Kulttuuriosuuskunta ILME

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuuriosuuskunta ILME"

Transkriptio

1

2 Vuonna 2011 oulussa perustettu monialainen ammattitaiteilijoiden osuuskunta Tuottaa yhteisö- ja soveltavantaiteen produktioita, hankkeita, esityksiä, näyttelyitä työpajoja ja muita palveluita Oulun kaupungin sopimuskumppani v alkaen

3 TOIMINNAN YDIN Taiteen tekeminen yhteisöissä ja yhteisöjen kanssa Monitaiteellinen toiminta Taide hoitolaitoksissa ja osana kuntien sekä kolmannen sektorin tarjoamia palveluita eri kohderyhmille Työnantaja ja yhteisö taiteilijoille

4 TAVOITTEET Lisätä taiteen saavutettavuutta Tuoda taiteen keinoin näkyviin ilmiöitä, ihmisiä ja ryhmiä, joiden ääni muuten jäisi kuulematta Tehdä taiteesta isompi osa ihmisten elämää ja lisätä tällä keinoin hyvinvointia ihmisten elämässä Löytää uusia mielenkiintoisia tapoja tehdä ja tuoda esiin taidetta Taiteilijoiden työllistymisen edistäminen ja työkentän laajentaminen

5 Toimintatapoja laitoksissa ja eri kohderyhmien kanssa Prosessimainen työskentely Projektin aihe ja taiteellinen lopputulos määrittyy prosessin aikana osallistujien ideoiden ja toiminnan, sekä taiteilijan/taiteilijoiden yhteistyön kautta. Yhteisötaide Yhteisön jäsenten kanssa, heidän lähtökohdistaan ja aiheistaan, heidän ehdoillaan tehtyä taidetta. Työparityöskentely Taiteilijan ja esimerkiksi sosiaaliaan työtekijän työskentely työparina toiminnan suunnittelussa ja ryhmän kanssa toimiessa.

6 HANKKEITA Uuden Oulun yhteinen taide 2013, Oulun kaupunki Työn taide hanke 2014, Taike P- Pohjanmaa Elämäntuntoa taiteesta , SKR P-Pohjanmaa Maa Muuttuu maahanmuttajat ja turvapaikanhakijat 2015, Taike, Oulun Valistustalo Uuttamo taide ja kulttuuri osaksi hyvinvointikeskusten palveluntarjontaa , OKM, Oulun kaupunki

7 UUTTAMO TAUSTA, TAVOITTEET Uudet toimintamallit sote- ja kulttuuritoimijoiden välillä Taide osaksi hyvinvointikeskusten sekä sosiaali- ja terveysalan toimijoiden palveluntarjontaa Taiteen saavutettavuus, taiteen hyvinvointivaikutukset, työttömyys OKM / Oulun Kaupunki

8 UUTTAMO - TOTEUTUS Hankkeen aikana toteutettiin 10 soveltavan taiteen ryhmää ja 3 muuta soveltavan taiteen kokonaisuutta Kohderyhmänä työttömät, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat, syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, maahanmuuttajat Toimintaan osallistui yhteensä 132 asiakasta, 50 sote-alan työntekijää, avoimiin tapahtumiin osallistui 120 hkl + määrittelemätön määrä näyttelyvieraita Osallistujien ikäjakauma vuotta

9 UUTTAMO TYÖNTEKIJÄT JA YHTEISTYÖKUMPPANIT Osa-aikainen koordinaattori, 9 taiteilija-ohjaajaa, Kulttuuriosuuskunta Ilme Yhteistyötahot: Tuiran HVK sosiaalipalvelut, Tuiran HVK mielenterveyspalvelut, Haukiputaan HVK sosiaalipalvelut, Oulun työllisyyspalvelut, Byströmin nuorisopalvelut etsivä nuorisotyö, Oulun Ensi ja turvakoti ry, Vuolle Setlementti, Nuorten Ystävät ry Ryhmien toiminta osana sote-toimijoiden rakenteita Tila-/ ja tuottajayhteistyö Kulttuuritalo Valveen kanssa

