Kulttuuripalveluiden toimintasuunnitelma 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuuripalveluiden toimintasuunnitelma 2018"

Transkriptio

1 Kulttuuripalveluiden toimintasuunnitelma 2018 Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta

2 Ylöjärven kaupunki Kulttuuripalveluiden toimintasuunnitelma vuodelle Näyttelytoiminta Kirjastotalo Leijan näyttelytilassa järjestetään pienimuotoisia näyttelyitä. Vuoden 2018 aikana Leijassa järjestetään noin 17 näyttelyä. Keihäslahden vanhalla koululla järjestetään kesän aikana 2-3 näyttelyä. Lisäksi Viljakkalan kirjastoissa on muutamia näyttelyitä. 2. Elokuvatoiminta Kiertue-elokuvateatteri Filmipyörän kanssa järjestetään yhteistyössä elokuvaesityksiä Kauraslammen koulun Moision toimipisteen auditoriossa. 3. Taidehankinnat Vapaa-aikalautakunnan johtosäännön mukaan kulttuurisihteerin tehtävänä on huolehtia kaupungin taidehankinnoista. Vuodelle 2018 on varattu taidehankintoihin. Nykyisistä taideteoksista pidetään huolta ja esim. maataideteos Puuvuori vaatii vuosittaista hoitoa. 4. Taiteen perusopetus lapsille ja nuorille Kulttuuripalvelut järjestää taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille kuvataiteessa ja teatterissa. Taiteen perusopetusta teatterissa on järjestetty Viljakkalassa. Opetuksen järjestäjänä on kulttuuripalvelut yhteistyössä Viljakkalan teatteriyhdistys Wimma ry:n kanssa. Viljakkalan Nuorisonäyttis kokoontuu kerran viikossa 2x45 min ja opetusvelvollisuus on 70 h/vuosi. Opetuksen käytännön järjestämisestä vastaa Mansikkamäen Draamapaja Ky/Jari Hiltunen. Lasten ja nuorten kuvataidekoulu Piirto toimii Krankkulassa ja Siivikkalan koululla. Krankkula on monipuolinen kädentaidontalo, jossa toimii kuvataidekoulun lisäksi Näpsä-käsityökoulu ja Ylöjärven Taitokeskus. Kuvataidekoulu Piirron vastuuopettajana toimii Elina Lind. Oppilaita kuvataidekoulussa on noin 120 ja opetusta järjestetään 5 15-vuotiaille. Näpsä-käsityökoulu järjestää Ylöjärvellä laajan oppimäärän mukaista käsityön taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. Ylöjärvellä Näpsä-käsityökoulussa opiskelee 5 ryhmässä yhteensä 60 lasta. Kulttuuripalveluiden talousarvioon on varattu määräraha asiakaspalveluiden ostoihin ja tämä varaus käytetään Näpsä-käsityökoulun oppilaspaikkoihin. Suomen Teatteriopisto järjestää Ylöjärvellä teatteritaiteen perusopetusta. Kulttuuripalvelut osallistuu toimintaan tarjoamalla opetukseen tilat Vanhalta kouluta. Teatteriopiston 7-10-vuotiaiden ryhmä kokoontuu kerran viikossa 2x45 min, vuotiaiden ryhmä kokoontuu kaksi kertaa viikossa yhteensä 4x45 min ja vuotiaiden ryhmä kokoontuu kerran viikossa yhteensä 4x45 min. Kevään 2018 aikana vapaa-aikalautakunta tarkistaa kaikki Ylöjärvellä toimivien oppilaitosten taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmat.

