittyviä seikkoja. (Saresvuo & Ojanen 1988, 88.) 4.4 Tulkkaus prosessina Tulkkauksen vaativuuden ymmärtämiseksi on tärkeää ymmärtää tulkkauksen prosesseja. Kaiken lähtökohtana voidaan pitää lähdekielen ymmärtämistä sen eritasoilla. Tähän sisältyvät sanastollinen ja kieliopillinen ymmärtäminen, erityisalojen käsitteiden ymmärtäminen sekä myöskin aiotun tarkoituksen ymmärtäminen. Myöskin tarkoituksen tai sanoman välittyminen on tulkkaamisen onnistumisen kannalta merkittävä tekijä. (Hatim & Mason 1990, ) Kaiken kaikkiaan lauseyhteydestä voidaan tulkkaamisen kannalta erotella kolme tasoa, joita ovat kommunikatiivinen, pragmaattinen ja semanttinen taso (Hatim & Mason 1990, 58).

23 23 Tulkkauksesta ja sen eri prosesseista on olemassa hyvinkin erilaisia teorioita. David Gerver on väitöskirjassaan vuonna 1971 käsitellyt puheen ymmärtämistä ja tuottamista simultaanitulkkauksen kannalta. Tämän tutkimuksen perusteella simultaanitulkkauksen prosessi etenee siten, että simultaanitulkki vastaanottaa pikamuistiinsa tietyn määrän lähdekielistä sanomaa. Kun pikamuisti on täyttynyt, uutta informaatiota ei enää vastaanoteta. Sitä mukaa, kun pikamuistiin tulee sanoman osia, tulkki alkaa käsitellä niitä siten, että lähdekielen sanoma puretaan eli dekoodataan ja siirrytään pintatasolta syvätasolle. Tämän jälkeen purettu sanoman osa varastoidaan joksikin aikaa operatiiviseen muistiin, ja sen jälkeen se koodataan uudelleen syvätasolta kohdekielen pintatasolle. Tämän jälkeen tulos varastoidaan jälleen operatiiviseen muistiin ja sen jälkeen tulos kontrolloidaan eli tarkastetaan vastaavuudeltaan, eli vastaako kohdekielen syvätaso lä h- dekielen syvätasoa. Jos vastaavuus on tyydyttävä, tulos läpäisee kontrollin ja poistuu järjestelmästä. Jos taas tulos ei ole vastaavuudeltaan tyydyttävä, sanoman kyseinen osa käy uudelleen läpi samat vaiheet. Voi myöskin tapahtua niin, että pikamuistin varastotila saattaa täyttyä, jolloin muisti ei enää vastaanota sanoman seuraavaa osaa ja tämä aiheuttaa katkon tulkkaukseen. Tätä teoriaa on kritisoitu, mutta siitä käy kuitenkin ilmi kuinka vaativasta prosessista simultaanitulkkauksessa on kysymys. (Saresvuo & Ojanen 1988, 154.) Barbara Moser taas esitteli väitöskirjassaan vuonna 1976 simultaanitulkkausta Information-Processing - mallien valossa. Hänen mukaansa ajallisesti perättäisiä signaaleita vastaanotetaan ja informaation määrä lisääntyy asteittain. Tällöin vuorovaikutuksessa kestomuistin kanssa tapahtuu myös palautetta ja osittain myöskin tiedon uudelleen käsittelyä. Tätäkin mallia on kuitenkin kritisoitu siksi, että se olisi muodoltaan liian psykologinen ja yleisluonteinen. (Saresvuo & Ojanen 1988, 155.) Seleskovitch taas puolestaan edustaa Pariisin koulukuntaa, jonka mukaan tulkkaus on ennen kaikkea interpretaatiota eli tulkintaa. Käytännössä tulkkaus on kuitenkin tulkinnan ja uudelleenkoodauksen yhdistelmää. Toisaalta uudelleenkoodausta voidaan kuitenkin pitää kommunikaatiotapahtuman häiriönä, sillä siinä merkitys kärsii, kun keskitytään vain kielellisiin aineksiin. Uudelleenkoodauksesta johtuu myöskin se, että kuulijat eivät aina voi ymmärtää tulkkausta tai sen sanomaa. Seleskovitchin mukaan tulkki ottaakin sanojen sijasta merkityksiä vastaan. Näistä merkityksistä hän sitten rakentelee oman esityksensä aiheesta muistiinsa sekä aiheen, puhujan että kommunikaatiotilanteen

24 24 tuntemukseensa tukeutuen. Mitä syvällisemmin tulkki käsittää lähdekielen merkityksen, sitä paremmin hän sen esittää. Seleskovitchin mielestä tulkkauksen kannalta tärkeitä ovat sekä lähde- että kohdekielen taito, mutta myöskin puhujan, tarkoituksen ja esityksen tuntemus. Tästäkin teoriasta on kuitenkin löydetty puutteita ja sitä on näin ollen kritisoitu. (Saresvuo & Ojanen 1988, ) Myös tulkkauksen simultaanisuutta on tutkittu. Tsernov aloitti 1960-luvulla tutkimukset aiheesta ja samaan aikaan muutkin tutkijat alkoivat kiinnostua siitä. Tutkimustulosten perusteella simultaanitulkkaus on simultaanista, jos tulkki samalla, kun vastaanottaa lähdekieltä, tulkkaa jo vastaanottamaansa aineistoa kohdekielelle. Kuitenkin simultaanitulkkaukseen kuuluu aina viive erottamattomasti. Viivettä voivat lyhentää tulkin kokemus ja ammattitaito. Lähdekielen puhujan puhenopeudella on havaittu olevan vaikutusta viiveeseen. On huomattu, että jokaisella tulkilla on oma yksilöllinen viiveaikansa. Myös ennakointi auttaa tulkkia tulkkaustilanteessa huomattavasti. (Saresvuo & Ojanen 1988, s ) Lopullisessa lähdekielen tuotoksessa näkyy kuitenkin vain tulkin lopulliset päätökset kielen tulkkaamisen suhteen. Kuulijat saavat siis tietoonsa vain tulkin päätöksentekoprosessin lopputuotteen, eivätkä he näe sitä valtavaa päätösten, ongelmanratkaisujen ja johtopäätösten määrää, mikä lopullista tuotosta on edeltänyt. Tulkkausprosessin aikana tulkki joutuu jatkuvasti kamppailemaan erilaisten kielen tasoihin ja tulkkauksen tasoihin liittyvien ongelmien kanssa. Eräs näistä suurista ikuisuuskysymyksistä on se, tulisiko kohdekielen tuotoksen olla kielelliseltä vastaavuudeltaan kirjaimellinen, eli tulisiko kieltä kääntää vain leksikaalisella tasolla, vai olisiko tavoiteltavampaa pyrkiä välittämään lähdekielestä sanoma ja puheen tarkoitus. Tulkkauksessa tulisi pyrkiä kaiken lisäksi vielä välittämään puhujan tyyliäkin. (Hatim & Mason 1990, 3 8.) Eräs kääntämisen ja tulkkauksen keskeisimmistä teorioista on kuitenkin skoposteoria, jonka keskeisin ajatus on se, että kääntämisessä on otettava huomioon nimenomaan toiminnon tarkoitus eli funktio. Skopos tarkoittaakin kreikan kielessä nimenomaan tavoitetta tai päämäärää. Skoposteorian perusteella käännöksen ei välttämättä tarvitse olla täysin ekvivalentti, vaan tulkkauksen tulisi nimenomaan pyrkiä juuri mahdollisimman

25 25 hyvään käännökseen. Skoposteorian valossa hyvälle käännökselle on olennaisinta, että se toteuttaa oman funktionsa. Toisaalta taas myöskin ekvivalenttia käännöstä voidaan pitää hyvänä käännöksenä ja pyrkimystä ekvivalenssiin voidaan pitää yhtenä mahdollisena skopoksena. Toisaalta myös skoposteoriaa, kuten monia muitakin teorioita, on kritisoitu. Eräs näistä vastaväitteistä on se, että jos käännöksellä (tai tulkkaamisella) on jokin spesifinen päämäärä, niin se rajoittaa kääntämismahdollisuuksia ja täten myöskin erilaisia käännöksen tulkintamahdollisuuksia. Eräs skoposteoriaan kohdistuneista kritiikeistä on se, että kääntäjällä tai tulkilla ei välttämättä ole mielessään ketään spesifiä tulkkauksen vastaanottajaa. Toisaalta taas mikäli tulkki yrittää tehdä tuotoksestaan mahdollisimman ymmärrettävää, hänen täytyy kuitenkin tähdätä se jollekulle. (Vehmas- Lehto 1999, ) Erityisesti TV-tulkkauksessa tulkilla ei aina voi olla tietoa siitä, kuka hänen tulkkauksensa vastaanottajana on, varsinkin jos tulkilla ei ole televisioohjelmassa kuuroa asiakasta, vaan hänen tehtävänsä on vain tulkata puhuttua asiaa television kautta kuuroille televisionkatsojille. Tulkki kohtaa siis tulkatessaan monenlaisia työhönsä kohdistuvia vaatimuksia. Tulkki joutuu jatkuvasti työssään tekemään valintoja, ja valintoja tehdessä erilaisia asioita pistetään tärkeysjärjestykseen. Tulkki joutuu tekemään valintoja tilannetasolla, funktioiden tasolla, merkityksen tasolla sekä kielellisten keinojen tasolla. (Vehmas-Lehto 1999, 115.) 4.5 Tulkkauksen laatu Laatu tulkkauksessa on sinänsä mielenkiintoinen käsite. Useissa tutkimuksissa, joissa on selvitetty tulkkauksen laadullista puolta, on keskeisellä sijalla ollut sisällön välittyminen, kielenkäyttö sekä tulkkina esiintyminen. (Saresvuo & Ojanen 1988, 100.) Tulkin pienet kömmähdykset eivät yleensä häiritse kuuntelijaa tai katselijaa. Kuulijoilla on automaattisesti tapana korjata puhujan, tai viittomakielen ollessa kyseessä, viittojan virheet. Virheet tulkkauksessa voivat olla sellaisia, että hän rikkoo kielen normeja, vaikka hän tietäisikin ne. Tätä kutsutaan suoritusvirheeksi. Suoritusvirheitä esiintyy yleensä erityisesti silloin, kun tulkki tulkkaa omaan äidinkieleensä päin. Toisaalta virheet voivat johtua myös kompetenssin puutteesta. Näin on erityisesti silloin, jos tulkilla