10 UUTTAMO RYHMÄT JA OSALLISTUJAT Sanataideryhmät mielenterveys- sekä päihdekuntoutujille ( 2 ryhmää, 17 osallistujaa ) Sana- ja kuvataideryhmät työttömille työnhakijoille ( 6 ryhmää, 51 osallistujaa ) Forum-teatteriprojekti työttömille työnhakijoille ( 24 osallistujaa ) Avoin forumteatterityöpajaesitys ( 3 esitystä, 120 osallistujaa) Taidesisällöt syrjäytymisvaarassa oleville nuorille ( 1 ryhmä, 10 osallistujaa ) Draamaryhmä maahanmuuttajille ( 1 ryhmä, 5 osallistujaa ) Soveltavan taiteen toiminta Ensi- ja turvakodin asiakkaille ( 25 osallistujaa ) Demo-pajat sosiaalialan työntekijöille

11 UUTTAMO PALAUTE Olen osannut olla ihmisten keskellä paremmin ja ehkä vähän jopa päässyt ulos kuorestani, vaikka vaikeuksia on edelleen. Ryhmällä on ollut selvästi positiivinen vaikutus mielentilaani ja toimintakykyyn. Tavoitteeni ( unirytmin korjaus ja taiteen ottaminen päivärutiineihin ) sain saavutettua ehkä vähän yllättäenkin. ( mies, 22 ) Olen saanut hieman itsevarmuutta suhteessa taitoihini. Tavoitteeni on selkeytynyt positiivisen palautteen myötä. ( nainen, 26 ) On kohottanut mielialaa. ( mies, 25 ) Yhteisöllisyyttä, sosiaalista kanssakäymistä, vaihtelua arkeen, mielialan kohenemista ( mies,46 ) On ollut piristävää olla ryhmässä. Olen oppinut paljon uutta monipuolisesti. Olen niin innostunut, että jatkan maalaamisen ja kirjoittamisen harrastamista. Luovuus näkyy nykyään monessa asiassa minulla. ( nainen, 53 ) Oppinut käsittelemään ahdistusta ym. taiteen avulla. Ylipäätään olen jaksanut paremmin. ( nainen, 21 )

12

13 Yhteisö- ja soveltavantaiteen tuotantokeskus Toiminnan ydin Tuotantokeskus tuottaa vuosittain 1-2 yhteisö- ja soveltavantaiteen projektia yhdessä sote alan ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Lisäksi tuotantokeskus tuottaa vuosittan kahdenvälisen taiteen Kehä-festivaalia. Rahoitus Opetus- ja kulttuuriministeriö Oulun Kaupunki, Kempeleen kunta, Muhoksen kunta

14 Yhteisö- ja soveltavantaiteen tuotantokeskus Tavoitteet Luoda yhteisö- ja soveltavantaiteen tuotantokeskus, joka tuottaa vuosittain korkeatasoisia, rohkeita ja uudenlaisia taiteellisia sisältöjä oulun seudulla ihmisille, joilla on haasteita päästä osalliseksi taide- ja kulttuuripalveluista. Edistää yhteisö- ja soveltavantaiteen toimintaedellytyksiä ja tunnettuutta sekä luoda mahdollisuuksia toiminnan pysyvälle rahoitukselle. Kehittää ILMEen markkinointia ja tiedotusta, sekä edistää ILMEen jäsenten projektien ja palveluiden näkyvyyttä ja tunnettuutta. Luoda kontakteja eri toimijoiden välille Edistää ILMEen jäsenten ja muiden taiteilijoiden mahdollisuuksia työllistyä oman taiteellisen työnsä kautta.

15 Yhteisö- ja soveltavantaiteen tuotantokeskus Toimenpiteet Luodaan monialainen verkosto, joka kartoittaa tarvetta ja kohdentaa tuotettavia sisältöjä. Verkosto määrittää painopistealueet ja kohderyhmät, joihin ILMEen tuottama taiteellinen toiminta kohdistetaan. Lisäksi verkoston tehtävänä on edistää yhteisö- ja soveltavantaiteen toimintaedellytyksiä Oulun seudulla, kartoittamalla rahoitusmahdollisuuksia ja kehittämällä yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Järjestetään vuosittainen haku yhteisö- ja soveltavantaiteen sisältöjen tuottamiseksi oulun seudulla. Haussa taiteilijat ja ryhmät voivat ehdottaa ideoita ja sisältöjä verkoston määrittelemille alueille ja kohderyhmille.

16 Yhteystiedot Hallituskatu 7, OULU

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Työpaja Leppävirralla 1.11.2018 Mervi Lehmusaho ja Tiina Riekkinen Kulttuurisote-hanke Taiteen ja kulttuurin myönteisiä vaikutuksia Mielen

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella. Anneli Koistinen

Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella. Anneli Koistinen Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella Anneli Koistinen 15.9.2015 nuorten työpajatoiminnan vakinaistaminen v. 2003 nuorten työpajakeskus, päätös 2010, valmistui 2013 Byströmin

Lisätiedot

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Kuva: Nina Tienhaara, Osaamispolku-hanke 2013 Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Marja Susi, Turun AMK /Taideakatemia. Diat, Anna-Mari Rosenlöf Taustaa Turun Kulttuuripääkaupunkivuosi

Lisätiedot

Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM

Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat 12.9.2018 Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM Lähtökohtana hallitusohjelma Hallitusohjelma: Osaaminen ja koulutus -kokonaisuuden kärkihanke 4: Parannetaan

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Paula Tuovinen, johtaja 6.3.2019 Taiken perustehtävä taata Taiteilijan mahdollisuudet tehdä taiteellista työtä ja

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

CASE SILLANRAKENTAJA. Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5.

CASE SILLANRAKENTAJA. Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5. CASE SILLANRAKENTAJA Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5.2017 Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö Oulun Aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

Taustaa: Työtä teatterista

Taustaa: Työtä teatterista Taustaa: Työtä teatterista Työtä teatterista hanke sai OKM:ltä 18 000, toteutettiin 04.11.2013 30.04.2014. Iisalmi, Kiuruvesi ja Lapinlahti mukana. Hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja tullaan jatkamaan

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Taiteen edistämiskeskus on valtion asiantuntija-

Lisätiedot

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät, Lahti 25.9.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry. Sosiaalisen vahvistamisen

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta?

Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta? Kulttuuriluotsit 10 vuotta 10.11.2016 OTSIKKO BANGERS -FONTILLa Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta? Sanna Pekkinen Hyvinvoinnin välitystoimisto on ESR rahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta,

Lisätiedot

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo Kevään 2018 ESR- ohjelmatilanne TL5 Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo 29.5.2018 TL5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta

Lisätiedot

Haasteet ja ilmiöt etsivässä nuorisotyössä. Pauliina Koljonen, etsivä nuorisotyö Äänekoski

Haasteet ja ilmiöt etsivässä nuorisotyössä. Pauliina Koljonen, etsivä nuorisotyö Äänekoski Haasteet ja ilmiöt etsivässä nuorisotyössä Pauliina Koljonen, etsivä nuorisotyö Äänekoski 23 kuntaa Arvio koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevista 15-28-v. 4941-8230 (10.3-17.1.%) Etsiviä nuorisotyöntekijöitä

Lisätiedot

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Arttu Haapalainen Taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija 2015 2017 Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaan aluetoimipiste TAIDE JA HYVINVOINTI Jo Antiikin

Lisätiedot

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt

Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Lapin etsivän nuorisotyön ja työpajojen kehittämispäivät 21.11.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen ja koordinaattori Elisa Lipponen Valtakunnallinen

Lisätiedot

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaajat Hailuoto: vapaa-aikasihteeri Satu Rahkola Haukipudas:

Lisätiedot

KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu

KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu KAIKU 1.8.2015 31.12.2018 TL 5, erityistavoite 10.1 Sanna Saastamoinen 27.3.2018 Joensuu KAIKUN TOIMINTA Polkuja kuntouttavasta työtoiminnasta koulutukseen ja työhön Maahanmuuttaneiden työllistymisen tuki

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Tampereella 11.5.2016 erityisasiantuntija Sari Ilmola Taiken valtakunnallisia

Lisätiedot

TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUKSET VUODELLE 2016 LIITE 1. Määrälliset tavoitteet vuonna 2016

TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUKSET VUODELLE 2016 LIITE 1. Määrälliset tavoitteet vuonna 2016 TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUKSET VUODELLE 2016 LIITE 1 KÄYNNISSÄ OLEVAT TYÖLLISYYSHANKKEET 1 (5) Hakija ja hanke Hankkeen kohderyhmät Hankkeen keskeiset toimintamuodot Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

KULTTUURIN YHDISTYSILTA

KULTTUURIN YHDISTYSILTA KULTTUURIN YHDISTYSILTA 17.30 Kahvitarjoilu 18.00 Avaussanat, kaupunginjohtaja Jarmo Ronkainen 18.10 Iisalmen uudet kulttuurin palvelusivut, koordinaattori Ann- Mari Karvinen 18.30 Kulttuuritoimen ajankohtaisia

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä

Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Eija Pietilä 16.1.2015 Oulu Yhteiskunnallinen tehtävä Suomen nuorisokeskukset edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia tukemalla ja ohjaamalla

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen % eijo Taidetta % Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen sote- ja kulttuurialan toimijan yhteishanke, joka kehittää toimijoiden mahdollisuuksia juurruttaa kulttuuritoiminta kiinteäksi osaksi sote-palvelurakenteita.

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli 2009-2011 Iina Peltomaa Toukokuu 2009 Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli: toimijatahot Rahoitus ja hallinnointi Osatoteuttajat Pilotit ja toimintaympäristö Nuorten

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Taiteen paikka on lähellä meitä

Taiteen paikka on lähellä meitä Taiteen paikka on lähellä meitä Foto: Minna Sirnö Pari sanaa Taikesta Pari sanaa Taikesta Oikeutemme taiteeseen ja kulttuuriin Foto: Minna Sirnö % Taiken hakijoista % Taiken kaikista tuista % Taiken alueellisista

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden alueellisen koordinoinnin toimintamalli Oulun Seudun ja Oulunkaaren kuntayhtymän alueilla vuonna 2011

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden alueellisen koordinoinnin toimintamalli Oulun Seudun ja Oulunkaaren kuntayhtymän alueilla vuonna 2011 Liite 1 Perustamissuunnitelma Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden alueellisen koordinoinnin toimintamalli Oulun Seudun ja Oulunkaaren kuntayhtymän alueilla vuonna 2011 Alueellisen koordinoinnin rakenne

Lisätiedot

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Hätä Nuorista! Nuorten työpajapalveluiden turvaaminen Joensuunseudulla! Nuorten työpajatoiminta on tavoitteellista, arjen hallintaa

Lisätiedot

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Tavoitteena parantaa työllisyyttä sekä lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

Ohjaamot maakuntien Suomessa

Ohjaamot maakuntien Suomessa Ohjaamot maakuntien Suomessa Kaakkois-Suomen ELO-ryhmä 16.3.2018 Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Ohjaamo lähtökohtia Ohjauksen voimavarojen yhdistäminen Tietoa, neuvontaa ja ohjausta yhdestä paikasta monialaisesti

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 6.6.2017 Merja Hilpinen Länsi- ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen

Lisätiedot

Via Vis - väkivaltatyö Kansallinen turvallisuusseminaari 10.11.2015 Oulu

Via Vis - väkivaltatyö Kansallinen turvallisuusseminaari 10.11.2015 Oulu Via Vis - väkivaltatyö Kansallinen turvallisuusseminaari 10.11.2015 Oulu Projektipäällikkö Kati Kaarlejärvi VÄKIVALLANTEKIJÄÄ VOIDAAN AUTTAA. VIA VIS väkivaltatyö Kodin ulkopuolista väkivaltaa vähentävä

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

6Aika-strategian ohjausryhmä

6Aika-strategian ohjausryhmä 6Aika-strategian ohjausryhmä Sähköpostikokous 17.1.2017 klo 13-17 Muistio 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

6Aika-strategian johtoryhmä

6Aika-strategian johtoryhmä 6Aika-strategian johtoryhmä Sähköpostikokous 20.1.2017 klo 9-15 Pöytäkirja 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla. Outi Rantanen ja Marjo Nieminen 13.6.2013

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla. Outi Rantanen ja Marjo Nieminen 13.6.2013 Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla Outi Rantanen ja Marjo Nieminen 13.6.2013 Nuorten aikuisten osaamisohjelma Pirkanmaalla v. 2013 Laaja tarjonta eri alojen tutkintoja, opiskelijatyövuosia on

Lisätiedot

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä

Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen. Päijät-Hämeessä Rakenteellinen sosiaalityön kehittäminen Päijät-Hämeessä SOS II hankkeen tavoitteet Asiakkaan osallisuutta edistävien käytäntöjen kehittäminen Aikuissosiaalityön raportoinnin ja arvioinnin mallien kehittäminen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi

Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi Matalan kynnyksen keskus, josta nuoret saavat tarvitsemansa asiakaslähtöiset, helposti saavutettavat, monialaiset ja poikkihallinnolliset palvelut alle 30-vuotiaat

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto z Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Ajankohtaista Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteesta Lokakuu 2016 Lokakuu 2015 Työttömyysaste 13,8% 14,6% TE-toimiston asiakkaita 48

Lisätiedot

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 8.-9-9.2015 Mikkeli Eva-Maria Hakola Kehittämispäällikkö Taiteen edistämiskeskus (TAIKE)

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA Päivi Pienmäki-Jylhä Nuorisotakuu kunnissa Nuorten monialaiset ohjaus- ja palveluverkostot Etsivä nuorisotyö Työpajatoiminta Nuorisolain mukaiset nuorten

Lisätiedot

Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi

Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi Katsaus kansainväliseen tutkimukseen Liisa Laitinen 25.10.2017 Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto liisa.laitinen@utu.fi

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Aiemmin Taiteen keskustoimikunta (1968 2012) Tehtävänä taiteen edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Myös kulttuurin

Lisätiedot

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA Päivi Känsälä, koordinaattori Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 27.4.2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hanketreffit Kulttuuri ja hyvinvointi Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hämeenlinna 22.5.2014 ja Oulu 27.5.2014 Maaseudun elämänlaatuverkosto Heli Talvitie,

Lisätiedot

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8

Lisätiedot

Ryhmä 2: Tosipudokkaat Ryhmän vetäjä: Arto Auruksenaho, vastaava palveluohjaaja, Omnia

Ryhmä 2: Tosipudokkaat Ryhmän vetäjä: Arto Auruksenaho, vastaava palveluohjaaja, Omnia Ryhmä 2: Tosipudokkaat Ryhmän vetäjä: Arto Auruksenaho, vastaava palveluohjaaja, Omnia Tausta: Omassa ryhmässäni on opiskelijoita, joita on todella vaikea saada kouluun, töihin, työssäoppimaan tai ylipäärään

Lisätiedot

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 3 Kari Sjöholm Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721

Lisätiedot

LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku

LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku 17.9.-2 Rahoitushaut: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/lapsi-ja-perhepalveluiden-muutosohjelman-muutosagenttienvaltionavustusten-hakeminen-vuodelle-2019

Lisätiedot

Työtä teatterista. Avauksia yhteistyöhön. Marja Kettunen, projektityöntekijä

Työtä teatterista. Avauksia yhteistyöhön. Marja Kettunen, projektityöntekijä Työtä teatterista Avauksia yhteistyöhön Teatteritreffit 1-3 Kolmet treffit: Iisalmi, Lapinlahti ja Kiuruvesi Annettu vinkkejä paikkakuntakohtaisista yhteistyökumppaneista työllistämisessä ja teatteritoimijoista

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle

Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Tavoitteena parantaa työllisyyttä sekä lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke

Yli Hyvä Juttu. Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Yli Hyvä Juttu Sisäisen turvallisuuden ohjelmaa tukeva - syrjäytymistä ehkäisevä hanke Valtakunnallinen tapaturmien ehkäisyn seminaari, Seinäjoki 13.9.2011 Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen palokuntanuorisotoimen

Lisätiedot

Ohjaamojen projektipäällikköpäivät. kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff

Ohjaamojen projektipäällikköpäivät. kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff 15.09.2016 Ohjaamojen projektipäällikköpäivät kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff Koordinaatti Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus valtakunnallinen palvelu- ja kehittämiskeskus, sijaintipaikka

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4

Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4 Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4 ESIMIESKYSELY 1. Perustietoja TAIKA II-hankkeen alku- ja loppukartoituskyselyn tarkoituksena oli kerätä tietoa projektiin osallistuneiden työyhteisöjen

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden suunnittelu. Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet

Toiminnan ja talouden suunnittelu. Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet Toiminnan ja talouden suunnittelu Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet Valtionavustuspäätös vaikuttaa ehtoineen ja ohjeineen täysimääräisesti jokaisen avustuksen käyttäjän toimintaan

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Merja Hilpinen Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku VTVn nuorten

Lisätiedot

Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Hankkeen esittely Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke 2011-2013 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan Kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura Monialaisen yhteistyön

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 8.9.2017 - 2 8.9.2017 - 3 8.9.2017 - 4 8.9.2017 - 5 8.9.2017 -

Lisätiedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Kuntaliiton ajankohtaiset Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Suomen Kuntaliitto ry Sisältö Kulttuuripolitiikan ajankohtaiset. Alv-muutosesitys, VM179:00/2018:

Lisätiedot

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta

Lisätiedot

Ohjaamoja kehittämässä

Ohjaamoja kehittämässä Ohjaamoja kehittämässä Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Satakunnan verkostoitumisseminaari 15.4.2016 Helsinki Ohjaamo-toimintamallin taustaa ja suuntaviivoja Eurooppalainen yhteistyö 2007-2015 Suuntaviivoja

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke 14.6.2018 Perustiedot Päätoteuttaja Oulunkaaren kuntayhtymä Yhteistyössä Taidekeskus KulttuuriKauppila,

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria koskevan tiedon saavutettavuutta, saatavuutta ja välittämistä edistetään laadukkailla ja monipuolisilla museopedagogisilla

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Taiteen edistämiskeskus (Taike) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämisaamupäivä Vantaa, Heureka

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämisaamupäivä Vantaa, Heureka Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämisaamupäivä 19.11.2015 Vantaa, Heureka Ohjelma: 8.30 9.00 Ilmoittautuminen 9.00 9.05 Tilaisuuden avaus 9.05 10.30 Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaiset asiat

Lisätiedot

Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa. Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2.

Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa. Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2. Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2.2018 Mikä Kaikukortti on? - Pahvinen, maksuton henkilökohtainen kortti

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOT JA TYÖPAJAT Tuija Kautto Kohtaamo-hanke NUOREN VERKOSTO NUORTEN PALVELUIDEN OHJAUS MINISTERIÖIDEN OMAT HISSIT? ( vrt. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2015) OHJAAMOTOIMINNAN KULMAKIVET Kohderyhmänä

Lisätiedot