3 5. Lasten sanataideryhmä Kulttuuripalveluiden sanataideryhmä Mysteeri on tarkoitettu kirjoittamisesta ja kirjoista kiinnostuneille lapsille. Sanataideryhmä kokoontuu kirjasto Leijassa. Kerhokerran pituus on 1,5 tuntia eli 2x0,45 opetustuntia/viikko. Sanataideryhmän ohjaajana toimii Minttu Tervaharju. 6. Museotoimi Museotoimikunta ei ole vielä laatinut vuoden 2018 toimintasuunnitelmaa. Hyväksytty suunnitelma tuodaan vapaa-aikalautakunnalle tiedoksi heti museotoimikunnan kokouksen jälkeen. Vahannan nuorisoseura esittää museonmäellä kesäteatteriesitystään. Vuonna 2018 tulee kuluneeksi 170 vuotta Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäisen osan julkaisusta, mikä otetaan huomioon Kurun ulkomuseon kesää suunnitellessa ja markkinoidessa. Museotyöhön on varattu Summasta on varattu Vikelän tuulimyllyn korjaamiseen. Kulttuuripalveluiden vastuulla ovat Ylöjärven kotiseutumuseo, Vikelän tuulimylly, Kurun ulkomuseo ja Vänrikki Stoolin tupa sekä Haverin kaivosmuseo. 7. Muu kulttuuritoiminta/projektit Kulttuuripalvelut järjestää erilaisia tapahtumia yhdessä eri hallintokuntien, kaupunginhallituksen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Vuoden aikana järjestetään lähemmäs 200 tapahtumaa. Nuorisopalvelut Vuoden aikana toteutetaan kulttuuritapahtumia yhdessä nuorisopalveluiden kanssa. Kirjasto Leijassa järjestetään vuoden aikana 4 nukketeatteri-/taikuri-/teatteriesitystä lapsille, 2-3 kirjallisuusiltaa sekä 2 lausunta-/teatteri-/musiikkiesitystä aikuisille. Nuorisotila Viliksessä järjestetään 2 nukketeatteri-/taikuri-/teatteriesitystä lapsille. Kurun kirjastossa järjestetään 2 nukketeatteri-/taikuri-/teatteriesitystä lapsille sekä 2 kulttuuritapahtumaa aikuisille. Koulutoimi Kulttuuritapahtumien tuottaminen kouluille. Vuonna 2018 kulttuuripalvelut tukee koululaisten tutustumista Serlachius-museoihin. Museoita ylläpitävä säätiö kustantaa oppilaiden matkat. Varhaiskasvatus Kulttuuripalvelut laatii vuosittain yhdessä varhaiskasvatuksen kanssa yhteisen lasten kulttuurikasvatussuunnitelman nimeltä Kulttuurikude. Kulttuurikuteen tavoitteena on vahvistaa ylöjärveläisten lasten mahdollisuuksia osallistua ja tutustua kulttuuriin monipuolisesti sekä tuottaa kulttuurin keinoin lapsille myönteisiä ja elämyksellisiä kokemuksia. Toteutustapoina käytetään taiteellista kokemista ja ilmaisemista eri taiteenaloilla. Ylöjärven päiväkodeissa toteutetaan suunnitelmallista lasten kulttuurikasvatusta vuonna 2018 LifeCircuksen vetämissä sirkustyöpajoissa, jotka on suunnattu 4 5-vuotiaille. Lisäksi järjestetään perinteiset Maataide- ja Ylöjärvi jäässä -näyttelyt. Perusturva Kulttuurista vanhustyötä viedään eteenpäin erilaisten hankkeiden kautta. Hankkeilla tarjotaan työtilaisuuksia ammattitaiteilijoille sekä harrastajille ja toisaalta koulutetaan hoitohenkilökuntaa hyödyntämään taidelähtöisiä ja luovia menetelmiä omassa arjessaan. Lisäksi kulttuuripalvelut tilaa vanhuksille Tiuravuoren ja Kurun palvelukoteihin musiikkiesityksiä. Räikkä Soi Kulttuuripalvelut ja Rantajätkät ry tuottavat Räikkä Soi -tapahtuman. Räikänpuistossa toteutetaan Räikkä Raikaa -yhteislauluilta ja Tenavien Tohinat, joka muuttuu pääsymaksuttomaksi.

4 Kuru-viikko Kulttuuripalvelut tuottaa Kurussa järjestettävän Kuru-viikon tapahtumia, esimerkiksi lastentapahtuman ja on mukana myös viikon muiden tapahtumien järjestämisessä. Kaupunkijazz Kulttuuripalvelut tuottaa kaupungintalon aukiolla järjestettävän Kaupunkijazz-tapahtuman. Salin klassiset -konserttisarja Vuoden aikana toteutetaan 6 7 konserttia Ylöjärvi-salissa, kaikki konsertit ovat maksullisia. KuruFest KuruFest on kolmipäiväinen kamarimusiikkifestivaali, joka tuo korkeatasoisia klassisen musiikin konsertteja eri puolille Ylöjärveä. Kulttuuripalvelut toimii festivaalin tuottajana. Taiteellisina johtajina ovat Heini Lehto ja Tuomas Lehto. KuruFest järjestetään Konsertit ovat maksullisia. 8. Kansainvälinen toiminta Kulttuurisihteeri laatii kaupunginjohtajalle Ylöjärven kaupungin kansainvälisen toiminnan suunnitelman ja osallistuu kansainvälisen toiminnan käytännön järjestelyihin. 9. Uudenvuoden vastaanotto Vapaa-aikapalveluiden tehtävänä on järjestää Koko perheen uudenvuoden vastaanotto klo Vetovastuu vuonna 2018 on kulttuuripalveluilla. 10. Tiedottaminen ja markkinointi Kulttuuri- ja markkinointituottaja päivittää aktiivisesti kaupungin tiedotuskanavia ja sosiaalista mediaa yhdessä tiedottaja Tiina Helmisen kanssa. Hän myös toimii vapaa-aikapalveluiden tukihenkilönä uuden Ylönetin käyttöönotossa. Kulttuuri- ja markkinointituottaja valokuvaa ja dokumentoi Ylöjärvellä järjestettäviä tapahtumia, päivittää matkailu- ja markkinointijulkaisuissa käytettäviä valokuvia sekä tekee Ylöjärven kaupungin joulukortin. 11. Henkilökorttikuvaus Kulttuuri- ja markkinointituottaja valokuvaa Ylöjärven kaupungin henkilöstön kuvallista henkilökorttia varten. Vuoden aikana järjestetään 2-3 kuvauspäivää. 12. Kaupunginhallituksen osoittamat tehtävät Kulttuuripalveluiden tehtävänä on tuottaa kaupunginhallituksen tapahtumia esim. kansallinen veteraanijuhla, itsenäisyyspäivän juhlat, lasten itsenäisyyspäivän vastaanotto 4-luokkalaisille ja vuonna 2018 Eppu-veistoksen julkistamistilaisuus ja muita veistokseen liittyviä tapahtumia. 13. Avustukset Kulttuuripalveluiden kohdeavustuksia myönnetään ylöjärveläisille yhdistyksille ja ryhmille kulttuuripalveluiden tuottamiseen. Hakuaika on helmikuussa ja avustukset maksetaan tositteiden perusteella. Kohdeavustuksiin on varattu Vuoden kulttuuripalkito on Taiteilijaresidenssi Tiuravuoreen Kulttuuripalvelut toteuttaa vuoden 2018 aikana yhdessä vanhuspalveluiden kanssa taiteilijaresidenssin Tiuravuoren palvelukeskukseen. Projektiin haetaan taiteilija, joka saa työhuoneen käyttöönsä. Tästä

5 vastikkeeksi hän tekee noin parin tunnin ajan viikossa taidetta yhdessä vanhusten kanssa. Kohderyhmänä ovat paitsi Tiuravuoren asukkaat, myös siellä ja KuMuKeessa lyhemmillä jaksoilla vierailevat asiakkaat sekä vanhusten ryhmäkoti Pehtoorin asiakkaat. Projektiin on haettu avustusta Taiteen edistämiskeskus Taikelta. 15. Seutumuseomallin kokeilu Pirkanmaan Maakuntamuseo johtaa seutumuseomallin kokeilua, johon myös Ylöjärven kaupunki osallistuu. Kaupunki toimii kokeilussa yhdessä muiden mukaan lähteneiden kuntien kanssa Maakuntamuseon yhteistyökumppanina. Varat katetaan kulttuuripalveluiden museotyöstä (kustannuspaikka 4906). Maakuntamuseo saa hankkeeseen tukea Opetus- ja kulttuuriministeriöstä. 16. Vanhan Räikän peruskorjaus Vanha Räikkä peruskorjataan aikana. Kaupunginvaltuusto on varannut peruskorjaukseen 1,2 miljoonaa euroa. Kulttuurisihteeri on suunnittelutyöryhmän jäsen.

Ylöjärven kaupunki Kulttuuripalveluiden toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Ylöjärven kaupunki Kulttuuripalveluiden toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Ylöjärven kaupunki Kulttuuripalveluiden toimintasuunnitelma vuodelle 2019 1. Näyttelytoiminta Kirjastotalo Leijan näyttelytilassa järjestetään pienimuotoisia näyttelyitä. Vuoden 2019 aikana Leijassa järjestetään

Lisätiedot

Kulttuurikude-kulttuurikasvatussuunnitelma

Kulttuurikude-kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikude-kulttuurikasvatussuunnitelma Tavoitteena eheä ja osallistuva lapsi Kulttuurikude-logo Kude tarkoittaa kankaan poikkisuuntaan kulkevaa lankaa. Kulttuurikude-logossa kankaan loimessa poikkisuuntaan

Lisätiedot

MAPSTO Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma. Tiivistelmä / Sivistyspalvelut

MAPSTO Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma. Tiivistelmä / Sivistyspalvelut MAPSTO 2014-2018 Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma Tiivistelmä / Sivistyspalvelut Koulutuslautakunta 1.10.2013 Vapaa-aikalautakunta 8.10.2013 Matti Hursti 24.9.2013 Tiivistelmä Tiivistelmään

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Kulttuurikude-kulttuurikasvatussuunnitelma

Kulttuurikude-kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikude-kulttuurikasvatussuunnitelma Tavoitteena eheä ja osallistuva lapsi Kulttuurikude-logo Kude tarkoittaa kankaan poikkisuuntaan kulkevaa lankaa. Kulttuurikude-logossa kankaan loimessa poikkisuuntaan

Lisätiedot

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 24.1.2008 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.11.2007 kokouksessaan vuoden 2008 talousarvion.

Lisätiedot

Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat

Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat 2018-2019 Tarja Suhonen Lukuvuosisuunnitelman rakenne 1. Opetuksen yleinen järjestäminen 1.1 Johtamisjärjestelmä 1.2 Tiedottaminen 1.3 Työ- ja loma-ajat 1.4 Tuntikehys,

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin salkutetut rakennukset Kaupunginvaltuusto ja päivitys

Ylöjärven kaupungin salkutetut rakennukset Kaupunginvaltuusto ja päivitys tekninen E = Erinomainen 1 = pidetään 6210 Terveysasema/Akuuttiosasto Mikkolantie 10, Terveydenhoito 10721 1 (1) 1979 / 2011 E/H 6211 Keskustan neuvola Mikkolantie 12, Terveydenhoito 505 1 (1) 1982 T Kaupunkirakenteen

Lisätiedot

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv 2016-2017 -opetussuunnitelma-uudistus 2017-2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 26.9.2017 Taiteen perusopetus

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Vapaa-aikalautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet: 1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Toteutuminen: Selvitys vaihtoehtoisista

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 20.1.2011 Vs. suunnittelupäällikkö Iina Ojala: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.11.2010 vuoden 2011 talousarvion.

Lisätiedot

Turun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat Luovien alojen rahoituspäivä 18.9.2014

Turun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat Luovien alojen rahoituspäivä 18.9.2014 Turun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat Luovien alojen rahoituspäivä 18.9.2014 Heli Lempa Avustuksia koskeva harkinta Ote kaupunginhallituksen päätöksestä 21.12.1998 Tuetaan ensisijaisesti niitä,

Lisätiedot

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8. 23.09.2015 Sivu 1 / 1 988/02.05.01/2015 144 Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.2015 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2010 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 11.2.2010 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 16.11.2009 kokouksessaan vuoden 2010 talousarvion.

Lisätiedot

Ateljeet ja taiteilijakodit: Asunta-ateljee (Heikki Asunnan taiteilija-ateljee), Kalela (Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee)

Ateljeet ja taiteilijakodit: Asunta-ateljee (Heikki Asunnan taiteilija-ateljee), Kalela (Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee) Ruoveden kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma 2016 Dokumentti on luotu Kulttuurikasvatussuunnitelma. fi-palvelussa: http://kulttuurikasvatussuunnitelma.fi/suunnitelma/ruoveden-kunta-2/ Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2009 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 5.2.2009 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.11.2008 kokouksessaan vuoden 2009 talousarvion.

Lisätiedot

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO Vapaa-aikalautakunta 47 12.09.2017 Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO 2018-2022 VAPLTK 12.09.2017 47 Elinvoimajohtaja Pauli Piiparisen valmisteluohje: Maankäytön ja palvelujen

Lisätiedot

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) 30 Asianro 1901/00.01.02.00/2016 Taiteen perusopetuksen käsityön laajan oppimäärän opetuksen aloittaminen Kuopiossa, Kuopion Rouvasväenyhdistys ry:n hakemus kasvun

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

Oheismateriaali - Talkoorahan myöntämistä koskevat periaatteet

Oheismateriaali - Talkoorahan myöntämistä koskevat periaatteet Asukaslautakunta 62 23.11.2016 Asukaslautakunta 15 22.03.2017 Talkoorahan myöntäminen vuonna 2017 509/05.055/2016 kulttuuritoimijoiden kohdeavustus- ja nuorisotoimen Hallintopäällikkö ehdottaa: kulttuuritoimijoiden

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa

Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut. Marju Myllymaa Sivistyksen toimiala Kulttuuripalvelut Marju Myllymaa Kulttuuripalvelujen sisältöä kuntalaisen näkökulma Yleinen kulttuuritoimi -Avustukset -Kulttuuripalkinnot -Hankkeet ja niiden organisointi -Kulttuuritapahtumat

Lisätiedot

Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri

Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri KAUPUNGINHALLITUS KH 10.6.2013, 219 Talousarvion 2014 ja taloussuunnitelman 2015-2017 laatimisohjeet, Talouden tasapainottaminen: 1) toimielimien tulee tehdä osana ensi vuoden

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Toimintakertomus Oriveden kaupungin kulttuuripalvelut Toimintakertomus vuodelta 2015

Toimintakertomus Oriveden kaupungin kulttuuripalvelut Toimintakertomus vuodelta 2015 Oriveden kaupungin kulttuuripalvelut Toimintakertomus vuodelta 2015 1 Oriveden kaupungin kulttuuripalvelujen tehtävänä on suunnitella, kehittää, tuottaa ja järjestää monipuolisia kulttuuripalveluja ja

Lisätiedot

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelman tarkoituksena on taata kaikille oppilaille yhtäläiset oikeudet kulttuuriin. Kulttuurikasvatussuunnitelma tukee koulujen

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 SOPPEENHARJUN ALUE Siivikkala 1-6 303 kasvaa ta-suunnitelma: peruskorjaus 2012-13 yhteistyö Tampereen laajennetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1428/12.01.01/2013 107 Taiteen perusopetus varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Mattila Virpi, puh. (09) 816 23022 Suihkonen Jaana, puh. (09) 816 52353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETTUJEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET... 3 YLEISTÄ KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETUISTA AVUSTUKSISTA...

Lisätiedot

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.)

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.) Tehhään yhessä hanke / Kuntien kulttuurin talous Hankkeen tavoite Selvitetään kuntien kulttuuritoiminnan ja talouden nykytilanne vertailukelpoisella tavalla, otetaan käyttöön ja vakiinnutetaan yhteinen

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Taiteen paikka on lähellä meitä

Taiteen paikka on lähellä meitä Taiteen paikka on lähellä meitä Foto: Minna Sirnö Pari sanaa Taikesta Pari sanaa Taikesta Oikeutemme taiteeseen ja kulttuuriin Foto: Minna Sirnö % Taiken hakijoista % Taiken kaikista tuista % Taiken alueellisista

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 1 Oheismateriaali / sivltk 1.9.2015 69 Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Tampereella 11.5.2016 erityisasiantuntija Sari Ilmola Taiken valtakunnallisia

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Lappeenrannan kulttuuripolku

Lappeenrannan kulttuuripolku Lappeenrannan kulttuuripolku Kulttuuripolku on suunnitelma, jonka avulla toteutetaan koulujen taide- ja kulttuurikasvatusta. Sisällöt ja teemat pohjautuvat opetussuunnitelman Ihmisenä kasvamisen aihekokonaisuuteen.

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus OKM 16.10.2017 Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta Taiteen edistämiskeskuksesta Taike on OKM:n alainen taiteen edistämisen

Lisätiedot

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018 avustusten hakuinfo 2018 14.3.2018 Kaupunginhallituksen toiminta-, kohde- ja talkoo Hyvinvointilautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen sekä sosiaali- ja terveystoiminnan toiminta- ja kohde 15.3.2018

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella

Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella Annika Anttila: Refuge Kuvat: Sara Hildén -akatemia Tampereen balettiopisto Birgitta Kiviniemi-Cheremeteff Mitä kysyttiin? 1. Oppilasmäärät 2. Henkilöstömäärät

Lisätiedot

Valtuustoaloite prosenttiperiaatteen käyttöönottamiseksi Ylöjärven kaupungin julkisessa rakentamisessa

Valtuustoaloite prosenttiperiaatteen käyttöönottamiseksi Ylöjärven kaupungin julkisessa rakentamisessa Kaupunginhallitus 71 18.02.2019 Valtuustoaloite prosenttiperiaatteen käyttöönottamiseksi Ylöjärven kaupungin julkisessa rakentamisessa 404/02.08.00.02/2017 KAUPHALL 18.02.2019 71 KAUPVALT 05.09.2016 68

Lisätiedot

Koillisen aluerahahakemukset 2019

Koillisen aluerahahakemukset 2019 Koillisen alueverkosto Aluerahahakemukset ja esitys jakamisesta Koilliskeskus 19.2.2019 Ulla Jantunen, aluekoordinaattori Koillisen aluerahahakemukset 2019 Hakemuksia yhteensä 29 kpl Yhteissummaltaan 16

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Taiteen edistämiskeskus on valtion asiantuntija-

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VUOSIKERTOMUS vuodelta 2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI VUOSIKERTOMUS 2/7 I TILAISUUDET 3 A. Kulttuuritoimiston järjestämät tilaisuudet 3 B. Viralliset juhlat 4 C. Yhteistyössä

Lisätiedot

Kasvatustieteen tohtori Tuomo Laitila

Kasvatustieteen tohtori Tuomo Laitila Kasvatustieteen tohtori Tuomo Laitila Suomen koulutusjärjestelmä Yliopistot Ammattikorkeakoulu t ikä 14 16 ikä 7 13 6 Perusopetuksen (7 16 vuotiaat) opetussuunnitelmaa uudistetaan. Taito ja taideaineille

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Kulttuuriosuuskunta ILME

Kulttuuriosuuskunta ILME Vuonna 2011 oulussa perustettu monialainen ammattitaiteilijoiden osuuskunta Tuottaa yhteisö- ja soveltavantaiteen produktioita, hankkeita, esityksiä, näyttelyitä työpajoja ja muita palveluita Oulun kaupungin

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 23.04.2015 43 08.10.2015 Kulttuurijärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Arttu Haapalainen Taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija 2015 2017 Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaan aluetoimipiste TAIDE JA HYVINVOINTI Jo Antiikin

Lisätiedot

Valtion erityisavustukset Virvatuli-itsearviointimallin käyttöönottoon vuosille 2012-2013

Valtion erityisavustukset Virvatuli-itsearviointimallin käyttöönottoon vuosille 2012-2013 Tiedote 23.8.2012, sivut 1-5 Valtion erityisavustukset Virvatuli-itsearviointimallin käyttöönottoon vuosille 2012-2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtion erityisavustuksia Taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO I LUKU... 3 TOIMIALA... 3 1 Toiminnan järjestäminen... 3 2 Toiminnan tarkoitus... 3 3 Oppilaitoksessa annettava opetus... 4 4 Oppilaat...

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistaminen 2017

Kuntalaisten osallistaminen 2017 Kuntalaisten osallistaminen 2017 Toimenpide-esitykset Asukaslautakunta 23.11.2016 Taustaa Kaupunkistrategia 2024, arvot ja periaatteet: Hyvä palvelu: on asiakkaan näkökulmaa painottava palveluyhteisö.

Lisätiedot

Edellytykset avustuksen saamiselle:

Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 1 KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA NIVALAN KAUPUNKI 2018 2 Sisältö 1 Mikä on kulttuurikasvatussuunnitelma?... 3 2 Kulttuurikasvatussuunnitelman arvot ja tavoitteet... 3 3 Kulttuurikasvatussuunnitelman kohderyhmä...

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) 1 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 talousarvion 4. toteutumisennuste HEL 2016-002761 T 02 02 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä kulttuurikeskuksen

Lisätiedot

Taito Ylä-Savo ry:n toiminta-avustushakemus

Taito Ylä-Savo ry:n toiminta-avustushakemus Kunnanhallitus 10 20.01.2014 Kunnanhallitus 71 31.03.2014 Taito Ylä-Savo ry:n toiminta-avustushakemus 13/02.05.01/2014 Kunnanhallitus 20.01.2014 10 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Avustushakemus:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2012 1 (5) 754 Valtuutettu Zahra Abdullan toivomusponsi maahanmuuttajalasten tutustuttamisesta suomalaiseen kulttuuriin Pöydälle päätti panna asian pöydälle. apulaiskaupunginjohtaja

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Johdanto Kulttuurikasvatussuunnitelma on kunnan tai alueen suunnitelma siitä, miten kulttuuri-, taide- ja kulttuuriperintökasvatusta toteutetaan kunnassa tai alueella osana

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa

Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa Kulttuuriketju Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa Mikä Kulttuuriketju? Lastenkulttuurikeskus Verson koordinoima Keski-Savon seudullinen kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunginkirjaston eri toimipisteistä lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa muuhun Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteeseen.

Seinäjoen kaupunginkirjaston eri toimipisteistä lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa muuhun Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteeseen. KULTTUURIKURKISTUS Tähän esitteeseen on koottu tietoa Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelujen lainattavista kulttuurisalkuista. Kulttuurikurkistus-salkkujen sisällöt antavat välineitä taide- ja kulttuurikasvatukseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (5) 97 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 talousarvion 3. toteutumisennuste HEL 2016-002761 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä kulttuurikeskuksen vuoden 2016 kolmannen

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

Työtä teatterista. Avauksia yhteistyöhön. Marja Kettunen, projektityöntekijä

Työtä teatterista. Avauksia yhteistyöhön. Marja Kettunen, projektityöntekijä Työtä teatterista Avauksia yhteistyöhön Teatteritreffit 1-3 Kolmet treffit: Iisalmi, Lapinlahti ja Kiuruvesi Annettu vinkkejä paikkakuntakohtaisista yhteistyökumppaneista työllistämisessä ja teatteritoimijoista

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta.

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta. Hyvinvoinnin toimiala kahden lautakunnan malli (muutokset luonnoksen pykäliin 12 16 ja 40). 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta ja sen jaosto Kasvatus- ja opetuslautakunnassa

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA SAAVIEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄJIEN HARKINNANVARAINEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2017

HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA SAAVIEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄJIEN HARKINNANVARAINEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2017 TIEDOTE (3) 5..07 3/07 Taiteen perusopetuksen järjestäjät, jotka eivät saa opetustuntikohtaista valtionosuutta HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA SAAVIEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71

Lisätiedot

Asia/esityslista Sivistyslautakunta

Asia/esityslista Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 13.12.2017 39 Aika: 13.12.2017 klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Asiat 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 30 Työjärjestyksen

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutoksia KV 25.2.2013, 49 6, 7 Muutoksia

Lisätiedot

Kulttuurikansion toteutus

Kulttuurikansion toteutus Kulttuurikansio KULTTUURIKANSIO Perusopetuksen 9. luokan oppilas voi antaa erityisen näytön kulttuuri- ja taideaktiivisuudestaan toteuttamalla äidinkielen oppiaineeseen sisältyvän vapaavalintaisen Kulttuurikansiotehtäväkokonaisuuden.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO

KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO ARVOT-VISIO-STRATEGIA 2012 2020 KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO Kankaanpään kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt strategian 22.12.2011 Kankaanpään kaupungin koulutuslautakunta on hyväksynyt

Lisätiedot

Hiukkavaaratalo. Elina Väisänen

Hiukkavaaratalo. Elina Väisänen Hiukkavaaratalo Hiukkavaaran monitoimitalon hanke pedagoginen suunnitelma rehtori opettajia moniammatillinen työryhmä koulu päiväkoti nuorisopalvelut kirjasto Oulu-opisto kulttuuritalo Valve liikuntapalvelut

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ

VAPAA-AIKAPALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI VAPAA-AIKAPALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.2.2013 Voimaantulo: 15.2.2013 2 Sisällysluettelo 1 Toimintasäännön tarkoitus... 3 2 Viranhaltijoiden yleiset tehtävät ja ratkaisuvalta...

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat. Ylöjärven kaupunki

Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat. Ylöjärven kaupunki Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat Osallisuus Edustuksellinen osallisuus Tieto-osallisuus Suora osallisuus Toimintaosallisuus 3 Edustuksellinen osallisuus Vaalit Kaupunginvaltuusto ja hallitus

Lisätiedot

KÄSILLÄ TAITOA ILOA MUOTOA!

KÄSILLÄ TAITOA ILOA MUOTOA! KÄSILLÄ TAITOA ILOA MUOTOA! Käsityökoulussa värjätään, maalataan, kirjotaan ja painetaan kangasta. Punotaan pajua, kaislaa, risua ja nauhaa. Huovutetaan, neulotaan, nukitetaan ja vanutetaan villaa. Vuollaan,

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot