Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura"

Transkriptio

1 Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Kuusamo 2015, viikko

2 Camera obscura on Camera obscura on kokemuksellista oppimista. Vuorovaikutusta ja omaa ajattelua. Se on kokonaisuus, joka muodostuu ennakkotunnista, seikkailupäivästä ja purkutunnista. Opettajien ja muiden aikuisten asenne ja toiminta ovat keskeisessä roolissa oppilaan kokemuksen muodostumisessa. Toiminnan onnistumista tulisi tarkastella oppilaan näkökulmasta. Parhaimmillaan se on osa kasvatusyhteisön toimintaa. Aikuisten välistä rajat ylittävää yhteistyötä, jossa luottamuksella on keskeinen merkitys. Paikkakunnan tilaajan puolesta maksettua toimintaa, joka edellyttää palautteen antamista ja vuorovaikutusta.

3 Camera obscura on Jotain aivan muuta, kuin temppu, tempaus tai vieraileva sirkus. Vaati valmistelun ja perehtymisen. Ensimmäisellä kerralla ei tarvitse olla mestari, mutta virheistä saa oppia, myös toisten. Perustuu mielihyvän, mielikuvien ja mielikuvituksen hyödyntämiseen ja prosessointiin. Tarjoaa oppilaalle mahdollisuuden löytää jotain uutta itsestään. Järjestelyt edellyttävät järjestäjiltä myös keskittymisrauhan tarjoamisen oppilaalle. On jotain muuta, kuin ainekeskeistä päihdekasvatusta. Camera obscura -kokonaisuus auttaa oppilasta rakentamaan itseään ja vahvistaa oman arvon tuntemusta.

4 Tärkeät päivämäärät Kuusamossa Kuka hoitaa ohjaajien ja sisällön toteuttamiseen tulevien opettajien perehdytyksen paikkakunnalla? Oppilasmäärät 2011 oli 235, 2012 oli 193 ja 2014 oli 170 Nuorisokeskus Oivanki Rakentaminen Toimintapäivät Purkaminen Toimintapäiviä Ohjeellinen oppilasmäärä Kustannushinta Pe klo To klo (sovitaan tarkemmin kun koulut selviää) euroa (RAY)

5 Toiminnan onnistuminen Kuusamossa Paikallisen toiminnan toteutuksen onnistuminen oppilaiden mielestä 7.Lk oppilaat Kuusamossa Kaikki paikkakunnat Vuosi 2011 Ei ole tullut 0.58 (N451) Vuosi (N17) 0.61 (N432) Vuosi 2013 Ei ole tullut 0.65 (N203) Toteutuksen onnistuminen paikkakunnalla opecajien mielestä Vuosi (N4) 0.77 (N54) Vuosi (N2) 0.70 (N21) Toteutuksen onnistuminen paikkakunnalla oppaiden mielestä Vuosi (N4) 0.77 (N70)

6 Vuosien palautetta Paikkakunnan toiminnan koordinointi paikkakunnalla Saatuihin ennakkotietoihin ollaan oltu tyytyväisiä (opettajat). Toiminnan järjestelyihin ollaan oltu tyytyväisiä. Seikkailu tuki opettajien toteuttamaa oppituntia Tulos 0.79 (N6) Palaute: Elämänläheistä, kaikkia koskettavaa, eheyttävää, elämässä pärjäämiseen liittyvää, mitä käymme erityisoppilaiden kanssa päivittäin läpi. Camera obscura toiminta tukee koulussa tapahtuvaa päihdekasvatusta Tulos 1.00 (N6)

7 Kuusamon oppilaiden palaute vuosi 2012 ja koko maan vastaukset 7. lk (N432) 7.Lk tytöt N9 7.Lk pojat N8 Sain uuden näkökulman elämääni 0.89 (0.51) 0.25 (0.41) Camera obscurassa käsiteltiin sellaisia asioita, jotka liittyvät minun elämääni Camera obscurassa käsiteltävät asiat kiinnostavat ikäisiäni. Toivon että paras ystäväni pääsisi myös Camera obscuraan (0.68) 0.50 (0.57) 0.67 (0.64) 0.63 (0.53) 0.67 (0.72) 0.63 (0.58) CAM sisältö ja tekninen toteutus 0.73 (0.53) 0.54 (0.42) Opettajan tunnit 0.68 (0.58 ) 0.63 (0.45) Asteikko on Mitä suurempi luku, sitä parempi tulos.

8 Oppilaiden näkemys Camera obscuran sisällöstä ja paikkakuntien toteutuksista vuosina Arviointikooste perustuu yhteensä 2823 oppilaan vastauksiin vuosilta Vastauksissa painottuvat alkuvuodet. Vastaajista oli poikia 1338 ja tyttöjä Vastaajista oli 6.-luokkalaisia luokkalaisia luokkalaisia luokkalaisia 546

9 Oppilaan kokemus järjestelyiden onnistumisesta Oppilaan kokemus paikkakunnan järjestelyiden onnistumisesta koostuu kolmesta arvioitavasta asiasta Camera obscuran paikalliset oheistoiminnat Lähettäjän toiminta Oppilaan kokemus jälkikeskustelun mahdollisuudesta Toteutuksen onnistuminen on sidoksissa oppilaan kokemukseen Camera obscura sisällöstä ja sen liittymisestä omaan elämäänsä. Järjestelyt näyttävät parantuneen vuosittain. Keskimääräistä paremmin toteutuksissa onnistuttiin vuonna % Vuonna % vuonna %

10 Seikkailussa käsiteltiin asioita, jotka liittyvät nuoren elämään. Arviointiväittämä oli: Camera obscurassa käsiteltiin sellaisia asioita, jotka liittyvät minun elämääni. Tosin, enemmän tyttöjen ja yhdeksäsluokkalaisten. Lähettäjän toiminnan laadukkaampana kokeneet oppilaat arvioivat sisällön paremmaksi kuin koko vertailuryhmä. Arviointiasteikko, 0.00 = ei liity, 1.00 = liittyy (N2825) 1,00 0,80 0,60 0,40 0,20 0,00 6.lk 7.lk 8.lk 9.lk Poika TyCö

11 Paikallisen toteutuksen onnistuminen vaikuttaa nuoren kokemukseen Tulokset kysymykseen: Camera obscurassa käsiteltiin sellaisia asioita, jotka liittyvät minun elämääni. Arviointiasteikko, 0 = ei käsitelty, 1 = käsiteltiin (2825) Pojat Tytöt Kaikki Keskimääräistä paremmin onnistunut toteutus paikkakunnalla Keskimääräistä huonommin onnistunut toteutus paikkakunnalla Kokemuksen ero

12 Paikallisen toteutuksen onnistuminen vaikuttaa enemmän poikien kokemukseen Tulokset kysymykseen: Camera obscurassa käsiteltiin sellaisia asioita, jotka liittyvät minun elämääni. Arviointiasteikko, 0 = ei käsitelty, 1 = käsiteltiin (N1339) Pojat luokka-asteittain 6. lk 7. lk 8. lk 9. lk Keskimääräistä paremmin onnistunut toteutus paikkakunnalla Keskimääräistä huonommin onnistunut toteutus paikkakunnalla Kokemuksen ero

13 Paikallisen toteutuksen onnistuminen vaikuttaa myös tyttöjen kokemukseen Tulokset kysymykseen: Camera obscurassa käsiteltiin sellaisia asioita, jotka liittyvät minun elämääni. Arviointiasteikko, 0 = ei käsitelty, 1 = käsiteltiin (N1486) Tytöt luokka-asteittain 6. lk 7. lk 8. lk 9. lk Keskimääräistä paremmin onnistunut toteutus paikkakunnalla (N1107) Keskimääräistä huonommin onnistunut toteutus paikkakunnalla (N379) Kokemuksen ero

14 Seikkailun sisällön ja teknisen toteutuksen kokonaisarvio luokka-asteen mukaan vuosina Tekniikan, äänitteen ja huonekohtaisten arvioinnin keskiarvo. 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % % 6.lk 7.lk 8.lk 9.lk

15 Seikkailun sisällön ja teknisen toteutuksen kokonaisarvion perusteella muutokset näkyvät arvioinneissa Tekniikan, äänitteen ja huonekohtaisten arvioinnin keskiarvo. Kaikki oppilaat vuosina (N2825) 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % %

16 Seikkailun sisällön kehittäminen näkyy oppilaiden arvioinneissa. Seikkailussa puhutaan asioista, jotka kiinnostavat ikäisiäni nuoria. Indeksiluku oli vuonna 2011 kaikkien oppilaiden osalta 0.61 ja vuonna 2013 luku oli % 80 % 60 % 40 % 20 % % Pojat Tytöt Kaikki Kaikki oppilaat vuosina (N2825)

17 Huoneet 1 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0, ,3 0,2 0,1 0 Ranta Virta TeaCeri Portaat Halli Silta Finaali

18 7.-8.-lk arviointi seikkailun huoneista vuosina 2013 (N448) 1 0,9 0,8 0,7 Epäonnistunut toteutus 0,6 0,5 0,4 0,3 Onnistunut toteutus 0,2 0,1 0 Ranta Virta TeaCeri Portaat Halli Silta Finaali

19 Toteutus paikkakunnalla

20 Star% (valmistautuminen) Parkki (Toimintahuone) Oma pohdinta Ajatusten virta

21 Mitä tekisin toisen ensi kerralla Opettajille parempi tiedotus. Miten varmistetaan tiedon kulku ruohonjuuri tasolle? Lisäisin näkyvää tiedottamista. Mitä muuta kannattaisi tehdä toisin keväällä 2015?

22 Avainhenkilöt Koulun yhteistyökumppani on ohjelman tilaaja Yhteyshenkilö ja hänen varahenkilö Muut toteutukseen osallistuvat henkilöt ja yhteisöt Koulu tai koulut Yhteyshenkilö Toteuttavat opettajat Ryhmän kanssa kulkevat opettajat Helsingin NMKY Koordinaattori Pete Nieminen / Tuomas Kaila alkaea

23 Camera obscuran mitoitus 9.0 m 6,5m 2,5m

24 Camera obscura seikkailun huoneet Elämäntaidon portaat Toiveiden teatteri Urheiluhalli Paineiden virta Huoletto mien unelmien ranta Sisäänk äynti Silta Finaali

25 Camera obscuran rakentaminen Ari Inkinen Ensimmäisenä runko kasataan lattialla.

26 Camera obscuran rakentaminen Ari Inkinen Rakennusryhmään kuuluu neljä henkilöä.

27 Camera obscuran rakentaminen Ari Inkinen Runko on valmis. Kehikossa on myös sähköjohdot valmiina.

28 Seinien asennus Ari Inkinen

29 Valaisimet asennetaan lopuksi. Ari Inkinen

30 Kangaskatto viimeistelee työn. Ari Inkinen

31 Seikkailuaikataulun laatiminen Camera obcuran läpi kulkeminen vie jokaiselta oppilaalta noin 10 minuuttia Yhden luokan ajantarve lasketaan seuraavasti: (opettaja + oppilasmäärä) x 3min + 25 min = kokonaisaika Esim. 20 oppilaan luokassa: (20+ope) x 3min + 25min = 1 h 28 min Jätä aikatauluun 30 min ruokatauko avustajille Non-stop-periaate

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Ylivieska 2015, viikot 6-7

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Ylivieska 2015, viikot 6-7 Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Ylivieska 2015, viikot 6-7 Camera obscura on Kokemuksellista oppimista. Vuorovaikutusta ja omaa ajattelua. Camera obscura on kokonaisuus, joka muodostuu ennakkotunnista,

Lisätiedot

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Seinäjoki 2015, viikot 11-13

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Seinäjoki 2015, viikot 11-13 Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Seinäjoki 2015, viikot 11-13 Camera obscura on Kokemuksellista oppimista. Vuorovaikutusta ja omaa ajattelua. Camera obscura on kokonaisuus, joka muodostuu

Lisätiedot

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Tampere 2015, viikko 16

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Tampere 2015, viikko 16 Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Tampere 2015, viikko 16 Camera obscura on Kokemuksellista oppimista. Vuorovaikutusta ja oppilaan pohdintaa. Camera obscura on kokonaisuus, joka muodostuu

Lisätiedot

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24 Page 1 of 8 Auranlaakson koulu tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 57 vastaajaa 24 (42 %) 33 (58 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän

Lisätiedot

Arvo- ja terveyskasvatus

Arvo- ja terveyskasvatus Opettajien perehdytyksen merkitys Arvo- ja terveyskasvatus v15.2.2018 Toimintamallin perusta Sosiaalipedagogiikka Seikkailupedagogiikka Kokemusoppiminen Positiivinen mielenterveys (SWEMWBS) 1 Opettajien

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0 3,19

Lisätiedot

Ohjaajatapaamisen aineisto Arvo- ja terveyskasvatusversio

Ohjaajatapaamisen aineisto Arvo- ja terveyskasvatusversio Ohjaajatapaamisen aineisto Arvo- ja terveyskasvatusversio 5.9.2019 Esityksen sisältö Toimintamallin ja materiaalien esittely Toimintamallin tavoitteet Mihin laajempaan kokonaisuuteen toimintamalli liittyy

Lisätiedot

Koulutus elämään opetusohjelman ja Camera obscura - toiminnan kustannusvaiku8avuus 2016

Koulutus elämään opetusohjelman ja Camera obscura - toiminnan kustannusvaiku8avuus 2016 Koulutus elämään opetusohjelman ja Camera obscura - toiminnan kustannusvaiku8avuus 2016 2.12.2016 Sami Teikko Koulutus elämään sää@ö Kari Kurkela Ymca Finland Suomen NMKY:n Lii8o Toimintamalli: Koulutus

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-2010

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-2010 Koulukokemusten kansainvälistä vertailua sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994- WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Professori Lasse Kannas, Jyväskylän yliopisto Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Tulokset on raportoitu erikseen alakoulujen ja yläkoulujen

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu Page 1 of 7 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Oma koulu viittaa oman

Lisätiedot

Kartta ja kompassi. 9. lk

Kartta ja kompassi. 9. lk lk artta ja kompassi 1. senteet puntarissa 2. unnetreenit miten viestin? 3. urun sormenjälki surusta ja kriisistä selviytyminen 4. ärkyvää kun mieli voi pahoin 5. atse tulevaisuuteen elämän unelmat ja

Lisätiedot

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA Hyvä vastaaja! Kysely on osa kartoitustyötä, jolla keräämme tietoa työssäoppimisesta toisen asteen ammatillisen perustutkinnon opiskelijoilta.

Lisätiedot

Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto

Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto Lukutaidon määritelmä PISA-arvioinnissa Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Oma koulu viittaa oman koulunne oppilaiden

Lisätiedot

Tutkimus ja seuranta Liikkuva koulu ohjelman kehittämisen tukena 2010 2015 Tampere 17.3.2015. Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Tutkimus ja seuranta Liikkuva koulu ohjelman kehittämisen tukena 2010 2015 Tampere 17.3.2015. Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Tutkimus ja seuranta Liikkuva koulu ohjelman kehittämisen tukena 2010 2015 Tampere 17.3.2015 Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Sisältö Tausta ja tavoitteet Tuloksia Mitä nyt tiedetään

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Opettajatapaamisen aineisto Arvo- ja terveyskasvatusversio

Opettajatapaamisen aineisto Arvo- ja terveyskasvatusversio Opettajatapaamisen aineisto Arvo- ja terveyskasvatusversio 5.9.2019 Esityksen sisältö Toimintamallin esittely ja sen linkittyminen OPS:iin Toimijoiden tehtävät ja roolit Oppituntimateriaalit Mielikuvaseikkailun

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

Tarkistuspiste 2. Seikkailun henkilöstölle. Suomen NMKY:n Liitto www.cameraobscura.fi

Tarkistuspiste 2. Seikkailun henkilöstölle. Suomen NMKY:n Liitto www.cameraobscura.fi Tarkistuspiste 2 Camera obscura on Toiminnallinen oppimiskokonaisuus. Ennakkotunti, seikkailupäivä ja purkutunti. Kokemuksellista oppimista. Nuoria arvostavaa nuorella merkittävä rooli. Oppaiden ja opettajien

Lisätiedot

Neuvottelupäivät 2016 palaute 2.2.2016

Neuvottelupäivät 2016 palaute 2.2.2016 Neuvottelupäivät 2016 palaute 2.2.2016 Olen 8 63,2 % 6 4 36,8 % 2 Nainen Kaikki (KA:1.37, Hajonta:0.48) (Vastauksia:38) Mies Ikäni on 17-29 vuotta 13,9 % 30-62 vuotta 63,9 % 63-79 vuotta 19,4 % 80 vuotta

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma Länsimäen koulu, Vantaa Salla Kurki ja Sari Lusma Monikulttuurinen koulumme muuttuu 1.-9- koulusta 5.-9- kouluksi ja lähelläolevasta koulusta tulee 1.-4- koulu meille tulee uusia oppilaita (6. -7.lk).

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Hyvin suunniteltu on melkein tehty. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola 26.4.2012

Hyvin suunniteltu on melkein tehty. Neuvontainsinööri Jaakko Laksola 26.4.2012 Hyvin suunniteltu on melkein tehty Neuvontainsinööri Jaakko Laksola 26.4.2012 Taloyhtiön vastuu rakennuttajana Maankäyttö- ja rakennuslaissa "huolehtimisvelvollisuus" tarkoittaa, että rakentamaan ryhtyvän

Lisätiedot

Zestmark! - merkityksellinen elämä nuorille!!

Zestmark! - merkityksellinen elämä nuorille!! Zestmark! - merkityksellinen elämä nuorille!! www.zestmark.fi! www.zestmark.fi ZestMark auttaa nuoria rakentamaan omaa tulevaisuuttansa kohtaamisten ja valmennusten avulla.! www.zestmark.fi Visiona: 100

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

Vesimolekyylien kiehtova maailma

Vesimolekyylien kiehtova maailma Vesimolekyylien kiehtova maailma Luokka-aste Oppitunti molekyylimallinnuksesta oli suunniteltu 8. luokan oppilaille. Tavoitteet Tavoitteena on tarkastella kemiallista mallia ja syventää kemiallisen mallin

Lisätiedot

Mediakyselyn tulokset

Mediakyselyn tulokset Teetimme Tammikuussa 2016 kyselyn lasten mediakäyttäytymisestä Kankaan päiväkodin esikoululaisten ja Kankaan koulun 1-4- luokkalaisten vanhemmilla. Kyselyn avulla oli tarkoitus kartoittaa lasten sosiaalisen

Lisätiedot

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset 007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset Siltamäki Suutarila-Töyrynummi-alueella toteutettiin loka-marraskuussa 2007 kysely pohjaksi alueen lapsille ja nuorille laadittaville yhteisille pelisäännöille.

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava 17.9.2014 Tuki- ja kummioppilastoiminta Vertaistukea alakoulusta toiselle asteelle Alakoulun kummioppilaat ovat 5.-6. luokkalaisia ja toimivat ekaluokkalaisten

Lisätiedot

LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen

LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen Tutkimustulokset 2013 5 9 luokat Vuokatti 30.5.2013 Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Etäopetuksen monet muodot

Etäopetuksen monet muodot Etäopetuksen monet muodot Erikoistutkija Minna Nummenmaa Professori Erno Leh8nen Turun yliopisto Oppimistutkimuksen keskus Ope=ajankoulutuslaitos #itkfoorumi205 www.etaopetus.fi minna.nummenmaa@utu.fi

Lisätiedot

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen

Lisätiedot

Vantaa PKS 5. luokkien palvelukykykysely Vantaa

Vantaa PKS 5. luokkien palvelukykykysely Vantaa . luokkien palvelukykykysely.. Heikki Miettinen . luokkien palvelukykykysely Kyselyn toteutus Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen

Lisätiedot

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille 1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille A. Näin suoritat lukudiplomin 1. Ohjeet alakoululaisille Lue vuoden aikana luokan lukudiplomiin tarvittavat kirjat, tee jokaiseen lukemaasi

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Oman elämänsä ekspertit

Oman elämänsä ekspertit Oman elämänsä ekspertit Nuoret luupin alla - raportin tuloksia Leena Haanpää Turun yliopisto, Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus VALTAKUNNALLISET LASTENSUOJELUPÄIVÄT 12. 14.10.2010 Holiday Club Caribia

Lisätiedot

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ KOULUELÄMÄST STÄ Sainio Pia-Christine Lähtökohdat projektin käytännön kehittymiselle: Uusi työntekijä, odotukset korkealla Tyttöjen raju päihteiden käyttö

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014 Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky Helsinki Maaliskuu 2014 Väittämät / Helsinki vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Helsinki=960: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Helsinki

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö

Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö Joulupukin työpaja leipomalla piparkakkutaikinasta kolmen kurssin yhteinen harjoitustyö TkT Kari Kisko TkT Juha Lindfors Oulun yliopisto Itä-Suomen yliopisto Tuotantotalouden Kansanterveystiede ja kliininen

Lisätiedot

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari Helsinki 11.-12.9.2012 Alustuksen sisältö

Lisätiedot

Opinnäytetyön prosessikuvaus

Opinnäytetyön prosessikuvaus OPTISEN MITTAUSTEKNIIKAN LABORATORIO Opinnäytetyön prosessikuvaus Raportti, PAL hanke, TP 2.2 Versio: 13.8.08, tekniikan johtoryhmän hyväksymä. Harri Pikkarainen, Jani Sipola, Kemi-Tornion amk, tekniikka

Lisätiedot

Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla

Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla ASKELEITA LUOVUUTEEN - Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuoden 2009 päätösseminaari Anni Lampinen konsultoiva opettaja, Espoon Matikkamaa www.espoonmatikkamaa.fi

Lisätiedot

PÄIVI PORTAANKORVA-KOIVISTO

PÄIVI PORTAANKORVA-KOIVISTO 7.4.2013 PÄIVI PORTAANKORVA-KOIVISTO HARRY SILFVERBERG: Matematiikka kouluaineena yläkoulun oppilaiden tekemien oppiainevertailujen paljastamia matematiikkakäsityksiä Juho Oikarinen 7.4.2013 PÄIVI PORTAANKORVA-KOIVISTO

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely Koulupalaute

KiVa Koulu tilannekartoituskysely Koulupalaute Page 1 of 16 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2013 - Koulupalaute Tiirismaan peruskoulu Vastaajien lukumäärät 2009 1. lk 2. lk 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk 7. lk 8. lk 9. lk Kaikki luokat Tyttö 12 12 11 14

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

Kommunikointirata 2013

Kommunikointirata 2013 Kommunikointirata 2013 Webinaari 19.9.2014 Avaimet osallisuuteen Taina Honkanen Keskustelun aiheet Mitä jäi mieleen edellisistä Kommunikointirata - koulutusosioista Ideoita ja suunnitelmia jaettavaksi

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN palautelomake

HUIPUT KEHIIN palautelomake HUIPUT KEHIIN palautelomake 1. Organisaatio Skills Finland ry SAMPO Saimaan ammattiopisto Sampo Vaasan Ammattiopisto Winnova Hyria koulutus Oy WinNova EteläKarjalan koulutuskuntayhtymä Linnan Vartijat

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun erityistä tukea tarvitsevien nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk)

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Sammon koulupolku. Kissanmaa - Sampo. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Sammon koulupolku Kissanmaa - Sampo lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip

Lisätiedot

KYMPPI-kartoitus 1:n tuloksia luokalla 3

KYMPPI-kartoitus 1:n tuloksia luokalla 3 KYMPPI-kartoitus 1:n tuloksia luokalla 3 KYMPPI-kartoitus-kirja sisältää KYMPPI-kartoitus 1:n ja 2:n. Tavoitteena on, että KYMPPI-kartoitus 1 hallitaan 3. luokan lopussa "Kuinka hyvin KYMPPI-materiaali

Lisätiedot

Purkutunti Vetskari Tunne- ja vuorovaikutustaidot (v. 9.11.2015)

Purkutunti Vetskari Tunne- ja vuorovaikutustaidot (v. 9.11.2015) Purkutunnin tarkoitus ja tavoite Tunnin kesto noin 45 minuuttia. Mielikuvaseikkailun (Vanhempien eron kokeminen) jälkeisen reflektion syventäminen yhteisesti, jaetusti ja toiminnallisesti. Omien selviytymiskeinojen

Lisätiedot

MITÄ MIELTÄ OLIT TiETOISUUSTAIDOT (.b)-jaksosta

MITÄ MIELTÄ OLIT TiETOISUUSTAIDOT (.b)-jaksosta MITÄ MIELTÄ OLIT TiETOISUUSTAIDOT (.b)-jaksosta Seuraavaksi kysytään kokemuksiasi tietoisuustaitojen (mindfulness) oppijaksosta. Vastaathan kaikkiin kysymyksiin. Vastauksesi ovat luottamuksellisia ja vain

Lisätiedot

Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä

Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Suomen nuorisokeskukset Tuemme nuorten kasvua ja kehitystä Eija Pietilä 16.1.2015 Oulu Yhteiskunnallinen tehtävä Suomen nuorisokeskukset edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia tukemalla ja ohjaamalla

Lisätiedot

Tarkistuspiste 2. Koulun henkilöstölle. Suomen NMKY:n Liitto

Tarkistuspiste 2. Koulun henkilöstölle. Suomen NMKY:n Liitto Tarkistuspiste 2 Camera obscura on Toiminnallinen oppimiskokonaisuus. Ennakkotunti, seikkailupäivä ja purkutunti. Kokemuksellista oppimista. Oppilaita arvostavaa oppilaalla merkittävä rooli. Opettajien

Lisätiedot

Ympäristökriisi ja ilmastokatastrofi Tiedon luonteen muutos Tieto- ja viestintäteknologian kehitys, digitalisaatio Työelämän murros, automatisaatio

Ympäristökriisi ja ilmastokatastrofi Tiedon luonteen muutos Tieto- ja viestintäteknologian kehitys, digitalisaatio Työelämän murros, automatisaatio Ympäristökriisi ja ilmastokatastrofi Tiedon luonteen muutos Tieto- ja viestintäteknologian kehitys, digitalisaatio Työelämän murros, automatisaatio ja robotisaatio Hyvinvoinnin ongelmat eli niin sanottu

Lisätiedot

Luottamus sytyttää - oletko valmis?

Luottamus sytyttää - oletko valmis? 16.03.2016 Jyväskylä PESÄPUU RY Toivo syntyy tekemisestä, pienistä teoista, hiljaisten äänten kuulemisesta, teoista, jotka jättävät toivon jälkiä. Toivo on tie unelmien toteutumiseen. Luottamus sytyttää

Lisätiedot

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ehkäisevässä päihdetyössä

Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ehkäisevässä päihdetyössä Kuntien ja järjestöjen yhteistyö ehkäisevässä päihdetyössä Preventiimi 6.4., Helsingin NMKY Ehkäisevä työ (20.1. Espoo) On tavoitteellista toimintaa, keinoja tai toimenpiteitä, joilla vähennetään päihteiden

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Millaista muutosta ollaan tekemässä?

Millaista muutosta ollaan tekemässä? Millaista muutosta ollaan tekemässä? Liikkuva koulu Valtakunnallinen ohjelma, osa hallitusohjelmaa Pilottivaihe 2010-12: 45 koulua Lukuvuonna 2013-14 n. 500 koulua kaikissa maakunnissa Jokainen koulu toteuttaa

Lisätiedot

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuva Sarjakuvaa jaettiin 70 000 kappaletta yli 1000 kouluun, koko Suomen

Lisätiedot

Oppimispäiväkirja Nimi:

Oppimispäiväkirja Nimi: Oppimispäiväkirja Nimi: Tässä projektissa tavoitteena on Lisätään ymmärrystä siitä, millaista on asettua vieraaseen kulttuuriin. Viron kielen, kulttuurin ja tarinoiden tarkastelu luo lähtökohdan tavoitteen

Lisätiedot

Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen

Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen Mihin asioihin sinä voit vaikuttaa ja miten? Oppilaiden osallisuuden eri Oppilaat tekevät kartoituksia ja mielipidekyselyjä Oppilaiden mielipidettä kuullaan Oppilaat

Lisätiedot

Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame

Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame Helsinki, 26.4. 2012 KT, ohjaava opettaja Marjatta Mikola (Haukkarannan ohjauspalvelut) KM, erityisluokanopettaja Tiina

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

Virrat. Kuntaraportti

Virrat. Kuntaraportti Virrat Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää?

Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää? 1(2) Hyvä kuntapäättäjä! Olemme koonneet kuntasi Kouluterveyskyselyn tuloksista tiiviin indikaattorikoosteen poliittisen päätöksenteon tueksi. Toivomme, että koosteesta on hyötyä tehtävässäsi! Kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko Case: Hämeenlinnan palveluverkkoselvitys Kaikkia palveluja ja koko kaupunkia koskeva Erityinen mielenkiinto koulu- ja päiväkotiverkossa

Lisätiedot

Mitä kannattaa kilpailuttaa ja miksi? Hyviä ja huonoja esimerkkejä. Kuntamarkkinat 2012, Tuula Lasander. Copyright Blue Service Partners

Mitä kannattaa kilpailuttaa ja miksi? Hyviä ja huonoja esimerkkejä. Kuntamarkkinat 2012, Tuula Lasander. Copyright Blue Service Partners Mitä kannattaa kilpailuttaa ja miksi? Hyviä ja huonoja esimerkkejä Kuntamarkkinat 2012, Tuula Lasander 1 Blue tänään Kokonaan Fazer Food Services Oy:n omistama Liikevaihto v. 2012 20 me, josta 85% ruokaa,

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Kysely johtajille, opettajille ja oppilaille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

PANSION KOULUN OPS PORTAAT

PANSION KOULUN OPS PORTAAT SYKSY 2012 TULEVAISUUDE N KOULU Kyselyt huoltajille, oppilaille ja opettajille SYKSY 2013 KOULUARJEN KEHITTÄMINEN Kyselyn tulosten hyödyntäminen VESO 16.11 Koulun toimintakulttu uri Mikä arjessa sujuu

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Lasten ja nuorten palvelut Varhaiskasvatus Tutkimusraportti 2.5.2013 Mikko Kesä Minna Joutsen Ari Kurlin Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Konsultoiva seuranta ja jälkiohjaustutkimus

Konsultoiva seuranta ja jälkiohjaustutkimus Konsultoiva seuranta ja jälkiohjaustutkimus Kalliomaan koulun osaprojekti syksy 05 lokakuu 06 Miksi tällainen projekti? Nivelvaihetyöskentelyn täsmentäminen on ollut koulun painopistealueita viimeiset

Lisätiedot

LIITE 2. PERUSOPETUKSEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN NYKYTILANNE JA OPETTAJIEN VALMIUDET RAPORTTIIN LIITTYVIÄ TAULUKOITA JA KUVIOITA

LIITE 2. PERUSOPETUKSEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN NYKYTILANNE JA OPETTAJIEN VALMIUDET RAPORTTIIN LIITTYVIÄ TAULUKOITA JA KUVIOITA LIITE 2. PERUSOPETUKSEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN NYKYTILANNE JA OPETTAJIEN VALMIUDET RAPORTTIIN LIITTYVIÄ TAULUKOITA JA KUVIOITA Toukokuu 2016 Valtioneuvoston selvitysja tutkimustoiminnan julkaisusarja 18/2016

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot