meriharjus Richard Hudd ja Lari Veneranta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "meriharjus Richard Hudd ja Lari Veneranta"

Transkriptio

1 Yhä harvinaisempi meriharjus Richard Hudd ja Lari Veneranta Kuva Glenn Douglas

2 Harjuksen maantieteellinen levinneisyys Kemi Maailmanlaajuisesti Meriharjus alun perin yleinen Pohjanlahden rannikolla Oulu Broughton, 1989 Vaasa Nykyään lisääntyvä vaelluskanta tiettävästi 2-3 pienessä joessa, Suomen rannikolta ei enää juurikaan havaintoja merikantojen lisääntymisestä Pohjanlahti on maailman ainut merialue, jossa on meressä lisääntyvä harjuskanta Pori

3 Merikutuisen harjuksen alkuperä ja leviämisreitit Pohjanlahden kannat tulivat idästä Ruotsin ja Norjan kannat etelästä/lännestä Jääkausi vuotta sitten Sulamisvaihe, kantojen levittäytyminen Pohjanlahden alueen harjuskannat ovat edelleen geneettisesti erilaisia

4 Meriharjuksen historia raporttien valossa Pohjanmaan ELY 2012, erittäin harvinainen Urho et al. 2010, äärimmäisen uhanalainen Grahn Björkqvist 2007, vähentynyt 60-luvulta Alanärä et al. 2006, romahtanut Nykänen 2000, vähentynyt Koli 1990, vähentynyt Hudd 1987, häviämässä Seppovaara 1982, romahtanut Westman 1974, vähentynyt, viljelyyn Heusala 1954, vähentynyt Jatkuva kantojen taantuma luvulta saakka, sukupolvet ylittävällä ajalla Alun perin lähes jokaisessa rannikon joessa Eurajoelta pohjoiseen on ollut vaeltava kanta Rannikkoalueella alun perin useita meressä lisääntyviä kantoja Kuturauhoitus 1952, harjuskantojen suojaamiseksi Meriharjuksesta on vain niukasti näytteenottoon perustuvaa tutkimustietoa!

5 Kalatalousalan näkemys meriharjuksen esiintymisalueista 1950 luvulla epäiltiin kalastuksen vaikutusta meriharjuksen huonoon tilaan, rauhoitus kutuaikaan Vaelluskannat heikentyivät edelleen jokirakentamisen ja virtavesien laadun heikkenemisen myötä Merikannat taantuneet eniten viime vuosikymmeninä Ely keskuksen kyselyn (2012) mukaan suurin osa ammattikalastajista ei ollut koskaan saanut harjusta, tai olivat sitä mieltä, että harjusta esiintyi aiemmin, mutta että laji puuttuu nyt kokonaan

6 Meriharjus on vaarassa kadota rannikolta Merikutuisen ja vaellusharjuksen esiintymisalueet Suomen rannikolla supistuneet Rannikon heikentynyt tila Jokien patoaminen ja vedenlaatuongelmat Poikaset herkkiä rehevöitymisen seurauksille Lisääntymistä vain muutamissa paikoissa Kannat ovat äärimmäisen pienet IUCN luokitus äärimmäisen uhanalainen (Urho et al. 2010) Kuva Glenn Douglas

7 Merikutuisen harjuksen lisääntyminen Kutu virtaisissa paikoissa tai avomeren äärellä olevilla kivikkorannoilla, erittäin matalassa vedessä Kutupaikalla karu ja levätön kivikko- tai sorapohja Kutu tapahtuu keväällä heti jäiden lähdön jälkeen, 4-10 ºC lämpötilassa Mäti kehittyy nopeasti kuoriutumisvalmiiksi, vaatii runsaasti happea Vastakuoriutuneet poikaset ovat mm pitkiä Kuva Glenn Douglas

8 Merikutuisen harjuksen poikastuotantoalueet Poikasia on löytynyt vain pieniltä aloilta tutkimusalue, ei poikasia tutkimusalue, pienpoikashavaintoja tutkimusalue, poikashavaintoja 2013 Kuva Lari Veneranta

9 Merikutuisen harjuksen poikastuotantoalueet Pienpoikaset ovat erittäin matalassa vedessä (5-10 cm) Karujen kivi- ja sorarantojen asukki Poikaspaikat ovat avomeren äärellä, jossa veden vaihtuvuus on suuri Kuvat Lari Veneranta

10 Merikutuisen harjuksen kantojen taantuminen Tutkimustietoa puuttuu, mutta näiden tekijöiden arvellaan vaikuttavan Rehevöityminen Ravinteet, kiintoainekuormitus Ilmasto, yhteisvaikutus rehevöitymisen kanssa Muutokset jääpeitteisyydessä Lämpeneminen Eläimistö Hylkeiden ja merimetsojen runsastuminen? Meriharjukseen ei ole kohdistunut merkittävää kalastusta vuosikymmeniin, joten kalastuksen rajoittamisella kantojen tilannetta ei voida parantaa

11 Rannikkovesien rehevöityminen Rihmalevien voimakas kasvu rantavyöhykkeessä vaikuttaa Elinympäristö muuttuu Sedimentti ja levät voivat estää mädin hapensaannin Poikasia on löydetty vain karuilta levättömilta rannoilta Kalayhteisön muuttuminen, harjuksen pärjääminen kilpailussa Valassaaret, Merenkurkku Kesäkuu 2010, entinen harjuspaikka Pohjoinen Perämeri Toukokuu 2009 Kuvat Lari Veneranta

12 Vedet ovat lämmenneet Aineisto Ilmatieteen laitos Kolmenkymmenen vuoden aikana merialueella nouseva trendi kesäja talvilämpötiloissa Jääolosuhteiden muutos voi vaikuttaa ranta-alueiden muokkautumiseen haitallisesti Levien kasvu ja sedimenttien kertyminen vähäjäisinä aikoina voimakkaampaa Kevään ajoituksen muuttuminen Tarkat syy-seuraus suhteet vielä epäselvät, erityisesti matalimmissa rantavesissä Kuva Lari Veneranta

13 Eläimistö Kaksi eri näkökulmaa Meriharjuksen taantuminen on alkanut jo ennen hylje- ja metsokantojen voimakasta kasvua Merimetso- ja hyljekannat ovat runsastuneet samaan aikaan kun merikutuisen harjuksen esiintyminen on taantunut lopullisesti Kuva Lari Veneranta Meriharjuskannan tilanteen vuoksi vaikutusta ei voida selvittää Kuva Mervi Kunnasranta

14 Meriharjuskantojen säilyttäminen Meren tila voi joskus olla parempi sukupuuttoon kuollutta kantaa ei voida palauttaa Meriharjus on arvokas ihmiselle ja luonnolle monimuotoisuuden kannalta sosiaalisesti ja mahdollisena vapaa-ajan kalastuskohteena meriympäristön indikaattorina Perustutkimusta soveltavien toimenpiteiden tueksi tarvitaan lisää! Kuva Lari Veneranta

15 Meriharjuskantojen säilyttäminen Biologista tutkimusta on ollut ainoastaan Merenkurkun poikasaluekartoitus Pohjanlahden harjuskantojen genetiikka Tutkimukselta tarvitaan tietoa Kutu- ja poikastuotantoalueista Voidaanko harjukselle kunnostaa poikastuotantoalueita? Merikutuisen harjuksen emokalaston perustaminen ja ylläpito Tuki-istutusten oikeasta kohdentamisesta Kuva Lari Veneranta

16 Kantojen säilymiseen tähtäävät toimenpiteet ja niiden toteutuminen Toimenpide (Alanärä & al. 2006) Kohderyhmä Toteutunut? (ei/kyllä/haettu rahoitusta) Merikutuiseen harjukseen liittyvän tiedon lisääminen Merialueiden käyttäjät, WWF, IUCN, HELCOM, European Grayling Society, luonnonsuojelu- ja kalastusjärjestöt, viranomaiset Viranomaisvastuusta päättäminen Valtakunnallisella tasolla Ei Emokalaston ylläpito tai perustaminen RKTL Käynnissä (2013) Kyllä Meriharjuksen suojelutason kohottaminen HELCOM & Ympäristöministeriö Kyllä 2 Tarvittavan biologisen tiedon lisääminen RKTL, Yliopistot, Metsähallitus Ei Poikastuotantoalueiden seuranta Ympäristöviranomaiset Suomessa ei / Ruotsissa kyllä Kattava poikastuotantoalueiden kartoitus RKTL, yliopistot, ympäristöviranomaiset Ei 3 Lisääntymisalueiden kunnostaminen Viranomaiset, RKTL, Metsähallitus (uusi) Ei / hankeanomus 2011 Tuki-istutukset ja seuranta Suositukset kalastukselle Viranomaiset RKTL Ei / hankeanomuksia 2010, 2011 Ei ajankohtainen ennen muita toimenpiteitä Harjukseen kohdentuvien uhkien arviointi Tutkimus ja viranomaiset Ei / haettu rahoitusta

17 Pohjanlahden meriharjustutkimukset toteutettiin Merenkurkku- MittSkandia Interreg IIIA:n ja Botnia-Atlantican kansainvälisenä yhteistyönä. RKTL kalasti vuonna 2013 Perämereltä meriharjuksen emokaloja poikasten kasvatusta varten. Lisätietoja antaa tutkija Richard Hudd, puh , sähköposti:

Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu?

Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu? Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu? Lari Veneranta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Vaasa Suuria kaloja ei ole ilman pieniä kaloja Kalojen kutu- ja poikasalueet

Lisätiedot

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Luonnonvarakeskus Oulu Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Lohen (ja taimenen) elinkierto 2 Esimerkki meritaimenen kutuvaelluksesta 3 4 Taimen lajina Taimenpopulaatiot

Lisätiedot

Kokemäenjoen siikatutkimukset

Kokemäenjoen siikatutkimukset Kokemäenjoen siikatutkimukset Lari Veneranta, Luonnonvarakeskus 12.4.2016 Kokemäenjoen siian historia Alkujaan merkittävä vaellussiikajoki, Harjavallan pato käyttöön 1939 Vaellussiikakanta taantui ja katosi

Lisätiedot

Kokemäenjoen vaellussiika Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Kokemäenjoen vaellussiika Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Kokemäenjoen vaellussiika Ari Leskelä, RKTL 21.3.2013 Kokemäenjoen vaellussiika Erittäin nopeakasvuinen vaellussiikakanta emokalakanta RKTL:ssä, mädinhankintapyynti Harjavallassa Selkämeren alueella keskeinen

Lisätiedot

Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus

Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä 15.3.2012 Nakkila Kuuluu alkuperäiseen lajistoomme Koko maa on luontaista

Lisätiedot

Lohen elämänkierto. Kutu yleensä kerran elämässä: Useita kertoja kutemaan selviytyy vähäisenkin kalastuksen tilanteessa vain 5-20% lohista

Lohen elämänkierto. Kutu yleensä kerran elämässä: Useita kertoja kutemaan selviytyy vähäisenkin kalastuksen tilanteessa vain 5-20% lohista Lohen elämänkierto Syönnösvaellus merellä 1-4 vuotta Kutuvaellus rannikolla touko-elokuu Lohen viljely ja istutukset: Kudun sijaan mädin lypsy, hedelmöitys ja hautominen sekä poikaskasvatus viljelylaitoksissa

Lisätiedot

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Jyrki Oikarinen Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry ProSiika Symposium Tornio 17.4.2012 PKL ry Kalatalouden neuvontajärjestö,

Lisätiedot

Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira. Kalanviljely Suomessa

Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira. Kalanviljely Suomessa Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira Kalanviljely Suomessa Vesiviljely maailmassa Kalojen, nilviäisten, äyriäisten ja vesikasvien kasvatusta

Lisätiedot

Tulokaslajien vaikutukset Itämeren tilaan ja tulevaisuuteen. Tutkija Maiju Lehtiniemi

Tulokaslajien vaikutukset Itämeren tilaan ja tulevaisuuteen. Tutkija Maiju Lehtiniemi Tulokaslajien vaikutukset Itämeren tilaan ja tulevaisuuteen Tutkija Maiju Lehtiniemi HELCOM seurannan yhteydessä kerätty aikasarja vuodesta 1979 Eri merialueilta: -Varsinainen Itämeri -Suomenlahti -Pohjanlahti

Lisätiedot

Meriharjuksen lisääntymis-, vaellus- ja syönnösalueiden selvittäminen Fennovoiman ydinvoimahankkeen vaikutusalueella. Kala- ja vesijulkaisuja nro 180

Meriharjuksen lisääntymis-, vaellus- ja syönnösalueiden selvittäminen Fennovoiman ydinvoimahankkeen vaikutusalueella. Kala- ja vesijulkaisuja nro 180 Kala- ja vesijulkaisuja nro 180 Ari Haikonen, Petri Karppinen & Sauli Vatanen Meriharjuksen lisääntymis-, vaellus- ja syönnösalueiden selvittäminen Fennovoiman ydinvoimahankkeen vaikutusalueella Suunnitelma

Lisätiedot

Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi. ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL

Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi. ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL Siian merkitys Suomessa Siian tarjonta Suomessa 2010: 3 329 tn Tärkeä kala ammatti- ja vapaa-ajan kalastajille,

Lisätiedot

ANKERIAS (Anguilla anguilla)

ANKERIAS (Anguilla anguilla) ANKERIAS (Anguilla anguilla) Koiras alle 50 cm, naaras 50 100 cm Erittäin uhanalainen Ankerias on erikoinen, käärmemäinen petokala, jonka elämästä tiedetään vasta vähän. Uskotaan, että kaikki ankeriaat

Lisätiedot

Pohjanlahden lohikantojen tila

Pohjanlahden lohikantojen tila Pohjanlahden lohikantojen tila Rovaniemi 18.5.2005 Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Itämeren lohijoet Suomessa: - ennen 20-30 - nyt 2 (+) Pohjanlahdella jäljellä 13 kutujokea 50:stä

Lisätiedot

Säännöstelyn vaikutus Pielisen järvikutuiseen harjukseen

Säännöstelyn vaikutus Pielisen järvikutuiseen harjukseen Säännöstelyn vaikutus Pielisen järvikutuiseen harjukseen Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Järvikutuisen harjuksen ekologiaa Puhtaiden vesien kala Suosii suurten

Lisätiedot

Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen

Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen Jari Raitaniemi, Luonnonvarakeskus Kalapäivät, Caribia, Turku 29.3.2019 Ilmastonmuutoksen odotetaan aiheuttavan

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 2.1 Solmuvälirajoitus... 4 3. LÄHTEET... 4

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kolin osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kolin osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kolin osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 3. LÄHTEET... 5 4. LIITTEET... 6 2 Arvoisa vastaanottaja, Saimaan

Lisätiedot

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012 15.5.2012 15.5.2012 Hankkeen yleistavoite Hankkeen yleistavoitteena on Saimaan arvokkaiden lohikalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja kantojen tilan paraneminen kestävää kalastusta

Lisätiedot

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Petri Heinimaa Vaelluskalafoorumi, Espoo 24.3.2017 Valtion vesiviljelytoiminta Uhanalaisten kalakantojen säilyttäminen ja elvyttäminen Alkuperältään ja viljelytaustaltaan

Lisätiedot

Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily Luonnonvarakeskus

Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily Luonnonvarakeskus Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily 7.-8.2. 2018 Esityksen sisältö Kuhan vuosiluokkavaihtelun taustalla kesän lämpötilat Kuhakannan kehitys 1980 alkaen

Lisätiedot

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Selkämeren kansallispuisto i ja sen hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Mikael Nordström Puh. 0400-445234, sähköposti: mikael.nordstrom@metsa.fi t 25.5.2011 Rauma Mikä on Metsähallitus? Metsähallituksen

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Saaristomeren ja Selkämeren tila. Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Saaristomeren ja Selkämeren tila Merialuesuunnitteluseminaari Meremme tähden, Rauma 29.5.2018 Janne Suomela, Varsinais-Suomen ELY-keskus Merenhoito Taustalla EU:n meristrategiapuitedirektiivi, joka tuli

Lisätiedot

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Kalakantojen muutokset Saaristomerellä Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Skärgårdshavets biosfärområdets vinterträff 2010 28. 1. 2010 Ari Leskelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalakantojen

Lisätiedot

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Tutkimusalue Kokemäenjoessa TEHDYT TUTKIMUKSET Nykytilan selvittäminen: - kalastustiedustelu - perhokalastajien haastattelu

Lisätiedot

Siika liikennevaloissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Siika liikennevaloissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Siika liikennevaloissa Ari Leskelä ja Jari Setälä RKTL Suomen vaellussiikakannoilla ei mene hyvin Kutujokien patoaminen, säännöstely, perkaaminen, veden laadun heikkeneminen Runsaiden siikaistutusten mahdollistama

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi

Lisätiedot

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina Kalajoki 20.11.2017 Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Tässä esityksessä esittelen: Perämeren vaellussiikakantojen hoito

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus... 5 2.2 Rauhoitusalue... 5 3. LÄHTEET...

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2016

Sähkökoekalastukset vuonna 2016 Sähkökoekalastukset vuonna 2016 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo- ja syyskuussa Koealoja yhteensä

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuonislahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuonislahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuonislahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 2.1 Solmuvälirajoitus... 4 2.2 Rauhoitusalue... 4 3.

Lisätiedot

HARJUSKANNAT JA NIIDEN HOITO JA VÄHÄN SUOMEN KALAKIRJASTOSTA

HARJUSKANNAT JA NIIDEN HOITO JA VÄHÄN SUOMEN KALAKIRJASTOSTA HARJUSKANNAT JA NIIDEN HOITO JA VÄHÄN SUOMEN KALAKIRJASTOSTA Ari Savikko Tutkimusmestari Luke/Inari Naturresursinstitutet Harjuskannat ja niiden hoito Harjusten ryhmittely Harjus (Thymallus thymallus)

Lisätiedot

Vaellus- ja karisiika

Vaellus- ja karisiika Vaellus- ja karisiika P erämerellä esiintyy kaksi eri siikamuotoa, virtavesiin kudulle nouseva vaellussiika sekä paikallisempia kantoja muodostava merikutuinen siika eli karisiika. Siikamuodot eroavat

Lisätiedot

Kalatiestrategia. Kohti luonnollista elinkiertoa

Kalatiestrategia. Kohti luonnollista elinkiertoa Kalatiestrategia Kohti luonnollista elinkiertoa Esipuhe Sisältö Kansallisen kalatiestrategian lähtökohtana on vahvistaa uhanalaisia ja vaarantuneita vaelluskalakantoja. Vaelluskalakannat eivät pitkällä

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kylänlahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kylänlahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kylänlahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 2.1 Solmuvälirajoitus... 4 2.2 Rauhoitusalue... 4 3.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kattelussaaren osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kattelussaaren osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kattelussaaren osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus... 5 2.2 Rauhoitusalue... 5

Lisätiedot

SUURHIEKAN KALASTUSSELVITYS

SUURHIEKAN KALASTUSSELVITYS SUURHIEKAN KALASTUSSELVITYS Jyrki Oikarinen & Olli Veikko Kurkela Raahe 2008 Suurhiekan Kalastusselvitys Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Tutkimusalue... 2 3. Aineisto ja menetelmät...2 4. Tulokset...

Lisätiedot

Yllätyksiä pinnan alla VELMUn huippuhetket

Yllätyksiä pinnan alla VELMUn huippuhetket Yllätyksiä pinnan alla VELMUn huippuhetket 2004-2015 VELMU tilastoina 1/2 284 havaittua lajia, joista 124 putkilokasvia 9 vesisammalta 12 näkinpartaislevää 1 keltaviherlevä 14 punalevää 122 640 inventointipistettä,

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 12.6.2015 YmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Voimalat ja padot Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa Hiiskosken pato 1955 Kaltimo 1958 Pamilo 1955 Kuurna 1971 Joki MQ, m 3

Lisätiedot

Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat miten niitä tulisi suojella ja hyödyntää? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto

Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat miten niitä tulisi suojella ja hyödyntää? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat miten niitä tulisi suojella ja hyödyntää? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat heikentyivät nopeasti 1900- luvun puolivälin

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kalankasvatukseen Suomessa

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kalankasvatukseen Suomessa Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kalankasvatukseen Suomessa Markus Kankainen, Jari Niukko, Antti Kause, Lauri Niskanen 29.3.2019, Kalapäivät, Caribia, Turku 1 Kalankasvatuksen vaikutukset 1. Miten ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa EKOenergian ja Luonnonsuojeluliiton Kalatieseminaari 6.10.2017 Matti Ovaska, WWF Suomi Gilbert van Ryckevorsel / WWF Canada Mitä ovat vaelluskalat? Kalastuslaki

Lisätiedot

Luonnonvaraisesti lisääntyvät siikakannat

Luonnonvaraisesti lisääntyvät siikakannat Luonnonvaraisesti lisääntyvät siikakannat Ari Leskelä ja Teuvo Niva RKTL Onko meillä uhanalaisia siikakantoja? Siika on yleisimpiä kalalajejamme ja hyvin monimuotoinen samassa vesistössä voi elää useita

Lisätiedot

Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla

Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla Irma Kolari ja Esa Hirvonen RKTL, Enonkoski Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla? Irma Kolari ja Esa Hirvonen RKTL, Enonkoski Palautusistutuksia valtion

Lisätiedot

Puruveden Harjus ry. Emokalojen pyyntiä. Vastakuoriutuneiden. Kesän vanhojen poikasten istutusta. Tilastointia. Kutupaikan kunnostusta

Puruveden Harjus ry. Emokalojen pyyntiä. Vastakuoriutuneiden. Kesän vanhojen poikasten istutusta. Tilastointia. Kutupaikan kunnostusta Puruveden Harjus ry 2010 Emokalapyynnin 49. vuosi Yhdistyksen 1. toimintavuosi Emokalojen pyyntiä Kesän vanhojen poikasten istutusta Tilastointia Vastakuoriutuneiden poikasten istutusta Kutupaikan kunnostusta

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013 Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013 Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry aluesihteeri, Teemu Tuovinen 14.11.2013 Uhanalaiset

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja Itämeri

Ilmastonmuutos ja Itämeri Ilmastonmuutos ja Itämeri Vaikutukset lajeille ja luontotyypeille Markku Viitasalo SYKE merikeskus Muuttuva ilmasto ja luontotyyppien sekä lajien uhanalaisuus Suomessa YM 17.1.2017 M. Viitasalo M. Westerbom

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2017

Sähkökoekalastukset vuonna 2017 Sähkökoekalastukset vuonna 2017 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elokuussa Koealoja yhteensä 10 kappaletta

Lisätiedot

Tornionjoen taimen rauhoitettuna kolme vuotta ovatko vaikutukset nähtävissä?

Tornionjoen taimen rauhoitettuna kolme vuotta ovatko vaikutukset nähtävissä? Tornionjoen taimen rauhoitettuna kolme vuotta ovatko vaikutukset nähtävissä? Atso Romakkaniemi tutkija Luonnonvarakeskus Kuva: Miska Haapsalo Tornionjoen kalastusalueen kalastussäännön (rajajokisopimus

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Sammaljärven osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Sammaljärven osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Sammaljärven osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Rauhoitusalue... 5 3. LÄHTEET... 5 4. LIITTEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus...

Lisätiedot

Merenpohjan laajojen elinympäristöjen tila

Merenpohjan laajojen elinympäristöjen tila Merenpohjan laajojen elinympäristöjen tila Meren tilan Yhteyshenkilöt: Lasse Kurvinen (METSÄHALLITUS LUONTOPALVELUT), Samuli Korpinen (SYKE) Johdanto Merenpohjan laajat elinympäristöt ovat lutotyyppien

Lisätiedot

Luonnonvarakeskus, kalatutkimuksia Puruvedellä

Luonnonvarakeskus, kalatutkimuksia Puruvedellä Freshabit Puruvesi LIFE14/IPE/FI/023 Luonnonvarakeskus, kalatutkimuksia Puruvedellä Irma Kolari, Esa Hirvonen ja Tapio Keskinen Puruvesi-seminaari 29.7.2017, Ruokkeen lomakylä Luken osahankkeet Freshabit

Lisätiedot

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhaseminaari 2017 Tampere 18.5.2017 Heikki Auvinen, Luke 1 Teppo TutkijaHHeikki Auvinen Heikki Kalastus 2 Heikki Auvinen Kuhaseminaari Tampere 18.5.2017

Lisätiedot

Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta

Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta Irma Kolari ja Esa Hirvonen Luonnonvarakeskus Enonkoski 2.2.2017, Mikkeli Nieriä Suomessa Pioneerilaji, levittäytyi jo jääkauden aikaisiin jääjärviin Atlanttinen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Solmuvälirajoitus...

Lisätiedot

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Sisältö Kalastuksen säätelyn yleisiä periaatteita Alamittasäätely Säätelyn toimintaympäristö Alamittasäätely

Lisätiedot

Merenhoidon tilannekatsaus. Annukka Puro-Tahvanainen Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous

Merenhoidon tilannekatsaus. Annukka Puro-Tahvanainen Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous Merenhoidon tilannekatsaus Annukka Puro-Tahvanainen Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 23.11.2017 Suomen merenhoitosuunnitelma koostuu kolmesta osasta: Merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan

Lisätiedot

Kansallinen Itämeren lohistrategia

Kansallinen Itämeren lohistrategia Kansallinen Itämeren lohistrategia kuulemistilaisuus 3.5.2013 Pellossa Esitys: Lapin Vapaa-ajankalastajat / Jorma Kaaretkoski Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua kassilohta kassilohi onkin

Lisätiedot

Puulaveden villi järvitaimen

Puulaveden villi järvitaimen Puulaveden villi järvitaimen Jukka Syrjänen 1,2, Jouni Kivinen 1, Matti Kotakorpi 1,2, Miika Sarpakunnas 1,2, Kimmo Sivonen 1,2, Olli Sivonen 1 & Ilkka Vesikko 1,2 Jyväskylän yliopisto (1), Konneveden

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012 Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1620,1m 2

Lisätiedot

Merenhoidon kuulemispalaute 2018

Merenhoidon kuulemispalaute 2018 Merenhoidon kuulemispalaute 2018 Merenhoidon ydinryhmä: Maria Laamanen, Samuli Korpinen, Pekka Paavilainen, Janne Suomela, Titta Lahtinen, Jan Ekebom Perustiedot kuulemispalautteesta Palautteita yhteensä:

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI OULU 11.2.2014 Aki Mäki-Petäys RKTL Esityksen sisältö RKTL:N TYÖRAPORTTI KALATALOUSVAHINGOISTA-

Lisätiedot

Vuoksen vesistön järvitaimenen toimenpideohjelma. Vesistökunnostusverkoston seminaari

Vuoksen vesistön järvitaimenen toimenpideohjelma. Vesistökunnostusverkoston seminaari Vuoksen vesistön järvitaimenen toimenpideohjelma Vesistökunnostusverkoston seminaari 12.6..2014 Timo Takkunen, Pohjois-Savon ELY-keskus 16.6.2014 1 Vuoksen järvitaimenen nykytila Erittäin uhanalainen Kantojen

Lisätiedot

SIIKAKANNAT ISTUTTAMALLA ONNEEN?

SIIKAKANNAT ISTUTTAMALLA ONNEEN? SIIKAKANNAT ISTUTTAMALLA ONNEEN? Markku Ahonen EU INVESTOI KESTÄVÄÄN KALATALOUTEEN Kalavesien hoidon periaate: Mitä enemmän istutetaan, sitä enemmän saalista. Siianpoikasten massatuotanto luonnonravintolammikoissa

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY LUVE- JA ROTIMOJOELLA... 4 3. LÄHTEET...

Lisätiedot

Kaakon jokitalkkari -hanke - mätirasiaistutus

Kaakon jokitalkkari -hanke - mätirasiaistutus Pro Immalanjärvi ry:n tiedotustilaisuus Salo-Peltolan Seurojentalo tiistai 19.5.2015 klo 17.00 19.00 Kaakon jokitalkkari -hanke - mätirasiaistutus Manu Vihtonen (Iktyonomi Amk) Etelä-Karjalan kalatalouskeskus

Lisätiedot

Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä

Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Aino Juslén Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto Diat Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö ja

Lisätiedot

Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi

Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi Merenhoito ja toimenpideohjelma meriympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi Ympäristöneuvos Maria Laamanen, ympäristöministeriö Itämerihaaste 10 v -tilaisuus 14.12.2017 Meristrategiadirektiivillä Euroopan

Lisätiedot

Vuoksen vesistön järvitaimenen toimenpideohjelma. Etelä-Savon kalastusaluepäivä

Vuoksen vesistön järvitaimenen toimenpideohjelma. Etelä-Savon kalastusaluepäivä Vuoksen vesistön järvitaimenen toimenpideohjelma Etelä-Savon kalastusaluepäivä 3.12.2015 Timo Takkunen, Pohjois-Savon ELY-keskus 7.12.2015 1 Taimenkantojen hoito-ohjelma Uusi kalastuslaki kalakantojen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1 Antopäivä Diaarinumero 30.10.2014 11293/14/7305 ASIA Kalastuslain mukaista poikkeuslupaa koskeva valitus Valittaja kalastusalue, Päätös, johon on haettu muutosta

Lisätiedot

Luonnonkalataloutta palveleva kalanviljely- ja istutustoiminta ja sen kehittämistarpeet

Luonnonkalataloutta palveleva kalanviljely- ja istutustoiminta ja sen kehittämistarpeet Luonnonkalataloutta palveleva kalanviljely- ja istutustoiminta ja sen kehittämistarpeet Miksi kaloja istutetaan? Kalakantojen luontaisen lisääntymisen turvaaminen, tukeminen ja palauttaminen Kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Meriharjuksen hoitosuunnitelma

Meriharjuksen hoitosuunnitelma Metsähallitus, Luontopalvelut Meriharjuksen hoitosuunnitelma OSA 1. MERIHARJUSKANNAN HOIDON JA SUOJELUN TAUSTA Luonnos 15.12.2014 Perämeren harjus. Kuva: Glenn Douglas. Metsähallitus PL 94 (Vernissakatu

Lisätiedot

Meritaimen Suomenlahdella

Meritaimen Suomenlahdella Meritaimen Suomenlahdella Merkintäistutusten tuloksia 198-27 Vuoden 24 merkintäeristä tarkemmin Lohimerkintöjen tuloksia Suomenlahden tila Verkkoselektio Järvitaimenseminaari, Äänekoski 29.1.28, Ari Saura,

Lisätiedot

Istutussuositus. Kuha

Istutussuositus. Kuha Istutussuositus Kuha Kuhan istutuksia suunniteltaessa on otettava huomioon järven koko, veden laatu ja erityisesti järven kuhakannan tila. Lisäksi kuhaistutusten tuloksellisuuden kannalta olisi eduksi,

Lisätiedot

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN?

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? HAASTEITA RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUKSELLE VAELLUSKALASEMINAARI 22.9.2011 Keminmaa Aki Mäki-Petäys RKTL RAKENNETTUJEN JOKIEN

Lisätiedot

HARJUKSEN KUTUALUEIDEN

HARJUKSEN KUTUALUEIDEN HARJUKSEN KUTUALUEIDEN HEIKENTYMINEN PURUVEDEN SELKÄVESILLÄ ELOKUUSSA JA SYYSKUUSSA 2010 TEHTYJEN KARTOITUSTEN TULOKSET Puruveden Harjus ry 2011 HARJUKSEN KUTUALUEIDEN HEIKENTYMINEN PURUVEDEN SELKÄVESILLÄ

Lisätiedot

Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä

Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä 1 Virtakutuiset vaelluskalalajit kärsineet elinympäristössä tapahtuneista

Lisätiedot

Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus Loppuraportin tiivistelmä

Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus Loppuraportin tiivistelmä Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus 0 Loppuraportin tiivistelmä . Kyselytutkimuksen tausta ja tavoitteet Pohjois-Karjalan ELY-keskus kumppaneinaan muut Itä-Suomen ELY-keskukset

Lisätiedot

Kalankasvatuksen tuotantopaikat merellä

Kalankasvatuksen tuotantopaikat merellä Kalankasvatuksen tuotantopaikat merellä Kalankasvatus kaavoituksessa Turku 24.08.2017 markus.kankainen@luke.fi Kasvatetun kirjolohen tuotantokierto Marraskuu Tammikuu Helmi-huhtikuu Touko-Kesäkuu (15gr)

Lisätiedot

Meriharjuksen hoitosuunnitelma Osa 1. Meriharjuskannan hoidon ja suojelun tausta

Meriharjuksen hoitosuunnitelma Osa 1. Meriharjuskannan hoidon ja suojelun tausta Pekka A. Keränen Meriharjuksen hoitosuunnitelma Osa 1. Meriharjuskannan hoidon ja suojelun tausta Kansikuvan paikka Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 000 Pekka A. Keränen Meriharjuksen

Lisätiedot

Olli Rönkä Aluesuunnittelija Lapin liitto. Merialuesuunnittelun tilannekatsaus

Olli Rönkä Aluesuunnittelija Lapin liitto. Merialuesuunnittelun tilannekatsaus Olli Rönkä Aluesuunnittelija Lapin liitto Merialuesuunnittelun tilannekatsaus MERIALUESUUNNITTELUN TARKOITUS, MRL 67 a Merialuesuunnittelun tarkoituksena on edistää: - merialueen eri käyttömuotojen kestävää

Lisätiedot

Pyhäjärven rantaosayleiskaava

Pyhäjärven rantaosayleiskaava KITEEN KAUPUNKI Pyhäjärven rantaosayleiskaava Viitasammakkoselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.11.2014 P23479P003 Viitasammakkoselvitys I (I) Partanen Janne 10.11.2014 Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Pyydystä ja päästä kalastus (Catch & Release, C&R) Kalastusta, jossa on tarkoituksena

Lisätiedot

Merenhoidon suunnittelu 2014

Merenhoidon suunnittelu 2014 Merenhoidon suunnittelu 2014 - Toimenpideohjelma KASELY 20.10.2014 Suomen merenhoitosuunnitelma 1. osa: Nykytilan arvio, hyvän tilan määritys sekä ympäristötavoitteet (VN:n päätös joulukuussa 2012) 2.

Lisätiedot

VELMU Tiedotustilaisuus Harakan saari Markku Viitasalo & VELMU-ryhmä. Mihin VELMUa tarvitaan?

VELMU Tiedotustilaisuus Harakan saari Markku Viitasalo & VELMU-ryhmä. Mihin VELMUa tarvitaan? VELMU 2012 Tiedotustilaisuus Harakan saari 9.5.2012 Markku Viitasalo & VELMU-ryhmä Kuva: Metsähallitus Mihin VELMUa tarvitaan? 1. Kartoitukset & mallinnus => missä geologista ja biologista monimuotoisuutta

Lisätiedot

Kompensaatiot merellä. Kirsi Kostamo SYKE/Merikeskus Ekologiset kompensaatiot merellä seminaari

Kompensaatiot merellä. Kirsi Kostamo SYKE/Merikeskus Ekologiset kompensaatiot merellä seminaari Kompensaatiot merellä Kirsi Kostamo SYKE/Merikeskus Ekologiset kompensaatiot merellä seminaari 13.4.2018 Kompensaatiot merellä Itämeren luonnon tilan heikentyminen johtuu ihmisen toiminnasta merellä, rannikolla

Lisätiedot

Itämeren lohikantojen tila

Itämeren lohikantojen tila Itämeren lohikantojen tila Lohi- ja vesiparlamentti, Tornio 11.11.2014 Tapani Pakarinen ja Atso Romakkaniemi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kuvat: Ville Vähä Itämeren tilastoitu lohisaalis noin

Lisätiedot

Järvilohen säilyttämisen näkymät?

Järvilohen säilyttämisen näkymät? Järvilohen säilyttämisen näkymät? Jorma Piironen LUKE Joensuu Vesistökunnostusverkosto vuosiseminaari 2018, Oulu 1 Esityksen sisältö Järvilohen nykytila Säilyttäminen viljelemällä ja istuttamalla Kalastus

Lisätiedot

Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin

Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin Olli Toivonen / WWF Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin Think If Laboratories / WWF Suomi Kestävällä kalalla -hanke 1 Kohderyhmä

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN SAIMAANNIERIÄ... 4 2. TOIMENPITEET... 4 2.1 Saimaannieriän rauhoituspiiri... 4 2.2 Saimaannieriän lisääntymisalueet...

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

Siikaistutukset merialueella Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Siikaistutukset merialueella Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Siikaistutukset merialueella Ari Leskelä, RKTL 12.11.2013 1. Vaellussiian velvoiteistutusten tuloksellisuus 2. Selkämeren vaellussiikamerkinnät 3. Vastakuoriutuneiden istutus Vaellussiian velvoiteistutusten

Lisätiedot

Kalojen lisääntymisaluekartoitukset Tietoa kestäviin valintoihin

Kalojen lisääntymisaluekartoitukset Tietoa kestäviin valintoihin Kalojen lisääntymisaluekartoitukset Antti Lappalainen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 7.12.2010 Tavoitteet: 1. Kehittää toimivia ja kustannustehokkaita menetelmiä rannikon talouskalalajien lisääntymisalueiden

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Harjus...4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY RAUVANJOELLA...4 3. LÄHTEET...5 4.

Lisätiedot

Ekologiset kompensaatiot Suomen rannikolla ja merialueilla. Kirsi Kostamo SYKE/Merikeskus

Ekologiset kompensaatiot Suomen rannikolla ja merialueilla. Kirsi Kostamo SYKE/Merikeskus Ekologiset kompensaatiot Suomen rannikolla ja merialueilla Kirsi Kostamo SYKE/Merikeskus 6.11.2018 Kompensaatiot merellä Itämeren luonnon tilan heikentyminen johtuu ihmisen toiminnasta merellä, rannikolla

Lisätiedot

Merenhoidon suunnittelun tilannekatsaus

Merenhoidon suunnittelun tilannekatsaus Merenhoidon suunnittelun tilannekatsaus Annukka Puro-Tahvanainen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Annukka Puro-Tahvanainen 17.12.2012 Merenhoidon suunnittelu eli EU:n meristrategiadirektiivin

Lisätiedot

Täplärapu, kestävä ravustus ja rapuruton vaikutukset

Täplärapu, kestävä ravustus ja rapuruton vaikutukset Täplärapu, kestävä ravustus ja rapuruton vaikutukset Jouni Tulonen RKTL-Raputalousohjelma, Päätös- ja evaluointityöpaja 13.3.213 Jyväskylä, Viherlandia Rapukanta ja sen vaihtelu Monen tekijän yhteisvaikutus

Lisätiedot